Vapaa kuvaus

Hei. Ollaan ihmisiksi.

Aloituksia

47

Kommenttia

3017

  1. Ilmakehä voidaan jakaa kerroksiin eri tekijöiden perusteella.

    Ilmakehässä on kuitenkin enintään 6 kerrosta. Magnetosfääri ei kuulu ilmakehään, vaan se on osa "avaruutta". Se on ainoastaan alue, jossa maan vetovoima on suurempi, kuin muiden taivaankappaleiden vetovoima. Se ei ole mitään ainetta, vaan ainoastaan gravitaatiota.

    Mikäli "taivas" jaetaan osiin siten että magnetosfäärikin on mukana, niin silloin "kerroksia" on 8, sillä myös magnetosfäärin ulkopuolinen osa on otettava myös mukaan.

    Siis "taivaan" kerroksia on joko 6 tai 8.

    Myös maapallon sisäosien rakenteen jaottelu voidaan tehdä erilaisten tekijöiden perusteella. Esim. Kemiallinen: kuori, vaippa, ydin
    Mekaaninen: litosfääri, astenosfääri, mesosfääri, ydin.

    Mikäli halutaan ottaa mukaan erilaisia siirtymäkerroksia voi kerrosten lukumäärä olla kolmesta ylöspäin, myös seitsemän riippuen kriteereistä.

    Koraanissa kuitenkin (Q 41:12) tehtiin taivaasta ja maasta yhdessä 7 taivasta, ei 7+7 "kerrosta".

    Oli miten oli, niin aloituksessa esitelty päättely on hyvin kaukaa haettua ja muistuttaa kerationistien mielikuvituksellisis "tulkintoja".

    En ole vakuuttunut jumalaisesta olemassaolaosta esitetyn perusteella.
  2. >>Joten, jos ateisti jotain muuta väittää, niin tällöin ateisti on pelkkään tietoon ja tieteeseen (=uskomus) nojautuva materialisti tai paremminkin käsitteisiin uskova ihminen. Ja tietenkin ateisti tällöin voi myös väittää, että 'näkyvä todellisuus' on yhtä kuin totuus.