pitäisikö tässä kohtaa erota?

Tottakai tunnet itsesi huijatuksi. Mutta oletko ottanut n.s. oikeata keskustelu/tunne-kontaktia purkaaksesi noita (vähän kuin ulkopuolisena tehtäviä)suoritteita?
Ihan on tuttua tuo molemminpuolinen vinoilu, ja kersat siinä saa osansa.
Minä olen itse tarjonnut samassa tilanteessa kunkin omilleen siirtymistä ihan selvällä keskustelulla. En kylläkään ole ollut se päätoiminen kodin ylläpitäjä muuten kuin isompien asioiden hallitsijana olen yrittänyt olla. ( Mutta usein vaimon mielipide ohjaa eikä niinkään aina likikään hyvään suuntaan).
"Kissan pöydälle nosto" on aina johtanut siihen, että on päätetty parantaa tapojamme, ja jatkettu porukassa. Elämän aikana tulee pitemmällä ajalla jaksoja, joissa n.s. leipiinnytään ja "uraudutaan" ilman tuollaisia keskusteluja ja selvityksiä.
Harvoin kuitenkaan paremmin menee muiden kanssa, joka johtuu siitä, että kuitenkin useimmiten on selkeämpää tutumman kanssa veivata.
Kaikki on lopulta kiinni todellisesta tunteesta ja kenenkin luonteesta- löytyykö tasapeliä! Epätasapeli johtaa aina(lähes) konfliktiin. Tärkeintä on ettei tunne alemmuutta toista kohtaan vaan itsensä arvostus on kohdallaan toinen huomioiden.
Joskus on viisaampaa mennä omille teilleen jos yhteishenkeä ei synny.

V*tutus on normaali asiaintila vanhemmilla. Mutta ilmeisesti pahennat asiaa yrittämällä pitää vaimoasi tyytyväisenä. Sinun pitää lakata "huoltamasta parisuhdetta" ja alkaa toimia ammattilaismaisesti. Perheenne on firma, jossa te puolisot olette työntekijöitä.

Jos sinulla on harrastuksia kohtuumäärässä, otat niihin ajan. Tulet saamaan tuittuilua ja marttyyrikohtauksia reaktiona, mutta ne ovat murrosajan ongelmia, jotka todennäköisesti väistyvät. Älä provosoidu, suutu äläkä puolustele. Seksi väliltänne saattaa kadota lopullisesti, mutta sekin on ihan normaalia.

Kaikessa toiminnassa johtotähtenäsi pitää olla lasten paras. Jos tulet siihen tulokseen, että avioero on pienin paha, sitten eroat. Muista kuitenkin, että eron myötä lapsesi joutuvat äitinsä haltuun vähintään puoleksi ajaksi. Harkitse, mitä siitä mahdollisesti seuraa.

Et pysty pakottamaan vaimoasi valmistumaan, menemään töihin etkä hoitamaan kotia. Älä nalkuta vaan hyväksy se, että tällaisen ihmisen olet lapsillesi äidiksi valinnut.

Oletko puhunut asiasta vaimollesi vai jurnutatko vain mielessäsi hiljaa? Mitä ne vaimosi kotikiireet ovat? Mitä hän kotona tekee? Onko teillä vielä pieniä lapsia, joita hän hoitaa töissä ollessasi?

Olet lopen kyllästynyt ja kuten ed. sanoi, kaikissa pitemmissä suhteissa tulee välillä uudelleen miettimisen aika. Se edellyttää avointa keskustelua siitä, miltä oikeasti tilanne tuntuu. Millainen tilanne olisi mielestäsi hyvä eli pitäisi keskustella siitä, mikä se muutos käytännössä on, mitä toivot? Enemmän siivousta ja ruuanlaittoa? Ei liene mahdottomuus pyytää sellaista? Ovatko nämä ajatukset vain käytännön asioista johtuvia vai oletko ylipäätään väsynyt elämään puolisosi kaltaisen ihmisen kanssa? Teettekö mitään kivaa yhdessä kodin ulkopuolella, sellaista mitä teitte seurusteluaikoina?

Vaimollasi on varmasti tilanteessa oma näkemyksensä. Ensimmäisenä tulee mieleen, että häntä varmasti painaa opintojen keskeneräisyys. Oletko tukenut häntä positiivisesti saattamaan opinnot päätökseen? Monen vuoden kotielämä ja tulottomuus hyvin todennäköisesti ovat saaneet vaimosi kokemaan huonommuutta, mikä voi helposti johtaa lievään masennukseen. Itselläni naisena on pitkästä kotiäitiydestä kokemusta, koin jatkuvaa huonoa omaatuntoa tulottomuudesta ja rahojen riittämättömyydestä, mutta mieheni ei milloinkaan ole syyllistänyt minua siitä, että olen ollut kotona hoitamassa lapsia ja opiskelemassa hänen tuodessa elannon kotiin. Hän on aina tukenut minua, vaikka koti ei aina ole ollutkaan niin kovin siisti.

Pikkulapsiajan jälkeen suurin osa pareista on jämähtänyt kotielämän pienten kahnauksien vatvomiseen, joten ehkä voisitte miettiä ensin sitä, että tekisitte asioita enemmän yhdessä saadaksenne selville, miten on keskinäisen suhteenne laita. Jos käytte treffeillä kodin ulkopuolella ja teette samanlaisia asioita kuin seurusteluaikoina, niin kodin siisteys ja muut vastaavat asiat eivät ehkä enää ole agendalla niin korkealla. Jos vaimosi elämä on kodin sisällä muutaman tunnin harrastusten lisäksi, niin hän ei enää "näe" kotia kuten sinä näet sen, kun olet päivät töissä ja saat virikkeitä työssä ihmisistä jne. Kodin ulkopuolinen elämä saa kodinkin asiat tuntumaan helpommilta, tarkoitan siis siivousta, ruuanlaittoa yms. joihin turtuu, jos elämässä ei ole muuta sisältöä kuin lastenhoito tai mitä nyt vaimosi kotona tekeekin. Miltä tämä tilanne hänestä tuntuu? Se on olennaista, tiedätkö sitä edes vai riitelettekö vain siitä mitä hyödyllistä kukakin kotona tekee?

On tietysti sellaisiakin naisia, jotka pyrkivät vain ottamaan rennosti muiden kustannuksella ja pitävät kiinni saavutetuista eduista. Suurin osa kuitenkin haluaa tehdä mieluistaan työtä, ansaita omaa rahaa ja elää hyvää kotielämää, jossa ei tarvitsisi taistella puolison kanssa. Aivan niin kuin mieskin. Molemmat usein toivovat samanlaisia asioita, mutta ilman keskustelua tilanteesta ne toiveet muuttuvat vaatimuksiksi ja riidoiksi. Minusta teidän kannattaisi käydä muutaman kerran parisuhdeterapiassa. Ainakin, jos olette jo kahdestaan keskustelleet asiasta. Eroaminen on niin iso juttu teille molemmille ja lapsille, että mielestäni jokainen kivi kannattaa kääntää ennen sitä. Valoisampaa kevättä toivotellen.

Pitäisi erota! Ei kunnioita sua yhtään.

Vastaavan tyyppinen tilanne lähipiirissäni mutta jonkin verran nuoremmilla.
Herra kustansi kaiken ensin opiskeluaikana satamajätkätöillä ja valmistuttuaan koulutustaan vastaavassa työssä.
Rouva opiskeli ja vaihtoi opintosuuntaa kahdesti. Herra hoiti kaikki työt. Sinun mainitsemiesi lisäksi myös pyykit.
Lapsia ei ollut.
Herra antoi rouvalle opiskelurauhan joskus poistumalla kaverinsa luokse viikonlopuksi. Enteet olivat jo näkyvissä.
Pk-seudulle rakennettu suurehko ok oli melkoinen velkataakka.

Kun rouva viimein valmistui oikiksesta ja sai konsulttiyrityksestä liikeyritysverotukseen erikoistuneen paikan oletti herra, että 10:n vuoden jälkeen rouva osallistuu perheen kustannuksiin ml. talovelat.
Rouva ilmoitti, että hänen palkkansa on hänen henkilökohtaista rahaansa.

Rouvan yllätykseksi matot menivät halkileikkaukseen. Ilmeisesti seksipuolikaan ei ollut aikoihin sujunut. Hämmästellessään rouva loihe lausumaan, että "meillähän meni niin hyvin"!

En pysty neuvomaan sinua mutta yo. kuvaukseni on täyttä totta ja jos siitä pystyt vetämään joitakin johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen niin hyvä on.

Se, millainen sinun elämäsi on, riippuu sinusta. Nyt syyllistät vaimoasi esim. siitä, että vituttaa ja huudat lapsillesi. Eikö olisi aika ottaa vastuu omasta elämästä ja siitä millainen se on?

Itselläni on vähän sama tilanne mutta niin, että mieheni saamattomuus vituttaa ja se, että kaikkeen mitä hän tekee tai jättää tekemättä, olen minä syypää. Hän myös vertailee koko ajan sitä, mitä hän voi tehdä ja mitä minä teen.

Mieheni saa tehdä kotitöitä niin paljon kuin haluaa. Voisin minäkin niitä tehdä ja toki teenkin vaan jostain kumman syystä hän pyrkii ne tekemään. Seksi ei kiinnosta minua lainkaan tuollaisen kakkosemännän kanssa. Mutta arki sujuu kuitenkin hyvin, joten näillä mennään.

entä jos et tekisikään kotona kaikkea.
Antaisit lian kerääntyä ja astioiden olla pesemättä. Hoitaisit vain itsesi ja lapset. Mene heidän kanssaan päivälliselle tai lounaalle, vietä laatuaikaa heidän kanssaan sen sijaan että siivoaisit taloa. Opeta kuitenkin heidät pitämään omat huoneensa siisteinä, ja tavaransa järjestyksessä. Heidän ei tule kärsiä äitinsä välinpitämvttomyydestä yhteistä talouttanne kohtaan.

Turha tehdä tuosta isoa numeroa, vain älä sano mitään, yksinkertaisesti salli vaimollesi tilaisuus osallistua tuolla tavoin kotinne huolehtimiseen.

Mikäli hän tekee ison shown aiheuttamastaan epäjärjestyksestä, ota lapset mukaasi ja menkää ulos, lenkille, jätskille, tjms.

Hirveän vaikea sanoa mitään kun ei tiedä taustoja millaista yhteiselo oli alkuaan, minkä ikäiset lapset, onko teillä yhteistä tekemistä jne jne.
Mutta ei tuo suhde kovin onnelliselta ja antoisalta kuulosta. Olen pahoillani puolestasi, en yhtään ihmettele jos koet että toinen vain ns elää siivelläsi, ja vielä aika itsekkäästi. Auttaisiko rehellinen puhe ilman riitaa ja kinaa, onnistuisiko?

Lapset ovat hoidossa jonne ne viedään autolla joten ei pitäisi uupua senkään taakan alla.
Minä en myöskään ymmärrä miten elämäni laatu voi riippua minusta jos esim lisätienestit vaatisivat vaimolta lastenhoitoa koska sivubisneksiin ei voi ottaa työturvallisuussyistä lapsia mukaan.
Ja enkä tarkoita jokapäiväistä 16h päivän tekemistä leipätyön huomioiden.
Ainoa näkemys on ,että pitäisi säästää tai käyttää minun säästöjäni jotka on tehty hirveällä määrällä ylitöitä ennen lapsia.
Sitten kun vielä tietäisi ,että mistä säästää kun asuminen vie puolet tuloista ,harrastuksia ei ole , enkä ostele mitään ylimääräistä ja ruuasta ei voi lasten hyvinvoinnin vuoksi tinkiä.
Ja ei ole kuin yksi vanha auto emmekä matkustele ulkomailla mutta ei ole kyllä muuta velkaakaan kuin aduntolaina.

Itselläni on takanani korkeakoulututkinto jatkotutkintoineen. Mutta täytyy sanoa, että sen jälkeen, kun lapset tulivat elämääni, niin en yksinkertaisesti enää ole jaksanut lukea mitään. En kerrassaan mitään (paitsi Aku Ankkaa ja Raamattua). Jatkotutkinnon suoritin tentit pelkän kokemuksen avulla, en pystynyt enää lukemaan. Raskaudet ja synnytykset ovat varmasti vaikuttaneet suurestikin pääkoppaan ja pitkäkestoinen unenpuute myös. Olen elänyt "pikkulapsiaikaa" jo reilusti yli 10 vuotta (pienin on vielä taapero), joten minulla on takana vuosien univelkoja, joita en saa ikinä takaisin, koska joudun viikoloppuisinkin aina nousemaan klo 6-7 tienoolla.
Mieheni mielestä en tee kotona mitään. Mutta totuus on se, että teen ihan jatkuvasti. Siivoan alituiseen lasten sotkuja, vaihdan vaippoja, kylvetän, laitan heille ruoat, tiskit, pyykit, lattianpesut. Mutta ei se vaan näy kotona :(. En tiedä, kykenisinkö enää lukemaan uutta ammattia. Nuorena se oli ihan eri juttu...Eli kyllä siis ymmärrän vaimoasi, jonka on vaikea saada opintoja päätökseen, kun vastuu perheestä on kumminkin aina etusijalla ja huomio jakautuu näin moneen suuntaan.
Sitten on tietenkin niin, että toisella ihmisellä on parempi järjestelykyky kuin toisella...ja jaksaminen myös. Minä en siis ottaisi eroa, vaan miettisin, miten voisin muokata omaa asennetta siten, että kykenisin antamaan anteeksi puolisolle hänen puutteensa ja virheensä. Tätä itsekin jatkuvasti opiskelen, kun nousen aamuvarhain joka ikinen aamu ja viikonloppusin silmät ristissä nousen laittamaan lapsille aamiaista ja siivoamaan keittiötä jne. ja näen miehen lojuvan makoisasti vuoteessa iltapäivään saakka...Mutta kaipa me olemme erilaisia. Jeesus muistaakseni sanoi, että joka haluaa taivasten valtakunnassa olla ensimmäinen, se olkoon viimeinen ja kaikkien palvelija. Jos tätä lausetta mietiskelee, niin voipi oma asenne muuttua joku päivä :).

Ja mitä tulee opintojen tukemiseen, niin minä olen keskimäärin kolme vìikonloppua kuussa poikien kanssa poissa kotoa jotta rouva saa opiskella rauhassa.
En tiedä miten voisin vielä ottaa enemmän vastuuta ja missä kulkee se raja milloin alkaa riittää.
Elämä on joskus vähän raskaan makuista ,koska sosiaalista turvaverkkoa ei ole ja molemmat lapsista ovat ns.erityislapsia.
Opiskeluun liittyy muutama muukin minulle täysin käsittämätön juttu miten asioita hoidellaan maalaisjärjen vastaisesti joista en viitsi kirjoittaa etteivät tutut tunnista.
Meillä minä olen se joka herää viikonloppuisin ensin ja hoitelee lapset.
Ja geeniperimästäni johtuen en viitsi alkaa pahemmin turaamaan edes viinan kanssa joten krapulapäiviä on todella harvoin.
Ihan eniten vituttaa se kun on uhrannut kaiken perheelle ystäviä myöten perheen muututtua esikoisen syntymän jälkeen siamilaisiksi kolmosiksi joka ei voinut mennä minnekkään erillään.

Juuri noista erityislapsista ja orastavasta työhön liittyvästä kropan periksiantamisesta johtuen on alkanut mielessä siintää ammatinvaihto ihan muihin hommiin mutta tällä hetkellä vuorokauden tunnit eivät yksinkertaisesti riitä moiseen.
Ja mikäli matot tässä nyt sattuvat jakautumaan niin uusi parisuhde on se viimeinen asia maailmassa .
Erityislasten kanssa arki kaikkea muuta kuin ruusuista.

Ota ihmeessä mahdollisimman pian yhteyttä kunnalliseen perheneuvolaan tai kirkon perheneuvontaan terapiaa varten. Molemmat ovat ilmaisia eikä kirkon perheneuvontaan mennäkseen tarvitse kuulua kirkkoon. Pääsette taatusti jonon ohi, kun teillä on lapsia ja vielä erityislapsia. Erityislasten hoitaminen ilman tukiverkkoa on tosi raskasta, mutta siihen voi saada tukea. Kaikki tuen muodot pitää selvittää, kun teillä ei ole lähiverkostoa, joka voi auttaa.

Kuulostat todella väsyneeltä, olet ponnistellut niin monta vuotta ja tehnyt kaikessa parhaasi. Olette ilmeisesti etääntyneet jo kauas toisistanne vaimosi kanssa, joten keskenään on vaikea asioita enää saada sujumaan paremmin ja molempia tyydyttävästi. Väsyneenä ei pysty näkemään kuin pari ratkaisua, mutta terapian tuella voi niitä alkaa nähdä enemmän. Työnjako, josta pitäisi keskustella terapiassa, mutta kyllä sekin on hirveän tärkeää, että saisitte kahdenkeskistä aikaa eli lapsille hoitajan, tukiperheen tai tukihenkilön. Keskutelu ulkopuolisen kanssa auttaa teitä ihan varmasti joko parempaan arkeen ja suhteeseen tai sitten eroratkaisussa, joka on myös sellainen, jossa tarvitaan ulkopuolista näkökulmaa erityisesti, koska lapsenne vaativat erityistä huolenpitoa.

Olemme olleet jo perheneuvolan asiakkaita jo kauan ja meillä oli hetken tukiperhe jonka kohdalle sattui taloudesta tuttu , mustan joutsenen kaltainen tragedia ja heillä ei ollut enää resursseja jatkaa mikä oli harmi.
Uusi on ollut haussa pari vuotta mutta vanhemman pojan sairauksien kirjo on ollut yleensä esteenä.
Ja monet eivät edes ota ylivilkkaita lapsia kun niistä on vaivaa.
Aika harva tajuaa sitä miten yksi lapsi voi viedä kolmen edestä resursseja vaan kuvitellaan vian olevan automaattisesti kasvattajissa itsessään.
Ja onhan sekin totta josta muistuttaa ainainen riittämättömyyden tunne kun pitäisi aina pystyä antamaan se 100% ja tekemään kehittäviä juttuja jne.

Jätä tuollainen tekopyhä muija mitäs sitä turhaan kattelet...on naisen vika ellei saa orkkua ja kuikuttelee joka asiasta...sano suoraan ja ole mies talossa.

Aloittajan puolesta alkoi jo ottaamaan otsalohkoon, nämä neuvot ja ohjeet! Mene sinne ja tänne, perheneuvolaan, terapiaan, hae tukea ja tukia.

*Pkle* kun niitä ei ole! Ongelma, ei kun se " haasteellinen erityislapsi" ei poistu mihinkään. Vain erityislapsen vanhempi tietää, mihin näiden lasten vanhemmat joutuvat venymään.

Ymmärrän hyvin tuon tilanteen ja väsymisen. Eniten ottaa kaalliin näiden ammattilaisten ohjeet ja neuvot. Tee sitä, tee tätä. On se helppo vetää yksi 45min. sessio erityislapsen kanssa, kuin ohjata lasta 7/24. Vielä siihen joku perheneuvoja ohjeita antamaan parisuhteen hoidosta. Kun sitä aikaa ei ole, ja jos on niin nukkuminen, ja rästiin jääneet kotityöt ajaa ohi pari-, panosuhteen!

Aloittajalle, hatun nosto! Olet jaksanut ja panostanut perheeseesi. Olet mies, etkä mikään marjanpoimija. Tuollaisia miehiä on harvassa.

Itselläni on erityislapsi, jonka hoitaminen, ohjaaminen, ja kuntouttaminen vie aikaa, ja voimavaroja. Sen päälle on kotityöt, pihatyöt, ja kaikki juoksevien asioiden hoitaminen. Siinä sitten keskity töihin ja hanki elatusta. Puolisoni kotitöihin osallistuminen on vähäistä, käy joskus kaupassa ja vie roskapussin. Hänelle ei ole väliä vaikka koti olisi kuin kaatopaikka. Onhan se helppoa sitten lähteä työmatkoilla ym. rientoihin.

Parisuhde punnitaan kun lapsen kehitys ei mene kuin elokuvissa. Olen miettinyt eroa ja varmaan sekin päivä vielä koittaa, kunhan vain jaksan. On se pirullista että sinä kauniina päivänä kun lupaat taivaltaa "myötä ja vastamäkeä!" niin se rakkaus lopuu siihen vastamäkeen.

Tälläkin palstalla vastaajien oletus on, että saat sitä ja tätä tukea. Jokaisesta lapsen tarvitsemasta asiasta saa tapella aluehallintovirastoa ja hallinto-oikeutta myöten. Paljonko se lohduttaa että prosessit kestää 1-2-vuotta, ja kunta saa huomutuksen?

Aloittajalle jaksamista ja voimia. Kaikesta huolimatta se oma lapsi on ansainnut huolenpidon, rakkauden ja vanhemman joka hänestä välittää. Onneksi lapsella on edes yksi vanhempi joka välittää.

Alkuperäiselle sanoisin että laitappa naisellesi ehdot millä avioliittoa jatketaan ja jos ei sovi naiselle niin ei muuta kun eroa peliin ja itse miehenä en tuollaiseen suhteeseen suostuisi koskaan. Mies on se joka sen kaapin paikan määrää ja se siitä.