Exän pelko

Syvällä

Pelkään todella paljon, että kohtaan exäni. Hän käy tuossa pihapiirissä vielä silloin tällöin ja hänelle jäi tilan yhteyteen metsään, eli ihan asiallisissakin puuhissa saattaa olla. Tulostaan ei ilmoittele eikä hänellä ole siihen velvollisuuttakaan. Minulla on kuitenkin ongelma, eli pelkään kotona ollessani, että hän tulee, vatsanpohjaa kuristaa, saatan oksentaakin. Hän ei fyysisesti ollut väkivaltainen, mutta kestin pitkään henkistä väkivaltaa, koska en olisi halunnut eroa. Ilmeisesti tuo henkinen pitkä väkivalta aiheuttaa tämän pelon. Jälkeenpäin on helppo sanoa että mitäs jäit kestämään mutta siinä tilanteessa myös parisuhdeterapeutti oli sitä mieltä, ettei kannata hosua.

No se hyvä hosumattomuudella oli, ettei kaduta se, etteikö olisi antanut toiselle aikaa pohtia tilannetta - ei kyllä siinä vaiheessa, umpirakastuneena uuteen, pohtinut mitään vanhoja parisuhteita. Mutta oma neuvoni tämän ainoan kokemukseni pohjalta olisi kuitenkin, että jos ei toinen suostu tekemään mitään suhteen korjaamiseksi, ei ole syytä venyttää hetkeäkään eroa. Eli kun ei exä suostunut terapiaan eikä katkaisemaan välejä uuteen, ei olisi ollut syytä antaa hänelle aikaa. Hän oli päätöksensä tehnyt ja vain käytännön seikat (nainen tahollaan myös vielä naimisissa) aiheuttivat vitkastelun hänen puoleltaan.

Nyt pitäisi päästä tästä pelosta eroon, että voisi elää tasapainoisesti. Pelkään, että jos törmään exään, romahdan täysin.

86

1444

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pppaljonksymyksiä

      Mitä tarkoitat romahtamisella täysin? Kun erostanne alkaa olla useampi vuosi, (jos olet sama nimimerkki joka täällä on kirjoittanut useita vuosia), niin ehkä voisi kokeilla shokkiterapiaa ja kutsua mies itse kahville, kun hän tulee. Tai mennä lähibaariin kahville. Silloin voit valmistaua tilanteeseen ja olla kontrollissa, helpottaisiko se? Olette olleet vuosia naimisissa, hän ei ole väkivaltainen, joten kenties pelossa on kyse omien pelottavien tunteidesi kohtaamisesta? Mikä miehen kohtaamisessa olisi kaikkein pelottavinta?

      Vieläkö käyt terapiassa? Terapiassa voidaan käydä läpi kohtaamisen ajatusta tarkemmin niin, ettei se ole nimetöntä pelkoa. Pelkäätkö omaa vihaasi ja katkeruuttasi? Vai kaipuutasi entiseen? Sitä, että rakastat edelleen miestäsi? Vai sitäkö, että kaikki tunteet nousevat pintaan yhtä tuoreena kuin silloin alussa?

      Ehkä pelkosi kuvastaa sitä vaihetta, jossa erosi käsitteleminen on? Onko pelkosi realistinen vai onko se enemmänkin turhaa murehtimista, jonka itsekin tiedät järjellä ajatellen turhaksi, mutta silti ajatukset pyörivät mahdollisen kohtaamisen ympärillä?

      Luin lehdestä anteeksiantamisesta, tutkijan mukaan noin viidelle prosentille ihmisistä on hyvin vaikeaa antaa anteeksi kokemaansa vääryyttä, he ovat ns. pitkävihaisia. Mikäli olet tuo sama nimimerkki, joka on kirjoittanut tänne vuosia, niin voisiko olla niin, että kuulut tuohon viiteen prosenttiin, jolla kerta kaikkiaan on niin korkea oikeudentunto, että anteeksiantaminen ja unohtaminen on hyvin vaikeaa? Siitäkin huolimatta, että järjellä käsittää, että olisi parempi itselle jo unohtaa ja antaa olla? Silloin sen toisen näkeminen nostaa ehkä uudelleen vihan ja vääryyden tunteen uudelleen pintaan tuoreena? Siksi olisi helpompi, jos ei varmuuden vuoksi tarvitsisi nähdä?

      Kun erostanne alkaa olla jo aikaa, niin tosiasiassa tilannehan on muuttunut. Elmässä muutenkin kaikki muuttuu koko ajan. Sinä et ole sama kuin erotessa, miehesikin on muuttunut. Olette aivan eri suhteessa nykyään ja jos näitä kohtaamisia saattaa tulla (etkä ole valmis muuttamaan tilalta pois), niin tuota uudenlaista suhdetta olisi kannattavampaa rakentaa kuin pyöriä vanhoissa ajatuksissa. Sinä koet itsesi uhriksi ja vääryyttä kärsineeksi, mutta sen ohessa voi olla muitakin rooleja ja toimintatapoja, jotka on mahdollista löytää. Näin ajatellen kohtaamisessa voisi olla jotain hyvää, olipa se millainen hyvänsä. Sillä lähes aina se pelätty tilanne ei ole sellainen kuin kuvitteli.

      • korkkiruucci

        Ei vittu. Lue oma juttusi jo jatka keskustelua keskenäs. Iha itsesi vänkäämisen ilosta.

    • Mahdoton.mies

      "Nyt pitäisi päästä tästä pelosta eroon, että voisi elää tasapainoisesti." Ei vaan pitää päästä eikä vaan pitäisi. Päästä irti menneestä. Ole vapaa. Kohtaa entinen puoliso ihmisenä ja kansalaisena kuten muutkin ihmiset. Kyllä ihmisen kanssa voi olla tekemisissä vaikka suhde on päättynyt. Yhtä lailla ex-miehesi voisi sanoa, että koki taholtasi henkistä väkivaltaa erokriisinne aikana. Kukapa olisi aivan normaali ja tavallinen ja rakastettava heppu kun eroa tehdään. Pitää osata antaa anteeksi, muuttaa ne asiat jotka voi muuttaa ja olla kärsivällinen niiden asioiden suhteen joita ei voi muuttaa. Kärsivällinen ja kärsivä eivät ole synonyymejä. Saattaa olla sinunkin etusi, että mies jaksaa hoitaa metsäänsä.

    • Syvällä

      Erosta on vajaa vuosi. Kirjoitin jo silloin, kun pettäminen paljastui. Mitä olen juttuja lukenut, aikaa toipumiseen kuluu usein näin pitkän liiton jälkeen parhaimmillaankin useita vuosia. En ymmärrä, miksi minun pitäisi muuttaa kodistani pois? Siksikö, että ihminen, jolla ei ole enää asiaa tänne, pyörii nurkissa? Missä kulkee raja? Pystyykö ihminen kohtaamaan pahoinpitelijänsä tuntematta mitään? Minkä ajan jälkeen se onnistuu?

      Jos exä koki henkistä väkivaltaa, en voi mitään sille, sillä tilanne oli erilainen, en tunkeutunut hänen uuteen kämppäänsä, en entiselle yhteiselle mökillemme, hän tuli tänne, nurkkiini. Ja mitä hyötyä minulle olisi, että hän hoitaa metsäänsä? Ei mitään.

      Miksi kohdata hänet kuin kuka tahansa kun hän ei tule ikinä olemaan kuin kuka tahansa. Hän jätti niin monta avointa kysymystä. Voin ne jättää taa, mutta kun hän tulee vastaan, nousee halu saada vastaukset.

      Yksi seikka siinä kohtaamisessa on erityisen vaikeaa, hän on ulkoisesti niin sama kuin se rakas ihminen, jonka kanssa elin koko aikuiselämäni lähes tähän asti, mutta sisäisesti täysin muuttunut, suhtautuminen minuun on tietysti muuttunut entisen lämmön sijaan koleaksi, ja tämä tekee kohtaamisesta kammottavan. Toivon vieläkin, että kohtalo veisi tiemme yhteen, vaikka tiedän että ei näin tule käymään.

      • trytrytry

        "En ymmärrä, miksi minun pitäisi muuttaa kodistani pois? Siksikö, että ihminen, jolla ei ole enää asiaa tänne, pyörii nurkissa? Missä kulkee raja? Pystyykö ihminen kohtaamaan pahoinpitelijänsä tuntematta mitään? Minkä ajan jälkeen se onnistuu? "

        Kyllähän sinä ositusta tehdessäsi tiesit, että ex tulee "pyörimään nurkissa" tai ainakin pihapiirissäsi, eikö niin? Etkö ollenkaan ottanut ositusta tehdessäsi huomioon omia tunteitasi? Koska kaikesta päätellen olet voinut pahoin ex liitossasi, ja yhä pahoinvointisi jatkuu, oletko koskaan ottanut todella vastuuta valinnoistasi ja miettinyt mitä merkitystä niillä on oman itsesi kannalta? Oletko miettinyt miksi siedit kaikenlaista, koska et tahtonut erota? Tai miksi teit osituksen, joka mahdollistaa exän näkemisen hyvin usein? Kun jotain valitsee, niin seuraukset on aina kannettava itse. Jotenkin minusta vaikuttaa, että kovin mielelläsi kehittelet mielikuvissasi exästä pahiksen, jossa ei kertakaikkiaan ole mitään hyvää, joka tekee sinulle vain pahaa. Unohtamalla sellaisen tosiseikan, että sinä itse voit toimia parhaaksesi, se on sinun velvollisuutesi, ja niin pitääkin tehdä. Samoin suojella rajojasi, ja torjua henkinen väkivalta. Taistele, toimi, älä uhriudu.

      • pettäjäpettää
        trytrytry kirjoitti:

        "En ymmärrä, miksi minun pitäisi muuttaa kodistani pois? Siksikö, että ihminen, jolla ei ole enää asiaa tänne, pyörii nurkissa? Missä kulkee raja? Pystyykö ihminen kohtaamaan pahoinpitelijänsä tuntematta mitään? Minkä ajan jälkeen se onnistuu? "

        Kyllähän sinä ositusta tehdessäsi tiesit, että ex tulee "pyörimään nurkissa" tai ainakin pihapiirissäsi, eikö niin? Etkö ollenkaan ottanut ositusta tehdessäsi huomioon omia tunteitasi? Koska kaikesta päätellen olet voinut pahoin ex liitossasi, ja yhä pahoinvointisi jatkuu, oletko koskaan ottanut todella vastuuta valinnoistasi ja miettinyt mitä merkitystä niillä on oman itsesi kannalta? Oletko miettinyt miksi siedit kaikenlaista, koska et tahtonut erota? Tai miksi teit osituksen, joka mahdollistaa exän näkemisen hyvin usein? Kun jotain valitsee, niin seuraukset on aina kannettava itse. Jotenkin minusta vaikuttaa, että kovin mielelläsi kehittelet mielikuvissasi exästä pahiksen, jossa ei kertakaikkiaan ole mitään hyvää, joka tekee sinulle vain pahaa. Unohtamalla sellaisen tosiseikan, että sinä itse voit toimia parhaaksesi, se on sinun velvollisuutesi, ja niin pitääkin tehdä. Samoin suojella rajojasi, ja torjua henkinen väkivalta. Taistele, toimi, älä uhriudu.

        Kovin mielelläsi pyörität aloittajan sanoja ja syyllistät häntä. Ehkä sinulla on siihen omat syyksi, mutta mitenkään reilut ja avarakatseiset ne eivät ole. Vaikutat tyypilliseltä toisen liittoon sekaantuneelta ihmiseltä, joka tuntee tarvetta mätkiä petettyä, jotta vetkuileva uskomies olisi täysin oma. Kohdistat ahdistuksesi täysin väärään ihmiseen. Valehtelija ja pettäjä saa aina pahaa aikaan.

    • pppaljonkysymyksiä

      Se nimimerkki Syvällä, jota muistelin, kirjoitti tänne vuonna 2012 ja ero on ollut tosiasia jo vuosia, mutta en tarkoittanut sitä, että erosta pitäisi toipua tietyssä ajassa. Siihen menee se aika, joka siihen menee, se on yksilöllistä, vaikka useimmilla menee yhdestä kolmeen vuotta. Tarkoitin vuosien kulumisella hahmottaa vaihetta, jossa eron käsittelyn suhteen on. Miten olet omasta mielestäsi siinä edennyt?

      Viha, katkeruus, väärin kohdelluksi tulemisen tunne ovat eron vaiheita, mutta jossain vaiheessa olisi hyvä alkaa hahmottaa, mitä muuta eron tuomat roolit myös puolisoon nähden voisivat olla. Suurin osa joutuu exän kuitenkin kohtaamaan perhejuhlissa jne. Suhde täytyy rakentaa uudestaan sekä mielikuvissa että todellisuudessa.

      En tarkoittanut, että sinun pitäisi muuttaa, kirjoitin varmaankin epäselvästi. Kun tilanne nyt kuitenkin on se, että et ole muuttamassa ja saatat hänet pihapiirisi liepeiltä tai jostain muustakin tutusta paikasta tavata, niin ehkä siihen kohtaamiseen pitäisi pyrkiä luomaan jollain tavalla rakentava suhde eli päästä pelosta eroon niin kuin toivoit ekassa viestissäsi. Mahdollisuuksia on paljon. Voita rakentaa korkean aidan, pidät pihasi lukossa, otat ison vahtikoiran ja kiellät miestäsi tulemasta näkösälle, sinä itse päätät miten pelkosi suhteen toimit. Tuo ehdotukseni oli sellainen, jossa kohtaisit pelkosi suoraan, mutta se on vain yksi mahdollisuus.

      Täällä sinulle on tarjolla vertaistukea ja jos olet tuo sama Syvällä nimimerkki, jonka viestejä olen lukenut, niin olet myös itse tarjonnut vertaistukea muille. Jäin miettimään vastauksesi luettuani, että millaista tukea sinä täältä toivot?

      Yksi asia viestissäsi kiinnitti huomiota. Minä tai moni muukaan jätetty ja petetty ei jaa sellaista ajatusta, että tulisi ruokkia ajatusta siitä, että pettämisessä ja jättämisessä olisi kyse väkivallasta ja pahoinpitelystä. Erossa tyypillisesti molemmat käyttäytyvät huonosti toisiaan kohtaan aivan niin kuin mahdoton.mies kirjoitti. Silti tuota on mielestäni kohtuutonta verrata väkivaltaisiin parisuhteisiin. Pettäminen on väärin ja aiheuttaa suurta tuskaa, mutta ei se mikään rikos ole. Elämä ei ole reilua, ei minulle eikä sinulle eikä kukaan meistä ole turvassa suuremmiltakaan tragedioilta kuin avioero. Väärin kohdelluksi tulemisen tunteen hellimisessä on se vaara, että katkeroituu eikä pysty ottamaan edes apua vastaan.

      Mutta tämä meni jo vähän turhan kauas alkuperäisestä aiheestasi.

    • pppaljonkysymyksiä

      Ai niin, tuosta koleudesta, joka kammottaa. Minulle on hyvin tuttu tuo tunne, on se toinen olisi muuttunut toiseksi. En tiedä, onko tästä sinulle mitään apua, mutta tulin siihen tulokseen, että hän ei ole muuttunut toiseksi, vaan muutoksessa vaikutti kaksi asiaa. Eroprosessin kulku erimielisyyksineen (välisemme vuorovaikutus) ja se, että hän on tyypiltään sellainen, ettei sano todellisia ajatuksiaan, vaan miettii ensin, miten kannattaa toimia. Muutenhan kaksoiselämäkään ei olisi onnistunut.

      Minä ajattelin tuota muutosta todellisuutena, joka auttaa minua ymmärtämään, ettei tuo ihminen rakasta ja tahdo hyvää minulle. Minun täytyy itseni rakastaa ja tahtoa hyvää itselleni senkin edestä.

      Itse asiassa minusta tuo mahdottoman miehen neuvo olisi ollut tuossa tilanteessa todella hyvä. Suhtautua häneen kuin kehen tahansa vieraaseen ja huom pahantahtoiseen ihmiseen.

      • siistodellinen

        Hyvä kirjoitus.  

        >tuo ihminen rakasta ja tahdo hyvää minulle.>
        >Suhtautua häneen kuin kehen tahansa vieraaseen ja huom pahantahtoiseen ihmiseen.>

        Minullakin on ikävä puolisoni, mutta olen alkanut näkemään hänet aika ajoittain oikein. Ihan järkyttävä valehtelija jo pettäjä.

        Juuri siitä pahoinvointi tulee, että tällaista ihmistä pitänyt lähellään, luottanut jo rakastanut. Ei oikeastaan voisi edes uskoa, mutta näin on. Valehtelevan ja pettävän Ihmisen luonne on kuvottava.

    • trytrytry

      Olette nyt eronneet, mutta pelkäät nähdä exääsi. Tuohon ei kuule auta mikään muu kuin pelkosi kohtaaminen. Ex on mielessäsi iso mörkö, haluaisit painaa pääsi pensaaseen, laittaa silmät ettet näkisi häntä. Pelkkä ajatuskin, ettet onnistu piiloutumaan, oksettaa. Sinulla on valittavana kaksi vaihtoehtoa. Joko muutat sellaiseen paikkaan missä et joudu tekemisiin exän kanssa, tai sitten kohtaat exän. Menet juttelemaan. Käytte vaikka kahvilla jossain. Kaikenlaista menneiden murehtimista, syyttämistä yms. kannattaa välttää. Käsittääkseni olet jo valinnut asuinpaikkasi, hyvin tietoisena siitä, että näet exää, joten muuttaminen ei liene vaihtoehto. Ainakaan nyt ja tässä. Joten vaihtoehtoja ei paljon jää. Kohtaa exäsi, positiivisesti, pääset tasapainoon.

    • Syvällä

      On mahdollista, että joku muukin on kirjoittanut tällä nimimerkillä aikaisemmin, sitä ei oltu rekisteröity ja aloin sillä kirjoittamaan koska se kuvasi fiiliksiä. Nyt olen kyllä tällä paljon kirjoitellut, ainakin vuoden, ellei kaksi.

      En usko, että exä missään nimessä edes lähtisi kahville tai keskustelemaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa. Ja oikeasti ositusta tehdessäni en uskonut, että hän jää pyörimään tähän, sillä silloin hän suunnitteli muuttoa toiselle puolen Suomea. Ja ennenkin on metsätyöt teettänyt ulkopuolisella. Oli kyllä yllätys.

      Ja miksi en lähtenyt, jos koin että avioliiton loppuaikana oli ahdistavaa? Samoin kuin fyysisenkin pahoinpitelyn uhri, sama mekanismi oli tässäkin, en pystynyt jättämään, kun välillä lupailtiin parempaa. Jälkeenpäin oli helpompi nähdä tämä kuvio.

      Se mitä ehkä kaipaan, on että pidemmälle ehtineet voisivat antaa uskoa, että kaikki vielä muuttuu paremmaksi (tätä vakuuttelua kaipaan aina uudestaan, kun tulee vaikea jakso) ja ehkä myös omakohtaisia kokemuksia. Toki ihan vapaatkin ehdotukset luen ajatuksella, mutta jos joku ehdottaa, että mene juttelemaan exälle, onko tämä itse tuntenut samoin mitä kuvailen ja onko silti pystynyt menemään, tai tietääkö lähipiiristään jonkun? Ja onko onnistunut?

      Olen kyllä antanut vertaistukeakin ja on hyviä jaksoja. Mutta kun joudun kohtaamaan exän, viestimään hänen kanssaan, jo ohi luulleeni myllerrys nousee esiin. Ei saisi vatvoa liikaakaan vanhoja, ja jos on kysymyksiä ilman vastauksia, ei kai sille mitään voi. Voi olla, että olen saanut todelliset vastaukset, mutta olen kyvytön niitä uskomaan todeksi. Tiedän, ettei erosta toipuminen tapahdu suoraan. Tänne tulee palattua aina aallon pohjalla.

      Ovea pidän lukossa, aitaa olen suunnitellutkin, tosin ihan koiria varten. Pystyn kirjoittamalla viestimään asiallisesti. Mutta en mielelläni soita enkä missään nimessä halua kohdata. Vielä.

      • pppppe

        Kaikkein tärkeintä on tunnustaa tosiasiat. a) mennyttä ei voi muuttaa b) tulevaisuutta ei voi ennustaa. c) Ainoastaan tähän hetkeen, omaan viihtymiseen voi vaikuttaa tekemällä viisaita valintoja. Aina olisi muistettava myös kartoittaa riskit ja todennäköisyydet, ja tehdä kiperissä valintatilanteissa kuten avioerossa vähintään suunnitelma b.

        Toivot, että "kaikki muuttuu vielä paremmaksi". Miten? Millä tavalla paremmaksi? Exääsi ja hänen liikkumiseensa et voi vaikuttaa. Mutta voit vaikuttaa pelkoosi exän näkemisestä. Jos tai kun näet exän, kohtaat hänet, näyttele! Meissä kaikissa asuu pieni Hollywood tähti.

        Minäkin näyttelin koko avioliittoni loppuajan (tai oikeastaan loppuvuodet) ja sekä eronkin jälkeen tarvittaessa, eli aina kun jouduin samaan paikkaan ja tilaan (= näyttämölle) exän kanssa. En tuntenut yhtään kutsumusta tuohon, olla stagella yhdessä exän kanssa, mutta se auttoi minua itseäni selviytymään, niin liitosta kuin erostakin. Olin se eroa tahtonut osapuoli, mutta jos roolit olisivat olleet toisinpäin, olisin kuitenkin näytellyt. Niin on mahdollista ikään kuin unohtaa itsensä ja saada tarvittavaa väljyyttä ja etäisyyttä kanssakäymiseen.

        Mietit varmaan "mitä hittoa tuokin selittää". "Miten minun pitäisi näytellä?" ym. Itse tähtäsin siihen, ettei turhia riitoja, tai oikeastaan minkäänlaisia synny, koska niitä oli ollut jo tarpeeksi, ne olivat täysin hyödyttömiä, eivät johtaneet mihinkään. Samoin varoin aivan viimeisen päälle valitsemaan vuorosanani niin, ettei ex olisi vahingossakaan loukkaantunut, tai tuntenut oloaan epämukavaksi. En arvostellut, yritin ymmärtää, vaikken yhtään ymmärtänytkään. En syytellyt. Puhuin ylipäänsä vain faktoja. Vaikka tunsin itseni robotiksi, jonka pään sisällä kiehui, purin kiukkuni toimintaan. Rauhoituin tekemällä rakastamiani asioita. Jälkeenpäin annoin itselleni Oscarin kärsivällisyydestä.

        Hyöty tästä teatterista oli se, että selviydyin tyylikkäästi liitosta ja erosta pinnalta katsoen aika viilipyttymäisesti, vaikka tunteeni olivat jotain aivan muuta.

    • pppaljonkysymyksiä

      Lasten takia piti teeskennellä normaalia, tarjota kahvit, mutta sitten siitä teeskentelystä tuleekin uusi malli toimia. Sovinnaistavat auttavat. Et varmaan ihan tosissasi ajatellutkaan häntä ryhtyä tenttaamaan enää siitä, että miksi jne.

      Läheinen ystäväni kyllä tapasi koko ajan exäänsä, kävivät syömässä, jouluaterioilla lasten takia (nuoret aikuiset lapset) ja nyt hoitavat ensimmäistä lastenlastaankin yhdessä. Persoonakysymys siis osittain ja onhan liiton päätöstavallakin merkitystä. Pahinta on "nuoriparin" tapaaminen ensimmäistä kertaa.

      Eräs toimittaja kertoi lehtikolumnissa suhtautuvansa exään kuin vanhaan, epämiellyttävään sukulaiseen. Olisiko tuossa ideaa? Hänhän on nyt sinun rajanaapurisi, joten jokin linja siihen, miten hänet kohtaat, olisi hyvä muodostaa. Kukaan tuskin odottaa, että teistä ystäviä tulisi.

      Mitä noihin vastaamattomiin kysymyksiin tulee, niin ne ajatukset samoin kuin tuo viha, katkeruus ja epäoikeudenmukaisuudentunne ovat peräisin sieltä eroprosessin alkupäästä ja tulevat ehkä siksi esille, kun putoat taas "syvälle kuoppaan"? Silloin sama vanha levy alkaa pyöriä?

      Itse tulin siihen tulokseen, että hän on sellainen kuin on, ei sen kummempaa syytä ole. Se on hänen tapansa toimia ja ratkaista asioita. Tekin olette terapiassa käyneet, siellä on saatu varmaankin ne syyt jotka ovat selville saatavissa. Nyt on erostakin jo melkein vuosi, joten ajattelen, että olette jo aivan erillisiä yksiköitä, teillä on omat elämänne ettekä ole toisillenne enää mistään tilivelvollisia.

      Hyvä juttu, että tämä on sinulle vain tilapäinen notkahdus, hyviäkin aikoja jo on.

      Tuosta pelosta sen verran, että tosiaan monesti etukäteen murehtiminen on pahempaa kuin itse tapahtuma. Vai ovatko ne aiemmat tapaamiset olleet jotenkin katastrofeja, viittasit, että hän on tunkeutunut nurkkiin, onko tullut riitaa jne.? Jos niin on niin ovet on syytä pitää tosiaan lukossa eikä olla tekemisissä sen enempää. Sellaisista tapaamisista ei ole kenellekään hyötyä, että riidellään, mutta siinä vaiheessa, kun toisesta jo on tulossa merkityksettömämpi, niin tapaaminen on hyvä mittari sille missä vaiheessa ollaan. Ei niin, että ei tuntuisi missään, vaan niin, että toinen alkaa vaikuttaa jo sellaiselta, ettei häneen niin valtavasti jaksa panostaa omia tunteita ja ajatuksia. Se voi olla mukavakin yllätys sitten jonain päivänä, ettei hirveesti tunnukaan missään, mutta työtähän se vaatii. Eikä siihen kannata ryhtyäkään, ellei ole mitään syytä, jonka vuoksi on pakko kohdata. Toisilla lasten asiat ja sinulla tuo metsäpalsta.

      Jos sinusta tuntuu, että hän tunkeutuu reviirillesi, niin ehkä sinun ensimmäinen tehtäväsi on varmistua siitä, että pystyt halutessasi pitämään hänet sieltä poissa. Lukolla, aidalla, nopeakasvuisilla pensailla ja omilla sanoillasi.

    • TotuusKoskeeLuuskaan

      DRAAMAluuskien repertuaariin kuuluu aina PELKO ! Luuska käyttää sitä aseena ! Paniikkinen, valehtelija luuskalla ei ole muuta keinoa.... ;)) pelko aihekin alkaa olemaan loppuun käytetty, jäljellä ei ole kuin lapset ja peiliin katsominen !

    • Syvällä

      No tosielämässä en turvaudu draamaan, kirjoittaessa ehkä juu. Nuo edellä olevat ovat hyviä, toisaalta olen tyytyväinen jo siihen, että pystyn pitäytymään kylmästi asiassa, en sekoita tunteita enää viesteihin, niin kuin ihan alussa. Ehkä tämä onnistuu myös livenä, mutta ponnistelua vaatii. Viimeksi kun kohtasin, hän katsoi minua todella vihaisesti eikä sanonut mitään.

      Mitä olisi se parempi sitten? Eroon liittyvistä ikävistä tunteista eroon pääsy. Tulevaisuuden löytäminen. Vahvistuminen. Immuunius kyynisyyttä vastaan.

      • rikoksenuhri

        Ei tuohon ole mitään "parempaa sitten". Sinun on paha olla, koska sinua kohtaan on tehty väärin, eikä asia korjaannu millään. Todennäköistä on, ettei kohtaamisenne vaikuta sinuun niin paljon kuin pelkäät. Se on kuitenkin todellinen tunne, jonka tiedostaminen on hyväksi. Ihan samanlaista pelkoa tuntevat pahoinpidellyt tai raiskatut henkilöt esim. oikeudessa. He eivät haluaisi muistella asioita, sillä se tuottaa heille valtavaa henkistä kipua jo pelkotiloja. Pettäminen ei ole rikos, mutta vaikuttaa kuten rikos, koska on sellainen, josta ei kuitenkaan rangaista.

      • uouiy

        "Sinun on paha olla, koska sinua kohtaan on tehty väärin, eikä asia korjaannu millään."

        Höpöhöpö. Asia korjaantuu hyvin nopeastikin, kunhan vain itse muuttaa tarpeeksi omaa asennettaan, on psykologisesti joustava. Jos puoliso pettää, omat tunteet täytyy sopeuttaa siihen tosiseikkaan, ja välttää uhriutumista. Pettäminen on tasan tarkkaan "henkimaailman" asia. Se tuntuu vain omassa mielessä, siellä se on olemassa, ei muualla. On täysin järjetöntä verrata kumppanin pettämistä fyysiseen väkivaltaan.

      • guckkbnl

        Hei ällö. Mee tekee niitä kusisia temppuja kotiisi ja läheisilleni, mut älä luulottele että kenellekään muulle kuin itsellesi hyvää tekisit.

    • pppaljonkysymyksiä

      Draamaa koko elämä :D Tuo oli minusta hyvä ajatus, mitä edellä kirjoitettiin, että mennyttä ei voi muuttaa ja tulevaisuutta ei voi ennustaa. Niin lohdullista!

      Anna itsellesi tunnustusta edistymisestä, siis tuosta asiallisesta linjasta, jota jo viesteissäsi toteutat. Miten onnistuit siinä, millaisten ajatusten voimin? Niitä voit hyödyntää tässäkin.

      Tuo teeskentely on aika isossa roolissa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Hyvien tapojen ja diplomatian voimin voidaan rakentaa arkea ja tulevaisuutta silloinkin, kun toinen ei leikkiin osallistu. Kyllähän se sisältää oveluuttakin, sillä näin pystyy nousemaan sekä tilanteen että toisen osapuolen yläpuolelle eli tarkkailee tilannetta ikään kuin ulkopuolisena.

      Minua auttoi ajatus siitä, että suhtaudun kuin hankalaan ihmiseen muutoinkin, tekipä hän mitä tahansa. Tätä ohjetta noudatan aina muutoinkin ja tarvitsen työssäni, joten se oli tuttua. Siis esimerkiksi, jos exäni katsoisi minua vihaisesti, tervehtisin häntä, vaikka hän ei tervehtisi minua ja poistuisin paikalta. Jos hän sanoo jotakin ikävää, niin kuuntelen, mutta en vastaa mihinkään mitään, vaan siirrän puheen toiseen asiaan tai poistun paikalta.

      Tappelukutsuihin (mulkaisut, ikävät kommentit jne.) ei kannata osallistua, se suistaa sinut aivan varmasti syövereihin ja pahaan oloon. Sen sijaan, jos itse käyttäydyt hienosti ja korrektisti, niin se ajan myötä saattaa vaikuttaa hänenkin käytökseensä myönteisesti. Ja normaali kanssakäyminen onnistuu paremmin (siis sellainen, että tervehditään eikä tapaaminen aiheuta kummassakaan tunnekuohuja). Aika kyllä tekee tehtävänsä, koska sinä haet aktiivisesti apua ja neuvoja, vaikkei niitä heti pystyisikään noudattamaan.

    • päästäirtimenneestä

      Rajaa pihasi ja ole vähän tekemisissä, jos ne auttavat. Miksi haluat miehen takaisin? Eikö sinua ole loukattu tarpeeksi? Kirjoituksistasi saa sen käsityksen, että ex miehesi on varsin itsekeskeinen ja omista mielihaluistaan kiinnipitävä yksilö. Mitä sellaista hänessä on, että haluat hänestä edelleen kovasti pitää kiinni. Itse olen exän kanssa tekemisissä lasten takia. Mies petti monella elämän osa-alueella. Meillä ei ole luottamusta keskenämme ja en halua häntä takaisin. Silti kaikesta huolimatta minulla on tunteita häntä kohtaan edelleen, mutta yhteiselämää ei enää hänen kanssaan tule. Miksi rakastaa ihmistä, jonka käytös minua kohtaan ei ole rakkauden arvoista. Tapaamiset hoituu, kun en elättele mitään toiveita. Keskityn hänen kanssaan lasten asioihin vain. Päättäväisyys auttaa ja ajanoloon on alkanut helpottaa. Tapaamiset ei nosta enää mitään tunnekuohuja. En myöskään ajattele exää juuri koskaan.

    • dhivboplvi

      Hyvä kysymys, mutten jaksa vastata kun joku vitun draamatrilogian kirjoittaja vastaa AINA sadoin omin satarivisin kommentein. Mikähän vittu muu kuin pettäminen vois saada pollan noin sekaisin?

    • Doyouremember
      • dörkkis

        Aloittaja on mitä ilmeisimmin ollut narsisti-uhri-kuviossa se toinen osapuoli, tarkkaavainen lukija saapi arvuutella kumpi osapuoli. Toki hieno alku olisi muutto toiselle puolelle Suomea, ja harmi että miehesi ei tätä toteuttanutkaan. Ymmärrän tunteesi, ja uskon että ne ajan mittaan haalistuvat. Mies saattaa itsekin tietoisesti tai tiedostamatta "nauttia" sinun "säikäyttämisestäsi". Kyllä sinullakin jotakin oikeuksia on, hän voi metsälleen varmaan kulkea suunnasta joka ei ole pihasi läpi. Kotirauha koskee sinuakin, ihan asiallista olisi hänet velvoittaa soittamaan ja kysymään voiko käväistä sunnuntaina kello 11 pihasi kautta metsää hoitamassa tms. Ja jos hiippailua omistamillasi pihamailla on enemmän kuin kerran-pari vuodessa, sen kun ilmoitat poliisille kotirauhan häiritsemisestä eks-miehen taholta. Vainoaminenhan on kriminalisoitu rikos nykyään, poliisikuulustelu saattaa viedä mieheltä isommat hiippailuhalutkin.

      • Mahdoton.mies

        Juu usutetaan poliisit (narsisti)miehen kimppuun. Ja kuka käyttääkään henkistä väkivaltaa? Jotain rajaa tähänkin rajakiistaan, josta emme me ulkopuoliset tiedä oikeastaan yhtään mitään.

    • hajatuksenpoikanen

      Minustakin syvällä on kirjoitellut tänne pidempään, mutta ymmärrän kyllä tietyllä tapaa häntä. Jos suhteessa on jonkinmoinen painostava ilmapiiri tai mahdollisesti jopa väkivaltaa, vaikkakin henkistä ollut niin kyllä se varmaan tietynlaisen pelon jättää.
      Minusta terapiassa kannattaa käydä ihan senkin vuoksi, että vaikka eroaisi niin voisi asiat saada hieman rauhallisemmalla tolalle, mutta eihän siitä terapiasta tosiaan aina ole apua, monestakin syystä, mutta kyllä siinä toiselle voi aidosti antaa mahdollisuuden yrittää parantaa asioita. Kaikki siihen ei pysty, halua, osaa, ihan sama. Tietääpähän, että kaikki mahdollinen ja mahdotonkin on tehty.

    • uouiy

      Vaikea kuvitella itseäni sinun tilanteeseen "syvällä". Jotenkin kirjoituksistasi huokuu syvä ja ehdoton ymmärtämättömyys siihen miksi exäsi toimi kuten toimi. Jotenkin vaikuttaa, ettet ymmärrä sitäkään miksi itse toimit kuten toimit.

      Käsittääkseni asutte maaseudulla. Exäsi omistaa metsää siitä läheltä. Minulle olisi riittänyt nämä kaksi asiaa; olisin valinnut täysin eri asuinpaikan kuin ex. Vaikka ex olisi puhunut muuttavansa toiseen kaupunkiin, tai kokonaan toiseen maahan, en olisi mitenkään huomioinut sitä. Tilanne pitää aina arvioida sen mukaan mikä se ON, juuri NYT. Eikä sen mukaan mitä se saattaisi joskus olla. Samoin tuo, että mies on ennen eroa palkannut hoitamaan jonkun muun, toisen henkilön. Siinä taas olisi pitänyt huomioida MAHDOLLISUUS, että ex alkaa eron jälkeen itse hoitaa metsäänsä. Tapahtui se mistä syystä tahansa.

      Itse olin eroa hakeva osapuoli. Suunnittelin kaiken erittäin tarkasti ennen kuin ryhdyin toteuttamaan eroa. Tiesin etukäteen, että erosta tulee hankala, koska ex oli hankala myös liittomme aikana. Turha odottaa erostakaan "toimivaa". Tavoitteena minulla oli, etten eron jälkeen näe exää, vahingossakaan, ellei ole aivan pakko (=sukujuhlat). Tavoitteena oli myös, että pääsen exästä eroon mahdollisimman pian. Ettei hän voinut mitenkään jarruttaa, käyttää valtaa, estää, laittaa hanttiin yms. Joten ainoa mahdollisuus oli muuttaa lasten kanssa muualle, ja juuri silloin, kun sain asunnon järjestymään.

      Miksi kiusaat itseäsi syvällä? Miksi altistat itsesi exän vaikutuspiiriin, sehän on sama kuin kerjäisit harmeja ja pelkoja, ja kaikkea ikävää? Itse pääsin kertomallani tavalla eron yli. Pakotin vielä pitkään eron jälkeen itseni keksimään exästä hyviä puolia ja muistelemaan parhaita aikoja aina kun ärsytyskynnys kasvoi liian suureksi. Mutta tarvitsin ehdottomasti tuon välimatkan exään. Sinun tilanteessasi ottaisin ja lähtisin vähintään vuodeksi täysin uusiin maisemiin. Harkitsisin vakavasti tilan myymistä. Ellet niin tee, junnaat paikoillasi turhaan vielä pitkään. Ajatusten tasapainottaminen on perin juurin vaikeaa, jos näkee exää. Sanonta "poissa silmistä, poissa mielestä" pitää täysin paikkansa.

      • minäminäni

        Minulta minulle. Minä ja minä liikennevaloissa. Minä ja minun hehtaariselostukset itsestäni ja kaikesta paremmuudestani. Minä minä ja minä.

      • tuhkkbolnvfh
        minäminäni kirjoitti:

        Minulta minulle. Minä ja minä liikennevaloissa. Minä ja minun hehtaariselostukset itsestäni ja kaikesta paremmuudestani. Minä minä ja minä.

        Ja ideat hipoo taivasta. Minä minä minä minää lentäisin lehmänä taivaalla, jos eksäni edes ajattelisi maatilaani. Ja kaikki katsoisi minua, koska olen niin seksikäs, jo upea, päättäväinen, itsenäinen, ihana, ja älykäs minä...

      • huuugyyyy

        Hipoiko ideat tuossa taivasta? Ja mitä ideaa sitten on rypeä itsesäälissä tai pelossa tai olla jumissa?

      • hajatuksenpoikanen

        Miksi te hyökkäsitte uoiyi:n kimppuun.Hän vaikuttaa suvaitsemattomalta eikä ymmärrä muita, mutta aika monet ihmiset ovat sellaisia te mukaan lukien. Ymmärrettävää kuitenkin on, että hän kertoi itsenään omista kokemuksistaan olisiko parempi, että olisi jonkun muun stooreja kirjoitellut.

      • ronjaZX

        Jos ymmärtää miksi itse toimii niin kuin toimii, ja sen ettei kaikki toimi samalla tavalla, ollaan jo varsin pitkällä.

    • huuugyyyy

      Tuossa olet saanut vastauksia. Minä kysyn: miten itse olet ajatellut pääseväsi tasapainoon, pelostasi eroon? Miten työskentelet asian hyväksi, mikä on strategiasi?

    • ronjaZX

      "Pelkään, että jos törmään exään, romahdan täysin."

      Niin kuin millä tavalla romahdat, miten se ilmenisi? Ja jos nyt romahtaisit millä tavalla tahansa, niin kysynpä mitä haittaa siitä olisi sinulle? Veikkaanpa, ettei juuri mitään. Ehkä ns. voisit menettää kasvosi tai itsetuntosi rippeet mutta so what? Usein on käytävä ihan pohjamudissa asti ennen kuin pääsee edes tasapainon tien alkuun. Jos romahdat, tarvitset romahdusta. Ota se vastaan avosylin, älä yritä estää ja vältellä.

      Olen lukenut joitain kirjoituksiasi. Pohdit niissä paljon exän elämää. Miksi ex sitä ja tätä, miksi teki noin, miksei tehnyt näin, miksi oli uskoton, mikset saanut mielestäsi tarpeeksi selityksiä kaikkeen. Oikeasti voisit miettiä miksi -kysymyksiä maailman tappiin asti vaivaamalla päätäsi, kuluttamalla energiaasi, muttei se hyödytä. Ainoa mitä sinun pitää tehdä on ajatella itseäsi, omaa elämääsi, tunteitasi. Mistä johtuu, että tunnet niin kuin tunnet. Miten saat tunteesi käsiteltyä siten, että pystyt jatkamaan elämääsi, et katkeroidu, et uhriudu. Kaikki vastaukset löytyvät sinusta.

    • Syvällä

      Kerron yhden kaukaisen kokemuksen. Minulla oli työkaveri, ikäiseni nainen, meillä oli mukavaa yhdessä, myös vapaa-aikana. Hänen työsuhteensa loppui, ja hän lähti pitkälle matkalle Intiaan. Palatessaan hän oli etäinen eikä välit ikinä palautuneet ystävyyssuhteeksi. Mitä tapahtui - tämä jäi arvoitukseksi, ja toisinaan, vuosien jälkeen. tämä nousee jostakin tapahtumasta mieleen. Monet ystävyyssuhteet ovat väljehtyneet joko etäisyyden tai kiinnostuksen kohteiden muuttumisen vuoksi, mutta ei näistä ole jäänyt mitään erityistä askarruttamaan. Tavatessa usein juttu luistaa, on mukava nähdä, vaikkei enää niin tiiviisti yhteyttä pidetäkään. Tässä erossa on jotain samaa, käsittämätöntä, siksi se askarruttaa.

      Joku heitti narsismikorttia. Exäni ei mielestäni kyllä ollut yhtään narsisti, hän ei ehkä vaan ollut (ainakaan minun kanssani) kovin empaattinen eikä hän varmaan toimiessaan miten toimi mitään tahallista pahaa halunnut.

      Yksi mikä saa minut ajattelemaan miten ajattelen on ikä. Uskon, että jos olisin ollut vaikka 15 vuotta nuorempi, suhtautumiseni ei olisi ollut tälläinen. Mitä vanhempi on sitä vaikeampi on rakentaa uusi elämä. Sama elämä ei enää jatku, vaikka joku voisi niin väittää, koko maailmankatsomus muuttuu. On ajoittain vaikea uskoa hyvään tulevaisuuteen, elämä kantaa -hokemaan. Tekisi hetkittäin mieli luopua koko elämästä. Mitä loppuelämällä on sellaista annettavaa, että kannattaa enää elää?

      • ppplajonkysymyksiä

        Sekä tuossa ystävyysasiassa että erossasi on mielestäni yhdistävä asia se, että yrität löytää jotakin järkevää syytä, joka linkittyisi sinun omaan ajatusmaailmaasi siitä, miten asioiden pitäisi olla, miten ihmisten pitäisi toimia jne. Muut eivät kuitenkaan ole eivätkä ole koskaan olleetkaan samanlaisia kuin sinä, he tekevät omia päätelmiään, ratkaisujaan ja elävät omaa elämäänsä, toteuttavat omaa arvomaailmaansa. Nuo ratkaisut eivät ole tuntuneet reiluilta, mutta maailma ei ole reilu, järkevä, oikeudenmukainen jne. se ei ole koskaan ollut sitä eikä tule olemaankaan.

        Kun jokin suuri hirveys elämässä tapahtuu, niin sen väkisinkin oppii, se on järkytys, joten tulee mieleen, että ehkä elämäsi on tähän asti sujunut ilman suurempia töyssyjä niin että asia on sinulle tavallaan uusi ja siksi järkyttävä. Olet selvästikin kokenut eron koko elämääsi järkyttävänä kriisinä, joka on vienyt uskon ihmiseen ja oikeudenmukaisuuteen eli tavallaan tämä on isompi asia kuin "pelkkä" avioero. Joudut rakentamaan käsityksesi ihmisestä ja elämästä uudelleen. Tuossa prosessissa on mahdollista murtua, monillehan käy huonosti erossa, kaikille tuttu on tarina miehestä, jolle ero johtaa asunnottomuuteen ja syvään alkoholismiin.

        Jos elämänsä on rakentanut pariskuntana olettaen sen jatkuvan kuolemaan asti, niin silloin oman elämän tarkoituksen joutuu uudelleen etsimään eron jälkeen. Aloita uusi harrastus -ohje tuntuu siinä katsannossa pilkanteolta, ei, kyse on paljon isommasta asiasta. Suosittelen lukemaan Viktor Franklin kirjoja. Olen juuri samaa mieltä kuin hän.

        Kyllä läheisen ihmisen petos on sellainen asia, joka vie sellaisen lapsenuskon ihmiseen, reiluuteen jne. Tunnistan tuon asian. Mutta ajattelen sen olevan illuusio, jonka joutaakin mennä. Aikuinen elämäni on alkanut tuosta petoksesta.

      • SETA_1

        Minua ajoi eroon elämännälkä. Tunsin tukehtuvani pitkässä liitossani, jossa ei ollut enää mitään sisältöä omaan elämääni. Pikemminkin liitto oli riippakivi, jota väkisin yritti vuosia raahata perässä. Sanoit, ettei eron jälkeen "sama elämä jatku". No ei, luojalle kiitos, samanlainen elämä ei jatku. Mutta edelleenkin sinä kuten minäkin eron jälkeen elämme, sitä samaa omaa elämää. Millaiseksi sen tekee, riippuu täysin itsestä, omasta asenteesta.

        Olen nähnyt ja kokenut elämän varrella vaikka ja mitä. Suurin lahja minkä olen elämältä saanut, on toisten ilon ja onnen jakaminen, mutta myös monenmoisten vaikeuksien jakaminen, ongelmat laidasta laitaan, sairaudet, yhdellä sanalla sanottuna "kurjuus" (ja kuolema). Monet odottavan elämän olevan helppoa, sujuvaa, mutkatonta, tasapainoista. Niin se onkin, mutta ei läheskään aina. Elämän kausiin kuuluu selittämättömiä asioita, surua, murhetta, ongelmia, läheisten kuolemaa, sairautta. Ihan kaikkea. Elämä on suurelta osin ongelmien ratkomista, päätöksiä, valintoja, sopeutumista ja selviytymistä. Silloinkin kun ei yhtään jaksaisi eikä voisi vähempää huvittaa ratkaista ongelmia toisensa jälkeen. Jos elämässä on onni ollut myötä, eikä mitään perin juurin kohahduttavaa ole tapahtunut, niin usein viimeistään keski-iän kynnyksellä tapahtuu jotain. Niin kuin minullekin.

        Muutama esimerkki, oikeastaan kaikki alkoi tsunamista 2006, tuttavani menetti koko perheensä ja lähisukulaisensa. Isäni kuoli, läheisen ystäväni äiti kuoli, läheinen sukulaiseni sairastui vakavasti; lääkärit soittelivat milloin mistäkin sairaalasta "pian tänne, loppu on lähellä". Neljä kertaa puolen vuoden aikana, mutta kuolema pysyi vielä loitolla. Toinen läheinen sukulainen sairastui syöpään, selvisi hoidoista, mutta hänen miehensä sai aivoinfarktin. Töissäkin tuli hankaluuksia, ensimmäistä kertaa koko työurani aikana. Tästä johtuen koin työuupumuksen, olin sairaslomalla. Töihin palattuani murisin kerran kotiin tullessani "hiton raskasta, kun joka päivä pitää ajaa omaa etua, ajatella omaa parasta". 17-vuotias seksuaalivähemmistöön kuuluva lapseni ystävä sanoi "minun on kuule pitänyt ajatella omaa etua joka ikinen päivä, koko elämäni ajan, tai siitä lähtien kun aloin ajattelemaan". Se vähän tönäisi. Olin aivan vakuuttunut siitä, että tämä 17-vuotias nuori oli taistellut elämänsä aikana vaikka mistä, kokenut syrjintää suuntautuneisuutensa vuoksi, myös isäpuolensa taholta, ollut koulukiusattu jne. Silloin, lähes 50-vuotiaana ymmärsin ensimmäistä kertaa olla tosissani kiitollinen. Kiitollinen kaikesta siitä mikä elämässä on onnistunut ja mikä on hyvin. Ennen sitä olen ollut kiitollinen vain jokaisesta päivästä, jonka saan elää. Vaikka nuo päivät olisivat olleet kipua tai muuta kärsimistä ja itkua täynnä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan elämää, sillä elämä ei jatku loputtomiin. Siksi tämä lauseesi "Mitä loppuelämällä on sellaista annettavaa, että kannattaa enää elää?" herättää minussa väkisin ajatuksen, että sinun pitäisi hakeutua terapiaan. Vai käytkö jo sellaisessa? Olet masentunut, jos koet elämän turhaksi eikä sinulla ole elämänhalua.

      • pedonkitako
        SETA_1 kirjoitti:

        Minua ajoi eroon elämännälkä. Tunsin tukehtuvani pitkässä liitossani, jossa ei ollut enää mitään sisältöä omaan elämääni. Pikemminkin liitto oli riippakivi, jota väkisin yritti vuosia raahata perässä. Sanoit, ettei eron jälkeen "sama elämä jatku". No ei, luojalle kiitos, samanlainen elämä ei jatku. Mutta edelleenkin sinä kuten minäkin eron jälkeen elämme, sitä samaa omaa elämää. Millaiseksi sen tekee, riippuu täysin itsestä, omasta asenteesta.

        Olen nähnyt ja kokenut elämän varrella vaikka ja mitä. Suurin lahja minkä olen elämältä saanut, on toisten ilon ja onnen jakaminen, mutta myös monenmoisten vaikeuksien jakaminen, ongelmat laidasta laitaan, sairaudet, yhdellä sanalla sanottuna "kurjuus" (ja kuolema). Monet odottavan elämän olevan helppoa, sujuvaa, mutkatonta, tasapainoista. Niin se onkin, mutta ei läheskään aina. Elämän kausiin kuuluu selittämättömiä asioita, surua, murhetta, ongelmia, läheisten kuolemaa, sairautta. Ihan kaikkea. Elämä on suurelta osin ongelmien ratkomista, päätöksiä, valintoja, sopeutumista ja selviytymistä. Silloinkin kun ei yhtään jaksaisi eikä voisi vähempää huvittaa ratkaista ongelmia toisensa jälkeen. Jos elämässä on onni ollut myötä, eikä mitään perin juurin kohahduttavaa ole tapahtunut, niin usein viimeistään keski-iän kynnyksellä tapahtuu jotain. Niin kuin minullekin.

        Muutama esimerkki, oikeastaan kaikki alkoi tsunamista 2006, tuttavani menetti koko perheensä ja lähisukulaisensa. Isäni kuoli, läheisen ystäväni äiti kuoli, läheinen sukulaiseni sairastui vakavasti; lääkärit soittelivat milloin mistäkin sairaalasta "pian tänne, loppu on lähellä". Neljä kertaa puolen vuoden aikana, mutta kuolema pysyi vielä loitolla. Toinen läheinen sukulainen sairastui syöpään, selvisi hoidoista, mutta hänen miehensä sai aivoinfarktin. Töissäkin tuli hankaluuksia, ensimmäistä kertaa koko työurani aikana. Tästä johtuen koin työuupumuksen, olin sairaslomalla. Töihin palattuani murisin kerran kotiin tullessani "hiton raskasta, kun joka päivä pitää ajaa omaa etua, ajatella omaa parasta". 17-vuotias seksuaalivähemmistöön kuuluva lapseni ystävä sanoi "minun on kuule pitänyt ajatella omaa etua joka ikinen päivä, koko elämäni ajan, tai siitä lähtien kun aloin ajattelemaan". Se vähän tönäisi. Olin aivan vakuuttunut siitä, että tämä 17-vuotias nuori oli taistellut elämänsä aikana vaikka mistä, kokenut syrjintää suuntautuneisuutensa vuoksi, myös isäpuolensa taholta, ollut koulukiusattu jne. Silloin, lähes 50-vuotiaana ymmärsin ensimmäistä kertaa olla tosissani kiitollinen. Kiitollinen kaikesta siitä mikä elämässä on onnistunut ja mikä on hyvin. Ennen sitä olen ollut kiitollinen vain jokaisesta päivästä, jonka saan elää. Vaikka nuo päivät olisivat olleet kipua tai muuta kärsimistä ja itkua täynnä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan elämää, sillä elämä ei jatku loputtomiin. Siksi tämä lauseesi "Mitä loppuelämällä on sellaista annettavaa, että kannattaa enää elää?" herättää minussa väkisin ajatuksen, että sinun pitäisi hakeutua terapiaan. Vai käytkö jo sellaisessa? Olet masentunut, jos koet elämän turhaksi eikä sinulla ole elämänhalua.

        Toivottavasti tuohon ei ole liittynyt toisen perheen rikkomista ja avioeron aiheuttamista. Elämännälkä on muutoin kuin pohjaton pedonkita, joka nielee kaiken välittämättä muista.

      • Syvällä
        SETA_1 kirjoitti:

        Minua ajoi eroon elämännälkä. Tunsin tukehtuvani pitkässä liitossani, jossa ei ollut enää mitään sisältöä omaan elämääni. Pikemminkin liitto oli riippakivi, jota väkisin yritti vuosia raahata perässä. Sanoit, ettei eron jälkeen "sama elämä jatku". No ei, luojalle kiitos, samanlainen elämä ei jatku. Mutta edelleenkin sinä kuten minäkin eron jälkeen elämme, sitä samaa omaa elämää. Millaiseksi sen tekee, riippuu täysin itsestä, omasta asenteesta.

        Olen nähnyt ja kokenut elämän varrella vaikka ja mitä. Suurin lahja minkä olen elämältä saanut, on toisten ilon ja onnen jakaminen, mutta myös monenmoisten vaikeuksien jakaminen, ongelmat laidasta laitaan, sairaudet, yhdellä sanalla sanottuna "kurjuus" (ja kuolema). Monet odottavan elämän olevan helppoa, sujuvaa, mutkatonta, tasapainoista. Niin se onkin, mutta ei läheskään aina. Elämän kausiin kuuluu selittämättömiä asioita, surua, murhetta, ongelmia, läheisten kuolemaa, sairautta. Ihan kaikkea. Elämä on suurelta osin ongelmien ratkomista, päätöksiä, valintoja, sopeutumista ja selviytymistä. Silloinkin kun ei yhtään jaksaisi eikä voisi vähempää huvittaa ratkaista ongelmia toisensa jälkeen. Jos elämässä on onni ollut myötä, eikä mitään perin juurin kohahduttavaa ole tapahtunut, niin usein viimeistään keski-iän kynnyksellä tapahtuu jotain. Niin kuin minullekin.

        Muutama esimerkki, oikeastaan kaikki alkoi tsunamista 2006, tuttavani menetti koko perheensä ja lähisukulaisensa. Isäni kuoli, läheisen ystäväni äiti kuoli, läheinen sukulaiseni sairastui vakavasti; lääkärit soittelivat milloin mistäkin sairaalasta "pian tänne, loppu on lähellä". Neljä kertaa puolen vuoden aikana, mutta kuolema pysyi vielä loitolla. Toinen läheinen sukulainen sairastui syöpään, selvisi hoidoista, mutta hänen miehensä sai aivoinfarktin. Töissäkin tuli hankaluuksia, ensimmäistä kertaa koko työurani aikana. Tästä johtuen koin työuupumuksen, olin sairaslomalla. Töihin palattuani murisin kerran kotiin tullessani "hiton raskasta, kun joka päivä pitää ajaa omaa etua, ajatella omaa parasta". 17-vuotias seksuaalivähemmistöön kuuluva lapseni ystävä sanoi "minun on kuule pitänyt ajatella omaa etua joka ikinen päivä, koko elämäni ajan, tai siitä lähtien kun aloin ajattelemaan". Se vähän tönäisi. Olin aivan vakuuttunut siitä, että tämä 17-vuotias nuori oli taistellut elämänsä aikana vaikka mistä, kokenut syrjintää suuntautuneisuutensa vuoksi, myös isäpuolensa taholta, ollut koulukiusattu jne. Silloin, lähes 50-vuotiaana ymmärsin ensimmäistä kertaa olla tosissani kiitollinen. Kiitollinen kaikesta siitä mikä elämässä on onnistunut ja mikä on hyvin. Ennen sitä olen ollut kiitollinen vain jokaisesta päivästä, jonka saan elää. Vaikka nuo päivät olisivat olleet kipua tai muuta kärsimistä ja itkua täynnä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan elämää, sillä elämä ei jatku loputtomiin. Siksi tämä lauseesi "Mitä loppuelämällä on sellaista annettavaa, että kannattaa enää elää?" herättää minussa väkisin ajatuksen, että sinun pitäisi hakeutua terapiaan. Vai käytkö jo sellaisessa? Olet masentunut, jos koet elämän turhaksi eikä sinulla ole elämänhalua.

        "Millaiseksi sen tekee, riippuu täysin itsestä, omasta asenteesta. "

        Ei riipu, jättäjänä ajattelet niin, olethan toiminut ja olet tyytyväinen tekemääsi. Miten puolisosi suhtautui elämännälkääsi, miten hän jatkoi elämäänsä tultuaan jätetyksi, ehkä käsittämättä koskaan syytä?

        Nuo vastoinkäymiset, mitä luettelit, ovat sellaisia, joita elämässä väistämättä tulee. Vanhemmat kuolee, sisaret ja veljet kuolee, läheiset sairastuvat syöpään, itse voi sairastua jne. ja oikeastaan kaikki nämä olen käynyt läpi murtumatta. Ne ovat asioita, jotka on mahdollista kohdata ja elää, eivät ne romuta maailmankuvaa.

        Tietysti yksilön elämäntarina jatkuu hylätyksi tulemisen jälkeen, mutta niin perustavaa laatua erilaisena, fontti vaihtui, värit muuttuivat - enää ei voi laittaa samoihin kansiinkaan. Tärkein syy siihen on että ei ole voinut kuvitella toisen ikinä pystyvän tekemään niin kuin teki. Luottamus ihmisiin loppui - kaikkiin ihmisiin. Väitän, että rehellinen ero olisi satuttanut, mutta ei romahduttanut. Ilman erimielisyyksiä ja kyyneleitä ei sekään olisi mennyt tietenkään.

      • mikäonelämänsuuntasi

        Arvomaailma muuttuu, kun luotettu rakastettu elämän vierellä kulkija pettää luottamuksen ja hylkää. Monista maailmankarikoista pääsee yli, kun yhdessä niistä yli mennään. Sitten, kun elämän tukipilari hylkää tippuu elämänarvoilta pohja. Ihminen tipahtaa keskelle sitä asiaa, että oma valittu rakasihminen vierellä ei olekkaan luottamuksen arvoinen. Ettei tuolle toiselle yhteinen hyvä olekkaan tärkeintä maailmassa. Se on kova puhotus, mutta siitäkin voi selvitä. Ihmisiä selviää kovista tilanteista parempaan elämään. Moni tarvitsee avuksi terapeutin ylipäästäkseen. Haluat ymmärtää, haluat syitä. Minä haluan vain ehjäksi, minä haluan elämälleni uuden paremman suunnan . Minun yli ei enää kävellä, en enää uhriudu. Aloitin harrastuksia, kuntoilen, minulla on haaveita. Minä elän vaikka luottamusta vastakkaiseen sukupuoleen ei vielä ole. Minä olen elämässä kiinni vaikka minut petettiin ja jouduin luopumaan paljosta. Elämä meni uusiksi. Keskityn tulevaisuuteen ja jätän menneen taakseni. Olen jätetty ja petetty, mutta en katkera ja en ole enää jumissa. Kaikesta voi selviytyä, asenne ja avun haku sitä tarvitessa ratkaisee paljon.

      • eivoimitään

        Itse ainakin parisuhteessani opin kuinka pahoista paikoista täytyi kiivetä melko yksin yli ja kyllä puhuin kyllä toiselle. Se oli opettavaista, mutta valitettavasti en silloin ymmärtänyt kuinka suuri merkitys sillä loppujen lopuksi on suhteen tulevaisuutemme kannalta. Siitä jää haava suhteeseen ja jos noita haavoja kerääntyy enemmän ja enemmän suhteen aikana eikä niitä pystytä puhumaan auki ja korjaamaan niin suhde kyllä kaatuu. Suhteen voi kaataa tunnekylmyydellä ja etäisyydelläkin, vaikka ei mitään varsinaista pettämistä olisi tai onhan se toinen sinut tietyllä tavalla pettänyt tai oikeammin opit selviytymään muutenkin. Eikä se ole pelkästä ymmärtämättömyydestä kiinni.

      • SETA_1
        Syvällä kirjoitti:

        "Millaiseksi sen tekee, riippuu täysin itsestä, omasta asenteesta. "

        Ei riipu, jättäjänä ajattelet niin, olethan toiminut ja olet tyytyväinen tekemääsi. Miten puolisosi suhtautui elämännälkääsi, miten hän jatkoi elämäänsä tultuaan jätetyksi, ehkä käsittämättä koskaan syytä?

        Nuo vastoinkäymiset, mitä luettelit, ovat sellaisia, joita elämässä väistämättä tulee. Vanhemmat kuolee, sisaret ja veljet kuolee, läheiset sairastuvat syöpään, itse voi sairastua jne. ja oikeastaan kaikki nämä olen käynyt läpi murtumatta. Ne ovat asioita, jotka on mahdollista kohdata ja elää, eivät ne romuta maailmankuvaa.

        Tietysti yksilön elämäntarina jatkuu hylätyksi tulemisen jälkeen, mutta niin perustavaa laatua erilaisena, fontti vaihtui, värit muuttuivat - enää ei voi laittaa samoihin kansiinkaan. Tärkein syy siihen on että ei ole voinut kuvitella toisen ikinä pystyvän tekemään niin kuin teki. Luottamus ihmisiin loppui - kaikkiin ihmisiin. Väitän, että rehellinen ero olisi satuttanut, mutta ei romahduttanut. Ilman erimielisyyksiä ja kyyneleitä ei sekään olisi mennyt tietenkään.

        "Ei riipu, jättäjänä ajattelet niin, olethan toiminut ja olet tyytyväinen tekemääsi"

        Tuskin kukaan eroava on tyytyväinen itse eroon. Jokainen varmasti ajattelee solmivansa elinikäisen liiton. Kenellekään ei tule edes mieleen, että puoliso saattaa muuttua, jopa vastakohdakseen. Tai että itse muuttuu ja juuri päinvastaiseen suuntaan kuin puoliso. Erossa on kuule aika monta mutkaa ja murhetta matkan varrella. Erityisen haastavaa ja raskasta se on, kun eroa haluaa yksin, ja sen järjestää yksin, toisen laittaessa vastaan. Ex hyötyi liitostamme kaikin puolin: hänen itsensä ei tarvinnut osallistua mihinkään, eikä kantaa vastuuta mistään. Yritin vuosikaudet keskustella aiheesta kaikki systemaattiset sekä luovat keinot käyttäen, mutta ex ei ymmärtänyt. En voinut tuhrata elämääni sellaiseen, enkä lasten elämää etenkään.

        "Töissäkin tuli hankaluuksia, ensimmäistä kertaa koko työurani aikana. "
        Tämä vastoinkäymiseni ei ollut sellainen, joita elämässä "väistämättä tulee". "Hankaluudet" kyllä jättivät jälkensä, arpiakin. Mutta laitan ne kokemuksen piikkiin, en suostu uhriutumaan. Tuolloin käväisi myös mielessä monta kertaa, ettei ole koskaan "voinut kuvitella toisen ikinä pystyvän tekemään niin kuin teki". Mutta tapahtunut mikä tapahtunut. Ei sille voi mitään, ei voi muuttaa mitenkään. Täytyi vain todeta, että kuvittelin väärin. Ja ehkä lähemmäs 50-vuotiaana on jo hyväkin luopua liiasta lapsen uskosta?

        Jos luotat itseesi, edes vähänkin, et menetä missään tilanteessa ja tapauksessa luottamustasi kaikkiin ihmisiin.

      • eivoimitään

        Ei yksi ihminen varmaan luottamusta kaikkiin ihmisiin vie, mutta pahoja säröjä tulee ja kun niitä tulee muultakin suunnalta ja erilaisista ihmissuhteista niin se on siinä. Kyllä tosiasia on se, että yksin täällä saa pärjätä ja kehenkään ei kannata pahemmin luottaa. Nuo opit kun ap sinäkin iskostat päähän (olet sen jo melko kiitettävästi tehnyt) niin elämäsi on paljon helpompaa. Voi sitä silti ystävällinen olla ja muiden kanssa mukavia jutella. Ja ihan sama se kuule onko jättäjä vai jätetty.

      • eikiitosenäänäitä
        SETA_1 kirjoitti:

        "Ei riipu, jättäjänä ajattelet niin, olethan toiminut ja olet tyytyväinen tekemääsi"

        Tuskin kukaan eroava on tyytyväinen itse eroon. Jokainen varmasti ajattelee solmivansa elinikäisen liiton. Kenellekään ei tule edes mieleen, että puoliso saattaa muuttua, jopa vastakohdakseen. Tai että itse muuttuu ja juuri päinvastaiseen suuntaan kuin puoliso. Erossa on kuule aika monta mutkaa ja murhetta matkan varrella. Erityisen haastavaa ja raskasta se on, kun eroa haluaa yksin, ja sen järjestää yksin, toisen laittaessa vastaan. Ex hyötyi liitostamme kaikin puolin: hänen itsensä ei tarvinnut osallistua mihinkään, eikä kantaa vastuuta mistään. Yritin vuosikaudet keskustella aiheesta kaikki systemaattiset sekä luovat keinot käyttäen, mutta ex ei ymmärtänyt. En voinut tuhrata elämääni sellaiseen, enkä lasten elämää etenkään.

        "Töissäkin tuli hankaluuksia, ensimmäistä kertaa koko työurani aikana. "
        Tämä vastoinkäymiseni ei ollut sellainen, joita elämässä "väistämättä tulee". "Hankaluudet" kyllä jättivät jälkensä, arpiakin. Mutta laitan ne kokemuksen piikkiin, en suostu uhriutumaan. Tuolloin käväisi myös mielessä monta kertaa, ettei ole koskaan "voinut kuvitella toisen ikinä pystyvän tekemään niin kuin teki". Mutta tapahtunut mikä tapahtunut. Ei sille voi mitään, ei voi muuttaa mitenkään. Täytyi vain todeta, että kuvittelin väärin. Ja ehkä lähemmäs 50-vuotiaana on jo hyväkin luopua liiasta lapsen uskosta?

        Jos luotat itseesi, edes vähänkin, et menetä missään tilanteessa ja tapauksessa luottamustasi kaikkiin ihmisiin.

        Sinä et todellakaan ymmärrä mitä teit puolisollesi. Sinä toimit aktiivisesti oman itsesi hyväksi ja toinen joutui passiivisesti tyytymään mitä jäi jäljelle. Sillä on todellakin SUURI ero. Samalla sinä oma hyvinvointisi korostui omissa silmissäsi puolisosi voidessa yhä huonommin. Sinä kirjoitat voimissa tunnossa jo hylätyt voimiensa rajalla, etkä siltikään ymmärrä. Et antanut pennin arvoa läheisilleni, vaan Karisto kuin koiranpaskan kengistäsi. Toivottavasti olet edes homo.Minä näen lävitsesi tapaisimme missä tahansa. Huoraajat jo pettäjät erottattaa "elämännälästään" jo kaikkivoipaisuudestaan jo muiden väheksymisestä.

      • siisihanuskomatonta

        Miten te voitte oikeasti tuomita tuntemattomia heidän ratkaisuistaan. Aivan kuin jättäjä tai jätetty tai mikä lie olisi aina eri puolilla ja toinen heistä oikeutetumpi ratkaisuihinsa ja toimintaansa. Aitoa keskustelua täällä on ihan turha viritellä, sillä täällä kaikki tuntuu katsovan asioita kapeasti vain omasta näkökannastaan.
        Onko täällä muuten ketään sellaista, jonka puoliso kauan aikaa ennen eroa yritti keskustella pahasta olosta kumppanilleen, mutta kumppani ei kunnolla suostunut/halunnut/uskaltanut kohdata negatiivisia tunteita ja juttua vain jatkettiin vanhaan tapaan, toisen vaikkapa riutuessa rakkaudettomassa suhteessa vuosia ja vuosia ja sitten riuhtaisten itsensä irti. Tempaisin esimerkin tästä tuulesta, mutta kysymykseni kuuluu: kumpi teistä toimi oikein ja kumpi toimi väärin? Vai onko ylipäätään kumpikaan toiminut oikein tai väärin.

      • Syvällä

        No heitänpä vastakysymyksen: onko täällä sellaista, jonka puoliso on loppuun asti esittänyt rakastavaa, samalla kun selän takana etsinyt uuden? Onko se oikein vai väärin? Tavallista toki.

        Tekeekö sen oikeaksi, jos ihminen on kokenut, ettei ole voimia muuten irtautua liitosta kuin etsimällä uuden, tai tuntee, ettei ole rohkeutta heittäytyä tyhjän päälle?

        Onko oikein olla käymättä keskusteluja, koska tuntee totuuden sisimmässään eikä ole enää keskusteltavaa. Elämä on tässä ja nyt, vielä täytyy saada kokea jotain.

      • siisihanuskomatonta

        Pyysin ajattelemaan asiaa yleisemmin, et pystynyt vastaamaan kysymykseeni. En puhunut nyt sinun tapauksestasi, pystytkö ajattelemaan muutakuin itseäsi?
        Mutta, kun nyt jälleen kerran haluat itsestäsi puhua niin oletko varma, että se toinen on ihan tarkoituksellaan, ihan sinun kiusallasi etsinyt uuden ja onko hän todellakin esittänyt sinulle rakastavaa, ettei olisi ollut ystävällinen ja välittävä, sillä ihmiset jos pitkään ovat yhdessä niin jostain kumman syystä he ovat joskus yhteen menneet ja saattavat silti välittää toisesta.
        Kaikki ei ihan tietoisesti etsi uutta, mutta jotkut saattaa löytää uuden, kummallista eikö niin. Lisäksi ihmiset tuppaa olemaan erilaisia. Osa tykkää jakaa elämäänsä jonkun kanssa, pitäen kiinni silti omasta tilasta. Niin ja osa pelkää heittäytyä tyhjän päälle, osa pelkää pimeää, osa pelkää piip miestä, osa pelkää sitoutumista jne. Osa taas ei halua pitkään aikaan suhteen päätyttyä aloittaa uutta suhdetta, koska suhteessa he liimaantuvat täysin toiseen, eläen toisen kautta. Osa puolestaan hyppii ihastuksesta ja suhteesta toiseen yhtä usein kuin vuodessa on kuukausia. Lisäksi jotkut on puheliaita ja jotkut on hiljaisempia ja varsinkaan miehet eivät kovin helposti pahasta olostaan tai ongelmista suhteessa puhu, kun me naisetkin tupataan jyrämään ne. Tai sitten toisin päin. Jos kysyisin tuntemuksia parisuhteestasi suhteen toiseltakin osapuolelta niin saisinkohan samanlaisen näkemyksen suhteen tilasta? Sorry, varmasti olet kärsinyt tilanteesta, mutta aika jämähtänyt ajatuksiisi.

      • eikiitosenäänäitä

        Oikeuttaako muka ihmisten erilaisuus kohtelemaan läheistään kieroillen ja pettäen? Oikeuttaako sitten puhumattomuus siihen? Varmasti olemme molemmat samaa mieltä siitä että ei. Jos olisi, niin ei olisi mitään ihmisyyteen olemassakaan. Sinä puolustelet omia valintojasi erilaisuudella jo ilmeisen petoskumppanin tekoja puhumattomuudella, mutta niin monen kanamaisen petturikumppanin tapaan koet olevasi niitä harvoja joka ymmärtää miestä. Sinä avustaa petoksessa ihan omaa tyhmyyttäsi jo omaa hekuman tarvettasi varten. Jo tuppaaminen oli hyvä freudaalinen valinta, kun tuppasit itsesi kahden ihmisen väliin. Ihan varmasti osaan ajatella jo nähdä terävästi mikä olet luonteeltasi. Se paistaa kauaksi, eikä yksikään parisuhteessa oleva nainen haluaisi sinua miehensä lähelle, koska sinusta ei tiedä milloin tuppaat.

      • SETA_1
        eikiitosenäänäitä kirjoitti:

        Sinä et todellakaan ymmärrä mitä teit puolisollesi. Sinä toimit aktiivisesti oman itsesi hyväksi ja toinen joutui passiivisesti tyytymään mitä jäi jäljelle. Sillä on todellakin SUURI ero. Samalla sinä oma hyvinvointisi korostui omissa silmissäsi puolisosi voidessa yhä huonommin. Sinä kirjoitat voimissa tunnossa jo hylätyt voimiensa rajalla, etkä siltikään ymmärrä. Et antanut pennin arvoa läheisilleni, vaan Karisto kuin koiranpaskan kengistäsi. Toivottavasti olet edes homo.Minä näen lävitsesi tapaisimme missä tahansa. Huoraajat jo pettäjät erottattaa "elämännälästään" jo kaikkivoipaisuudestaan jo muiden väheksymisestä.

        eikiitosenäänäitä
        Olet täynnä vihaa, katkeruutta ja pelkoa. Niin käy juuri, kun ei osaa johtaa itseään, eikä ajatella omaa parasta.

      • eikiitosnäitäenää

        Ja höpönhöpö. Sinä olet täynnä itseäsi ja kuvittelet johtavasi itseäsi, vaikka menet mielihalujesi mukaan vähää välittämättä läheisistäsi. Sääliksi käy heitä. Olet aihettanut kaikkialle ympärillesi onnettomuutta. Toivottavasti et heille päästä noita sammakoita suuntasi.

      • SETA_1
        siisihanuskomatonta kirjoitti:

        Miten te voitte oikeasti tuomita tuntemattomia heidän ratkaisuistaan. Aivan kuin jättäjä tai jätetty tai mikä lie olisi aina eri puolilla ja toinen heistä oikeutetumpi ratkaisuihinsa ja toimintaansa. Aitoa keskustelua täällä on ihan turha viritellä, sillä täällä kaikki tuntuu katsovan asioita kapeasti vain omasta näkökannastaan.
        Onko täällä muuten ketään sellaista, jonka puoliso kauan aikaa ennen eroa yritti keskustella pahasta olosta kumppanilleen, mutta kumppani ei kunnolla suostunut/halunnut/uskaltanut kohdata negatiivisia tunteita ja juttua vain jatkettiin vanhaan tapaan, toisen vaikkapa riutuessa rakkaudettomassa suhteessa vuosia ja vuosia ja sitten riuhtaisten itsensä irti. Tempaisin esimerkin tästä tuulesta, mutta kysymykseni kuuluu: kumpi teistä toimi oikein ja kumpi toimi väärin? Vai onko ylipäätään kumpikaan toiminut oikein tai väärin.

        No esimerkiksi minä yritin keskustella exän kanssa liitostamme, suhteestamme vuosikausia. Aluksi keskustelut johtivat riitaan. Sen jälkeen ex ohitti "juu, ok, juuri nyt ei ole aikaa, katsotaan myöhemmin". Tai mitätöi ne "eihän TUO ole mitenkään (minulle) tärkeää (eikä siten myöskään sinulle)". Seliteltyäni ja perusteluani mitätöinnin, keskustelu hyvin usein päättyi taas tuohon ohitukseen "Katsotaan joskus". Lopetin keskustelut, kun ymmärsin, ettei niistä ole mitään hyötyä eikä iloa. Ja päätin erota. Tein eroa todella kauan, lopulta lapset (=teinit) alkoivat kiirehtimään sitä.

        Sitten kun viimein sain erohakemuksen vietyä, ex syytti hötkyilystä ja äkillisen tunteen vallassa toimimisesta. Hötkyilin siis, kun vähintään viisi vuotta olin puhunut liittomme huonosta tilasta, rukoillut muutosta vieläkin kauemmin ja vuoden ajan sanonut, että harkitsen vakavasti eroa, ellei mikään muutu.

        "Vai onko ylipäätään kumpikaan toiminut oikein tai väärin."

        Mielestäni ero on vähän kuin tilinpäätös. Siinä on pariskunnan debet ja kredit, numeroita kummassakin sarakkeessa ehkä aivan eri lailla. Riippumatta numeroista, se on kuitenkin tilinpäätös. Ei oikein ei väärin, vaan juuri siten kuin se on.

      • SETA_1
        Syvällä kirjoitti:

        No heitänpä vastakysymyksen: onko täällä sellaista, jonka puoliso on loppuun asti esittänyt rakastavaa, samalla kun selän takana etsinyt uuden? Onko se oikein vai väärin? Tavallista toki.

        Tekeekö sen oikeaksi, jos ihminen on kokenut, ettei ole voimia muuten irtautua liitosta kuin etsimällä uuden, tai tuntee, ettei ole rohkeutta heittäytyä tyhjän päälle?

        Onko oikein olla käymättä keskusteluja, koska tuntee totuuden sisimmässään eikä ole enää keskusteltavaa. Elämä on tässä ja nyt, vielä täytyy saada kokea jotain.

        Asiat on niin kuin ne on, riippumatta siitä ovatko ne oikein vai väärin.

        Olisiko ihan mahdotonta yrittää ajatella ex-puolisoasi jostain toisesta kuin omaan päähän pinttyneestä näkökulmasta? Usein näkökulman vaihtaminen, tai yhä uusien löytäminen laajentaa koko maailmankuvaa, luo vapautta, ja antaa armoa.

        Seurustelin lähes 30 vuotta sitten muutaman vuoden miehen kanssa, joka myönsi tuntevansa vetoa muihinkin naisiin, ei vain minuun. Se iski tajuntaani rajusti, en voinut hyväksyä asiaa. Enkä oikein ymmärtääkään, vaikka tavallaan ymmärsin... Hän osasi selvittää asian niin perusteellisesti, etten sen jälkeenkään ole parempia perusteluita kuullut. Itselläni ei ollut rohkeutta eikä haluakaan heittäytyä monen miehen matkaan. Siihen olin aivan liian siveellinen ;). Tunsin kuitenkin ns. kuuluisaa sielunkumppanuutta tähän mieheen, enkä eronnut heti oitis. Vuosi pari siihen meni. Mutta parin vuoden kuluttua erosta olemme tapailleet epäsäännöllisen säännöllisesti, vieläkin. Hän on pisin aikuiselämäni ihmissuhde. Ja varmasti merkityksellisin suhde, joka minulla on koskaan ollut. Monta kertaa olen ajatellut mitä jos hän ei olisikaan kertonut taipumuksistaan vieraisiin? Olisiko suhteemme voinut jatkua läheisenä ystävyytenä? Veikkaan, että olisi voinut, ihan hyvin. Koska sen olen myös oppinut, ettei kaikki kerro uudesta rakkaudestaan tai seksisuhteistaan. Ja syyt siihen mikseivät kerro ovat olleet myös hyvin perusteltuja.

      • SETA_1
        eikiitosnäitäenää kirjoitti:

        Ja höpönhöpö. Sinä olet täynnä itseäsi ja kuvittelet johtavasi itseäsi, vaikka menet mielihalujesi mukaan vähää välittämättä läheisistäsi. Sääliksi käy heitä. Olet aihettanut kaikkialle ympärillesi onnettomuutta. Toivottavasti et heille päästä noita sammakoita suuntasi.

        En ole aiheuttanut onnettomuutta yhtään kenellekään. Olen rakastava ihminen. Jopa exäni sopeutui lopulta eroon.

      • eikiitosnäitäenää
        SETA_1 kirjoitti:

        En ole aiheuttanut onnettomuutta yhtään kenellekään. Olen rakastava ihminen. Jopa exäni sopeutui lopulta eroon.

        hahhah. Jo on valeita valeiden päälle. En jaksa enää typerä juttujasi. Väittele ihan itseksesi omana keskenäsi, vai miten tuolla sanottiin..

      • ppaljonkysymyksiä
        Syvällä kirjoitti:

        No heitänpä vastakysymyksen: onko täällä sellaista, jonka puoliso on loppuun asti esittänyt rakastavaa, samalla kun selän takana etsinyt uuden? Onko se oikein vai väärin? Tavallista toki.

        Tekeekö sen oikeaksi, jos ihminen on kokenut, ettei ole voimia muuten irtautua liitosta kuin etsimällä uuden, tai tuntee, ettei ole rohkeutta heittäytyä tyhjän päälle?

        Onko oikein olla käymättä keskusteluja, koska tuntee totuuden sisimmässään eikä ole enää keskusteltavaa. Elämä on tässä ja nyt, vielä täytyy saada kokea jotain.

        Niin, minullahan on kokemusta selän takana toimimisesta, vaikka jokainen tapaus on tietysti erilainen. Ei ole mitään kahta leiriä, vaan eroja on niin monenlaisia kuten ihmisiäkin.

        Minusta tiukasti omassa näkökulmassa pysyttely liittyy siihen, että repäisee irti itsensä rakkaudesta. Se on selviytymiskeino epäonnistumisen tunteeseen, jonka ero aiheuttaa. Kun toinen on paha ja itse olen hyvä, niin toisten näkökulman näkeminen ei ole mahdollista. Syyttäminen on itsensä puolustamista tavallaan, puolustusmekanismi.

        Sinä Syvällä nähtävästi koet uhaksi sen, että muut näkevät pettämisen kautta tapahtuneen eron eri tavalla kuin sinä. Miehesi kehitys ja se mitä tapahtui ei ole koskaan ollutkaan sinun vallassasi, vaan hänellä on ollut oma polkunsa, jota hän kulkee edelleen. Sinä näet miehesi toiminnan vain omasta näkökulmastasi niin kauan, kun hänen näkökulmansa on sinulle uhka. Kun ero tapahtui tällä tavalla, niin se uhkaa sinun hallinnantunnettasi ja turvallisuudentunnettasi. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Hylätyksi tuleminen on todella rankkaa ja siinä tilanteessa ollaan heikoilla, mitä vastaan puolustaudut vihalla ja syyllistämällä. En ollut kelpaamaton, vaan tuo toinen oli paha ja teki väärin. Hyvin luonnollista ajatella noin.

        En osaa sanoa mitään viisasta tähän, valitettavasti. Itse koin sen sillä tavalla, että elämän epäreiluuteen ja turvallisuudentunteen kadottamiseen auttaa aika. Tuomitseminen ja syyttäminen on hyvin helppoa, sen osaa jokainen, mutta jollain tavalla olisi pyrittävä ymmärtämään sitä mitä on tapahtunut, siis myös sen toisen pahaa tehneen näkökulmasta. Hän ei halunnut muuta, ei osannut muuta, ehkä hän yritti tai sitten hän vain ei viitsinyt, mikä on hänen oma häpeänsä. Ei sinun. Oma arvokkuudentunteesi ei palaudu häntä syyttämällä vaan nousemalla tilanteen yläpuolelle. Jos mietit viisainta tuntemaasi ihmistä, niin mitä hän tekisi? Oli puhetta teeskentelystä, teeskentele olevasi tuo viisas. Jos Nelson Mandela antoi anteeksi varastetut vuotensa vankilassa, niin toiseen rakastumisen ja pettämisen voi antaa anteeksi. Mutta sitä pitää haluta.

        Eikä kukaan voi määrätä sinua antamaan anteeksi. Määräät itse itseäsi niin kuin me kaikki. Ehkä tällä kaikella on tarkoitus, jota et vielä tiedä. Tämä koko asia on minusta elämänkatsomukseen liittyvä kysymys, siis anteeksianto. Mikä merkitys sillä on omassa elämänkatsomuksessa.
        En tiedä olisiko siitä apua, jos lukisit kirjoja anteeksi antamisesta. Nelson Mandelan elämäkerta tai jotain muuta vastaavaa. Pidän kovasti elämäkerroista, koska niistä oppii paljon vaikeuksista selviämisestä. Ei silti tarvitse hylätä sitä ajatusta, että pettäminen on väärin. (Olen edelleen sitä mieltä, että se on pahimpia tekoja, mitä toiselle voi tehdä, jos toinen on luottavainen ja rakastava. Mutta siitä EI saa palkintoa. Jos minä teen hyvää, niin en voi olettaa, että toinen vastaa samoin, mutta SILTI on tehtävä hyvää, se on minun elämänkatsomukseni. Hyvän tekeminen, ajatteleminen ja anteeksiantaminen on sitä tärkeämpää mitä enemmän on piittaamattomuutta ja pahan tekemistä.)

      • näkökantatämäkin
        SETA_1 kirjoitti:

        Asiat on niin kuin ne on, riippumatta siitä ovatko ne oikein vai väärin.

        Olisiko ihan mahdotonta yrittää ajatella ex-puolisoasi jostain toisesta kuin omaan päähän pinttyneestä näkökulmasta? Usein näkökulman vaihtaminen, tai yhä uusien löytäminen laajentaa koko maailmankuvaa, luo vapautta, ja antaa armoa.

        Seurustelin lähes 30 vuotta sitten muutaman vuoden miehen kanssa, joka myönsi tuntevansa vetoa muihinkin naisiin, ei vain minuun. Se iski tajuntaani rajusti, en voinut hyväksyä asiaa. Enkä oikein ymmärtääkään, vaikka tavallaan ymmärsin... Hän osasi selvittää asian niin perusteellisesti, etten sen jälkeenkään ole parempia perusteluita kuullut. Itselläni ei ollut rohkeutta eikä haluakaan heittäytyä monen miehen matkaan. Siihen olin aivan liian siveellinen ;). Tunsin kuitenkin ns. kuuluisaa sielunkumppanuutta tähän mieheen, enkä eronnut heti oitis. Vuosi pari siihen meni. Mutta parin vuoden kuluttua erosta olemme tapailleet epäsäännöllisen säännöllisesti, vieläkin. Hän on pisin aikuiselämäni ihmissuhde. Ja varmasti merkityksellisin suhde, joka minulla on koskaan ollut. Monta kertaa olen ajatellut mitä jos hän ei olisikaan kertonut taipumuksistaan vieraisiin? Olisiko suhteemme voinut jatkua läheisenä ystävyytenä? Veikkaan, että olisi voinut, ihan hyvin. Koska sen olen myös oppinut, ettei kaikki kerro uudesta rakkaudestaan tai seksisuhteistaan. Ja syyt siihen mikseivät kerro ovat olleet myös hyvin perusteltuja.

        Monta kertaa olen ajatellut mitä jos hän ei olisikaan kertonut taipumuksistaan vieraisiin

        Niin, jos ei olisi sulle kertonut ja olis monenlaista selkäsi takana touhunnut. Olisi asenteesi asiaan todennäköisesti erilainen kuin nyt. Itsekkäältä ja vastuuttomalta käytökseltä pettäminen minun korvissa kuulostaa. Se on jotakin sielunrikkonaisuutta ja luonteen heikkoutta seläntakana vehtaaminen. Sellaisen toiminnan haavoittavaisuuden ymmärtää asian kokenut. Kaikkea on helppo ymmärtää niin kauan kuin ei ole hän jota kusetetaan rankasti monella elämänosa-alueella. Ei ole herkkua seurustella sellaisen kanssa joka kiihkeästi rakkautta vakuuttaa sanoin ja teoin ja seuraavana hetkenä salassa samaa tekee toisen kanssa ja vaihtelee usean seukkakumppanin väliä jatkuvasti. Kaikkien luullessa olevansa ainoita. Sellaisen touhun paljastuminen vie luottamusta. En ymmärrä mitä puolusteltavaa siinä on. Eri asia on ne jotka on moniavioisia avoimesti kaikkien tietäen pelin säännöt.

      • siisihanuskomatonta

        Sinä eikiitosenäänäitä kommentoit minun kirjoitukseni jälkeen, joten oletan että kirjoitit minulle ja annan tässä vastineeni. Ensinnäkin perättömistä luuloista ja olettamuksista tuntematonta ihmistä kohtaan voinen ihan syystä pitää sinua tyhmänä ja ilkeänä ihmisenä. Minä en ole koskaan pettänyt enkä toivottavasti koskaan tule pettämään (tilanteeni jatkuessa näin heikkona en voi mennä vannomaan), joten älä kaada niskaani sitä kuraa minkä joku toinen on sinulle mahdollisesti aiheuttanut. Oma heikko parisuhdetilanteeni, jossa kärsin syvästi, itken ja mietin jaksanko enää huomiseen, vaikka lasten takia pitäisi jaksaa on jollakin tapaa ehkä näkynyt joillekin ulkopuolisille, kun en ole aina pystynyt iloisesti feikkaamaan ja uskon, että tästäkin on tullut puheita. Pystyn olemaan ystävällinen miehille ilman, että heitä heti sänkyyn ajattelisin, mutta sitä tuollaiset oman miehensä puolesta pelkäävät ihmiset eivät kaikki ilmeisesti voi ymmärtää tai jotka mahdollisesti uskovat ilkeisiin huhuihin tai juoruihin jostakin ihmisestä. Hoitaisit sinäkin suhteesi kuntoon niin ei tarvitsisi heti pelätä oman kumppanin puolesta. By the way, joillakin homoillakin saattaa olla miespuolisia ystäviä.
        Toivottavasti et ole kukaan ystävä- tai lähipiiristäni, sillä itse en kaipaa lähelle kuin aitoja ystäviä enkä ikinä kenenkään ystävän miestä kaappaisi, joten hienot ilkeydet heitit toivottavasti tuntemattoman niskaan.
        Lisäksi minä en vastannut mihinkään pettämiskirjoitukseen vaan vastasin ihan yleisesti erosta ja eron syistä ja siitäkin kuinka joku saattaa rakastua johonkin vielä suhteensa aikana. Toivotko sinä sitten tosiaan sitä, että entinen kumppanisi ei koskaan saisi kenenkään muun kanssa olla, kun sinä et hänelle kelvannutkaan? Minä toivoisin, että tuollaisessa tilanteessa minulle ihan munallisesti kerrottaisiin tuo, että toivottavasti et koskaan löydä ketään niin tietäisinpähän itsekin sitten varmasti, että tuo ei ole koskaan minua edes rakastanut. Lisäksi olisi hyvä muistaa, että se ero satuttaa monesti jättäjääkin ja hän varmasti tuntee syyllisyyttäkin siitä. Anteeksi, jos näkemykseni on se, että varsinkin jos lapsia ei suhteeseen ole vielä esimerkiksi nuoruudessa hankittu ja suhde ei voi hyvin niin ei sitä suhdetta kannata jatkaa ja mahdollisesti vielä lapsiakin hankkia. Ja vaikka lapsiakin olisi niin jos suhde ei korjaamisesta huolimatta toimi niin ero on silloin ratkaisu.

      • gujjki
        eivoimitään kirjoitti:

        Ei yksi ihminen varmaan luottamusta kaikkiin ihmisiin vie, mutta pahoja säröjä tulee ja kun niitä tulee muultakin suunnalta ja erilaisista ihmissuhteista niin se on siinä. Kyllä tosiasia on se, että yksin täällä saa pärjätä ja kehenkään ei kannata pahemmin luottaa. Nuo opit kun ap sinäkin iskostat päähän (olet sen jo melko kiitettävästi tehnyt) niin elämäsi on paljon helpompaa. Voi sitä silti ystävällinen olla ja muiden kanssa mukavia jutella. Ja ihan sama se kuule onko jättäjä vai jätetty.

        EI HYVÄ IHME!??

        "Sinä nähtävästi koet uhaksi sen, että muut näkevät pettämisen kautta tapahtuneen eron eri tavalla kuin sinä. "

        Minä kuulun niihin muihin. Toedän että pettäminen on hirvittävän suuri rikos puolisoaan kohtaan.

        Jo sinä olet täysin poissa tolaltasi yrittäessäsi puhua itsesi hehtaarijoituksilla puhtaaksi. Kaikkea se mieli tekee.

      • sivukommentteja

        Hohhoijaa. Luin ketjua läpi enkä itse ainakaan näe kenenkään tässä ketjussa puolustavan pettämistä. Jotkut ei taida ymmärtää lukemaansa.

      • Syvällä
        ppaljonkysymyksiä kirjoitti:

        Niin, minullahan on kokemusta selän takana toimimisesta, vaikka jokainen tapaus on tietysti erilainen. Ei ole mitään kahta leiriä, vaan eroja on niin monenlaisia kuten ihmisiäkin.

        Minusta tiukasti omassa näkökulmassa pysyttely liittyy siihen, että repäisee irti itsensä rakkaudesta. Se on selviytymiskeino epäonnistumisen tunteeseen, jonka ero aiheuttaa. Kun toinen on paha ja itse olen hyvä, niin toisten näkökulman näkeminen ei ole mahdollista. Syyttäminen on itsensä puolustamista tavallaan, puolustusmekanismi.

        Sinä Syvällä nähtävästi koet uhaksi sen, että muut näkevät pettämisen kautta tapahtuneen eron eri tavalla kuin sinä. Miehesi kehitys ja se mitä tapahtui ei ole koskaan ollutkaan sinun vallassasi, vaan hänellä on ollut oma polkunsa, jota hän kulkee edelleen. Sinä näet miehesi toiminnan vain omasta näkökulmastasi niin kauan, kun hänen näkökulmansa on sinulle uhka. Kun ero tapahtui tällä tavalla, niin se uhkaa sinun hallinnantunnettasi ja turvallisuudentunnettasi. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Hylätyksi tuleminen on todella rankkaa ja siinä tilanteessa ollaan heikoilla, mitä vastaan puolustaudut vihalla ja syyllistämällä. En ollut kelpaamaton, vaan tuo toinen oli paha ja teki väärin. Hyvin luonnollista ajatella noin.

        En osaa sanoa mitään viisasta tähän, valitettavasti. Itse koin sen sillä tavalla, että elämän epäreiluuteen ja turvallisuudentunteen kadottamiseen auttaa aika. Tuomitseminen ja syyttäminen on hyvin helppoa, sen osaa jokainen, mutta jollain tavalla olisi pyrittävä ymmärtämään sitä mitä on tapahtunut, siis myös sen toisen pahaa tehneen näkökulmasta. Hän ei halunnut muuta, ei osannut muuta, ehkä hän yritti tai sitten hän vain ei viitsinyt, mikä on hänen oma häpeänsä. Ei sinun. Oma arvokkuudentunteesi ei palaudu häntä syyttämällä vaan nousemalla tilanteen yläpuolelle. Jos mietit viisainta tuntemaasi ihmistä, niin mitä hän tekisi? Oli puhetta teeskentelystä, teeskentele olevasi tuo viisas. Jos Nelson Mandela antoi anteeksi varastetut vuotensa vankilassa, niin toiseen rakastumisen ja pettämisen voi antaa anteeksi. Mutta sitä pitää haluta.

        Eikä kukaan voi määrätä sinua antamaan anteeksi. Määräät itse itseäsi niin kuin me kaikki. Ehkä tällä kaikella on tarkoitus, jota et vielä tiedä. Tämä koko asia on minusta elämänkatsomukseen liittyvä kysymys, siis anteeksianto. Mikä merkitys sillä on omassa elämänkatsomuksessa.
        En tiedä olisiko siitä apua, jos lukisit kirjoja anteeksi antamisesta. Nelson Mandelan elämäkerta tai jotain muuta vastaavaa. Pidän kovasti elämäkerroista, koska niistä oppii paljon vaikeuksista selviämisestä. Ei silti tarvitse hylätä sitä ajatusta, että pettäminen on väärin. (Olen edelleen sitä mieltä, että se on pahimpia tekoja, mitä toiselle voi tehdä, jos toinen on luottavainen ja rakastava. Mutta siitä EI saa palkintoa. Jos minä teen hyvää, niin en voi olettaa, että toinen vastaa samoin, mutta SILTI on tehtävä hyvää, se on minun elämänkatsomukseni. Hyvän tekeminen, ajatteleminen ja anteeksiantaminen on sitä tärkeämpää mitä enemmän on piittaamattomuutta ja pahan tekemistä.)

        Kyllä ymmärrän hyvinkin, että rakkaus voi loppua. Enkä ajattele yksioikoisesti että olisin jotenkin syytön, ja toinen syyllinen. On syitä, miksi hän olisi voinut jättää jo aikaisemmin, ja on syitä joiden vuoksi olisin voinut jättää hänet. On ollut silti enemmän syitä, miksi olen pysynyt hänen kanssaan ja hän kanssani - kunnes jokin muuttui. Mutta se mikä hiertää on etten ymmärrä tapahtunutta, en menettelytapaa. Kuin saisi salaman iskun näkemättä ukkospilveä. Sellaisen jälkeen on vaikea heti luottaa kirkkaseenkaan taivaaseen. Olen yrittänyt nähdä exän näkökulmasta, jopa siinä määrin, että terapeutti on käskenyt ajatella omastani. Toisen mieleen ei voi sukeltaa, vaikka voi niin kuvitella tekevänsäkin.

      • pppaljonkysymyksiä
        Syvällä kirjoitti:

        Kyllä ymmärrän hyvinkin, että rakkaus voi loppua. Enkä ajattele yksioikoisesti että olisin jotenkin syytön, ja toinen syyllinen. On syitä, miksi hän olisi voinut jättää jo aikaisemmin, ja on syitä joiden vuoksi olisin voinut jättää hänet. On ollut silti enemmän syitä, miksi olen pysynyt hänen kanssaan ja hän kanssani - kunnes jokin muuttui. Mutta se mikä hiertää on etten ymmärrä tapahtunutta, en menettelytapaa. Kuin saisi salaman iskun näkemättä ukkospilveä. Sellaisen jälkeen on vaikea heti luottaa kirkkaseenkaan taivaaseen. Olen yrittänyt nähdä exän näkökulmasta, jopa siinä määrin, että terapeutti on käskenyt ajatella omastani. Toisen mieleen ei voi sukeltaa, vaikka voi niin kuvitella tekevänsäkin.

        Sepä se! Toisen mieleen ei voi sukeltaa, koska hän ei halunnut. Se juuri pitäisi ymmärtää, mielestäni, liittyen toisen näkökulmaan. Hänellä on oma tiensä, se ei liity sinuun, koska hän ei halunnut enää sinua mukaan.
        Kaikki ei muuttunut äkillisesti, vaan takana on pitempi kehitys, jossa hän totesi haluavansa toisenlaista kumppania ja elämää. Tavallaan siinä ei ole mitään ymmärtämistä, koska se on päätös, ratkaisu.

        Eiköhän tuollainen prosessi ole kaikissa eroissa. Tätähän jättäjätkin aina sanovat. Muutoksen juna kulki, mutta sinut jätettiin asemalle, mukaan pääsi uusi rakas, jonka silmin puolisosi näki itsensäkin uudella tavalla.

        Oletko sinä käynyt eroryhmän? Minusta sinulle olisi hyvä sellainen, koska siellähän kohtaavat jätetyt ja jättäjät ilman keskinäistä solvaamista. Hylätyksi tulemisen tunne lievittyi ainakin omalla kohdallani siitä ajatuksesta, että kyse ei ollut varsinaisesti minusta, vaan hänestä. Minun elämässäni on vastaavasti kyse minusta eikä siitä, mitä hän teki minulle...

      • Syvällä

        Eroryhmän kävin. Jättäjillä oli jo uudet parisuhteet. Jätetyillä ei. Iältään porukka oli valtaosin paljon nuorempaa ja kaupunkilaisia.

        Miten sinä koet tulevaisuutesi? Oletko yksin, jos olet, miten koet läheisyyden puutteen? Sen, ettei ole ketään, jonka kanssa voisi pohtia ja jakaa asioita? Itsellä on tunne, että tässä tämä on elämän loppuun asti. Toki tähän voi yrittää vaikuttaa olemalla aktiivinen, mutta kun ei väkisin voi löytää.

      • pppaljonkysymyksiä
        Syvällä kirjoitti:

        Eroryhmän kävin. Jättäjillä oli jo uudet parisuhteet. Jätetyillä ei. Iältään porukka oli valtaosin paljon nuorempaa ja kaupunkilaisia.

        Miten sinä koet tulevaisuutesi? Oletko yksin, jos olet, miten koet läheisyyden puutteen? Sen, ettei ole ketään, jonka kanssa voisi pohtia ja jakaa asioita? Itsellä on tunne, että tässä tämä on elämän loppuun asti. Toki tähän voi yrittää vaikuttaa olemalla aktiivinen, mutta kun ei väkisin voi löytää.

        Aiemmin joku kirjoitti, että "tulevaisuutta ei voi ennustaa", muistatkos sen. Meillä on vain tämä hetki, huomisesta ei kukaan tiedä, mutta ajatuksia pitäisi saada purkaa jonkun kanssa, onko sinulla seuraa ja ystäviä? Yksin ei pidä jäädä, se on tärkeää. Itse olen aika työorientoitunut, siinä saa ajatukset hyvin muualle.

        Eroryhmän aikaan harvalla jätetyllä on intoa uuteen suhteeseen. Sinulla ei ilmeisesti ole eronneita ystäviä? Itselläni oli/on, heidän esimerkkinsähän auttaa. Jokainen heistä on parisuhteessa ja niin minäkin olen, 50 , yksi 60 . Nuo miehet ovat kaikki sellaisia, jotka ovat vanhoja tuttuja, siis ystäväpiiristä tai tuttavan tuttavia. Sattumaa tai ei (otos on pieni), mutta ehkäpä on helpompi luottaa sellaiseen, jonka on tuntenut jo pitemmän aikaa. Miestäni on myös petetty, en usko, että hän haluaisi minua satuttaa valehtelemalla, kun tietää miltä se tuntuu.

        Tämä ketju alkoi kysymyksestäsi, jonka tausta mielestäni voi olla sellainen, joka vaikuttaa toipumiseesi. Siis asumisesi entisessä kodissa, jonne mies tulee säännöllisesti kylään. Se on niin konkreettista muistojen keskellä elämistä, että voi vaikeuttaa toipumista.

      • pppaljonkysymyksiä
        pppaljonkysymyksiä kirjoitti:

        Aiemmin joku kirjoitti, että "tulevaisuutta ei voi ennustaa", muistatkos sen. Meillä on vain tämä hetki, huomisesta ei kukaan tiedä, mutta ajatuksia pitäisi saada purkaa jonkun kanssa, onko sinulla seuraa ja ystäviä? Yksin ei pidä jäädä, se on tärkeää. Itse olen aika työorientoitunut, siinä saa ajatukset hyvin muualle.

        Eroryhmän aikaan harvalla jätetyllä on intoa uuteen suhteeseen. Sinulla ei ilmeisesti ole eronneita ystäviä? Itselläni oli/on, heidän esimerkkinsähän auttaa. Jokainen heistä on parisuhteessa ja niin minäkin olen, 50 , yksi 60 . Nuo miehet ovat kaikki sellaisia, jotka ovat vanhoja tuttuja, siis ystäväpiiristä tai tuttavan tuttavia. Sattumaa tai ei (otos on pieni), mutta ehkäpä on helpompi luottaa sellaiseen, jonka on tuntenut jo pitemmän aikaa. Miestäni on myös petetty, en usko, että hän haluaisi minua satuttaa valehtelemalla, kun tietää miltä se tuntuu.

        Tämä ketju alkoi kysymyksestäsi, jonka tausta mielestäni voi olla sellainen, joka vaikuttaa toipumiseesi. Siis asumisesi entisessä kodissa, jonne mies tulee säännöllisesti kylään. Se on niin konkreettista muistojen keskellä elämistä, että voi vaikeuttaa toipumista.

        ps. En nyt enää vastaile tähän, kun en ole viikonloppuna netin ääressä. Toivotan siis kaikkea hyvää sinulle, Syvällä. Ennen kaikkea uskoa tulevaisuuteen. Sinä selviät ja olet vielä jonakin päivänä tyytyväinen siitä, että näin kävi, vaikka se nyt tuntuukin utopistiselta.

      • pelkopois
        näkökantatämäkin kirjoitti:

        Monta kertaa olen ajatellut mitä jos hän ei olisikaan kertonut taipumuksistaan vieraisiin

        Niin, jos ei olisi sulle kertonut ja olis monenlaista selkäsi takana touhunnut. Olisi asenteesi asiaan todennäköisesti erilainen kuin nyt. Itsekkäältä ja vastuuttomalta käytökseltä pettäminen minun korvissa kuulostaa. Se on jotakin sielunrikkonaisuutta ja luonteen heikkoutta seläntakana vehtaaminen. Sellaisen toiminnan haavoittavaisuuden ymmärtää asian kokenut. Kaikkea on helppo ymmärtää niin kauan kuin ei ole hän jota kusetetaan rankasti monella elämänosa-alueella. Ei ole herkkua seurustella sellaisen kanssa joka kiihkeästi rakkautta vakuuttaa sanoin ja teoin ja seuraavana hetkenä salassa samaa tekee toisen kanssa ja vaihtelee usean seukkakumppanin väliä jatkuvasti. Kaikkien luullessa olevansa ainoita. Sellaisen touhun paljastuminen vie luottamusta. En ymmärrä mitä puolusteltavaa siinä on. Eri asia on ne jotka on moniavioisia avoimesti kaikkien tietäen pelin säännöt.

        "Kaikkea on helppo ymmärtää niin kauan kuin ei ole hän jota kusetetaan rankasti monella elämänosa-alueella"

        Eri mieltä. Jos ihan aikuisten OIKEASTI ymmärtää, että puoliso voi pettää eikä kerro siitä jostain syystä. Syitä on paljon. Minäkin olen kuullut niistä, ja ymmärtänyt sekä syyt kuin myös sen miksei niistä kerrota.

        Tämä vaihtoehto on oikeastaan jäänytkin vähän liian vähälle huomiolle täällä. Ihanko oikeasti joku ajattelee, ettei puoliso VOI pettää? Tai ettei puoliso ainakaan juuri MINUA petä? Tottakai puoliso voi pettää! Itsekin voi, vaikka olisi kovinkin ollut pettämistä vastaan, suorastaan kammoksunut pelkkää ajatustakin ja hokenut monelle "Minä en ainakaan IKINÄ petä".

        Enemmän kuin sitä pettääkö puoliso pitäisi ajatella mitä sen jälkeen. Siitähän sen muutoksen olisi viimeistään alettava. Mitä olisi muutettava? Haluaako kumpainenkin jatkaa?

      • eiainaajankohtaista

        Kaikki ei todellakaan petä. En ole koskaan ole pettämistä edes harkinnut ja tilaisuuksia ja itsensä tarjoajia on aina ympärillä ollut. Luulin kyllä puolisoani myös korkeamoraaliseksi. Luulin, että kaikilla on jatkuvasti tilaisuuksia petokseen, mutta silti suurinosa ihmisistä ei niin tee. Ihminen johon on luotettu luottaa myös itse muihin ihmisiin. Asia on tietenkin toisin heillä joita on lapsesta saakka läheiset pettäneet eritavoin.

      • SETA_1
        näkökantatämäkin kirjoitti:

        Monta kertaa olen ajatellut mitä jos hän ei olisikaan kertonut taipumuksistaan vieraisiin

        Niin, jos ei olisi sulle kertonut ja olis monenlaista selkäsi takana touhunnut. Olisi asenteesi asiaan todennäköisesti erilainen kuin nyt. Itsekkäältä ja vastuuttomalta käytökseltä pettäminen minun korvissa kuulostaa. Se on jotakin sielunrikkonaisuutta ja luonteen heikkoutta seläntakana vehtaaminen. Sellaisen toiminnan haavoittavaisuuden ymmärtää asian kokenut. Kaikkea on helppo ymmärtää niin kauan kuin ei ole hän jota kusetetaan rankasti monella elämänosa-alueella. Ei ole herkkua seurustella sellaisen kanssa joka kiihkeästi rakkautta vakuuttaa sanoin ja teoin ja seuraavana hetkenä salassa samaa tekee toisen kanssa ja vaihtelee usean seukkakumppanin väliä jatkuvasti. Kaikkien luullessa olevansa ainoita. Sellaisen touhun paljastuminen vie luottamusta. En ymmärrä mitä puolusteltavaa siinä on. Eri asia on ne jotka on moniavioisia avoimesti kaikkien tietäen pelin säännöt.

        Jos ei olisi kertonut, olisi pettänyt. Koska kertoi, ei tehnyt niin. Tieto ei kuitenkaan helpota tuskaa, vaan lisää sitä. Omasta asenteesta kiinni miten suhtautuu, saa tiedon sitten ennalta tai jälkikäteen. Tietysti paljon on kiinni myös suhteesta itsestään. On turha jäädä suhteeseen kitumaan ja kärsimään.

      • eikiitosnäitäenää
        ppaljonkysymyksiä kirjoitti:

        Niin, minullahan on kokemusta selän takana toimimisesta, vaikka jokainen tapaus on tietysti erilainen. Ei ole mitään kahta leiriä, vaan eroja on niin monenlaisia kuten ihmisiäkin.

        Minusta tiukasti omassa näkökulmassa pysyttely liittyy siihen, että repäisee irti itsensä rakkaudesta. Se on selviytymiskeino epäonnistumisen tunteeseen, jonka ero aiheuttaa. Kun toinen on paha ja itse olen hyvä, niin toisten näkökulman näkeminen ei ole mahdollista. Syyttäminen on itsensä puolustamista tavallaan, puolustusmekanismi.

        Sinä Syvällä nähtävästi koet uhaksi sen, että muut näkevät pettämisen kautta tapahtuneen eron eri tavalla kuin sinä. Miehesi kehitys ja se mitä tapahtui ei ole koskaan ollutkaan sinun vallassasi, vaan hänellä on ollut oma polkunsa, jota hän kulkee edelleen. Sinä näet miehesi toiminnan vain omasta näkökulmastasi niin kauan, kun hänen näkökulmansa on sinulle uhka. Kun ero tapahtui tällä tavalla, niin se uhkaa sinun hallinnantunnettasi ja turvallisuudentunnettasi. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Hylätyksi tuleminen on todella rankkaa ja siinä tilanteessa ollaan heikoilla, mitä vastaan puolustaudut vihalla ja syyllistämällä. En ollut kelpaamaton, vaan tuo toinen oli paha ja teki väärin. Hyvin luonnollista ajatella noin.

        En osaa sanoa mitään viisasta tähän, valitettavasti. Itse koin sen sillä tavalla, että elämän epäreiluuteen ja turvallisuudentunteen kadottamiseen auttaa aika. Tuomitseminen ja syyttäminen on hyvin helppoa, sen osaa jokainen, mutta jollain tavalla olisi pyrittävä ymmärtämään sitä mitä on tapahtunut, siis myös sen toisen pahaa tehneen näkökulmasta. Hän ei halunnut muuta, ei osannut muuta, ehkä hän yritti tai sitten hän vain ei viitsinyt, mikä on hänen oma häpeänsä. Ei sinun. Oma arvokkuudentunteesi ei palaudu häntä syyttämällä vaan nousemalla tilanteen yläpuolelle. Jos mietit viisainta tuntemaasi ihmistä, niin mitä hän tekisi? Oli puhetta teeskentelystä, teeskentele olevasi tuo viisas. Jos Nelson Mandela antoi anteeksi varastetut vuotensa vankilassa, niin toiseen rakastumisen ja pettämisen voi antaa anteeksi. Mutta sitä pitää haluta.

        Eikä kukaan voi määrätä sinua antamaan anteeksi. Määräät itse itseäsi niin kuin me kaikki. Ehkä tällä kaikella on tarkoitus, jota et vielä tiedä. Tämä koko asia on minusta elämänkatsomukseen liittyvä kysymys, siis anteeksianto. Mikä merkitys sillä on omassa elämänkatsomuksessa.
        En tiedä olisiko siitä apua, jos lukisit kirjoja anteeksi antamisesta. Nelson Mandelan elämäkerta tai jotain muuta vastaavaa. Pidän kovasti elämäkerroista, koska niistä oppii paljon vaikeuksista selviämisestä. Ei silti tarvitse hylätä sitä ajatusta, että pettäminen on väärin. (Olen edelleen sitä mieltä, että se on pahimpia tekoja, mitä toiselle voi tehdä, jos toinen on luottavainen ja rakastava. Mutta siitä EI saa palkintoa. Jos minä teen hyvää, niin en voi olettaa, että toinen vastaa samoin, mutta SILTI on tehtävä hyvää, se on minun elämänkatsomukseni. Hyvän tekeminen, ajatteleminen ja anteeksiantaminen on sitä tärkeämpää mitä enemmän on piittaamattomuutta ja pahan tekemistä.)

        Voi vittu mitä paskaa. Sanon teille kaikille pettyille, jättäkää nuo hullujen maailmoja hipovat hourailut arvoonsa. Ei voi himmeimmillä olevia ymmätää. Pettäminen on kaiketi tavallista, mutta petettyjen tunteille pelehtuminen järkyttävän sairasta, mut tulipahan nähtyä tuokin tällä palstalla kaiken muun lisäksi.Sanon rumasti, mutta reva auki petottämisen iloa houruten on häpeä puolisolle ja lapsille, jos myös inhotus meille.

      • tuopaa
        eikiitosnäitäenää kirjoitti:

        Voi vittu mitä paskaa. Sanon teille kaikille pettyille, jättäkää nuo hullujen maailmoja hipovat hourailut arvoonsa. Ei voi himmeimmillä olevia ymmätää. Pettäminen on kaiketi tavallista, mutta petettyjen tunteille pelehtuminen järkyttävän sairasta, mut tulipahan nähtyä tuokin tällä palstalla kaiken muun lisäksi.Sanon rumasti, mutta reva auki petottämisen iloa houruten on häpeä puolisolle ja lapsille, jos myös inhotus meille.

        Enemmän pitäisi ajatella, että minulla on lupa rakastua jo pettää ensin. Vain siten teen itsestäni vahvan ja voitan pettävän puolisoni. Pettäkää ensin, sillä teillä on yllättäjä n etu ka voitte kehua aktiivisella itsenne toteuttamisella täällä. Jos jäätyä petetyksi ensin, vastustajan eroa jo muutenkin olette surkeita häviäjäluusereita., jotka hangoittekette älyä jo rakkautta loistavaa voittajaa vastaan. *sormettaa rakkauden puutteessa tupaten sormensa sinne*

      • Tuppaa
        eikiitosnäitäenää kirjoitti:

        Voi vittu mitä paskaa. Sanon teille kaikille pettyille, jättäkää nuo hullujen maailmoja hipovat hourailut arvoonsa. Ei voi himmeimmillä olevia ymmätää. Pettäminen on kaiketi tavallista, mutta petettyjen tunteille pelehtuminen järkyttävän sairasta, mut tulipahan nähtyä tuokin tällä palstalla kaiken muun lisäksi.Sanon rumasti, mutta reva auki petottämisen iloa houruten on häpeä puolisolle ja lapsille, jos myös inhotus meille.

        Juuri niin.

      • lauantaiiltapäiväännefak

        Täällä on paljon ollut muuten kesksutelua siitä, että toiseen ihastuminen/rakastuminen ja pettäminen olisi mahdollista, vaikka jonkun parisuhde voisikin hyvin. Luin juuri tutkimuksen, jonka mukaan naiset ja miehet ovat tässä mielessä erilaisia. Miehet voivat pettää järjettömyyttään eli silloinkin kun parisuhde voi hyvin, mutta naiset pettävät tai ihastuvat muihin yleensä, jos parisuhde voi huonosti ja henkistä yhteyttä kumppaniin ei ole. Näissä eroavaisuuksissa voi olla syy siihen miksi naiset ja miehet eivät ymmärrä toisiaan. Naisten pettäminen yleensä ennakoi suhteen loppua muutenkin helpommin pettäjän omasta aloitteesta eli reilummin siis.

    • Syvällä

      Vastoinkäymisiä kyllä on ollut, vakaviakin, mutta sairastumisina. Ja on todellakin eri asia tietää, että epäoikeudenmukaisuutta tapahtuu, kuin kokea se itse. Tuo pariskuntana toimiminen varmaankin erityisesti korostui tuon yhteisen yrityksen myötä.

      Kiitos lukuvinkistä.

      • pppaljonkysymyksiä

        Varmasti yhteisen yrityksen myötä se on isompi asia, se on myös elämäntyö.

    • Kasva-aikuiseksi

      Minkä ikäinen sinä olet?

    • pelkopois

      Kysymys on sinusta, syvällä, ei exästä, ainoastaan sinusta.

      Yrität muuttaa menneisyyttä. Ajatella, että jos ex olisi tehnyt niin ja näin - kuten minulle sopii - voisin ymmärtää eikä minulla olisi paha olla. Ex on syyllinen pahaan olooni. Tällaista kutsutaan toisen syyttämiseksi omista tunteista eikä sellainen kuulu ihmisen terveeseen narsismiin. Hyödyllistä itsesi kannalta olisi hyväksyä mennyt sellaisenaan, ja pyrkiä kaikin keinoin vapautumaan pelon tunteistasi, käsitellä ne itsesi avulla. Kenties terapeutin? Jostain syystä ex toimi kuten toimi. Turha sitä on miettiä. Ei löydy vastausta, vaikka miettisit asiaa 24/7. Jos ajatuksesi kiertävät samaa rataa, ne kiertävät aina siihen asti kunnes itse alat ohjailla niitä toivottuun suuntaan.

      Lainaus Jari Sarasvuon kirjasta:
      "Jos et salli muiden vapautta, et voi vapautua itse"

      Ts. anna vapaasti exällesi vapautensa - niin vapaudut pelostasi. Ajattelemalla exää negatiivisesti arvostellen ym. säilytät oman pelkosi vankilan etkä voi vapaasti jatkaa elämääsi. Omat ajatuksesi sen estävän, ei ex.

      • elämänpeliä

        "Pelko pois" olen tuosta lopusta eri mieltä!
        Ne tapaukset jotka olen lähelläni nähnyt ovat selvinneet nopeammin "vihaamalla" ja etsimällä katkeroituneena vikoja heti aluksi pettäjä/jättäjästä kuin ne jotka aina vain rakastavat ja ikävöivät vaikka toinen olisi käyttäytynyt ja kohdellut kuinka härskisti. Tuossa tilanteessa nainen tekee itselleen ja toipumiselleen vain hallaa jos alistuu kynnysmatoksi.

      • tyhjennäkokolevyke

        pelkopois. tuohon voisin vielä lisätä, vapautuu vieläkin varmemmin jos lopettaa exänsä uuden puolison miettimisen, hänen kahdehtimisen ja ihan kaikki ajatukset häneenkin liittyen.

      • pelkopois
        elämänpeliä kirjoitti:

        "Pelko pois" olen tuosta lopusta eri mieltä!
        Ne tapaukset jotka olen lähelläni nähnyt ovat selvinneet nopeammin "vihaamalla" ja etsimällä katkeroituneena vikoja heti aluksi pettäjä/jättäjästä kuin ne jotka aina vain rakastavat ja ikävöivät vaikka toinen olisi käyttäytynyt ja kohdellut kuinka härskisti. Tuossa tilanteessa nainen tekee itselleen ja toipumiselleen vain hallaa jos alistuu kynnysmatoksi.

        "kuin ne jotka aina vain rakastavat ja ikävöivät vaikka toinen olisi käyttäytynyt ja kohdellut kuinka härskisti. "

        En missään tapauksessa tarkoittanut, että pitäisi vain rakastaa, ikävöidä ja antaa toisen kohdella itseä huonosti!

        "Ts. anna vapaasti exällesi vapautensa - niin vapaudut pelostasi"

        Tarkoitin tässä luopumista exästä, myös exän ajattelemisesta. Ap:n "exän pelko" on nimenomaan omien ajatusten ja mielikuvien exästä pelkäämistä. Aivan kuten jotkut pienet lapset pelkäävät mörköjä, ap pelkää exää, vaikka oikeasti todellisuudessa ex ei enää ole minkäänmoinen uhka ap:lle. Paitsi siellä ap:n omassa mielessä. Siksi myös vastasin ap:lle, että kyse ei ole ollenkaan exästä, vaan nimenomaan ap:stä itsestään, hänen omista ajatuksistaan.

      • pelkopois
        tyhjennäkokolevyke kirjoitti:

        pelkopois. tuohon voisin vielä lisätä, vapautuu vieläkin varmemmin jos lopettaa exänsä uuden puolison miettimisen, hänen kahdehtimisen ja ihan kaikki ajatukset häneenkin liittyen.

        No nimenomaan! Tai silloin kun ajattelee negatiivisesti. Tottakai voi hymistellä ja olla iloinen, jos ex on löytänyt uuden mukavan siipan.

      • SETA_1
        pelkopois kirjoitti:

        No nimenomaan! Tai silloin kun ajattelee negatiivisesti. Tottakai voi hymistellä ja olla iloinen, jos ex on löytänyt uuden mukavan siipan.

        "kun ajattelee negatiivisesti"

        Niinpä. Miksi niin monet etsivät aina kaikkein ikävimmät ja kurjimmat puolet lähes kaikesta? Elämä on pelkkää turvatonta, ilotonta puurtamista, menettämisen, hylätyksi tulemisen pelkoa yms.

      • Syvällä
        pelkopois kirjoitti:

        "kuin ne jotka aina vain rakastavat ja ikävöivät vaikka toinen olisi käyttäytynyt ja kohdellut kuinka härskisti. "

        En missään tapauksessa tarkoittanut, että pitäisi vain rakastaa, ikävöidä ja antaa toisen kohdella itseä huonosti!

        "Ts. anna vapaasti exällesi vapautensa - niin vapaudut pelostasi"

        Tarkoitin tässä luopumista exästä, myös exän ajattelemisesta. Ap:n "exän pelko" on nimenomaan omien ajatusten ja mielikuvien exästä pelkäämistä. Aivan kuten jotkut pienet lapset pelkäävät mörköjä, ap pelkää exää, vaikka oikeasti todellisuudessa ex ei enää ole minkäänmoinen uhka ap:lle. Paitsi siellä ap:n omassa mielessä. Siksi myös vastasin ap:lle, että kyse ei ole ollenkaan exästä, vaan nimenomaan ap:stä itsestään, hänen omista ajatuksistaan.

        Aivan niin, pelko on omassa päässä, mutta mikä on se temppu, jolla se sieltä häädetään? Mahtikäskyllä ei lähde. Exän uutta en kyllä erityisesti ajattele, ainakaan enää, en tunne häntä kohtaan yhtään mitään. Exän reviirejä olen kunnioittanut ja toivoisin näin toisinkin päin. Helpointa olisi, jos pääsisi pelosta, eli pelko on ahdistuksen kohtaamisen pelkoa, eli toisin sanoen pääsisin ahdistuksesta eroon. Exän lähellä olo herättää tunteet ja nostaa ahdistuksen esiin. Kyllä minä kaikesta huolimatta häntä edelleen kaipaan, toki kaipaan nimenomaan sitä aikaa, kun olimme vielä onnelliset yhdessä, en mitään ikävää pakkoyhdessäoloa.

      • eikiitosnäitäenää

        Jari Sarasvuo oli pettäjä. Hän ei menesty enää, edellinen yritys tulla jullisuuteen floppasi pahasti. Ajattelin sitä kun katsoin häntä. Pettäminen puheet on pettäminen puheita. Hyvin ennalta-arvattavia jo ne voi jättää sen valossa omaan arvoonsa.

      • eikiitosnäitäenää

        Tottakai ex on syyllinen pahaan oloon. Jos mitään syytä ei olisi, niin silloin kyseessä on masennus; epämääräinen paja olo ilman syytä.

      • nohardfeelings
        eikiitosnäitäenää kirjoitti:

        Tottakai ex on syyllinen pahaan oloon. Jos mitään syytä ei olisi, niin silloin kyseessä on masennus; epämääräinen paja olo ilman syytä.

        "Tottakai ex on syyllinen pahaan oloon."

        Ei ole. Jokainen on itse "syyllinen" omiin tunteisiinsa. Ei kukaan ole vastuussa siitä mitä tunteita herättää jonkun toisen mielessä.


        "Narsistin tunteiden kohtaaminen
        Terve narsismi Epäterve narsismi
        A. vastuu omista tunteista, myös kielteisistä A. muiden syyttäminen omista tunteista
        B. kyky erottaa omat ja muiden tunteet B. syyllistyminen muiden tunteista

      • nohardfeelings
        Syvällä kirjoitti:

        Aivan niin, pelko on omassa päässä, mutta mikä on se temppu, jolla se sieltä häädetään? Mahtikäskyllä ei lähde. Exän uutta en kyllä erityisesti ajattele, ainakaan enää, en tunne häntä kohtaan yhtään mitään. Exän reviirejä olen kunnioittanut ja toivoisin näin toisinkin päin. Helpointa olisi, jos pääsisi pelosta, eli pelko on ahdistuksen kohtaamisen pelkoa, eli toisin sanoen pääsisin ahdistuksesta eroon. Exän lähellä olo herättää tunteet ja nostaa ahdistuksen esiin. Kyllä minä kaikesta huolimatta häntä edelleen kaipaan, toki kaipaan nimenomaan sitä aikaa, kun olimme vielä onnelliset yhdessä, en mitään ikävää pakkoyhdessäoloa.

        "pelko on ahdistuksen kohtaamisen pelkoa, eli toisin sanoen pääsisin ahdistuksesta eroon"

        Tee kaikkesi, jotta oikeasti kohtaat ahdistuksesi, kutsu se luoksesi, ja tarkastele sitä. Lue kirja "Joustava mieli"; siinä on harjoituksia, mielikuvaharjoituksia ja vaikka mitä mihin kannattaa kiinnittää huomiota päästäkseen eteenpäin.

        Luin aikanaan jostain; en muista mikä kirja oli; siinä pyydettiin laittamaan kinkkiset asiat paperille, tekemään niistä runo tai laulamaan se. Mielestäni tämä oli turhan luova harjoitus, aivan naurettava. Mutta kun ryhdyin toimeen, se auttoi. Lisäsin lauluun vielä tanssin. Kuulostaa pähkähullulta, mutta ei se mitään :D. Toimi. Itseasiassa mm. afrikkalainen musiikki ja tanssi on suurelta osin erilaisesta ahdistuksesta purkautuvaa jammailua.

      • nohardfeelings
        eikiitosnäitäenää kirjoitti:

        Jari Sarasvuo oli pettäjä. Hän ei menesty enää, edellinen yritys tulla jullisuuteen floppasi pahasti. Ajattelin sitä kun katsoin häntä. Pettäminen puheet on pettäminen puheita. Hyvin ennalta-arvattavia jo ne voi jättää sen valossa omaan arvoonsa.

        Ylipäänsä kannattaa päästä eroon noista vastakkainasetteluista "pettäjä-ei pettäjä". Ne eivät kanna mihinkään, paitsi suohon korkeintaan.

    • eihelppookellää

      uudella puolisolla voi olla huono omatunto jos on ollut kakkosena ja tuskin on vapaa siitä et oli aika kiero myös..tai aika kiero joa perheen hajotti pettäjän kanssa...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mielessäni vieläkin T

      Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän
      Ikävä
      38
      1590

    2. Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa

      Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k
      Isovanhempien jutut
      6
      1341

    3. Ei luottoa lakko maahan

      Patria menetti sovitun ksupan.
      Suomen Keskusta
      9
      1279

    4. Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?

      Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.
      Ikävä
      1
      1275

    5. Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita

      Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p
      Jyväskylä
      41
      1258

    6. Persut petti kannattajansa, totaalisesti !

      Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,
      Maailman menoa
      4
      1253

    7. Sinäkö se olit...

      Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis
      Ikävä
      0
      1234

    8. Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat

      Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin
      Vaipat
      1
      1200

    9. Hyvää yötä ja kauniita unia!

      Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä
      Tunteet
      2
      1170

    10. Lepakot ja lepakkopönttö

      Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta
      Hämähäkit, kotilot ja hyönteiset
      1
      1146
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt