Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12203

  1. Kiitos A tästä aloituksesta. En saanut ensin mitään tolkkua, sitten luin sen artikkelin, ainakin osittain. Ihmettelin että miksi en ole lukenut aiemmin, löytyipä taas selventäviä juttuja.

    Lukiessa sitä Hyrckin osiota niin jääkimpaleet valuivat selkää pitkin. Vaikka aiemmin olin epäillyt paksunahkaiseksi, nyt ei jäänyt epäselvää. Siellä hän oli. Outoa, hän jopa käytti monasti tuota terminologiaa ja käsitteitä. Monesti olen miettinyt, että luulisi hänen tiedostaneen asian; hän on kouluttautunut alalle, mutta ei pitkään työskennellyt. Hän ei käsitteekseni katsonut tarpeelliseksi käsitellä omia kokemuksiaan työterapian kautta, piti hulluina niitä jotka osallistuivat.

    Kysymys1, tiesikö olevansa? : (Ehkä. Hän muuten tuomitsi äitinsä erittäin julmasti. Isänsä, sanomansa narsistisen, ei niinkään kovasti. Minä en saanut olla tekemisissä heidän kanssaan, enkä muidenkaan, paskaa kuulemma vain jauhoivat.)

    Kysymys2; sisäinen objektiivisuus: siksikö hän ei pystynyt työskentelemään alalla, koskei tunnistanut minuuttaan, sinuuttaan realiteettisella pohjalla?

    Sitten artikkelin pohjalta arvelin löytäväni itseni ohutnahkaisena. Ehkä olen, sitäkin. Mitähän muuta sen lisäksi? Mutta hirviöajatus mieleeni; miten rikkonainen minä olen/tai pitäisi olla kaiken lapsuuden ja myöhemmin kokemani jälkeen? Enkö minä nyt tunnekaan itseäni? Toisaalta moni on sanonut että olen "hyvin säilynyt" ;) Älkää kiitos tulko vinoilemaan minulle tuosta, pyydän :)

    Kysymys3: Tuli mieleeni vielä se, että voiko aluksi ohutnahkaisesta tulla myöhemmässä elämänvaiheessaan paksunahkainen?
    (Olen varma, että tätä on käsitelty täällä, en vain jaksa sitä tietoa hakea nyt. Minä itse näen nimittäin tuossa ihmisessä ehkä tapahtuneen jotain tälläistä. Mutta en tiedä onko se mahdollista.)
  2. Itte oot