Uudenlaisesta oppista: "ylistysoppi", kritiikkiä

Ef. 1:3-14 Paavali ylistää Jumalaa ja tuo siinä esiin Jumalan pelastussuunnitelman Jeesuksessa Kristuksessa..
Voimme tästä hyvin päätellä, millaista oli alkukirkon käyttämä ylistyksen ja palvonnan kieli.

Tänäkin päivänä se tulee hyvin esiin vanhojen kirkkojen Jumalanpalvelusliturgiassa.
Se on aivan muuta, kuin tämän päivän pinnalliset ns. ylistyslaulut, joita toistellaan useita kertoja peräkkäin.

Monilta jää huomaamatta, kuinka rikas perintö meillä sisältyykään Jumalanpalvelusmenoihin.
Sitä perintöä kannattaa arvostaa ja vaalia.

terv. TAPIO

Tapio kirjoitti:

Ef. 1:3-14 Paavali ylistää Jumalaa ja tuo siinä esiin Jumalan pelastussuunnitelman Jeesuksessa Kristuksessa..
Voimme tästä hyvin päätellä, millaista oli alkukirkon käyttämä ylistyksen ja palvonnan kieli.

Tänäkin päivänä se tulee hyvin esiin vanhojen kirkkojen Jumalanpalvelusliturgiassa.
Se on aivan muuta, kuin tämän päivän pinnalliset ns. ylistyslaulut, joita toistellaan useita kertoja peräkkäin.

Monilta jää huomaamatta, kuinka rikas perintö meillä sisältyykään Jumalanpalvelusmenoihin.
Sitä perintöä kannattaa arvostaa ja vaalia.

terv. TAPIO

Lue lisää

"Voimme tästä hyvin päätellä, millaista oli alkukirkon käyttämä ylistyksen ja palvonnan kieli. "Tänäkin päivänä se tulee hyvin esiin vanhojen kirkkojen Jumalanpalvelusliturgiassa.
Se on aivan muuta, kuin tämän päivän pinnalliset ns. ylistyslaulut, joita toistellaan useita kertoja peräkkäin."

Mitenkähän voisit tuon kohdan perusteella mitään päätellä alkukirkon ylistyslaulujen toistuvista säkeistöistä? Eikös Jumalanpalveluksessa juuri toisaalta toistella tiettyjä liturgioita aika paljon? Oliko se toisto perkeleellistä, vai mikä?

Kun totuus on että näitä uudempiakin ylistyslauluja on tuhansia erilaisia joista monen sanoissa tuodaan evankeliumin ydin hyvinkin selvästi esille, niin mielestäni koko tyylisuunnan leimaaminen perkeleelliseksi paljastaa vain leimaajan oman kypsymättömyyden, ja suoranaisen älyllisen epärehellisyyden.

Entä mitä on pinnallisuus? Eiköhän se ole niin että se on ihmisen asenne, eikä mikään tietty melodia, tai sävelrakenne? Veikkaan että kaikki hengelliset laulut voi ottaa pinnallisesti, tai sitten rehellisyyteen pyrkivällä mielenlaadulla millä niitä voi yrittää ymmärtää ja tutkiskella.

Mielestäni sinun kannanottosi tähän asiaan on erittäin pinnallinen, eivätkä perusteesi kestä syvempää tarkastelua. Kaikkialla maailman erilaisissa uskonnollisissa piireissä esiintyy hyvin paljon tällaista MINÄ-lähtöistä oikeassaolemista. Se mikä on minusta parasta, on Jumalan tahto, ja muut tuomitaan jopa perkeleellisiksi. Sanomisestasi ei kyllä nyt ole enää löydettävissä objektiivisia perusteluja ulkopuoliselle tarkkailijalle.

Kirjoitan tietoisena siitä, että tämä saattaa hieman loukata, sillä minua on suoraan sanottuna pitkään v-tuttanut tämä monia kristittyjä vaivaava pikkumaisuus, joka paistaa niin räikeästi silmään, jos elämässä on vähänkään laajempaa perspektiiviä, ja halua rehellisesti ymmärtää asioita.

Raamatulla voidaan tietysti yritellä perustella vaikka oikeaoppinen pukeutuminen, tai ihan mikä muu tahansa asia. Mutta sehän kuulostaa pahasti jo kavahdettavalta "hurmahenkisyydeltä". Traditionaalisuudessasi olet vain yhden suunnan fanaatikko. Et varmasti edesauta tuolla mitenkään Jumalan asiaa, jos tippaakaan edes oikeasti välität kristinuskon evankeliumista.

Ylistyslaulut, joita nykyään lauletaan ovat teologiselta perustaltaan mielestäni kovin ei-luterilaisia.

Ehdoton enemmistö ylistyslauluista alkaa sanalla "minä" tai "tahdon". Korostus on ihmisen omalla tahtomisella. Ikään kuin sanottaisiin Jumalalle, että katso nyt kuinka minä tahdon ylistää sinua, ja siis tällä tavalla ylistyksestä on tehty teko miten lähestyä Jumalaa.

Mielestäni opillisesti oikeaa ylistämisen teologiaa on kertoa/ laulaa siitä kuinka suuri Jumala on, ja ylistää häntä, eikä kertoa siitä kuinka me haluamme ylistää. Esim. vanhan vapaiden suuntien ylistyslaulun "On Herra suur" lähestymistapa on terve, mutta suurin osa ei sitä ole.

Aitoja Jumalaa ylistäviä ylistyslauluja voi laulaa syntinen ja pieni ihminenkin ahdistumatta. Asettaisin kysymysmerkin sellaiselle ylistykselle, jossa ensin täytyisi vastahakoisesti laulaa ja kiittää "vaikka ei kiitätäkään" jonka jälkeen tulee tunne että alkaa haluamaankin. Sellainen ylistys on sielullista manipulointia. Kun ylistyksen teologia on kunnossa, niin mukaan mahtuvat muunkinlaiset hengelliset laulut.

evlut kirjoitti:

Ylistyslaulut, joita nykyään lauletaan ovat teologiselta perustaltaan mielestäni kovin ei-luterilaisia.

Ehdoton enemmistö ylistyslauluista alkaa sanalla "minä" tai "tahdon". Korostus on ihmisen omalla tahtomisella. Ikään kuin sanottaisiin Jumalalle, että katso nyt kuinka minä tahdon ylistää sinua, ja siis tällä tavalla ylistyksestä on tehty teko miten lähestyä Jumalaa.

Mielestäni opillisesti oikeaa ylistämisen teologiaa on kertoa/ laulaa siitä kuinka suuri Jumala on, ja ylistää häntä, eikä kertoa siitä kuinka me haluamme ylistää. Esim. vanhan vapaiden suuntien ylistyslaulun "On Herra suur" lähestymistapa on terve, mutta suurin osa ei sitä ole.

Aitoja Jumalaa ylistäviä ylistyslauluja voi laulaa syntinen ja pieni ihminenkin ahdistumatta. Asettaisin kysymysmerkin sellaiselle ylistykselle, jossa ensin täytyisi vastahakoisesti laulaa ja kiittää "vaikka ei kiitätäkään" jonka jälkeen tulee tunne että alkaa haluamaankin. Sellainen ylistys on sielullista manipulointia. Kun ylistyksen teologia on kunnossa, niin mukaan mahtuvat muunkinlaiset hengelliset laulut.

Lue lisää

teologiselta perustaltaan oikeaoppisen luterilaisia? Tässä näemme, että perusluterilainen ei voi laulaa edes ylistyslauluja miettimättä ensin, ovatko sanat nyt varmasti oikein, jotta ylistyksestä ei tulisi teko lähestyä Jumalaa.

Seurakunnissa, jotka ovat päässeet osalliseksi Pyhästä Hengestä ja joissa on otettu vastaan se, minkä Jumala on valmis antamaan ja tekemään, on kautta vuosisatojen ylistetty spontaanisti Kristusta. Kysymys ei ole siitä, kuuluuko se perinteeseemme vai ei. Oikea kysymys kuuluu: tottelemmeko Jumalaa vai emme? Raamatusta voimme lukea, että tottelemattomat saavat asua kuivassa maassa. Tämä kuivuus näkyy valitettavasti myös ev.lut. seurakunnissamme.

Suurin käsky, mitä meille Raamatussa on annettu kuuluu: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi. Uudestisyntymisen kautta Pyhä Henki antaa meille voiman toteuttaa myös tätä käskyä, ja sehän merkitsee silloin, että jokainen elävässä kristillisessä uskossa oleva ylistää ja kiittää Jumalaa koko olemuksellaan. Kun Pyhä Henki ylistää Jumalaa meidän kauttamme, me tahdomme ja haluamme ylistää.

Tuomas M kirjoitti:

teologiselta perustaltaan oikeaoppisen luterilaisia? Tässä näemme, että perusluterilainen ei voi laulaa edes ylistyslauluja miettimättä ensin, ovatko sanat nyt varmasti oikein, jotta ylistyksestä ei tulisi teko lähestyä Jumalaa.

Seurakunnissa, jotka ovat päässeet osalliseksi Pyhästä Hengestä ja joissa on otettu vastaan se, minkä Jumala on valmis antamaan ja tekemään, on kautta vuosisatojen ylistetty spontaanisti Kristusta. Kysymys ei ole siitä, kuuluuko se perinteeseemme vai ei. Oikea kysymys kuuluu: tottelemmeko Jumalaa vai emme? Raamatusta voimme lukea, että tottelemattomat saavat asua kuivassa maassa. Tämä kuivuus näkyy valitettavasti myös ev.lut. seurakunnissamme.

Suurin käsky, mitä meille Raamatussa on annettu kuuluu: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi. Uudestisyntymisen kautta Pyhä Henki antaa meille voiman toteuttaa myös tätä käskyä, ja sehän merkitsee silloin, että jokainen elävässä kristillisessä uskossa oleva ylistää ja kiittää Jumalaa koko olemuksellaan. Kun Pyhä Henki ylistää Jumalaa meidän kauttamme, me tahdomme ja haluamme ylistää.

Lue lisää

teologiselta perustaltaan oikeaoppisen luterilaisia? (emme niin ajattele, mutta en voi mitään sille, että pidän enemmän lauluista, joissa on vähän enemmän sisältöä ja opetusta kuin "sua ylistän, sua palvon" -noin 50 kertaa toistaen). Tässä näemme, että perusluterilainen ei voi laulaa edes ylistyslauluja miettimättä ensin, ovatko sanat nyt varmasti oikein, jotta ylistyksestä ei tulisi teko lähestyä Jumalaa (voi laulaa, mutta yksitoikkoisuus ja pinnallisuus uskossakin väsyttää).

Seurakunnissa, jotka ovat päässeet osalliseksi Pyhästä Hengestä ja joissa on otettu vastaan se, minkä Jumala on valmis antamaan ja tekemään, on kautta vuosisatojen ylistetty spontaanisti Kristusta (aika omahyväinen asenne, "me olemme päässeet osallisiksi". Kyllä pyhitystä on se, että huomaamme oman kelpaamattomuutemme ja Jumalan armon). Kysymys ei ole siitä, kuuluuko se perinteeseemme vai ei. Oikea kysymys kuuluu: tottelemmeko Jumalaa vai emme? Raamatusta voimme lukea, että tottelemattomat saavat asua kuivassa maassa. Tämä kuivuus näkyy valitettavasti myös ev.lut. seurakunnissamme (jälleen omahyväisyyttä, "me olemme märkiä =hyviä, nuo kuivia =huonoja, huh).

Suurin käsky, mitä meille Raamatussa on annettu kuuluu: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi (..ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Eikö tämä jatko ole hyvin oleellinen? Miksi jätit sen pois? Eikö rakkaus voisi kuulua myös veljille ja sisarille, jotka näkevät asioita vähän toisinkin?). Uudestisyntymisen kautta Pyhä Henki antaa meille voiman toteuttaa myös tätä käskyä (Pyhä Henki antaa meille halun turvautua Kristukseen, koska emme kykene Jumalan käskyjä toteuttamaan), ja sehän merkitsee silloin, että jokainen elävässä kristillisessä uskossa ("elävä usko" on vapaitten suuntien markkinoima iskulause, jolla halutaan osoittaa oma paremmuus perinteisten kirkkokuntien jäsenten rinnalla. Se heijastaa jälleen omahyväisyyttä ja oikeassa olemisen henkeä. On uskoa ja epäuskoa, uskossa en erottelisi laatuasteita, sillä usko, jos meillä sitä on, on Jumalan lahjaa ja armoa meitä kohtaan) oleva ylistää ja kiittää Jumalaa koko olemuksellaan. Kun Pyhä Henki ylistää Jumalaa meidän kauttamme, me tahdomme ja haluamme ylistää (Jos ylistäjä onkin Pyhä Henki meissä, miksi sitten arvostelet niitä, jotka ylistävät eri lailla? Eikö voisi olla niinkin, että Jumala osoittaa erilaisia seuraamisen tapoja, jotta voisimme oppia toisiltamme? Joku ylistää suullaan näkyvästi ja kuuluvasti, toinen elämällään vähäeleisesti. Älä tuomitse häntä kuivaksi tai kuolleeksi. Lähimmäisesi usko voi olla sinulta salassa).

eräs kirjoitti:

teologiselta perustaltaan oikeaoppisen luterilaisia? (emme niin ajattele, mutta en voi mitään sille, että pidän enemmän lauluista, joissa on vähän enemmän sisältöä ja opetusta kuin "sua ylistän, sua palvon" -noin 50 kertaa toistaen). Tässä näemme, että perusluterilainen ei voi laulaa edes ylistyslauluja miettimättä ensin, ovatko sanat nyt varmasti oikein, jotta ylistyksestä ei tulisi teko lähestyä Jumalaa (voi laulaa, mutta yksitoikkoisuus ja pinnallisuus uskossakin väsyttää).

Seurakunnissa, jotka ovat päässeet osalliseksi Pyhästä Hengestä ja joissa on otettu vastaan se, minkä Jumala on valmis antamaan ja tekemään, on kautta vuosisatojen ylistetty spontaanisti Kristusta (aika omahyväinen asenne, "me olemme päässeet osallisiksi". Kyllä pyhitystä on se, että huomaamme oman kelpaamattomuutemme ja Jumalan armon). Kysymys ei ole siitä, kuuluuko se perinteeseemme vai ei. Oikea kysymys kuuluu: tottelemmeko Jumalaa vai emme? Raamatusta voimme lukea, että tottelemattomat saavat asua kuivassa maassa. Tämä kuivuus näkyy valitettavasti myös ev.lut. seurakunnissamme (jälleen omahyväisyyttä, "me olemme märkiä =hyviä, nuo kuivia =huonoja, huh).

Suurin käsky, mitä meille Raamatussa on annettu kuuluu: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi (..ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Eikö tämä jatko ole hyvin oleellinen? Miksi jätit sen pois? Eikö rakkaus voisi kuulua myös veljille ja sisarille, jotka näkevät asioita vähän toisinkin?). Uudestisyntymisen kautta Pyhä Henki antaa meille voiman toteuttaa myös tätä käskyä (Pyhä Henki antaa meille halun turvautua Kristukseen, koska emme kykene Jumalan käskyjä toteuttamaan), ja sehän merkitsee silloin, että jokainen elävässä kristillisessä uskossa ("elävä usko" on vapaitten suuntien markkinoima iskulause, jolla halutaan osoittaa oma paremmuus perinteisten kirkkokuntien jäsenten rinnalla. Se heijastaa jälleen omahyväisyyttä ja oikeassa olemisen henkeä. On uskoa ja epäuskoa, uskossa en erottelisi laatuasteita, sillä usko, jos meillä sitä on, on Jumalan lahjaa ja armoa meitä kohtaan) oleva ylistää ja kiittää Jumalaa koko olemuksellaan. Kun Pyhä Henki ylistää Jumalaa meidän kauttamme, me tahdomme ja haluamme ylistää (Jos ylistäjä onkin Pyhä Henki meissä, miksi sitten arvostelet niitä, jotka ylistävät eri lailla? Eikö voisi olla niinkin, että Jumala osoittaa erilaisia seuraamisen tapoja, jotta voisimme oppia toisiltamme? Joku ylistää suullaan näkyvästi ja kuuluvasti, toinen elämällään vähäeleisesti. Älä tuomitse häntä kuivaksi tai kuolleeksi. Lähimmäisesi usko voi olla sinulta salassa).

Lue lisää

//"emme niin ajattele, mutta en voi mitään sille, että pidän enemmän lauluista, joissa on vähän enemmän sisältöä ja opetusta kuin "sua ylistän, sua palvon" -noin 50 kertaa toistaen. "//

Kaikinmokomin sinä voit ja saat pitää monipuolisemmista lauluista.

//"voi laulaa, mutta yksitoikkoisuus ja pinnallisuus uskossakin väsyttää"//

Oletko varma, ettei yksitoikkoisuus kuulu asiaan? Pelkästään psalmeissa käytetään ylistä -sanaa yli 100 kertaa.

//"aika omahyväinen asenne, "me olemme päässeet osallisiksi". Kyllä pyhitystä on se, että huomaamme oman kelpaamattomuutemme ja Jumalan armon"//

Pyhitystä on se, että palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta, emmekä luota mihinkään omaamme. Totuus on myös se, että moni luterilainen kulkee läpi elämänsä tuntematta lainkaan Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on silloin vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus, jolla ei ole mitään tekemistä jokapäiväisessä elämässä. Mutta Pyhä Henki ei ole pelkkä ajatus, vaan Hän on Jumalan Henki.

//"jälleen omahyväisyyttä, "me olemme märkiä =hyviä, nuo kuivia =huonoja, huh"//

Omahyväisyydestä ei suinkaan ole kyse. Luterilaisuudesta on puhdasoppisuuden varjolla karsittu kaikki Hengen työkalut, joita esim. alkuseurakunta käytti rakentaessaan seurakuntaa. Hengen uudistus kirkossamme on tarpeen.

//"..ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Eikö tämä jatko ole hyvin oleellinen? Miksi jätit sen pois? Eikö rakkaus voisi kuulua myös veljille ja sisarille, jotka näkevät asioita vähän toisinkin?"//

Rakkaus kuuluu myös veljille ja sisarille, mutta et sinä voi heitä ylistää, kuten Jumalaa.

//" "elävä usko" on vapaitten suuntien markkinoima iskulause, jolla halutaan osoittaa oma paremmuus perinteisten kirkkokuntien jäsenten rinnalla. Se heijastaa jälleen omahyväisyyttä ja oikeassa olemisen henkeä. On uskoa ja epäuskoa, uskossa en erottelisi laatuasteita, sillä usko, jos meillä sitä on, on Jumalan lahjaa ja armoa meitä kohtaan"//

Kristillinen elävä usko ei ole vapaiden suuntien markkinoima iskulause, vaan se on olennainen osa UT:n sanomaa.

//"Jos ylistäjä onkin Pyhä Henki meissä, miksi sitten arvostelet niitä, jotka ylistävät eri lailla? Eikö voisi olla niinkin, että Jumala osoittaa erilaisia seuraamisen tapoja, jotta voisimme oppia toisiltamme? Joku ylistää suullaan näkyvästi ja kuuluvasti, toinen elämällään vähäeleisesti. Älä tuomitse häntä kuivaksi tai kuolleeksi. Lähimmäisesi usko voi olla sinulta salassa"//

Aito usko näkyy aina.

Tuomas M kirjoitti:

//"emme niin ajattele, mutta en voi mitään sille, että pidän enemmän lauluista, joissa on vähän enemmän sisältöä ja opetusta kuin "sua ylistän, sua palvon" -noin 50 kertaa toistaen. "//

Kaikinmokomin sinä voit ja saat pitää monipuolisemmista lauluista.

//"voi laulaa, mutta yksitoikkoisuus ja pinnallisuus uskossakin väsyttää"//

Oletko varma, ettei yksitoikkoisuus kuulu asiaan? Pelkästään psalmeissa käytetään ylistä -sanaa yli 100 kertaa.

//"aika omahyväinen asenne, "me olemme päässeet osallisiksi". Kyllä pyhitystä on se, että huomaamme oman kelpaamattomuutemme ja Jumalan armon"//

Pyhitystä on se, että palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta, emmekä luota mihinkään omaamme. Totuus on myös se, että moni luterilainen kulkee läpi elämänsä tuntematta lainkaan Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on silloin vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus, jolla ei ole mitään tekemistä jokapäiväisessä elämässä. Mutta Pyhä Henki ei ole pelkkä ajatus, vaan Hän on Jumalan Henki.

//"jälleen omahyväisyyttä, "me olemme märkiä =hyviä, nuo kuivia =huonoja, huh"//

Omahyväisyydestä ei suinkaan ole kyse. Luterilaisuudesta on puhdasoppisuuden varjolla karsittu kaikki Hengen työkalut, joita esim. alkuseurakunta käytti rakentaessaan seurakuntaa. Hengen uudistus kirkossamme on tarpeen.

//"..ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Eikö tämä jatko ole hyvin oleellinen? Miksi jätit sen pois? Eikö rakkaus voisi kuulua myös veljille ja sisarille, jotka näkevät asioita vähän toisinkin?"//

Rakkaus kuuluu myös veljille ja sisarille, mutta et sinä voi heitä ylistää, kuten Jumalaa.

//" "elävä usko" on vapaitten suuntien markkinoima iskulause, jolla halutaan osoittaa oma paremmuus perinteisten kirkkokuntien jäsenten rinnalla. Se heijastaa jälleen omahyväisyyttä ja oikeassa olemisen henkeä. On uskoa ja epäuskoa, uskossa en erottelisi laatuasteita, sillä usko, jos meillä sitä on, on Jumalan lahjaa ja armoa meitä kohtaan"//

Kristillinen elävä usko ei ole vapaiden suuntien markkinoima iskulause, vaan se on olennainen osa UT:n sanomaa.

//"Jos ylistäjä onkin Pyhä Henki meissä, miksi sitten arvostelet niitä, jotka ylistävät eri lailla? Eikö voisi olla niinkin, että Jumala osoittaa erilaisia seuraamisen tapoja, jotta voisimme oppia toisiltamme? Joku ylistää suullaan näkyvästi ja kuuluvasti, toinen elämällään vähäeleisesti. Älä tuomitse häntä kuivaksi tai kuolleeksi. Lähimmäisesi usko voi olla sinulta salassa"//

Aito usko näkyy aina.

Lue lisää

> Pyhitystä on se, että palvelemme Jumalaa
> Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta
> Jeesuksesta,

Pyhitystä on se, että Kristus asuu meissä. Sen hedelmiä ovat hyvät teot, mutta niiden perusteella meitä ei lueta vanhurskaiksi. Meidät luetaan vanhurskaiksi yksin Kristuksen ansion tähden. Ankkuri on Kristuksen sovitustyössä, ei missään mitä meissä on tai missään meidän teoissamme.

Tämä on oikein hyvä:
> emmekä luota mihinkään omaamme.


> Totuus on myös se, että moni luterilainen
> kulkee läpi elämänsä tuntematta lainkaan
> Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on silloin vain
> teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> jolla ei ole mitään tekemistä jokapäiväisessä
> elämässä. Mutta Pyhä Henki ei ole pelkkä
> ajatus, vaan Hän on Jumalan Henki.

Pyhä Henki saadaan kasteessa (myös lapsikasteessa). Pyhä Henki on persoona.

Ns. vapaissa suunnissa tai yltiökarismaattisuudessa on monia henkilöitä joiden "kautta saadaan Pyhä Henki" / "voitelu". (Voidaan esim. kaatua.)

Tämä ei ole Jumalan sana mukaista. Jumala on luvannut olla erityisesti läsnä sakramenteissa.
Usko syntyy sanan ja sakramenttien kautta, ei henkilöiden kautta. Ei sellaista (henkilöiden kautta Pyhän Hengen saamista) ole sanottu Raamatussa. Se on hurmahenkisyyttä. Ehtoollisesta sen sijaan sanotaan että siinä Kristus on läsnä. Ehtoollinen on Hänen verensä ja ruumiinsa, viini ja leipä. Siinä Kristus on erityisesti läsnä. Ja myös kasteesta on lupauksia (mm. "veden ja Hengen kautta teidän tulee uudestisyntyä").

Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta, kuten uskontunnustuksessakin sanotaan, - Pyhä Henki ei lähde jostakin ihmisestä tai ihmisen kautta, vaan se saadaan kasteessa. Kristus on läsnä sanassa ja sakramenteissa.

Ulospäin voi myös näyttää että ihminen ei usko, vaikka hän uskookin. Joku alkoholisti, joka on ojanpenkalla, voi olla hyvin lämminhenkinen ja ystävällinen ja uskoakin Kristukseen, vaikka tekeekin syntiä juodessaan. Jos joku on langenneessa tilassa, auttakaamme häntä ja kehottakaamme tekemään parannusta. Kaikki me olemme syntisiä.

Ja on myös toisinpäin. Ulospäin voi näyttää että ihminen uskoo, mutta toinen ei kuitenkaan välttämättä todella usko. Emme me voi arvioida toisten ihmisten uskon määrää. Se tuntuu myös kovin ahdistavalta jos toiset ihmiset seuraavat toisia ja arvostelevat että mitenköhän paljon tuo uskoo. Pohtivat, että onkohan tuo uskossa vai ei.

toinen kirjoitti:

> Pyhitystä on se, että palvelemme Jumalaa
> Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta
> Jeesuksesta,

Pyhitystä on se, että Kristus asuu meissä. Sen hedelmiä ovat hyvät teot, mutta niiden perusteella meitä ei lueta vanhurskaiksi. Meidät luetaan vanhurskaiksi yksin Kristuksen ansion tähden. Ankkuri on Kristuksen sovitustyössä, ei missään mitä meissä on tai missään meidän teoissamme.

Tämä on oikein hyvä:
> emmekä luota mihinkään omaamme.


> Totuus on myös se, että moni luterilainen
> kulkee läpi elämänsä tuntematta lainkaan
> Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on silloin vain
> teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> jolla ei ole mitään tekemistä jokapäiväisessä
> elämässä. Mutta Pyhä Henki ei ole pelkkä
> ajatus, vaan Hän on Jumalan Henki.

Pyhä Henki saadaan kasteessa (myös lapsikasteessa). Pyhä Henki on persoona.

Ns. vapaissa suunnissa tai yltiökarismaattisuudessa on monia henkilöitä joiden "kautta saadaan Pyhä Henki" / "voitelu". (Voidaan esim. kaatua.)

Tämä ei ole Jumalan sana mukaista. Jumala on luvannut olla erityisesti läsnä sakramenteissa.
Usko syntyy sanan ja sakramenttien kautta, ei henkilöiden kautta. Ei sellaista (henkilöiden kautta Pyhän Hengen saamista) ole sanottu Raamatussa. Se on hurmahenkisyyttä. Ehtoollisesta sen sijaan sanotaan että siinä Kristus on läsnä. Ehtoollinen on Hänen verensä ja ruumiinsa, viini ja leipä. Siinä Kristus on erityisesti läsnä. Ja myös kasteesta on lupauksia (mm. "veden ja Hengen kautta teidän tulee uudestisyntyä").

Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta, kuten uskontunnustuksessakin sanotaan, - Pyhä Henki ei lähde jostakin ihmisestä tai ihmisen kautta, vaan se saadaan kasteessa. Kristus on läsnä sanassa ja sakramenteissa.

Ulospäin voi myös näyttää että ihminen ei usko, vaikka hän uskookin. Joku alkoholisti, joka on ojanpenkalla, voi olla hyvin lämminhenkinen ja ystävällinen ja uskoakin Kristukseen, vaikka tekeekin syntiä juodessaan. Jos joku on langenneessa tilassa, auttakaamme häntä ja kehottakaamme tekemään parannusta. Kaikki me olemme syntisiä.

Ja on myös toisinpäin. Ulospäin voi näyttää että ihminen uskoo, mutta toinen ei kuitenkaan välttämättä todella usko. Emme me voi arvioida toisten ihmisten uskon määrää. Se tuntuu myös kovin ahdistavalta jos toiset ihmiset seuraavat toisia ja arvostelevat että mitenköhän paljon tuo uskoo. Pohtivat, että onkohan tuo uskossa vai ei.

Lue lisää

Samarian tapauksesta ja Corneliuksen luona tapahtuneista Pyhän Hengen saamisiin liittyen kehoitan lukemaan Matti Väisäsen Pyhä Kaste Raamatussa-kirjat.

Koko Raamatun opetus osoittaa sen että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja Pyhän Hengen saaminen myös. Jo sana "Pyhän hengen kaste" viittaa kasteeseen, ei mihinkään mikä on irrotettu kasteesta.

Samarian ja Corneliuksen tapaukset ovat poikkeuksia Raamatun kokonaisopetuksesta. Miksi näissä tilanteissa oli kyse erikoistapauksista? Katso Väisäsen kirja...


Jeesus sanoi tähän tapaan: te tulette olemaan minun todistajiani Juudeassa / Israelissa, Samariassa ja aina maailman äärin asti. Tässä järjestyksessä se todella tapahtui. Ensin juutalaiset, sitten samarialaiset ja sitten pakanat (Corneliuksen luona). (Apostolien teot.)

Tuomas M kirjoitti:

//"emme niin ajattele, mutta en voi mitään sille, että pidän enemmän lauluista, joissa on vähän enemmän sisältöä ja opetusta kuin "sua ylistän, sua palvon" -noin 50 kertaa toistaen. "//

Kaikinmokomin sinä voit ja saat pitää monipuolisemmista lauluista.

//"voi laulaa, mutta yksitoikkoisuus ja pinnallisuus uskossakin väsyttää"//

Oletko varma, ettei yksitoikkoisuus kuulu asiaan? Pelkästään psalmeissa käytetään ylistä -sanaa yli 100 kertaa.

//"aika omahyväinen asenne, "me olemme päässeet osallisiksi". Kyllä pyhitystä on se, että huomaamme oman kelpaamattomuutemme ja Jumalan armon"//

Pyhitystä on se, että palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta, emmekä luota mihinkään omaamme. Totuus on myös se, että moni luterilainen kulkee läpi elämänsä tuntematta lainkaan Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on silloin vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus, jolla ei ole mitään tekemistä jokapäiväisessä elämässä. Mutta Pyhä Henki ei ole pelkkä ajatus, vaan Hän on Jumalan Henki.

//"jälleen omahyväisyyttä, "me olemme märkiä =hyviä, nuo kuivia =huonoja, huh"//

Omahyväisyydestä ei suinkaan ole kyse. Luterilaisuudesta on puhdasoppisuuden varjolla karsittu kaikki Hengen työkalut, joita esim. alkuseurakunta käytti rakentaessaan seurakuntaa. Hengen uudistus kirkossamme on tarpeen.

//"..ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Eikö tämä jatko ole hyvin oleellinen? Miksi jätit sen pois? Eikö rakkaus voisi kuulua myös veljille ja sisarille, jotka näkevät asioita vähän toisinkin?"//

Rakkaus kuuluu myös veljille ja sisarille, mutta et sinä voi heitä ylistää, kuten Jumalaa.

//" "elävä usko" on vapaitten suuntien markkinoima iskulause, jolla halutaan osoittaa oma paremmuus perinteisten kirkkokuntien jäsenten rinnalla. Se heijastaa jälleen omahyväisyyttä ja oikeassa olemisen henkeä. On uskoa ja epäuskoa, uskossa en erottelisi laatuasteita, sillä usko, jos meillä sitä on, on Jumalan lahjaa ja armoa meitä kohtaan"//

Kristillinen elävä usko ei ole vapaiden suuntien markkinoima iskulause, vaan se on olennainen osa UT:n sanomaa.

//"Jos ylistäjä onkin Pyhä Henki meissä, miksi sitten arvostelet niitä, jotka ylistävät eri lailla? Eikö voisi olla niinkin, että Jumala osoittaa erilaisia seuraamisen tapoja, jotta voisimme oppia toisiltamme? Joku ylistää suullaan näkyvästi ja kuuluvasti, toinen elämällään vähäeleisesti. Älä tuomitse häntä kuivaksi tai kuolleeksi. Lähimmäisesi usko voi olla sinulta salassa"//

Aito usko näkyy aina.

Lue lisää

Pyhityksen ja Pyhän Hengen toiminnan suhteen meillä on eri usko.

toinen kirjoitti:

> Pyhitystä on se, että palvelemme Jumalaa
> Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta
> Jeesuksesta,

Pyhitystä on se, että Kristus asuu meissä. Sen hedelmiä ovat hyvät teot, mutta niiden perusteella meitä ei lueta vanhurskaiksi. Meidät luetaan vanhurskaiksi yksin Kristuksen ansion tähden. Ankkuri on Kristuksen sovitustyössä, ei missään mitä meissä on tai missään meidän teoissamme.

Tämä on oikein hyvä:
> emmekä luota mihinkään omaamme.


> Totuus on myös se, että moni luterilainen
> kulkee läpi elämänsä tuntematta lainkaan
> Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on silloin vain
> teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> jolla ei ole mitään tekemistä jokapäiväisessä
> elämässä. Mutta Pyhä Henki ei ole pelkkä
> ajatus, vaan Hän on Jumalan Henki.

Pyhä Henki saadaan kasteessa (myös lapsikasteessa). Pyhä Henki on persoona.

Ns. vapaissa suunnissa tai yltiökarismaattisuudessa on monia henkilöitä joiden "kautta saadaan Pyhä Henki" / "voitelu". (Voidaan esim. kaatua.)

Tämä ei ole Jumalan sana mukaista. Jumala on luvannut olla erityisesti läsnä sakramenteissa.
Usko syntyy sanan ja sakramenttien kautta, ei henkilöiden kautta. Ei sellaista (henkilöiden kautta Pyhän Hengen saamista) ole sanottu Raamatussa. Se on hurmahenkisyyttä. Ehtoollisesta sen sijaan sanotaan että siinä Kristus on läsnä. Ehtoollinen on Hänen verensä ja ruumiinsa, viini ja leipä. Siinä Kristus on erityisesti läsnä. Ja myös kasteesta on lupauksia (mm. "veden ja Hengen kautta teidän tulee uudestisyntyä").

Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta, kuten uskontunnustuksessakin sanotaan, - Pyhä Henki ei lähde jostakin ihmisestä tai ihmisen kautta, vaan se saadaan kasteessa. Kristus on läsnä sanassa ja sakramenteissa.

Ulospäin voi myös näyttää että ihminen ei usko, vaikka hän uskookin. Joku alkoholisti, joka on ojanpenkalla, voi olla hyvin lämminhenkinen ja ystävällinen ja uskoakin Kristukseen, vaikka tekeekin syntiä juodessaan. Jos joku on langenneessa tilassa, auttakaamme häntä ja kehottakaamme tekemään parannusta. Kaikki me olemme syntisiä.

Ja on myös toisinpäin. Ulospäin voi näyttää että ihminen uskoo, mutta toinen ei kuitenkaan välttämättä todella usko. Emme me voi arvioida toisten ihmisten uskon määrää. Se tuntuu myös kovin ahdistavalta jos toiset ihmiset seuraavat toisia ja arvostelevat että mitenköhän paljon tuo uskoo. Pohtivat, että onkohan tuo uskossa vai ei.

Lue lisää

Näin itsekin ajattelen, kuin opetit.

Kirjojen lukija kirjoitti:

Samarian tapauksesta ja Corneliuksen luona tapahtuneista Pyhän Hengen saamisiin liittyen kehoitan lukemaan Matti Väisäsen Pyhä Kaste Raamatussa-kirjat.

Koko Raamatun opetus osoittaa sen että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja Pyhän Hengen saaminen myös. Jo sana "Pyhän hengen kaste" viittaa kasteeseen, ei mihinkään mikä on irrotettu kasteesta.

Samarian ja Corneliuksen tapaukset ovat poikkeuksia Raamatun kokonaisopetuksesta. Miksi näissä tilanteissa oli kyse erikoistapauksista? Katso Väisäsen kirja...


Jeesus sanoi tähän tapaan: te tulette olemaan minun todistajiani Juudeassa / Israelissa, Samariassa ja aina maailman äärin asti. Tässä järjestyksessä se todella tapahtui. Ensin juutalaiset, sitten samarialaiset ja sitten pakanat (Corneliuksen luona). (Apostolien teot.)

Lue lisää

>>Sanot-
>>Pyhän Hengen saamisiin liittyen kehoitan lukemaan Matti Väisäsen Pyhä Kaste Raamatussa-kirjat.

Koko Raamatun opetus osoittaa sen että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja Pyhän Hengen saaminen myös. Jo sana "Pyhän hengen kaste" viittaa kasteeseen, ei mihinkään mikä on irrotettu kasteesta.>Johannes kastaja sanoo->
>>(Matt 3:11) Minä kastan teidät (VEDELLÄ) parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; - HÄN KASTAA TEIDÄT PYHÄLLÄ HENGELLÄ ja TULELLA!.

Tässä seuraavassa Luukas kertoo Jeesuksen sanoneen seuraavaa-
>>(Apt 1:4) Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi:
"Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.
(5) Sillä Johannes -KASTOI VEDELLÄ,- mutta - TEIDÄT KASTETAAN PYHÄLLÄ HENGELLÄ!,- ei kauan näitten päivien jälkeen"

Sitten Apostoli Pietari kertoo seuraavaa->
>>(Apt 11:15) Ja kun minä rupesin puhumaan, - TULI PYHÄ HENKI HEIDÄN PÄÄLLENSÄ!,- niinkuin alussa meidänkin päällemme.

16. Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: "JOHANNES KASTOI VEDELLÄ!, mutta - TEIDÄT KASTETAAN PYHÄLLÄ HENGELLÄ"!.

17. Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
>>"Pyhän hengen kaste" viittaa kasteeseen, ei mihinkään mikä on irrotettu kasteesta.

>>1. Onko Pyhän Hengen kaste sama kuin pelastuminen???

>>2. Saadaanko Pyhän Hengen kaste aina vesikasteen yhteydessä???

Joskus on esitetty se vaihtoehto, että pelastus ja Pyhän Hengen kaste olisivat aina samanaikaisia tapahtumia!. On kuviteltu, että kun ihminen tulee uskoon, hän aina myös automaattisesti saa Pyhän Hengen kasteen!.
"Tämähän olisikin ihan mahtavaa ja näin kävikin esim, Korneliuksen tapauksessa -(Apt 10:44-48.)

Mutta pitääkö tämä käsitys paikkansa noin niinkuin yleisesti? Kun katsotaan Raamattua, niin löytyy lukuisia ongelmia tähän ajatukseen!

Pyhän Hengen kaste liittyy "palvelustyöhön" ja "todistamiseen". Ensimmäinen huomio, kun tutkitaan Raamattua tämän asian tiimoilta, on, että se osoittaa Pyhän Hengen kasteen liittyvän aina palvelustyöhön ja todistamiseen, ei "hengellisen elämän" saamiseen.

Siis tämä "Pyhän Hengen kaste" ei tarkoita meidän pelastumistamme "uskoon"!, vaan kyse on siitä, että ihminen joka saa Pyhän Hengen kasteen ,saa "voiman" Jumalan palvelustehtävään, mihin Herra hänet kutsuu! Tulee sitten kyseeseen evankelistan tai saarnaajan tai vaikkapa jokin muu seurakunnan Jumalan seurakunnan työ.

"Pyhän Hengen kaste" liittyy aina todistamiseen ja palvelu tehtävään Jumalan antamana "Hengen voimana"!.
Kun katsotaan tarkasti jokaista Pyhän Hengen kastetta käsittelevää Raamatunkohtaa, niin huomataan, että se aina liittyy palvelemiseen ja todistamiseen ja että Jumala antaa sen juuri tämän vuoksi.

Luetaan Raamatusta mitä Jeesus sanoo->
>>(Joh 3:7) Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

8. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee;
"niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt"!!!

>>(Apt 1:5) Sillä "Johannes kastoi vedellä", mutta "teidät kastetaan Pyhällä Hengellä", ei kauan näitten päivien jälkeen."

2:4. "Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi", "ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi"!

Tässä siis saatiin Pyhän Hengen kaste "VOIMAKSI" ryhtyä Jumalan valtakunnan julistamis ja todistamis työhön!!!

Pyhän Hengen kaste on Jumalan vuodattama - "Hengen voimavaikutus" Jeesukseen uskoville!!!

Tärkeä huomio tällä alueella kiinnittyy syntymiseen ja täyttymiseen. On eri asia "syntyä Hengestä" kuin "täyttyä Hengellä"!.
Kaikilla niillä, jotka ovat tehneet parannuksen ja ovat kääntyneet Jeesuksen puoleen ja pelastuneet, on heillä kyllä "lapseuden Henki" sisimmässään,joka on Pyhän hengen aikaansaannos!.

Heille on syntynyt Jumalan elämä ja luonto sisimpäänsä. He ovat Pyhän Hengen temppeleitä ja Pyhä Henki on liittänyt heidät Kristuksen ruumiin jäseniksi. Tässä ei löydy yhtään poikkeusta Jumalan lasten joukossa, vaan se koskee meitä kaikkia jotka olemme saaneet Jumalan armosta vastaanottaa pelastukseksemme Jeesus Kristus!


Apostoli kertoo näin->
>>(Room 8:9) Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan -"Hengen"!, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa!.


>>(Gal 4:6) Ja koska te "olette lapsia", on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"

eräs kirjoitti:

teologiselta perustaltaan oikeaoppisen luterilaisia? (emme niin ajattele, mutta en voi mitään sille, että pidän enemmän lauluista, joissa on vähän enemmän sisältöä ja opetusta kuin "sua ylistän, sua palvon" -noin 50 kertaa toistaen). Tässä näemme, että perusluterilainen ei voi laulaa edes ylistyslauluja miettimättä ensin, ovatko sanat nyt varmasti oikein, jotta ylistyksestä ei tulisi teko lähestyä Jumalaa (voi laulaa, mutta yksitoikkoisuus ja pinnallisuus uskossakin väsyttää).

Seurakunnissa, jotka ovat päässeet osalliseksi Pyhästä Hengestä ja joissa on otettu vastaan se, minkä Jumala on valmis antamaan ja tekemään, on kautta vuosisatojen ylistetty spontaanisti Kristusta (aika omahyväinen asenne, "me olemme päässeet osallisiksi". Kyllä pyhitystä on se, että huomaamme oman kelpaamattomuutemme ja Jumalan armon). Kysymys ei ole siitä, kuuluuko se perinteeseemme vai ei. Oikea kysymys kuuluu: tottelemmeko Jumalaa vai emme? Raamatusta voimme lukea, että tottelemattomat saavat asua kuivassa maassa. Tämä kuivuus näkyy valitettavasti myös ev.lut. seurakunnissamme (jälleen omahyväisyyttä, "me olemme märkiä =hyviä, nuo kuivia =huonoja, huh).

Suurin käsky, mitä meille Raamatussa on annettu kuuluu: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi (..ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Eikö tämä jatko ole hyvin oleellinen? Miksi jätit sen pois? Eikö rakkaus voisi kuulua myös veljille ja sisarille, jotka näkevät asioita vähän toisinkin?). Uudestisyntymisen kautta Pyhä Henki antaa meille voiman toteuttaa myös tätä käskyä (Pyhä Henki antaa meille halun turvautua Kristukseen, koska emme kykene Jumalan käskyjä toteuttamaan), ja sehän merkitsee silloin, että jokainen elävässä kristillisessä uskossa ("elävä usko" on vapaitten suuntien markkinoima iskulause, jolla halutaan osoittaa oma paremmuus perinteisten kirkkokuntien jäsenten rinnalla. Se heijastaa jälleen omahyväisyyttä ja oikeassa olemisen henkeä. On uskoa ja epäuskoa, uskossa en erottelisi laatuasteita, sillä usko, jos meillä sitä on, on Jumalan lahjaa ja armoa meitä kohtaan) oleva ylistää ja kiittää Jumalaa koko olemuksellaan. Kun Pyhä Henki ylistää Jumalaa meidän kauttamme, me tahdomme ja haluamme ylistää (Jos ylistäjä onkin Pyhä Henki meissä, miksi sitten arvostelet niitä, jotka ylistävät eri lailla? Eikö voisi olla niinkin, että Jumala osoittaa erilaisia seuraamisen tapoja, jotta voisimme oppia toisiltamme? Joku ylistää suullaan näkyvästi ja kuuluvasti, toinen elämällään vähäeleisesti. Älä tuomitse häntä kuivaksi tai kuolleeksi. Lähimmäisesi usko voi olla sinulta salassa).

Lue lisää

Eräs; enpä olisi muiden kirjoituksiesi perusteella sinusta uskonut että olet noin tarkkaan luterilaisella liturgialla mielesi kyllästänyt ettet kykene näkemään oman juttusi ulkopuolella muuta kuin tuomitsemista, ja ihmisten tekoja. Se ei kuitenkaan ole todellisuus, vaan sinun johtopäätöksesi.

Vastaan sinulle omilla sanoillasi, koska tekstistäsi oli luettavissa ettet itse osaa hyväksyä erilaista ylistystä. Tämä kaiken erilaisuuden pelkääminen on tyypillinen luterilainen vamma, joka johtuu oikeasti pelosta: "Pitävätkö nuo itseään minua parempina, kuin toimivat erilailla?"
Tämä pelko on luettavissa myöskin sinun kirjoituksestasi.

Ei se kuitenkaan välttämättä ole niin. Useinhan me luterilaiset pidetään itseämme kaikkein oikeimmassa olevina kristittyinä. Jos tutustuu muihin kristittyihin, ja hankkii vähän perspektiiviä, niin alkaa nähdä sen homman lävitse että itse omistaisi puhtaimmat ja parhaimmat ominaisuudet kaikilla uskon osa-alueilla.

"Jos ylistäjä onkin Pyhä Henki meissä, miksi sitten arvostelet niitä, jotka ylistävät eri lailla? Eikö voisi olla niinkin, että Jumala osoittaa erilaisia seuraamisen tapoja, jotta voisimme oppia toisiltamme? Joku ylistää suullaan näkyvästi ja kuuluvasti, toinen elämällään vähäeleisesti. Älä tuomitse häntä kuivaksi tai kuolleeksi. Lähimmäisesi usko voi olla sinulta salassa"

Moitit ylistyslauluja pinnalliseksi, mutta niissä kaikissa ei todellakaan toistella sen enempää juttuja kuin virsissäkään. Ihan normaali kertosäe-säkeistö-jako niissäkin on.

Peeveli kirjoitti:

Eräs; enpä olisi muiden kirjoituksiesi perusteella sinusta uskonut että olet noin tarkkaan luterilaisella liturgialla mielesi kyllästänyt ettet kykene näkemään oman juttusi ulkopuolella muuta kuin tuomitsemista, ja ihmisten tekoja. Se ei kuitenkaan ole todellisuus, vaan sinun johtopäätöksesi.

Vastaan sinulle omilla sanoillasi, koska tekstistäsi oli luettavissa ettet itse osaa hyväksyä erilaista ylistystä. Tämä kaiken erilaisuuden pelkääminen on tyypillinen luterilainen vamma, joka johtuu oikeasti pelosta: "Pitävätkö nuo itseään minua parempina, kuin toimivat erilailla?"
Tämä pelko on luettavissa myöskin sinun kirjoituksestasi.

Ei se kuitenkaan välttämättä ole niin. Useinhan me luterilaiset pidetään itseämme kaikkein oikeimmassa olevina kristittyinä. Jos tutustuu muihin kristittyihin, ja hankkii vähän perspektiiviä, niin alkaa nähdä sen homman lävitse että itse omistaisi puhtaimmat ja parhaimmat ominaisuudet kaikilla uskon osa-alueilla.

"Jos ylistäjä onkin Pyhä Henki meissä, miksi sitten arvostelet niitä, jotka ylistävät eri lailla? Eikö voisi olla niinkin, että Jumala osoittaa erilaisia seuraamisen tapoja, jotta voisimme oppia toisiltamme? Joku ylistää suullaan näkyvästi ja kuuluvasti, toinen elämällään vähäeleisesti. Älä tuomitse häntä kuivaksi tai kuolleeksi. Lähimmäisesi usko voi olla sinulta salassa"

Moitit ylistyslauluja pinnalliseksi, mutta niissä kaikissa ei todellakaan toistella sen enempää juttuja kuin virsissäkään. Ihan normaali kertosäe-säkeistö-jako niissäkin on.

Lue lisää

Ok, rauhoituin jo kummasti, kiitos ojennuksesta.

toinen kirjoitti:

> Pyhitystä on se, että palvelemme Jumalaa
> Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta
> Jeesuksesta,

Pyhitystä on se, että Kristus asuu meissä. Sen hedelmiä ovat hyvät teot, mutta niiden perusteella meitä ei lueta vanhurskaiksi. Meidät luetaan vanhurskaiksi yksin Kristuksen ansion tähden. Ankkuri on Kristuksen sovitustyössä, ei missään mitä meissä on tai missään meidän teoissamme.

Tämä on oikein hyvä:
> emmekä luota mihinkään omaamme.


> Totuus on myös se, että moni luterilainen
> kulkee läpi elämänsä tuntematta lainkaan
> Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on silloin vain
> teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> jolla ei ole mitään tekemistä jokapäiväisessä
> elämässä. Mutta Pyhä Henki ei ole pelkkä
> ajatus, vaan Hän on Jumalan Henki.

Pyhä Henki saadaan kasteessa (myös lapsikasteessa). Pyhä Henki on persoona.

Ns. vapaissa suunnissa tai yltiökarismaattisuudessa on monia henkilöitä joiden "kautta saadaan Pyhä Henki" / "voitelu". (Voidaan esim. kaatua.)

Tämä ei ole Jumalan sana mukaista. Jumala on luvannut olla erityisesti läsnä sakramenteissa.
Usko syntyy sanan ja sakramenttien kautta, ei henkilöiden kautta. Ei sellaista (henkilöiden kautta Pyhän Hengen saamista) ole sanottu Raamatussa. Se on hurmahenkisyyttä. Ehtoollisesta sen sijaan sanotaan että siinä Kristus on läsnä. Ehtoollinen on Hänen verensä ja ruumiinsa, viini ja leipä. Siinä Kristus on erityisesti läsnä. Ja myös kasteesta on lupauksia (mm. "veden ja Hengen kautta teidän tulee uudestisyntyä").

Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta, kuten uskontunnustuksessakin sanotaan, - Pyhä Henki ei lähde jostakin ihmisestä tai ihmisen kautta, vaan se saadaan kasteessa. Kristus on läsnä sanassa ja sakramenteissa.

Ulospäin voi myös näyttää että ihminen ei usko, vaikka hän uskookin. Joku alkoholisti, joka on ojanpenkalla, voi olla hyvin lämminhenkinen ja ystävällinen ja uskoakin Kristukseen, vaikka tekeekin syntiä juodessaan. Jos joku on langenneessa tilassa, auttakaamme häntä ja kehottakaamme tekemään parannusta. Kaikki me olemme syntisiä.

Ja on myös toisinpäin. Ulospäin voi näyttää että ihminen uskoo, mutta toinen ei kuitenkaan välttämättä todella usko. Emme me voi arvioida toisten ihmisten uskon määrää. Se tuntuu myös kovin ahdistavalta jos toiset ihmiset seuraavat toisia ja arvostelevat että mitenköhän paljon tuo uskoo. Pohtivat, että onkohan tuo uskossa vai ei.

Lue lisää

//Kirjoitin: "Pyhitystä on se, että palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta, emmekä luota mihinkään omaamme. "

Vastasit: "Pyhitystä on se, että Kristus asuu meissä. Sen hedelmiä ovat hyvät teot, mutta niiden perusteella meitä ei lueta vanhurskaiksi. Meidät luetaan vanhurskaiksi yksin Kristuksen ansion tähden. Ankkuri on Kristuksen sovitustyössä, ei missään mitä meissä on tai missään meidän teoissamme."//

Käsityksesi pyhityksestä on hieman puutteellista. Jeesus Kristus on pyhittänyt meidät ainutkertaisella uhrilla antamalla itsensä uhriksi. Kun uskossa antaudumme palvelemaan Jumalan tahtoa, Hän pyhittää meidät. Paavali kirjoittaa filippiläiskirjeen 3. luvussa: "Todellisia ympärileikattuja olemme me, jotka palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta, emmekä luota mihinkään omaamme."

Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme ja yrittämistämme sinapinsiemenenkään vertaa, vaan Hän haluaa meidät kokonaan käyttöönsä, pyhänä ja elävänä Jumalalle mieluisana uhrina. Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti, hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa: sen, mitä tekee, sen mitä katselee ja mitä näkee silmillään, mitä kuulee korvillaan, mitä puhuu ja syö suullaan. Vasta silloin hän on kypsä tietämään ja tekemään Jumalan tahdon. Ja vasta silloin hän pystyy tekemään kaikki Jumalan kunniaksi.

Todelliseen pyhitykseen kuuluu kaiken antaminen Herran käyttöön. Sen vuoksi kristityille on lausuttu myös seuraavat sanat: "Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa." (Hepr.12:14)

Tulkitsit kirjoitustani merkillisesti, sillä en kirjoittanut sanaakaan ihmisestä lähtevästä tai ihmisen kautta saatavasta Pyhästä Hengestä. Missä oikein on ymmärryksesi? Totesit, ettei ole Jumalan sanan mukaista, että ihmisen kautta saadaan Pyhä Henki. Jos se mielestäsi ei ole Jumalan sanan mukaista, miksi sitten Raamatun mukaan monet ihmiset saivat Pyhän Hengen apostolien kätten päällepanon kautta?

Moni kastettu luterilainen epäonnistuu uskossaan sen vuoksi, että Pyhä Henki ei ole hänelle todellisuutta. Se on vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus, kuten aiemmin totesin. Ja tästä seuraa, että hän koettaa edelleen omin voimin noudattaa käskyjä. Ylhäältä uudestisyntyneen ihmisen sydämessä on täytetty ja hengellisen sisällön saanut Jumalan laki. Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset. Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia Jumalan tahtoa vastaan.

Pyhä Henki voi toimia vasta silloin, kun olet tyhjä itsestäsi eli et luota mihinkään omaasi.

eräs kirjoitti:

Pyhityksen ja Pyhän Hengen toiminnan suhteen meillä on eri usko.

kirjoitukseni pyhityksestä.

Tuomas M kirjoitti:

//Kirjoitin: "Pyhitystä on se, että palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta, emmekä luota mihinkään omaamme. "

Vastasit: "Pyhitystä on se, että Kristus asuu meissä. Sen hedelmiä ovat hyvät teot, mutta niiden perusteella meitä ei lueta vanhurskaiksi. Meidät luetaan vanhurskaiksi yksin Kristuksen ansion tähden. Ankkuri on Kristuksen sovitustyössä, ei missään mitä meissä on tai missään meidän teoissamme."//

Käsityksesi pyhityksestä on hieman puutteellista. Jeesus Kristus on pyhittänyt meidät ainutkertaisella uhrilla antamalla itsensä uhriksi. Kun uskossa antaudumme palvelemaan Jumalan tahtoa, Hän pyhittää meidät. Paavali kirjoittaa filippiläiskirjeen 3. luvussa: "Todellisia ympärileikattuja olemme me, jotka palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta, emmekä luota mihinkään omaamme."

Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme ja yrittämistämme sinapinsiemenenkään vertaa, vaan Hän haluaa meidät kokonaan käyttöönsä, pyhänä ja elävänä Jumalalle mieluisana uhrina. Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti, hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa: sen, mitä tekee, sen mitä katselee ja mitä näkee silmillään, mitä kuulee korvillaan, mitä puhuu ja syö suullaan. Vasta silloin hän on kypsä tietämään ja tekemään Jumalan tahdon. Ja vasta silloin hän pystyy tekemään kaikki Jumalan kunniaksi.

Todelliseen pyhitykseen kuuluu kaiken antaminen Herran käyttöön. Sen vuoksi kristityille on lausuttu myös seuraavat sanat: "Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa." (Hepr.12:14)

Tulkitsit kirjoitustani merkillisesti, sillä en kirjoittanut sanaakaan ihmisestä lähtevästä tai ihmisen kautta saatavasta Pyhästä Hengestä. Missä oikein on ymmärryksesi? Totesit, ettei ole Jumalan sanan mukaista, että ihmisen kautta saadaan Pyhä Henki. Jos se mielestäsi ei ole Jumalan sanan mukaista, miksi sitten Raamatun mukaan monet ihmiset saivat Pyhän Hengen apostolien kätten päällepanon kautta?

Moni kastettu luterilainen epäonnistuu uskossaan sen vuoksi, että Pyhä Henki ei ole hänelle todellisuutta. Se on vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus, kuten aiemmin totesin. Ja tästä seuraa, että hän koettaa edelleen omin voimin noudattaa käskyjä. Ylhäältä uudestisyntyneen ihmisen sydämessä on täytetty ja hengellisen sisällön saanut Jumalan laki. Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset. Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia Jumalan tahtoa vastaan.

Pyhä Henki voi toimia vasta silloin, kun olet tyhjä itsestäsi eli et luota mihinkään omaasi.

Lue lisää

Tätä ei ehkä kovin moni jaksa lukea, mutta tässä olisi vähän tekstiä.

Kirjoitin tuosta toisestakin aiheesta (kaatumisista yms.), koska arvelin että liikut sellaisissa piireissä joissa kertomiani asioita voidaan tehdä tai pitää oikeina. Kunhan vain aloin keskustella tuostakin aihepiiristä. Se on vain niin vakava aihe, että ajattelin ottaa senkin esille. Ja mielestäni hyvin keskeinen näissä keskusteluissa.

Joh. evankeliumissa on kuvattu kaste (Joh.3) ja ehtoollinen (muistaakseni Joh. 6).

Sakramentteja on ehtoollinen ja kaste. Jos tutustut luterilaiseen opetukseen (joka on tietenkin myös raamatullista), niin ymmärrät että varsinaisia sakramentteja on vain kaksi (lisäksi ripistä tai jopa pappeuden virasta voidaan puhua joissakin teksteissä että ne voisivat olla jopa sakramentteihin jonkin verran verrattavissa niiden tärkeyden tähden, mutta kuitenkin varsinaisia sakramentteja on luterilaisuudessa raamatullisesti vain kaksi).

"Kaatumisia" pidetään vapaissa suunnissa sakramenttien kaltaisina asioina, vaikka ne eivät oikeasti ole sakramentteja. "Kätten päälle paneminen" ei ole sakramentti (ortodoksisessa kirkossa se taitaa olla sellainen papin vihkimykseen liittyen, mutta ei luterilaisuudessa siis papin vihkimykseen liittyen. Tosin papin virkaa siis arvostetaan joskus luterilaisuudessa kyllä jopa sakramentin kaltaisenakin, mutta vielä kerran: ei kuitenkaan aivan samanlaisena kuin varsinaiset kaksi sakramenttia). Sitä voidaan käyttää (vähäisen tietämykseni perusteella) mm. kastetilaisuuksissa siis kasteeseen liittyen ja pappisvihkimysten yhteydessä tai toista ihmistä siunattaessa, mutta sen kautta ei välitetä Pyhää Henkeä ("kätten päälle panemisen" kautta ei välity mitään niin kuin sakramenttien tapauksissa tapahtuu - näin olen ymmärtänyt. Siinä ainoastaan siunataan toista ihmistä. "Siunausta / Pyhää Henkeä" tai "voitelua" ei ihminen voi "välittää" siunausta toivottamalla ihmiselle. Sitä voidaan sitten filosofisesti pohtia että minkä tähden ihmiset siunaavat toisia ihmisiä tai toivottavat toisille ihmisille siunausta). Raamatussa "kätten päälle paneminen" liittyy usein papin virkaan vihkimiseen tai kasteeseen. Mihin muuhun? En ole aivan loppuun asti miettinyt että missä yhteyksissä "kätten päälle panemista" kuvataan Raamatussa, mutta ainakin noissa tilainteissa joista juuri kirjoitin. Samarialaistenkin kohdalla ihmeteltiin että miksi he eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä kasteessa (tätä siis ihmeteltiin, kaikki ajattelivat että heidän olisi pitänyt saada Pyhä Henki kasteessa. Tässä oli jotakin tavallisesta poikkeavaa, Raamatun kokonaisopetus opettaa että Pyhän Hengen saaminen liittyy kasteeseen. Katso Väisäsen kaste-kirja mm. tähän Samarialais-aiheeseen liittyen).

Pyhä Henki annetaan kasteessa / uudestisyntymisessä, ja Pyhä Henki palaa ihmiseen takaisin kun ihminen palaa mahdolliselta tuhlaajapojan tieltä takaisin (eli Pyhän Hengen voi menettää ja myöhemmin Pyhä Henki voi palata takaisin - tästä taitaa luterilaisuus opettaa eri tavalla kuin vapaat suunnat). Mutta tuolloin ei enää uudestisynnytä uudelleen. (Ihminen voi syntyä tähän maailmaan vain kerran, samoin ihminen voi myös uudestisyntyä vain kerran.)


Mielestäni nämä lauseet ovat hieman ristiriidassa:

Tämä ensimmäisen lauseen alku on minun mielestäni hirmu hyvä:
> Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme ja
> yrittämistämme sinapinsiemenenkään vertaa,

Mutta:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa
...
> Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Ensin puhutaan että Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme, mutta jälkimmäisessä kuitenkin IHMISEN täytyisi luovuuttaa Jumalalle koko ruumiinsa. Kuitenkin vaaditaan meidän henkilökohtaista otettamme(?). Aletaankin vaatia omia tekoja? (Vaaditaanko niitä pyhitystä vai vanhurskauttamista varten? Täytyykö uskovan saada jotenkin kolmas vaihde päälle uskoon tulon ja kasteen jälkeen?)
Tuo vie mielestäni tekojen tielle.
("Tekojen perkele" on usein ns. vapaissa suunnissa. Puhutaan yhtä aikaa Kristuksen sovitustyöstä, mutta samalla vaaditaan ihmiseltä "täydellistä antautumista". Eli käytännössähän tämä tarkoittaa samaa kuin että vaaditaan lain täyttämistä täydellisesti? (Saavutetaanko tällä jotakin Jumalan edessä?) Tämä tuntuu minusta sellaiselta vaatimiselta josta Raamatussa ei puhuta, ja siinä vaaditaan ihmiseltä tekoja, itseasiassa TÄYDELLISTÄ antautumista. Minusta tuo vie tekojen tielle ja tekojen vaatimiseen ihmiseltä (tai vääränlaiseen "hengen palon" korostamiseen) joiden tähden Jumala vanhurskauttaisi meidät (Kristuksen ansio olisi tässä vapaiden suuntien edustamassa vanhurskauttamisessa mukana, mutta ei ainoana vanhurskauttamisen syynä), vaikka meidät luetaan vanhurskaiksi oikeasti yksin Kristuksen ansion tähden. Meitä ei vanhurskauteta meidän tekojemme tähden tai sen tähden että mitä meissä on, ei meidän ratkaisujemme tähden.) Tämä ns. vapaissa suunnissa oleva opetus taitaa olla aika lähellä room.katolisuudessa tai ortodoksisessa kirkossa olevaa opetusta vanhurskauttamista koskien. (Sielläkin vaaditaan Kristuksen sovitustyön "jatkoksi" tekoja, "ansiollisuustekoja" yms., joilla olisi merkitystä vanhurskaaksi "katsomistamme" koskien.)

Emme koskaan tule toteuttamaan täydellisesti Jumalan lakia tässä elämässämme (mm. perisyntimme tähden). Olemme itseasiassa joka päivä auttamattomasti läpeensä mätiä perisyntisiä ja tarvitsemme epätoivoisesti Kristustaksen sovitustustyötä ja lunastustyötä ja siihen turvautumista. Kasteessa kaikki on meille lahjoitettu / meidät on siirretty perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Huomaamme joka päivä syntisyytemme ja meidän tulisi joka päivä "palata kasteen armoon". Tämä on oikeanlaista parannusta.

Joitakin lauseita uudelleen:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa:
> sen, mitä tekee, sen mitä katselee ja mitä näkee
> silmillään, mitä kuulee korvillaan, mitä puhuu ja syö suullaan.
> Vasta silloin hän on kypsä tietämään ja tekemään
> Jumalan tahdon. Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Tässä on siis luterilaisittain (ja raamatullisesti) katsoen liikaa painoarvoa sillä että mitä ihminen tekee(, kuten jo aimminkin kirjoitin samoihin lauseisiin viitaten). Ihmisen ratkaisut on nähty: kaikki ihmiset luopuvat Jumalasta (Room 1-3), ei ole yhden yhtäkään, joka tekisi sitä mitä Jumala tahtoisi ihmisten tekevän, kaikki ovat luopuneet, kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla, jne. Ja vielä lisäksi vaikkapa syntiinlankeemuskertomus (Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus) - näin ihmiset valitsevat ja tekevät, juuri päinvastoin kuin mitä Jumala tahtoisi, valitsemme synnin emmekä pidä Jumalaa Herranamme.

Tähän on vain yksi lääke eli se mitä Jumala tässä tilanteessa tekee, ei se että mitä ihminen tekee, ei meidän ratkaisumme tai mitkään sellaiset vaan ainoastaan Jumalan sana ja Kristuksen sovitus-/lunastustyö. Jumala tekee kaiken. Uskokin on Jumalan tekoa. Ainut asia mitä ihminen luonnostaan tekee on Jumalasta pois päin meneminen / hänelle selkänsä kääntäminen, sen me osaamme. Sitä voimme tehdä myös evankeliumin suhteen - emme usko Jumalan todistusta itsestään. Me emme luonnostamme ole tulossa Jumalan tykö. Jumala saa meissä sen aikaan että uskomme Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä (evankeliumin julistuksen ja sakramenttien kautta). Emme voi laittaa vanhurskaaksilukemiseen mitään muuta kuin Kristuksen sovitustyön, ei edes mitään omia ratkaisujamme. Emme voi esitellä omia ratkaisuntekojamme Jumalalle vanhurskaaksi lukemistamme ajatellen sanoen että "lue nyt minut vanhurskaaksi sen tähden kun MINÖ OLEN valinnut sinut, MINÄHÄN olen tehnyt ratkaisuni" - ei, vaan meidät vanhurskautetaan yksin Kristuksen ansion tähden. Uskokin on sellainen "kulmakivi" jonka Jumala on ihmiseen laittanut, se ei ole ihmisen ansiota. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden, ei meidän omien tekojemme tähden, ei minkään meidän omamme tähden.

Luterilaisen (ja raamatullisen) opetuksen mukaan pysymme perisyntisinä läpi elämämme ja tuo perisynti on myös syyllisyyttä Jumalan edessä. Liha ja Henki taistelevat meissä koko elämämme ajan. Paavali sanoo jopa että hän tekee sitä mitä ei haluaisi, ja ei tee sitä mitä haluaisi - lihansa tähden. Hän näkee lihassaa toteutuvan toisen lain kuin mikä olisi oikein. (Hengen hedelmät olisivat niitä oikeita töitä, joita ihminen toivoisi näkyvän itsessään, mutta lihassamme toteutuu toinen laki.)

Olemme niin paljon eri linjoilla että ei ehkä hyödytä käydä väittelyä. Eroja on hyvin perustavanlaatuisissa asioissa, joista keskusteleminen menisi varmastikin "eipäs-juupas"-keskusteluksi. (Kumpikin pitää omaa kantaansa aina vain oikeana.) Sanojen / tekstin määrä ei ehkä vaikuta asiaan, vaikkakin nyt tätä tekstiä tuli aika paljon.
Asia pitänee jättää Herran käsiin.

Mutta kirjoitan vielä jotain pientä.

Pyhityksestä kannattaa lukea Matti Väisäsen "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä"-selityksistä (Room. 4:stä luvusta eteenpäin).


> Moni kastettu luterilainen epäonnistuu uskossaan sen vuoksi,
> että Pyhä Henki ei ole hänelle todellisuutta.

Älä unohda mainita Kristusta tässä yhteydessä. (Monet luterilaiset epäonnistuvat uskossaan myös sen vuoksi että Kristus ei ole heille todellisuutta. Pyhä Henki lähtee myös Pojasta (Isästä ja Pojasta).)

Tämä ei ole totta luterilaisuudessa:
> Se on vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> kuten aiemmin totesin.

Lueppa vaikkapa se Väisäsen kirja pyhitykseen liittyen.
Athanasiuksen tunnustuksessa kuvataan Jumalan Kolminaisuutta minusta hirmu hyvin (myös Pyhä Henki kuvataan hyvin):
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/ekumeeni.html

> Ja tästä seuraa, että hän koettaa edelleen
> omin voimin noudattaa käskyjä.

Minusta taas ns. vapaissa suunnissa aletaan vaatia ihmiseltä tekoja vanhurskauttamista ajatellen (pyhitys sekoitetaan vanhurskauttamiseen). Luterilaisuudessa opetetaan että tulisi turvautua yksin Kristuksen sovitustyöhön. Meidät syntiset on sovitettu Jumalan kanssa, yksin Kristuksen työn tähden.


> Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset.
> Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia
> Jumalan tahtoa vastaan.

-> Meillä on eri käsitys perisynnin voimakkuudesta ihmisessä (myös uudestisyntyneessä Kristityssä).
Vaadit tekojen täyttämistä, mutta kun luen tuota tekstiäsi, niin ajattelen että näet Jumalan vaativan niitä vanhurskaaksi lukemista ajatellen. Luterilaisetkin vaativat lain täyttämistä, mutta laki saisi olla vain kurittamassa syntistä lihaamme, lain täyttäminen / tekomme eivät vaikuta vanhurskaaksi lukemiseemme Jumalan edessä. Laki ei saisi saattaa meitä epätoivoon ja lopulliseen syyllisyyteen Jumalan edessä, koska Jumala on ottanut syntimme kantaakseen. Syntejä ei enää lueta meidän päällemme vaan Kristus on ottanut ne kantaakseen ja sovittanut ristillä. Tähän voimme rohkeasti luottaa.

> Pyhä Henki voi toimia vasta silloin,
> kun olet tyhjä itsestäsi eli et luota mihinkään omaasi.

Tässäkin tulee minun mielestäni yltiökarismaattisuus, hurmahenkisyys, "hengen palon vaatiminen" tai tekojen vaatiminen ihmiseltä itseltään mieleen ( -> "tekojen perkele"). Tässä vaaditaan mielestäni IHMISELTÄ jotain vanhurskauttamista ajatellen. Vaaditaan sellaista mikä kuuluu pyhityksen puolelle. Tekommekin ovat Hengen hedelmiä. Emme voi niitäkään katsoa omaksi ansioksemme Jumalan edessä. Teot syntyvät automaattisesti kun Kristus meissä vaikuttaa -> pyhitystä. Kaikki on Kristuksen työtä, ei meidän työtämme. Kristuksen asuminen meissä (syvästi turmeltuneissa syntisissä) vaikuttaa hyviä tekoja.

Mehän emme voi luottaa mihinkään omaamme. Olemme niin syntisiä.
Lauseessasi sanot että ihmisen ei pidä luottaa mihinkään omaansa, mutta ymmärrän lauseen niin että kuitenkin vaadit ihmiseltä jotain -> sitä että ihmisen pitää kyetä tuollaiseen asiaan, siis ettei luota mihinkään omaansa. Siis kuitenkin vaaditaan ihmiseltä jotain kykyä tai jotain hänen omaansa: kykyä antautua KOKONAAN Kristukselle. Mitä muuta tuo on kuin että vaaditaan täyttämään laki täydellisesti jotta voisi pelastua (vanhurskauttamista ajatellen) tai saavuttaakseen Jumalan edessä jotakin erityistä, tai sitä että päästään "täysillä Pyhän Hengen toimintaan mukaan". Emme me saavuta täydellisellä antautumisellamme yhtään mitään, tai emme saavuta Jumalan edessä yhtään mitään edes pikkuriikkisellä antautumisellamme. Ei ole mitään kolmatta vaihdetta jonka uskova voisi pistää silmään niin että meno olisi vähän vauhdikkaampaa. (Ikäänkuin olisi ensin uskoon tulo, sitten kaste ja kolmantena vaikkapa Pyhän Hengen voitelu, jotta pääsisimme "täyteen vauhtiin".) Tuo asia kuuluisi oikeasti pyhityksen puolelle eikä Jumalan edessä vanhurskauttamiseksi lukemiseen liittyviin asioihin (nyt kirjoituksesta sai sen vaikutelman kuin että saavuttaisimme Jumalan edessä jotakin omien tekojemme tai "antautumisemme", = myös teko, kautta). Todellisuudessa voimme synnin syyllisyyden keskellä aina levätä Kristuksen armotyön turvissa, se ei vaadi "kolmannen vaihteen" päälle saamista, jotta vauhti olisi mahdollisimman kova tai jotta voisimme vauhdikkuudellamme ylpeillä (aika hirveä asia että tuollaisella asialla ylpeillään ikään kuin joku olisi toista parempi tuollaisen asian takia).

Monet vapaissa suunnissa tekevät uskosta vanhurskauttamisen syyn sen sijaan että se olisi yksinkertaisesti väline, jonka kautta me vastaanotamme anteeksiantamuksen. Uskommekin on vain Jumalan armon lahja.
Nämä (tämän kappaleen) ajatukset ovat kirjasta "Syttyneitä sydämiä" sivulta 27 (Brug).
Usko on siis väline, jonka kautta Jumalan armo ja anteeksiantamus jaetaan meille. Me voimme verrata anteeksiantamusta, jonka Jumala lahjoittaa meille, virvoittavan veden jakeluun, joka virtaa meille Jumalan armon rajattomista varastoista. Meidän uskomme on ikäänkuin vesijohto, joka jakaa veden meille. Vesijohto ei lisää mitään veteen. Vesijohto ei tee vedestä virvoittavaa. Se yksinkertaisesti jakaa veden. Meidän uskomme ei ansaitse meille anteeksiantamusta. Meidän uskomme ei lisää mitään voimaa Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätökseen. Meidän uskomme yksinkertaisesti ottaa vastaan sen lahjan, jonka Jumalan armo on valmistanut. Meidän uskomme ei vaikuta Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätöstä. Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätös vaikuttaa meidän uskomme. Kuulen evankeliumin rauhan julistuksen: "Jumala on antanut anteeksi koko maailman synnit Kristuksen tähden." Tähän minä sanon: "Jumala on julistanut maailman synnin anteeksiannetuiksi. Minä olen osa maailmaa. Jumala on antanut anteeksi minulle". Uskon kautta minä yksinkertaisesti sovellan itseeni Jumalan anteeksiantamuksen julistuksen. Me kutsumme tätä "henkilökohtaiseksi vanhurskauttamiseksi" tai "subjektiiviseksi vanhurskauttamiseksi".


(Toistin varmaankin itseäni aika paljon, mutta tulipa kirjoitettua.)

toinen kirjoitti:

Tätä ei ehkä kovin moni jaksa lukea, mutta tässä olisi vähän tekstiä.

Kirjoitin tuosta toisestakin aiheesta (kaatumisista yms.), koska arvelin että liikut sellaisissa piireissä joissa kertomiani asioita voidaan tehdä tai pitää oikeina. Kunhan vain aloin keskustella tuostakin aihepiiristä. Se on vain niin vakava aihe, että ajattelin ottaa senkin esille. Ja mielestäni hyvin keskeinen näissä keskusteluissa.

Joh. evankeliumissa on kuvattu kaste (Joh.3) ja ehtoollinen (muistaakseni Joh. 6).

Sakramentteja on ehtoollinen ja kaste. Jos tutustut luterilaiseen opetukseen (joka on tietenkin myös raamatullista), niin ymmärrät että varsinaisia sakramentteja on vain kaksi (lisäksi ripistä tai jopa pappeuden virasta voidaan puhua joissakin teksteissä että ne voisivat olla jopa sakramentteihin jonkin verran verrattavissa niiden tärkeyden tähden, mutta kuitenkin varsinaisia sakramentteja on luterilaisuudessa raamatullisesti vain kaksi).

"Kaatumisia" pidetään vapaissa suunnissa sakramenttien kaltaisina asioina, vaikka ne eivät oikeasti ole sakramentteja. "Kätten päälle paneminen" ei ole sakramentti (ortodoksisessa kirkossa se taitaa olla sellainen papin vihkimykseen liittyen, mutta ei luterilaisuudessa siis papin vihkimykseen liittyen. Tosin papin virkaa siis arvostetaan joskus luterilaisuudessa kyllä jopa sakramentin kaltaisenakin, mutta vielä kerran: ei kuitenkaan aivan samanlaisena kuin varsinaiset kaksi sakramenttia). Sitä voidaan käyttää (vähäisen tietämykseni perusteella) mm. kastetilaisuuksissa siis kasteeseen liittyen ja pappisvihkimysten yhteydessä tai toista ihmistä siunattaessa, mutta sen kautta ei välitetä Pyhää Henkeä ("kätten päälle panemisen" kautta ei välity mitään niin kuin sakramenttien tapauksissa tapahtuu - näin olen ymmärtänyt. Siinä ainoastaan siunataan toista ihmistä. "Siunausta / Pyhää Henkeä" tai "voitelua" ei ihminen voi "välittää" siunausta toivottamalla ihmiselle. Sitä voidaan sitten filosofisesti pohtia että minkä tähden ihmiset siunaavat toisia ihmisiä tai toivottavat toisille ihmisille siunausta). Raamatussa "kätten päälle paneminen" liittyy usein papin virkaan vihkimiseen tai kasteeseen. Mihin muuhun? En ole aivan loppuun asti miettinyt että missä yhteyksissä "kätten päälle panemista" kuvataan Raamatussa, mutta ainakin noissa tilainteissa joista juuri kirjoitin. Samarialaistenkin kohdalla ihmeteltiin että miksi he eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä kasteessa (tätä siis ihmeteltiin, kaikki ajattelivat että heidän olisi pitänyt saada Pyhä Henki kasteessa. Tässä oli jotakin tavallisesta poikkeavaa, Raamatun kokonaisopetus opettaa että Pyhän Hengen saaminen liittyy kasteeseen. Katso Väisäsen kaste-kirja mm. tähän Samarialais-aiheeseen liittyen).

Pyhä Henki annetaan kasteessa / uudestisyntymisessä, ja Pyhä Henki palaa ihmiseen takaisin kun ihminen palaa mahdolliselta tuhlaajapojan tieltä takaisin (eli Pyhän Hengen voi menettää ja myöhemmin Pyhä Henki voi palata takaisin - tästä taitaa luterilaisuus opettaa eri tavalla kuin vapaat suunnat). Mutta tuolloin ei enää uudestisynnytä uudelleen. (Ihminen voi syntyä tähän maailmaan vain kerran, samoin ihminen voi myös uudestisyntyä vain kerran.)


Mielestäni nämä lauseet ovat hieman ristiriidassa:

Tämä ensimmäisen lauseen alku on minun mielestäni hirmu hyvä:
> Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme ja
> yrittämistämme sinapinsiemenenkään vertaa,

Mutta:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa
...
> Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Ensin puhutaan että Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme, mutta jälkimmäisessä kuitenkin IHMISEN täytyisi luovuuttaa Jumalalle koko ruumiinsa. Kuitenkin vaaditaan meidän henkilökohtaista otettamme(?). Aletaankin vaatia omia tekoja? (Vaaditaanko niitä pyhitystä vai vanhurskauttamista varten? Täytyykö uskovan saada jotenkin kolmas vaihde päälle uskoon tulon ja kasteen jälkeen?)
Tuo vie mielestäni tekojen tielle.
("Tekojen perkele" on usein ns. vapaissa suunnissa. Puhutaan yhtä aikaa Kristuksen sovitustyöstä, mutta samalla vaaditaan ihmiseltä "täydellistä antautumista". Eli käytännössähän tämä tarkoittaa samaa kuin että vaaditaan lain täyttämistä täydellisesti? (Saavutetaanko tällä jotakin Jumalan edessä?) Tämä tuntuu minusta sellaiselta vaatimiselta josta Raamatussa ei puhuta, ja siinä vaaditaan ihmiseltä tekoja, itseasiassa TÄYDELLISTÄ antautumista. Minusta tuo vie tekojen tielle ja tekojen vaatimiseen ihmiseltä (tai vääränlaiseen "hengen palon" korostamiseen) joiden tähden Jumala vanhurskauttaisi meidät (Kristuksen ansio olisi tässä vapaiden suuntien edustamassa vanhurskauttamisessa mukana, mutta ei ainoana vanhurskauttamisen syynä), vaikka meidät luetaan vanhurskaiksi oikeasti yksin Kristuksen ansion tähden. Meitä ei vanhurskauteta meidän tekojemme tähden tai sen tähden että mitä meissä on, ei meidän ratkaisujemme tähden.) Tämä ns. vapaissa suunnissa oleva opetus taitaa olla aika lähellä room.katolisuudessa tai ortodoksisessa kirkossa olevaa opetusta vanhurskauttamista koskien. (Sielläkin vaaditaan Kristuksen sovitustyön "jatkoksi" tekoja, "ansiollisuustekoja" yms., joilla olisi merkitystä vanhurskaaksi "katsomistamme" koskien.)

Emme koskaan tule toteuttamaan täydellisesti Jumalan lakia tässä elämässämme (mm. perisyntimme tähden). Olemme itseasiassa joka päivä auttamattomasti läpeensä mätiä perisyntisiä ja tarvitsemme epätoivoisesti Kristustaksen sovitustustyötä ja lunastustyötä ja siihen turvautumista. Kasteessa kaikki on meille lahjoitettu / meidät on siirretty perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Huomaamme joka päivä syntisyytemme ja meidän tulisi joka päivä "palata kasteen armoon". Tämä on oikeanlaista parannusta.

Joitakin lauseita uudelleen:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa:
> sen, mitä tekee, sen mitä katselee ja mitä näkee
> silmillään, mitä kuulee korvillaan, mitä puhuu ja syö suullaan.
> Vasta silloin hän on kypsä tietämään ja tekemään
> Jumalan tahdon. Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Tässä on siis luterilaisittain (ja raamatullisesti) katsoen liikaa painoarvoa sillä että mitä ihminen tekee(, kuten jo aimminkin kirjoitin samoihin lauseisiin viitaten). Ihmisen ratkaisut on nähty: kaikki ihmiset luopuvat Jumalasta (Room 1-3), ei ole yhden yhtäkään, joka tekisi sitä mitä Jumala tahtoisi ihmisten tekevän, kaikki ovat luopuneet, kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla, jne. Ja vielä lisäksi vaikkapa syntiinlankeemuskertomus (Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus) - näin ihmiset valitsevat ja tekevät, juuri päinvastoin kuin mitä Jumala tahtoisi, valitsemme synnin emmekä pidä Jumalaa Herranamme.

Tähän on vain yksi lääke eli se mitä Jumala tässä tilanteessa tekee, ei se että mitä ihminen tekee, ei meidän ratkaisumme tai mitkään sellaiset vaan ainoastaan Jumalan sana ja Kristuksen sovitus-/lunastustyö. Jumala tekee kaiken. Uskokin on Jumalan tekoa. Ainut asia mitä ihminen luonnostaan tekee on Jumalasta pois päin meneminen / hänelle selkänsä kääntäminen, sen me osaamme. Sitä voimme tehdä myös evankeliumin suhteen - emme usko Jumalan todistusta itsestään. Me emme luonnostamme ole tulossa Jumalan tykö. Jumala saa meissä sen aikaan että uskomme Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä (evankeliumin julistuksen ja sakramenttien kautta). Emme voi laittaa vanhurskaaksilukemiseen mitään muuta kuin Kristuksen sovitustyön, ei edes mitään omia ratkaisujamme. Emme voi esitellä omia ratkaisuntekojamme Jumalalle vanhurskaaksi lukemistamme ajatellen sanoen että "lue nyt minut vanhurskaaksi sen tähden kun MINÖ OLEN valinnut sinut, MINÄHÄN olen tehnyt ratkaisuni" - ei, vaan meidät vanhurskautetaan yksin Kristuksen ansion tähden. Uskokin on sellainen "kulmakivi" jonka Jumala on ihmiseen laittanut, se ei ole ihmisen ansiota. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden, ei meidän omien tekojemme tähden, ei minkään meidän omamme tähden.

Luterilaisen (ja raamatullisen) opetuksen mukaan pysymme perisyntisinä läpi elämämme ja tuo perisynti on myös syyllisyyttä Jumalan edessä. Liha ja Henki taistelevat meissä koko elämämme ajan. Paavali sanoo jopa että hän tekee sitä mitä ei haluaisi, ja ei tee sitä mitä haluaisi - lihansa tähden. Hän näkee lihassaa toteutuvan toisen lain kuin mikä olisi oikein. (Hengen hedelmät olisivat niitä oikeita töitä, joita ihminen toivoisi näkyvän itsessään, mutta lihassamme toteutuu toinen laki.)

Olemme niin paljon eri linjoilla että ei ehkä hyödytä käydä väittelyä. Eroja on hyvin perustavanlaatuisissa asioissa, joista keskusteleminen menisi varmastikin "eipäs-juupas"-keskusteluksi. (Kumpikin pitää omaa kantaansa aina vain oikeana.) Sanojen / tekstin määrä ei ehkä vaikuta asiaan, vaikkakin nyt tätä tekstiä tuli aika paljon.
Asia pitänee jättää Herran käsiin.

Mutta kirjoitan vielä jotain pientä.

Pyhityksestä kannattaa lukea Matti Väisäsen "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä"-selityksistä (Room. 4:stä luvusta eteenpäin).


> Moni kastettu luterilainen epäonnistuu uskossaan sen vuoksi,
> että Pyhä Henki ei ole hänelle todellisuutta.

Älä unohda mainita Kristusta tässä yhteydessä. (Monet luterilaiset epäonnistuvat uskossaan myös sen vuoksi että Kristus ei ole heille todellisuutta. Pyhä Henki lähtee myös Pojasta (Isästä ja Pojasta).)

Tämä ei ole totta luterilaisuudessa:
> Se on vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> kuten aiemmin totesin.

Lueppa vaikkapa se Väisäsen kirja pyhitykseen liittyen.
Athanasiuksen tunnustuksessa kuvataan Jumalan Kolminaisuutta minusta hirmu hyvin (myös Pyhä Henki kuvataan hyvin):
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/ekumeeni.html

> Ja tästä seuraa, että hän koettaa edelleen
> omin voimin noudattaa käskyjä.

Minusta taas ns. vapaissa suunnissa aletaan vaatia ihmiseltä tekoja vanhurskauttamista ajatellen (pyhitys sekoitetaan vanhurskauttamiseen). Luterilaisuudessa opetetaan että tulisi turvautua yksin Kristuksen sovitustyöhön. Meidät syntiset on sovitettu Jumalan kanssa, yksin Kristuksen työn tähden.


> Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset.
> Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia
> Jumalan tahtoa vastaan.

-> Meillä on eri käsitys perisynnin voimakkuudesta ihmisessä (myös uudestisyntyneessä Kristityssä).
Vaadit tekojen täyttämistä, mutta kun luen tuota tekstiäsi, niin ajattelen että näet Jumalan vaativan niitä vanhurskaaksi lukemista ajatellen. Luterilaisetkin vaativat lain täyttämistä, mutta laki saisi olla vain kurittamassa syntistä lihaamme, lain täyttäminen / tekomme eivät vaikuta vanhurskaaksi lukemiseemme Jumalan edessä. Laki ei saisi saattaa meitä epätoivoon ja lopulliseen syyllisyyteen Jumalan edessä, koska Jumala on ottanut syntimme kantaakseen. Syntejä ei enää lueta meidän päällemme vaan Kristus on ottanut ne kantaakseen ja sovittanut ristillä. Tähän voimme rohkeasti luottaa.

> Pyhä Henki voi toimia vasta silloin,
> kun olet tyhjä itsestäsi eli et luota mihinkään omaasi.

Tässäkin tulee minun mielestäni yltiökarismaattisuus, hurmahenkisyys, "hengen palon vaatiminen" tai tekojen vaatiminen ihmiseltä itseltään mieleen ( -> "tekojen perkele"). Tässä vaaditaan mielestäni IHMISELTÄ jotain vanhurskauttamista ajatellen. Vaaditaan sellaista mikä kuuluu pyhityksen puolelle. Tekommekin ovat Hengen hedelmiä. Emme voi niitäkään katsoa omaksi ansioksemme Jumalan edessä. Teot syntyvät automaattisesti kun Kristus meissä vaikuttaa -> pyhitystä. Kaikki on Kristuksen työtä, ei meidän työtämme. Kristuksen asuminen meissä (syvästi turmeltuneissa syntisissä) vaikuttaa hyviä tekoja.

Mehän emme voi luottaa mihinkään omaamme. Olemme niin syntisiä.
Lauseessasi sanot että ihmisen ei pidä luottaa mihinkään omaansa, mutta ymmärrän lauseen niin että kuitenkin vaadit ihmiseltä jotain -> sitä että ihmisen pitää kyetä tuollaiseen asiaan, siis ettei luota mihinkään omaansa. Siis kuitenkin vaaditaan ihmiseltä jotain kykyä tai jotain hänen omaansa: kykyä antautua KOKONAAN Kristukselle. Mitä muuta tuo on kuin että vaaditaan täyttämään laki täydellisesti jotta voisi pelastua (vanhurskauttamista ajatellen) tai saavuttaakseen Jumalan edessä jotakin erityistä, tai sitä että päästään "täysillä Pyhän Hengen toimintaan mukaan". Emme me saavuta täydellisellä antautumisellamme yhtään mitään, tai emme saavuta Jumalan edessä yhtään mitään edes pikkuriikkisellä antautumisellamme. Ei ole mitään kolmatta vaihdetta jonka uskova voisi pistää silmään niin että meno olisi vähän vauhdikkaampaa. (Ikäänkuin olisi ensin uskoon tulo, sitten kaste ja kolmantena vaikkapa Pyhän Hengen voitelu, jotta pääsisimme "täyteen vauhtiin".) Tuo asia kuuluisi oikeasti pyhityksen puolelle eikä Jumalan edessä vanhurskauttamiseksi lukemiseen liittyviin asioihin (nyt kirjoituksesta sai sen vaikutelman kuin että saavuttaisimme Jumalan edessä jotakin omien tekojemme tai "antautumisemme", = myös teko, kautta). Todellisuudessa voimme synnin syyllisyyden keskellä aina levätä Kristuksen armotyön turvissa, se ei vaadi "kolmannen vaihteen" päälle saamista, jotta vauhti olisi mahdollisimman kova tai jotta voisimme vauhdikkuudellamme ylpeillä (aika hirveä asia että tuollaisella asialla ylpeillään ikään kuin joku olisi toista parempi tuollaisen asian takia).

Monet vapaissa suunnissa tekevät uskosta vanhurskauttamisen syyn sen sijaan että se olisi yksinkertaisesti väline, jonka kautta me vastaanotamme anteeksiantamuksen. Uskommekin on vain Jumalan armon lahja.
Nämä (tämän kappaleen) ajatukset ovat kirjasta "Syttyneitä sydämiä" sivulta 27 (Brug).
Usko on siis väline, jonka kautta Jumalan armo ja anteeksiantamus jaetaan meille. Me voimme verrata anteeksiantamusta, jonka Jumala lahjoittaa meille, virvoittavan veden jakeluun, joka virtaa meille Jumalan armon rajattomista varastoista. Meidän uskomme on ikäänkuin vesijohto, joka jakaa veden meille. Vesijohto ei lisää mitään veteen. Vesijohto ei tee vedestä virvoittavaa. Se yksinkertaisesti jakaa veden. Meidän uskomme ei ansaitse meille anteeksiantamusta. Meidän uskomme ei lisää mitään voimaa Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätökseen. Meidän uskomme yksinkertaisesti ottaa vastaan sen lahjan, jonka Jumalan armo on valmistanut. Meidän uskomme ei vaikuta Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätöstä. Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätös vaikuttaa meidän uskomme. Kuulen evankeliumin rauhan julistuksen: "Jumala on antanut anteeksi koko maailman synnit Kristuksen tähden." Tähän minä sanon: "Jumala on julistanut maailman synnin anteeksiannetuiksi. Minä olen osa maailmaa. Jumala on antanut anteeksi minulle". Uskon kautta minä yksinkertaisesti sovellan itseeni Jumalan anteeksiantamuksen julistuksen. Me kutsumme tätä "henkilökohtaiseksi vanhurskauttamiseksi" tai "subjektiiviseksi vanhurskauttamiseksi".


(Toistin varmaankin itseäni aika paljon, mutta tulipa kirjoitettua.)

Lue lisää

Perisynnistä

Yksimielisyyden ohje
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/index.html
-> Sen tiivistelmä perisynnistä:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/perisynti.html
-> Laajemmasta selityksestä:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/1.html


(Luther-säätiön) Aamutähti-sarjan vihkosesta "Vihollisuus Jumalaa vastaan, näin kirkko opettaa perisynnistä", Bo Giertz:
"... Mutta ihminen, joka todella haluaa olla kristitty havaitsee perisynnin ennen kaikkea itsessään. Se uhmaa kaikkia hyviä aikomuksia. Jotenkuten voi valvoa näkyviä tekojaan ja saada ne Kristukselle kuuliaisiksi. Mutta kun kyseessä ovat oman sydämen taipumukset, pahuudella ei tunnu olevan rajaa. Jopa rukouksen aikana sydämeen kohoaa vastenmielisyys, harmistuminen vihamiehiä kohtaa, joiden puolesta halusi rukoilla, himoitsen kehuja ja tunnustusta, rahaa, palkintoja ja voittoja, joista olin päättänyt luopua. ... iloitsen vastustajani nöyryytyksistä ja vastoinkäymisistä. ...

kirkossa tavataan käyttää sanaa 'syntiinlankeemus', kun tarkoitetaan 'lihaa' perisynnin merkityksessä. Sana kertoo täsmällisesti, mistä on kyse: turmeluksesta, joka on takertuneena luontoomme ja joka johtuu synnistä. Kaikesta tästä Jeesus sanoo, että se, joka on syntynyt lihasta on lihaa. Tämä luonnollinen egoismi kuuluu yhteen ihmisluonnon kanssa. Perimme sen syntymällä ihmisiksi. Se on takertunut luontoomme, sekä sieluun että ruumiiseen. Se ei paikallistu ruumiiseen ja sen vietteihin. Se sijaitsee ensisijaisesti sydämessä: sisältäpäin, ihmisen sydämestä lähtevät heidän pahat ajatuksensa, sanoo Jeesus. ...

... Juuri tätä ikuista vihollisuutta Jumalaa kohtaan me kaikki kannamme itsessämme luontomme traagisena ja kohtalokkaana perintönä. Kuten Raamatusta voimme lukea 'Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle eikä se voikaan' (Room. 8:7). 'Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen' (Room. 7:15) ...

... Jokin ihmisessä todistaa jatkuvasti Jumalan hyvästä luomistyöstä: kyky hallita luontoa, luoda tuotantovälineitä, rakentaa yhteiskuntaa, säätää lakeja, ... Se, että me kaikki kannamme synnin turmelusta ei siis tarkoita, että olisimme läpeensä epärehellisiä, julmia tai vastuuttomia. Mutta se merkitsee, että parhaimmassakin ihmisessä on synnynnäinen paha taipumus, jonka vuoksi hän ei rakasta lähimmäistään niinkuin itseään ja vielä vähemmän Jumalaa yli kaiken. Ja voimme kutsua pakanat todistajiksi. Horatius sanoo satiireissaan: 'Kukaan ei synny vailla pahoja himoja. Paras on se , joissa ne tulevat vähiten näkyviin'.

... Mikä sitten närkästyttää? Vastaus: Pahennusta herättää se tosiasia, että tämä sairaus, tämä traaginen perintö on samalla syyllisyyttä. Kuten Augsburgin tunnustus sanoi: 'Tämä synnynnäinen sairaus ja perisynti on todella syntiä'. Epäuskolle se sitä vastoin kovin usein merkitsee veruketta, jonka varjolla julistaudutaan vapaiksi kaikesta omasta syyllisyydestä. Voidaanko sitten jokin meissä synnynnäisesti oleva lukea synniksi? Emmehän voi mitään sille, mitä olemme? Vastaväite olisi paikallaan , jos synti olisi vain joitain tiettyjä tarkoituksellisia rikkomuksia Jumalan käskyjä vastaan. Näin monet ihmiset ajattelevat synnistä. Ja heillä on merkillinen kyky rajata nämä synnit tiettyihin tekoihin: synnit kuudetta käskyä vstaan, varkaus, tietoiset valheet jne. Mutta synti ei ole vain tiettyjä, tietoisia pahoja tekoja. Syntiä on kaikki, mikä sotii Jumalan rakkautta vastaan, joka poikkeaa Jumalan olemuksesta ja on vastoin Jumalan elämälle asettamaa tarkoitusta ja merkitystä. Siksi jo paha himo itsessään on synti. ...

Mutta jos emme voi sille mitään? Se on syntiä yhtä kaikki! Synti ei ole tiettyjä vikoja, joista Jumala syyttää meitä mielivaltaisten sääntöjen perusteella. Synti on tosiasiallista poikkeamista Jumalan hyvästä tarkoituksesta. Se on jotain, joka todellisesti erottaa meidät Jumalasta ja aiheuttaa sen, ettemme sovi Jumalan läheisyyteen emmekä viihdy siinä. Se on ominaisuutemme, joka tekee meidät kelvottomiksi Jumalan valtakuntaan. ...

... Se, että sovitus on tosi asia osoittaa tämän. Jos jokin muu keino olisi ollut mahdollinen Jumalalle, hän ei olisi lähettänyt Poikaansa maailmaan kuolla meidän synnintekijöiden puolesta. Mutta synti ei ole asia, jonka ohi Jumala voi katsoa.

Onko kristityissä synti jäljellä?

... Haluan vain palauttaa mieleen, millainen on sen ihmisen tilanne, joka saa uskon Kristukseen, osan hänen sovituksestaan ja saa siis olla Jumalan lapsi. Kuinka on hänen perisyntinsä, hänen syntiturmeluksensa laita? Vastaus: Se on yhä olemassa siinä mielessä, että hänen luontonsa on sama kuin ennen. Kaikki ihmisen ennen tuntemat himot ja vietit voivat nostaa päätään jälleen, jopa pyhimmällä hetkellä, kuten rukouksessa, ehtoollispöydässä tai kun hän tekee rakkaudenpalvelusta muille. Ihminen voi epäillä, koska hänen vanha Aadaminsa ei voi koskaan täysin vakuuttua siitä, että Jumala on olemassa. Kateus, rahanhimo, ihmispelko ja epäpuhtaat himot ovat jäljellä. Ja kuitenkin on tapahtunut jotain.

Ensinnäkin tämän kaiken peittää Kristuksen vanhurskaus. Ihminen ei enää kanna kaikkea tätä maksamattomana velkana. Se on jäljellä sairauden tavoin, mutta ei ole synti, joka vetää Jumalan vihan päälleen ja tuo tuomion. Se on anteeksiannettu synti. Tästä puhuvat Raamatun sanat: 'Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synti on peitetty.'

Toiseksi tätä kaikkea vastaan taistellaan. Usko ei voi koskaan eritä Kristuksesta ja hänen Hengestään. Kun uskomme, Kristus itse on läsnä. Hänen Henkensä vaikuttaa sydämissämme. Siitä on tullut voima, joka taistelee perisyntiä vastaan ja murtaa sen ylivallan. Liha ja henki taistelevat keskenään, mutta Kristus on voimakkaampi. Kyseessä on kertakaikkinen voitto. Taistelussa tulee olemaan monia vaiheita, ja uusia tappioitakin voi tulla. Mutta Kristus voittaa antamalla anteeksi ja antamalla uuden alun aina uudelleen.

Tähän taisteluun meidät vihittiin jo kasteessa. Silloin Kristus tuli meidän luoksemme ensimmäisen kerran Henkensä ja uuden elämän kanssa. Eri tavoin hän on sittemmin tullut takaisin. On ratkaisevan tärkeää, että hän saa paikkansa sydämissämme. Ne, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen kautta synny uudestaan, perisynti ja kaikki siitä päivittäin seuraavat tekosynnit ajatuksineen, sanoineen ja tekoineen johtavat tuomioon ja iankaikkiseen kuolemaan, kuten luimme Augsburgin tunnustuksesta (vihon alussa oli sellainen lainaus). Tätä ei lausuta tuomiona kastamattomille lapsille. Heistä kirkko opettaa, että on tosin velvollisuutemme lapsia kohtaan viedä heidät kastettaviksi, koska myös he ovat lihasta syntynyttä lihaa, perisynnin alaisia, ja tarvitsevat Kristusta. Mutta kirkko jättää Jumalan ratkaistavaksi sen mitä tapahtuu niille, jotka ihmisen laiminlyöntien vuoksi eivät päässeet armonvälineiden osallisuuteen. Emme pysty arvioimaan sitä.

Mutta asia on sitä vakavampi, kun olemme itse kyseessä. Jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Vapahtaja sanoo näin, ja näitä sanoja Augsburgin tunnustus tarkoittaa, kun toisessa uskonkohdassa todetaan, että perisynti johtaa väistämättä tuomioon ja kuolemaan, ellemme synny uudesti kasteen ja Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kun perisyntiä voidaan syystä kutsua perityksi sairaudeksi, niin se on samalla tappava sairaus. Ei kannata protestoida ja sanoa, että pidättäytyy vastaamasta muiden synneistä. Itse tehdyt synnit riittävät. Ja kuitenkaan ne eivät yhteenkerättyinäkään ole yhtä vakava este pelastuksellemme kuin jumalanvastainen turmelus, jota kannamme sydämessämme."

upotettu kirjoitti:

>>Sanot-
>>Pyhän Hengen saamisiin liittyen kehoitan lukemaan Matti Väisäsen Pyhä Kaste Raamatussa-kirjat.

Koko Raamatun opetus osoittaa sen että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja Pyhän Hengen saaminen myös. Jo sana "Pyhän hengen kaste" viittaa kasteeseen, ei mihinkään mikä on irrotettu kasteesta.>Johannes kastaja sanoo->
>>(Matt 3:11) Minä kastan teidät (VEDELLÄ) parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; - HÄN KASTAA TEIDÄT PYHÄLLÄ HENGELLÄ ja TULELLA!.

Tässä seuraavassa Luukas kertoo Jeesuksen sanoneen seuraavaa-
>>(Apt 1:4) Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi:
"Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.
(5) Sillä Johannes -KASTOI VEDELLÄ,- mutta - TEIDÄT KASTETAAN PYHÄLLÄ HENGELLÄ!,- ei kauan näitten päivien jälkeen"

Sitten Apostoli Pietari kertoo seuraavaa->
>>(Apt 11:15) Ja kun minä rupesin puhumaan, - TULI PYHÄ HENKI HEIDÄN PÄÄLLENSÄ!,- niinkuin alussa meidänkin päällemme.

16. Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: "JOHANNES KASTOI VEDELLÄ!, mutta - TEIDÄT KASTETAAN PYHÄLLÄ HENGELLÄ"!.

17. Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
>>"Pyhän hengen kaste" viittaa kasteeseen, ei mihinkään mikä on irrotettu kasteesta.

>>1. Onko Pyhän Hengen kaste sama kuin pelastuminen???

>>2. Saadaanko Pyhän Hengen kaste aina vesikasteen yhteydessä???

Joskus on esitetty se vaihtoehto, että pelastus ja Pyhän Hengen kaste olisivat aina samanaikaisia tapahtumia!. On kuviteltu, että kun ihminen tulee uskoon, hän aina myös automaattisesti saa Pyhän Hengen kasteen!.
"Tämähän olisikin ihan mahtavaa ja näin kävikin esim, Korneliuksen tapauksessa -(Apt 10:44-48.)

Mutta pitääkö tämä käsitys paikkansa noin niinkuin yleisesti? Kun katsotaan Raamattua, niin löytyy lukuisia ongelmia tähän ajatukseen!

Pyhän Hengen kaste liittyy "palvelustyöhön" ja "todistamiseen". Ensimmäinen huomio, kun tutkitaan Raamattua tämän asian tiimoilta, on, että se osoittaa Pyhän Hengen kasteen liittyvän aina palvelustyöhön ja todistamiseen, ei "hengellisen elämän" saamiseen.

Siis tämä "Pyhän Hengen kaste" ei tarkoita meidän pelastumistamme "uskoon"!, vaan kyse on siitä, että ihminen joka saa Pyhän Hengen kasteen ,saa "voiman" Jumalan palvelustehtävään, mihin Herra hänet kutsuu! Tulee sitten kyseeseen evankelistan tai saarnaajan tai vaikkapa jokin muu seurakunnan Jumalan seurakunnan työ.

"Pyhän Hengen kaste" liittyy aina todistamiseen ja palvelu tehtävään Jumalan antamana "Hengen voimana"!.
Kun katsotaan tarkasti jokaista Pyhän Hengen kastetta käsittelevää Raamatunkohtaa, niin huomataan, että se aina liittyy palvelemiseen ja todistamiseen ja että Jumala antaa sen juuri tämän vuoksi.

Luetaan Raamatusta mitä Jeesus sanoo->
>>(Joh 3:7) Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

8. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee;
"niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt"!!!

>>(Apt 1:5) Sillä "Johannes kastoi vedellä", mutta "teidät kastetaan Pyhällä Hengellä", ei kauan näitten päivien jälkeen."

2:4. "Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi", "ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi"!

Tässä siis saatiin Pyhän Hengen kaste "VOIMAKSI" ryhtyä Jumalan valtakunnan julistamis ja todistamis työhön!!!

Pyhän Hengen kaste on Jumalan vuodattama - "Hengen voimavaikutus" Jeesukseen uskoville!!!

Tärkeä huomio tällä alueella kiinnittyy syntymiseen ja täyttymiseen. On eri asia "syntyä Hengestä" kuin "täyttyä Hengellä"!.
Kaikilla niillä, jotka ovat tehneet parannuksen ja ovat kääntyneet Jeesuksen puoleen ja pelastuneet, on heillä kyllä "lapseuden Henki" sisimmässään,joka on Pyhän hengen aikaansaannos!.

Heille on syntynyt Jumalan elämä ja luonto sisimpäänsä. He ovat Pyhän Hengen temppeleitä ja Pyhä Henki on liittänyt heidät Kristuksen ruumiin jäseniksi. Tässä ei löydy yhtään poikkeusta Jumalan lasten joukossa, vaan se koskee meitä kaikkia jotka olemme saaneet Jumalan armosta vastaanottaa pelastukseksemme Jeesus Kristus!


Apostoli kertoo näin->
>>(Room 8:9) Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan -"Hengen"!, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa!.


>>(Gal 4:6) Ja koska te "olette lapsia", on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"

Lue lisää

Vain kahta asiaa Kristus vaatii ihmisen pelastusta ajatellen: uskoa ja kastetta / kastetta ja uskoa. (Lähetyskäsky. Se joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.)

Vain nuo kaksi asiaa tarvitaan ja jo niissä me ihmiset sekoilemme (minä ihan itse mukaan lukien).
Joku hylkää toisen merkityksen ja joku toisen. Kumpikin tarvitaan, molemmilla on merkitystä.

toinen kirjoitti:

Tätä ei ehkä kovin moni jaksa lukea, mutta tässä olisi vähän tekstiä.

Kirjoitin tuosta toisestakin aiheesta (kaatumisista yms.), koska arvelin että liikut sellaisissa piireissä joissa kertomiani asioita voidaan tehdä tai pitää oikeina. Kunhan vain aloin keskustella tuostakin aihepiiristä. Se on vain niin vakava aihe, että ajattelin ottaa senkin esille. Ja mielestäni hyvin keskeinen näissä keskusteluissa.

Joh. evankeliumissa on kuvattu kaste (Joh.3) ja ehtoollinen (muistaakseni Joh. 6).

Sakramentteja on ehtoollinen ja kaste. Jos tutustut luterilaiseen opetukseen (joka on tietenkin myös raamatullista), niin ymmärrät että varsinaisia sakramentteja on vain kaksi (lisäksi ripistä tai jopa pappeuden virasta voidaan puhua joissakin teksteissä että ne voisivat olla jopa sakramentteihin jonkin verran verrattavissa niiden tärkeyden tähden, mutta kuitenkin varsinaisia sakramentteja on luterilaisuudessa raamatullisesti vain kaksi).

"Kaatumisia" pidetään vapaissa suunnissa sakramenttien kaltaisina asioina, vaikka ne eivät oikeasti ole sakramentteja. "Kätten päälle paneminen" ei ole sakramentti (ortodoksisessa kirkossa se taitaa olla sellainen papin vihkimykseen liittyen, mutta ei luterilaisuudessa siis papin vihkimykseen liittyen. Tosin papin virkaa siis arvostetaan joskus luterilaisuudessa kyllä jopa sakramentin kaltaisenakin, mutta vielä kerran: ei kuitenkaan aivan samanlaisena kuin varsinaiset kaksi sakramenttia). Sitä voidaan käyttää (vähäisen tietämykseni perusteella) mm. kastetilaisuuksissa siis kasteeseen liittyen ja pappisvihkimysten yhteydessä tai toista ihmistä siunattaessa, mutta sen kautta ei välitetä Pyhää Henkeä ("kätten päälle panemisen" kautta ei välity mitään niin kuin sakramenttien tapauksissa tapahtuu - näin olen ymmärtänyt. Siinä ainoastaan siunataan toista ihmistä. "Siunausta / Pyhää Henkeä" tai "voitelua" ei ihminen voi "välittää" siunausta toivottamalla ihmiselle. Sitä voidaan sitten filosofisesti pohtia että minkä tähden ihmiset siunaavat toisia ihmisiä tai toivottavat toisille ihmisille siunausta). Raamatussa "kätten päälle paneminen" liittyy usein papin virkaan vihkimiseen tai kasteeseen. Mihin muuhun? En ole aivan loppuun asti miettinyt että missä yhteyksissä "kätten päälle panemista" kuvataan Raamatussa, mutta ainakin noissa tilainteissa joista juuri kirjoitin. Samarialaistenkin kohdalla ihmeteltiin että miksi he eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä kasteessa (tätä siis ihmeteltiin, kaikki ajattelivat että heidän olisi pitänyt saada Pyhä Henki kasteessa. Tässä oli jotakin tavallisesta poikkeavaa, Raamatun kokonaisopetus opettaa että Pyhän Hengen saaminen liittyy kasteeseen. Katso Väisäsen kaste-kirja mm. tähän Samarialais-aiheeseen liittyen).

Pyhä Henki annetaan kasteessa / uudestisyntymisessä, ja Pyhä Henki palaa ihmiseen takaisin kun ihminen palaa mahdolliselta tuhlaajapojan tieltä takaisin (eli Pyhän Hengen voi menettää ja myöhemmin Pyhä Henki voi palata takaisin - tästä taitaa luterilaisuus opettaa eri tavalla kuin vapaat suunnat). Mutta tuolloin ei enää uudestisynnytä uudelleen. (Ihminen voi syntyä tähän maailmaan vain kerran, samoin ihminen voi myös uudestisyntyä vain kerran.)


Mielestäni nämä lauseet ovat hieman ristiriidassa:

Tämä ensimmäisen lauseen alku on minun mielestäni hirmu hyvä:
> Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme ja
> yrittämistämme sinapinsiemenenkään vertaa,

Mutta:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa
...
> Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Ensin puhutaan että Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme, mutta jälkimmäisessä kuitenkin IHMISEN täytyisi luovuuttaa Jumalalle koko ruumiinsa. Kuitenkin vaaditaan meidän henkilökohtaista otettamme(?). Aletaankin vaatia omia tekoja? (Vaaditaanko niitä pyhitystä vai vanhurskauttamista varten? Täytyykö uskovan saada jotenkin kolmas vaihde päälle uskoon tulon ja kasteen jälkeen?)
Tuo vie mielestäni tekojen tielle.
("Tekojen perkele" on usein ns. vapaissa suunnissa. Puhutaan yhtä aikaa Kristuksen sovitustyöstä, mutta samalla vaaditaan ihmiseltä "täydellistä antautumista". Eli käytännössähän tämä tarkoittaa samaa kuin että vaaditaan lain täyttämistä täydellisesti? (Saavutetaanko tällä jotakin Jumalan edessä?) Tämä tuntuu minusta sellaiselta vaatimiselta josta Raamatussa ei puhuta, ja siinä vaaditaan ihmiseltä tekoja, itseasiassa TÄYDELLISTÄ antautumista. Minusta tuo vie tekojen tielle ja tekojen vaatimiseen ihmiseltä (tai vääränlaiseen "hengen palon" korostamiseen) joiden tähden Jumala vanhurskauttaisi meidät (Kristuksen ansio olisi tässä vapaiden suuntien edustamassa vanhurskauttamisessa mukana, mutta ei ainoana vanhurskauttamisen syynä), vaikka meidät luetaan vanhurskaiksi oikeasti yksin Kristuksen ansion tähden. Meitä ei vanhurskauteta meidän tekojemme tähden tai sen tähden että mitä meissä on, ei meidän ratkaisujemme tähden.) Tämä ns. vapaissa suunnissa oleva opetus taitaa olla aika lähellä room.katolisuudessa tai ortodoksisessa kirkossa olevaa opetusta vanhurskauttamista koskien. (Sielläkin vaaditaan Kristuksen sovitustyön "jatkoksi" tekoja, "ansiollisuustekoja" yms., joilla olisi merkitystä vanhurskaaksi "katsomistamme" koskien.)

Emme koskaan tule toteuttamaan täydellisesti Jumalan lakia tässä elämässämme (mm. perisyntimme tähden). Olemme itseasiassa joka päivä auttamattomasti läpeensä mätiä perisyntisiä ja tarvitsemme epätoivoisesti Kristustaksen sovitustustyötä ja lunastustyötä ja siihen turvautumista. Kasteessa kaikki on meille lahjoitettu / meidät on siirretty perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Huomaamme joka päivä syntisyytemme ja meidän tulisi joka päivä "palata kasteen armoon". Tämä on oikeanlaista parannusta.

Joitakin lauseita uudelleen:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa:
> sen, mitä tekee, sen mitä katselee ja mitä näkee
> silmillään, mitä kuulee korvillaan, mitä puhuu ja syö suullaan.
> Vasta silloin hän on kypsä tietämään ja tekemään
> Jumalan tahdon. Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Tässä on siis luterilaisittain (ja raamatullisesti) katsoen liikaa painoarvoa sillä että mitä ihminen tekee(, kuten jo aimminkin kirjoitin samoihin lauseisiin viitaten). Ihmisen ratkaisut on nähty: kaikki ihmiset luopuvat Jumalasta (Room 1-3), ei ole yhden yhtäkään, joka tekisi sitä mitä Jumala tahtoisi ihmisten tekevän, kaikki ovat luopuneet, kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla, jne. Ja vielä lisäksi vaikkapa syntiinlankeemuskertomus (Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus) - näin ihmiset valitsevat ja tekevät, juuri päinvastoin kuin mitä Jumala tahtoisi, valitsemme synnin emmekä pidä Jumalaa Herranamme.

Tähän on vain yksi lääke eli se mitä Jumala tässä tilanteessa tekee, ei se että mitä ihminen tekee, ei meidän ratkaisumme tai mitkään sellaiset vaan ainoastaan Jumalan sana ja Kristuksen sovitus-/lunastustyö. Jumala tekee kaiken. Uskokin on Jumalan tekoa. Ainut asia mitä ihminen luonnostaan tekee on Jumalasta pois päin meneminen / hänelle selkänsä kääntäminen, sen me osaamme. Sitä voimme tehdä myös evankeliumin suhteen - emme usko Jumalan todistusta itsestään. Me emme luonnostamme ole tulossa Jumalan tykö. Jumala saa meissä sen aikaan että uskomme Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä (evankeliumin julistuksen ja sakramenttien kautta). Emme voi laittaa vanhurskaaksilukemiseen mitään muuta kuin Kristuksen sovitustyön, ei edes mitään omia ratkaisujamme. Emme voi esitellä omia ratkaisuntekojamme Jumalalle vanhurskaaksi lukemistamme ajatellen sanoen että "lue nyt minut vanhurskaaksi sen tähden kun MINÖ OLEN valinnut sinut, MINÄHÄN olen tehnyt ratkaisuni" - ei, vaan meidät vanhurskautetaan yksin Kristuksen ansion tähden. Uskokin on sellainen "kulmakivi" jonka Jumala on ihmiseen laittanut, se ei ole ihmisen ansiota. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden, ei meidän omien tekojemme tähden, ei minkään meidän omamme tähden.

Luterilaisen (ja raamatullisen) opetuksen mukaan pysymme perisyntisinä läpi elämämme ja tuo perisynti on myös syyllisyyttä Jumalan edessä. Liha ja Henki taistelevat meissä koko elämämme ajan. Paavali sanoo jopa että hän tekee sitä mitä ei haluaisi, ja ei tee sitä mitä haluaisi - lihansa tähden. Hän näkee lihassaa toteutuvan toisen lain kuin mikä olisi oikein. (Hengen hedelmät olisivat niitä oikeita töitä, joita ihminen toivoisi näkyvän itsessään, mutta lihassamme toteutuu toinen laki.)

Olemme niin paljon eri linjoilla että ei ehkä hyödytä käydä väittelyä. Eroja on hyvin perustavanlaatuisissa asioissa, joista keskusteleminen menisi varmastikin "eipäs-juupas"-keskusteluksi. (Kumpikin pitää omaa kantaansa aina vain oikeana.) Sanojen / tekstin määrä ei ehkä vaikuta asiaan, vaikkakin nyt tätä tekstiä tuli aika paljon.
Asia pitänee jättää Herran käsiin.

Mutta kirjoitan vielä jotain pientä.

Pyhityksestä kannattaa lukea Matti Väisäsen "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä"-selityksistä (Room. 4:stä luvusta eteenpäin).


> Moni kastettu luterilainen epäonnistuu uskossaan sen vuoksi,
> että Pyhä Henki ei ole hänelle todellisuutta.

Älä unohda mainita Kristusta tässä yhteydessä. (Monet luterilaiset epäonnistuvat uskossaan myös sen vuoksi että Kristus ei ole heille todellisuutta. Pyhä Henki lähtee myös Pojasta (Isästä ja Pojasta).)

Tämä ei ole totta luterilaisuudessa:
> Se on vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> kuten aiemmin totesin.

Lueppa vaikkapa se Väisäsen kirja pyhitykseen liittyen.
Athanasiuksen tunnustuksessa kuvataan Jumalan Kolminaisuutta minusta hirmu hyvin (myös Pyhä Henki kuvataan hyvin):
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/ekumeeni.html

> Ja tästä seuraa, että hän koettaa edelleen
> omin voimin noudattaa käskyjä.

Minusta taas ns. vapaissa suunnissa aletaan vaatia ihmiseltä tekoja vanhurskauttamista ajatellen (pyhitys sekoitetaan vanhurskauttamiseen). Luterilaisuudessa opetetaan että tulisi turvautua yksin Kristuksen sovitustyöhön. Meidät syntiset on sovitettu Jumalan kanssa, yksin Kristuksen työn tähden.


> Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset.
> Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia
> Jumalan tahtoa vastaan.

-> Meillä on eri käsitys perisynnin voimakkuudesta ihmisessä (myös uudestisyntyneessä Kristityssä).
Vaadit tekojen täyttämistä, mutta kun luen tuota tekstiäsi, niin ajattelen että näet Jumalan vaativan niitä vanhurskaaksi lukemista ajatellen. Luterilaisetkin vaativat lain täyttämistä, mutta laki saisi olla vain kurittamassa syntistä lihaamme, lain täyttäminen / tekomme eivät vaikuta vanhurskaaksi lukemiseemme Jumalan edessä. Laki ei saisi saattaa meitä epätoivoon ja lopulliseen syyllisyyteen Jumalan edessä, koska Jumala on ottanut syntimme kantaakseen. Syntejä ei enää lueta meidän päällemme vaan Kristus on ottanut ne kantaakseen ja sovittanut ristillä. Tähän voimme rohkeasti luottaa.

> Pyhä Henki voi toimia vasta silloin,
> kun olet tyhjä itsestäsi eli et luota mihinkään omaasi.

Tässäkin tulee minun mielestäni yltiökarismaattisuus, hurmahenkisyys, "hengen palon vaatiminen" tai tekojen vaatiminen ihmiseltä itseltään mieleen ( -> "tekojen perkele"). Tässä vaaditaan mielestäni IHMISELTÄ jotain vanhurskauttamista ajatellen. Vaaditaan sellaista mikä kuuluu pyhityksen puolelle. Tekommekin ovat Hengen hedelmiä. Emme voi niitäkään katsoa omaksi ansioksemme Jumalan edessä. Teot syntyvät automaattisesti kun Kristus meissä vaikuttaa -> pyhitystä. Kaikki on Kristuksen työtä, ei meidän työtämme. Kristuksen asuminen meissä (syvästi turmeltuneissa syntisissä) vaikuttaa hyviä tekoja.

Mehän emme voi luottaa mihinkään omaamme. Olemme niin syntisiä.
Lauseessasi sanot että ihmisen ei pidä luottaa mihinkään omaansa, mutta ymmärrän lauseen niin että kuitenkin vaadit ihmiseltä jotain -> sitä että ihmisen pitää kyetä tuollaiseen asiaan, siis ettei luota mihinkään omaansa. Siis kuitenkin vaaditaan ihmiseltä jotain kykyä tai jotain hänen omaansa: kykyä antautua KOKONAAN Kristukselle. Mitä muuta tuo on kuin että vaaditaan täyttämään laki täydellisesti jotta voisi pelastua (vanhurskauttamista ajatellen) tai saavuttaakseen Jumalan edessä jotakin erityistä, tai sitä että päästään "täysillä Pyhän Hengen toimintaan mukaan". Emme me saavuta täydellisellä antautumisellamme yhtään mitään, tai emme saavuta Jumalan edessä yhtään mitään edes pikkuriikkisellä antautumisellamme. Ei ole mitään kolmatta vaihdetta jonka uskova voisi pistää silmään niin että meno olisi vähän vauhdikkaampaa. (Ikäänkuin olisi ensin uskoon tulo, sitten kaste ja kolmantena vaikkapa Pyhän Hengen voitelu, jotta pääsisimme "täyteen vauhtiin".) Tuo asia kuuluisi oikeasti pyhityksen puolelle eikä Jumalan edessä vanhurskauttamiseksi lukemiseen liittyviin asioihin (nyt kirjoituksesta sai sen vaikutelman kuin että saavuttaisimme Jumalan edessä jotakin omien tekojemme tai "antautumisemme", = myös teko, kautta). Todellisuudessa voimme synnin syyllisyyden keskellä aina levätä Kristuksen armotyön turvissa, se ei vaadi "kolmannen vaihteen" päälle saamista, jotta vauhti olisi mahdollisimman kova tai jotta voisimme vauhdikkuudellamme ylpeillä (aika hirveä asia että tuollaisella asialla ylpeillään ikään kuin joku olisi toista parempi tuollaisen asian takia).

Monet vapaissa suunnissa tekevät uskosta vanhurskauttamisen syyn sen sijaan että se olisi yksinkertaisesti väline, jonka kautta me vastaanotamme anteeksiantamuksen. Uskommekin on vain Jumalan armon lahja.
Nämä (tämän kappaleen) ajatukset ovat kirjasta "Syttyneitä sydämiä" sivulta 27 (Brug).
Usko on siis väline, jonka kautta Jumalan armo ja anteeksiantamus jaetaan meille. Me voimme verrata anteeksiantamusta, jonka Jumala lahjoittaa meille, virvoittavan veden jakeluun, joka virtaa meille Jumalan armon rajattomista varastoista. Meidän uskomme on ikäänkuin vesijohto, joka jakaa veden meille. Vesijohto ei lisää mitään veteen. Vesijohto ei tee vedestä virvoittavaa. Se yksinkertaisesti jakaa veden. Meidän uskomme ei ansaitse meille anteeksiantamusta. Meidän uskomme ei lisää mitään voimaa Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätökseen. Meidän uskomme yksinkertaisesti ottaa vastaan sen lahjan, jonka Jumalan armo on valmistanut. Meidän uskomme ei vaikuta Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätöstä. Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätös vaikuttaa meidän uskomme. Kuulen evankeliumin rauhan julistuksen: "Jumala on antanut anteeksi koko maailman synnit Kristuksen tähden." Tähän minä sanon: "Jumala on julistanut maailman synnin anteeksiannetuiksi. Minä olen osa maailmaa. Jumala on antanut anteeksi minulle". Uskon kautta minä yksinkertaisesti sovellan itseeni Jumalan anteeksiantamuksen julistuksen. Me kutsumme tätä "henkilökohtaiseksi vanhurskauttamiseksi" tai "subjektiiviseksi vanhurskauttamiseksi".


(Toistin varmaankin itseäni aika paljon, mutta tulipa kirjoitettua.)

Lue lisää

//"Mutta:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa
...
> Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Ensin puhutaan että Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme, mutta jälkimmäisessä kuitenkin IHMISEN täytyisi luovuuttaa Jumalalle koko ruumiinsa. Kuitenkin vaaditaan meidän henkilökohtaista otettamme(?). Aletaankin vaatia omia tekoja? (Vaaditaanko niitä pyhitystä vai vanhurskauttamista varten? Täytyykö uskovan saada jotenkin kolmas vaihde päälle uskoon tulon ja kasteen jälkeen?)
Tuo vie mielestäni tekojen tielle. "//

Tunnetko sinä edes Paavalin kirjeiden sisältöä kokonaisuudessaan? Kaikki ovat todellakin syntiä tehneet ja saavat Jumalan armosta lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut meidät vapaiksi. Me tiedämme, että vanha minämme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. Se, joka on kuollut, on myös päässyt vapaaksi synnin vallasta. Me olemme kuolleet pois synnistä ja elämme Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa. Tässä muutamia Paavalin ajatuksia.

Tosi luterilaiselle (kuten sinäkin näytät olevan) Paavalin kirjeistä lähtöisin olevat sanat saavat aikaan merkillistä pohdintaa tekojen tiestä. Paavalihan kirjoittaa mm. "Kun nyt kerran olette siirtyneet kuolemasta elämään, antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi. Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alla... Olette päässeet vapaaksi synnin orjuudesta ja palvelette nyt vanhurskautta - käytän nyt yksinkertaista kieltä, jotta voisitte ymmärtää minua. Ennen te annoitte itsenne saastaisuuden ja pahuuden palvelukseen ja saitte aikaan pahuutta. Antautukaa nyt palvelemaan Jumalan tahtoa, niin hän pyhittää teidät." (Room. 6:13-14,18-19)

Meidät luterilaiset on opetettu kammoamaan omavanhurskaita tekoja niin paljon, että meistä on tehty lähes tulkoon passiivisia. Mutta tosiasia on, että et voi koskaan tehdä vanhurskaita tekoja, ellet ensin uskossa anna itseäsi Jumalan käyttöön.

//"Emme koskaan tule toteuttamaan täydellisesti Jumalan lakia tässä elämässämme (mm. perisyntimme tähden). Olemme itseasiassa joka päivä auttamattomasti läpeensä mätiä perisyntisiä ja tarvitsemme epätoivoisesti Kristustaksen sovitustustyötä ja lunastustyötä ja siihen turvautumista."//

Kristus Jeesus on voittanut synnin ja kuoleman vallan, mutta se ei tarkoita todellakaan, että usko olisi täydellisyyden tila. Paavalikin kertoo, miten voit saada voiton synnistä, mutta hän ei kerro miten voisit olla täydellinen. Usko on vaellusta, se on kypsymisprosessi. Me kasvamme Jumalan lapsina kohti Kristuksen kaltaisuutta. Ja se voi tapahtua vain, jos annamme koko elämämme Jumalan käyttöön.

Tuomas M kirjoitti:

//"Mutta:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa
...
> Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Ensin puhutaan että Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme, mutta jälkimmäisessä kuitenkin IHMISEN täytyisi luovuuttaa Jumalalle koko ruumiinsa. Kuitenkin vaaditaan meidän henkilökohtaista otettamme(?). Aletaankin vaatia omia tekoja? (Vaaditaanko niitä pyhitystä vai vanhurskauttamista varten? Täytyykö uskovan saada jotenkin kolmas vaihde päälle uskoon tulon ja kasteen jälkeen?)
Tuo vie mielestäni tekojen tielle. "//

Tunnetko sinä edes Paavalin kirjeiden sisältöä kokonaisuudessaan? Kaikki ovat todellakin syntiä tehneet ja saavat Jumalan armosta lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut meidät vapaiksi. Me tiedämme, että vanha minämme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. Se, joka on kuollut, on myös päässyt vapaaksi synnin vallasta. Me olemme kuolleet pois synnistä ja elämme Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa. Tässä muutamia Paavalin ajatuksia.

Tosi luterilaiselle (kuten sinäkin näytät olevan) Paavalin kirjeistä lähtöisin olevat sanat saavat aikaan merkillistä pohdintaa tekojen tiestä. Paavalihan kirjoittaa mm. "Kun nyt kerran olette siirtyneet kuolemasta elämään, antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi. Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alla... Olette päässeet vapaaksi synnin orjuudesta ja palvelette nyt vanhurskautta - käytän nyt yksinkertaista kieltä, jotta voisitte ymmärtää minua. Ennen te annoitte itsenne saastaisuuden ja pahuuden palvelukseen ja saitte aikaan pahuutta. Antautukaa nyt palvelemaan Jumalan tahtoa, niin hän pyhittää teidät." (Room. 6:13-14,18-19)

Meidät luterilaiset on opetettu kammoamaan omavanhurskaita tekoja niin paljon, että meistä on tehty lähes tulkoon passiivisia. Mutta tosiasia on, että et voi koskaan tehdä vanhurskaita tekoja, ellet ensin uskossa anna itseäsi Jumalan käyttöön.

//"Emme koskaan tule toteuttamaan täydellisesti Jumalan lakia tässä elämässämme (mm. perisyntimme tähden). Olemme itseasiassa joka päivä auttamattomasti läpeensä mätiä perisyntisiä ja tarvitsemme epätoivoisesti Kristustaksen sovitustustyötä ja lunastustyötä ja siihen turvautumista."//

Kristus Jeesus on voittanut synnin ja kuoleman vallan, mutta se ei tarkoita todellakaan, että usko olisi täydellisyyden tila. Paavalikin kertoo, miten voit saada voiton synnistä, mutta hän ei kerro miten voisit olla täydellinen. Usko on vaellusta, se on kypsymisprosessi. Me kasvamme Jumalan lapsina kohti Kristuksen kaltaisuutta. Ja se voi tapahtua vain, jos annamme koko elämämme Jumalan käyttöön.

Lue lisää

Itsensä antaminen / "luovuttaminen" kuuluu pyhitykseen ei vanhurskauttamiseen ja siihen että Jumala on antanut meille uuden sydämen. Vihaamme sitä mitä meidän lihassamme on. Pyhitys ja vanhurskauttaminen ovat kaksi eri asiaa.

Miten itse erotat nämä kaksi asiaa. Voimmeko ansaita jotain Jumalan edessä pyhityksen avulla?

toinen kirjoitti:

Itsensä antaminen / "luovuttaminen" kuuluu pyhitykseen ei vanhurskauttamiseen ja siihen että Jumala on antanut meille uuden sydämen. Vihaamme sitä mitä meidän lihassamme on. Pyhitys ja vanhurskauttaminen ovat kaksi eri asiaa.

Miten itse erotat nämä kaksi asiaa. Voimmeko ansaita jotain Jumalan edessä pyhityksen avulla?

Lue lisää

Ja perusongelmahan on luterilaisuuden ja ns. vapaiden suuntien välillä se, että luterilaisuus ei laita sellaista painoarvoa ihmisen ratkaisulle. Ns. vapailla suunnilla "ihmisen ratkaisulla" on mielestäni sakramentin kaltainen painoarvo, joka luterilaisuudessa on kasteella (uudestisyntyminen sijoitetaan luterilaisuudessa kasteen yhteyteen, ja vapaissa suunnissa uudestisyntyminen tapahtuu ihmisen tekemän ratkaisun yhteydessä. Tällöin vapailla suunnilla kasteelle ei jää mitään merkitystä. Se on ainoastaan ihmisen tekemä teko, kuuliaisuuden osoitus Jumalalle. Tätä olen aiemmissa viesteissäni kritisoinut).

Tästä peruserosta johtuvat myös meidän monet muut eroavaisuudet mielipiteissämme.

Kerro vain lisää mielipiteitäsi, jos olet halukas kertomaan.

Terveisin
syntinen ihminen

toinen kirjoitti:

Tätä ei ehkä kovin moni jaksa lukea, mutta tässä olisi vähän tekstiä.

Kirjoitin tuosta toisestakin aiheesta (kaatumisista yms.), koska arvelin että liikut sellaisissa piireissä joissa kertomiani asioita voidaan tehdä tai pitää oikeina. Kunhan vain aloin keskustella tuostakin aihepiiristä. Se on vain niin vakava aihe, että ajattelin ottaa senkin esille. Ja mielestäni hyvin keskeinen näissä keskusteluissa.

Joh. evankeliumissa on kuvattu kaste (Joh.3) ja ehtoollinen (muistaakseni Joh. 6).

Sakramentteja on ehtoollinen ja kaste. Jos tutustut luterilaiseen opetukseen (joka on tietenkin myös raamatullista), niin ymmärrät että varsinaisia sakramentteja on vain kaksi (lisäksi ripistä tai jopa pappeuden virasta voidaan puhua joissakin teksteissä että ne voisivat olla jopa sakramentteihin jonkin verran verrattavissa niiden tärkeyden tähden, mutta kuitenkin varsinaisia sakramentteja on luterilaisuudessa raamatullisesti vain kaksi).

"Kaatumisia" pidetään vapaissa suunnissa sakramenttien kaltaisina asioina, vaikka ne eivät oikeasti ole sakramentteja. "Kätten päälle paneminen" ei ole sakramentti (ortodoksisessa kirkossa se taitaa olla sellainen papin vihkimykseen liittyen, mutta ei luterilaisuudessa siis papin vihkimykseen liittyen. Tosin papin virkaa siis arvostetaan joskus luterilaisuudessa kyllä jopa sakramentin kaltaisenakin, mutta vielä kerran: ei kuitenkaan aivan samanlaisena kuin varsinaiset kaksi sakramenttia). Sitä voidaan käyttää (vähäisen tietämykseni perusteella) mm. kastetilaisuuksissa siis kasteeseen liittyen ja pappisvihkimysten yhteydessä tai toista ihmistä siunattaessa, mutta sen kautta ei välitetä Pyhää Henkeä ("kätten päälle panemisen" kautta ei välity mitään niin kuin sakramenttien tapauksissa tapahtuu - näin olen ymmärtänyt. Siinä ainoastaan siunataan toista ihmistä. "Siunausta / Pyhää Henkeä" tai "voitelua" ei ihminen voi "välittää" siunausta toivottamalla ihmiselle. Sitä voidaan sitten filosofisesti pohtia että minkä tähden ihmiset siunaavat toisia ihmisiä tai toivottavat toisille ihmisille siunausta). Raamatussa "kätten päälle paneminen" liittyy usein papin virkaan vihkimiseen tai kasteeseen. Mihin muuhun? En ole aivan loppuun asti miettinyt että missä yhteyksissä "kätten päälle panemista" kuvataan Raamatussa, mutta ainakin noissa tilainteissa joista juuri kirjoitin. Samarialaistenkin kohdalla ihmeteltiin että miksi he eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä kasteessa (tätä siis ihmeteltiin, kaikki ajattelivat että heidän olisi pitänyt saada Pyhä Henki kasteessa. Tässä oli jotakin tavallisesta poikkeavaa, Raamatun kokonaisopetus opettaa että Pyhän Hengen saaminen liittyy kasteeseen. Katso Väisäsen kaste-kirja mm. tähän Samarialais-aiheeseen liittyen).

Pyhä Henki annetaan kasteessa / uudestisyntymisessä, ja Pyhä Henki palaa ihmiseen takaisin kun ihminen palaa mahdolliselta tuhlaajapojan tieltä takaisin (eli Pyhän Hengen voi menettää ja myöhemmin Pyhä Henki voi palata takaisin - tästä taitaa luterilaisuus opettaa eri tavalla kuin vapaat suunnat). Mutta tuolloin ei enää uudestisynnytä uudelleen. (Ihminen voi syntyä tähän maailmaan vain kerran, samoin ihminen voi myös uudestisyntyä vain kerran.)


Mielestäni nämä lauseet ovat hieman ristiriidassa:

Tämä ensimmäisen lauseen alku on minun mielestäni hirmu hyvä:
> Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme ja
> yrittämistämme sinapinsiemenenkään vertaa,

Mutta:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa
...
> Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Ensin puhutaan että Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme, mutta jälkimmäisessä kuitenkin IHMISEN täytyisi luovuuttaa Jumalalle koko ruumiinsa. Kuitenkin vaaditaan meidän henkilökohtaista otettamme(?). Aletaankin vaatia omia tekoja? (Vaaditaanko niitä pyhitystä vai vanhurskauttamista varten? Täytyykö uskovan saada jotenkin kolmas vaihde päälle uskoon tulon ja kasteen jälkeen?)
Tuo vie mielestäni tekojen tielle.
("Tekojen perkele" on usein ns. vapaissa suunnissa. Puhutaan yhtä aikaa Kristuksen sovitustyöstä, mutta samalla vaaditaan ihmiseltä "täydellistä antautumista". Eli käytännössähän tämä tarkoittaa samaa kuin että vaaditaan lain täyttämistä täydellisesti? (Saavutetaanko tällä jotakin Jumalan edessä?) Tämä tuntuu minusta sellaiselta vaatimiselta josta Raamatussa ei puhuta, ja siinä vaaditaan ihmiseltä tekoja, itseasiassa TÄYDELLISTÄ antautumista. Minusta tuo vie tekojen tielle ja tekojen vaatimiseen ihmiseltä (tai vääränlaiseen "hengen palon" korostamiseen) joiden tähden Jumala vanhurskauttaisi meidät (Kristuksen ansio olisi tässä vapaiden suuntien edustamassa vanhurskauttamisessa mukana, mutta ei ainoana vanhurskauttamisen syynä), vaikka meidät luetaan vanhurskaiksi oikeasti yksin Kristuksen ansion tähden. Meitä ei vanhurskauteta meidän tekojemme tähden tai sen tähden että mitä meissä on, ei meidän ratkaisujemme tähden.) Tämä ns. vapaissa suunnissa oleva opetus taitaa olla aika lähellä room.katolisuudessa tai ortodoksisessa kirkossa olevaa opetusta vanhurskauttamista koskien. (Sielläkin vaaditaan Kristuksen sovitustyön "jatkoksi" tekoja, "ansiollisuustekoja" yms., joilla olisi merkitystä vanhurskaaksi "katsomistamme" koskien.)

Emme koskaan tule toteuttamaan täydellisesti Jumalan lakia tässä elämässämme (mm. perisyntimme tähden). Olemme itseasiassa joka päivä auttamattomasti läpeensä mätiä perisyntisiä ja tarvitsemme epätoivoisesti Kristustaksen sovitustustyötä ja lunastustyötä ja siihen turvautumista. Kasteessa kaikki on meille lahjoitettu / meidät on siirretty perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Huomaamme joka päivä syntisyytemme ja meidän tulisi joka päivä "palata kasteen armoon". Tämä on oikeanlaista parannusta.

Joitakin lauseita uudelleen:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa:
> sen, mitä tekee, sen mitä katselee ja mitä näkee
> silmillään, mitä kuulee korvillaan, mitä puhuu ja syö suullaan.
> Vasta silloin hän on kypsä tietämään ja tekemään
> Jumalan tahdon. Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Tässä on siis luterilaisittain (ja raamatullisesti) katsoen liikaa painoarvoa sillä että mitä ihminen tekee(, kuten jo aimminkin kirjoitin samoihin lauseisiin viitaten). Ihmisen ratkaisut on nähty: kaikki ihmiset luopuvat Jumalasta (Room 1-3), ei ole yhden yhtäkään, joka tekisi sitä mitä Jumala tahtoisi ihmisten tekevän, kaikki ovat luopuneet, kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla, jne. Ja vielä lisäksi vaikkapa syntiinlankeemuskertomus (Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus) - näin ihmiset valitsevat ja tekevät, juuri päinvastoin kuin mitä Jumala tahtoisi, valitsemme synnin emmekä pidä Jumalaa Herranamme.

Tähän on vain yksi lääke eli se mitä Jumala tässä tilanteessa tekee, ei se että mitä ihminen tekee, ei meidän ratkaisumme tai mitkään sellaiset vaan ainoastaan Jumalan sana ja Kristuksen sovitus-/lunastustyö. Jumala tekee kaiken. Uskokin on Jumalan tekoa. Ainut asia mitä ihminen luonnostaan tekee on Jumalasta pois päin meneminen / hänelle selkänsä kääntäminen, sen me osaamme. Sitä voimme tehdä myös evankeliumin suhteen - emme usko Jumalan todistusta itsestään. Me emme luonnostamme ole tulossa Jumalan tykö. Jumala saa meissä sen aikaan että uskomme Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä (evankeliumin julistuksen ja sakramenttien kautta). Emme voi laittaa vanhurskaaksilukemiseen mitään muuta kuin Kristuksen sovitustyön, ei edes mitään omia ratkaisujamme. Emme voi esitellä omia ratkaisuntekojamme Jumalalle vanhurskaaksi lukemistamme ajatellen sanoen että "lue nyt minut vanhurskaaksi sen tähden kun MINÖ OLEN valinnut sinut, MINÄHÄN olen tehnyt ratkaisuni" - ei, vaan meidät vanhurskautetaan yksin Kristuksen ansion tähden. Uskokin on sellainen "kulmakivi" jonka Jumala on ihmiseen laittanut, se ei ole ihmisen ansiota. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden, ei meidän omien tekojemme tähden, ei minkään meidän omamme tähden.

Luterilaisen (ja raamatullisen) opetuksen mukaan pysymme perisyntisinä läpi elämämme ja tuo perisynti on myös syyllisyyttä Jumalan edessä. Liha ja Henki taistelevat meissä koko elämämme ajan. Paavali sanoo jopa että hän tekee sitä mitä ei haluaisi, ja ei tee sitä mitä haluaisi - lihansa tähden. Hän näkee lihassaa toteutuvan toisen lain kuin mikä olisi oikein. (Hengen hedelmät olisivat niitä oikeita töitä, joita ihminen toivoisi näkyvän itsessään, mutta lihassamme toteutuu toinen laki.)

Olemme niin paljon eri linjoilla että ei ehkä hyödytä käydä väittelyä. Eroja on hyvin perustavanlaatuisissa asioissa, joista keskusteleminen menisi varmastikin "eipäs-juupas"-keskusteluksi. (Kumpikin pitää omaa kantaansa aina vain oikeana.) Sanojen / tekstin määrä ei ehkä vaikuta asiaan, vaikkakin nyt tätä tekstiä tuli aika paljon.
Asia pitänee jättää Herran käsiin.

Mutta kirjoitan vielä jotain pientä.

Pyhityksestä kannattaa lukea Matti Väisäsen "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä"-selityksistä (Room. 4:stä luvusta eteenpäin).


> Moni kastettu luterilainen epäonnistuu uskossaan sen vuoksi,
> että Pyhä Henki ei ole hänelle todellisuutta.

Älä unohda mainita Kristusta tässä yhteydessä. (Monet luterilaiset epäonnistuvat uskossaan myös sen vuoksi että Kristus ei ole heille todellisuutta. Pyhä Henki lähtee myös Pojasta (Isästä ja Pojasta).)

Tämä ei ole totta luterilaisuudessa:
> Se on vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> kuten aiemmin totesin.

Lueppa vaikkapa se Väisäsen kirja pyhitykseen liittyen.
Athanasiuksen tunnustuksessa kuvataan Jumalan Kolminaisuutta minusta hirmu hyvin (myös Pyhä Henki kuvataan hyvin):
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/ekumeeni.html

> Ja tästä seuraa, että hän koettaa edelleen
> omin voimin noudattaa käskyjä.

Minusta taas ns. vapaissa suunnissa aletaan vaatia ihmiseltä tekoja vanhurskauttamista ajatellen (pyhitys sekoitetaan vanhurskauttamiseen). Luterilaisuudessa opetetaan että tulisi turvautua yksin Kristuksen sovitustyöhön. Meidät syntiset on sovitettu Jumalan kanssa, yksin Kristuksen työn tähden.


> Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset.
> Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia
> Jumalan tahtoa vastaan.

-> Meillä on eri käsitys perisynnin voimakkuudesta ihmisessä (myös uudestisyntyneessä Kristityssä).
Vaadit tekojen täyttämistä, mutta kun luen tuota tekstiäsi, niin ajattelen että näet Jumalan vaativan niitä vanhurskaaksi lukemista ajatellen. Luterilaisetkin vaativat lain täyttämistä, mutta laki saisi olla vain kurittamassa syntistä lihaamme, lain täyttäminen / tekomme eivät vaikuta vanhurskaaksi lukemiseemme Jumalan edessä. Laki ei saisi saattaa meitä epätoivoon ja lopulliseen syyllisyyteen Jumalan edessä, koska Jumala on ottanut syntimme kantaakseen. Syntejä ei enää lueta meidän päällemme vaan Kristus on ottanut ne kantaakseen ja sovittanut ristillä. Tähän voimme rohkeasti luottaa.

> Pyhä Henki voi toimia vasta silloin,
> kun olet tyhjä itsestäsi eli et luota mihinkään omaasi.

Tässäkin tulee minun mielestäni yltiökarismaattisuus, hurmahenkisyys, "hengen palon vaatiminen" tai tekojen vaatiminen ihmiseltä itseltään mieleen ( -> "tekojen perkele"). Tässä vaaditaan mielestäni IHMISELTÄ jotain vanhurskauttamista ajatellen. Vaaditaan sellaista mikä kuuluu pyhityksen puolelle. Tekommekin ovat Hengen hedelmiä. Emme voi niitäkään katsoa omaksi ansioksemme Jumalan edessä. Teot syntyvät automaattisesti kun Kristus meissä vaikuttaa -> pyhitystä. Kaikki on Kristuksen työtä, ei meidän työtämme. Kristuksen asuminen meissä (syvästi turmeltuneissa syntisissä) vaikuttaa hyviä tekoja.

Mehän emme voi luottaa mihinkään omaamme. Olemme niin syntisiä.
Lauseessasi sanot että ihmisen ei pidä luottaa mihinkään omaansa, mutta ymmärrän lauseen niin että kuitenkin vaadit ihmiseltä jotain -> sitä että ihmisen pitää kyetä tuollaiseen asiaan, siis ettei luota mihinkään omaansa. Siis kuitenkin vaaditaan ihmiseltä jotain kykyä tai jotain hänen omaansa: kykyä antautua KOKONAAN Kristukselle. Mitä muuta tuo on kuin että vaaditaan täyttämään laki täydellisesti jotta voisi pelastua (vanhurskauttamista ajatellen) tai saavuttaakseen Jumalan edessä jotakin erityistä, tai sitä että päästään "täysillä Pyhän Hengen toimintaan mukaan". Emme me saavuta täydellisellä antautumisellamme yhtään mitään, tai emme saavuta Jumalan edessä yhtään mitään edes pikkuriikkisellä antautumisellamme. Ei ole mitään kolmatta vaihdetta jonka uskova voisi pistää silmään niin että meno olisi vähän vauhdikkaampaa. (Ikäänkuin olisi ensin uskoon tulo, sitten kaste ja kolmantena vaikkapa Pyhän Hengen voitelu, jotta pääsisimme "täyteen vauhtiin".) Tuo asia kuuluisi oikeasti pyhityksen puolelle eikä Jumalan edessä vanhurskauttamiseksi lukemiseen liittyviin asioihin (nyt kirjoituksesta sai sen vaikutelman kuin että saavuttaisimme Jumalan edessä jotakin omien tekojemme tai "antautumisemme", = myös teko, kautta). Todellisuudessa voimme synnin syyllisyyden keskellä aina levätä Kristuksen armotyön turvissa, se ei vaadi "kolmannen vaihteen" päälle saamista, jotta vauhti olisi mahdollisimman kova tai jotta voisimme vauhdikkuudellamme ylpeillä (aika hirveä asia että tuollaisella asialla ylpeillään ikään kuin joku olisi toista parempi tuollaisen asian takia).

Monet vapaissa suunnissa tekevät uskosta vanhurskauttamisen syyn sen sijaan että se olisi yksinkertaisesti väline, jonka kautta me vastaanotamme anteeksiantamuksen. Uskommekin on vain Jumalan armon lahja.
Nämä (tämän kappaleen) ajatukset ovat kirjasta "Syttyneitä sydämiä" sivulta 27 (Brug).
Usko on siis väline, jonka kautta Jumalan armo ja anteeksiantamus jaetaan meille. Me voimme verrata anteeksiantamusta, jonka Jumala lahjoittaa meille, virvoittavan veden jakeluun, joka virtaa meille Jumalan armon rajattomista varastoista. Meidän uskomme on ikäänkuin vesijohto, joka jakaa veden meille. Vesijohto ei lisää mitään veteen. Vesijohto ei tee vedestä virvoittavaa. Se yksinkertaisesti jakaa veden. Meidän uskomme ei ansaitse meille anteeksiantamusta. Meidän uskomme ei lisää mitään voimaa Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätökseen. Meidän uskomme yksinkertaisesti ottaa vastaan sen lahjan, jonka Jumalan armo on valmistanut. Meidän uskomme ei vaikuta Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätöstä. Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätös vaikuttaa meidän uskomme. Kuulen evankeliumin rauhan julistuksen: "Jumala on antanut anteeksi koko maailman synnit Kristuksen tähden." Tähän minä sanon: "Jumala on julistanut maailman synnin anteeksiannetuiksi. Minä olen osa maailmaa. Jumala on antanut anteeksi minulle". Uskon kautta minä yksinkertaisesti sovellan itseeni Jumalan anteeksiantamuksen julistuksen. Me kutsumme tätä "henkilökohtaiseksi vanhurskauttamiseksi" tai "subjektiiviseksi vanhurskauttamiseksi".


(Toistin varmaankin itseäni aika paljon, mutta tulipa kirjoitettua.)

Lue lisää

> Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset.
> Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia
> Jumalan tahtoa vastaan.

-> Meillä on eri käsitys perisynnin voimakkuudesta ihmisessä (myös uudestisyntyneessä Kristityssä).
Vaadit tekojen täyttämistä, mutta kun luen tuota tekstiäsi, niin ajattelen että näet Jumalan vaativan niitä vanhurskaaksi lukemista ajatellen.

Olet ymmärtänyt väärin? Kirjoitin: "Ylhäältä uudestisyntyneen ihmisen sydämessä on täytetty ja hengellisen sisällön saanut Jumalan laki. Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset. Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia Jumalan tahtoa vastaan." Mitä se on? Herra on sanonut: "minä asetan lakini heidän sydämeensä, kirjoitan sen heidän sisimpäänsä." Tunnet kymmenen käskyä. Ylhäältä uudestisyntyneet eivät toimi käskyjen mukaan lain pakottamina, vaan Pyhä Henki johdattaa toimimaan niin. Kristuksen Jeesuksen mieli on vallannut meidät. Psalmin sanoin: "Jumalani, minä täytän mielelläni sinun tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni." (Ps.40:9)

"Lihan mukaan elävillä on lihan mukaiset pyrkimykset, Hengen mukaan elävillä Hengen mukaiset." (Room. 8:5) Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia Jumalan tahtoa vastaan, sillä hänellä on Kristuksen mieli. Kristus ei kuitenkaan pakota sinulle elämäntapaansa. Hän antaa valinnan sinulle. Valinta on aina osa elämää. Ja jokaisessa valinnassasi, minkä teet, sinä todellisuudessa käännyt joko syntiä kohti tai Kristusta kohti. Se, jolle tarjoat itseäsi, ottaa sinut ja on sinun isäntäsi ja sinusta tulee hänen orjansa. Ja sinusta tulee sen kaltainen, jolle sinä kuulut. Sinä otat vastaan Kristuksen uskon kautta, mutta ellei uskosi Kristukseen ole jatkuvaa ja aitoa, synti hallitsee yhä sinun elämääsi.

toinen kirjoitti:

Tätä ei ehkä kovin moni jaksa lukea, mutta tässä olisi vähän tekstiä.

Kirjoitin tuosta toisestakin aiheesta (kaatumisista yms.), koska arvelin että liikut sellaisissa piireissä joissa kertomiani asioita voidaan tehdä tai pitää oikeina. Kunhan vain aloin keskustella tuostakin aihepiiristä. Se on vain niin vakava aihe, että ajattelin ottaa senkin esille. Ja mielestäni hyvin keskeinen näissä keskusteluissa.

Joh. evankeliumissa on kuvattu kaste (Joh.3) ja ehtoollinen (muistaakseni Joh. 6).

Sakramentteja on ehtoollinen ja kaste. Jos tutustut luterilaiseen opetukseen (joka on tietenkin myös raamatullista), niin ymmärrät että varsinaisia sakramentteja on vain kaksi (lisäksi ripistä tai jopa pappeuden virasta voidaan puhua joissakin teksteissä että ne voisivat olla jopa sakramentteihin jonkin verran verrattavissa niiden tärkeyden tähden, mutta kuitenkin varsinaisia sakramentteja on luterilaisuudessa raamatullisesti vain kaksi).

"Kaatumisia" pidetään vapaissa suunnissa sakramenttien kaltaisina asioina, vaikka ne eivät oikeasti ole sakramentteja. "Kätten päälle paneminen" ei ole sakramentti (ortodoksisessa kirkossa se taitaa olla sellainen papin vihkimykseen liittyen, mutta ei luterilaisuudessa siis papin vihkimykseen liittyen. Tosin papin virkaa siis arvostetaan joskus luterilaisuudessa kyllä jopa sakramentin kaltaisenakin, mutta vielä kerran: ei kuitenkaan aivan samanlaisena kuin varsinaiset kaksi sakramenttia). Sitä voidaan käyttää (vähäisen tietämykseni perusteella) mm. kastetilaisuuksissa siis kasteeseen liittyen ja pappisvihkimysten yhteydessä tai toista ihmistä siunattaessa, mutta sen kautta ei välitetä Pyhää Henkeä ("kätten päälle panemisen" kautta ei välity mitään niin kuin sakramenttien tapauksissa tapahtuu - näin olen ymmärtänyt. Siinä ainoastaan siunataan toista ihmistä. "Siunausta / Pyhää Henkeä" tai "voitelua" ei ihminen voi "välittää" siunausta toivottamalla ihmiselle. Sitä voidaan sitten filosofisesti pohtia että minkä tähden ihmiset siunaavat toisia ihmisiä tai toivottavat toisille ihmisille siunausta). Raamatussa "kätten päälle paneminen" liittyy usein papin virkaan vihkimiseen tai kasteeseen. Mihin muuhun? En ole aivan loppuun asti miettinyt että missä yhteyksissä "kätten päälle panemista" kuvataan Raamatussa, mutta ainakin noissa tilainteissa joista juuri kirjoitin. Samarialaistenkin kohdalla ihmeteltiin että miksi he eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä kasteessa (tätä siis ihmeteltiin, kaikki ajattelivat että heidän olisi pitänyt saada Pyhä Henki kasteessa. Tässä oli jotakin tavallisesta poikkeavaa, Raamatun kokonaisopetus opettaa että Pyhän Hengen saaminen liittyy kasteeseen. Katso Väisäsen kaste-kirja mm. tähän Samarialais-aiheeseen liittyen).

Pyhä Henki annetaan kasteessa / uudestisyntymisessä, ja Pyhä Henki palaa ihmiseen takaisin kun ihminen palaa mahdolliselta tuhlaajapojan tieltä takaisin (eli Pyhän Hengen voi menettää ja myöhemmin Pyhä Henki voi palata takaisin - tästä taitaa luterilaisuus opettaa eri tavalla kuin vapaat suunnat). Mutta tuolloin ei enää uudestisynnytä uudelleen. (Ihminen voi syntyä tähän maailmaan vain kerran, samoin ihminen voi myös uudestisyntyä vain kerran.)


Mielestäni nämä lauseet ovat hieman ristiriidassa:

Tämä ensimmäisen lauseen alku on minun mielestäni hirmu hyvä:
> Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme ja
> yrittämistämme sinapinsiemenenkään vertaa,

Mutta:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa
...
> Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Ensin puhutaan että Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme, mutta jälkimmäisessä kuitenkin IHMISEN täytyisi luovuuttaa Jumalalle koko ruumiinsa. Kuitenkin vaaditaan meidän henkilökohtaista otettamme(?). Aletaankin vaatia omia tekoja? (Vaaditaanko niitä pyhitystä vai vanhurskauttamista varten? Täytyykö uskovan saada jotenkin kolmas vaihde päälle uskoon tulon ja kasteen jälkeen?)
Tuo vie mielestäni tekojen tielle.
("Tekojen perkele" on usein ns. vapaissa suunnissa. Puhutaan yhtä aikaa Kristuksen sovitustyöstä, mutta samalla vaaditaan ihmiseltä "täydellistä antautumista". Eli käytännössähän tämä tarkoittaa samaa kuin että vaaditaan lain täyttämistä täydellisesti? (Saavutetaanko tällä jotakin Jumalan edessä?) Tämä tuntuu minusta sellaiselta vaatimiselta josta Raamatussa ei puhuta, ja siinä vaaditaan ihmiseltä tekoja, itseasiassa TÄYDELLISTÄ antautumista. Minusta tuo vie tekojen tielle ja tekojen vaatimiseen ihmiseltä (tai vääränlaiseen "hengen palon" korostamiseen) joiden tähden Jumala vanhurskauttaisi meidät (Kristuksen ansio olisi tässä vapaiden suuntien edustamassa vanhurskauttamisessa mukana, mutta ei ainoana vanhurskauttamisen syynä), vaikka meidät luetaan vanhurskaiksi oikeasti yksin Kristuksen ansion tähden. Meitä ei vanhurskauteta meidän tekojemme tähden tai sen tähden että mitä meissä on, ei meidän ratkaisujemme tähden.) Tämä ns. vapaissa suunnissa oleva opetus taitaa olla aika lähellä room.katolisuudessa tai ortodoksisessa kirkossa olevaa opetusta vanhurskauttamista koskien. (Sielläkin vaaditaan Kristuksen sovitustyön "jatkoksi" tekoja, "ansiollisuustekoja" yms., joilla olisi merkitystä vanhurskaaksi "katsomistamme" koskien.)

Emme koskaan tule toteuttamaan täydellisesti Jumalan lakia tässä elämässämme (mm. perisyntimme tähden). Olemme itseasiassa joka päivä auttamattomasti läpeensä mätiä perisyntisiä ja tarvitsemme epätoivoisesti Kristustaksen sovitustustyötä ja lunastustyötä ja siihen turvautumista. Kasteessa kaikki on meille lahjoitettu / meidät on siirretty perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Huomaamme joka päivä syntisyytemme ja meidän tulisi joka päivä "palata kasteen armoon". Tämä on oikeanlaista parannusta.

Joitakin lauseita uudelleen:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa:
> sen, mitä tekee, sen mitä katselee ja mitä näkee
> silmillään, mitä kuulee korvillaan, mitä puhuu ja syö suullaan.
> Vasta silloin hän on kypsä tietämään ja tekemään
> Jumalan tahdon. Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Tässä on siis luterilaisittain (ja raamatullisesti) katsoen liikaa painoarvoa sillä että mitä ihminen tekee(, kuten jo aimminkin kirjoitin samoihin lauseisiin viitaten). Ihmisen ratkaisut on nähty: kaikki ihmiset luopuvat Jumalasta (Room 1-3), ei ole yhden yhtäkään, joka tekisi sitä mitä Jumala tahtoisi ihmisten tekevän, kaikki ovat luopuneet, kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla, jne. Ja vielä lisäksi vaikkapa syntiinlankeemuskertomus (Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus) - näin ihmiset valitsevat ja tekevät, juuri päinvastoin kuin mitä Jumala tahtoisi, valitsemme synnin emmekä pidä Jumalaa Herranamme.

Tähän on vain yksi lääke eli se mitä Jumala tässä tilanteessa tekee, ei se että mitä ihminen tekee, ei meidän ratkaisumme tai mitkään sellaiset vaan ainoastaan Jumalan sana ja Kristuksen sovitus-/lunastustyö. Jumala tekee kaiken. Uskokin on Jumalan tekoa. Ainut asia mitä ihminen luonnostaan tekee on Jumalasta pois päin meneminen / hänelle selkänsä kääntäminen, sen me osaamme. Sitä voimme tehdä myös evankeliumin suhteen - emme usko Jumalan todistusta itsestään. Me emme luonnostamme ole tulossa Jumalan tykö. Jumala saa meissä sen aikaan että uskomme Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä (evankeliumin julistuksen ja sakramenttien kautta). Emme voi laittaa vanhurskaaksilukemiseen mitään muuta kuin Kristuksen sovitustyön, ei edes mitään omia ratkaisujamme. Emme voi esitellä omia ratkaisuntekojamme Jumalalle vanhurskaaksi lukemistamme ajatellen sanoen että "lue nyt minut vanhurskaaksi sen tähden kun MINÖ OLEN valinnut sinut, MINÄHÄN olen tehnyt ratkaisuni" - ei, vaan meidät vanhurskautetaan yksin Kristuksen ansion tähden. Uskokin on sellainen "kulmakivi" jonka Jumala on ihmiseen laittanut, se ei ole ihmisen ansiota. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden, ei meidän omien tekojemme tähden, ei minkään meidän omamme tähden.

Luterilaisen (ja raamatullisen) opetuksen mukaan pysymme perisyntisinä läpi elämämme ja tuo perisynti on myös syyllisyyttä Jumalan edessä. Liha ja Henki taistelevat meissä koko elämämme ajan. Paavali sanoo jopa että hän tekee sitä mitä ei haluaisi, ja ei tee sitä mitä haluaisi - lihansa tähden. Hän näkee lihassaa toteutuvan toisen lain kuin mikä olisi oikein. (Hengen hedelmät olisivat niitä oikeita töitä, joita ihminen toivoisi näkyvän itsessään, mutta lihassamme toteutuu toinen laki.)

Olemme niin paljon eri linjoilla että ei ehkä hyödytä käydä väittelyä. Eroja on hyvin perustavanlaatuisissa asioissa, joista keskusteleminen menisi varmastikin "eipäs-juupas"-keskusteluksi. (Kumpikin pitää omaa kantaansa aina vain oikeana.) Sanojen / tekstin määrä ei ehkä vaikuta asiaan, vaikkakin nyt tätä tekstiä tuli aika paljon.
Asia pitänee jättää Herran käsiin.

Mutta kirjoitan vielä jotain pientä.

Pyhityksestä kannattaa lukea Matti Väisäsen "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä"-selityksistä (Room. 4:stä luvusta eteenpäin).


> Moni kastettu luterilainen epäonnistuu uskossaan sen vuoksi,
> että Pyhä Henki ei ole hänelle todellisuutta.

Älä unohda mainita Kristusta tässä yhteydessä. (Monet luterilaiset epäonnistuvat uskossaan myös sen vuoksi että Kristus ei ole heille todellisuutta. Pyhä Henki lähtee myös Pojasta (Isästä ja Pojasta).)

Tämä ei ole totta luterilaisuudessa:
> Se on vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> kuten aiemmin totesin.

Lueppa vaikkapa se Väisäsen kirja pyhitykseen liittyen.
Athanasiuksen tunnustuksessa kuvataan Jumalan Kolminaisuutta minusta hirmu hyvin (myös Pyhä Henki kuvataan hyvin):
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/ekumeeni.html

> Ja tästä seuraa, että hän koettaa edelleen
> omin voimin noudattaa käskyjä.

Minusta taas ns. vapaissa suunnissa aletaan vaatia ihmiseltä tekoja vanhurskauttamista ajatellen (pyhitys sekoitetaan vanhurskauttamiseen). Luterilaisuudessa opetetaan että tulisi turvautua yksin Kristuksen sovitustyöhön. Meidät syntiset on sovitettu Jumalan kanssa, yksin Kristuksen työn tähden.


> Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset.
> Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia
> Jumalan tahtoa vastaan.

-> Meillä on eri käsitys perisynnin voimakkuudesta ihmisessä (myös uudestisyntyneessä Kristityssä).
Vaadit tekojen täyttämistä, mutta kun luen tuota tekstiäsi, niin ajattelen että näet Jumalan vaativan niitä vanhurskaaksi lukemista ajatellen. Luterilaisetkin vaativat lain täyttämistä, mutta laki saisi olla vain kurittamassa syntistä lihaamme, lain täyttäminen / tekomme eivät vaikuta vanhurskaaksi lukemiseemme Jumalan edessä. Laki ei saisi saattaa meitä epätoivoon ja lopulliseen syyllisyyteen Jumalan edessä, koska Jumala on ottanut syntimme kantaakseen. Syntejä ei enää lueta meidän päällemme vaan Kristus on ottanut ne kantaakseen ja sovittanut ristillä. Tähän voimme rohkeasti luottaa.

> Pyhä Henki voi toimia vasta silloin,
> kun olet tyhjä itsestäsi eli et luota mihinkään omaasi.

Tässäkin tulee minun mielestäni yltiökarismaattisuus, hurmahenkisyys, "hengen palon vaatiminen" tai tekojen vaatiminen ihmiseltä itseltään mieleen ( -> "tekojen perkele"). Tässä vaaditaan mielestäni IHMISELTÄ jotain vanhurskauttamista ajatellen. Vaaditaan sellaista mikä kuuluu pyhityksen puolelle. Tekommekin ovat Hengen hedelmiä. Emme voi niitäkään katsoa omaksi ansioksemme Jumalan edessä. Teot syntyvät automaattisesti kun Kristus meissä vaikuttaa -> pyhitystä. Kaikki on Kristuksen työtä, ei meidän työtämme. Kristuksen asuminen meissä (syvästi turmeltuneissa syntisissä) vaikuttaa hyviä tekoja.

Mehän emme voi luottaa mihinkään omaamme. Olemme niin syntisiä.
Lauseessasi sanot että ihmisen ei pidä luottaa mihinkään omaansa, mutta ymmärrän lauseen niin että kuitenkin vaadit ihmiseltä jotain -> sitä että ihmisen pitää kyetä tuollaiseen asiaan, siis ettei luota mihinkään omaansa. Siis kuitenkin vaaditaan ihmiseltä jotain kykyä tai jotain hänen omaansa: kykyä antautua KOKONAAN Kristukselle. Mitä muuta tuo on kuin että vaaditaan täyttämään laki täydellisesti jotta voisi pelastua (vanhurskauttamista ajatellen) tai saavuttaakseen Jumalan edessä jotakin erityistä, tai sitä että päästään "täysillä Pyhän Hengen toimintaan mukaan". Emme me saavuta täydellisellä antautumisellamme yhtään mitään, tai emme saavuta Jumalan edessä yhtään mitään edes pikkuriikkisellä antautumisellamme. Ei ole mitään kolmatta vaihdetta jonka uskova voisi pistää silmään niin että meno olisi vähän vauhdikkaampaa. (Ikäänkuin olisi ensin uskoon tulo, sitten kaste ja kolmantena vaikkapa Pyhän Hengen voitelu, jotta pääsisimme "täyteen vauhtiin".) Tuo asia kuuluisi oikeasti pyhityksen puolelle eikä Jumalan edessä vanhurskauttamiseksi lukemiseen liittyviin asioihin (nyt kirjoituksesta sai sen vaikutelman kuin että saavuttaisimme Jumalan edessä jotakin omien tekojemme tai "antautumisemme", = myös teko, kautta). Todellisuudessa voimme synnin syyllisyyden keskellä aina levätä Kristuksen armotyön turvissa, se ei vaadi "kolmannen vaihteen" päälle saamista, jotta vauhti olisi mahdollisimman kova tai jotta voisimme vauhdikkuudellamme ylpeillä (aika hirveä asia että tuollaisella asialla ylpeillään ikään kuin joku olisi toista parempi tuollaisen asian takia).

Monet vapaissa suunnissa tekevät uskosta vanhurskauttamisen syyn sen sijaan että se olisi yksinkertaisesti väline, jonka kautta me vastaanotamme anteeksiantamuksen. Uskommekin on vain Jumalan armon lahja.
Nämä (tämän kappaleen) ajatukset ovat kirjasta "Syttyneitä sydämiä" sivulta 27 (Brug).
Usko on siis väline, jonka kautta Jumalan armo ja anteeksiantamus jaetaan meille. Me voimme verrata anteeksiantamusta, jonka Jumala lahjoittaa meille, virvoittavan veden jakeluun, joka virtaa meille Jumalan armon rajattomista varastoista. Meidän uskomme on ikäänkuin vesijohto, joka jakaa veden meille. Vesijohto ei lisää mitään veteen. Vesijohto ei tee vedestä virvoittavaa. Se yksinkertaisesti jakaa veden. Meidän uskomme ei ansaitse meille anteeksiantamusta. Meidän uskomme ei lisää mitään voimaa Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätökseen. Meidän uskomme yksinkertaisesti ottaa vastaan sen lahjan, jonka Jumalan armo on valmistanut. Meidän uskomme ei vaikuta Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätöstä. Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätös vaikuttaa meidän uskomme. Kuulen evankeliumin rauhan julistuksen: "Jumala on antanut anteeksi koko maailman synnit Kristuksen tähden." Tähän minä sanon: "Jumala on julistanut maailman synnin anteeksiannetuiksi. Minä olen osa maailmaa. Jumala on antanut anteeksi minulle". Uskon kautta minä yksinkertaisesti sovellan itseeni Jumalan anteeksiantamuksen julistuksen. Me kutsumme tätä "henkilökohtaiseksi vanhurskauttamiseksi" tai "subjektiiviseksi vanhurskauttamiseksi".


(Toistin varmaankin itseäni aika paljon, mutta tulipa kirjoitettua.)

Lue lisää

Hei,

Seuraavanlaiseenkin tekstiin olen törmännyt. Tämäkin on hyvä pitää mielessä jos asioista yrittää kovasti väitellä. Väittely ei välttämättä etene minnekään. Mutta itse voisin silti kuulla joitakin mielipiteitä. Tuntuu kyllä siltä että Luther taitaa puhua ihan oikeanlaisia asioita seuraavassa tekstissään.
Kopioin tämän toisesta paikasta Internetistä.

'Olen sanonut ennen ja sanon vieläkin, etten tahdo tästä lähin olla tekemisissä hurmahenkien kanssa, vaan jätän heidät Jumalan tuomittaviksi. Sillä minä ja monet muut olemme niin perusteellisesti ja vakaasti kumonneet heidän mielettömät puheensa, että heidän on itsensä ollut pakko peruuttaa suurin osa, vaikka he aluksi pitivät siitä itsepintaisesti kiinni. Ja näin kokemus näyttää, että he ovat esittäneet omia, itse sepittämiään ajatuksia vailla varmaa pohjaa. Mutta kun he kadottavat yhden todisteensa, miettivät ja tuumivat he niin kauan, kunnes keksivät toisen, eivätkä voi tähän päivään saakka lakata lörpöttelemästä, sillä koko heidän olemassaolonsa on sen varassa, etteivät vaikene. He tekevät aivan niin kuin heidän mestarinsa perkele: kun hän ei voita pyhiä miehiä väkivalloin ja viekkaudella, hän yrittää väsyttää heidät herkeämättä pitkittämällä siten ehkä päästäkseen voitolle.

Sen tähden on minun vilpitön kristillinen neuvoni: älä ole missään tekemisissä heidän kanssaan, sillä heidän väitteillään ei ole loppua. Eivät he luovu mielipiteistään, eivät kuule, eivät mitään tiedä eivätkä voi muilta mitään oppia. Äläkä ota tätä neuvoa, niin kuin se olisi minusta kotoisin, vaan Pyhän Hengen neuvona, joka tuntee kaikki sydämet ja kaiken paremmin kuin me. Hänhän on valitun aseensa, apostoli Paavalin, kautta antanut meille tämän neuvon: "Harhaoppista ihmistä karta varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut" (Tiit. 3:10-11).'

Luther, Elämän taistelussa. Helsinki 1946, s. 184-185.

toinen kirjoitti:

Tätä ei ehkä kovin moni jaksa lukea, mutta tässä olisi vähän tekstiä.

Kirjoitin tuosta toisestakin aiheesta (kaatumisista yms.), koska arvelin että liikut sellaisissa piireissä joissa kertomiani asioita voidaan tehdä tai pitää oikeina. Kunhan vain aloin keskustella tuostakin aihepiiristä. Se on vain niin vakava aihe, että ajattelin ottaa senkin esille. Ja mielestäni hyvin keskeinen näissä keskusteluissa.

Joh. evankeliumissa on kuvattu kaste (Joh.3) ja ehtoollinen (muistaakseni Joh. 6).

Sakramentteja on ehtoollinen ja kaste. Jos tutustut luterilaiseen opetukseen (joka on tietenkin myös raamatullista), niin ymmärrät että varsinaisia sakramentteja on vain kaksi (lisäksi ripistä tai jopa pappeuden virasta voidaan puhua joissakin teksteissä että ne voisivat olla jopa sakramentteihin jonkin verran verrattavissa niiden tärkeyden tähden, mutta kuitenkin varsinaisia sakramentteja on luterilaisuudessa raamatullisesti vain kaksi).

"Kaatumisia" pidetään vapaissa suunnissa sakramenttien kaltaisina asioina, vaikka ne eivät oikeasti ole sakramentteja. "Kätten päälle paneminen" ei ole sakramentti (ortodoksisessa kirkossa se taitaa olla sellainen papin vihkimykseen liittyen, mutta ei luterilaisuudessa siis papin vihkimykseen liittyen. Tosin papin virkaa siis arvostetaan joskus luterilaisuudessa kyllä jopa sakramentin kaltaisenakin, mutta vielä kerran: ei kuitenkaan aivan samanlaisena kuin varsinaiset kaksi sakramenttia). Sitä voidaan käyttää (vähäisen tietämykseni perusteella) mm. kastetilaisuuksissa siis kasteeseen liittyen ja pappisvihkimysten yhteydessä tai toista ihmistä siunattaessa, mutta sen kautta ei välitetä Pyhää Henkeä ("kätten päälle panemisen" kautta ei välity mitään niin kuin sakramenttien tapauksissa tapahtuu - näin olen ymmärtänyt. Siinä ainoastaan siunataan toista ihmistä. "Siunausta / Pyhää Henkeä" tai "voitelua" ei ihminen voi "välittää" siunausta toivottamalla ihmiselle. Sitä voidaan sitten filosofisesti pohtia että minkä tähden ihmiset siunaavat toisia ihmisiä tai toivottavat toisille ihmisille siunausta). Raamatussa "kätten päälle paneminen" liittyy usein papin virkaan vihkimiseen tai kasteeseen. Mihin muuhun? En ole aivan loppuun asti miettinyt että missä yhteyksissä "kätten päälle panemista" kuvataan Raamatussa, mutta ainakin noissa tilainteissa joista juuri kirjoitin. Samarialaistenkin kohdalla ihmeteltiin että miksi he eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä kasteessa (tätä siis ihmeteltiin, kaikki ajattelivat että heidän olisi pitänyt saada Pyhä Henki kasteessa. Tässä oli jotakin tavallisesta poikkeavaa, Raamatun kokonaisopetus opettaa että Pyhän Hengen saaminen liittyy kasteeseen. Katso Väisäsen kaste-kirja mm. tähän Samarialais-aiheeseen liittyen).

Pyhä Henki annetaan kasteessa / uudestisyntymisessä, ja Pyhä Henki palaa ihmiseen takaisin kun ihminen palaa mahdolliselta tuhlaajapojan tieltä takaisin (eli Pyhän Hengen voi menettää ja myöhemmin Pyhä Henki voi palata takaisin - tästä taitaa luterilaisuus opettaa eri tavalla kuin vapaat suunnat). Mutta tuolloin ei enää uudestisynnytä uudelleen. (Ihminen voi syntyä tähän maailmaan vain kerran, samoin ihminen voi myös uudestisyntyä vain kerran.)


Mielestäni nämä lauseet ovat hieman ristiriidassa:

Tämä ensimmäisen lauseen alku on minun mielestäni hirmu hyvä:
> Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme ja
> yrittämistämme sinapinsiemenenkään vertaa,

Mutta:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa
...
> Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Ensin puhutaan että Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme, mutta jälkimmäisessä kuitenkin IHMISEN täytyisi luovuuttaa Jumalalle koko ruumiinsa. Kuitenkin vaaditaan meidän henkilökohtaista otettamme(?). Aletaankin vaatia omia tekoja? (Vaaditaanko niitä pyhitystä vai vanhurskauttamista varten? Täytyykö uskovan saada jotenkin kolmas vaihde päälle uskoon tulon ja kasteen jälkeen?)
Tuo vie mielestäni tekojen tielle.
("Tekojen perkele" on usein ns. vapaissa suunnissa. Puhutaan yhtä aikaa Kristuksen sovitustyöstä, mutta samalla vaaditaan ihmiseltä "täydellistä antautumista". Eli käytännössähän tämä tarkoittaa samaa kuin että vaaditaan lain täyttämistä täydellisesti? (Saavutetaanko tällä jotakin Jumalan edessä?) Tämä tuntuu minusta sellaiselta vaatimiselta josta Raamatussa ei puhuta, ja siinä vaaditaan ihmiseltä tekoja, itseasiassa TÄYDELLISTÄ antautumista. Minusta tuo vie tekojen tielle ja tekojen vaatimiseen ihmiseltä (tai vääränlaiseen "hengen palon" korostamiseen) joiden tähden Jumala vanhurskauttaisi meidät (Kristuksen ansio olisi tässä vapaiden suuntien edustamassa vanhurskauttamisessa mukana, mutta ei ainoana vanhurskauttamisen syynä), vaikka meidät luetaan vanhurskaiksi oikeasti yksin Kristuksen ansion tähden. Meitä ei vanhurskauteta meidän tekojemme tähden tai sen tähden että mitä meissä on, ei meidän ratkaisujemme tähden.) Tämä ns. vapaissa suunnissa oleva opetus taitaa olla aika lähellä room.katolisuudessa tai ortodoksisessa kirkossa olevaa opetusta vanhurskauttamista koskien. (Sielläkin vaaditaan Kristuksen sovitustyön "jatkoksi" tekoja, "ansiollisuustekoja" yms., joilla olisi merkitystä vanhurskaaksi "katsomistamme" koskien.)

Emme koskaan tule toteuttamaan täydellisesti Jumalan lakia tässä elämässämme (mm. perisyntimme tähden). Olemme itseasiassa joka päivä auttamattomasti läpeensä mätiä perisyntisiä ja tarvitsemme epätoivoisesti Kristustaksen sovitustustyötä ja lunastustyötä ja siihen turvautumista. Kasteessa kaikki on meille lahjoitettu / meidät on siirretty perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Huomaamme joka päivä syntisyytemme ja meidän tulisi joka päivä "palata kasteen armoon". Tämä on oikeanlaista parannusta.

Joitakin lauseita uudelleen:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa:
> sen, mitä tekee, sen mitä katselee ja mitä näkee
> silmillään, mitä kuulee korvillaan, mitä puhuu ja syö suullaan.
> Vasta silloin hän on kypsä tietämään ja tekemään
> Jumalan tahdon. Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Tässä on siis luterilaisittain (ja raamatullisesti) katsoen liikaa painoarvoa sillä että mitä ihminen tekee(, kuten jo aimminkin kirjoitin samoihin lauseisiin viitaten). Ihmisen ratkaisut on nähty: kaikki ihmiset luopuvat Jumalasta (Room 1-3), ei ole yhden yhtäkään, joka tekisi sitä mitä Jumala tahtoisi ihmisten tekevän, kaikki ovat luopuneet, kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla, jne. Ja vielä lisäksi vaikkapa syntiinlankeemuskertomus (Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus) - näin ihmiset valitsevat ja tekevät, juuri päinvastoin kuin mitä Jumala tahtoisi, valitsemme synnin emmekä pidä Jumalaa Herranamme.

Tähän on vain yksi lääke eli se mitä Jumala tässä tilanteessa tekee, ei se että mitä ihminen tekee, ei meidän ratkaisumme tai mitkään sellaiset vaan ainoastaan Jumalan sana ja Kristuksen sovitus-/lunastustyö. Jumala tekee kaiken. Uskokin on Jumalan tekoa. Ainut asia mitä ihminen luonnostaan tekee on Jumalasta pois päin meneminen / hänelle selkänsä kääntäminen, sen me osaamme. Sitä voimme tehdä myös evankeliumin suhteen - emme usko Jumalan todistusta itsestään. Me emme luonnostamme ole tulossa Jumalan tykö. Jumala saa meissä sen aikaan että uskomme Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä (evankeliumin julistuksen ja sakramenttien kautta). Emme voi laittaa vanhurskaaksilukemiseen mitään muuta kuin Kristuksen sovitustyön, ei edes mitään omia ratkaisujamme. Emme voi esitellä omia ratkaisuntekojamme Jumalalle vanhurskaaksi lukemistamme ajatellen sanoen että "lue nyt minut vanhurskaaksi sen tähden kun MINÖ OLEN valinnut sinut, MINÄHÄN olen tehnyt ratkaisuni" - ei, vaan meidät vanhurskautetaan yksin Kristuksen ansion tähden. Uskokin on sellainen "kulmakivi" jonka Jumala on ihmiseen laittanut, se ei ole ihmisen ansiota. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden, ei meidän omien tekojemme tähden, ei minkään meidän omamme tähden.

Luterilaisen (ja raamatullisen) opetuksen mukaan pysymme perisyntisinä läpi elämämme ja tuo perisynti on myös syyllisyyttä Jumalan edessä. Liha ja Henki taistelevat meissä koko elämämme ajan. Paavali sanoo jopa että hän tekee sitä mitä ei haluaisi, ja ei tee sitä mitä haluaisi - lihansa tähden. Hän näkee lihassaa toteutuvan toisen lain kuin mikä olisi oikein. (Hengen hedelmät olisivat niitä oikeita töitä, joita ihminen toivoisi näkyvän itsessään, mutta lihassamme toteutuu toinen laki.)

Olemme niin paljon eri linjoilla että ei ehkä hyödytä käydä väittelyä. Eroja on hyvin perustavanlaatuisissa asioissa, joista keskusteleminen menisi varmastikin "eipäs-juupas"-keskusteluksi. (Kumpikin pitää omaa kantaansa aina vain oikeana.) Sanojen / tekstin määrä ei ehkä vaikuta asiaan, vaikkakin nyt tätä tekstiä tuli aika paljon.
Asia pitänee jättää Herran käsiin.

Mutta kirjoitan vielä jotain pientä.

Pyhityksestä kannattaa lukea Matti Väisäsen "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä"-selityksistä (Room. 4:stä luvusta eteenpäin).


> Moni kastettu luterilainen epäonnistuu uskossaan sen vuoksi,
> että Pyhä Henki ei ole hänelle todellisuutta.

Älä unohda mainita Kristusta tässä yhteydessä. (Monet luterilaiset epäonnistuvat uskossaan myös sen vuoksi että Kristus ei ole heille todellisuutta. Pyhä Henki lähtee myös Pojasta (Isästä ja Pojasta).)

Tämä ei ole totta luterilaisuudessa:
> Se on vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> kuten aiemmin totesin.

Lueppa vaikkapa se Väisäsen kirja pyhitykseen liittyen.
Athanasiuksen tunnustuksessa kuvataan Jumalan Kolminaisuutta minusta hirmu hyvin (myös Pyhä Henki kuvataan hyvin):
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/ekumeeni.html

> Ja tästä seuraa, että hän koettaa edelleen
> omin voimin noudattaa käskyjä.

Minusta taas ns. vapaissa suunnissa aletaan vaatia ihmiseltä tekoja vanhurskauttamista ajatellen (pyhitys sekoitetaan vanhurskauttamiseen). Luterilaisuudessa opetetaan että tulisi turvautua yksin Kristuksen sovitustyöhön. Meidät syntiset on sovitettu Jumalan kanssa, yksin Kristuksen työn tähden.


> Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset.
> Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia
> Jumalan tahtoa vastaan.

-> Meillä on eri käsitys perisynnin voimakkuudesta ihmisessä (myös uudestisyntyneessä Kristityssä).
Vaadit tekojen täyttämistä, mutta kun luen tuota tekstiäsi, niin ajattelen että näet Jumalan vaativan niitä vanhurskaaksi lukemista ajatellen. Luterilaisetkin vaativat lain täyttämistä, mutta laki saisi olla vain kurittamassa syntistä lihaamme, lain täyttäminen / tekomme eivät vaikuta vanhurskaaksi lukemiseemme Jumalan edessä. Laki ei saisi saattaa meitä epätoivoon ja lopulliseen syyllisyyteen Jumalan edessä, koska Jumala on ottanut syntimme kantaakseen. Syntejä ei enää lueta meidän päällemme vaan Kristus on ottanut ne kantaakseen ja sovittanut ristillä. Tähän voimme rohkeasti luottaa.

> Pyhä Henki voi toimia vasta silloin,
> kun olet tyhjä itsestäsi eli et luota mihinkään omaasi.

Tässäkin tulee minun mielestäni yltiökarismaattisuus, hurmahenkisyys, "hengen palon vaatiminen" tai tekojen vaatiminen ihmiseltä itseltään mieleen ( -> "tekojen perkele"). Tässä vaaditaan mielestäni IHMISELTÄ jotain vanhurskauttamista ajatellen. Vaaditaan sellaista mikä kuuluu pyhityksen puolelle. Tekommekin ovat Hengen hedelmiä. Emme voi niitäkään katsoa omaksi ansioksemme Jumalan edessä. Teot syntyvät automaattisesti kun Kristus meissä vaikuttaa -> pyhitystä. Kaikki on Kristuksen työtä, ei meidän työtämme. Kristuksen asuminen meissä (syvästi turmeltuneissa syntisissä) vaikuttaa hyviä tekoja.

Mehän emme voi luottaa mihinkään omaamme. Olemme niin syntisiä.
Lauseessasi sanot että ihmisen ei pidä luottaa mihinkään omaansa, mutta ymmärrän lauseen niin että kuitenkin vaadit ihmiseltä jotain -> sitä että ihmisen pitää kyetä tuollaiseen asiaan, siis ettei luota mihinkään omaansa. Siis kuitenkin vaaditaan ihmiseltä jotain kykyä tai jotain hänen omaansa: kykyä antautua KOKONAAN Kristukselle. Mitä muuta tuo on kuin että vaaditaan täyttämään laki täydellisesti jotta voisi pelastua (vanhurskauttamista ajatellen) tai saavuttaakseen Jumalan edessä jotakin erityistä, tai sitä että päästään "täysillä Pyhän Hengen toimintaan mukaan". Emme me saavuta täydellisellä antautumisellamme yhtään mitään, tai emme saavuta Jumalan edessä yhtään mitään edes pikkuriikkisellä antautumisellamme. Ei ole mitään kolmatta vaihdetta jonka uskova voisi pistää silmään niin että meno olisi vähän vauhdikkaampaa. (Ikäänkuin olisi ensin uskoon tulo, sitten kaste ja kolmantena vaikkapa Pyhän Hengen voitelu, jotta pääsisimme "täyteen vauhtiin".) Tuo asia kuuluisi oikeasti pyhityksen puolelle eikä Jumalan edessä vanhurskauttamiseksi lukemiseen liittyviin asioihin (nyt kirjoituksesta sai sen vaikutelman kuin että saavuttaisimme Jumalan edessä jotakin omien tekojemme tai "antautumisemme", = myös teko, kautta). Todellisuudessa voimme synnin syyllisyyden keskellä aina levätä Kristuksen armotyön turvissa, se ei vaadi "kolmannen vaihteen" päälle saamista, jotta vauhti olisi mahdollisimman kova tai jotta voisimme vauhdikkuudellamme ylpeillä (aika hirveä asia että tuollaisella asialla ylpeillään ikään kuin joku olisi toista parempi tuollaisen asian takia).

Monet vapaissa suunnissa tekevät uskosta vanhurskauttamisen syyn sen sijaan että se olisi yksinkertaisesti väline, jonka kautta me vastaanotamme anteeksiantamuksen. Uskommekin on vain Jumalan armon lahja.
Nämä (tämän kappaleen) ajatukset ovat kirjasta "Syttyneitä sydämiä" sivulta 27 (Brug).
Usko on siis väline, jonka kautta Jumalan armo ja anteeksiantamus jaetaan meille. Me voimme verrata anteeksiantamusta, jonka Jumala lahjoittaa meille, virvoittavan veden jakeluun, joka virtaa meille Jumalan armon rajattomista varastoista. Meidän uskomme on ikäänkuin vesijohto, joka jakaa veden meille. Vesijohto ei lisää mitään veteen. Vesijohto ei tee vedestä virvoittavaa. Se yksinkertaisesti jakaa veden. Meidän uskomme ei ansaitse meille anteeksiantamusta. Meidän uskomme ei lisää mitään voimaa Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätökseen. Meidän uskomme yksinkertaisesti ottaa vastaan sen lahjan, jonka Jumalan armo on valmistanut. Meidän uskomme ei vaikuta Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätöstä. Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätös vaikuttaa meidän uskomme. Kuulen evankeliumin rauhan julistuksen: "Jumala on antanut anteeksi koko maailman synnit Kristuksen tähden." Tähän minä sanon: "Jumala on julistanut maailman synnin anteeksiannetuiksi. Minä olen osa maailmaa. Jumala on antanut anteeksi minulle". Uskon kautta minä yksinkertaisesti sovellan itseeni Jumalan anteeksiantamuksen julistuksen. Me kutsumme tätä "henkilökohtaiseksi vanhurskauttamiseksi" tai "subjektiiviseksi vanhurskauttamiseksi".


(Toistin varmaankin itseäni aika paljon, mutta tulipa kirjoitettua.)

Lue lisää

Hei,

Aiemmin lähettämäni viesti ei ainakaan itselläni näkynyt kun yritin sitä katsoa. Laitan tämän varoiksi tähän uudelleen.

Seuraavanlaiseenkin tekstiin olen törmännyt. Tämäkin on hyvä pitää mielessä jos asioista yrittää kovasti väitellä. Väittely ei välttämättä etene minnekään. Mutta itse voisin silti kuulla joitakin mielipiteitä. Tuntuu kyllä siltä että Luther taitaa puhua ihan oikeanlaisia asioita seuraavassa tekstissään.
Kopioin tämän toisesta paikasta Internetistä.

'Olen sanonut ennen ja sanon vieläkin, etten tahdo tästä lähin olla tekemisissä hurmahenkien kanssa, vaan jätän heidät Jumalan tuomittaviksi. Sillä minä ja monet muut olemme niin perusteellisesti ja vakaasti kumonneet heidän mielettömät puheensa, että heidän on itsensä ollut pakko peruuttaa suurin osa, vaikka he aluksi pitivät siitä itsepintaisesti kiinni. Ja näin kokemus näyttää, että he ovat esittäneet omia, itse sepittämiään ajatuksia vailla varmaa pohjaa. Mutta kun he kadottavat yhden todisteensa, miettivät ja tuumivat he niin kauan, kunnes keksivät toisen, eivätkä voi tähän päivään saakka lakata lörpöttelemästä, sillä koko heidän olemassaolonsa on sen varassa, etteivät vaikene. He tekevät aivan niin kuin heidän mestarinsa perkele: kun hän ei voita pyhiä miehiä väkivalloin ja viekkaudella, hän yrittää väsyttää heidät herkeämättä pitkittämällä siten ehkä päästäkseen voitolle.

Sen tähden on minun vilpitön kristillinen neuvoni: älä ole missään tekemisissä heidän kanssaan, sillä heidän väitteillään ei ole loppua. Eivät he luovu mielipiteistään, eivät kuule, eivät mitään tiedä eivätkä voi muilta mitään oppia. Äläkä ota tätä neuvoa, niin kuin se olisi minusta kotoisin, vaan Pyhän Hengen neuvona, joka tuntee kaikki sydämet ja kaiken paremmin kuin me. Hänhän on valitun aseensa, apostoli Paavalin, kautta antanut meille tämän neuvon: "Harhaoppista ihmistä karta varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut" (Tiit. 3:10-11).'

Luther, Elämän taistelussa. Helsinki 1946, s. 184-185.

toinen kirjoitti:

> Pyhitystä on se, että palvelemme Jumalaa
> Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta
> Jeesuksesta,

Pyhitystä on se, että Kristus asuu meissä. Sen hedelmiä ovat hyvät teot, mutta niiden perusteella meitä ei lueta vanhurskaiksi. Meidät luetaan vanhurskaiksi yksin Kristuksen ansion tähden. Ankkuri on Kristuksen sovitustyössä, ei missään mitä meissä on tai missään meidän teoissamme.

Tämä on oikein hyvä:
> emmekä luota mihinkään omaamme.


> Totuus on myös se, että moni luterilainen
> kulkee läpi elämänsä tuntematta lainkaan
> Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on silloin vain
> teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> jolla ei ole mitään tekemistä jokapäiväisessä
> elämässä. Mutta Pyhä Henki ei ole pelkkä
> ajatus, vaan Hän on Jumalan Henki.

Pyhä Henki saadaan kasteessa (myös lapsikasteessa). Pyhä Henki on persoona.

Ns. vapaissa suunnissa tai yltiökarismaattisuudessa on monia henkilöitä joiden "kautta saadaan Pyhä Henki" / "voitelu". (Voidaan esim. kaatua.)

Tämä ei ole Jumalan sana mukaista. Jumala on luvannut olla erityisesti läsnä sakramenteissa.
Usko syntyy sanan ja sakramenttien kautta, ei henkilöiden kautta. Ei sellaista (henkilöiden kautta Pyhän Hengen saamista) ole sanottu Raamatussa. Se on hurmahenkisyyttä. Ehtoollisesta sen sijaan sanotaan että siinä Kristus on läsnä. Ehtoollinen on Hänen verensä ja ruumiinsa, viini ja leipä. Siinä Kristus on erityisesti läsnä. Ja myös kasteesta on lupauksia (mm. "veden ja Hengen kautta teidän tulee uudestisyntyä").

Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta, kuten uskontunnustuksessakin sanotaan, - Pyhä Henki ei lähde jostakin ihmisestä tai ihmisen kautta, vaan se saadaan kasteessa. Kristus on läsnä sanassa ja sakramenteissa.

Ulospäin voi myös näyttää että ihminen ei usko, vaikka hän uskookin. Joku alkoholisti, joka on ojanpenkalla, voi olla hyvin lämminhenkinen ja ystävällinen ja uskoakin Kristukseen, vaikka tekeekin syntiä juodessaan. Jos joku on langenneessa tilassa, auttakaamme häntä ja kehottakaamme tekemään parannusta. Kaikki me olemme syntisiä.

Ja on myös toisinpäin. Ulospäin voi näyttää että ihminen uskoo, mutta toinen ei kuitenkaan välttämättä todella usko. Emme me voi arvioida toisten ihmisten uskon määrää. Se tuntuu myös kovin ahdistavalta jos toiset ihmiset seuraavat toisia ja arvostelevat että mitenköhän paljon tuo uskoo. Pohtivat, että onkohan tuo uskossa vai ei.

Lue lisää

Hei,

Kolmas yritys,
itselläni nuo kaksi aiemmin lähettämääni tekstiä ei ainakaan ole näkynyt. Yritänpä taas kerran.

Seuraavanlaiseenkin tekstiin olen törmännyt. Tämäkin on hyvä pitää mielessä jos asioista yrittää kovasti väitellä. Väittely ei välttämättä etene minnekään. Mutta itse voisin silti kuulla joitakin mielipiteitä. Tuntuu kyllä siltä että Luther taitaa puhua ihan oikeanlaisia asioita seuraavassa tekstissään.
Kopioin tämän toisesta paikasta Internetistä.

Olen sanonut ennen ja sanon vieläkin, etten tahdo tästä lähin olla tekemisissä hurmahenkien kanssa, vaan jätän heidät Jumalan tuomittaviksi. Sillä minä ja monet muut olemme niin perusteellisesti ja vakaasti kumonneet heidän mielettömät puheensa, että heidän on itsensä ollut pakko peruuttaa suurin osa, vaikka he aluksi pitivät siitä itsepintaisesti kiinni. Ja näin kokemus näyttää, että he ovat esittäneet omia, itse sepittämiään ajatuksia vailla varmaa pohjaa. Mutta kun he kadottavat yhden todisteensa, miettivät ja tuumivat he niin kauan, kunnes keksivät toisen, eivätkä voi tähän päivään saakka lakata lörpöttelemästä, sillä koko heidän olemassaolonsa on sen varassa, etteivät vaikene. He tekevät aivan niin kuin heidän mestarinsa perkele: kun hän ei voita pyhiä miehiä väkivalloin ja viekkaudella, hän yrittää väsyttää heidät herkeämättä pitkittämällä siten ehkä päästäkseen voitolle.

Sen tähden on minun vilpitön kristillinen neuvoni: älä ole missään tekemisissä heidän kanssaan, sillä heidän väitteillään ei ole loppua. Eivät he luovu mielipiteistään, eivät kuule, eivät mitään tiedä eivätkä voi muilta mitään oppia. Äläkä ota tätä neuvoa, niin kuin se olisi minusta kotoisin, vaan Pyhän Hengen neuvona, joka tuntee kaikki sydämet ja kaiken paremmin kuin me. Hänhän on valitun aseensa, apostoli Paavalin, kautta antanut meille tämän neuvon: "Harhaoppista ihmistä karta varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut" (Tiit. 3:10-11).

Luther, Elämän taistelussa. Helsinki 1946, s. 184-185.

toinen kirjoitti:

Tätä ei ehkä kovin moni jaksa lukea, mutta tässä olisi vähän tekstiä.

Kirjoitin tuosta toisestakin aiheesta (kaatumisista yms.), koska arvelin että liikut sellaisissa piireissä joissa kertomiani asioita voidaan tehdä tai pitää oikeina. Kunhan vain aloin keskustella tuostakin aihepiiristä. Se on vain niin vakava aihe, että ajattelin ottaa senkin esille. Ja mielestäni hyvin keskeinen näissä keskusteluissa.

Joh. evankeliumissa on kuvattu kaste (Joh.3) ja ehtoollinen (muistaakseni Joh. 6).

Sakramentteja on ehtoollinen ja kaste. Jos tutustut luterilaiseen opetukseen (joka on tietenkin myös raamatullista), niin ymmärrät että varsinaisia sakramentteja on vain kaksi (lisäksi ripistä tai jopa pappeuden virasta voidaan puhua joissakin teksteissä että ne voisivat olla jopa sakramentteihin jonkin verran verrattavissa niiden tärkeyden tähden, mutta kuitenkin varsinaisia sakramentteja on luterilaisuudessa raamatullisesti vain kaksi).

"Kaatumisia" pidetään vapaissa suunnissa sakramenttien kaltaisina asioina, vaikka ne eivät oikeasti ole sakramentteja. "Kätten päälle paneminen" ei ole sakramentti (ortodoksisessa kirkossa se taitaa olla sellainen papin vihkimykseen liittyen, mutta ei luterilaisuudessa siis papin vihkimykseen liittyen. Tosin papin virkaa siis arvostetaan joskus luterilaisuudessa kyllä jopa sakramentin kaltaisenakin, mutta vielä kerran: ei kuitenkaan aivan samanlaisena kuin varsinaiset kaksi sakramenttia). Sitä voidaan käyttää (vähäisen tietämykseni perusteella) mm. kastetilaisuuksissa siis kasteeseen liittyen ja pappisvihkimysten yhteydessä tai toista ihmistä siunattaessa, mutta sen kautta ei välitetä Pyhää Henkeä ("kätten päälle panemisen" kautta ei välity mitään niin kuin sakramenttien tapauksissa tapahtuu - näin olen ymmärtänyt. Siinä ainoastaan siunataan toista ihmistä. "Siunausta / Pyhää Henkeä" tai "voitelua" ei ihminen voi "välittää" siunausta toivottamalla ihmiselle. Sitä voidaan sitten filosofisesti pohtia että minkä tähden ihmiset siunaavat toisia ihmisiä tai toivottavat toisille ihmisille siunausta). Raamatussa "kätten päälle paneminen" liittyy usein papin virkaan vihkimiseen tai kasteeseen. Mihin muuhun? En ole aivan loppuun asti miettinyt että missä yhteyksissä "kätten päälle panemista" kuvataan Raamatussa, mutta ainakin noissa tilainteissa joista juuri kirjoitin. Samarialaistenkin kohdalla ihmeteltiin että miksi he eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä kasteessa (tätä siis ihmeteltiin, kaikki ajattelivat että heidän olisi pitänyt saada Pyhä Henki kasteessa. Tässä oli jotakin tavallisesta poikkeavaa, Raamatun kokonaisopetus opettaa että Pyhän Hengen saaminen liittyy kasteeseen. Katso Väisäsen kaste-kirja mm. tähän Samarialais-aiheeseen liittyen).

Pyhä Henki annetaan kasteessa / uudestisyntymisessä, ja Pyhä Henki palaa ihmiseen takaisin kun ihminen palaa mahdolliselta tuhlaajapojan tieltä takaisin (eli Pyhän Hengen voi menettää ja myöhemmin Pyhä Henki voi palata takaisin - tästä taitaa luterilaisuus opettaa eri tavalla kuin vapaat suunnat). Mutta tuolloin ei enää uudestisynnytä uudelleen. (Ihminen voi syntyä tähän maailmaan vain kerran, samoin ihminen voi myös uudestisyntyä vain kerran.)


Mielestäni nämä lauseet ovat hieman ristiriidassa:

Tämä ensimmäisen lauseen alku on minun mielestäni hirmu hyvä:
> Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme ja
> yrittämistämme sinapinsiemenenkään vertaa,

Mutta:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa
...
> Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Ensin puhutaan että Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme, mutta jälkimmäisessä kuitenkin IHMISEN täytyisi luovuuttaa Jumalalle koko ruumiinsa. Kuitenkin vaaditaan meidän henkilökohtaista otettamme(?). Aletaankin vaatia omia tekoja? (Vaaditaanko niitä pyhitystä vai vanhurskauttamista varten? Täytyykö uskovan saada jotenkin kolmas vaihde päälle uskoon tulon ja kasteen jälkeen?)
Tuo vie mielestäni tekojen tielle.
("Tekojen perkele" on usein ns. vapaissa suunnissa. Puhutaan yhtä aikaa Kristuksen sovitustyöstä, mutta samalla vaaditaan ihmiseltä "täydellistä antautumista". Eli käytännössähän tämä tarkoittaa samaa kuin että vaaditaan lain täyttämistä täydellisesti? (Saavutetaanko tällä jotakin Jumalan edessä?) Tämä tuntuu minusta sellaiselta vaatimiselta josta Raamatussa ei puhuta, ja siinä vaaditaan ihmiseltä tekoja, itseasiassa TÄYDELLISTÄ antautumista. Minusta tuo vie tekojen tielle ja tekojen vaatimiseen ihmiseltä (tai vääränlaiseen "hengen palon" korostamiseen) joiden tähden Jumala vanhurskauttaisi meidät (Kristuksen ansio olisi tässä vapaiden suuntien edustamassa vanhurskauttamisessa mukana, mutta ei ainoana vanhurskauttamisen syynä), vaikka meidät luetaan vanhurskaiksi oikeasti yksin Kristuksen ansion tähden. Meitä ei vanhurskauteta meidän tekojemme tähden tai sen tähden että mitä meissä on, ei meidän ratkaisujemme tähden.) Tämä ns. vapaissa suunnissa oleva opetus taitaa olla aika lähellä room.katolisuudessa tai ortodoksisessa kirkossa olevaa opetusta vanhurskauttamista koskien. (Sielläkin vaaditaan Kristuksen sovitustyön "jatkoksi" tekoja, "ansiollisuustekoja" yms., joilla olisi merkitystä vanhurskaaksi "katsomistamme" koskien.)

Emme koskaan tule toteuttamaan täydellisesti Jumalan lakia tässä elämässämme (mm. perisyntimme tähden). Olemme itseasiassa joka päivä auttamattomasti läpeensä mätiä perisyntisiä ja tarvitsemme epätoivoisesti Kristustaksen sovitustustyötä ja lunastustyötä ja siihen turvautumista. Kasteessa kaikki on meille lahjoitettu / meidät on siirretty perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Huomaamme joka päivä syntisyytemme ja meidän tulisi joka päivä "palata kasteen armoon". Tämä on oikeanlaista parannusta.

Joitakin lauseita uudelleen:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa:
> sen, mitä tekee, sen mitä katselee ja mitä näkee
> silmillään, mitä kuulee korvillaan, mitä puhuu ja syö suullaan.
> Vasta silloin hän on kypsä tietämään ja tekemään
> Jumalan tahdon. Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Tässä on siis luterilaisittain (ja raamatullisesti) katsoen liikaa painoarvoa sillä että mitä ihminen tekee(, kuten jo aimminkin kirjoitin samoihin lauseisiin viitaten). Ihmisen ratkaisut on nähty: kaikki ihmiset luopuvat Jumalasta (Room 1-3), ei ole yhden yhtäkään, joka tekisi sitä mitä Jumala tahtoisi ihmisten tekevän, kaikki ovat luopuneet, kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla, jne. Ja vielä lisäksi vaikkapa syntiinlankeemuskertomus (Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus) - näin ihmiset valitsevat ja tekevät, juuri päinvastoin kuin mitä Jumala tahtoisi, valitsemme synnin emmekä pidä Jumalaa Herranamme.

Tähän on vain yksi lääke eli se mitä Jumala tässä tilanteessa tekee, ei se että mitä ihminen tekee, ei meidän ratkaisumme tai mitkään sellaiset vaan ainoastaan Jumalan sana ja Kristuksen sovitus-/lunastustyö. Jumala tekee kaiken. Uskokin on Jumalan tekoa. Ainut asia mitä ihminen luonnostaan tekee on Jumalasta pois päin meneminen / hänelle selkänsä kääntäminen, sen me osaamme. Sitä voimme tehdä myös evankeliumin suhteen - emme usko Jumalan todistusta itsestään. Me emme luonnostamme ole tulossa Jumalan tykö. Jumala saa meissä sen aikaan että uskomme Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä (evankeliumin julistuksen ja sakramenttien kautta). Emme voi laittaa vanhurskaaksilukemiseen mitään muuta kuin Kristuksen sovitustyön, ei edes mitään omia ratkaisujamme. Emme voi esitellä omia ratkaisuntekojamme Jumalalle vanhurskaaksi lukemistamme ajatellen sanoen että "lue nyt minut vanhurskaaksi sen tähden kun MINÖ OLEN valinnut sinut, MINÄHÄN olen tehnyt ratkaisuni" - ei, vaan meidät vanhurskautetaan yksin Kristuksen ansion tähden. Uskokin on sellainen "kulmakivi" jonka Jumala on ihmiseen laittanut, se ei ole ihmisen ansiota. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden, ei meidän omien tekojemme tähden, ei minkään meidän omamme tähden.

Luterilaisen (ja raamatullisen) opetuksen mukaan pysymme perisyntisinä läpi elämämme ja tuo perisynti on myös syyllisyyttä Jumalan edessä. Liha ja Henki taistelevat meissä koko elämämme ajan. Paavali sanoo jopa että hän tekee sitä mitä ei haluaisi, ja ei tee sitä mitä haluaisi - lihansa tähden. Hän näkee lihassaa toteutuvan toisen lain kuin mikä olisi oikein. (Hengen hedelmät olisivat niitä oikeita töitä, joita ihminen toivoisi näkyvän itsessään, mutta lihassamme toteutuu toinen laki.)

Olemme niin paljon eri linjoilla että ei ehkä hyödytä käydä väittelyä. Eroja on hyvin perustavanlaatuisissa asioissa, joista keskusteleminen menisi varmastikin "eipäs-juupas"-keskusteluksi. (Kumpikin pitää omaa kantaansa aina vain oikeana.) Sanojen / tekstin määrä ei ehkä vaikuta asiaan, vaikkakin nyt tätä tekstiä tuli aika paljon.
Asia pitänee jättää Herran käsiin.

Mutta kirjoitan vielä jotain pientä.

Pyhityksestä kannattaa lukea Matti Väisäsen "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä"-selityksistä (Room. 4:stä luvusta eteenpäin).


> Moni kastettu luterilainen epäonnistuu uskossaan sen vuoksi,
> että Pyhä Henki ei ole hänelle todellisuutta.

Älä unohda mainita Kristusta tässä yhteydessä. (Monet luterilaiset epäonnistuvat uskossaan myös sen vuoksi että Kristus ei ole heille todellisuutta. Pyhä Henki lähtee myös Pojasta (Isästä ja Pojasta).)

Tämä ei ole totta luterilaisuudessa:
> Se on vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> kuten aiemmin totesin.

Lueppa vaikkapa se Väisäsen kirja pyhitykseen liittyen.
Athanasiuksen tunnustuksessa kuvataan Jumalan Kolminaisuutta minusta hirmu hyvin (myös Pyhä Henki kuvataan hyvin):
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/ekumeeni.html

> Ja tästä seuraa, että hän koettaa edelleen
> omin voimin noudattaa käskyjä.

Minusta taas ns. vapaissa suunnissa aletaan vaatia ihmiseltä tekoja vanhurskauttamista ajatellen (pyhitys sekoitetaan vanhurskauttamiseen). Luterilaisuudessa opetetaan että tulisi turvautua yksin Kristuksen sovitustyöhön. Meidät syntiset on sovitettu Jumalan kanssa, yksin Kristuksen työn tähden.


> Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset.
> Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia
> Jumalan tahtoa vastaan.

-> Meillä on eri käsitys perisynnin voimakkuudesta ihmisessä (myös uudestisyntyneessä Kristityssä).
Vaadit tekojen täyttämistä, mutta kun luen tuota tekstiäsi, niin ajattelen että näet Jumalan vaativan niitä vanhurskaaksi lukemista ajatellen. Luterilaisetkin vaativat lain täyttämistä, mutta laki saisi olla vain kurittamassa syntistä lihaamme, lain täyttäminen / tekomme eivät vaikuta vanhurskaaksi lukemiseemme Jumalan edessä. Laki ei saisi saattaa meitä epätoivoon ja lopulliseen syyllisyyteen Jumalan edessä, koska Jumala on ottanut syntimme kantaakseen. Syntejä ei enää lueta meidän päällemme vaan Kristus on ottanut ne kantaakseen ja sovittanut ristillä. Tähän voimme rohkeasti luottaa.

> Pyhä Henki voi toimia vasta silloin,
> kun olet tyhjä itsestäsi eli et luota mihinkään omaasi.

Tässäkin tulee minun mielestäni yltiökarismaattisuus, hurmahenkisyys, "hengen palon vaatiminen" tai tekojen vaatiminen ihmiseltä itseltään mieleen ( -> "tekojen perkele"). Tässä vaaditaan mielestäni IHMISELTÄ jotain vanhurskauttamista ajatellen. Vaaditaan sellaista mikä kuuluu pyhityksen puolelle. Tekommekin ovat Hengen hedelmiä. Emme voi niitäkään katsoa omaksi ansioksemme Jumalan edessä. Teot syntyvät automaattisesti kun Kristus meissä vaikuttaa -> pyhitystä. Kaikki on Kristuksen työtä, ei meidän työtämme. Kristuksen asuminen meissä (syvästi turmeltuneissa syntisissä) vaikuttaa hyviä tekoja.

Mehän emme voi luottaa mihinkään omaamme. Olemme niin syntisiä.
Lauseessasi sanot että ihmisen ei pidä luottaa mihinkään omaansa, mutta ymmärrän lauseen niin että kuitenkin vaadit ihmiseltä jotain -> sitä että ihmisen pitää kyetä tuollaiseen asiaan, siis ettei luota mihinkään omaansa. Siis kuitenkin vaaditaan ihmiseltä jotain kykyä tai jotain hänen omaansa: kykyä antautua KOKONAAN Kristukselle. Mitä muuta tuo on kuin että vaaditaan täyttämään laki täydellisesti jotta voisi pelastua (vanhurskauttamista ajatellen) tai saavuttaakseen Jumalan edessä jotakin erityistä, tai sitä että päästään "täysillä Pyhän Hengen toimintaan mukaan". Emme me saavuta täydellisellä antautumisellamme yhtään mitään, tai emme saavuta Jumalan edessä yhtään mitään edes pikkuriikkisellä antautumisellamme. Ei ole mitään kolmatta vaihdetta jonka uskova voisi pistää silmään niin että meno olisi vähän vauhdikkaampaa. (Ikäänkuin olisi ensin uskoon tulo, sitten kaste ja kolmantena vaikkapa Pyhän Hengen voitelu, jotta pääsisimme "täyteen vauhtiin".) Tuo asia kuuluisi oikeasti pyhityksen puolelle eikä Jumalan edessä vanhurskauttamiseksi lukemiseen liittyviin asioihin (nyt kirjoituksesta sai sen vaikutelman kuin että saavuttaisimme Jumalan edessä jotakin omien tekojemme tai "antautumisemme", = myös teko, kautta). Todellisuudessa voimme synnin syyllisyyden keskellä aina levätä Kristuksen armotyön turvissa, se ei vaadi "kolmannen vaihteen" päälle saamista, jotta vauhti olisi mahdollisimman kova tai jotta voisimme vauhdikkuudellamme ylpeillä (aika hirveä asia että tuollaisella asialla ylpeillään ikään kuin joku olisi toista parempi tuollaisen asian takia).

Monet vapaissa suunnissa tekevät uskosta vanhurskauttamisen syyn sen sijaan että se olisi yksinkertaisesti väline, jonka kautta me vastaanotamme anteeksiantamuksen. Uskommekin on vain Jumalan armon lahja.
Nämä (tämän kappaleen) ajatukset ovat kirjasta "Syttyneitä sydämiä" sivulta 27 (Brug).
Usko on siis väline, jonka kautta Jumalan armo ja anteeksiantamus jaetaan meille. Me voimme verrata anteeksiantamusta, jonka Jumala lahjoittaa meille, virvoittavan veden jakeluun, joka virtaa meille Jumalan armon rajattomista varastoista. Meidän uskomme on ikäänkuin vesijohto, joka jakaa veden meille. Vesijohto ei lisää mitään veteen. Vesijohto ei tee vedestä virvoittavaa. Se yksinkertaisesti jakaa veden. Meidän uskomme ei ansaitse meille anteeksiantamusta. Meidän uskomme ei lisää mitään voimaa Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätökseen. Meidän uskomme yksinkertaisesti ottaa vastaan sen lahjan, jonka Jumalan armo on valmistanut. Meidän uskomme ei vaikuta Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätöstä. Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätös vaikuttaa meidän uskomme. Kuulen evankeliumin rauhan julistuksen: "Jumala on antanut anteeksi koko maailman synnit Kristuksen tähden." Tähän minä sanon: "Jumala on julistanut maailman synnin anteeksiannetuiksi. Minä olen osa maailmaa. Jumala on antanut anteeksi minulle". Uskon kautta minä yksinkertaisesti sovellan itseeni Jumalan anteeksiantamuksen julistuksen. Me kutsumme tätä "henkilökohtaiseksi vanhurskauttamiseksi" tai "subjektiiviseksi vanhurskauttamiseksi".


(Toistin varmaankin itseäni aika paljon, mutta tulipa kirjoitettua.)

Lue lisää

//"Liha ja Henki taistelevat meissä koko elämämme ajan. Paavali sanoo jopa että hän tekee sitä mitä ei haluaisi, ja ei tee sitä mitä haluaisi - lihansa tähden. Hän näkee lihassaa toteutuvan toisen lain kuin mikä olisi oikein. (Hengen hedelmät olisivat niitä oikeita töitä, joita ihminen toivoisi näkyvän itsessään, mutta lihassamme toteutuu toinen laki.) "//

Room. 7:15-25 jakeissa Paavali havaitsee, että hänen oma syntinen luontonsa on turmeltunut. Sääntöjen ja käskyjen tunteminen ei tee meistä tottelevaisia, kuten jo totesitkin. Putoamme jatkuvasti synniksi kutsuttuun kuoppaan, koska valitsemme synnin. Mutta kaikki ei ole tässä. Paavalilla on vastaus sodan voittamiseen: Pyhä Henki (Room. 8:1-17). Kun seuraamme Pyhää Henkeä, annamme Jumalan tehdä jotakin puolestamme.

Me luterilaiset sanomme haluavamme elää Kristukselle, ja tehdä sitä, mikä on oikein. Edessä on vain yksi ongelma. Sodimme tätä sotaa usein varauksin. Emme tahdo voittaa tätä sotaa, koska se merkitsisi, ettemme voi enää olla vallan kahvassa. Synti kuitenkin ruoskii kaiken aikaa, joten meidän on valittava, mitä tietä todella haluamme kulkea. Tässä sodassa yksikään kristitty ei ole kenraali. Meidän määräyksenämme on seurata Pyhää Henkeä. Ne, jotka sallivat alhaisemman syntisen luontonsa hallitsevan heitä, elävät vain miellyttääkseen itseään. Et voi vaeltaa Hengen johdossa ja kieltää Hänen vaikutustaan. Kun koetus tulee, sinulla on voima kohdata se.

toinen kirjoitti:

Itsensä antaminen / "luovuttaminen" kuuluu pyhitykseen ei vanhurskauttamiseen ja siihen että Jumala on antanut meille uuden sydämen. Vihaamme sitä mitä meidän lihassamme on. Pyhitys ja vanhurskauttaminen ovat kaksi eri asiaa.

Miten itse erotat nämä kaksi asiaa. Voimmeko ansaita jotain Jumalan edessä pyhityksen avulla?

Lue lisää

koko ajan keskustelleet pääasiassa pyhityksestä.

//"Miten itse erotat nämä kaksi asiaa. Voimmeko ansaita jotain Jumalan edessä pyhityksen avulla? "//

Merkillinen kysymys! Kristityn elämä ei ole vain sunnuntaikävelyllä oloa Jeesuksen seurassa. Se on päivittäistä valintojen tekoa, päivittäistä sitoutumista seuraamaan Henkeä tai antautumista syntisen minän miellyttämiseen. Kumpaa sinä tahdot tehdä?

toinen kirjoitti:

> Pyhitystä on se, että palvelemme Jumalaa
> Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta
> Jeesuksesta,

Pyhitystä on se, että Kristus asuu meissä. Sen hedelmiä ovat hyvät teot, mutta niiden perusteella meitä ei lueta vanhurskaiksi. Meidät luetaan vanhurskaiksi yksin Kristuksen ansion tähden. Ankkuri on Kristuksen sovitustyössä, ei missään mitä meissä on tai missään meidän teoissamme.

Tämä on oikein hyvä:
> emmekä luota mihinkään omaamme.


> Totuus on myös se, että moni luterilainen
> kulkee läpi elämänsä tuntematta lainkaan
> Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on silloin vain
> teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> jolla ei ole mitään tekemistä jokapäiväisessä
> elämässä. Mutta Pyhä Henki ei ole pelkkä
> ajatus, vaan Hän on Jumalan Henki.

Pyhä Henki saadaan kasteessa (myös lapsikasteessa). Pyhä Henki on persoona.

Ns. vapaissa suunnissa tai yltiökarismaattisuudessa on monia henkilöitä joiden "kautta saadaan Pyhä Henki" / "voitelu". (Voidaan esim. kaatua.)

Tämä ei ole Jumalan sana mukaista. Jumala on luvannut olla erityisesti läsnä sakramenteissa.
Usko syntyy sanan ja sakramenttien kautta, ei henkilöiden kautta. Ei sellaista (henkilöiden kautta Pyhän Hengen saamista) ole sanottu Raamatussa. Se on hurmahenkisyyttä. Ehtoollisesta sen sijaan sanotaan että siinä Kristus on läsnä. Ehtoollinen on Hänen verensä ja ruumiinsa, viini ja leipä. Siinä Kristus on erityisesti läsnä. Ja myös kasteesta on lupauksia (mm. "veden ja Hengen kautta teidän tulee uudestisyntyä").

Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta, kuten uskontunnustuksessakin sanotaan, - Pyhä Henki ei lähde jostakin ihmisestä tai ihmisen kautta, vaan se saadaan kasteessa. Kristus on läsnä sanassa ja sakramenteissa.

Ulospäin voi myös näyttää että ihminen ei usko, vaikka hän uskookin. Joku alkoholisti, joka on ojanpenkalla, voi olla hyvin lämminhenkinen ja ystävällinen ja uskoakin Kristukseen, vaikka tekeekin syntiä juodessaan. Jos joku on langenneessa tilassa, auttakaamme häntä ja kehottakaamme tekemään parannusta. Kaikki me olemme syntisiä.

Ja on myös toisinpäin. Ulospäin voi näyttää että ihminen uskoo, mutta toinen ei kuitenkaan välttämättä todella usko. Emme me voi arvioida toisten ihmisten uskon määrää. Se tuntuu myös kovin ahdistavalta jos toiset ihmiset seuraavat toisia ja arvostelevat että mitenköhän paljon tuo uskoo. Pohtivat, että onkohan tuo uskossa vai ei.

Lue lisää

Hei,

Jostain syystä en saa kaikkia omia viestejäni näkyviin ja joskus en saa muidenkaan viestejä näkyviin tai yhtään koko foorumin viestiä näkyviin. En tiedä että mistä tuo johtuu. En taida pystyä oikein vastaamaan viesteihin.
En tiedä että meneekö tämäkään viesti läpi...
En siis tiedä voinko juuri vastailla muiden viesteihin. (Tiedoksi vain.)

Katsotaan poistuvatko ongelmat jossain vaiheessa.

Terveisin "toinen"

Tuomas M kirjoitti:

koko ajan keskustelleet pääasiassa pyhityksestä.

//"Miten itse erotat nämä kaksi asiaa. Voimmeko ansaita jotain Jumalan edessä pyhityksen avulla? "//

Merkillinen kysymys! Kristityn elämä ei ole vain sunnuntaikävelyllä oloa Jeesuksen seurassa. Se on päivittäistä valintojen tekoa, päivittäistä sitoutumista seuraamaan Henkeä tai antautumista syntisen minän miellyttämiseen. Kumpaa sinä tahdot tehdä?

Lue lisää

Katsotaan että saanko kirjoitettua tekstejä (teknisiä tms. ongelmia on nyt jostain syystä ollut).

> koko ajan keskustelleet pääasiassa pyhityksestä.

Itse taas olen edellisissä viesteissä yrittänyt erottaa vanhurskauttamista ja pyhitystä toisistaan.
Ne ovat eri asioita.

> //"Miten itse erotat nämä kaksi asiaa.
> Voimmeko ansaita jotain Jumalan edessä
> pyhityksen avulla? "//

> Merkillinen kysymys! Kristityn elämä ei ole vain
> sunnuntaikävelyllä oloa Jeesuksen seurassa.
> Se on päivittäistä valintojen tekoa, päivittäistä
> sitoutumista seuraamaan Henkeä tai antautumista
> syntisen minän miellyttämiseen. Kumpaa sinä tahdot tehdä?

Tässä vaiheessa meidän ei enää kannattane jatkaa keskustelua/väittelyä aiheesta. Pyhitys on eri asia kuin vanhurskauttaminen. Jos et muuta kantaasi tätä koskien, niin meidän ei varmaankaan kannata enempää väitellä.

Tietenkin tahtoisin olla hirmu täydellinen ihminen (sellaisen asian kanssahan ihmisen olisi helppo pröystäillä toisten ihmisten edessä, se olisi ihmisen syntiselle ylpeydelle yksi ylpeyden aihe lisää), mutta täydellinen en todellakaan ole. Ei ole kyse siitä ettenkö tahtoisi olla täydellinen. En ole antinomisti (lain hylkääjä) eikä kyse ole siitä että en haluaisi yrittää / yritä tarpeeksi, eikä kyse ole mistään syntisen minän miellyttämisestä. Kyllä minä tiedän että Kristus on joutunut kärsimään jokaisen syntini vuoksi. Joudun koko ajan häpeämään että minunkin syntini vuoksi Kristus on joutunut kärsimään ristillä, jotta syntini pois pyyhittäisin ja minulle annettaisiin puhtaat vaatteet synnin tahraamien vaatteiden tilalle.

Kuvaamasi asia vie minun mielestäni helposti lain alle. Vaikka kuinka itse yritän, niin huomaan että en pysty täyttämään Jumalan lakia. Ja vaikka kuinka pyytäisin Pyhä Henkeä avuksi, niin silti huomaan että en pysty täyttämään Jumalan lakia. Yrittäessäni tätä huomaan vain joutuvani lain alle, tekovanhurskauteen, vaikka oikeasti voisin mennä Kristuksen verihaavojen turviin. Huomaan aina vain olevani syntinen. Lain tehtävähän on ajaa ihmistä Kristuksen luo, hänen turviinsa. Mielestäni tahdot kiskoa ihmisiä tekovanhurskauteen / lain alle. Tuo on vääränlaista "hengen palon" vaatimista ihmiseltä. Sillä taakoitetaan ihmisiä väärällä tavalla. Tämä ei todellakaan ole antinomismia eli lain hylkäämistä (mm. luterilainen hartauskirjailija / teologi nimeltä Hedberg on varoittanut sellaisesta monesti eri kirjoissaan). Tämä on vain Kristuksen turviin menemistä ("tekojen perkele" ei saa ottaa ihmisestä otetta vaan voimme paeta Kristuksen luo sellaisen luota).

Lailla on mm. seuraavanlaisia tehtäviä:
1. Pitää yhteiskunnassa kuria. Tällöin täytämme lakia koska sitä on pakko täyttää. (Luonnollinen ihminen vihaa lakia ja täyttää sitä vain pakon edessä. )
2. Ajaa Kristuksen luo. (Laki ajaa Kristuksen luo. Kun huomaamme että emme pysty täyttämään Jumalan tahtoa vaikka olisimme kuinka paljon täytettyjä Pyhällä Hengellä huomaamme että ainut turvapaikkamme on Kristuksen ristin työ, se että meidät on sovitettu).
3. Pyhitys. (Kun tulemme kristityiksi, sydämeemme tulee halu täyttää Jumalan tahtoa. Kristittynä laki näyttää että miten meidän tulisi toimia jotta tekisimme niin kuin Jumala tahtoo. Kristittyinä meille tulee tahto tehdä sitä mikä on Jumalan tahto, aiemmin emme sitä tahtoneet vaan tahdoimme kuluttaa kaiken aikamme vain synnissä. Silti pysymme perisyntisinä myös kristittyinä. Tämä ehkä sen tähden että emme voi pröystäillä omilla teoillamme kristittyinäkään vaan edelleenkin joudumme turvautumaan yksin Kristuksen sovitus-/lunastustyöhön emmekä mihinkään omaamme.)
Lain kolmannesta käytöstä:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t6.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/6.html

Jos et muuta kantaasi vanhurskauttamiseen ja pyhitykseen liittyen, niin meidän ei kannattane enää väitellä (omilla töillämme emme saavuta Jumalan edessä mitään, työt / lain teot "tulevat itsestään hengen hedelmänä"). Keskustelu ei varmastikaan tule etenemään. Mielestäni yrität kiskoa ihmisiä lain alle tai lain kuritettavaksi. Lain tarkoitus on viedä ihmistä Kristuksen luo. Nyt yrität viedä (esim. minua) koko ajan lain alle, mutta Kristus on parempi paikka. Siellä on turvapaikka, jonne jokainen voi paeta. Sinne minäkin pakenen tässä sinun kirjoitustesi edessä. En tule koskaan pystymään täyttämään lakia.

Kehoitan lukemaan esim. luterilaisia tunnustuskirjoja (esim. yksimielisyyden ohjetta), joissa on monia kappaleita otsikkoina esim. "vanhurskautus", "parannus", "hyvät työt" yms.
Matti Väisäsen kirjat ovat mielestäni myös hyviä.

Mm. parannuksesta on kerrottu Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/XII.html

Yksimielisyyden ohjeesta.
Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t3.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/3.html

Laki ja evankeliumi tulisi erottaa toisistaan:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t5.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/5.html

Hyvät työt:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/4.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/4.html

Taivaan Isän haltuun.

Tuomas M kirjoitti:

koko ajan keskustelleet pääasiassa pyhityksestä.

//"Miten itse erotat nämä kaksi asiaa. Voimmeko ansaita jotain Jumalan edessä pyhityksen avulla? "//

Merkillinen kysymys! Kristityn elämä ei ole vain sunnuntaikävelyllä oloa Jeesuksen seurassa. Se on päivittäistä valintojen tekoa, päivittäistä sitoutumista seuraamaan Henkeä tai antautumista syntisen minän miellyttämiseen. Kumpaa sinä tahdot tehdä?

Lue lisää

Myös room.katolisuudessa vaaditaan ihmiseltä "ansiollisuustekoja" ja pelastus on siellä ikäänkuin prosessi joka jatkuu koko elämän.

Luterilaisuudessa synnit on sovitettu ristillä. Se on kaiken kattava, Kristuksen sovitustyöhön ei ole mitään lisättävää (ei omia tekoja). Itse asiassa omien tekojen mukaan tuominen vanhurskaaksi lukemiseen vaikuttaviksi olisi Kristuksen työn aliarvioimista tai halveksimista.

Myös ortodoksisessa kirkossa vaaditaan ihmiseltä tekoja. Ne vaikuttavat ihmisen vanhurskaaksi lukemiseen (tai tässä tapauksessa vanhurskaaksi "katsomiseen").

Olen ollut uskossa vuodesta 1977 lähtien ja jos
laskee mielessään ne kerrat, jolloin on laulanut
kiitos- ja ylistyslauluja, nousee lukumäärä suureksi, mutta jos laskee ne kerrat, jolloin sydämessään on todella ollut hengellisesti iloinen, kerrat jäävät varmasti muutamaan..tosin
ahdistuksien alla on oppinut sanomaan: kiitos Herra tästäkin piinasta ja kun rukoilee, sanoo usein; Jeesuksen Kristuksen nimi ja veri olkoon kiitetty ja ylistetty ylitse näiden asioiden.

Kun on ollut jossain tilaisuudessa, jossa on laulanut ylistyslauluja, ei siis välttämättä ole
samalla virittynyttä oikeata ylistysmieltä vaan pelkkä laulu. Kyllä tällä alueella olisi paljon
selvittämistä. Missä on todellinen ilo ja rauha
kiitos ja ylistys.

Jos ylistyslaulut yhdistävät ihmisiä niin, että
pelastuksen keskeiset asiat unohdetaan, on takana varmasti pimeyden voimat eikä Jumalan Henki.

Suuret Jumalaa ylistävät joukot ovat myös lopun ajan eksytyksen näky ja varsinkin jos nostavat oikean kätensä Hitler-tervehdykseen. Peto nousee!
Miekanhaavasta vironnut, sodan vuoksi kahtia jaettu kansa on voimissaan. Kansallisosialismi nousee. Paavin johtama yleismaailmallinen kirkko
opettaa pian natsitervehdyksiä kunnes...saa itse
loppunsa pedon taholta.

toinen kirjoitti:

Katsotaan että saanko kirjoitettua tekstejä (teknisiä tms. ongelmia on nyt jostain syystä ollut).

> koko ajan keskustelleet pääasiassa pyhityksestä.

Itse taas olen edellisissä viesteissä yrittänyt erottaa vanhurskauttamista ja pyhitystä toisistaan.
Ne ovat eri asioita.

> //"Miten itse erotat nämä kaksi asiaa.
> Voimmeko ansaita jotain Jumalan edessä
> pyhityksen avulla? "//

> Merkillinen kysymys! Kristityn elämä ei ole vain
> sunnuntaikävelyllä oloa Jeesuksen seurassa.
> Se on päivittäistä valintojen tekoa, päivittäistä
> sitoutumista seuraamaan Henkeä tai antautumista
> syntisen minän miellyttämiseen. Kumpaa sinä tahdot tehdä?

Tässä vaiheessa meidän ei enää kannattane jatkaa keskustelua/väittelyä aiheesta. Pyhitys on eri asia kuin vanhurskauttaminen. Jos et muuta kantaasi tätä koskien, niin meidän ei varmaankaan kannata enempää väitellä.

Tietenkin tahtoisin olla hirmu täydellinen ihminen (sellaisen asian kanssahan ihmisen olisi helppo pröystäillä toisten ihmisten edessä, se olisi ihmisen syntiselle ylpeydelle yksi ylpeyden aihe lisää), mutta täydellinen en todellakaan ole. Ei ole kyse siitä ettenkö tahtoisi olla täydellinen. En ole antinomisti (lain hylkääjä) eikä kyse ole siitä että en haluaisi yrittää / yritä tarpeeksi, eikä kyse ole mistään syntisen minän miellyttämisestä. Kyllä minä tiedän että Kristus on joutunut kärsimään jokaisen syntini vuoksi. Joudun koko ajan häpeämään että minunkin syntini vuoksi Kristus on joutunut kärsimään ristillä, jotta syntini pois pyyhittäisin ja minulle annettaisiin puhtaat vaatteet synnin tahraamien vaatteiden tilalle.

Kuvaamasi asia vie minun mielestäni helposti lain alle. Vaikka kuinka itse yritän, niin huomaan että en pysty täyttämään Jumalan lakia. Ja vaikka kuinka pyytäisin Pyhä Henkeä avuksi, niin silti huomaan että en pysty täyttämään Jumalan lakia. Yrittäessäni tätä huomaan vain joutuvani lain alle, tekovanhurskauteen, vaikka oikeasti voisin mennä Kristuksen verihaavojen turviin. Huomaan aina vain olevani syntinen. Lain tehtävähän on ajaa ihmistä Kristuksen luo, hänen turviinsa. Mielestäni tahdot kiskoa ihmisiä tekovanhurskauteen / lain alle. Tuo on vääränlaista "hengen palon" vaatimista ihmiseltä. Sillä taakoitetaan ihmisiä väärällä tavalla. Tämä ei todellakaan ole antinomismia eli lain hylkäämistä (mm. luterilainen hartauskirjailija / teologi nimeltä Hedberg on varoittanut sellaisesta monesti eri kirjoissaan). Tämä on vain Kristuksen turviin menemistä ("tekojen perkele" ei saa ottaa ihmisestä otetta vaan voimme paeta Kristuksen luo sellaisen luota).

Lailla on mm. seuraavanlaisia tehtäviä:
1. Pitää yhteiskunnassa kuria. Tällöin täytämme lakia koska sitä on pakko täyttää. (Luonnollinen ihminen vihaa lakia ja täyttää sitä vain pakon edessä. )
2. Ajaa Kristuksen luo. (Laki ajaa Kristuksen luo. Kun huomaamme että emme pysty täyttämään Jumalan tahtoa vaikka olisimme kuinka paljon täytettyjä Pyhällä Hengellä huomaamme että ainut turvapaikkamme on Kristuksen ristin työ, se että meidät on sovitettu).
3. Pyhitys. (Kun tulemme kristityiksi, sydämeemme tulee halu täyttää Jumalan tahtoa. Kristittynä laki näyttää että miten meidän tulisi toimia jotta tekisimme niin kuin Jumala tahtoo. Kristittyinä meille tulee tahto tehdä sitä mikä on Jumalan tahto, aiemmin emme sitä tahtoneet vaan tahdoimme kuluttaa kaiken aikamme vain synnissä. Silti pysymme perisyntisinä myös kristittyinä. Tämä ehkä sen tähden että emme voi pröystäillä omilla teoillamme kristittyinäkään vaan edelleenkin joudumme turvautumaan yksin Kristuksen sovitus-/lunastustyöhön emmekä mihinkään omaamme.)
Lain kolmannesta käytöstä:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t6.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/6.html

Jos et muuta kantaasi vanhurskauttamiseen ja pyhitykseen liittyen, niin meidän ei kannattane enää väitellä (omilla töillämme emme saavuta Jumalan edessä mitään, työt / lain teot "tulevat itsestään hengen hedelmänä"). Keskustelu ei varmastikaan tule etenemään. Mielestäni yrität kiskoa ihmisiä lain alle tai lain kuritettavaksi. Lain tarkoitus on viedä ihmistä Kristuksen luo. Nyt yrität viedä (esim. minua) koko ajan lain alle, mutta Kristus on parempi paikka. Siellä on turvapaikka, jonne jokainen voi paeta. Sinne minäkin pakenen tässä sinun kirjoitustesi edessä. En tule koskaan pystymään täyttämään lakia.

Kehoitan lukemaan esim. luterilaisia tunnustuskirjoja (esim. yksimielisyyden ohjetta), joissa on monia kappaleita otsikkoina esim. "vanhurskautus", "parannus", "hyvät työt" yms.
Matti Väisäsen kirjat ovat mielestäni myös hyviä.

Mm. parannuksesta on kerrottu Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/XII.html

Yksimielisyyden ohjeesta.
Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t3.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/3.html

Laki ja evankeliumi tulisi erottaa toisistaan:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t5.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/5.html

Hyvät työt:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/4.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/4.html

Taivaan Isän haltuun.

Lue lisää

Vielä tämä
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/4.html
hyviin tekohin liittyen (varsinkin tekstin loppu ja alku):

Toiseksi. Jos opetetaan, että hyvät teot ovat välttämättömiä, on samalla selitettävä, miksi, mistä syistä ne ovat välttämättömiä. Näitä syitä luetellaan Augsburgin tunnustuksessa ja Puolustuksessa.

Mutta tarkoin on varottava sijoittamasta ja sotkemasta tekoja vanhurskauttamisesta ja pelastuksesta puhuvaan opinkohtaan. Niinpä on syytä hylätä sellaiset sanonnat kuin: "Uskovien hyvät teot ovat pelastumiseen välttämättä tarpeellisia, niin että on mahdotonta pelastua ilman hyviä tekoja." Tämän kanssa ristiriidassa ovat particulae exclusivae in articulo iustificationis et salvationis, eli ne sanat, joilla pyhä Paavali tyystin sulkee meidän tekomme ja ansiomme vanhurskauttamisen ja pelastuksen opinkohdan ulkopuolelle ja julistaa kaiken tapahtuvaksi Jumalan armosta, Kristuksen ansion nojalla; siitähän olemme edellisessä opinkohdassa tehneet selkoa. Sellaiset sanonnat riistävät niin ikään murheellisilta ja ahdistetuilta ihmisiltä omantunnon lohdun, antavat aiheen epäillä evankeliumia, ovat monin tavoin vaarallisia, sekä vahvistavat pöyhkeää luottamusta omaan vanhurskauteen ja omiin tekoihin. Kaiken lisäksi paavilaisetkin hyväksyvät ne ja käyttävät niitä omaksi edukseen vastustaessaan puhdasta oppia siitä, että usko yksin pelastaa. Ne eivät siis ole terveen opin esikuvan mukaisia. Onhan kirjoitettu: "Autuus kuuluu vain sille ihmiselle, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja" (Room. 4:6). Myös Augsburgin tunnustuksen 6. uskonkohdassa sanotaan:47 "... pelastuu ilman tekoja yksin uskosta." Myös tohtori Luther on hylännyt ja tuominnut puheena olevat väitteet monessa yhteydessä: 1. väärien profeettojen galatalaisten keskuudessa esittäminä, 2. tavan takaa paavilaisten esittäminä, 3. uudestikastajien suussa, kun he selittävät, ettei uskoa tosin saa perustaa hyvien tekojen ansiollisuuteen, mutta silti niitä tekoja on omistettava pelastumisen välttämättömänä edellytyksenä, 4. jopa joskus kannattajiensakin esittäminä, kun nämä selittivät lausumaa tähän tapaan: Vaikka vaadimmekin tekoja pelastumiseen välttämättöminä, emme silti opeta ihmisiä luottamaan tekoihin (Lutherin selitys 1. Moos 22:een).

Näin siis kirkoillamme on täysi syy jäädä sille kannalle, että edellä esitettyä puheentapaa ei käytetä opetuksessa, ei puolustella eikä kaunistella, vaan se torjutaan ja hylätään kirkkojemme piiristä valheellisena ja vääränä. Se on nimittäin vainon aikana - jolloin kipeimmin olisi tarvittu selvää, aitoa tunnustusta, kaikenlaisten vanhurskauttamisopin väärennösten torjumiseksi - Intermin tekstistä päässyt uudestaan käyttöön ja keskustelun alaiseksi.

Kolmanneksi. Siitäkin on keskusteltu, tarvitaanko hyviä tekoja autuuden säilyttämiseen eli ovatko ne välttämättömiä turvaamaan uskon, vanhurskauden ja pelastuksen pysymisen omanamme. Tämä kysymys onkin erittäin tärkeä, sillä "joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu" (Matt. 24:13). "Me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain säilytämme lujasti loppuun asti sen olemuksen, joka meissä nyt on alullaan" (Hepr. 3:14). On siis hyvin tarkoin selvitettävä, kuinka saamamme vanhurskaus ja autuus säilyvät omanamme niin ettemme niitä uudestaan menetä.

Ensiksi on ankarasti nuhdellen hylättävä epikurolainen harhakuvitelma. Muutamat näet kuvittelevat, että kerran saatua uskoa, vanhurskautta ja pelastusta ei voi menettää, ei edes ehdoin tahdoin pahassa aikomuksessa syntiä ja pahoja tekoja tekemällä. Vaikka kristitty julkeasti ja häpeämättä elää pahojen himojensa mukaan, vastustaa Pyhää Henkeä ja vastoin omaatuntoaan vakain tuumin antautuu synnin valtaan, hän heidän mielestään yhtä kaikki säilyttää uskon, Jumalan armon, vanhurskauden ja pelastuksen."

jne.

Muutkin kohdat kannattaa lukea.

toinen kirjoitti:

Katsotaan että saanko kirjoitettua tekstejä (teknisiä tms. ongelmia on nyt jostain syystä ollut).

> koko ajan keskustelleet pääasiassa pyhityksestä.

Itse taas olen edellisissä viesteissä yrittänyt erottaa vanhurskauttamista ja pyhitystä toisistaan.
Ne ovat eri asioita.

> //"Miten itse erotat nämä kaksi asiaa.
> Voimmeko ansaita jotain Jumalan edessä
> pyhityksen avulla? "//

> Merkillinen kysymys! Kristityn elämä ei ole vain
> sunnuntaikävelyllä oloa Jeesuksen seurassa.
> Se on päivittäistä valintojen tekoa, päivittäistä
> sitoutumista seuraamaan Henkeä tai antautumista
> syntisen minän miellyttämiseen. Kumpaa sinä tahdot tehdä?

Tässä vaiheessa meidän ei enää kannattane jatkaa keskustelua/väittelyä aiheesta. Pyhitys on eri asia kuin vanhurskauttaminen. Jos et muuta kantaasi tätä koskien, niin meidän ei varmaankaan kannata enempää väitellä.

Tietenkin tahtoisin olla hirmu täydellinen ihminen (sellaisen asian kanssahan ihmisen olisi helppo pröystäillä toisten ihmisten edessä, se olisi ihmisen syntiselle ylpeydelle yksi ylpeyden aihe lisää), mutta täydellinen en todellakaan ole. Ei ole kyse siitä ettenkö tahtoisi olla täydellinen. En ole antinomisti (lain hylkääjä) eikä kyse ole siitä että en haluaisi yrittää / yritä tarpeeksi, eikä kyse ole mistään syntisen minän miellyttämisestä. Kyllä minä tiedän että Kristus on joutunut kärsimään jokaisen syntini vuoksi. Joudun koko ajan häpeämään että minunkin syntini vuoksi Kristus on joutunut kärsimään ristillä, jotta syntini pois pyyhittäisin ja minulle annettaisiin puhtaat vaatteet synnin tahraamien vaatteiden tilalle.

Kuvaamasi asia vie minun mielestäni helposti lain alle. Vaikka kuinka itse yritän, niin huomaan että en pysty täyttämään Jumalan lakia. Ja vaikka kuinka pyytäisin Pyhä Henkeä avuksi, niin silti huomaan että en pysty täyttämään Jumalan lakia. Yrittäessäni tätä huomaan vain joutuvani lain alle, tekovanhurskauteen, vaikka oikeasti voisin mennä Kristuksen verihaavojen turviin. Huomaan aina vain olevani syntinen. Lain tehtävähän on ajaa ihmistä Kristuksen luo, hänen turviinsa. Mielestäni tahdot kiskoa ihmisiä tekovanhurskauteen / lain alle. Tuo on vääränlaista "hengen palon" vaatimista ihmiseltä. Sillä taakoitetaan ihmisiä väärällä tavalla. Tämä ei todellakaan ole antinomismia eli lain hylkäämistä (mm. luterilainen hartauskirjailija / teologi nimeltä Hedberg on varoittanut sellaisesta monesti eri kirjoissaan). Tämä on vain Kristuksen turviin menemistä ("tekojen perkele" ei saa ottaa ihmisestä otetta vaan voimme paeta Kristuksen luo sellaisen luota).

Lailla on mm. seuraavanlaisia tehtäviä:
1. Pitää yhteiskunnassa kuria. Tällöin täytämme lakia koska sitä on pakko täyttää. (Luonnollinen ihminen vihaa lakia ja täyttää sitä vain pakon edessä. )
2. Ajaa Kristuksen luo. (Laki ajaa Kristuksen luo. Kun huomaamme että emme pysty täyttämään Jumalan tahtoa vaikka olisimme kuinka paljon täytettyjä Pyhällä Hengellä huomaamme että ainut turvapaikkamme on Kristuksen ristin työ, se että meidät on sovitettu).
3. Pyhitys. (Kun tulemme kristityiksi, sydämeemme tulee halu täyttää Jumalan tahtoa. Kristittynä laki näyttää että miten meidän tulisi toimia jotta tekisimme niin kuin Jumala tahtoo. Kristittyinä meille tulee tahto tehdä sitä mikä on Jumalan tahto, aiemmin emme sitä tahtoneet vaan tahdoimme kuluttaa kaiken aikamme vain synnissä. Silti pysymme perisyntisinä myös kristittyinä. Tämä ehkä sen tähden että emme voi pröystäillä omilla teoillamme kristittyinäkään vaan edelleenkin joudumme turvautumaan yksin Kristuksen sovitus-/lunastustyöhön emmekä mihinkään omaamme.)
Lain kolmannesta käytöstä:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t6.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/6.html

Jos et muuta kantaasi vanhurskauttamiseen ja pyhitykseen liittyen, niin meidän ei kannattane enää väitellä (omilla töillämme emme saavuta Jumalan edessä mitään, työt / lain teot "tulevat itsestään hengen hedelmänä"). Keskustelu ei varmastikaan tule etenemään. Mielestäni yrität kiskoa ihmisiä lain alle tai lain kuritettavaksi. Lain tarkoitus on viedä ihmistä Kristuksen luo. Nyt yrität viedä (esim. minua) koko ajan lain alle, mutta Kristus on parempi paikka. Siellä on turvapaikka, jonne jokainen voi paeta. Sinne minäkin pakenen tässä sinun kirjoitustesi edessä. En tule koskaan pystymään täyttämään lakia.

Kehoitan lukemaan esim. luterilaisia tunnustuskirjoja (esim. yksimielisyyden ohjetta), joissa on monia kappaleita otsikkoina esim. "vanhurskautus", "parannus", "hyvät työt" yms.
Matti Väisäsen kirjat ovat mielestäni myös hyviä.

Mm. parannuksesta on kerrottu Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/XII.html

Yksimielisyyden ohjeesta.
Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t3.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/3.html

Laki ja evankeliumi tulisi erottaa toisistaan:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t5.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/5.html

Hyvät työt:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/4.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/4.html

Taivaan Isän haltuun.

Lue lisää

//"Tässä vaiheessa meidän ei enää kannattane jatkaa keskustelua/väittelyä aiheesta. Pyhitys on eri asia kuin vanhurskauttaminen. Jos et muuta kantaasi tätä koskien, niin meidän ei varmaankaan kannata enempää väitellä.

Tietenkin tahtoisin olla hirmu täydellinen ihminen (sellaisen asian kanssahan ihmisen olisi helppo pröystäillä toisten ihmisten edessä, se olisi ihmisen syntiselle ylpeydelle yksi ylpeyden aihe lisää), mutta täydellinen en todellakaan ole. "//

Oletko lukenut ollenkaan kirjoituksiani? Oletko ymmärtänyt? Vanhurskauttamisen kiteytin sanoihin: "Kaikki ovat todellakin syntiä tehneet ja saavat Jumalan armosta lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut meidät vapaiksi." Eikö riitä?

Täydellistä ihmistä tässä maailmassa ei tule olemaankaan. Etkö muista kirjoitustani: "Kristus Jeesus on voittanut synnin ja kuoleman vallan, mutta se ei tarkoita todellakaan, että usko olisi täydellisyyden tila. Paavalikin kertoo, miten voit saada voiton synnistä, mutta hän ei kerro miten voisit olla täydellinen. Usko on vaellusta, se on kypsymisprosessi. Me kasvamme Jumalan lapsina kohti Kristuksen kaltaisuutta. Ja se voi tapahtua vain, jos annamme koko elämämme Jumalan käyttöön."

//"Kuvaamasi asia vie minun mielestäni helposti lain alle. Vaikka kuinka itse yritän, niin huomaan että en pysty täyttämään Jumalan lakia. Ja vaikka kuinka pyytäisin Pyhä Henkeä avuksi, niin silti huomaan että en pysty täyttämään Jumalan lakia. Yrittäessäni tätä huomaan vain joutuvani lain alle, tekovanhurskauteen, vaikka oikeasti voisin mennä Kristuksen verihaavojen turviin. Huomaan aina vain olevani syntinen. Lain tehtävähän on ajaa ihmistä Kristuksen luo, hänen turviinsa. Mielestäni tahdot kiskoa ihmisiä tekovanhurskauteen / lain alle. Tuo on vääränlaista "hengen palon" vaatimista ihmiseltä. Sillä taakoitetaan ihmisiä väärällä tavalla."//

Muistatko, mitä Paavali kirjoittaa filippiläiskirjeen 3. luvussa: "Todellisia ympärileikattuja olemme me, jotka palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta, emmekä luota mihinkään omaamme." Pyhä Henki on Kristuksen Henki ja hänellä on tekemistä elämäsi kanssa. Pyhä Henki on siellä, missä Jeesusta Kristusta korotetaan. Jos itse yrität täyttää Jumalan lakia, et pysty siihen - ei kukaaan pysty. Jos yrität väkisin pyytää Pyhää Henkeä avuksi, ei sekään onnistu. Kun sinä itse yrität, se on aina tuomittu epäonnistumaan. Yksinkertaisesti: et anna Pyhälle Hengelle tilaisuutta toimia. Oletko koettanut tätä: odota?

Hengessä jatkuvasti vaeltaminen ilman ainuttakaan harha-askelta vaatisi täydellistä ihmistä. Jokaisen päivän aloittaminen hiljentymisellä ja rukouksella, että uskon kautta vaellat Hengessä, etkä vain elä miellyttääksesi itseäsi, on Jumalan mielen mukainen. Ja kun teet syntiä, saat aina palata ristin juurelle ja tunnustaa sen. Jatka sitten heti eteenpäin. Monen luterilaisen vaelluksesta puuttuu selkäranka. He eivät uskalla myöntää Jumalalle (ja toisille) sitä, että ovat väärässä. Heillä ei ole selkärankaa jatkaa eteenpäin, vaan he jäävät surkuttelemaan syntistä tilaansa. Kun syntisenä ihmisenä saat nostaa katseesi Kristukseen, kuten Pietari, kun hän lähti kävelemään veden päällä, mikään ei ole mahdotonta. Jos todella tahdot vaeltaa Hengessä, tielläsi ei ole esteenä muita, paitsi sinä itse.

toinen kirjoitti:

Katsotaan että saanko kirjoitettua tekstejä (teknisiä tms. ongelmia on nyt jostain syystä ollut).

> koko ajan keskustelleet pääasiassa pyhityksestä.

Itse taas olen edellisissä viesteissä yrittänyt erottaa vanhurskauttamista ja pyhitystä toisistaan.
Ne ovat eri asioita.

> //"Miten itse erotat nämä kaksi asiaa.
> Voimmeko ansaita jotain Jumalan edessä
> pyhityksen avulla? "//

> Merkillinen kysymys! Kristityn elämä ei ole vain
> sunnuntaikävelyllä oloa Jeesuksen seurassa.
> Se on päivittäistä valintojen tekoa, päivittäistä
> sitoutumista seuraamaan Henkeä tai antautumista
> syntisen minän miellyttämiseen. Kumpaa sinä tahdot tehdä?

Tässä vaiheessa meidän ei enää kannattane jatkaa keskustelua/väittelyä aiheesta. Pyhitys on eri asia kuin vanhurskauttaminen. Jos et muuta kantaasi tätä koskien, niin meidän ei varmaankaan kannata enempää väitellä.

Tietenkin tahtoisin olla hirmu täydellinen ihminen (sellaisen asian kanssahan ihmisen olisi helppo pröystäillä toisten ihmisten edessä, se olisi ihmisen syntiselle ylpeydelle yksi ylpeyden aihe lisää), mutta täydellinen en todellakaan ole. Ei ole kyse siitä ettenkö tahtoisi olla täydellinen. En ole antinomisti (lain hylkääjä) eikä kyse ole siitä että en haluaisi yrittää / yritä tarpeeksi, eikä kyse ole mistään syntisen minän miellyttämisestä. Kyllä minä tiedän että Kristus on joutunut kärsimään jokaisen syntini vuoksi. Joudun koko ajan häpeämään että minunkin syntini vuoksi Kristus on joutunut kärsimään ristillä, jotta syntini pois pyyhittäisin ja minulle annettaisiin puhtaat vaatteet synnin tahraamien vaatteiden tilalle.

Kuvaamasi asia vie minun mielestäni helposti lain alle. Vaikka kuinka itse yritän, niin huomaan että en pysty täyttämään Jumalan lakia. Ja vaikka kuinka pyytäisin Pyhä Henkeä avuksi, niin silti huomaan että en pysty täyttämään Jumalan lakia. Yrittäessäni tätä huomaan vain joutuvani lain alle, tekovanhurskauteen, vaikka oikeasti voisin mennä Kristuksen verihaavojen turviin. Huomaan aina vain olevani syntinen. Lain tehtävähän on ajaa ihmistä Kristuksen luo, hänen turviinsa. Mielestäni tahdot kiskoa ihmisiä tekovanhurskauteen / lain alle. Tuo on vääränlaista "hengen palon" vaatimista ihmiseltä. Sillä taakoitetaan ihmisiä väärällä tavalla. Tämä ei todellakaan ole antinomismia eli lain hylkäämistä (mm. luterilainen hartauskirjailija / teologi nimeltä Hedberg on varoittanut sellaisesta monesti eri kirjoissaan). Tämä on vain Kristuksen turviin menemistä ("tekojen perkele" ei saa ottaa ihmisestä otetta vaan voimme paeta Kristuksen luo sellaisen luota).

Lailla on mm. seuraavanlaisia tehtäviä:
1. Pitää yhteiskunnassa kuria. Tällöin täytämme lakia koska sitä on pakko täyttää. (Luonnollinen ihminen vihaa lakia ja täyttää sitä vain pakon edessä. )
2. Ajaa Kristuksen luo. (Laki ajaa Kristuksen luo. Kun huomaamme että emme pysty täyttämään Jumalan tahtoa vaikka olisimme kuinka paljon täytettyjä Pyhällä Hengellä huomaamme että ainut turvapaikkamme on Kristuksen ristin työ, se että meidät on sovitettu).
3. Pyhitys. (Kun tulemme kristityiksi, sydämeemme tulee halu täyttää Jumalan tahtoa. Kristittynä laki näyttää että miten meidän tulisi toimia jotta tekisimme niin kuin Jumala tahtoo. Kristittyinä meille tulee tahto tehdä sitä mikä on Jumalan tahto, aiemmin emme sitä tahtoneet vaan tahdoimme kuluttaa kaiken aikamme vain synnissä. Silti pysymme perisyntisinä myös kristittyinä. Tämä ehkä sen tähden että emme voi pröystäillä omilla teoillamme kristittyinäkään vaan edelleenkin joudumme turvautumaan yksin Kristuksen sovitus-/lunastustyöhön emmekä mihinkään omaamme.)
Lain kolmannesta käytöstä:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t6.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/6.html

Jos et muuta kantaasi vanhurskauttamiseen ja pyhitykseen liittyen, niin meidän ei kannattane enää väitellä (omilla töillämme emme saavuta Jumalan edessä mitään, työt / lain teot "tulevat itsestään hengen hedelmänä"). Keskustelu ei varmastikaan tule etenemään. Mielestäni yrität kiskoa ihmisiä lain alle tai lain kuritettavaksi. Lain tarkoitus on viedä ihmistä Kristuksen luo. Nyt yrität viedä (esim. minua) koko ajan lain alle, mutta Kristus on parempi paikka. Siellä on turvapaikka, jonne jokainen voi paeta. Sinne minäkin pakenen tässä sinun kirjoitustesi edessä. En tule koskaan pystymään täyttämään lakia.

Kehoitan lukemaan esim. luterilaisia tunnustuskirjoja (esim. yksimielisyyden ohjetta), joissa on monia kappaleita otsikkoina esim. "vanhurskautus", "parannus", "hyvät työt" yms.
Matti Väisäsen kirjat ovat mielestäni myös hyviä.

Mm. parannuksesta on kerrottu Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/XII.html

Yksimielisyyden ohjeesta.
Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t3.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/3.html

Laki ja evankeliumi tulisi erottaa toisistaan:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t5.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/5.html

Hyvät työt:
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/4.html
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/4.html

Taivaan Isän haltuun.

Lue lisää

Jumala ei ole kutsunut meitä elämään synnillistä elämää, vaan pyhää elämää. Aito todiste Pyhästä Hengestä eivät ole hyvät työt, eivät huutaminen, hyvät tunteet tai ihmeet, ei myöskään puhuminen tunnetuilla tai tuntemattomilla kielillä. Vaikka kaikkia näitä ilmeneekin, kun Pyhä Henki on läsnä, ne eivät kuitenkaan ole todiste siitä, että ihmisellä on Pyhä Henki.

Kun meillä on todellinen Pyhän Hengen kaste, me rakastamme Sanaa, koska Jumala ja hänen Sanansa ovat yksi (Joh.1:1-3). Valitettavasti, jos katsot tämän päivän ihmisiä, he rakastavat kirkkoa ja uskontunnustusta enemmän kuin he rakastavat Jumalaa tai hänen Sanaansa.

Jos meillä on Pyhän Hengen kaste, rakastamme Herraa; uskomme koko hänen Sanansa ja Hänen avullaan tottelemme sitä. Katso itseäsi sellaisena kuin olit ennen uskoa Kristukseen ja vertaa siihen, mitä olet nyt. Näetkö muutoksen? Oletko todella vastaanottanut elämää mullistavan Pyhän Hengen kasteen - kokemuksen, joka antaa sinulle hengellisen mielen, ei vain uskonnollisen suuntautumisen? Tarkista suhteesi Jumalaan: laitatko enemmän painoa Jumalan sanalle vai kirkolle, jota edustat; katso, uskotko todella enemmän Sanaan kuin uskontunnustukseen; katso, elätkö todella joka päivä Jumalan kunniaksi antaen Hänelle kaiken mitä teet. Jeesus sanoi: "Miksi te sanotte minulle: 'Herra, Herra', mutta ette tee mitä sanon? (Luuk. 6:46) Ole varma, ole todella varma, että ankkurisi on tukevasti kiinni peruskalliossa, joka on Jeesus Kristus - elävä Sana.

toinen kirjoitti:

Ja perusongelmahan on luterilaisuuden ja ns. vapaiden suuntien välillä se, että luterilaisuus ei laita sellaista painoarvoa ihmisen ratkaisulle. Ns. vapailla suunnilla "ihmisen ratkaisulla" on mielestäni sakramentin kaltainen painoarvo, joka luterilaisuudessa on kasteella (uudestisyntyminen sijoitetaan luterilaisuudessa kasteen yhteyteen, ja vapaissa suunnissa uudestisyntyminen tapahtuu ihmisen tekemän ratkaisun yhteydessä. Tällöin vapailla suunnilla kasteelle ei jää mitään merkitystä. Se on ainoastaan ihmisen tekemä teko, kuuliaisuuden osoitus Jumalalle. Tätä olen aiemmissa viesteissäni kritisoinut).

Tästä peruserosta johtuvat myös meidän monet muut eroavaisuudet mielipiteissämme.

Kerro vain lisää mielipiteitäsi, jos olet halukas kertomaan.

Terveisin
syntinen ihminen

Lue lisää

//"Tästä peruserosta johtuvat myös meidän monet muut eroavaisuudet mielipiteissämme."//

Jumala ei erottele ihmisiä, mutta sinä olet katsonut sopivaksi sijoittaa minut jo lokeroon, vaikka et tiedä hengellisestä historiastani yhtään mitään.

Tuomas M kirjoitti:

Jumala ei ole kutsunut meitä elämään synnillistä elämää, vaan pyhää elämää. Aito todiste Pyhästä Hengestä eivät ole hyvät työt, eivät huutaminen, hyvät tunteet tai ihmeet, ei myöskään puhuminen tunnetuilla tai tuntemattomilla kielillä. Vaikka kaikkia näitä ilmeneekin, kun Pyhä Henki on läsnä, ne eivät kuitenkaan ole todiste siitä, että ihmisellä on Pyhä Henki.

Kun meillä on todellinen Pyhän Hengen kaste, me rakastamme Sanaa, koska Jumala ja hänen Sanansa ovat yksi (Joh.1:1-3). Valitettavasti, jos katsot tämän päivän ihmisiä, he rakastavat kirkkoa ja uskontunnustusta enemmän kuin he rakastavat Jumalaa tai hänen Sanaansa.

Jos meillä on Pyhän Hengen kaste, rakastamme Herraa; uskomme koko hänen Sanansa ja Hänen avullaan tottelemme sitä. Katso itseäsi sellaisena kuin olit ennen uskoa Kristukseen ja vertaa siihen, mitä olet nyt. Näetkö muutoksen? Oletko todella vastaanottanut elämää mullistavan Pyhän Hengen kasteen - kokemuksen, joka antaa sinulle hengellisen mielen, ei vain uskonnollisen suuntautumisen? Tarkista suhteesi Jumalaan: laitatko enemmän painoa Jumalan sanalle vai kirkolle, jota edustat; katso, uskotko todella enemmän Sanaan kuin uskontunnustukseen; katso, elätkö todella joka päivä Jumalan kunniaksi antaen Hänelle kaiken mitä teet. Jeesus sanoi: "Miksi te sanotte minulle: 'Herra, Herra', mutta ette tee mitä sanon? (Luuk. 6:46) Ole varma, ole todella varma, että ankkurisi on tukevasti kiinni peruskalliossa, joka on Jeesus Kristus - elävä Sana.

Lue lisää

Tästä tuli hiukan pitkä. Viestin keskivaiheilla on ainoastaan lainauksia tunnustuskirjoista. Aluksi lyhyempi lainaus.

> Jumala ei erottele ihmisiä, mutta sinä olet
> katsonut sopivaksi sijoittaa minut jo lokeroon,
> vaikka et tiedä hengellisestä historiastani
> yhtään mitään.

Kerro toki, että miten ajattelet uudestisyntymisestä. Ymmärsin kirjoituksistasi että olet antamassa erilliselle henkikasteelle sakramentaalista vaikutusta.

Olen toki kiinnostunut siitä että millaisen hengellisen liikkeen / opetuksen koet oikeanlaisena. Se voisi valaista jonkin verran myös näitä keskusteluja.
Tahdotko kertoa historiastasi / siitä että mitä liikettä nykyisin pidät hyvänä? Olisi toki kiintoisaa kyllä tietää.

Mielestäni kaikki kuulumme johonkin "lokeroon", jonka voi jollakin tavoin määritellä. Itsenikin voi määritellä kuuluvan tietynlaiseen lokeroon.

Itse olen aiemmin liikkunut vapaissa suunnissa (rippileirin jälkeen) ja yhteiskristillisissä jutuissa tai ev.lut paikoissa (Kansanlähetys tai opiskelijatyö). Nykyisin olen perusluterilainen.

> Paavalikin kertoo, miten voit saada voiton synnistä,
> mutta hän ei kerro miten voisit olla täydellinen.

Mielestäni emme koskaan saa täydellistä voittoa synnistä, olemme koko ajan syyllisiä Jumalan edessä.
Nyt en ole aivan varma että kumpaa tuolla lauseella tarkoitat. Mielestäni sanot että ihminen voi saada (täydellisen?) voiton synneistä ja voiko jopa ihminen itse saada sen aikaan (ratkaisullaan)? Mutta samalla kuitenkin sanot että ei kuitenkaan voi saada täydellistä voittoa synneistä.

Jumalan edessä kelpaa ainoastaan täydellisyys: joko niin että itse täytämme lain tai sitten se että syntimme luetaan Kristuksen päälle hänen kannettavakseen.

Mielestäni olemme aina, joka päivä, järkyttävän syyllisyyden alaisia pelkästään jo perisyntimme vuoksi. "Voiton saaminen synnistä" tai pyhitys ei tuo apua tuohon syyllisyyteen, jonka alaisia joka päivä itsessämme olemme. Suurin huolen aihe on se että ihminen pääsee Kristuksen turviin eikä joudu lain alle. Laki ja evankeliumi tulee tarkoin erottaa toisistaan. Sen suhteen opettajat ovat paljossa vastuussa puheistaan.

Yhdytkö seuraavaan?
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/1.html

"Ensiksi on varmaa: Ei riitä, että kristityt pitävät syntinä ja tietävät synniksi teoin tapahtuvan Jumalan käskyjen rikkomisen. Ennen kaikkea on todella pidettävä syntinä ja synniksi tiedettävä se kauhea, pöyristyttävä perinnöllinen sairaus, joka on turmellut koko ihmisluonnon. Se on jopa pääsynti, kaikkien tekosyntien juuri ja lähde. Tohtori Luther sanoo sitä luonnon- eli persoonansynniksi 5 antaen ymmärtää, että ihmisen luonto ja persoona on syntinen, vaikka hän ei ajattelisi, puhuisi eikä tekisi mitään pahaa, mikä kuitenkin on ihmisluonnolle mahdotonta esivanhempiemme lankeemuksen jälkeen. Luonnon ja persoonan on perisynti hengellisenä leprana perin pohjin, läpikotaisin myrkyttänyt ja turmellut Jumalan silmissä. Siitä turmeluksesta, ensimmäisen ihmisen lankeemuksen perusteella, Jumalan laki syyttää luontoamme eli persoonaamme ja tuomitsee sen. Siten me olemme luontomme (Ef. 2:3) puolesta vihan, kuoleman ja kadotuksen lapsia, jos ei Kristuksen ansio pelasta meitä siitä tilasta."

" 5. Viidenneksi. Tämä peritty turmelus on niin suuri ja hirmuinen, että Jumala yksin Herran Kristuksen tähden voi peittää sen silmillään ja antaa sen anteeksi, kuten hän tekee kastetuille, uskoville ihmisille. Sen vääristämä ja turmelema ihmisluonto voidaan parantaa vain yhdellä tavalla: Pyhän Hengen täytyy synnyttää ja luoda ihminen uudeksi. Tämä uudistuminen pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen. "

Seuraavat opit hylätään.

"6. Perisynti ei ole hyvien hengellisten kykyjen menettämistä eikä puutetta vaan ainostaan ulkoinen este niiden toiminnalle, niin kuin ei magneettikaan menetä voimaansa vaan ainoastaan estyy vaikuttamasta, jos sitä sivellään kynsilaukan mehulla. Perisynnin tahra voidaan muka helposti pyyhkiä pois niin kuin likapilkku kasvoista tai maalitäplä seinästä."


Ei ole mitään erillistä "sakramenttia" (kasteesta irrotettua henkikastetta), jolla perisynnistä pääsisi eroon tai että pääsisimme "parempaan vauhtiin". Olemme kammottavalla tavalla syyllisiä joka päivä. Teemme syntiä joka päivä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Kasteessa (siis ei erillisessä henkikasteessa, koska normaalissa kasteessa jo saamme Pyhän Hengen, vaan tuossa normaalissa kasteessa,) uudistuminen pannaan vasta alulle. Emme pääse / saa parempaa "draivia" päälle millään keinoin. Emme voi päästä ikäänkuin "voiteluun" sisälle, jolloin meno olisi muka parempaa kuin tavallisesti.

Ongelma lienee siinä että sinä sisällytät "uudestisyntymisen" tuohon henkikasteeseen (kuten jo eräässä viestissä kirjoitin). Jotain "ulkoista" muutosta ns. vapaissakin suunnissa kaivataan. Tuo kaipaus suuntautuu ihmisen ratkaisuun, se saa sakramentaalisen sisällön. Tällöin kaste jää merkityksettömäksi. Kaste tyhjennetään sen sakramentaalisesta merkityksestä. Vapaat suunnat ovat tyhjentäneet kasteelta sen sisällön, ja tällöin he ovat joutuneet siirtämään tuon sisällön jonnekin muualle. Se on siirretty ihmisen ratkaisuun tai erilliseen henkikasteeseen. Kaste on (raamatullisesti ottaen) sakramentti. Ihmisen ratkaisu tai normaalista kasteesta irroitettu henkikaste eivät ole sakramentteja, niissä Kristus ei ole erityisellä tavalla läsnä kuten kasteessa tai ehtoollisessa, eli ihmisen ratkaisuun liittyen ei tapahdu mitään erityistä Jumalan aikaansaamaa asiaa.

> Jos meillä on Pyhän Hengen kaste, rakastamme Herraa;
> uskomme koko hänen Sanansa ja Hänen avullaan tottelemme
> sitä. Katso itseäsi sellaisena kuin olit ennen uskoa Kristukseen
> ja vertaa siihen, mitä olet nyt. Näetkö muutoksen? Oletko todella
> vastaanottanut elämää mullistavan Pyhän Hengen kasteen - kokemuksen,
> joka antaa sinulle hengellisen mielen, ei vain uskonnollisen suuntautumisen?

(Näenkö muutoksen.)
Olen edelleen peristyntinen ja se on valtavalla tavalla syyllisyyttä Jumalan edessä.
"Tämä uudistuminen (eli pyhitys) pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen."
Kokemus ei ole sakramentti.

Luterilaisuus ei ole uskonto. Luterilaisuudessa (esim. tunnustuskirjoissa) toistetaan koko ajan, oikeastaan alinomaa, (elävän) uskon tärkeyttä. Ilman uskoa emme pääse Taivaan Kotiin. Se ei ole kuollutta uskoa, joksi sitä syytät. Kansankirkossa voidaan monien ihmisten suhteen heittää usko romukoppaan, mutta se ei ole esim. luterilaisten tunnustuskirjojen vika tai opetuksen vika. Se on ihmisten vika. Opetus, jos se on luterilaista, on minun mielestäni kohdallaan. Tällä hetkellä kansankirkossa ei edes tiedä, että miten siellä opetetaan. Saatetaan opettaa jopa room.katolisuuden tyyliin tai vapaiden suuntien tyyliin.

> Usko on vaellusta, se on kypsymisprosessi.
> Me kasvamme Jumalan lapsina kohti Kristuksen kaltaisuutta.
> Ja se voi tapahtua vain, jos annamme koko elämämme Jumalan käyttöön."

Pyhitystä voidaan myös luterilaisittain kutsua "prosessiksi", mutta sekoitatko tämän vanhurskauttamiseen? (Mielestäni taas yrität vetää ihmistä lain alle. Vaadit ihmiseltä tekoja, jopa KOKO ELÄMÄN antamista Jumalan käyttöön. Saavutetaanko tällä jotain Jumalan edessä? Tottakai pyhitystä ajatellen annamme elämämme Jumalan käsiin, mutta ei se oman pingottamisen kautta tapahdu vaan ihan automaattisesti.)

Kyllä luterilaisuuskin "vaatii" tekoja, mutta sitä ei sekoiteta vanhurskauttamiseen. Minulle jää vähän epäselväksi että minkä tähden vaadit täydellistä antautumista (ihmisen tekona). Emme saavuta sillä mitään omana tekona ja omalla pingottamisella vaan se tapahtuu ihan itsestään. Jumala saa sen aikaan. Emme voi esitellä Jumalalle omia ratkaisujamme. Meidän ratkaisumme on nähty. (Toistan itseäni, mutta niin taidamme molemmat tehdä.)

Eikä tekoja koskaan voi puristaa itsestään (tekemällä sen että ANTAUTUU TÄYSIN Jumalalle). Ei, vaan ne teot "tulevat ikäänkuin itsestään". Jos niitä täytyy puristaa itsestään, niin silloin joudut mielestäni lain alle.

> Oletko todella vastaanottanut elämää mullistavan
> Pyhän Hengen kasteen - kokemuksen, joka antaa
> sinulle hengellisen mielen, ei vain uskonnollisen suuntautumisen?

Meillä on erilainen kastekäsitys. Pyhän hengen saaminen liittyy kasteeseen. Jos ihminen on luopunut ja palaa kasteen armoliittoon, niin hän saa Pyhän Hengen takaisin. Kaste on sakramentti. Kokemus (käytit sellaista sanaa) ei ole sakramentti.

> Valitettavasti, jos katsot tämän päivän ihmisiä,
> he rakastavat kirkkoa ja uskontunnustusta enemmän
> kuin he rakastavat Jumalaa tai hänen Sanaansa.

Monet kansankirkossa elävät tuhlaajapojan tiellä / eivät usko Kristukseen.
Mutta sitä en tunnista että ihmiset rakastaisivat enemmän uskontunnustusta kuin Jumalaa tai Sanaa.

Uskontunnustuksessa on vain rajattu pois harhaoppeja ja rajattu niitä asioita joihin tulisi uskoa (on kerrottu että mikä on oikein ja mikä väärin). Tuo on mielestäni tehty oikealla tavalla luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Ne ovat avuksi kristitylle. Niistä löytää helposti että mikä on raamatullinen opetus asioista. Ilman apuja / selitysta on paljon vaikeampi ymmärtää monia asioita Raamatusta. Tunnustuskirjat ovat oikein mainio apu kristitylle. Kehoitan jokaista tutkimaan niitä. Toki kannattaa ensin lukea Raamattua, jos ei ole kumpaakaan vielä lukenut. Mutta "vähä katekismuskin" on hyvä lukea. Se on ikään kuin "kansanraamattu", jossa on pääkohtia joita on hyvä kristityn tietää. (Ne ovat raamatullisia.)

Ajatteletko mm. seuraavalla tavalla? (Yhdytkö luterilaisiin tunnustuskirjoihin? Kopioin nyt näitä tekstejä tähän. En tiedä onko se järkevää, koska voihan niitä lukea suoraankin netistä, mutta laitanpa silti.)

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t4.html
1. Jos kerran usko on todellinen ja elävä eikä kuollut, se tuottaa varmasti, ilman epäilystä, hyviä tekoja, niin kuin hyvä puu hedelmiä.

2. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme samalla, että hyvät teot on tyyten suljettava ulkopuolelle, milloin on kysymys pelastuksestamme, samoin kuin Jumalalle kelpaavan vanhurskauden uskonkohtaa käsiteltäessä. ...

5. Sanat knecessitas, necessarium, 'välttämättömyys' ja 'välttämätön', eivät uudestisyntyneistä puhuttaessa kuitenkaan tarkoita pakkoa vaan ainoastaan velvoitusta siihen kuuliaisuuteen, jota oikein uskovat, sikäli kuin ovat uudestisyntyneitä, osoittavat vapaaehtoisesti, eivät pakosta eivätkä (Room. 6:14;Room. 7:6;Room. 8:14) lain vaatimuksesta, koska "he eivät enää ole lain vaan armon alla".

6. Niinpä me myös uskomme, opetamme ja tunnustamme, ettei lausetta: "Uudestisyntyneet tekevät vapaaehtoisesti hyviä tekoja" saa tulkita siten, että uudestisyntynyt ihminen muka saa vapaasti valita, milloin hän tekee hyvää, milloin ei; tai että hän voi säilyttää uskon, vaikka harjoittaakin ehdoin tahdoin syntiä.

10. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme vielä, että uskoa ja autuutta eivät meissä säilytä teot vaan ainoastaan Jumalan Henki uskon kautta. Hyvät teot ovat todisteina siitä, että Henki on läsnä ja asuu meissä.

Väärä oppi
1. Me siis hylkäämme ja torjumme sellaisen puheen ja opetuksen, että hyvät teot ovat välttämättömät pelastukseen, että kukaan ei koskaan ole pelastunut ilman hyviä tekoja ja että pelastuminen ilman hyviä tekoja on mahdotonta.

2. Me hylkäämme ja torjumme tämän tyhjän sanonnan: "Hyvät teot ovat pelastuksen kannalta vahingollisia." Sanonta herättää pahennusta, ja siitä on haittaa kristilliselle siveydelle.


http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t3.html

2. Näin ollen me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että meidän Jumalalle kelpaava vanhurskautemme tarkoittaa sitä, että Jumala sulasta armosta antaa meille synnin anteeksi vaatimatta meiltä mitään edeltävää, samanaikaista tai myöhempää suoritusta, ansiota tai arvollisuutta. Jumala lahjoittaa meille ja lukee hyväksemme Kristuksen vanhurskauden, joka on yhtä kuin hänen kuuliaisuutensa. Sen vanhurskauden perusteella Jumala ottaa meidät armollisen suosionsa piiriin ja pitää meitä vanhurskaina.

Päinvastaisen opin hylkääminen:

4. Usko ei katsele yksin Kristuksen kuuliaisuutta vaan tarkkailee lisäksi sitä, kuinka Kristuksen jumalallinen luonto asuu ja vaikuttaa meissä ja kuinka tämä asuminen peittää meidän syntimme.

7. Usko pelastaa sen tähden, että se panee meissä alulle uudistumisen, joka saa aikaan rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

8. Uskolla on tosin vanhurskauttamisessa suurin merkitys, mutta Jumalalle kelpaavaan vanhurskauteemme kuuluvat myös uudistus ja rakkaus. Ne eivät kylläkään ole vanhurskautemme tärkeimpänä perusteena, mutta ilman uudistusta ja rakkautta ei vanhurskautemme ole Jumalan silmissä ehyt eikä täydellinen.

9. Uskovat tulevat Jumalan edessä vanhurskaiksi ja pelastuvat sekä heidän hyväkseen luetun Kristuksen vanhurskauden että heissä alkaneen uuden kuuliaisuuden perusteella tai myös osaksi Kristuksen vanhurskauden hyväksilukemisen, osaksi taas alulle pannun uuden kuuliaisuuden perusteella.

11. Usko ei vanhurskauta ilman hyviä tekoja. Hyviä tekoja vaaditaan ehdottomasti vanhurskauttamisen edellytyksenä; ihmistä ei siis voida vanhurskauttaa, ellei hänellä ole hyviä tekoja.


Laki ja evankeliumi
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t5.html

Jumalan sanan puhdas oppi
1. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että lain ja evankeliumin erottaminen on hyvin kirkas valo, jota kirkossa on erittäin tunnollisesti vaalittava. Siinä valossa Jumalan sanaa jaetaan oikein, niin kuin pyhä (2 Tim. 2:15) Paavali kehottaa tekemään.

2. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että laki on varsinaisesti se jumalallinen oppi, joka opettaa, mikä on oikein eli mikä on Jumalalle mieluista; se nuhtelee kaikesta, mikä on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista.

3. Niinpä kaikki, mikä nuhtelee synnistä, on lain saarnaa ja kuuluu sen piiriin.

4. Evankeliumi on sitä vastoin sanan varsinaisessa merkityksessä sitä oppia, joka ilmoittaa, mitä sellaisen ihmisen tulee uskoa, joka ei ole pitänyt lakia ja joka on lain tuomitsema: Kristus on sovittanut ja maksanut kaiken synnin sekä hankkinut ja ansainnut syntiselle syntien anteeksiannon, (Room. 1:17) Jumalalle kelpaavan vanhurskauden ja iankaikkisen (2 Kor. 5:21) elämän, edellyttämättä syntiseltä mitään omaa ansiota.

5. Tämä kiista on saanut alkunsa siitä, että Pyhä Raamattu käyttää sanaa "evankeliumi" eri merkityksessä. Sen johdosta me ilmoitamme uskovamme, opettavamme ja tunnustavamme seuraavan: On oikein sanoa ja kirjoittaa, että evankeliumi on parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen julistusta, silloin kuin sanalla "evankeliumi" tarkoitetaan koko sitä Kristuksen oppia, jota hän itse julisti opetusvirkaa hoitaessaan, kuten myös hänen apostolinsa. Tässä mielessä sanaa käytetään Mark. 1:15 Ap.t. 20:34.

6. Jos kuitenkin laki ja evankeliumi esitetään vastakohtina ja sanotaan Moosesta lain, Kristusta evankeliumin saarnaajaksi, siinä tapauksessa evankeliumi ei ole parannus- tai nuhdesaarnaa, vaan se on sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti yksinomaan lohdutussaarnaa, "iloinen sanoma", joka ei nuhtele eikä pelästytä vaan joka lohduttaa lain kauhistuttaman omantunnon. Se vetoaa yksin Kristuksen ansioon, ja saarnaamalla suloisesti Kristuksen ansaitsemasta Jumalan armosta ja laupeudesta se rohkaisee pelästyneen omantunnon.

8. Niin kauan kuin puhe Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta julistaa Jumalan vihaa ja järkyttää ihmistä, se ei kuitenkaan vielä ole varsinaista evankeliumin saarnaa. Se on Mooseksen ja lain julistamista ja siis Kristuksen (Jes. 28:21) "vierasta työtä", jonka tehtyään hän vasta pääsee hoitamaan omaa virkaansa, armon julistamista, lohduttamista, eläväksi tekemistä eli varsinaista evankeliumin saarnaamista.

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/5.html
"Aina kun saarnataan meidän synneistämme ja Jumalan vihasta, saarnataan lakia, tapahtui se miten tai milloin tahansa. Evankeliumia taas on kaikki sellainen saarna, joka ojentaa ja antaa meille armon ja anteeksiantamuksen Kristuksessa eikä tiedä mistään muusta."

" Puolustus sanoo,54 ettei lain saarnaaminen riitä saamaan aikaan oikeaa, pelastavaa parannusta, vaan evankeliumin täytyy tulla lisäksi. Nämä kaksi oppia esiintyvät siis rinnakkain; toinen toisensa rinnalla niitä on opetettava, mutta samalla on säilytettävä oikea järjestys ja asianmukainen erotus. Lainhylkääjät eli antinomistit tuomitaan täydellä syyllä, he kun tahtovat lopettaa kirkosta lain saarnaamisen ja vaativat, että syntiä on nuhdeltava ja katumuksen tuskaa aikaansaatava yksinomaan evankeliumia opettamalla, ilman lain saarnaa."

"Me uskomme ja tunnustamme, että Jumalan seurakunnassa on yhä uudestaan aina maailman loppuun saakka uutterasti tähdennettävä näitä kumpaakin oppia, mutta siten, että äsken mainittu tärkeä ero pysyy selvänä. Uuden liiton virkaan kuuluu saarnata lakia. Lain uhkauksin on katumattomat ihmiset saatava kauhistumaan, tuntemaan syntinsä ja tekemään parannus. Heitä ei kuitenkaan saa ajaa masennukseen eikä epätoivoon. Laki on nimittäin "kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme" (Gal. 3:24). Se ei viittaa eikä ohjaa Kristuksesta pois vaan Kristukseen, joka on "lain loppu" (Room. 10:4). Saarnaamalla pyhää evankeliumia Herrastamme Kristuksesta sanankuulijoita on sitten myös lohdutettava ja rohkaistava. Heidän on saatava kuulla, että Jumala antaa heille Kristuksen kautta kaikki synnit anteeksi, jos he uskovat evankeliumin; Jumalan ottaa heidät Kristuksen tähden lapsikseen sekä tekee heistä vanhurskaita ja autuaita. Tämä tapahtuu yksinomaan armosta, ansioita kyselemättä. Kuitenkaan he eivät saa käyttää Jumalan armoa väärin; he eivät saa tehdä syntiä armon toivossa. Tähän tapaan apostoli Paavali selittää lain ja evankeliumin välistä eroa perusteellisesti ja väkevästi 2 Kor. 3:7-9.

Nämä kaksi oppia, laki ja evankeliumi, on siis säilytettävä erillään, niitä toisiinsa sekoittamatta; toisen tehtäviin ei saa lukea sitä, mikä kuuluu toiselle. Muutoin käy helposti niin, että Kristuksen ansio ja hyvät teot jäävät varjoon. Evankeliumista tulee uudestaan lainomista oppia, niin kuin paavin kirkossa on tapahtunut. Kristityiltä riistetään se oikea lohdutus, jonka evankeliumi antaa lain heitä kauhistaessa. Paavinvalta päästetään ovesta takaisin Jumalan kirkkoon.

Tämän kaiken torjumiseksi lain ja evankeliumin välinen todellinen ja oikea ero on säilytettävä selvänä ja sitä on uutterasti opetettava. On tarkoin varottava kaikkea, mikä voisi antaa aiheen sekoittaa laki ja evankeliumi ja hämmentää ne yhdeksi ainoaksi opiksi (confusio inter legem et evangelium). On siis väärin ja vaarallista tehdä evankeliumista parannus- eli nuhdesaarnaa.

Kysymys on nyt evankeliumista sanan varsinaisessa merkityksessä, lain vastakohtana. Joskus sanaa taas käytetään yleisemmässä merkityksessä, tarkoittamaan koko kristillistä oppia. Sanotaanhan Puolustuksessakin muutamia kertoja evankeliumia saarnaksi parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Samalla Puolustus kuitenkin tekee tiettäväksi, että sanan varsinaisessa merkityksessä evankeliumi on lupaus syntien anteeksiantamisesta ja syntisen vanhurskauttamisesta Kristuksen tähden, laki on sitä vastoin sanaa, joka syyttää synnistä ja tuomitsee kadotukseen. "

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/12.html
Tämäkin on hyvä:
"Kasteenuusijoiden harhaoppeja

Me hylkäämme seuraavat kasteenuusijoiden kerettiläiset harhaopit, joita ei ole suvaittava kirkon, valtion eikä perheen ja talouselämän piirissä:

1. Meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä ei ole yksin Kristuksen kuuliaisuus ja ansio vaan myös oma uudistumisemme ja oma hurskautemme, vaelluksemme Jumalan edessä. Hurskaus on heidän mukaansa pääasiassa heidän erityisten sääntöjensä noudattamista, omavalintaista hengellisyyttä, eräänlaista uutta munkkilaisuutta."


Lain kolmannesta käytöstä. Tämä kannattaisi lukea kokonaan.
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/6.html
Samasta aiheesta suppeammin. (Tämäkin kannattaisi lukea.)
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t6.html
Mm.:
"5. Hengen hedelmiä ovat sitä vastoin ne teot, joita uskovissa asuva Jumalan Henki saa aikaan uudestisyntyneiden välityksellä."

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/IVr.html
Me siis myönnämme, että lain täyttämisen tulee päästä meissä alulle ja sitten yhä enenevässä määrässä toteutua. Tähän sisällytämme kummankin, sekä hengelliset mielenliikkeet että ulkonaiset hyvät teot. Vastapuolelta esitetään siis väärä syytös, kun väitetään, etteivät meikäläiset muka opeta hyviä tekoja. Eiväthän meikäläiset ainoastaan vaadi niitä, vaan myös osoittavat, miten niitä voidaan tehdä. Huono lopputulos on todisteena noita teeskentelijöitä vastaan. Hehän pyrkivät kaikin voimin lakia täyttämään, mutta eivät pääse yritystä pidemmälle. Ihmisluonto on niin perin heikko, ettei se omien voimiensa varassa pysty tekemään vastarintaa Perkeleelle, vaan tämä pitää kahleissa kaikkia, joita usko ei ole vapauttanut. Perkelettä vastaan tarvitaan Kristuksen voima. Koska me tiedämme, että meillä Kristuksen tähden on lupaus rukousten kuulemisesta, me anomme, että Pyhä Henki meitä hallitsisi ja puoltaisi, ettemme petettyinä joutuisi harhaan emmekä yllytyksestä ryhtyisi mihinkään, mikä on Jumalan tahtoa vastaan. Juuri näin psalmikin opettaa: (Ps. 68:19) "Hän vangitsi vankeuden, antoi lahjoja ihmisille." Voittihan Kristus Perkeleen ja antoi meille lupauksen ja Pyhän Hengen, että mekin Jumalan avulla voittaisimme. Samoin sanotaan (1 Joh. 3:8): "Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi Perkeleen teot." Sitten me emme ainoastaan opeta, kuinka lakia voidaan täyttää, vaan myös, miten mahdollinen täyttäminen voi miellyttää Jumalaa. Sehän ei perustu siihen, että lain kaikki vaatimukset täytetään, vaan siihen, että me olemme Kristuksessa, niin kuin kohta osoitamme.

Nyt on siis selvää, että meikäläiset vaativat hyviä tekoja. Niin, vieläpä me lisäämme tähän senkin, että on mahdotonta erottaa rakkautta Jumalaan, vaikka se on vähäistäkin, uskosta, koska Isän tykö päästään Kristuksen kautta. Vasta saatuamme syntimme anteeksi me pääsemme varmuuteen siitä, että meillä todella on Jumala, nimittäin että Jumala pitää meistä huolen. Näin me huudamme häntä avuksi, kiitämme häntä, pelkäämme ja rakastamme, niin kuin Johannes opettaa 1. kirjeessään: (1 Joh. 4:19) "Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä." Hänhän antoi Poikansa meidän edestämme ja antoi meille synnit anteeksi. Tällä tavoin Johannes ilmaisee, että usko käy edellä ja rakkaus seuraa sitä. Sama usko, josta nyt puhumme, tulee näkyviin kääntymyksessä: se syntyy omantunnon kauhistuksissa, kun tajuamme Jumalan meidän synteihimme kohdistuvan vihan ja etsimme syntien anteeksiantamusta ja vapautusta synnistä. Tällaisten kauhujen keskellä ja muissa koettelemuksissa on tämän uskon määrä kasvaa ja vahvistua. Siitä syystä sitä ei voikaan olla niissä, jotka elävät lihan mukaan, noudattavat himojaan ja saavat ilonsa niistä. Siksi Paavali sanoo: (Room. 8:1) "Ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, jotka eivät vaella lihan, vaan Hengen mukaan." Samoin: "Emme ole velassa lihalle, lihan mukaan elääksemme. Sillä jos te lihan mukaa elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Niin ollen se usko, joka kauhistuneessa, syntiä pakoon pyrkivässä omassatunnossa omistaa syntien anteeksiantamuksen, ei voi säilyä niissä, jotka alistuvat himojen alaisuuteen, eikä se voi pysyä kuolemansynnin rinnalla.

Näistä uskon vaikutuksista vastustajat valikoivat yhden ainoan, rakkauden, ja opettavat, että rakkaus vanhurskauttaa. Tässähän on selvä osoitus siitä, että he opettavat yksinomaan lakia. Eivät he opeta, että me ensin otamme uskon kautta vastaan syntien anteeksiantamuksen. Eivät he opeta Kristuksesta, välimiehestä, että meillä on lepytetty Jumala Kristuksen eikä oman rakkautemme tähden. Mutta he eivät sano, millainen tämä rakkaus on, eivätkä he pystykään sanomaan. He kerskuvat täyttävänsä lain, vaikka se kunnia kuuluu nimenomaan Kristukselle. Omiin tekoihin luottaen he yrittävät suojautua Jumalan tuomiolta, väittäväthän he vastaavuusansion nojalla ansaitsevansa armon ja iankaikkisen elämän. Sehän on suoraan sanoen jumalatonta ja väärää luottamusta. Emmehän me voi tässä elämässä lakia täyttää, koska lihallinen luontomme jatkuvasti synnyttää pahoja mielenliikkeitä siitä huolimatta, että Pyhä Henki niitä meissä vastustaa.

Joku saattaa nyt huomauttaa: Myönnämmehän mekin, että rakkauteen tarvitaan Pyhän Hengen apu, ja toisaalta rakkaus on vanhurskautta, koska se on lain täyttämys. Mikä oikeastaan estää meitä opettamasta, että rakkaus vanhurskauttaa? Tähän on vastattava seuraavaa. Ensinnäkin on varmaa, että me ...."

"Nyt siis käymme vastaamaan yllä mainitsemaamme vastaväitteeseen. Vastustajamme ovat oikeassa ajatellessaan, että vanhurskaus on lain täyttämistä. Onhan lakia kohtaan osoitettu kuuliaisuutta varmasti vanhurskautta. Mutta siinä he erehtyvät, kun luulevat, että meidät vanhurskautetaan lain nojalla. Mutta kun meitä ei vanhurskauteta lain nojalla, vaan me saamme syntien anteeksiantamuksen ja sovituksen uskolla, Kristuksen tähden, emmekä rakkauden tai laintäyttämyksen tähden, tästä seuraa välttämättä, että meidät vanhurskautetaan uskolla Kristukseen.

Edelleen: mainittu laintäyttämys eli lakia kohtaan osoitettu kuuliaisuus on kyllä vanhurskautta, milloin se on täydellistä, mutta meissä se on vähäistä ja epäpuhdasta. Sen vuoksi se ei voi olla itsessään kelvollista eikä otollista. Vaikkakin siis jo sen nojalla, mitä yllä olemme sanoneet, on varmaa, ettei vanhurskautus tiedä ainoastaan uudistuksen alkua, vaan sovitusta, jonka perusteella myöhemminkin olemme otollisia, on nyt mahdollista vielä paljon selkeämmin todeta, ettei mainittu alulla oleva laintäyttämys vanhurskauta, koska se on otollista ainoastaan uskon tähden. Ei meidän olekaan rakennettava luottamustamme sen varaan, että meidät luetaan Jumalan edessä vanhurskaiksi oman täydellisyytemme ja oman laintäyttämyksemme ansiosta, näin ohittaen Kristuksen ansio.

Ensinnäkin: Kristus ei lakkaa olemasta välimies senkään jälkeen, kun me olemme uudistetut. Harhan vallassa ovat ne, jotka kuvittelevat, että Kristus on vain hankkinut meille ensimmäisen armon, mutta me sitten olemme otollisia oman laintäyttämyksemme varassa ja ansaitsemme näin iankaikkisen elämän. Kristus jää välimieheksemme, ja meidän on aina oltava varmat siitä, että meillä hänen tähtensä on leppeä Jumala, vaikka itse olemme ansiottomat. Näinhän Paavali suorin sanoin opettaa sanoessaan: (1 Kor. 4:4) "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen tähden ole vanhurskautettu." Mutta hän onkin selvillä siitä, että hänet luetaan vanhurskaaksi Kristuksen tähden, tämän sanan (Room. 4:7) mukaisesti: (Ps. 32:1;) "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksiannetut." Tämä anteeksiantamus taas saadaan aina uskon kautta. Edelleen evankeliumin mukaisen vanhurskauden hyväksi lukeminen perustuu lupaukseen, ja sen tähden se siis aina otetaan vastaan uskolla. Meidän on aina oltava varmat siitä, että meidät luetaan vanhurskaiksi uskon kautta, Kristuksen tähden. Jos uudestisyntyneiden sittemmin pitäisi ajatella olevansa otollisia laintäyttämyksen tähden, milloin voisi kukaan omassatunnossaan olla varma siitä, että hän on Jumalalle otollinen? Emmehän me koskaan täytä lain kaikkia vaatimuksia. Siksipä on yhä uudestaan riennettävä lupauksen turviin, tuettava heikkouttamme sillä ja varmasti pääteltävä, että meidät luetaan vanhurskaiksi Kristuksen tähden, joka istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee lakkaamatta meidän puolestamme. (Room. 8:34) Jos joku arvelee olevansa jo vanhurskas ja otollinen oman laintäyttämyksensä ansiosta eikä Kristuksen lupauksen tähden, hän häpäisee tätä ylimmäistä pappia. Onkin aivan käsittämätöntä, miten kukaan ihminen voi kuvitella olevansa vanhurskas Jumalan edessä, jos syrjäyttää sovittajan ja välimiehen, Kristuksen."

"Augustinus sanoo sattuvasti: "Kaikki Jumalan käskyt täytetään silloin kun annetaan anteeksi se, mitä jää puuttumaan." Hän edellyttää siis uskoa myös hyviä tekoja harjoitettaessa, nimittäin että me uskomme olevamme Jumalalle otolliset Kristuksen tähden emmekä ajattele tekojemme sinänsä kelpaavan miellyttämään Jumalaa. Samoin sanoo Hieronymus pelagiolaisia vastaan. "Silloin me siis olemme vanhurskaita, kun tunnustamme olevamme syntisiä. Meidän vanhurskautemme ei perustu omaan ansioomme, vaan Jumalan armahtavaisuuteen.""

" Sama on Paavalin ajatus, kun hän kirjoittaa kolossalaisille: "Te olette täydelliset Kristuksessa." (Kol. 2:10) on kuin hän sanoisi: Vaikka te vielä olette kaukana lain vaatimasta täydellisyydestä, ei jäljellä oleva synti voi tuottaa teille tuomiota, koska meillä Kristuksen tähden on järkkymättömän varma sovitus, jos kerran uskotte, vaikkakin synti on piintyneenä teidän lihaanne."

" Meidän on aina pidettävä silmiemme edessä lupaus. Lupauksensa tähden, Kristuksen tähden, Jumala tahtoo olla meille leppeä ja vanhurskauttaa meidät, ei lain tähden eikä meidän tekojemme tähden."

" Näin ollen me saamme sen yksin uskosta, jos kohta sitä seuraakin lain täyttäminen, kun Pyhä Henki on lahjaksi saatu."
(Pyhää Henkeä ei saada lahjaksi omilla ratkaisuilla tai yrittämisellä, ei meidän oman ansiomme tähden, se vie lain alle. Pyhä Henki saadaan kasteessa. Kaikki on Jumalan työtä ja lahjaa meille. Luotamme Jumalan lupauksiin.)

Mielestäni rakkaus tunnustuskirjoja kohtaan on rakkautta Raamattua kohtaan.

Meitä erottaa se ratkaiseva tekijä että mielestäni ei ole olemassa kasteesta irroitettua erillistä Pyhän Hengen kastetta. Pyhän Hengen kaste liittyy normaaliin kasteeseen. Kaste on sakramentti.

Tuollainen opetus ei estä herätyssaarnan pitämistä (lain hylkäämisestä varoitetaan lujasti).

Emme pääse parempaan "vauhtiin" millään erillisellä Pyhän Hengen kasteella, joka ei liity mitenkään normaaliin kasteeseen. (Ei ole "kahden kastin" kristittyjä, ikäänkuin toisilla olisi "vauhti päällä" ja toiset jotenkin huonompia.) Tuo on vain sitä että ihmistä yritetään laittaa uudelleen lain alle. Mielestäni et erota lakia ja evankeliumia oikealla tavalla. Syytät ihmisiä siitä että he eivät (ITSE) anna itseään TÄYDELLISESTI Jumalan käsiin. Mitä muuta tuo voi tarkoittaa kuin lain täyttämistä täydellisesti? (Ymmärsin tuosta että sillä ikäänkuin saavutettaisiin jotakin. Jumalan edessä?)

Kysyn vielä:
Saavutammeko Jumalan edessä yhtään mitään omilla teoillamme? (Viimeksi pidit tällaista kysymystä lain hylkäämisenä ja synnin hyväksymisenä.) Mielestäni emme saavuta mitään omilla ratkaisuillamme. Meidän omat ratkaisut on nähty. Ne ovat tuottaneet vain kuolemaa. (Syntiinlankeemus yms.)

toinen kirjoitti:

Tästä tuli hiukan pitkä. Viestin keskivaiheilla on ainoastaan lainauksia tunnustuskirjoista. Aluksi lyhyempi lainaus.

> Jumala ei erottele ihmisiä, mutta sinä olet
> katsonut sopivaksi sijoittaa minut jo lokeroon,
> vaikka et tiedä hengellisestä historiastani
> yhtään mitään.

Kerro toki, että miten ajattelet uudestisyntymisestä. Ymmärsin kirjoituksistasi että olet antamassa erilliselle henkikasteelle sakramentaalista vaikutusta.

Olen toki kiinnostunut siitä että millaisen hengellisen liikkeen / opetuksen koet oikeanlaisena. Se voisi valaista jonkin verran myös näitä keskusteluja.
Tahdotko kertoa historiastasi / siitä että mitä liikettä nykyisin pidät hyvänä? Olisi toki kiintoisaa kyllä tietää.

Mielestäni kaikki kuulumme johonkin "lokeroon", jonka voi jollakin tavoin määritellä. Itsenikin voi määritellä kuuluvan tietynlaiseen lokeroon.

Itse olen aiemmin liikkunut vapaissa suunnissa (rippileirin jälkeen) ja yhteiskristillisissä jutuissa tai ev.lut paikoissa (Kansanlähetys tai opiskelijatyö). Nykyisin olen perusluterilainen.

> Paavalikin kertoo, miten voit saada voiton synnistä,
> mutta hän ei kerro miten voisit olla täydellinen.

Mielestäni emme koskaan saa täydellistä voittoa synnistä, olemme koko ajan syyllisiä Jumalan edessä.
Nyt en ole aivan varma että kumpaa tuolla lauseella tarkoitat. Mielestäni sanot että ihminen voi saada (täydellisen?) voiton synneistä ja voiko jopa ihminen itse saada sen aikaan (ratkaisullaan)? Mutta samalla kuitenkin sanot että ei kuitenkaan voi saada täydellistä voittoa synneistä.

Jumalan edessä kelpaa ainoastaan täydellisyys: joko niin että itse täytämme lain tai sitten se että syntimme luetaan Kristuksen päälle hänen kannettavakseen.

Mielestäni olemme aina, joka päivä, järkyttävän syyllisyyden alaisia pelkästään jo perisyntimme vuoksi. "Voiton saaminen synnistä" tai pyhitys ei tuo apua tuohon syyllisyyteen, jonka alaisia joka päivä itsessämme olemme. Suurin huolen aihe on se että ihminen pääsee Kristuksen turviin eikä joudu lain alle. Laki ja evankeliumi tulee tarkoin erottaa toisistaan. Sen suhteen opettajat ovat paljossa vastuussa puheistaan.

Yhdytkö seuraavaan?
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/1.html

"Ensiksi on varmaa: Ei riitä, että kristityt pitävät syntinä ja tietävät synniksi teoin tapahtuvan Jumalan käskyjen rikkomisen. Ennen kaikkea on todella pidettävä syntinä ja synniksi tiedettävä se kauhea, pöyristyttävä perinnöllinen sairaus, joka on turmellut koko ihmisluonnon. Se on jopa pääsynti, kaikkien tekosyntien juuri ja lähde. Tohtori Luther sanoo sitä luonnon- eli persoonansynniksi 5 antaen ymmärtää, että ihmisen luonto ja persoona on syntinen, vaikka hän ei ajattelisi, puhuisi eikä tekisi mitään pahaa, mikä kuitenkin on ihmisluonnolle mahdotonta esivanhempiemme lankeemuksen jälkeen. Luonnon ja persoonan on perisynti hengellisenä leprana perin pohjin, läpikotaisin myrkyttänyt ja turmellut Jumalan silmissä. Siitä turmeluksesta, ensimmäisen ihmisen lankeemuksen perusteella, Jumalan laki syyttää luontoamme eli persoonaamme ja tuomitsee sen. Siten me olemme luontomme (Ef. 2:3) puolesta vihan, kuoleman ja kadotuksen lapsia, jos ei Kristuksen ansio pelasta meitä siitä tilasta."

" 5. Viidenneksi. Tämä peritty turmelus on niin suuri ja hirmuinen, että Jumala yksin Herran Kristuksen tähden voi peittää sen silmillään ja antaa sen anteeksi, kuten hän tekee kastetuille, uskoville ihmisille. Sen vääristämä ja turmelema ihmisluonto voidaan parantaa vain yhdellä tavalla: Pyhän Hengen täytyy synnyttää ja luoda ihminen uudeksi. Tämä uudistuminen pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen. "

Seuraavat opit hylätään.

"6. Perisynti ei ole hyvien hengellisten kykyjen menettämistä eikä puutetta vaan ainostaan ulkoinen este niiden toiminnalle, niin kuin ei magneettikaan menetä voimaansa vaan ainoastaan estyy vaikuttamasta, jos sitä sivellään kynsilaukan mehulla. Perisynnin tahra voidaan muka helposti pyyhkiä pois niin kuin likapilkku kasvoista tai maalitäplä seinästä."


Ei ole mitään erillistä "sakramenttia" (kasteesta irrotettua henkikastetta), jolla perisynnistä pääsisi eroon tai että pääsisimme "parempaan vauhtiin". Olemme kammottavalla tavalla syyllisiä joka päivä. Teemme syntiä joka päivä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Kasteessa (siis ei erillisessä henkikasteessa, koska normaalissa kasteessa jo saamme Pyhän Hengen, vaan tuossa normaalissa kasteessa,) uudistuminen pannaan vasta alulle. Emme pääse / saa parempaa "draivia" päälle millään keinoin. Emme voi päästä ikäänkuin "voiteluun" sisälle, jolloin meno olisi muka parempaa kuin tavallisesti.

Ongelma lienee siinä että sinä sisällytät "uudestisyntymisen" tuohon henkikasteeseen (kuten jo eräässä viestissä kirjoitin). Jotain "ulkoista" muutosta ns. vapaissakin suunnissa kaivataan. Tuo kaipaus suuntautuu ihmisen ratkaisuun, se saa sakramentaalisen sisällön. Tällöin kaste jää merkityksettömäksi. Kaste tyhjennetään sen sakramentaalisesta merkityksestä. Vapaat suunnat ovat tyhjentäneet kasteelta sen sisällön, ja tällöin he ovat joutuneet siirtämään tuon sisällön jonnekin muualle. Se on siirretty ihmisen ratkaisuun tai erilliseen henkikasteeseen. Kaste on (raamatullisesti ottaen) sakramentti. Ihmisen ratkaisu tai normaalista kasteesta irroitettu henkikaste eivät ole sakramentteja, niissä Kristus ei ole erityisellä tavalla läsnä kuten kasteessa tai ehtoollisessa, eli ihmisen ratkaisuun liittyen ei tapahdu mitään erityistä Jumalan aikaansaamaa asiaa.

> Jos meillä on Pyhän Hengen kaste, rakastamme Herraa;
> uskomme koko hänen Sanansa ja Hänen avullaan tottelemme
> sitä. Katso itseäsi sellaisena kuin olit ennen uskoa Kristukseen
> ja vertaa siihen, mitä olet nyt. Näetkö muutoksen? Oletko todella
> vastaanottanut elämää mullistavan Pyhän Hengen kasteen - kokemuksen,
> joka antaa sinulle hengellisen mielen, ei vain uskonnollisen suuntautumisen?

(Näenkö muutoksen.)
Olen edelleen peristyntinen ja se on valtavalla tavalla syyllisyyttä Jumalan edessä.
"Tämä uudistuminen (eli pyhitys) pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen."
Kokemus ei ole sakramentti.

Luterilaisuus ei ole uskonto. Luterilaisuudessa (esim. tunnustuskirjoissa) toistetaan koko ajan, oikeastaan alinomaa, (elävän) uskon tärkeyttä. Ilman uskoa emme pääse Taivaan Kotiin. Se ei ole kuollutta uskoa, joksi sitä syytät. Kansankirkossa voidaan monien ihmisten suhteen heittää usko romukoppaan, mutta se ei ole esim. luterilaisten tunnustuskirjojen vika tai opetuksen vika. Se on ihmisten vika. Opetus, jos se on luterilaista, on minun mielestäni kohdallaan. Tällä hetkellä kansankirkossa ei edes tiedä, että miten siellä opetetaan. Saatetaan opettaa jopa room.katolisuuden tyyliin tai vapaiden suuntien tyyliin.

> Usko on vaellusta, se on kypsymisprosessi.
> Me kasvamme Jumalan lapsina kohti Kristuksen kaltaisuutta.
> Ja se voi tapahtua vain, jos annamme koko elämämme Jumalan käyttöön."

Pyhitystä voidaan myös luterilaisittain kutsua "prosessiksi", mutta sekoitatko tämän vanhurskauttamiseen? (Mielestäni taas yrität vetää ihmistä lain alle. Vaadit ihmiseltä tekoja, jopa KOKO ELÄMÄN antamista Jumalan käyttöön. Saavutetaanko tällä jotain Jumalan edessä? Tottakai pyhitystä ajatellen annamme elämämme Jumalan käsiin, mutta ei se oman pingottamisen kautta tapahdu vaan ihan automaattisesti.)

Kyllä luterilaisuuskin "vaatii" tekoja, mutta sitä ei sekoiteta vanhurskauttamiseen. Minulle jää vähän epäselväksi että minkä tähden vaadit täydellistä antautumista (ihmisen tekona). Emme saavuta sillä mitään omana tekona ja omalla pingottamisella vaan se tapahtuu ihan itsestään. Jumala saa sen aikaan. Emme voi esitellä Jumalalle omia ratkaisujamme. Meidän ratkaisumme on nähty. (Toistan itseäni, mutta niin taidamme molemmat tehdä.)

Eikä tekoja koskaan voi puristaa itsestään (tekemällä sen että ANTAUTUU TÄYSIN Jumalalle). Ei, vaan ne teot "tulevat ikäänkuin itsestään". Jos niitä täytyy puristaa itsestään, niin silloin joudut mielestäni lain alle.

> Oletko todella vastaanottanut elämää mullistavan
> Pyhän Hengen kasteen - kokemuksen, joka antaa
> sinulle hengellisen mielen, ei vain uskonnollisen suuntautumisen?

Meillä on erilainen kastekäsitys. Pyhän hengen saaminen liittyy kasteeseen. Jos ihminen on luopunut ja palaa kasteen armoliittoon, niin hän saa Pyhän Hengen takaisin. Kaste on sakramentti. Kokemus (käytit sellaista sanaa) ei ole sakramentti.

> Valitettavasti, jos katsot tämän päivän ihmisiä,
> he rakastavat kirkkoa ja uskontunnustusta enemmän
> kuin he rakastavat Jumalaa tai hänen Sanaansa.

Monet kansankirkossa elävät tuhlaajapojan tiellä / eivät usko Kristukseen.
Mutta sitä en tunnista että ihmiset rakastaisivat enemmän uskontunnustusta kuin Jumalaa tai Sanaa.

Uskontunnustuksessa on vain rajattu pois harhaoppeja ja rajattu niitä asioita joihin tulisi uskoa (on kerrottu että mikä on oikein ja mikä väärin). Tuo on mielestäni tehty oikealla tavalla luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Ne ovat avuksi kristitylle. Niistä löytää helposti että mikä on raamatullinen opetus asioista. Ilman apuja / selitysta on paljon vaikeampi ymmärtää monia asioita Raamatusta. Tunnustuskirjat ovat oikein mainio apu kristitylle. Kehoitan jokaista tutkimaan niitä. Toki kannattaa ensin lukea Raamattua, jos ei ole kumpaakaan vielä lukenut. Mutta "vähä katekismuskin" on hyvä lukea. Se on ikään kuin "kansanraamattu", jossa on pääkohtia joita on hyvä kristityn tietää. (Ne ovat raamatullisia.)

Ajatteletko mm. seuraavalla tavalla? (Yhdytkö luterilaisiin tunnustuskirjoihin? Kopioin nyt näitä tekstejä tähän. En tiedä onko se järkevää, koska voihan niitä lukea suoraankin netistä, mutta laitanpa silti.)

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t4.html
1. Jos kerran usko on todellinen ja elävä eikä kuollut, se tuottaa varmasti, ilman epäilystä, hyviä tekoja, niin kuin hyvä puu hedelmiä.

2. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme samalla, että hyvät teot on tyyten suljettava ulkopuolelle, milloin on kysymys pelastuksestamme, samoin kuin Jumalalle kelpaavan vanhurskauden uskonkohtaa käsiteltäessä. ...

5. Sanat knecessitas, necessarium, 'välttämättömyys' ja 'välttämätön', eivät uudestisyntyneistä puhuttaessa kuitenkaan tarkoita pakkoa vaan ainoastaan velvoitusta siihen kuuliaisuuteen, jota oikein uskovat, sikäli kuin ovat uudestisyntyneitä, osoittavat vapaaehtoisesti, eivät pakosta eivätkä (Room. 6:14;Room. 7:6;Room. 8:14) lain vaatimuksesta, koska "he eivät enää ole lain vaan armon alla".

6. Niinpä me myös uskomme, opetamme ja tunnustamme, ettei lausetta: "Uudestisyntyneet tekevät vapaaehtoisesti hyviä tekoja" saa tulkita siten, että uudestisyntynyt ihminen muka saa vapaasti valita, milloin hän tekee hyvää, milloin ei; tai että hän voi säilyttää uskon, vaikka harjoittaakin ehdoin tahdoin syntiä.

10. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme vielä, että uskoa ja autuutta eivät meissä säilytä teot vaan ainoastaan Jumalan Henki uskon kautta. Hyvät teot ovat todisteina siitä, että Henki on läsnä ja asuu meissä.

Väärä oppi
1. Me siis hylkäämme ja torjumme sellaisen puheen ja opetuksen, että hyvät teot ovat välttämättömät pelastukseen, että kukaan ei koskaan ole pelastunut ilman hyviä tekoja ja että pelastuminen ilman hyviä tekoja on mahdotonta.

2. Me hylkäämme ja torjumme tämän tyhjän sanonnan: "Hyvät teot ovat pelastuksen kannalta vahingollisia." Sanonta herättää pahennusta, ja siitä on haittaa kristilliselle siveydelle.


http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t3.html

2. Näin ollen me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että meidän Jumalalle kelpaava vanhurskautemme tarkoittaa sitä, että Jumala sulasta armosta antaa meille synnin anteeksi vaatimatta meiltä mitään edeltävää, samanaikaista tai myöhempää suoritusta, ansiota tai arvollisuutta. Jumala lahjoittaa meille ja lukee hyväksemme Kristuksen vanhurskauden, joka on yhtä kuin hänen kuuliaisuutensa. Sen vanhurskauden perusteella Jumala ottaa meidät armollisen suosionsa piiriin ja pitää meitä vanhurskaina.

Päinvastaisen opin hylkääminen:

4. Usko ei katsele yksin Kristuksen kuuliaisuutta vaan tarkkailee lisäksi sitä, kuinka Kristuksen jumalallinen luonto asuu ja vaikuttaa meissä ja kuinka tämä asuminen peittää meidän syntimme.

7. Usko pelastaa sen tähden, että se panee meissä alulle uudistumisen, joka saa aikaan rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

8. Uskolla on tosin vanhurskauttamisessa suurin merkitys, mutta Jumalalle kelpaavaan vanhurskauteemme kuuluvat myös uudistus ja rakkaus. Ne eivät kylläkään ole vanhurskautemme tärkeimpänä perusteena, mutta ilman uudistusta ja rakkautta ei vanhurskautemme ole Jumalan silmissä ehyt eikä täydellinen.

9. Uskovat tulevat Jumalan edessä vanhurskaiksi ja pelastuvat sekä heidän hyväkseen luetun Kristuksen vanhurskauden että heissä alkaneen uuden kuuliaisuuden perusteella tai myös osaksi Kristuksen vanhurskauden hyväksilukemisen, osaksi taas alulle pannun uuden kuuliaisuuden perusteella.

11. Usko ei vanhurskauta ilman hyviä tekoja. Hyviä tekoja vaaditaan ehdottomasti vanhurskauttamisen edellytyksenä; ihmistä ei siis voida vanhurskauttaa, ellei hänellä ole hyviä tekoja.


Laki ja evankeliumi
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t5.html

Jumalan sanan puhdas oppi
1. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että lain ja evankeliumin erottaminen on hyvin kirkas valo, jota kirkossa on erittäin tunnollisesti vaalittava. Siinä valossa Jumalan sanaa jaetaan oikein, niin kuin pyhä (2 Tim. 2:15) Paavali kehottaa tekemään.

2. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että laki on varsinaisesti se jumalallinen oppi, joka opettaa, mikä on oikein eli mikä on Jumalalle mieluista; se nuhtelee kaikesta, mikä on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista.

3. Niinpä kaikki, mikä nuhtelee synnistä, on lain saarnaa ja kuuluu sen piiriin.

4. Evankeliumi on sitä vastoin sanan varsinaisessa merkityksessä sitä oppia, joka ilmoittaa, mitä sellaisen ihmisen tulee uskoa, joka ei ole pitänyt lakia ja joka on lain tuomitsema: Kristus on sovittanut ja maksanut kaiken synnin sekä hankkinut ja ansainnut syntiselle syntien anteeksiannon, (Room. 1:17) Jumalalle kelpaavan vanhurskauden ja iankaikkisen (2 Kor. 5:21) elämän, edellyttämättä syntiseltä mitään omaa ansiota.

5. Tämä kiista on saanut alkunsa siitä, että Pyhä Raamattu käyttää sanaa "evankeliumi" eri merkityksessä. Sen johdosta me ilmoitamme uskovamme, opettavamme ja tunnustavamme seuraavan: On oikein sanoa ja kirjoittaa, että evankeliumi on parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen julistusta, silloin kuin sanalla "evankeliumi" tarkoitetaan koko sitä Kristuksen oppia, jota hän itse julisti opetusvirkaa hoitaessaan, kuten myös hänen apostolinsa. Tässä mielessä sanaa käytetään Mark. 1:15 Ap.t. 20:34.

6. Jos kuitenkin laki ja evankeliumi esitetään vastakohtina ja sanotaan Moosesta lain, Kristusta evankeliumin saarnaajaksi, siinä tapauksessa evankeliumi ei ole parannus- tai nuhdesaarnaa, vaan se on sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti yksinomaan lohdutussaarnaa, "iloinen sanoma", joka ei nuhtele eikä pelästytä vaan joka lohduttaa lain kauhistuttaman omantunnon. Se vetoaa yksin Kristuksen ansioon, ja saarnaamalla suloisesti Kristuksen ansaitsemasta Jumalan armosta ja laupeudesta se rohkaisee pelästyneen omantunnon.

8. Niin kauan kuin puhe Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta julistaa Jumalan vihaa ja järkyttää ihmistä, se ei kuitenkaan vielä ole varsinaista evankeliumin saarnaa. Se on Mooseksen ja lain julistamista ja siis Kristuksen (Jes. 28:21) "vierasta työtä", jonka tehtyään hän vasta pääsee hoitamaan omaa virkaansa, armon julistamista, lohduttamista, eläväksi tekemistä eli varsinaista evankeliumin saarnaamista.

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/5.html
"Aina kun saarnataan meidän synneistämme ja Jumalan vihasta, saarnataan lakia, tapahtui se miten tai milloin tahansa. Evankeliumia taas on kaikki sellainen saarna, joka ojentaa ja antaa meille armon ja anteeksiantamuksen Kristuksessa eikä tiedä mistään muusta."

" Puolustus sanoo,54 ettei lain saarnaaminen riitä saamaan aikaan oikeaa, pelastavaa parannusta, vaan evankeliumin täytyy tulla lisäksi. Nämä kaksi oppia esiintyvät siis rinnakkain; toinen toisensa rinnalla niitä on opetettava, mutta samalla on säilytettävä oikea järjestys ja asianmukainen erotus. Lainhylkääjät eli antinomistit tuomitaan täydellä syyllä, he kun tahtovat lopettaa kirkosta lain saarnaamisen ja vaativat, että syntiä on nuhdeltava ja katumuksen tuskaa aikaansaatava yksinomaan evankeliumia opettamalla, ilman lain saarnaa."

"Me uskomme ja tunnustamme, että Jumalan seurakunnassa on yhä uudestaan aina maailman loppuun saakka uutterasti tähdennettävä näitä kumpaakin oppia, mutta siten, että äsken mainittu tärkeä ero pysyy selvänä. Uuden liiton virkaan kuuluu saarnata lakia. Lain uhkauksin on katumattomat ihmiset saatava kauhistumaan, tuntemaan syntinsä ja tekemään parannus. Heitä ei kuitenkaan saa ajaa masennukseen eikä epätoivoon. Laki on nimittäin "kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme" (Gal. 3:24). Se ei viittaa eikä ohjaa Kristuksesta pois vaan Kristukseen, joka on "lain loppu" (Room. 10:4). Saarnaamalla pyhää evankeliumia Herrastamme Kristuksesta sanankuulijoita on sitten myös lohdutettava ja rohkaistava. Heidän on saatava kuulla, että Jumala antaa heille Kristuksen kautta kaikki synnit anteeksi, jos he uskovat evankeliumin; Jumalan ottaa heidät Kristuksen tähden lapsikseen sekä tekee heistä vanhurskaita ja autuaita. Tämä tapahtuu yksinomaan armosta, ansioita kyselemättä. Kuitenkaan he eivät saa käyttää Jumalan armoa väärin; he eivät saa tehdä syntiä armon toivossa. Tähän tapaan apostoli Paavali selittää lain ja evankeliumin välistä eroa perusteellisesti ja väkevästi 2 Kor. 3:7-9.

Nämä kaksi oppia, laki ja evankeliumi, on siis säilytettävä erillään, niitä toisiinsa sekoittamatta; toisen tehtäviin ei saa lukea sitä, mikä kuuluu toiselle. Muutoin käy helposti niin, että Kristuksen ansio ja hyvät teot jäävät varjoon. Evankeliumista tulee uudestaan lainomista oppia, niin kuin paavin kirkossa on tapahtunut. Kristityiltä riistetään se oikea lohdutus, jonka evankeliumi antaa lain heitä kauhistaessa. Paavinvalta päästetään ovesta takaisin Jumalan kirkkoon.

Tämän kaiken torjumiseksi lain ja evankeliumin välinen todellinen ja oikea ero on säilytettävä selvänä ja sitä on uutterasti opetettava. On tarkoin varottava kaikkea, mikä voisi antaa aiheen sekoittaa laki ja evankeliumi ja hämmentää ne yhdeksi ainoaksi opiksi (confusio inter legem et evangelium). On siis väärin ja vaarallista tehdä evankeliumista parannus- eli nuhdesaarnaa.

Kysymys on nyt evankeliumista sanan varsinaisessa merkityksessä, lain vastakohtana. Joskus sanaa taas käytetään yleisemmässä merkityksessä, tarkoittamaan koko kristillistä oppia. Sanotaanhan Puolustuksessakin muutamia kertoja evankeliumia saarnaksi parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Samalla Puolustus kuitenkin tekee tiettäväksi, että sanan varsinaisessa merkityksessä evankeliumi on lupaus syntien anteeksiantamisesta ja syntisen vanhurskauttamisesta Kristuksen tähden, laki on sitä vastoin sanaa, joka syyttää synnistä ja tuomitsee kadotukseen. "

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/12.html
Tämäkin on hyvä:
"Kasteenuusijoiden harhaoppeja

Me hylkäämme seuraavat kasteenuusijoiden kerettiläiset harhaopit, joita ei ole suvaittava kirkon, valtion eikä perheen ja talouselämän piirissä:

1. Meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä ei ole yksin Kristuksen kuuliaisuus ja ansio vaan myös oma uudistumisemme ja oma hurskautemme, vaelluksemme Jumalan edessä. Hurskaus on heidän mukaansa pääasiassa heidän erityisten sääntöjensä noudattamista, omavalintaista hengellisyyttä, eräänlaista uutta munkkilaisuutta."


Lain kolmannesta käytöstä. Tämä kannattaisi lukea kokonaan.
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/6.html
Samasta aiheesta suppeammin. (Tämäkin kannattaisi lukea.)
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t6.html
Mm.:
"5. Hengen hedelmiä ovat sitä vastoin ne teot, joita uskovissa asuva Jumalan Henki saa aikaan uudestisyntyneiden välityksellä."

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/IVr.html
Me siis myönnämme, että lain täyttämisen tulee päästä meissä alulle ja sitten yhä enenevässä määrässä toteutua. Tähän sisällytämme kummankin, sekä hengelliset mielenliikkeet että ulkonaiset hyvät teot. Vastapuolelta esitetään siis väärä syytös, kun väitetään, etteivät meikäläiset muka opeta hyviä tekoja. Eiväthän meikäläiset ainoastaan vaadi niitä, vaan myös osoittavat, miten niitä voidaan tehdä. Huono lopputulos on todisteena noita teeskentelijöitä vastaan. Hehän pyrkivät kaikin voimin lakia täyttämään, mutta eivät pääse yritystä pidemmälle. Ihmisluonto on niin perin heikko, ettei se omien voimiensa varassa pysty tekemään vastarintaa Perkeleelle, vaan tämä pitää kahleissa kaikkia, joita usko ei ole vapauttanut. Perkelettä vastaan tarvitaan Kristuksen voima. Koska me tiedämme, että meillä Kristuksen tähden on lupaus rukousten kuulemisesta, me anomme, että Pyhä Henki meitä hallitsisi ja puoltaisi, ettemme petettyinä joutuisi harhaan emmekä yllytyksestä ryhtyisi mihinkään, mikä on Jumalan tahtoa vastaan. Juuri näin psalmikin opettaa: (Ps. 68:19) "Hän vangitsi vankeuden, antoi lahjoja ihmisille." Voittihan Kristus Perkeleen ja antoi meille lupauksen ja Pyhän Hengen, että mekin Jumalan avulla voittaisimme. Samoin sanotaan (1 Joh. 3:8): "Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi Perkeleen teot." Sitten me emme ainoastaan opeta, kuinka lakia voidaan täyttää, vaan myös, miten mahdollinen täyttäminen voi miellyttää Jumalaa. Sehän ei perustu siihen, että lain kaikki vaatimukset täytetään, vaan siihen, että me olemme Kristuksessa, niin kuin kohta osoitamme.

Nyt on siis selvää, että meikäläiset vaativat hyviä tekoja. Niin, vieläpä me lisäämme tähän senkin, että on mahdotonta erottaa rakkautta Jumalaan, vaikka se on vähäistäkin, uskosta, koska Isän tykö päästään Kristuksen kautta. Vasta saatuamme syntimme anteeksi me pääsemme varmuuteen siitä, että meillä todella on Jumala, nimittäin että Jumala pitää meistä huolen. Näin me huudamme häntä avuksi, kiitämme häntä, pelkäämme ja rakastamme, niin kuin Johannes opettaa 1. kirjeessään: (1 Joh. 4:19) "Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä." Hänhän antoi Poikansa meidän edestämme ja antoi meille synnit anteeksi. Tällä tavoin Johannes ilmaisee, että usko käy edellä ja rakkaus seuraa sitä. Sama usko, josta nyt puhumme, tulee näkyviin kääntymyksessä: se syntyy omantunnon kauhistuksissa, kun tajuamme Jumalan meidän synteihimme kohdistuvan vihan ja etsimme syntien anteeksiantamusta ja vapautusta synnistä. Tällaisten kauhujen keskellä ja muissa koettelemuksissa on tämän uskon määrä kasvaa ja vahvistua. Siitä syystä sitä ei voikaan olla niissä, jotka elävät lihan mukaan, noudattavat himojaan ja saavat ilonsa niistä. Siksi Paavali sanoo: (Room. 8:1) "Ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, jotka eivät vaella lihan, vaan Hengen mukaan." Samoin: "Emme ole velassa lihalle, lihan mukaan elääksemme. Sillä jos te lihan mukaa elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Niin ollen se usko, joka kauhistuneessa, syntiä pakoon pyrkivässä omassatunnossa omistaa syntien anteeksiantamuksen, ei voi säilyä niissä, jotka alistuvat himojen alaisuuteen, eikä se voi pysyä kuolemansynnin rinnalla.

Näistä uskon vaikutuksista vastustajat valikoivat yhden ainoan, rakkauden, ja opettavat, että rakkaus vanhurskauttaa. Tässähän on selvä osoitus siitä, että he opettavat yksinomaan lakia. Eivät he opeta, että me ensin otamme uskon kautta vastaan syntien anteeksiantamuksen. Eivät he opeta Kristuksesta, välimiehestä, että meillä on lepytetty Jumala Kristuksen eikä oman rakkautemme tähden. Mutta he eivät sano, millainen tämä rakkaus on, eivätkä he pystykään sanomaan. He kerskuvat täyttävänsä lain, vaikka se kunnia kuuluu nimenomaan Kristukselle. Omiin tekoihin luottaen he yrittävät suojautua Jumalan tuomiolta, väittäväthän he vastaavuusansion nojalla ansaitsevansa armon ja iankaikkisen elämän. Sehän on suoraan sanoen jumalatonta ja väärää luottamusta. Emmehän me voi tässä elämässä lakia täyttää, koska lihallinen luontomme jatkuvasti synnyttää pahoja mielenliikkeitä siitä huolimatta, että Pyhä Henki niitä meissä vastustaa.

Joku saattaa nyt huomauttaa: Myönnämmehän mekin, että rakkauteen tarvitaan Pyhän Hengen apu, ja toisaalta rakkaus on vanhurskautta, koska se on lain täyttämys. Mikä oikeastaan estää meitä opettamasta, että rakkaus vanhurskauttaa? Tähän on vastattava seuraavaa. Ensinnäkin on varmaa, että me ...."

"Nyt siis käymme vastaamaan yllä mainitsemaamme vastaväitteeseen. Vastustajamme ovat oikeassa ajatellessaan, että vanhurskaus on lain täyttämistä. Onhan lakia kohtaan osoitettu kuuliaisuutta varmasti vanhurskautta. Mutta siinä he erehtyvät, kun luulevat, että meidät vanhurskautetaan lain nojalla. Mutta kun meitä ei vanhurskauteta lain nojalla, vaan me saamme syntien anteeksiantamuksen ja sovituksen uskolla, Kristuksen tähden, emmekä rakkauden tai laintäyttämyksen tähden, tästä seuraa välttämättä, että meidät vanhurskautetaan uskolla Kristukseen.

Edelleen: mainittu laintäyttämys eli lakia kohtaan osoitettu kuuliaisuus on kyllä vanhurskautta, milloin se on täydellistä, mutta meissä se on vähäistä ja epäpuhdasta. Sen vuoksi se ei voi olla itsessään kelvollista eikä otollista. Vaikkakin siis jo sen nojalla, mitä yllä olemme sanoneet, on varmaa, ettei vanhurskautus tiedä ainoastaan uudistuksen alkua, vaan sovitusta, jonka perusteella myöhemminkin olemme otollisia, on nyt mahdollista vielä paljon selkeämmin todeta, ettei mainittu alulla oleva laintäyttämys vanhurskauta, koska se on otollista ainoastaan uskon tähden. Ei meidän olekaan rakennettava luottamustamme sen varaan, että meidät luetaan Jumalan edessä vanhurskaiksi oman täydellisyytemme ja oman laintäyttämyksemme ansiosta, näin ohittaen Kristuksen ansio.

Ensinnäkin: Kristus ei lakkaa olemasta välimies senkään jälkeen, kun me olemme uudistetut. Harhan vallassa ovat ne, jotka kuvittelevat, että Kristus on vain hankkinut meille ensimmäisen armon, mutta me sitten olemme otollisia oman laintäyttämyksemme varassa ja ansaitsemme näin iankaikkisen elämän. Kristus jää välimieheksemme, ja meidän on aina oltava varmat siitä, että meillä hänen tähtensä on leppeä Jumala, vaikka itse olemme ansiottomat. Näinhän Paavali suorin sanoin opettaa sanoessaan: (1 Kor. 4:4) "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen tähden ole vanhurskautettu." Mutta hän onkin selvillä siitä, että hänet luetaan vanhurskaaksi Kristuksen tähden, tämän sanan (Room. 4:7) mukaisesti: (Ps. 32:1;) "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksiannetut." Tämä anteeksiantamus taas saadaan aina uskon kautta. Edelleen evankeliumin mukaisen vanhurskauden hyväksi lukeminen perustuu lupaukseen, ja sen tähden se siis aina otetaan vastaan uskolla. Meidän on aina oltava varmat siitä, että meidät luetaan vanhurskaiksi uskon kautta, Kristuksen tähden. Jos uudestisyntyneiden sittemmin pitäisi ajatella olevansa otollisia laintäyttämyksen tähden, milloin voisi kukaan omassatunnossaan olla varma siitä, että hän on Jumalalle otollinen? Emmehän me koskaan täytä lain kaikkia vaatimuksia. Siksipä on yhä uudestaan riennettävä lupauksen turviin, tuettava heikkouttamme sillä ja varmasti pääteltävä, että meidät luetaan vanhurskaiksi Kristuksen tähden, joka istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee lakkaamatta meidän puolestamme. (Room. 8:34) Jos joku arvelee olevansa jo vanhurskas ja otollinen oman laintäyttämyksensä ansiosta eikä Kristuksen lupauksen tähden, hän häpäisee tätä ylimmäistä pappia. Onkin aivan käsittämätöntä, miten kukaan ihminen voi kuvitella olevansa vanhurskas Jumalan edessä, jos syrjäyttää sovittajan ja välimiehen, Kristuksen."

"Augustinus sanoo sattuvasti: "Kaikki Jumalan käskyt täytetään silloin kun annetaan anteeksi se, mitä jää puuttumaan." Hän edellyttää siis uskoa myös hyviä tekoja harjoitettaessa, nimittäin että me uskomme olevamme Jumalalle otolliset Kristuksen tähden emmekä ajattele tekojemme sinänsä kelpaavan miellyttämään Jumalaa. Samoin sanoo Hieronymus pelagiolaisia vastaan. "Silloin me siis olemme vanhurskaita, kun tunnustamme olevamme syntisiä. Meidän vanhurskautemme ei perustu omaan ansioomme, vaan Jumalan armahtavaisuuteen.""

" Sama on Paavalin ajatus, kun hän kirjoittaa kolossalaisille: "Te olette täydelliset Kristuksessa." (Kol. 2:10) on kuin hän sanoisi: Vaikka te vielä olette kaukana lain vaatimasta täydellisyydestä, ei jäljellä oleva synti voi tuottaa teille tuomiota, koska meillä Kristuksen tähden on järkkymättömän varma sovitus, jos kerran uskotte, vaikkakin synti on piintyneenä teidän lihaanne."

" Meidän on aina pidettävä silmiemme edessä lupaus. Lupauksensa tähden, Kristuksen tähden, Jumala tahtoo olla meille leppeä ja vanhurskauttaa meidät, ei lain tähden eikä meidän tekojemme tähden."

" Näin ollen me saamme sen yksin uskosta, jos kohta sitä seuraakin lain täyttäminen, kun Pyhä Henki on lahjaksi saatu."
(Pyhää Henkeä ei saada lahjaksi omilla ratkaisuilla tai yrittämisellä, ei meidän oman ansiomme tähden, se vie lain alle. Pyhä Henki saadaan kasteessa. Kaikki on Jumalan työtä ja lahjaa meille. Luotamme Jumalan lupauksiin.)

Mielestäni rakkaus tunnustuskirjoja kohtaan on rakkautta Raamattua kohtaan.

Meitä erottaa se ratkaiseva tekijä että mielestäni ei ole olemassa kasteesta irroitettua erillistä Pyhän Hengen kastetta. Pyhän Hengen kaste liittyy normaaliin kasteeseen. Kaste on sakramentti.

Tuollainen opetus ei estä herätyssaarnan pitämistä (lain hylkäämisestä varoitetaan lujasti).

Emme pääse parempaan "vauhtiin" millään erillisellä Pyhän Hengen kasteella, joka ei liity mitenkään normaaliin kasteeseen. (Ei ole "kahden kastin" kristittyjä, ikäänkuin toisilla olisi "vauhti päällä" ja toiset jotenkin huonompia.) Tuo on vain sitä että ihmistä yritetään laittaa uudelleen lain alle. Mielestäni et erota lakia ja evankeliumia oikealla tavalla. Syytät ihmisiä siitä että he eivät (ITSE) anna itseään TÄYDELLISESTI Jumalan käsiin. Mitä muuta tuo voi tarkoittaa kuin lain täyttämistä täydellisesti? (Ymmärsin tuosta että sillä ikäänkuin saavutettaisiin jotakin. Jumalan edessä?)

Kysyn vielä:
Saavutammeko Jumalan edessä yhtään mitään omilla teoillamme? (Viimeksi pidit tällaista kysymystä lain hylkäämisenä ja synnin hyväksymisenä.) Mielestäni emme saavuta mitään omilla ratkaisuillamme. Meidän omat ratkaisut on nähty. Ne ovat tuottaneet vain kuolemaa. (Syntiinlankeemus yms.)

Lue lisää

> Usko on vaellusta, se on kypsymisprosessi.
//"> Me kasvamme Jumalan lapsina kohti Kristuksen kaltaisuutta.
> Ja se voi tapahtua vain, jos annamme koko elämämme Jumalan käyttöön."

Pyhitystä voidaan myös luterilaisittain kutsua "prosessiksi", mutta sekoitatko tämän vanhurskauttamiseen? (Mielestäni taas yrität vetää ihmistä lain alle. Vaadit ihmiseltä tekoja, jopa KOKO ELÄMÄN antamista Jumalan käyttöön. "//

Rakas veli, huomaatko, että viet keskustelua koko ajan harhaan, vääristät sanojani, katsot vanhurskauttamiseksi ja lain alle viemiseksi sellaista, mikä on Hengessä vaeltamista - pyhitystä - ja sellaista, mikä kuuluu kristilliseen elävään uskoon.

Paavali kirjoittaa roomalaisille: "Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla."

Uskotko sinä elävään Jumalaan?

toinen kirjoitti:

Tästä tuli hiukan pitkä. Viestin keskivaiheilla on ainoastaan lainauksia tunnustuskirjoista. Aluksi lyhyempi lainaus.

> Jumala ei erottele ihmisiä, mutta sinä olet
> katsonut sopivaksi sijoittaa minut jo lokeroon,
> vaikka et tiedä hengellisestä historiastani
> yhtään mitään.

Kerro toki, että miten ajattelet uudestisyntymisestä. Ymmärsin kirjoituksistasi että olet antamassa erilliselle henkikasteelle sakramentaalista vaikutusta.

Olen toki kiinnostunut siitä että millaisen hengellisen liikkeen / opetuksen koet oikeanlaisena. Se voisi valaista jonkin verran myös näitä keskusteluja.
Tahdotko kertoa historiastasi / siitä että mitä liikettä nykyisin pidät hyvänä? Olisi toki kiintoisaa kyllä tietää.

Mielestäni kaikki kuulumme johonkin "lokeroon", jonka voi jollakin tavoin määritellä. Itsenikin voi määritellä kuuluvan tietynlaiseen lokeroon.

Itse olen aiemmin liikkunut vapaissa suunnissa (rippileirin jälkeen) ja yhteiskristillisissä jutuissa tai ev.lut paikoissa (Kansanlähetys tai opiskelijatyö). Nykyisin olen perusluterilainen.

> Paavalikin kertoo, miten voit saada voiton synnistä,
> mutta hän ei kerro miten voisit olla täydellinen.

Mielestäni emme koskaan saa täydellistä voittoa synnistä, olemme koko ajan syyllisiä Jumalan edessä.
Nyt en ole aivan varma että kumpaa tuolla lauseella tarkoitat. Mielestäni sanot että ihminen voi saada (täydellisen?) voiton synneistä ja voiko jopa ihminen itse saada sen aikaan (ratkaisullaan)? Mutta samalla kuitenkin sanot että ei kuitenkaan voi saada täydellistä voittoa synneistä.

Jumalan edessä kelpaa ainoastaan täydellisyys: joko niin että itse täytämme lain tai sitten se että syntimme luetaan Kristuksen päälle hänen kannettavakseen.

Mielestäni olemme aina, joka päivä, järkyttävän syyllisyyden alaisia pelkästään jo perisyntimme vuoksi. "Voiton saaminen synnistä" tai pyhitys ei tuo apua tuohon syyllisyyteen, jonka alaisia joka päivä itsessämme olemme. Suurin huolen aihe on se että ihminen pääsee Kristuksen turviin eikä joudu lain alle. Laki ja evankeliumi tulee tarkoin erottaa toisistaan. Sen suhteen opettajat ovat paljossa vastuussa puheistaan.

Yhdytkö seuraavaan?
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/1.html

"Ensiksi on varmaa: Ei riitä, että kristityt pitävät syntinä ja tietävät synniksi teoin tapahtuvan Jumalan käskyjen rikkomisen. Ennen kaikkea on todella pidettävä syntinä ja synniksi tiedettävä se kauhea, pöyristyttävä perinnöllinen sairaus, joka on turmellut koko ihmisluonnon. Se on jopa pääsynti, kaikkien tekosyntien juuri ja lähde. Tohtori Luther sanoo sitä luonnon- eli persoonansynniksi 5 antaen ymmärtää, että ihmisen luonto ja persoona on syntinen, vaikka hän ei ajattelisi, puhuisi eikä tekisi mitään pahaa, mikä kuitenkin on ihmisluonnolle mahdotonta esivanhempiemme lankeemuksen jälkeen. Luonnon ja persoonan on perisynti hengellisenä leprana perin pohjin, läpikotaisin myrkyttänyt ja turmellut Jumalan silmissä. Siitä turmeluksesta, ensimmäisen ihmisen lankeemuksen perusteella, Jumalan laki syyttää luontoamme eli persoonaamme ja tuomitsee sen. Siten me olemme luontomme (Ef. 2:3) puolesta vihan, kuoleman ja kadotuksen lapsia, jos ei Kristuksen ansio pelasta meitä siitä tilasta."

" 5. Viidenneksi. Tämä peritty turmelus on niin suuri ja hirmuinen, että Jumala yksin Herran Kristuksen tähden voi peittää sen silmillään ja antaa sen anteeksi, kuten hän tekee kastetuille, uskoville ihmisille. Sen vääristämä ja turmelema ihmisluonto voidaan parantaa vain yhdellä tavalla: Pyhän Hengen täytyy synnyttää ja luoda ihminen uudeksi. Tämä uudistuminen pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen. "

Seuraavat opit hylätään.

"6. Perisynti ei ole hyvien hengellisten kykyjen menettämistä eikä puutetta vaan ainostaan ulkoinen este niiden toiminnalle, niin kuin ei magneettikaan menetä voimaansa vaan ainoastaan estyy vaikuttamasta, jos sitä sivellään kynsilaukan mehulla. Perisynnin tahra voidaan muka helposti pyyhkiä pois niin kuin likapilkku kasvoista tai maalitäplä seinästä."


Ei ole mitään erillistä "sakramenttia" (kasteesta irrotettua henkikastetta), jolla perisynnistä pääsisi eroon tai että pääsisimme "parempaan vauhtiin". Olemme kammottavalla tavalla syyllisiä joka päivä. Teemme syntiä joka päivä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Kasteessa (siis ei erillisessä henkikasteessa, koska normaalissa kasteessa jo saamme Pyhän Hengen, vaan tuossa normaalissa kasteessa,) uudistuminen pannaan vasta alulle. Emme pääse / saa parempaa "draivia" päälle millään keinoin. Emme voi päästä ikäänkuin "voiteluun" sisälle, jolloin meno olisi muka parempaa kuin tavallisesti.

Ongelma lienee siinä että sinä sisällytät "uudestisyntymisen" tuohon henkikasteeseen (kuten jo eräässä viestissä kirjoitin). Jotain "ulkoista" muutosta ns. vapaissakin suunnissa kaivataan. Tuo kaipaus suuntautuu ihmisen ratkaisuun, se saa sakramentaalisen sisällön. Tällöin kaste jää merkityksettömäksi. Kaste tyhjennetään sen sakramentaalisesta merkityksestä. Vapaat suunnat ovat tyhjentäneet kasteelta sen sisällön, ja tällöin he ovat joutuneet siirtämään tuon sisällön jonnekin muualle. Se on siirretty ihmisen ratkaisuun tai erilliseen henkikasteeseen. Kaste on (raamatullisesti ottaen) sakramentti. Ihmisen ratkaisu tai normaalista kasteesta irroitettu henkikaste eivät ole sakramentteja, niissä Kristus ei ole erityisellä tavalla läsnä kuten kasteessa tai ehtoollisessa, eli ihmisen ratkaisuun liittyen ei tapahdu mitään erityistä Jumalan aikaansaamaa asiaa.

> Jos meillä on Pyhän Hengen kaste, rakastamme Herraa;
> uskomme koko hänen Sanansa ja Hänen avullaan tottelemme
> sitä. Katso itseäsi sellaisena kuin olit ennen uskoa Kristukseen
> ja vertaa siihen, mitä olet nyt. Näetkö muutoksen? Oletko todella
> vastaanottanut elämää mullistavan Pyhän Hengen kasteen - kokemuksen,
> joka antaa sinulle hengellisen mielen, ei vain uskonnollisen suuntautumisen?

(Näenkö muutoksen.)
Olen edelleen peristyntinen ja se on valtavalla tavalla syyllisyyttä Jumalan edessä.
"Tämä uudistuminen (eli pyhitys) pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen."
Kokemus ei ole sakramentti.

Luterilaisuus ei ole uskonto. Luterilaisuudessa (esim. tunnustuskirjoissa) toistetaan koko ajan, oikeastaan alinomaa, (elävän) uskon tärkeyttä. Ilman uskoa emme pääse Taivaan Kotiin. Se ei ole kuollutta uskoa, joksi sitä syytät. Kansankirkossa voidaan monien ihmisten suhteen heittää usko romukoppaan, mutta se ei ole esim. luterilaisten tunnustuskirjojen vika tai opetuksen vika. Se on ihmisten vika. Opetus, jos se on luterilaista, on minun mielestäni kohdallaan. Tällä hetkellä kansankirkossa ei edes tiedä, että miten siellä opetetaan. Saatetaan opettaa jopa room.katolisuuden tyyliin tai vapaiden suuntien tyyliin.

> Usko on vaellusta, se on kypsymisprosessi.
> Me kasvamme Jumalan lapsina kohti Kristuksen kaltaisuutta.
> Ja se voi tapahtua vain, jos annamme koko elämämme Jumalan käyttöön."

Pyhitystä voidaan myös luterilaisittain kutsua "prosessiksi", mutta sekoitatko tämän vanhurskauttamiseen? (Mielestäni taas yrität vetää ihmistä lain alle. Vaadit ihmiseltä tekoja, jopa KOKO ELÄMÄN antamista Jumalan käyttöön. Saavutetaanko tällä jotain Jumalan edessä? Tottakai pyhitystä ajatellen annamme elämämme Jumalan käsiin, mutta ei se oman pingottamisen kautta tapahdu vaan ihan automaattisesti.)

Kyllä luterilaisuuskin "vaatii" tekoja, mutta sitä ei sekoiteta vanhurskauttamiseen. Minulle jää vähän epäselväksi että minkä tähden vaadit täydellistä antautumista (ihmisen tekona). Emme saavuta sillä mitään omana tekona ja omalla pingottamisella vaan se tapahtuu ihan itsestään. Jumala saa sen aikaan. Emme voi esitellä Jumalalle omia ratkaisujamme. Meidän ratkaisumme on nähty. (Toistan itseäni, mutta niin taidamme molemmat tehdä.)

Eikä tekoja koskaan voi puristaa itsestään (tekemällä sen että ANTAUTUU TÄYSIN Jumalalle). Ei, vaan ne teot "tulevat ikäänkuin itsestään". Jos niitä täytyy puristaa itsestään, niin silloin joudut mielestäni lain alle.

> Oletko todella vastaanottanut elämää mullistavan
> Pyhän Hengen kasteen - kokemuksen, joka antaa
> sinulle hengellisen mielen, ei vain uskonnollisen suuntautumisen?

Meillä on erilainen kastekäsitys. Pyhän hengen saaminen liittyy kasteeseen. Jos ihminen on luopunut ja palaa kasteen armoliittoon, niin hän saa Pyhän Hengen takaisin. Kaste on sakramentti. Kokemus (käytit sellaista sanaa) ei ole sakramentti.

> Valitettavasti, jos katsot tämän päivän ihmisiä,
> he rakastavat kirkkoa ja uskontunnustusta enemmän
> kuin he rakastavat Jumalaa tai hänen Sanaansa.

Monet kansankirkossa elävät tuhlaajapojan tiellä / eivät usko Kristukseen.
Mutta sitä en tunnista että ihmiset rakastaisivat enemmän uskontunnustusta kuin Jumalaa tai Sanaa.

Uskontunnustuksessa on vain rajattu pois harhaoppeja ja rajattu niitä asioita joihin tulisi uskoa (on kerrottu että mikä on oikein ja mikä väärin). Tuo on mielestäni tehty oikealla tavalla luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Ne ovat avuksi kristitylle. Niistä löytää helposti että mikä on raamatullinen opetus asioista. Ilman apuja / selitysta on paljon vaikeampi ymmärtää monia asioita Raamatusta. Tunnustuskirjat ovat oikein mainio apu kristitylle. Kehoitan jokaista tutkimaan niitä. Toki kannattaa ensin lukea Raamattua, jos ei ole kumpaakaan vielä lukenut. Mutta "vähä katekismuskin" on hyvä lukea. Se on ikään kuin "kansanraamattu", jossa on pääkohtia joita on hyvä kristityn tietää. (Ne ovat raamatullisia.)

Ajatteletko mm. seuraavalla tavalla? (Yhdytkö luterilaisiin tunnustuskirjoihin? Kopioin nyt näitä tekstejä tähän. En tiedä onko se järkevää, koska voihan niitä lukea suoraankin netistä, mutta laitanpa silti.)

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t4.html
1. Jos kerran usko on todellinen ja elävä eikä kuollut, se tuottaa varmasti, ilman epäilystä, hyviä tekoja, niin kuin hyvä puu hedelmiä.

2. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme samalla, että hyvät teot on tyyten suljettava ulkopuolelle, milloin on kysymys pelastuksestamme, samoin kuin Jumalalle kelpaavan vanhurskauden uskonkohtaa käsiteltäessä. ...

5. Sanat knecessitas, necessarium, 'välttämättömyys' ja 'välttämätön', eivät uudestisyntyneistä puhuttaessa kuitenkaan tarkoita pakkoa vaan ainoastaan velvoitusta siihen kuuliaisuuteen, jota oikein uskovat, sikäli kuin ovat uudestisyntyneitä, osoittavat vapaaehtoisesti, eivät pakosta eivätkä (Room. 6:14;Room. 7:6;Room. 8:14) lain vaatimuksesta, koska "he eivät enää ole lain vaan armon alla".

6. Niinpä me myös uskomme, opetamme ja tunnustamme, ettei lausetta: "Uudestisyntyneet tekevät vapaaehtoisesti hyviä tekoja" saa tulkita siten, että uudestisyntynyt ihminen muka saa vapaasti valita, milloin hän tekee hyvää, milloin ei; tai että hän voi säilyttää uskon, vaikka harjoittaakin ehdoin tahdoin syntiä.

10. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme vielä, että uskoa ja autuutta eivät meissä säilytä teot vaan ainoastaan Jumalan Henki uskon kautta. Hyvät teot ovat todisteina siitä, että Henki on läsnä ja asuu meissä.

Väärä oppi
1. Me siis hylkäämme ja torjumme sellaisen puheen ja opetuksen, että hyvät teot ovat välttämättömät pelastukseen, että kukaan ei koskaan ole pelastunut ilman hyviä tekoja ja että pelastuminen ilman hyviä tekoja on mahdotonta.

2. Me hylkäämme ja torjumme tämän tyhjän sanonnan: "Hyvät teot ovat pelastuksen kannalta vahingollisia." Sanonta herättää pahennusta, ja siitä on haittaa kristilliselle siveydelle.


http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t3.html

2. Näin ollen me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että meidän Jumalalle kelpaava vanhurskautemme tarkoittaa sitä, että Jumala sulasta armosta antaa meille synnin anteeksi vaatimatta meiltä mitään edeltävää, samanaikaista tai myöhempää suoritusta, ansiota tai arvollisuutta. Jumala lahjoittaa meille ja lukee hyväksemme Kristuksen vanhurskauden, joka on yhtä kuin hänen kuuliaisuutensa. Sen vanhurskauden perusteella Jumala ottaa meidät armollisen suosionsa piiriin ja pitää meitä vanhurskaina.

Päinvastaisen opin hylkääminen:

4. Usko ei katsele yksin Kristuksen kuuliaisuutta vaan tarkkailee lisäksi sitä, kuinka Kristuksen jumalallinen luonto asuu ja vaikuttaa meissä ja kuinka tämä asuminen peittää meidän syntimme.

7. Usko pelastaa sen tähden, että se panee meissä alulle uudistumisen, joka saa aikaan rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

8. Uskolla on tosin vanhurskauttamisessa suurin merkitys, mutta Jumalalle kelpaavaan vanhurskauteemme kuuluvat myös uudistus ja rakkaus. Ne eivät kylläkään ole vanhurskautemme tärkeimpänä perusteena, mutta ilman uudistusta ja rakkautta ei vanhurskautemme ole Jumalan silmissä ehyt eikä täydellinen.

9. Uskovat tulevat Jumalan edessä vanhurskaiksi ja pelastuvat sekä heidän hyväkseen luetun Kristuksen vanhurskauden että heissä alkaneen uuden kuuliaisuuden perusteella tai myös osaksi Kristuksen vanhurskauden hyväksilukemisen, osaksi taas alulle pannun uuden kuuliaisuuden perusteella.

11. Usko ei vanhurskauta ilman hyviä tekoja. Hyviä tekoja vaaditaan ehdottomasti vanhurskauttamisen edellytyksenä; ihmistä ei siis voida vanhurskauttaa, ellei hänellä ole hyviä tekoja.


Laki ja evankeliumi
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t5.html

Jumalan sanan puhdas oppi
1. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että lain ja evankeliumin erottaminen on hyvin kirkas valo, jota kirkossa on erittäin tunnollisesti vaalittava. Siinä valossa Jumalan sanaa jaetaan oikein, niin kuin pyhä (2 Tim. 2:15) Paavali kehottaa tekemään.

2. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että laki on varsinaisesti se jumalallinen oppi, joka opettaa, mikä on oikein eli mikä on Jumalalle mieluista; se nuhtelee kaikesta, mikä on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista.

3. Niinpä kaikki, mikä nuhtelee synnistä, on lain saarnaa ja kuuluu sen piiriin.

4. Evankeliumi on sitä vastoin sanan varsinaisessa merkityksessä sitä oppia, joka ilmoittaa, mitä sellaisen ihmisen tulee uskoa, joka ei ole pitänyt lakia ja joka on lain tuomitsema: Kristus on sovittanut ja maksanut kaiken synnin sekä hankkinut ja ansainnut syntiselle syntien anteeksiannon, (Room. 1:17) Jumalalle kelpaavan vanhurskauden ja iankaikkisen (2 Kor. 5:21) elämän, edellyttämättä syntiseltä mitään omaa ansiota.

5. Tämä kiista on saanut alkunsa siitä, että Pyhä Raamattu käyttää sanaa "evankeliumi" eri merkityksessä. Sen johdosta me ilmoitamme uskovamme, opettavamme ja tunnustavamme seuraavan: On oikein sanoa ja kirjoittaa, että evankeliumi on parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen julistusta, silloin kuin sanalla "evankeliumi" tarkoitetaan koko sitä Kristuksen oppia, jota hän itse julisti opetusvirkaa hoitaessaan, kuten myös hänen apostolinsa. Tässä mielessä sanaa käytetään Mark. 1:15 Ap.t. 20:34.

6. Jos kuitenkin laki ja evankeliumi esitetään vastakohtina ja sanotaan Moosesta lain, Kristusta evankeliumin saarnaajaksi, siinä tapauksessa evankeliumi ei ole parannus- tai nuhdesaarnaa, vaan se on sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti yksinomaan lohdutussaarnaa, "iloinen sanoma", joka ei nuhtele eikä pelästytä vaan joka lohduttaa lain kauhistuttaman omantunnon. Se vetoaa yksin Kristuksen ansioon, ja saarnaamalla suloisesti Kristuksen ansaitsemasta Jumalan armosta ja laupeudesta se rohkaisee pelästyneen omantunnon.

8. Niin kauan kuin puhe Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta julistaa Jumalan vihaa ja järkyttää ihmistä, se ei kuitenkaan vielä ole varsinaista evankeliumin saarnaa. Se on Mooseksen ja lain julistamista ja siis Kristuksen (Jes. 28:21) "vierasta työtä", jonka tehtyään hän vasta pääsee hoitamaan omaa virkaansa, armon julistamista, lohduttamista, eläväksi tekemistä eli varsinaista evankeliumin saarnaamista.

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/5.html
"Aina kun saarnataan meidän synneistämme ja Jumalan vihasta, saarnataan lakia, tapahtui se miten tai milloin tahansa. Evankeliumia taas on kaikki sellainen saarna, joka ojentaa ja antaa meille armon ja anteeksiantamuksen Kristuksessa eikä tiedä mistään muusta."

" Puolustus sanoo,54 ettei lain saarnaaminen riitä saamaan aikaan oikeaa, pelastavaa parannusta, vaan evankeliumin täytyy tulla lisäksi. Nämä kaksi oppia esiintyvät siis rinnakkain; toinen toisensa rinnalla niitä on opetettava, mutta samalla on säilytettävä oikea järjestys ja asianmukainen erotus. Lainhylkääjät eli antinomistit tuomitaan täydellä syyllä, he kun tahtovat lopettaa kirkosta lain saarnaamisen ja vaativat, että syntiä on nuhdeltava ja katumuksen tuskaa aikaansaatava yksinomaan evankeliumia opettamalla, ilman lain saarnaa."

"Me uskomme ja tunnustamme, että Jumalan seurakunnassa on yhä uudestaan aina maailman loppuun saakka uutterasti tähdennettävä näitä kumpaakin oppia, mutta siten, että äsken mainittu tärkeä ero pysyy selvänä. Uuden liiton virkaan kuuluu saarnata lakia. Lain uhkauksin on katumattomat ihmiset saatava kauhistumaan, tuntemaan syntinsä ja tekemään parannus. Heitä ei kuitenkaan saa ajaa masennukseen eikä epätoivoon. Laki on nimittäin "kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme" (Gal. 3:24). Se ei viittaa eikä ohjaa Kristuksesta pois vaan Kristukseen, joka on "lain loppu" (Room. 10:4). Saarnaamalla pyhää evankeliumia Herrastamme Kristuksesta sanankuulijoita on sitten myös lohdutettava ja rohkaistava. Heidän on saatava kuulla, että Jumala antaa heille Kristuksen kautta kaikki synnit anteeksi, jos he uskovat evankeliumin; Jumalan ottaa heidät Kristuksen tähden lapsikseen sekä tekee heistä vanhurskaita ja autuaita. Tämä tapahtuu yksinomaan armosta, ansioita kyselemättä. Kuitenkaan he eivät saa käyttää Jumalan armoa väärin; he eivät saa tehdä syntiä armon toivossa. Tähän tapaan apostoli Paavali selittää lain ja evankeliumin välistä eroa perusteellisesti ja väkevästi 2 Kor. 3:7-9.

Nämä kaksi oppia, laki ja evankeliumi, on siis säilytettävä erillään, niitä toisiinsa sekoittamatta; toisen tehtäviin ei saa lukea sitä, mikä kuuluu toiselle. Muutoin käy helposti niin, että Kristuksen ansio ja hyvät teot jäävät varjoon. Evankeliumista tulee uudestaan lainomista oppia, niin kuin paavin kirkossa on tapahtunut. Kristityiltä riistetään se oikea lohdutus, jonka evankeliumi antaa lain heitä kauhistaessa. Paavinvalta päästetään ovesta takaisin Jumalan kirkkoon.

Tämän kaiken torjumiseksi lain ja evankeliumin välinen todellinen ja oikea ero on säilytettävä selvänä ja sitä on uutterasti opetettava. On tarkoin varottava kaikkea, mikä voisi antaa aiheen sekoittaa laki ja evankeliumi ja hämmentää ne yhdeksi ainoaksi opiksi (confusio inter legem et evangelium). On siis väärin ja vaarallista tehdä evankeliumista parannus- eli nuhdesaarnaa.

Kysymys on nyt evankeliumista sanan varsinaisessa merkityksessä, lain vastakohtana. Joskus sanaa taas käytetään yleisemmässä merkityksessä, tarkoittamaan koko kristillistä oppia. Sanotaanhan Puolustuksessakin muutamia kertoja evankeliumia saarnaksi parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Samalla Puolustus kuitenkin tekee tiettäväksi, että sanan varsinaisessa merkityksessä evankeliumi on lupaus syntien anteeksiantamisesta ja syntisen vanhurskauttamisesta Kristuksen tähden, laki on sitä vastoin sanaa, joka syyttää synnistä ja tuomitsee kadotukseen. "

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/12.html
Tämäkin on hyvä:
"Kasteenuusijoiden harhaoppeja

Me hylkäämme seuraavat kasteenuusijoiden kerettiläiset harhaopit, joita ei ole suvaittava kirkon, valtion eikä perheen ja talouselämän piirissä:

1. Meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä ei ole yksin Kristuksen kuuliaisuus ja ansio vaan myös oma uudistumisemme ja oma hurskautemme, vaelluksemme Jumalan edessä. Hurskaus on heidän mukaansa pääasiassa heidän erityisten sääntöjensä noudattamista, omavalintaista hengellisyyttä, eräänlaista uutta munkkilaisuutta."


Lain kolmannesta käytöstä. Tämä kannattaisi lukea kokonaan.
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/6.html
Samasta aiheesta suppeammin. (Tämäkin kannattaisi lukea.)
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t6.html
Mm.:
"5. Hengen hedelmiä ovat sitä vastoin ne teot, joita uskovissa asuva Jumalan Henki saa aikaan uudestisyntyneiden välityksellä."

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/IVr.html
Me siis myönnämme, että lain täyttämisen tulee päästä meissä alulle ja sitten yhä enenevässä määrässä toteutua. Tähän sisällytämme kummankin, sekä hengelliset mielenliikkeet että ulkonaiset hyvät teot. Vastapuolelta esitetään siis väärä syytös, kun väitetään, etteivät meikäläiset muka opeta hyviä tekoja. Eiväthän meikäläiset ainoastaan vaadi niitä, vaan myös osoittavat, miten niitä voidaan tehdä. Huono lopputulos on todisteena noita teeskentelijöitä vastaan. Hehän pyrkivät kaikin voimin lakia täyttämään, mutta eivät pääse yritystä pidemmälle. Ihmisluonto on niin perin heikko, ettei se omien voimiensa varassa pysty tekemään vastarintaa Perkeleelle, vaan tämä pitää kahleissa kaikkia, joita usko ei ole vapauttanut. Perkelettä vastaan tarvitaan Kristuksen voima. Koska me tiedämme, että meillä Kristuksen tähden on lupaus rukousten kuulemisesta, me anomme, että Pyhä Henki meitä hallitsisi ja puoltaisi, ettemme petettyinä joutuisi harhaan emmekä yllytyksestä ryhtyisi mihinkään, mikä on Jumalan tahtoa vastaan. Juuri näin psalmikin opettaa: (Ps. 68:19) "Hän vangitsi vankeuden, antoi lahjoja ihmisille." Voittihan Kristus Perkeleen ja antoi meille lupauksen ja Pyhän Hengen, että mekin Jumalan avulla voittaisimme. Samoin sanotaan (1 Joh. 3:8): "Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi Perkeleen teot." Sitten me emme ainoastaan opeta, kuinka lakia voidaan täyttää, vaan myös, miten mahdollinen täyttäminen voi miellyttää Jumalaa. Sehän ei perustu siihen, että lain kaikki vaatimukset täytetään, vaan siihen, että me olemme Kristuksessa, niin kuin kohta osoitamme.

Nyt on siis selvää, että meikäläiset vaativat hyviä tekoja. Niin, vieläpä me lisäämme tähän senkin, että on mahdotonta erottaa rakkautta Jumalaan, vaikka se on vähäistäkin, uskosta, koska Isän tykö päästään Kristuksen kautta. Vasta saatuamme syntimme anteeksi me pääsemme varmuuteen siitä, että meillä todella on Jumala, nimittäin että Jumala pitää meistä huolen. Näin me huudamme häntä avuksi, kiitämme häntä, pelkäämme ja rakastamme, niin kuin Johannes opettaa 1. kirjeessään: (1 Joh. 4:19) "Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä." Hänhän antoi Poikansa meidän edestämme ja antoi meille synnit anteeksi. Tällä tavoin Johannes ilmaisee, että usko käy edellä ja rakkaus seuraa sitä. Sama usko, josta nyt puhumme, tulee näkyviin kääntymyksessä: se syntyy omantunnon kauhistuksissa, kun tajuamme Jumalan meidän synteihimme kohdistuvan vihan ja etsimme syntien anteeksiantamusta ja vapautusta synnistä. Tällaisten kauhujen keskellä ja muissa koettelemuksissa on tämän uskon määrä kasvaa ja vahvistua. Siitä syystä sitä ei voikaan olla niissä, jotka elävät lihan mukaan, noudattavat himojaan ja saavat ilonsa niistä. Siksi Paavali sanoo: (Room. 8:1) "Ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, jotka eivät vaella lihan, vaan Hengen mukaan." Samoin: "Emme ole velassa lihalle, lihan mukaan elääksemme. Sillä jos te lihan mukaa elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Niin ollen se usko, joka kauhistuneessa, syntiä pakoon pyrkivässä omassatunnossa omistaa syntien anteeksiantamuksen, ei voi säilyä niissä, jotka alistuvat himojen alaisuuteen, eikä se voi pysyä kuolemansynnin rinnalla.

Näistä uskon vaikutuksista vastustajat valikoivat yhden ainoan, rakkauden, ja opettavat, että rakkaus vanhurskauttaa. Tässähän on selvä osoitus siitä, että he opettavat yksinomaan lakia. Eivät he opeta, että me ensin otamme uskon kautta vastaan syntien anteeksiantamuksen. Eivät he opeta Kristuksesta, välimiehestä, että meillä on lepytetty Jumala Kristuksen eikä oman rakkautemme tähden. Mutta he eivät sano, millainen tämä rakkaus on, eivätkä he pystykään sanomaan. He kerskuvat täyttävänsä lain, vaikka se kunnia kuuluu nimenomaan Kristukselle. Omiin tekoihin luottaen he yrittävät suojautua Jumalan tuomiolta, väittäväthän he vastaavuusansion nojalla ansaitsevansa armon ja iankaikkisen elämän. Sehän on suoraan sanoen jumalatonta ja väärää luottamusta. Emmehän me voi tässä elämässä lakia täyttää, koska lihallinen luontomme jatkuvasti synnyttää pahoja mielenliikkeitä siitä huolimatta, että Pyhä Henki niitä meissä vastustaa.

Joku saattaa nyt huomauttaa: Myönnämmehän mekin, että rakkauteen tarvitaan Pyhän Hengen apu, ja toisaalta rakkaus on vanhurskautta, koska se on lain täyttämys. Mikä oikeastaan estää meitä opettamasta, että rakkaus vanhurskauttaa? Tähän on vastattava seuraavaa. Ensinnäkin on varmaa, että me ...."

"Nyt siis käymme vastaamaan yllä mainitsemaamme vastaväitteeseen. Vastustajamme ovat oikeassa ajatellessaan, että vanhurskaus on lain täyttämistä. Onhan lakia kohtaan osoitettu kuuliaisuutta varmasti vanhurskautta. Mutta siinä he erehtyvät, kun luulevat, että meidät vanhurskautetaan lain nojalla. Mutta kun meitä ei vanhurskauteta lain nojalla, vaan me saamme syntien anteeksiantamuksen ja sovituksen uskolla, Kristuksen tähden, emmekä rakkauden tai laintäyttämyksen tähden, tästä seuraa välttämättä, että meidät vanhurskautetaan uskolla Kristukseen.

Edelleen: mainittu laintäyttämys eli lakia kohtaan osoitettu kuuliaisuus on kyllä vanhurskautta, milloin se on täydellistä, mutta meissä se on vähäistä ja epäpuhdasta. Sen vuoksi se ei voi olla itsessään kelvollista eikä otollista. Vaikkakin siis jo sen nojalla, mitä yllä olemme sanoneet, on varmaa, ettei vanhurskautus tiedä ainoastaan uudistuksen alkua, vaan sovitusta, jonka perusteella myöhemminkin olemme otollisia, on nyt mahdollista vielä paljon selkeämmin todeta, ettei mainittu alulla oleva laintäyttämys vanhurskauta, koska se on otollista ainoastaan uskon tähden. Ei meidän olekaan rakennettava luottamustamme sen varaan, että meidät luetaan Jumalan edessä vanhurskaiksi oman täydellisyytemme ja oman laintäyttämyksemme ansiosta, näin ohittaen Kristuksen ansio.

Ensinnäkin: Kristus ei lakkaa olemasta välimies senkään jälkeen, kun me olemme uudistetut. Harhan vallassa ovat ne, jotka kuvittelevat, että Kristus on vain hankkinut meille ensimmäisen armon, mutta me sitten olemme otollisia oman laintäyttämyksemme varassa ja ansaitsemme näin iankaikkisen elämän. Kristus jää välimieheksemme, ja meidän on aina oltava varmat siitä, että meillä hänen tähtensä on leppeä Jumala, vaikka itse olemme ansiottomat. Näinhän Paavali suorin sanoin opettaa sanoessaan: (1 Kor. 4:4) "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen tähden ole vanhurskautettu." Mutta hän onkin selvillä siitä, että hänet luetaan vanhurskaaksi Kristuksen tähden, tämän sanan (Room. 4:7) mukaisesti: (Ps. 32:1;) "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksiannetut." Tämä anteeksiantamus taas saadaan aina uskon kautta. Edelleen evankeliumin mukaisen vanhurskauden hyväksi lukeminen perustuu lupaukseen, ja sen tähden se siis aina otetaan vastaan uskolla. Meidän on aina oltava varmat siitä, että meidät luetaan vanhurskaiksi uskon kautta, Kristuksen tähden. Jos uudestisyntyneiden sittemmin pitäisi ajatella olevansa otollisia laintäyttämyksen tähden, milloin voisi kukaan omassatunnossaan olla varma siitä, että hän on Jumalalle otollinen? Emmehän me koskaan täytä lain kaikkia vaatimuksia. Siksipä on yhä uudestaan riennettävä lupauksen turviin, tuettava heikkouttamme sillä ja varmasti pääteltävä, että meidät luetaan vanhurskaiksi Kristuksen tähden, joka istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee lakkaamatta meidän puolestamme. (Room. 8:34) Jos joku arvelee olevansa jo vanhurskas ja otollinen oman laintäyttämyksensä ansiosta eikä Kristuksen lupauksen tähden, hän häpäisee tätä ylimmäistä pappia. Onkin aivan käsittämätöntä, miten kukaan ihminen voi kuvitella olevansa vanhurskas Jumalan edessä, jos syrjäyttää sovittajan ja välimiehen, Kristuksen."

"Augustinus sanoo sattuvasti: "Kaikki Jumalan käskyt täytetään silloin kun annetaan anteeksi se, mitä jää puuttumaan." Hän edellyttää siis uskoa myös hyviä tekoja harjoitettaessa, nimittäin että me uskomme olevamme Jumalalle otolliset Kristuksen tähden emmekä ajattele tekojemme sinänsä kelpaavan miellyttämään Jumalaa. Samoin sanoo Hieronymus pelagiolaisia vastaan. "Silloin me siis olemme vanhurskaita, kun tunnustamme olevamme syntisiä. Meidän vanhurskautemme ei perustu omaan ansioomme, vaan Jumalan armahtavaisuuteen.""

" Sama on Paavalin ajatus, kun hän kirjoittaa kolossalaisille: "Te olette täydelliset Kristuksessa." (Kol. 2:10) on kuin hän sanoisi: Vaikka te vielä olette kaukana lain vaatimasta täydellisyydestä, ei jäljellä oleva synti voi tuottaa teille tuomiota, koska meillä Kristuksen tähden on järkkymättömän varma sovitus, jos kerran uskotte, vaikkakin synti on piintyneenä teidän lihaanne."

" Meidän on aina pidettävä silmiemme edessä lupaus. Lupauksensa tähden, Kristuksen tähden, Jumala tahtoo olla meille leppeä ja vanhurskauttaa meidät, ei lain tähden eikä meidän tekojemme tähden."

" Näin ollen me saamme sen yksin uskosta, jos kohta sitä seuraakin lain täyttäminen, kun Pyhä Henki on lahjaksi saatu."
(Pyhää Henkeä ei saada lahjaksi omilla ratkaisuilla tai yrittämisellä, ei meidän oman ansiomme tähden, se vie lain alle. Pyhä Henki saadaan kasteessa. Kaikki on Jumalan työtä ja lahjaa meille. Luotamme Jumalan lupauksiin.)

Mielestäni rakkaus tunnustuskirjoja kohtaan on rakkautta Raamattua kohtaan.

Meitä erottaa se ratkaiseva tekijä että mielestäni ei ole olemassa kasteesta irroitettua erillistä Pyhän Hengen kastetta. Pyhän Hengen kaste liittyy normaaliin kasteeseen. Kaste on sakramentti.

Tuollainen opetus ei estä herätyssaarnan pitämistä (lain hylkäämisestä varoitetaan lujasti).

Emme pääse parempaan "vauhtiin" millään erillisellä Pyhän Hengen kasteella, joka ei liity mitenkään normaaliin kasteeseen. (Ei ole "kahden kastin" kristittyjä, ikäänkuin toisilla olisi "vauhti päällä" ja toiset jotenkin huonompia.) Tuo on vain sitä että ihmistä yritetään laittaa uudelleen lain alle. Mielestäni et erota lakia ja evankeliumia oikealla tavalla. Syytät ihmisiä siitä että he eivät (ITSE) anna itseään TÄYDELLISESTI Jumalan käsiin. Mitä muuta tuo voi tarkoittaa kuin lain täyttämistä täydellisesti? (Ymmärsin tuosta että sillä ikäänkuin saavutettaisiin jotakin. Jumalan edessä?)

Kysyn vielä:
Saavutammeko Jumalan edessä yhtään mitään omilla teoillamme? (Viimeksi pidit tällaista kysymystä lain hylkäämisenä ja synnin hyväksymisenä.) Mielestäni emme saavuta mitään omilla ratkaisuillamme. Meidän omat ratkaisut on nähty. Ne ovat tuottaneet vain kuolemaa. (Syntiinlankeemus yms.)

Lue lisää

//"Luterilaisuus ei ole uskonto."//

Väärin. Luterilaisuus on uskonto, kristinusko ei ole uskonto.

Tuomas M kirjoitti:

> Usko on vaellusta, se on kypsymisprosessi.
//"> Me kasvamme Jumalan lapsina kohti Kristuksen kaltaisuutta.
> Ja se voi tapahtua vain, jos annamme koko elämämme Jumalan käyttöön."

Pyhitystä voidaan myös luterilaisittain kutsua "prosessiksi", mutta sekoitatko tämän vanhurskauttamiseen? (Mielestäni taas yrität vetää ihmistä lain alle. Vaadit ihmiseltä tekoja, jopa KOKO ELÄMÄN antamista Jumalan käyttöön. "//

Rakas veli, huomaatko, että viet keskustelua koko ajan harhaan, vääristät sanojani, katsot vanhurskauttamiseksi ja lain alle viemiseksi sellaista, mikä on Hengessä vaeltamista - pyhitystä - ja sellaista, mikä kuuluu kristilliseen elävään uskoon.

Paavali kirjoittaa roomalaisille: "Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla."

Uskotko sinä elävään Jumalaan?

Lue lisää

> Rakas veli, huomaatko, että viet keskustelua
> koko ajan harhaan, vääristät sanojani, katsot
> vanhurskauttamiseksi ja lain alle viemiseksi sellaista,
> mikä on Hengessä vaeltamista - pyhitystä - ja sellaista,
> mikä kuuluu kristilliseen elävään uskoon.

Siltä tekstisi ovat kuitenkin vaikuttaneet. Sen vaikutelman itse saan. Vaadit koko ajan ihmiseltä jotain.

Mielestäni esim. seuraava kohta osuu juuri aiemmin esitettyihin teksteihin.

Kasteenuusijoiden harhaoppeja (ratkaisukeskeisyys on tännepäin kallellaan, vaikka eivät siis olisikaan kasteenuusijoita).

"1. Meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä ei ole yksin Kristuksen kuuliaisuus ja ansio vaan myös oma uudistumisemme ja oma hurskautemme, vaelluksemme Jumalan edessä. Hurskaus on heidän mukaansa pääasiassa heidän erityisten sääntöjensä noudattamista, omavalintaista hengellisyyttä, eräänlaista uutta munkkilaisuutta.""

Emme saavuta ratkaisullamme mitään. Usko on Jumalan tekoa, ei meidän. Itse voimme ainoastaan mennä vastaanottamaan, mennä kuuntelemaan Jumalan sanaa. Mutta kukaan ei voi tulla Kristuksen/Jumalan tykö, ellei Jumala sitä salli tai saa aikaiseksi.

Mitä / miksi olet vaatimassa ihmiseltä koko ajan jotain (koen sen koko ajan niin että muka saavuttaisimme sillä jotain Jumalan edessä tai että saisimme teoillamme aikaan jotain missä Jumala on erityisesti läsnä, aivan kuten jossakin sakramentissa)? Kaikki on Jumalan aikaan saamaa, ei ihmisen.

> Paavali kirjoittaa roomalaisille: "Jumalan
> armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä,
> veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi,
> Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette
> Jumalaa järjellisellä tavalla."
>
> Uskotko sinä elävään Jumalaan?

Voitko todella väittää luterilaisia tunnustuskirjoja lain hylkäämisestä tai uskon vähättelystä, tai Kristuksen kieltämisestä? (Vai mitä kysymyksesi tarkoittaa?)

Luterilaisuus ei ole uskonto, koska se kuuluu kristinuskoon (äsken juuri sanoit että kristinusko ei ole uskonto. Mutta luterilaisuushan kuuluu kristinuskoon). Vai meinaatko että luterilaisuus ei ole kristinuskoa? Mihin kirkkokuntaan itse kuulut (vai kuulutko luterilaisuuteen)?

toinen kirjoitti:

Tästä tuli hiukan pitkä. Viestin keskivaiheilla on ainoastaan lainauksia tunnustuskirjoista. Aluksi lyhyempi lainaus.

> Jumala ei erottele ihmisiä, mutta sinä olet
> katsonut sopivaksi sijoittaa minut jo lokeroon,
> vaikka et tiedä hengellisestä historiastani
> yhtään mitään.

Kerro toki, että miten ajattelet uudestisyntymisestä. Ymmärsin kirjoituksistasi että olet antamassa erilliselle henkikasteelle sakramentaalista vaikutusta.

Olen toki kiinnostunut siitä että millaisen hengellisen liikkeen / opetuksen koet oikeanlaisena. Se voisi valaista jonkin verran myös näitä keskusteluja.
Tahdotko kertoa historiastasi / siitä että mitä liikettä nykyisin pidät hyvänä? Olisi toki kiintoisaa kyllä tietää.

Mielestäni kaikki kuulumme johonkin "lokeroon", jonka voi jollakin tavoin määritellä. Itsenikin voi määritellä kuuluvan tietynlaiseen lokeroon.

Itse olen aiemmin liikkunut vapaissa suunnissa (rippileirin jälkeen) ja yhteiskristillisissä jutuissa tai ev.lut paikoissa (Kansanlähetys tai opiskelijatyö). Nykyisin olen perusluterilainen.

> Paavalikin kertoo, miten voit saada voiton synnistä,
> mutta hän ei kerro miten voisit olla täydellinen.

Mielestäni emme koskaan saa täydellistä voittoa synnistä, olemme koko ajan syyllisiä Jumalan edessä.
Nyt en ole aivan varma että kumpaa tuolla lauseella tarkoitat. Mielestäni sanot että ihminen voi saada (täydellisen?) voiton synneistä ja voiko jopa ihminen itse saada sen aikaan (ratkaisullaan)? Mutta samalla kuitenkin sanot että ei kuitenkaan voi saada täydellistä voittoa synneistä.

Jumalan edessä kelpaa ainoastaan täydellisyys: joko niin että itse täytämme lain tai sitten se että syntimme luetaan Kristuksen päälle hänen kannettavakseen.

Mielestäni olemme aina, joka päivä, järkyttävän syyllisyyden alaisia pelkästään jo perisyntimme vuoksi. "Voiton saaminen synnistä" tai pyhitys ei tuo apua tuohon syyllisyyteen, jonka alaisia joka päivä itsessämme olemme. Suurin huolen aihe on se että ihminen pääsee Kristuksen turviin eikä joudu lain alle. Laki ja evankeliumi tulee tarkoin erottaa toisistaan. Sen suhteen opettajat ovat paljossa vastuussa puheistaan.

Yhdytkö seuraavaan?
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/1.html

"Ensiksi on varmaa: Ei riitä, että kristityt pitävät syntinä ja tietävät synniksi teoin tapahtuvan Jumalan käskyjen rikkomisen. Ennen kaikkea on todella pidettävä syntinä ja synniksi tiedettävä se kauhea, pöyristyttävä perinnöllinen sairaus, joka on turmellut koko ihmisluonnon. Se on jopa pääsynti, kaikkien tekosyntien juuri ja lähde. Tohtori Luther sanoo sitä luonnon- eli persoonansynniksi 5 antaen ymmärtää, että ihmisen luonto ja persoona on syntinen, vaikka hän ei ajattelisi, puhuisi eikä tekisi mitään pahaa, mikä kuitenkin on ihmisluonnolle mahdotonta esivanhempiemme lankeemuksen jälkeen. Luonnon ja persoonan on perisynti hengellisenä leprana perin pohjin, läpikotaisin myrkyttänyt ja turmellut Jumalan silmissä. Siitä turmeluksesta, ensimmäisen ihmisen lankeemuksen perusteella, Jumalan laki syyttää luontoamme eli persoonaamme ja tuomitsee sen. Siten me olemme luontomme (Ef. 2:3) puolesta vihan, kuoleman ja kadotuksen lapsia, jos ei Kristuksen ansio pelasta meitä siitä tilasta."

" 5. Viidenneksi. Tämä peritty turmelus on niin suuri ja hirmuinen, että Jumala yksin Herran Kristuksen tähden voi peittää sen silmillään ja antaa sen anteeksi, kuten hän tekee kastetuille, uskoville ihmisille. Sen vääristämä ja turmelema ihmisluonto voidaan parantaa vain yhdellä tavalla: Pyhän Hengen täytyy synnyttää ja luoda ihminen uudeksi. Tämä uudistuminen pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen. "

Seuraavat opit hylätään.

"6. Perisynti ei ole hyvien hengellisten kykyjen menettämistä eikä puutetta vaan ainostaan ulkoinen este niiden toiminnalle, niin kuin ei magneettikaan menetä voimaansa vaan ainoastaan estyy vaikuttamasta, jos sitä sivellään kynsilaukan mehulla. Perisynnin tahra voidaan muka helposti pyyhkiä pois niin kuin likapilkku kasvoista tai maalitäplä seinästä."


Ei ole mitään erillistä "sakramenttia" (kasteesta irrotettua henkikastetta), jolla perisynnistä pääsisi eroon tai että pääsisimme "parempaan vauhtiin". Olemme kammottavalla tavalla syyllisiä joka päivä. Teemme syntiä joka päivä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Kasteessa (siis ei erillisessä henkikasteessa, koska normaalissa kasteessa jo saamme Pyhän Hengen, vaan tuossa normaalissa kasteessa,) uudistuminen pannaan vasta alulle. Emme pääse / saa parempaa "draivia" päälle millään keinoin. Emme voi päästä ikäänkuin "voiteluun" sisälle, jolloin meno olisi muka parempaa kuin tavallisesti.

Ongelma lienee siinä että sinä sisällytät "uudestisyntymisen" tuohon henkikasteeseen (kuten jo eräässä viestissä kirjoitin). Jotain "ulkoista" muutosta ns. vapaissakin suunnissa kaivataan. Tuo kaipaus suuntautuu ihmisen ratkaisuun, se saa sakramentaalisen sisällön. Tällöin kaste jää merkityksettömäksi. Kaste tyhjennetään sen sakramentaalisesta merkityksestä. Vapaat suunnat ovat tyhjentäneet kasteelta sen sisällön, ja tällöin he ovat joutuneet siirtämään tuon sisällön jonnekin muualle. Se on siirretty ihmisen ratkaisuun tai erilliseen henkikasteeseen. Kaste on (raamatullisesti ottaen) sakramentti. Ihmisen ratkaisu tai normaalista kasteesta irroitettu henkikaste eivät ole sakramentteja, niissä Kristus ei ole erityisellä tavalla läsnä kuten kasteessa tai ehtoollisessa, eli ihmisen ratkaisuun liittyen ei tapahdu mitään erityistä Jumalan aikaansaamaa asiaa.

> Jos meillä on Pyhän Hengen kaste, rakastamme Herraa;
> uskomme koko hänen Sanansa ja Hänen avullaan tottelemme
> sitä. Katso itseäsi sellaisena kuin olit ennen uskoa Kristukseen
> ja vertaa siihen, mitä olet nyt. Näetkö muutoksen? Oletko todella
> vastaanottanut elämää mullistavan Pyhän Hengen kasteen - kokemuksen,
> joka antaa sinulle hengellisen mielen, ei vain uskonnollisen suuntautumisen?

(Näenkö muutoksen.)
Olen edelleen peristyntinen ja se on valtavalla tavalla syyllisyyttä Jumalan edessä.
"Tämä uudistuminen (eli pyhitys) pannaan tässä elämässä vasta alulle; tulevassa elämässä se on oleva täydellinen."
Kokemus ei ole sakramentti.

Luterilaisuus ei ole uskonto. Luterilaisuudessa (esim. tunnustuskirjoissa) toistetaan koko ajan, oikeastaan alinomaa, (elävän) uskon tärkeyttä. Ilman uskoa emme pääse Taivaan Kotiin. Se ei ole kuollutta uskoa, joksi sitä syytät. Kansankirkossa voidaan monien ihmisten suhteen heittää usko romukoppaan, mutta se ei ole esim. luterilaisten tunnustuskirjojen vika tai opetuksen vika. Se on ihmisten vika. Opetus, jos se on luterilaista, on minun mielestäni kohdallaan. Tällä hetkellä kansankirkossa ei edes tiedä, että miten siellä opetetaan. Saatetaan opettaa jopa room.katolisuuden tyyliin tai vapaiden suuntien tyyliin.

> Usko on vaellusta, se on kypsymisprosessi.
> Me kasvamme Jumalan lapsina kohti Kristuksen kaltaisuutta.
> Ja se voi tapahtua vain, jos annamme koko elämämme Jumalan käyttöön."

Pyhitystä voidaan myös luterilaisittain kutsua "prosessiksi", mutta sekoitatko tämän vanhurskauttamiseen? (Mielestäni taas yrität vetää ihmistä lain alle. Vaadit ihmiseltä tekoja, jopa KOKO ELÄMÄN antamista Jumalan käyttöön. Saavutetaanko tällä jotain Jumalan edessä? Tottakai pyhitystä ajatellen annamme elämämme Jumalan käsiin, mutta ei se oman pingottamisen kautta tapahdu vaan ihan automaattisesti.)

Kyllä luterilaisuuskin "vaatii" tekoja, mutta sitä ei sekoiteta vanhurskauttamiseen. Minulle jää vähän epäselväksi että minkä tähden vaadit täydellistä antautumista (ihmisen tekona). Emme saavuta sillä mitään omana tekona ja omalla pingottamisella vaan se tapahtuu ihan itsestään. Jumala saa sen aikaan. Emme voi esitellä Jumalalle omia ratkaisujamme. Meidän ratkaisumme on nähty. (Toistan itseäni, mutta niin taidamme molemmat tehdä.)

Eikä tekoja koskaan voi puristaa itsestään (tekemällä sen että ANTAUTUU TÄYSIN Jumalalle). Ei, vaan ne teot "tulevat ikäänkuin itsestään". Jos niitä täytyy puristaa itsestään, niin silloin joudut mielestäni lain alle.

> Oletko todella vastaanottanut elämää mullistavan
> Pyhän Hengen kasteen - kokemuksen, joka antaa
> sinulle hengellisen mielen, ei vain uskonnollisen suuntautumisen?

Meillä on erilainen kastekäsitys. Pyhän hengen saaminen liittyy kasteeseen. Jos ihminen on luopunut ja palaa kasteen armoliittoon, niin hän saa Pyhän Hengen takaisin. Kaste on sakramentti. Kokemus (käytit sellaista sanaa) ei ole sakramentti.

> Valitettavasti, jos katsot tämän päivän ihmisiä,
> he rakastavat kirkkoa ja uskontunnustusta enemmän
> kuin he rakastavat Jumalaa tai hänen Sanaansa.

Monet kansankirkossa elävät tuhlaajapojan tiellä / eivät usko Kristukseen.
Mutta sitä en tunnista että ihmiset rakastaisivat enemmän uskontunnustusta kuin Jumalaa tai Sanaa.

Uskontunnustuksessa on vain rajattu pois harhaoppeja ja rajattu niitä asioita joihin tulisi uskoa (on kerrottu että mikä on oikein ja mikä väärin). Tuo on mielestäni tehty oikealla tavalla luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Ne ovat avuksi kristitylle. Niistä löytää helposti että mikä on raamatullinen opetus asioista. Ilman apuja / selitysta on paljon vaikeampi ymmärtää monia asioita Raamatusta. Tunnustuskirjat ovat oikein mainio apu kristitylle. Kehoitan jokaista tutkimaan niitä. Toki kannattaa ensin lukea Raamattua, jos ei ole kumpaakaan vielä lukenut. Mutta "vähä katekismuskin" on hyvä lukea. Se on ikään kuin "kansanraamattu", jossa on pääkohtia joita on hyvä kristityn tietää. (Ne ovat raamatullisia.)

Ajatteletko mm. seuraavalla tavalla? (Yhdytkö luterilaisiin tunnustuskirjoihin? Kopioin nyt näitä tekstejä tähän. En tiedä onko se järkevää, koska voihan niitä lukea suoraankin netistä, mutta laitanpa silti.)

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t4.html
1. Jos kerran usko on todellinen ja elävä eikä kuollut, se tuottaa varmasti, ilman epäilystä, hyviä tekoja, niin kuin hyvä puu hedelmiä.

2. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme samalla, että hyvät teot on tyyten suljettava ulkopuolelle, milloin on kysymys pelastuksestamme, samoin kuin Jumalalle kelpaavan vanhurskauden uskonkohtaa käsiteltäessä. ...

5. Sanat knecessitas, necessarium, 'välttämättömyys' ja 'välttämätön', eivät uudestisyntyneistä puhuttaessa kuitenkaan tarkoita pakkoa vaan ainoastaan velvoitusta siihen kuuliaisuuteen, jota oikein uskovat, sikäli kuin ovat uudestisyntyneitä, osoittavat vapaaehtoisesti, eivät pakosta eivätkä (Room. 6:14;Room. 7:6;Room. 8:14) lain vaatimuksesta, koska "he eivät enää ole lain vaan armon alla".

6. Niinpä me myös uskomme, opetamme ja tunnustamme, ettei lausetta: "Uudestisyntyneet tekevät vapaaehtoisesti hyviä tekoja" saa tulkita siten, että uudestisyntynyt ihminen muka saa vapaasti valita, milloin hän tekee hyvää, milloin ei; tai että hän voi säilyttää uskon, vaikka harjoittaakin ehdoin tahdoin syntiä.

10. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme vielä, että uskoa ja autuutta eivät meissä säilytä teot vaan ainoastaan Jumalan Henki uskon kautta. Hyvät teot ovat todisteina siitä, että Henki on läsnä ja asuu meissä.

Väärä oppi
1. Me siis hylkäämme ja torjumme sellaisen puheen ja opetuksen, että hyvät teot ovat välttämättömät pelastukseen, että kukaan ei koskaan ole pelastunut ilman hyviä tekoja ja että pelastuminen ilman hyviä tekoja on mahdotonta.

2. Me hylkäämme ja torjumme tämän tyhjän sanonnan: "Hyvät teot ovat pelastuksen kannalta vahingollisia." Sanonta herättää pahennusta, ja siitä on haittaa kristilliselle siveydelle.


http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t3.html

2. Näin ollen me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että meidän Jumalalle kelpaava vanhurskautemme tarkoittaa sitä, että Jumala sulasta armosta antaa meille synnin anteeksi vaatimatta meiltä mitään edeltävää, samanaikaista tai myöhempää suoritusta, ansiota tai arvollisuutta. Jumala lahjoittaa meille ja lukee hyväksemme Kristuksen vanhurskauden, joka on yhtä kuin hänen kuuliaisuutensa. Sen vanhurskauden perusteella Jumala ottaa meidät armollisen suosionsa piiriin ja pitää meitä vanhurskaina.

Päinvastaisen opin hylkääminen:

4. Usko ei katsele yksin Kristuksen kuuliaisuutta vaan tarkkailee lisäksi sitä, kuinka Kristuksen jumalallinen luonto asuu ja vaikuttaa meissä ja kuinka tämä asuminen peittää meidän syntimme.

7. Usko pelastaa sen tähden, että se panee meissä alulle uudistumisen, joka saa aikaan rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

8. Uskolla on tosin vanhurskauttamisessa suurin merkitys, mutta Jumalalle kelpaavaan vanhurskauteemme kuuluvat myös uudistus ja rakkaus. Ne eivät kylläkään ole vanhurskautemme tärkeimpänä perusteena, mutta ilman uudistusta ja rakkautta ei vanhurskautemme ole Jumalan silmissä ehyt eikä täydellinen.

9. Uskovat tulevat Jumalan edessä vanhurskaiksi ja pelastuvat sekä heidän hyväkseen luetun Kristuksen vanhurskauden että heissä alkaneen uuden kuuliaisuuden perusteella tai myös osaksi Kristuksen vanhurskauden hyväksilukemisen, osaksi taas alulle pannun uuden kuuliaisuuden perusteella.

11. Usko ei vanhurskauta ilman hyviä tekoja. Hyviä tekoja vaaditaan ehdottomasti vanhurskauttamisen edellytyksenä; ihmistä ei siis voida vanhurskauttaa, ellei hänellä ole hyviä tekoja.


Laki ja evankeliumi
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t5.html

Jumalan sanan puhdas oppi
1. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että lain ja evankeliumin erottaminen on hyvin kirkas valo, jota kirkossa on erittäin tunnollisesti vaalittava. Siinä valossa Jumalan sanaa jaetaan oikein, niin kuin pyhä (2 Tim. 2:15) Paavali kehottaa tekemään.

2. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että laki on varsinaisesti se jumalallinen oppi, joka opettaa, mikä on oikein eli mikä on Jumalalle mieluista; se nuhtelee kaikesta, mikä on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista.

3. Niinpä kaikki, mikä nuhtelee synnistä, on lain saarnaa ja kuuluu sen piiriin.

4. Evankeliumi on sitä vastoin sanan varsinaisessa merkityksessä sitä oppia, joka ilmoittaa, mitä sellaisen ihmisen tulee uskoa, joka ei ole pitänyt lakia ja joka on lain tuomitsema: Kristus on sovittanut ja maksanut kaiken synnin sekä hankkinut ja ansainnut syntiselle syntien anteeksiannon, (Room. 1:17) Jumalalle kelpaavan vanhurskauden ja iankaikkisen (2 Kor. 5:21) elämän, edellyttämättä syntiseltä mitään omaa ansiota.

5. Tämä kiista on saanut alkunsa siitä, että Pyhä Raamattu käyttää sanaa "evankeliumi" eri merkityksessä. Sen johdosta me ilmoitamme uskovamme, opettavamme ja tunnustavamme seuraavan: On oikein sanoa ja kirjoittaa, että evankeliumi on parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen julistusta, silloin kuin sanalla "evankeliumi" tarkoitetaan koko sitä Kristuksen oppia, jota hän itse julisti opetusvirkaa hoitaessaan, kuten myös hänen apostolinsa. Tässä mielessä sanaa käytetään Mark. 1:15 Ap.t. 20:34.

6. Jos kuitenkin laki ja evankeliumi esitetään vastakohtina ja sanotaan Moosesta lain, Kristusta evankeliumin saarnaajaksi, siinä tapauksessa evankeliumi ei ole parannus- tai nuhdesaarnaa, vaan se on sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti yksinomaan lohdutussaarnaa, "iloinen sanoma", joka ei nuhtele eikä pelästytä vaan joka lohduttaa lain kauhistuttaman omantunnon. Se vetoaa yksin Kristuksen ansioon, ja saarnaamalla suloisesti Kristuksen ansaitsemasta Jumalan armosta ja laupeudesta se rohkaisee pelästyneen omantunnon.

8. Niin kauan kuin puhe Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta julistaa Jumalan vihaa ja järkyttää ihmistä, se ei kuitenkaan vielä ole varsinaista evankeliumin saarnaa. Se on Mooseksen ja lain julistamista ja siis Kristuksen (Jes. 28:21) "vierasta työtä", jonka tehtyään hän vasta pääsee hoitamaan omaa virkaansa, armon julistamista, lohduttamista, eläväksi tekemistä eli varsinaista evankeliumin saarnaamista.

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/5.html
"Aina kun saarnataan meidän synneistämme ja Jumalan vihasta, saarnataan lakia, tapahtui se miten tai milloin tahansa. Evankeliumia taas on kaikki sellainen saarna, joka ojentaa ja antaa meille armon ja anteeksiantamuksen Kristuksessa eikä tiedä mistään muusta."

" Puolustus sanoo,54 ettei lain saarnaaminen riitä saamaan aikaan oikeaa, pelastavaa parannusta, vaan evankeliumin täytyy tulla lisäksi. Nämä kaksi oppia esiintyvät siis rinnakkain; toinen toisensa rinnalla niitä on opetettava, mutta samalla on säilytettävä oikea järjestys ja asianmukainen erotus. Lainhylkääjät eli antinomistit tuomitaan täydellä syyllä, he kun tahtovat lopettaa kirkosta lain saarnaamisen ja vaativat, että syntiä on nuhdeltava ja katumuksen tuskaa aikaansaatava yksinomaan evankeliumia opettamalla, ilman lain saarnaa."

"Me uskomme ja tunnustamme, että Jumalan seurakunnassa on yhä uudestaan aina maailman loppuun saakka uutterasti tähdennettävä näitä kumpaakin oppia, mutta siten, että äsken mainittu tärkeä ero pysyy selvänä. Uuden liiton virkaan kuuluu saarnata lakia. Lain uhkauksin on katumattomat ihmiset saatava kauhistumaan, tuntemaan syntinsä ja tekemään parannus. Heitä ei kuitenkaan saa ajaa masennukseen eikä epätoivoon. Laki on nimittäin "kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme" (Gal. 3:24). Se ei viittaa eikä ohjaa Kristuksesta pois vaan Kristukseen, joka on "lain loppu" (Room. 10:4). Saarnaamalla pyhää evankeliumia Herrastamme Kristuksesta sanankuulijoita on sitten myös lohdutettava ja rohkaistava. Heidän on saatava kuulla, että Jumala antaa heille Kristuksen kautta kaikki synnit anteeksi, jos he uskovat evankeliumin; Jumalan ottaa heidät Kristuksen tähden lapsikseen sekä tekee heistä vanhurskaita ja autuaita. Tämä tapahtuu yksinomaan armosta, ansioita kyselemättä. Kuitenkaan he eivät saa käyttää Jumalan armoa väärin; he eivät saa tehdä syntiä armon toivossa. Tähän tapaan apostoli Paavali selittää lain ja evankeliumin välistä eroa perusteellisesti ja väkevästi 2 Kor. 3:7-9.

Nämä kaksi oppia, laki ja evankeliumi, on siis säilytettävä erillään, niitä toisiinsa sekoittamatta; toisen tehtäviin ei saa lukea sitä, mikä kuuluu toiselle. Muutoin käy helposti niin, että Kristuksen ansio ja hyvät teot jäävät varjoon. Evankeliumista tulee uudestaan lainomista oppia, niin kuin paavin kirkossa on tapahtunut. Kristityiltä riistetään se oikea lohdutus, jonka evankeliumi antaa lain heitä kauhistaessa. Paavinvalta päästetään ovesta takaisin Jumalan kirkkoon.

Tämän kaiken torjumiseksi lain ja evankeliumin välinen todellinen ja oikea ero on säilytettävä selvänä ja sitä on uutterasti opetettava. On tarkoin varottava kaikkea, mikä voisi antaa aiheen sekoittaa laki ja evankeliumi ja hämmentää ne yhdeksi ainoaksi opiksi (confusio inter legem et evangelium). On siis väärin ja vaarallista tehdä evankeliumista parannus- eli nuhdesaarnaa.

Kysymys on nyt evankeliumista sanan varsinaisessa merkityksessä, lain vastakohtana. Joskus sanaa taas käytetään yleisemmässä merkityksessä, tarkoittamaan koko kristillistä oppia. Sanotaanhan Puolustuksessakin muutamia kertoja evankeliumia saarnaksi parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Samalla Puolustus kuitenkin tekee tiettäväksi, että sanan varsinaisessa merkityksessä evankeliumi on lupaus syntien anteeksiantamisesta ja syntisen vanhurskauttamisesta Kristuksen tähden, laki on sitä vastoin sanaa, joka syyttää synnistä ja tuomitsee kadotukseen. "

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/12.html
Tämäkin on hyvä:
"Kasteenuusijoiden harhaoppeja

Me hylkäämme seuraavat kasteenuusijoiden kerettiläiset harhaopit, joita ei ole suvaittava kirkon, valtion eikä perheen ja talouselämän piirissä:

1. Meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä ei ole yksin Kristuksen kuuliaisuus ja ansio vaan myös oma uudistumisemme ja oma hurskautemme, vaelluksemme Jumalan edessä. Hurskaus on heidän mukaansa pääasiassa heidän erityisten sääntöjensä noudattamista, omavalintaista hengellisyyttä, eräänlaista uutta munkkilaisuutta."


Lain kolmannesta käytöstä. Tämä kannattaisi lukea kokonaan.
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/6.html
Samasta aiheesta suppeammin. (Tämäkin kannattaisi lukea.)
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/t6.html
Mm.:
"5. Hengen hedelmiä ovat sitä vastoin ne teot, joita uskovissa asuva Jumalan Henki saa aikaan uudestisyntyneiden välityksellä."

http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/puolustus/IVr.html
Me siis myönnämme, että lain täyttämisen tulee päästä meissä alulle ja sitten yhä enenevässä määrässä toteutua. Tähän sisällytämme kummankin, sekä hengelliset mielenliikkeet että ulkonaiset hyvät teot. Vastapuolelta esitetään siis väärä syytös, kun väitetään, etteivät meikäläiset muka opeta hyviä tekoja. Eiväthän meikäläiset ainoastaan vaadi niitä, vaan myös osoittavat, miten niitä voidaan tehdä. Huono lopputulos on todisteena noita teeskentelijöitä vastaan. Hehän pyrkivät kaikin voimin lakia täyttämään, mutta eivät pääse yritystä pidemmälle. Ihmisluonto on niin perin heikko, ettei se omien voimiensa varassa pysty tekemään vastarintaa Perkeleelle, vaan tämä pitää kahleissa kaikkia, joita usko ei ole vapauttanut. Perkelettä vastaan tarvitaan Kristuksen voima. Koska me tiedämme, että meillä Kristuksen tähden on lupaus rukousten kuulemisesta, me anomme, että Pyhä Henki meitä hallitsisi ja puoltaisi, ettemme petettyinä joutuisi harhaan emmekä yllytyksestä ryhtyisi mihinkään, mikä on Jumalan tahtoa vastaan. Juuri näin psalmikin opettaa: (Ps. 68:19) "Hän vangitsi vankeuden, antoi lahjoja ihmisille." Voittihan Kristus Perkeleen ja antoi meille lupauksen ja Pyhän Hengen, että mekin Jumalan avulla voittaisimme. Samoin sanotaan (1 Joh. 3:8): "Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi Perkeleen teot." Sitten me emme ainoastaan opeta, kuinka lakia voidaan täyttää, vaan myös, miten mahdollinen täyttäminen voi miellyttää Jumalaa. Sehän ei perustu siihen, että lain kaikki vaatimukset täytetään, vaan siihen, että me olemme Kristuksessa, niin kuin kohta osoitamme.

Nyt on siis selvää, että meikäläiset vaativat hyviä tekoja. Niin, vieläpä me lisäämme tähän senkin, että on mahdotonta erottaa rakkautta Jumalaan, vaikka se on vähäistäkin, uskosta, koska Isän tykö päästään Kristuksen kautta. Vasta saatuamme syntimme anteeksi me pääsemme varmuuteen siitä, että meillä todella on Jumala, nimittäin että Jumala pitää meistä huolen. Näin me huudamme häntä avuksi, kiitämme häntä, pelkäämme ja rakastamme, niin kuin Johannes opettaa 1. kirjeessään: (1 Joh. 4:19) "Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä." Hänhän antoi Poikansa meidän edestämme ja antoi meille synnit anteeksi. Tällä tavoin Johannes ilmaisee, että usko käy edellä ja rakkaus seuraa sitä. Sama usko, josta nyt puhumme, tulee näkyviin kääntymyksessä: se syntyy omantunnon kauhistuksissa, kun tajuamme Jumalan meidän synteihimme kohdistuvan vihan ja etsimme syntien anteeksiantamusta ja vapautusta synnistä. Tällaisten kauhujen keskellä ja muissa koettelemuksissa on tämän uskon määrä kasvaa ja vahvistua. Siitä syystä sitä ei voikaan olla niissä, jotka elävät lihan mukaan, noudattavat himojaan ja saavat ilonsa niistä. Siksi Paavali sanoo: (Room. 8:1) "Ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, jotka eivät vaella lihan, vaan Hengen mukaan." Samoin: "Emme ole velassa lihalle, lihan mukaan elääksemme. Sillä jos te lihan mukaa elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Niin ollen se usko, joka kauhistuneessa, syntiä pakoon pyrkivässä omassatunnossa omistaa syntien anteeksiantamuksen, ei voi säilyä niissä, jotka alistuvat himojen alaisuuteen, eikä se voi pysyä kuolemansynnin rinnalla.

Näistä uskon vaikutuksista vastustajat valikoivat yhden ainoan, rakkauden, ja opettavat, että rakkaus vanhurskauttaa. Tässähän on selvä osoitus siitä, että he opettavat yksinomaan lakia. Eivät he opeta, että me ensin otamme uskon kautta vastaan syntien anteeksiantamuksen. Eivät he opeta Kristuksesta, välimiehestä, että meillä on lepytetty Jumala Kristuksen eikä oman rakkautemme tähden. Mutta he eivät sano, millainen tämä rakkaus on, eivätkä he pystykään sanomaan. He kerskuvat täyttävänsä lain, vaikka se kunnia kuuluu nimenomaan Kristukselle. Omiin tekoihin luottaen he yrittävät suojautua Jumalan tuomiolta, väittäväthän he vastaavuusansion nojalla ansaitsevansa armon ja iankaikkisen elämän. Sehän on suoraan sanoen jumalatonta ja väärää luottamusta. Emmehän me voi tässä elämässä lakia täyttää, koska lihallinen luontomme jatkuvasti synnyttää pahoja mielenliikkeitä siitä huolimatta, että Pyhä Henki niitä meissä vastustaa.

Joku saattaa nyt huomauttaa: Myönnämmehän mekin, että rakkauteen tarvitaan Pyhän Hengen apu, ja toisaalta rakkaus on vanhurskautta, koska se on lain täyttämys. Mikä oikeastaan estää meitä opettamasta, että rakkaus vanhurskauttaa? Tähän on vastattava seuraavaa. Ensinnäkin on varmaa, että me ...."

"Nyt siis käymme vastaamaan yllä mainitsemaamme vastaväitteeseen. Vastustajamme ovat oikeassa ajatellessaan, että vanhurskaus on lain täyttämistä. Onhan lakia kohtaan osoitettu kuuliaisuutta varmasti vanhurskautta. Mutta siinä he erehtyvät, kun luulevat, että meidät vanhurskautetaan lain nojalla. Mutta kun meitä ei vanhurskauteta lain nojalla, vaan me saamme syntien anteeksiantamuksen ja sovituksen uskolla, Kristuksen tähden, emmekä rakkauden tai laintäyttämyksen tähden, tästä seuraa välttämättä, että meidät vanhurskautetaan uskolla Kristukseen.

Edelleen: mainittu laintäyttämys eli lakia kohtaan osoitettu kuuliaisuus on kyllä vanhurskautta, milloin se on täydellistä, mutta meissä se on vähäistä ja epäpuhdasta. Sen vuoksi se ei voi olla itsessään kelvollista eikä otollista. Vaikkakin siis jo sen nojalla, mitä yllä olemme sanoneet, on varmaa, ettei vanhurskautus tiedä ainoastaan uudistuksen alkua, vaan sovitusta, jonka perusteella myöhemminkin olemme otollisia, on nyt mahdollista vielä paljon selkeämmin todeta, ettei mainittu alulla oleva laintäyttämys vanhurskauta, koska se on otollista ainoastaan uskon tähden. Ei meidän olekaan rakennettava luottamustamme sen varaan, että meidät luetaan Jumalan edessä vanhurskaiksi oman täydellisyytemme ja oman laintäyttämyksemme ansiosta, näin ohittaen Kristuksen ansio.

Ensinnäkin: Kristus ei lakkaa olemasta välimies senkään jälkeen, kun me olemme uudistetut. Harhan vallassa ovat ne, jotka kuvittelevat, että Kristus on vain hankkinut meille ensimmäisen armon, mutta me sitten olemme otollisia oman laintäyttämyksemme varassa ja ansaitsemme näin iankaikkisen elämän. Kristus jää välimieheksemme, ja meidän on aina oltava varmat siitä, että meillä hänen tähtensä on leppeä Jumala, vaikka itse olemme ansiottomat. Näinhän Paavali suorin sanoin opettaa sanoessaan: (1 Kor. 4:4) "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen tähden ole vanhurskautettu." Mutta hän onkin selvillä siitä, että hänet luetaan vanhurskaaksi Kristuksen tähden, tämän sanan (Room. 4:7) mukaisesti: (Ps. 32:1;) "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksiannetut." Tämä anteeksiantamus taas saadaan aina uskon kautta. Edelleen evankeliumin mukaisen vanhurskauden hyväksi lukeminen perustuu lupaukseen, ja sen tähden se siis aina otetaan vastaan uskolla. Meidän on aina oltava varmat siitä, että meidät luetaan vanhurskaiksi uskon kautta, Kristuksen tähden. Jos uudestisyntyneiden sittemmin pitäisi ajatella olevansa otollisia laintäyttämyksen tähden, milloin voisi kukaan omassatunnossaan olla varma siitä, että hän on Jumalalle otollinen? Emmehän me koskaan täytä lain kaikkia vaatimuksia. Siksipä on yhä uudestaan riennettävä lupauksen turviin, tuettava heikkouttamme sillä ja varmasti pääteltävä, että meidät luetaan vanhurskaiksi Kristuksen tähden, joka istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee lakkaamatta meidän puolestamme. (Room. 8:34) Jos joku arvelee olevansa jo vanhurskas ja otollinen oman laintäyttämyksensä ansiosta eikä Kristuksen lupauksen tähden, hän häpäisee tätä ylimmäistä pappia. Onkin aivan käsittämätöntä, miten kukaan ihminen voi kuvitella olevansa vanhurskas Jumalan edessä, jos syrjäyttää sovittajan ja välimiehen, Kristuksen."

"Augustinus sanoo sattuvasti: "Kaikki Jumalan käskyt täytetään silloin kun annetaan anteeksi se, mitä jää puuttumaan." Hän edellyttää siis uskoa myös hyviä tekoja harjoitettaessa, nimittäin että me uskomme olevamme Jumalalle otolliset Kristuksen tähden emmekä ajattele tekojemme sinänsä kelpaavan miellyttämään Jumalaa. Samoin sanoo Hieronymus pelagiolaisia vastaan. "Silloin me siis olemme vanhurskaita, kun tunnustamme olevamme syntisiä. Meidän vanhurskautemme ei perustu omaan ansioomme, vaan Jumalan armahtavaisuuteen.""

" Sama on Paavalin ajatus, kun hän kirjoittaa kolossalaisille: "Te olette täydelliset Kristuksessa." (Kol. 2:10) on kuin hän sanoisi: Vaikka te vielä olette kaukana lain vaatimasta täydellisyydestä, ei jäljellä oleva synti voi tuottaa teille tuomiota, koska meillä Kristuksen tähden on järkkymättömän varma sovitus, jos kerran uskotte, vaikkakin synti on piintyneenä teidän lihaanne."

" Meidän on aina pidettävä silmiemme edessä lupaus. Lupauksensa tähden, Kristuksen tähden, Jumala tahtoo olla meille leppeä ja vanhurskauttaa meidät, ei lain tähden eikä meidän tekojemme tähden."

" Näin ollen me saamme sen yksin uskosta, jos kohta sitä seuraakin lain täyttäminen, kun Pyhä Henki on lahjaksi saatu."
(Pyhää Henkeä ei saada lahjaksi omilla ratkaisuilla tai yrittämisellä, ei meidän oman ansiomme tähden, se vie lain alle. Pyhä Henki saadaan kasteessa. Kaikki on Jumalan työtä ja lahjaa meille. Luotamme Jumalan lupauksiin.)

Mielestäni rakkaus tunnustuskirjoja kohtaan on rakkautta Raamattua kohtaan.

Meitä erottaa se ratkaiseva tekijä että mielestäni ei ole olemassa kasteesta irroitettua erillistä Pyhän Hengen kastetta. Pyhän Hengen kaste liittyy normaaliin kasteeseen. Kaste on sakramentti.

Tuollainen opetus ei estä herätyssaarnan pitämistä (lain hylkäämisestä varoitetaan lujasti).

Emme pääse parempaan "vauhtiin" millään erillisellä Pyhän Hengen kasteella, joka ei liity mitenkään normaaliin kasteeseen. (Ei ole "kahden kastin" kristittyjä, ikäänkuin toisilla olisi "vauhti päällä" ja toiset jotenkin huonompia.) Tuo on vain sitä että ihmistä yritetään laittaa uudelleen lain alle. Mielestäni et erota lakia ja evankeliumia oikealla tavalla. Syytät ihmisiä siitä että he eivät (ITSE) anna itseään TÄYDELLISESTI Jumalan käsiin. Mitä muuta tuo voi tarkoittaa kuin lain täyttämistä täydellisesti? (Ymmärsin tuosta että sillä ikäänkuin saavutettaisiin jotakin. Jumalan edessä?)

Kysyn vielä:
Saavutammeko Jumalan edessä yhtään mitään omilla teoillamme? (Viimeksi pidit tällaista kysymystä lain hylkäämisenä ja synnin hyväksymisenä.) Mielestäni emme saavuta mitään omilla ratkaisuillamme. Meidän omat ratkaisut on nähty. Ne ovat tuottaneet vain kuolemaa. (Syntiinlankeemus yms.)

Lue lisää

//"> Oletko todella vastaanottanut elämää mullistavan
> Pyhän Hengen kasteen - kokemuksen, joka antaa
> sinulle hengellisen mielen, ei vain uskonnollisen suuntautumisen?

Meillä on erilainen kastekäsitys. Pyhän hengen saaminen liittyy kasteeseen. Jos ihminen on luopunut ja palaa kasteen armoliittoon, niin hän saa Pyhän Hengen takaisin. Kaste on sakramentti. Kokemus (käytit sellaista sanaa) ei ole sakramentti."//

Saman kasteen olen saanut kuin sinäkin. Ero on vain siinä, että Pyhä Henki tuo mukanaan aina myös kääntymisen, täydellisen mielenmuutoksen, joka on kokemus sinänsä.

toinen kirjoitti:

> Rakas veli, huomaatko, että viet keskustelua
> koko ajan harhaan, vääristät sanojani, katsot
> vanhurskauttamiseksi ja lain alle viemiseksi sellaista,
> mikä on Hengessä vaeltamista - pyhitystä - ja sellaista,
> mikä kuuluu kristilliseen elävään uskoon.

Siltä tekstisi ovat kuitenkin vaikuttaneet. Sen vaikutelman itse saan. Vaadit koko ajan ihmiseltä jotain.

Mielestäni esim. seuraava kohta osuu juuri aiemmin esitettyihin teksteihin.

Kasteenuusijoiden harhaoppeja (ratkaisukeskeisyys on tännepäin kallellaan, vaikka eivät siis olisikaan kasteenuusijoita).

"1. Meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä ei ole yksin Kristuksen kuuliaisuus ja ansio vaan myös oma uudistumisemme ja oma hurskautemme, vaelluksemme Jumalan edessä. Hurskaus on heidän mukaansa pääasiassa heidän erityisten sääntöjensä noudattamista, omavalintaista hengellisyyttä, eräänlaista uutta munkkilaisuutta.""

Emme saavuta ratkaisullamme mitään. Usko on Jumalan tekoa, ei meidän. Itse voimme ainoastaan mennä vastaanottamaan, mennä kuuntelemaan Jumalan sanaa. Mutta kukaan ei voi tulla Kristuksen/Jumalan tykö, ellei Jumala sitä salli tai saa aikaiseksi.

Mitä / miksi olet vaatimassa ihmiseltä koko ajan jotain (koen sen koko ajan niin että muka saavuttaisimme sillä jotain Jumalan edessä tai että saisimme teoillamme aikaan jotain missä Jumala on erityisesti läsnä, aivan kuten jossakin sakramentissa)? Kaikki on Jumalan aikaan saamaa, ei ihmisen.

> Paavali kirjoittaa roomalaisille: "Jumalan
> armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä,
> veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi,
> Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette
> Jumalaa järjellisellä tavalla."
>
> Uskotko sinä elävään Jumalaan?

Voitko todella väittää luterilaisia tunnustuskirjoja lain hylkäämisestä tai uskon vähättelystä, tai Kristuksen kieltämisestä? (Vai mitä kysymyksesi tarkoittaa?)

Luterilaisuus ei ole uskonto, koska se kuuluu kristinuskoon (äsken juuri sanoit että kristinusko ei ole uskonto. Mutta luterilaisuushan kuuluu kristinuskoon). Vai meinaatko että luterilaisuus ei ole kristinuskoa? Mihin kirkkokuntaan itse kuulut (vai kuulutko luterilaisuuteen)?

Lue lisää

//"Siltä tekstisi ovat kuitenkin vaikuttaneet. Sen vaikutelman itse saan. Vaadit koko ajan ihmiseltä jotain."//

Vaikutelman ovat saaneet aikaan sinun omat ennakkoasenteesi. Minä en vaadi keneltäkään mitään. Usko Kristukseen Jeesukseen ja Pyhä Henki johtavat meidät tuntemaan koko totuuden.

toinen kirjoitti:

> Rakas veli, huomaatko, että viet keskustelua
> koko ajan harhaan, vääristät sanojani, katsot
> vanhurskauttamiseksi ja lain alle viemiseksi sellaista,
> mikä on Hengessä vaeltamista - pyhitystä - ja sellaista,
> mikä kuuluu kristilliseen elävään uskoon.

Siltä tekstisi ovat kuitenkin vaikuttaneet. Sen vaikutelman itse saan. Vaadit koko ajan ihmiseltä jotain.

Mielestäni esim. seuraava kohta osuu juuri aiemmin esitettyihin teksteihin.

Kasteenuusijoiden harhaoppeja (ratkaisukeskeisyys on tännepäin kallellaan, vaikka eivät siis olisikaan kasteenuusijoita).

"1. Meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä ei ole yksin Kristuksen kuuliaisuus ja ansio vaan myös oma uudistumisemme ja oma hurskautemme, vaelluksemme Jumalan edessä. Hurskaus on heidän mukaansa pääasiassa heidän erityisten sääntöjensä noudattamista, omavalintaista hengellisyyttä, eräänlaista uutta munkkilaisuutta.""

Emme saavuta ratkaisullamme mitään. Usko on Jumalan tekoa, ei meidän. Itse voimme ainoastaan mennä vastaanottamaan, mennä kuuntelemaan Jumalan sanaa. Mutta kukaan ei voi tulla Kristuksen/Jumalan tykö, ellei Jumala sitä salli tai saa aikaiseksi.

Mitä / miksi olet vaatimassa ihmiseltä koko ajan jotain (koen sen koko ajan niin että muka saavuttaisimme sillä jotain Jumalan edessä tai että saisimme teoillamme aikaan jotain missä Jumala on erityisesti läsnä, aivan kuten jossakin sakramentissa)? Kaikki on Jumalan aikaan saamaa, ei ihmisen.

> Paavali kirjoittaa roomalaisille: "Jumalan
> armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä,
> veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi,
> Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette
> Jumalaa järjellisellä tavalla."
>
> Uskotko sinä elävään Jumalaan?

Voitko todella väittää luterilaisia tunnustuskirjoja lain hylkäämisestä tai uskon vähättelystä, tai Kristuksen kieltämisestä? (Vai mitä kysymyksesi tarkoittaa?)

Luterilaisuus ei ole uskonto, koska se kuuluu kristinuskoon (äsken juuri sanoit että kristinusko ei ole uskonto. Mutta luterilaisuushan kuuluu kristinuskoon). Vai meinaatko että luterilaisuus ei ole kristinuskoa? Mihin kirkkokuntaan itse kuulut (vai kuulutko luterilaisuuteen)?

Lue lisää

//"Luterilaisuus ei ole uskonto, koska se kuuluu kristinuskoon (äsken juuri sanoit että kristinusko ei ole uskonto. Mutta luterilaisuushan kuuluu kristinuskoon). Vai meinaatko että luterilaisuus ei ole kristinuskoa?"//

Ole tarkempi erilaisissa käsitteissä, sillä alkuperäinen on aina alkuperäinen.

Tuomas M kirjoitti:

//"Luterilaisuus ei ole uskonto, koska se kuuluu kristinuskoon (äsken juuri sanoit että kristinusko ei ole uskonto. Mutta luterilaisuushan kuuluu kristinuskoon). Vai meinaatko että luterilaisuus ei ole kristinuskoa?"//

Ole tarkempi erilaisissa käsitteissä, sillä alkuperäinen on aina alkuperäinen.

Lue lisää

Luterilaisuus on juuri sitä alkuperäistä kristinuskoa.

Mielestäni nyt aletaan kommentoimaan jo hiukan vääränlaisia asioita.

Tuomas M kirjoitti:

//"Siltä tekstisi ovat kuitenkin vaikuttaneet. Sen vaikutelman itse saan. Vaadit koko ajan ihmiseltä jotain."//

Vaikutelman ovat saaneet aikaan sinun omat ennakkoasenteesi. Minä en vaadi keneltäkään mitään. Usko Kristukseen Jeesukseen ja Pyhä Henki johtavat meidät tuntemaan koko totuuden.

Lue lisää

Yhdytkö luterilaisissa tunnustuskirjoissa opetettuun vanhurskauttamisoppiin (tai luterilaiseen vanhurskauttamisoppiin)? Ja opetukseen pyhitystä koskien?

Mitä kaste merkitsee?

Tuomas M kirjoitti:

//"Siltä tekstisi ovat kuitenkin vaikuttaneet. Sen vaikutelman itse saan. Vaadit koko ajan ihmiseltä jotain."//

Vaikutelman ovat saaneet aikaan sinun omat ennakkoasenteesi. Minä en vaadi keneltäkään mitään. Usko Kristukseen Jeesukseen ja Pyhä Henki johtavat meidät tuntemaan koko totuuden.

Lue lisää

Itse koen että laitat ratkaisulle sellaisen merkityksen joka kuuluisi olla vanhurskauttamisen puolella (ja kasteessa). Tällöin olen kokenut että vanhurskauttaminen ja pyhitys ovat menneet sekaisin (eli olen kokenut että kun sanot että pitää antaa elämä kokonaan Jumalan käsiin, niin olen kokenut että olet tarkoittanut sellaista asiaa mikä oikeasti kuuluu olla kasteella, tällöin pyhitykseen kuuluvat asiat ovat mielestäni/mielessäni menneet sille puolelle missä puhutaan vanhurskauttamisesta). Siis kun olet vaatimalla vaatinut että pitää tehdä ratkaisu, pitää kiireesti tehdä ratkaisu (tältä se on itsestäni tuntunut).

Ehkä täytyy pitää jonkinmoinen huilitauko.

Terveisin toinen

Tuomas M kirjoitti:

//"Tästä peruserosta johtuvat myös meidän monet muut eroavaisuudet mielipiteissämme."//

Jumala ei erottele ihmisiä, mutta sinä olet katsonut sopivaksi sijoittaa minut jo lokeroon, vaikka et tiedä hengellisestä historiastani yhtään mitään.

Lue lisää

Mihin sijoitat uudestisyntymisen?

Tuomas M kirjoitti:

//"Siltä tekstisi ovat kuitenkin vaikuttaneet. Sen vaikutelman itse saan. Vaadit koko ajan ihmiseltä jotain."//

Vaikutelman ovat saaneet aikaan sinun omat ennakkoasenteesi. Minä en vaadi keneltäkään mitään. Usko Kristukseen Jeesukseen ja Pyhä Henki johtavat meidät tuntemaan koko totuuden.

Lue lisää

Yhtäaikaa mielestäni puhut siitä, että voimme Hengen avulla täyttää lain (esim. antautumalla ja tyhjentämällä itsemme) tai että voisimme saada jonkin erityisen konstin täyttää lakia paremmin tai voittaa synnin paremmin, mutta kuitenkin sanot että emme kuitenkaan voi täyttää lakia (mitenkään erityisellä tavalla?).

Mielestäni emme koskaan tässä elämässä voi täyttää lakia edes Hengen avulla. (Olemme epätoivoisen perisyntisiä. Tämä ei tarkoita synnin hyväksymistä. Sen, mitä emme itse pysty täyttämään, Kristus on kantanut ristillä. Hän on synnillisyytemme osalta sovittanut meidät Kristuksen kanssa. Kun puhut siitä että voimme saavuttaa jonkin erityisen tilan tai erityisen taidon syntiä vastaan menet mielestäni väärille poluille. Tällöin mielestäni myös tuo lain täyttämisasia sekoittuu vanhurskauttamiseen, koska yksin Kristus on täyttänyt lain meidän osalta sovittamalla syntimme. Mutta voin olla väärässäkin. Jokatapauksessa olen saanut sellaisen kuvan että ikään kuin omalla antautumisellamme voisimme saada jonkinlaisen erityisen keinon vastustaa syntiä. Sellainen opetus ei ole mielestäni oikein. Olemme edelleen epätoivoisen perisyntisiä ja voimme ainoastaan riippua vajavaisuutemme osalta Kristuksessa kiinni. Tämän "taidon" osaamiseen kannattaisi kiinnittää kaikkein eniten huomiota. Sen kautta tulee myös "automaattisesti" Hengen hedelmiä ja pyhitystä. Sitä ei tarvitse itse puristaa itsestään, jolloin mielestäni voi joutua helposti lain alle. Kannattaa turvautua Kristukseen.)

Olemmeko yhtämieltä vanhurskauttamisesta?

1. Vanhurskautus
-siihen ei saa sotkea pyhitystä (emme ansaitse pyhityksemme kautta vanhurskaaksi lukemista, pyhitys on vanhurskaaksi lukemisen seurausta).
-Meidät vanhurskautetaan yksin Kristuksen tähden, ei minkään omamme tähden.
-Voimme aina ja kaikkialla turvautua Kristuksen sovitus-/lunastustyöhön. Meidän ei itse täydy puristaa itsestämme asioita, vaan Kristus saa kaiken aikaan meissä.
-Vanhurskaaksi lukemiseen ei vaikuta mikään omamme, ei hartauselämämme, ei omat yrityksemme, ei "Pyhän Hengen täyteytemme" (käyttääkseni enemmän vapaissa suunnissa käytettyä termiä, saamme Pyhän Hengen kasteessa tai tuhlaajapojan tieltä palatessamme), ei mikään meidän omamme.
-Vanhurskauttaminen on kaikkein tärkein kohta. Kaikkein vaikein asia on ihmiselle se että pystyy turvautumaan Kristuksen ristin työhön. On hirmu vaikea uskoa Kristuksen rakastavan meitä / sovittaneen syntimme / lunastaneen meidät pahimmalla hädän hetkellä, kun synnin tunto on suurimmillaan ja kaikki syyttävät ihmistä (maailma, perkele, oma liha, jopa lähimmäiset tai jopa joskus voi tuntua että Jumala/Kristuskin vain syyttää meitä). Tällöin pitäisi rohkeasti luottaa Kristukseen ja Hänen sovitus-/lunastustyöhönsä.
-Laki ja evankeliumi tulee tarkoin erottaa toisistaan.

Entä pyhityksestä?
2. Pyhitys
-Laki ja evankeliumi tulisi jälleen erottaa tarkoin toisistaan.
-Mielestäni emme voi saada mitään "kolmatta vaihdetta" päälle pyhityksen suhteen. Pyhitys on laitettu meihin vasta alulle. Pyhitys syntyy itsestään. Perisynti on yhä meissä (sitä ei ole otettu meistä pois). Lain tulee kurittaa lihaamme, mutta silti aina meidän tulee / saamme turvautua Kristukseen, meidäthän on sovitettu/lunastettu.
Olemme joka päivä rajulla tavalla syntisiä Jumalan edessä edelleen kasteen (uudestisyntymisen jälkeenkin). (Katso perisynnin selitys tunnustuskirjoista, siis raamatullisista luterilaisista tunnustuskirjoista.)
-Meidän ratkaisuissamme tai antautumisessamme Jumalan käyttöön Pyhä Henki ei tule / ole sakramentaalisella (eli erityisellä) tavalla läsnä. Ratkaisujamme koskien ei ole annettu sakramentteja vastaavia lupauksia Raamatussa. Kasteesta ja ehtoollisesta on annettu sakramentaalisia lupauksia. (Jos sakramentaalista vaikutusta sekoitetaan antautumiseemme tai ratkaisuumme (se on Raamatun vastaista), niin silloin tämä alkaa helposti (mielestäni) sekoittumaan myös vanhurskauttamiseemme, koska sakramenteissa meille annetaan synnit anteeksi ja sitä kautta "täytämme lain" (koska syntejä ei enää lueta syyksemme).
Siinä vaiheessa kun kehoitat antautumaan täysin Jumalan käyttöön (joka tietenkin on hyvä asia) ja pyydät ihmistä itse tyhjentämään itsensä, niin olen ymmärtänyt että tällä konstilla ikään kuin saisimme jonkin erityisen keinon vastustaa syntiä / täyttää lain, kun Pyhä Henki olisikin jotenkin erityisellä tavalla läsnä ja auttamassa lain täyttämisessä. Tämä on mielestäni helposti hurmahenkisyyden puolelle menevää. Ei Pyhä Henki ole tuolloin mitenkään erityisellä tavalla läsnä.
Jos ihmiselle tulee tässä vaiheessa kuormia ja hän toteaa että en minä lakia pysty täyttämään vaikka miten olisi antautuneena Kristukselle / Jumalalle tai vaikka miten odottaisin Pyhän Hengen "voitelua" tai täyteyttä jolla voisin vastustaa syntiä ja täyttä lain, niin tässä vaiheessa kehoitan ihmisiä turvautumaan Kristuksen sovitustyöhön. Emme voi millään täyttää Jumalan lakia eikä ole mitään erityistä konstia täyttää lakia jotenkin paremmin. Ainut turvamme on Kristuksen sovitustyö. Ei kannata puristaa itsestään mitään mitä et tule koskaan saavuttamaan. Tämä (itsensä "antautumisen" / "tyhjentämisen" konsti) vie minun mielestäni hyvin helposti vääränlaiseen "hengen palon" korostamiseen.
Mielestäni kehoitat pingottamaan / antautumaan mahdollisimman paljon. Tuo vie minun mielestäni helposti lain alle. (Se liittyy vanhurskauttamisasiaan.)
Laki ja evankeliumi tulee tarkoin erottaa toisistaan.

Olenko mielestäsi jotenkin väärillä linjoilla yleensä opetukseni suhteen (opetanko Pyhästä Hengestä tai vanhurskauttamisesta jotenkin väärin)?

En tiedä että osaanko oikein selostaa asiaa (pohdintojani) kunnolla.
Korjaa toki jos olen väärässä.

Tuomas M kirjoitti:

//Kirjoitin: "Pyhitystä on se, että palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta, emmekä luota mihinkään omaamme. "

Vastasit: "Pyhitystä on se, että Kristus asuu meissä. Sen hedelmiä ovat hyvät teot, mutta niiden perusteella meitä ei lueta vanhurskaiksi. Meidät luetaan vanhurskaiksi yksin Kristuksen ansion tähden. Ankkuri on Kristuksen sovitustyössä, ei missään mitä meissä on tai missään meidän teoissamme."//

Käsityksesi pyhityksestä on hieman puutteellista. Jeesus Kristus on pyhittänyt meidät ainutkertaisella uhrilla antamalla itsensä uhriksi. Kun uskossa antaudumme palvelemaan Jumalan tahtoa, Hän pyhittää meidät. Paavali kirjoittaa filippiläiskirjeen 3. luvussa: "Todellisia ympärileikattuja olemme me, jotka palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta, emmekä luota mihinkään omaamme."

Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme ja yrittämistämme sinapinsiemenenkään vertaa, vaan Hän haluaa meidät kokonaan käyttöönsä, pyhänä ja elävänä Jumalalle mieluisana uhrina. Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti, hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa: sen, mitä tekee, sen mitä katselee ja mitä näkee silmillään, mitä kuulee korvillaan, mitä puhuu ja syö suullaan. Vasta silloin hän on kypsä tietämään ja tekemään Jumalan tahdon. Ja vasta silloin hän pystyy tekemään kaikki Jumalan kunniaksi.

Todelliseen pyhitykseen kuuluu kaiken antaminen Herran käyttöön. Sen vuoksi kristityille on lausuttu myös seuraavat sanat: "Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa." (Hepr.12:14)

Tulkitsit kirjoitustani merkillisesti, sillä en kirjoittanut sanaakaan ihmisestä lähtevästä tai ihmisen kautta saatavasta Pyhästä Hengestä. Missä oikein on ymmärryksesi? Totesit, ettei ole Jumalan sanan mukaista, että ihmisen kautta saadaan Pyhä Henki. Jos se mielestäsi ei ole Jumalan sanan mukaista, miksi sitten Raamatun mukaan monet ihmiset saivat Pyhän Hengen apostolien kätten päällepanon kautta?

Moni kastettu luterilainen epäonnistuu uskossaan sen vuoksi, että Pyhä Henki ei ole hänelle todellisuutta. Se on vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus, kuten aiemmin totesin. Ja tästä seuraa, että hän koettaa edelleen omin voimin noudattaa käskyjä. Ylhäältä uudestisyntyneen ihmisen sydämessä on täytetty ja hengellisen sisällön saanut Jumalan laki. Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset. Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia Jumalan tahtoa vastaan.

Pyhä Henki voi toimia vasta silloin, kun olet tyhjä itsestäsi eli et luota mihinkään omaasi.

Lue lisää

> Käsityksesi pyhityksestä on hieman puutteellista.
> Jeesus Kristus on pyhittänyt meidät ainutkertaisella
> uhrilla antamalla itsensä uhriksi. Kun uskossa
> antaudumme palvelemaan Jumalan tahtoa, Hän pyhittää meidät.

Esimerkiksi edellisessä puhut pyhityksestä siinä yhteydessä, kun kerrot Kristuksen uhrikuolemasta ristillä (että meidät on pyhitetty Kristuksen uhrilla. Tässä joutuu olemaan tarkka jottei pyhitys ja vanhurskaaksi lukeminen mene sekaisin).

Vanhurskaaksi lukeminen liittyy ristin kuolemaan, sen kautta meidät luetaan vanhurskaiksi. Ristin kuolemaan ei liity pyhitys, jos tahdomme tarkasti erottaa sanojen merkityksen toisistaan. (Tietysti sinulla voi olla erilainen käsitys pyhityksestä ja vanhurskauttamisesta, jolloin tahdot käyttää tuota sanaa tuossa yhteydessä, mutta minun mielestäni se on väärin jottei sekaannuksia tulisi.)

Meidät pyhitetään siinä, että Kristus asuu meissä ja sitä kautta teemme niitä tekoja joita pyhitykseen kuuluu. Teot kuuluvat pyhitykseen ja ne ovat sen seurausta että olemme tulleet kristityiksi. Meitä ei vanhurskauteta tämän pyhityksen takia.

Eli kuuluisi sanoa että meidät on vanhurskautettu Jeesuksen Kristuksen ainutkertaisella uhrilla tai luettu vanhurskaaksi sovitustyön kautta. Pyhitys on tämän seurausta.



Selitinköhän tuon oikealla tavalla...

Tuomas M kirjoitti:

> Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset.
> Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia
> Jumalan tahtoa vastaan.

-> Meillä on eri käsitys perisynnin voimakkuudesta ihmisessä (myös uudestisyntyneessä Kristityssä).
Vaadit tekojen täyttämistä, mutta kun luen tuota tekstiäsi, niin ajattelen että näet Jumalan vaativan niitä vanhurskaaksi lukemista ajatellen.

Olet ymmärtänyt väärin? Kirjoitin: "Ylhäältä uudestisyntyneen ihmisen sydämessä on täytetty ja hengellisen sisällön saanut Jumalan laki. Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset. Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia Jumalan tahtoa vastaan." Mitä se on? Herra on sanonut: "minä asetan lakini heidän sydämeensä, kirjoitan sen heidän sisimpäänsä." Tunnet kymmenen käskyä. Ylhäältä uudestisyntyneet eivät toimi käskyjen mukaan lain pakottamina, vaan Pyhä Henki johdattaa toimimaan niin. Kristuksen Jeesuksen mieli on vallannut meidät. Psalmin sanoin: "Jumalani, minä täytän mielelläni sinun tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni." (Ps.40:9)

"Lihan mukaan elävillä on lihan mukaiset pyrkimykset, Hengen mukaan elävillä Hengen mukaiset." (Room. 8:5) Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia Jumalan tahtoa vastaan, sillä hänellä on Kristuksen mieli. Kristus ei kuitenkaan pakota sinulle elämäntapaansa. Hän antaa valinnan sinulle. Valinta on aina osa elämää. Ja jokaisessa valinnassasi, minkä teet, sinä todellisuudessa käännyt joko syntiä kohti tai Kristusta kohti. Se, jolle tarjoat itseäsi, ottaa sinut ja on sinun isäntäsi ja sinusta tulee hänen orjansa. Ja sinusta tulee sen kaltainen, jolle sinä kuulut. Sinä otat vastaan Kristuksen uskon kautta, mutta ellei uskosi Kristukseen ole jatkuvaa ja aitoa, synti hallitsee yhä sinun elämääsi.

Lue lisää

Valintaa koskien

Kannattaa lukea Lutherin "Sidottu ratkaisuvalta".

Myöskin Yksimielisyyden ohjeessa on kappale "Vapaa tahto eli ihmisen kyvyt"
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/2.html
Yksi ote:
"Kolmanneksi. Pyhä Raamattu ei lue ihmisen luontaisen vapaan tahdon kykyjen vaikutuspiiriin kääntymistä, Kristukseen uskomista, uudestisyntymistä, uudistumista eikä mitään, mikä kuuluu tämän kaiken todelliseen alkamiseen ja loppuun saattamiseen: Sellainen ei ole vapaan tahdon asia, ei kokonaan, ei puoleksi eikä edes pienimmäksi, vähäisimmäksi osaksi, vaan se on in solidum, alusta loppuun, yksinomaan Jumalan vaikutuksen ja Pyhän Hengen tehtävä, kuten Puolustuskin toteaa."

toinen kirjoitti:

Tätä ei ehkä kovin moni jaksa lukea, mutta tässä olisi vähän tekstiä.

Kirjoitin tuosta toisestakin aiheesta (kaatumisista yms.), koska arvelin että liikut sellaisissa piireissä joissa kertomiani asioita voidaan tehdä tai pitää oikeina. Kunhan vain aloin keskustella tuostakin aihepiiristä. Se on vain niin vakava aihe, että ajattelin ottaa senkin esille. Ja mielestäni hyvin keskeinen näissä keskusteluissa.

Joh. evankeliumissa on kuvattu kaste (Joh.3) ja ehtoollinen (muistaakseni Joh. 6).

Sakramentteja on ehtoollinen ja kaste. Jos tutustut luterilaiseen opetukseen (joka on tietenkin myös raamatullista), niin ymmärrät että varsinaisia sakramentteja on vain kaksi (lisäksi ripistä tai jopa pappeuden virasta voidaan puhua joissakin teksteissä että ne voisivat olla jopa sakramentteihin jonkin verran verrattavissa niiden tärkeyden tähden, mutta kuitenkin varsinaisia sakramentteja on luterilaisuudessa raamatullisesti vain kaksi).

"Kaatumisia" pidetään vapaissa suunnissa sakramenttien kaltaisina asioina, vaikka ne eivät oikeasti ole sakramentteja. "Kätten päälle paneminen" ei ole sakramentti (ortodoksisessa kirkossa se taitaa olla sellainen papin vihkimykseen liittyen, mutta ei luterilaisuudessa siis papin vihkimykseen liittyen. Tosin papin virkaa siis arvostetaan joskus luterilaisuudessa kyllä jopa sakramentin kaltaisenakin, mutta vielä kerran: ei kuitenkaan aivan samanlaisena kuin varsinaiset kaksi sakramenttia). Sitä voidaan käyttää (vähäisen tietämykseni perusteella) mm. kastetilaisuuksissa siis kasteeseen liittyen ja pappisvihkimysten yhteydessä tai toista ihmistä siunattaessa, mutta sen kautta ei välitetä Pyhää Henkeä ("kätten päälle panemisen" kautta ei välity mitään niin kuin sakramenttien tapauksissa tapahtuu - näin olen ymmärtänyt. Siinä ainoastaan siunataan toista ihmistä. "Siunausta / Pyhää Henkeä" tai "voitelua" ei ihminen voi "välittää" siunausta toivottamalla ihmiselle. Sitä voidaan sitten filosofisesti pohtia että minkä tähden ihmiset siunaavat toisia ihmisiä tai toivottavat toisille ihmisille siunausta). Raamatussa "kätten päälle paneminen" liittyy usein papin virkaan vihkimiseen tai kasteeseen. Mihin muuhun? En ole aivan loppuun asti miettinyt että missä yhteyksissä "kätten päälle panemista" kuvataan Raamatussa, mutta ainakin noissa tilainteissa joista juuri kirjoitin. Samarialaistenkin kohdalla ihmeteltiin että miksi he eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä kasteessa (tätä siis ihmeteltiin, kaikki ajattelivat että heidän olisi pitänyt saada Pyhä Henki kasteessa. Tässä oli jotakin tavallisesta poikkeavaa, Raamatun kokonaisopetus opettaa että Pyhän Hengen saaminen liittyy kasteeseen. Katso Väisäsen kaste-kirja mm. tähän Samarialais-aiheeseen liittyen).

Pyhä Henki annetaan kasteessa / uudestisyntymisessä, ja Pyhä Henki palaa ihmiseen takaisin kun ihminen palaa mahdolliselta tuhlaajapojan tieltä takaisin (eli Pyhän Hengen voi menettää ja myöhemmin Pyhä Henki voi palata takaisin - tästä taitaa luterilaisuus opettaa eri tavalla kuin vapaat suunnat). Mutta tuolloin ei enää uudestisynnytä uudelleen. (Ihminen voi syntyä tähän maailmaan vain kerran, samoin ihminen voi myös uudestisyntyä vain kerran.)


Mielestäni nämä lauseet ovat hieman ristiriidassa:

Tämä ensimmäisen lauseen alku on minun mielestäni hirmu hyvä:
> Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme ja
> yrittämistämme sinapinsiemenenkään vertaa,

Mutta:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa
...
> Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Ensin puhutaan että Jumala ei kaipaa meidän henkilökohtaista otettamme, mutta jälkimmäisessä kuitenkin IHMISEN täytyisi luovuuttaa Jumalalle koko ruumiinsa. Kuitenkin vaaditaan meidän henkilökohtaista otettamme(?). Aletaankin vaatia omia tekoja? (Vaaditaanko niitä pyhitystä vai vanhurskauttamista varten? Täytyykö uskovan saada jotenkin kolmas vaihde päälle uskoon tulon ja kasteen jälkeen?)
Tuo vie mielestäni tekojen tielle.
("Tekojen perkele" on usein ns. vapaissa suunnissa. Puhutaan yhtä aikaa Kristuksen sovitustyöstä, mutta samalla vaaditaan ihmiseltä "täydellistä antautumista". Eli käytännössähän tämä tarkoittaa samaa kuin että vaaditaan lain täyttämistä täydellisesti? (Saavutetaanko tällä jotakin Jumalan edessä?) Tämä tuntuu minusta sellaiselta vaatimiselta josta Raamatussa ei puhuta, ja siinä vaaditaan ihmiseltä tekoja, itseasiassa TÄYDELLISTÄ antautumista. Minusta tuo vie tekojen tielle ja tekojen vaatimiseen ihmiseltä (tai vääränlaiseen "hengen palon" korostamiseen) joiden tähden Jumala vanhurskauttaisi meidät (Kristuksen ansio olisi tässä vapaiden suuntien edustamassa vanhurskauttamisessa mukana, mutta ei ainoana vanhurskauttamisen syynä), vaikka meidät luetaan vanhurskaiksi oikeasti yksin Kristuksen ansion tähden. Meitä ei vanhurskauteta meidän tekojemme tähden tai sen tähden että mitä meissä on, ei meidän ratkaisujemme tähden.) Tämä ns. vapaissa suunnissa oleva opetus taitaa olla aika lähellä room.katolisuudessa tai ortodoksisessa kirkossa olevaa opetusta vanhurskauttamista koskien. (Sielläkin vaaditaan Kristuksen sovitustyön "jatkoksi" tekoja, "ansiollisuustekoja" yms., joilla olisi merkitystä vanhurskaaksi "katsomistamme" koskien.)

Emme koskaan tule toteuttamaan täydellisesti Jumalan lakia tässä elämässämme (mm. perisyntimme tähden). Olemme itseasiassa joka päivä auttamattomasti läpeensä mätiä perisyntisiä ja tarvitsemme epätoivoisesti Kristustaksen sovitustustyötä ja lunastustyötä ja siihen turvautumista. Kasteessa kaikki on meille lahjoitettu / meidät on siirretty perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Huomaamme joka päivä syntisyytemme ja meidän tulisi joka päivä "palata kasteen armoon". Tämä on oikeanlaista parannusta.

Joitakin lauseita uudelleen:
> Kun ihminen ottaa Kristuksen kyllin vakavasti,
> hän luovuttaa Jumalalle koko ruumiinsa:
> sen, mitä tekee, sen mitä katselee ja mitä näkee
> silmillään, mitä kuulee korvillaan, mitä puhuu ja syö suullaan.
> Vasta silloin hän on kypsä tietämään ja tekemään
> Jumalan tahdon. Ja vasta silloin hän pystyy tekemään
> kaikki Jumalan kunniaksi.

Tässä on siis luterilaisittain (ja raamatullisesti) katsoen liikaa painoarvoa sillä että mitä ihminen tekee(, kuten jo aimminkin kirjoitin samoihin lauseisiin viitaten). Ihmisen ratkaisut on nähty: kaikki ihmiset luopuvat Jumalasta (Room 1-3), ei ole yhden yhtäkään, joka tekisi sitä mitä Jumala tahtoisi ihmisten tekevän, kaikki ovat luopuneet, kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla, jne. Ja vielä lisäksi vaikkapa syntiinlankeemuskertomus (Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus) - näin ihmiset valitsevat ja tekevät, juuri päinvastoin kuin mitä Jumala tahtoisi, valitsemme synnin emmekä pidä Jumalaa Herranamme.

Tähän on vain yksi lääke eli se mitä Jumala tässä tilanteessa tekee, ei se että mitä ihminen tekee, ei meidän ratkaisumme tai mitkään sellaiset vaan ainoastaan Jumalan sana ja Kristuksen sovitus-/lunastustyö. Jumala tekee kaiken. Uskokin on Jumalan tekoa. Ainut asia mitä ihminen luonnostaan tekee on Jumalasta pois päin meneminen / hänelle selkänsä kääntäminen, sen me osaamme. Sitä voimme tehdä myös evankeliumin suhteen - emme usko Jumalan todistusta itsestään. Me emme luonnostamme ole tulossa Jumalan tykö. Jumala saa meissä sen aikaan että uskomme Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä (evankeliumin julistuksen ja sakramenttien kautta). Emme voi laittaa vanhurskaaksilukemiseen mitään muuta kuin Kristuksen sovitustyön, ei edes mitään omia ratkaisujamme. Emme voi esitellä omia ratkaisuntekojamme Jumalalle vanhurskaaksi lukemistamme ajatellen sanoen että "lue nyt minut vanhurskaaksi sen tähden kun MINÖ OLEN valinnut sinut, MINÄHÄN olen tehnyt ratkaisuni" - ei, vaan meidät vanhurskautetaan yksin Kristuksen ansion tähden. Uskokin on sellainen "kulmakivi" jonka Jumala on ihmiseen laittanut, se ei ole ihmisen ansiota. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden, ei meidän omien tekojemme tähden, ei minkään meidän omamme tähden.

Luterilaisen (ja raamatullisen) opetuksen mukaan pysymme perisyntisinä läpi elämämme ja tuo perisynti on myös syyllisyyttä Jumalan edessä. Liha ja Henki taistelevat meissä koko elämämme ajan. Paavali sanoo jopa että hän tekee sitä mitä ei haluaisi, ja ei tee sitä mitä haluaisi - lihansa tähden. Hän näkee lihassaa toteutuvan toisen lain kuin mikä olisi oikein. (Hengen hedelmät olisivat niitä oikeita töitä, joita ihminen toivoisi näkyvän itsessään, mutta lihassamme toteutuu toinen laki.)

Olemme niin paljon eri linjoilla että ei ehkä hyödytä käydä väittelyä. Eroja on hyvin perustavanlaatuisissa asioissa, joista keskusteleminen menisi varmastikin "eipäs-juupas"-keskusteluksi. (Kumpikin pitää omaa kantaansa aina vain oikeana.) Sanojen / tekstin määrä ei ehkä vaikuta asiaan, vaikkakin nyt tätä tekstiä tuli aika paljon.
Asia pitänee jättää Herran käsiin.

Mutta kirjoitan vielä jotain pientä.

Pyhityksestä kannattaa lukea Matti Väisäsen "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä"-selityksistä (Room. 4:stä luvusta eteenpäin).


> Moni kastettu luterilainen epäonnistuu uskossaan sen vuoksi,
> että Pyhä Henki ei ole hänelle todellisuutta.

Älä unohda mainita Kristusta tässä yhteydessä. (Monet luterilaiset epäonnistuvat uskossaan myös sen vuoksi että Kristus ei ole heille todellisuutta. Pyhä Henki lähtee myös Pojasta (Isästä ja Pojasta).)

Tämä ei ole totta luterilaisuudessa:
> Se on vain teologinen lauseenparsi tai soma ajatus,
> kuten aiemmin totesin.

Lueppa vaikkapa se Väisäsen kirja pyhitykseen liittyen.
Athanasiuksen tunnustuksessa kuvataan Jumalan Kolminaisuutta minusta hirmu hyvin (myös Pyhä Henki kuvataan hyvin):
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/ekumeeni.html

> Ja tästä seuraa, että hän koettaa edelleen
> omin voimin noudattaa käskyjä.

Minusta taas ns. vapaissa suunnissa aletaan vaatia ihmiseltä tekoja vanhurskauttamista ajatellen (pyhitys sekoitetaan vanhurskauttamiseen). Luterilaisuudessa opetetaan että tulisi turvautua yksin Kristuksen sovitustyöhön. Meidät syntiset on sovitettu Jumalan kanssa, yksin Kristuksen työn tähden.


> Rakkaus täyttää koko kymmenen käskyn lain vaatimukset.
> Hengessä vaeltava kristitty ei voi koskaan toimia
> Jumalan tahtoa vastaan.

-> Meillä on eri käsitys perisynnin voimakkuudesta ihmisessä (myös uudestisyntyneessä Kristityssä).
Vaadit tekojen täyttämistä, mutta kun luen tuota tekstiäsi, niin ajattelen että näet Jumalan vaativan niitä vanhurskaaksi lukemista ajatellen. Luterilaisetkin vaativat lain täyttämistä, mutta laki saisi olla vain kurittamassa syntistä lihaamme, lain täyttäminen / tekomme eivät vaikuta vanhurskaaksi lukemiseemme Jumalan edessä. Laki ei saisi saattaa meitä epätoivoon ja lopulliseen syyllisyyteen Jumalan edessä, koska Jumala on ottanut syntimme kantaakseen. Syntejä ei enää lueta meidän päällemme vaan Kristus on ottanut ne kantaakseen ja sovittanut ristillä. Tähän voimme rohkeasti luottaa.

> Pyhä Henki voi toimia vasta silloin,
> kun olet tyhjä itsestäsi eli et luota mihinkään omaasi.

Tässäkin tulee minun mielestäni yltiökarismaattisuus, hurmahenkisyys, "hengen palon vaatiminen" tai tekojen vaatiminen ihmiseltä itseltään mieleen ( -> "tekojen perkele"). Tässä vaaditaan mielestäni IHMISELTÄ jotain vanhurskauttamista ajatellen. Vaaditaan sellaista mikä kuuluu pyhityksen puolelle. Tekommekin ovat Hengen hedelmiä. Emme voi niitäkään katsoa omaksi ansioksemme Jumalan edessä. Teot syntyvät automaattisesti kun Kristus meissä vaikuttaa -> pyhitystä. Kaikki on Kristuksen työtä, ei meidän työtämme. Kristuksen asuminen meissä (syvästi turmeltuneissa syntisissä) vaikuttaa hyviä tekoja.

Mehän emme voi luottaa mihinkään omaamme. Olemme niin syntisiä.
Lauseessasi sanot että ihmisen ei pidä luottaa mihinkään omaansa, mutta ymmärrän lauseen niin että kuitenkin vaadit ihmiseltä jotain -> sitä että ihmisen pitää kyetä tuollaiseen asiaan, siis ettei luota mihinkään omaansa. Siis kuitenkin vaaditaan ihmiseltä jotain kykyä tai jotain hänen omaansa: kykyä antautua KOKONAAN Kristukselle. Mitä muuta tuo on kuin että vaaditaan täyttämään laki täydellisesti jotta voisi pelastua (vanhurskauttamista ajatellen) tai saavuttaakseen Jumalan edessä jotakin erityistä, tai sitä että päästään "täysillä Pyhän Hengen toimintaan mukaan". Emme me saavuta täydellisellä antautumisellamme yhtään mitään, tai emme saavuta Jumalan edessä yhtään mitään edes pikkuriikkisellä antautumisellamme. Ei ole mitään kolmatta vaihdetta jonka uskova voisi pistää silmään niin että meno olisi vähän vauhdikkaampaa. (Ikäänkuin olisi ensin uskoon tulo, sitten kaste ja kolmantena vaikkapa Pyhän Hengen voitelu, jotta pääsisimme "täyteen vauhtiin".) Tuo asia kuuluisi oikeasti pyhityksen puolelle eikä Jumalan edessä vanhurskauttamiseksi lukemiseen liittyviin asioihin (nyt kirjoituksesta sai sen vaikutelman kuin että saavuttaisimme Jumalan edessä jotakin omien tekojemme tai "antautumisemme", = myös teko, kautta). Todellisuudessa voimme synnin syyllisyyden keskellä aina levätä Kristuksen armotyön turvissa, se ei vaadi "kolmannen vaihteen" päälle saamista, jotta vauhti olisi mahdollisimman kova tai jotta voisimme vauhdikkuudellamme ylpeillä (aika hirveä asia että tuollaisella asialla ylpeillään ikään kuin joku olisi toista parempi tuollaisen asian takia).

Monet vapaissa suunnissa tekevät uskosta vanhurskauttamisen syyn sen sijaan että se olisi yksinkertaisesti väline, jonka kautta me vastaanotamme anteeksiantamuksen. Uskommekin on vain Jumalan armon lahja.
Nämä (tämän kappaleen) ajatukset ovat kirjasta "Syttyneitä sydämiä" sivulta 27 (Brug).
Usko on siis väline, jonka kautta Jumalan armo ja anteeksiantamus jaetaan meille. Me voimme verrata anteeksiantamusta, jonka Jumala lahjoittaa meille, virvoittavan veden jakeluun, joka virtaa meille Jumalan armon rajattomista varastoista. Meidän uskomme on ikäänkuin vesijohto, joka jakaa veden meille. Vesijohto ei lisää mitään veteen. Vesijohto ei tee vedestä virvoittavaa. Se yksinkertaisesti jakaa veden. Meidän uskomme ei ansaitse meille anteeksiantamusta. Meidän uskomme ei lisää mitään voimaa Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätökseen. Meidän uskomme yksinkertaisesti ottaa vastaan sen lahjan, jonka Jumalan armo on valmistanut. Meidän uskomme ei vaikuta Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätöstä. Jumalan anteeksiantamuksen tuomiopäätös vaikuttaa meidän uskomme. Kuulen evankeliumin rauhan julistuksen: "Jumala on antanut anteeksi koko maailman synnit Kristuksen tähden." Tähän minä sanon: "Jumala on julistanut maailman synnin anteeksiannetuiksi. Minä olen osa maailmaa. Jumala on antanut anteeksi minulle". Uskon kautta minä yksinkertaisesti sovellan itseeni Jumalan anteeksiantamuksen julistuksen. Me kutsumme tätä "henkilökohtaiseksi vanhurskauttamiseksi" tai "subjektiiviseksi vanhurskauttamiseksi".


(Toistin varmaankin itseäni aika paljon, mutta tulipa kirjoitettua.)

Lue lisää

//"Mielestäni emme koskaan tässä elämässä voi täyttää lakia edes Hengen avulla. (Olemme epätoivoisen perisyntisiä.)"//

Tässä näkyy erityisen selvästi se, että sinä et usko Jumalaan, jolla on voima. Ja tästä taas seuraa, että sinä et usko Raamatun Jumalaan sellaisena kuin Hän on.

//"Kun puhut siitä että voimme saavuttaa jonkin erityisen tilan tai erityisen taidon syntiä vastaan menet mielestäni väärille poluille. Tällöin mielestäni myös tuo lain täyttämisasia sekoittuu vanhurskauttamiseen, koska yksin Kristus on täyttänyt lain meidän osalta sovittamalla syntimme. Mutta voin olla väärässäkin."//

Kristus on täyttänyt lain ja Pyhän Hengen avulla me saamme elää tämän rakkauden todeksi. En puhu mistään erityisestä tilasta, vaan sanan elämisestä todeksi. Kyse ei myöskään ole pingottamisesta.

//"Olemmeko yhtämieltä vanhurskauttamisesta?"//

Vanhurskauttamisesta olemme yksimielisiä.

//"Pyhitys on laitettu meihin vasta alulle. Pyhitys syntyy itsestään."//

Pyhitys ei synny itsestään, vaan Pyhän Hengen toiminnasta silloin, kun katsot Kristukseen.

//"Olenko mielestäsi jotenkin väärillä linjoilla yleensä opetukseni suhteen (opetanko Pyhästä Hengestä tai vanhurskauttamisesta jotenkin väärin)?"//

Olet ainakin ymmärtänyt minun kirjoitukseni väärin.

//"En tiedä että osaanko oikein selostaa asiaa (pohdintojani) kunnolla.
Korjaa toki jos olen väärässä."//

Valitettavasti näyttää myös siltä, että tunnustuskirjat ovat sinulle tärkeämpiä kuin Raamatun sana. Luterilaisuus ei ole enää alkuperäistä alkukirkon kristinuskoa, josta UT meille kirjoittaa.

Tuomas M kirjoitti:

//"Mielestäni emme koskaan tässä elämässä voi täyttää lakia edes Hengen avulla. (Olemme epätoivoisen perisyntisiä.)"//

Tässä näkyy erityisen selvästi se, että sinä et usko Jumalaan, jolla on voima. Ja tästä taas seuraa, että sinä et usko Raamatun Jumalaan sellaisena kuin Hän on.

//"Kun puhut siitä että voimme saavuttaa jonkin erityisen tilan tai erityisen taidon syntiä vastaan menet mielestäni väärille poluille. Tällöin mielestäni myös tuo lain täyttämisasia sekoittuu vanhurskauttamiseen, koska yksin Kristus on täyttänyt lain meidän osalta sovittamalla syntimme. Mutta voin olla väärässäkin."//

Kristus on täyttänyt lain ja Pyhän Hengen avulla me saamme elää tämän rakkauden todeksi. En puhu mistään erityisestä tilasta, vaan sanan elämisestä todeksi. Kyse ei myöskään ole pingottamisesta.

//"Olemmeko yhtämieltä vanhurskauttamisesta?"//

Vanhurskauttamisesta olemme yksimielisiä.

//"Pyhitys on laitettu meihin vasta alulle. Pyhitys syntyy itsestään."//

Pyhitys ei synny itsestään, vaan Pyhän Hengen toiminnasta silloin, kun katsot Kristukseen.

//"Olenko mielestäsi jotenkin väärillä linjoilla yleensä opetukseni suhteen (opetanko Pyhästä Hengestä tai vanhurskauttamisesta jotenkin väärin)?"//

Olet ainakin ymmärtänyt minun kirjoitukseni väärin.

//"En tiedä että osaanko oikein selostaa asiaa (pohdintojani) kunnolla.
Korjaa toki jos olen väärässä."//

Valitettavasti näyttää myös siltä, että tunnustuskirjat ovat sinulle tärkeämpiä kuin Raamatun sana. Luterilaisuus ei ole enää alkuperäistä alkukirkon kristinuskoa, josta UT meille kirjoittaa.

Lue lisää

Hei,

1. Vanhurskauttaminen

En ole kyllä vielä aivan varma että olemme vanhurskauttamisesta yhtä mieltä. Puhuit aiemmin ihmisen omasta valinnasta evankeliumin suhteen sillä painolla, joka on luterilaisuudelle vieras (se oli aika paljon mielestäni painottunut ratkaisukeskeisyyteen). (Viittasin vastauksessani mm. Sidottu ratkaisuvalta -kirjaan, ja Tunnustuskirjoihin. Matti Väisäsen Pyhä Kaste -kirjat kannattaa mielestäni lukea tähän aihepiiriin liittyen myös.)
Meitä ei lueta vanhurskaiksi siksi että me olisimme valinneet Kristuksen tai evankeliumin. Jumala ei katso meidän valintaamme, kun meidät luetaan vanhurskaiksi, Jumala katsoo Kristusta. Meidät luetaan vanhurskaaksi Kristuksen uhrikuoleman tähden. Usko on se väline jonka kautta saamme armon. Uskokin on Jumalan tekoa. Usko ei tuo vanhurskaaksi lukemiseen mitään lisää. Se on vain väline jonka kautta saamme Jumalan armon.

2. Pyhityksestä

Taisin muuten sanoa viimeksi väärin Roomalaiskirjeen kohdat joissa keskitytään pyhitykseen. Oikeat luvut ovat 6-8. Ne voisi otsikoida teksteillä "Kristus meissä", vanhurskautetun pyhittäminen.

Kirjoitan tähän otteen Matti Väisäsen kirjasta "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä" osa 1, pyhitykseen liittyen. Kappaleen 4.2 "Uskosta vanhurskas tulee elämään vapaana lain orjuudesta (Rm 7) lopussa yhteenvedosta (tai tarkemmin: kappaleen 4.2.3 "Laki ei voi pyhittää" ja 4.2.3.1 "Seitsemäs tietäminen: lain tehtävä pyhityksen yhteydessä" jälkeen). Eli Room. 7:n selityksen yhteenvedosta.

Aiemmin on puhuttu siitä että mikä vaikuttaa pyhitystä. Nyt kirjoitetaan siitä mikä ei sitä vaikuta.
s. 302
"... Yhtä välttämätöntä kuin on, että saamme tietää mikä vaikuttaa pyhitystä, on se, että saamme tietää mikä ei sitä vaikuta.

Meidän on paljon helpompaa kuin luulemmekaan liukua lain alle taistelussamme vanhaa luontoamme ja syntiä vastaan. Me pyydämme usein Jumalalta voimaa taistelussa syntiä vastaan tajuamatta, että hengellistä voimaa ei ole - Jumalalle siitä kiitos - irtotuotteena jaettavissa lainkaan. On myös monia muita tapoja ajautua umpikujaan taistelussa syntiä vastaan. Joku pyrkii kokosydämiseen synnin orjuuteen. Joku toinen yrittää kuolla itselleen - ja kärsii tappion toisensa jälkeen. Miksi? Siksi että kaikki tällaiset yritykset johtavat meidät itsemme varaan ja synnin orjuuteen. On suuruuden hulluutta yrittää itse voittaa kiusaukset ja Perkele, joka on vanhan luontomme liittolainen ja jokaisen kiusauksen ja synnin taustalla.

Voiman pyytäminen Jumalalta, kokosydäminen antautuminen, itselleen kuoleminen ja muut sellaiset ovat meidän tiedostamaton ei-sanamme sille ainoalle avulle, jonka Jumala on meille valmistanut ja sanassaan ilmoittanut. Jeesus Kristus on meidän apumme, ja hän on kyllin myös taistelussa syntiä vastaan. Vain Jumala voi voittaa Syntidemonin ja Perkeleen. Vain Kristus on voimallinen pelastamaan meidät, ja vain Kristus on voimallinen pyhittämään meitä ja auttamaan meitä taistelussa Syntiä ja Perkelettä vastaan.

Kun kiusaukset ja synti lähestyvät meitä, on ratkaisevaa, mitä me silloin teemme. Käärimmekö hihamme ja alamme taistella niitä vastaan, vai teemmekö niin kuin Jumala neuvoi aikanaan Mooseksen välityksellä israelilaisia Punaisenmeren rannalla: 'Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa' (2Ms 14:14). Ellei Herra olisi avannut israelilaisille kuivaa uomaa Punaisenmeren poikki, faraon armeija olisi tuhonnut heidät viimeistä myöten. Meidän tulee hengellisessä taistelussa kiusojemme keskellä huutaa avuksi ylösnoussutta Golgatan Kristusta. Kristus on voittanut Perkeleen, Syntidemonin ja voittaa yhä - ja me saamme kulkea hänen jäljessään voittosaatossa niin kuin israelilaiset Punaistamerta ylittäessään.

Monen Jumalan lapsen jatkuva synnissä eläminen johtuu siitä, että hän yrittää itse pitää vanhan luontonsa kurissa ja voittaa kiusaukset omassa elämässään. Hän ei tiedä tai ymmärrä, että niin kuin me tarvitsemme koko ajan Jeesusta vanhurskaudeksemme Jumalan edessä, samoin me tarvitsemme koko ajan Jeesusta, jotta uusi ihmisemme voittaisi vanhan luonnon!

...

Uudessa järjestyksessä meidän tulee huolehtia siitä, että emme luiskahda takaisin vanhaan, persoonasta kirjaimeen, vapaudesta orjuuteen, meissä asuvasta Hengestä ulkonaiseen systeemiin, Kristuksesta lakiin. Uuden liiton kristityt ovat kasteessa kuolleet ja ylösnousseet Kristuksen kanssa uuteen elämään. Seurakunnan pää, Kristus, johtaa heitä Pyhän Henkensä kautta Jumalan sanalla elämään Jumalan lapsina.

Läpi koko tämän suurenmoisen jakson näkyy se tosiasia, että uskovassa ihmisessä asuu samanaikaisesti sekä vanha että uusi luonto. Vaikka Paavali tässä ohjaa kristityn kilvoituselämää Jumalan tahdon mukaisille raiteille, se ei kumoa sitä erityisesti jakson kahdessa viimeisessä jakeessa esille tulevaa surullista perustotuutta, että kristityn vanhaa luontoa ei voi pyhittää. Se pysyy Jumalan tahdon vastustajana ajallisen elämämme loppuun saakka. Tämän muistaminen riisuu meidät kaikista ylihengellisistä utopioista kilvoituselämämme tuloksia ja omaa pyhitystämme ajatellen. Usko on ja pysyy pyhänä vain Kristuksen lahjapyhyyden tähden, ei oman pyhyytensä tähden."

s.306 (Ekskurssi 3:sta)
"Suhtautuminen Jumalan lakiin"

"2.1 Legalisti on lain sitoma. Hän kuvittelee, että hänen Jumalasuhteensa on kokonaan hänen kuuliaisuutensa varassa. Laki on hänelle vaativa ja säälimätön työn teettäjä. Legalisti on "lain alla".

2.2. Antinomisti menee toiseen äärimmäisyyteen. Hän hylkää lain ja pitää sitä syypäänä moraalisiin ja hengellisiin ongelmiinsa.

2.3. Laille kuuliainen uskova ymmärtää oikein lain aseman ja merkityksen. Hän on selvillä lain mahdollisuuksista: 'Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton' (Rm 8:3). Lain heikkous on siinä, ettei se voi vanhurskauttaa eikä pyhittää, koska meillä ei itsessämme ole kykyä totella sitä. Silti laille kuuliainen uskova iloitsee laista ja pitää sitä Jumalan tahdon ilmaisijana ja tahtoo saamansa Pyhän Hengen voimalla olla sille kuuliainen.

...

Laille kuuliaiselle ja sitä rakastavalle uskovalle Paavali korostaa, että Jumala on asettanut meihin Pyhän Henkensä, jonka kautta meissä toteutuu lain vanhurskautta.

...

Miksi lakia on julistettava? Motiivi ratkaisee julistuksen oikeutuksen. Lakia on julistettava niin, ettei ihmiselle jää mitään muuta turvapaikkaa kuin Jeesuksen haavat, Jeesuksen vanhurskaus ja pyhyys, jotka me saamme omiksemme lahjana kasteen ja uskon kautta.

Olemme vapaat laista pelastus- ja pyhitystienä, sillä Jeesus yksin on pelastaja ja pyhittäjä. Pelastuaksemme ja pyhittyäksemme meidän on keskityttävä Jeesukseen Kristukseen, sillä hän ja vain hän on sekä pelastaja ja pyhittäjä.

Tiivistelmänä todettakoon, että mainitusta kolmesta suhtautumistavasta lakiin ... Paavali hylkää kaksi ensimmäistä ja suosittelee kolmatta. Legalistit ovat lain alla ja sen orjuudessa. He kuvittelevat, että heidän suhteensa Jumalaan riippuu heidän tottelevaisuudestaan laille, ja he etsivät sekä vanhurskautta että pyhitystä siitä. Antinomistit syyttävät lakia ongelmistaan ja hylkäävät lain väittäen olevansa vapaat kaikista sen määräyksistä. He ovat kääntäneet vapauden lupakirjaksi.

Jumalan Hengen vaikutuksesta lakia noudattava vapaa ihminen säilyttää tasapainon. Hän riemuitsee vapaudestaan laista sekä vanhurskauttamista että pyhitystä ajatellen ja vapaudessaan täyttää sitä. Hän iloitsee laista Jumalan tahdon ilmoituksena (7:22), mutta toteaa, että voima sen täyttämiseen ei tule laista vaan evankeliumista Pyhän Hengen kautta. Täten legalistit pelkäävät lakia ja ovat sen orjia. Antinomistit vihaavat lakia ja hylkäävät sen. Lakia noudattava vapaa ihminen rakastaa lakia ja täyttää sitä.

Suorasti tai epäsuorasti Paavali viittaa näihin kolmeen tyyppiin Rm 7. luvussa. Jakeissa 1-6 hän väittää ettei lailla ole enää valtaa meihin. Koska olemme kuolleet sille Kristuksen kanssa, meidät on vapautettu siitä ja me kuulumme nyt Kristukselle. Tämä on hänen sanomansa legalisteille. Jakeissa 7-13 hän puolustaa lakia väärää syytöstä vastaan, jonka mukaan se olisi syypää sekä syntiin että kuolemaan. Syy on langenneessa luonnossamme, ei laissa. Laki itse on hyvä (12, 13). Tämä on hänen sanomansa antinomisteille. Jakeissa 7:14-25 Paavali kuvaa sitä sisäistä konfliktia, jossa lain alla elävät ovat. Kristitty ei omin voimin voi pitää Jumalan lakia, vaikka hän iloitsee laista. Mutta mitä laki ei voinut tehdä, sen Jumala tekee antamalla meille Henkensä (8:3, 4). Tämä on niiden kokemus, jotka löytävät vapauden lain täyttämisessä."


3. Tunnustuskirjat

Tätä sinun ei mielestäni kannata enää kommentoida minun suhteeni. Et tule muuttamaan kantaani / suhtautumistani Tunnustuskirjoja kohtaan. Olen hyvin iloinen niiden olemassaolon vuoksi. Ne voivat joissakin tilanteissa olla hyvä (raamatullinen) "suojalinnake", johon voi mennä turvaan monilta harhoilta / vääriltä väitöksiltä.

Mutta mielestäni sinun ei siis kannata ainakaan minun kanssani tästä aihepiiristä väitellä. En tule muuttamaan kantaani, etkä ehkä sinäkään omaasi.

toinen kirjoitti:

Hei,

1. Vanhurskauttaminen

En ole kyllä vielä aivan varma että olemme vanhurskauttamisesta yhtä mieltä. Puhuit aiemmin ihmisen omasta valinnasta evankeliumin suhteen sillä painolla, joka on luterilaisuudelle vieras (se oli aika paljon mielestäni painottunut ratkaisukeskeisyyteen). (Viittasin vastauksessani mm. Sidottu ratkaisuvalta -kirjaan, ja Tunnustuskirjoihin. Matti Väisäsen Pyhä Kaste -kirjat kannattaa mielestäni lukea tähän aihepiiriin liittyen myös.)
Meitä ei lueta vanhurskaiksi siksi että me olisimme valinneet Kristuksen tai evankeliumin. Jumala ei katso meidän valintaamme, kun meidät luetaan vanhurskaiksi, Jumala katsoo Kristusta. Meidät luetaan vanhurskaaksi Kristuksen uhrikuoleman tähden. Usko on se väline jonka kautta saamme armon. Uskokin on Jumalan tekoa. Usko ei tuo vanhurskaaksi lukemiseen mitään lisää. Se on vain väline jonka kautta saamme Jumalan armon.

2. Pyhityksestä

Taisin muuten sanoa viimeksi väärin Roomalaiskirjeen kohdat joissa keskitytään pyhitykseen. Oikeat luvut ovat 6-8. Ne voisi otsikoida teksteillä "Kristus meissä", vanhurskautetun pyhittäminen.

Kirjoitan tähän otteen Matti Väisäsen kirjasta "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä" osa 1, pyhitykseen liittyen. Kappaleen 4.2 "Uskosta vanhurskas tulee elämään vapaana lain orjuudesta (Rm 7) lopussa yhteenvedosta (tai tarkemmin: kappaleen 4.2.3 "Laki ei voi pyhittää" ja 4.2.3.1 "Seitsemäs tietäminen: lain tehtävä pyhityksen yhteydessä" jälkeen). Eli Room. 7:n selityksen yhteenvedosta.

Aiemmin on puhuttu siitä että mikä vaikuttaa pyhitystä. Nyt kirjoitetaan siitä mikä ei sitä vaikuta.
s. 302
"... Yhtä välttämätöntä kuin on, että saamme tietää mikä vaikuttaa pyhitystä, on se, että saamme tietää mikä ei sitä vaikuta.

Meidän on paljon helpompaa kuin luulemmekaan liukua lain alle taistelussamme vanhaa luontoamme ja syntiä vastaan. Me pyydämme usein Jumalalta voimaa taistelussa syntiä vastaan tajuamatta, että hengellistä voimaa ei ole - Jumalalle siitä kiitos - irtotuotteena jaettavissa lainkaan. On myös monia muita tapoja ajautua umpikujaan taistelussa syntiä vastaan. Joku pyrkii kokosydämiseen synnin orjuuteen. Joku toinen yrittää kuolla itselleen - ja kärsii tappion toisensa jälkeen. Miksi? Siksi että kaikki tällaiset yritykset johtavat meidät itsemme varaan ja synnin orjuuteen. On suuruuden hulluutta yrittää itse voittaa kiusaukset ja Perkele, joka on vanhan luontomme liittolainen ja jokaisen kiusauksen ja synnin taustalla.

Voiman pyytäminen Jumalalta, kokosydäminen antautuminen, itselleen kuoleminen ja muut sellaiset ovat meidän tiedostamaton ei-sanamme sille ainoalle avulle, jonka Jumala on meille valmistanut ja sanassaan ilmoittanut. Jeesus Kristus on meidän apumme, ja hän on kyllin myös taistelussa syntiä vastaan. Vain Jumala voi voittaa Syntidemonin ja Perkeleen. Vain Kristus on voimallinen pelastamaan meidät, ja vain Kristus on voimallinen pyhittämään meitä ja auttamaan meitä taistelussa Syntiä ja Perkelettä vastaan.

Kun kiusaukset ja synti lähestyvät meitä, on ratkaisevaa, mitä me silloin teemme. Käärimmekö hihamme ja alamme taistella niitä vastaan, vai teemmekö niin kuin Jumala neuvoi aikanaan Mooseksen välityksellä israelilaisia Punaisenmeren rannalla: 'Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa' (2Ms 14:14). Ellei Herra olisi avannut israelilaisille kuivaa uomaa Punaisenmeren poikki, faraon armeija olisi tuhonnut heidät viimeistä myöten. Meidän tulee hengellisessä taistelussa kiusojemme keskellä huutaa avuksi ylösnoussutta Golgatan Kristusta. Kristus on voittanut Perkeleen, Syntidemonin ja voittaa yhä - ja me saamme kulkea hänen jäljessään voittosaatossa niin kuin israelilaiset Punaistamerta ylittäessään.

Monen Jumalan lapsen jatkuva synnissä eläminen johtuu siitä, että hän yrittää itse pitää vanhan luontonsa kurissa ja voittaa kiusaukset omassa elämässään. Hän ei tiedä tai ymmärrä, että niin kuin me tarvitsemme koko ajan Jeesusta vanhurskaudeksemme Jumalan edessä, samoin me tarvitsemme koko ajan Jeesusta, jotta uusi ihmisemme voittaisi vanhan luonnon!

...

Uudessa järjestyksessä meidän tulee huolehtia siitä, että emme luiskahda takaisin vanhaan, persoonasta kirjaimeen, vapaudesta orjuuteen, meissä asuvasta Hengestä ulkonaiseen systeemiin, Kristuksesta lakiin. Uuden liiton kristityt ovat kasteessa kuolleet ja ylösnousseet Kristuksen kanssa uuteen elämään. Seurakunnan pää, Kristus, johtaa heitä Pyhän Henkensä kautta Jumalan sanalla elämään Jumalan lapsina.

Läpi koko tämän suurenmoisen jakson näkyy se tosiasia, että uskovassa ihmisessä asuu samanaikaisesti sekä vanha että uusi luonto. Vaikka Paavali tässä ohjaa kristityn kilvoituselämää Jumalan tahdon mukaisille raiteille, se ei kumoa sitä erityisesti jakson kahdessa viimeisessä jakeessa esille tulevaa surullista perustotuutta, että kristityn vanhaa luontoa ei voi pyhittää. Se pysyy Jumalan tahdon vastustajana ajallisen elämämme loppuun saakka. Tämän muistaminen riisuu meidät kaikista ylihengellisistä utopioista kilvoituselämämme tuloksia ja omaa pyhitystämme ajatellen. Usko on ja pysyy pyhänä vain Kristuksen lahjapyhyyden tähden, ei oman pyhyytensä tähden."

s.306 (Ekskurssi 3:sta)
"Suhtautuminen Jumalan lakiin"

"2.1 Legalisti on lain sitoma. Hän kuvittelee, että hänen Jumalasuhteensa on kokonaan hänen kuuliaisuutensa varassa. Laki on hänelle vaativa ja säälimätön työn teettäjä. Legalisti on "lain alla".

2.2. Antinomisti menee toiseen äärimmäisyyteen. Hän hylkää lain ja pitää sitä syypäänä moraalisiin ja hengellisiin ongelmiinsa.

2.3. Laille kuuliainen uskova ymmärtää oikein lain aseman ja merkityksen. Hän on selvillä lain mahdollisuuksista: 'Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton' (Rm 8:3). Lain heikkous on siinä, ettei se voi vanhurskauttaa eikä pyhittää, koska meillä ei itsessämme ole kykyä totella sitä. Silti laille kuuliainen uskova iloitsee laista ja pitää sitä Jumalan tahdon ilmaisijana ja tahtoo saamansa Pyhän Hengen voimalla olla sille kuuliainen.

...

Laille kuuliaiselle ja sitä rakastavalle uskovalle Paavali korostaa, että Jumala on asettanut meihin Pyhän Henkensä, jonka kautta meissä toteutuu lain vanhurskautta.

...

Miksi lakia on julistettava? Motiivi ratkaisee julistuksen oikeutuksen. Lakia on julistettava niin, ettei ihmiselle jää mitään muuta turvapaikkaa kuin Jeesuksen haavat, Jeesuksen vanhurskaus ja pyhyys, jotka me saamme omiksemme lahjana kasteen ja uskon kautta.

Olemme vapaat laista pelastus- ja pyhitystienä, sillä Jeesus yksin on pelastaja ja pyhittäjä. Pelastuaksemme ja pyhittyäksemme meidän on keskityttävä Jeesukseen Kristukseen, sillä hän ja vain hän on sekä pelastaja ja pyhittäjä.

Tiivistelmänä todettakoon, että mainitusta kolmesta suhtautumistavasta lakiin ... Paavali hylkää kaksi ensimmäistä ja suosittelee kolmatta. Legalistit ovat lain alla ja sen orjuudessa. He kuvittelevat, että heidän suhteensa Jumalaan riippuu heidän tottelevaisuudestaan laille, ja he etsivät sekä vanhurskautta että pyhitystä siitä. Antinomistit syyttävät lakia ongelmistaan ja hylkäävät lain väittäen olevansa vapaat kaikista sen määräyksistä. He ovat kääntäneet vapauden lupakirjaksi.

Jumalan Hengen vaikutuksesta lakia noudattava vapaa ihminen säilyttää tasapainon. Hän riemuitsee vapaudestaan laista sekä vanhurskauttamista että pyhitystä ajatellen ja vapaudessaan täyttää sitä. Hän iloitsee laista Jumalan tahdon ilmoituksena (7:22), mutta toteaa, että voima sen täyttämiseen ei tule laista vaan evankeliumista Pyhän Hengen kautta. Täten legalistit pelkäävät lakia ja ovat sen orjia. Antinomistit vihaavat lakia ja hylkäävät sen. Lakia noudattava vapaa ihminen rakastaa lakia ja täyttää sitä.

Suorasti tai epäsuorasti Paavali viittaa näihin kolmeen tyyppiin Rm 7. luvussa. Jakeissa 1-6 hän väittää ettei lailla ole enää valtaa meihin. Koska olemme kuolleet sille Kristuksen kanssa, meidät on vapautettu siitä ja me kuulumme nyt Kristukselle. Tämä on hänen sanomansa legalisteille. Jakeissa 7-13 hän puolustaa lakia väärää syytöstä vastaan, jonka mukaan se olisi syypää sekä syntiin että kuolemaan. Syy on langenneessa luonnossamme, ei laissa. Laki itse on hyvä (12, 13). Tämä on hänen sanomansa antinomisteille. Jakeissa 7:14-25 Paavali kuvaa sitä sisäistä konfliktia, jossa lain alla elävät ovat. Kristitty ei omin voimin voi pitää Jumalan lakia, vaikka hän iloitsee laista. Mutta mitä laki ei voinut tehdä, sen Jumala tekee antamalla meille Henkensä (8:3, 4). Tämä on niiden kokemus, jotka löytävät vapauden lain täyttämisessä."


3. Tunnustuskirjat

Tätä sinun ei mielestäni kannata enää kommentoida minun suhteeni. Et tule muuttamaan kantaani / suhtautumistani Tunnustuskirjoja kohtaan. Olen hyvin iloinen niiden olemassaolon vuoksi. Ne voivat joissakin tilanteissa olla hyvä (raamatullinen) "suojalinnake", johon voi mennä turvaan monilta harhoilta / vääriltä väitöksiltä.

Mutta mielestäni sinun ei siis kannata ainakaan minun kanssani tästä aihepiiristä väitellä. En tule muuttamaan kantaani, etkä ehkä sinäkään omaasi.

Lue lisää

Kirjoitusvirhe tekstissäni

> Joku pyrkii kokosydämiseen
> synnin orjuuteen.

"Joku pyrkii kokosydämiseen antautumiseen, mutta huomaakin joutuvansa kokosydämiseen synninorjuuteen."

toinen kirjoitti:

Valintaa koskien

Kannattaa lukea Lutherin "Sidottu ratkaisuvalta".

Myöskin Yksimielisyyden ohjeessa on kappale "Vapaa tahto eli ihmisen kyvyt"
http://nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/texts/html/finnish/tunnustuskirjat/yo/2.html
Yksi ote:
"Kolmanneksi. Pyhä Raamattu ei lue ihmisen luontaisen vapaan tahdon kykyjen vaikutuspiiriin kääntymistä, Kristukseen uskomista, uudestisyntymistä, uudistumista eikä mitään, mikä kuuluu tämän kaiken todelliseen alkamiseen ja loppuun saattamiseen: Sellainen ei ole vapaan tahdon asia, ei kokonaan, ei puoleksi eikä edes pienimmäksi, vähäisimmäksi osaksi, vaan se on in solidum, alusta loppuun, yksinomaan Jumalan vaikutuksen ja Pyhän Hengen tehtävä, kuten Puolustuskin toteaa."

Lue lisää

ettet ymmärrä alkuunkaan, mistä on kysymys, kun puhe käy Hengessä vaeltamisesta eli pyhityksestä. Vanha ihminen valitsee synnin, mutta uusi pyhä ihminen Pyhän Hengen johdatuksessa sen, mikä miellyttää Jumalaa.

Luther kirjoittaa: "Uskon perusteella ihminen on tosin kylliksi vanhurskautettu sisäisesti, sielussaan, hänellä on kaikkea, mitä tarvitsee - paitsi sikäli, että uskon ja vanhurskauden on lisäännyttävä jatkuvasti tuonpuoleiseen elämään asti; silti hän pysyy maan päällä ja elää ruumiissaan, hän joutuu hallitsemaan lihallista ruumistaan ja olemaan yhteydessä ihmisiin. Tästä alkavat teot: tässä hän ei saa olla joutilaana;... Sisäinen ihminen on nimittäin yhtä Jumalan kanssa, se iloitsee ja riemuitsee Kristuksesta, joka on tehnyt niin paljon hänen puolestaan, ja hänen ainoa halunsa on palvella jälleen Jumalaa vapaassa pakottomassa rakkaudessa. Mutta ruumiissaan hän huomaa vastaanhangoittelevan tahdon, joka haluaa palvella maailmaa ja etsiä sitä, mitä itse haluaa. Tällaista ei usko voi suvaita, se tarttuu sitä arvelematta kurkusta hillitäkseen ja vastustaakseen sitä."

Luther lienee nähnyt myös syvemmälle pyhityksen salaisuuteen kuin kukaan muu: tule siksi mikä olet!

toinen kirjoitti:

Hei,

1. Vanhurskauttaminen

En ole kyllä vielä aivan varma että olemme vanhurskauttamisesta yhtä mieltä. Puhuit aiemmin ihmisen omasta valinnasta evankeliumin suhteen sillä painolla, joka on luterilaisuudelle vieras (se oli aika paljon mielestäni painottunut ratkaisukeskeisyyteen). (Viittasin vastauksessani mm. Sidottu ratkaisuvalta -kirjaan, ja Tunnustuskirjoihin. Matti Väisäsen Pyhä Kaste -kirjat kannattaa mielestäni lukea tähän aihepiiriin liittyen myös.)
Meitä ei lueta vanhurskaiksi siksi että me olisimme valinneet Kristuksen tai evankeliumin. Jumala ei katso meidän valintaamme, kun meidät luetaan vanhurskaiksi, Jumala katsoo Kristusta. Meidät luetaan vanhurskaaksi Kristuksen uhrikuoleman tähden. Usko on se väline jonka kautta saamme armon. Uskokin on Jumalan tekoa. Usko ei tuo vanhurskaaksi lukemiseen mitään lisää. Se on vain väline jonka kautta saamme Jumalan armon.

2. Pyhityksestä

Taisin muuten sanoa viimeksi väärin Roomalaiskirjeen kohdat joissa keskitytään pyhitykseen. Oikeat luvut ovat 6-8. Ne voisi otsikoida teksteillä "Kristus meissä", vanhurskautetun pyhittäminen.

Kirjoitan tähän otteen Matti Väisäsen kirjasta "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä" osa 1, pyhitykseen liittyen. Kappaleen 4.2 "Uskosta vanhurskas tulee elämään vapaana lain orjuudesta (Rm 7) lopussa yhteenvedosta (tai tarkemmin: kappaleen 4.2.3 "Laki ei voi pyhittää" ja 4.2.3.1 "Seitsemäs tietäminen: lain tehtävä pyhityksen yhteydessä" jälkeen). Eli Room. 7:n selityksen yhteenvedosta.

Aiemmin on puhuttu siitä että mikä vaikuttaa pyhitystä. Nyt kirjoitetaan siitä mikä ei sitä vaikuta.
s. 302
"... Yhtä välttämätöntä kuin on, että saamme tietää mikä vaikuttaa pyhitystä, on se, että saamme tietää mikä ei sitä vaikuta.

Meidän on paljon helpompaa kuin luulemmekaan liukua lain alle taistelussamme vanhaa luontoamme ja syntiä vastaan. Me pyydämme usein Jumalalta voimaa taistelussa syntiä vastaan tajuamatta, että hengellistä voimaa ei ole - Jumalalle siitä kiitos - irtotuotteena jaettavissa lainkaan. On myös monia muita tapoja ajautua umpikujaan taistelussa syntiä vastaan. Joku pyrkii kokosydämiseen synnin orjuuteen. Joku toinen yrittää kuolla itselleen - ja kärsii tappion toisensa jälkeen. Miksi? Siksi että kaikki tällaiset yritykset johtavat meidät itsemme varaan ja synnin orjuuteen. On suuruuden hulluutta yrittää itse voittaa kiusaukset ja Perkele, joka on vanhan luontomme liittolainen ja jokaisen kiusauksen ja synnin taustalla.

Voiman pyytäminen Jumalalta, kokosydäminen antautuminen, itselleen kuoleminen ja muut sellaiset ovat meidän tiedostamaton ei-sanamme sille ainoalle avulle, jonka Jumala on meille valmistanut ja sanassaan ilmoittanut. Jeesus Kristus on meidän apumme, ja hän on kyllin myös taistelussa syntiä vastaan. Vain Jumala voi voittaa Syntidemonin ja Perkeleen. Vain Kristus on voimallinen pelastamaan meidät, ja vain Kristus on voimallinen pyhittämään meitä ja auttamaan meitä taistelussa Syntiä ja Perkelettä vastaan.

Kun kiusaukset ja synti lähestyvät meitä, on ratkaisevaa, mitä me silloin teemme. Käärimmekö hihamme ja alamme taistella niitä vastaan, vai teemmekö niin kuin Jumala neuvoi aikanaan Mooseksen välityksellä israelilaisia Punaisenmeren rannalla: 'Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa' (2Ms 14:14). Ellei Herra olisi avannut israelilaisille kuivaa uomaa Punaisenmeren poikki, faraon armeija olisi tuhonnut heidät viimeistä myöten. Meidän tulee hengellisessä taistelussa kiusojemme keskellä huutaa avuksi ylösnoussutta Golgatan Kristusta. Kristus on voittanut Perkeleen, Syntidemonin ja voittaa yhä - ja me saamme kulkea hänen jäljessään voittosaatossa niin kuin israelilaiset Punaistamerta ylittäessään.

Monen Jumalan lapsen jatkuva synnissä eläminen johtuu siitä, että hän yrittää itse pitää vanhan luontonsa kurissa ja voittaa kiusaukset omassa elämässään. Hän ei tiedä tai ymmärrä, että niin kuin me tarvitsemme koko ajan Jeesusta vanhurskaudeksemme Jumalan edessä, samoin me tarvitsemme koko ajan Jeesusta, jotta uusi ihmisemme voittaisi vanhan luonnon!

...

Uudessa järjestyksessä meidän tulee huolehtia siitä, että emme luiskahda takaisin vanhaan, persoonasta kirjaimeen, vapaudesta orjuuteen, meissä asuvasta Hengestä ulkonaiseen systeemiin, Kristuksesta lakiin. Uuden liiton kristityt ovat kasteessa kuolleet ja ylösnousseet Kristuksen kanssa uuteen elämään. Seurakunnan pää, Kristus, johtaa heitä Pyhän Henkensä kautta Jumalan sanalla elämään Jumalan lapsina.

Läpi koko tämän suurenmoisen jakson näkyy se tosiasia, että uskovassa ihmisessä asuu samanaikaisesti sekä vanha että uusi luonto. Vaikka Paavali tässä ohjaa kristityn kilvoituselämää Jumalan tahdon mukaisille raiteille, se ei kumoa sitä erityisesti jakson kahdessa viimeisessä jakeessa esille tulevaa surullista perustotuutta, että kristityn vanhaa luontoa ei voi pyhittää. Se pysyy Jumalan tahdon vastustajana ajallisen elämämme loppuun saakka. Tämän muistaminen riisuu meidät kaikista ylihengellisistä utopioista kilvoituselämämme tuloksia ja omaa pyhitystämme ajatellen. Usko on ja pysyy pyhänä vain Kristuksen lahjapyhyyden tähden, ei oman pyhyytensä tähden."

s.306 (Ekskurssi 3:sta)
"Suhtautuminen Jumalan lakiin"

"2.1 Legalisti on lain sitoma. Hän kuvittelee, että hänen Jumalasuhteensa on kokonaan hänen kuuliaisuutensa varassa. Laki on hänelle vaativa ja säälimätön työn teettäjä. Legalisti on "lain alla".

2.2. Antinomisti menee toiseen äärimmäisyyteen. Hän hylkää lain ja pitää sitä syypäänä moraalisiin ja hengellisiin ongelmiinsa.

2.3. Laille kuuliainen uskova ymmärtää oikein lain aseman ja merkityksen. Hän on selvillä lain mahdollisuuksista: 'Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton' (Rm 8:3). Lain heikkous on siinä, ettei se voi vanhurskauttaa eikä pyhittää, koska meillä ei itsessämme ole kykyä totella sitä. Silti laille kuuliainen uskova iloitsee laista ja pitää sitä Jumalan tahdon ilmaisijana ja tahtoo saamansa Pyhän Hengen voimalla olla sille kuuliainen.

...

Laille kuuliaiselle ja sitä rakastavalle uskovalle Paavali korostaa, että Jumala on asettanut meihin Pyhän Henkensä, jonka kautta meissä toteutuu lain vanhurskautta.

...

Miksi lakia on julistettava? Motiivi ratkaisee julistuksen oikeutuksen. Lakia on julistettava niin, ettei ihmiselle jää mitään muuta turvapaikkaa kuin Jeesuksen haavat, Jeesuksen vanhurskaus ja pyhyys, jotka me saamme omiksemme lahjana kasteen ja uskon kautta.

Olemme vapaat laista pelastus- ja pyhitystienä, sillä Jeesus yksin on pelastaja ja pyhittäjä. Pelastuaksemme ja pyhittyäksemme meidän on keskityttävä Jeesukseen Kristukseen, sillä hän ja vain hän on sekä pelastaja ja pyhittäjä.

Tiivistelmänä todettakoon, että mainitusta kolmesta suhtautumistavasta lakiin ... Paavali hylkää kaksi ensimmäistä ja suosittelee kolmatta. Legalistit ovat lain alla ja sen orjuudessa. He kuvittelevat, että heidän suhteensa Jumalaan riippuu heidän tottelevaisuudestaan laille, ja he etsivät sekä vanhurskautta että pyhitystä siitä. Antinomistit syyttävät lakia ongelmistaan ja hylkäävät lain väittäen olevansa vapaat kaikista sen määräyksistä. He ovat kääntäneet vapauden lupakirjaksi.

Jumalan Hengen vaikutuksesta lakia noudattava vapaa ihminen säilyttää tasapainon. Hän riemuitsee vapaudestaan laista sekä vanhurskauttamista että pyhitystä ajatellen ja vapaudessaan täyttää sitä. Hän iloitsee laista Jumalan tahdon ilmoituksena (7:22), mutta toteaa, että voima sen täyttämiseen ei tule laista vaan evankeliumista Pyhän Hengen kautta. Täten legalistit pelkäävät lakia ja ovat sen orjia. Antinomistit vihaavat lakia ja hylkäävät sen. Lakia noudattava vapaa ihminen rakastaa lakia ja täyttää sitä.

Suorasti tai epäsuorasti Paavali viittaa näihin kolmeen tyyppiin Rm 7. luvussa. Jakeissa 1-6 hän väittää ettei lailla ole enää valtaa meihin. Koska olemme kuolleet sille Kristuksen kanssa, meidät on vapautettu siitä ja me kuulumme nyt Kristukselle. Tämä on hänen sanomansa legalisteille. Jakeissa 7-13 hän puolustaa lakia väärää syytöstä vastaan, jonka mukaan se olisi syypää sekä syntiin että kuolemaan. Syy on langenneessa luonnossamme, ei laissa. Laki itse on hyvä (12, 13). Tämä on hänen sanomansa antinomisteille. Jakeissa 7:14-25 Paavali kuvaa sitä sisäistä konfliktia, jossa lain alla elävät ovat. Kristitty ei omin voimin voi pitää Jumalan lakia, vaikka hän iloitsee laista. Mutta mitä laki ei voinut tehdä, sen Jumala tekee antamalla meille Henkensä (8:3, 4). Tämä on niiden kokemus, jotka löytävät vapauden lain täyttämisessä."


3. Tunnustuskirjat

Tätä sinun ei mielestäni kannata enää kommentoida minun suhteeni. Et tule muuttamaan kantaani / suhtautumistani Tunnustuskirjoja kohtaan. Olen hyvin iloinen niiden olemassaolon vuoksi. Ne voivat joissakin tilanteissa olla hyvä (raamatullinen) "suojalinnake", johon voi mennä turvaan monilta harhoilta / vääriltä väitöksiltä.

Mutta mielestäni sinun ei siis kannata ainakaan minun kanssani tästä aihepiiristä väitellä. En tule muuttamaan kantaani, etkä ehkä sinäkään omaasi.

Lue lisää

Oletko yhtä mieltä kirjoittamistani Matti Väisäsen kirjoista ottamistani otteista? (Tai oletko lukenut hänen kirjojaan? Kasteesta / room.kirjeeseen liittyen.)


Minulle on vielä jäänyt epäselväksi seuraavanlaisia asioita?
Kannatatko ratkaisukeskeistä kristillisyyttä? (Esim. Nokian herätyksen tyyppisiä juttuja tai vapaiden suuntien tyyppistä opetusta?)
(Mihin sijoitat uudestisyntymisen?)

toinen kirjoitti:

Hei,

1. Vanhurskauttaminen

En ole kyllä vielä aivan varma että olemme vanhurskauttamisesta yhtä mieltä. Puhuit aiemmin ihmisen omasta valinnasta evankeliumin suhteen sillä painolla, joka on luterilaisuudelle vieras (se oli aika paljon mielestäni painottunut ratkaisukeskeisyyteen). (Viittasin vastauksessani mm. Sidottu ratkaisuvalta -kirjaan, ja Tunnustuskirjoihin. Matti Väisäsen Pyhä Kaste -kirjat kannattaa mielestäni lukea tähän aihepiiriin liittyen myös.)
Meitä ei lueta vanhurskaiksi siksi että me olisimme valinneet Kristuksen tai evankeliumin. Jumala ei katso meidän valintaamme, kun meidät luetaan vanhurskaiksi, Jumala katsoo Kristusta. Meidät luetaan vanhurskaaksi Kristuksen uhrikuoleman tähden. Usko on se väline jonka kautta saamme armon. Uskokin on Jumalan tekoa. Usko ei tuo vanhurskaaksi lukemiseen mitään lisää. Se on vain väline jonka kautta saamme Jumalan armon.

2. Pyhityksestä

Taisin muuten sanoa viimeksi väärin Roomalaiskirjeen kohdat joissa keskitytään pyhitykseen. Oikeat luvut ovat 6-8. Ne voisi otsikoida teksteillä "Kristus meissä", vanhurskautetun pyhittäminen.

Kirjoitan tähän otteen Matti Väisäsen kirjasta "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä" osa 1, pyhitykseen liittyen. Kappaleen 4.2 "Uskosta vanhurskas tulee elämään vapaana lain orjuudesta (Rm 7) lopussa yhteenvedosta (tai tarkemmin: kappaleen 4.2.3 "Laki ei voi pyhittää" ja 4.2.3.1 "Seitsemäs tietäminen: lain tehtävä pyhityksen yhteydessä" jälkeen). Eli Room. 7:n selityksen yhteenvedosta.

Aiemmin on puhuttu siitä että mikä vaikuttaa pyhitystä. Nyt kirjoitetaan siitä mikä ei sitä vaikuta.
s. 302
"... Yhtä välttämätöntä kuin on, että saamme tietää mikä vaikuttaa pyhitystä, on se, että saamme tietää mikä ei sitä vaikuta.

Meidän on paljon helpompaa kuin luulemmekaan liukua lain alle taistelussamme vanhaa luontoamme ja syntiä vastaan. Me pyydämme usein Jumalalta voimaa taistelussa syntiä vastaan tajuamatta, että hengellistä voimaa ei ole - Jumalalle siitä kiitos - irtotuotteena jaettavissa lainkaan. On myös monia muita tapoja ajautua umpikujaan taistelussa syntiä vastaan. Joku pyrkii kokosydämiseen synnin orjuuteen. Joku toinen yrittää kuolla itselleen - ja kärsii tappion toisensa jälkeen. Miksi? Siksi että kaikki tällaiset yritykset johtavat meidät itsemme varaan ja synnin orjuuteen. On suuruuden hulluutta yrittää itse voittaa kiusaukset ja Perkele, joka on vanhan luontomme liittolainen ja jokaisen kiusauksen ja synnin taustalla.

Voiman pyytäminen Jumalalta, kokosydäminen antautuminen, itselleen kuoleminen ja muut sellaiset ovat meidän tiedostamaton ei-sanamme sille ainoalle avulle, jonka Jumala on meille valmistanut ja sanassaan ilmoittanut. Jeesus Kristus on meidän apumme, ja hän on kyllin myös taistelussa syntiä vastaan. Vain Jumala voi voittaa Syntidemonin ja Perkeleen. Vain Kristus on voimallinen pelastamaan meidät, ja vain Kristus on voimallinen pyhittämään meitä ja auttamaan meitä taistelussa Syntiä ja Perkelettä vastaan.

Kun kiusaukset ja synti lähestyvät meitä, on ratkaisevaa, mitä me silloin teemme. Käärimmekö hihamme ja alamme taistella niitä vastaan, vai teemmekö niin kuin Jumala neuvoi aikanaan Mooseksen välityksellä israelilaisia Punaisenmeren rannalla: 'Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa' (2Ms 14:14). Ellei Herra olisi avannut israelilaisille kuivaa uomaa Punaisenmeren poikki, faraon armeija olisi tuhonnut heidät viimeistä myöten. Meidän tulee hengellisessä taistelussa kiusojemme keskellä huutaa avuksi ylösnoussutta Golgatan Kristusta. Kristus on voittanut Perkeleen, Syntidemonin ja voittaa yhä - ja me saamme kulkea hänen jäljessään voittosaatossa niin kuin israelilaiset Punaistamerta ylittäessään.

Monen Jumalan lapsen jatkuva synnissä eläminen johtuu siitä, että hän yrittää itse pitää vanhan luontonsa kurissa ja voittaa kiusaukset omassa elämässään. Hän ei tiedä tai ymmärrä, että niin kuin me tarvitsemme koko ajan Jeesusta vanhurskaudeksemme Jumalan edessä, samoin me tarvitsemme koko ajan Jeesusta, jotta uusi ihmisemme voittaisi vanhan luonnon!

...

Uudessa järjestyksessä meidän tulee huolehtia siitä, että emme luiskahda takaisin vanhaan, persoonasta kirjaimeen, vapaudesta orjuuteen, meissä asuvasta Hengestä ulkonaiseen systeemiin, Kristuksesta lakiin. Uuden liiton kristityt ovat kasteessa kuolleet ja ylösnousseet Kristuksen kanssa uuteen elämään. Seurakunnan pää, Kristus, johtaa heitä Pyhän Henkensä kautta Jumalan sanalla elämään Jumalan lapsina.

Läpi koko tämän suurenmoisen jakson näkyy se tosiasia, että uskovassa ihmisessä asuu samanaikaisesti sekä vanha että uusi luonto. Vaikka Paavali tässä ohjaa kristityn kilvoituselämää Jumalan tahdon mukaisille raiteille, se ei kumoa sitä erityisesti jakson kahdessa viimeisessä jakeessa esille tulevaa surullista perustotuutta, että kristityn vanhaa luontoa ei voi pyhittää. Se pysyy Jumalan tahdon vastustajana ajallisen elämämme loppuun saakka. Tämän muistaminen riisuu meidät kaikista ylihengellisistä utopioista kilvoituselämämme tuloksia ja omaa pyhitystämme ajatellen. Usko on ja pysyy pyhänä vain Kristuksen lahjapyhyyden tähden, ei oman pyhyytensä tähden."

s.306 (Ekskurssi 3:sta)
"Suhtautuminen Jumalan lakiin"

"2.1 Legalisti on lain sitoma. Hän kuvittelee, että hänen Jumalasuhteensa on kokonaan hänen kuuliaisuutensa varassa. Laki on hänelle vaativa ja säälimätön työn teettäjä. Legalisti on "lain alla".

2.2. Antinomisti menee toiseen äärimmäisyyteen. Hän hylkää lain ja pitää sitä syypäänä moraalisiin ja hengellisiin ongelmiinsa.

2.3. Laille kuuliainen uskova ymmärtää oikein lain aseman ja merkityksen. Hän on selvillä lain mahdollisuuksista: 'Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton' (Rm 8:3). Lain heikkous on siinä, ettei se voi vanhurskauttaa eikä pyhittää, koska meillä ei itsessämme ole kykyä totella sitä. Silti laille kuuliainen uskova iloitsee laista ja pitää sitä Jumalan tahdon ilmaisijana ja tahtoo saamansa Pyhän Hengen voimalla olla sille kuuliainen.

...

Laille kuuliaiselle ja sitä rakastavalle uskovalle Paavali korostaa, että Jumala on asettanut meihin Pyhän Henkensä, jonka kautta meissä toteutuu lain vanhurskautta.

...

Miksi lakia on julistettava? Motiivi ratkaisee julistuksen oikeutuksen. Lakia on julistettava niin, ettei ihmiselle jää mitään muuta turvapaikkaa kuin Jeesuksen haavat, Jeesuksen vanhurskaus ja pyhyys, jotka me saamme omiksemme lahjana kasteen ja uskon kautta.

Olemme vapaat laista pelastus- ja pyhitystienä, sillä Jeesus yksin on pelastaja ja pyhittäjä. Pelastuaksemme ja pyhittyäksemme meidän on keskityttävä Jeesukseen Kristukseen, sillä hän ja vain hän on sekä pelastaja ja pyhittäjä.

Tiivistelmänä todettakoon, että mainitusta kolmesta suhtautumistavasta lakiin ... Paavali hylkää kaksi ensimmäistä ja suosittelee kolmatta. Legalistit ovat lain alla ja sen orjuudessa. He kuvittelevat, että heidän suhteensa Jumalaan riippuu heidän tottelevaisuudestaan laille, ja he etsivät sekä vanhurskautta että pyhitystä siitä. Antinomistit syyttävät lakia ongelmistaan ja hylkäävät lain väittäen olevansa vapaat kaikista sen määräyksistä. He ovat kääntäneet vapauden lupakirjaksi.

Jumalan Hengen vaikutuksesta lakia noudattava vapaa ihminen säilyttää tasapainon. Hän riemuitsee vapaudestaan laista sekä vanhurskauttamista että pyhitystä ajatellen ja vapaudessaan täyttää sitä. Hän iloitsee laista Jumalan tahdon ilmoituksena (7:22), mutta toteaa, että voima sen täyttämiseen ei tule laista vaan evankeliumista Pyhän Hengen kautta. Täten legalistit pelkäävät lakia ja ovat sen orjia. Antinomistit vihaavat lakia ja hylkäävät sen. Lakia noudattava vapaa ihminen rakastaa lakia ja täyttää sitä.

Suorasti tai epäsuorasti Paavali viittaa näihin kolmeen tyyppiin Rm 7. luvussa. Jakeissa 1-6 hän väittää ettei lailla ole enää valtaa meihin. Koska olemme kuolleet sille Kristuksen kanssa, meidät on vapautettu siitä ja me kuulumme nyt Kristukselle. Tämä on hänen sanomansa legalisteille. Jakeissa 7-13 hän puolustaa lakia väärää syytöstä vastaan, jonka mukaan se olisi syypää sekä syntiin että kuolemaan. Syy on langenneessa luonnossamme, ei laissa. Laki itse on hyvä (12, 13). Tämä on hänen sanomansa antinomisteille. Jakeissa 7:14-25 Paavali kuvaa sitä sisäistä konfliktia, jossa lain alla elävät ovat. Kristitty ei omin voimin voi pitää Jumalan lakia, vaikka hän iloitsee laista. Mutta mitä laki ei voinut tehdä, sen Jumala tekee antamalla meille Henkensä (8:3, 4). Tämä on niiden kokemus, jotka löytävät vapauden lain täyttämisessä."


3. Tunnustuskirjat

Tätä sinun ei mielestäni kannata enää kommentoida minun suhteeni. Et tule muuttamaan kantaani / suhtautumistani Tunnustuskirjoja kohtaan. Olen hyvin iloinen niiden olemassaolon vuoksi. Ne voivat joissakin tilanteissa olla hyvä (raamatullinen) "suojalinnake", johon voi mennä turvaan monilta harhoilta / vääriltä väitöksiltä.

Mutta mielestäni sinun ei siis kannata ainakaan minun kanssani tästä aihepiiristä väitellä. En tule muuttamaan kantaani, etkä ehkä sinäkään omaasi.

Lue lisää

//"En ole kyllä vielä aivan varma että olemme vanhurskauttamisesta yhtä mieltä. Puhuit aiemmin ihmisen omasta valinnasta evankeliumin suhteen sillä painolla, joka on luterilaisuudelle vieras (se oli aika paljon mielestäni painottunut ratkaisukeskeisyyteen)."//

Tässä alkaa olla kohta sama tunne kuin eräällä tällä palstalla kirjoittaneella, joka purki tuntojansa tosi luterilaisuudesta. :( Vanhurskaudesta olen jo kirjoittanut sinulle Paavalin sanoin, mutta sekään ei riitä. Haluat itsepäisesti nähdä tekstissäni sellaista, mitä siinä ei ole. Sinulle on nähtävästi myös erittäin vierasta Jumalan kutsu ja siihen vastaaminen. Jeesus on sanonut: "Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee minä herätän viimeisenä päivänä." Joh. 6:44

//Kirjoitin: "Pyhitys ei synny itsestään, vaan Pyhän Hengen toiminnasta silloin, kun katsot Kristukseen."//

Pyhityksen välttämätön edellytys on vanhurskauttaminen, ja ylhäältä uudestisyntyminen. Uuden elämän saa vasta sitten, kun kääntyneenä tulee Jumalan luo ja saa synnit anteeksi.

Pyhitys on uuden ihmisen olemuksen kehittymistä ja se on Jumalan työtä, Pyhän Hengen työtä kääntyneessä ihmisessä. Pyhät teot ovat elävän uskon välttämätön hedelmä. Ilman näitä tekoja usko on kuollut. Jos pyhä elämä puuttuu, on vanhurskauttamisessa vikaa.

Luther lienee nähnyt syvemmälle pyhityksen salaisuuteen kuin kukaan muu: tule siksi mikä olet! Tämä tarkoittaa:
Sinä olet pyhä - siis tule pyhäksi.
Kristittynä oleminen on kristityksi tulemista.
Pyhityksessä sinusta yhä enemmän ja enemmän tulee sellainen, mikä todellisuudessa jo olet: pyhä. Kaiken tämän tekee mahdolliseksi se, että Kristus on annettu meille pyhitykseksi. Häneen kätkeytyy pyhän elämän voima.

Pyhitys on käytäntöä, se on elämään sovellettua Jumalan armoa. Kristitty ei voi jatkuvasti elää synnissä. Sen todistaa meille Raamatun sana. Syntien anteeksiantamus ei ole päämäärä, vaan se on vasta lähtökohta. Kaiken päämääränä on pyhä elämä. Taistelu lihan ja Hengen välillä on johtava voittoon, jos kuoletamme Hengellä ruumiin teot.

toinen kirjoitti:

Oletko yhtä mieltä kirjoittamistani Matti Väisäsen kirjoista ottamistani otteista? (Tai oletko lukenut hänen kirjojaan? Kasteesta / room.kirjeeseen liittyen.)


Minulle on vielä jäänyt epäselväksi seuraavanlaisia asioita?
Kannatatko ratkaisukeskeistä kristillisyyttä? (Esim. Nokian herätyksen tyyppisiä juttuja tai vapaiden suuntien tyyppistä opetusta?)
(Mihin sijoitat uudestisyntymisen?)

Lue lisää

//"Jumalan Hengen vaikutuksesta lakia noudattava vapaa ihminen säilyttää tasapainon. Hän riemuitsee vapaudestaan laista sekä vanhurskauttamista että pyhitystä ajatellen ja vapaudessaan täyttää sitä. Hän iloitsee laista Jumalan tahdon ilmoituksena (7:22), mutta toteaa, että voima sen täyttämiseen ei tule laista vaan evankeliumista Pyhän Hengen kautta."//

Näissä Väisäsen sanoissa kiteytyy se, mitä olen sinulle koko ajan pyhityksestä yrittänyt kertoa. Vapaana laista annamme koko elämämme Jumalan käyttöön.

Tuomas M kirjoitti:

//"Jumalan Hengen vaikutuksesta lakia noudattava vapaa ihminen säilyttää tasapainon. Hän riemuitsee vapaudestaan laista sekä vanhurskauttamista että pyhitystä ajatellen ja vapaudessaan täyttää sitä. Hän iloitsee laista Jumalan tahdon ilmoituksena (7:22), mutta toteaa, että voima sen täyttämiseen ei tule laista vaan evankeliumista Pyhän Hengen kautta."//

Näissä Väisäsen sanoissa kiteytyy se, mitä olen sinulle koko ajan pyhityksestä yrittänyt kertoa. Vapaana laista annamme koko elämämme Jumalan käyttöön.

Lue lisää

Oletko myös muista asioista samaa mieltä Matti Väisäsen kirjoituksiin liittyen? Esim. sitä koskien että hän varoittelee lain alle joutumisesta, jos väärällä tavalla opetetaan "antautumisesta" tai jonkin erityisen voiman löytämisestä syntiä vastaan yms.

Mutta olemme ehkä niin paljon eri linjoilla ratkaisukeskeisyyden suhteen, että emme varmaankaan pääse näissä asioissa yksimielisyyteen.

Mm. kasteesta tulisi puhua aina uudestisyntymisen yhteydessä. Kasteen sakramenttiluonteesta tulisi aina puhua näissä yhteyksissä. Kastetta ei saa tyhjentää sen sisällöstä.

toinen kirjoitti:

Oletko myös muista asioista samaa mieltä Matti Väisäsen kirjoituksiin liittyen? Esim. sitä koskien että hän varoittelee lain alle joutumisesta, jos väärällä tavalla opetetaan "antautumisesta" tai jonkin erityisen voiman löytämisestä syntiä vastaan yms.

Mutta olemme ehkä niin paljon eri linjoilla ratkaisukeskeisyyden suhteen, että emme varmaankaan pääse näissä asioissa yksimielisyyteen.

Mm. kasteesta tulisi puhua aina uudestisyntymisen yhteydessä. Kasteen sakramenttiluonteesta tulisi aina puhua näissä yhteyksissä. Kastetta ei saa tyhjentää sen sisällöstä.

Lue lisää

//"Mutta olemme ehkä niin paljon eri linjoilla ratkaisukeskeisyyden suhteen, että emme varmaankaan pääse näissä asioissa yksimielisyyteen."//

Kerrohan, mitä sinä tekisit, jos Jumala kutsuisi sinua? Ottaisitko kutsun vastaan vai hylkäisitkö sen?

Tuomas M kirjoitti:

//"Mutta olemme ehkä niin paljon eri linjoilla ratkaisukeskeisyyden suhteen, että emme varmaankaan pääse näissä asioissa yksimielisyyteen."//

Kerrohan, mitä sinä tekisit, jos Jumala kutsuisi sinua? Ottaisitko kutsun vastaan vai hylkäisitkö sen?

Lue lisää

> //"Mutta olemme ehkä niin paljon eri linjoilla
> ratkaisukeskeisyyden suhteen, että emme
> varmaankaan pääse näissä asioissa yksimielisyyteen."//
>
> Kerrohan, mitä sinä tekisit, jos Jumala kutsuisi sinua?
> Ottaisitko kutsun vastaan vai hylkäisitkö sen?

Tämä aihepiiri on ymmärtääkseni juuri se mikä erottaa luterilaisuuden ja ratkaisukeskeisen kristillisyyden (, joita ovat esim. nykypäivän karismaattiset suuntaukset tai vapaat suunnat). Emme tule pääsemään tästä asiasta yksimielisyyteen. Se on niin suuri ero että se ei väittelemällä parane.

Ehkä tiedät seuraavat asiat, mutta voisin silti kirjoittaa nämä tähän. (Epäilisin, että kysymyksesi taustalla on tämä sama erimielisyys, joka on pitkään ollut luterilaisuuden ja ratkaisukeskeisen kritsillisyyden välillä. Korjaa vain jos olen väärässä.)

1. Ratkaisulle annetaan (ratkaisukeskeisyydessä) sakramentin veroista painoarvoa

Ratkaisukeskeisyydessä kasteen sisältö tyhjennetään ja sen merkitys siirretään ratkaisulle (toistan nyt näitä samoja juttuja).

Ratkaisukeskeisyyden edustama ratkaisu liittyy tai sekoitetaan siis voimakkaasti vanhurskaaksi lukemiseen luterilaisesta näkökulmasta katsottuna eli että ratkaisullamme olisi jonkilaista painoarvoa vanhurskaaksi lukemiseen liittyen. (Siis vaikka ratkaisukeskeisyyttä edustavat eivät itse sitä myöntäisikään tai väittäisivätkin että asia ei liity heidän mielestään vanhurskaaksi lukemiseen. Silti se liittyy vanhurskaaksi lukemiseen luterilaisesta eli/tai raamatullisesta näkökulmasta ajateltuna.)

Jos irrotat uudestisyntymisen kasteesta sillä tavalla että kasteeseen ei liity opetuksessa enää uudestisyntyminen (sakramentin ominaisuudessa) tai mitään sakramentaalista vaikutusta vaan kasteesta tulee pelkkä ihmisen tekemä tunnustustoimi, niin silloin ollaan vaarallisilla teillä. (En ole varma, että teetkö näin, mutta ratkaisukeskeisyydessä niin yleisesti ottaen tehdään.)
Lainaan Simo Kivirantaa vapaisiin suuntiin (tai myös vaikkapa vanhoillislestadiolaisiin? liittyen):
"... Kolmanneksi kasteen toistamattomuus ilmaisee meille mitä kirkkaimmin, että kirkosta tulee lahko, jos se tekee omasta kasteestaan jotakin muuta - esim. tunnustustoimen - kuin mitä Kristus ja Pyhä Raamattu siitä ilmoittavat. Me emme ole kasteen omistajia vaan päinvastoin kasteessa tulemme toisen omaisuudeksi. Tätä uutta omistajaa ja hänen sanaansa tulee meidän kaikessa seurata." / Pyhäkön lamppu 2/2001, www.luthersaatio.com /

2. Usko (ja "ratkaisumme") on Jumalan tekoa

Kaikki on Jumalan tekoa meissä, emme voi esitellä ratkaisuamme Jumalalle. Ratkaisumme (se että valitsemme Kristuksen/evankeliumin) ei ole tekijänä vanhurskaaksi lukemisessa. Meidät vahurskautetaan yksin Kristuksen ansion tähden. Siinä ei ole mitään meidän omaamme. Me voimme ainoastaan torjua sen, emme saavuttaa sitä edes ratkaisullamme. Kaikki on Jumalan tekoa.

Luterilaisittain (eli raamatullisesti ottaen) ihmisen ratkaisu on siis sellainen, että emme voi tuoda ratkaisuamme Jumalan luo/eteen. (Meidän syntisten kuolemaan johtavat ratkaisut Jumalasuhdetta koskien on nähty, niinkuin olin aiemmin todennut.) Emme voi esitellä ratkaisujamme Jumalan edessä. Ne ovat täynnä kuolemaa. Emme saavuta ratkaisuillamme mitään. Luterilaisittain ainut mitä ihminen voi tehdä omasta aloitteestaan ja tekee on se, että menemme itsessämme aina pois päin Jumalasta. Olemme aina kääntämässä selkämme Jumalalle. Tämän me osaamme. (Se on karu totuus meistä ihmisistä.) Kaikki mikä liittyy evankeliumiin ja uskoon on Jumalan työtä / tekoa. Se että uskomme on Jumalan tekoa. Edes evankeliumin valintaa (ratkaisuamme) emme voi esitellä Jumalan edessä.

Aikalailla samanlaisista asioista keskustellaan esim. Kansanlähetyksen saarnarinki-nimisellä keskustelupalstalla (hyvin usein?). Tässä yksi ote Martti Vaahtorannan yhdestä vastauksesta:
"Että ihminen tahtoo tulla pelastetuksi
ja ottaa lahjan vastaan, on kuitenkin 'oire' Jumalan hyvästä työstä hänen
kohdallaan eikä mikään ihmisen itsensä varassa oleva 'osasyy' siihen, että
Jumala hänet hyväksyy."
http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/1956
Viesti, johon Vaahtoranta vastasi:
http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/1954
Myös Matti Väisänen on vastaillut eräisiin ratkaisukeskeistäteologiaa edustaneisiin väitteisiin tuolla saarnaringissä muutama kuukausi sitten:
http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/1739

Nämä painotukset ovat niin erilaisia ratkaisukeskeisyydessä verrattuna luterilaisuuteen, että opetus on hyvin monelta osin erilaista. Opetuksen painopiste on ratkaisukeskeisyydessä ratkaisulla (se näkyy opetuksessa hyvin kokonaisvaltaisesti) ja luterilaisuudessa painopiste on ihmisen rajun ja perustavanlaatuisen syntisyyden toteamisella ja ristin työllä eli siinä että lohtu on ristin kuolemassa, Kristuksen työssä, eikä siis meidän ratkaisussamme. (Tällainen vääränlainen painoarvo ratkaisukeskeisyydessä minun mielestäni ratkaisulle tulee. Se on elintärkeää että minkä varassa olemme: Kristuksen sovitustyön varassa eli turvassa Kristuksen luona vai ratkaisumme varassa.) Pyhityksellekin tulee (monesti) aivan erilainen painoarvo kuin mitä sillä on luterilaisuudessa.
(Luterilaisuudessa oppien keskuksessa on aina Kristuksen ristin työ, vanhurskaaksi lukeminen, sovitus/lunastus. Pyhitykselle voi tulla aivan vääränlainen painoarvo. Esim. room.katolisuudessa ristin työ / kaste / kristityksi tuleminen on vasta alku, siis ristin työ on siellä alku - ei keskus. Room.katolisuudessa on mielestäni tuolta osin hieman samansuuntaisia aineksia kuin ns. vapaissa suunnissakin.)


Mutta kuten mainitsin. Tämä on niin perustavanlaatuinen eroavuus että me kaksi emme varmastikaan tule pääsemään tästä aiheesta yksimielisyyteen. Tämä eroavuus on ollut olemassa jo hyvin pitkään eri liikehdintöjen välillä. Mm. Suomen ev.lut Kansanlähetyksen piirissä on jonkin verran ratkaisukeskeisyyttä, vaikkakin on siellä kyllä jonkin verran myös perusluterilaistakin kasteopetusta (joka ei siis ole ratkaisukeskeistä). Uskon että tiedät nämä asiat, mutta varmuuden vuoksi vielä kirjoitin. (Samanlaisesta aiheesta on väitelty hyvin paljon aikanamme. On kyse hyvin tärkeästä asiasta.)

Kehoitan lukemaan esim. Matti Väisäsen kaste-kirjat.



> Kerrohan, mitä sinä tekisit, jos Jumala kutsuisi sinua?
> Ottaisitko kutsun vastaan vai hylkäisitkö sen?

Osaakohan siis vastata tähän täysin oikealla tavalla. En hallitse kaikkia asioita niin hyvin.
(Toistan itseäni jälleenkerran hieman, mutta en oikein voi sille mitään.)
Jos Jumala ei tee minussa työtään, niin silloin varmastikin pitäisin Jumalan sanaa hullutuksena ja hylkäisin kutsun. (Kukaan ei voi tulla Kristuksen tykö ellei Jumala sitä salli.) Mikään meidän omamme ei vaikuta vanhurskaaksi lukemiseen, ei edes ratkaisumme (ainoastaan se ratkaisu vaikuttaa että käännämme selkämme Jumalalle ja lähdemme pois Hänen luotaan. Jos emme huoli Kristusta, niin se asia on kadottavaa. Mutta toiseen suuntaan menemisen eli evankeliumin "valitsemisen" vaikuttaa yksin Jumala, en minä. En voi esitellä Jumalalle ratkaisuani, sillä ei ole hänelle mitään painoarvoa. Jumala saa uskon aikaan, ja ylläpitää sitä, sanallaan ja sakramenteillaan.)

Mutta kun Jumala tekee minussa työtään ja saa uskon aikaan, niin sanon: "minne muualle voisin mennä?", "minne voisimme mennä, eihän ole mitään muuta paikkaa minne mennä?!", "Kristus on minun turvapaikkani", "Kristus on tie, totuus ja elämä, ei ole muita teitä Isän luo", "Kristus on minulle kaikki kaikessa, ei minulla mitään muuta ole", "olen niin onnellinen että saan olla Jumalan luona", "voi miten Jumala on minulle kaikki kaikessa". Jos Jumala suo ja armossaan sen vaikuttaa, niin jopa marttyyrikuolemaankin ihminen voi Jumalan sanan tähden joutua. Emme ansaitse silti sillä teollamme vanhurskaaksi lukemista, vaan silti meidät luetaan vanhurskaiksi yksin Kristuksen ansion tähden. Ja jos sellaista tapahtuu (marttyyrikuolema), niin sekin on täysin sen ansiota että Jumala on meissä vaikuttanut uskon. Se ei ole meidän omaa ansiotamme.

Mutta näen itsessäni myös vanhan luonnon, joka on kaikkea tuota vastaan. Se on minuun takertuneena kuin takiainen enkä saa sitä ravisteltua pois. Se on perisyntiä, jota ei minusta oteta pois. Se on syyllisyyttä Jumalan edessä. Itse itsessäni näen toteutuvan aivan toisen lain kuin mitä Jumala tahtoisi. Olen epätoivoisesti syntinen ja tarvitsen joka päivä Kristusta. (Teen sitä mitä en tahdo ja en tee sitä mitä tahtoisin tehdä. Mikä minut pelastaa tästä kuoleman ruumiista?) Kristus on minun ainoa turvapaikkani. Kasteessa minut on otettu Jumalan lapseksi ilman mitään omia ansioita tai ratkaisuja, yksin Jumalan tähden, yksin Kristuksen sovitustyön tähden. Tähän kasteeseen voin turvautua. Jumala on hyvä!

Aiemmin kirjoittamani kohta:
"Kasteenuusijoiden harhaoppeja (ratkaisukeskeisyys on tännepäin kallellaan, vaikka eivät siis olisikaan kasteenuusijoita):
'1. Meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä ei ole yksin Kristuksen kuuliaisuus ja ansio vaan myös oma uudistumisemme ja oma hurskautemme, vaelluksemme Jumalan edessä. ...' "
Tuo on harhaoppi. (Jos paino on meidän ratkaisussamme, niin se tarkoittaa mielestäni hyvin helposti myös ihmisen omaa uudistumista, jota aletaan siis vaatia väärällä painoarvolla.)


Olen itse ollut aiemmin jonkin verran vapaissa suunnissa ja siellä on ollut myös mm. "kaatamista" tai kielillä puhumisen korostamista tai ihmeiden ja näkyjen korostamista yms..

-Itse ajattelen että nykypäivän karismaattisuus alkaa olla eksytystä (taitaa alkaa olla väkevää eksytystä). Se on hurmahenkisyyttä. (Hurmahenkisyys on syntiä.) Kristittyjäkin voi olla joukossa mukana. (En kiellä etteikö kristillisiäkin asioita ole mukana.)
-Tuossa hurmahenkisyydessä tulee suoraa ilmoitusta. Mielestäni se on väärin. Se alkaa olla samanlaista kuin nykypäivän Raamatun sanasta luopunut liberaaliteologia, jossa ihmisen järki on tullut uudeksi ilmoituksen lähteeksi (vaikka Raamatussa sanottaisiin mitä tahansa jotakin asiaa koskien, niin silti oma mielipide kumoaa/ylittää Raamatun sanan, Raamatun sanasta ei välitetä). Hurmahenkisyydessä irrottaudutaan sanasta ja sakramenteista. Siirrytään siihen että Jumala ilmoittaisikin itsestään suoraan (Raamatun lisäksi tai ohi) ja sakramentit tyhjennetään niiden merkityksestä ja opetetaan että Jumala koskettaa meitä suoraan ilman että edes sanaa tai sakramentteja tarvittaisiin. Jumalan kosketus / henkikaste alkaa saada Raamatun vastaisesti sakramentin kaltaisia ominaisuuksia. Ja kasteelle ei jää enää mitään merkitystä. (Ainoastaan kahta Kristus pyysi lähetyskäskyssään: uskoa ja kastetta. Toinen puolisko tyhjennetään helposti hurmahenkisyydessä merkityksestään.)

Tämä on minusta hyvä.
Leif Erikson
http://www.teolinst.fi/luennot/le980218.html :

"Pyhä Henki käyttää Sanaa ja sakramentteja välineinään. 'Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen Sanan kautta' (Room 10:17). Hengellinen/sisäinen ja ruumiillinen/ulkonainen eivät siis Lutherin mukaan edusta vastakohtia. Pyhä Henki tarvitsee ruumiillisen hahmon ollakseen todellinen ja vaikuttava.

Ulrich Zwinglin (1484-1531) mukaan hengellinen ja sisäinen kuuluvat yhteen. Eräs seuraus tästä on että Jumala puhuu suoraan ihmisen sydämeen ilman ulkonaista Sanaa ja sakramenttia.

Uskonpuhdistaja korosti jatkuvasti Hengen suvereenisuutta, mutta piti samalla lujasti kiinni siitä, että Henki toimii vain ulkonaista Sanaa käyttäen. Ulkonaiset asiat kulkevat edellä, sisäiset jäljessä. Tämä järjestys on Lutherin mukaan tärkeä. Se johtuu siitä, että Pyhä Henki käy ihmisen oman toiminnan edellä. Jumalan järjestys käännetään väärinpäin jos väitämme että ihmisen 'sisäinen henki' tekee Sanan eläväksi. Näin hurmahenget tekevät.

Ulkonainen Sana tulee ensin ja antaa uskon sydämeen. Jos järjestys on käänteinen, niin että aloitetaan sisäisellä, joudutaan hurmahenkisyyteen. Kun sisäinen 'sana' temmataan irti ulkoisesta Sanasta, on kyse juuri hurmahenkisyydestä."

-Mielestäni ei tarvita muuta kuin Raamattu ja sisälukutaito, ja tietenkin sakramentit ja virka yms.(kirkon seitsemän tuntomerkkiä)., mutta perusidea ei ole mutkikas. (Raamatussa ilmoitettujen) sakramenttien (eli sanan ja sakramenttien) kautta ihminen uudestisyntyy ja on osallinen Kristuksesta. Jumala on luvannut olla sakramenteissaan läsnä. Luotamme Jumalan lupauksiin, jotka on annettu Raamatussa, testamenteissa, jotka Jumala on meille antanut.

Mutta siis mainitsen taas että veikkaan ettei tämä keskustelu tule etenemään minnekään.

Terveisin "toinen"

toinen kirjoitti:

> Käsityksesi pyhityksestä on hieman puutteellista.
> Jeesus Kristus on pyhittänyt meidät ainutkertaisella
> uhrilla antamalla itsensä uhriksi. Kun uskossa
> antaudumme palvelemaan Jumalan tahtoa, Hän pyhittää meidät.

Esimerkiksi edellisessä puhut pyhityksestä siinä yhteydessä, kun kerrot Kristuksen uhrikuolemasta ristillä (että meidät on pyhitetty Kristuksen uhrilla. Tässä joutuu olemaan tarkka jottei pyhitys ja vanhurskaaksi lukeminen mene sekaisin).

Vanhurskaaksi lukeminen liittyy ristin kuolemaan, sen kautta meidät luetaan vanhurskaiksi. Ristin kuolemaan ei liity pyhitys, jos tahdomme tarkasti erottaa sanojen merkityksen toisistaan. (Tietysti sinulla voi olla erilainen käsitys pyhityksestä ja vanhurskauttamisesta, jolloin tahdot käyttää tuota sanaa tuossa yhteydessä, mutta minun mielestäni se on väärin jottei sekaannuksia tulisi.)

Meidät pyhitetään siinä, että Kristus asuu meissä ja sitä kautta teemme niitä tekoja joita pyhitykseen kuuluu. Teot kuuluvat pyhitykseen ja ne ovat sen seurausta että olemme tulleet kristityiksi. Meitä ei vanhurskauteta tämän pyhityksen takia.

Eli kuuluisi sanoa että meidät on vanhurskautettu Jeesuksen Kristuksen ainutkertaisella uhrilla tai luettu vanhurskaaksi sovitustyön kautta. Pyhitys on tämän seurausta.



Selitinköhän tuon oikealla tavalla...

Lue lisää

Jumalan tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa.

Tuomas M kirjoitti:

Jumalan tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa.

Totta. Näyttäisi tuokin ilmaisutapa olevan ihan hyvä. (Se että Kristuksen ristin työn tähden meidät pyhitetään, ei siis meidän omien ansioidemme tähden.)

Lähinnä pohdin sitä että vanhurskauttamisen ja pyhityksen raja on vaikea laittaa paikalleen. (Pyhittymisellä emme ansaitse vanhurskaaksi lukemista tai vanhurskaaksi lukemisessa mitään esim. "ansiollisuusteoillamme".) Esim. teologisessa tiedekunnassa on sellainen väärä opetus tullut vallalle, että Kristuksen meissä asumisen tähden (eli pyhityksen tähden) meidät luettaisiin vanhurskaiksi. Tähän tuodaan vielä lisäksi ihmisen omat teot, jotka olisivat myös merkitseviä meidän vanhurskaaksi lukemisessamme. Tätä on kritisoitu paljon eri henkilöiden tahoilta. "Syttyneitä sydämiä"-kirjassa vanhurskauttamisen ja pyhityksen eroa yritetään selostaa mm. seuraavalla tavalla (olen tainnut kirjoittaa tämän jo joskus keskusteluihin): vanhurskauttaminen on sitä että me olemme Kristuksessa, ja pyhittyminen on sitä että Kristus on/asuu meissä.

"Mannermaan koulukunnasta" / uudesta Luther-tutkimuksesta voi lukea kritiikkiä mm. Matti Väisäsen "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä" osan 2 yhdestä liitteestä, tai vaikka tuosta "Syttyneitä sydämiä"-kirjasta.

toinen kirjoitti:

> //"Mutta olemme ehkä niin paljon eri linjoilla
> ratkaisukeskeisyyden suhteen, että emme
> varmaankaan pääse näissä asioissa yksimielisyyteen."//
>
> Kerrohan, mitä sinä tekisit, jos Jumala kutsuisi sinua?
> Ottaisitko kutsun vastaan vai hylkäisitkö sen?

Tämä aihepiiri on ymmärtääkseni juuri se mikä erottaa luterilaisuuden ja ratkaisukeskeisen kristillisyyden (, joita ovat esim. nykypäivän karismaattiset suuntaukset tai vapaat suunnat). Emme tule pääsemään tästä asiasta yksimielisyyteen. Se on niin suuri ero että se ei väittelemällä parane.

Ehkä tiedät seuraavat asiat, mutta voisin silti kirjoittaa nämä tähän. (Epäilisin, että kysymyksesi taustalla on tämä sama erimielisyys, joka on pitkään ollut luterilaisuuden ja ratkaisukeskeisen kritsillisyyden välillä. Korjaa vain jos olen väärässä.)

1. Ratkaisulle annetaan (ratkaisukeskeisyydessä) sakramentin veroista painoarvoa

Ratkaisukeskeisyydessä kasteen sisältö tyhjennetään ja sen merkitys siirretään ratkaisulle (toistan nyt näitä samoja juttuja).

Ratkaisukeskeisyyden edustama ratkaisu liittyy tai sekoitetaan siis voimakkaasti vanhurskaaksi lukemiseen luterilaisesta näkökulmasta katsottuna eli että ratkaisullamme olisi jonkilaista painoarvoa vanhurskaaksi lukemiseen liittyen. (Siis vaikka ratkaisukeskeisyyttä edustavat eivät itse sitä myöntäisikään tai väittäisivätkin että asia ei liity heidän mielestään vanhurskaaksi lukemiseen. Silti se liittyy vanhurskaaksi lukemiseen luterilaisesta eli/tai raamatullisesta näkökulmasta ajateltuna.)

Jos irrotat uudestisyntymisen kasteesta sillä tavalla että kasteeseen ei liity opetuksessa enää uudestisyntyminen (sakramentin ominaisuudessa) tai mitään sakramentaalista vaikutusta vaan kasteesta tulee pelkkä ihmisen tekemä tunnustustoimi, niin silloin ollaan vaarallisilla teillä. (En ole varma, että teetkö näin, mutta ratkaisukeskeisyydessä niin yleisesti ottaen tehdään.)
Lainaan Simo Kivirantaa vapaisiin suuntiin (tai myös vaikkapa vanhoillislestadiolaisiin? liittyen):
"... Kolmanneksi kasteen toistamattomuus ilmaisee meille mitä kirkkaimmin, että kirkosta tulee lahko, jos se tekee omasta kasteestaan jotakin muuta - esim. tunnustustoimen - kuin mitä Kristus ja Pyhä Raamattu siitä ilmoittavat. Me emme ole kasteen omistajia vaan päinvastoin kasteessa tulemme toisen omaisuudeksi. Tätä uutta omistajaa ja hänen sanaansa tulee meidän kaikessa seurata." / Pyhäkön lamppu 2/2001, www.luthersaatio.com /

2. Usko (ja "ratkaisumme") on Jumalan tekoa

Kaikki on Jumalan tekoa meissä, emme voi esitellä ratkaisuamme Jumalalle. Ratkaisumme (se että valitsemme Kristuksen/evankeliumin) ei ole tekijänä vanhurskaaksi lukemisessa. Meidät vahurskautetaan yksin Kristuksen ansion tähden. Siinä ei ole mitään meidän omaamme. Me voimme ainoastaan torjua sen, emme saavuttaa sitä edes ratkaisullamme. Kaikki on Jumalan tekoa.

Luterilaisittain (eli raamatullisesti ottaen) ihmisen ratkaisu on siis sellainen, että emme voi tuoda ratkaisuamme Jumalan luo/eteen. (Meidän syntisten kuolemaan johtavat ratkaisut Jumalasuhdetta koskien on nähty, niinkuin olin aiemmin todennut.) Emme voi esitellä ratkaisujamme Jumalan edessä. Ne ovat täynnä kuolemaa. Emme saavuta ratkaisuillamme mitään. Luterilaisittain ainut mitä ihminen voi tehdä omasta aloitteestaan ja tekee on se, että menemme itsessämme aina pois päin Jumalasta. Olemme aina kääntämässä selkämme Jumalalle. Tämän me osaamme. (Se on karu totuus meistä ihmisistä.) Kaikki mikä liittyy evankeliumiin ja uskoon on Jumalan työtä / tekoa. Se että uskomme on Jumalan tekoa. Edes evankeliumin valintaa (ratkaisuamme) emme voi esitellä Jumalan edessä.

Aikalailla samanlaisista asioista keskustellaan esim. Kansanlähetyksen saarnarinki-nimisellä keskustelupalstalla (hyvin usein?). Tässä yksi ote Martti Vaahtorannan yhdestä vastauksesta:
"Että ihminen tahtoo tulla pelastetuksi
ja ottaa lahjan vastaan, on kuitenkin 'oire' Jumalan hyvästä työstä hänen
kohdallaan eikä mikään ihmisen itsensä varassa oleva 'osasyy' siihen, että
Jumala hänet hyväksyy."
http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/1956
Viesti, johon Vaahtoranta vastasi:
http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/1954
Myös Matti Väisänen on vastaillut eräisiin ratkaisukeskeistäteologiaa edustaneisiin väitteisiin tuolla saarnaringissä muutama kuukausi sitten:
http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/1739

Nämä painotukset ovat niin erilaisia ratkaisukeskeisyydessä verrattuna luterilaisuuteen, että opetus on hyvin monelta osin erilaista. Opetuksen painopiste on ratkaisukeskeisyydessä ratkaisulla (se näkyy opetuksessa hyvin kokonaisvaltaisesti) ja luterilaisuudessa painopiste on ihmisen rajun ja perustavanlaatuisen syntisyyden toteamisella ja ristin työllä eli siinä että lohtu on ristin kuolemassa, Kristuksen työssä, eikä siis meidän ratkaisussamme. (Tällainen vääränlainen painoarvo ratkaisukeskeisyydessä minun mielestäni ratkaisulle tulee. Se on elintärkeää että minkä varassa olemme: Kristuksen sovitustyön varassa eli turvassa Kristuksen luona vai ratkaisumme varassa.) Pyhityksellekin tulee (monesti) aivan erilainen painoarvo kuin mitä sillä on luterilaisuudessa.
(Luterilaisuudessa oppien keskuksessa on aina Kristuksen ristin työ, vanhurskaaksi lukeminen, sovitus/lunastus. Pyhitykselle voi tulla aivan vääränlainen painoarvo. Esim. room.katolisuudessa ristin työ / kaste / kristityksi tuleminen on vasta alku, siis ristin työ on siellä alku - ei keskus. Room.katolisuudessa on mielestäni tuolta osin hieman samansuuntaisia aineksia kuin ns. vapaissa suunnissakin.)


Mutta kuten mainitsin. Tämä on niin perustavanlaatuinen eroavuus että me kaksi emme varmastikaan tule pääsemään tästä aiheesta yksimielisyyteen. Tämä eroavuus on ollut olemassa jo hyvin pitkään eri liikehdintöjen välillä. Mm. Suomen ev.lut Kansanlähetyksen piirissä on jonkin verran ratkaisukeskeisyyttä, vaikkakin on siellä kyllä jonkin verran myös perusluterilaistakin kasteopetusta (joka ei siis ole ratkaisukeskeistä). Uskon että tiedät nämä asiat, mutta varmuuden vuoksi vielä kirjoitin. (Samanlaisesta aiheesta on väitelty hyvin paljon aikanamme. On kyse hyvin tärkeästä asiasta.)

Kehoitan lukemaan esim. Matti Väisäsen kaste-kirjat.



> Kerrohan, mitä sinä tekisit, jos Jumala kutsuisi sinua?
> Ottaisitko kutsun vastaan vai hylkäisitkö sen?

Osaakohan siis vastata tähän täysin oikealla tavalla. En hallitse kaikkia asioita niin hyvin.
(Toistan itseäni jälleenkerran hieman, mutta en oikein voi sille mitään.)
Jos Jumala ei tee minussa työtään, niin silloin varmastikin pitäisin Jumalan sanaa hullutuksena ja hylkäisin kutsun. (Kukaan ei voi tulla Kristuksen tykö ellei Jumala sitä salli.) Mikään meidän omamme ei vaikuta vanhurskaaksi lukemiseen, ei edes ratkaisumme (ainoastaan se ratkaisu vaikuttaa että käännämme selkämme Jumalalle ja lähdemme pois Hänen luotaan. Jos emme huoli Kristusta, niin se asia on kadottavaa. Mutta toiseen suuntaan menemisen eli evankeliumin "valitsemisen" vaikuttaa yksin Jumala, en minä. En voi esitellä Jumalalle ratkaisuani, sillä ei ole hänelle mitään painoarvoa. Jumala saa uskon aikaan, ja ylläpitää sitä, sanallaan ja sakramenteillaan.)

Mutta kun Jumala tekee minussa työtään ja saa uskon aikaan, niin sanon: "minne muualle voisin mennä?", "minne voisimme mennä, eihän ole mitään muuta paikkaa minne mennä?!", "Kristus on minun turvapaikkani", "Kristus on tie, totuus ja elämä, ei ole muita teitä Isän luo", "Kristus on minulle kaikki kaikessa, ei minulla mitään muuta ole", "olen niin onnellinen että saan olla Jumalan luona", "voi miten Jumala on minulle kaikki kaikessa". Jos Jumala suo ja armossaan sen vaikuttaa, niin jopa marttyyrikuolemaankin ihminen voi Jumalan sanan tähden joutua. Emme ansaitse silti sillä teollamme vanhurskaaksi lukemista, vaan silti meidät luetaan vanhurskaiksi yksin Kristuksen ansion tähden. Ja jos sellaista tapahtuu (marttyyrikuolema), niin sekin on täysin sen ansiota että Jumala on meissä vaikuttanut uskon. Se ei ole meidän omaa ansiotamme.

Mutta näen itsessäni myös vanhan luonnon, joka on kaikkea tuota vastaan. Se on minuun takertuneena kuin takiainen enkä saa sitä ravisteltua pois. Se on perisyntiä, jota ei minusta oteta pois. Se on syyllisyyttä Jumalan edessä. Itse itsessäni näen toteutuvan aivan toisen lain kuin mitä Jumala tahtoisi. Olen epätoivoisesti syntinen ja tarvitsen joka päivä Kristusta. (Teen sitä mitä en tahdo ja en tee sitä mitä tahtoisin tehdä. Mikä minut pelastaa tästä kuoleman ruumiista?) Kristus on minun ainoa turvapaikkani. Kasteessa minut on otettu Jumalan lapseksi ilman mitään omia ansioita tai ratkaisuja, yksin Jumalan tähden, yksin Kristuksen sovitustyön tähden. Tähän kasteeseen voin turvautua. Jumala on hyvä!

Aiemmin kirjoittamani kohta:
"Kasteenuusijoiden harhaoppeja (ratkaisukeskeisyys on tännepäin kallellaan, vaikka eivät siis olisikaan kasteenuusijoita):
'1. Meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä ei ole yksin Kristuksen kuuliaisuus ja ansio vaan myös oma uudistumisemme ja oma hurskautemme, vaelluksemme Jumalan edessä. ...' "
Tuo on harhaoppi. (Jos paino on meidän ratkaisussamme, niin se tarkoittaa mielestäni hyvin helposti myös ihmisen omaa uudistumista, jota aletaan siis vaatia väärällä painoarvolla.)


Olen itse ollut aiemmin jonkin verran vapaissa suunnissa ja siellä on ollut myös mm. "kaatamista" tai kielillä puhumisen korostamista tai ihmeiden ja näkyjen korostamista yms..

-Itse ajattelen että nykypäivän karismaattisuus alkaa olla eksytystä (taitaa alkaa olla väkevää eksytystä). Se on hurmahenkisyyttä. (Hurmahenkisyys on syntiä.) Kristittyjäkin voi olla joukossa mukana. (En kiellä etteikö kristillisiäkin asioita ole mukana.)
-Tuossa hurmahenkisyydessä tulee suoraa ilmoitusta. Mielestäni se on väärin. Se alkaa olla samanlaista kuin nykypäivän Raamatun sanasta luopunut liberaaliteologia, jossa ihmisen järki on tullut uudeksi ilmoituksen lähteeksi (vaikka Raamatussa sanottaisiin mitä tahansa jotakin asiaa koskien, niin silti oma mielipide kumoaa/ylittää Raamatun sanan, Raamatun sanasta ei välitetä). Hurmahenkisyydessä irrottaudutaan sanasta ja sakramenteista. Siirrytään siihen että Jumala ilmoittaisikin itsestään suoraan (Raamatun lisäksi tai ohi) ja sakramentit tyhjennetään niiden merkityksestä ja opetetaan että Jumala koskettaa meitä suoraan ilman että edes sanaa tai sakramentteja tarvittaisiin. Jumalan kosketus / henkikaste alkaa saada Raamatun vastaisesti sakramentin kaltaisia ominaisuuksia. Ja kasteelle ei jää enää mitään merkitystä. (Ainoastaan kahta Kristus pyysi lähetyskäskyssään: uskoa ja kastetta. Toinen puolisko tyhjennetään helposti hurmahenkisyydessä merkityksestään.)

Tämä on minusta hyvä.
Leif Erikson
http://www.teolinst.fi/luennot/le980218.html :

"Pyhä Henki käyttää Sanaa ja sakramentteja välineinään. 'Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen Sanan kautta' (Room 10:17). Hengellinen/sisäinen ja ruumiillinen/ulkonainen eivät siis Lutherin mukaan edusta vastakohtia. Pyhä Henki tarvitsee ruumiillisen hahmon ollakseen todellinen ja vaikuttava.

Ulrich Zwinglin (1484-1531) mukaan hengellinen ja sisäinen kuuluvat yhteen. Eräs seuraus tästä on että Jumala puhuu suoraan ihmisen sydämeen ilman ulkonaista Sanaa ja sakramenttia.

Uskonpuhdistaja korosti jatkuvasti Hengen suvereenisuutta, mutta piti samalla lujasti kiinni siitä, että Henki toimii vain ulkonaista Sanaa käyttäen. Ulkonaiset asiat kulkevat edellä, sisäiset jäljessä. Tämä järjestys on Lutherin mukaan tärkeä. Se johtuu siitä, että Pyhä Henki käy ihmisen oman toiminnan edellä. Jumalan järjestys käännetään väärinpäin jos väitämme että ihmisen 'sisäinen henki' tekee Sanan eläväksi. Näin hurmahenget tekevät.

Ulkonainen Sana tulee ensin ja antaa uskon sydämeen. Jos järjestys on käänteinen, niin että aloitetaan sisäisellä, joudutaan hurmahenkisyyteen. Kun sisäinen 'sana' temmataan irti ulkoisesta Sanasta, on kyse juuri hurmahenkisyydestä."

-Mielestäni ei tarvita muuta kuin Raamattu ja sisälukutaito, ja tietenkin sakramentit ja virka yms.(kirkon seitsemän tuntomerkkiä)., mutta perusidea ei ole mutkikas. (Raamatussa ilmoitettujen) sakramenttien (eli sanan ja sakramenttien) kautta ihminen uudestisyntyy ja on osallinen Kristuksesta. Jumala on luvannut olla sakramenteissaan läsnä. Luotamme Jumalan lupauksiin, jotka on annettu Raamatussa, testamenteissa, jotka Jumala on meille antanut.

Mutta siis mainitsen taas että veikkaan ettei tämä keskustelu tule etenemään minnekään.

Terveisin "toinen"

Lue lisää

//"Tämä aihepiiri on ymmärtääkseni juuri se mikä erottaa luterilaisuuden ja ratkaisukeskeisen kristillisyyden (, joita ovat esim. nykypäivän karismaattiset suuntaukset tai vapaat suunnat). Emme tule pääsemään tästä asiasta yksimielisyyteen. Se on niin suuri ero että se ei väittelemällä parane. "//

Mielenkiintoista, tästä on vedettävissä se johtopäätös, ettet halua tulla Jumalan löytämäksi. Tai et halua, että Jumala Pyhän Henkensä kautta kutsuu sinut luottamustehtävään. Tosiasia kuitenkin on, että Jumala on kutsunut sinuakin luokseen Pyhän Henkensä kautta aina, kun olet kuullut evankeliumia ja Jumalan sanaa. Usko tulee kuulemisesta ja kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Koska olet uskossa Kristukseen, sinäkin olet vastannut Jumalan kutsuun, tosin tietämättäsi.

Puhut minulle ratkaisukeskeisyydestä, vaikka uskoni ja kaikki, mitä minulla on, on alusta loppuun asti pelkkää Jumalan lahjaa. Ratkaisukeskeisyyttä vastustaessasi tuomitset samalla jokaikisen pienemmän ja suuremman evankelioimistapahtumankin, jossa saarnataan parannusta ja kutsutaan ihmisiä eteen. Jo se, että joku menee hengelliseen tilaisuuteen, on Pyhän Hengen toimintaa ihmisessä. Jumala vetää.

//"Ratkaisukeskeisyyden edustama ratkaisu liittyy tai sekoitetaan siis voimakkaasti vanhurskaaksi lukemiseen luterilaisesta näkökulmasta katsottuna eli että ratkaisullamme olisi jonkilaista painoarvoa vanhurskaaksi lukemiseen liittyen. "//

Niin kauan kuin evankeliumia saarnataan "ratkaisukeskeisessä kristillisyydessä", väitteesi on vailla pohjaa. Ja sitäpaitsi, uskonratkaisulta näyttävä teko voi yhtä hyvin olla Pyhän Hengen teko ihmisessä. Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

toinen kirjoitti:

Totta. Näyttäisi tuokin ilmaisutapa olevan ihan hyvä. (Se että Kristuksen ristin työn tähden meidät pyhitetään, ei siis meidän omien ansioidemme tähden.)

Lähinnä pohdin sitä että vanhurskauttamisen ja pyhityksen raja on vaikea laittaa paikalleen. (Pyhittymisellä emme ansaitse vanhurskaaksi lukemista tai vanhurskaaksi lukemisessa mitään esim. "ansiollisuusteoillamme".) Esim. teologisessa tiedekunnassa on sellainen väärä opetus tullut vallalle, että Kristuksen meissä asumisen tähden (eli pyhityksen tähden) meidät luettaisiin vanhurskaiksi. Tähän tuodaan vielä lisäksi ihmisen omat teot, jotka olisivat myös merkitseviä meidän vanhurskaaksi lukemisessamme. Tätä on kritisoitu paljon eri henkilöiden tahoilta. "Syttyneitä sydämiä"-kirjassa vanhurskauttamisen ja pyhityksen eroa yritetään selostaa mm. seuraavalla tavalla (olen tainnut kirjoittaa tämän jo joskus keskusteluihin): vanhurskauttaminen on sitä että me olemme Kristuksessa, ja pyhittyminen on sitä että Kristus on/asuu meissä.

"Mannermaan koulukunnasta" / uudesta Luther-tutkimuksesta voi lukea kritiikkiä mm. Matti Väisäsen "Pyhä Evankeliumi Roomalaiskirjeessä" osan 2 yhdestä liitteestä, tai vaikka tuosta "Syttyneitä sydämiä"-kirjasta.

Lue lisää

tiiviisti mukana Kansanlähetyksen toiminnassa tai sitten olet muuten vain M. Väisäsen kirjallisuutta arvostava?

Tuomas M kirjoitti:

//"Tämä aihepiiri on ymmärtääkseni juuri se mikä erottaa luterilaisuuden ja ratkaisukeskeisen kristillisyyden (, joita ovat esim. nykypäivän karismaattiset suuntaukset tai vapaat suunnat). Emme tule pääsemään tästä asiasta yksimielisyyteen. Se on niin suuri ero että se ei väittelemällä parane. "//

Mielenkiintoista, tästä on vedettävissä se johtopäätös, ettet halua tulla Jumalan löytämäksi. Tai et halua, että Jumala Pyhän Henkensä kautta kutsuu sinut luottamustehtävään. Tosiasia kuitenkin on, että Jumala on kutsunut sinuakin luokseen Pyhän Henkensä kautta aina, kun olet kuullut evankeliumia ja Jumalan sanaa. Usko tulee kuulemisesta ja kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Koska olet uskossa Kristukseen, sinäkin olet vastannut Jumalan kutsuun, tosin tietämättäsi.

Puhut minulle ratkaisukeskeisyydestä, vaikka uskoni ja kaikki, mitä minulla on, on alusta loppuun asti pelkkää Jumalan lahjaa. Ratkaisukeskeisyyttä vastustaessasi tuomitset samalla jokaikisen pienemmän ja suuremman evankelioimistapahtumankin, jossa saarnataan parannusta ja kutsutaan ihmisiä eteen. Jo se, että joku menee hengelliseen tilaisuuteen, on Pyhän Hengen toimintaa ihmisessä. Jumala vetää.

//"Ratkaisukeskeisyyden edustama ratkaisu liittyy tai sekoitetaan siis voimakkaasti vanhurskaaksi lukemiseen luterilaisesta näkökulmasta katsottuna eli että ratkaisullamme olisi jonkilaista painoarvoa vanhurskaaksi lukemiseen liittyen. "//

Niin kauan kuin evankeliumia saarnataan "ratkaisukeskeisessä kristillisyydessä", väitteesi on vailla pohjaa. Ja sitäpaitsi, uskonratkaisulta näyttävä teko voi yhtä hyvin olla Pyhän Hengen teko ihmisessä. Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lue lisää

Kuten sanoin, emme tule pääsemään tästä aiheesta yhteisymmärrykseen.

En pidä kritiikkiäsi minua koskien oikeanlaisena (tai raamatullisena).

Uskon että meidän kannattanee alkaa lopetella väittelymme. Se ei varmastikaan tule etenemään.


Terveisin toinen

toinen kirjoitti:

> //"Mutta olemme ehkä niin paljon eri linjoilla
> ratkaisukeskeisyyden suhteen, että emme
> varmaankaan pääse näissä asioissa yksimielisyyteen."//
>
> Kerrohan, mitä sinä tekisit, jos Jumala kutsuisi sinua?
> Ottaisitko kutsun vastaan vai hylkäisitkö sen?

Tämä aihepiiri on ymmärtääkseni juuri se mikä erottaa luterilaisuuden ja ratkaisukeskeisen kristillisyyden (, joita ovat esim. nykypäivän karismaattiset suuntaukset tai vapaat suunnat). Emme tule pääsemään tästä asiasta yksimielisyyteen. Se on niin suuri ero että se ei väittelemällä parane.

Ehkä tiedät seuraavat asiat, mutta voisin silti kirjoittaa nämä tähän. (Epäilisin, että kysymyksesi taustalla on tämä sama erimielisyys, joka on pitkään ollut luterilaisuuden ja ratkaisukeskeisen kritsillisyyden välillä. Korjaa vain jos olen väärässä.)

1. Ratkaisulle annetaan (ratkaisukeskeisyydessä) sakramentin veroista painoarvoa

Ratkaisukeskeisyydessä kasteen sisältö tyhjennetään ja sen merkitys siirretään ratkaisulle (toistan nyt näitä samoja juttuja).

Ratkaisukeskeisyyden edustama ratkaisu liittyy tai sekoitetaan siis voimakkaasti vanhurskaaksi lukemiseen luterilaisesta näkökulmasta katsottuna eli että ratkaisullamme olisi jonkilaista painoarvoa vanhurskaaksi lukemiseen liittyen. (Siis vaikka ratkaisukeskeisyyttä edustavat eivät itse sitä myöntäisikään tai väittäisivätkin että asia ei liity heidän mielestään vanhurskaaksi lukemiseen. Silti se liittyy vanhurskaaksi lukemiseen luterilaisesta eli/tai raamatullisesta näkökulmasta ajateltuna.)

Jos irrotat uudestisyntymisen kasteesta sillä tavalla että kasteeseen ei liity opetuksessa enää uudestisyntyminen (sakramentin ominaisuudessa) tai mitään sakramentaalista vaikutusta vaan kasteesta tulee pelkkä ihmisen tekemä tunnustustoimi, niin silloin ollaan vaarallisilla teillä. (En ole varma, että teetkö näin, mutta ratkaisukeskeisyydessä niin yleisesti ottaen tehdään.)
Lainaan Simo Kivirantaa vapaisiin suuntiin (tai myös vaikkapa vanhoillislestadiolaisiin? liittyen):
"... Kolmanneksi kasteen toistamattomuus ilmaisee meille mitä kirkkaimmin, että kirkosta tulee lahko, jos se tekee omasta kasteestaan jotakin muuta - esim. tunnustustoimen - kuin mitä Kristus ja Pyhä Raamattu siitä ilmoittavat. Me emme ole kasteen omistajia vaan päinvastoin kasteessa tulemme toisen omaisuudeksi. Tätä uutta omistajaa ja hänen sanaansa tulee meidän kaikessa seurata." / Pyhäkön lamppu 2/2001, www.luthersaatio.com /

2. Usko (ja "ratkaisumme") on Jumalan tekoa

Kaikki on Jumalan tekoa meissä, emme voi esitellä ratkaisuamme Jumalalle. Ratkaisumme (se että valitsemme Kristuksen/evankeliumin) ei ole tekijänä vanhurskaaksi lukemisessa. Meidät vahurskautetaan yksin Kristuksen ansion tähden. Siinä ei ole mitään meidän omaamme. Me voimme ainoastaan torjua sen, emme saavuttaa sitä edes ratkaisullamme. Kaikki on Jumalan tekoa.

Luterilaisittain (eli raamatullisesti ottaen) ihmisen ratkaisu on siis sellainen, että emme voi tuoda ratkaisuamme Jumalan luo/eteen. (Meidän syntisten kuolemaan johtavat ratkaisut Jumalasuhdetta koskien on nähty, niinkuin olin aiemmin todennut.) Emme voi esitellä ratkaisujamme Jumalan edessä. Ne ovat täynnä kuolemaa. Emme saavuta ratkaisuillamme mitään. Luterilaisittain ainut mitä ihminen voi tehdä omasta aloitteestaan ja tekee on se, että menemme itsessämme aina pois päin Jumalasta. Olemme aina kääntämässä selkämme Jumalalle. Tämän me osaamme. (Se on karu totuus meistä ihmisistä.) Kaikki mikä liittyy evankeliumiin ja uskoon on Jumalan työtä / tekoa. Se että uskomme on Jumalan tekoa. Edes evankeliumin valintaa (ratkaisuamme) emme voi esitellä Jumalan edessä.

Aikalailla samanlaisista asioista keskustellaan esim. Kansanlähetyksen saarnarinki-nimisellä keskustelupalstalla (hyvin usein?). Tässä yksi ote Martti Vaahtorannan yhdestä vastauksesta:
"Että ihminen tahtoo tulla pelastetuksi
ja ottaa lahjan vastaan, on kuitenkin 'oire' Jumalan hyvästä työstä hänen
kohdallaan eikä mikään ihmisen itsensä varassa oleva 'osasyy' siihen, että
Jumala hänet hyväksyy."
http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/1956
Viesti, johon Vaahtoranta vastasi:
http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/1954
Myös Matti Väisänen on vastaillut eräisiin ratkaisukeskeistäteologiaa edustaneisiin väitteisiin tuolla saarnaringissä muutama kuukausi sitten:
http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/1739

Nämä painotukset ovat niin erilaisia ratkaisukeskeisyydessä verrattuna luterilaisuuteen, että opetus on hyvin monelta osin erilaista. Opetuksen painopiste on ratkaisukeskeisyydessä ratkaisulla (se näkyy opetuksessa hyvin kokonaisvaltaisesti) ja luterilaisuudessa painopiste on ihmisen rajun ja perustavanlaatuisen syntisyyden toteamisella ja ristin työllä eli siinä että lohtu on ristin kuolemassa, Kristuksen työssä, eikä siis meidän ratkaisussamme. (Tällainen vääränlainen painoarvo ratkaisukeskeisyydessä minun mielestäni ratkaisulle tulee. Se on elintärkeää että minkä varassa olemme: Kristuksen sovitustyön varassa eli turvassa Kristuksen luona vai ratkaisumme varassa.) Pyhityksellekin tulee (monesti) aivan erilainen painoarvo kuin mitä sillä on luterilaisuudessa.
(Luterilaisuudessa oppien keskuksessa on aina Kristuksen ristin työ, vanhurskaaksi lukeminen, sovitus/lunastus. Pyhitykselle voi tulla aivan vääränlainen painoarvo. Esim. room.katolisuudessa ristin työ / kaste / kristityksi tuleminen on vasta alku, siis ristin työ on siellä alku - ei keskus. Room.katolisuudessa on mielestäni tuolta osin hieman samansuuntaisia aineksia kuin ns. vapaissa suunnissakin.)


Mutta kuten mainitsin. Tämä on niin perustavanlaatuinen eroavuus että me kaksi emme varmastikaan tule pääsemään tästä aiheesta yksimielisyyteen. Tämä eroavuus on ollut olemassa jo hyvin pitkään eri liikehdintöjen välillä. Mm. Suomen ev.lut Kansanlähetyksen piirissä on jonkin verran ratkaisukeskeisyyttä, vaikkakin on siellä kyllä jonkin verran myös perusluterilaistakin kasteopetusta (joka ei siis ole ratkaisukeskeistä). Uskon että tiedät nämä asiat, mutta varmuuden vuoksi vielä kirjoitin. (Samanlaisesta aiheesta on väitelty hyvin paljon aikanamme. On kyse hyvin tärkeästä asiasta.)

Kehoitan lukemaan esim. Matti Väisäsen kaste-kirjat.



> Kerrohan, mitä sinä tekisit, jos Jumala kutsuisi sinua?
> Ottaisitko kutsun vastaan vai hylkäisitkö sen?

Osaakohan siis vastata tähän täysin oikealla tavalla. En hallitse kaikkia asioita niin hyvin.
(Toistan itseäni jälleenkerran hieman, mutta en oikein voi sille mitään.)
Jos Jumala ei tee minussa työtään, niin silloin varmastikin pitäisin Jumalan sanaa hullutuksena ja hylkäisin kutsun. (Kukaan ei voi tulla Kristuksen tykö ellei Jumala sitä salli.) Mikään meidän omamme ei vaikuta vanhurskaaksi lukemiseen, ei edes ratkaisumme (ainoastaan se ratkaisu vaikuttaa että käännämme selkämme Jumalalle ja lähdemme pois Hänen luotaan. Jos emme huoli Kristusta, niin se asia on kadottavaa. Mutta toiseen suuntaan menemisen eli evankeliumin "valitsemisen" vaikuttaa yksin Jumala, en minä. En voi esitellä Jumalalle ratkaisuani, sillä ei ole hänelle mitään painoarvoa. Jumala saa uskon aikaan, ja ylläpitää sitä, sanallaan ja sakramenteillaan.)

Mutta kun Jumala tekee minussa työtään ja saa uskon aikaan, niin sanon: "minne muualle voisin mennä?", "minne voisimme mennä, eihän ole mitään muuta paikkaa minne mennä?!", "Kristus on minun turvapaikkani", "Kristus on tie, totuus ja elämä, ei ole muita teitä Isän luo", "Kristus on minulle kaikki kaikessa, ei minulla mitään muuta ole", "olen niin onnellinen että saan olla Jumalan luona", "voi miten Jumala on minulle kaikki kaikessa". Jos Jumala suo ja armossaan sen vaikuttaa, niin jopa marttyyrikuolemaankin ihminen voi Jumalan sanan tähden joutua. Emme ansaitse silti sillä teollamme vanhurskaaksi lukemista, vaan silti meidät luetaan vanhurskaiksi yksin Kristuksen ansion tähden. Ja jos sellaista tapahtuu (marttyyrikuolema), niin sekin on täysin sen ansiota että Jumala on meissä vaikuttanut uskon. Se ei ole meidän omaa ansiotamme.

Mutta näen itsessäni myös vanhan luonnon, joka on kaikkea tuota vastaan. Se on minuun takertuneena kuin takiainen enkä saa sitä ravisteltua pois. Se on perisyntiä, jota ei minusta oteta pois. Se on syyllisyyttä Jumalan edessä. Itse itsessäni näen toteutuvan aivan toisen lain kuin mitä Jumala tahtoisi. Olen epätoivoisesti syntinen ja tarvitsen joka päivä Kristusta. (Teen sitä mitä en tahdo ja en tee sitä mitä tahtoisin tehdä. Mikä minut pelastaa tästä kuoleman ruumiista?) Kristus on minun ainoa turvapaikkani. Kasteessa minut on otettu Jumalan lapseksi ilman mitään omia ansioita tai ratkaisuja, yksin Jumalan tähden, yksin Kristuksen sovitustyön tähden. Tähän kasteeseen voin turvautua. Jumala on hyvä!

Aiemmin kirjoittamani kohta:
"Kasteenuusijoiden harhaoppeja (ratkaisukeskeisyys on tännepäin kallellaan, vaikka eivät siis olisikaan kasteenuusijoita):
'1. Meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä ei ole yksin Kristuksen kuuliaisuus ja ansio vaan myös oma uudistumisemme ja oma hurskautemme, vaelluksemme Jumalan edessä. ...' "
Tuo on harhaoppi. (Jos paino on meidän ratkaisussamme, niin se tarkoittaa mielestäni hyvin helposti myös ihmisen omaa uudistumista, jota aletaan siis vaatia väärällä painoarvolla.)


Olen itse ollut aiemmin jonkin verran vapaissa suunnissa ja siellä on ollut myös mm. "kaatamista" tai kielillä puhumisen korostamista tai ihmeiden ja näkyjen korostamista yms..

-Itse ajattelen että nykypäivän karismaattisuus alkaa olla eksytystä (taitaa alkaa olla väkevää eksytystä). Se on hurmahenkisyyttä. (Hurmahenkisyys on syntiä.) Kristittyjäkin voi olla joukossa mukana. (En kiellä etteikö kristillisiäkin asioita ole mukana.)
-Tuossa hurmahenkisyydessä tulee suoraa ilmoitusta. Mielestäni se on väärin. Se alkaa olla samanlaista kuin nykypäivän Raamatun sanasta luopunut liberaaliteologia, jossa ihmisen järki on tullut uudeksi ilmoituksen lähteeksi (vaikka Raamatussa sanottaisiin mitä tahansa jotakin asiaa koskien, niin silti oma mielipide kumoaa/ylittää Raamatun sanan, Raamatun sanasta ei välitetä). Hurmahenkisyydessä irrottaudutaan sanasta ja sakramenteista. Siirrytään siihen että Jumala ilmoittaisikin itsestään suoraan (Raamatun lisäksi tai ohi) ja sakramentit tyhjennetään niiden merkityksestä ja opetetaan että Jumala koskettaa meitä suoraan ilman että edes sanaa tai sakramentteja tarvittaisiin. Jumalan kosketus / henkikaste alkaa saada Raamatun vastaisesti sakramentin kaltaisia ominaisuuksia. Ja kasteelle ei jää enää mitään merkitystä. (Ainoastaan kahta Kristus pyysi lähetyskäskyssään: uskoa ja kastetta. Toinen puolisko tyhjennetään helposti hurmahenkisyydessä merkityksestään.)

Tämä on minusta hyvä.
Leif Erikson
http://www.teolinst.fi/luennot/le980218.html :

"Pyhä Henki käyttää Sanaa ja sakramentteja välineinään. 'Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen Sanan kautta' (Room 10:17). Hengellinen/sisäinen ja ruumiillinen/ulkonainen eivät siis Lutherin mukaan edusta vastakohtia. Pyhä Henki tarvitsee ruumiillisen hahmon ollakseen todellinen ja vaikuttava.

Ulrich Zwinglin (1484-1531) mukaan hengellinen ja sisäinen kuuluvat yhteen. Eräs seuraus tästä on että Jumala puhuu suoraan ihmisen sydämeen ilman ulkonaista Sanaa ja sakramenttia.

Uskonpuhdistaja korosti jatkuvasti Hengen suvereenisuutta, mutta piti samalla lujasti kiinni siitä, että Henki toimii vain ulkonaista Sanaa käyttäen. Ulkonaiset asiat kulkevat edellä, sisäiset jäljessä. Tämä järjestys on Lutherin mukaan tärkeä. Se johtuu siitä, että Pyhä Henki käy ihmisen oman toiminnan edellä. Jumalan järjestys käännetään väärinpäin jos väitämme että ihmisen 'sisäinen henki' tekee Sanan eläväksi. Näin hurmahenget tekevät.

Ulkonainen Sana tulee ensin ja antaa uskon sydämeen. Jos järjestys on käänteinen, niin että aloitetaan sisäisellä, joudutaan hurmahenkisyyteen. Kun sisäinen 'sana' temmataan irti ulkoisesta Sanasta, on kyse juuri hurmahenkisyydestä."

-Mielestäni ei tarvita muuta kuin Raamattu ja sisälukutaito, ja tietenkin sakramentit ja virka yms.(kirkon seitsemän tuntomerkkiä)., mutta perusidea ei ole mutkikas. (Raamatussa ilmoitettujen) sakramenttien (eli sanan ja sakramenttien) kautta ihminen uudestisyntyy ja on osallinen Kristuksesta. Jumala on luvannut olla sakramenteissaan läsnä. Luotamme Jumalan lupauksiin, jotka on annettu Raamatussa, testamenteissa, jotka Jumala on meille antanut.

Mutta siis mainitsen taas että veikkaan ettei tämä keskustelu tule etenemään minnekään.

Terveisin "toinen"

Lue lisää

//"-Itse ajattelen että nykypäivän karismaattisuus alkaa olla eksytystä (taitaa alkaa olla väkevää eksytystä). Se on hurmahenkisyyttä. (Hurmahenkisyys on syntiä.) Kristittyjäkin voi olla joukossa mukana. (En kiellä etteikö kristillisiäkin asioita ole mukana.)
-Tuossa hurmahenkisyydessä tulee suoraa ilmoitusta."//

Suomen ev.lut. kirkossa ei ole koskaan oikein ymmärretty, mitä on täysi evankeliumi, ja tämä käsitys välittyy myös sinun vastauksestasi. Hurmahenkisyys! Pois se minusta. Samalla on hyvä miettiä, mikä on hurmahenkisyyttä, mikä aitoa Pyhän Hengen toimintaa.

Olen lukenut lukuisia kirjoja ja kirjoituksia armolahjoista. Mielipiteitä on ollut puolesta ja vastaan. Molemmissa tapauksissa on useimmiten menty aina äärimmäisyyteen. Vastustajat sanovat, ettei armolahjoja enää ole, vaan ne kuuluivat vain apostolien aikaan. Puolustajat taas menevät toiseen äärimmäisyyteen ja korostavat niitä liikaa. Korintin seurakunta on oiva esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun käytössä on armolahjojen koko rikkaus ja lahjoja käytetään väärin.

Kristitty, joka kieltää, etteivät 1.Kor.12. luetellut Pyhän Hengen lahjat kuulu evankeliumiin tai aikaamme, kieltää samalla osan Raamatun totuudesta. Matti Väisänen kirjoittaa karismaattisuudesta selkeästi: "Pyhän Hengen lahjat kuuluvat Kristuksen seurakunnalle halki kaikkien aikojen, myös meidän ajallemme. Epäusko ja ennakkoluulot ovat syntiä. Siksi niistä on tehtävä parannus. Ne on pantava pois." Lisäksi Väisänen toteaa: "Armolahjat eivät ole Raamatussa annetun Jumalan ilmoituksen jatke. Jumalan sana, Raamattu, ja armolahjat kuuluvat teologisesti eri kategoriaan. Raamattu kuuluu ilmoitusteologian piiriin, armolahjat puolestaan seurakuntaopin piiriin. Armolahjat ovat Raamatun alle alistettuja. Niiden aitous ja sanoma on koeteltava aina Raamatulla. Armolahjaa ei saa koskaan nostaa Raamatun sanan rinnalle tai sen yläpuolle."

Kannattaa lukea Väisäsen koko opetus armolahjoista osoitteesta
http://matti.vaisanen.sekl.fi/kirjat/sula7.html

toinen kirjoitti:

Kuten sanoin, emme tule pääsemään tästä aiheesta yhteisymmärrykseen.

En pidä kritiikkiäsi minua koskien oikeanlaisena (tai raamatullisena).

Uskon että meidän kannattanee alkaa lopetella väittelymme. Se ei varmastikaan tule etenemään.


Terveisin toinen

Lue lisää

"//En pidä kritiikkiäsi minua koskien oikeanlaisena (tai raamatullisena)."//

Pyydän koko sydämestäni anteeksi, jos olet kokenut kritiikkiä taholtani.

Muista aina, että Jumala on löytänyt sinut, etkä sinä Jumalaa.

"Minkään mantran hokeminen ei vie lähelle Kristusta."

-Paitsi "ristin ja veren" mantran, vai?

Mitäköhän sinäkin luulet tuolla "ristillä ja verellä" tarkoittavasi?

Tässä on nyt yksi melko yleinen kansainvälinen ylistysveisu maailmalta. Valitettavasti muistan enää vain ensimmäisen säkeistön ja kertosäkeistön, mutta varmaan onnistutte siitäkin jo arvioimaan onko tämä ylistyslaulu pinnallinen tai perkeleestä?

Only by grace can we enter,
only by grace can we stand
Not by our human endeavours,
but by the blood of the lamb

Lord if you mark our transgressions who could stand.
Its´s only your grace on the cross by the blood of the lamb

VAPAA SUOMENNOS:

Vain armosta voimme käydä sisään,
vain armosta voimme pysyä.
Ei omilla ihmissuorituksillamme,
vaan karitsan veren kautta.

Herra jos merkitset syntimme muistiin kuka voi kestää.
Se on vain sinun armosi ristillä karitsan veren kautta.

peeveli kirjoitti:

Tässä on nyt yksi melko yleinen kansainvälinen ylistysveisu maailmalta. Valitettavasti muistan enää vain ensimmäisen säkeistön ja kertosäkeistön, mutta varmaan onnistutte siitäkin jo arvioimaan onko tämä ylistyslaulu pinnallinen tai perkeleestä?

Only by grace can we enter,
only by grace can we stand
Not by our human endeavours,
but by the blood of the lamb

Lord if you mark our transgressions who could stand.
Its´s only your grace on the cross by the blood of the lamb

VAPAA SUOMENNOS:

Vain armosta voimme käydä sisään,
vain armosta voimme pysyä.
Ei omilla ihmissuorituksillamme,
vaan karitsan veren kautta.

Herra jos merkitset syntimme muistiin kuka voi kestää.
Se on vain sinun armosi ristillä karitsan veren kautta.

Lue lisää

Tässä toinen mahtava ylistysvirsi ja ihan omasta virsikirjastamme.
Sitä usein lauletaan Jumalanpalveluksissamme.

Me kiitämme sinua,
me sinua rukoilemme,
me ylistämme ja kunnioitamme sinua.
Me sinua kiitämme sinun suuren kunniasi tähden.
Oi Herra Jumala, taivaallinen kuningas,
Isä, kaikkivaltias Jumala!
Oi Herra,
kaikkein korkeimman ainoa Poika,
Jeesus Kristus!
Oi Herra Jumala,
Jumalan karitsa, Isän Poika,
joka pois otat maailman synnit,
armahda meitä!
Sinä yksin olet pyhä,
sinä yksin olet Herra,
sinä yksin olet korkein,
Jeesus Kristus,
Pyhän Hengen kanssa,
Isän Jumalan kunniassa. Aamen."
(virsi 126)

terv. TAPIO

//"Muistan toki että Jumala ihmisen löytää.
Muista toki sinäkin se että tuo asia on Jumalan käsissä. "//

En ole kirjoituksissani mitään muuta viestittänytkään kuin että kaikki on Jumalan käsissä. Pyhä Henki on meidän oppaamme ja siksi me saamme ylistää ja ylpeillä Kristuksesta Jeesuksesta.

Tässä vaiheessa oikaisen myös väärän käsityksesi: en ole ns. "ratkaisukeskeisen kristillisyyden" edustaja, vaikka olet minut sellaiseksi luokitellut. Ero välillämme on nähdäkseni siinä, että sinun uskosi pohjautuu enemmän kirjateologiaan, kun minulla taas usko on ennen kaikkea elämään sovellettua Jumalan armoa.