Eletty lasten ehdoilla - tunteet hävisivät

Tuo kuullostaa hyvin tavanomaiselta tarinalta..Mamma-asenne vie monien naisten naiseuden unhon yöhön..ja lopullisesti..eletään kuin sisko ja veli..Toki tilanteelle voitte saada apua keskustelemalla ja vaikkpa parisuhdeneuvonnasta.Monet käyvät läheisyydenkaipuussa ns vieraissa mutta ei ole pitkäaikanen ratkaisu sekään..ja miksi muuten lastewn pitäisi nukkua samassa petissä..? Kyllähän ne sinne hiipii kun sairastelevat mutta se on tilapäistä..Ehkä meillä on toiminut seksi ja emme ole vieraantuneet koska lapset oppivat nukkumaan omissa huoneissa ja on koetettu löytää omaa aikaa mieheni kanssa..Olemme mieheni samanikäisiä ja käymme lenkillä yhdessä ja siinäkin tulee juteltua..ja meillä on omia ystäviä ja omia menoja..Voimia sinulle ja toivon että löytäisitte sen parisuhteenne vielä..tai sitten eroatte aikanaan..

tuota asiaa ei usko edes erkkikään olen ollut naimisissa jo kolkytvuotta ei lapset ole häirinneet meidän yhteiselämää koskaan ja niitä on neljä nyt jo täysikäisiä ... miehet on surkuttelijoita

"Meillä on kuulemma aikaa yhteiselle elämälle sitten kun lapset ovat isoja."

Tämä on yleinen tekosyy, kun parisuhde alkaa kyllästyttää ja olisi parempaakin tekemistä kuin sen hoitaminen.

Mutta voit kysyä häneltä, menikö hän naimisiin sinun kanssasi vai lastenne kanssa? Eli kun lapset lähtevät, ette VOI jatkaa siitä mikä oli 18 vuotta sitten, vaan jatkatte siitä missä olette silloin kun lapset lähtevät.

Kysy haluaako hän jatkaa elämäänsä tällä tavoin kuin nyt elätte, elämänsä loppuun asti (siis keskinäisessä suhteessanne).

Tavallinen ongelma pitkässä suhteessa.Yritä ensin keskustella vaimon kanssa..parisuhdeneuvonta .Kannatta ainakin yrittää.Jose se ei onnistu tiedät että ainakin olette tehneet voitavanne.Oma liittoni kaatui samoista syistä , mutta meillä mies menetti kiinnostusensa parisuhteseen ja seksiin kun sai mitä halusi eli perheen ja lapsia

Surullista jos noin on päässyt käymään.. Tuskin vaimosi tätä ihan suunnitteli, oliko hän kuitenkin paljonkin erilainen ennen lapsia?

Ehkä asia alkaisi liikkumaan eteenpäin kun menisit sanomaan hänelle näistä tunteistasi, ja kuinka sinua kuitenkin ottaa päähän tunteiden katoaminen? Hänen reaktionsa sitten varmaankin kertoo aika paljon, ehkä hänkin alkaisi vähän huolestumaan, jos sinäkään et enää halua, eikä hän ottaisi sinua niin itsestäänselvyytenä, tai sitten jos hän on vain tyytyväinen tähän lopputulokseen voisit miettiä, että olisiko sinun aika jatkaa eteenpäin, kun elämääkin tunnut vielä olevan haluava... Jos lapsetkin on isoja. Harmittavaa vaan jos vaimosi vielä kuitenkin muuten haluat.. Jos tunteet on ihan kokonaan latistuneet niin joku tauko teidän välillännekin voisi tehdä hyvää, riippuu tietysti missä ongelma on. Joskus jos koko ajan on toisen kanssa siihen tottuu liikaa, eikä aikaa jää kaipauksellekaan, jos menisit jollekin matkalle jonnekin olemaan itseksesi tai jotain sellaista...

Puhumalla varmasti tapahtuu kaikenlaista, ja jossain parisuhdeneuvonnassakin voisi olla ihan hyvä käydä jos et muuten oikein saa vaimostasi asioita esille, tai vaimoasi ymmärtämään. Sinulla on kuitenkin oikeus vaatimuksiisi, olisi ollut jo kauan sitten, niin ehkä sinun täytyy alkaa ottamaan vastuu asioista kunnolla, alat puhumaan lähtemisestä, koska se on kuitenkin sinun mielessäsi, alat miettimään vaimosi kanssa ratkaisuja. Ja jos hän ei halua ottaa osaa keskusteluihin, niin sinun ei auta kun hyväksyä se ja alkaa miettimään elämää muualla, ettet vaan katkeroidu pahasti.. Näin ainakin itse taitaisin tehdä.

Kaikki on aina molemmista kiinni. Yksin ei voi mitään! "Kun se pitkistyy, niin se mutkistuu" sanonta pitää tässäkin paikkansa. "Mennyttä mikä mennyttä" sanonta taas kertoo, että sun kannattanee erota, jos haluat rakkautta ym. elämääsi!

Haluaisin sanoa teille kaikille eroa harkitseville,että harkitkaa tarkoin! Olkaa valmiita siihen totuuteen,ettei uutta suhdetta enää löydykään ja joudutte elämään lopun elämää yksin.Vain murto-osa eronneista löytää uuden hyvän suhteen.Osa pettyy,kun saakin huonomman suhteen entisen vähän tylsän,mutta tutun suhteen tilalle.
Kun itse erosin,tein selväksi,että elän lopun elämääni yksin.Eli en edes etsi suhdetta enää.Ex löysi 2 kkn päästä erostamme uuden naisen,ovat menneet vuoden päästä naimisiin ja arki on tullut siihenkin suhteeseen.
Jos eroa harkitsee,kannattaa rauhassa miettiä asioita,puhua keskenään ja asua vähän aikaa erillään.Jos kyllästyminen tai vieraantuminen on syy eroon,kannattaa kuitenkin vielä etsiä sitä kadotettua kipinää.Eri asia on alkoholi,väkivalta ym raskaammat eron syyt.Karu totuus on,että jokaiseen suhteeseen tulee arki.Sitä rakkauden kipinää on vaalittava ja otettava aikaa itselleen ja parisuhteelle.
Ap:lle,mieti tarkkaan ratkaisuasi.Luepa täällä noita eronneiden ihmisten tilityksiä ja joskus epätoivoisiakin yrityksiä etisä uutta suhdetta.Ei tod helppoa näin 50 enää kelvata kellekään tai kelpuuttaa ketään:)

No, eikös se siinä sitten tullut hoidettua se ihmisen tehtävä. Lapset tuli tehtyä.
Mitä sen jälkeen kun lapset kasvavat, sitä joko jatketaan tai ei jatketa. Ei sillä ole merkitystä onko mitään yhteisiä harrastuksia tai muuta, mutta loppujen lopuksi se puoliso saattaa kuitenkin olla se kaikista paras kaveri.

Tuo kuullostaa omalta tulevaisuudeltani. Olen itse 26-v mies ja ollut puolisoni kanssa 7 vuotta jossa meille syntyi lapsi 4 kk sitten. Aika varhaista vielä arvella mihin suuntaan meillä kallistuu, mutta voisin veikata että sama toistuu kuin sinullakin.

Tsemppiä vaan sinulle, mihin ratkaisuun päädytkin.

Muistuttaisin kyllä vielä siitä, että on valtavan ihanaa, kun sinulla on kumppani, jonka kanssa on läheisyyttä, hellyyttä ja seksiä mielinmäärin.

Mieti, paljonko olet valmis tekemään, että sen saisit. Mitään takeita sille ei ole, että sen saavutat, mutta joskus jo lupaus siihen on kyllin suuri asia.

Itse kadun vain sitä, että en lähtenyt jo aikaa sitten ja tuhlasin vuosia huonossa suhteessa.

Tuttu tarina, mutta voivat nuo osat olla toisinkin päin. Ainakin meillä on. Huomaan, että olen nainut itselleni isän, enkä aviomiestä. Mieheni nalkuttaa, valittaa ja marttyyrisoi kaikesta. Rakkautta liitossamme ei enää ole. Iät ja suhteen kestokin sama kuin teillä, lapsia eri lukumäärä. Voisiko olla näin, että olen vaan valinnut rinnallinen aivan väärän ihmisen? Mitä pitää tässä vaiheessa laittaa etusijalle, lapsetko aina? Olisin jo valmis luovuttamaan.

Tämähän kuulostaa ihan avioliitolta.

Olen ollut naimisissa alle 10 vuotta ja näin se vain menee ennemmin tai myöhemmin. Mutta jos siedät ihmisenä ja on muuten mukavaa tekemistä, niin kyllä se menee noinkin.

Mikäli eroa pohdit, mieti millaisen vaihtoehdon se tarjoaisi?

Et ehkä osaa enää kaivata sitä pois jäänyttä parisuhdetta, kun olet keskittynyt niin kauan kaikkeen muuhun. Ei ihmekään, jos vaimo ei tunnu enää samalta kuin 10 vuotta sitten. Kokeile järjestää vaimosi kanssa yhteistä aikaa vaikka iltaisin, jolloin voitte tutustua toisiinne ikäänkuin uudestaan. Tehkää asioita, joita ette ole tehneet pitkään aikaan, ja olkaa vain kahdestaan. Ehkä vaimosi löytää itsestään taas sen nuoren ja villin puolensa, Mikä hänellä oli ennen lapsia. Myös parisuhdeterapia voi olla ihan hyvä ratkaisu, jos haluatte mennä pintaa syvemmälle. Taistelkaa avioliittonne eteen, sillä tosirakkautta ei ole helppoa löytää.

Älä lyö hanskoja tiskiin, jotain teillä on vakan alla kun muksuja on siunaantunut. Tunnustan kyllä, että lapsistani jokainen on nukkunut laitokselta asti eri huoneessa, koska en muuten olisi nukkunut ikinä, vaan kuunnellut hengittävätkö. Hengitys oli jokaisella keskosellani teho-osastosyy.

Toivon, että jaksat jatkaa. Entä jos hommaat salaa muksut muorilaan, tai kummeilleen yökylään, ja vaimon kanssa kaksin vaikka pitkän kaavan mukaan syömään?

Virkisty vieraissa.

Suurin virhe, että parisuhde laitetaan "hyllylle" ja kullannupuille annetaan kaikki energia ja huomio! Parisuhde kuolee varmasti!!! Lasten ei pidä saada olla jalustalla ja palvonnan kohteena. Heistä tulee itsekkäitä ja itsekeskeisiä nössöjä. Niiden pitää joutua tilanteisiin, jossa vanhemmat ottavat aikaa toisilleen ja lapset odottavat vuoroaan niin kuin muissakin elämän tilanteissa on tehtävä. Lapsille ei edes pidä näyttää sitä, että ne on ykkösiä ja Kaikki muu tulee sen jälkeen vaikka näin olisikin. Pitää opettaa miten maailma pyörii. Kenenkään navan ympärillä se ei saa pyöriä vaikka Rakkaus olisikin suurinta laatua. Kenenkään ei pidä uhrata omaa elämäänsä toisen puolesta, ei edes lastensa. Jokainen elää täällä oman elämän ja oppii erilaisia asioita. Lapset ovat vain lainassa ja niille olisi tarkoitus opettaa miten omat siivet kantaa mahdollisimman vahvasti. Parisuhde pitäisi olla ikuista, turvallista ja ihanaa elämän loppuun asti. Nauti elämästäsi ja kysy sydämeltäsi mitä todella haluat loppu elämältäsi! Näyttää siltä, että vaimosi ei ole osannut elää parisuhteessa vaan elää lastensa kautta ja saa tyydytyksen siitä, että on muka täydellinen äiti. Parisuhde on kivijalka kaikelle muulle ja se pitää olla kunnossa, sen jälkeen jaksaa antaa myös aikaa lapsilleen oikealla tavalla eikä tarvitse esittää marttyyria. Panostakaamme siis parisuhteeseen!!!

Kuulostaa liiankin tutulta. Parisuhde katoaa ellei sitä osaa jollain tapaa vaalia vaikka onkin aina mukamas huono hetki sen vaalimiseen. Hoidettavia asioita on jonossa asti eikä äitikään pääse helpolla. Meillä oli sama juttu kotona ja vaimolla oli seksin korvikkeena vielä suklaa - siitä tulee samoja mielihyvän aineita aivoihin kuin seksistä - no arvaa miksi kaupat on täynnä suklaapatukoita!

Luin hesarista artikkelin missä luki, että oliko apinoillankin loppuu parisuhde kun koskettelu loppuu koska koskettelusta tulee oksitosiinia. Äiti saa oksitosiininsa lapsen koskettelusta ja hoivaamisesta sekä suklaasta - mies seksistä ja koskettelusta mutta ei oman käden koskettelusta - siinä onkin tulenarka tilanne koska itsellä yksin jääminen toi myös raivon puuskia. Sitten tilanne olikin entistä pahempi ja olin täysin aseeton kun vaimo sanoi, että pakko hoitaa lapsia ja kotia vaikka mielestäni autoin kanssa.

Mies jää auttamatta sivuun jos ei ole jotain yhteistä harrastusta, jonka nojalla on pakko olla kahdestaan. Sitä ei tajua ennenkuin asiat on jo katkeruuden asteella. Nykyään pikaruokakulttuurissa pitäisi sitten kait lähteä pois jos tilanne ei miellytä mutta ei ole kivaa myöskään menettää lapsia kun miehellä ei ole siinä mitään oikeuksia vaikka elämme vuotta 2011 ja ulkomailta tulevilla kerjäläisilläkin on enemmän oikeuksia.

Itse jouduin noidankehään näiden asioiden takia ja minua alettiin pitää jo turhaan raivoavana hulluna kun turhauduin puhumaan fiiliksistä, kun ei niitä noteerattu ja oon vain pervo mulkku kun tarvin seksiä pysyäkseni järjissäni.
Mies on täysin aseeton kun vastassa on lapsia hoitava äiti koska sitä vastaan ei voi esittää argumentejä - äiti käyttää lapsia kilpenä ihan kaikessa mistä ei innostu.

Olin jo menossa hutsun luokse koska tajusin ettei ole enää muita vaihtoehtoja, mutta näin mielessäni sen että jään kiinni enkä saa silloinkaan ymmärrystä mihinkään. Silloin olen vielä mulkumpi ihminen ja mahdollisen eron jälkeen äiti sanoo lapsille "kuinka isä juoksenteli huorissa kun äiti vaihtoi vaippoja". Olin ansassa ja olin valmiina vetämään moottorisahalla talomme kumoon. Aggressiivisuus tulee kun muut keinot on käytetty ja turhautuu. Sain sellaiset riidat aikaiseksi, että lopulta joku ulkopuolinen keksi ratkaisun antaa parisuhdeterapeutin sanoa mielipiteensä. Aloimme käymään sellaisessa ja pikkuhiljaa sisälle jäänyt katkeruus alkoi tulla sanoina. Pääsimme lopulta rakentamaan parisuhdetta ihan uudestaan ja pikku hiljaa aloimme tulla pois "isän" roolista ja "äidin" roolista. Asiat ovat nyt helpottaneet mutta tajuan, että sisääni jäi sellainen katkeruus ja yksinjääminen, että en tiedä saadaanko sitä korjattua - päivä kerrallaan. Äidin roolikaan ei ole helppo ja äiti joutuu hoitamaan enemmän asioita kuin mitä mies edes tajuaa - mutta silti päivä kerrallaan.

Lapset ehdottomasti omiin sänkyihinsä, DR.Philistä ensimmäinen opittu asia.

Ihastutaan,aletaan olemaan,lissäännyttää ny kumminki ku sulla kello tikittää,mie pääsen tehtaalle,teen tuplavuoroa että saadaa kämppä maksettua,sie valvot klapin kans,vieraannutaan toisistamme,tehas siirretää prasihliaan,pankki myypi asunnon pilkkahintaan,mie alan taas juomaan,sie lähet ku et kestä sitä ryyppäämistä ja mie menen hirtheen..Hyvää perjantaita! Varokaa muuttujia!

niinpä. lapset on rakkaita, mutta ne eivät koskaan saisi mennä parisuhteen edelle. se on hyväksi niille lapsille itselleenkin.

"Voiko yleensäkään parisuhdetta laittaa "hyllylle" lapsien ajaksi ja ottaa sen takaisin joskus sitten vuosien jälkeen ja elää kuin tuota aikaa ei olisikaan ollut?"

No ei näin tietenkään voi tehdä tai voi, mutta se ei tule onnistumaan. Luulisi että jokaisen, vaimosikin, järki sen jo sanoisi. Seksistäkin parisuhteessa sanotaan, että jos on pitkää taukoa niin aloittaminen ns. uudelleen voi olla todella vaikeaa jo jonkun ajan päästä.

Sitä on vaikea ymmärtää mitä on toisen päässä, mutta jos miettisin itseäni vaimosi tilanteeseen niin se kertoisi sen, että en oikeasti ole ollut kiinnostunut parisuhteesta vuosiin ja lapset on vaan hyvä tekosyy lykätä yhteistä aikaa hamaan tulevaisuuteen. Koska jos rakastan miestä, huomioin häntä ihan samalla lailla päivittäin kuin lastakin! Ei rakkautta ja hellyyttä yms. voi laittaa tauolle siihen asti kunnes lapset on isoja - ellei sitten ole kyse ettei sitä välittämisen/rakkauden tunnetta enää ole...! Eihän lapset muutenkaan koko aikaa jaloissa ole, joten aikaa _luulisi_ kyllä löytyvän kahdenkeskisellekin ajalle.

Tutun kuuloista tekstiä. Omalla mutullani veikkaisin, että varmaan 80% parisuhteissa tapahtuu tuo ilmiö ainakin jossain muodossa. Omaa tuttavapiiriäkin kun kuuntelee, niin harva löytää sellaisen naisen joka on ”seksipeto” koko elämänkaaren – tosin on niitäkin.

Meillä lasten ollessa pieniä seksiä ei ollut käytännössä lainkaan. Minä olen sitä mieltä, että seksi kuuluu parisuhteeseen, eikä parisuhde toimi ilman sitä. Yritin houkutella vaimoani mukaan milloin mihinkin leikkiin, mutta tuo ”mamma-asenne” oli pahimpina vuosina niin pinttynyttä, että kahdestaan kylpylälomallakaan seksi ei sujunut. Vaimollani ei myöskään koskaan ollut halua tyydyttää minua, vaikka sitäkin varta vasten pyysin. Keinoja siihenkin kun on niin monia.

Minulle kävi ns. klassiset. Työmatkalla päädyin sänkyyn toisen naisen kanssa. Siitä alkoi miltei kahden vuoden salasuhde työkaveriini ”Minnaan”, joka päättyi vasta hänen vakiinnuttua parisuhteeseen. Pettämisen halua minulla ei koskaan ole ollut, mutta seksin halu kylläkin. Tämän salasuhteen jälkeen yhden yön juttuja ja muutamien kuukausien salasuhteita on ollut enemmänkin. Yhdessä välissä kun mitään säpinää ei ollut, käytin myös muutaman kerran maksullisia palveluja.

Olenko tehnyt oikein – no en tietenkään ole. Parisuhteessa ei saisi pettää, mutta parisuhteessa pitäisi olla myös seksiä. Lastemme kasvettua huomasin ihan saman mitä sinäkin: en enää halunnutkaan vaimoani. En osannut enää nähdä häntä seksikkäänä tai viehättävänä, vaan näin hänet edelleenkin äiti-hahmona. Erosimme ja jäin sinkuksi. Ajattelin etten koskaan edes tarvitse parisuhdetta, koska seksin tarpeen olen onnistunut tyydyttämään parisuhteen ulkopuolella ennenkin. Ehdin kuitenkin olla sinkkuna vain vuoden, minkä jälkeen kohtasin ”Minnan” uudestaan. Hän oli eronnut ja meidän yhteinen taipale sai uuden mahdollisuuden. Nyt olemme olleet yhdessä 3v, joista kaksi jo kihloissa. Naimisiin en enää toista kertaa mene.

Minunkin elämäntarinallani olisi voinut olla toinen kohtalo, mutta siihen olisi tarvittu läheisyyttä ja seksiä. Minun olisi pitänyt voida tuntea itseni oikeasti mieheksi ja vaimoni olisi pitänyt tuntea itsensä myös seksuaaliseksi naiseksi. Näiden puuttuessa suhde ei kerta kaikkiaan toimi. Nyt olen suhteessani onnellinen, mutta olisihan se ollut hienoa että elämäni isoin nuoruuden rakkaus olisi kestänyt loppuun saakka. Mutta ei tämä elämä tunnu olevan aina prinsessasatua.

Minä menin naimisiin vanhemmalla iällä, eikä liittoon ole vielä kertynyt kovin montaa vuotta. Johtuneeko siitä, että on jo nähnyt elämää paljon (myös kaikki kurjat puolet), että ajattelen avioliitosta toisin. Minä elän myös omaa elämääni, vaikka avioliitossa olenkin. Muiden silmissä voi näyttää, että olemme todella vähän mieheni kanssa tekemisissä, mutta tässä vaiheessa ja iässä en enää etsi sellaista suhdetta, että kaikki pitäisi jakaa miehen kanssa. Minulla on hyvä asua meidän talossa, saan mieheltäni tukea, jos tarvitsen, mutta muuten kumpainenkin tekee omia juttujaan - tietysti myös toista kunnioittaen ja kuunnellen. Kaiken ei tarvitse aina olla yhteistä. Entä, jos keskittyisit välillä vaikka uuteen asiaan (ehkä joku harrastus) ja antaisit ajan kulua. Jospa te löytäisitte uudelleen yhteisen sävelmän, varsinkin sitten, kun lapset ovat jo omillaan.

Vähän tähän tyyliin on käynyt meilläkin - ja erottu on. Mutta onhan parisuhde muutakin kuin vain sitä seksiä, tai ainakin sen pitäs olla!! Ihmiset kun lakkaavat välittämästä omasta itsestään ja/tai arvostamasta kumppaniaan, niin silloin mennään metsään... Ja kyllä se rakkauskin voi loppua!

Itse olen eronnut pari vuotta sitten. Eron syy oli miehen alkoholisoituminen, jota hän ei myöntänyt eikä halunnut hakea apuakaan, kun ei ollut mitään ongelmaa. Känninen isä kotona, välillä poliisit oven takana tuomassa miestä kotiin ym. saivat minut lopulta hakemaan eroa... ei ollut muuta vaihtoehtoa...
Kuitenkin olen sitä mieltä, että ero ei ole mikään suositeltava vaihtoehto!! Niinkuin täällä jo joku aikaisemmin kirjoitti niin se on vaihtoehto silloin kun avioliitossa on alkoholin, väkivallan (psyykkinen/fyysinen), pettämisen, insestin tms takia ongelma eikä sitä pysytä ratkaisemaan...
Parisuhdetta pitää hoitaa!!! Välillä se on hankalampaa varsinkin kun lapset ovat pieniä. Pieni irtiotto arjesta kahdestaan olisi varmaankin paras vaihtoehto jos sellaisen saa järjestettyä. Eräs ystäväni sanoo aina niin, että kun vanhemmat voivat hyvin parisuhteessaan niin lapsillakin on hyvä olla. Minusta se on niin hyvin sanottu.!!! Uuden suhteen aloittaminen ja hyvän kumppanin löytyminen on todella vaikeaa... olen saanut sen itse todeta. Raskainta tässä on se, että ainakin minä kaipaan toista aikuista rinnalleni joka suhteessa.....

Hei hyvä mies!
Nyt on kiire, ravistele vaimosi. Olin yhtä tyhmä, kuin sun vaimosi, kasvoimme erilleen.Näin meni 15v. Miehellä on suhde, vasta hiljättäin sain tietää tästä. Tämä ollut sokki minulle. Ero on ehkä edessä. Mutta vasta nyt huomannut miten paljon häntä kaipaan ja rakastan. Antaisin kaikken, että tilanne muuttuisi.Hän on ETUSIJALLA, eikä lapset. PUHUKAA TOISILLE MILTÄ TUNTUU
Tv: kantapään kautta oppinut

Kuin lukisin omaa elämänkertaani.. Tässäkin osoitteessa pähkäillään saman asian kanssa: jatkaako vai ei? Ristiriitaiset tunteet syövät syvältä. Koko olemus huutaa muutosta, mutta samalla pelottaa niin pirusti. Sisko ja veli- suhde ei enää jokatapauksessa tyydytä. Myönnän, että 40v kriisikin on päällä ja potkii muutoksen tekoon. Mikä lie sitten lopullinen sysäys? Useinhan se on uusi rakkaus, mutta pitäisi tehdä päätös ennen sitä, ettei joudu sitten syntipukiksi, niinkuin yleensä käy. Jahka jahka, päättämättömyys on hirveintä! (nainen päälle 40v, 2 lasta, naimisissa vielä?)

Yksituumaisuutta.

Olin itse katkerasti kokenut omien vanhempieni riitaisuuden jonka vuoksi pidin vanhempien hyvää, tyytyväistä parisuhdetta lasten onnen perustana.

Vaimo totutti lapsemme jo muutaman kuukauden ikäisinä nukkumaan kohtalaisen pitkät yöunet.
Kyllähän ne kävelemään opittuaan usein, aamulla herätessään tulivat nykimään täkkimme kulmaa mutta ei juuri koskaan iltaisin.

Tenavat olivat 2 ja 4v muutaessamme rinnetaloon. Lasten makuuhuoneet ja WC olivat alakerrassa.
Välttääkseni takalukituksen siirsin alakerran vessan lukon oman makuuhuoneemme oveen ylös ja valistimme penskoja punaisen värin merkityksestä.
Kertakiljumisten jälkeen saimme viikonloppuaamuisin olla rauhassa tenavien katsoessa pikkukakkosta tms.

Mielestäni vanhempien onni on myös tenavien tasapainoisuuden tae!

Seksikuolema vai seksielämä?

Kirjoitin jutun aikoinaan tuonne S24:lle

Näyttää herättäneen hieman keskustelua...

http://keskustelu.suomi24.fi/node/925048

Turhaa puhua mistään seksielämästä! Heti kun akka söi myrkkyä jota myöskin hääkakuksi kutsutaan ja sai lapsia, niin pihtaus alkoi ja sitä onkin jatkunut jo yli 10 vuotta! Ei pärjäisi ilman vierasta pillua, mutta tahtoo ne tunteet tuollaiseen puolisoon sammua... Onhan se lasteni äiti ja ihana sellainen, mutta itsellenihän minä sen otin eli muistaisi minuakin vielä kun rakkaudesta kerran naimisiin mentiin. Ja sinä moralisti: älä ala jauhaa paskaa mistään uskollisuudesta tai muusta huomioonottamisesta!
Pihtari mikä pihtari ja vieköön sokerikuppinsa taivaaseen ja kiittäköön lainasta, jospa ne siellä sitten hoonaisi maallisen vaelluksen edestäkin!

vituttaa

Miksihän naiset kuvittelee aina että heidän pitää olla kaiken maanittelun kohteena ja HEITÄ pitää höynäyttää ja hyvitellä ja maanitella, jotta he armeliaasti suvaitsevat antautua jopa sänkyleikkeihin? Ja kaiken vaivan palkaksi saat lähes poikkeuksetta pakit! Tämä kun toistuu muutaman kerran niin tuleepas mieleen, että sokerikuppeja on maailma täynnään ja aika löysillä puheilla...Ei tarvii mielistellä eikä kulkea kerjuulla! Eikä tule pakkeja kuin korkeintaan ainoan kerran!

Jos jo alussa osoittaa pillullakiristämisen oireita, niin kyöpelinvuorelle vain! Itse otin akan joka saatana pihtaa koko ajan ja vierasta pitää etsiä ja välillä maksullistakin. Syyttäkööt s..tana itseään jos tuntuu ettei oikein enää synkkaa...Ei sen römpsä niin kummoinen sokerikuppi ole mutta kun siihen aikoinaan vähän ihastuikin ja rakastuikin, niin voishan sitä vielä kurmoottaakin vanhalta muistilta. Oli se alussa aika näpeä nussimaan ja ulvoi kuin syötävä kun parrua syötti perästäpäin, mutta on äänet sänkykämmarissa menneet akan kuorsausääniksi!

Mieti siis kahdesti ja ajattele vielä kolmesti ennenkuin alat!

Ei sitten tarvitse katua!

Pitkästä aikaa vilkaisin tänne ja yllätyin kun samaa ketjua vielä pyöritellään täällä.

http://keskustelu.plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/parisuhteessa/1498207/seksikuolema-vai-seksielama/

Joku tuolla kysäisikin että mistäs se pihtaaminen alkoi ja niin siinä kävi että lasten laittoon se seksi loppui. Ensimmäistä tehtäessä toosaa tuli ihan viikottain vielä raskausaikanakin mutta siihen se lopahti. Imetti vuoden ja oli jalat ristissä milloin milläkin verukkeella. No imetys lopahti vuoden jäleen ja alettiin suunnittelemaan toista. Akka tuli päivittäin astuttavaksi aina kun oli tärpit keleissä. Harmi vain että sekin lysti jäi pariin kuukauteen ja ressu oli ladattu taas.
Sen jälkeen sitä on sitten toista vuotta ilman ja nyt nuorimman ollessa pari vuotias niin akka äityy oikein antamaan kerran kesässään. On siinä se hyvä puoli ettei väljy tavara mutta vähän huolettaa että ehtii akka aivan lakastua ja taidot ruostua itseltäkin kun ikää on vielä alta 50 mittarissa.

Tuo teksti olisi voinut olla minun ex-miehen kirjoittamaa. Niin tuttua kaikki, tosin meillä pitempi liitto koska ensimmäinen lapsi tuli vasta 17 yhteisen vuoden jälkeen. Ja lasten tultua minusta tuli pelkkä äiti, se on häpeäkseni sanottava. Ajattelin että olemme saaneet elää kahdestaan niin pitkään ja jaksamme odottaa kahdenkeskistä aikaa, läheisyyttä ja seksiä kyllä ihan rauhassa kunnes lapset ovat kasvaneet. Minä olisin kyllä jaksanut odottaa mutta mieheni ei. Hän löysi läheisyyttä, seksiä ja lopulta rakkautta muualta ja erohan siitä tuli.

Minä olisin toivonut että mieheni olisi edes kerran sanonut ettei hän ole tyytyväinen tällaiseen elämään. Mutta missään vaiheessa hän ei sitä sanonut, uppoutui vain entistä enemmän töihinsä ja lisäsi harrastuksiaan. Toki olisi pitänyt siitä tajuta että jossain mättää mutta olin niin keskittynyt äidin rooliini että miehen poissaolo ei minua haitannut.

Toivottavasti sinun vaimosi on viisaampi ja haluaa säilyttää parisuhteenne.

Moi !
Kyllä tuttua tekstiä oma liitoni kauutui juuri tuohon en jaksanut enään
Puhui mitä vaan tia teki niin aina sama tulos .
Paaloin loppuun siinä suhteessa

Olen 52v Nainen ,tiedän tarkalleen mistä puhut ja olet kokenut . Itse erosin kun lapset olivat lähe sen verran isoja että ymmärsivät tilanyee. Lapset lanoivat ,että miksi et äiti lähtennyt aiemmin .. koska huomasivbat minun tuskan ..... Sen takia olen sitä mieltä ,että jos odottaa lasten kasvavan niin teet itsellesi väärin ja ei se auta ketään ,jos tunteen ovat menneet niin ei niitä korjata käsiä napsauttamalla . Mieti tarkkaan oletko onnellinen ja tee ratkaisu .Jo oman itsesi kannalta se on tärkeetä ........... Elämä on vain sinun käsissä ......

Joo näin meilläkin meni.Se tästä vaan on unohtunut että kyllä sillä "äidillä "oli seksiä,ei vaan aviovuoteessa. Miettikääpä hyvät kotitöitä tekevät isät kuinka useasti useasti marttyyriäiti käy "tyttöjen" kanssa ravintolassa.
Näin jälkeenpäin sanottuna en olis ikinä meilläkään uskonut.

Yleensä ohitan kaikenlaisen kirjoittelun yleisille palstoille,mutta tämä aihe on niin lähellä sydäntäni ja läpikäytyä . Noita samankaltaisia syitä ja seurauksia tulikin melkein jokaisen kokemuspohjalta ja ohjeita laidasta laitaan jatkaakko vai luovuttaakko?Minä päädyin jatkamaan,olinhan luvannnut alttarilla niin myötä kuin vastamäessä rakastaa.Rakkaus se on se ISOIN JUTTU mitä voidaan pantata,piilottaa,lokeroida,salata,unohtaa...Siinä arjen pyörityksessä se rakkauden näyttäminen puolisolle on niitä viimeisiä asioita ja kun näin kuluu kuukausia ja vuosia,seuraa mukana muunlaiset tunteet ja vyyhti on valmis.Kun mun rakkausvyyhtini oli niin kireällä etten voinut enää hengittää,oli pakko tulla "kaapista ulos" ja myöntää että nyt ollaan pahasti solmussa.Minä ja aviomieheni olemme löytäneet ihanasti toisemme,mutta se VAATI sen ,että opettelimme kuuntelemaan oikeasti toisiamme,antamaan tunteelle aikaa niin henkisesti kuin fyysisesti,arvostamaan ja kunniottamaan kummankin tarpeita,antamaan anteeksi pienet ja suuretkin virheet ja rakastamaan ehdoitta.
Ja opetelkaa laittamaan joka päivä juuri sitä partavettä tai parfyymiä josta puolisonne pitää!

Voi miesparka...kyllä mä sut kuntoon hoitaisin, käden käänteessä :)

Itsellni kävi samoin kuin aloittajalle. Läksin suhteesta ja nyt poikamiehenä ilman parisuhdehelvettiä.

Valivali, taitaa sinun vaimollakin olla aika vaikeaa, kun nyt olisi vihdoin aikaa ei pikkumies haluakkaan. Parisuhteen eteen voit myös sinä tehdä jotakin, eli jotain muuta kun valittaa täällä, tunteitakin voi herätellä eikä vain vinkua etten nyt haluakkaan.

ihmeellistä että juuri tuossa ulkona kun olin niin ajattelin vanhempieni suhdetta ja sitä että se vaikuttaa tosi.. tältä ja surulliselta. Nyt kun löysin tämän niin tämä vastaa täydellisesti isääni..

Moikka. Olin itse samassa tilanteessa. Exä oli kuin vieras, ystävä, kaveri. En halunnut häntä, en kaivannut häntä, en ottanut mukaan mihinkään. Huomasin hänen jopa ahdistavan toisinaan olemassaolollaan mua =/
Minulla oli nettiterapeutti jonka kanssa juttelin pitkiäkin aikoja, kunnen päätös kypsyi sisälläni. Olen nettiterapeutilleni kiitollinen kaikesta avusta. Sillä ilman häntä olisin ehkä tehnyt liian hätiköityjä päätöksiä.

Tässä osoite sullekkin jos kiinnostaa www.anna.ajatukset.fi

Voimia sulle minkä tahansa onkaan päätöksesi =)

Tosi viisas kirjoitus, ja hyvä että toit asian keskusteluun!

Mielestäni olette molemmat toimineet hyvin, pitäneet toisistanne ja lapsistanne huolta. Se on perheen alkuperäinen tarkoitus.

Itse naisena sanoisin, että olet ehkä liikaakin mennyt vaimosi ehdoilla. Lisäksi nykyään lasten eteen tehdään vähän liikaakin, ja tarkoitan ns. curling vanhemmuutta. Vanhemmuus nähdään siinä suorituksena, jota voi aina hioa, loputtomiin. Se on selvä, että parisuhdehan siinä kärsii.

Kirjoitit hyvin tarpeistasi, ja ne ovat todella inhimillisiä ja oikeutettuja.
Luulen, että nyky-yhteiskunnan perhe-vaatimukset "kastroivat" miehet ja laittavat miehet ensimmäisenä lankulle. Perheessä/laumassa pitää olla aina joku johtaja, joka ohjaa ja määrää suunnan. Mielestäni miehiset hyvät ominaisuudet on hyllytetty. Tuloksena on, että kukaan ei tiedä missä mennään, eikä kukaan voi hyvin. Kaikki on näennäistasa-arvoista ja demokraattista, kuitenkin jossain mättää. Loppupelissä lapset määräävät perheen agendan, ja he oppivat oudon valtapelin ja itsekkäiksi.

Voit siksi huonosti, koska omat miehiset tarpeesi eivät tyydyty. Eivät ne voi tyydyttyä, jos et saa olla miehen roolissa perheessäsi. Miehen rooliin on aikojen alusta asti kuulunut päättää asioista.

Sanoisin jonkinlaisena ohjeena, että löydä oma miehisyytesi ja tuo se takaisin perheeseesi. Ota ohjat.

Näin se vaan on valitettavan monessa perheessä . keskustelupalstoilla miehet etsivät n aista ym ja valittavt että kun kotona niin ja näin että ei saa vaimoltaan mitään ja välit etäääntyneet , sitten ei uskalleta erota kun lapset ja lapset . Valitettavan moni avioliittto kärsii samasta ongelmasta. Puhuminen ei auta jos ette pysty puhumaan järkevästi ja jos ette ole samaa mieltä asioista. Lapsia ei saisi laittaa parisuhteen edelle vaikka ne tärkeitä ovatkin . Jostan aina vaan pitäisi löytää aikaa parisuhteelle ja sen hoitamiseen . Luulisi lapsien myös kärsivän isän ja äidin tulehtuneesta ilmapiiristä , tai ainakin aistivan sen . Eikö isän ja äidin pitäisi näyttää mallia lapsille ainakin sitten jo kun lapset ovat murrosiässä että esim mikä on parisuhde ja miehen ja naisen välinen suhde . Sinulla ei vissiin muuta mahdollisuutta ole kuin sanoa että lähdet ja haet eroa
niin vaikealta kun se tuntuukin ...

- Kannustan hakemaan apua esim. Perheneuvolasta, Perheasiainneuvontakeskusksesta, jos puoliso ei lähde mukaan sinne voi mennä yksinkin. Että pääsee eteenpäin elämässä. ( - Olisipa minulla ollut noin mukava mies, olisi halunnut läheisyyttä, hellyyttä, seksiä --- tervettä aikuisten välistä vuorovaikutusta---). Jos parisuhteessa käy niin, että toinen ei suostu ottamaan askelta eteenpäin yhteisen hyväksi, ei suostu esim. parisuhdeterapiaan yms. on siitä kuitenkin toiselle, itselle apua. Kun itse saa apua, on eväitä elää eteenpäin. Aika näyttää miten. Toivotan onnea teille, että parisuhteenne pelastuu. Ne kun eivät ole "tuolta torilta noin vain haettavissa". - Elämän onnellisuuteen voi onneksi vaikuttaa itse, niin paljon.

joo lopettakaa valitus tehkää jotrain jos vaimosi ei halua sinua ota ero ja häivy ei siinä terapeuttia tarvita vaimosi ei varmaan halua sinua on kyllästynyt ja odottaa vaan et lähdet ja jatkamalla suhdetta lapset kärsivät enemmän lapset vaistoaa vanhempien tunteet ja oppivat teiltä et kumppania ei tarvi kunnioittaa ,läheisyyttä ei tarvi olla isona alkoholisoituvat kun ovat tunne köyhiä EROTKAA jo

Omituista. Aina kun luen jotain tällaisia tekstejä niin ihmettelen, eikö ihmiset tajua etukäteen että noin usein käy? En ole tarvinnut omaa perhettä tajutakseni, että lopulta elämä on jotakuin tuollaista kuin aloittaja kirjoitti. Toisaalta varmaan hyvä että kaikki eivät tajua, niin ihmiset eivät lopu - ja toisaalta minulle ei niin väliks vaikka loppuisivatkin :))) Teille muille se on kai tosi tärkeetä että on sitten on "joku joka välittää vanhana" - olkoonkin että se lapsi tai ne lapset voivat kuolla ennen sinua. Ja olkoonkin, että ne lapset usein muuttaa aika kauas eivätkä ehkä olekaan sinua varten kun tulet vanhaksi.

Aloittajan tekstissä korostuu myös tuo naisen seksihalujen olemattomuus. Olisi kamalaa olla haluamatta seksiä. Lasten saanti kai muuttaa hormonitoimintaa ja hoivavietti tappaa "raa'an" seksuaalisuuden, josta hoivavietti on kaukana. Seksihalu on äärimmäisen itsekäs halu "No matter who dies in the middle of the fuck" Joku artisti lauloi joskus noin. Se on hyvin sanottu. Kun haluaa orgasmin, on ihan sama, vaikka maailma heittäis häränpyllyä ympärillä. Siksi kai naisen hormonitoiminta "ohjelmoi" kehon kauas itsekkyydestä ja valaa sen siihen "äitiolemukseen" - jota minä vihaan, vihaan niin paljon, että se kammottaa.

Jotenkin hyväksyn nykysin ympärilläni "äitiolemuksessa" piipertävät naiset. Pakkohan sen on, koska se on luonnollinen prosessi. Mutta jotenkin kammottaa se heidän tietämättömyys mistään muusta.

Toisaalta kammottaa minua ne miehetkin, jotka eivät tajua sitä hormonien aiheuttamaa "äitiolemusta". Tuossa oli aiemmin viestiketju, jossa miehet uhosivat että jos ei viimeisillään raskaana oleva nainen anna panna, niin he hakevat teinikissoja lähibaarista. Siis sen lisäksi että sillä naisella on omat halut menneet ja että hän kokee pahoinvointeja yms. tuskaisia oloja sen raskauden takia, niin kaiken sen lisäksi naisen pitäisi irvokkaasti palvella miehensä seksitarpeita. Ei ihme että kuvottaa. Miten joku voi vajota tuollaiseen tilaan? Joku ihan viisaskin nainen?

Tämä aihe on todella niin ikävä. Valtaosa ihmisistä menee ihan omaehtoisesti hankkimaan lapsia. Ja mitä nämä lapset sitten tekevät? Ajavat mopolla, ajavat autolla töistä kotiin, stressaantuvat, masentuvat, syövät masennuslääkkeitä, sairastuvat, miellyttävät muita, ja saavat omia lapsia - jatkamaan kaikkea tuota, missä ei mitään järkeä. Muistan esim. oman vesirokon. Se oli järkyttävä. Paiseita joka paikka täynnä, itkua, huutoa, polttoa... En voisi kuvitella tuottavani tänne vielä jäkeläisiä kokemaan tuonkin lastentaudin. Vesirokon sairasti ainaki minun aikana kaikki. En tiedä rokotetaanko siihen nykysin. Toivottavasti ei kun rokotuksesta voi tulla jotain vielä pahempaa kuin itse vesirokko (viittaan sikapiikkiin ja narkolepsiaan).

Juuh että siinä teille, pieni iltapala.

Yhteistä aikaa ilman lapsia! Lähtekää pienelle viikonloppureissulle, olkaa yötä hotellissa, syökää ravintolassa, käykää tanssimassa/konsertissa/keikalla/tms. Ja puhukaa, syyttelemättä, PALJON. Me ollaan oltu yhdessä vasta 11 vuotta, lapset on pieniä mutta meillä menee paremmin kuin koskaan, huonostikkin on mennyt mutta periksi ei ole annettu.

ja parisuhteessa kannattaa ajna miettiä väliajoin , mitä on meillä tällä hetkellä tärkeää..Minkälaiset tarpeet meillä nyt on..Ihmiset muuttuu , parisuhdettakin pitää väliajoin päivittää..mutta ei siirtää hyllylle

"Perhe on ollut tärkeä ja siihen on panostettu."

Ei pidä paikkansa. Olette satsanneet lapsiin, ette perheeseen. Perheeseen kuulutte te myös.

Vaimosi 'mamma'-asenne on väärä, jos pyrkii säilyttämään myös parisuhteen.

Näet yleisesti ottaen koskaan missään ei auttajan tule uhrata itseään niin, että menettää auttamiskyvyn. Oletteko sen kyvyn menettämässä? Erossa sitä kykyä ei ole.

Toinen pointti on, että onko se kaikki mitä lapsille annoitte, oikeasti ollut heille tärkeää? Vai luulitteko vain niin? Ja luulivatko lapsetkin, mutta ei lopulta niin ollutkaan?

Vaimosi on luultavasti menettänyt halunsa sinuun kauan sitten, kun on lasten hoito vienyt kaiken innon ja huomion. Se ei ole poikkeuksellista. Kun kiinnostus on mennyt, vaatii viitseliäisyyttä aloittaa uudelleen (vaikkei oikein kiinnostaisi). Kyse on siitä, viitsiiko vaimosi - ja sinä.

Jos teissä on edelleen niitä samoja piirteitä kuin aikoinaan, edes piilevänä, luulisi niiden samojen taas kiinnostavan. Lopulta on helppoa ja vaivatonta yrittää tutustua verrattuna eroon ja sen tuomiin muutoksiin.

Vanhempanakin kannattaa miettiä mitä uhraa ja minkä takia on uhraamassa.

Jep ette ole ainoita. Nainen on erinomaisen hyvä tukahduttamaan oman seksuaalisuutensa lasten vuoksi ja myös sen vuoksi että arjessa ei ole mitään seksikästä. Koti-isi ja siivoava isi on yhtä vähän seksikäs naisen silmissä kuin oma äiti miehen silmissä. Nainen ei voi ymmärtää mitä seksikästä hänessäkään on kun elämä on arkista lasten hoitoja ja miksi mies edes vonkaa? Nainen tuntee itsensä äidiksi eikä rakastajattareksi tai edes naiseksi.
No nelikymppisenä homma muuttuu kun lapset lentää pesästä mutta tuo rietasteluhan on jo myöhäistä sen lasten isän kanssa toteuttaa niinkuin kerroitkin. Nämä asiat pitäisi kai kertoa miehille ennenkuin alkavat perustaa sitä perhettä naisen kanssa jolta odottavat myös parisuhdetta. Ei se mene niin kuin odottaisi. Homma menee näin että perustat perheen yhden kanssa ja kasvatatte kersat isoiksi ja pyöritätte sitä rankkaa arkea. Myöhemmin elät parisuhdetta saitten ihan eri ihmisen kanssa. Todennäköisesti jonkun entisen kotiäidin joka sitten on jo hoitanut omat arkielonsa ex-miehensä kanssa ja heidän tilanteensa oli ihan sama kuin sinun ja sinun lastesi äidin kanssa. Jos sen olisi halunnut menevän toisin olisi sinun pitänyt olla yli-ihminen ja tosimies ja vaimosi taas vähemmän itseriittoinen ja vastuullinen. Naiset nimittäin omivat mielellään kaiken arkisen vastuunkin itselleen ja tukehtuvat tähän tarpeellisuuteensa itse. Mies ei missään nimessä saisi myötäillä naista eikä olla riippuvainen naisesta mikäli haluaa pitä intohimoa yllä. Mies myötäilee jotta ilmapiiri ei kiristyisi mutta nainen pohjimmiltaan kaipaa haastetta mieheltä ja sitä tunnetta että homma toimisi ilman häntäkin. Tuo mies tietää mitä tekee ja haluaa eikä välitä minun nalkuttamisestakaan yhtään eikä edes lähde karkuun sitä. Nainen kaipaa myös sitä että mies jonakin päivänä pysäyttäisi naisen vahvasti ja määrätietoisesti. Järjestäisi lastenhoidon ja ruan kysymättä edes lupaa naiselta ja sitten ottaisi naisen mukaansa ja veisi vaikka autiolle saarelle. Ottaisi naisen sitten siellä rannalla vaikka tämä vähän kiukuttelisikin vastaan. Todennäköisesti ei kiukuttelisi enään kun hommat olisi hoidossa kotona.
Eli siis sinun olisi pitänyt olla yli-ihminen tehdäksesi tuon.

Lapsetkin voivat paremmin kun parisuhde toimii, eli ON LASTEN ETU ETTÄ VANHEMMAT OTTAVAT AIKAA PARISUHTEELLEEN ihan viikoittain! :)

itsellä 25v yhdessä. Kaikki ok tykättiin touhuta kotona punkassa yhdessä, siis vaimon kans. Tais toinen vain tykätä vielä enemmän tosin ei kyllä voi se on mahtavaa puuhaa! Ero tuli pettänyt tuona aikana useamman kanssa tosin kyllä
anto myös kotona! Ehkä kesti ton ajan juuri sen takia jäi kiinni muutaman kerran!
Seksi ihmisen kanssa kenet tuntee tosi hyvin on tosi mahtavaa!!

Ei se aina mee niin kuin elokuvissa. Itellä vastaava tilanne, yhdessä 12v, ja 2-lasta, -4, ja -6 vuotiaat.
Pihtaus alkoi vahhemman syntymästä, ja ei tunnu pehe auttavan. Ite en saa missään nimessä käydä vieraissa, mutta vaimo saat ehdä mitä vaan! Ei tääkään oo reilua. No onneksi on uusi elämä rakenteilla, jääköön paskoihinsa makaamaan, kun on ne siihen laskenutkin! Lapsista pidän huolen, tottakai, ovathan he minu lihaa ja vertani! Mutta euko saa painua huitsin v*ttuun!!!!!!!!!

Ikävää kuultavaa, jos sinusta tuntuu, kuin olisit uhrannut elämäsi lapsille. Lasten kasvun seuraamisen, ja perheen eteen elämisen ei pitäisi tuntua uhraukselta. Sen pitäisi tuntua hienolta, niinkuin mammastasikin varmaan on tuntunut. Palkinnonhan olisi pitänyt olla kaikki ne vuodet perheen parissa. Syy luultavasti löytyy luonteestasi, joka ei ehkä sovi siihen perhe-elämään. Hanki omia harrastuksia, jotka kiinnostavat. Olisi ehkä kannattanut hankkia niitä jo silloin kun lapset olivat vielä pieniä. Vähän niinkuin vastapainoksi. Joskus kun ihmistä kohtaa suuri tragedia niin vasta silloin tajuaa arvostaa sitä, mitä on. Kuulostaa siltä, että et osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on, vaan haluat aina enemmän. Yleistä näin nykyaikana. Koitappa miettiä joka päivä kuinka hyvin asiat kuitenkin ovat. Mieti positiivisesti, ja iloitse niistä pienistä asioista joita elämä tuo. Vaimon pienestä rakastavasta katseesta, lapsien saavutuksista ym. Ehkä se kriisi vielä helpottaa, ja helpottaakin, kunhan aika kuluu.

Sinun elämäsi meni ihan oikein. Ensin on lapsuus, sitten parisuhde, sitten on perhe, sitten tulee vanhuus ja viimein kuolema. Pettymys sinulle tuli siinä, ettet osannut varautua tähän elämän normaaliin rytmiin. Ole iloinen siitä, että koit aikoinaan myös sen parisuhdevaiheen.

"Eikö tässä olekaan se palkinto kaikista niistä vuosista kun laitoin perheen itseni edelle."

Sinä elit oikein. Hyödyn siitä saivat lapsesi. Muuta palkintoa ei ole olemassakaan.

Moips aloittaja :) oletpas saanut "palautetta" jos jonkinlaista.
Kun mietit ratkaisuasi muista, että meillä on vain tämä yksi ja ainoa elämä, ainutkertainen. Joskus ihmisen täytyy olla itsekäs ja ajatella vain itseään, eikä odottaa ihmettä - jota ehkä ei koskaan tapahdu.
Tarinasi oli kuin omani, mutta kääntäen, minä - nainen - halusin samoja kuin sinä vaimoltasi. Mutta ei. Ostin asunnon, keräsin kamppeeni ja häivyin. En ole katunut. Lapsetkin ovat ihan täyspäisiä, vaikka ovat "erolapsia". Kaikkea hyvää, olipa ratkaisusi mikä tahansa.

Ei parisuhde tai mikään muukaan jouda hyllylle lapsen takia. Siinä vain kummankin pitää ymmärtää, että lapsi tarvitsee hoitonsa, mutta vuorokauteen jää monta tuntia aikka myös teille kahdelle.

Sen kuitenkin sanon, että nainen on monesti väsynyt varsinkin loppuraskaudesta sekä synnytyksen jälkeen, hyvä mies ole siinä hetkessä mukana auta kotitöissä lapsen hoitamisessa, pian tämä menee ohi ja parisuhteenne voi alkaa kun ehkäisy on hoidettu kuntoon.

Ja sinä äiti anna lapsi isälle mahdollisimman usein syliin, hän saa paremmin kontaktin lapseen ja haluaakin hoitaa lasta, älä jätä isää ulkopuolelle.
Tarvitaan ajatella asioita, miten jatketaan lapsen kanssa. Lapsi ei todellakaan saa viedä parisuhdettanne eroon. Lasta ei silti tarvitse unohtaa, mutta lapsi nukkuu paljon, sinä aikana on hyvä keskustella ym, kun kotityöhön osallistuus mies, niin äidin väsymys helpottaa ja suhteenne toimii.
Mies älä juokse karkuun lastasi. Pysy kotona vähän enemmän kuin aikaisemmin.

Todella hienosti kirjoitit mieheksi !
Toivottavasti saatte kaiken vielä toimimaan,olet fiksu mies.
Ehdotankin teille yhteistä viikonloppua kaksin jossakin rauhassa..puhukaa ja nauttikaa toisitanne !

Olet päästänyt asiat menemään siihen joten on tietenkin parasta että lähdet ja etsit lapsettoman naisen joka tyydyttää sinut kaikkin fantasijat....

Ihminen ei ole yhdensuhteen eläin! Elämässä vietit vievät lisääntymään ja nykyään vieläkin jopa painostetaan siihen parisuhteeseen vaikka olisi kellään kivaa.

Itse todellisuudessa välttelet vaimoasi ja et osaa olla lähellä ilman että pitää elintä jotekin hinkata!

Aloittaja ei ole varmasti yksin mailmassa tuossa tilanteessa.
Muummoassa tuosta syystä emme ole koskaan mieheni kanssa halunneet lapsia! Kantamme on ollut aina tämä ja tulee aina olemaan! ei sen puoleen, emme edes ole kovin lapsirakkaita. Haluamme viettää vapaa aikamme toistemme kanssa ja mennä miten tykkäämme OMILLA EHDOILLAMME!
tämä on ainoastaan meidän mielipiteemme, enkä provosoi tällä mitään!

Parisuhde ja lapset ovat asia joiden kanssa on vaikeaa tasapainoilla, erityisesti kun lapset ovat pieniä. Siinä vaiheessa on niin helppo lipsua ja omistautua 100 prosenttisesti lapsille ja unohtaa puoliso. Lapsille ei voi väsyneenä sanoa etten jaksa mutta puolisolle kylläkin. Mutta nimen omaan lasten vuoksi vanhempien tulisi olla myös hyvällä tavalla "itsekkäitä"ja järjestää vain kahdenkeskistä vapaa aikaa hoitaakseen parisuhdettaan. Ironista että parisuhde kariutuu lapsille elämisen vuoksi, koska ajattelee että se on lapsille parasta mitä vanhempana voi tarjota, mutta mikäli antaa parisuhteen viiletä ja tuhoutua se tulee tuhoamaan lapsien hyvinvoinnin tulevaisuudessa eron vuoksi. Menkää kokeilemaan pariterapiaa, siitähän voi olla suurta apuakin. Ehkä siellä vanhoja asioita muistellessa löytyy tuhkan alta se kipinän poikanen ja ajatus mikä puolisossa sai aikoinaan sydämen läpättämään ja löydätte tien takaisin toistenne luokse. Itse olen mieheni kanssa pienen lapsen vanhempia ja vaatinut suurta uurastusta myös meiltä, jotta muistamme toisemme arjessa. Pienillä teoilla on suuri vaikutus.

LÄHDE POIS! Mutta vie ne kakrut mukanasi, mitä nitä toisen vaivaksi jätät, kyllä se kaunis vaimosi haluaa myös etsiä uutta miestä ja tuulettaa menemään!!! Rupea sinä vaan rauhassa yksinhuoltaja koti-isäksi.

Kuulostat hienolta mieheltä! Harva osaa analysoida tilannettaan noin hyvin.

Noh... aika moni nelikymppinen "tuntee itsensä jotenkin petetyksi". Elämä kun ei mene niinkuin itse aikoinaan nuorena haaveili.

Hei, en ole mikään parisuhde-asiantuntija, mutta mielestäni olemme ensin miehiä ja naisia ja sitten vasta vanhempia. Hyvän ja onnellisen perheen perustana on vanhempien hyvä parisuhde. Parisuhde vaatii kahdenkeskeistä aikaa: hellyyttä, läheisyyttä ja erotiikkaa. Se on se liima, joka sitoo naisen ja miehen yhteen. Varmasti et ole todellakaan ainoa, jolla samanlainen kohtalo. Nainen saattaa paneutua niin äitinä oloon ja asettaa lapset etusijalle, että mies unohtuu siinä sivussa. Mielestäni parisuhdetta ja miestä ei voi "laittaa hyllylle" odottamaan, sitten kun aikaa olla taas kahden. Usein silloin on jo liian myöhäistä, kun lapset lentäneet kotoa tai ovat itsenäistymässä. Puoliso tuntuu vieraalta ja suhde on muuttunut etäiseksi. Vaatii molemmilta tahtoa ja halua ja tietenkin rakkauttakin tutustua toiseen uudelleen. Itselläni ei ole ollut menestystä pitkistä parisuhteista, mutta olen vuoroviikoin äiti ja vuoroviikoin nainen, ja se vasta on aika ihanaa:-).
Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista mihin ratkaisuun sitten päädytkin/Pasion

Näin mullekin kävi että läheisyys katos, tein kodin eteen paljon, mutta mikään ei tuntunut riittävän,yhteinen tanssiharrastuskin ei pelastanu tulevalta kun alettiin käydä eri lavoilla. Sitten " törmäsin" nuoreen naiseen joka palautti itsetunnon noissa sänkyhommissa. Sitä "auvoa" ei kauaa kestäny kun jäin kiinni ja erohan siitä seurasi. Uusi suhdekin tuli tiensä päähän ero myllerryksessä. Ei tää viikonloppuisän pesti ole mitään herkkua, joten kannattaa käyttää kaikki konstit parisuhteesi parantamiseksi ennen kuin hyppäät sen aidan "vihreämmälle" puolelle.... Lapset näyttää onneksi sopeutuneen nykytilanteeseen hämmästyttävän hyvin.

Omalla kohdallani ero oli paras vaihto-ehto kun parisuhde muuttui kaukaiselta. Ihminen kaipaa sitä läheisyyttä on lapsia tai ei. Aikaa on aina joskus parisuhteen hoitoon, se vaatii molempia. Siinä ei ole oikoteitä. Aina löytyy jostain ymmärtävä ihminen jolla on aikaa parisuhteelle ja tarpeillemme.

Meillä parivuotias lapsi eikä yhteistä aikaa ole ollu koko aikana ku vaivaiset 2 tuntia..Iäkkäämpiä vanhempia ollaan,joten isovanhempia ei ole joiden lastenhoitoapu ois välillä paikallaan.Meidän suhde ollut jo vuoden verran selaisella on-off -tilanteessa..Katsotaan miten käy!

Tsemppiä sulle päätökseesi oli se sitten mikä hyvänsä!

VAIHTOON VAAN. UUS NUOREKAS SPORTTINEN MIMMI KAINALOON. SAAT SEKSIÄ JOKA ILTA JA MUUTENKIN KOET SEN IHASTUMISEN RAKASTUMISEN TUNTEEN. ON VAIN YKSI ELÄMÄ NAUTI SIITÄ! MAMMA VAIHTOON, UUS KÄMPPÄ SULLE; VAIHDA AUTO SPORTTISEMPAAN, MENE PARTURIIN UUS HIUSLOOK, OSTA UUSIA SIISTEJÄ KUTEITA, UUS PARTAVESI YMS. MUUTOSTEN AIKA KUOMASENI! ÄLÄ PILAA ELÄMÄÄ KOTONA NYHJÄÄVÄN TYLSÄN KOTIROTAN KANSSA.

näin sinkkuna joka etsii kumppania , sanon sinulle ap, ja muille, että pitää olla todella painavat perusteet että ero ikinä kannattaisi. Ja tarkoitan jotain kirvesmurhaajapuolisoa tms. Nimittäin uutta heilaa et eroneena yh:nä tule löytämään, itse lasken heidät 2.kastilaisiin. Niillä oli mahollisuus, ja pilasivat sen. Ei kukaan nainen halua sun lapsias tulla hoitamaan. Joten ole onnellinen siitä mitä sinulla on vaikkei se olisi täydelistä.
Oma vikasi on että et ole suutasi saanut auki silloin kuin olisi pitänyt. Avaa se anakin nyt. Et voi puolustella lähtemistäsi millään, koska et puhunut aiemmin, toinen oletti että näin on ok.
"ei ole ollut läheisyyttä" en usko sanaakaan, jos olette samassa asunnossa asuneet, vai oletko ollut liikaa töissä? "monta vuotta liian kaukana toisistaan" ? olisit ollu kotona enempi.oma moka, deal with it!

Ei voi ja vaikka olisi kuinka monta lasta tahansa niin normaali mies ja myös nainenkin tarvitsee seksiä 2-6 kertaa viikossa ja itse miehnä jos ei 2-6 viikkoon tapahtuisi mitään niin hakisin sen muualat jos puhe ei auttaisi ja niin edelleen. Jätätisin kotihommat tekmättä ja jos tulisi sanomista niin sanoisin että laitetaan ensin tämä seksihomma kuntoon ja sitten katsotaan niitä kotihommia. Siksi monet eroavat kun se perheen tärkein asia eli vanhempien parisuhde jää hoitamatta ja sitten muutkin asiat eivat suju. Yritäppä vielä korjata asia ja jose ei korjaannu vaimon kanssa niin etsi joko rakastajatar tai siteen eroat kun ei ole enää mitään parisuhdetta olemassa. Se perisuhsehan pitää sen perheen koossa eikä mitkään lapset.

^ Tuo ukko puhuu asiaa tuossa ylhäällä. KOmppaan täysillä. Akka vaihtoon välittömästi jos ei seksiä tipu. ELämänlaatu paranee kertaheitolla kun saat sydämmen pamppaamaan ja rakastelemaan säännöllisesti. Ei miestä ole tarkoitettu selibaattiin.

Niin... tuo on yksi niistä syistä miksi meillä ei ole eikä tule lapsia. En usko, että se on kaiken sen menetetyn ja tarvittavan duunin arvoista.

Mutta parisuhteessa olevana naisena sanon, että puhumisella ei ainakaan mitään häviä, ja tiedänpä monien hajoamispisteissä olleiden suhteiden selviämisestä parisuhdeterapian avulla myös. Naisille kynnys mennä terapiaan on yleensä pienempi kuin miehellä, ja nainen näkee sen miehen haluna pelastaa liitto, joten pelkkä toivomuksesi saattaisi ratkaista joitakin osaongelmia.

Lapset eivät ole tyhmiä ja tunteettomia ja huomaavat varmasti, jos vanhempien parisuhde ei toimi. Lasten takia yhdessä pysyminen on suurin virhe, jonka saatat tehdä. Ja puhun nyt avioeroaikuisen suulla, sellaisella, joka koko lapsuuden ajan sai väärän parisuhdemallin, häpesi vanhempiaan ja heidän liittoaan ja toisti vanhempiensa virheitä kunnes kolmekymppisenä viisastui (siinä toinen syy siihen, miksi lapsia ei ole eikä tule).

Toi on niiiin tuttua. Lähde menemään. Elä elämääsi ilman vaimoasi ja jos joku tulee vastaan, heittäydy avoimin sydämin. Pidä lapsistasi silti huolta mutta muista kuitenkin että ero ja yksinäisyys sattuu enemmän kuin voit kuvitella ja vaimosikin saattaa löytää uuden. Opettele elosi uudelleen kaiken myllerryksen keskellä. Älä katkeroidu taloudellisista seikoista ja varo alkoholia yksinäisissä illoissasi. Sitten ajastaan tykkäät kovasti uudesta elostasi. Niin ja naisia on maailma täynnä. Paskapuhetta ettei uutta löydy. Elä elämääsi sinkkuna, itsellesi ja lapsiesi kanssa, äläkä etsi kuumeisesti korvaajaa vaimollesi. Rinta rottingille ja rima korkealle, kyllä sä pärjäät.

Kertomasi perusteella tunteesi ovat hyvin ymmärrettäviä. Mielestäni olet joutunut kaltoin kohdelluksi, joskin luulen, että kaikesta huolimatta vaimosi ei ole tehnyt sitä ilkeyttään, vaan ymmärtämättömyyttään. Olemmehan kaikki epätäydellisiä.

Haluaisin sanoa sinulle ensiksi, että rakkaus ei ole pelkästään tunteen, vaan ennen kaikkea tahdon asia. Kysytäänhän vihkikaavassakin: TAHDOTKO rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Mieti tuota kysymystä ja vastaustasi siihen oikein perusteellisesti. Nyt sinulla on se vastoinkäymisen aika tai on ollut jo pitempäänkin. Kuitenkin uskon, että kuolleet tunteet voivat herätä uudelleen. Ole kärsivällinen äläkä luovuta.

Näyttää siltä, että sinulta vaaditaan nyt lujuutta ja voimaa. Voimaa rakastaa. Olet yrittänyt puhua tunteistasi, mutta et ole saanut sanomaasi perille. Mitä jos tunteittesi puuttumisesta huolimatta päättäisit alkaa osoittamaan rakkautta teoillasi. Silitä vaimoasi ohimennessäsi, kehu häntä (vaikka siitä, miten hyvin hän hoitaa lapsianne), hymyile, tarjoudu hieromaan hartioita ym. Ja tee tätä tunteistasi huolimatta. Minä uskon, että tällä tavoin saat hiljalleen vastarakkautta. Mutta älä odota sitä heti, vaan ole kärsivällinen ja yritä jaksaa kestää pettymykset.

Toivon sinulle voimia.

Itse en ole vielä perheellinen, parisuhteessa toki, mutta olen töissä hoitoalalla ja työskentelen vakavasti vammaisten lasten kanssa heidän kodeissaan. Eräässä perheessä olen pannut merkille miten vaimo kutsuu miestä rakkaaksi, kysyy heti ensimmäisenä miten hänen päivänsä on mennyt kun hän tulee kotiin, ja miten hienosti he huomioivat toisensa arjen keskellä. Perheessä on siis vakavasti vammainen lapsi ja hänellä kaksi pienenpää sisarusta, lisäksi vaimo pyörittää omaa yritystään ja mies on töissä klo 9-19, ja tämä on täyttä totta! Juuri viime viikolla tämä aviopari oli romanttisella matkalla kahden kesken, ja lasten hoito onnistui vaikka perheessä onkin vakavasti sairas lapsi joka tarvitsee ammattimaista hoitoa. Naimisissa 15 vuotta ja edelleen he puhuvat toisistaan ihanaan sävyyn ja on selvää että tässä perheessä lapset eivät mene parisuhteen yläpuolelle, vaan vanhempien rakkaus auttaa lapsia kasvamaan terveessä kodissa.

Olet toiminut niinkuin miehet toimii, mutta siinä on se riski aina, että leipääntyy. Jos lapset on niinkuin luulen riittävän ikäisiä niin kytkin ylös ja baanalle.

Sano vaimolle ettei enää kiinnosta. Sano että lähdet kävelemään jos kakarat saavat etusijan. Pennutkin kärsivät kanaemohirviön kohtelusta.

Jos ottaa päähän, pitää lähteä. Jos on väärässä, pitää lähteä ja jos on oikeassa, pitää lähteä.

Sano kuitenkin akalle ensiksi. Se pitää kulissin kasassa hinnalla millä hyvänsä. Saat kaksi kuukautta pesää aina kun pyydät. Sitten todellisuudesta vieraantunut nuotiotulien alkuemo ottaa vallan ja kakaroiden pilaaminen jatkuu.

Ota uusi vaimo ja pelasta lapsetkin.

Suomalainen nainen on todellisuudesta vieraantunut naaraspeto. Ei niille kannata omia lapsia jättää. Ota hedelmätön vanhapiika, sen kanssa pärjää paremmin.

No voi, olen samanlaisessa tilanteessa, mutta meillä lisäksi miehen entiset lapset ovat kuuluneet kuvioihin ja myös heidän ehdoillaan on menty, tietenkin, kun ovat kuitenkin pääasiassa asuneet äidin ja hänen kulloisenkin miesystävänsä kanssa. Joskus ajattelin, että yhteistä aikaa tulee olemaan, kun lapset kasvavat, mutta ei. Nyt sama tilanne jatkuu lapsenlapsien kanssa. He ja heidän toivomuksensa ovat useimmiten etusijassa. Tuntuu, ettei lapsien perheillä ainakaan kesäisin ole muuta tekemistä kuin viettää vapaa-aikansa kanssamme. Yhteistä aikaa parisuhteelle ei pahemmin jää ja kun sitten tällaista aikaa on, tuntuu juuri tuolta, että olemme vieraantuneet toisistamme ja ei enää oikein ole mitään yhteistä kivaa. Ja tämä jatkuu. Seuraavaksi sitten vissiin lastenlastenlapset, mikäli ikää piisaa. No tässä tämä "itsekäs" vuodatukseni.

Turhaa lässytystä. Suorat sanat vaan ja sit selät vastakkain jos vastaus ei miellytä. Vaikka eipä tuo niin vaikeaa ole naista saada mustasukkaiseksi. Se muuten kummasti parantaa myös naisen seksihaluja jos miehenkin.. heh:) ja taas menee se 5 vuotta hienosti seksin ja sukupuolisen hurjastelun parissa:):)
Seuraavan kerran kun saat, niin kannattaa yrittää tuoda hissukseen siihen seksiin sitäkin henkistä puolta joka nostaa mielikuvituksen kautta nautinnon aivan eri tasolle kuin tasainen jyystäminen puolikuivaan tavaraan. Kyselet vaivihkaa vaan mitä erilaisia seksijuttuja hän haluaisi kokea ja sit vaan siitä toimeksi. Mutta herätä ensin hänen mielenkiintonsa asiaan ja sehän ei onnistu joka paikassa ja joka hetki. Ihan muina miehinä vaan sopivan paikan tullen aina välillä kysäiset eri asioita. Joskohan pikkuhiljaa alkaisi heräämään uteliaisuus ainakin:):) Niin.. ja sit parinvaihtojuttuja ja muita ryhmähommeleita ei kannata edes harkita, vaan aivan teidän omaa kahdenkeskistä seksiä erilaisin menetelmin.

Mieheni haki uuden naisen kun kävi näin, mutta seurusteli salaa n.4vuotta, ennenkuin selvisi.
Erohan siitä tuli, emme koskaan enää lähentyneet, sillä mies eli jo täysillä uuden naisen kanssa ja elää vieläkin.

Harmittaako häntä?, sitä en tiedä, mutta minua harmittaa se, miksi ei voinut puhua, jos halusi muuta.

Hyvää jatkoa vaan, itsellä on mennyt vuosia, että elämä taas palautuisi ennalleen, oli se sellainen juttu kuitenkin, olimme yhdessä yli 20 vuotta.

Pitäs osata puhua, mutta toisille suora toiminta lienee paras tapa, vaikka siinä joutuu muut kärsimään, usein koko perhe ja sukulaiset mielipahaa todella paljon.

Teillä on ollut "parisuhde" omalla tavallaan koko ajan., Kummankin nokat ovat olleet yhteen suuntaan eli poikasiin päin.
Nyt kun parisuhdelaisilla on matojen syöttö pesässä on ohi, niin parisuhteeseen on tullut tyhjäkäyntiä.
Nykyiseen tilanteeseen ei tultu hetkessä, eikä se muodostu toiseksi hetkessä.
Ota aikalisä. Parisuhdepakettia ei voi tilata. Se rakennetaan pikku hiljaa ja siihen mene a i k a a.
Hyväksy nykyinen olotila lähtötilanteeksi. Nollaa. Aloita suhde 0,5:stä. Pieniä asioita kerrallaan edettäväksi.
Nauti niistä pienistä ja ohimenevistä hetkistä.

Vai.... onko niin, että olet kertakaikkiaan kyllästynyt vaimoosi? Hän ei enää houkuta, ei kiihota sinua.
Alitajunta alkaa etsiä uutta pariutumiskohdetta, houkuttelevaa naarasta... jonka kanssa sitten hopsassaa, huomaat joutuneesi uuden pesueen rakentajaksi...
ja huomaat että kannat matoja uudelle poikasparvelle.

Mieti umpirehellisesti tuntojasi. Nimittäin ne joskus vievät sydestä saveen eli ojasta allikkoon.
Aikoinaan sinua piti elossa ja perheen huolenpidossa ajatus tulevasta palkinnosta: eroottiset nautinnot, ihanat orgiat, romanttinen yhteensulautuminen kumppanin kanssa...
ja nyt, todellisuus läiskähti kasvoille. Ei sellaista ole olemassakaan, vaan vierellä kulkee arkinen ja tylsähkö sekä pihtaava elämänkumppani, jossa ei ole mitään uutta. Sitä samaa junnausta vaan.
Muuta keinoa ei ole kuin löytää tuosta "paketista" jotain mahdollisuuksia tuunattavaksi, niin kuin vanhasta autosta tai vaatteesta.
Siihen on tyytyminen... toivottavasti vaimosi herää romantiikan kaipuuseen. Tai ainakin siihen realiteettiin, että pihtaaminen ei kannata, se vie avioliiton romuttamoon loppupelissä.

Kaikki naiset on mielenvikaisia!

http://www.youtube.com/watch?v=s7Ww3zt3ZOk&feature=list_related&playnext=1&list=PL392AC668D1D11EB5

Vaikuttaa siltä, että on lähdetty hakemaan täydellistä perhe-elämää vai lasten ehdoilla. Vaimokin hakee omaan rooliinsa helpotusta kauttasi, koska paljon tunnut osallistuvan miehenä perinteisesti naisille kuuluviin töihin. Lieneekö kotityöt suurimmalta osin jo luisuneet käsiisi, ja vaimo kiemurtelee kehässä, saamatta tuntojaan ulos, päästä arkirutiineista hetkeksikin eroon?

Pyöritte molemmat samoissa asioissa perheen ympärillä, ettekä osaa irrottautua kehästä.
Tehkää muutos! Viekää lapset hoitoon isovanhemmille, tutuille tai kuka mahtaakin olla teidän perheen luottohenkilöitä tai palkatkaa joku ulkopuolinen kotiinne. Lapset voivat olla pari-kolme yötä jonkun muunkin hoivissa, jotta te kaksi pääsette piristäytymään vaikka kolmen päivän kaupunkimatkalle, yön kestävälle teatterimatkalle tai ihan mihin vain, kun vain lähdette pois kahdestaan niistä arkisista ympyröisä.
Vaikka irtiotot maksavatkin ja tuntuvat sillä hetkellä kalliilta, kannattaa satsata. Kodin arkirutiinit voivat olla hetken rempallaan, siivoukset siivoamatta, pyykit pesemättä, pedit petaamatta. On parempi että te kaksi saatte kaikessa rauhassa aikaa toisillenne, etäisyyttä kotiaskareisiin, etäisyyttä lapsiinne ja jopa luotatte siihen, että maailmassa lastenkin on selvittävä ainaiselta teidän hyvältä huolenpidolta. Pienille lapsillekin on hyväksi, että saavat kosketuspintaa muihin aikuisiin ja sitä kautta erilaisiin näkemyksiin jne.
Suosittelen tietyin aikavälein oman ajan ottamista. Elämää eteenpäin katsottuna tämä tapa on parempi teille kaikille kuin se, että jonakin päivänä koko lafka hajoaa: lapset kulkevat huonolla omallatunnolla molempien vanhempien luona vuoroviikoin. Vanhemmat epätoivoisesti neuvottelevat vuorohuoltajuudesta. Siihen päälle on mahdollisesti uuden avioliiton myötä tulleet toisen eronneen omat lapset. Aikamoinen mylläkkä!! Oma perhe on kuitenkin oma perhe, jota kohtaan kiinteät tunteet ovat kasvaneet.
Ottakaa irtiottoja hyvällä omallatunnolla! Näitten irtiottojen jälkeen maisuu taas kotiolot kolme kertaa paremmilta ja tehokkuuskin tehdä arjen askareita kasvaa.
Ihminen on ihminen, joka kurjistuu niin fyysisesti kuin psyykkisesti, jos ei hoida itseään, parisuhdettaan tai muita suhteita. Kukkiakin kastellaan, lannoitetaan, kerätään vanhat lehdet pois, uusitaan, vaihdetaan mullat jne. näin ne jaksavat elää pidempään virkeänä!!!!!!

On hyvin tuttua tämä. Itse vain olen nainen ja mies ei ollut halukas hoitaa suhteemme ym. Nut minustakin hän on etäinen ja jotenkin vieras minulle. Olen tehnyt päätöksen erota ja jutellut miehen kanssa asiasta. Nyt mies sitten yrittää kaikkensa, tai ainakin näyttää siltä että tekee, ettemme eroaa. En tiedä miten meille käy, mutta vähän piristystä ja toivoa ajatuksiin antoi sivu: www.parisuhteenpalikat.fi Suosittelen lukea kumppanin kanssa yhdessä ja miettiä näitä juttuja, mitä siellä kehotetaan. Toivottavasti parisuhde edes hieman piristyy, olisi toisalta sääli menettää kaikki, mitä rakastan miehessä.

MISTÄ maailmassa vielä tollasia miehiä saa. NYT alko kyl kiinnostaan :)))

Tuttu tarina. Olimme naimisissa 20 v. Kaikki piti olla ok, mutta eipä musta ollutkaan. Meillä on kaksi lasta. Elimme paljon myös lasten ehdoilla, mutta mieheni toiveesta. Minä olisin ollut valmis järjestämään meille kahdenkeskistä aikaa, mutta hän ei halunnut. Lopulta tilanne ajatui siihen, että mies lähti reissuhommiin eikä parisuhdetta hoidettu sitäkään vertaa. Huomasin tunteideni muuttuneen ja pyysin miestäni parisuhdeneuvontaan. Ei lähtenyt. Nyt olen eronnut, koska tilanne kävi kaikille sietämättömäksi.
Sinun toivoisin panostavan vielä parisuhteeseen. Yrittäkään löytää vielä aikaa toisille. Romanttisia hetkiä, arjen pieniä tekoja, jotka näyttävät, että välität hänestä. Perheneuvola voisi olla hyvä paikka puhua siitä, mitä tunnet suhteen laimentuneen, jos ette halua kahdenkesken. Etsikää keinoja, jolla saatte taas "sykettä" suhteeseen. On totta, jos parisuhdetta ei hoideta, se laimenee. Tehkää työtä parisuhteenne eteen. "Peli" ei ole vielä menetetty. Kaikkea hyvää elämäänne toivoen

Ikäväähän tuo on, mutta niin tavallista. Kaikki olemme yksilöitä, joten ei oikein voi antaa yleispätevää neuvoa. Tunnistan oman kokemukseni kirjoituksesta. 18v liitto kesti ja sitten ei ollut enää paluuta takaisin.
Pitää muistaa että aina on kaksi tällaisessa jutussa - on niin helppo sanoa että "minä tein kaikkeni" pitää kysyä "teinkö kaikkea" tässä se vaikeus onkin. Tunteet ovat pinnalla ja on vähän "sokea" asioille.
Mikäli eropaperit ei ole jo jätetty, niin kirjoittakaa kymmenen asiaa joka on teille tärkeitä, kukin omillaan. Kun listat ovat valmiina, otatte ja käytte ne läpi yhdessä ja selvin päin. Paneudutte ongelmakohtiin ja yritätte löytää kompromissin joka tyydyttää molempia - luotte uutta pohjaa mille rakentaa. Huom! molemmat pitää haluta korjata, muuten se ei onnistu. Ja jos todella välittää toisesta pitää uskalta sanoa MINÄ RAKASTAN SUA vaikka kesken siivouksen tai vaippojen vaidossa.
Me Suomalaiset elämme vähän siinä uskossa että kaikki kestää loppuun asti kun on kerran luvannut rakastaa niin myötä kun vastamäessä. Vuodet kuluttaa ihmisiä ja tunteet pitää kertoa jotta jaksaisi kaiken vaikeuuden kanssa mitä elämä tuo tullessaan.
Parisuhde vaatii omaa aikaa - ei uhrautumista , siinä katkeroituu - jotta se olisi hyvä.
Onnea yritykseen!

Stop! Jokainen suhde olipa avioliitto tai avoliitto kulkee samaa muutoksen rataa kuin kaikki muukin elämässä. Esim. työpaikassa muutokset ovat lähes jokapäiviäisiä, sattqa tulla uusi AtK-ohjelma niin, että avatessasi koneen näät sen ensi kerran, tai sitten pitää vaihtaa työhuonetta. Vaihdatko joka kerran työpaikkaa kun näitä muutoksia tulee.

Samoin on perheessä, alkukuuman jälkeen tulee arkirutiinit mukaan asioihin, lapsen odotuksessa naisen hormoonimuutokset, syntymän jäkeen syöttöruljanssi.Lapsi on monta vuotta vielä täysin avustettava kaikessa. otitkö tämän huomioon lasta suunnitellassi. Ei näitä asioita voi lähteä pakoon, mutta parisuhdetta voi hoitaa tänäkin aikana, saattaa olls ett tarvitsette hiemen järjestellä. Aika kuluu kuitenkin nopeasti ja pian lapset ovat koululaisia, aikaa teille jää jo paljon enemmään. Perhe on yhteinen yritys, jonka eteen on molempien tehtävä töitä.
Jos sinulla on yritys, niin et todellakaan voi jättää sitä hoitamatt, oli hyvät tai huonot ajat.

Lapsi on lahja, kun seuraat lapsen kehitystä , saat enemmään kuin koskaan olet pystynyt ajattelemaan. Kun pienet kädet kiertyvät kaulasi ympärille, saat suukon poskellesi. Tuota aikaa et koskaan tule unohtamaan, nauti siitä täysin, silloin myös elät itse ja paian huomaat että myös parisuhteenne voi ihan hyvin, kun ymmärrät tilanteen missä tällä hetkellä elätte.

Ole valmis muutoksiin ja hyväksy ne.

kantsii lähtee.jokaisella on oikeus edes elämään.jopa niillä lapsilla.

Todella tavallinen tarina, joka jatkuu aikanaan lastelapsilla ja näiden ympärillä pörräämisellä. Kyllä ihminen oppii laittamaan omat tarpeensa sivuun. Toisaalta ikäkin muuttaa ihmistä yleensä vähemmän vaativaksi.

Peli on menetetty, sillä kohta vaimosi alkaa etsiä itseään ja haluaa erota sinusta. Syy on tietysti sinun(ainakin vaimosi mielestä). Olet vielä sen ikäinen, että voit etsiä toimivaa parisuhdetta sellaiselta joka myös haluaa sitä. Jos voit, pyri lastesi lähihuoltajaksi, sillä vaimosi laiminlyö varmasti lapsiaa etsiessään uutta elämäänsä. Vain vastuunsa tunteva isä voi turvata lastensa terveen ja turvallisen elämän. Olen pahoillani.

En lukenut kaikkia viestiä mutta alkupään viestit missä oli lähes jokaisessa sama juttu, suhteen ongelmat alkaneet kun vaimo pihdannut ja pienet lapset.

No voin itse kertoa että mies halusi avioeron vaikka minä vaimona pidin huolta että on seksielämää vaikka lapset oli pieniä. "raahasin" miehen vaikka yöllä vessaan lasten nukahdettua että saimme olla rauhassa ja olla intiimisti.

Kävimme ainakin kerran kuukaudessa kahdestaan elokuvissa ja syömässä, joskus 2 tai 3 krt kuussa. Lapset olivat mielestäni usein mummolassa hoidossa ja yritin ylläpitää parisuhdetta yllä vauva-aikanakin mutta silti mieheltä loppui rakkaus ja toinen nainen tuli kuvioihin.

Tosin nyt näin vuosien jälkeen ja uudessa onnellisessa suhteessa ollessani voin todeta että hyvä että näin kävi, ainoastaan lasten puolesta varmasti aina harmittaa ettei pystynyt tarjoamaan ydinperhettä mutta itseni puolesta ei harmita enää.

Joten ei se seksi ja leffatkaan aina auta.

Kyllä ihmiset on itsekkäitä nykyään!! Jos ei enää yksi satu huvittamaan, niin vaihdetaan uuteen niinkuin vanhaa paitaa!!

Ensiksikin:
Pysykää tollot yhdessä, kun kerran olette menneet yhteen! Sellaista vaihtoehtoa ei ole kuin ero. Kun tajuatte sen, rupeatte molemmat tekemään työtä ja ystävystymään uudelleen sen oman kaverinne kanssa!

Toiseksi:
Elämä ei ole tunteiden varassa! Jos tänään tuntuu iloiselta ja huomenna surulliselta ja ylihuomenna on ihastunut ja eilen oli vihastunut, niin pitääkö joka päivä vaihtaa partneria! EI! Kun on kerran menty yhteen, eletään periaatteen mukaan, ja se periaate perustuu yhdelle sanalle: Tahdon! Tahdon rakastaa, vaikka ei aina tuntuisikaan siltä, että rakastaa.

Jos koko yhteiskunta pyörisi tunteiden varassa, seuraisi kauhea kaaos. Periaate pyörittää kaikkea ja sen periaatteen takana on yksi sana: tahdon!

Tuttavallani on samanlainen tilanne ja juttu on nyt mennyt siihen pisteeseen että hän käy vieraissa. Naiseltaan ei saa mitään, ei huomiota eikä sitä seksiäkään. Eihän se hyväksyttävää ole mutta jollain saralla ymmärrän häntä ja hänen ratkaisuaan. Kun hän vielä saisi jostain voimia alkaa elämään omaa elämäänsä niin uskon että se olisi jokaisen kannalta oikea ratkaisu. Kyllä lapset sen vaistoavat että kaikki ei ole kunnossa.

HEI!
Kaikki riippuu nyt sinusta itsestäsi. Vieläkö haluat yrittää? Tiedän kokemuksesta, että tunteet tulevat takaisin kun vaan tekee työtä asian eteen. Kannattaa ehkä vielä yrittää, koska sinulle perhe on tärkeä. Sinulla on paljon menetettävää, jos eroatte. Ymmärrän tilanteesi missä olet. Aloita sillä, että lähetät vaimollesi ihania ja kiihottaviakin tekstiviestejä päivällä jne... Katso on sillä mitään vaikutusta vaimoosi. Meillä ainakin tämä toimi suhteen uudelleen lämmittämisessä ja toi uuden kipinän seksiin. Jos se ei tee mitään vaikutusta vaimoosi, puhu hänelle suoraan asiasta. Kun olet yrittänyt vielä kerran uudelleen, niin tee päätös sitten sen mukaan mitä se tuo tulleessaan. Onnea yritykseen :) ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

Säälittävää...en edes lukenut.

Eikö perhe ja lapset ole osa parisuhdetta?

Olisi kannattanut tuolla asenteella pysyä sinkkuna jos perhe ja lapset ovat häiritsevä tekijä.

Mieti ja pohdi asioita eri kanteilta. Ja jos vielä tunnet hitusenkin sitä tunnetta mikä aikanaan sai sinut yhteen puolisosi kanssa niin taistele. Mitään ei saa helposti ja taistelematta.

Puhu rehellisesti vaimollesi mikä mieltäsi painaa ja että olet harkinnut eroa. Jos vaimo ei siinä vaiheessa herää ja halua parantaa välejänne niin sitten ero on paras ratkaisu. Yksin ei voi elää parisuhteessa. Se vaatii molempien sitoutumista ja paneutumista.

Olen itse samanlaisesta tilanteesta ja joutunut eroamaan, koska mies ei tahtonut enää rakentaa ja paneutua liittomme ongelmiin. No hän porskuttaa jo uudessa suhteessa, ja minä pohdin mitä kaikkea menetin, kun toinen ei halunnutkaan enää perhettään.
Elämä jatkuu silti ja periksi ei anneta. Oppiikohan eronneet vasta toisella kierroksella, että suhteesta täytyy pitää huolta?

Tsemppiä sinulle, toivon, että jaksaisitte hakea apua ja löytäisitte vielä onnellisen yhdessäelon.

No niin, olisin voinut kirjoittaa tuon kaiken saman ja vain sillä erotuksella, että olen yli 50, aviossa on oltu 25 v. ja kaksi lasta lentänyt pesästä. Ns. kilttien ja velvollisuudentuntoisten ihmisten "kohtalo" : perhe ja lapset ennenkaikkea! Ja monet jatkavat siitä vielä eteenpäin elämällä aikuisten lastensa kautta ja olemalla mummoja ja vaareja ja aina saatavilla?!
Omalta osaltani tunteiden katoaminen tapahtui pikku hiljaa hiipien sitä mukaa kun lapset siirtyivät murrosikään ja valmistuivat kouluistaan. Vaimoni olettaa, että potenssini vain on hiipunut ja, että "muutama kerta vuodessa" on ok näin "vanhalla iällä". Mutta se ei ole hävinnyt minnekään, ja elämä sinänsä rauhallisessa ja tasapainoisessa "toveruussuhteessa" ei riitä alkuunkaan. Kissoja ja muitakaan eläimiä ei ole nostettu koskaan pöydälle ja aikapommi tikittää.
Enpä osaa sanoa muuta kuin, että a) palkintoa ei todellakaan tule tai b) hiillos leimahtaa uudelleen, käy kuin elokuvissa.
Mitä seksuaalisiin tarpeisiin tulee ... termi "puumanainen" on keksitty vain amerikkalaisia tv-sarjoja varten luomaan illuusioita. Viriiliyttä ei liene mitenkään ylenpalttisesti keskivertoisissa keski-ikäisissä, ja miksi olisikaan. Perheen pyörittäminen on sen verran rankkaa?? Ja tietysti aina löytyy poikkeuksia joten nyt alkaa palstaparkuna.

Mitähän jos mies joskus irrottaisi vaimon arjesta, järjestäisi ne lastenhoitajat, veisi rouvan ulos syömään ja virkistäytymään - sen sijaan, että helpommuuttaan menee itse muiden kanssa, kun se "mamma" nyt on niin kiinni kotona, eikä saa itseään millään lähtökuntoon...

Nainen, joka lasten hankinnan jälkeen ei anna/antaa vaan harvoin: hän on ollut miehen kanssa alunperinkin sen takia, että
1) on päässyt naimisiin (mahdollisesti rahakkaisiin)
2) on saanut haavailemansa lapset
Seksistä hän ei ole miehen kanssa nauttinut oikeasti koskaan. Jos olisi, niin homma jatkuisi. Mutta faktahan on, että vain 30% naisista voi saada esim. orgasmin yhdynnässä, mutta lähes 100% voi saada sen soloseksillä. Miksi siis olla yhdynnässä, jos siitä ei ole enää hyötyä (kohdat 1 ja 2 saavutettu) eikä siitä ole mitään iloakaan?
Miehet ovat sen verran idiootteja useimmat, että ensinkin uskovat, että seurustelun alussa nainen piti seksistä. Ei pitänyt, jos ei enää pidä. Ja toisekseen uskovat, että "nuoruus palaa" sitten myöhemmin ja elättävät perhettä ja pitävät parisuhdetta kasassa. Se nuoruus ei palaa, koska sitä himokasta naista ei koskaan olutkaan, oli vaan nainen, joka tavoitteli kohtia 1 ja 2.
Jos miehellä on kieroileva nainen, niin sama on moraalisesti sallittu myös miehelle. Kannattaa käydä vieraissa, siinä ei ole mitään pahaa. Kannattaa käyttää itse tienaamiaan rahoja maksullisiin kokemuksiin. Siinä ei ole mitään pahaa. Näin toimien mieskin saa jotakin vastinetta elämäänsä kun on tullut naisen huijaamaksi.
Tietysti on sitten se 30% naisista, joilla seksielämä jatkuu seksielämän takia. Onnittelut heidän miehilleen. Heillä on asia kunnossa.

Ihmisten perusvirhe elämässä on se, etteivät he pyri olemaan onnellisia yksilöitä. Kun ihmisellä on omat asiat hallussa, onnellisuus kumpuaa sisältä päin, tarttuu naapuriinkin -- kaikilla on hyvä olla.

Parisuhteen perusvirhe on unohtaa kaverit ja oma elämä. Näitä surullisia tapauksia on kaveri- ja sukulaispiirit pullollaan.

Minä olen vastikään eronnut mies. Lähipiiri oli jo ainakin vuoden ihmetellyt, kuinka olen vaikuttanut onnettomalta, mutta niin he kuin itsekin laitoin asian työpaineiden kontolle.

Sitten löysin itseni erään naispuolisen ystävän kanssa sängystä - ja kolahti: elämässähän voi olla tällaistakin. Ei vetäytymistä, sohvalle ajamista, mustasukkaista vahtaamista, jatkuvaa tiuskimista ja syyllistämistä - vuosien ajan. Minullakin voi olla arvoa, minäkin voin olla jollekin tärkeä ihan itsenäni eikä vain palkkaa talouteen tuovana kuhnurina.

Sen jälkeen ei enää ollut paluuta. Tuo toinen nainen ei ollut syy eroon, vaan kimmoke joka rohkaisi ottamaan sen ratkaisevan askeleen. Tunsin, että on väärin minua itseäni ja lähipiiriäni kohtaan, että sinnittelen tilanteessa jossa olen onneton, kun koin olevani kyvytön muuttamaan sitä. En lähtenyt toisaalta parisuhdeterapiaankaan, vaikka siitä oli jossakin vaiheessa ollut puhetta.

Ero on raskasta, etenkin ero lapsista, enkä vielä osaa sanoa mitään siitä kannattiko ratkaisu vai ei. Tällä hetkellä se tuntuu ainoalta mahdolliselta.

Itse olin 10 vuotta saman naisen kanssa yhdessä, 3 lasta syntyi. Lasten äiti ei paskaakaan piitannut lapsista eikä minusta. Usein mietin onko lapset edes minun. Kyllä meillä seksiä oli, mutta suuresti epäilen exän panneen muiden kanssa enemmän kuin minun kanssani.

Hänen oma elämänsä oli ja on edelleen pakkomielteistä, jonka tielle ei saanut mennä millään tavoin.
Minulla ei saanut olla harrastuksia, ystäviä, sukua, töitä... EI mitään.

Täytyy totuuden nimessä sanoa että Rakastin ja Rakastan edelleen tuota omahyväistä naista, muttei meillä voi olla tulevaisuutta niin kauan kuin ex ei hyväksy ettei maailma pyöri hänen ympärillään.

Käy vieraissa, niin vaimosikin tekee

Ylläpdon trolli, joten haistakaa kaikki vittu!

Monella noita miettivällä, ei tunnu olevan niitä todellisia haluja yrittää. Oma x.kään ei halunnut edes yrittää korjata asioita, mutta syyhän olikin siinä kun oli jo uusi katsottuna valmiiksi. En seksiä pihdannut, mutta ei sitä harrastaa voinu kun lapset oli hereillä. Kun lapset sai nukkumaan, niin x nukku jo sohvalla. Aikani koitin yleensä herätellä ja kai mun olis makkarissa pitänyt odotella koska hän sattuu heräämään ja kömpii ylos tai tekeekö ylipäänsä mieli enää. Siihen 5 tunnin yöunet ja aamulla töihin. No ehkä olisin minäkin pirteämpi ollu jos olisin levännyt töistätullessa tuolissa ja "halaillut" kaukosäädintä. Pitäiskähän sen jäävänkin ajatella itseään ja antaa sitten lapset vaikka sukulaisten harteille, kun se toinenkin ajatteli vaan itseään ja lähti vinkuen vieraisiin. Helpointa on luovuttaminen, nähty on.

No niinhän siinä käy kun tutustutaan pelkästään alapään kautta. Kannattaa ennen ensimmäistä naimista katsoa mitä toisen yläpäässä on, sahanpuruja vai.....?
Nyt on vain sitten tunneköyhyyttä, jos ei ole henkisesti ja hengellisesti olla samalla aaltopituudella. Eikä se enää vaihtamalla parane.

Mun mielestä parisuhdetta ei voi laittaa hyllylle lapsien ajaksi. Parisuhdekin vaatii huoltamista koko ajan, mutta se valitettavan monilta tuntuu unohtuvan, ja monesti nimenomaan naisilta kun upotaan äitiyteen niin ettei sillä miehellä ole enää mitään virkaa miehenä. Ottakaa sitä kahdenkeskistä aikaa koko ajan ja pitäkää yllä myös parisuhdetta.

Aloittajalle sanoisin että ei kannata helpolla luovuttaa. Jos itse olet halukas tekemään asialle jotain, ehdota vaimollesi parisuhdeterapiaa. Sen myötä voitte päätyä myös eroon, mutta ainakin työstätte asiaa ja huonoimmassakin tapauksessa voitte erota järkevästi.

Oikeassa olet "suomalainen mies"! Minä tutustuin ensin yläpäähän, ja totesin että järkeä on. Monilla vaan sattuu se "järki" olla siellä alapäässä. Hehheh.

niiiiiiiiin.sammoo reikkee tai tappii 15 v.kai se vituttaa.

tää on trolli ettekö tajuuu!!?!?!?! Vedä käteen jos et saa pilluuu...HAHAHA

Täällä muuten samoin, mutta aloitimme vapaan suhteen, jolloin ylimääräinen häslinki (ei ole seksiä, ei ole läheisyyttää jne..) jää pois, mikäli niin itse haluaa! Sääntöjä toki on, perheen yhteisestä ajasta ei karsita mitään, omasta yhteisestä ajasta ei karsita mitään - molemmilla yksi ilta joka viikko, jolloin saa tehdä ihan mitä huvittaa (käydä baarissa, tanssimassa, terassilla, kavereiden kanssa, harrastaa yhden illan seksiä jolloin on käytettävä kondomia tms..). Toinen sitten kaitsee sillä aikaa lapsia. Niin, ja moralisoijille sen verran että rakastamme toisiamme ja meillä on myös viikoittain yhteistäkin seksielämää..

Voimia teille jotka kamppailette näitten kysymysten kanssa.
Minä olen viimeisen vuoden aikana miettinuýt, että haluanko elää huonossa suhteessa vai mieluummin yksin (lasten kanssa)? voihan yksinkin elää onnellista elämää ja matkustellan ystävien ja ystävä perheen kanssa.

Kyllä on negatiivista. :O En lähtisi ihan tuolla asenteella, että kaikki on vain ainoastaan vaimossa vikana. Kyllä ongelmaa on omienkin korvien välissä.

Sinä selkeästi ainakin tarvitset raikkaita tuulia, vapautta, uusia asioita. Toinen juttu on, että menetkö yksin vai otatko sen kumppanin mukaan. Voihan sen ottaa, katsoa että pysyykö perässä ja haluatteko yhä samoja asioita. Siis karttaa piirtämään; mitä lopun elämän aikana pitäisi vielä tehdä, ja katsotte meneekö ne edes suurin piirtein yhteisten sävelten mukaan. Läheisyyttäkin voi taas ruveta opiskelemaan, jos jossain alkaa vielä yhteiset sävelet soida. Koittamatta ei tiedä, olettehan muuttuneet monenlailla toisiksi ihmisiksi kuin alkujaan oli tilanne.
Mielestäni yksinäiseksi ei kuitenkaan heti kannata tosta vaan heittäytyä, koska maailmassa on monenmoista sukankuluttajaa eikä niistä ole helppoa löytää sitä kenellä on jotain yhteistä kanssasi edes sitä vähää, yhteinen menneisyys ja lapset, kenties tulevat lapsenlapsetkin vielä.

Kerroppa vaimolle, että tulevaisuus alkaa nyt. Missä mennään?

ELIN ONNIISESSA AVIOLIITOSSA 8 VUOTTA EMME SAANEET LAPSIA. NYT 5 VUOTTA ONNETTOMASSA AVOLIITOSSA JA MAAILMAN PARAS POIKA. POJAN TAKIA JAKSAN NYKYISTÄ LAPSEN ÄITIÄ. JA PARASTA SEKSIÄ EX VAIMON KANSSA NYKYÄÄN KIITOS NAISILLE SUOMESSA NAISTEN TASA-ARVOLLE. NAISET OVAT PETOJA TOISILLEEN. MIEHET ELKÄÄ POLTTAKO SILTOJANNE TAKANANNE EX:ÄÄN KOSKAAN.

Eipä kannata poltella siltoja minnekään suuntaan tässä elämässä ::))

jos avioliitossa eletään toisesta ,tarkoitan sitä että jos elämän tarkoitus on se toinen ,puoliso. eikö kenellä tahansa lopu kaikki innostus aika piankin. laittaa elämän asiat tärkeysjärjestykseen. avioliitto on Jumalan asettama, jos olette Hänet unohtanu suhteessanne kokonaan,niin eikö kaikki lopulta kariudu . hengelliset asiat on kaikessa A ja O, VIHKIRAAMATTU ESILLE NIIN JOHAN ALKAA ELÄMÄ VIRTAILEMAAN.

Eihän asiassa ole mitään epäselvää. Tuo on se tavallinen tarina! Hanki ihmeessä itsellesi kiihkeä rakastajatar, joka purkaa vuosien paineesi. Intohimoinen salasuhde auttaa sinua jaksamaan tylsän tasaisen arjen äitistyneen vaimosi kanssa. Jos vaan jaksat häntä katsoa niin kauan, kunnes lapset ovat tarpeeksi isoja pannaksenne pillit pussiin vaimon kanssa.

Lähde, mutta ota se vaimo ainakin kokeeksi mukaan. Liput viikoksi Toscanaan ja pennut johonkin hoitoon.

-OON NAINEN, HALUAN ELÄÄ LAPSENI KANSSA MEIDÄN OMILLA EHDOILLA, EN KAIPAA EDES ITSELLENI PARTNERIA!
-JA ELÄMÄ HYTMYILEE, KUN EI TARVI RIIDELLÄ KENENKÄÄN KANSSA.
LAPSI KUITENKIN SAA TAVATA ISÄÄ IHAN KUIN HEILLE SOPII!


YES , NAINEN ONNELLINEN

Hei Eri-isi!

Ongelma on tuttu mutta neuvoisin kuitenkin että keskustelkaa näistä ongelmista. Kukaan ei ole ajatusten lukija. Jos ei keskustelu suju niin ei suju seksikään, menee vaan siihen että keskustellaan säästä ja tulevista telkkariohjelmista.....silloin tärkein asia jää huomioimatta eli teidän tunne-elämänne ja avioliitto. Mikään ei ole elämässä niin tärkeää kun toimivat ihmissuhteet. Tsemppiä sinulle!

En tajua miten nykyään päädytään näihin tilanteisiin. Omat vanhempani ovat olleet yhdessä yli 30 vuotta, meitä lapsia kuusi. He ovat aina itkeneet, nauraneet ja riidelleet keskenään ja vieläkin heistä huomaa kuinka rakastavat toisiaan.
Tunnen myös paljon vastaavia onnellisia pareja :)

ei todellakaan saa laitta parisudetta hyllylle sitä pitääähoitaa jatkuvasti lapsista huolimatta,tuo lause että keretäänhän me sitten kun lapset on isoja ei TOIMI koettu on.Sude ei ainakaan parane se on varma,tulee kaikkea muuta vaikeutta mitä ikääntyminen tuo tullessaan omalle kodalla näin on ainakin käynyt vaimo ei välitä pätkääkään minulle tärkeistä asioista

Minä en mene kenenkään ehdoilla, jos ei saa tavaraa niin kuiva pillu roskiin ja uuden hakuun, niin yksinkertaista se on!

lapset turpasaunaan ja sillä selvä!

Mä en ihan ymmärrä miten se perhepeti seksin estää. Meillä lapset nukkuivat pitkään samassa sängyssä vanhempien kanssa, mutta ei se seksiä harventanut. Ei kai se sänky ainoa seksipaikka ole? ;)

Urpot itkee vaikka maailma on täynnä anteliaita naisia, mikä näitä surkimuksia (kuten ketjun avaaja!) vaivaa, onko nyrkki kyllikki noille luusereille ainoa nainen??????

Muna ja järki kun yhtä aikaa seisoo, niin siinä sitten käy.

vai niinnkävi

Kun perheeseen syntyy vauva niin siinä vaiheessa isä itse saa valita,haluaako jatkaa lapsen äidin kanssa normaalia avio suhdetta vai ei.
Jos isä ei halua osallistua lapsen hoitoon,vaippojen vaihtoon ym,eikä myöskään hoida kotia puolison kanssa yhdessä niin siinä käy hyvin äkkiä niin,ettei vaimo enää jaksa eikä halua olla öisin se rakastajatar.

Kunnon isät jotka hellii vaimoaan ja vauvaansa,laittavat ruokaa ja tekevät kaikenlaista,heillä säilyy se ihana suhde vaimoon myös lapsien synnyttyä.

"Meidän prinsessalle ja prinssille kaikki". Nykyajan naiset väsyy lastenhoitoon siksi että ne höössää järjettömän paljon kaikkea tarpeetonta.

Koska työkaverin lapsillakin on, pitää meidänkin pennuilla olla oli sitten mikä tahansa järjetön härpäke!!!!

Synttärit on suuria gaalajuhlia, joiden puvustuksen ja tarjoilun kanssa äherretään viikkosotalla ja lysti maksaa maltaita! ostetaan pennuille kalliit naamiaispuvut ym ym ym.

Toisaalta kun kodit on niin hälyisiä ja ruokana lisäainepitsat ja aspartaamilimstat, niin lapsista kasvaa levottomia. Mutta paljon on sitä että turhaan häselletään lasten kanssa. Yhtä hyvin voi kotona pelata dominoa kuin kiidättää jollain joka ilta lapsiriepua harrastuksissa ym. Ja lapset kyllä ihan hyvin voi olla mukana myös monissa aikuisten jutuissa, miksi heille pitäisi aina´järjestää jotain "lasten ohjelmaa!, ei he idiotteja ole!

Sitten nämä "mammaliinit", sitten ne valittaa aina kurkku suorana, miten on raskasta, väsyttää eikä taaskaan saanut nukuttua Omat lapseni (2 kpl) muistan erittäin helppohoitoisina, aurinkoisina, rauhallisina. Mutta enpä höseltänytkään heidän kanssaan kuin ääliö, vaan esimekriksi kävimme paikoissa jotka itseäni ja miestäni kiinnostivat, mm. luontokohteissa eikä laukattu huvipuistoissa, olisko kerta särkänmäellä.

Hakekaa apua pariskuntana parisuhdeneuvojalta. Voin omasta kokemuksestani sanoa, että tuossa vaiheessa PITÄÄ hakea apua, pitää etsiä toinen uudestaan!

Jos nyt heität kirveen kaivoon niin siellä on ja pysyy.

Ja jos tosiaan on niin, että mitään ei tule suhteesta, niin voit avunhaun jälkeen todeta, että ainakin yritettiin.

mieheni olisi ollut valmis hakemaan parisuhdeapua, minä en.

Mitään en ole niin katunut. Nyt hakisin vaikka kuun taivaalta. Mutta meni kerta kaikkiaan jo.

Lueskelin ketjun vastauksia ja minua "hämmästyttää, kummastuttaa" se, että kuinka kukaan nainen voi kuvitella, että seksuaalisuus muka hyllytetään vanhemmuuden tullen?
Parisuhde on lasten koti - ja hyvään parisuhteeseen kuuluu ehdottomasti kirjoittajan toivoma läheisyys, hellyys - ja se seksi - eikä vain siitä syystä, että se on miehen pysyvä perustarve, joka vaikuttaa hänen tunteisiinsa naista kohtaan.
Seksuaalisuus on kuitenkin moniulotteista ja tuon tarpeen toteuttamisen tapoja on monia, jossa voidaan huomioida toista ja tulla vastaan, jos ei aina peruskuvio tunnu hyvältä.
Seksin kieltäminen, torjutuksi tuleminen vieraannuttaa varmasti - yhtälailla myös naisen, ei vain aina yksinomaan miestä.
Tietty on hyvä muistaa, että naisen halun herättelemiseen menee pikkasen enemmän energiaa ja se vaatii mieheltä vaivannäköä. (Poikkeuksia on aina, eipä siis yleistetä.)
Keskusteleminen on tällaisessa takkutilanteessa välttämätöntä - varsinainen sukupuolielin kun on korvien eikä jalkojen välissä....
Toivon teille hyvää!

ihmiset kun elävät vain himojensa orjina , pitäs aina vaan tuntea himoa,ja kun ei sitä enää tunne niin jokin on pielessä. maailman mielinen elää maailmasta. ja sehän ei johda pitemmänpäälle mihinkään. kuka ei tajua niin olkoon tajuamatta. pitäs aina töllin kukottaa.kaikkein olennaisin asia voi jäädä ymmärtämättä. turha on enää nimeltä mainita koska kuitenkin äänestetään alaspäin. tyhmyys se tyhmyys

Hmm..Paljon herätti ajatuksia ja tunteita!Toisaalta kuullostaa tutulta ja toisaalta vieraalta!
Ollaan oltu yhdessä 12 vuotta, ja kaksi lasta 8 ja 10, eli aika pian seurustelun jälkeen alettiin elämään perhe-elämää...Lasten kasvaessa aloutettiin suoraa puhumaan, mitä elämämme on kun lapset kasvaa, ja nyt kun todella tenva-aika ohi, olemme löytäneet toisemme uudelleen. Seksielämä kukoistaa, aikamme köydämme millonmistäkin...
molemmat tekee kotitöitä sen minkä ehtii, niistä ei ressata ja nipoteta, tämäkin on yhdessä sovittu!
Arkiviikoilla ei paljon yhteistä aikaa ole, kun työvuorot menevät aikalailla ristiin, ja paljon on mies viikonloppuja pois, myös minä haalin ystävien kanssa toisinaan viikonloppuisin vapaa-aikaa, ja tämäm varmasti vaikuttaa suhteeseen. Luotamme toisiimme ja ikävä toisen luo on kova, kun ei nähdä!!!

Toivon teille parasta ja että saisitte puhuttua, käytyä asiaa läpi!Sillä parisuhde on aina uuden opettelua, ei heti luovuttamista, jos toista oikeasti rakastaa vaikka ei aina helppoa!!

Asenne ratkaisee ja järjestelykyky:)

Ruuhkavuodet ovat raskaita, mutta periksi ei pidä antaa, mutta ei myöskään hyväksikäyttöä pidä hyväksyä.

Löytäkää toisenne uudelleen, niin kuin silloin aikoinaan:)
Arvosta ja rakasta toista, niin kuin itseäsi - siitä se lähtee.
Ja näytä se myös teoilla.

Mikä parisuhteesta on rempallaan? Omasta mielestäni perhesuhteessa ei ole parisuhteita ilman, että se vaikuttaisi perhesuhteisiin. Ei pidä perustaa perhettä, ellei halua elää perhesuhteessa. Sinua taitaa vaivata lähestyvä 50-villitys, kun "vaimo tuntuu vieraalta ja etäiseltä". Silloin monen isännäksi muuttuukin yllättäen hormoonit, jotka heiluttelevat ihmisen tunteita ja sitä kautta vaikuttavat koko elämään.
Ilo elämässä on palkkio, ja se täytyy ansaita kunnialla.

On hienoa, että löytyy perheitä joille perhe on nro 1. Harmi vaan, että se katkeroittaa. Tuolla nimittäin pyörii niin paljon äitejä ja isiä, joille perhe ei ole niin tärkeää. Kun vamhemmat menevät iltamenojaan yhdessä tai yksin, lapset ovat päineen kotona tai jossain hengaileen. Kaikki ei toki ole mustavalkoista, osa huolehtii lapsenvahdin, mutta valitettavan usein ei. Itselleni perhe on nro 1, huom. perhe, ei siis pelkät lapset. Olen perheen aikoinaan halunnut ja minulla on myös vastuu siitä. En usko, että on mahdollista elää pienten lasten kanssa kovin itsekästä elämää, niin ettei he olisivat kummankin vanhemman etusijalla. Mielikuvitus peliin intiimiin puuhiin. Jos "kasvaa erilleen" se ei voi olla lasten syy. Itsehän olette ne halunneet. Huh, huh, ei koskaan kohillaan. Jos ei ole lapsia, silloinkin ero laitetaan lasten syyksi, kun niitä ei ole. Miksi ei voida olla rehellisiä ja sanoa, että ei kiinosta enää.

HÄH!
AIKUINEN MIES kyselee ventovierailta pöllöiltä, "lähdenkö vai yritänkö vielä".
Jos oot noin surkea tapaus, että et itse osaa päättää elämästäsi, olisikohan parasta.....
(En kuitenkaan yllytä, ties mitä noin tomppeli tekee.)

Tuttu kuvio ja itse erosin. Omaa ex-vaimoani ei seksi kiinnostanut kanssani vähääkään lasten saamisen jälkeen ja itseänikin alkoi homma tympimään, kun koin että hän harrastaa sitä vain velvollisuudentunnosta harvakseltaan, eikä panostanut hommaan pätkääkään; minulta sitten vaati ties mitä muiltakin elämänalueilta ja "nalkutti" niin kauan kunnes suostuin.

Eron jälkeen hän on sitten panostanut ulkonäköönsä ja pyörittää nuorempia miehiä; tosin en oikein jaksa uskoa tuon hänen nykyisenkään suhteen toimivuuteen hänet tuntien. Sääli lapsia.

Kyllä parisuhteeseen kuuluu mielestäni myös lupaus seksistä; virkasuhteet ovat sitten asia erikseen.

Surullista jos vaimoa ei kiinnosta "avioelämä" kun 40 - 50 vuoden iässä naisen erottisuus/seksuaalisuus on parhaimmillaan !! Allekirjoitan tämän omalta kohdaltani... Ei ole koskaan lapset olleet esteenä parisuhteelle,on pelattu tilanteen mukaan ;-)
Nyt sitten on välillä hiljaisempaa kun vaihdevuodet jyllää,mutta ei se haluja ole vienyt,muuta fyysistä pikkuharmia tuonut kylläkin...

Mutta harmi jos olette jo vieraantuneet toisistanne ,sitä on vaikea saada syttyyn uudestaan.... kuin sytyttelisi märkiä puita :(
Toivon parasta,tehkää niin kuin sydän sanoo....

Tavallisin tarina?

Pari kuukautta synnytyksen jälkeen vaimo oli hieman "toisaikainen" mutta alkoi normalisoitumaan.
Senkin jälkeen rintaruokinta ja vauvan hoito määräsivät elämää mutta muuten palasimme normaaleihin rutiineihin.

Synnytysten väli oli tavallista elämää mutta tietenkin tarvittavilta osin, vauvan ehdoilla.

Toisen penskan kohdalla 1,5-vuotta myöhemmin edellinen kuvio toistui.
Rintaruokinta päättyi 7kk:n jälkeen imeskelijän kieltäydyttyä.

Tietenkin lapset täytyy ottaa huomioon käytännön elämässä ja synnytyksen jälkeiset kuukaudet lienevät aina poikkeuksellisia mutta kaksin elämiseen nähden poikkeava jatkoelämä ei liene kenellekään yllätys.

Parisuhteemme laatuun lasten tulo vaikutti vain vahvistavasti.
Tenavat eivät aiheuttaneet mitään pysyvämpää kiilaa väliimme!

niin-in..ikävää että jotkut naiset muuttuvat täysipäiväiseksi "vain " äideiksi,kun kuitenkin parisuhteessa voi olla paljon muutakin..
Itse en ole unohtanut kumppaniani vaikka en sexy ledy lasten edessä olekkaan ..on kuitenkin meidän makuuhuoneessa omat leikit ja varataan kyllä aikaa joskus muutenkin kaksistaan oloon esim.v.loppu kaupunkiloma reissailun merkeissä..ainahan lapsille rahalla hoitajia saa..
joillakin naisilla vain se hoivahormooni taso jää päälle lapsien teon jälkeen ja mies jää lapsien varjoon..
olen itsekkin kumpppanin kanssa sopineet,että lapset periaatteessa ensin,mutta parisuhteessa pitää olla aikuisten kesken kipinä jota tulee pitää yllä ,silla lapset ne vaan kasvaa ja muuttavat sitten aikoinaan pois ja taas on mahdollisuus ns. uuteen alkuun..tai jatkaa sitä hyvää mitä on yllä pitänyt koko liiton ajan..

Jos haluat jatkaa vaimosi kanssa, menkää yhdessä parisuhdeleirille/kurssille ja tutustukaa uudelleen toisiinne. Tai sitten päätätte eroatte. Jos vaimoasi ei kiinnosta tehdä suhteenne eteen mitään, niin jatka elämääsi. Tai aloita uusi elämä.

Kolme miespuolista ystävääni on lähtenyt avioliitosta samanlaisesta tilanteesta missä sinä nyt olet. Aluksi ihmettelin suuresti,kenelläkään ei ollut toista naista tms. Eli mielestäni mitään "syytä" moiseen ratkaisuun ei ollut. Kaikki pohtivat asiaa pitkään ja tarkkaan. Ratkaisunsa ja eron jälkeen nämä miehet alkoivat elää. Heillä huolehtivat lapsistaan yhtä hyvin kuin ennenkin ja lapsien kanssa välit ovat säilyneet hyvinä. Yksi on uusissa naimissa ja toinen kihloissa.

Näiden tilanteiden mukana eläminen on avannut silmäni ja saanut minut naisena huomaamaan että puoliso ei ole itsestäänselvä. Tai se että jos toinen ei valita, ei tarkoita sitä että hän olisi tyytyväinen tilanteeseen.

Ala elää itsellesi, niin sinulla on antaa enemmän myös muille =)

Tää palsta pelasti mun pävän,oikeesti :)

olen 23 ja mieheni on 30 ja meillä on kohta 2v lapsi.emme olleet kuin 2vuotta yhdessä ku lapsi syntyi.sitä ennen oli seksiä ja läheisyyttä todella paljon,ja oli vielä lapsen syntymän jälkeenkin,hän kun oli todella hyväuninen pienenä vauvana,joten yhteistä aikaa jäi paljon.pikkuhiljaa kun lapsi alkoi olemaan enemmän hereillä,meillä alkoi menemään huonosti.seksiä ei ole,muuta kuin silloin tällöin kun saamme lapsen hoitoon ja silloinkin humalassa.olen huomannut ettei mieheni osaa lähestyä minua muuten kuin juotuuan muutaman kaljan ja olen itsekkin alkanut samanlaiseksi.alussa jaksoin vongata mutta nyt olen huomannut että olen tullut tunnekylmäksi miestäni kohtaan.
mieheni hoitaa kyllä isänä olemisen todella hyvin,tuntuu välillä että liiankin hyvin.näistä asioista kun koittaa puhua niin sanoo vain että tämä nyt vaan on tämmönen vaihe,menee joskus ohi,tämmöstä tää on kaikilla lapsiperheillä ym.
en muista koska olisimme viimeksi edes koskeneet toisiimme,on ahdistava olo koko ajan koska tiedän että minulla olisi antaa niin paljon itsestäni ja että tässä parisuhteessa olen pelkkä äiti ja kodinhoitaja,oma persoonallisuus ja omat ajatukset pikkuhiljaa kuihtuneet pois,elämän ykkösprioriteetti on kotimme.nykyään vihaan olla kotona ja haaveilen joka päivä paremmasta elämästä..ulkoiset puitteet meillä kyllä on hyvin mutta parisuhteemme on erittäin kylmä ja merkityksetön tällä hetkellä! en uskalla erota lapsemme vuoksi :( pelkään että petän vielä joskus miestäni,mutta vaikka olen äiti,olen myös ja ennenkaikkea NAINEN kenellä on tarpeita,omia ajatuksia ja mielenkiinnon kohteita.

huh,hieman sekavaa tekstiä tuli,johtuneekohan siitä että itken samalla kun kirjotan..kiitos kun sain purkaa ajatuksiani huonosta parisuhteestani ja tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville!

Naisena huomauttaisin, että voi viedä pidemmänkin aikaa toipua synnytyksestä. Ja jos se kovin pitkittyy, niin huonosta seksielämästä tai sen puutteesta voi tulla rutiini, mistä on vaikea irtautua. Itsellä ekasta jäi jatkuva vaiva, mikä sitten parani toisen synnytyksessä :) Nythän meillä onkin niin, että minä melkein olen se aktiivisempi osapuoli. Joskus tarraan vain miehen vehkeistä kiinni, että eikös ruvettais hommiin. kyllä se siitä yleensä innostuu... Naisen "aktivointi" ei ihan yhtä helppoa ole, mutta mitä jos joskus koittaisit vähän suorempaa toimintaa,mikä poikkeaisi arkirutiinista? Ei tietenkään väkipakolla, mutta jos aloitus olisi kiihkeä yllätys, niin ehkä se veisi molemmat mukanaan, myös siis aloittaja itse saattaisikin innostua.

rakkautta olisi pitänyt pitää yllä vielä lastenkin kanssa. ei läheisyyttä ja kaikkea, mikä kuvastaa ja sitoo rakkauttanne ja liittoanne , pidä unohtaa lasten takia. jos päästää irti jo kun lapset syntyy sitten se on jo hukkaan heitetty reissu ja unohdat miksi alunperin rakastuit vaimoosi. läheisyys ja rakkauden ylläpidon tulisi lähteä molemmista.

Joo, sama tilanne... en tiiä, mitä tekis...

Tott kai lapset on etusijalla.'
Jos olette aikuisia ymmärrätte asian.
Vain lapselliset vajaastikehittyneet vanhemmat eroaa, kun heissä ei ole vastuuntuntoa, vaan lapsia kuskataan milloin minnekkin hoitoon, mummolle ja vaarille, siskoille, veljille, sedille ja tädeille.
Jotta itse saa "vapaata ".
Mitä ihmeen vapaata ne tarttee ??


Lisäksi pitää muistaa mitä sitä tuli papille ja Jumalalle vihittäessä luvattua !
Paskiaisia nuo eroavat iki-itkijät joilla ei ole vastuuntuntoa tekosistaan, vaan jatkuvasti huutavat yhteiskuntaa apuun kaaavakkeita täyttävät sossupummit.

Sama tilanne meilläkin: 48v ikää molemmilla ja kaksi teini-ikäistä lasta. Vaimoni on ollut hyvä äiti lapsillemme. Mutta meidän nuoremman lapsen syntymän jälkeen hiipui hänen kiinnostuksensa seksiin, mutta halauksiin, kosketuksiin, jopa ystävällisiiin sanoihin. Vuosia sitten kärsin tästä vielä enemmän kuin nyt, tivasin selityksiä ja yritin keskustella. "En tiedä" oli vakiovastaus kaikkiin kysymyksiin. Pakotin vaimoni parisuhdeterapiaan kolme vuotta sitten uhkaamalla erolla. Terapiasta voisin sanoa paljonkin, se jopa toi meille jonkinlaista vähän sopuisampaa sääliseksiä vähäksi aikaa. Vaimoni makasi selällään jalat levällään silmät kiinni ja hoputti "kolme minuuttia saa sitten riittää". Se mikä meni pieleen terapiassa oli varmaankin se, että minä pakotin vaimoni mukaan. Siitä sai sitten hyvän syyn laiminlyödä terapeutin antamia tehtäviä ja neuvoja. Sitten kävimme keskustelun, jonka lopputulemana oli se, että kumpikin voi tyydyttää seksuaalisuuttaan miten parhaaksi näkee, mutta kotona ei näistä sitten puhuta. Aloin käyttää prosituoitujen palveluja kerran pari kuukaudessa. Hyviä kokemuksia ja huonoja kokemuksia, en suosittele enkä sano, että älkää tehkö kuten minä. Kun yritän miettiä, mikä minua pitää tässä parisuhteessa, niin enpä osaa vastata. Jonkinlainen kaveruus tai tunne siitä, että lasten kasvattaminen on yhteinen savotta ja kun siihen on yhdessä lähdetty (mukavia muistoja niistä ajoista) niin lusitaan savotta loppuun ja lähdetään viimeisen kotoa lähtevän lapsen kanssa samalla oven avauksella. Mutta kun tämä elämä taitaa olla ainutkertainen ja ainakin näin miehelle jo loppupuoliskolle kääntynyt, niin enpä tiedä onko tässä mitään järkeä? Jos jotain olisin tehnyt toisin? Ei diipadaapaa yhteisistä hetkistä kun lapset oli pieniä vaan ehkä sen, että kun ahdistus ja vitutus oli pahimmillaan, olis ehkä kannattanut lähteä menemään. Kaikkeen sitä näyttää tottuvankin!

Olette kyllä sinisilmäisiä. Ai palkinto vuosien työstä. Just joo. Niihän se täällä maailmassa meneekin. Kummallinen vaimo myös kun "palkitsee" "työn" parisuhteessa. Senkin rakkauden sinisilmäiset työmuurahaiset.

Ja perhettä leikkivät pikkutytöt!

Tv. Nainen 20v.

ap:jos olet mennyt tekemään vapaaehtoisesti kaksi lasta tähän maaimaan, niin sinulla EI OLE LUPA jättää heitä heitteille ja lähteä omille teillesi. Sillä heitteillä he todellakin ovat yksinhuoltajaäidin kanssa, ja tulevat vihaamaan sinua koko loppuelämän. Sinulla EI OLE LUPAA luistaa kasvatusvelvollisuudestasi heitä kohtaan, eikä myöskään yrittää riistää heitä äitinsä rinnoilta pois itsellesi. Pysyt siellä minne olet itsesi asettanut! Ja hoidat tehtäväsi niin kuin mies eikä niin kuin hiiri!
Ilman isän (tai kahden valvovan aikuisen) päivittäistä läsnäoloa lapsesi joutuvat hunnigolle kaiklla mahdollisella tavalla, ja etenkin murrosiässä. Häpeä, että edes kysyt muilta tuollaista asiaa, ei se yh-isyys ole sama kuin lähi-isä! Ei sinne päinkään vaikka miten kaunistelisit.

Lapset olisi hyvä saada nukkumaan omaan sänkyyn, sillä vuode on teidän aviovuode, eikä mikään perhesänky. Lapset oppii sen minkä niille opettaa. Jos annetaan nukkua vieressä, niin siihenhän ne jäävät.

Teidän vanhempien olisi hyvä sopia kerran viikossa ns. deitti-ilta, jolloin pääsette kahdestaan tekemään jotain kivaa. Se voisi olla syömään, pelaamaan vaikka mini-golfia, kävelylle tai mitä vaan, mutta se on teidän kahden ilta. Rakastelu on vaikeaa jos lapset ovat välissä. menkää vaikka sohvalle. Puhu vaimollesi, että jos te ette hoida suhdettanne ja osoita hellyyttä myös toisillenne, suhde kuihtuu pois. Lopulta lapset muuttavat pois ja teille jää tyhjiö, joka täytetään uudella koiran pennulla! Kierre on valmis!

Tsemppiä, ymmärrän sun tunteesi täysin ja itse vaimona haluaisin mieheni puhuvan ja kertovan minulle rehellisesti tuntemuksistaan silloin kun on rauha puhua, ilman lasten läsnäoloa. Menkää vaikka iltakävelylle. Vältä riitaa, puhu ystävällisesti ja ota vaimoasi kädestä kiinni kun puhut, kyllä hänen sydän pehmenee ja hän ymmärtää kyllä.

siis jos nyt sanon ihan rehelisesti mitä mieltä minä olen ni itse ollan seurusteltu vasta 2viikoa kumpanini kanssa ja kumpanillani 3 lasta ja alusta alkaen vanhin 10v lapsi rupesi sanelemaan ehtoja että kun tulen kumpanini luokse niin minun täytyisi nukkua sohvalla ja tämä hänen 10v vahtisi että näin on ja eme kumpikaan suostu todelakaan tähän lasten ehtojen mukaan toimimaan koska meidänhän tämä parisuhde on ja lapset tulevat siinä mukana ja jos lapset sanelevat kaiken mitä lapset tahtovat vanhempien tekevän ja asenteela MÄ HALUUN MÄHALUUN ni eihän sitä koskaan sitä yhteistä aikaa ole ja lapset totuu siihen että saavat tahtonsa läpi niin vuosien päästä lapset hyppivät enemän ja enemän silmille ja huomaat ETTÄ MISSÄ VAIHEESA SINÄ ELÄT OMAA ELÄMÄÄSI JA OSAT VAIHTUVAT ETTÄ LAPSI YRITÄÄ OLLA VANHEMPI JA AIKUISET OVAT NIITÄ LAPSIA JA NIINHÄN SE EI MENE aikuiset päätävät millä säänöilä menään niin kauan kun lapset ovat alle 18v muuten huomataan että lapset elävät myös vanhempien elämän siinä samassa kun omansa vielä tuohon sinun tilanteesesi palaten ni minusta kuulostaisi vähän siltäkin että olisiko vaimolasi sitten ehkä mahdolisesti jotain muuta säpinää jonkin muun kanssa jos ei peti puuhat toimi sin un kanssa että kyllähän sitä luulisi kumpaniaan haluavan enemän tai vähemmän ennemin tai myöhemin OLI LAPSIA TAI EI

Ota rakastaja!

Olen ollut samanlaisessa tilanteessa. Ei siinä puhe auta, sitä kokeiltiin niin monta kertaa. Olin kuin henkisessä pattitilanteessa, henkisesti niin tyytymätön. Niin olisi jatkunutkin, ellei eräs vieras nainen olisi herättänyt minua. Karkeasti voisin sanoa että minusta tuli uudelleen mies jota joku halusi ja halusin itsekin. Nyt kun noista ajoista on vuosia, eikä seksillä ole samanlaista merkitystä, vaan elämänkumppani on se oikea sana, uskallan tämän kaiken kirjoittaa. En vaihtaisi vaimoa, mutta en vaihtaisi menneitäkään. Tää on vain elämää.

Tuttu tarina.Nyt juuri lapset on aikuisia ja minua etsitään hyllyltä,mutta en voi enää antaa löytää,koska menetin kuusi vuotta,ehkä kuusi parasta vuottani.Syytä en ole etsinyt enää vuoteen,vaan käyn vieraissa säännöllisesti.Omatunto ei soimaa lainkaan,sillä hän sai mitä halusi.Hän sai veljen,joka jakaa elämän kustannukset ja kotityöt.Seksiä hän ei luonnollisesti minulta saa enää,ei vaikka kieltäytyminen on vaikeaa,keksin aina jonkin hyvän tekosyyn.Päätä särkee,väsyttää,tai ei seiso..Tää viimenien on ollut jo puheen aihe,että pitäiskö mennä lääkäriin.Tietysti käyn lääkärissä ja pyydän lääkäriltä apua,mikä lamauttaa lopukin seksi halut tilapäisesti.

Katkeran miehen puhetta,eikös vain,mutta hyvin menee..

kuka kuihtu ensin.

Tutulta kuulostaa! Meillä on oltu naimisissa vähän yli 20 vuotta, olemme iältämme viidenkympin molemmilta puolilta. Minä äitinä tunsin olevani koko liiton ajan se kodinkone ja keittiöpiika, lasten tarpeista huolehtija ja kuuntelija heille. Mieskin on jonkin verran tehnyt kodin eteen, mutta sanoisin, että kaikesta ehkä 20%. Minulla ei ollut työn ja kodin/lasten hoitamisen jälkeen 15 vuoteen pisaraakaan omaa aikaa, ei sitä herunut vaikka kuinka pyysin. Mies sen sijaan on aina ottanut oman aikansa ja harrastanut, opiskellut ja juoksennellut niin paljon kuin on lystännyt. Niinpä siinä sitten kävikin, että tunteet todellakin hiipuivat ja hävisivät, jäljellä on vain katkeruus. Olen koettanut päästä sen yläpuolelle ja onnistunutkin aika hyvin. Sen jälkeen on vain tyhjää. Kuka onkaan tuo mies, joka käy täällä kotona vaihtamassa puhdasta vaatetta ja syömässä valmista ruokaa. Ja raivoamassa ja huutamassa kun ei tule seksiä. Miten voisin haluta miestä, joka herättää minussa pelkkää inhoa ja vihaa? Olen muutaman kerran joutunut jopa pahoinpidellyksi kun raivo on ollut silmitöntä. Ero on vireillä, senkin mies haki suutuspäissään ja uhitellakseen, yritti parin päivän kuluttua perua. Mielelläni kävin sitä ennen allekirjoittaamassa oman osuuteni. Tällä hetkellä hänellä on nettiseurana eräs venäläinen nainen, jonka kaunista kuvaa hän minullekin esitteli. Lienee tavannutkin "tankkausreissullaan". Todella säälittävää, vanhaa miestä vedetään höplästä.Kaikki olisi varmaan jo ohi, mutta tällä hetkellä taistellaan omaisuudesta ja sen jaosta.

Jos mies olisi kuunnellut minua ja tarpeitani, osoittanut edes myötätuntoa ja ymmärrystä, viettänyt aikaa kanssani, sallinut minullekin virkistäytymistä, olisi parisuhteeseenkin varmaan löytynyt potkua. Nyt on todellakin liian myöhäistä. Alkuaikoina kun yritin asiasta puhua, hän joko mökötti, lähti karkuun tai sanoi, että älä puhu paskaa.Nyt ei hänen anelullaan ole muuta vaikutusta kuin vihan kasvu. Olet pahasti myöhässä, herraseni. Niinkuin aina.

Nuoret parit, hoitakaa oikeasti parisuhdettanne! Pitäkää hyvänä toisianne, koskettakaa, rakastelkaa, naurakaa mutta älkää omistako toisianne.

Lähe pois ja jätä akka. Tosin et itsekkään vaikuta miltään älynikkarilta koska olet antanut tilanteen mennä tuommoiseksi vaikka olet perheen isä.

Älä anna periksi, vaan ota asia puheeksi ja sano että pelkäät että jos ette tee asialle mitään niin kaikki loppuu etkä haluaisi niin, koska niin ei kannata haluta. Minä annoin periksi ja tilanteenis oli sama kuin sinulla. Nyt elämä on katastroofi vaikka tuntui aluksi että loistoratkaisu. Älä tee sitä ainakaan ennenkuin puhutte ja käytte perheterapiassa. Usko minua, puhun nyt asiasta josta on todella lähiaikojen kokemus.

Älä missään tapauksessa anna periksi. Teillä on perhe, jossa lapset voivat hyvin. Ei ole taloudellisia ongelmia. Olette satsanneet paljon perheeseen ja unohtaneet toisenne. Tuskin tunteet ovat kodonneet, ne on vain ns. hyllyllä. Ero ei ainakaan auta, sillä menetätte kaiken hyvän minkä eteen olette yhdessä työtä tehneet eli PERHEEN. Nyt otat asian avoimesti ja reilusti puheeksi vaimon kanssa, Menette vaikka terapiaan. Läheisyys ja hellyys kyllä löytyy takaisin, jos sitä molemmat todella haluatte ja alatte nyt yhdessä tedä työtä sen eteen. Nyt on parisuhteen aika ja toimiva parisuhde on myös lasten turva!

Meillä sama ongelma. Viimeiset 4 v on olleet seksitöntä avioliittoa, enkä itse enää muista mihin läheisyyttä tarvitaan ? Kyse on siitä, ettei mieheni osoita minulle arjessa juurikaan minkäänlaista hellyyttä, arvostusta tai huomiotakaan. Näin ollen minulla ei ole hänelle mitään asiaa, ei mitään sanottavaa, koska mielipiteeni ovat hänelle yhdentekeviä. Voisin hyvin elää itse täysin ilman seksiä, mikä 50 naisilta onnistuu.
Jos haluat parantaa suhdettasi vaimoosi, osoita, että häntä rakastat ja arvostat, muutoinkin kuin pelkillä sanoilla. Vie vaimosi lomalle, ja tee uudelleen sama vaikutus, mihin olet jo kertaalleen nuorena kyennytkin.

Eipä tarvinnut montaa riviä lukea...=)

Rivit 3 ja 4: "Aina olen osallistunut paljon perheen elämään ja hoitanut lapsia, siivonnut ja laittanut ruokaa ja ollut läsnä."

Syypää et ole sinä, lapsesi eikä ehkä vaimosikaan. Syypää kaikkeen on yhteiskunta. Puhutaan tasa-arvoisesta perhe-elämästä yms. soopaa, jossa isäkin osallistuu lapsien hoitoon yms. yms. Eipä ihme, että parisuhde laimenee ennen pitkää. Jos isää ei sotketa / hän tajuaa pysyä poissa ns. perhe-elämän tieltä, niin hän pystyy pitämään parisuhdetta elinvoimaisena. Nainen purkaa läheisyytensä lapsiin ja isä puolisoonsa, niin kaikki saavat osansa ja parisuhdekin pysyy elinvoimaisena.

Et ole ainoa ja se on valitettavaa =(

Sylvi ei kuulemma antanut v-a Urholle vuoden 1929 jälkeen, jolloin pojat (kaksoset) syntyivät.
Meillä on lähes sama meininki, eipä v. -94 jälkeen juurikaan ole hä:tty.
Muija on muutenkin hyvin ilkeä ja leiriyttää itsensä pojat toiseen joukkoon ja minut toiseen. Hän on huutanut eroa ainakin 10 v. Ei olla erottu, vaan ollaan oltu naimisissa 19 v.
Ikinä ei meillä ole pari(ttelu) vuodettakaan ollut. Oma muija ei minua ole koskaan isommin kiinnostanut. Onko tämä jonkinlainen järkiavioliitto.

kukaan ei hyväksy vastaukseksi tai neuvoksi sitä että tarkistaisi kukin avioongelmainen Jumalanpalveluksensa suunnan, ei avioliittokaan ole annettu siksi että se himoissa kulutettaisiin. jotta kaikkien olisi perheessä hyvä olla, niin molempien aikuisten itsekkäät tarpeet tulisi siirtää takaalalle ,niin sitten voisi päämäärä olla paremmin näkyvissä. ja muistaa miksi alunperin menin tämän ihmisen kanssa yhteen,mitä siinä ihmisessä oli silloin niin kiinnostavaa. ihmisillä on kuitenkin tapana muuttua,ero ei ole mikään ratkaisu. lasten kunniallinen kasvattaminen on avioliiton vastuullisin osio. kasvattaa Jumalan pelkoon että he aikuisina osaisivat tehdä oikeita valintoja.aikuisten vastuulla on lasten hengellinen kasvatus,sillä on niiiiin suuri vaikutus myöhempään elämään. vanhemmat ei niin jouda katsomaan koko aikaa toisiaan miten meillä menee. eikä arvioinnin kohde ole makuuhuoneessa tapahtuva elämä. lapset on vanhempien hedelmä ja lasten hengellinen elämä on se ykkösasia. monet vieraantuu uskonasioista koska vanhemmat omalla esimerkillään näyttävät että se ei ole tarpeen. mutta se kostautuu ajanmyötä. sitten heillä onkin toinen murhe,omat lapset jotka joutuivat vanhempiensa mukavuuden tavoittelun tähden maailman tuulten vietäviksi.uhrautuvuutta ei ole enää,vain mukavuuden tavoittelua.

Taidat olla sellainen aivopierujen päästelijä.

tuntuu vähän että tuossa on joku muu aatos vaimollasi ollut taustalla.. tai sitten kuten tuossa jo joku mainitsi mamma asenne vienyt mennessä..

voin sanoa että itse en ymmärrä tuollaisia naisia kyllä vaikka lapsia on niin on se parisuhdekkin ja sitä olisi hoidettava. mutta jos yritys henkeä on viellä jäljellä puhu vaimollesi tuntemuksistasi tai hakeutukaa pariterapiaan ja jos kaikki on mennyttä tunteitten osalta sitten kannattanee tehdä mikä itsestä parhaalta tuntuu. olet kumminkin 40v että et nyt mitenkään "vanha viellä edes".

mutta voihan tuo kipinä viellä löytyäkkin mutta varmaankin nopsaan olis jotain tehtävä että saa asiat taas toimimaan.

AP on saanut niin paljon vastauksia, että hän ei varmaan jaksa näitä viimeisiä enää edes lukea. Koska olen itse kokenut saman, haluaisin jakaa oman tarinani kanssasi.

Ehdotan, että et luovuta heti, vaan yrität vielä kerran kaikkesi. Ehdota parisuhdeterapiaa vaimollesi. Uskoisin, että vaimosi on elämäänne ihan tyytyväinen ja hän pitää sinua itsestäänselvyytenä. Hän ei tajua, että olet OIKEASTI tyytymätön elämään ja haluat muutosta. Siksi sinun pitää saada viesti perille joko puhumalla tai kirjoittamalla. Voit myös näyttää tämän viestiketjun hänelle. Silloin hän vasta tajuaa, että sinun "vikisemisesi" on oikeasti askel kohti eroa eikä pelkkä ehdotus tai pyyntö, vaan oikeasti KÄSKY tehdä jotain suhteenne pelastamiseksi. Jos vaimollesi riittää eläminen lasten kautta, niin hän ei voi vaatia sitä samaa sinulta.

Jos olet joskus rakastanut vaimoasi, niin se tunne on kaivettavissa esille. Kuitenkin mitä pidempään ja mitä vähemmän sitä parisuhdetta on hoidettu, niin sitä enemmän ja pidempään sitä intohimoa ja rakastumista joutuu kaivamaan esille. Siihen ei kuukausi eikä kaksi riitä. Valitettavasti itselleni kävi niin, että kun asetin itselleni kysymyksen "Haluanko vielä jatkaa suhdetta?", niin tajusin, että en halua. En pysty kuitenkaan sanomaan, että olisiko suhde ollut vielä pelastettavissa, jos olisin käyttänyt 2-3 kk:n sijasta esim. 1,5 vuotta.

Vauvapalstoilla on äideillä paljon keskustelua siitä, mikä on lapsen parasta esimerkiksi vieressä nukuttamisen suhteen. Valitettavasti unohdetaan se parisuhde ihan kokonaan. On selvää, että vauvaa kuuluu hoitaa hyvin, mutta se ei ole lapsen etu, että täydellinen äitiys vaatii uhrikseen parisuhteen. Kyllä murrosikäinenkin lapsi haluaisi ihanan kodin, jossa kaikilla on hyvä olla.

Meitä 40 ikäisiä on paljon, jotka olemme eronneet samoista syistä kuin sinä. Välillä eroa hakee mies, välillä nainen. Uuden kumppanin löytäminen ei ole helppoa ja vielä vaikeampaa on perustaa uusperhe, jossa on sun ja mun lapset ja mahdollisesti vielä yhteinen iltatähtikin. Uusi parisuhde vaikka olisikin lapsettoman naisen kanssa, ei takaa onnea ja autuutta. Monilla tämän ikäisillä on jo omat piintyneet tapansa, jolloin uusi parisuhde tuo omat hyvät puolensa, mutta myös omat huonot puolensa. Näistä eroista kärsii paitsi mies ja nainen, niin aina myös lapset.

Jos eroon päädyt, niin muista, että sinun pitää varautua yksinoloon. Yhden yön juttujen löytäminen on helppoa ja se voi aluksi ollakin kivaa, mutta hyvän parisuhteen löytäminen on vaikeaa. Tässä iässä ihminen on ehkä jo niin kyyninen, että uuden rakkauden löytäminen ei ole helppoa. Lisäksi ikävä lasten luo on kova. Pahimmassa tapauksessa olet ilman parisuhdetta, ikävä jäytää ja taloudellinen huolettomuuskin on ehkä vaihtunut siihen, että joutuu miettimään hankintojaan tarkemmin.

Kaiken tämän sanottuani älä eroa, jos ei ole pakko. Kuitenkaan ei tarvitse menettää mielenrauhaa, jos päätät erota. Ole kuitenkin sen verran suoraselkäinen, ettet ryhdy naimisissa ollessasi hakemaan lohtua vieraasta pedistä, vaan eroa tai pistä parisuhde kuntoon. Mikään tie ei ole helppo, mutta mikään vaihtoehto ei ole poissuljettu eikä mahdoton.

Olet itsekin hyvin huomannut mistä kiikastaa. Vanhempien välinen suhde ja sen intohimon vaaliminen ei tosiaan kummoisesti aikaa vaadi, mutta pävittäistä pientä huolenpitoa kyllä. Välillä voimia ei ole kuin helliin katseisiin. Se ei ole lapsilta pois. Sellaisen väittäminen on vain tapa syyllistää lapset siitä, ettei viitsi huomioida omaa parisuhdettaan. Helppoa ja kätevää :)

Tsemppiä ratkaisuihisi!

vieraissa käyminen on kaikista paras keino, lopettaa hyväkin parisuhde, eli ei kannata ottaa riskiä jos haluaa jatkaa nykyistä parisuhdetta, näennäisesti voi antaa anteeksi, mutta väliin tulee kuilu, joka ei ikinä umpeudu...

Kaikki parisuhdeoppaat, joita olen lukenut teroittavat, että TOIMIVAN AVIOLIITON AVAIMENA ON, ETTÄ ENSIKSI HOIDETAAN PARISUHDE JA SITTEN TULEVAT LAPSET.

Anteeksi, että huusin.

Tuntemani nainen on toisessa avioliitossaan. Hän kertoi miettineensä mikä ensimmäisessä meni pieleen. Seksielämän puute ja lukkiutuminen oli nänen mielestään yksi keskeinen ongelma. Ei syytellyt kumpaakaan osapuolta, totesi vaan asian olleen niin. Hän päätti, että tämä uusi suhde ei kompastu samaan ongelmaan. Hän kertoi nyt tekevänsä aloitteen seksiin vähintään kolme kertaa viikossa, ei velvollisuudesta, vaan koska haluaa seksiä itsekin. Jos miestä ei seksi silloin kiinnosta tai mies ei jaksa, hän ottaa silloin kuitekin miehelltä suihin. Ei ole mies kuulemma vastustellut. Enkä kyllä muista itsekään olleeni koskaan kovin pahoillani, jos nainen on oma-aloiteisesti näin tehnyt. Toivon vaan, että oma vaimoni ottaisi tämän naisen vinkeistä vaarin. Aika helppo konsti pitää mies tyytyväisenä.

No onpa tullut valtavasti vastauksia alkuperäiseen kirjoitukseeni! En ole ehtinyt viikonloppuna tsekkaamaan mitä on kirjoiteltu kun oltiin reissussa. Mutta täytyy sanoa että hienoja kirjoituksia on ollut paljon ja myös paljon hyviä neuvoja. Kiitos niistä kaikille. Sain myös viikonloppuna harvinaisen yhteisen hetken vaimon kanssa ja jopa rakasteltiin joka oli kyllä aika lailla plussaa kun tuntui todella pitkästä aikaa olleen myös vaimon puolelta toivottua... Ja sitten saatiin puhuttuakin. Sain kai edes jotenkin jäsennellysti ajatuksiani purettua hänelle. Ainakin tuntui että jäi jotain myös kytemään sinne päähän vaikka paljon oli myös hänellä sitä entistä ajattelumaailmaa jossa parisuhde ja siihen liittyvä on jotenkin vain "ylimääräistä" muun perhe-elämän ohessa. Mutta toivotaan että tästä vielä jotain hyvää seuraa.
Mistään parisuhdeterapiasta ei kuitenkaan vielä halua oikein kuulla kun meillä on kuulemma kuitenkin "kaikki hyvin" kun perhe-elämäkin sujuu. Jotain asian kieltämistä olen aistivinani. Mutta ehkä tosiaan nyt ajattelee vielä asiaa uudestaan, on usein hänellä tapana ensin kieltää ja sitten myöhemmin myöntyä. No katsotaan sitten mihin mennään.
Mutta joka tapauksessa en ole tästä millään nopealla aikataululla lähtemässä ja halua yrittääkin olisi vielä. Uskon että saan kaivettua niitä tunteita esiin vielä. Välillä ne aina pilkahtelevat vielä siellä. Varsinkin jos ollaan välillä erossa niin on usein ihan ikäväkin. Mutta kun tulee kotiin niin seitten tulee usien taas tunne että "tuollainenko se olikin"... Mutta lapsia kyllä ajattelen koko ajan tässä asiassa ja en heidän takiaan ole helpolla lähdössä.

Selaislin ketjun ja sen perusteella sanoisin, että parisuhdetta ja lapsia ei voi koskaan asettaa kilpailutilanteeseen.

Hos on päätetty yhdessä hankkila lapsi perheeseen, pitää ymmärtää, että se tullessaan monenlaisia muutoksi. Pieni lapsi on itse täysin avuton, hän tarvitsee ruuan ajallaan, puhtauden ja levon. Lapsi nukkuu vauvana suurimman osan ajasta.

Myös täytyy ymmärtää, miten naisen hormiinit muuttuvat raskauden aikana ja sen jälkeen. Myös ehkäisy pitää saada kuntoon, ennekuin seksielämä voi todella alkaa. Tuskin haluatte 9 kuukauden kulutuua uutta lasta kotiin.

Joten asioita pitää ymmärtää, synnyttänyttä naista täytyy auttaa kotiaskareissa ja siinä sivussa suukotella, mutta odottaa että hänen voimansa kertyy ja häntä ei paina valtavat kotityöt ja lapsen huolto, näihin odotetaan iosän apau nyt paljon enemmään kuin aikaisemmin.
Seksi alkaa kun vaimo saa aikaa toipua ja huomaa edelleen olevansa rakastettu puoliso. Isä ota lapsi syliisi mahdollismman usein ja tutustu häneenkin oikein kunnolla, silloin olette perhe, jossa kyllä aikaa sitten jää parisuhteellekin.

Täsä monessa kommentissa miehet puhuvat pitkistä jaksoista ilman seksiä, tavallaan se on omaakin syytänne, auttakaa vaimo kaikin tavoin, se tuottaa varmasti tulosta.
Taasen naisten pitää ymmärtää, että lapsen saaminen on normaalia elämää ja elämä jatkuu tämänkin jälkeen. Et ole muuttunut eri ihmiseksi.

Normaalisti mies hakee seksiä muualta 1-2 kuukauden jälkeen jos kotona ei ole minkäänlaista seksiä. Ei normaali mies voi kahtavikkoa kauenpaa olla ilman sekisä koska se ei ole normaalia ja jos puoliso ei tee mitään niin sen suhteeen niin häntä ei kiinosta. Jub lapsemme oli pieni niin minä miehenä en lapsen kanssa nuku samassa sängyssä koska se ei ole normaalia ja monelle naiselle se perhesänky on hyvä tapa estää seksi miehen kanssa ja niin edelleen. Olet pitkään kestänyt ilman seksiä ja sitä ihmettelen ja olisit asjoissa etsinyt rakastajattaren tai tehnyt siitä ison jutun vaimon kanssa että sekisä tai ero koska sen seksin takiahan parisuhteessa ollaan ei lasten takia.

Parisuhde on no. se turvallisin ja paras tapa kasvattaa lapsia. Seksiä saa ja voi harrastaa ihan missä ja milloin vaan muutenkin kuin parisuhteessa. Seksi ei ole maailman tärkein asia, eikä varsinkaan, kun lapset ovat pieniä ja tarvitsevat kaiken vanhempien huomion. Ja kun se huomiointi vie kaikki voimat, niin kaikkea muuta ei jaksa. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää, eli kaikkea sitä, mitä sinä et ole.

http://tinyurl.com/3s8roor

Kylla se niin monumutkaista on. Lopultakin yksi on totta: "Where is the will - there is a way" En usko ettei aikaa ole kun sita halutaan. Kylla sen toisesta huomaa jos se oikeasti on ajanpuute. Ihmislle on annettu melkoisen toimivat vaistot...

Harmi kuitenkin! Ihan samaa on koettu taallakin paassa.

"Kylla sen toisesta huomaa jos se oikeasti on ajanpuute. Ihmislle on annettu melkoisen toimivat vaistot..."

No tuota samaa olen itse miettinyt... siis että tulkitsenko tosiaan niin väärin toista ihmistä kun minusta näyttää että toinen ei ihan tosissaan halua ja välitä parisuhteesta mutta puheessa muuta aina vakuuttaa. Itse olen aina uskonut enemmän tekoihin kuin puheeseen vaikka puhe usein tarpeellista onkin. Mutta siinä on myös liiankin helppo selittää musta valkoiseksi. Vasta arjen teoissa näkee mikä on todellisuus.

Lapset ovat lähteneet opiskelemaan ja olemme kahden. Vaimo on kyllästynyt arkiseen mitään sanomattomaan elämään.Itseni tuntien minusta ei ole räjäyttämään hänen elämää tähtitaivaaksi. Olin ehkä turvallinen isä lapsia kasvattanaan mut en suuri rakastaja.
-
Miten rohkaisen vaimoa lähtemeen kuolleesta liitosta ja avaaman oven maailmaan. En haluaisi hänen katkeroituvan vierelläni.

"Eletty lasten ehdoilla"

Minun tulkintani on, että te olette eläneet vaimon ehdoilla. Vai onko sinulta joskus kysytty mielipidettä, että miten teidän parisuhteenne ja perhe-elämänne tulisi järjestää? Uskallan epäillä ettei ole, vaan vaimosi on itsenäisesti (itsekkäästi) ratkaissut asiat sinun puolestasi. Se on valitettavan yleistä, että naiset toimivat näissä asioissa diktaattorin lailla. Se tuhoaa parisuhteet, koska minun kokemukseni mukaan naiset eivät usein tunnista edes omia tarpeitaan, eivätkä ymmärrä itseään - saati sitten että ymmärtäisivät miehensä tarpeita ja ymmärtäisivät tätä. Miten luulet, että parisuhde toimii, jos tuollaiselle naiselle annetaan valta määritellä parisuhteen ja perheen pelisäännöt? Tuhon tie. Moni nainen ei ymmärrä edes niin yksinkertaista asiaa, että seksi on miehelle tärkeää. Voiko olla yksinkertaisempaa asiaa? Sen lisäksi seksi on parisuhteen liima ja itse asiassa naisellekin tärkeää, vaikka hän ei itse sitä aina tajua.

Tarinasi kuulostaa hyvin tutulta ja omakohtaiselta. Mutta minä tein muutoksen ja laitoin meidän perheessä ja parisuhteessa pelisäännöt uusiksi. Pikku hiljaa, yksi asia kerrallaan koskien mm. omaa työntekoani, vaimon työntekoa, harrastuksia, omia menojani kavereiden kanssa, kotitöitä, kanssakäymistä sukulaisten ja tuttavien kanssa, lomamatkoja, lasten harrastuksia, kielenkäyttöä, äänensävyä, pukeutumista jne. jne. Lista on pitkä, mutta olen vääntänyt kaikki isot ja pienetkin asiat oman mieleni mukaiseksi. Aikaisemmin en kokenut tarvetta kontrolloida kaikkea mahdollista, mutta jossakin välissä huomasin että vaimon kontrollin alla asiat eivät vain toimi. Tulos on ollut se, että elämä on muuttunut aivan toisenlaiseksi ja koko perhe voi paljon paremmin. Ja seksiä riittää, koska nainen ilmeisesti tykkää olla kontrollin alla :)

Hienoa, että tuollaista selkärankaa vielä löytyy.
Ainoa suuri asia, jota perheet eivät voi verrata toisiin perheisiin on miehen ja naisen ansiotyö. Se on sikäli erilainen jokaisessa perheessä, että vaikka molempien perheen pää olisi esim poliisi, niin vaimon töiden sisällöllä voi ollakin mammuttimainen ero.

Perheessä, jossa molemmat ovat yhteisessä yrityksessään työssä, voidaan säännöt luoda. Samoin luonnonmukaisessa perheessä, jossa äidillä on oikeus paneutua monen lapsensa äiti-työhön ja sopimuksien ihannehan on maatalous edelleenkin.

Sen sijaan ongelmia on vaikea selvittää, kun vaimo työskentelee yhden tai monen auktoriteetin alla kaikki päivänsä. Menehän siinä sitten sopimaan jotakin, kun ei puoliso välttämättä tiedä, mitä stressiä seuraava viikko tuo!

Tiedän eräänkin vaimon, jonka stressityö kilpistyi vuodenvaihteen tilinpäätös huippuun ja siis todella tiesin työn rankaksi. Miehensä selvitti yhden joulun seudun aikana päättämäänsä eron syytä, kun tämä vaimo ei ollut osallistunutkaan johonkin rutiinihommaan hänen kanssaan yhtäpaljon (myös 2 pientä lasta).
Olisin voinut kysyä vaikkapa, että milloinka herralla oli kuukautiset viimeksi, mutta vaikenin ja mietin, että naisella olisi ollut moninkertainen syy ensiksi ottaa ero!

On selvää, että jos tavallasi ajatteleviksi olisi miehet kasvatettu (kun ei ole) Suomessa, olisi avioerojen määrä minimaalinen. On nimittäin niin, että tahto vie läpi harmaan kivenkin eli jos todellista tahtoa löytyy, on kodin ja lastenhoito rationalisoitavissa perhekohtaisesti. Pelkästään se, että ylimääräinen lasten hoidostaan tuoma stressi jätetään kokonaan pois, kun he saavat viettää lapsuutensa kodissaan ennen kouluikää, tuo levon tunteen perheeseen (kokemus on) . Kotiapu on tänä työttömyyden aikana hyvin mahdollista jokaisessa perheessä myös.

Ylipäätään: kuka tekisi TOTUUDEN MUKAISEN tutkimuksen siitä, millaisiksi lapsiperheiden perhe-elämä muuttuisi, kun perhettä koettelisi ainoastaan perheen pään elantorahahaun mukana tuoma stressi!? Siis stressiä ei olisi ollenkaan ennen lasten kouluikää äidin ansiotyöstä eikä lasten hoidossa riepottelusta!

Kun perhe elää oravanpyörässä, jossa jokaisen jäsenen mieltä päivittäin heiluttelee suuri ulkopuolinen väkijoukko, niin ihmettele siinä sitten mikähän vaimoa vaivaa!

"Kohtele vaimoa kuin heikointa astiaa" - tämän on miehet uskoneet vuosituhannet, mutta tämän on Suomi-neito yrittänyt parhaan "viisautensa" mukaan viimeisten vuosikymmenten aikana kumota. Rakkaudettoman lapsuuden jäljet näkyy nyt niin lasten vanhemmissa kuin heidän lapsissaankin stressin tuomina henkisinä ja fyysisinä sairauksina.

Kylläkait se seksinhalut tappaa vaikka olis millainen herkkupala vieressä, jos aamulla heräät aikaisin, laitat lapset kouluun, menet töihin, sitten tulet töistä käyt kaupassa laitat ruuan ja yrität saada ylivirtaisia lapsia ajoissa nukkumaa, no kun koko katras on vihdoin nukkumassa, huomaat olevasi "rättiväsynyt" ja niin poikki että eipä tulis enää siinä vaiheessa mieleen ainakaan sexi. Jos tämmönen toistuu vuosikaudet, voi olla ettei sitä omaa puolisoakaan enää tunne, eli pitäis järjestää sitä kahdenkeskistä aikaa arjen ulkpuolelle vähintään pari kertaa vuodessa sekä yhteisiä harrastuksia viikolla jossa pariskunta pääsisi vuorovaikuttamaan, jotta arki ei tappais niitä tunteita, se voi käydä myös miehelle, et ei kiinnosta jos aikataulut on vedetty kireelle.

Ole ylpeä ja onnellinen siitä, että sinulla on vaimo joka on äidillinen ja rakastava vanhempi sinun lapsillesi.. Ole myös ylpeä itsestäsi, että olet ollut varmasti hyvä puoliso ja isä. On ihan totta, että kun lapset on pieniä ja mahdollisesti vanhemmat yrittävät selviytyö mahdollisimman hyvin työstä ja lapsiperheen arjesta, niin silloin parisuhteen huoltaminen jää vähemmälle, ikävä kyllä. Parisuhteellekin olisi hyvä jäädä aikaa, mutta entä kun ei kaikessa kiireessä jääkään? ..tulee tuollainen tilanne kuin teillä- mitä nyt olisi tehtävissä? Mietin, että voiko myöskin tunteiden viilentyminen liittyä siihenkin, että elämä on niin tasaista, tulee ehkä kaipuuta jostain jännittävämmästä.. mutta mitä se olisi? olisiko se parempaa kuin se mitä sulla jo on? tuskin. Uskon, että voitte saada suhteenne kuntoon, mutta se vaatii nyt hiukan työtä.Vaimosi kuulostaa ihmiseltä, jonka kanssa on asiasta varmasti helppo jutella? Vaimosi tuskin näkee teidän suhteessanne mitään vikaa, eikä huomaa että sulla on tuollaisia tuntemuksia. Olisiko teidän mahdollista lähteä vaikka yhdessä romanttiselle lomalle tai kylpylään tai muualle pois arjen ympyrösitä nyt ihan kahdestaan.. tutustumaan taas toisiinne? Kaikki parisuhdeleirit on myös valtavan hyviä ja niistä saa paljon oivalluksia ja kuulee millaisia tilanteita muissa perheissä mahdollisesti on.. voit yllättyä, että muillakin on samantyylisiä tilanteita ja ajatuksia.
Kaikkea hyvää, toivottavasti saatte parisuhteen kuntoon ja ihanat eläkepäivät yhdessä. EI se vaihtamalla parane.. pahemmaks voi kyllä mennä ;)

parhaat neuvot http://tinyurl.com/3swafra

Mitä ilmeisemmin vaimosi on täysi imbesilli eikä ymmärrä terveestä parisuhteesta yhtään mitään. Ei parisuhde ole mikään kaverisuhde. Jos aika ei muka riitä seksiin, läheisyyteen ja ymmärtämiseen niin ei hän ihan täysillä voi polkea. Nyt kun lapset on kasvanut aikuisemmiksi niin sinä voisit jaksaa eteenpäin kaverisuhteessa vaimosi, mutta ottaa avioeron. Sitten yhteihuoltajuus hyvässä hengessä ja muista painottaa lasten hyvinvointia. Kyllä vähän kasvaneet muksut asiaan osaavat sopeutua vähän pakosta ja huonomminkin voisi mennä jos äiti ja isä tappelisivat väkisin parisuhtessa. Tässä vaiheessa asutkin jo luonnollisesti omassa asunnossa kun omaisuus on pistetty puoliksi (pieni hinta onnesta). Ei neljäkymppinen ole mitenkään vanha ihminen vaan keski-ikäinen ja ei muutakuin etsimään vähän sympaattisempaa uutta suhdetta kaverisuhteen tilalle.

vaimoni on paras http://tinyurl.com/3zu4u8o

Tiedän kyllä, että vastaus ei ollut minulle.
Voisitte kirjoittaa vaikka toisillenne eikä täällä yleisillä palstoilla sopia tapaamisia ja kysellä mittoja. Mitäpä jos laatisit sellaisen sähköpostiosoitteen, jonka uskaltaa antaa julkisesti. Sen tekemiseen menee noin puolitoista minuuttia.

Just loin. ja kirjoitin "pekalle" mutta tuli takasin. No, jospa hän kirjottaisi minulle osoitteeseen [email protected]....

Tsemppiä kaikille puutteessa oleville, tästä se lähtee

ps..koolla on muutes väliä

Laitetaan nyt vähän vielä päivitystä tilanteeseen kun niin monet ovat vaivautuneet ongelmaani paneutumaan...
Viime yönä ei niin kauheasti vaimon kanssa nukuttu kun (kerrankin) puitiin tätä meidän suhdettamme oikein kunnolla. Oli varmaan ajatellut asiaa tässä viikolla kun siitä jo keskustelua availin viikonloppuna. Eli nyt kyllä ainakin rivien välistä myönsi että hänenkin puoleltaan tunteet ovat hiipuneet ja on varmaan paennut vaan tuohon "arjen suorittamiseen". Toisaalta vieläkin on jotenkin vastahakoinen myöntämään että se olisi mikään ongelma. Jotenkin näyttää ajattelevan että avioliiton kuuluukin mennä vähitellen enemmän kaverisuhteeksi. Minä taas olen siitä kyllä aika lailla toista mieltä.
Nyt on vielä aika sekava olo. Toisaalta oli hyvä että saatiin puhuttua mutta toisaalta on kyllä päällä sellainen pettymys kaikkeen. En varmaan ole sitten se mikään "suuri rakkaus" vaan vaan se turvallinen perheenisä jonka kanssa on helppo elää... Siihenkin voisi varmaan tyytyä toistaiseksi jos näyttäisi siltä että vaimolla olisi vielä haluja yrittää kaivaa tätä suhdetta ylös tästä kuopasta. Sanoi kyllä haluavansa mutta en oikein uskalla siihen uskoa kun toisaalta toiset lauseet kertovat ihan muusta ajattelumaailmasta.
Hassua on myös samalla se että nyt kun olen itse uskaltanut kyseenalaistaa oman onnellisuuteni liitossaamme, samalla omat tunteet ovat tulleet enemmän taas pitkän ajan jälkeen esiin. Kaipaan taas rakkautta ja läheisyyttä enemmän kuin aikoihin ja ajattelen myös usein suhteemme alkuaikoja jollain oli vielä paljon tunteita ja se toinen tuntui maailman ihanimmalta ihmiseltä.
No katsellaan tässä pikkuhiljaa eteenpäin. Ehkä vaimo jossain vaiheessa tajuaa että muutosta olisi tultava jos haluaa minut pitää tässä vierellä loppuelämän. Ei varmaan ole ihan todella tajunnut että olisi mahdollista että minä, "kiltti ja kunnollinen mies", voisin oikeasti lähteä.

Mitä tärkeämpää elämässä on kuin onni.....Kyllä kannattaa liitosta lähteä pois jos on noin onneton...onni voi löytyä muualtakin vielä...Ja minkä mallin lapset saa liitosta jossa vanhemmat eivät osaa rakastaa.....Ero on oikein hyvä ratkaisu, ainakin asua erillään jonkun aikaa. Kun puoliso on poissa silmistä niin sydän voi alkaa kaivata ...Voihan sitä sitten palata taas yhteen jos tunteet roimahtaa uuteen liekkiin. Meillä on vain yksi elämä ja ihmisellä on oikeus etsiä onnea elämään.

"Mitä tärkeämpää elämässä on kuin onni"

Se, ettei ole kusipää. Se, ettei hae onneaan muiden hyvinvoinnin kustannuksella, varsinkaan lastensa.

"minkä mallin lapset saa liitosta jossa vanhemmat eivät osaa rakastaa"

Rakkaudesta ei ilmeisesti ole pulaa vaan onnesta. Rakkaus aiheuttaakin enemmän onnettomuutta kuin onnea.

Mitäs noi tähet tarkoittikaan.....Ja saako muut olla onnellisia mun kustannuksella.....kysyn vaan... Jos ne on onnellisia kun mä oon onneton....

Kummallinen lause toi "Rakkaudesta ei ilmeisesti pulaa vaan onnesta" Eiks ne kompensoi toisiaan. Jos rakkaus tuottaa onnettomuutta kuin onnea pitää kysyä rakastaako se toinen ollenkaan.

älkää nyt jumankauta täällä hullujasentään alkako puhumaan, vai tekeekö se puute pösilöksikin....

Olet kyllä harvinainen yksilö. Ei parisuhdetta voi hyllylle laittaa. Elämässä pitää olla muutakin kuin lapset. Mutta miksi annoit itseäsi kohdeltavan epäoikeudenmukaisesti noin kauan? Jos tietää oikeasti yrittäneensä parisuhteen eteen tehneen kaikkensa, miikä esti elämästä sitä elämää kun oikeasti halusit? Minua ärsyttää suunnastomasti noi et eletään vain lasten ehdoilla ja sit kun asenteella... ELÄMÄ ON TÄSSÄ JA NYT. Yrittäkää löytää toisenne uudelleen tavalla A tai B. Oletko itse miettinyt kuinka todella olet kohdellut lastesi äitiä?

Lemppari olet oikeassa, elämä ON tässä ja nyt. Jos toistarakastaa, tekee hänet onnelliseksi eikä jatkuvasti onnettomaksi. Kyllä nainen voi haaransa levittää omalle miehelleen vaikka itseä ei haluta ja jos miehellä ei seiso niin muitakin konsteja on tyydyttämiseen. Tarkoitushan on tehdä toinen onnelliseksi, siitä on kyse avioliitossa. Ja kaikista vähiten ymmärrän ihmisiä jotka pihtaa omalta puolisoltaan mutta jakaavat iloa muualle...Sadisteja....Tällasista ihmisistä kannattaa erota ja pian...

Hieno jos olet osallistunut perheen elämään, ollut läsnä. Nimittäin oma mieheni ei sitä ole. Ollaan samanikäisiä kun sinä, mutta meillä useampi lapsi. Julkisivu näyttää olevan kunnossa, mutta siinäpä se onkin. Itse olen tällä hetkellä työtön, mutta sama meininki meillä on olin töissä tai en. Mies ei osallistu kotona juuri mihinkään, istuu aamusta iltaan tietokoneella ja tekee omia juttujaan. Kaikki valmis kelpaa mutta hänestä ei ole mitään kotona tekemään. Jättää astiansa pöydälle, vaatteet levälleen jne. Yritän pyytää osallistumaan edes kotitöihin, koska muut hommat ei kiinnosta.(asumme omakotitalossa). MInä kuulemma valitan vain koko aika enkä tee hänen mielestään mitään. En tosiaan, huolehdin kodin siisteydestä päivittäin, pyykit, ruuat, teen puuhommia, kesällä leikkaan nurmikon ja talvella lumityöt ym. Ja miehen mielestä ei ole mitään. Hänellä aina lämmin ruoka pöydässä, puhtaat silitetyt vaatteet päällä ja lapset hoidettu. Mitä vielä? Seksiä eikä mitään läheisyyttä meillä ole ollut kuuteen vuoteen ja minä en tosiaankaan ole se haluton osapuoli. Olen yrittänyt missä mättää, enkä enää viehätä häntä tms. Ei osaa sanoa. Vaikea siinä sitten lähteä selvittämään missä vika. Etäännymme koka ajan toisistamme, ei mitään yhteistä ...tai no tietysti omaisuus ja lapset ja velka. Jos sairastan joudun silti tekemään kaiken saman, ei auta eikä ymmärrä. Hän elää ihan täysin omaa elämäänsä, menee ja tulee miten haluaa ja kun on kotona istuu tietokoneella On isä silloin kun hänelle sopii. MInä taasen olen äiti 24h/vrk ja 7 päivää viikossa. Omaa aikaa en saa. Mitäs tässä voisi tehdä, erotakaan en lasten vuoksi haluaisi ja yhdessähän tässä on vannottu olevamme kunnes kuolema meidät erottaa. Eli siinä mielessä olen kanssasi samassa tilanteessa, olen antanut itsestäni kaiken koko pitkän avioliiton ajan ja tässäkö palkinto. Olen täysin yksin tässä avioliitossa. Ei sitä parisuhdetta mihinkään hyllylle voi laittaa vaan se vaatii jatkuvaa huolenpitoa, aina löytyy yhteistä aikaa jos vain niin halutaan. Muut syyt on tekosyitä.

Edellinen kirjoittaja , sanoit hyvin, aikaa on JOS SITÄ HALUAA! Sinun miehesi ei sitä halua ja sinussa vika ei ole vaan hänessä. Ei avioliitto perustu siihen että toinen yrittää ja elää siinä vain siksi kun vihkivalassa on niin luvannut. Miehesikin on luvannut, muista se jahän on nyt sen lupauksen rikkonut. Tottakai hänellä on kivaa. Sinä teet kaiken ja hän voi elää kuin haluaa. Jos seksiä ei sinulle anna, niin varmaan huolehtii että itse saa jostain kuitenkin.

Elämämme on valintoja täynnä. Jos sallit tuollaisen kohtelun niin olet siitä itse vastuussa. Ei tarvitse olla onneton, etsi onnesi muualta.

Lopettakaa tää valitus, niin miehet kuin naisetkin ja TEHKÄÄ JOTAIN. Toista et voi muuttaa, vain itseäsi voit.

Hyvää loppuelämää.

miehellä on tarve saada kassitkin tyhjäks vaikka liotus ja puristus tuntuu ok, mutta ei siinä kaikki

Tuo kuulostaa samalta kuin meidän suhde. Kaikki tunteet on vaan hävinnyt vuosien myötä kun on hoidettu vain lapsia :/

Meillä on hyvin samanlainen tilanne kuin ap:llä. Meillä on myös tunteet kadonneet, eli emme halaile tai koskettele lainkaan toisiamme (siis vaimo ja mies) ja emme harrasta enää seksiä lainkaan. Lasten myötä on tunteet lopullisesti hävinneet. Ja kun ne ovat hävinneet, se alkaa heijastua kaikkiin myös lapsiin. Lopulta tuntuu että on koko murheen kanssa yksin tässä maailmassa, kun kukaan ei lohduta tai kenellekään ei voi puhua :/