Vaimon jatkuva haukkuminen

Kukin meistä määrittelee ihan itse kuinka paljon sontaa antaa itsensä päälle kaadettavan. Kun sietoraja on tullut vastaa olisi hyvä ryhtyä sen vaatimiin tekoihin.

Ei parisuhteen primääri tehtävä ole pahoittaa mieltänsä toisen jatkuvasta ryöpytyksestä. Toki meillä kaikilla on huonoja päiviä ja ylilyöntejä tapahtuu varmasti puolin jos toisin. Jos tilanne ja asetelma on aina yksipuolinen ja syytökset kohdistuvat aina vain toiseen osapuoleen on suhteessa vakava epäsuhta.

Kissa pöydälle ja kerro miltä sinusta tuo käytös tuntuu. Jos ymmärrystä taikka katumusta ei ole havaittavissa joudut vetämään johtopäätökset jatkosta.

Miksi hän sinulle noin sanoo? Mikä ihmeen syy? Tuollainen sanonta yleensä liittyy siihen ettei pidä omaa/perheensä/puolisonsa puolta - tai joustaa muiden vaatimuksiin perheensä/vaimonsa tarpeiden kustannuksella. Tai jos ei ole seksuaalisesti halukas. Mutta sinun osaltasi nämä asiat taitaa olla kunnossa kämpän laittamisen ohella. Eli mitä ajattelet vaimosi ajan takaa tuoolla, siis mitä hän on vailla ja olisi kaivannut?

Kuinka munaton olet jos sanot vaimollesi, että ole hyvä ja pakkaa tavarasi. Muutat ensiviikolla.

Näen täältä asti selvästi että ero on oikea tiesi. Älä usko sitä harhaa kun vaimo hätääntyy lompakon ollessa lähdössä pois, ja muuttuu kuin taikaiskusta kiltiksi. sekin vaihe menee ohi ja puolessa vuodessa kadut että jäit uudestaan haukuttavaksi.
Hieno nainen ei päästäisi ikipäivänä huuliltaan moista loukkausta aviomistä kohtaan, olkoonkin että miehen hyvänahkaisuus välillä turhauttaisi.

Tässä se ongelma juuri piilee. Osallistun siivoamiseen, teen usein ruokaa. Laitan aina aamupalat. En ymmärrä enää muuta tarkoitusta kuin suora loukkauksen halu. Olen puhunut tästä hänelle, ja viimeksi hänen naisystävänsäkin sanoi että 'älä kokoajan komentele ja arvostele'. Ymmärryksen raja himmenee. Avioliittoterapeutti tms voisi varmaan olla yksi keino, jos toinen osapuoli sinne suostuu. Kokemuksia? Itse vedän pikkuhiljaa yksinkertaisen johtopäätöksen: hän ei enää välitä.

No ei ole ihme jos munattomaksi haukkuu, kun kerran olet kaiken aina tehnyt ja kämpänkin laittanut. Olisikohan kannattanut joskus pistää hanttiin ja sanoa että ei käy, vaimo, minä olen eri mieltä.

En ole kyllä sinua parempi tässä suhteessa, tossukka se olen minäkin, mutta vaimo sentään arvostaa kaikkea sitä mitä teen, vaikka käytöstäni muuten sitten moittiikin aina kun se sopii. Harmi vaan, että vaimo tuntuu saavan jonkin sortin sadistista nautintoa henkisestä kuohitsemisestani.

Hanki koira ja ilmoita (et y-r-i-t-ä!!)naiselle että "Minä en alistu sinun tasollesi haukkumaan, mutta tämä tekee sen puolestani".

Tai ehkä ei olekkaan niin hyvä idea: koira on paljon naistasi älykkäämpi. Koirasi joutuisi liian huonoon ilmapiiriin joutuessaan kuulemaan naisen typerää jäkätystä.

Kuinka sinä haluat ja jaksat kuulla sitä, menee yli ymmärryksen.

Dumppaa se lehmä. Olet ansainnut parempaa.

Kyllä vaimolle pitää välillä vastaankin sanoa, niin olen itsekin tehnyt ja kyllähän tuo hiljeni mutta sun kohdalla hyvä ratkaisu olisi kertoa että haluat väliaikaisen asumuseron ja mietintätauon näkee sitten alkaako arvostamaan vai onko väärä nainen sulle.

Lue mun teksti joka löytyy hakemalla: mies altavastaajana. Itse elin 21 vuotta narsistisen naisen kanssa avioliitossa ja tein kaikkeni että hänellä oli hyvä olla. Maksoin taloa, huolehdin lapsista, rakensin kesämöki ja tienasin yrittäjänä. Mikään ei kuitenkaan riittänyt, jatkuva haukkuminen ja aliarviointi julkisesti jatkui vuodesta toiseen. Elin illat pitkät autotallissa miettien elämääni, se oli ikäänkuin pakopaikka riitelystä. Itsetuhoiset ajatukset ja alkoholismi alkoivat nostaa päätään. Onneksi olen päässyt niistä eroon uuden parisuhteen myötä. Joskus on vain hyvä tehdä lopullinen päätös ja ajatella omaa hyvinvointia.

Minun tie on maan tie ... laita akka pihalle ... ei muuta vaihtoehtoo ...

Itse olin vastaavassa tilanteessa. Nöyristelin lasten vuoksi, etteivät he näkisi riitaa. Terapeutti, heh. Vaimo haukkui minua terapeutille ja kun sain vihdoin puheenvuoron, terapeutti ehdotti eroa. Eroa. Jos sinulla ei ole lapsia, se on paljon helpompaa kuin minulle. Jos on, eroa silti. Älä tuhlaa elämääsi.

Älä nyt hyvä mies niele vastaansanomatta asiatonta käytöstä. Ymmärtää saa, mutta ei nöyristellä. Tämä koskee kumpaakin sukupuolta. Kerrot tiukasti, että et hyväksy ollenkaan tuollaista käytöstä etkä myöskään heti pehmene ensimmäisestä sovitteluyrityksestä. Ihmisellä pitää olla jonkinlainen kunniantunto. Naiset arvostavat myös sanallista kuittailua, koska ovat itse verbaalisia. Voit toki pyytää kertomaan miksi nimittelee, mutta asiat taitavat olla siinä pisteessä että jonkinlainen välirikko on paikallaan. Kysy haluaako hän erota, kun ei näy olevan tyytyväinen. Voi siitä säikähtää.
Tekstistäsi ei käynyt selville missä tilantessa hän nimittää sinua munattomaksi.
P.S. kannatan feminismiä mutta myös miesten oikeuksia, eli ullatus, ullatus, emme olekaan stereotypioiden mukaisia.

No jospa sulle on käynyt samalla viisiin kuin mun siipalle. Kun alkuaikoina vuosikausia kuuntelin arvostelua, arviointia sekä taidoista että persoona-asioista, aliarvioimista ja sen sellaista muuta tuubaa, niin lopuksi kaiken summa oli se, että aloin antaa takaisin samalla mitalla. Vuosia siihen meni, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Ja kuinka kävikään. Mies ei ymmärrä miksi teen niin, kun hän ei ikinä. Hän on tehnyt vain hyviä töitä aviossa ja muutenkin ja sellaista hyvää ihmistä joku näinkin arvoton kehtaa haukkua. Hänellä ei ole mitään käsitystä omista jutuista ja puolison halveeraamisesta.

Oletan että em. on aika yleistä mieästen keskuudessa. Joten tarkastelepa omaa osuuttasi suurennuslasin kanssa ja / tai hyvä terapeuttikin voisi auttaa.

ei nainen mitään rikkauksia tarvi, vaan sen että otat joka ilta syliin ja kerrot rakastavasi..ei riitä kuu taivaalta ellet osaa ajatella ettei nainen ole yhtä tasainen kuin mies. Asetu naisen elämään ja mieti että onpa sekavaa elämä..

Entäs kun tämä tapahtuu miehen puolelta. Vaikka hänelle yrittää jotakin sanoa talon siisteydestä ja tavaransa kasaamisesta, siitäkin että kodin siisteys kuuluu jokaiselle siinä asuvalle. Näistä sanomista mies ei kestä kuulla. Kun tilanne ei muutu asiasta sanotaan useammankin kerran. Mikä vaimo on miehen sotkut aina kasaamaan ja jäljet siivoamaan? Lopuksi vaimo alkaa sanoa ärhäkämmin kun normaali äänenpaino ei auta ja viesti ei perille mene. Näissä tapauksissa usein mies alkaakin sanomaan vaimoa nalkuttajaksi.
Vaimolla lienee oikeus sanoa asiasta jos se jatkuu aina vaan. Lopulta hänkin alkaa ärtymään miehen välinpitämättömyydestä.
Tämä ei ap.tä auta mutta niin monessa kodissa on näinkin päin.

Minukin hommia kerran yksi tyytöystävä haukkui niin sanoin että on permepi että pidät sen turpasi kiinni jos et osaa kannustavasti puhua niin loppui toruminen siihen paikkaan ja se siitä.

Minulla itsellä on myös hieman samanlainen tilanne kuin ap:llä, eli vaimo on erittäin kova nalkuttamaan. Tätä meillä on ollut periaatteessa koko noin 20 vuoden parisuhteen ajan. Vaimo komentelee ja käskee ja mikäli olen eri mieltä asioista, niin kaikki vika on vaan loppupelissä kuulemma vain minussa. Osallistun kotitöihin ja lasten kasvatukseen ihan samalla tavoin kun hän, en ryyppää, enkä muutenkaan sekoile, mulla on hyvä työ ja koulujakin on tullut käytyä. Vaimon mielestä en myöskään pysty keskustelemaan mistään asiasta syvällisesti. Tätäkin piirrettä olen yrittänyt "harjoitella", mutta ei riitä. Olen ehdottanut myös terapiaa, mutta vaimo tyyliin nauraa minulle ja sanoo vain että se ei johda mihinkään ja hän ei myöskään sellaiseen tule lähtemään. Sen olen kuitenkin vuosien aikana oppinut, että en kaikessa anna periksi ja tämä loppujen lopuksi vain pahentaa asioita. Toisaalta osaan myös laskea välillä hänen kommenttejaan ohi korvien ja kaikkeen turhaan paskan huuteluun en edes viitsi reakoida mitenkään, jotta turhia kärhämöitä ei syntyisi. Vaimo on myös henkilönä varsin negatiivinen ja pessimistinen. Eli hänen mielestä kaikki menee pieleen, hän stressaa uranaisen töistä, hän stressaa lasten koulunkäynnistä. Siis Suomeksi sanottuna hän stressaa melkeimpä joka asiasta. Jos yritän keskustella asioista rakentavasti tai luoda positiivisia ajatuksia, niin niistä kommentit ovat vain, että minä en näe totuutta ja en kuulemma pysty käsittelemään asioita niin kuin ne todellisuudessa on.

Tämän kaiken jälkeen herää aina itsellekkin kysymys, että miksi en lähde tai sano vaimolle, että tämä avioliitto oli tässä lopullisesti, koska vaimo ei tule minun kanssani olemaan onnellinen... Niin, ei se helppoa ole. Vaimo kyllä välillä latelee tätä termiä ja uhkaa, että parisuhde on tässä, mutta eipä tuo ole kuitenkaan itse lähtenyt. Minäkin olen joskus sanonut hänelle, että voit lähteä jos siltä tuntuu. Meillä on kaksi alle 10 vuotiasta lasta ja tiedän, että jos eroamme, niin vaimo pakkaa tavarat, vie lapset ja muuttaa 500 km:n päähän synnyinseuduilleen. Minä en tässäkään taistelussa tulisi hänelle pärjäämään. Hän on nainen, lakimies vielä koulutukseltaankin.

Eli eipä tämä elämä ole aina ruusuilla tanssimista.. Välillä esimerkiksi juoksulenkeillä olen miettinyt syntejä syviä ja ylipäätään elämän tarkoitusta ja en tiedä, olemmeko vain niin vääriä ihmisiä toisillemme, mutta on meillä hyväkin hetkiä arjessa. Positiivisia asioita ja piirteitä vaimossani kyllä on, jos hän vain sattuu sillä tuulella olemaan. Lisäksi hän pystyy ja osaa olla ihan hyvä äiti lapsille. Uskollisuus on varmaan myös sellainen piirre mikä meillä toimii. Minä en ole häntä pettänyt koskaan ja en usko, että hänkään. Sen verran hyvin hänet kuitenkin tunnen ihmisenä loppujen lopuksi.

Vanha ruma läski, pidä turpasi kiinni.

Kehotan ottamaan niskasta kiinni akkaa, näyttämään kaapin paikan vetämällä kakkoseen. Ja kerrot, että sinä viet ja akka vikisee. Sen jälkeen no problem.

Olen naispuolisena kokenut tuon saman kuin aloittaja. Pitkäänhän sitä alistui ja yritti kääntyä niin monelle mutkalle kuin vain mahdollista.

Yritin keskustella asiasta ja puhuin erosta mutta minua ei otettu tosissaan. Lapsikin oli silloin pieni ja oloni oli aivan kamala kun tunsin musertuvani ainaiseen arvosteluun vaikka tein kaiken kotona ja tietysti hoidin lapsen täysin yksin. Minua kiusattiin yleensä niin pitkään että itkin ja sitten hän häipyi ulos ovesta todeten kuinka hullu olen. Kun lopulta olin kuunnellut riittävän kauan noita juttuja menin psykiatrin puheille, mieheni ei suostunut pariterapiaan koska hänessä ei ollut mitään vikaa, minä olin idiootti. No, parin käyntikerran jälkeen terapeutti totesi että minua kohdellaan huonosti ja joskus paras keino on erota.

Siispä laitoin itselleni asunnon hakuun ja löysin parissa päivässä kämpän, josta tein tarjouksen. Puhuin tässä kohtaa miehelleni että olen lähdössä, yhteinen kotimme menee myyntiin - hän muistaakseni kirosi ja sanoi että jahas, olet keksinyt uuden tavan kiristää häntä.

No, tarjoukseni meni läpi ja asuntomme myyntiin - vasta siinä kohtaa kun hän allekirjoitti myyntisopimuksen hän tajusi että olen tosissani. Sitten olisi kyllä juteltu ja koitettu sovitella, pariterapiakin olisi jo kelvannut. Siinä kohtaa se oli kuitenkin jo myöhäistä - kaikki tunteeni tuota ihmistä kohtaan olivat jo kuolleet.

Vaikka tunsin itseni itsekkääksi kun vein lapseltani normaalin isäsuhteen, olin muutettuamme niin onnellinen etten tiennyt miten päin olisin ollut. Myöhemmin olen tajunnut että ei lapsikaan voinut hyvin siinä ympäristössä vaikka pieni vielä olikin. Kaikki nukahtamisongelmat loppuivat kuin veitsellä leikaten kun asuimme kahden ja minä olin onnellinen.

Toipuminen tuosta kaikesta on ollut hidasta mutta nyt olen taas vahva oma itseni ja pystyn hyvään suhteeseen.

Toivotan sinulle tsemppiä - jos voit todella huonosti se ero ei ole ihan huono vaihtoehto vaikka koville ottaakin. Tietysti toivon että saatte asiat puhuttua ja liiton taas kuntoon.