Vapaa kuvaus

Aloituksia

254

Kommenttia

5626

  1. >>Itte käänsit heille selkäsi,kun hylkäsit Jehovan.

    Hyvin tiivistetty. Henkilö ei kääntänyt selkäänsä vanhemmilleen, vaan vt-seuralle, jonka johdosta vanhemmat käänsivät selkänsä lapselleen.

    Lahkomielenhallinta saa aikaan tuollaisen kieroutuneen näkemyksen että kyse olisi lahkon jättävän selän kääntämisestä, kun todellisuudessa lahkon jäsenet kääntävät lähtijälle selkäsnsä. Eivätkä he tee sitä edes omasta tahdostaan, vaan lahkon tahdosta.

    Jos karttamissääntöä ei olisi, niin kukaan ei kääntäisi kenellekään selkäänsä.
  2. >>Älä muuta virka. Olen ihmetellut kuinka voit valittaa muiden rehellisyydestä ja kirjoittelusta mitään.

    Sehän meni taas mukavasti. Liian nappiin osunut analyysi sivuutetaan lapsellisella höpöhöpöllä. Sillä lailla. Huudapa tähän väliin jotain.

    >>Voi voi, oletko muuten tietoinen että toisissa kielissä on muitakin kirjaimia. Jopa kreikassa on enemmän kuin nuo kaksi kirjainta.

    Höpö höpö. Muissa kielissä ei ole muita kirjaimia, eikä muita kieliä edes ole olemassa.

    >>Aloittaja ei tehnyt niin, SINÄ teit.

    No tuota, kyllä muuten teit, eikun siis teki. Alkoholin kittaamisen ongelman ja raamatun pelastuksen siitä kivasti nivoi yhteen ja heitteli yleistäviä höpöhöpö-kommentteja loppuun.

    >>Ymmärrän, muistat katkerana kaikkia niitä kylmiä öitä, jotka olet viettänyt kadulla nukkuen, kun käytit kaikki rahasi VT-kirjallisuuden hankintaan.

    Hyi hyi, Polter. Enhän toki ole näin väittänyt. Miksi sinä valehtelet?

    >>Ehkä sinun kannattaa jatkossa vältellä keskustelemasta kaikkien muiden paitsi tuntemiesi nimimerkkien kanssa, koska et kykene erottamaan meitä toisistamme, ja minä aiheutan sinussa outoja oireita

    Ei kyllä sinut on helppo tunnistaa. Heittää vähän trollin ruokaa ja heti alkaa nykimään.

    >>Sitä voi joutua vastaamaan näemmä muiden kommenteista kun itsestään liikoja luuleva henkilö kuvittelee omiaan. Mielipiteesi arvo on pakkasen puolella jälleen.

    Pakkasen puolella se on ilmakin. Silti se puree kuin vasta tahkottu veitsi.
  3. >>Mitä siitä?

    No sitä siitä että yllättävän moni kirjoittaja ei ole "moni kirjoittaja", vaan yhden henkilön tuotosta.

    >>ja vaikka sinä sanot kirjoittavasi vain tuolla nikillä, niin sori, minä en usko.

    Oikeutesi on olla uskomatta.

    >>Ota myös e huomioon., että täällä on oikeasti monia kirjoittajia, jotka kirjoittavat rekkaamattomana, ja rekattuja nikkejäkin voi olla vaikka kuinka monta.

    Sinä voit ottaa huomioon, että vaikka täällä on monia kirjoittajia, niin vuosien kokemuksella voin kertoa että eritason kettuiluviestit kyllä tunnistaa. Tietäen vielä viehtymyksesi multinickeilyyn ja omien kirjoituksiesi nuoleskeluun kolmannessa persoonassa, kuvio ei ole ollenkaan niin monimutkainen kuin äkkiseltään voisi luulla. Täällä kun ei ole ollut tällaista Polter-hihhulointia ennen.

    >>Yritä laajentaa näkemystäsi.

    Ei käy. Ainakaan tässä yhteydessä.

    >>Onko aivokurkiaisesi toiminnassa ongelmia?

    Jaa-a, vaikea sanoa näin jäävinä, mutta ymmärtääkseni olen oikeutettu huomauttamaan täällä kirjoittajille asioista siinä missä heillä minulle. Voisit toki olla heittelemättä tuota ad.h:a jatkuvasti ja keskittyä kirjoitettuun, ei henkilöön.

    >>Ja voisitko todistaa että nämä ovat jonkun tietyn kirjoittajan kommentteja, kuten vaikka minun?
    Sinun "tunnistuskykysi" ei riitä.

    No todistan sen vaikka niin että kyse ei edes ollut siitä kuka oli kirjoituksen takana, vaan siitä että kirjoittaja kirjoitti itsestään ja minä vastasin siihen, josta sinulle tuli pakottava tarve huomauttaa ettei kirjoittajaa kohtaan sovi hyökätä, vaikka vastasin vain kirjoittajan omaan vastaukseen, joka koski häntä itseään. Kivasti tuli ilmi sekin että olit itse kirjoituksen takana. Mites ne nuoret sanoopi: lol.

    Sinulla on edelleen ongelmia tuon temperamenttisi kanssa. Huutaminen ei ole ratkaisu.
  4. >>Ei minullaole epäselvyyttä sinun kiukunpuuskastasi, se on yleinen kehittymättömillä ja epärehellisillä henkilöillä.

    Kiukunpuuskista puhuu henkilö, jolla on toistuva pakottava tarve osoittaa huutavansa keskusteluissa. Kehittymättömyydestä puhuu henkilö, joka jankuttaa täällä tyhjänpäiväisyyksiä ja haastaa riitaa kaikilla areenoilla joilla vain pystyy. Epärehellisyydestä puhuu henkilö joka ei kykene kirjoittamaan edes tunnistettavalla nimimerkillä. Sillä lailla.

    >>En tiennytkään että olet suuruudenhullu.

    Minä olen Alfa ja Omega.

    Ei kai tämä tarkoita että yrität edelleenkin rinnastaa päihdeongelman ja uskonnollisuuden toisiinsa.

    Ei. Ja onkin ihmeellistä miksi aloittaja teki näin.

    >>Sinulla lienee omaa kokemusta raamatturiippuvuudesta.

    Vt-riippuvuudesta, korjaisin.

    >>Annas kun kerron sinulel jotain:

    Laitoin edellisestä viisastuneena korvatulpat, joten en voi kommentoida kertomaasi.

    >>Ja pakkohan jonkun on kertoa sinulle että toimintasi on sopimatonta.

    Kas kun ainoastaan sinulla on mielipide siitä että toimintani on sopimatonta. Ja kas kun vähän useammalla on mielipide siitä että oma toimintasi on sopimatonta. Jännä juttu, eiks je.

    >>Mutta ehkä se on liian henkilökohtainen juttu.

    En nyt jaksa muistaa edes mistä oli kyse. Varmaan jostain henkilökohtaisesta.

    >>Et ymmärtänyt, kerron siis uudelleen

    Oisit kertonut, etkä huutanut.

    >>Toivottavasti olin nyt selvempi tällä kertaa, muuten joudun epäilemään ajattelukykyäsi.

    Vaikea sanoa. Pidän huutamista heikkouden tai lapsellisuuden merkkinä, enkä noteeraa sellaista.

    >>Olet siis monipersoonainen henkilö.

    Kanssasi kyllä.

    >>Tietävätkö persoonasi toistensa olemassaolosta?

    Soittelevat aika tiuhaan. On sellainen sopimus operaattorin kanssa että puhelut tulee halvaksi.

    >>Nikkejä on monta, mutta niillä ei ole eri persoonaa.

    Ei tietenkään ole. Sitähän voisi vaikka joutua vastaamaan höpinöistään.
  5. >>Täällä on monia kirjoittajia, koetä ymmärtää tämä yksinkertainen asia.

    Sitten täällä on myös sinä, joka kirjoittelet monena kirjoittajana, koeta hyväksyä se yksinkertainen asia että se on tiedossa.

    >>Jos et pidä kommenteista, joita aloituksiisi tulee, tee ne jossain muualla missä voit aloittaa ruikutuksen siitä mitä mielipiteitä hyväksyt ja mitä et.

    Kyse on siitä että itse aloitus jää käsittelemättä, ja aloitus täyttyy kaikesta muusta hölynpölystä. Toki niin voi tällaisilla sivuilla käydä, mutta kun hölynpölyn alfa ja omega olet aina sinä, niin onhan se vähän turhauttavaa.

    >>Kuvittelet liikoja omasta asemastasi

    Onko nyt niin etten saa kirjoittaa täällä, eli huomauttaa sinulle asioista?

    >>Lienee tarpeellista muistuttaa sinua jatkossakin siitä että SINULLA ei ole oikeutta olla täällä miten haluat ja syytellä ketä haluat ilman minkäänlaisia todisteita.

    Kirjoittamiseni ei ole ollut ongelma kenellekään ennen sinun paikalle ilmaantumistasi. Päinvastoin täällä on ollut välillä oikein mielenkiintoisia keskusteluita, ilman kaikenmaailman pelleilyä, mitä keskustelut kanssasi saavat aikaan. Vastakirjoittajasta riippumatta.

    >>Jos jatkat vielä samanlaista mollaavaa henkilään käyvää kirjoittelua, olen pakotettu ilmoittamaan viestisi asiattomiksi.

    Jos jatkat vielä samanlaista mollaavaa henkilään käyvää kirjoittelua, olen pakotettu ilmoittamaan viestisi asiattomiksi.

    Sinä et muuten voi huutaa täällä miten haluat.

    >>"Onko todisteena sitten jotain muutakin kuin sanasi? " Kommenttisi:

    Eli mitään muuta ei ollut.

    >>Tunnistuskykysi on täyttä sutta ja sekundaa, kuten on havaittu tässä aloituksessakin. Kuvitelmasi omasta hyvyydestäsi ei ole totuus, pidät siitä eli et.

    On se, usko huviksesi.

    >>Onko tästä muukin todiste kuin sinun sanasi?

    "Eipä tee mieli keskustellakaan.
    Heippa vaan :)
    Vainoharhaiset jankuttajat,hyvästi!"

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9579080/47512079

    Sinun huutamisesi ei ole asiallista, meneekö jakeluun?
  6. >>Keskustelu on täsyin typerää toisinaan, kuten tämäkin sivujuonne osoittaa.

    Ei varmaan sitten kannattaisi aloittaa tämänkaltaisia sivujuonteita monissa ketjuissa. Meikäläisen aloittamat ketjut on teikäläisen taholta viimeaikoina tärvelty juuri tällaisen diibadaaban ja joutavan hölynpölyn jauhamiseen. Kun itse aihekin olisi aina käsiteltävänä.

    Itse palstan kantavina aiheina eivät kuitenkaan ole mitenkään typerät asiat, vaan ihmisoikeudelliset aihiot karttaminen etunenässä. Se että lahkomielenhallinnassa olevat eivät ymmärrä asian olevan epäkohta, ei tee asiasta yhtään sen hyväksyttävämpää tai lievempää. Aiheesta tulee herättää keskustelua niin kauan kuin se kuuluu vt-seuran toimintamalliin. Ja ei, edellisellä en tarkoita että juuri sinä olisit lahkomielenhallinnen alla. Vaikka välillä niinkin voisi ymmärtää.

    >>Sinun tehtäväsi ei ole arvailla kuka on kukin kirjoittaja, keskity tekstiin, älä kirjoittajaan.

    Onhan se kuitenkin hyvä että edes joku muistuttaa sinulle ettei täällä(kään) voi olla miten vaan. Tai että jos on, niin asiasta joku joskus ja välillä huomauttaa.

    >>Jälleen osoitus henkilöön käynnistä ja solvaavasta kirjoittelusta.

    Onko todisteena sitten jotain muutakin kuin sanasi?

    >>Voin taata, että sinun kommenttisi ovat arvosteluasteikossa pakkasen puolella, kaikin tavoin.

    Tämä on jälleen ainoastaan sinun arviosi, kaikin tavoin.

    >>Tunnistamiskyvytömyytesi on todettu ja tarpeesi arvailla kirjoitajien henkilöllisyyksiä täysin tarpeetonta.

    Itseasiassa tunnistamiskykyni on priimaluokkaa. Halusit sinä sitä tunnustaa tai et.

    >>Ja jos ei puhu, niin sinä puhut silti kirjoittajasta et aiheesta, ja vedät vielä muitakin mukaan.

    Vaan kun puhui.

    >>Toimintasi EI OLE ASIALLISTA.

    Ai, älä nyt huuda, Polter hyvä.
  7. >>Kirjoittaja toteaa ettei häntä häiritse jos ihminen raitistuu, ei voida olettaa että kaikki uskossa olevat ihmiset olisivat hänen mielestään entisiä alkoholisteja.

    Eli jos minä teen avauksen jossa taivastelen ettei minua häiritse ihmisten raitistuminen sen johdosta, että nämä jättävät uskontonsa, niin avauksesta ei voida tehdä mitään johtopäätöksiä?

    >>Eli kyllä sinä oletit aloittajalla olevan päihdeongelma.

    On kaksi vaihtoehtoa. Joko aloittajalla on ollut tai on päihdeongelma, tai sitten aloittaja tekee törkeitä yleistyksiä. Saat valita kummasta on kyse.

    >>Eikä vielä toistaiseksi ole tarvinut perustaa AUH-ryhmää (anonyymit uskontoholistit) helpottamaan raamattu- ja uskontoriippuvaisten elämää.

    Uskontojen uhrien tuki on osoitus siitä ettei raamatulla pelkkiä positiivisia vaikutuksia ole.

    >>Kirjoittaja ei myöskään väitä että ihminen raitistuu raamattua lukemalla, hän toteaa ettei häntä häiritse jos joku raitistuu sillä tavoin.

    Sinä et tietenkään olisi puuttunut aloitukseeni millään tavalla, jonka sanoma olisi ollut ettei minua häiritse jos joku raitistuu jättämällä raamatun ja uskonnon, ja olisin heittänyt mukaan muutaman provosoivan yleistyksen.

    >>Aloittaja ei ole trolli, etkä voi käyttäytyä asiattomasti vain sen vuoksi että et kehtaa myöntää tehneesi virheen omalla olettamisellasi.

    Aloittaja on trolli. Kai sinun pitäisi se tietää.

    >>Mistä tiedät kuinka moni sinua karttaa?

    Mistä tiedät kuinka moni sinua karttaa?

    >>Huomasitko, että mokasit tekemällä tarpeettoman oletuksen, etkä kehtaa myöntää sitä?

    Trollille tarjoillaan trollin ruokaa.

    >>En ole kuullut ennen henkilöistä, jotka lukevat korvillaan, kerta se on ensimmäinenkin. Jehovan tiet ovat tutkimattomat.

    No nyt olet kuullut. Tutkimattomat ovat trollin tiet.