Yksinkertainen kirjanpito

Miten on, onnistunko itse pitämään kirjanpitoa pienestä liiketoiminnastani? Koulutusta ei ole. Olen alv-velvollinen joten ne kai tulee tilittää kuukausittain. Osaisko joku kirjoittaa pienen esimerkin? Kyseessä on jälleenmyynti netin kautta.
Ilmianna
Jaa

7 Vastausta



netistä nimellä yhdenkertainen kirjanpito.

Oheisesta keskustelusta voit saada vinkkejä mitä kannattaisi tehdä.

http://www.pingstate.nu/foorumi/114919
Ilmianna
Jaa
Jos toiminta on pientä ja lähinnä harrastuksen omaista, onnistut varmasti pienellä vaivannäöllä. Pieni yhtiö tekee kirjanpitonsa verottajaa varten, joten tässä kohtaa kannattaa olla tarkkana. ALV-lainsäädäntöön tutustuminen (etenkin, jos ostat tavaraa ulkomailta tms.)on ensisijaisen tärkeää. Toisaalta voisit pyytää jonkun tutun osaavan neuvomaan tai ostaa palveluna henkilökohtaisen "koulutuksen", jotta pystyisit itse tekemään kirjanpitosi.
Ilmianna
Jaa
Suosittelen että jo aika pienessäkin toiminnassa kannatta antaa kirjanpito sellaiselle joka sitä tekee jatkuvasti ja jolla on siihen kunnon ohjelmat. Jos toimitaa on vähä, ei kirjapito ulkopuolisella maksa myöskään paljon, oman ajan voi käyttää siihen mitä itse osaa, jos osaa. Siis yrittämiseen. Minulla on ollut neljä eri kokoista yritystä ja olen pitäny myös itse kirjanpitoa. Vaikka minulla on siihen koulutuskin, en ryhdy enää itse koskaan sitä tekemään. Mutta kyllähän pienikin yritys voi tehdä kirjanpitonsa kaksinkertaisena, ei sitä kukaan kiellä. Tai jos tarkkoja ollaan tuon kirjanpidon nimi on yhdenkertainen kirjanpito, vaikka itsekin tuossa kirjoitin yksinkertaine, mutta kun sellainen on itse, niin sitä sitten sählää.
Ilmianna
Jaa
on tarkoitus itse alkaa vääntää tmi kirjanpitoa, löysin tilikirja 3, joka on jollekkin hampulekureille tarkoitettu.
mutta siinä saa muokattua tiliöintejä ja laskee vielä ALVitkin.
testaan demoa vielä ja teen päätöksen sitten.
www.tummalintu.fi
Ilmianna
Jaa
Kirjanpito ei ole ikinä yksinkertaista, vaan kahdenkertaista. Debet ja Kredit. Eli jos et osaa niin ei kannata. Virkavalta vaatii oikein tehtyä kirjanpitoa.
Ilmianna
Jaa
kirjanpitäjä voi olla yksinkertainen mutta oikein hoidettu kirjanpito on joko yhden tai kahdenkertaista
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
merkitäänkö alvit tähän yhdenkertaiseen kirjanpitoon myös? maksetut ymmärrän kyllä maksetuiksi mutta miten merkitään vähennetyt?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Yksinkertainen kirjanpito

Miten on, onnistunko itse pitämään kirjanpitoa pienestä liiketoiminnastani? Koulutusta ei ole. Olen alv-velvollinen joten ne kai tulee tilittää kuukausittain. Osaisko joku kirjoittaa pienen esimerkin? Kyseessä on jälleenmyynti netin kautta.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta