osallistukaa yhteisiin asioihin- meidän kaikkien p

Vanhustyötä tehneenä en todellakaan kannata "arvokasta vanhuutta"! Ovat "arvokkaita" jo nyt kalliine tutkimuksineen ja lääkkeineen! En todellakaan arvosta vanhuksia, jotka kuolemanpelossaan kemiallisesti pitkittävät elämäänsä. Vaativat vielä muita osallistumaan bileisiinsä!

Oma kokemukseni on, että omaiset vaativat kaikki hoidot. Mielipiteeni perustuu tietenkin omaan kokemukseeni ja voi olla yksittäistapaus. Oma isoäitini joutui sairaalaan yleiskunnonlaskun takia. Hän oli jo 97 vuotias ja asunut kotona siihen saakka. Isoäitini tahto oli, että hänen elämäänsä ei pitkitetä turhilla hoidoilla. Viereisessä vuoteessa oli samasta syystä yli yhdeksänkymppinen mummo, jonka omaiset vaativat kaikki mahdolliset hoidot. Oma isoäitini ei syönyt enää paljoa, aamupala maistui, lounaan jätti väliin ja taas päivällinen maistui hyvin, viereisen vuoteen mummo ei myöskään halunnut syödä paljoa, mutta omaiset vaativat letkuruokintaa ja nesteytystä, sen lisäksi mitä mummo söi. Mummo ei halunnut letkuruokintaa eikä nesteytystä vaan aina kun oli mahdollista repi kaikki letkut pois ja väliajat huusi jumalaa auttamaan. Omaiset sanoivat kylmästi, että sitokaa mummon kädet kiinni, niin letkut pysyvät paikoillaan. Hoitajat koittivat selvittää omaisille, ettei ruoka enää imeydy ja siksi mummo vaan laihtuu, ei auttanut, vaan se oli hoitajien vika kun mummo laihtui. Tälläkin mummolla oli jokin tulehdus, koska antibiootteja tiputettiin suoraan suoneen, siitä huolimatta mummo kuoli kädet sidottuna sänkyyn, eikä päässyt nauttimaan viimeisistä hetkistään edes vapaana. Mummon tahtoa eivät lääkärit uskaltaneet toteuttaa, koska mummo oli sairastanut joskus aivoinfarktin ja omaiset sanoivat, ettei mummoa voi uskoa, eikä hän enää tiedä mikä on hänelle parasta. Omalla isoäidilläni todettiin virtsatieinfektio, joka hoidettiin ja hän piristyikin hetkeksi, mutta kunto romahti jälleen. Hoitajat selvittivät, että vti hoidetaan tietenkin, koska se aiheuttaa turhaa kärsimystä vanhukselle ja on helppo hoitaa. Sovimme jo heti alussa, ettei raskaisiin suonensisäisiin antibioottihoitoihin enää lähdetä.Mielestäni oma isoäitini sai arvokkaan lopun, hoitajat kunnioittivat hänen toivettaan ja parempana hetkenä kun jaksoi istua hetken, me tyttäret veimme häntä ulkoilemaan. Oma isoäitini ei päässyt enää sairaalasta kotiin, mutta jäi hyvämieli isoäitini viimehetkistä. Sairaalan henkilökunta soitti illalla, että nyt isoäiti voi huonosti ja kutsuivat meidät osastolle. Pääsimme pitämään häntä kädestä kiinni, ettei hänen tarvinnut lähteä yksin ja niin hän nukkui rauhallisesti lastensa saattelemana pois.