"Ollaan ystäviä"??

Tällaiseksi tämä maailmanmeno ainkin tässä nurkassa maailmaa tällä kielellä on muuttunut. Toiseen ihmiseen tutustuminen ja sitä myötä ihmisen pitäminen "varalla" on saanut nimityksen "ystävyys". En edes tiedä, miksi alistun tällaiseen, kun tunnen oloni halveksutuksi. En missään vaiheessa kokenut, että ihastukseni ja vahvat tunteeni olisi olleet yksipuolisia. Johtopäätös on helppo tehdä, kun yhtäkkiä toinen lyökin jarrut päälle ja ehdottaa ysävyyttä. Ystäviähän voi olla useita, kumppania yksi. Ystävyyttä kasitteenä käytetään siis hyväksi, kun toisesta ei haluta kokonaan luopua, mutta muita on saatava katsella. Ok. Tehkööt niin ne kenelle se on molemminpuolin fine. Minulle ei ollut ja se oli tehty selväksi. En etsinyt uutta ystävää elämääni!!

Mitä tarkoitat, kun sanoit, että "se olisi ollut vain määräaikaista"? Kuullostaa aika hurjalta. Mitä järkeä edes aloittaa mitään, jos lähtökohta on se, että tämä on määräaikaista? Järkikin sanoo, että suhde voi mennä karikolle ja loppua joskus, mutta ei kai sen lähtökohtaisesti kuuluisi olla niin. Ei ainakaan minun arvomaailmassa.

Tämä oma "yrtävyys" kuihtuu kasaan ihan omia aikojaan. Tunteet on edelleen vahvat. Jos ei olisi, niin ei tämä näin vaikuttaisi. Rakastan toki ystäviäni, mutta en minä heitä kohtaan tällaista vetoa tunne, vaikka olisi vastakkaista sukupuoltakin. Siihen minä vedän rajan ystävyyden ja syvempien tunteiden välille. Tuntuu, kuin täytyisi väkisin tappaa ne tuntemukset ja pyyhkiä toinen ihminen elämästä pois. Olkoot tämä "ystävä" mitä mieltä tahansa.

Huh, kun kuullostaa katkeralta :)

En olisi jaksanut. Nyt en ole hetkeen edes yrittänyt tavata ketään, kun tämä yksi pyörii mielessä. Ei olisi oikein muita kohtaan. Mutta joskus aikanaan olen tavannut muutamia naisia, joiden kanssa minun mielenkiinto loppui siihen, että puitiin alusta asti jotain kriisiä. Mutta eipä jääty kyllä ystävänäkään roikkumaan.

Helppoa olisi sinulle sanoa, että tee niin ja näin ja lopeta ajattelemasta. Uskoisin, että epätietoisuus tekee pahinta hallaa koko hommassa. Toinen osapuoli määrittelee yksinään suhteen laadun, milloin nähdään, miten viestitellään jne. Toisella voi olla vahvojakin tuntemuksia ja epätietoisuus pitää yllä toivon kipinää. Niin minulle ainakin kävi.

Samoja piirteitä omassakin kokemuksessa, että toinen osapuoli suuttui tai vetäytyi, kun asiasta mainitsi. Se käännettiin minua vastaan. Kysyin väärän kysymyksen ja suuttumuksella vain käännettiin suunta pois itse vastauksesta. Kaipa sitten oli jotain mitä ei haluttu kertoa. En lähtenyt selvittämään, koska luotan avoimuuteen.

Minua hän kertoi arvostavansa ja pitävänsä fiksuna ihmisenä. Olenko sitä enää, jos en enää vastaa hänelle? Hänellä on oikeus toimia ja tehdä niinkuin parhaaksi näkee. Se on sitten toinen juttu onko se minun mielestä moraalisesti oikein. Täytyisi olla vain terveen itsekäs ja lopettaa tämä "ystävyys". Lopettaa ajattelemasta, että hänellä on vain sellainen tilanne, ettei pysty mihinkään vakavampaan. Kevyempää en vain pysty tarjoamaan.

Itse en ole exien kanssa kaveeraamaan jäänyt. Asialliset välit pitänyt, jos on jotain asioita hoidettavana, mutta that's it. Tätä tapausta ei voi exäksi kutsua, vaikka suuret tunteet kerkesi tulla.

Sen olen tästä "ystävyydestä" ymmärtänyt, että kaikki, mikä tuntuu pahalta on ongelma omien korvien välissä. Tuskin toinen osapuoli niin kokee. Tai jos on tunteita, niin ihmettelen, miksei tee mitään. Aikani olin aktiivinen, mutta aloin himmailla itsekin. Hiljaa hiipuu ja kuihtuu pois....

Eihän tuo terveeltä kuullosta, kun et saa purkaa tuntemuksia ja keskustella asiaa selväksi. Itse ajattelen, että olisi tästäkin päässyt nopeammin yli, kun toisella olisi ollut sen verran selkärankaa, että sanoisi suoraan, ettei ole kiinnostunut. Mutta jos tosiaan jätti oven raolleen tarkoituksella, niin itsekkäältähän se vaikuttaa. Voisin kuvitella, että samat tuntemukset sinullakin. Suuttumus on ihan ihnhimillistä, kun jää vastauksia vaille. Nykyään en enää lähde kyselemään ja kyseenalaistamaan enää mitään. Pidän mielummin sisällä ja pureskelen itsekseni. Aika sitten parantaa. Aina näin ei ole ollut, mutta sama kaava on tietyllä tavalla toistunut riittävän monesti. Tekeekö se minusta kyynisen, ehkä.. Mutta onneksi on niitä ystäviä, kenelle näistä voi avautua, mutta ei heitäkään voi loputtomiin näillä rasittaa.

Jotenkin tuntuu, että kun tässä on laastariksi joutunut (tai miten tuon nyt haluaa nimetä), eikä ole ensimmäinen kerta, että sitä on ollut tahtomattaan vastuussa myös toisen ihmisen onnellisuudesta. Heti, kun on saanut nostettua toista ylös, alkaa muut ihmiset kiinnostamaan. Kaipa minua sitten pidetään hyvänä kuuntelijana ja keskustelijana. Ainakin tällaista palautetta olen ystäviltäni saanut. Siksikö minut sitten halutaan pitää ystävänäkin? Jos vaikka sattuu, että pettyy johonkin ihmiseen, niin on riittävän tuntematon, mutta luotettava taho, kenelle käydä lokasanko tyhjentämässä. Täytyy olla jatkossa varovaisempi, ennen kuin päästää ketään liian lähelle. Olla vähemmän avoin, niin ei pääse kukaan enää loukkaamaan!!

Kiitos kommentista. Järkevältä ja henkevältä ihmiseltä vaikutat sinäkin :)

Olisihan näistä ja vaikka mistä muustakin mukava keskustella yv. Kyllä sitä välillä kaipaakin henkeviä keskusteluja ihmisen kanssa, kenen kanssa kokee olevan samalla aaltopituudella.

Kiitos kommentista. Taidat nyt ymmärtää asian vain ja ainoastaan sen osapuolen kantilta, kenellä niitä tunteita romanttisessa mielessä ei ole. Se kummalla on ja tuntee jopa rakastavansa toista, haluaa enemmän kuin ystävyyttä. Se on liikaa pyydetty olla välittämättä romanttisessa mielessä ja odottaa omien tunteiden perusteella, että toiselle ystävyys pitäisi riittää. En minäkään pyydä tai vaadi häntä rakastamaan minua, vaikka itse tunnen niin. Toivon/toivoin näin. Kaikkea hyvää hänelle toivon, mutta haluaisinko katsoa vierestä "ystävänä" hänen onneaan jonkun toisen kanssa, kun itse haluaisin olla rinnalla. Rakkautta on monenlaista. Rakastan perhettäni, ystäviäni ja ilmeisesti yhä häntäkin, mutta eri tavalla. Silti mielummin luovun hänestä kokonaan, kuin jään keräilemään murusia. Kun nuo tunteet aikanaan kuolee, olen sitten ehkä valmis kohtaamaan jonkin toisen. Mutta se on sitten uusi tarina, eikä itseni tuntien vielä aikoihin ajankohtainen.. Ystävyys on ok jos se on molemmille ok. Minulle se ei hänen tapauksessa riitä..

joo, kannattaa katkaista välit kokonaan. Se on ainoa keino jatkaa elämää tuommoisen jälkeen.
Minut jätettiin ollessani avioliitossa, toisen takia. Se oli tietenkin aivan hirveää. Ex-puoliso ruikutti useita kertoja perääni, halusi "ystäväksi". Pa*kan marjat, se oli ihan laakista loppu enkä ole koskaan hetkeäkään katunut, etten ruvennut hänen "ystäväkseen".

Eli: olet pohdintoinesi aivan oikeassa. Parisuhdetta ja ystävyyttä yhdistää se asia, että ne ovat vapaaehtoisia ihmissuhteita. Riittää, että toinen ei halua, ja käänteisesti tietysti: molempien pitää haluta samaa asiaa.