Yksipuoleinen yhteydenpito ystävyys suhteissa

Kokemusta on useita ja olenkin yksi kerrallaan jättänyt tuollaiset suhteet taakseni.......ei ole mikään velvollisuus pitää yllä yksipuolisia suhteita.......jos kyselyjä on tullut olen sanonut suoraan miksi en enää soita........

Joo varmasti monella on kokemusta.. Tuntuu että ystävillä jotka eivät itse tee ystävyys suhteen ylläpitämisen eteen mitään, on paljon muita ystäviä... No ehkä he jossain vaiheessa huomaa että mitäs sille yhdelle "ystävälle" kuuluu.

Sama! Kovasti vakuuttivat että "oli kiva jutella" ja "kiva ku soitit ku mä oon ite nii huono pitämään yhteyttä". Ei oikea ystävyys ole tuollaista.

Minullakin on kokemusta ihmisistä, joita olen pitänyt ystävinäni mutta jotka eivät ole viitsineet oma-aloitteisesti pitää yhteyttä. Ja sitten on ollut niitä, joille olen kelvannut monenlaiseksi avuksi ja lohduttavaksi olkapääksikin, vaan itse en ole heiltä saanut apua silloin, kun olisin tarvinnut. Yksikin "ystävä", joka oli itkenyt minulle vähän väliä omia murheitaan, ei välittänyt kuunnella yhtään, kun minä olisin vastavuoroisesti kertonut omista ongelmistani.

Oma lukunsa ovat ne, jotka kyläilevät ja jopa kutsuvat itsensä kylään mutta eivät koskaan esitä vastakutsua.

Olisi hauska tietää, menettelevätkö nuo tuntemani tyypit samalla tavoin myös muita ihmisiä kohtaan vai näkevätkö he vain minut jotenkin vähempiarvoisempana, jonka kanssa ei tarvitse olla vastavuoroinen tai jonka kanssa ei välttämättä tarvitse edes noudattaa hyviä tapoja.

Kun oikein mietin kokemuksiani elämäni varrelta, aika itsekeskeistä porukkaa tässä maailmassa tuntuu tallaavan. Mutta ehkä ystävyyden merkityksestä ja muodoista on kehitelty turhan ihannoiva kuva - ainakaan minulla ei ole ollut mitään "tosi ystäviä", vaikka olen itse yrittänyt sellainen olla.

Hei "halpamakkara". Olipa hyvä kirjoitus :). Ja joo ehkä ystävyydestä on kehitelty aika ihannoiva kuva.. Mutta toivoisin jokaiselle edes yhden kokemuksen hyvästä ystävyyssuhteesta :). Se jää mieleen ja tunteisiin koko loppuelämäksi :)! Vaalikaa ja tehkää töitä ystävyys suhteiden eteen :).

Minulla myös kokemusta, montakin. Nykyään en enää tällaisia "ystäviä" siedä. Se ei ole oikeaa ystävyyttä jos vain toinen pitää yhteyttä ja joutuu siten yksin ylläpitämään ystävyyttä. Haluan selkeästi tietää, kuka on ystävä ja kuka ei. Ja yksi asia mistä sen tietää on juuri tämä yhteydenpitokysymys. Ystävyys on molemminpuolista.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen tullut siihen tulokseen, että jos joku haluaa pitää yhteyttä minuun päin, hän voi soittaa minulle, en lyö luuria korvaan, paitsi kännissä soitteleville.

Minä itse soitan niille ihmisille joiden kuulumiset minua kiinnostaa.

Hei

Kirjoitat aiheesta, josta monella on varmasti kokemuksia. Ystävyyden perusolemus on tasaväkisyys ja vuorovaikutteisuus, varmuus siitä, että kumpikin osapuoli kannattelee ystävyyttä yhdessä. Vain toisen varassa ei voi ystävyys lujittua.

Aloitteen teko tapaamisten suhteen on kuitenkin joillekin vaikeampaa kuin toisille. Osittain siihen saattaa vaikuttaa ihan perusluonne, joillain kiireinen elämäntilanne, jotkut ovat arkoja peläten häiritsevänsä toista, jotkut taas saattavat olla niin omien murheidensa kuormittamia, etteivät kykene aloitteeen tekoon. Koska tällainen luettelointi ei kuitenkaan auta sinua, ehdotan että kysyt asiasta suoraan ja kauniisti. Voit kertoa, että sinusta tuntuisi hyvältä, jos sinua lähestytään ja otetaan aloite sinua kohtaan. Jokainen tietää, miten kiva on tulla kutsutuksi eikä aina vain olla kutsuja. Tällöin toiselle osapuolelle tarjoutuu tilaisuus kertoa, miksei hän ole vastavuoroisuuteen kyennyt ja mitä hän oikeasti ystävyydeltä toivoo. Jos se on liian vaikeaa, ottaa asiaa puheeksi, voit myös lähettää vaikka tekstarin, että hei, toivoisin että ehdotat seuraavaa tapaamistamme (esim.kukauden kuluessa). Voi olla, että pelkkä tämä jo laukaisee tilanteen ja voittekin taas nauttia ystävyydestänne. Joskus toki on niinkin, että ystävyyssuhteisiin tulee liikaa etäisyyttä ja vierautta. Kaikki suhteet eivät vaan jatku halki elämän. Tai jotkut jatkuvat ohuina ja satunnaisina, toisten ollessa tiiviitä ja lujia.

Mitä ajattelet tästä, saitko yhtään apua?

Merja, diakoni

Minä olen varmaankin tuollainen alkuperäisen kirjoittajan tarkoittama ystävä. Olen introvertti, ja viihdyn suurimmaksi osaksi yksinäni. Ystäviäni tapaan mielelläni aina silloin tällöin, mutta tapaamisen jälkeen en viikkoihin kaipaa seuraa. Vaikka ystävien tapaaminen onkin antoisaa, niin se on myös tavallaan uuvuttavaa. Puhelimessa en jaksa höpöttää muutamaa minuuttia kauempaa.

Minulla on eräs ystävä, joka ei kestä hetkenkään yksinoloa. Hänellä on toki muitakin kavereita kuin minä, mutta silti hän haluaisi tavata minuakin joka viikko, joka on minulle ihan liian tiuhaan. Hän soittelee "kuulumisia" harva se päivä, ja puhelut kestäisivät varmaan useita tunteja, jos en lopettaisi jossain vaiheessa. On varmaan sanomattakin selvää, että koska hän "pommittaa" minua yhteydenotoillaan niin useasti että se välillä suorastaan ahdistaa (toki en aina vastaa puhelmeen), niin itse en koe tarvetta soitella hänelle kovinkaan usein. Tästä hän onkin muutaman kerran sanonut olevansa loukkaantunut.

Minulla on myös hyvin sosiaalinen työ, ja usein työpäivän jälkeen olen niin kurkkuani myöten täynnä ihmiskontakteja, että en jaksa olla missään tekemisissä kenenkään kanssa, en edes ystävieni. En nyt väitä että alkuperäisellä kirjoittajalla olisi juuri tämä tilanne, voihan olla, että hänen ystävillään on jokin muu syy. Eivät tosiaan välitä tarpeeksi, tai heillä on niin paljon muitakin kavereita ja menoja, että eivät "ehdi". Mutta tämä oli minun näkökulmani asiaan, toivottavasti siitä sai jotain ajattelemisen aihetta.

Minulla on useampikin ystävä jotka soittavat lähes viikottain ja selostavat kaikki tekemisensä melkein sekunti sekunnilta sitten viime "näkemän". 10 minuuttia vielä menee sitä puhetulvaa kuunnellessa, mutta sitten alkaa ajatus väkisinkin harhailemaan omissa tekemättömissä töissä tai pitäisi jo päästä lenkille tai tekemään jotain aivan muuta.


Kyllänän hekin minua syyllistävät siitä, kun et sinä koskaan soita, mutta kun heidän kuulumiset tulevat vaihdetuksi kokonaisvaltaisesti näinkin, niin eipä minulle tule pieneen mieleenkään soittaa enää itse heille päin.

Tuo on vielä pientä siihen verrattuna kun yrität itse pitää yhteyttä niin tulet vielä torjutuksi etkä saa edes mikäänlaista vastakaikua. Nimimerkillä kokemusta on.