Vapaa kuvaus

Raamattu on Jumalan omasivu,
Hänen ilmoituksenssa ihmislapsille.

Keskustelufoorumi
https://kalamos.foorumi.eu

Kotisivu
https://kalamos.webnode.fi

Blogi
https://kalamos.munblogi.com

Kάλαμος on Uuden Testamentin kreikkaa ja tarkoittaa ruokoa.
Jeesus kysyi Johannes Kastajaan liittyen:

"Mitä te lähditte erämaahan katselemaan?
Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?"

Kάλαμος tarkoittaa ruokoa myös kynänä.
Johannes tervehtii kirjeensä vastaanottajaa näin:

"Minulla olisi paljon kirjoittamista sinulle,
mutta en tahdo kirjoittaa sinulle
musteella ja ruo'olla"

Lainaten Vanhan Testamentin Messias-ennustusta Jeesus sanoi:

"Särjettyä ruokoa hän ei muserra,
ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta"

Kάλαμος on tässä kuva ruokopillistä.
Lampaita paimentavat käyttivät sellaista
vaikkapa lampaita koolle kutsuessaan.
Jos ruokopilli särkyi,
niin se ei enää antanut selvää ääntä,
vaan korkeintaan rätisi inhottavasti.
Ja silloin se tietenkin heitettiin pois,
ja tehtiin uusi pilli.
Ruokoahan on paljon.
Mutta Jeesus on Hyvä Paimen,
joka ei heitä pois särkynyttäkään ruokoa.

Kun kirjoitan tälläkin foorumilla jotakin,
niin toivon,
että saisit jotain selvää
kynän eli ruo'on jäljestä.
Ja toivon,
että vaikka pillin ääni
varmaan on säröinen,
sen takana kuitenkin olisi
Hänen puhalluksensa.

Aloituksia

304

Kommenttia

11756

  1. Kiitos kuuluu ensinnäkin Jumalalle,
    joka antoi ainokaisen Poikansa
    tulla pelastamaan meidät
    syntiset ihmiset.

    "Hän,
    joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan,
    vaan antoi hänet alttiiksi
    kaikkien meidän edestämme"
    (Room 8:32)

    Ja kiitos kuuluu tietenkin Jeesukselle,
    Jumalan Karitsalle,
    joka otti pois maailman synnin.

    "Katso,
    Jumalan Karitsa,
    joka ottaa pois maailman synnin!”
    (Joh 1:29)

    Jos tätä ei olisi tapahtunut,
    ei meillä olisi mitään toivoa,
    kuten tuolla joku jo totesi.

    Mutta nyt meistä voi tulla
    ihan uusi taikina.

    "Peratkaa pois vanha hapatus,
    että teistä tulisi uusi taikina,
    niinkuin te olettekin happamattomat;
    sillä onhan meidän pääsiäislampaamme,
    Kristus, teurastettu.
    Viettäkäämme siis juhlaa,
    ei vanhassa hapatuksessa
    eikä ilkeyden ja pahuuden
    hapatuksessa,
    vaan puhtauden ja totuuden
    happamattomuudessa."
    (1 Kor 5:7-8)

    Kun syömme Pääsiäislampaamme,
    meistä tulee yhtä Hänen kanssaan.
    Hänessä oleva Elämä ja Puhtaus on meissä.
    Olemme syntyneet uusiksi luomuksiksi.
    Meistä on tullut pyhiä.

    "Sillä kirjoitettu on:
    'Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä'.
    Ja jos te Isänänne
    huudatte avuksi häntä,
    joka henkilöön katsomatta
    tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan,
    niin vaeltakaa pelossa
    tämä muukalaisuutenne aika,
    tietäen,
    ettette ole millään katoavaisella,
    ette hopealla ettekä kullalla,
    lunastetut turhasta,
    isiltä peritystä vaelluksestanne,
    vaan Kristuksen kalliilla verellä,
    niinkuin
    virheettömän ja tahrattoman
    karitsan,
    hänen,
    joka tosin oli edeltätiedetty
    jo ennen maailman perustamista,
    mutta vasta viimeisinä aikoina
    on ilmoitettu teitä varten,
    jotka hänen kauttansa
    uskotte Jumalaan,
    joka herätti hänet kuolleista
    ja antoi hänelle kirkkauden,
    niin että teidän uskonne
    on myös toivo Jumalaan.
    Puhdistakaa sielunne
    totuuden kuuliaisuudessa
    vilpittömään veljenrakkauteen
    ja rakastakaa toisianne
    hartaasti puhtaasta sydämestä,
    te,
    jotka olette uudestisyntyneet,
    ette katoavasta,
    vaan katoamattomasta siemenestä,
    Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta."
    (1 Piet 1:16-23)

    Roomalaiset sotilaat
    kyllä suorittivat ristiinnaulitsemisen,
    mutta ei se sinänsä ole
    kiitoksen arvoinen asia.
    Päinvastoin.
    Jeesuksen täytyi antaa se heille anteeksi.

    "Isä,
    anna heille anteeksi,
    sillä he eivät tiedä,
    mitä he tekevät".
    (Luuk 23:34)

    Jeesus olisi toki
    voinut astua alas ristiltä.

    Mutta Hän ei tehnyt sitä,
    koska silloin ihmiskunta
    olisi jäänyt pelastamatta.

    Hän ei astunut alas edes silloin,
    kun näytti siltä,
    että yksi kirjoitus jää toteutumatta,
    jolloin kaikki olisi romahtanut.

    Jumalan Sanasta ei mikään voi jäädä
    täyttymättä.
    Ja nyt kuitenkin näytti siltä,
    että yksi kirjoitus jää täyttymättä.

    Ja niin Jeesus olisi kuollut turhaan,
    eikä koskaan olisi noussut ylös kuolleista,
    vaan koko maailma olisi joutunut
    paholaisen ikuiseen valtaan.

    Ja tässä tuskassaan Jumalan Karitsa
    huusi Isäänsä yhden ja ainoan kerran
    nimittämällä tätä
    Jumalaksi eikä Isäksi.

    "Ja yhdeksännellä hetkellä
    Jeesus huusi suurella äänellä:
    'Eeli, Eeli, lama sabaktani?'
    Se on käännettynä:
    Jumalani, Jumalani,
    miksi minut hylkäsit?"

    Tämä ei ollut ennalta sovittu
    vuorosana teatterinäytelmässä.

    Tämä oli todellinen tuskan huuto
    verta vuotavasta sydämestä.
    Isä oli kääntänyt selkänsä Pojalleen.

    Mutta sitten yllättäin
    toteutui viimeinenkin kirjoitus.

    Toinen Häntä pilkkaavista
    ristinryöväreistä
    oli viime hetkellä
    tullut mielenmuutokseen
    ja olisi Jeesuksen kanssa
    vielä tuona samana päivänä
    Jumalan Paratiisissa.
    Taas oli asiaa ... Isälle.

    "Ja Jeesus huusi suurella äänellä
    ja sanoi:
    'Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni'.
    Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä."
    (Luuk 23:46)

    Siis Jeesus antoi henkensä.
    Ei sitä kukaan Häneltä ottanut.

    Mutta samalla hetkellä,
    kun Hänen ruumiinsa jäi kuolleena
    ristille riippumaan,
    Hänen Henkensä voimallistettiin,
    ja siinä Hän meni alas tuonelaan
    ja otti avaimet kuolemalta,
    ja vei koko Jumalan kansan
    mukanaan tuonelasta
    Jumalan Paratiisiin,
    jossa kaikki olivat sitten valmiita
    ottamaan vastaan kohta
    perille tulevan ristin ryövärin.

    Jeesuksen ruumista ei
    koskaan kuopattu vaan
    Pilatuksen luvalla se
    asetettiin kalliohautaan.

    Sitten juutalaisten
    ylipappien ja fariseusten pyynnöstä
    Pilatus määräsi valtaisan vartioston
    vartioimaan hautaa.

    Mutta mikään ei estänyt sitä,
    että kolme vuorokautta myöhemmin
    Jumala herätti Jeesuksen ruumiin,
    joka muuttui taivaalliseksi
    kirkastetuksi ruumiiksi.

    Ja sellaisen mekin Kristuksen omat
    kerran saamme,
    kun Kristus herättää omansa
    ja tapahtuu ruumiin ylösnousemus.

    Siihen asti ruumiillisen kuoleman
    kokeneet Jeesuksen omat
    ovat Jumalan Paratiisissa
    Jumalan Karitsan kanssa.

    Muut kuolleet ovat tuonelassa
    ja viettävät ikuisuutensa
    erossa Jumalasta
    oman herransa kanssa.

    Ryöväri siirtyi viime hetkellä
    yön ja pimeyden lasten joukosta
    valkeuden ja päivän lasten joukkoon
    (ks 1 Tess 5).
    Tarvittiin vain suullinen anomus:

    "Jeesus, muista minua"
    (Luuk 23:42)
  2. Mistähän nyt roomalaisia kiität?

    Beetlehemin lastensurmasta,
    vai Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta
    vai siitä, mikä tapahtui
    40 vuotta myöhemmin?

    Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta
    suurin kiitos ei kuulu roomalaisille.

    Pilatus ei ollut halukas
    ristiinnaulitsemaan Jeesusta.

    Mutta loppuviimein ei kukaan olisi
    kyennyt riistämään Jeesuksen henkeä.

    Sitä ei kukaan Häneltä ottanut.
    Hän antoi sen.
    Ja siitä kiitämme Häntä.

    Tässä keskustelussa on tullut
    voimakkaasti esille merkki,
    joka seimeen kapaloitu
    Jeesus-vauva oli paimenille.

    Heille oli täysin selvää,
    että tämä on Jumalan Karitsa.
    Uhrikaritsa.

    Mutta Jeesus puhui aikanaan
    Israelin pahasta
    ja avionrikkojasukupolvesta,
    joka tavoitteli merkkiä.

    Jeesus puhui siis
    Jaakobin eli Israelin suvulle.
    Itse asiassa Israel on Jumalan Vaimo.

    Alkutekstissä olevat ilmaisut

    μοιχαλίς = avionrikkoja
    moikhalis

    ja

    πονηρός = paha, ilkeä
    ponēros

    ovat molemmat
    feniniinimuotoisia.

    Siis tuossa tekstissä käytetään
    tuota sanaa adjektiivina
    muodossa ponera,
    jolloin kysymyksessä
    on feminiini ja yksikön nominatiivi.

    Substantiivina sana ponēros (mask)
    tarkoittaisi jopa paholaista.

    Jeesus puhuu Jumalan Vaimolle,
    joka on paha kuin paholainen,
    ilkeä avionrikkoja,
    joka vaatii merkkiä.

    Ja se saakin sellaisen.
    Joonan merkin.
    Ihmisen Poika on kolme päivää ja yötä
    maan povessa.

    Niinive teki parannuksen.
    Israel ei.

    Pakanat tulevat kuulemaan
    Daavidin Pojan sanoja,
    kuin Etelän Kuningatar.

    Mutta Israelin kasvoille tuli peite.
    Vaikka Jeesus oli tehnyt
    heidän silmien edessä
    kaikkea hyvää siinä järjestyksessä,
    kuin Vanhassa Testamentissa
    oli ennustettu,
    ei Israel tunnistanut Messiastaan.

    Tie oli raivattu Jeesukselle.
    Ja Jeesus oli lakaissut kaiken
    saastan pois pyhäkön aluetta myöten
    ennen ristiinnaulitsemistaan.

    Mutta Israel vaatii
    ristiinnaulitsemaan Hänet.

    Jeesus itkee heidän kohtaloaan.
    Ja käskee niiden,
    jotka Häntä itkivät
    itkemään itseään ja lapsiaan.

    Tuo sukupolvi niitti sen,
    minkä kylvi.
    Ristejä pystytettiin pilvin pimein
    tuon sukupolven aikana.

    Ja myöhemmin vajaan kahden päivän
    eli kahden millenniumin kuluttua
    pahan voimat saivat vallan
    tuhota kaikki juutalaiset maan päältä.

    No se ei tietenkään
    lopullisesti onnistunut.
    Joskin se on edelleen paholaisen tavoite.
    Tuhota Israel
    ja tuhota myös sitten pakanat.
    Tuhota Jumalan Rakastama ihmissuku.

    Mutta toisin käy.
    Jeesus tulee vielä uudelleen.

    Ja silloin Israel tunnistaa Messiaansa.
    Ja nyt siivotaankin itse paholainen
    pois maan päältä pyhäpäivän ajaksi.
    Seitsemäs millennium
    ihmiskunnan historiassa
    on Messiaan Päivä.

    Ja silloin Israel on pää eikä häntä.
    Mutta sitä ennen,
    on Joonan merkin mukaisesti
    vielä kolmaskin yö kohtaava Israelia.
    Niin suuri ahdistus,
    ettei sellaista koskaan ole ollut,
    eikä sitten koskaan enää tule.
    Jaakobin ahdistus ja synnytystuskat
    johtavat kuitenkin siihen ihmeeseen,
    että Jaakobista tulee
    uudestisyntynyt Israel.

    Mutta sitä ennen on siis
    Jaakobin ahdistus.
    Jaakob on synnytystuskissa.

    Ja silloin tuon kaikkein suurimman
    ahdistuksen aikana
    siten kuin kirjakääröön
    eli Maan saantokirjaan
    on aikanaan kirjoitettu,
    paholaisen täytyy saada ihmiskunta
    vähäksi aikaa täyteen hallintaansa.

    Ja Jumalan tuomiot toteutuvat siinä,
    kun Jumala ottaa
    suojaavan kätensä pois.
    Mutta niin kauan kuin maan päällä
    on vielä palanenkin
    Kristuksen ruumista eli seurakuntaa,
    ei laittomuus pääse täyteen valtaansa.

    Mutta kun se on poissa,
    niin silloin lähtee liikkeelle
    neljä ratsastajaa (henkivaltaa),
    joista toisen päämääränä
    on saada ihmiset surmaamaan toisiaan.

    Tämän loppuhuipennus on Harmagedonilla.
    Joskin Jeesus sitten pysäyttää tulemuksellaan
    tuon viimeisen täystuhon,
    koska muutoin ei mikään liha pelastuisi.

    Jeesus ei lotraa verellä.
    Hän paransi ylipapin palvelijan korvan,
    jonka Pietari sivalsi irti.

    Jeesus vuodatti oman verensä
    pelastaakseen ihmiskunnan.

    Mutta Israelin papisto sai kyllä
    sitten aikanaan tuomionsa,
    kun roomalaiset tulivat.

    Raamattu kertoo myös
    tulevista tapahtumista
    koskien Rooman valtakuntaa.

    Ja tuo peto on oleva hirmuinen.
    Kauheampi kuin mikään edeltäjistä.

    Jos joku sen rautahampaisiin joutuu,
    niin siinä ei kyllä kaiu viestisi sanat:

    "Roomalaisille kiitos"
  3. Jumalan suunnitelma
    pitää sisällään sen,
    että Pojassa on Elämä,
    joka on ihmisten Valkeus.

    Tämä oli tarjolla
    jo Elämänpuun
    hedelmälihassa ja -veressä.

    Valitettavasti Aadam söi
    kielletyn hedelmän,
    joka toi kuoleman.

    Mutta suunnitelmaan
    sisältyi myös se,
    että jos Jumalan kuvaksi luotu
    ihminen lankeaa,
    niin Jumalan Poika ottaa ihmisen osan.

    Ja nyt oli maailmaan syntynyt
    Jumalan Karitsa,
    joka ottaa pois maailman synnin.

    Tämä sanoma ei voinut aueta
    kuin paimenille,
    jotka olivat kautta aikain
    kapaloineet Jumalan uhikaritsoja.

    Enkelien tuoma suuri ilosanoma
    oli paimenien kautta avattu
    ja levinnyt lähiympäristöön.

    "Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut
    ja lapsi oli ympärileikattava,
    annettiin hänelle nimi Jeesus,
    jonka enkeli oli hänelle antanut,
    ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa."
    (Luuk 2:21)

    Ympärileikkaus oli sen liiton merkki,
    jonka Jumala teki Aabrahamin kanssa
    jo ennen lakia.

    Jeesuksen ympärileikkauksessa
    on valtava lataus.
    Jos Hän tekisi yhdenkin synnin,
    niin kaikki romahtaisi.
    Hänessä on meidään Elämämme
    ja syntiemme Sovitus.
    Hän on meidän Pääsiäislampaamme.
    Ympärileikkaus ei voisi jäädä
    Hänen kohdallaan vain ulkoiseksi merkiksi.

    Ollakseen kelvollinen sukulunastaja,
    Hänen tulee myös elää
    täydellinen elämä ilman syntiä,
    joka erottaisi Jumalasta.
    Jeesus oli se Siemen,
    josta Jumala puhui Aabrahamille.

    "Ja sinun siemenessäsi
    tulevat siunatuiksi
    kaikki kansakunnat maan päällä,
    sentähden että olit
    minun äänelleni kuuliainen."
    (Gen 22:18)

    Aabraham oli ollut
    niin kuuliainen Jumalalle,
    että olisi ollut valmis uhraamaan
    oman ainokaisen poikansa.

    Sitä ei Aabrahamin tarvinnut
    tietenkään tehdä.
    Mutta Aabrahamin täytyi olla
    valmis siihen,
    voidakseen olla esi-isä
    sille Siemenelle,
    joka kerran uhrattaisiin
    koko maailman syntien tähden.

    Näin suurista asioista oli kysymys,
    kun Jeesus ympärileikattiin
    Aabrahamin kanssa tehdyn
    liiton mukaisesti,
    ja Hänelle annettiin nimi:
    Jeesus = Pelastus

    Koko maailma
    voi tulla syömään
    Pääsiäislammasta,
    kunhan valmistautuu siihen
    sydämen ympärileikkauksella
    eli kääntymyksellä,
    jota Johannes Kastaja saarnasi
    ja edellytti ennenkuin
    ihmiset saattoivat tulla
    parannuksen kasteelle.

    Laki edellytti Marialta
    puhdistautumista
    40 päivän kuluttua.

    Kun tämä oli tapahtunut,
    niin he menivät Jerusalemiin,
    jossa Jeesus-lapsi
    asetettaisiin Herran eteen.
    ja näin Hänet luettaisiin
    Herralle pyhitetyksi eli erotetuksi.

    "Ja kun heidän puhdistuspäivänsä,
    Mooseksen lain mukaan,
    olivat täyttyneet,
    veivät he hänet ylös Jerusalemiin
    asettaaksensa hänet Herran eteen
    - niinkuin on kirjoitettuna Herran laissa:
    'Jokainen miehenpuoli,
    joka avaa äidinkohdun,
    luettakoon Herralle pyhitetyksi' -
    ja uhrataksensa,
    niinkuin Herran laissa on säädetty,
    parin metsäkyyhkysiä
    tai kaksi kyyhkysenpoikaa."
    (Luuk 2:22-24)

    Ja taas taivas on paikalla.
    Joskin ihan maanpäällisten
    sanansaattajien kautta,
    jotka kohtaavat Jeesuksen.

    "Ja katso,
    Jerusalemissa oli mies,
    nimeltä Simeon;
    hän oli hurskas ja jumalinen mies,
    joka odotti Israelin lohdutusta,
    ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä.
    Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut,
    ettei hän ollut näkevä kuolemaa,
    ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.
    Ja hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön.
    Ja kun vanhemmat toivat
    Jeesus-lasta sisälle
    tehdäkseen hänelle,
    niinkuin tapa oli lain mukaan,
    otti hänkin hänet syliinsä
    ja kiitti Jumalaa ja sanoi:
    'Herra,
    nyt sinä lasket palvelijasi
    rauhaan menemään, sanasi mukaan;
    sillä minun silmäni
    ovat nähneet sinun autuutesi,
    jonka sinä olet valmistanut
    kaikkien kansojen nähdä,
    valkeudeksi,
    joka on ilmestyvä pakanoille,
    ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille'."
    (Luuk 2:25-32)

    Taas korostuu kaikki pakanakansat
    Israelin ohessa.

    "Ja hänen isänsä ja äitinsä
    ihmettelivät sitä,
    mitä hänestä sanottiin.
    Ja Simeon siunasi heitä
    ja sanoi Marialle,
    hänen äidilleen:
    'Katso,
    tämä on pantu
    lankeemukseksi ja nousemukseksi
    monelle Israelissa
    ja merkiksi,
    jota vastaan sanotaan
    - ja myös sinun sielusi lävitse
    on miekka käyvä
    että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi'."
    (Luuk 2:33-34)

    33½ vuotta myöhemmin
    Jumalan Karitsa
    Pääsiäislampaana teurastettiin,
    ja kaiken päätteeksi
    keihäs puhkaisi Jeesuksen sydämen,
    josta vuosi vesi ja veri,
    osoittaen suurimman mahdollisen
    kärsimyksen olevan takana.
    Ja niin myös Marian sydämen
    läpi käynyt miekka.

    Kaikki tämä oli tarpeen,
    jotta synnin orjuudessa elävät
    voitaisiin lunastaa vapaiksi.

    "Ja oli naisprofeetta, Hanna,
    Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa.
    Hän oli jo tullut iälliseksi.
    Mentyään neitsyenä naimisiin
    hän oli elänyt miehensä kanssa
    seitsemän vuotta,
    ja oli nyt leski,
    kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen.
    Hän ei poistunut pyhäköstä,
    vaan palveli siellä Jumalaa
    paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää.
    Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen,
    ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille,
    jotka odottivat Jerusalemin lunastusta."
    (Luuk 2:36-38)
  4. "Aahaan
    Jootamin pojan,
    Ussian pojanpojan,
    Juudan kuninkaan, aikana lähtivät
    Resin, Aramin kuningas,
    ja Pekah, Remaljan poika, Israelin kuningas,
    sotimaan Jerusalemia vastaan,
    mutta he eivät voineet valloittaa sitä.
    Ja kun Daavidin huoneelle
    ilmoitettiin sanoma:
    'Aram on leiriytynyt Efraimiin',
    niin kuninkaan
    ja hänen kansansa sydän vapisi,
    niinkuin metsän puut vapisevat tuulessa."
    (Jes 7:1-2)

    Olemme taas merkin äärellä.
    Ja merkkinä on pieni poika.

    "Silloin Herra sanoi Jesajalle:
    'Mene Aahasta vastaan,
    sinä ja sinun poikasi Sear-Jaasub,
    Ylälammikon vesijohdon päähän,
    Vanuttajankedon tielle,
    ja sano hänelle:
    Ole varuillasi ja pysy rauhallisena,
    älä pelkää,
    älköönkä sydämesi säikkykö
    noita kahta savuavaa kekäleenpätkää:
    Resinin ja Aramin ynnä Remaljan pojan
    vihanvimmaa.
    Koska Aram, Efraim ja Remaljan poika
    ovat hankkineet pahaa
    sinua vastaan sanoen:
    Lähtekäämme Juudaa vastaan,
    täyttäkäämme se kauhulla,
    vallatkaamme se itsellemme
    ja asettakaamme sinne kuninkaaksi
    Taabalin poika',
    niin sanoo Herra, Herra näin:
    Ei se onnistu, eikä se tapahdu.
    Sillä Aramin pää on Damasko,
    ja Damaskon pää on Resin
    - mutta kuusikymmentä viisi vuotta vielä,
    ja Efraim on muserrettu
    eikä ole enää kansa -
    ja Efraimin pää on Samaria,
    ja Samarian pää on Remaljan poika.
    Ellette usko, niin ette kestä'."
    (Jes 7:3-9)

    Sanoma päättyy vakavaan lauseeseen:
    "Ellette usko, niin ette kestä".

    Katsotaan sama lause KJV:stä:
    "If ye will not believe,
    surely ye shall not be established."

    Siis kysymys on
    Juudan kansan kohtalosta.
    Tuon kansan,
    joka nyt vapisi kuin haavanlehti.

    Jos Aahas ei ota
    uskossa vastaan sitä sanomaa,
    jonka Jesaja on hänelle tuonut,
    niin Juudan kansa on mennyttä.

    Ja niin Herra haluaa antaa merkin
    vahvistamaan Aahaan
    vapisevaa sydäntä,
    jotta Aahas ei pelkäisi,
    vaan uskoisi.

    "Ja Herra puhui jälleen Aahaalle sanoen:
    'Pyydä itsellesi merkki Herralta, Jumalaltasi,
    pyydä alhaalta syvyydestä
    taikka ylhäältä korkeudesta'."
    (7:10-11)

    Aahas ei vieläkään tahdo ottaa vastaan
    Jesajan sanomaa,
    eikä edes Herran lupaamaa merkkiä,
    joka vahvistaisi Jesajan ilmoituksen.

    "Mutta Aahas vastasi:
    'En pyydä enkä kiusaa Herraa'."
    (Jes 7:12)

    Herra pyysi Aahasta pyytämään merkin,
    ja Aahas sanoo:
    "En kiusaa Herraa".
    Pahemmin ei voisi enää Herraa kiusata.

    Jesaja on siellä
    pienen pienen poikalapsensa kansa,
    mutta tuntuu, että aivan turhaan.

    Aahas ei ota vastaan Herran Sanaa.
    Vaan aivan päinvastoin
    vastaa siihen sellaiseen tyyliin,
    että on ihme,
    ettei salama taivaasta
    lyö häntä maahan.

    "Siihen hän lausui:
    'Kuulkaa, te Daavidin suku,
    eikö se riitä,
    että te ihmiset väsytätte,
    kun vielä minun Jumalanikin
    itseenne väsytätte?
    (Jes 7:13)

    Herra on armollinen.
    Hän Itse antaa merkin.

    "Sentähden
    Herra itse antaa teille merkin:
    'Katso,
    neitsyt tulee raskaaksi
    ja synnyttää pojan
    ja antaa hänelle nimen
    Immanuel'."
    (Jes 7:14)

    Mitään tämän varmempaa merkkiä
    ei Herra olisi voinut antaa siitä,
    että Juuda ei tuhoudu.

    Juudan kansa ei voi lakata olemasta,
    sillä Jumala on sen kansan kautta
    luvannut tuoda maailmaan Messiaan.

    Messiaan joka on
    Jumala kanssamme,
    mutta ei pelkästään Jumala.
    Hän on myös ihminen,
    joka pienen pienenä poikana
    on syövä maitoa ja hunajaa.

    "Voita ja hunajaa
    hän syö siinä iässä,
    jolloin hän oppii hylkäämään pahan
    ja valitsemaan hyvän;
    (Jes 7:15)

    Messiaan täytyy syntyä ihmiseksi,
    jotta Hän voisi täyttää lain.
    Vain ihmisenä
    Jumaluudestaan riisuutuneena,
    Hän voi sen tehdä.
    Hänen täytyy saada kokea
    kaikki kiusaukset,
    jotta Hän voi täyttää lain
    ja osoittautua kelvolliseksi Uhriksi.

    "Butter and honey shall he eat,
    that he may KNOW
    to refuse the evil,
    and choose the good."

    Ensimmäinen merkki siitä,
    että Juuda ei tuhoudu,
    on siis yksinkertaisesti se,
    että Messias
    syntyy tästä kansasta.

    Tämä kansa
    ei voi tuhoutua
    eikä lakata olemasta.
    Mutta Herra antaa vielä toisen merkin.

    Ja vihdoin Jesaja ymmärtää,
    minkä ihmeen takia
    hänen täytyi raahata
    pienen pieni poikalapsensa
    tähän tilanteeseen.

    Jesaja kääntää kasvonsa
    sylissään olevaan poikalapseen,
    eikä enää puhu käyttäen
    samoja ilmaisuja kuin puhuessaan
    Messiaasta/Pojasta,
    vaan puhuu nyt oikein käännettynä
    pojustaan.

    "Ja ennenkuin tämä poju
    on oppinut hylkäämään pahan
    ja valitsemaan hyvän,
    tulee autioksi maa,
    jonka kahta kuningasta
    sinä kauhistut."
    (Jes 7:16)

    Eli jo ennenkuin tämä poju,
    Jesajan poika Sear-Jaasub,
    on oppinut erottamaan
    hyvän ja pahan,
    tulee autioksi maa
    (Syyria / Israelin pohj.valtio),
    jonka kahta kuningasta (Jes 7:1)
    sinä kauhistut (Jes 7:2).

    Tämän ennustuksen lopputäyttymys
    oli Messiaan syntyminen.
    "Ellette usko, ette kestä"
    Messias oli syntynyt.
    Tullut omiensa tykö
    taivaasta Isän luota.
    Mutta he eivät uskoneet.
    Eivät ottaneet Häntä vastaan.

    Viikunapuun juurella oli kirves,
    kuten Johannes julisti.

    He eivät nähneet sitä,
    mitä paimenet näkivät ja uskoivat.

    Paimenet ymmärsivät
    täydellisesti sen,
    mitä Johannes Kastaja sitten
    kolme vuosikymmentä myöhemmin
    kuulutti:

    "Katso,
    Jumalan Karitsa,
    joka ottaa pois maailman synnin!"
    (Joh 1:29)
  5. Jumalan Poika on ikuisuudesta.
    Mutta nyt Hän oli
    syntynyt uudestaan.
    Hän ei ollut enää ainoastaan Jumala.
    Hän oli nyt myös ihminen.

    Me ihmiset olemme syntyneet
    eräänä päivänä ihmislapsiksi.
    Mutta sitten olemme kuolleet
    tekemiimme synteihin hengellisesti.

    Ja siksi meidän täytyy syntyä uudesti
    Jumalan lapseksi.

    Ihmeistä suurin on tapahtunut,
    kun uusi luomus on syntynyt
    ylhäältä / Hengestä.

    Jokainen Jumalan lapsi
    on etuoikeutettu
    antamaan itsensä
    palvelutehtävään,
    Jumalan palvelukseen
    eläväksi, pyhäksi
    Jumalalle otolliseksi uhriksi.

    "Niin minä
    Jumalan armahtavan laupeuden kautta
    kehoitan teitä, veljet,
    antamaan ruumiinne
    eläväksi, pyhäksi,
    Jumalalle otolliseksi uhriksi;
    tämä on teidän
    järjellinen jumalanpalveluksenne."
    (Room 12:1)

    Näin voidaan sanoa,
    että jokainen meistä
    Jumalan karitsoista
    on uhrikaritsa.

    Jokainen meistä voi siis olla merkki
    paitsi Jumalan kuvana
    myös pimeyteen loistavana
    tähtenä taivaalla.

    Tuo uhrautuminen palvelutehtävään
    ei kuitenkaan ole pakollista.

    Edes Jeesuksen ei olisi ollut pakko
    antaa itseään Uhriksi.
    Hän olisi silti ollut Jumalan Karitsa.

    Jos Jeesus olisi jättänyt Getsemanen yössä
    viimeiset lauseet pois rukouksestaan,
    niin se olisi tullut kuulluksi sellaisenaan.

    "Isäni, jos mahdollista on,
    niin menköön minulta pois tämä malja;
    ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon,
    vaan niinkuin sinä"
    (Matt 26:39)

    Isä olisi ottanut tuon maljan pois.
    Isä olisi ollut suorastaan helpottunut.
    Eihän Hän olisi millään halunnut
    Pojalleen tuollaista kohtaloa.

    Isä olisi ottanut Poikansa
    tykönsä taivaaseen,
    ja tullut itse maan päälle,
    juomaan tuon kärsimyksen maljan.

    Mutta koska Poika halusi,
    että Isän hyvä tahto toteutuisi,
    niin Poika joi tuon maljan.

    Ja nyt Hänellä on kaikki valta
    taivaassa ja maan päällä.

    Ja Hän on saanut itselleen
    ihastuttavimman voittopalkinnon,
    mitä Poika voi saada:

    Morsiamen.
    Sinut ja minut.

    Olemme siis kaikki
    Hänen lampaitansa.
    Jumalan karitsoja.

    Me saamme loistaa maailmassa
    niinkuin tähdet.
    Ja näin olemme merkkeinä
    yön pimeyden keskellä.

    Ensimmäinen ja tärkein kohde
    sille ilosanomalle,
    josta olemme saaneet tulla osallisiksi,
    olivat alhaisista alhaisimmat.
    Halveksitut ja hyljeksityt paimenet.

    JUMALAN KARITSA
    oli merkki näille kurjille.

    Muita ei ollut,
    joille enkelikuoro olisi
    voinut ilosanoman kaiuttaa niin,
    että se olisi tullut ymmärretyksi.

    Toki sitten ajallaan,
    mutta tärkeysjärjestyksessä
    vasta kakkossijalla
    saa hovikin kuulla ilosanoman.

    Idän tietäjät näkivät tähden.
    Luultavasti tuo tähti oli
    kirkas enkeliolento.

    Sen johdolla karavaani saapuu
    lopulta Jerusalemiin.

    Herodes ei ilahdu ilosanomasta.
    Hänen lupaamansa kumarrus
    konkretisoituu pienten
    alle kaksivuotiaiden karitsojen
    joukkosurmaksi.
    Onneksi vain pikkukylässä,
    jossa joitakin lapsia siirtyi
    näin ennenaikaisesti
    Aabrahamin helmaan.

    Mutta tietäjät toivat Sanan.
    Se oli tuotava niillekin,
    jotka eivät sitä ottaneet vastaan.

    Ja kumma kyllä
    Herodeskin uskoi
    täydellä uskonvarmuudella sen,
    mitä hänelle ilmoitettiin.
    Ja vieläpä hän uskoi
    juutalaisten ilmoittaman
    Jumalan Sanan.
    Ja oikein kutsui papit paikalle
    Raamattupiiriin.

    Ja hän kokosi kaikki
    kansan ylipapit ja kirjanoppineet
    ja kyseli heiltä,
    missä Kristus oli syntyvä.
    He sanoivat hänelle:
    'Juudean Beetlehemissä;
    sillä näin on kirjoitettu
    profeetan kautta:
    'Ja sinä Beetlehem,
    sinä Juudan seutu,
    et suinkaan ole vähäisin
    Juudan ruhtinasten joukossa,
    sillä sinusta on lähtevä hallitsija,
    joka kaitsee minun kansaani Israelia'."
    (Matt 2:4-6)

    Ylipapit ja kirjanoppineet
    ovat innoissaan.
    Kirjakääröt aukeavat toisensa jälkeen.
    Ensin luetaan hiukan Moosesta.
    Sitten Hesekieliä.
    Juuda ja Daavid pompahtavat esiin.

    Herodes kiirehtii.
    Missä? Missä?

    Nyt ylipapit ja kirjanoppineet
    oikein sydän sykkien nostavat
    esiin Miikan kirjan.

    "Mutta sinä, Beetlehem Efrata,
    joka olet vähäinen olemaan
    Juudan sukujen joukossa,
    sinusta minulle tulee se,
    joka on oleva hallitsija Israelissa,
    jonka alkuperä on muinaisuudesta,
    iankaikkisista ajoista."
    (Miika 5:1)

    Herodes tietää nyt ajan ja paikan.
    Mutta haluaa vielä tarkennusta.
    Oppineet käärivät tekstiä
    hiukan taaksepäin.

    "Ja sinä KARJATORNI,
    tytär Siionin kukkula!
    Sinun luoksesi on tuleva,
    on saapuva entinen hallitus,
    tytär Jerusalemia vallinnut kuninkuus."
    (Miik 4:8)

    Herodes tietää ja uskoo todeksi kaiken.
    Tuossa laumatornissa syntyi
    vajaat pari vuotta sitten Messias.

    Mutta Herodes ei suinkaan
    halua ottaa vastaan Messiasta
    Hallitsijaa.

    Taas on enkeleillä tehtävä.
    Joosef ja Maria
    ja Jumalan Karitsa
    on saatava pois
    Herodeksen käsistä.
    Heti!

    Pieni pakolaisjoukko syöksyy
    yön pimeyteen.
    Onneksi heillä oli tietäjien
    tuomia lahjoja,
    joiden avulla selvitä ensi alkuun
    jossain maailman kolkassa.

    Mitä mahtoivat
    ylipapit ja kirjanoppineet
    ajatella kaikesta.
    Oliko heillä yhtä vahva usko
    kuin Herodeksella.

    Olivatko hekin menossa
    kumartamaan juutalaisten Kuningasta.

    Jos olivat,
    niin hirvittävä oli näky,
    jonka kohtasivat.
    Ja mielessä soi riitasoinnuin
    niin onnistuneen oloiselta tuntunut
    Raamattutunti.
  6. Profeetallinen esitäyttymys
    tälle kaikelle oli se,
    kun Jaakobin suuri rakkaus
    Rakel synnyttää kaksi poikaa.
    Ensin Joosefin ja sitten Benjaminin.

    Joosefin koko elämänvaellus
    on vaihe vaiheelta täsmäsovellus
    Jeesuksen elämästä maan päällä.

    Benoni, jonka nimen
    Jaakob eli Israel sitten muutti
    Benjaminiksi
    oli sekin kuin loppuhuipennus
    tai loppuhimmennys
    elokuvalle,
    joka kertoo Jeesuksen ja Israelin
    Rakkaudesta.

    Israel on kerran muuttava
    tuon kärsimyksen lapsen nimen.
    Ensin heidän on vain nähtävä
    tuo kärsimyksen lapsi.
    Ja se tapahtuu,
    kun Jeesus tulee
    taivaasta takaisin maan päälle.
    Silloin kaikki
    maan päällä elävät ihmiset parkuvat
    hirvittävissä kärsimyksissään,
    johon paholainen on hallituskaudellaan
    saanut heidät johdattaa.

    Hiljalleen tuo Jumalan taivaasta
    alas saapuva Jeesus
    häntä ympäröivän
    kirkkauden pilven
    eli vihityn Morsiamen
    ympäröimänä
    on jo niin alhaalla
    Israelin yläpuolella,
    että he näkevät haavat Hänen käsissään.

    Ja silloin he tunnistavat Hänet.
    Ja silloin Benonista tulee Benjamin.
    Jumalan oikean käden Poika.

    Israel ottaa vastaan Messiaansa,
    joka perustaa Israelille Valtakunnan.

    Merkki oli paimenille
    niin selvästi ymmärrettävä,
    ettei heillä ollut
    pienintäkään epäilystä,
    mihin he menisivät ihmettä katsomaan.

    Beetelehem kuhisi ihmisiä.
    Mutta he tiesivät tarkalleen,
    mihin menisivät.

    Sinne,
    minne he olisivat osanneet mennä
    vaikka silmät sidoittuina.

    Sinne,
    minne he aina menivät
    kun vastasyntynyt karitsa kapaloitiin
    ja asetettiin seimeen pehmikkeiden päälle.

    Nyt oli syntynyt Jumalan Karitsa,
    joka ottaa pois maailman synnin.

    Ja niin paimenet menivät
    juoksujalkaa suoraan oikeaan osoitteeseen
    ja juuri oikeaan rakennukseen.

    Tarkkaan ottaen lammaspaimenten
    laumatorniin,
    josta he tähyilivät lammaslaumaa.

    Raamatun ensimmäinen maininta
    laumatornista vie veidät
    juuri Rakelin luo.

    Ja nyt päähenkilöksi nousee
    Marian esikuva Rakel.

    Rakel = Emälammas

    Rakel oli jo aiemmin synnyttänyt pojan,
    Joosefin.
    Nyt oli toisen synnytyksen aika.

    "Ja kun hänen synnytystuskansa
    olivat kovimmillaan,
    sanoi kätilövaimo hänelle:
    'Älä pelkää,
    sillä tälläkin kertaa sinä saat pojan'."
    (Gen 35:17)

    Rakel on kuolemaisillaan.
    Eikö hänen kuuluisikin pelätä.

    Tässä on jotakin esikuvallista.
    Rakel oli Israelin Rakkaus.
    Ja samoinkuin Jaakob eli Israel
    rakasti Rakelia,
    Rakastaa Jumala Israelia,
    jota sanotaan Jumalan Vaimoksi.

    Rakel synnytti kaksi poikaa.
    Joosefin elämän esikuvallisuudesta
    olen jo maininnutkin.

    Mutta nyt on Rakelin lähdön aika.
    Ja hän pelkää.
    Kuka ei pelkäisi kuoleman tuskissaan.

    Rakelin pelko on tuossa hetkessä
    varmastikin ollut myös
    Benonin kokemaa pelkoa.

    "Mutta kun hänen henkensä
    oli lähtemäisillään,
    sillä hänen oli kuoltava,
    antoi hän hänelle nimen Benoni,
    mutta hänen isänsä
    antoi hänelle nimen
    Benjamin."
    (Gen 15:18)

    Kärsimyksen poika oli syntynyt.
    Ja näenkin kätilön lauseessa
    profeetallisen viestin siitä,
    että kerran syntyy
    Kärsimyksen Poika
    juuri samassa paikassa,
    jonka tähden Rakelinkaan
    ei tarvinnut pelätä,
    vaikka kuoleekin.

    Tuo Poika tulee kärsimään
    enemmän kuin kukaan koskaan
    on kärsinyt.
    Hän kantoi mahdottoman taakan.
    Koko maailman synnin.
    Siinä hoidettiin Rakelinkin syntiongelma,
    jonka tähden hänen oli kuoltava.

    Rakel haudattiin sinne,
    missä Kärsimyksen Poika oli syntyvä.
    Beetlehemiin.
    Daavidin kaupunkiin,
    eli kaupunkiin,
    josta pieni vähäinen poikanen
    lampaita paimentamasta
    nostettiin lopulta Israelin kuninkaaksi.

    "Niin Raakel kuoli siellä,
    ja hänet haudattiin
    Efratan tien varteen,
    se on Beetlehemiin.
    Ja Jaakob pystytti hänen haudalleen patsaan;
    tämä Raakelin hautapatsas
    on olemassa vielä tänäkin päivänä."
    (Gen 35:19-20)

    Ja seuraavaksi mainitaan
    juuri se paikka,
    jossa Jeesuskin syntyi.
    Laumatorni.

    " Ja Israel lähti liikkeelle sieltä
    ja pystytti telttansa tuolle puolen
    Karjatornia."
    (Gen 35:21)

    Sen selvempää täsmäosoitetta
    ei Herran enkeli olisi voinut
    paimenille antaa.

    Ja niin ei tarvinnut kuin kiiruhtaa
    suoraan seimen ääreen
    katsomaan Jumalan Karitsaa.

    Jumalan Karitsa makasi nyt seimessä,
    juuri sillä paikalla
    ja juuri siten kapaloituna
    kuin paimenet olivat lukemattomia
    kertoja nähneet
    puhtaan uhrikaritsaksi kelvollisen
    eläimen maanneen.

    Tämän selvempää merkkiä
    ei voi olla siitä,
    että Jumalan Karitsa,
    josta Vanhan Testamentin lupaukset kertovat,
    oli nyt syntynyt maailmaan.

    Kuinka suuri ilosanoma
    paimenilla olikaan kerrottavana maailmalle.
    Ja kaikki, jotka sen kuulivat
    olivati ihmeissään.
    Ja nyt me saamme olla
    Jeesuksen karitsoja ja lampaita.

    Jokainen vastasyntynyt karitsa
    on suuren ihmeen todistaja.

    Eräänä päivänä meille kaikui
    Jumalan Sanansaattajien
    eli Enkelikuoron laulu:
    Telle on syntynyt Vapahtaja.

    Otimme Sanan vastaan
    ja kohta saimme nähdä
    ja tulla tuntemaan Hänet,
    Jumalan Karitsan,
    joka ottaa pois juuri minunkin syntini.

    Jokainen tällainen
    vastasyntynyt Jeesuksen karitsa
    todistaa suuresta ihmeestä.

    Kysymyksessä on Uudestisyntyminen.
  7. Maria oli siis suostunut siihen,
    mitä enkeli oli hänelle ilmoittanut,
    vaikka oli hyvin tietoinen riskeistä.

    Jumalan Karitsa
    Isän helmasta
    oli siirtynyt Marian kohtuun
    pienen pieneksi ihmisen aluksi.

    Jo neitsyen kohdussa Poika
    olisi suuressa kuoleman vaarassa.
    Äiti ja kohdussa oleva vauva
    olisi voitu kivittää kuoliaaksi.

    Nyt oli uusi uhka edessä.
    Kaikkein vaikeimpana raskauden aikana
    Maria joutuu rankalle matkalle.

    "Ja tapahtui niinä päivinä,
    että keisari Augustukselta
    kävi käsky,
    että kaikki maailma
    oli verolle pantava.
    Tämä verollepano oli ensimmäinen
    ja tapahtui Kyreniuksen
    ollessa Syyrian maaherrana.
    Ja kaikki menivät verolle pantaviksi,
    kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin Joosefkin lähti Galileasta,
    Nasaretin kaupungista,
    ylös Juudeaan,
    Daavidin kaupunkiin,
    jonka nimi on Beetlehem,
    hän kun oli
    Daavidin huonetta ja sukua,
    verolle pantavaksi
    Marian, kihlattunsa, kanssa,
    joka oli raskaana."
    (Luuk 2:1-5)

    Siellä väkeä niin paljon,
    että mistään ihmisasunnosta
    ei tilaa löytynyt.

    "Niin tapahtui heidän siellä ollessaan,
    että Marian synnyttämisen aika tuli.
    Ja hän synnytti pojan,
    esikoisensa,
    ja kapaloi hänet
    ja pani hänet seimeen,
    koska heille ei ollut sijaa majatalossa."
    (Luuk 2:6-7)

    Saattoi Maria ja Joosef ajatella,
    että onko Jumala nyt vähän
    huonosti hoitanut asiat.

    Mutta totuus oli,
    että juuri tuossa hetkessä
    heille ja koko maailmalle
    julistetaan juuri oikeassa
    näyttämössä
    maailman suurin ilosanoma.

    Millään muulla asettelulla
    kuin juuri tuossa ympäristössä
    ei olisi ollut soveliasta
    synnyttää maailmaan
    Jumalan Karitsa.

    "Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla
    vartioimassa yöllä laumaansa.
    Niin heidän edessään seisoi
    Herran enkeli,
    ja Herran kirkkaus
    loisti heidän ympärillään,
    ja he peljästyivät suuresti.
    Mutta enkeli sanoi heille:
    'Älkää peljätkö;
    sillä katso,
    minä ilmoitan teille suuren ilon,
    joka on tuleva kaikelle kansalle'."
    (Luuk 2:8-10)

    Alhaisista alhaisimmat saavat
    taivaallisen tervehdyksen ylhäisyydestä.

    "teille on tänä päivänä syntynyt
    Vapahtaja,
    joka on Kristus, Herra,
    Daavidin kaupungissa."
    (Luuk 2:11)

    Ja sitten aivan ensimmäiseksi
    juuri näille pohjasakkaa oleville
    paimenille ilmoitetaan asia,
    jota ketkään muut eivät
    olisi kyenneet vastaan ottamaan.

    "Ja tämä on teille merkkinä:
    te löydätte lapsen kapaloituna
    ja seimessä makaamassa."
    (Luuk 2:12)

    Merkki,
    jonka enkeli mainitsee,
    on sellainen,
    että ketkään muut
    kuin juuri nämä paimenet,
    eivät olisi voineet
    ymmärtää viestiä.

    "Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa
    suuri joukko taivaallista sotaväkeä,
    ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
    'Kunnia Jumalalle korkeuksissa,
    ja maassa rauha ihmisten kesken,
    joita kohtaan hänellä on hyvä tahto'!"
    (Luuk 2:13-14)

    Ilmoitus Vapahtajan syntymästä
    on vastaan otettu.
    Rauha maan päälle julistettu.
    Mutta mitä voi muutama paimen tehdä.

    No, onneksi Herran ilmoituksessa
    oli kymmenen pisteen vihje:
    Te löydätte ...!

    "Ja kun enkelit olivat menneet
    paimenten luota taivaaseen,
    niin nämä puhuivat toisillensa:
    'Menkäämme nyt Beetlehemiin
    katsomaan sitä,
    mikä on tapahtunut
    ja minkä Herra meille ilmoitti'."
    (Luuk 2:15)

    Kuinka suuren uskon osoitus
    tuo onkaan.
    Herra ilmoitti,
    ja silloin asia on niin.
    Ei muuta kuin katsomaan sitä,
    mikä on tapahtunut.

    "Ja he menivät kiiruhtaen
    ja löysivät Marian ja Joosefin
    ja lapsen, joka makasi seimessä."
    (Luuk 2:16)

    Siinä oli merkki.
    Mikään ei enää pidätellyt
    paimenia kertomasta sen,
    mitä olivat saaneet kuulla ja nähdä.

    "Ja kun he tämän olivat nähneet,
    ilmoittivat he sen sanan,
    joka oli puhuttu heille tästä lapsesta."
    (Luuk 2:17)

    Ja Sana levisi.

    "Ja kaikki, jotka sen kuulivat,
    ihmettelivät sitä,
    mitä paimenet heille puhuivat."
    (Luuk 2:18)

    Mitä paimenet sitten puhuivat.
    Jotain sellaista,
    minkä vain paimen osaa selittää.

    Mutta yksi kätki kaiken
    varmimpaan tallelokeroon,
    mitä maa päällään kantaa ...
    äidin sydämeen.

    "Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat
    ja tutkisteli niitä sydämessänsä."
    (Luuk 2:19)

    Ilosanoma oli julistettu maan päälle.
    Paimenet olivat tehneet osuutensa.

    "Ja paimenet palasivat
    kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta,
    minkä olivat kuulleet ja nähneet,
    sen mukaan kuin heille oli puhuttu."
    (Luuk 2:20)

    Tämä kertomus
    juuri tässä paikassa alkoi jo
    Jaakobin suuresta rakkaudesta
    Rakelista,
    joka synnytti
    juuri tuolla samalla paikalla
    kärsimyksen pojan
    Benonin,
    josta sitten tuli oikean käden poika
    Benjamin.

    Samoin Jeesuksesta
    tuli ensin kärsimyksen poika.
    Mutta sitten oikean käden poika.

    Se, mikä nyt oli alkamassa,
    kun paimenet näkivät
    pienen lapsen
    kapaloituna seimessä,
    oli alku valtaisalle näytelmälle,
    joka huipentuu pääsiäisen tapahtumiin
    ja Jeesuksen palaamiseen
    Isänsä tykö taivaisiin.

    Ja tämän tapahtumaketjun
    ensimmäistä vaihetta
    paimenet olivat olleet todistamassa
    koko elämänsä ajan
    lampaita paimentaessaan.

    He olivat itse yhä uudestaan
    kapaloineet ja asettaneet seimeen
    vastasyntyneen karitsan,
    kun pappi oli todennut
    sen olevan virheetön
    ja näin kelvollinen
    uhrikaritsaksi.
  8. Ja sitten ajallaan
    tulee kummankin lapsen
    syntymisen aika.

    Toinen on maasta.
    Toinen on taivaasta.

    Palataan odottavien
    äitien tykö.

    Jeesus on jo äitinsä kohdussa
    läsnäolollaan saanut aikaiseksi sen,
    että Johannes Kastaja
    äitinsä Elisabetin kohdussa
    täyttyi Pyhällä Hengellä,
    samoin Elisabet,
    joka puhkeaa ylistykseen,
    ja kolmanneksi vielä Maria,
    joka kajauttaa kiitosvirren.

    Sitten menee vielä tovi,
    ennenkuin Sakarias saa
    kokea saman asian.

    Maria ynnä Jeesus
    hänen kohdussaan
    viipyivät kolme kuukautta
    Sakariaan ja Elisabetin luona.

    "Ja Maria oli hänen tykönänsä
    noin kolme kuukautta
    ja palasi jälleen kotiinsa."
    (Luuk 1:56)

    Näin taivas oli paikan päällä
    varjelemassa
    Elisabetin raskauden
    loppukolmanneksen.

    Ja Pyhä Henki tietenkin jäi paikalle
    tuohon kotiin
    niin Elisabetin
    kuin Johannes Kastajankin täyttäneenä,
    vaikka Maria
    ja kohdussa oleva Kristus
    sitten poistuivatkin omaan kotiinsa
    tuon raskauden loppuajaksi.

    Mutta juuri nyt oli Elisabetin
    aika synnyttää Johannes Kastaja.

    "Mutta Elisabetin
    synnyttämisen aika tuli;
    ja hän synnytti pojan."
    (Luuk 1:57)

    Ihmisten ylenkatse oli poistunut
    ja muuttunut iloksi Herrassa.

    "Ja kun hänen naapurinsa
    ja sukulaisensa kuulivat,
    että Herra oli tehnyt hänelle
    suuren laupeuden,
    iloitsivat he hänen kanssansa."
    (Luuk 1:58)

    Ja sitten sukulaiset ja tuttavat
    tulivat innolla ympärileikkaamaan lasta.

    "Ja kahdeksantena päivänä
    he tulivat ympärileikkaamaan lasta
    ja tahtoivat antaa hänelle
    hänen isänsä mukaan nimen
    Sakarias."
    (Luuk 1:59)

    Sakarias oli edelleen mykkä,
    mutta Elisabet julisti rohkeasti
    lapsen nimen.

    "Mutta hänen äitinsä vastasi ja sanoi:
    'Ei suinkaan,
    vaan hänen nimensä on oleva
    Johannes'."
    (Luuk 1:60)

    Ja nyt suku ei enää niin oikein
    täysin rinnoin yhtynyt
    Elisabetin iloon.

    "Niin he sanoivat hänelle:
    'Eihän sinun suvussasi ole ketään,
    jolla on se nimi'."
    (Luuk 1:61)

    Suku kääntyi lapsen isän puoleen
    toivoen, että Sakarias
    laittaisi tuoreen äidin ojennukseen.

    "Ja he kysyivät viittomalla lapsen isältä,
    minkä nimen
    hän tahtoi hänelle annettavaksi."
    (Luuk 1:62)

    Ja nyt Sakariaskin saa osansa
    Pyhästä Hengestä.
    Ja julistaa kirjoituksellaan.

    "Niin hän pyysi taulun
    ja kirjoitti siihen nämä sanat:
    'Johannes on hänen nimensä'.
    Ja kaikki ihmettelivät."
    (Luuk 1:63)

    Ja silloin Sakarias
    sai puhjeta ääneen ylistämään Jumalaa.

    "Ja kohta hänen suunsa aukeni,
    ja hänen kielensä vapautui,
    ja hän puhui kiittäen Jumalaa."
    (Luuk 1:64)

    Ja kohta kaikki sukulaiset ja tuttavat
    ja koko lähiseutu tiesi,
    että tuon ylenkatseen alla elänyt
    vanha pari oli saanut
    suuren siunauksen Herralta.

    "Ja tuli pelko
    kaikille heidän ympärillään asuvaisille,
    ja koko Juudean vuorimaassa
    puhuttiin kaikista näistä tapahtumista;
    ja kaikki,
    jotka niistä kuulivat,
    panivat ne mieleensä ja sanoivat:
    'Mikähän tästä lapsesta tulee?'
    Sillä Herran käsi oli hänen kanssansa."
    (Luuk 1:65-66)

    Paikalla olleet jo saivatkin kuulla,
    mitä tästä lapsesta tulee.

    "Ja Sakarias, hänen isänsä,
    täytettiin Pyhällä Hengellä,
    ja hän ennusti sanoen:
    'Kiitetty olkoon Herra,
    Israelin Jumala,
    sillä hän on katsonut
    kansansa puoleen
    ja valmistanut sille lunastuksen
    ja kohottanut meille
    pelastuksen sarven
    palvelijansa Daavidin huoneesta
    - niinkuin hän on puhunut
    hamasta ikiajoista
    pyhäin profeettainsa suun kautta -
    pelastukseksi vihollisistamme
    ja kaikkien niiden kädestä,
    jotka meitä vihaavat,
    tehdäkseen laupeuden
    meidän isillemme
    ja muistaakseen pyhän liittonsa,
    sen valan,
    jonka hän vannoi Aabrahamille,
    meidän isällemme;
    suodakseen meidän,
    vapahdettuina vihollistemme kädestä,
    pelkäämättä palvella häntä
    pyhyydessä ja vanhurskaudessa
    hänen edessään kaikkina elinpäivinämme.
    Ja sinä,
    lapsukainen,
    olet kutsuttava
    Korkeimman
    profeetaksi,
    sillä sinä olet käyvä
    Herran edellä
    valmistaaksesi hänen teitään,
    antaaksesi hänen kansalleen
    pelastuksen tuntemisen
    heidän syntiensä anteeksisaamisessa,
    meidän Jumalamme
    sydämellisen laupeuden
    tähden,
    jonka kautta meidän puoleemme
    katsoo aamun koitto korkeudesta,
    loistaen meille,
    jotka istumme
    pimeydessä ja kuoleman varjossa,
    ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle.'"
    (Luuk 1:67-79)

    Ja näin Pyhä Henki jälleen
    julistaa kuulijoille
    sanomaa Pelastajasta
    ja Hänen edellään kulkevasta
    profeetasta.

    "Ja lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä.
    Ja hän oli erämaassa
    siihen päivään asti,
    jona hän oli astuva Israelin eteen."
    (Luuk 1:80)

    Sakarias oli kirjoittanut tauluun:
    JOHANNES ON HÄNEN NIMENSÄ.

    Tämä oli kuin esikuva siitä,
    mitä oli tapahtuva koko maailmalle,
    kun Johanneksen jälkeen
    maailmaan syntyisi Jeesus,
    joka nimi merkitsee
    Pelastajaa/Vapauttajaa.

    Enkeli on ilmoittanut
    Johanneksen ja Jeesuksen nimen.

    Mutta kohta koko maanpiirin
    oli rekisteröidyttävä nimiluetteloon.

    Ja tässä rupeamassa syntyi maailmaan
    Jumalan Karitsa.

    Ja tämän asian Herran enkeli
    tuli ilmoittamaan
    oikein taivaallisen sotajoukon kera
    lampaiden paimenille.
  9. No joo.
    Noinkin sen voisi ilmaista.

    Vietämme ikuisuuttemme
    rikinkatkuisessa lantalassa
    tai
    ihanassa Lampolassa.

    Palaan tuohon lampolaan
    eli ihan lammaspaimeniin
    ja karitsoihin,
    kun jatkan avaustani.

    Mutta nyt vastaan kertomalla
    siitä ikuisesta asuinsijasta,
    jonne Jeesuksen Morsiusjoukko
    eli Karitsan Vaimo päätyy.

    Sitä sanotaan
    Uudeksi Jerusalemiksi.

    "Ja minä näin
    uuden taivaan ja uuden maan;
    sillä
    ensimmäinen taivas
    ja ensimmäinen maa
    ovat kadonneet,
    eikä merta enää ole."
    (Ilm 21:1)

    Ennen tätä tapahtumaa
    on vielä 1000 vuotta kestävä
    Messiaan eli Karitsan
    Valtakunta tämän maan päällä.

    Silloin kaikki on toisin.

    Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella.
    Siis eläimet eivät syö toisiaan,
    eivätkä ihmisetkään tapa toisiaan.
    Myrskyt ja tyrskyt on ohi.

    Mutta sitten sen jälkeen
    paholainen päästetään vankeudestaan,
    ja käy ilmi,
    ettei tuhanne vuoden tuomio
    ole sitä miksikään muuttanut.

    Ja niin se hyökkää taivaallista
    Jerusalemia vastaan.
    Ja tietenkin häviää sodan.

    On viimeisten tuomioiden aika.

    Tämä maa ja sitä ympäröivä
    taivaan avaruus häviävät.
    Ja Jumala siis luo uudet.

    Ja sinne pääsevät ne,
    jotka rakastivat Valkeutta
    enemmän kuin pimeyttä.

    Ja tuohon Uuteen maahan
    sitten laskeutuu tuo
    taivaallinen Jerusalem.

    "Ja pyhän kaupungin,
    uuden Jerusalemin,
    minä näin laskeutuvan
    alas taivaasta
    Jumalan tyköä,
    valmistettuna niinkuin morsian,
    miehellensä kaunistettu."
    (Ilm 21:2)

    Kysymys ihan konkreettisesta
    kaupungista,
    mutta samalla
    yhteydestä Jumalan kanssa.

    Me olemme yhtä Jeesuksen kanssa,
    ja olemme itsekin Eläviä kiviä
    tuossa kaupungissa.

    "Ja minä kuulin suuren
    äänen valtaistuimelta sanovan:
    'Katso,
    Jumalan maja ihmisten keskellä!
    Ja hän on asuva heidän keskellänsä,
    ja he ovat hänen kansansa,
    ja Jumala itse on oleva
    heidän kanssaan,
    heidän Jumalansa;
    ja hän on pyyhkivä pois
    kaikki kyyneleet heidän silmistänsä,
    eikä kuolemaa ole enää oleva,
    eikä murhetta eikä parkua eikä kipua
    ole enää oleva,
    sillä kaikki entinen on mennyt'."
    (Ilm 21:3-4)

    Ja me olemme tosiaan
    sitten yhtä Jeesuken kanssa.

    Ei se niin vaikea ole ymmärtää.
    Jeesus on viimeinen Aadam.

    Ensimmäinen Aadam
    sai puolison,
    joka oli samaa luuta ja lihaa
    kuin Aadam.

    Eli tästä Viimeisestä Aadamista
    eli Jumalan ainokaisesta Pojasta
    Jumalan Karitsasta puhutaan seuraavaksi.
    Siis Poika puhuu tässä:

    "Ja valtaistuimella istuva sanoi:
    'Katso,
    uudeksi minä teen kaikki'.
    Ja hän sanoi:
    'Kirjoita,
    sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet'.
    Ja hän sanoi minulle:
    'Se on tapahtunut.
    Minä olen A ja O,
    alku ja loppu.
    Minä annan janoavalle
    elämän veden lähteestä lahjaksi.
    Joka voittaa,
    on tämän perivä,
    ja minä olen oleva hänen Jumalansa,
    ja hän on oleva minun poikani.
    Mutta pelkurien ja epäuskoisten
    ja saastaisten ja murhaajien
    ja huorintekijäin ja velhojen
    ja epäjumalanpalvelijain
    ja kaikkien valhettelijain osa
    on oleva siinä järvessä,
    joka tulta ja tulikiveä palaa;
    tämä on toinen kuolema'."
    (Ilm 21:5-8)

    Tällainen ero on siis
    näillä kahdella loppusijoituspaikalla.

    Sitten kuvaus jatkuu vielä
    tuosta paikasta,
    jonne minä ainakin kaipaan.

    "Tule tänne,
    minä näytän sinulle morsiamen,
    Karitsan vaimon.
    Ja hän vei minut hengessä
    suurelle ja korkealle vuorelle
    ja näytti minulle pyhän kaupungin,
    Jerusalemin,
    joka laskeutui alas taivaasta
    Jumalan tyköä,
    ja siinä oli Jumalan kirkkaus"
    (Ilm 21:9-11)

    Se kirkkaus,
    joka meissä on Elävinä kivinä oleva,
    on Jumalan kirkkautta.