>

Lämpötilan korotus on uuttumista tehostava prosessi. Aineen liukoisuus kasvaa lämpötilan funktiona. Ei siis taida olla mitään yksikäsitteistä lämpötilaa, jossa uuttuminen alkaa. Nikotiini on ainakin vesiliukoinen yhdiste, joten voisin olettaa sen uuttamisen veteen olevan helppoa. Toinen juttu onkin miten suurella saantoprosentilla se on mahdollista tehdä.


>

Tupakassa on ainakin lannotteista peräisin olevaa polonium-210 isotooppia, joka on alfa-säteilijä. Sitä ei siis lisätä jälkikäteen vaan kerääntyy lehtiin jo kasvuvaiheessa. En usko, että nikotiinin imeytymisen kanssa sillä olisi mitään tekemistä. On väitetty, että jopa 90% tupakoinnin aiheuttamista keuhkosyövistä johtuu juurikin radioaktiivisuudesta. Alfa-säteily on kohtalokasta silloin kun säteylylähde pääsee suoraan kudokseen, kuten juuri tupakansavun kautta keuhkoihin.

Syanidijohdannaisia en ainakaan äkkiseltään löytänyt tupakkaan käytettyjen lisäaineiden listalta. Olisiko kyseessä palamistuote?
>

Etenevät paineenvaihtelut ja mekaaninen pitkittäinen aaltoliike ilmassa on yksi ja sama asia ilmaistu vain eri tavalla. Olette varmaankin havainnoineet pitkittäistä aaltoliikettä jousen avulla? Jousessa näkyy tiheentymiä, jotka kulkevat eteenpäin. Äänen tapauksessa tilanne on ihan sama. Nyt vain jousen sijasta ilma on se, joka painuu kasaan. Kun nyt vaikka se ilmapallo puhkaistaa, niin sen sisällä oleva paineistettu ilma vapautuu nopeasti ja työntää ympäröivää ilmaa. Nopean työnnön johdosta (aivan kuten jousessa) ympäröivä ilma painuu kasaa. Syntyy siis tiheentymä, joka lähtee etenemään joka suuntaan. Koska tiheentymä on siis kokoonpuristunutta ilmaa, on sen paine suurempi kuin ympäröivän ilman paine. Korvan tärykalvolle saapuva paineaalto saa myös tärykalvon värähtelemään ja sitä kautta ääniaistimus syntyy.


>

Niin siis kun väliaineessa, vaikkapa nyt ilmassa jokin kappale värähtelee niin se tavallaan "tönii" ympäröivää ilmaa ja ilmaan syntyy aaltoliike. Aivan kuin lammen pintaan tyynellä ilmalla sormella tökkäistäessä. Äänen muodostamiseen siis tarvitaan jaksollinen värähdysliike. Mutta nyt on hyvä muistaa, ettei siinä ääntä synnyttävässä värähdysliikkeessä tarvitse olla montaa toistuvaa jaksoa. Yksikin riittää. (Voit tökätä lampeenkin sormella vain kerran ja aalto siinä syntyy.) Ymmärrät varmasti, ettei tuossa ilmapalloesimerkissäkään ole mitään toistuvaa jaksoa, ainoastaan "yksi värähdys" kun pallo puhkeaa.


>

Kyllä ääni on aina pitkittäistä ilmamolekyylien aaltoliikettä eli siinä mielessä jaksollista värähtelyä. Yleisesti kaikki kohinat ja monet arkiset äänet joita kuulemme ovat monimutkaisia useiden taajuuksien ja äänien summia. Eli ei kannata tehdä asiasta noin monimutkaista itselleen. Ajattele ennemmin vaikka ääniraudan sointia, ilmapallon puhkeamisesta tai aseella ampumisesta tulevaa ääntä. Jotain missä on selkeästi vain yksi taajuus, yksi ääni.


>

En yhtään ihmettele, sillä yliopistossa ei opettajalinjalaisille (tai muillekaan) ääneen liittyen opeteta juuri mitään. Aihealue kahlataan peruskurssilla hetkessä läpi ja jätetään unholaan. Moni opettaja joutuu varmaan opetuksensa antamaan ihan lukiotietojen pohjalta. Ääntä ei yleisesti ottaen pidetä kovin merkittävä fysikaalisena ilmiönä. Ehkäpä siksi, ettei sillä mitään erityisiä fysikaalisia sovelluksia ole.

Muista kuitenkin vaatia opettajaltasi niitä vastauksia. Jos hän ei vastausta tiedä, on hänen velvollisuutensa ottaa selvää. Hienoa, että ajattelet imiöitä omilla avoillasi, etkä sokeasti hyväksy kaikkea mitä sinulle kerrotaan.

Jos fysiikka syvällisemmin kiinnostaa, englannin kieli on hanskassa ja niitä vastauksia haluaa luotettavammin kuin tälläiseltä nettifoorumilta hakea, niin suosittelen kirjaa "Young & Freedman - University Physics". Kirja kattaa kaikki fysiikan alat mekaniikasta ydinfysiikkaan ja selittää asiat yksityiskohtaisesti, mutta silti hyvin yksinkertaisella ja selkeällä tavalla.
Vaikuttaa nyt vähän siltä, ettei sinulla ole minkäänlaista todellista kontaktia yhteenkään metsästyskoiraan? Oletko oikeasti noin tietämätön vai provoiletko vain?

Ajatellaanpa nyt, että joku ostaa noutajan metsästyskoiraksi aikomuksenaan sorsastaa sen kanssa. Sinä siis ajattelet, että koira lojuu tyhjänpanttina ilman minkäänlaista aktiivista toimintaa ja sitten syksyisin pääsee aina metsälle mukaan noutamaan. Olisi onnellisempi seurakoirana, joka pääsee pitkille lenkeille. Ei näin.

Koiran kouluttaminen metsästysnoutajaksi on valtava projekti ja taitoa joutuu ylläpitämään jatkuvasti metsästyskauden ulkopuolellakin.

Noutometsästys vaatii koiralta hyvän perustottelevaisuuden. Koiran on pysyttävä paikoillaan, pysähdyttävä liikkeestä ja tultava luokse kaikissa mahdollisissa olosuhteissa, kaikkien mahdollisten ärsykkeiden alaisena. Noutajaa on myös hyvä pystyä "kauko-ohjaamaan" pillin ja käsimerkkien avulla. Riittävän tottelevaisuuden saavuttaminen ja ylläpito vaatii paitsi jatkuvaa koulutusta, myös hyvän suhteen rakentamista koiraan ja sen ylläpitoa.

Metsästysnoutajan pitää olla myös hyvässä fyysisessä kunnossa, taitava ja vahva uimari. Jos koiraa pidetään kauden ulkopuolella vain tavallisena sohvakoirana, niin saattaapa fyysinen kunto olla rajoittava tekijä myös metsällä.

Sitten vielä se itse noutosuoritus... Kovin yleinen harhaluulo metsästyksestä mitään tietämättömien keskuudessa on se, että noutaja noutaa ihan itsestään metsästystilanteessa, eikä tätä tarvitse mitenkään sille kouluttaa. Todellisuudessa haastetta on paljon siinä, että miten saa koiran ottamaan kuolleen eläimen kantoon. Riistaan totuttamista täytyy harjoitella pennusta saakka ja ylläpitää erilaisen koeriistan avulla treenaten ympäri vuoden. Myöskään ilmavainulla kohteen paikantaminen, lähihaku, markkeeraukset, veneestä hyppääminen, toimintakyvyn ylläpito haulikon lasahtaessa korvanjuuressa tai kilon painoinen mötkäle suussa uiminen ei suju ihan itsestään vaan vaatii treeniä.

Metsästyskäyttöön otettu noutaja on ehkäpä maailman onnellisin koira. Sen elämä on jatkuvaa harrastamista. Se saa viettää aktiivista elämää ympäri vuoden hyödyntäen luontaisia viettejään tehden juuri sitä työtä, mihin se on jalostettu. Ja työssään se vieläpä pääsee rakentamaan erittäin vahvan suhteen ohjaajaansa, mikä on sosiaaliselle laumaeläimellä tärkeää.

Tervetuloa joskus mukaan NoMe-treeneihin korvaamaan virheelliset mielikuvat todellisuudella.
>

Ero on siinä, että rekisteröityjen rotukoirien kohdalla kaikki tieto on julkista. Se, ettei isälle ja emälle ole tehty terveystarkastuksia on julkinen tieto ja ostaja voi tämän perusteella valita toisen kasvattajan tai rodun. Se, että vaikkapa mopsilla on epäluonnollisen littanaksi jalostunut kuono joka häiritsee sen hengittämistä ja kehon lämmönsäätelyä on julkinen tieto, josta ostaja on tietoinen. Ostajalla on tiedossa "tuotteen" mahdolliset viat ja riskit kun taas seropien kohdalla homma on ihan toisin, kuten nimimerkki Maiskutus tuossa edellä kirjoittikin. Rotukoiran ostaja voi tosiaan saada "sian" mutta se ei ole säkissä kuten seropin ostajan tapauksessa yleensä on.

Turha tälläisestä asiasta on nostaa mitään riitaisia ketjuja kun kaikkein parhaiten voi vaikuttaa asiaan kuten minä itse olen vaikuttanut - olemalla ostamatta ko. rotujen edustajaa nurkkiinsa kitumaan.
>

Varmaankin siksi, että valtaosa seropipentueista on vailla minkäänlaista suunnittelua ja pohjatyötä syntyneitä, eli siis ihan puhtaita vahinkoja. Jos pentue ei ole suunniteltu, niin on ihan perusteltua olettaa, ettei isän ja emän terveydentilan ole välttämättä todettu olevan riittävän hyvä jalostuskäyttöön ja/tai ettei pohjatietoa ja motivaatiota pentueen kasvattamiseksi löydy tarpeeksi.


>

Nyt kannattaa kerrata sieltä peruskoulun biologiankirjasta hieman perinnöllisyystieteen perusteita... Perinnölliset sairaudet "ei vaan ilmaannu". Jos isältä ja emältä ei vaikka ole geenitestissä löytynyt kummaltakaan PRA:lle altistavaa alleelia, niin eihän näiden jälkeläinen mitenkään voi tähän sokeuteen johtavaan silmäsairauteen sairastua.

Ratkaisevaa on myös se, että rotukoirilla on melko tarkkaan tiedossa mitä perinnöllisiä sairauksia niillä esiintyy. Osataan siis etsiä oikeaa vaivaa. Jos nartun on astunut karkumatkalla jokin naapurikylän piski, niin on hyvin vaikea niitä oikeita perinnöllisiä vikoja etsiä ja tarkkailla.


>

No ei todellakaan pidä ja tuskin kukaan ihan oikeasti on niin ääliö, että tuohon tapaan ajattelee. Onneksi PEVISA-ohjelma jo monen rodun kohdalla pakottaa pitämään jossain määrin huolta vaikka kasvattaja olisikin idiootti. Mitenkäs se PEVISA velvoittikaan näitä seropipentueiden "kasvattajia" ?


Tähänkin varmaan tulee puolustuspuheeksi joltain, että "Entäs sitten ne vastuulliset seropikasvattajat, jotka käyttävät vain rekisteröityjä rotukoiria jalostukseen, tutkvat niiden sukupuut ja perinnölliset sairaudet, harkitsevat risteytettävät yksilöt tarkkaan jne..."

Niin, entäpä sitten nämä kyseiset kasvattajat? Tapausta ei tarvitse käsitellä lainkaan, sillä tälläisen kasvattajan olemassaolo on vain kaunis haave jonkin pienen ihmisen pään sisällä. Ei heitä oikeasti ole.