Vapaa kuvaus

Aloituksia

436

Kommenttia

6377

  1. Ei saada luotua. Vaan muutettua toiseksi aineeksi.
  2. Herra Hip tutkii dinosauruksia: Löytöretki luomisen todisteisiin

    𝐔𝐬𝐤𝐨: Voimme uskoa asioihin, joita ei voi nähdä (Hepr. 11:1), mutta voimme myös uskoa asioihin, joita olemme nähneet. Kristittyjen usko ei ole sokeaa uskoa. Kun Jeesus tuli maan päälle, ihmiset näkivät Hänet ja uskoivat Häneen. Emme voi nykyisin nähdä Häntä, mutta voimme silti uskoa Häneen Raamatun luotettavan todistuksen perusteella.
    https://luominen.fi/HHD
    Kukapa ei tunnistaisi dinosauruksia, noita kiehtovia olentoja? Valitettavasti niitä käytetään opettamaan lapsille evoluutiota ja miljoonia vuosia.
    Herra Hip on utelias ja kekseliäs heinäsirkka, joka opettaa kaikenikäisiä lukijoita ymmärtämään dinosauruksia raamatullisesta näkökulmasta käsin. Kirjan kauniisti kuvitetut sivut korostavat ongelmia, joita evoluutioon uskovien väitteisiin sisältyy ja joiden mukaan dinosaurukset elivät ja kuolivat oletetusti miljoonia vuosia sitten. Toisin kuin muut dinosauruksia käsittelevät kirjat me tutkimme usein huomioitta jätettyjä todisteita miljoonista dinosaurusten jäljistä ja munista sekä valtavista hautausmaista. Nämä ja dinosaurusluiden fossiilijäännökset ovat todella voimakas todistus siitä, että Nooan aikainen vedenpaisumus tuhosi valtaosan dinosauruksista – kaikki paitsi arkissa turvassa olleet.
    Herra Hip tutkii dinosauruksia on luomisajattelua tukeva tiedekirja. Löydät siitä yksinkertaisia käytännön kokeita, jotka voidaan tehdä kotona helposti saatavilla olevista ainesosista. Kokeet tarjoavat hauskan tavan esitellä kirjassa käsiteltyjä periaatteita, ja ne auttavat lukijaa muistamaan oppimansa.
  3. Nämä ainutlaatuisesti suunnitellut eliöt uhmaavat kehitysopillisia selityksiä...

    LUUPANSSARINSA, paksun ihonsa ja hitaan liikkumisensa vuoksi kilpikonna on yksi kaikkein helpoimmin tunnistettavissa olevista eliöistä maapallolla.

    Tavallisesti meressä asuvat lajit [engl. species] tunnetaan merikilpikonnina ja maalla elävät maakilpikonnina. Britanniassa lähes kaikkia kutsutaan maakilpikonniksi (yleisesti ruoaksi käytetylle pienemmäle lajille on annettu nimeksi suokilpikonna). Maalla elävillä kilpikonnilla on lyhyet, vantterat jalat, kun taas meressä elävillä on voimakkaat räpyläjalat uimista varten.

    Kokoerosta, ruokavaliosta ja panssarin muotoilusta huolimatta on olemassa oikeastaan vain kahta kilpikonnapäätyyppiä: pystytaivuttajat (Cryptodira) ja sivutaivuttajat (Pleurodira).1 Nämä termit viittaavat tapaan, jolla kilpikonna vetää kaulansa kilven sisään. Tämä viittaa siihen, että kilpikonnat, jotka on nyt kaikki luokiteltu matelijalahkoon, Chelonia, luotiin alun perin ainakin kahdeksi erilaiseksi luoduksi lajiksi [engl. kind].

    Suojaava kilpi, joka on olennainen osa kilpikonnan anatomiaa, koostuu sarveisainesten peittämästä luusta (lukuun ottamatta pehmeäkilpistä maakilpikonnaa ja merinahkakilpikonnaa). Luukilpi yhdistyy kylkiluihin, selkänikamiin ja joihinkin olkapään ja lonkan osiin. Vaikka kilvet vaihtelevat heimosta toiseen, perusrakenne säilyy silti samana.

    Koska kilpikonnien kylkiluut ovat liikkumattomat, niiden on mahdotonta hengittää muiden matelijoiden (tai ihmisten) lailla. Sen sijaan vatsalihakset suorittavat kylkiluiden tehtävät: kaksi lihaksista laajentaa rintaonteloa sisäänhengityksen aikaansaamiseksi ja muut puristavat sisäelimiä keuhkoja vasten pakottaen ilman ulos.2

    Merinahkakilpikonna on elävien kilpikonnien jättiläinen ja se voi kasvaa jopa 2,7 metrin pituiseksi ja 680 kilon painoiseksi. Suurin maakilpikonna on Galapagossaarien jättiläiskilpikonna, joka voi paikaa 255 kg.3

    Vaikka kilpikonnien pitkäikäisyydestä on olemassa paljon tarinoita, kilpikonnat eivät suinkaan tarvitse pitkiä ajanjaksoja kasvuunsa. Ne ovat yleensä täysikasvuisia 10 vuoden ikäisinä, ja suurten lajien kasvu voi olla nopeampaa kuin ihmisellä.4 On olemassa kaskumaista näyttöä siitä, että kilpikonnat eläisivät yli 150-vuotiaiksi, mutta joidenkin asiantuntijoiden mielestä tämä voi johtua siitä, että kaksi eri kilpikonnaa on sekoitettu keskenään.

    Kilpikonnat lukevat magneettikarttoja


    Muiden hämmästyttävien kilpikonnien erityispiirteiden lisäksi nuorilla valekarettikilpikonnilla (Caretta caretta) on kyky suunnistaa maan magneettikenttää apuna käyttäen.1 Näiden kilpikonnien täytyy pysyä Pohjois-Atlantin virtauspyörteen piirissä, joka on Sargassomerta (sijaitsee Yhdysvaltain itäisen rannikon läheisyydessä) ympyränmuotoisesti ympäröivä merivirtasysteemi.2

    Tiedemiehet ovat pitkään väitelleet voivatko eläimet paikan- taa sijaintinsa käyttämällä apuna maapallon magneettikenttää: toisin sanoen käyttämällä niiden omia ”kompasseja”. Eri paikoissa maapalloa magneettikentän voimakkuus ja sen inklinaatio (maan magneettikentän ja maapallon pinnan välinen kulma) ovat erilaisia. Joten jos eliöt pystyisivät aistimaan nämä muutokset, niillä olisi ikään kuin käsitys karttojen pituus- ja leveysasteista.

    Tutkijat Kenneth ja Catherine Lohmann Pohjois-Carolinan yliopistosta, Yhdysvalloista, ovat osoittaneet, että kilpikonnat käyttävät magneettisia mittauksia pysyäkseen virtauspyörteessä.

    Tutkijat asettivat kilpikonnia vesisäiliöihin, joita ympäröivät tietokoneistetut sähköiset käämit, jotka aiheuttivat keinotekoisen magneettikentän. Kun kentän inklinaatio oli sama kuin pohjoisen virtauspyörteen rajan, kilpikonnat uivat etelään, aivan niin kuin ne olisivat menneet takaisin virtauspyörteeseen. Ja kun inklinaatio oli sama kuin eteläisellä rajalla, ne uivat pohjoiskoilliseen, jälleen aivan kuin poispäin vaararajalta.

    Kuuluisa brittiläinen kehitysopin kannattaja J.B.S. Haldane väitti vuonna 1949, että evoluutio ei voisi koskaan tuottaa ”useita eri mekanismeja, kuten pyörää tai magneettia, jotka olisivat käyttökelvottomia, elleivät ne olisi täysin valmiita”.3 Siten sellaiset koneet eliöissä todistaisivat hänen mielestään evoluution vääräksi. Kilpikonnilla täytyy olla jonkinlainen magneetti, jolla ne havaitsevat maapallon magneettikentän. Jopa joillakin bakteereilla on osoitettu olevan magneettikompasseja.
  4. Uusi lehti "dinosaurustieteessä" käännettiin vuonna 1993, kun Yhdysvaltain Montanasta kaivettiin Tyrannosaurus rexin reisiluu.1 Kerrotaan, että luu ei mahtunut kuljetuskonttiin, joten se piti sahata poikki. Luuydin haisi mädälle. Tästä kiinnostuneena Mary Schweitzer tutki luuytimen ja löysi sieltä hyvin säilyneitä pehmytkudoksia, muun muassa taipuisia verisuonia ja punasoluja. Myöhemmin joistain muistakin dinosaurusfossiileista on löydetty säilyneitä pehmytkudoksia.2 On luultavaa, että aikaisempiinkin löytöihin on liittynyt pehmytkudoksia, mutta niitä ei tunnistettu, koska sellaisten ei uskottu säilyneen; fossiilithan olivat vähintään ”65 miljoonan vuoden” ikäisiä. Vain luut irrotettiin niitä ympäröivästä aineksesta.

    Tuliko dinosauruksista kolibreja? Hirmuisten liskojen jälkeen kirjassa siirrytään vähäksi aikaa täysin toisenlaiseen maailmaan, kolibrien pariin. Lukija voi sen jälkeen itse päättää kumpaanko uskoo, siihen, että dinosaurukset ”kehittyivät” kolibreiksi vaiko siihen, että ne luotiin erikseen.3

    Luvussa 3 esitellään muita muinaisia liskoja: mosasauruksia, kalaliskoja, joutsenliskoja ja lentoliskoja, ilmojen jättiläisiä. Miten kirahvin kokoinen Pterosaurus pääsi ilmaan kun nykyään jo joutsenkin ilmaan päästäkseen tarvitsee kohtaisen pitkän kiitoradan ja albatrossi vasta kunnon vastatuulessa?

    Luvussa 4 palautetaan mieliin Jurassic Park -elokuva ja kysytään voiko dinosaurukset palauttaa elävien kirjoihin. Luku 5 on otsikoitu ”Dinosauruksia Raamatussa”, mutta siinä kerrotaan lyhyesti myös joistain Raamatun ulkopuolisista dinosaurushavainnoista. Luvussa 6 röykytetään evoluutiota kaiken selittävänä tieteistarinana, romutetaan vanha oppi ”yksi geeni – yksi proteiini” ja kerrotaan biologian uudesta aikakaudesta, RNA-ajasta (joka on täysin eri asia kuin evolutionistien kuvitteellinen ”RNA-maailma”). Kirjan lopussa on liite, jossa kerrotaan kahdesta vuonna 2018 julkaistusta laajasta tutkimuksesta, jotka eivät enää tue evoluutioteoriaa, vaan että koko eläinkunta on vaikuttanut syntyneen yhtä aikaa. Lopussa on ”sanakirja”: DNA, entsyymi, pangenomi, raseeminen jne. Sivujen alareunassa on linkkejä lukuisiin kutakin aihetta käsitteleviin internetsivustoihin ja painettuun tieteelliseen kirjallisuuteen.

    Kirjan ehkä tärkein ja mielenkiintoisin sanoma on evolutionistien painajainen: lukuisat, jopa erittäin hyvin säilyneet, siis tutkittavissa olevat pehmytkudokset. Eikä tämä koske ainoastaan dinosauruksia, vaan monia muita eliöryhmiä. Evolutionistien selitystoimistoon onkin kohdistunut paineita ja kaikenlaista ”hauskaa” on keksitty selittämään, miten esimerkiksi veren punasolu voisi säilyä ehjänä kymmeniä miljoonia vuosia. Suuri ihme on jo sekin, että ne ovat säilyneet edes muutaman tuhat vuotta.

    Yhden painovirheen löysin, luku 3.2: ”Kalaliskot - eläimistä suurimmat”. Tästä on jäänyt pois sana "meri": Kalaliskot olivat kaikkien aikojen suurimpia merieläimiä. Suurin maaeläin oli tämän hetkisen tiedon mukaan Argentinosaurus, jonka arvellaan painaneen jopa 120 tonnia (s.22)."
  5. Dinosaurukset – Muinaiset lohikäärmeet

    Tässä Pekka Reinikaisen uutuuskirjassa dinosauruksia kuvataan ”luomisen mannekiineina” ja ”hirmuevankelistoina”. Miksi dinosaurukset ovat ”vaihtaneet puoluetta”? Asia selviää Reinikaisen kirjasta.

    Lännessä dinosaurusten fossiileja alettiin tunnistaa vasta 1820–30 -luvuilla. Ne vaikuttivat kuuluvan eläintieteilijöille vielä tuntemattomille, suurikokoisille otuksille. Siksi niille piti antaa myös oma nimi. Brittiläinen eläintieteilijä ja kreationisti, Richard Owen ehdotti v. 1841 nimeksi Dinosauria, joka tulee kreikan sanoista hirmuinen ja lisko – siis hirmulisko. Omassa lapsuudessani, 1950- ja 60-luvuilla puhuttiinkin hirmuliskoista; nimen dinosaurus taisin kuulla vasta joskus 70-luvulla.

    Jos hirmuliskot olivat 1800-luvun eurooppalaisille eläintieteilijöille jotain uutta ja ihmeellistä, ne eivät olleet sitä muinaisille kansoille: heprealaiset, roomalaiset ja kiinalaiset ovat aina puhuneet niistä – mutta eri nimellä. Heille dinosaurukset olivat lohikäärmeitä; kiinalaisten kalenterissa on jopa lohikäärmeen vuosi.

    Reinikaisen A4-kokoisessa, kovakantisessa ja noin 90-sivuisessa kirjassa on upeita kuvia. Teksti on helppolukuista. Itse luin kirjan yhdessä illassa.

    Ensin kerrotaan, missä dinosaurukset asuivat: ”– – dinosaurukset viihtyivät havupuiden seassa ja vesistöjen varrella yhdessä lintujen kuten sorsien kanssa. Kasvimaailma muistutti nykyistä ja myös nisäkkäitä oli olemassa.”

    Sitten kysytään ”Millaisia eläimiä dinosaurukset olivat?” – Ja kerrotaan, että niissä oli muun muassa luupäitä ja sarvinaamoja, panssarisauruksia, tyranneja sekä jättimäisiä kasvissyöjiä kuten Argentinosaurus, joka saattoi painaa 120 tonnia. Se(kin) söi ruohoa kuin nauta, ojensi häntänsä jäykäksi kuin setripuun ja sen reisijänteet olivat lujiksi punotut. Sen luut olivat kuin vaskiputket, nikamat kuin raudasta taotut. Näillä sanoilla Jumala kuvaili Jobille muuatta jättimäistä ruohonsyöjää ja nyt tutkijatkin ovat sen vahvistaneet: Raamatun kirjoittajat eivät panneet omia juttujaan Luojan suuhun, joka kuvaili Jobille eläintä, jonka hän itsekin tunsi: ”Katso Behemotia, jonka minä loin niin kuin sinutkin” (Job 40). Ei kai Jumala käskenyt Jobin katsoa jotain mitä ei ole olemassa? (Kirkkoraamatussamme on muuten huvittavaa, että se väittää Behemotia virtahevoksi, ”joka ojentaa häntänsä jäykäksi kuin setripuun”.)

    Dinosaurusten valtava koko merkitsi erityisiä ratkaisuja niiden ruumiinrakenteeseen. Tarvittiin esimerkiksi punottuja jänteitä, jotta ne – päinvastoin kuin esimerkiksi ihmisen akillesjänne – olisivat kestäneet useiden tonnien kuormitukset. Kirjasta saa nopeasti yleiskäsityksen siitä, mitä parin viimeisen vuosikymmenen tutkimukset ovat paljastaneet näistä luomisen mannekiineista, muustakin kuin pelkistä luista.
  6. Sinä olet oppimaton ja järjetön. Kuinka muut ovat jääneet kehityksessä noin paljon jälkeen ihmisestä. Miksi ei löydy fossiileja välimuodoista. Eikä eläviä välimuotoja ole.
  7. Vedenpaisumus peitti koko maapallon

    NYKYÄÄN monet kristityt ajattelevat, että Nooan aikana ollut vedenpaisumus oli vain paikallinen tulva, joka rajoittui jonnekin Mesopotamian paikkeille. Tämä ajatus ei tule Raamatusta vaan käsityksestä, jonka mukaan maapallolla olisi ollut ”miljardien vuosien” pituinen historia.

    Katsotaanpa tähän mielikuvaan liittyviä ongelmia:

    Jos vedenpaisumus olisi ollut paikallinen, miksi Nooan piti rakentaa arkki? Hän olisi voinut kävellä vuorten toiselle puolelle ja päästä näin tulvaa pakoon.
    Jos vedenpaisumus olisi ollut pai- kallinen, miksi Jumala lähetti eläimet arkkiin, jotta ne välttyisivät kuolemalta? Olisihan muualla maailmassa ollut muitakin eläimiä, jotka olisivat voineet lisääntyä luodun lajinsa mukaan, vaikka nämä yksilöt olisivatkin kuolleet.
    Jos vedenpaisumus olisi ollut paikallinen, miksi arkki oli niin suuri, että sinne mahtuivat kaikki maalla elävien selkärankaisten eläinten luodut lajit, joita on koskaan ollut olemassa? Jos vain mesopotamialaiset eläimet olisivat olleet arkissa, se olisi voinut olla paljon pienempi.1
    Jos vedenpaisumus olisi ollut paikallinen, miksi linnut lähetettiin arkkiin? Ne olisivat voineet yksinkertaisesti lentää tulvan yli läheiseen vuoristoon.
    Jos vedenpaisumus olisi ollut paikallinen, miten vesi pystyi nousemaan 15 kyynärää (8 metriä) vuorten huippujen yläpuolelle (1. Moos. 7:20)? Vesi levittäytyy ympäristöönsä ja vedenpinnan korkeus tasoittuu. Se ei olisi voinut nousta yli paikallisten vuorten, levittäytymättä muualle maailmaan.2
    Jos vedenpaisumus olisi ollut paikallinen, se ei olisi koskenut muualla asuvia ihmisiä. He olisivat päässeet pakoon Jumalan synnille langettamaa tuomiota.3 Jos näin olisi tapahtunut, mitä Kristus sitten tarkoitti, kun hän vertasi kaikkia ihmisiä kohtaavaa tulevaa tuomiota Nooan päivinä olleeseen ”kaikkien” ihmisten tuomioon (Matt. 24:37-39)? Osittainen tuomio Nooan päivinä tarkoittaisi vain osittaista tulevaa tuomiota.
    Jos vedenpaisumus olisi ollut paikallinen, Jumala olisi toistuvasti rikkonut lupauksensa siitä, ettei Hän enää kos- kaan lähettäisi samanlaista tulvaa.
    Uskoa maailmanlaajuiseen vedenpaisumukseen, jollaiseen Raamattu selkeästi osoittaa, tukevat terve järki, tiede ja Kristus Itse.
  8. Unohdat maanalaiset syvyyden lähteet. Siellä on vettä, että vuoret peittyvät. Ne ovat jo maan massaa ei maan paino mihinkään noussut.

    Tutkimus: Maapallon sisällä jättimäinen "valtameri"
    Tutkijat ovat löytäneet maapallon sisäkuoresta valtavat vesivarannot.

    Amerikkalaistutkimuksen mukaan syvällä maankuoren alla piileviin mineraalivarantoihin saattaa olla sitoutuneena valtava määrä vettä.

    Tämän maanalaisen "meren" vesimäärä voi olla jopa kolme kertaa suurempi kuin kaikkien maan pinnan valtamerten vesimäärä yhteensä.

    Science-lehdessä julkaistu tutkimus on tehty Yhdysvaltain Illinoisin osavaltion Northwestern-yliopistossa.

    Tutkijat löysivät aiemmin keväällä syvältä maan kuoresta ringwoodite-nimistä mineraalia, jonka todettiin koostuvan 2,5-prosenttisesti vedestä.

    Vesi on mahdollisesti sitoutunut mineraaliin ei-nestemäisessä muodossa maapallon syntyaikoina.

    Yhdysvaltain lukuisten maanjäristysten aiheuttamia seismisiä aaltoja eri syvyyksissä analysoimalla tutkijat totesivat, että maan uloimman kuoren ja ytimen välissä olevassa kivivaipassa on todennäköisesti valtavat määrät vettä, koska seismiset aallot hidastuivat syvyyksissä.

    Vaikka vettä olisi vaipan kiviaineksesta vain yksi prosentti, se tarkoittaisi silti kolminkertaista määrää verrattuna maan "näkyvään" veteen.

    - Luulen, että meillä on lopultakin todisteet koko maapallon vesien kierrosta, joka auttaa selittämään, miksi maan pinnalla on niin paljon vettä. Tiedemiehet ovat etsineet tätä puuttuvaa vettä vuosikymmeniä, sanoi tutkimuksen johtaja, geofyysikko Steve Jacobsen Guardianin mukaan.

    - Meidän pitää olla kiitollinen tästä syvällä olevasta vesivarannosta. Jos se ei olisi siellä, se olisi maan pinnalla, ja ainoa näkyvä maa olisivat vuorenhuiput.

    Raamattu osasi puhua jo näistä monta tuhatta vuotta sitten

    https://www.is.fi/tiede/art-2000000768720.html