Epäilen, että mieheni on piilevä asperger-ihminen. Olemme eron partaalla tämän vuoksi ja jäljellä on enää viha, tai yritys ymmärtää jonkin oikean selityksen kautta miehen kamalaa käytöstä. Miltä kuulostaa?
Mies on totinen, ei ilmehdi lainkaan, ei hymyile tai naureskele. Tällainen hän on ollut aina, olemme tunteneet 7 vuotta. Aluksi pidin häntä tämän vuoksi syvällisen oloisena ja fiksuna (kun ei ollut mikään pelleilijä), mutta hän ei olekaan syvällinen, pelkästään totinen, eikä ole lainkaan kiinnostunut henkisestä kehityksestä tai mistään inhimillisyyteen liittyvästä. Hän suuttuu, jos yritän keskustella ihmismielestä tai ihmisten käytöksestä tms.
Tieteestä hän on kiinnostunut, tietokoneista ja musiikista. Ei osaa keskustella mistään muusta. Smaltalk ei luonnistu muuta kuin omien, tuttujen sukulaistensa kanssa kahvihetken verran muutaman kerran vuodessa. Minun kanssani hän ei puhu MISTÄÄN. Esimerkki: mies vei lapsemme 4-vuotisneuvolaan ilman minua ja kyselin, että mitä siellä tapahtui, mitä lapsesta sanottiin, pyysin kertoilemaan kaikkea mistä jäin paitsi. Vastaus oli: ei siellä ollut mitään ihmeellistä. Piste. Kysyin muutaman kerran, että no mitä sitten sanottiin, jos ei kerran mitään ihmeellistä, niin ei vaan kuulemma mitään ihmeellistä. Ööö... Selvä.
Hän on loukannut työkavereitaan töksähtävillä palautteilla niin, että on jopa saanut potkut ei-pidettynä tiimikaverina. Hän ei tajua sosiaalisia sääntöjä eikä osaa lukea muiden tunnetiloja lainkaan; hän esimerkiksi uskoo minun olevan vihainen aina, kun olen surullinen ja itken. Vaikka sanon, että ei, en ole vihainen, olen onneton, hän kohtelee minua kuin sillä itkullani syyttäisin häntä jostain; saattaa haukkua ja olla inhottava. Ei empatiaa - ei koskaan.
Hän ei pysty ottamaan vastaan ohjeita eikä palautetta, ihan sama miten annettuna. Ei hyvällä, ei pahalla. Ei minulta kodinhoitoon liittyen, eikä työssään. Hän mielestään tietää kaiken paremmin, vaikka on ammatissaan itseoppinut.
Käytännön toimet arjessa ontuvat, hän tekee kaiken tosi kummallisesti ja hitaasti. Esimerkiksi lasten pukeminen ulosmenoa varten vie häneltä puolisen tuntia, kun ilman häntä pääsemme ulos 5-10 minuutissa. Hän jättää projektinsa kesken, tai ei ehkä omasta mielestään kesken, hänellä ei vain ole kiire niiden asioiden kanssa, joista hän ei ole kiinnostunut.
Hän on kovakourainen, mutta ei tajua olevansa. Hän loukkaa ihmisiä, mutta ei tajua loukkaavansa. Hän saattaa mennä keittiöön tekemään itselleen voileivän, jos meillä on vieraita (vaikkapa vanhempani tai ystäviäni), ja tulla yksin syömään leipänsä siihen muiden luokse. 35-vuotias mies! Hänellä ei ole syviä ystävyyssuhteita, eikä hän koskaan tapaa tuttaviaan Käsittääkseni kukaan ei kysele hänen kuulumisiaan, eikä hän muiden. Häneen otetaan yhteyttä vain, jos joku hänen tuttunsa tarvitsee hänen ammatillista osaamistaan. Hän on ollut kummallisen antelias; ei tajua, että ei ole normaalia esimerkiksi maksaa kaverin parin tonnin vuokrarästejä, ja joutua itse taloudelliseen ahdinkoon sen vuoksi. No, tuota ei onneksi ole tapahtunut sen jälkeen kun perustimme perheen.
Hänellä on selvästi vaikeuksia hallita ja ymmärtää tunteitaan. Toisten tunteet menevät hänellä sekaisin ja hän reagoikin kaikkeen "väärin" ja aiheuttaa sillä pahaa mieltä ja pian avioeron. Hän ei osaa pyytää anteeksi. Esimerkki: hänen vanhempansa olivat lomailemassa, ja mies kävi sillä välin heidän kotonaan, ja unohti sinne lähtiessään ruokakassin. Kassi oli muutaman viikon keittiön lattialla ennen kuin vanhemmat palasivat kotiin, eli ruuat tietysti pilaantuivat ja koko kämppä haisi. Miehen äiti soitti asiasta, mies totesi, että "ahaa". Äiti toisti, että oli aika kauhea haju ja ikävä tulla kotiin, johon mies sanoi "vai niin". Ei tajunnut millään pyytää anteeksi!
Hän ei ole koskaan suostunut kertomaan mitään itsestään. Ensimmäiset kolme vuotta ajattelin, että ehkä hän on sellainen hitaastilämpeävä ja kertoilee aikanaan esim. lapsuudestaan tai edellisistä suhteistaan tai mistä nyt vaan elämään liittyvästä, mutta ei, hän ei kuulemma muista lapsuudestaan mitään, suhteista ei ole mitään "ihmeellistä" sanottavaa (eli ei sano mitään), ei kerro millainen oli teini-ikäisenä (ei kai sitten ollut niin "ihmeellinen", häh?), eli en tunne häntä oikeastaan lainkaan.
Hän ottaa kaiken kirjaimellisesti ja kaivelee oman paskamaisen käytöksensä selityksiksi jotain ikivanhoja virheitä, joita MINÄ olen tehnyt. Että kun minäkin joskus tein jotain, niin hän voi nyt olla kuin kusipää. Ei tajua, että elämä menee eteenpäin, ajatukset muuttuu, ihmiset oppii ja haluavat muuttua. Ei hän. Hänessä ei koskaan ole mitään vikaa. Kaikki, mitä hänelle sanoo, suututtaa hänet, hän ottaa kaiken henkilökohtaisena loukkauksena eikä osaa puhua asioista asioina, vaan kaikki on olevinaan hänen persoonaansa kohdistuvaa kritiikkiä. Hän on myös valitettavasti valehtelija.
Huh mikä listaus.
Hän ei halua ulkopuolista apua.
Kuinka saan tietää onko mieheni asperger
25
2598
Vastaukset
- Breda
Näyttää siltä, etä ihmistuntemuksesi on vasta kehkeytymässä. Monille käy samalla lailla. Huomaavat vasta muutaman avioliittovuoden jälkeen, millaiseen ihmiseen ovat sitoutuneet. Jälkiviisaana on tietysti helppo puhua ja neuvoa, kun huomaan, että joku on taas mennyt naimisiin ihmisen kanssa, jota ei ole osannut nähdä sellaisena kuin hän on, vaan on tyypillisellä tavalla kuvitellut että "hän kyllä muuttuu minun toiveideni mukaiseksi". Mutta kukapa sillä lailla muuttuisi. Jokainen meistähän on juuri sellainen kuin on.
Jälkiviisaana on aina tällaista kohdatessaan helppo neuvoa kaikkia: Älkää tehkö samaa virhettä! Siis mitä virhettä? Sitä, että olette omine toiveidenne sokeita näkemään kumppaninne sellaisena kuin hän on. On itserakkautta kuvitella, että "kyllä hän muuttuu toiveideni mukaiseksi". Tällaiseen petolliseen itserakkauteen syyllistyvät seurusteluajan rakastuneisuuden huumassa sekä miehet että naiset, lähes kaikki. Mutta sellaisessa vaiheessa ei pidä mennä naimisiin. Pitää odottaa, että
rakastumisvaihe muuttuu todelliseksi arjen kestäväksi rakkaudeksi - ja jos ei muutu niin suhteesta pitää luopua, ennen kuin tekee sitä virhettä, että mennä rytistelee sokeana naimisiin. Myös lasten hankkimista kannattaa todella siirtää siihen vaiheeseen, jolloin todella näkee kumppanin realistisin arjen silmin.
Mutta kuten sanoin, tämä on jälkiviisautta. Mahtaako tämä ketään auttaa?- Mirvakki
Mitäs sitten, jos on ollut pitkään yhdessä, on eletty arkea, rakastumisen huuma on jo ohi ja muuttunut kumppanuudeksi, ei ole siis menty sokeana naimisiin ja perustettu onnen huumassa perhettä vaan on nimenomaan eletty arkea realistisin silmin. Kun kumppani on ollut sellainen, jota ei tarvitse miksikään muuttaa vaan on rakastettava sellaisena kuin on, kun on niin onnekas, että ei tarvitse miettiä kumppanissa ominaisuuksia, joita pitäisi muuttaa. Ja sitten käykin niin, että kumppani on muuttunut kuin aivan eri ihmiseksi! Ja tämän on huomanneet yhteiset tututkin. Kun yhtäkkiä onkin hämmennyksissä siitä, miten läheisestä ihmisestä paljastuikin piirteitä, joita kukaan ei olisi hänessä tiennyt, olevan, ei edes hänen oma äitinsä.
Olen se, joka aloitti täällä aiemmin keskustelun asperger-miehestä.
- Aspergerin_poika
Aivan samantyyppistä käytöstä kuten omalla isälläni. Heille tuli ero kun äiti ei enää kestänyt. Isän mielestä heidän suhteessaan ei kai ollut mitään vikaa. Isäni on onnistunut tuhoamaan käytöksellään ja tempauksillaan kaiken. Sitä itse ymmärtämättä.
- Aspergerin_poika
Kirjoitanpa vielä hieman lisää kun kuvaamasi käytös ja tavat sopivat todella hyvin omaan isääni. Siis ongelmiisi on hyvin vaikea saada mitään apua koska asperger ei suostu keskustelemaan muista kuin haluamistaan asioista. Yleensä nämä asiat ovat työ ja erikoismielenkiinnon kohteet eli aspergerin harrastukset joihin hän paneutuu hyvin intensiivisesti. Näiden ihmisten kanssa mikään ei ole normaalia, vaan epänormaalius on sääntö. Sinullekin on varmaan ehdotettu että teidän pitäisi keskustella yhdessä asioista. Tiedän, että se on mahdotonta. Jos aloitat keskustelun, asperger vaihtaa salamannopeasti aihetta tai kävelee pois. Keskustele siinä sitten. Kokemusta on... Mikään ei tule valitettavasti sellaista ihmistä muuttamaan. Henkinen kasvu on hyvin minimaalista.
Huvitti tuo voileipäjuttu. Aivan kuten isäni. Samoin holtiton rahankäyttö. Kaikki on mennyt omiin kalliisiin harrastuksiin eikä kovasta työnteosta ansaittuja rahoja ole jäljellä. Hyvä kun erottaa velat saatavista ja tämä ihan kirjaimellisesti.
Netistä voit löytää lähinnä englanniksi aspergerien läheisten kuvauksia tilanteistaan. Tosin niitä pitää kaivaa koska googlettamalla löytyy lähinnä neuvoja aspergerlasten vanhemmille ja meidän aspergerien läheisten kokemuksia ei voi ymmärtää kuin toinen samankaltaisessa tilanteessa ollut. Kun mikään ei ole normaalia, mikään ei mene perille, keskustelu on mahdotonta eikä ihminen näe itsessään tai käytöksessään mitään vikaa. Mikä ratkaisuksi? Ero lienee ainoa mahdollisuus millä vältät sen että katkeroidut ja turhaudut. Eipä muuta kuin hyvää kevättä. - sielurikki
Kiitos viestistäsi! Oli tavallaan lohdullista lukea. Enpähän ainakaan ole siis ainutlaatuisen mörököllin kanssa mennyt naimisiin... Tuo on niiin tuttua, että hän ei suostu puhumaan yhtään mistään (paitsi omista aiheistaan ja niistäkin vain hyvin harvoin, sillä minä kuulemma puhun väärin myös niistä aiheista). Mieheni on sitä tyyppiä, joka kävelee pois kesken keskustelun, kesken lauseen, tai vaihtoehtoisesti alkaa suunnilleen puhkua vihaa, ihan kuin tökkisin häntä hammastikulla joka sanalla.
Koskaan kenenkään muun kanssa en ole ollut kommunikaatiovaikeuksissa, vaan pidän itseäni melko tunneälykkäänä ja ennen kaikkea keskustelun- ja selvittelynhaluisena ja kompromissihakuisena. Mieheni seurassa tästä ei ole mitään hyötyä, sillä hänen mielestään ainoa oikea kompromissi on jättää hänet rauhaan, jos on jotain asiaa. Koskaan ei ole oikea aika keskustella mistään. Hänellä on minun mielestäni suuriakin vaikeuksia pitää normaalia aikuisen ihmisen elämää järjestyksessä (esim. kaikenlaiset tärkeät päivämäärät, kuten vaikkapa auton katsastus ja veroilmoituksen palautus - joka ikinen vuosi näistä myöhästytään, vaikka kuinka muistutan).
Silloin, kun hän saa olla rauhassa ja tehdä asiat omaan tahtiinsa, hän on ihan lempeä ja miellyttävä sellaisella vähän etäisellä tasolla, mutta valitettavasti se on aika vähän, kun kyseessä on mieluiten koko elämän mittainen parisuhde. Eikä hänen minusta tarvitsisi edes juurikaan "muuttua", mutta tämän käytöksen ja koko asian kieltäminen, ja tietynlainen henkinen kehittymättömyys, niin ne ovat esteenä _minun_ ymmärryskyvylleni. Ja jos en voi ymmärtää häntä, en voi hyväksyä ikävää käytöstä.
Ajattelisin, että tällaisen henkilön kanssa voisi olla helpompaa olla naimisissa, jos henkilöllä itsellään olisi jonkinlainen käsitys siitä, että hän ei ole kovin helppo tai "normaali" tapaus. Mutta mitäs kun mitään "vikaa" ei miehen mielestä hänessä tai käytöksessään ole?
Niin, se ero. - Aspergerin_poika
sielurikki kirjoitti:
Kiitos viestistäsi! Oli tavallaan lohdullista lukea. Enpähän ainakaan ole siis ainutlaatuisen mörököllin kanssa mennyt naimisiin... Tuo on niiin tuttua, että hän ei suostu puhumaan yhtään mistään (paitsi omista aiheistaan ja niistäkin vain hyvin harvoin, sillä minä kuulemma puhun väärin myös niistä aiheista). Mieheni on sitä tyyppiä, joka kävelee pois kesken keskustelun, kesken lauseen, tai vaihtoehtoisesti alkaa suunnilleen puhkua vihaa, ihan kuin tökkisin häntä hammastikulla joka sanalla.
Koskaan kenenkään muun kanssa en ole ollut kommunikaatiovaikeuksissa, vaan pidän itseäni melko tunneälykkäänä ja ennen kaikkea keskustelun- ja selvittelynhaluisena ja kompromissihakuisena. Mieheni seurassa tästä ei ole mitään hyötyä, sillä hänen mielestään ainoa oikea kompromissi on jättää hänet rauhaan, jos on jotain asiaa. Koskaan ei ole oikea aika keskustella mistään. Hänellä on minun mielestäni suuriakin vaikeuksia pitää normaalia aikuisen ihmisen elämää järjestyksessä (esim. kaikenlaiset tärkeät päivämäärät, kuten vaikkapa auton katsastus ja veroilmoituksen palautus - joka ikinen vuosi näistä myöhästytään, vaikka kuinka muistutan).
Silloin, kun hän saa olla rauhassa ja tehdä asiat omaan tahtiinsa, hän on ihan lempeä ja miellyttävä sellaisella vähän etäisellä tasolla, mutta valitettavasti se on aika vähän, kun kyseessä on mieluiten koko elämän mittainen parisuhde. Eikä hänen minusta tarvitsisi edes juurikaan "muuttua", mutta tämän käytöksen ja koko asian kieltäminen, ja tietynlainen henkinen kehittymättömyys, niin ne ovat esteenä _minun_ ymmärryskyvylleni. Ja jos en voi ymmärtää häntä, en voi hyväksyä ikävää käytöstä.
Ajattelisin, että tällaisen henkilön kanssa voisi olla helpompaa olla naimisissa, jos henkilöllä itsellään olisi jonkinlainen käsitys siitä, että hän ei ole kovin helppo tai "normaali" tapaus. Mutta mitäs kun mitään "vikaa" ei miehen mielestä hänessä tai käytöksessään ole?
Niin, se ero.Sinun on nyt mietittävä sitä, että haluatko olla seuraavat vuosikymmenet eräänlainen omaishoitaja ihmiselle jolta ei kiitosta heru. Miten teidän suhteessanne on toisen huomioiminen, kosketukset, pienet kohteliaisuudet, yhdessä tekeminen sun muu normaaliin parisuhteeseen kuuluva? Minun vanhemmillani tuo oli todella yksipuolista ja sellaisessa perheessä kasvava lapsi saa parisuhteesta todella oudon kuvan.
Tuosta suuttumisesta on kokemuksia. Erään kerran multa paloi käämi kun muutamaa normaalien ihmisten normaalia asiaa ei saanut hoidettua kuntoon vaikka se olisi ollut helppoa. No, siihen sain vastauksen että ne asiat eivät minulle kuulu. Mitäpä ne kuuluisivatkaan -olenhan hänen ainoa lapsensa. - sielurikki
Aspergerin_poika kirjoitti:
Sinun on nyt mietittävä sitä, että haluatko olla seuraavat vuosikymmenet eräänlainen omaishoitaja ihmiselle jolta ei kiitosta heru. Miten teidän suhteessanne on toisen huomioiminen, kosketukset, pienet kohteliaisuudet, yhdessä tekeminen sun muu normaaliin parisuhteeseen kuuluva? Minun vanhemmillani tuo oli todella yksipuolista ja sellaisessa perheessä kasvava lapsi saa parisuhteesta todella oudon kuvan.
Tuosta suuttumisesta on kokemuksia. Erään kerran multa paloi käämi kun muutamaa normaalien ihmisten normaalia asiaa ei saanut hoidettua kuntoon vaikka se olisi ollut helppoa. No, siihen sain vastauksen että ne asiat eivät minulle kuulu. Mitäpä ne kuuluisivatkaan -olenhan hänen ainoa lapsensa.Fyysinen huomioiminen on täysin minun kontollani ja olenkin lopettanut sen, sillä en kestä sitä pettymisen tunnetta, kun itse jään vaille kaipaamaani spontaania kosketusta. Mies ei hae katsekontaktia koskaan ja tämä onkin ollut sellainen ensimmäinen asia, joka sai minut joskus epäilemään, että hän ei ehkä ole ihan normaali. Hän yleensä kulkee ohitseni huoneessa täysin huomioimatta olemassaoloani, kuin en olisi siellä lainkaan. Normaalisti minusta kyllä katsotaan toista ihmistä kohti edes pikaisesti ja katseella huomioidaan milloin minkäkin tunnelman mukaan... Muutaman kerran vuodessa hän saattaa kehua minua jostain, jos sattuu erinomaiselle tuulelle ja jokin tekemiseni tai laittautumiseni on juuri silloin normaalista selvästi edukseen poikkeavaa. Ruokapöytäkeskusteluja ei ole, tai on sen verran, kuin minä ja lapset kannamme. Yhdessä emme voi tehdä mitään, sillä minusta on kiusallista tehdä esim. pihatöitä ilman, että siinä käytäisiin edes jotain pientä keskustelua tai muuten huomioitaisiin se, että tilanteessa on toinenkin mukana, mutta mies taas lähinnä suuttuu tai häiriintyy jos yritän sitten viritellä pientä keskustelua siihen sivuun.
Kaipa hän pelkää, että jokainen keskustelu on riita. En ymmärrä sellaista ajatusmaailmaa. - Aspergerin_poika
sielurikki kirjoitti:
Fyysinen huomioiminen on täysin minun kontollani ja olenkin lopettanut sen, sillä en kestä sitä pettymisen tunnetta, kun itse jään vaille kaipaamaani spontaania kosketusta. Mies ei hae katsekontaktia koskaan ja tämä onkin ollut sellainen ensimmäinen asia, joka sai minut joskus epäilemään, että hän ei ehkä ole ihan normaali. Hän yleensä kulkee ohitseni huoneessa täysin huomioimatta olemassaoloani, kuin en olisi siellä lainkaan. Normaalisti minusta kyllä katsotaan toista ihmistä kohti edes pikaisesti ja katseella huomioidaan milloin minkäkin tunnelman mukaan... Muutaman kerran vuodessa hän saattaa kehua minua jostain, jos sattuu erinomaiselle tuulelle ja jokin tekemiseni tai laittautumiseni on juuri silloin normaalista selvästi edukseen poikkeavaa. Ruokapöytäkeskusteluja ei ole, tai on sen verran, kuin minä ja lapset kannamme. Yhdessä emme voi tehdä mitään, sillä minusta on kiusallista tehdä esim. pihatöitä ilman, että siinä käytäisiin edes jotain pientä keskustelua tai muuten huomioitaisiin se, että tilanteessa on toinenkin mukana, mutta mies taas lähinnä suuttuu tai häiriintyy jos yritän sitten viritellä pientä keskustelua siihen sivuun.
Kaipa hän pelkää, että jokainen keskustelu on riita. En ymmärrä sellaista ajatusmaailmaa.Joo, todella tuttua. Erittäin henkevät ruokapöytäkeskustelut meilläkin. Ei ikinä edes kiitosta sanonut, ei kehunut äidin ruokia, ei yhtikäs mitään. Saattoi vastata suoraan kysymykseen joka koski jotain selkeää faktista asiaa.
Naapurissa grillattiin yhdessä, toisessa pelattiin krokettia, kolmannessa mentiin yhdessä uimarannalle päiväksi. Meillä ei. Joku lyhyt kesälomareissu saattoi järjestyä ja siitäkin hirveä vääntö.
Viesteistäsi päätellen olet verbaalinen ja monipuolinen ihminen, avioliitossa täysin väärän ihmisen kanssa. Ei se asperger itselleen oikein mitään voi ja niinkuin mainitsin, parisuhteenne ei todellakaan ole lapsillenne hyvä malli tulevaisuutta ajatellen. Nimimerkillä kokemusta omaava aspergerisän neurotyypillinen poika. Olihan minullakin onneksi lähipiirissäni normaaleja miehenmalleja, mutta poika aina kuitenkin pitää omaa isää jotenkin mallinaan. Poisoppiminen noista vei kyllä aikansa ja oli haastavaa. Lisäksi siihen tuli se häpeä, minkä sain kärsiä ukon epänormaalista käytöksestä. Niitä episodeja on monia.
- Breda
Miten on mahdollista, että kaksi noin huonosti toisilleen sopivaa ihmistä ovat menneet yhteen? Olisiko miehelläsi huomattavasti helpompi elämä, jos hän eläisi yksin? Olisiko sinulla huomattavasti helpompi elämä, jos eläisit erossa miehestäsi? Maailmahan on täynnä ihmisiä, miehiä ja naisia, jotkut sopivat toisilleen, jotkut eivät. Miten tosiaan on mahdollista, että olet valinnut itsellesi miehen, joka rikkoo sielusi. Eihän tuosta liitosta tunnu tulevan mitään positiivista.
Onko miehessäsi jotain isäsi kaltaista?
Mikä sai sinut kokemaan, että hän on se oikea?
Miten miehesi suhtautuu eron ajatukseen? Se ajatus joka tapauksessa näyttää ainakin minusta olevan erittäin ajankohtainen.
Onko varmaa, että kun ehkä joskus taas eron jälkeen menet jonkun toisen miehen kanssa naimisiin, että osaat valita ja nähdä ajoissa itsellesi sopivan, ettei toistamiseen sielusi mene rikki?- sielurikki
Olemme yhdessä alunperin lapsen takia. Lapsi sai alkunsa ns. vahingossa, ennen kuin tunsimme toisiamme riittävän kunnolla, ja alkuvaiheessa mies vaikutti "kehityskelpoiselta" eli lähinnä kiltiltä, mutta etäiseltä, sisäänpäinkääntyneeltä, varautuneelta. Uskoin, että se helpottuisi, kunhan tutustuisimme. Mies taas luuli, että minun kanssani olisi yhtä helppoa kuin muiden pinnallisten tuttavuuksiensa seurassa oli ollut. Eihän hyvänpäiväntuttujen kanssa tarvitse koskaan mistään jutella tms...
Aika nopeasti tapahtui sitten paljon muutakin, hyviä työtarjouksia, muuttoja kauas kotiseuduilta, jne. Siitä olen todellakin samaa mieltä, että emme sovi toisillemme ja kumpikin olisi "parempi itsensä" jonkun toisenlaisen ihmisen seurassa. Meillä nyt kuitenkin on jo elämä rakennettuna yhdessä, ja se _voisi_ toimia, jos kommunikaation saisi toimimaan. Ainakin itse uskon niin. Mies suhtautuu eroon omien sanojensa mukaan niin, että eropaperit on suunnilleen odottamassa postitusta, mutta jostain syystä ei kuitenkaan muuta pois ja eroa. En minä tiedä, miksi ei niin tee, en tiedä mitä hän ajattelee, sillä hän ei kerro. Joskus hyvinä päivinä hän saattaa vähän hymyillä ja puhua eroaikeiden kanssa ristiriitaisuuksia, esim. kysellä, mitä haluaisin hääpäivälahjaksi (ei kuitenkaan koskaan sitten osta sitä lahjaa). Hänen tapansa näyttää kiintymystä on ostaa ruokakaupasta minulle kahvia, jota ei itse juo. Hän siis saattaa olla päiväkausia hiljaa, uskoakseni erotunnelmissa, sitten kuitenkin kun menee kauppaan, tuo pyytämättä sitä kahvia jne.
Eihän tämä nyt kokonaisuutena yhtään hyvältä minustakaan kuulosta. Haluaisin ymmärtää häntä. Haluaisin tietää, onko hän jonkinlainen kusipää vai onko tässä muutakin. Hän on kuitenkin toisaalta hyvin mukava, mutta jokin klikkaa hänessä. En tiedä mikä. - sielurikki
Niin ja uskon, että miehelläni olisi helpompi elämä, jos hän eläisi yksin, minä taas kaipaan vierelleni ihmistä, jonka kanssa jakaa kaikki, sielun joka sopukka.
- sielurikki
Hän ei ole yhtään kuin isäni, päin vastoin. Isäni on puhelias ja ihmisläheinen ja tykkää spekuloida kaikkea maan ja taivaan välillä - toki häneen miestäni isyydessään vertaankin, tahtomattanikin.
Kehtaankohan edes mainita, mutta mies ei alunalkaen halunnut kanssani edes olla, hän silloin alkuun kertoi, että hän haluaisi olla vain yksin. No, en halunnut uskoa häntä. Typeriä valintojahan tässä on tehty, ei siinä muuta, mutta kun jälkiviisaus sinänsä ei auta, vaan pitäisi keksiä, miten tästä eteenpäin fiksummin. Tuntuisi niin turhalta heittää kaikki yhdessä saavutettu menemään vain siksi, että emme ilmeisesti ymmärrä toisiamme, tai hyväksy toisiamme. Minusta olisi hyvä, jos mieskin ymmärtäisi itse, kuinka raskasta seuraa hän on. Hänhän on omasta mielestään ihan normaali, ja muu maailma kummallinen. Tai minä. - Breda
Miehesi vaikuttaa minun mielestäni selvältä aspergerilta. Juuri se asperger sinua kovasti häiritsee ja se suhteessanne klikkaa. Hän ei ole mikään psykopaatti, luonnehäiriöinen eikä kusipää. Aspergeri on juuri tuollainen, kiltti ja sisäänpäinkääntynyt, ja sitä mieltä, ettei ole kummallinen vaan kaikki muut ovat kummallisia. Ja aspergerille läheinen ihmissuhde jää vähän aina ikään kuin ilmaan kellumaan ja yksinolon tarve on keskeistä ja poikkeuksellisen suuri. On tunnettua, että ero ei ole asperger-miehelle usein kovinkaan vaikea juttu, koska hän viihtyy niin hyvin juuri yksin. Yhdessä oleminen liikaa ja liian lähellä taas ahdistaa asperger-miestä, joten etäisyyden ajatus ei luultavasti ainakaan järkytä häntä.
Kyllä hän sinusta välittää - eronkin jälkeen - sillä tavalla kuin aspergeri voi - hyvin rajoittuneella tavalla ja hyvin muuttumattomalla tavalla, sillä aspergeri ei juurikaan pysty yhtäkkiä avautumaan eikä muuttumaan. Hiljaisesta puhumattomasta asperger-miehestä ei voi kukaan tosissaan kuvitella voivansa tehdä vilkkaasti puhuvaa avointa suupalttimiestä, vaikka kuinka hampaat irvessä uskoisi, että mies on "kehityskelpoinen".
Mutta ilmeisesti kaipaat suuresti elämääsi aivan toisenlaista miestä ja toisenlaista, toimivampaa, vireäsanaisempaa vuorovaikutusta, läheistä ihmissuhdetta jossa todella jaetaan kaikki. Kyllä asperger-mies ymmärtää, kun hänelle selvästi puhuu. Hän ymmärtää jopa sen, että hän on ilman muuta raskasta seuraa sellaiselle naiselle, joka kaipaa kovasti ja koko ajan eloisampaa kommunikointia, ihmisläheistä todellista läheisyyttä ja pirteää spekulointia kaikesta.- Aspergerin_poika
Ei kaikki aspergermiehet todellakaan ole vain kilttejä ja sisäänpäinkääntyneitä hiljaisia myhäilijöitä jotka viihtyvät parhaiten oman harrastuksensa parissa. Käytös voi olla todella itsekästä, kusipäistä, lapsellista, ilkeää ja läheisiä nöyryyttävää.
- sielurikki
Kiitos kaikista viesteistä, niitä on ollut suuri apu lukea. Erityisen paljon helpottaa kuulla, että en ole ainakaan ihan täysin hakoteillä tämän ajatukseni kanssa, että miehen omituista käytöstä voisi selittää asperger - minusta se on anteeksiantava tekijä, helpotus. Vaikka eihän se käytännön ongelmia tietenkään poista, eikä vähennä minun omaa tarvettani lämpimälle läheisyydelle. Minun on kuitenkin helpompi suhtautua hänen kylmäkiskoisuuteensa ja sosiaaliseen törppöyteensä, jos tiedän, että hän ei sille juuri mitään voi (ainakaan ennen kuin hyväksyy sen, että hänen olisi fiksua opetella jotain perus juttuja, miten ihmisten kanssa kannattaa olla), eikä siis nimenomaisesti päätä kohdella juuri minua siten.
Tuli tässä mieleen, että hänen äitinsä on ihminen, joka on todennäköisesti koko miehen elämän ajan antanut miehen olla omissa oloissaan (siis lapsesta saakka), ei ole "häirinnyt" jutustelulla ja siksi epäilenkin, että tämä ominaisuus on saattanut jäädä nuorena vähän kuin huomaamatta (tarkoitan, että ei ole ollut tarvetta etsiä mitään diagnosoitavaa, kun omalaatuisuuden kanssa on eletty sen ehdoilla). Lisäksi mies on sen verran "vanha", että meidän nuoruudessamme ilmeisesti ei aspergeria samalla tavalla tunnistettu, kuin nykyään? Ja hän saattaa olla sieltä "normaalimmasta" päästä muutenkin. Olen miehen ensimmäinen ihmissuhde, jossa hän joutuu toista näin lähelle ja joutuu myös kohtaamaan elämänmuutoksia, joihin ei voi oikein vaikuttaa. Oli hänellä ennen minuakin tyttöystäviä, pari, mutta en tiedä, miksi suhteet ovat loppuneet. Miehen omin sanoin, hän on vain halunnut olla yksin mieluummin.
Mietin sitä, voisiko tämä mahdollinen aspergerisuus "löytyä" oikeasti vasta tässä iässä, 35-vuotiaana? Voiko piirteet vahvistua esimerkiksi pitkäaikaisen stressin, tai suurten elämänmuutosten seurauksena? Tai onko hän vain ollut niin "onnekas" ennen minun tapaamistani ja perheen perustamista, että kukaan ei ole häneltä mitään vaatinut, tai päässyt tarkkailemaan näin läheltä?
Kiitos vielä toisen kerran viesteistänne. Arvostan niitä kaikkia.- Aspergerin_poika
Suomalaisessa kulttuurissa miesten hiljaisuutta on pidetty jos nyt ei positiivisena ominaisuutena niin ainakin täysin hyväksyttävänä luonteenpiirteenä. Aspergerit ovat monet hyviä työssään koska pystyvät keskittymään siihen todella totaalisesti. Hiljainen ja hyvä työmies, sehän riittää jo pitkälle. Muutenkaan varsinkaan julkinen koskettelu tai tunteiden näyttäminen ei Suomessa ole perinteisesti ollut kovin yleistä. Siksi se kylmä aspergermies ei ehkä tunnu aluksi oudolta, ei varsinkaan rakastuneen naisen silmissä. Myöhemmin sitten saattaa tulla yllätyksiä.
Googletapa Asperger's Parents and Neurotypical Children niminen juttu. Löytyy sivustolta empowher.com. Kannattaa lukea se ja jutun lopussa on muutama varmasti hyödyllinen linkki englanninkielisille sivustoille joilta löydät tarinoita joihin voit varmasti samaistua tai huomata yhteisiä piirteitä suhteessasi asperger-mieheesi. Itse as-miehen nt-poikana nuo auttoivat ymmärtämään joitakin asioita. Mitään en voi muuttaa menneisyydessä, ihmistä en voi muuttaa, katkeruus on turhaa mutta silti... - sielurikki
Kiitos vinkistä. Googlaillessani törmäsin tällaiseen juttuun: http://www.goodtherapy.org/blog/married-with-undiagnosed-autism-why-women-who-leave-lose-twice-0420164
Tämähän oli kuin minun elämästäni. Pysäyttävää. Tuntuu aika hurjalta nyt. Tätä tämä juuri on... - sielurikki
Linkin jutussa oli puhetta äidin syntymäpäivistä. Kuinka tämäkin osui niin hyvin: juuri tänään itse etsin muutamia äitienpäivälahjavinkkejä (suoria linkkejä nettikauppaan), jotta mies voisi lasten kanssa, lasten takia, hankkia minulle äitienpäivälahjan. Surullista, mutta joudun tekemään näin, sillä muuten saan äitienpäivänä vain lasten tarhassa askartelemat kortit ja muuten on tavallinen sunnuntai. Kortit ovat aivan ihania tietysti, mutta minun lapsuudenperheessäni oli tapana viettää äitienpäivää perinteisenä juhlapäivänä, ja tottakai lapset haluavat antaa äidilleen äitienpäivälahjan, mutta tarhaikäisten on tietysti aika vaikea toteuttaa sellaista ilman jonkun aikuisen (isän) apua. Mieluiten toivoisin, että lapset opetettaisiin poimimaan valkovuokkokimppu ja keittämään aamukahvit äitienpäivänä, eikä mitään paketteja tarvittaisikaan, mutta siinä lienee liikaa järjesteltävää(?) miehelleni.
Siitä huolimatta että lähetin miehelle suoran linkin halpaan tuotteeseen, joka on helppo tilata kotiin valmiiksi paketoitunakin, en voi luottaa siihen, että kukaan äitienpäivänä muistaa minua. - Aspergerin_poika
Aika hyvin kuvaa sitä, miltä tilanne ulkopuolelta näyttää. Juuri tuo, että sehän on sellainen mukavan hiljainen kaveri ja hyvä työssään...
Kukaan muu ei ymmärrä, paitsi samassa tilanteessa olleet millaista on olla aspengerin läheinen. Läheinen on kyllä aika mustaa huumoria sanana tässä tilanteessa. Enemmänkin samassa taloudessa asuva saman ruokakunnan jäsen. Siltä se nyt vaan minustakin tuntuu edelleen. Jos menen käymään siellä lapseni kanssa, niin ukko vaan suurimman osan ajasta keskittyy täysin turhaan harrastukseensa eikä vietä aikaa meidän kanssamme. Enpä viitsi turhan usein käydä häiritsemässä sitä harrastamista ja häpeämässä hölmöilyjään. Mistään järjellisestä tekemisestä tai hankinnasta on aivan turha puhua, ukko joko kävelee pois tai suuttuu ja alkaa tiuskimaan. - Mirvakki
sielurikki kirjoitti:
Linkin jutussa oli puhetta äidin syntymäpäivistä. Kuinka tämäkin osui niin hyvin: juuri tänään itse etsin muutamia äitienpäivälahjavinkkejä (suoria linkkejä nettikauppaan), jotta mies voisi lasten kanssa, lasten takia, hankkia minulle äitienpäivälahjan. Surullista, mutta joudun tekemään näin, sillä muuten saan äitienpäivänä vain lasten tarhassa askartelemat kortit ja muuten on tavallinen sunnuntai. Kortit ovat aivan ihania tietysti, mutta minun lapsuudenperheessäni oli tapana viettää äitienpäivää perinteisenä juhlapäivänä, ja tottakai lapset haluavat antaa äidilleen äitienpäivälahjan, mutta tarhaikäisten on tietysti aika vaikea toteuttaa sellaista ilman jonkun aikuisen (isän) apua. Mieluiten toivoisin, että lapset opetettaisiin poimimaan valkovuokkokimppu ja keittämään aamukahvit äitienpäivänä, eikä mitään paketteja tarvittaisikaan, mutta siinä lienee liikaa järjesteltävää(?) miehelleni.
Siitä huolimatta että lähetin miehelle suoran linkin halpaan tuotteeseen, joka on helppo tilata kotiin valmiiksi paketoitunakin, en voi luottaa siihen, että kukaan äitienpäivänä muistaa minua.Kuulostaa todella tutulta tuo kaikki, mitä aloittaja kertoo. Myös tuo äitienpäiväjuttu... Ensimmäinen äitienpäiväni oli katastrofi, en edes odottanut mitään ihmeellisyä, mutta miehen itsekkyys tai mitä onkaan, oli huipussaan. Otti päähän, kun lehtiartikkeleissa ym. oli juttuja siitä, miten naiset haaveilee ja oottaa suuria muistamisia ja sitten pettyy ja että ei kannata pettyä, koska ihminen pettyy aina vain omiin odotuksiinsa. Tavallaan totta, mutta mielestäni tuoreella äidillä on oikeuskin odottaa jonkinlaista huomionosoitusta äitienpäivänä. Parina vuonna olen mennyt omien vanhempieni luokse äitienpäiväksi, koska äitini on iäkäs ja olen pitänyt sitä tekosyynä sille, että pääsen lähtemään. Oikeastihan lähden siksi, että en halua viettää äitienpäivää kuten muitakin sunnuntaita.
Terveeseen ihmissuhteeseen kuuluu toisen huomioiminen pyytämättä, hellyys , vuorovaikutus ym. Aspergerille nuo ei ole itsedtäänselvyyksiä, mutta aspergerin kumppani, vaikka ymmärtäisikin mistä käytös johtuu, kärsii kuitenkin.
Minäkin olen pohtinut, että miten ihmeessä asperger voi pysyä piilossa ja tulla esille yli kolmekymppisenä.. .. Olisi kiva löytää aiheesta tietoa. Samoja pohdintoja on minullakin.
Näistä täällä olevista kommenteista on ollut paljon apua, mutta mielestäni on tarpeellista hakea myös ulkopuolista apua tilanteeseen. Aion niin tehdä ja jos mies ei suostu perheterapiaan, niin menen ainakin ensin yksin,
- Kaikki_erilaisia
Kaikki ei ole miltä näyttää. Täällä netissä voi heittää mitä vain. Totuus aspergerista on, että jokainen asperger on erilainen.
- ihmettelijää
Kun aloittaja muotoilee miehestään selän takana tuollaisia niin voidaan kysyä, että onko asioilla mitään totuusperää.
Tärkein kysymys on kuitenkin se, että onko aloittaja jotenkin kehitysvammainen, kun on itse miehen kanssa, jota pilkkaa?
Aloittajalla lienee vain jokin taloudellinen intressi olla miehen kanssa...- sielurikki
Selän takana? Kyllä tästä on keskusteltu ihan kasvokkain... Keskustelut päättyvät poikkeuksetta käytökseen, jossa minua mollataan, alennetaan, haukutaan, kielletään koko ongelma, ilkutaan. Mies käyttäytyy kuin teini-ikäinen. Puhuu ihan millä sattuu äänenpainolla (siis naureskelee ja kiusaa) vaikka tilanne on VAKAVA. Suurimman osan ajasta hän tuijottaa minua joko ilmeettömästi, tai hiukan vihamielisen tyhjästi.
Muihin arveluihin en näe syytä ottaa millään lailla kantaa. Päätelkööt lukijat itse.
Viestisi voisi asenteensa puolesta olla mieheni kirjoittama. - Anonyymi
sielurikki kirjoitti:
Selän takana? Kyllä tästä on keskusteltu ihan kasvokkain... Keskustelut päättyvät poikkeuksetta käytökseen, jossa minua mollataan, alennetaan, haukutaan, kielletään koko ongelma, ilkutaan. Mies käyttäytyy kuin teini-ikäinen. Puhuu ihan millä sattuu äänenpainolla (siis naureskelee ja kiusaa) vaikka tilanne on VAKAVA. Suurimman osan ajasta hän tuijottaa minua joko ilmeettömästi, tai hiukan vihamielisen tyhjästi.
Muihin arveluihin en näe syytä ottaa millään lailla kantaa. Päätelkööt lukijat itse.
Viestisi voisi asenteensa puolesta olla mieheni kirjoittama.Ihanaa, kun löysin keskustelun. Kummallinen avoliitto minulla.
Mies on tavallaan kuin unelma, tavallaan robotti, tavallaan yksinäinen sisäänpäinkääntynyt kone ...
Nyt kun ollaan, niin ollaan.
Olen jo niin vanha, että näin.
T. Neljä vuotta seurustellut aikuisiällä 50 v - Anonyymi
sielurikki kirjoitti:
Selän takana? Kyllä tästä on keskusteltu ihan kasvokkain... Keskustelut päättyvät poikkeuksetta käytökseen, jossa minua mollataan, alennetaan, haukutaan, kielletään koko ongelma, ilkutaan. Mies käyttäytyy kuin teini-ikäinen. Puhuu ihan millä sattuu äänenpainolla (siis naureskelee ja kiusaa) vaikka tilanne on VAKAVA. Suurimman osan ajasta hän tuijottaa minua joko ilmeettömästi, tai hiukan vihamielisen tyhjästi.
Muihin arveluihin en näe syytä ottaa millään lailla kantaa. Päätelkööt lukijat itse.
Viestisi voisi asenteensa puolesta olla mieheni kirjoittama.Myös minua kohtaan juuri tuollaista parin sukulaisen osalta (toinen tosin jo kuollut). Kun käytökselle ei ole mitään muuta kunnon syytä ja se on toistuvasti tuollaista, niin jotain tämmöstä sitten lienee syynä. Pahimmillaan tuntuu olevan likimain psykopaatti. Paljon yrittää selitellä, mutta kunnon muutosyritys puuttuu eikä oikein vastuuntuntoa. Olen moniongelmaisenakin yrittänyt neuvoa sanallisesti ja myös omilla esimerkeillä mutta ei, kuuroille korville menee. Kauheaa huutoa on kriittinen keskustelu.
Olenkin todennut, että hölmöile minkä lystäät jossei apu ja neuvot kelpaa! Minusta kun sen avun pitäisi kulkea pikemminkin toisin päin.
Itsekin olen kyllä melko usein totinen ja vähäpuheinen tai puhun lähes mitä sattuu (poissaolevasti)yms. mutta tähän on syynä vaihtelevasti lukuisat ongelmat eli mm. väsymys, uupumus, depis, natriumepätas, epämukava aihe ja keskustelija sekä elämäntilanne. Mä yritän olla aina aito enkä tekopirteä tai tekokiinnostunut. Yleensä aina ymmärrän kyllä ettei keskustelu mene kuten pitäisi ja ymmärrän kyllä toisen sanomisen tai eleet paremmin mitä annan ymmärtää. Voisi olla reilumpaa sanoa heti että anteeksi mut ei vaan huvita nyt puhua vitunka vertaa. Ilonaiheitakin toki on, mutta turhan harvassa. Eräs mikä vähän oikein hämmästyttää, niin pulleat tissit 😊😮 saa aina hyvän mielen. Lähes kaikki em. mainitut oireet poistuisi jossain määrin mikäli olisi tiettyjä asioita tehty toisin sen mikä mahdollista eikä ainakaan semmosta jatkuvaa ongelmalähtöisyyttä ja ihmettelyä minun suhteen - etenkään kun en itse ole mitään aiheuttanut.
lajijasuris
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p561916Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,491662- 521584
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.51527Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis61505Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin61415Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä81316Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta121281Revi siitä ja revi siitä
Enkä revi, ei kiinnosta hevon vittua teidän asiat ja elämä. Revi itte vaan sitä emborullaas istuessas Aamupaskalla41173Kello on puoliyö - aika lopettaa netin käyttö tältä päivältä
Kello on 12, on aika laittaa luurit pöydälle ja sallia yörauha kaupungin asukkaille ja työntekijöille. It is past midni41148