surullinen tarina

Artikkelissa ei mainittu edes kaupunkia missä tutkimukset oli tehty. Helsingin transtutkimusyksikkö ei sijaitse Töölön sairaalassa.

Kyllähän tuossa Helsinki mainittiin.

"HYKS:n sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka ei antanut hänelle transsukupuolisen diagnoosia."

Ei muitakaan sairauksia/tiloja jätetä hoitamatta tuolla perusteella. Ei ainakaan pitäisi, se on syrjintää. Hoitamatta jättäminen on tuhat kertaa rankempaa kun hoitojen saaminen. Ei se transsukupuolisuus hoitamattomana minnekään katoa, kärsimyskin lievittyy vasta hoitojen myötä niillä jotka niitä tarvitsevat. Hoitamaton transsukupuolisuus nimenomaisesti aiheuttaa masennusta ja muita vakavia ongelmia, ja johtaa yleensä lopulta kuolemaan, koska se aiheuttaa yleensä todella suurta kärsimystä. Kroonisesti masentunutkin, kuten minä, voi olla transsukupuolinen ja meillä tulisi olla yhtäläinen oikeus hoitoihin ja olla jäämättä paperittomaksi yhteiskunnan pohjalle ilman minkäänlaista virallista asemaa tai syrjintäsuojaa. Olin ollut jo vuosikausia hoidossa ennen kuin menin tuonne transtutkimuksiin ja olen edelleen mutta olen kroonisesti masentunut eikä se tule todennäköisesti ikinä katoamaan. Varsinkaan jos jää ilman transhoitoja niin masennus ei kyllä minnekään kotoa vaikka miten hoitaisi. Transsukupuolisuus johtaa hoitamattomana masennukseen ja kärsimykseen ja siihen ei nimenomaan auta muu kuin transhoidot (eivätkä aina nekään täysin), terapian tai muun psykiatrisen hoidon on huomattu olevan hyödytöntä (joissain tapauksissa jopa haitallista) sukupuolidysforiaan.

Toisekseen, todellinen syy tuolle minun päätökselleni ei itse asiassa ollut masennus. Eihän sillä ole sinänsä tietenkään mitään merkitystä ja syyt kielteiselle päätökselle vaihtelevat. Todellinen ongelma on mielestäni juuri se että näin voi käydä, se että on joukko ihmisiä jotka jäävät heitteille "laittomina transsukupuolisina". Se että suurin osa heistä jää täysin ilman hoitoja. Se että suomessa transsukupuolisilla ei ole "oikeuksia", kuten Oikeus hoitoon, Oikeus transsukupuolisuuden tunnustamiseen, Oikeus itsemäärittelyyyn toisin kuin joissain muissa maissa. Vaan suomen järjestelmä lähtee siitä että joku muu päättää asiat ihmisen itsensä puolesta.

Mutta siis tosiaan tuo syy ei ainakaan ollut se minkä lääkäri minulle sanoi, tuo oli vaan se mitä luki virallisessa paperissa. Ainakin minulle lääkäri ja hoitaja (en tavannut siellä muita) oli ihme kyllä mimenomaan sanonut ettei masennukseni ole tapauksessani este.. Ilmeisesti lääkäri tajusi itsekin että olisi ollut väärin heittää minut ulos siksi etten allekirjoittanut tuota paperia ja siksi ettei hän tullut toimeen kanssani eikä halunnut kirjoittaa sitä viralliseen paperiin, en tiedä. Kyse oli siitä että emme tulleet toimeen lääkärin kanssa. Se alkoi tuosta kun en allekirjoittanut tuota paperia ja sen jälkeen lääkäri alkoi kohdella minua todella epäasiallisesti, oli agressiivinen ja emme vaan tulleet toimeen, vaikutti siltä että hän ei vaan pitänyt minusta ollenkaan ja hän näytti sen selkeästi. Yritin kyllä olla parhaani mukaan sovinnollinen, asiallinen ja kiltti mutta tuosta ei vaan enää tullut valitettavasti mitään. :( Tuon takia pyysin kaverini mukaan, koska tiesin ettei kukaan kuitenkaan uskoisi minun puheitani. Halusin silminnäkijän sille miten lääkäri minua kohteli. Mutta lääkäri suuttui tuostakin vaikka kaverini jäi hänen käskynsä mukaisesti osotustilaan.. Ja oli todella vihainen ja sanoi etten ole valmis prosessiin jos en selviä yksin. (Kyse ei tietenkään ollut siitä etten olisi selvinnyt yksin. Halusin tosiaan jonkun mukaan jotta lääkäri kohtelisi minua asiallisesti/minulla olisi todistaja.) En tosiaan todellakaan tahallani aiheuttanut itselleni mitään ongelmia tai käyttäytynyt mitenkään huonosti vaan yritin koko ajan parhaani mukaan selvitä kaikesta asiallisesti ja ystävällisesti. Tiedän että valtasuhteet ja asemani ovat sellaiset että ihmiset uskovat todennäköisesti vian olleen minussa eikä lääkärissä enkä voi tietenkään "pakottaa" ketään uskomaan että tarinani on totta. Asiantuntijalääkäri vastaan mielenterveysongelmainen joka elää yhteiskunnan marginaaleissa. Olen tottunut siihen ettei minua uskota tai puolellani olla. Mutta itse olen sitä mieltä että on oikeastaan sivuseikka mitä perustelua tuolle kielteiselle päätökselle käytetään.

Viimeisekseen. Kun ihmeen kaupalla ja jatkuvan taistelun tuloksena onnistuin saamaan itselleni hoitoja, ne eivät TODELLAKAAN pahentaneet tilaani vaan päinvastoin. Olisin kuollut tänä päivänä jos en olisi onnistunut hankkimaan itselleni hoitoja. Ilman hoitoja jääminen oli yksi elämäni traumaattisimmista kokemuksista ja kestää varmaan vielä pitkään ennen kuin tuska lievittyy näidenkin muistojen suhteen.

Kiitos teille kaikille kun luitte tarinani :)

(Niin ja jos ja kun nyt joku ajattelee että tuo oli kaikki mun omaa vikaa kun en vaan tajunnut allekirjoittaa sitä yhtä paperia, niin tietenkin jälkiviisaana on helppo sanoa että tein virheen. Sillä hetkellä yritin selviytyä tutkimuksista parhaani mukaan, olihan mun koko elämä sen varassa. Sillä hetkellä uskoin että se oli oikea ja paras ratkaisu ja luulin myös että mulla olisi oikeus olla allekirjoittamatta (niinkuin käsittääkseni virallisesti on). Ilmeisesti tuo ja se että otin kaverin mukaan oli mun suuret virheet. :(

Vaikka en kyllä halua että keskustelu lähtee siihen että etsitään virheitä hylätyistä koska ajattelen että kenenkään ei pitäisi joutua tuohon asemaan ja se on loppujen lopuksi ihan tuurista ja henkilökemioista kiinni. Loppujen lopuksi ajattelen tietenkin että on väärin ns "syyttää uhria". On rankkaa kun minusta itsestäni aina etsitään syytä enkä haluaisi kenenkään muun joutuvan kokemaan samaa.

Hoitajan kanssa mulla meni muuten kaikki hyvin...)

Tähän tilanteeseen ja muillekin tiedoksi, että molemmissa transtutkimusyksiköissä työskentelee useampi lääkäri. Jos napit menee vastakkain lääkärin kanssa, voi pyytää lääkärin tai yksikönkin vaihtoa. Alkuperäinen lääkäri ilmeisesti ottaa tästä nokkiinsa, mutta se on potilaan oikeus. Toisenkin lääkärin kanssa voi tulla vaikeuksia (hänhän tutustuu aiempiin tutkimustuloksiin), mutta ehkäpä tutkimukset tai muu hoito edistyisi myönteisellä tavalla.

Et tainnut lukea juttua..?

Oikeasti prosessiin ryhtyvillä katumisprosentti on lähes olematon niissäkin maissa joissa tällaista valvontaa ei ole. Niissä ei ole ollut ongelmaa asian kanssa. Eikän valvontaa ole esim kauneusleikkaustenkaan (joita "väärinkäytetään" TODELLA paljon enemmän) suhteen eikä muisssa suurissa elämänvalinnoissa, jos joku haluaa elämänsä tuhota niin keinoja kyllä löytyy. Sitten moraalinen kysymys: Onko oikein jättää "varmuuden vuoksi" suuri osa ihmisiä hoitamatta ja kärsimään vain jotta muutama "seinähullu" mahdollisesti ei tulisi katumapäälle. Meneekö holhoaminen itsemääräämisoikeuden edelle tässä asiassa? Mielipidekysymys tietenkin loppujen lopuksi. Ihmisoikeusjärjestöt kuitenkin Amnesty tosin pitävät suomen tilannetta ihmisoikeuksia loukkaavana...

anonyymi1232 kirjoitti:

Et tainnut lukea juttua..?

Oikeasti prosessiin ryhtyvillä katumisprosentti on lähes olematon niissäkin maissa joissa tällaista valvontaa ei ole. Niissä ei ole ollut ongelmaa asian kanssa. Eikän valvontaa ole esim kauneusleikkaustenkaan (joita "väärinkäytetään" TODELLA paljon enemmän) suhteen eikä muisssa suurissa elämänvalinnoissa, jos joku haluaa elämänsä tuhota niin keinoja kyllä löytyy. Sitten moraalinen kysymys: Onko oikein jättää "varmuuden vuoksi" suuri osa ihmisiä hoitamatta ja kärsimään vain jotta muutama "seinähullu" mahdollisesti ei tulisi katumapäälle. Meneekö holhoaminen itsemääräämisoikeuden edelle tässä asiassa? Mielipidekysymys tietenkin loppujen lopuksi. Ihmisoikeusjärjestöt kuitenkin Amnesty tosin pitävät suomen tilannetta ihmisoikeuksia loukkaavana...

Lue lisää

Tuo olematon katumisprosentti koskee hoitoprosessin läpikäyneitä, ei kaikkia tutkimuksiin hakeutuneita. Aika moni tutkimuksiin hakeutuneista huomaa itse tutkimusvaiheessa ettei tämä ollutkaan mun juttu ja keskeyttää omasta päätöksestään prosessin.
Myös muualla maailmassa on tiukennettu tutkimusperusteita jotta wannabeet saadaan karsittua jo tutkimusvaiheessa. Hylsyn saanut voi hakeutua uudelleen tutkimuksiin ja moni onkin saanut myönteisen transdiagnoosin uusintakierroksella.

"Tuo olematon katumisprosentti koskee hoitoprosessin läpikäyneitä, ei kaikkia tutkimuksiin hakeutuneita."

Niinpä. Tätä juuri tarkoitin kun sanoin:

"OIKEASTI PROSESSIIN RYHTYVILLÄ katumisprosentti on lähes olematon niissäkin maissa joissa tällaista valvontaa ei ole."

Pahoittelen jos oli epäselvästi ilmaistu. Tutkimuksiinhan tosiaan voidaan Suomessa lähettää kaikenlaisia ihmisiä, jotka eivät edes halua prosessiin tai tiedä vielä mistä on kyse ja mitä haluavat, jne. Tosiaan, olet oikeassa että käytännöt vaihtelevat hyvin paljon maittain, joissain löysätään käytäntöjä ja lisätään itsemääräämisoikeutta ja toisissa taas tiukennetaan.

Myönnettäköön että joskus todellakin käy niin että "kylmiltään" tutkimuksiin mennyt möläyttää vääriä kommentteja jotka vaikuttaa tutkimustulokseen. Psykiatria on tällaista.

Minulla on kyllä monia tuttuja jotka ovat joutuneet ongelmiin pienistäkin sanomistaan asioista, yksi jopa menetti diagnoosinsa jo sen kertaalleen saatuaan. Nämä ihmiset eivät todellakaan ole "kylmiltään" tutkimuksiin menneitä vaan paljon yhteisössä pyörineitä. Onhan se tietenkin helppoa olla tyytyväinen niille jotka ovat saaneet myönteisen päätöksen ja tarvitsemansa. Ja vaikea ymmärtää miten pienestä hylky voi tulla eikä haluta myöntää miten paljon se on tuurista kiinni. Helpompi etsiä vikaa hylätyistä ihmisistä kuin järjestelmästä. Vaikka toisaalta moni myönteisenkin päätöksen saanut suhtautuu kriittisesti nykyiseen systeemiin. Yleinen ilmapiiri tuntuu olevan kuitenkin se että sanomisiaan pitää miettiä, kaikkea ei kannata kertoa ja strategisoiti on yleistä, monien mielestä jopa välttämätöntä. Stereotyyppinen kuva "tarnsmiehestä" tai "transnaisesta" ohjaa edelleen paljon ihmisten sanomisia ja monien mielestä myös lääkäreiden päätöksiä.

gtsdtdtstrdt kirjoitti:

Myönnettäköön että joskus todellakin käy niin että "kylmiltään" tutkimuksiin mennyt möläyttää vääriä kommentteja jotka vaikuttaa tutkimustulokseen. Psykiatria on tällaista.

Lue lisää

tulokseen vaikuttanut vähääkään se, että välillä ääneni kohosi ja välillä jopa itkin. Kun menin psykiatrin juttusille, niin välillä olen enemmän mieslookissa kuin nais.

Viimeisen kerran tosin menin sinne hyvin huoliteltuna naisena ja se löytyy papereistakin. Ei tutkimuksia varten tosiaankaan tarvitse opetella mitään ihmeellisiä ilmaisuja. On vaan aivan oma itsensä.

Myös tavallisilla cis-ihmisillä on "piirejä", ystävä- tai tuttavapiirejä. Vaikkapa ompeluseuroja jossa samanhenkiset ihmiset tapaavat toisiaan ja keskustelevat eri asioista. Pitäisikö transsukupuolisten olla yksinäisiä susia jotka eivät saisi tavata toisiaan ja keskustella asioista.

siispä jalkapallojoukkuekin on joku yhteisö koskapa tapaavat toisiaan. Jalkapallojoukkueen pelaajat uskaltavat kulkea myös aivan yksin, mutta ts naisilla se tuntuu olevan todella vaikeaa.

Jos joku sitten uskaltaakin kulkea yksin, niin mahdollisimman lähellä mieslookia, että kukaan ei vaan kiinnittäisi huomiota. Sitten vielä puhutaan parisuhteesta ja kumppani onkin toinen entinen mies.

Joka helvatan keskustelu pitää vääntää kummaksi. Tässä olikin jo liian asiallinen alku.

Näin taitaa asiat olla. Jos asioi julkisella tk- puolella, kaikki tulevatkin terveysongelmat, joita menee valittamaan lääkärille, saatetaan yrittää vääntää masennuksen piikkiin. Hoitajat ovat jo tunnettuja siitä, että vähänkin väsymystä mainitessa tarjotaan mahdollisuutta pilleripurkkiin (ja sitä kautta masennusdiagnoosin loputtomalle polulle). Kalloaan ei kannata myöskään valittaa, jos aikoo myöhemmin ryhtyä vaikka metsästämään ja haluaa aseluvan.

Eikä varsinkaan kannata joutua psykiatriseen laitoshoitoon.

http://yle.fi/uutiset/ts_henkilokunta_pahoinpiteli_potilaitaan_vuosia_turun_kaupungin_psykiatrisella_osastolla/8681422?ref=leiki-uu