Vanha matkavene, kokemuksia?

Aloitin juuri samojen pohdintojen jälkeen oman veneilyurani uppoumarunkoisella veneellä. Yksi kesä meni kokeiltaessa onko tämä minun juttuni Saaristomerellä. Hyvät muistot jäi ja kipinä veneilyyn, joten vene vaihtui seuraavaksi kesäksi sellaiseen mitä ekana kesänä jäi kaipaamaan.

Uppoumarunkoisella voi pyöriä ihan hyvin koko Suomen saaristossa, ainoat rajoitteet ovat aika ja keli. Sivuaallokossa vene keikkuu kovin, joten matkanteko ei ole mukavaa vaikka hengissä noissa aina selviää. 2 aik 2 lasta kombolla mentiin joitain monipäiväisiä reissuja, ja paljon päiväreissuja. Päiväreissuilla - yön yli reissuilla usein lasten kaverit mukana. Hupiakut on noissa usein pieniä jääkaapin/kylmälauksun jatkuvaan käyttöön. Jotkut (bellat) roiskivat tuulilasille kovin vettä. Nopeus on 5 solmun luokkaa n. 24-jalkaisilla, lujempaa ei kannata yrittää kun saa aikaan mitättömän nopeuden nousun suhteessa meluun, epämukavuuteen ja kulutukseen. Toisaalta tuolla nopeudella tulee elämyksiä vastaan mitä nopeammassa ei ehdi huomata; reissu voi jatkua kuutamon valossa, hylkeet jne. Jos on varaa tuollaiseen veneeseen, niin polttoainekulut (n. 4€/tunti, kesässä 50-200 tuntia) ovat mitättömiä jakautuessaan koko kesän ajalle suhteessa iloon mitä reissuilta saa.

Yhteenveto: tosi positiiviset kokemukset jäi itselle, mutta en toista noin hidasta hommaa. Nopeasti kyllästyy ajamaan samoja rännejä tuntikaupalla ennen kuin pääsee sinne kohteeseen.

Itselläni oli kanssa HT veneen jälkeen uppomarunkoinen 7,2 metrinen vanha meriläinen. Keäloman Saaristomerellä ja syysreissut Pellingiin saaritossa, Espoossa kun oli kotisatama. matkavauhti karvan yli 5 solmua ja tuuliraja noin 110-2 m/s, jonka jälkeen kyyti oli liian epämukavaa keikkumisen vuoksi. Varsinkin sivu- ja peräaallossa. Tilanpuute ja liian matala hytti (ei seisomakorkeutta) aikaansai veneen vaihdon. Puoliplaanari tuli tilalle. Samalla kulut yms. kasvoi reilusti.

Yksi kommentti, jonka kuulin oli sellainen, että veneilijä oli vasta matkalla seuran saareen, kun muut olivat jo palaamassa.
En väitä, että se kuvaisi koko todellisuutta, mutta se on yksi niistä.

Yksi tuttava harmitteli sitä, että kun oli omalla uppiksellaan menossa seuran saareen, niin muut olivat jo tulossa takaisin.
Se on tietenkin vain yksi kokemus, mutta pistetään kokmeustyen jatkoksi

Uppoumarunkoisissa veneen taloudellinen matkanopeus on lähes suoraan verrannollinen vesilinjan pituuteen. Nyrkkisääntönä karkeasti veneen vesilinjan pituus metreinä ~ nopeus solmuina. Uppoumarunkoisten myönteinen erityispiirre on niiden merikelpoisuus, eli perille pääsee kelillä kuin kelillä joskin aika monella näistä etenkin suuremmassa aallokossa sivuaaltoon ajettaessa "rullaaminen " siis voimakas keikkuminen kuten edelliset kirjoittajat toteavat on kovastikin mieleen painuva ominaisuus, joskin keikkumistakin voi merkittävästi halutessaan hillitä valitsemalla ajosuunnan hieman leikkaavaksi aallon suuntaan nähden ( suorin reitti pisteen A ja B välillä ei aina ole miellyttävin ).

Toinen selkeästi loistava ominaisuus on uppoumarunkoisissa veneen suuntavakavuus myös sivutuulessa, jolloin sen saa kätevästi pienellä porukalla esimerkiksi yksin ajetuksi maltillisella nopeudella haluamaansa laituripaikkaan tai luonnonsatamaan tai pois satamasta. Kun potkuri on suojassa kölilinjan takapäässä, voi luonnonsatamia lähestyä rohkeammin kuin miten voisi esimerkiksi lähestyä perävetolaitteella varustetulla veneellä. Suuntavakavuuden varjopuolena on toki peruuttaminen, missä vene menee suoraan riippumatta peräsinlavan kulmasta, joskin opettelemalla sopivan ajotekniikan kaasun ja ruorin käytössä, saa veneen käännetyksi lähes paikallaan.

Polttoaineen kulutus on riippuvainen siis ensisijaisesti vesilinjan pituudesta ja pysytäänkö vauhdissa runkonopeusalueella. Lisäksi vaikuttaa veneen koneteho , paino ja ennen kaikkea tuulipinta. Runkonopeusalueella ajettaessa esimerkiksi 28 hp diiselillä varustettu 11 metrinen paatti kulkiessaan 7 solmun nopeudella kuluttaa 0,8 l tunnissa. 28 hp:n kone ei kuitenkaan riitä teholtaan saavuttaa veneen max runkonopeus n. 11 solmua, eikä vauhti pysy 7:ssä solmussa kovassa vastatuulessa mihin tarvittaisiin n. 60 hp, jolloin kulutus saattaisi olla n. 4-5 l tunnissa.

No mikä on sitten riittävä matkavauhti. Se on täysin käyttäjän korvien välistä kiinni. Jos esimerkiksi purkkarin keskivauhti haluttuun matkasuuntaan olisi 6... 6,5 solmua, saa veneen omistaja olla veneen koosta riippumatta erittäin tyytyväinen. Jolloin uppoumarunkoisen matkamoottoriveneen vauhdin ylittäessä 6 solmua tilanne on ihan OK. Toisaalta ajan myötä vauhtia alkaa useimmat kaivata ennemmin tai myöhemmin... solmu pari lisää per vuosi, jolloin kannattaa hankintapäätöstä tehdessään tutkia myös puoliplaanari vaihtoehdot, millä veneillä voidaan ajaa sekä taloudellista uppoumarunkonopeutta tai hieman kalliimpaa puoliplaania. Puoliplaanarin etu uppoumarunkoiseen nähden on se, että se ei plaanissa ollen rullaa samalla tavoin joskin sen merikelpoisuus uppoumarunkoiseen verraten on ääriolosuhteissa hieman huonompi. Puoliplaanareissa perä on tyypillisesti leveä, mikä mahdollistaa varsin kivat asuintilat veneeseen.

Otanpa tähän muutaman käytännön esimerkin. Esimerkiksi Bella veneet ovat tehneet paljon puoliplaanareita n. 7,5 metrisellä veneellä konetehon ollessa riittävä ( 80 hp ? ) saatetaan päästä jopa lähelle 10 solmua. Jos koneteho esimerkiksi 35 hp, ei päästä kunnolla plaanialueelle vauhtia max. n. 8,5 sol , millä ajettaessa ei juuri rullaa - on vakaa ja mukava ajettava. Vauhdin tippuessa runkonopeuteen rullaa pyöreän perän ansiosta jopa enemmän kuin suippoperäiset uppoumarunkoiset. Keihässalmi KS1040 puoliplaanari koneteholla 150 hp kulkee 16 sol. Kuin juna koko nopeusalueella. Erittäin turvallinen ja miellyttävä käsitellä. 16 solmun vauhdilla kulutus 25 l / tunti. Oma suosikkini on näistä puoliplaanareista tämä uusi Marsund, missä palikat on muutoin kohdallaan, paitsi asuintilat hieman niukat pidempään oleskeluun. Täysin uppoumarunkoisissa esimerkiksi moottoripurjehtijana markkinoitu finnsailor on hyvä kokonaisuus koosta riippumatta. Keppi pois ja menoksi. Norjalainen Saga 27 on myös kivasti suunniteltu monitoimi matkavene n. 7 solmua. Ja pisteenä i:n päälle - puuveneistä ymmärtävälle saattaa löytyä halavalla todellisia helmiä esimerkiksi Pellinkiläisistä tai Summalaisista malleista veneitä jotka on tehty taidolla ja joilla matkavauhti on n. 11-12 sol.

Konetehon riittävyyteen kannattaa uppoumarunkoisessa kiinnittää huomiota jos käyttöalue Joensuun seutu ja Pielinen, Pielisjoen virtausnopeus saattaa olla jopa yli 2 solmua, jolloin olisihan se kiva päästä jotenkin vastavirtaankin - nimittäin uppoumarunkoisessa veneessä virta todella vie venettä. Toisaalta jos mielii joskus Ilosaaren laituriin, kannattaa konetehoa todella olla, jotta pääsee laituriin, eikä ajaudu alavirran kivikoihin...

Uppoumarunkoisissa veneen taloudellinen matkanopeus on lähes suoraan verrannollinen vesilinjan pituuteen. Nyrkkisääntönä karkeasti veneen vesilinjan pituus metreinä ~ nopeus solmuina. Uppoumarunkoisten myönteinen erityispiirre on niiden merikelpoisuus, eli perille pääsee kelillä kuin kelillä joskin aika monella näistä etenkin suuremmassa aallokossa sivuaaltoon ajettaessa "rullaaminen " siis voimakas keikkuminen kuten edelliset kirjoittajat toteavat on kovastikin mieleen painuva ominaisuus, joskin keikkumistakin voi merkittävästi halutessaan hillitä valitsemalla ajosuunnan hieman leikkaavaksi aallon suuntaan nähden ( suorin reitti pisteen A ja B välillä ei aina ole miellyttävin ).

Toinen selkeästi loistava ominaisuus on uppoumarunkoisissa veneen suuntavakavuus myös sivutuulessa, jolloin sen saa kätevästi pienellä porukalla esimerkiksi yksin ajetuksi maltillisella nopeudella haluamaansa laituripaikkaan tai luonnonsatamaan tai pois satamasta. Kun potkuri on suojassa kölilinjan takapäässä, voi luonnonsatamia lähestyä rohkeammin kuin miten voisi esimerkiksi lähestyä perävetolaitteella varustetulla veneellä. Suuntavakavuuden varjopuolena on toki peruuttaminen, missä vene menee suoraan riippumatta peräsinlavan kulmasta, joskin opettelemalla sopivan ajotekniikan kaasun ja ruorin käytössä, saa veneen käännetyksi lähes paikallaan.

Polttoaineen kulutus on riippuvainen siis ensisijaisesti vesilinjan pituudesta ja pysytäänkö vauhdissa runkonopeusalueella. Lisäksi vaikuttaa veneen koneteho , paino ja ennen kaikkea tuulipinta. Runkonopeusalueella ajettaessa esimerkiksi 28 hp diiselillä varustettu 11 metrinen paatti kulkiessaan 7 solmun nopeudella kuluttaa 0,8 l tunnissa. 28 hp:n kone ei kuitenkaan riitä teholtaan saavuttaa veneen max runkonopeus n. 11 solmua, eikä vauhti pysy 7:ssä solmussa kovassa vastatuulessa mihin tarvittaisiin n. 60 hp, jolloin kulutus saattaisi olla n. 4-5 l tunnissa.

No mikä on sitten riittävä matkavauhti. Se on täysin käyttäjän korvien välistä kiinni. Jos esimerkiksi purkkarin keskivauhti haluttuun matkasuuntaan olisi 6... 6,5 solmua, saa veneen omistaja olla veneen koosta riippumatta erittäin tyytyväinen. Jolloin uppoumarunkoisen matkamoottoriveneen vauhdin ylittäessä 6 solmua tilanne on ihan OK. Toisaalta ajan myötä vauhtia alkaa useimmat kaivata ennemmin tai myöhemmin... solmu pari lisää per vuosi, jolloin kannattaa hankintapäätöstä tehdessään tutkia myös puoliplaanari vaihtoehdot, millä veneillä voidaan ajaa sekä taloudellista uppoumarunkonopeutta tai hieman kalliimpaa puoliplaania. Puoliplaanarin etu uppoumarunkoiseen nähden on se, että se ei plaanissa ollen rullaa samalla tavoin joskin sen merikelpoisuus uppoumarunkoiseen verraten on ääriolosuhteissa hieman huonompi. Puoliplaanareissa perä on tyypillisesti leveä, mikä mahdollistaa varsin kivat asuintilat veneeseen.

Otanpa tähän muutaman käytännön esimerkin. Esimerkiksi Bella veneet ovat tehneet paljon puoliplaanareita n. 7,5 metrisellä veneellä konetehon ollessa riittävä ( 80 hp ? ) saatetaan päästä jopa lähelle 10 solmua. Jos koneteho esimerkiksi 35 hp, ei päästä kunnolla plaanialueelle vauhtia max. n. 8,5 sol , millä ajettaessa ei juuri rullaa - on vakaa ja mukava ajettava. Vauhdin tippuessa runkonopeuteen rullaa pyöreän perän ansiosta jopa enemmän kuin suippoperäiset uppoumarunkoiset. Keihässalmi KS1040 puoliplaanari koneteholla 150 hp kulkee 16 sol. Kuin juna koko nopeusalueella. Erittäin turvallinen ja miellyttävä käsitellä. 16 solmun vauhdilla kulutus 25 l / tunti. Oma suosikkini on näistä puoliplaanareista tämä uusi Marsund, missä palikat on muutoin kohdallaan, paitsi asuintilat hieman niukat pidempään oleskeluun. Täysin uppoumarunkoisissa esimerkiksi moottoripurjehtijana markkinoitu finnsailor on hyvä kokonaisuus koosta riippumatta. Keppi pois ja menoksi. Norjalainen Saga 27 on myös kivasti suunniteltu monitoimi matkavene n. 7 solmua. Ja pisteenä i:n päälle - puuveneistä ymmärtävälle saattaa löytyä halavalla todellisia helmiä esimerkiksi Pellinkiläisistä tai Summalaisista malleista veneitä jotka on tehty taidolla ja joilla matkavauhti on n. 11-12 sol.

Konetehon riittävyyteen kannattaa uppoumarunkoisessa kiinnittää huomiota jos käyttöalue Joensuun seutu ja Pielinen, Pielisjoen virtausnopeus saattaa olla jopa yli 2 solmua, jolloin olisihan se kiva päästä jotenkin vastavirtaankin - nimittäin uppoumarunkoisessa veneessä virta todella vie venettä. Toisaalta jos mielii joskus Ilosaaren laituriin, kannattaa konetehoa todella olla, jotta pääsee laituriin, eikä ajaudu alavirran kivikoihin...

Uppoumarunkoisissa veneen taloudellinen matkanopeus on lähes suoraan verrannollinen vesilinjan pituuteen. Nyrkkisääntönä karkeasti veneen vesilinjan pituus metreinä ~ nopeus solmuina. Uppoumarunkoisten myönteinen erityispiirre on niiden merikelpoisuus, eli perille pääsee kelillä kuin kelillä joskin aika monella näistä etenkin suuremmassa aallokossa sivuaaltoon ajettaessa "rullaaminen " siis voimakas keikkuminen kuten edelliset kirjoittajat toteavat on kovastikin mieleen painuva ominaisuus, joskin keikkumistakin voi merkittävästi halutessaan hillitä valitsemalla ajosuunnan hieman leikkaavaksi aallon suuntaan nähden ( suorin reitti pisteen A ja B välillä ei aina ole miellyttävin ).

Toinen selkeästi loistava ominaisuus on uppoumarunkoisissa veneen suuntavakavuus myös sivutuulessa, jolloin sen saa kätevästi pienellä porukalla esimerkiksi yksin ajetuksi maltillisella nopeudella haluamaansa laituripaikkaan tai luonnonsatamaan tai pois satamasta. Kun potkuri on suojassa kölilinjan takapäässä, voi luonnonsatamia lähestyä rohkeammin kuin miten voisi esimerkiksi lähestyä perävetolaitteella varustetulla veneellä. Suuntavakavuuden varjopuolena on toki peruuttaminen, missä vene menee suoraan riippumatta peräsinlavan kulmasta, joskin opettelemalla sopivan ajotekniikan kaasun ja ruorin käytössä, saa veneen käännetyksi lähes paikallaan.

Polttoaineen kulutus on riippuvainen siis ensisijaisesti vesilinjan pituudesta ja pysytäänkö vauhdissa runkonopeusalueella. Lisäksi vaikuttaa veneen koneteho , paino ja ennen kaikkea tuulipinta. Runkonopeusalueella ajettaessa esimerkiksi 28 hp diiselillä varustettu 11 metrinen paatti kulkiessaan 7 solmun nopeudella kuluttaa 0,8 l tunnissa. 28 hp:n kone ei kuitenkaan riitä teholtaan saavuttaa veneen max runkonopeus n. 11 solmua, eikä vauhti pysy 7:ssä solmussa kovassa vastatuulessa mihin tarvittaisiin n. 60 hp, jolloin kulutus saattaisi olla n. 4-5 l tunnissa.

No mikä on sitten riittävä matkavauhti. Se on täysin käyttäjän korvien välistä kiinni. Jos esimerkiksi purkkarin keskivauhti haluttuun matkasuuntaan olisi 6... 6,5 solmua, saa veneen omistaja olla veneen koosta riippumatta erittäin tyytyväinen. Jolloin uppoumarunkoisen matkamoottoriveneen vauhdin ylittäessä 6 solmua tilanne on ihan OK. Toisaalta ajan myötä vauhtia alkaa useimmat kaivata ennemmin tai myöhemmin... solmu pari lisää per vuosi, jolloin kannattaa hankintapäätöstä tehdessään tutkia myös puoliplaanari vaihtoehdot, millä veneillä voidaan ajaa sekä taloudellista uppoumarunkonopeutta tai hieman kalliimpaa puoliplaania. Puoliplaanarin etu uppoumarunkoiseen nähden on se, että se ei plaanissa ollen rullaa samalla tavoin joskin sen merikelpoisuus uppoumarunkoiseen verraten on ääriolosuhteissa hieman huonompi. Puoliplaanareissa perä on tyypillisesti leveä, mikä mahdollistaa varsin kivat asuintilat veneeseen.

Otanpa tähän muutaman käytännön esimerkin. Esimerkiksi Bella veneet ovat tehneet paljon puoliplaanareita n. 7,5 metrisellä veneellä konetehon ollessa riittävä ( 80 hp ? ) saatetaan päästä jopa lähelle 10 solmua. Jos koneteho esimerkiksi 35 hp, ei päästä kunnolla plaanialueelle vauhtia max. n. 8,5 sol , millä ajettaessa ei juuri rullaa - on vakaa ja mukava ajettava. Vauhdin tippuessa runkonopeuteen rullaa pyöreän perän ansiosta jopa enemmän kuin suippoperäiset uppoumarunkoiset. Keihässalmi KS1040 puoliplaanari koneteholla 150 hp kulkee 16 sol. Kuin juna koko nopeusalueella. Erittäin turvallinen ja miellyttävä käsitellä. 16 solmun vauhdilla kulutus 25 l / tunti. Oma suosikkini on näistä puoliplaanareista tämä uusi Marsund, missä palikat on muutoin kohdallaan, paitsi asuintilat hieman niukat pidempään oleskeluun. Täysin uppoumarunkoisissa esimerkiksi moottoripurjehtijana markkinoitu finnsailor on hyvä kokonaisuus koosta riippumatta. Keppi pois ja menoksi. Norjalainen Saga 27 on myös kivasti suunniteltu monitoimi matkavene n. 7 solmua. Ja pisteenä i:n päälle - puuveneistä ymmärtävälle saattaa löytyä halavalla todellisia helmiä esimerkiksi Pellinkiläisistä tai Summalaisista malleista veneitä jotka on tehty taidolla ja joilla matkavauhti on n. 11-12 sol.

Konetehon riittävyyteen kannattaa uppoumarunkoisessa kiinnittää huomiota jos käyttöalue Joensuun seutu ja Pielinen, Pielisjoen virtausnopeus saattaa olla jopa yli 2 solmua, jolloin olisihan se kiva päästä jotenkin vastavirtaankin - nimittäin uppoumarunkoisessa veneessä virta todella vie venettä. Toisaalta jos mielii joskus Ilosaaren laituriin, kannattaa konetehoa todella olla, jotta pääsee laituriin, eikä ajaudu alavirran kivikoihin...

Uppoumarunkoisissa veneen taloudellinen matkanopeus on lähes suoraan verrannollinen vesilinjan pituuteen. Nyrkkisääntönä karkeasti veneen vesilinjan pituus metreinä ~ nopeus solmuina. Uppoumarunkoisten myönteinen erityispiirre on niiden merikelpoisuus, eli perille pääsee kelillä kuin kelillä joskin aika monella näistä etenkin suuremmassa aallokossa sivuaaltoon ajettaessa "rullaaminen " siis voimakas keikkuminen kuten edelliset kirjoittajat toteavat on kovastikin mieleen painuva ominaisuus, joskin keikkumistakin voi merkittävästi halutessaan hillitä valitsemalla ajosuunnan hieman leikkaavaksi aallon suuntaan nähden ( suorin reitti pisteen A ja B välillä ei aina ole miellyttävin ).

Toinen selkeästi loistava ominaisuus on uppoumarunkoisissa veneen suuntavakavuus myös sivutuulessa, jolloin sen saa kätevästi pienellä porukalla esimerkiksi yksin ajetuksi maltillisella nopeudella haluamaansa laituripaikkaan tai luonnonsatamaan tai pois satamasta. Kun potkuri on suojassa kölilinjan takapäässä, voi luonnonsatamia lähestyä rohkeammin kuin miten voisi esimerkiksi lähestyä perävetolaitteella varustetulla veneellä. Suuntavakavuuden varjopuolena on toki peruuttaminen, missä vene menee suoraan riippumatta peräsinlavan kulmasta, joskin opettelemalla sopivan ajotekniikan kaasun ja ruorin käytössä, saa veneen käännetyksi lähes paikallaan.

Polttoaineen kulutus on riippuvainen siis ensisijaisesti vesilinjan pituudesta ja pysytäänkö vauhdissa runkonopeusalueella. Lisäksi vaikuttaa veneen koneteho , paino ja ennen kaikkea tuulipinta. Runkonopeusalueella ajettaessa esimerkiksi 28 hp diiselillä varustettu 11 metrinen paatti kulkiessaan 7 solmun nopeudella kuluttaa 0,8 l tunnissa. 28 hp:n kone ei kuitenkaan riitä teholtaan saavuttaa veneen max runkonopeus n. 11 solmua, eikä vauhti pysy 7:ssä solmussa kovassa vastatuulessa mihin tarvittaisiin n. 60 hp, jolloin kulutus saattaisi olla n. 4-5 l tunnissa.

No mikä on sitten riittävä matkavauhti. Se on täysin käyttäjän korvien välistä kiinni. Jos esimerkiksi purkkarin keskivauhti haluttuun matkasuuntaan olisi 6... 6,5 solmua, saa veneen omistaja olla veneen koosta riippumatta erittäin tyytyväinen. Jolloin uppoumarunkoisen matkamoottoriveneen vauhdin ylittäessä 6 solmua tilanne on ihan OK. Toisaalta ajan myötä vauhtia alkaa useimmat kaivata ennemmin tai myöhemmin... solmu pari lisää per vuosi, jolloin kannattaa hankintapäätöstä tehdessään tutkia myös puoliplaanari vaihtoehdot, millä veneillä voidaan ajaa sekä taloudellista uppoumarunkonopeutta tai hieman kalliimpaa puoliplaania. Puoliplaanarin etu uppoumarunkoiseen nähden on se, että se ei plaanissa ollen rullaa samalla tavoin joskin sen merikelpoisuus uppoumarunkoiseen verraten on ääriolosuhteissa hieman huonompi. Puoliplaanareissa perä on tyypillisesti leveä, mikä mahdollistaa varsin kivat asuintilat veneeseen.

Otanpa tähän muutaman käytännön esimerkin. Esimerkiksi Bella veneet ovat tehneet paljon puoliplaanareita n. 7,5 metrisellä veneellä konetehon ollessa riittävä ( 80 hp ? ) saatetaan päästä jopa lähelle 10 solmua. Jos koneteho esimerkiksi 35 hp, ei päästä kunnolla plaanialueelle vauhtia max. n. 8,5 sol , millä ajettaessa ei juuri rullaa - on vakaa ja mukava ajettava. Vauhdin tippuessa runkonopeuteen rullaa pyöreän perän ansiosta jopa enemmän kuin suippoperäiset uppoumarunkoiset. Keihässalmi KS1040 puoliplaanari koneteholla 150 hp kulkee 16 sol. Kuin juna koko nopeusalueella. Erittäin turvallinen ja miellyttävä käsitellä. 16 solmun vauhdilla kulutus 25 l / tunti. Oma suosikkini on näistä puoliplaanareista tämä uusi Marsund, missä palikat on muutoin kohdallaan, paitsi asuintilat hieman niukat pidempään oleskeluun. Täysin uppoumarunkoisissa esimerkiksi moottoripurjehtijana markkinoitu finnsailor on hyvä kokonaisuus koosta riippumatta. Keppi pois ja menoksi. Norjalainen Saga 27 on myös kivasti suunniteltu monitoimi matkavene n. 7 solmua. Ja pisteenä i:n päälle - puuveneistä ymmärtävälle saattaa löytyä halavalla todellisia helmiä esimerkiksi Pellinkiläisistä tai Summalaisista malleista veneitä jotka on tehty taidolla ja joilla matkavauhti on n. 11-12 sol.

Konetehon riittävyyteen kannattaa uppoumarunkoisessa kiinnittää huomiota jos käyttöalue Joensuun seutu ja Pielinen, Pielisjoen virtausnopeus saattaa olla jopa yli 2 solmua, jolloin olisihan se kiva päästä jotenkin vastavirtaankin - nimittäin uppoumarunkoisessa veneessä virta todella vie venettä. Toisaalta jos mielii joskus Ilosaaren laituriin, kannattaa konetehoa todella olla, jotta pääsee laituriin, eikä ajaudu alavirran kivikoihin...

Uppoumarunkoisissa veneen taloudellinen matkanopeus on lähes suoraan verrannollinen vesilinjan pituuteen. Nyrkkisääntönä karkeasti veneen vesilinjan pituus metreinä ~ nopeus solmuina. Uppoumarunkoisten myönteinen erityispiirre on niiden merikelpoisuus, eli perille pääsee kelillä kuin kelillä joskin aika monella näistä etenkin suuremmassa aallokossa sivuaaltoon ajettaessa "rullaaminen " siis voimakas keikkuminen kuten edelliset kirjoittajat toteavat on kovastikin mieleen painuva ominaisuus, joskin keikkumistakin voi merkittävästi halutessaan hillitä valitsemalla ajosuunnan hieman leikkaavaksi aallon suuntaan nähden ( suorin reitti pisteen A ja B välillä ei aina ole miellyttävin ).

Toinen selkeästi loistava ominaisuus on uppoumarunkoisissa veneen suuntavakavuus myös sivutuulessa, jolloin sen saa kätevästi pienellä porukalla esimerkiksi yksin ajetuksi maltillisella nopeudella haluamaansa laituripaikkaan tai luonnonsatamaan tai pois satamasta. Kun potkuri on suojassa kölilinjan takapäässä, voi luonnonsatamia lähestyä rohkeammin kuin miten voisi esimerkiksi lähestyä perävetolaitteella varustetulla veneellä. Suuntavakavuuden varjopuolena on toki peruuttaminen, missä vene menee suoraan riippumatta peräsinlavan kulmasta, joskin opettelemalla sopivan ajotekniikan kaasun ja ruorin käytössä, saa veneen käännetyksi lähes paikallaan.

Polttoaineen kulutus on riippuvainen siis ensisijaisesti vesilinjan pituudesta ja pysytäänkö vauhdissa runkonopeusalueella. Lisäksi vaikuttaa veneen koneteho , paino ja ennen kaikkea tuulipinta. Runkonopeusalueella ajettaessa esimerkiksi 28 hp diiselillä varustettu 11 metrinen paatti kulkiessaan 7 solmun nopeudella kuluttaa 0,8 l tunnissa. 28 hp:n kone ei kuitenkaan riitä teholtaan saavuttaa veneen max runkonopeus n. 11 solmua, eikä vauhti pysy 7:ssä solmussa kovassa vastatuulessa mihin tarvittaisiin n. 60 hp, jolloin kulutus saattaisi olla n. 4-5 l tunnissa.

No mikä on sitten riittävä matkavauhti. Se on täysin käyttäjän korvien välistä kiinni. Jos esimerkiksi purkkarin keskivauhti haluttuun matkasuuntaan olisi 6... 6,5 solmua, saa veneen omistaja olla veneen koosta riippumatta erittäin tyytyväinen. Jolloin uppoumarunkoisen matkamoottoriveneen vauhdin ylittäessä 6 solmua tilanne on ihan OK. Toisaalta ajan myötä vauhtia alkaa useimmat kaivata ennemmin tai myöhemmin... solmu pari lisää per vuosi, jolloin kannattaa hankintapäätöstä tehdessään tutkia myös puoliplaanari vaihtoehdot, millä veneillä voidaan ajaa sekä taloudellista uppoumarunkonopeutta tai hieman kalliimpaa puoliplaania. Puoliplaanarin etu uppoumarunkoiseen nähden on se, että se ei plaanissa ollen rullaa samalla tavoin joskin sen merikelpoisuus uppoumarunkoiseen verraten on ääriolosuhteissa hieman huonompi. Puoliplaanareissa perä on tyypillisesti leveä, mikä mahdollistaa varsin kivat asuintilat veneeseen.

Otanpa tähän muutaman käytännön esimerkin. Esimerkiksi Bella veneet ovat tehneet paljon puoliplaanareita n. 7,5 metrisellä veneellä konetehon ollessa riittävä ( 80 hp ? ) saatetaan päästä jopa lähelle 10 solmua. Jos koneteho esimerkiksi 35 hp, ei päästä kunnolla plaanialueelle vauhtia max. n. 8,5 sol , millä ajettaessa ei juuri rullaa - on vakaa ja mukava ajettava. Vauhdin tippuessa runkonopeuteen rullaa pyöreän perän ansiosta jopa enemmän kuin suippoperäiset uppoumarunkoiset. Keihässalmi KS1040 puoliplaanari koneteholla 150 hp kulkee 16 sol. Kuin juna koko nopeusalueella. Erittäin turvallinen ja miellyttävä käsitellä. 16 solmun vauhdilla kulutus 25 l / tunti. Oma suosikkini on näistä puoliplaanareista tämä uusi Marsund, missä palikat on muutoin kohdallaan, paitsi asuintilat hieman niukat pidempään oleskeluun. Täysin uppoumarunkoisissa esimerkiksi moottoripurjehtijana markkinoitu finnsailor on hyvä kokonaisuus koosta riippumatta. Keppi pois ja menoksi. Norjalainen Saga 27 on myös kivasti suunniteltu monitoimi matkavene n. 7 solmua. Ja pisteenä i:n päälle - puuveneistä ymmärtävälle saattaa löytyä halavalla todellisia helmiä esimerkiksi Pellinkiläisistä tai Summalaisista malleista veneitä jotka on tehty taidolla ja joilla matkavauhti on n. 11-12 sol.

Konetehon riittävyyteen kannattaa uppoumarunkoisessa kiinnittää huomiota jos käyttöalue Joensuun seutu ja Pielinen, Pielisjoen virtausnopeus saattaa olla jopa yli 2 solmua, jolloin olisihan se kiva päästä jotenkin vastavirtaankin - nimittäin uppoumarunkoisessa veneessä virta todella vie venettä. Toisaalta jos mielii joskus Ilosaaren laituriin, kannattaa konetehoa todella olla, jotta pääsee laituriin, eikä ajaudu alavirran kivikoihin...

No, asia tuli kyllä selväksi...

Pisimmät reissut minulla uppoumarunkoisella 27 jalkaisella norjalaisella putputtajalla (matkanopeus 6 solmua, paino 3500 kg, yanmar 35 diesel) on 2 kertaa tukholmaan helsingistä. Ja tallinnaan epälukuisia kertoja. Jos ei ole kiire niin halpaa kyytiä mitä tulee polttoainekuluihin. Kaiholla muistelen noita reissuja, jokusen vuoden olen ollut ilman venettä kun on ollut isompia remonttihommia kotona.

Pikkufiskarilla onko kokemusta sellaisista suippoperäisistä uppiksista missä ns kantolevy tai Trimmilevy perän jatkeena ehkäisemässä perän painumista ? Kuinka sellainen toimii uppiksella ? Esimerkiksi Simppuun on sellainen saatavissa !

Puoliplaanarit ovat mielestäni olleet hyvä kompromissi oikeasti liukuvan ja uppiksen väliltä: normaalisti ajan uppoumavauhdilla ja kustannukset pysyvät kurissa. Vene kulkee suoraan kiemurtelematta. Toisaalta tarpeen tullen voi poistua paikalta myös ripeästi toisin kuin oikealla uppiksella. Tosin kovin kustannuksin. Sisätilat tosiaan tasaperäisissä paremmat.

Puoliplaanari on uppoumarunkoisen vaihtoehto. Ei liukuvan. Jos haluaa yleensä edetä nopeasti, kannattaa vain suosiolla ostaa liukuva vene ja hyväksyä sen mukana tulevat murheet.

Uppiksia sekä katettuja että avo löytyy hintaluokasta 5-10 t. Olisko heittää mitään puoliliukuvaa samaan hintahaarukaan.