Maija satukirjan tutkittu todenperäisyys.

http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225350

Lestadiolaiset ovat viime vuosina olleet paljon esillä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa väitteissä. Tärkeä osa näistä väitteistä palautuu Helsingin yliopiston tutkijan Johanna Hurtigin työhön. Vuonna 2012 Hurtig julkaisi yhdessä pastori Mari Leppäsen kanssa toimittamansa Maijan tarinan, joka kertoo ”Maijan” seksuaalisesta hyväksikäytöstä lestadiolaisyhteisössä. Järkyttävässä tarinassa siskon poikaystävät raiskaavat alaikäisen Maijan yläkerrassa, samalla kun vanhemmat alakerrassa koettavat olla kuulematta Maijan kärsimystä. Tämän jälkeen useat muutkin yhteisön jäsenet käyttävät Maijaa seksuaalisesti hyväkseen.

Seuraavana vuonna Hurtig julkaisi toisen kirjan, Taivaan taimet, jossa hän paljastaa seksuaalisen hyväksikäytön laajuuden lestadiolaisyhteisössä. ”Yli 140 lasten hyväksikäyttäjää yli 60 paikkakunnalta eri puolilta Suomea”, uutisoi Helsingin Sanomat Hurtigin tutkimuksen. Hurtig maalaa kuvaa yhteisöstä, jossa vaikenemisen ja anteeksiannon kulttuuri mahdollistaa lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja kaltoinkohtelun.

III

Maijan tarina ja Taivaan taimet ovat saaneet valtavasti mediahuomiota. Kirjojen väitteet on julkaistu lehdistössä pitkälti kritiikittä, ja mediakäsittely on saanut aikaan tyypillisen someajan keskustelun, jossa lestadiolaiset on tuomittu ryhmänä lasten hyväksikäyttäjiksi. Keskustelu on laskenut kynnystä syytösten esittämiseen, ja lestadiolaisalueella on liikkeellä valtavasti lestadiolaisiin liittyviä huhuja.

Eräs hurjimmista huhumyllyistä alkoi noin puoli vuotta Maijan tarinan julkaisun jälkeen. Samoihin aikoihin, kun Hurtig pokkasi Maijan tarinasta Vuoden kristillinen kirja -palkinnon, joku vuosi julkisuuteen väitettyjen hyväksikäyttäjien henkilötietoja. Kaikki saivat lokaa niskaansa, mutta eräs mies joutui mediapyöritykseen, jollaista ei tässä maassa lie aiemmin nähty. Suomi24-palveluun tuli päivittäin tuhansia viestejä: Lastenraiskaaja vankilaan! Hyi helvetti miten sairas tyyppi! Alahan pedofiili rasvata köyttä! Antakaa osoite, niin käyn hakkaamassa sen paskan! Tämä viestitulva jatkui hurjalla intensiteetillä yli vuoden. Mies oli koko tuon ajan sivuston puhutuin aihe, ja mustamaalaus levisi monille eri keskustelualueille. Webmaster yritti puuttua viesteihin, mutta joutui nostamaan kädet pystyyn. Kun he saivat viisisataa viestiä poistettua, palstalle oli tullut tuhat lisää.

Saan yhteyden mieheen marraskuussa 2014. Hän kieltäytyy ensin haastattelusta, mutta kun sanon, että olen kiinnostunut median toiminnasta tapauksen käsittelyssä, hän suostuu sanomaan jotakin.

”Silkkaa painajaista”, hän vastaa, kun kysyn millaisia viimeiset vuodet ovat olleet. ”Ihmiset ihmettelevät, miten pääni on kestänyt tällaista pyöritystä.”

Mies sanoo, että koko sinä aikana, jona Maijan tarinaa on käsitelty mediassa, mikään media ei ole kysynyt hänen kantaansa tai pyytänyt häneltä haastattelua. Hän olisi sanonut, että kirjan väitteet raiskauksista ovat perättömiä. Samaa mieltä ovat haastattelemani ihmiset samasta lestadiolaisyhteisöstä. Sanon miehelle, että en voi ottaa kantaa väitteiden todenperäisyyteen. Kysyn kuitenkin miehen kautta, haluaisivatko hänen perheenjäsenensä antaa haastattelua, mutta he eivät halua puhua toimittajalle. "He ovat joutuneet kärsimään tästä kohusta jo riittävästi", mies sanoo.

Mies sanoo, että kirja ei koskettanut vain häntä, vaan viilsi syvät haavat monien perheiden elämään. "Monille ihmisille on olemassa aika ennen Maijan tarinaa ja sen jälkeen."

Moni ajattelee, että jos Maijan tarina on totta, mies sai mitä ansaitsikin. Mutta onko se totta?

Maijan tarina voi tietenkin olla totta. Emme kuitenkaan voi tietää sitä varmuudella, sillä tarina on puhdasta subjektiivista kerrontaa. Se on kerronnan laji, jota laatumedia usein välttelee, sillä yksipuolinen kerronta harvoin kertoo koko totuutta. Subjektiivisessa kerronnassa ihminen voi kertoa käytännössä mitä vain, ellei faktoja tarkasteta ja vastapuolta kuunnella.

Sain itse kuulla Maijan tarinasta ensimmäisen kerran vuonna 2013. Silloin minuun otti yhteyttä psykologi, joka oli lukenut kirjan, ja hän oli huolissaan kirjan viittauksista valemuistojen mahdollisuuteen. Maija kertoo esimerkiksi käyneensä hypnoterapiassa, ”jotta pääsisin traumojeni sisälle”. Maija kirjoittaa: ”Kokemukseni tulivat enemmän pintaan ja päivätajuntaan, jolloin pystyin työstämään asioita lisää ja ymmärtämään, miksi jotkin asiat herättivät minussa niin voimakkaita reaktioita. Samalla minulle tuli varmuus siitä, että asiat olivat oikeasti tapahtuneet.” Tämä katkelma viittaa erittäin voimakkaasti siihen, että Maijalle on uskoteltu traumojen voivan unohtua ja että ne voidaan sieltä jollakin tekniikalla palauttaa muistiin.

Toisessa otteessa Maija kertoo aloittaneensa silmänliike- eli EMDR-terapian. ”Näin kävin läpi kaikki pahimmat kokemani seksuaaliset väkivaltatilanteet.