mdk.mdk

Vapaa kuvaus

Aloituksia

162

Kommenttia

2982

  1. minä shokeerasin ruotsalaisella ikäihmisten palstalla mummoja ja vaareja - sen takia että eräs vaari, vähän tämän Aatamin tyyliin, kirjoitti ikänaisista, joilla on sukat makkaralla ja muutenkin ovat aikansa eläneen näköisiä - ja
    laitoin piruuttani kuvan omista sääristäni palstalle. Poseerasin stay upseissa. Kinttujen jatkona pienet pitsipöksyt!
    Meni sillä vaarilla suu tukkoon. Ei ole sen jälkeen kaivellut "verta nenusta" :D
  2. Ei sinun viestejäsi olla varmasti poistettu sen takia että niissä olisi jotakin "vikaa"!!!
    Vaan sen takia, että ne ovat olleet häirikköviestin perässä ja ovat menneet mukana kuin dominopelin nappulat...

    Jos haluat olla varma, että viestisi säilyy niin tee näin (otamme tämän ketjun esimerkiksi):
    Aukaiset Juttutuvan, näet että ensimmäinen viesti on SkillaNin kirjoittama. Klikkaa sitä ja kirjoita viestisi sen alle. Jos osoitat viestisi jollekin määrätylle nimimerkille, niin kirjoita otsikoksi se nimimerkki.

    Sillä tavalla ketju menee mahdollisimman lähellä vasenta reunaa eikä ala muodostaa rappusia.
    Häirikköviestit on helppo poimia pois yksitellen eikä ketju katkea pahasti, niinkuin käy jos joudutaan rikkoman pitkät rappuset.
  3. Uskollinen tuktuk-kuljettajamme odotti hotellin edessä "limosiininsa" kanssa :)
    Tänään oli kohteena Mataran kaupungin keskustan ulkopuolella oleva Veherahenan
    temppeli, missä on 25 m korkea buddhapatsas.
    Temppelin yhteydessä oli myös munkkikoulu ja teknillinen ammattikoulu.
    Meitä vastaan juoksi 7-vuotiaita oranssinvärisiin kaapuihin puettuja munkkioppilaita, lasten tavoin uteliaita.
    Oppaaltamme saimme kuulla että oppilaita oli viitisenkymmentä, 7-vuotiaista ylöspäin.
    Kaikkien buddhatemppeleitten seinät ja katotkin ovat täynnä kuvia buddhan elämän eri vaiheista. Tuli mieleen sarjakuvat, joita lukutaidottomankin on helppo seurata.

    Lounasajan lähestyessä kysyi Sriyani oppaalta, jos hän voisi neuvoa meille ruokailupaikan minne voisimme mennä syömään.
    Opas ehdotti että tulisimme syömään munkkien ruokasaliin, talo tarjoasi lounaan!
    Niin me sitten menimme hänen perässään ja saimme nähdä munkkien askeettisen ruokasalin, missä oli pitkät pöydät seinän vierustalla, penkit molemmin puolin.
    Näköala ruokasalista oli upea laaksoon, missä oli riisiviljelmiä rinteellä.
    Laakson toisella puolella valtava kanelimetsä (Cinnamomum). Ja tietenkin valtavat kukkivat puut ja pensaat joitten nimistä en tiedä yhtään mitään.

    Kotimatkalla teimme ylimääräisen retken Weligamaan, missä on jännittävä saari lähellä valtatietä.
    Sinne voi kahlata laskuveden aikaan. Saarella on vanha lepokoti. Saarelle ei ole siltaa, vaan matka on suoritettava joko veneellä tai kahlaten laskuveden aikaan!
    Kun pääsimme rantaan, laskeskelimme että ehtisimme kahlata saarelle mutta takaisin paluu voisi olla epävarmaa.
    Venettä emme viitsineet vuokrata vaan
    päätimme palata hotelliin.

    Hotellin aula oli koristeltu kukkasin.
    Saimme kuulla että hotellissa olisi häät ja hääpäivällinen.
    Mekin saisimme syödä päivällisen yhtä aikaa häävieraitten kanssa.
    Jännittävää! Sain lainata Sriyanilta sarin, hän auttoi minua sen päälle pukemisessa.
    6 m kangasta!

    Kun häävieraat alkoivat tulla hotelliin, niin näimme mitä kauneimpia sareihin pukeutuneita naisia ja juhla-asuisia miehiä.
    Ei varmaankaan presidentin kutsuilla tai Nobel-juhlissa ole enempää loistoa!

    Häävieraille oli laitettu jotakin aitoa kansallisruokaa, jota he söivät käsin.
    Lautasen vieressä oli vesimalja, missä he huuhtoivat sormiaan.

    Päivällisen jälkeen oli diskoteekissa tanssia, kaikki olivat tervetulleita.
    Me emme jaksaneet tanssia vaan menimme rantaan katsomaan, josko näkisimme merikilpikonnia, jotka tulivat pimeällä kaivamaan munia hiekkaan.
    Alueella oli varoitustaulu, ettei kilpikonnia häirittäisi esim. salamavaloilla tai menemällä liian lähelle.

    Merikilpikonnat ovat uhattuja ja niiden puolesta tekevät srilankalaiset ihailtavaa työtä.
    Kilpikonnafarmien avulla yritetään pelastaa lajien jatkuvuus.
    Kävimme monella sellaisella farmilla, missä kilpikonnien munia oli haudattu hiekkaan. Joka laji merkitty kylttien avulla.
    Kuoriutumisen jälkeen niitä kasvatetaan eri altaissa koon mukaan.
    Suurimmilla "konnilla" oli n 60-70 kokoinen kilpi.
    Kun ne ovat tarpeeksi isoja, päästetään ne mereen.
  4. on ihana maa!
    Olin siellä juuri ennen hyökyaaltokatastrofia srilankalaisen ystävättäreni kanssa, joten minulla oli asiantuntija ja tulkki yksityiskäytössä!

    Saa ensinnäkin varautua siihen että kaikki ei ole yhtä hyvin järjestettyä kuin kotona.
    Jos asut hotellissa ja ihmettelet miksi rannat ovat tyhjät ja turistit makoilevat uima-altaan
    lähettyvillä, niin syynä on tunkeilevat rantamyyjät.

    Jos aiot tehdä ihania kävelyjä pitkin hiekkarantoja, laita sandaalit tai lenkkitossut jalkaasi, ettet saa hiekkakirppuja jalkapohjiisi, varpaan kynsien alle ja varpaitten väliin.
    Niistä voi nimittäin saada ikävän riesan vielä matkan jälkeenkin!

    Kun teet ostoksia, joudut maksamaan ehkä kolminkertaisen hinnan koska olet turisti!
    Tingi, tingi! Ehdota itse hinta.
    Jos myyjä pudistaa päätään, olet lähtevinäsi pois, jolloin myyjä huutaa sinut takaisin ja suostuu tekemään kaupan sinun ehdoillasi.
    Olin yksin eräässä putiikissa ja aioin ostaa pojalleni T-paidan. Kysyin hintaa ja mielestäni se oli OK. Kun sitten halusin XL-koon ja rupesin maksamaan, olikin hinta 20 rupia korkeampi!
    Muistutin, että ½ minuuttia sitten hinta oli 20 r halvempi. - Niin, mutta tämähän onkin koko XL, sain vastaukseksi.
    En voinut muuta kuin nauraa, kuinka turisteja muilutetaan!
    Muuten kaksipiippuinen juttu, kun ajattelee että siellä kuitenkin kaikki on halpaa, että oikeastaan ei kannata tinkiä.
    Mutta heidän periaatteensa, että srilankalaisilla on omat hinnat, turisteilla toiset, jurmii!
    Silloin kun ystävättäreni oli mukana, ei ollut tuollaisia ongelmia, mistä kerroin.

    Nuo oli niitä miinuspuolia, mitä sattui tulemaan mieleen.
    Plussan puolelle ehdottomasti maailman ystävällisimmät ihmiset, luonto, ilmanala.
    Lounaisosa Sri Lankasta on ns. vihreä alue, missä luonto on rehevää. Itä-koillissuunnassa kuivaa ja karua, kaktusmaisemaa.

    Olen alkanut kertoa tarkemmin matkastani 70+ palstalla. Jos haluat niin voit lukea, mitä minä ehdin nähdä parissa viikossa.
  5. Nähty on... Varsinkin jos menet suurkaupunkeihin kuten Rioon niin tuskin saat rauhassa kulkea.
    Varoitan rikollisuudesta. Turistit ovat avuttomia uhreja.
  6. ja juuri sen takia, että voisimme näitä eriäviä mielipiteitä "tuuletella" rauhassa, tarvitsemme
    sheriffiä apunamme, jonka tehtävänä on puhkoa mätäpaiseet heti alkuunsa, jotta nämä palstat pysyisivät terveinä eivätkä muuttuisi haiseviksi ajoksiksi.
  7. niistämään klopeilta nenut :D
    Hyvä BilMan!
  8. taitaa itseasiassa olla se että hän itse alkaa olla kaljupäinen, möhömahainen, elähtänyt tyyppi :D. Eli happamia ovat, sanoi....
  9. Rahalla voi ostaa talon mutta ei kotia.
    Rahalla voi ostaa seksiä mutta ei rakkautta.
    Rahalla voi palkata hyviä lääkäreitä ja sairaanhoitoa mutta ei silti saa ehkä terveyttä.
    Rahalla voi saada "kavereita" ympärilleen, mutta ei tosi ystäviä.
  10. - Ihmisen elämä on kuin uni, tapasi tätini sanoa haikealla äänellä.
    Olin nuori ja monet tuollaiset lausahdukset tuntuivat klisheiltä, samoin valitukset selän kolottamisesta sun muusta.
    Nuo klisheet ja valitukset ovat totista totta tänä päivänä!

    Niinpä todella tuntuu että ihmisen elämä on kuin unta vaan.

    Olen katsellut vanhoja super 8-filmejä nyt kun niitä siirretään DVD:lle ja katsellut mm vanhempiani ja ajatellut: Hyvänen aika, äiti on tuossakin nuorempi kuin mitä minä olen nyt!
    Kun sitten tekee ajassa kymmenenkin vuoden loikkauksen ja katsoo taas jotakin filmin pätkää niin alkaa huomata muutoksen.

    Aika tekee tehtävänsä. Ja mikä tuo ajan tehtävä sitten lienee?
    Antaa meille viisautta kokemuksen kautta, ennenkuin on aika jättää kaikki?
    Miksi meillä ei voisi olla viisautta jo silloin kun olemme nuoria, vahvoja ja kauniita?
    Meistä monet ovat saaneet oppia paljon asioita "kantapään kautta".
  11. Tuktuk, kolmipyöräinen mopoautomme, kuljettajineen odotteli jo hotellin edessä, kun aamiaisen jälkeen olimme varustautuneet aloittamaan tutustumiskierroksemme.

    Ensimmäinen kohde oli Sriyanin isä, 93-vuotias vanhus, joka srilankalaisten olosuhteitten mukaan on rikas mies, plantaashin omistaja, asuu isossa talossa yksinään.
    Silti hän ei ole yksinäinen. Naapurit auttavat häntä ja saavat tietenkin avustansa korvausta.
    Naapurin rouva tulee laittamaan hänelle ruokaa joka päivä, pesee pyykit ja siivoaa.

    Kun poikkesimme valtatieltä pienelle sivutielle niin tuntui että ajamme suoraan viidakkoon.
    Ykskaks putkahti talo esille, mutta oli aivan kasvuston ympäröimä nurkkia myöten.
    Siellä kasvoi kaikkia eksoottisia hedelmiä: papyaa, mangoa, erilaisia banaaneja.
    En tiennyt, että banaanejakin voi olla niin monen värisiä!
    Parhaalta maistui pienet, ns. babybanaanit, sitten oli myös valtavan suuria ruoanlaittoon soveltuvia banaaneja. Oli lilan värisiäkin banaaneja.
    Vahinko ettei voi laittaa kuvia tähän mukaan!

    Oli liikuttavaa nähdä kun vanha isä ja tytär
    tapasivat toisensa. Jokainen tapaaminenhan voi olla viimeinen vaikka isä näyttikin terveeltä ja hyvinvoivalta kaikin puolin.
    Olemme tottuneet ajatukseen että vanhat kuolevat ensin, hyvässä järjestyksessä, mutta yhtä hyvinhän olisi Sriyani ja minä voitu mennä hyökyaallon mukana.
    Sriyanin isä oli täysin selvä ajatuksiltaan, iloinen ja sydämellinen.
    Mikä ihmeellisintä: ei rypyn ryppyä koko vanhuksessa!
    Mahtaako tuo ilman kosteus olla iholle hyvä?
    Tai aasialainen, buddhistinen elämäntyyli ja ajatustapa?
    Huolethan tekevät aina ihmisen murheellisen
    ja vanhan näköiseksi.
    Buddhismin mukaan ihmisen elämään kuuluu aina kärsimystä.
    Sitä emme voi välttää, mutta voimme ottaa oikean asenteen ja tehdä kärsimyksestämme niin siedettävän kuin mahdollista.

    Hänen hoitajansa olivat saaneet kuulla että on tulossa vieraita ja meitä odotti katettu pöytä.
    Pikkuhiljaa tuli naapuristosta väkeä ja meitä
    oli kaikenkaikkiaan kolmisenkymmentä henkeä koolla.
    Monet halusivat tietenkin tavata Sriyania ja kuulla hänen olostaan jossakin kaukana lumisessa pohjolassa.

    Sriyanin isän luota jatkoimme matkaa tunnetun kirjailija-filosofin Martin Wickramasinghen kotiin, joka tällä hetkellä toimii kotiseutumuseona.
    Siellä katselimme alkeellisia työvälineitä joita on käytetty aikoinaan, sekä maanviljelyksessä että kalastuksessa ym. Siellä oli tosi mahtava kokoelma erilaisia vaunuja, joita on käytetty eri tarkoituksiin. Monet englannin koloniaaliajalta.
    Siellä oli myös kantotuoleja, joilla näitä rikkaita kolonisteja on kannettu eri tilaisuuksiin.
    Sriyani kertoi, että heitäkin kannettiin kouluun sellaisella kantotuolilla.
    Sriyani on 53 vuotta vanha!

    Kirjailijan koti oli valtavan puiston keskellä. Eri kasvit ja puut oli tarkoin nimetty, koska alueella käy paljon koululaisiakin ja saavat samalla oppia tuntemaan eri kasveja nimeltä.
    Alueella oli betoninen "pitkospolku", n 60 cm:n korkeudella oleva polku, jotta alueella voisi liikkua myös silloin kun monsuunisateet aiheuttavat tulvia.
    Miltähän alue näyttää tänään, sitäkin olen miettinyt.

    Tuktuk-kuljettajamme odotteli kärsivällisesti aitauksen ulkopuolella.
    Ehtisimme vielä tehdä pienen veneretken, ainakin kävisimme rannassa katsomassa minkälaisia veneitä oli tarjolla...

    Kun tulimme rantaan, oli tarjolla kaksi kyseenalaisen näköistä moottorivenettä ja katamaraani.
    Päätimme uskaltautua "seitsemän saaren-ajelulle" ja valitsimme moottoriveneistä sen, joka näytti turvallisimmalta. Kuljettaja mukaan. Niin myös tuktukin kuljettaja, joka oli iloinen päästessään ilmaiselle retkelle.
    Veneen omistaja otti muovitunkillisen polttoainetta, aukaisi tunkin korkin ja ujutti muoviletkun tunkkiin. Sitten mentiin!

    Ei ollenkaan hullumpaa, kun pääsi trooppisesta helteestä vesille tuulettumaan!
    Eräs paikka oli täynnä katamaraaneja, siellä pyydystettiin katkarapuja.
    Mitä tasapainotaiteilijoita nuo kalastajat ovatkaan!
    He seisoivat yhdellä jalalla kapeassa katamaraanissa, meloivat toisella jalalla reunan yli vettä, samalla kun he heittivät rapuverkkojansa veteen!
    Minä tahdon kaatua nurin kun vedän pitkiä housuja jalkaani ja seison muutaman sekunnin yhdellä jalalla!

    Yhdellä saarella oli buddhistitemppeli, sinne Sriyani halusi mennä maihin.
    Ranta näytti sellaiselta, ettei sinne noin vaan tulla, mutta veneen kuljettaja tunsi paikan ja ajoi suoraan "pöheikköön", mistä löytyi aivan sopiva paikka veneelle ja kahlasimme lopun matkaa rantaan.
    Edessämme oli jyrkkä ja kapea polku, joka johti temppeliin ja kolmen munkin asumaan taloon.
    Vanhin munkeista lähti näyttämään meille temppeliä.
    Siellä saimme toistaa munkin perässä erään lupauksen, josta minä en ymmärtänyt mitään, ennenkuin toimituksen jälkeen, kun Sriyani tulkkasi minulle.
    Olimme luvanneet, ettemme valehtele, emme varasta, emme ole uskottomia, emme tapa emmekä juo alkoholia! Lupaus in blanko :)

    Tämä veneretki oli hyvin ajoitettu, sillä veneen kuljettaja alkoi katsella huolestuneena muovitunkin tyhjenemistä...Pääsimme kuitenkin viimeisillä tipoilla takaisin kotirantaan ja sitten tuktukin rynkytykseen kuoppaisella tiellä
    ja takaisin hotelliin.
    Tuktukin kuljettajalle oli Sriyani varannut huoneen, hän olisi kuljettajamme seuraavanakin päivänä.
  12. että Selema sitä Tummelia olis varannut sitä varten että titanium mies saa naisten "utareita" hieroa... :D
    Voi vaan kuvitella miltä tuo Seleman armeija näyttää varusteluista päätellen: vihreät kypärät päässä, verkkopaidoissa ja kärpäslätkä aseena!
  13. on "rimpsalla" ja pyysi ilmoittamaan että Titanium man sopisi Robinson-porukkaan kuin nyrkki silmään Perjantain ominaisuudessa.
    - Vihdoinkin Perjantai, hän huokaisi vaikka on sunnuntai.
    Käy nyt vaan se massöörikurssi niin voidaan olla varmoja, että tyttöjen lihakset pysyvät kunnossa niissä ankarissa olosuhteissa, mihin Selema aikoo porukkaa viedä...
  14. Mikä ero on kun puhutaan "isän tytöstä" ja "mamman pojasta"?
    Ainakin minun korvissani kuullostaa niinkuin puhuttaisiin jotenkin ihailevasti isän tytöstä, mutta sitten hiukan halventavasti mamman pojasta.

    Oletteko tytöt/naiset ajatelleet että miten mies kohtelee ja puhuttelee äitiään, sillä tavalla hän tulee kohtelemaan myös vaimoansa?
  15. Ensimmäisen päivän päätimme levätä ja yrittää selviytyä ”jetlaakista”,
    kellonajan siirtymisestä johtuvasta väsymyksestä ( 6 tuntia edellä).

    Menin tietenkin rannalle ottamaan aurinkoa ja ihmettelin, miksi niin
    ihana ranta oli tyhjä ja kaikki turistit olivat uima-altaan ympärillä
    makoilemassa.
    Kohta se selvisi, kun levitin aurinkotuolini... Sieltä täältä alkoi lähestyä
    rantamyyjiä tuolini ympärille. Päätin sisukkaasti olla heistä välittämättä
    ja käänsin vaan kinkut taivasta kohti ja olin nukkuvinani :)
    Lopulta kyllästyin, otin tuolini ja palasin takaisin allasalueelle.
    Hotellialue oli vartioitua aluetta. Vahteja vilisi vielä iltapimeälläkin
    pensaikossa ja kaikki kaupustelijat saivat kiltisti pysytellä alueen
    ulkopuolella.

    Ei siis ihme, että turistit, jotka halusivat olla rauhassa, pysyttelivät mieluummin vartioidulla alueella kuin menivät rannalle, mikä olisi muuten houkutellut valkoisine kymmenien kilometrien pituisine hiekkarantoineen.
    Joka halusi, meni rannalle tekemään kauppoja, ei muuten.

    Kävelin kuitenkin monta kertaa päivässä, jos oli tilaisuutta, paljain jaloin
    vesirajaa pitkin, tein monen kilometrin pituisia kävelylenkkejä.
    Käännyin aina yhden uimavahdin tornin luona takaisin piirrettyäni ensin
    suuren sydämen hiekkaan ja katsottuani että Intian valtameri huuhtoi
    terveiseni mukanaan jonnekin maapallon toiselle puolelle...:)

    Eräänä päivänä kun olin lenkilläni, juoksi perääni pieni poika, kookos-
    pähkinä kädessään. Ihmettelin hänen äänensä käheyttä, mutta sitten
    ajattelin että ehkä hän on menettämässä äänensä sen takia että valtameren
    pauhun yli on yritettävä kiinnittää turistien huomiota ja myydä pähkinöitä.
    Hän kertoi isänsä kiipeävän palmuihin pähkinöitä tiputtelemaan ja hän
    juoksee rannalla niitä myymässä nyt kun on joululoma koulusta.
    Ostin kookospähkinän häneltä. Tottuneesti hän aukaisi pähkinän toiseen
    päähän ”luukun” viidakkoveitsellään. Pähkinä oli täynnä kirkasta mehua,
    todella hyvää ja virkistävää.
    Pojan nimi oli Lahiru. Hän kertoi hyvällä englannin kielellä elämästään.
    Tapasimme joka päivä ja vaihdoimme kuulumisia. Meistä tuli ystävät.
    Annoin hänelle aurinkolasini viimeisenä lomapäivänä, samoin lippikseni.
    Vaihdoimme osoitteita ja hän toivoi että lähettäisin hänelle kuvia lumisesta
    Ruotsista.

    Lähetinkin suuren maisemakortin ja sain vastauksena kirjeen, joka oli
    kirjoitettu kolmella käsialalla, aikaihmisten käsialaa, ei merkkiäkään
    Lahirun lapsellisesta käsialasta.
    Kirjeessä oli myös pankkitilinumero johon ”Lahiru” pyysi laittamaan rahaa.
    Sriyani varoitti lähettämästä mitään. Hän sanoi, että joku käyttää länsimaalaisten osoitteita hyväkseen, joku on vaan varastanut lähettämäni kortin ja yrittää hankkia rahaa...

    Lahiru ja hänen perheensä asuivat n 15 m vesirajasta, eivätkä varmasti ole
    selvinneet hyökyaallosta...

    Rantamyyjien joukossa oli myös nuori mies, joka kantoi monen metrin
    pituista pyton-käärmettä harteillaan, talutuksessa hänellä oli myös
    marakatti.
    Hän asetti käärmeen hiekkaan, otti säkistä huilun ja antoi pienen huilun
    näköisen esineen myös marakatille. Sitten he soittaa lurauttivat pienen
    sävelmän. Marakatti alkoi nuoleskella ”huiluansa”, ehkä siihen oli
    sivelty jotakin imelää, että se suostuisi ”soittelemaan” :)
    Mies itse hymyili turisteille ja odotti että saa rahaa, jolloin tulisi esityksen
    toinen osa... En usko, että käärme olisi liikahtanutkaan hiekasta. En ehtinyt
    nähdä koko aikana, että hän olisi päässyt niin pitkälle, että käärmekin olisi
    osallistunut näytelmään.

    Jetlaakista selviytymisen jälkeen lähdimme tutkimaan lähiseutuja.
    Siitä seuraavalla kerralla.
  16. Yritin lukea ja seurata mitä palstoilla kirjoitellaan,
    mutta täytyy sanoa että ei mieltä ylentävää luettavaa kovinkaan paljoa löytynyt, masentuneeksi niistä tulee.

    Itselläni on ollut niin paljon muuta ajateltavaa,
    mutta nyt kun voimat alkavat taas palata niin eiköhän yritetä sheriffin suosiollisella avustuksella pitää juipit "lyhkäisinä" niinkuin täällä meillä päin sanotaan!
  17. Kävelyretkillä minäkin käsittelen vaikeimmat asiat.
    Ulkona vapaudessa on enemmän tilaa, jolloin omat vaikeudet tuntuvat pieniltä/pienemmiltä kuin jos pysyttelisi neljän seinän sisällä ja
    tuntisi että kohta kaatuvat seinätkin päälle :)

    Tuo huolien poistyöntäminen ja piilotteleminen on meille monelle tuttua.
    Lopulta voi tulla seinä eteen, lumipallosta tulee valtava vyöry, pisara
    menee yli laidan...
    Parempi on kohdata vaikeudet suoraan, silmästä silmään, heti,
    ja yrittää selvittää itselleen mistä on kysymys.

    Pitkäaikainen asioitten vatvominen ja miettiminen vie turhaan energiaa
    muista mukavammista asioista.
  18. Vihdoinkin, 9.12.2004, olimme Sriyani ja minä Arlandan lentokentällä!
    Jännittävä matkamme alkaisi!
    Viimeiset tekstiviestit, hyvän matkan toivotukset, ”minä rakastan sinua”
    ja muuta asiaan kuuluvaa, ennenkuin survoimme kännykät käsilaukkui-
    himme ja menimme gatelle.

    Edessä pitkä lentomatka, välilasku Sharijassa, eräässä seitsemästä arabi-
    emiraateista. Sitten monen tunnin bussimatka Colombosta etelärannikolle
    Habaraduwaan Koggalaan.
    Olimme perillä 29 tunnin matkan jälkeen! Oli aamu kl 6 paikallista
    aikaa, kun bussi kaarsi korkean muuriaidan sisälle. Porttivahti oli
    aseistettu ja siinä tuli ensimmäisen kerran mieleen, että maassa on sisällis-
    sota.
    Hotellin henkilökunta kiiruhti laittamaan meille aamiaista ennen
    varsinaista aamiaisbuffettia ravintolassa, kantopojat tulivat viemään
    matkalaukkumme huoneisiimme.
    Aamiaisen jälkeen teimme vaan pienen katsastuksen hotellin ympärillä.
    Intian valtameri pauhasi taustalla. Palmut ja muut eksoottiset kasvit
    saivat aikaan tunteen: olet kaukana kotoa!
    Oli ihanaa mennä suihkuun ja kömpiä lakanan alle. Mitään vilttejä tai täkkejä
    ei ollut. Lakana oli taitettu yhdestä kulmasta auki ja taitteeseen oli pujotettu
    ihanan tuoksuinen kukkanen. Luulin että se oli vaan tervetulotoivotuksena
    siihen laitettu, mutta se kuului jokapäiväisiin petausrutiineihin, samoin
    tuoreet kukka-asetelmat maljakoissa.
    Niin nukahdin meren ja ilmastointilaitteitten esittämään duettoon...

    Paikka oli strategisesti valittu, Koggalasta ei olisi pitkä matka nähtävyyksiin,
    joita Sriyani halusi esitellä. Hänellä oli myös seudulla tuttavia, jotka voisivat
    toimia yksityiskuljettajinamme niin monta päivää kuin halusimme.
    Pitkät matkat ei ole sama asia kuin kilometrimäärä, vaan AIKA joka kuluu
    matkan suorittamiseen.
    Tiet ovat kapeat ja kuoppaiset, kulkuneuvoja paljon ja vauhti kova.
    Kaiken liikenteen keskellä maleksivat lehmät, kutut, kanat ja koirat.
    Kuolleita eläimiä tiellä, joita autoilijat kiertelevät kovassa vauhdissa.
    Sitten nämä ”tuktukit”, kolmipyöräiset mopo-autot, joitten on myös
    mahduttava joukkoon! Meikäläisittäin katsottuna liikennesääntöjä ei
    näyttänyt olevan ollenkaan! Ei siellä käytetty vilkkuja kun lähdettiin
    tiepuolesta taas liikkeelle, ei edes katsottu taakseen, oliko reitti selvä!


    (Seuraavalla kerralla kerron ensimmäisistä retkistämme.)
  19. Tästä matkasta kertominen onkin viivästynyt, niinkuin tiedätte ja ymmärrätte...
    Se oli ihanin matka, minkä olen eläessäni tehnyt.

    Sri Lanka on suurinpiirtein Tanskan kokoinen maa.
    Asukkaita on yli 19 milj. Kansa muodostuu singaleeseista, tamiileista, mooreista, burgheista, malayeista, veddoista...
    Viralliset kielet sinhala ja tamiili. Uskonnot buddismi, hinduismi, kristinusko ja muslimejakin on jonkun verran.

    Maa on ollut monen eurooppalaisen maan siirtomaana, Portugalin, Hollannin ja Englannin. Tuli itsenäiseksi Ceyloniksi 1948, muutti nimen v -72 SriLankaksi.

    Enlannin koloniaaliajan jälkiä ja vaikutelmia näkee vieläkin, suuria palatsimaisia kartanoita, joissa nykyään saattaa olla hotellitoimintaa.
    Tietenkin myös kaikki viljelmät ja plantaashit, jotka entiset "isännät" ovat perustaneet.

    SriLanka on köyhä maa ja niin myös sen asukkaat. Heidän onnensa on että saarella on niin runsaasti ruokaa, eikä kenenkään tarvitse kärsiä suoranaista nälänhätää.
    Itse en kajonnutkaan liharuokiin koko aikana, vaan söin niistä luonnonantimista, mitä siellä oli, valmistettuja ruokia. Ei ollut nälkä.

    Ihmisten ystävällisyydellä ja auttavaisuudella ei näyttänyt olevan rajoja.
    Sekin havainto, että vanhuksetkin olivat niin kauniita ja suoraryhtisiä ja tyytyväisen näköisiä, ihmetytti hyvinvointivaltiosta tullutta turistia....Ei siellä nähnyt kurttuisia otsia, alaspäin venyviä suupieliä. Liekö heillä jokin salaisuus kuinka elämää on elettävä, kuinka elämä ja sen ehdot on otettava vai onko
    buddhismilla ja sen ideologialla vaikutusta?

    Kirjoitan itse matkakokemuksista erikseen.
  20. että kun tulee vanhaksi, saa myös kunnioitusta
    pelkän iän perusteella, vaikka olisi yhtä pirullinen tai vielä pirullisempi kuin nuorempana.
    Ei, kyllä mielestäni kunnioitus on jollakin tavalla ansaittava. Se on rehellisempää.
    21. 133 / 150
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt