Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

112

Kommenttia

11957

  1. Pettymys ei missään nimessä. Sanoisin että palstakirjoittaja on ollut itseään enemmän kuin odottanut, ollut enemmän. Ihminen.

    Väittäisin, että palstakirjoittajaa ympäröi tietynlainen glamour, shining tai hehku. Se, mikä tekee hänestä kiinnostavan tai erikoisen, se oma persoona tai juju, mikä häsestä tekee juuri hänet. Arvelisin, että me liikaa tuijotetaan sitä hehkua ja alamme muodostamaan tästä palstailijasta tietynlaista, -näköistä, -persoonan omaavaa, -luonteista, jne. Mutta kysymys onkin siitä mitkä ovat mielikuvamme ja odotuksemme. Ehkä siksi voi tulla niitä yllätyksiä, tai joskus jopa - pettymyksiä.

    Voisin edelleen kiinnostua palstatapaamisista, kyllä ne kiehtoo. Ehkä luonteenomainen laiskuuteni sitä himmannut, Ja viime aikojen elmäntilanteet, ei ole paukkuja moisiin. Mutta toki pidän mielelläni yhteyttä muutoinkin, kun vain milloin jaksan. Tiedän aina olevani sen ihmisen - ei palstakirjoittajan kanssa tekemisissä, ja se on se juttu, joka kiehtoo minua. Koska ehken niin värikkäseen ja monipuoliseen sakkiin edes tutustuisi ilman palstaa.

    Kai itse olen ollut oma itsenäni, ainakin niin pitkälle kuin jännitykseltä olen kyennyt olemaan. Ehkä ensimmäistä kohtaamista noudattaa aina enempi hienotunteisuus, sopivaisuussäännöt (ei sanotakaan palstakirjoittaja elisaketun suulla että nyt pulinat pois ja mennään), kohteliaisuus, pieni varovaisuuskin.

    Kuitenkin palstakirjoittajaa täytyy tavata useammin tai olla enemmän muilla tavoilla yhteyksissä ennenkuin sitä voidaan vertailla vaikkapa harrastuskaveruuteen. Tosin, olemmehan kaikki nyt harrastustovereita keskenämme, mutta sieltä sulkeisista täytyy mennä peliareenan ulkopuolelle, jos haluaa syvällisempää tutustumista.

    Olen vilpittömästi iloinen kaikista kohtaamisistani ihmisistä. Koen saaneeni paljon. Myös heistä, joihin olen muutoin ollut yhteydessä. Heillä on tiedossaan se elisaketun sielu, mikä on kirjoittajan takana. Ei mulla ole siinä salattavaa.
  2. Upea leidi, kerrassaan.
  3. Kiva aloitus Timppaseni. Olet ollut ahkera poika.

    Elisakettu räksyttäisi hallitukselle niin maan julmetusti, ja Harmis olisi helisemässä kun ei ehtisi jakaa muille puheenvuoroja. Korostaisin sanoja "ettekö häpeä..,"; "miten selitätte ..."; "kuinka on demokraattisen tasa-arvon laita..."; "jne..."

    Kettu ei huoli ympäripyörineestä Viinamiehen pullosta, vaan tuo istuntoon omat eväät mukaan ja kiusaa eduskuntatovereita heittelemällä foliopallosia ja asiattomia kommentteja muista edustajista. Puheesta ei tule ikinä loppua eikä naurunräkätyksestä. Siinä vaiheessa kun istunto on päättynyt, voidaan kettu raahata jonnekin säällisempään paikkaan nukkumaan.