elämä tais olla nyt sitte tässä

Voimia sinulle AP. Itse olen tilanteessa, jossa ammattiavun turvinkin on yritetty suhdetta parantaa, mutta ei tunnu onnistuvan. Pahinta tässä on, että olen tavallaan pehmentänyt ja auttanut lasten huonoja välejä isäänsäkin ja mitä siitä itselle saanut ahdistuksen ja pelkän huonon olon. Oikeasti niin kiukkua täynnä, että tuntuu siltä, että eron myötä nähkööt lapset oikeasti millainen isänsä on, että näkisi ja kokisi oikeasti mitä menettää.
Ja ihmisille kelle juttelee asioista (kaikkeahan ei ääneen lausuta) niin kommenttinsa vaan, että sellaistahan se nelikymppisten elämä on. Näinköhän on, puolustellaan toisen juttuja ja ketkään ei välitä toisistaan.

Kun mietit itsemurhaa, huomenna maanantaina tilaat tk-lääkärin ajanvarauksesta ajan syystä "mietin itsemurhaa". Jos kerran ihan polla tyhjänä vaan itkeskelet. Kyllä esim. sosiaalihoitajan kanssa miettien löytyy oljenkorsia. Nyt saa se itsekseen miettiminen riittää! Ja saat paljon paremmat tuet yksinasuvana äitinä (lähihuoltaja) kuin avioliitossa. Oikeusavustaja ja neuvolapsykologi auttavat myös kun kykenet edes hakemaan apua.

Miehen kanssa on sen verran mietitty että minun työaika kolmivuoro työ tekee meille nyt vielä sen että lapsi jää todennäköisesti isälleen ja elareita ei maksettas puolin eikä toisin... tai sitten nekin jää mun maksettavaksi??? Pystysin ottamaan tyttärenkin itelleni aina kun mun työt sen sallii. Mitä tukiin tulee niin sen verran oon selvittäny että asumistukea ei tipu. Toimeentulotukea ei tipu koska on tuo hevonen. Eli todella huolestuttavalta näyttää mun osalta. Miehellä ei mitään hätää hällä raha asiat hyvin.

Hei.

Oletkin jo saanut murheelliseen viestiisi vastauksissa kannustusta mennä hakemaan apua. Itsemurha-ajatukset tarkoittavat, että koet vaihtoehtojesi kaventuneen. Olet hädissäsi ja tarvitset tukea, jotta osaat hahmottaa elämääsi ja löytää voimavarasi. Tärkeintä tässä on myös, että olet riittävän kunnossa hoitaaksesi lasta. Mikäli ero tulee, lapsikin tarvitsee vanhemmiltaan erityisn paljon oikeanlaista tukea. Lääkärin kanssa kannattaa keskustella mielialan tukemisesta ja itsetuhoisista ajatuksistasi.

Toisaalta kirjoitat, että 'kai se on erottava' - eropäätöstä siis ei ole vielä tehty, koska ilmassa on tuo 'kai'. Olisiko muita vaihtoehtoja? Voisiko suhdetta vielä hoitaa? Mitä olette kokeilleet, mitä ette vielä ole kokeilleet? Oletteko puineet asioitanne parisuhdeterapiassa? Siitä on hyötyä, vaikka päätyisittekin eroon.

Ensin on kuitenkin hoidettava itsetuhoiset ajatukset. Kaikkein tärkeintä on, että jaksat elää. Raha-asiat järjestyvät aikanaan jotenkin. Raha on aina toissijaista. Vaikka hevosesi on sinulle rakas, ilman hevostakin voit elää, jos asiat siihen pakottavat. Mutta ilman itseäsi et voi elää, ja lapsesikin tarvitsee äidin sekä isän elinvoimaa ja toivoa. Jaksa vielä

kannustaa diakoni Merja

Onko mahdollista etsiä hevoselle vuokraaja, joka hoitaisi kulut (tai osan niistä), mutta omistajuus jäisi sinulle (eli hevonen menisi ylläpitoon/osittaiseen ylläpitoon)? Tai maksaa hevosen ylläpitoa tuntikäytön avulla? Löytyykö kaveri, joka maksaisi vuokrasta puolet ja hoitaisi ja liikuttaisi hevosta kanssasi puoliksi. Tai sitten "perinteinen" eli myy hevostasi yhdelle ja kahdelle ratsastajalle käyttöön, voit pyytää 15-25 e /tunti riippuen hevosen osaamisesta, jolloin saisit rahaa tallimaksuun. Vai onko se ravihevonen? Juttele joka tapauksessa asiasta tallihenkilökunnan kanssa, ratkaisu voi hyvinkin löytyä jopa läheltä. On paljon ihmisiä, jotka toivovat hevosta, mutta eivät voi ostaa sitä yksin.

Hevonen on tosiaan perheenjäsen, se on kyllä iso huoli, jos ei tiedä miten asia järjestyy. Mutta kyllä asiat lopulta järjestyvät. Suosittelen, että menette ensin terapiaan. Ehkä ero ei olekaan oikea ratkaisu.

Hevosella tällä hetkellä 2 vuokraajaa jotka maksaa 10 kerta. Siitä saa onneksi jo jotain. Parisuhde terapiaa haluisin ainakin minä kokeilla mutta mies ei oikein ota kantaa asiaan. Ja varasin itselleni aikaa jo sinne niin elokuun loppuun sain vasta ajan

Joo tosi kiva kun tää ketju julkasee vaan osan teksteistä...!!!

Lopeta se kaakki , suotta syöttää ja maksaa moisesta silloin kun elämä on per,,,,ceectä .Eläimiä ei pidä edes lahjoittaa ihmisille jotka eivät edes elämäänsä hallitse.

Aina löytyy joku ratkaisu. Kysy vaikka tilapäisesti hevosellesi tallipaikkaa lähimmästä hevostallista. Tee sopimus, jossa maksat hevosesi ylläpidosta työpanoksellasi.

Tekisin tosi mielelläni tallitöillä sitä vuokraa vastaan tai että sitä sais pienenettyä mutta oon kolmivuoro työssä ja aikaa ei oikein kyllä jää siihen hommaan. Yritän tuota miestä nyt vielä suostutella että jatkettas vielä.

Hevonenko tässä nyt tärkein on? Se on VAAN hevonen, ei paras ystävä. Vaihda halvemmalle tallille, anna ylläpitoon tai vuokraa, jos on tasokas. Siirrä jonkun toisen nimiin, niin saat toimeentulotukea. Jos on pullapuskatasoa, anna seurahevoseksi. Tallitöillä ei nykyisin yleensä pysty ylläpitoa maksamaan.

Ja mitä vikaa on elää kavereina, jos se on sopuisaa, vai onko pahoja riitoja? Liitossa on välillä vaiheita. Mieskö haluaa erota?

Riitoja ei ole ollenkaan. Mies vaan sanoo että se jokin puuttuu ja näämme tosi vähän minun töiden takia. Miestä siis häiritsee se että ollaan vain kavereita. Ajattelin ero asian antaa nyt hetken olla. Mies ei ole tehnyt asian eteen mitään että eroprosessi etenisi niin en tee minäkään. Annetaan ajan nyt kulua ja katsotaan mitä tapahtuu. On tällä hetkellä kesälomalla lapsen kanssa niin molemmat saa nyt hengittää kun reissaavat niin paljon.

Onko mahdollista vaihtaa päivätyöhön? Saisitte yhteistäkin elämää? Vai tuntuuko, että on liian myöhäistä? Sopikaa yhteiset ajat vaikka kalenterista, tutustukaa toisiinne uudestaan, tehkää jotain, mistä vaikka koko perhe tykkää. Oli se ruoanlaittoa kotona tai yhdessä kyläilyä.

Minä ymmärrän täysin ettet haluaisi luopua hevosesta! Kun olet murheissasi hevosesi kanssa viettämäsi aika lievittää hurjasti oloa ja stressiä. Monikaan ei tätä ymmärrä tai halua ymmärtää.
Onko tyttäresi kiintynyt hevoseen ja viettääkö aikaa sen kanssa? Jos näin on, ilman muuta miehesi täytyy osallistua kustannuksiin. Lapsihan on myös hänen vastuullaan!

Tytär on kiinnostunu ja haluaa aina ratsastaa. Hevonen on kokonaan kyllä minun vastuulla enkä todellakaan meinaa mieheltä siihen rahaa pyytää. Eikä sen puoleen kyllä antaskaan. Mies tekee vaan omia juttuja omilla rahoillaan ja on todellakin ilmoittanut ettö ei aijo minua auttaa. Juuri tuota olen yrittänyt kaikilleselittää että se on henkireikä ainut asia missä voin unohtaa murheeni. Nyt pitäis vielä miettiä että mitä tuon miehen kanssa tekis un on toivo menny kokonaan.

Mies siis tekee kaikkia juttuja itekseen ja ei edes pyydä minua enää mukaan... nytkin vapaa vklp tulossa minulla niin mies jo suunnitellut itselleen muuta menoa. Eli minä istun lapsen kanssa kotona. Hyvin näkee ettei minkäälaista miekenkiintoa enää viettää minun kanssa aikaa. Siltikään ei tee eron eteen mitään.

Nyt tuli sitten tiensä päähän tämä homma. En jaksa enää yhtään tätä välinpitämättömyyttä vaikka kuinka yritin. Mutta nyt on vaan pakko lopettaa ja jatkaa eteenpäin. Miestä ei kiinnosta yhtään mikään möllöttää vaan sohvalla ja tekee omia juttujaan niinkuin haluaa.

Nyt tämä asia on viety sinne pisteeseen että avioero paperi lähetetty ja minulla asunto hommattu. Vklp pitäisi sitten muuttaa. Pahalta tuntuu välillä niin kovin että tekisi mieleni vetää viiminen hengen veto... tyttärellemme olen asiasta puhunut mutta ei ymmärrä vielä asiaa oikeasti. Miehen kanssakin olen puhunut mutta ei halua elää parisuhteessa tällä hetkellä ja ei nää kanssani tuleivaisuutta. Sanat satuttaa koska heräsin liian myöhään. Muutan nyt pois yhteisestä kodista ja katsotaan mitä erillään olo saa aikaan. Kun löytyis tuolle lapselle vielä järkevä "lukujärjestys" missä hän milloinkin on niin olisi yksi huoli vähemmän.

No nyt tuo kuluttava vaihe jolloin et tiennyt miten käy, on ohi. Ratkaisu aina liikauttaa elämää seuraavaan vaiheeseen. Eikö tuo soutaa-ja -huopaa tilanne ollut kiduttavaa, nyt tietysti on uudet koettelemukset kun järjestät elämääsi eteenpäin.
Älä murehdi kaikkia asioita yhtaikaa, ajattele että huominen pitää huolen itsestään, riittää jokaiselle päivälle murheensa. Ajattele, että selvitän nyt vain tämän päivän haasteet, ja huomisen haasteet huomenna. Jos yrittää toisin tehdä, se on kuin yrittäisi hypätä vuoren yli yhdellä loikalla. Vuorikin ylitetään askel kerrallaan, ja välillä pidetään lepotaukoja. Ymmärräthän mitä ajan takaa?
Muista, että sinä teit kaiken voitavasi liittosi eteen. Enempää et voinut tehdä. Tietysti ero raastaa mieltä pitkään, mutta kyllä se tuska helpottaa aikanaan. Ja järjestelyt tytön
lukujärjestyksen kanssa selviää aikanaan.
Sinua odottaa oma elämäsi, voit asua omassa asunnossa ilman ristiriitoja jotka sisältyivät avioliittoon. Ja siellä voit viettää aikaa lapsen kanssa, ihan rauhassa.
Nyt mielesi on ihan haavoja täynnä, mutta kyllä tulee sekin päivä kun huomaat että olosi tuntuukin ihmeen hyvältä, tuskasta on vain pieni murunen jäljellä.
Kaikkea hyvää sinulle, voimia!

Näin olen yrittänyt ajatella että askel kerrallaan. Tämä ero vaan tuntuu niin turhalta kun mies ei halua enää edes yrittää... työ vei mieheni kokonaan ja sen tuoma raha ne ovat hänen elämässään nyt tärkeämpiä kun minä. Minä olen tehnyt virheitä ja nyt vasta tajunnut ne ja valmis korjaamaan ne mutta mies sanoo että heräsin liian myöhään. Hän on vuosia yrittänyt saada minua innostumaan asioista mutt en ole alakuloisuuteni takia lähteny mukaan. Teki asioita liian pitkään yksin ja nyt on kuulemma helpompi ajatella elämääkin yksin. Mutta kai tämä tästä ajan kanssa ystävinä kuitenkin erotaan ja harkinta aikaakin on jäljellä vielä...

Mitä helweetteä! Elämä ei lopu siihen että avioliitto loppuu. Päinvastoin; se voi vasta alkaa siitä.

Aloitus kuuluu sarjaan suhteellisuudentaju suon silmässä eli hukassa. Jos asettaa hepan ja elämän vaakaan ja heppa painaa enemmän, niin mikä on pielessä omassa ajattelussa. Siitä ei voi panna puolisoa vastuuseen joten mietipä edes yksi kerta, miksi mies on luovuttanut.

Joo siis hevone ei liity tähän nyt millään tavalla kun hommasin halvemman asunnon jossa asun ja saan näin ollen pitää myös hevosen...