Jatkuva stressaaminen !

Olen itse ollut samankaltaisessa tilanteessa ja stressaan myös todella paljon opiskeluun liittyvistä asioista. Ennen pitkää alkoi tuntua kuin koko maailma kaatuisi päälle, ja vaikka kynnys hakeutua psykologin puheille oli korkea, en enää keksinyt, mitä muutakaan voisin tehdä. Kun sain purettua kaiken stressin ja ahdistuksen sisältäni ulos ja puhuttua siitä ulkopuoliselle, alkoivat asiat pian helpottaa. Ymmärsin miten pienet ja loppujen lopuksi merkityksettömät asiat saattoivat muodostua mielessäni valtaviksi, ylipääsemättömiksi esteiksi.

Älä polta itseäsi loppuun vielä tässä vaiheessa, sinulla on vielä niin paljon koettavaa elämässä. Ja koita ajatella, ettei se miten suoriudut asioista esim koulussa, määrittele sinua ihmisenä. Jokaisella on oikeus epäonnistua ja sanoa välillä ääneen, että nyt en vain pysty tähän kaikkeen.
Kannattaa sitkeästi yrittää päästä psykologille tai aloittaa vaikka puhumalla asiasta ystävälle tai perheenjäsenelle. Itseäni auttoi myös kaikkien tehtävien asioiden kirjoittaminen ylös ja aikataulun suunnitteleminen sille, milloin tekisin minkäkin asian. Sain tunteen, että pystyn kontrolloimaan tehtäviä asioita, eivätkä ne kontrolloineet enää minua. Kannattaa myös yritää järjestää edes vähän aikaa rentoutumiselle ja olla välillä tekemättä mitään. Silloin huomaa, että maailma jatkaa pyörimistä vakkei koko ajan stressaakkaan kaikesta mitä pitäisi tehdä.

Paljon jaksamista!!! =)

mene psykiatrin vastaanotolle

Onko mitään helpotusta näihin stressinoireisiin? Tupakkaa kokeilin, mutta aiheutti hengenahdistuksen joten lopetin, kännissäkään ei jatkuvasti voi olla... Propralia syön lähinnä sydämenhakkaukseen mutta sitten muuten oloa ahdistaa välillä aika pahasti. Psykiatri/psykologille ei niin nopeasti pääse...

Sama juttu. Itsekkin stressaan kaikesta, mitä maan päältä löytyy. En ehkä opiskelusta niin kauheaa taakkaa ota, vaan sairauksista. Olen itse ihan terve ollut läpi 13 vuotisen elämäni, mutta stressaan kamalasti, että jossen syö kunnolla jne. voin sairastua johonkin. Pelkään syöpää ! Olen vasta 13 vuotias tyttö, ja stressaan kuin aikuinen!

Stressi kuuluu elämään ja sen kanssa pitää vain OPPIA olemaan - mieti mistä asioista olet stressannut ja minkä lisäarvon ne asiat siitä saivat ja miten asiat lopulta ratkesivat? Itsevarmuus kasvaa kun huomaa että vähemmälläkin stressaamisella asiat sujuvat kun ei voi tehdä enempää kuin tekee, kaikki ei riipu vain omasta panoksesta ja se on vain hyväksyttävä ettei itse pysty/kykene/jaksa eikä tarvitse yksin kaikkea hoitaa. Priorisoi, aikatauluta, analysoi ja hyväksy asiat sellaisina kun ne ovat ja pyydä apua tarvittaessa ja opettele luopumaan sellaisista asioista/ihmisistä jos ne tuovat enemmän huolta ja ahdistusta kun hyötyä - ei täydellistä suoritusta keneltäkään jatkuvasti odoteta, elämä ei ole pelkkää suoritetta. Omaa terveyttään ei kannata riskeerata stressaamalla vaan siitä olisi pidettävä huolta kun kukaan muukaan ei sitä tee ellet sinä itse.

Haluaisin kertoa omaa tarinaani etenkin niille, jotka ovat alle parikymppisiä ja opiskelemassa.

Minä paloin loppuun 17-vuotiaana lukiolaisena aivan täysin. Koko peruskoulun yksi tärkeimmistä asioista minulle oli hyvä koulumenestys, eikä vanhempien tarvinnut ysejä ja kymppejä huonompia numeroita katsella. Tämä suorituskeskeisyys johtui kahdesta syystä: minulla ei ollut montaa kaveria (tämä paheni hyvistä kouluarvosanoista peruskoulussa) ja vanhempani antoivat huomion vain hyvin tehdystä työstä = en saanut kotona ikinä hyväksyntää tai kehuja muusta kuin suorituksista.

Lukion alussa olin jo vähän väsynyt jatkuvasti, mutta luulin vain kroonisesti valvovani liikaa iltaisin. En ollut myöskään saanut "buutata" itseäni kesäloman aikana, sillä vanhempani ovat ehdottomasti patistaneet kesätöihin siitä lähtien kun täytin 13-vuotta. Sitten sain ensimmäiset koenumerot ja jaksonumerot todistukseen. En saanutkaan lukiossa enää pelkkiä ysejä ja kymppejä, vaan tuli pari kasia tokariin (esim. pitkä matikka). Kun näistä kerroin kotona, minulle vastattiin: "jaa, no eihän se kasi nyt onneks ihan huono numero ole". (Räikeämpi esimerkki on yksi koe, josta tuli 10-. Isä kysyi ensimmäisenä numeron kuultuaan: "missä teit virheen?"). Eli nyt numeroiden taso ei ollut pysynyt siinä, missä vanhempani odottivat niiden olevan ja aloin saada vain negatiivista huomiota kotona. "Eikö sun kannattais nyt lukee, että saat sitten hyvät numerot", "taisit lukea vähän laiskasti edellisiin kokeisiin", "et saa nähdä kavereita jos ei tuu parempia numeroita".

Ja tämä kaikki parin kasin takia. Siinä vaiheessa stressi alkoi oireilla niin pahasti, että en pystynyt nukkumaan viikolla (stressasin kouluun menoa ja epäonnistumista) kuin 2h/yö. Sitten en jaksanut opiskella koulussa, keskittymiskyky kärsi, alkoi tulla masennusoireita, haudoin lopulta itsemurhaa jne. Koulun "apu" tähän ei auttanut lainkaan, pääsin vain terveydenhoitajalle juttelemaan, mistä ei ollut lainkaan minulle hyötyä. Lopulta kävi niin, että minä, kympin oppilas, kävin lukiota VIISI vuotta, kirjoitin keskinkertaisesti ja sain keskinkertaisen päättötodistuksen. Sen jälkeen en enää edes uskonut että minusta olisi koskaan mihinkään. Olin täysin ihmisenä epäonnistunut.

Lukion jälkeen menin kuitenkin oma-aloitteisesti amikseen, jossa oli vain opiskelijoita/opettajia jotka eivät minua tunteneet. Aloitin ns. uudestaan. Päätin, etten kerro kenellekään itsestäni sellaisia asioita, joita en halua heidän tietävän ja aloitan opiskelun nollasta. Halusin tällä kertaa onnistua, ja tällä kertaa vain itseni takia. Stressi alkoi helpottaa tämän koulun myötä ja opiskelu sujua.

Nyt olen 25-vuotias, toivon edelleen vanhempieni kiitosta ja kehuja, mutta tiedän niitä saavani vain suorituksista. Tiedän tämän nyt olevan myös erittäin sairasta ja että perhe-elämä kotona oli hyvin ahdistavaa. Nyt asun mieheni kanssa omassa talossa, olin välillä töissä ja tänä syksynä aloitin yliopisto-opinnot. Mieheni myös välillä mainitsee, että "mikä sun vanhempia vaivaa, ei kukaan normaali sano lapsilleen noin", jos vanhemmiltani tulee vain halveksuntaa.

Tarinan opetus: hanki itsellesi hyvä tukihenkilö, joka välittää sinusta ja tsemppaa sinua, ja tiedosta että stressin ehkäisy ja poistaminen lähtee ihmisestä itsestään. Kukaan muu ei pysty sinua niin hyvin auttamaan kuin sinä itse.

KESÄTÖITÄ!

Elämä pitäisi reivata vähemmän tressaavaksi. Se vähentää elinikää. Tämä on tietenkin tressi-reiskalle railille mieluinen uutinen. Näin v-ketju edes ennemmin katkeaa.