kärsimyskukka

Vapaa kuvaus

Nainen -81.

Aloituksia

3

Kommenttia

47

  1. Jep, kuulostaa tutulta. Tuntuu surulliselta kun ajattelen niitä autisteja joilla on todella vaikeita oireita. Itselläkin on riittävän vaikeita, mm. nuo aistiherkkyydet ja monet muuta jutut, mutta minulla on kohtalaisen korkea toimintakyky eikä kukaan tiedä mitä pääni sisällä tapahtuu jos en kerro. Mutta se siitä.

    Siitä piti sanomani, että tosiaan olen kuullut että jotkut maskaavat niin paljon että eivät lopulta oikein enää itsekään tiedä keitä he todellisuudessa ovat, jos ovat ihan rehellisesti omana itsenään. Jotkut muuten esim. harjoittelevat ilmeitä peilin edessä, kun eivät osaa käyttää niitä automaattisesti. (Minulla ei ole sitä ongelmaa.)

    Täytyy kyllä itsekin miettiä että millainen sitä olisikaan jos todella voisi sanoa aina mitä ajattelee ja tehdä sitä mitä haluaa, siten kuin haluaa. Mutta kun täällä maailmassa joutuu niin paljon tekemään sellaista mitä ei haluaisi... Oi voi.
  2. Tai ehkä minä käsitän vain maskauksen terminä väärin. Ehkä tuo kampausesimerkki ei sovi tähän. Jotenkin vaan ajattelin että siinä on jotain samaa.
  3. Minusta teeskentely on vähän huono sana, sillä on negatiivinen sävy. Voihan sen toki niinkin nähdä, totta. Mutta miten se on kummempaa kuin muukaan ihmisten käyttäytyminen? Maskaushan tarkoittaa sitä että käyttäytyy sellaisella tavalla jonka on oppinut sosiaalisesti hyväksyttäväksi ja ns. oikeanlaiseksi tavaksi käyttäytyä ja toimia, vaikkei se ole sitä ominta itseä. Ettei vedä itseään kohtaan negatiivista huomiota tai saa muita ihmisiä tuntemaan oloansa kiusaantuneiksi tai loukkaantuneiksi tms. Esim. jos toisella on hirveä tukka kun se tulee kampaajalta, niin en töräytä sitä sille päin naamaa jos hän kysyy mielipidettäni, vaan keksin jonkin kiertoilmaisun. Joiltakin autisteiltahan tämä ei onnistu, ja sitten toinen loukkaantuu vaikka toinen ei ole tarkoittanut mitään pahaa, ja toisesta tulee ns. paska tyyppi. Toisaalta maskaus voi olla vaikka sitä että piilottaa esim. oman tarpeensa vaikka heiluttaa itseään julkisella paikalla, vaikka sen tekeminen helpottaisi omaa oloa. Mutta kun ei halua vetää sitä ikävää huomiota itseensä.

    Oletko koskaan ajatellut miten ihmiset oppivat olemaan ihmisiä, käyttäytymään ja olemaan ihmisten lailla? Mallioppimalla, eikö vaan. Maskaava ihminen on oppinut miten tulee käyttäytyä sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla, ja käyttää sitä pärjätäkseen paremmin sosiaalisesti. Nähdäkseni kaikki ihmiset siis maskaavat jossain määrin.
  4. Minä olen autisminkirjolla, se selvisi minulle ihan vasta nyt virallisesti (olen jo päälle nelikymppinen). Olen varsin avoin eikä minua haittaa jos vieraat tulevat juttelemaan. Juttelen itsekin vieraille jos siltä tuntuu, vaikka bussissa tms. Kuitenkin minulla on hieman pelisilmää, mitä kaikilla autisteilla ei ole. (Olen usein miettinyt että yksinäisissä ihmisissä saattaa olla paljon autisteja jotka eivät tiedä sitä olevansa.) Kyllä se keskustelu taitaa olla tilannekohtaista ja ihmiset ovat muutenkin erilaisia. Minusta toisille voi vallan hyvin sanoa jotain kevyttä ja tyhjänpäiväistä jutustelun aloittamiseksi, vaikkapa siitä säästä. Se on helppo kun kenelläkään ei tarvitse olla mitään erityistietoa asiasta, eikä mikään mielipide ole väärä. Tai voi sanoa siitä jos toisella on hienot lapaset. Sitten voi lopettaakin, ei sen jutustelun tarvitse jatkua jos se ei ole jatkuakseen. Jotkut ihmiset hämmentyvät joskus tai kokevat tilanteen kiusalliseksi, mutta kun huomaan sen niin annan heidän sitten olla. Kyllähän siitä voi tulla itellekin vähän hämillinen tai joskus jopa nolo olo, mutta sitten kun ajattelen asiaa, niin aivan turhaan. Maailmassa ei mikään toimisi jos ihmiset eivät kommunikoisi. Meillä on lupa puhua, on lupa olla puhumattakin. Ei siihen kuole. Mutta minä asun Pohjois-Karjalassa ja meilläpäin se ei tunnukaan olevan mikään synti jos iskee juttua tuntemattomille. Niinpä satunnaiset kommentoinnit siellä täällä ovat tuntuneet minusta ihan luonnollisilta. Joskus niistä lähtee juttua, joskus ei. Toki aina ei jaksa (ihmisiä, ollenkaan!). Toki kannattaa huomata että tilanteissa on eroa. Jos kävelet kadulla ja vastaan kävelee joku matkalla toisaalle, niin ei ole todennäköistä että hän haluaisi käydä siinä juttelemaan, ilman mitään ilmeistä syytä. Voisi pitää vähän outona jos häntä siinä yhtäkkiä lähestytään. Mutta jos toinen tulee vaikka samalle puistonpenkille istumaan, niin se voi olla jo parempi tilanne. Jne. Ei se todellakaan tae ole että hän haluaisi jutella, mutta ihminen joka karttaa muita, ei todennäköisesti tule siihen vierelle istumaan.

    Noh, varmaan tiedätkin nämä ja puhelen tässä taas itsestäänselvyyksiä... Mut onhan näitä jännä ajatella. Ihmisten käyttäytymisessä on paljon analysoitavaa.

    Minä käyn aika ajoin istuksimassa eräässä kahvilassa, koska siellä on yleensä tuttuja. Siellä kun istuu niin huomaa että ihmiset usein ensimmäiseksi kysyvät toisiltaan mitä kuuluu. Sitten toinen vastaa jotain ympäripyöreää/kaunisteltua: no mitäpäs tässä, ihan hyvää jne. Sitten voidaan kysyä "ootko jo vaihtanut talvirenkaat?" tai "kävitkö kattomassa pilkkikisat viikonloppuna? tms. :D

    Henkilökohtaisesti minua uuvuttaa jos aina vaan puhutaan tämmösiä keveitä ja merkityksettömiä eikä keskustelu etene jonnekin vähän syvällisempiin aiheisiin. Kyllä sitä small talkia jonkun verran jaksaa, olen ymmärtänyt että ilman sitä ei suoraan pääse tutustumaan ihmisiin eikä sukeltamaan syvemmälle. Siksipä ihmisiin tutustuminen on aika raskasta kun pitää aina jaksaa tämmöistä kevyttä kahvipöytäkeskustelua ennen kuin alkaa muodostua "todellista" yhteyttä. Ilmeisesti joillekin riittää että saa edes jotain puhua jonkun kanssa. Olen joskus ihan kuuntelijana vaan, että joku toinen saa puhua itsestään. Aika monet tuntuvat kaipaavan kuuntelijaa... Mutta niin, on ilmeisesti aika paljon ihmisiä jotka eivät jaksa yhtään tätä small talkia, minkä ymmärrän erittäin, erittäin hyvin. Erityisherkkiä, introvertteja, autisteja, ehkä lie muitakin... Miten he löytävät kontakteja ihmisiin, se jäänee arvoitukseksi. :D

    Vastasinkohan mie mihinkään? Noh...
  5. Lyhyet, vihaiset vastaukset ovat kyllä merkki siitä että ei kannata jatkaa jututtamista. Jotkut ihmiset kokevat katsekontaktin vaikeana, mutta kaitpa se yleisimmin on niin että katsekontaktin vältteleminen kertoo että ihminen haluaa ottaa etäisyyttä. Teen itsekin niin vaikkapa kadulla feissareille. Katselen poispäin ja yritän livistää ohi. Ottavat helpommin kontaktia jos heihin päin katsoo.

    Jos toinen ei osallistu jutusteluun vastavuoroisesti niin tulkitsen asian niin että hän ei halua jutella. Mutta nämä eivät ole absoluuttisia asioita, kun tosiaan on ihmisiä jotka eivät oikein osaa jutustella, tai ovat hyvin ujoja tai sosiaalisia jännittäjiä tai muuta. Mutta ei tästä kannata tehdä elämää suurempaa ongelmaa. Aina voi yrittää ja erehtyä - mitäs siitä. Vaikka mokaisikin jotain niin yleensä se asia on vain itselle ongelma, tuskin ihmiset jäävät kelailemaan toisten kömmähdyksiä. Niillä on paljon tärkeämpiäkin mietittäviä.
  6. Oikein! Olisi mielekästä nähdä rakentavaa keskustelua.
  7. Voi, onpa todella sanomattoman raskas sinunkin tilanteesi. Kyllä sitä on aina ymmällään tämän valtavan kärsimysten määrän edessä, mikä toisia ihmisiä kohtaa. Kiitos sinulle että jaksoit kertoa, ja kiitos jos jaksat huokaista Herralle. Minäkin pyydän että Hän helpottaisi meidän molempien tilannetta, ja sinun puolisosikin tilannetta. Nämä ovat helposti asioita joiden kanssa jää lopulta yksin, sillä ihmiset, uskovatkaan, eivät pysty käsittelemään tällaista että jollakulla on asiat huonosti eivätkä vaan korjaannu ajan saatossa, vaikka niin uskotaan ja toivotaan käyvän. Arvelen että he eivät sitten enää tiedä miten toimia, ja lamaantuvat. Minä lakkasin käymästä seurakunnassa takavuosina, kun en enää jaksanut sitä kun kysyttiin mitä kuuluu eikä minulla ollut mitään hyvää kerrottavaa. Kuka haluaa aina olla se pahanilman lintu? Plus että sosiaaliset ja aistiärsykkeelliset tilanteet ovat muutenkin varsin raskaita. Pitäisi kai vaan vastata aina että "hyvää kuuluu", mutta onko sekään mielekästä että piiloudutaan toisiltamme eikä totuudellista kohtaamista synny. En ymmärrä mitä järkeä sellaisessa on. Tai no siis tavallaan ymmärrän että on näitä tapoja joilla "helpotetaan" kanssakäymistä. Neurotyypillinen maailma on täynnä sosiaalisia pelejä ja sääntöjä joissa ei aina tunnu olevan kummoistakaan järkeä.

    Olen myös koettanut ymmärtää Jumalaa ja tätä todellisuutta. Ihmisten opetuksiin Raamatusta en oikein kykene enää luottamaan, nuorena uskovana olin hirveän sinisilmäinen. Nyt ajattelen niin että kaikki pitää arvioida itse Raamatun valossa ja Jumalan avulla, sillä jokainen ihminen on erehtyväinen. Ja me luemme ja tulkitsemme Raamattuakin oman kokemusmaailmamme ja oppitaustamme kautta. Hirveän vaikeaa aloittaa tyhjältä pöydältä, kun mieli on jo täynnä kaikkea ihmisoppiakin vuosien varrelta. Ja oma rikkinäisyys varmasti vaikeuttaa. Herra armahtakoon meitä! En vaan kykene sisäistämään sellaista lempeää ja ruusuista jumalakuvaa jollainen monilla on. Enkä ole onnistunut löytämään tarkoitusta tälle kaikelle, tai Jumalan "suurta suunnitelmaa". Onhan Hänellä suunnitelma ihmiskunnalle, se on ilmoitettu, mutta että kaikille yksilöille? Hmm... Eikä suunnitelmat jaksa enää oikein napatakaan kun toivoisi vaan ettei huomista päivää tarvitsisi enää kitua. Mutta se siitä, nyt riittää vuodatus. :D Kyllä tässä on joutunut käymään kaikenlaiset tunteet ja ajatukset läpi. Veikkaan että olemme käyneet samanlaisia, tai ainakin hyvin samantyyppisiä loogisia ajatusketjuja lävitse.

    Herra suokoon parempia päiviä ja hetkiä sinullekin, jos mahdollista! Niitä ystäviäkin - jotain edes minkä avulla jaksaisit paremmin. Toivon sinulle ja rakkaallesi parempaa tulevaisuutta ja Jumalan laupeutta, kaikkea hyvää.
    8. 3 / 3
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt