Olen juuri aloittanut avioeroprosessin ja olen edelleen alkushokissa. En olisi itse vielä ollut valmis luovuttamaan, mutta mieheni on tehnyt päätöksensä ja haluaa eron pitkään jatkuneiden vaikeuksien vuoksi. Erohakemus on täytetty yhteisesti ja muutot hoidettu sivistyneesti toisiamme auttaen. Olemme jopa pystyneet jo keskustelemaan asioista, mutta suru ja tunnekuohu ovat edelleen ajoittain lamauttavia.
Teen työkseni raskasta aivotyötä ja työssäkäyntini onkin merkittävästi hankaloitunut avioerosta johtuen, univaikeuksien ja jatkuvan itkemisen takia.
Olen 30v. nainen ja haluaisin kuulla kaiken ikäisten kokemuksia avioerosta. Miten selvisitte ikävästä, kun toista ei enää ole, häntä ei saa koskea eikä edes nähdä? Miten selvisitte surusta ja ensimmäisistä ahdistavimmista viikoista / kuukausista? Jouduitteko olemaan sairaslomalla avioeron vuoksi? Jne.
Toivoisin keskusteluun sellaisia ihmisiä, jotka ovat olleet aidosti rakastavassa liitossa ja joille ero on ollut henkisesti raskas.
Miten selvisitte avioerosta?
41
8360
Vastaukset
- onnellinen eronnut.
No sen voin kertoa, että siitä selviää.
Kyllä suurin osa ihmisistä on kuule ihan oikeasti rakastuneita yhteen mennessään, se rakkaus vain aikojen saatossa kuolee.
Ei se miksikään jalostu, niinkuin jotkut sanoo.
Toiset antaa vain periksi ja pysyy liitossaan ihan kaveripohjalla, kun ei enää kaipaile uusia suhteita ja seksin nälkäkin on kuollut.
Toiset alkaa taas panostamaan siihen yhteiseloon ja selviävät sillä, mutta se vaatii todella työtä, eikä ole enää mitään luonnollista yhdessä oloa, koko ajan pitää nähdä vaivaa, vaikka intohimot on kuollu ja sekin puuduttaa, mutta toista pitää kumppaninaan, niin siksi jaksaa..
Itse olen kahdesti eronnut, ollut avoliitossakin ja ikää on jo pitkälle 50v, joten kokemuksesta kirjoitan.
Aina on tullut arki vastaan ja tunteet laimenneet, vaikka olisi halunnut muuta.
Väkisinkin on yritetty liittoa jatkaa, mutta tympäännys on tullut, viimeistään sänkytouhuissa, kun ei vaan sytytä enää saman kumppanin kanssa mikään.
Lopulta suhde on ollut vain kohteliasta hymyilyä ja lymyilyä toisesta kaukana.
Parempi silloin yksin.
Sure sinäkin aikasi ihan rauhassa, kyllä se aurinko vain alkaa sitten jossakin vaiheessa paistamaan ja masennus väistyy, vaikka et nyt sitä voi uskoakkaan.
Eka liittoni kesti viisi vuotta ja siitä erosta selvisin ystävieni voimalla.
Toinen liittoni (avosellainen) kesti kaksi vuotta, oli todella intohimoinen, mutta miehellä oli väkivaltaa kanssani, joten ei siitä mitään tullut ja sen eron kestin muuttamalla eri paikkakunnalle.
Kolmas liittoni oli todella pitkä, 27 vuotta ja ero otti koville, miehellä paljastui suhde työkaveriinsa ja romahdin täysin.
Siitä selvisin lähtemällä opiskelemaan uuden ammatin itselleni muualle, lapset olivat jo lähteneet kotoa joten uusi elämä oli mahdollinen. Monta vuotta olin tässäkin suhteessa jo nukkunut sohvalla miehen kuorsaamisen takia, joten odotettavissa oli loppu tällekkin. Olisi pitänyt tehdä loppu jo kymmenen vuotta aikaisemmin, mutta lasten takia päätin jaksaa, rakkaus oli jo laimentunut aikaa sitten.
Ja usko vaan, onnellinen olen taas! ;))
Olen löytänyt oikean sielunkumppanin eräästä leskimiehestä ja tuntuu, että olen taas rakastumassa ja tällä kertaa viiimeistä kertaa, joten älähän sinäkään toivoasi heitä, kyllä asioilla on tapana järjestyä, aikansa vain se aina vie. ;)- Angel-59
Hei onnellisesti eronnut, annat todella toivoa meille muille ja olipa mukava lukea realistisia totuuksia avioelämästä. Ihanaa elämän jatkoa sinulle!
- Rakkautta etsimässä
Angel-59 kirjoitti:
Hei onnellisesti eronnut, annat todella toivoa meille muille ja olipa mukava lukea realistisia totuuksia avioelämästä. Ihanaa elämän jatkoa sinulle!
Kiitos myös täältä! Sinun kirjoitus oli omakohtaisuudessaan ja rehellisyydessään, lohduttava, kannustava ja jotenkin hauska! ....siis elämää...
- Anonyymi
Angel-59 kirjoitti:
Hei onnellisesti eronnut, annat todella toivoa meille muille ja olipa mukava lukea realistisia totuuksia avioelämästä. Ihanaa elämän jatkoa sinulle!
Sitä se sohvalla nukkuminen teettää. Johtaa eroon aina! Varmista että leskimiehelläsi seisoo. Muuten ei suhde kestä.
- Zusannah037
Olen 37 v. Erosimme kaksi vuotta sitten. Exäni halusi eron. Se tuli yllätyksenä ja järkytyksenä. Myöhemmin selvisi, että hänellä oli ollut ainakin jo eron aikaan uusi nainen. Meillä on myös kaksi pientä lasta. Yhdessä olimme 10 v.
Erosta selviää ja aika auttaa. Enpä olisi itsekään uskonut, että joskus se tuska on poissa. Mutta kyllä se siitä vähitellen hälvenee ja saa etäisyyttä asioihin. Ensimmäinen puoli vuotta oli minulle hyvin raskas. Aluksi voin fyysisestikin pahoin, koska olin niin järkyttynyt, pettynyt ja yllättynyt exäni raukkamaisesta käytöksestä. Hän ei ollut etukäteen puhunut ajatuksistaan vaan laukaisi halunsa erota eikä mitään ollut sitten enää tehtävissä. Hän vältteli minua enkä ymmärtänyt hänen vihan puuskiaan minua kohtaan.
Itkin ja puhuin ystäville. Itse kävin töissä, koska pelkäsin etten enää pääse töihin, jos jään kotiin. Ja työt auttoivat saamaan ajatukset välillä pois erosta, edes hetkeksi.
Lasten takia exään on ollut pakko olla yhteydessä. Sen takia ehkä irrottautuminen kestää pitempään. Tapaan silti harvoin exää. Kommunikoimme sähköpostilla ja tekstareilla (eksä ei alussa edes vastannut puheluihini vaan halusi tekstarin tms.).
Elämä on ollut jo vuoden päivät ihan hyvää. Vielä tunnistan itsessäni katkeruutta exää kohtaan hänen raukkamaisen ja epäoikeudenmukaisen käytöksensä takia sekä sen, että hän on sellainen pakenija joka ei kykene vastaanottamaan tai käsittelemään tunteita. Mutta en kaipaa exää enkä arvosta häntä parisuhdekumppanina.
Alussa pohjalla on enempi. Ja matkan varrella tulee kuoppia, mutta myöhemmin aina harvemmin. Kuopan jälkeen huomaa edistyneensä taas hyvän matkaa. Olen käynyt seurakunnan eroryhmässä ja Fisherin eroseminaarin. Suosittelen sinua käsittelemään eron aiheuttamia tunteita jollakin tavoin. Se on sijoitus tulevaisuuteesi. - Aika parantaa haavat
Lyhyesti sanottuna oma kokenukseni on, että vanha sanonta "aika parantaa haavat" pitää paikkansa.
- Arpia, arpia
Parantaa haavat, mutta jättää arven. Arpi säilyy läpi elämän. Senvuoksi kannattaa yrittää hoitaa sitä parisuhdetta silloinkin kun on itsestä hyvä olla, eli järjestää sitä yhteistä aikaa ja menoa silloin tällöin.
Ero jättää aina sen arven , milloin vahvemman milloin himmeämmän, mutta se jää.
Koskaan et ole enää täysin ehyt ihminen, varsinkin jos perheessä on lapsia.
Kun olit tuolla Fisherin eroseminaarissa, siihenkin pitää panostaa ja siellä kerrtotaan myös tuosta lasten tilanteesta. Varmasti luit kohdan jossa sanotaan lapsille ero on aivan samanlainen tuskan paikka kuin itsellesikin, heillekin jää tuo arpai elämään.
Pakkohan sitä elämää on mennä eteenpäin, mutta rankkaa se on ja pitkään, varsinkin kun huomaa tehneensä elämänsä suurimmaan virheen. Usko siihen, että uuden kaverin kanssa on helpompaa, ei valitettavasti useinkaan onnistu, vaan on samat tai vieläkin pahemmat asiat edessä.- tuulia*
Yksikään ihminen ei voi välttyä elon tiellä haavoilta ja niiden arvilta. Oli sitten liitossa, eronnut tai sinkku. Arpia voisi kutsua myös nimellä "elämänkokemus". Se, että ihminen jatkaisi "ehyenä" vauvasta vanhuusikään on varmasti pullamössösukupolven keksimä ajatus. Tai amerikkalaisten :). Jokaisella on omat huolet, murheet, traumat - ne on niitä haavoja, jotka aikaa myöten umpeutuvat. Yhtä haavaa seuraa toinen haava.
Omakohtaisesti sain ex-liitossani kaikki elämäni suurimmat haavat. Olen iloinen ja onnellinen päästessäni exästä eroon. Uuteen suhteeseen lähdinkin periaatteella, että ellei toimi, niin kovin kauaa en yritä väkisin jatkaa. Mitään edes yhtä pahaa kuin ex-liitossani en enää sietäisikään. En päivääkään. Mitta on täynnä ex-miestä. Kyllä vaihtamalla paranee.
- Marseille 30
Kiitos, että olette jakaneet kokemuksianne.
Oman tilanteeni positiivinen puoli on se, ettei meille ehtinyt siunaantua lapsia. Lisäksi olin ennen tämän suhteen alkua useita vuosia yksin ja onnellinen, joten sisimmässäni on tieto siitä, että pärjään yksinkin.
Olen kuitenkin huolissani siitä miten selviä tästä lamauttavasta kaipuusta ja surusta. Nämä tunteet ovat niin voimakkaita, että tuntuu että pakahdun.
Olin itse ja olen vieläkin sitä mieltä, että "vaihtamalla EI parane". Olisin ollut valmis selvittämään ongelmiamme (joista osa oli ulkoapäin tulevia paineita, eivätkä edes johtuneet suoraan meistä itsestämme) ja taistelemaan, mutta mieheni oli asioista eri mieltä.
Siksi tämä niin tuskallista onkin kun itse olisi halunnut elää kriiseistä huolimatta kyseisen ihmisen kanssa, mutta toinen osapuoli luovutti.
Olisi mukava kuulla lisää ihan konkreettisia keinoja, miten olette selvinneet ikävästä ja surusta. Oletteko turvautuneet ammattiapuun ja saaneet hyviä vinkkejä ajatusten järjestämiseen, rentoutumiseen jne.?- OnnellinenIhminen35
Kyllä se vaihtamalla kuule voi parantua! On aivan mahdollista, että löydät 10 kertaa sopivamman miehen kuin mitä tämä nykyinen siis tuleva exäsi on. Minulla oli 3,5 vuotta suhde mieheen, jonka ajattelin olevan minulle se oikea. Pidin häntä oikeana, vaikka suhteessa oli paljon asioita, joihin en ollut tyytyväinen. Ero oli tuskainen ja raskas. Sitten kun kohtasin tämän nykyiseni, niin silmäni avautuivat tajuamaan, että oli kohdannut 10 kertaa sopivamman miehen kuin exäni. Tässä on muun muassa syitä, mitä minä sain uuden miehen kautta..
1) Exäni ei esitellyt minua koko suhteemme aikana vanhemmilleen. Nykyinen mieheni esitteli heti parin viikon jälkeen.
2) Exäni ei koskaan puhunut yhteisestä tulevaisuudesta, vaikka mukamas halusi olla kanssani ja olin hänelle tärkeä. Emme muuttaneet koskaan yhteen. Ei puhuttu kihloista, lapsista tai naimisiin menosta. Nykyisen kanssa yhteinen tulevaisuus otettiin puheeksi hyvin alkuvaiheessa. Muutimme yhteen sopivan ajan kuluttua ja suhde on edennyt kaikin tavoin, vaikka emme ole vielä menneetkään naimisiin.
3) Exäni kanssa emme tehneet mitään asioita yhdessä. Ainoa ajan viete oli seksi. Nykyisen kanssa olemme tehneet vaikka mitä, patikointireissuja, asuntoautoiluja, sulkkista, pingistä, veneilyä, ruuanlaittoa, matkoja, töitä.. jne.
4) Exäni ei juuri koskaan antanut minulle mitään. Nykyinen mies on ollut avokätinen ja reilu kaikin puolin. Kokee kunnia asiakseen tarjota kaikenlaista naiselle. Exäni oli ihan hyvin toimeentuleva. Nykyiseni on oikeastaan rikas.
5)Kuvittelin, että exäni kanssa seksi oli tosi mahtavaa. Nykyinen mies on täysin eri luokkaa kuin kaikki aiemmat kumppanit. Hän on luova, hauska ja kyvykäs seksuaalisesti. Naisen tyydyttäminen on hänelle tärkeintä. Hän pystyy antamaan naiselle vaikka tunnin yhdynnän, jos nainen sitä haluaa. (Minä olen yleensä se, joka haluan lyhyempia yhdyntöjä.. aika hullunkurinen tilanne;)
6) Pidin exääni aika komeana. Hän oli sellainen poikamainen. Nykyinen on MIES sen sanan kaikissa merkityksessä. Hän näyttää mieheltä fyysisesti, on pitkä, hoikka ja omaa mahtavan paksun mustan tukan ja miehekkäät piirteet. HÄn Osaa kantaa vastuuta, huolehtia ja hoitaa asiat kuin aikuinen mies.
7) Exäni hermostui tunteisiin. Nykyinen mies hyväksyy ja on myötätuntoinen, kun itken ja olen allapäin. Saan olla oma itseni ja voi kokea olevanirakstettu ja hyväksytty juuri tällaisena kuin olen.
8) Exäni ei pystynyt kasvamaan ihmisenä ja kohtaamaan omia ongelmiaan. Nykyinen mieheni on kasvanut ja muuttunut ihmisenä kaiken aikaa.. kuten minäkin. Ymmärrämme toisiamme yhä paremmin. Minä olen eheytynyt ja kaikki hyvät ominaisuuteni ovat heränneet kukoistukseen.
9) Exäni kanssa emme muuttaneet yhteen. Nykyiseni kanssa sain kodin, kesäpaikan, asuntoautoreissut, työpaikan ja jne. Elämääni tuli valtava muutos nykyisen mieheni mukana. Sain aivan uuden elämän. Mutta tunnen, että elämäni ei ole kenenkään miehen varassa, sillä asuin yksin 30 vuotiaaksi asti.
Tässä on sinulle hieman ajateltavaa. Päästä irti nykyisestä miehestäsi, niin voit yllättyä siitä, mitä elämä voi sinulle tarjota:) - Marseille 30
OnnellinenIhminen35 kirjoitti:
Kyllä se vaihtamalla kuule voi parantua! On aivan mahdollista, että löydät 10 kertaa sopivamman miehen kuin mitä tämä nykyinen siis tuleva exäsi on. Minulla oli 3,5 vuotta suhde mieheen, jonka ajattelin olevan minulle se oikea. Pidin häntä oikeana, vaikka suhteessa oli paljon asioita, joihin en ollut tyytyväinen. Ero oli tuskainen ja raskas. Sitten kun kohtasin tämän nykyiseni, niin silmäni avautuivat tajuamaan, että oli kohdannut 10 kertaa sopivamman miehen kuin exäni. Tässä on muun muassa syitä, mitä minä sain uuden miehen kautta..
1) Exäni ei esitellyt minua koko suhteemme aikana vanhemmilleen. Nykyinen mieheni esitteli heti parin viikon jälkeen.
2) Exäni ei koskaan puhunut yhteisestä tulevaisuudesta, vaikka mukamas halusi olla kanssani ja olin hänelle tärkeä. Emme muuttaneet koskaan yhteen. Ei puhuttu kihloista, lapsista tai naimisiin menosta. Nykyisen kanssa yhteinen tulevaisuus otettiin puheeksi hyvin alkuvaiheessa. Muutimme yhteen sopivan ajan kuluttua ja suhde on edennyt kaikin tavoin, vaikka emme ole vielä menneetkään naimisiin.
3) Exäni kanssa emme tehneet mitään asioita yhdessä. Ainoa ajan viete oli seksi. Nykyisen kanssa olemme tehneet vaikka mitä, patikointireissuja, asuntoautoiluja, sulkkista, pingistä, veneilyä, ruuanlaittoa, matkoja, töitä.. jne.
4) Exäni ei juuri koskaan antanut minulle mitään. Nykyinen mies on ollut avokätinen ja reilu kaikin puolin. Kokee kunnia asiakseen tarjota kaikenlaista naiselle. Exäni oli ihan hyvin toimeentuleva. Nykyiseni on oikeastaan rikas.
5)Kuvittelin, että exäni kanssa seksi oli tosi mahtavaa. Nykyinen mies on täysin eri luokkaa kuin kaikki aiemmat kumppanit. Hän on luova, hauska ja kyvykäs seksuaalisesti. Naisen tyydyttäminen on hänelle tärkeintä. Hän pystyy antamaan naiselle vaikka tunnin yhdynnän, jos nainen sitä haluaa. (Minä olen yleensä se, joka haluan lyhyempia yhdyntöjä.. aika hullunkurinen tilanne;)
6) Pidin exääni aika komeana. Hän oli sellainen poikamainen. Nykyinen on MIES sen sanan kaikissa merkityksessä. Hän näyttää mieheltä fyysisesti, on pitkä, hoikka ja omaa mahtavan paksun mustan tukan ja miehekkäät piirteet. HÄn Osaa kantaa vastuuta, huolehtia ja hoitaa asiat kuin aikuinen mies.
7) Exäni hermostui tunteisiin. Nykyinen mies hyväksyy ja on myötätuntoinen, kun itken ja olen allapäin. Saan olla oma itseni ja voi kokea olevanirakstettu ja hyväksytty juuri tällaisena kuin olen.
8) Exäni ei pystynyt kasvamaan ihmisenä ja kohtaamaan omia ongelmiaan. Nykyinen mieheni on kasvanut ja muuttunut ihmisenä kaiken aikaa.. kuten minäkin. Ymmärrämme toisiamme yhä paremmin. Minä olen eheytynyt ja kaikki hyvät ominaisuuteni ovat heränneet kukoistukseen.
9) Exäni kanssa emme muuttaneet yhteen. Nykyiseni kanssa sain kodin, kesäpaikan, asuntoautoreissut, työpaikan ja jne. Elämääni tuli valtava muutos nykyisen mieheni mukana. Sain aivan uuden elämän. Mutta tunnen, että elämäni ei ole kenenkään miehen varassa, sillä asuin yksin 30 vuotiaaksi asti.
Tässä on sinulle hieman ajateltavaa. Päästä irti nykyisestä miehestäsi, niin voit yllättyä siitä, mitä elämä voi sinulle tarjota:)Mielenkiintoinen tuo kirjoituksesi "OnnellinenIhminen35". Koin nimittäin tämän nykyisen, pian ex- aviomieheni kanssa melko tarkkaan tuon kuvailemasi tilanteen. Olin ollut pari vuotta onnelisena sinkkuna ennen kuin tapasimme ja olin jo uskotellut itselleni, ettei etsimääni miestyyppiä ole olemassakaan ja on aika "tyytyä tavalliseen".
Sitten tapasin tämän miehen, joka tuntui toteuttavan kaikki toiveeni juuri sellaisinaan. Mies osoitti tunteitaan tavalla, mihin en aiemmin uskonut miesten kykenevän ja sai minut tuntemaan oloni maailman onnellisemmaksi naiseksi. Minäkin sain osakseni ennenkokematonta rakkautta ja seksiä, lahjoja ja kaiken mitä halusin. Minutkin esiteltiin suvulle jo muutaman tapaamisen jälkeen ja mieheni korosti sitä, miten erityistä kaikki on. Suunnittelimme perhettä ja avioiduimme 1,5 vuoden päästä ensi tapaamisesta. Mies on myös mielestäni erittäin komea ja lihaksikas. Kaikki oli täydellistä.
Meillä ei valitettavasti kuitenkaan tilanne ollut sitä miltä näytti ja vain kolmen vuoden yhteiselon jälkeen koitti ero.
Minulla on ollut kaksi ikääni nähden pitkää ja ihan hyvää avoliittoa tätä avioliittoani ennen. Aiemmat suhteet ovat päättyneet, koska romanttiset tunteet ovat laimentuneet ja olen hyvissä väleissä kaikkien exieni kanssa. Tämä viimeisin ero on kuitenkin minulle vähän mysteeri... En käsitä miksi mies on halunnut naimisiin jos kuitenkaan ei ole valmis taistelemaan sen eteen. - tuulia*
On itsellesi vahingollista ajatella, ettei vaihtamalla parane. Jäät menneeseen kiinni, katkeroidut. Ja silloin et varmasti vedä ketään ihanaa uutta ihmistä puoleesi. Kuka viitsisi alkaa suhteeseen kanssasi, kun saisi heti suhteen alusta olla "toisiksi paras". Näin se vaan on, että asenteesi ja käsittelemättömät tunteesi siirtyisivät seuraavaan suhteeseen.
Sinun täytyy päästä ajatuksen yli, että ex-miehesi oli sinulle paras ja maailman ainoa oikea kumppani. Hyväksyä se, että hän ei halunnut jatkaa ja "luovuttaa" itsekin, päästää irti.
Amamttiapua et välttämättä tarvitse, jos sinulla on ystäviä, joiden kanssa puhua. Etenkin eronneita ystäviä. Etenkin sellaisia eronneita ystäviä, jotka on myös eronneet, kun kumppani on halunnut. Vastapainoksi olisi myös tärkeää puhua sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat itse halunneet eroa. Joskus "vastapuolen" näkemys auttaa paljon enemmän kuin kohtalotovereille avautuminen.
Rentoutuminen on kaiken a ja o. Itse aloitin joogan ja pilateksen. Vaihdoin aerobicin niihin vähäksi aikaa.
Meillä minä olin se, joka eroa haki, yksin. Ex viivytteli haastemiehen kirjeen kanssa. Samoin myös 2. vaiheen hakemuksen kanssa. Avioeron saaminen kesti 8kk. Lastenvalvojalla kävimme viisi kertaa, yhteensä 10h. Saimme huoltajuussopimuksen tehtyä (koska lapset olivat yli 12v kaikki, muuten se olisi mennyt oikeuteen). Elatusmaksut menivät oikeuteen. Raha-asioissa ex laittoi hanttiin minkä ennätti. Muutossa lasten kanssa ei auttanut yhtään. Sain entisestä kodista mukaan keittiön pöydän ja tuolit. Suurinta osaa ei antanut. Varastot piti "katsoa sitten myöhemmin". Kun myöhemmin katsottiin, sanoi vielä puhelimessa, ettei ole myynyt mitään tavaroita. Kuitenkin oli myynyt varastossa olevista kumisaappaistani lähtien kaikki. Ositus on vielä kesken. Se pitäisi exän mielestä tehdä näin: exän rahat exälle, minun rahat exälle, sukulaisteni rahat (perintö) exälle. Mitä minä saisin? Velat!
Minunkin tunteeni kuohuivat erossa, mutta aivan päinvastaisesta syystä kuin sinulla. Ajoittain yhä edelleen. Olet onnenpekka, kun olette voineet puhua asioista, olette sovussa, vaikka viiltääkin. - ennustajaeukko*
Marseille 30 kirjoitti:
Mielenkiintoinen tuo kirjoituksesi "OnnellinenIhminen35". Koin nimittäin tämän nykyisen, pian ex- aviomieheni kanssa melko tarkkaan tuon kuvailemasi tilanteen. Olin ollut pari vuotta onnelisena sinkkuna ennen kuin tapasimme ja olin jo uskotellut itselleni, ettei etsimääni miestyyppiä ole olemassakaan ja on aika "tyytyä tavalliseen".
Sitten tapasin tämän miehen, joka tuntui toteuttavan kaikki toiveeni juuri sellaisinaan. Mies osoitti tunteitaan tavalla, mihin en aiemmin uskonut miesten kykenevän ja sai minut tuntemaan oloni maailman onnellisemmaksi naiseksi. Minäkin sain osakseni ennenkokematonta rakkautta ja seksiä, lahjoja ja kaiken mitä halusin. Minutkin esiteltiin suvulle jo muutaman tapaamisen jälkeen ja mieheni korosti sitä, miten erityistä kaikki on. Suunnittelimme perhettä ja avioiduimme 1,5 vuoden päästä ensi tapaamisesta. Mies on myös mielestäni erittäin komea ja lihaksikas. Kaikki oli täydellistä.
Meillä ei valitettavasti kuitenkaan tilanne ollut sitä miltä näytti ja vain kolmen vuoden yhteiselon jälkeen koitti ero.
Minulla on ollut kaksi ikääni nähden pitkää ja ihan hyvää avoliittoa tätä avioliittoani ennen. Aiemmat suhteet ovat päättyneet, koska romanttiset tunteet ovat laimentuneet ja olen hyvissä väleissä kaikkien exieni kanssa. Tämä viimeisin ero on kuitenkin minulle vähän mysteeri... En käsitä miksi mies on halunnut naimisiin jos kuitenkaan ei ole valmis taistelemaan sen eteen."Sitten tapasin tämän miehen, joka tuntui toteuttavan kaikki toiveeni juuri sellaisinaan. Mies osoitti tunteitaan tavalla, mihin en aiemmin uskonut miesten kykenevän ja sai minut tuntemaan oloni maailman onnellisemmaksi naiseksi. Minäkin sain osakseni ennenkokematonta rakkautta ja seksiä, lahjoja ja kaiken mitä halusin. Minutkin esiteltiin suvulle jo muutaman tapaamisen jälkeen ja mieheni korosti sitä, miten erityistä kaikki on. Suunnittelimme perhettä ja avioiduimme 1,5 vuoden päästä ensi tapaamisesta. Mies on myös mielestäni erittäin komea ja lihaksikas. Kaikki oli täydellistä."
Tuosta kirjoituksestasi päätellen teiltä puuttui kuitenkin vuorovaikutus. Liitto on antamista ja saamista, arkista aherrusta. Jos liitto tuntuu täydelliseltä, jossain kohti mättää. Mikään liitto tai parisuhde ei ole täydellinen. Epätäydelliset ihmiset epätäydellisissä liitoissaan, vikoineen, puutteineen kaikkineen. Vikoja on, vaikkei niitä huomaisi. Arvaan että tässä liitossasi kävi kuten aiemmissa avoliitoissasikin: romanttiset tunteet laimentuivat - kuten ne aina tekevät viimeistään kolmen vuoden yhteiselon jälkeen (nyt vain miehesi romanttiset tunteet haihtuivat ensin). Tällöin erotaan, ellei yhteinen sävel ole löytynyt - rakastuminen muuttunut rakastamiseksi (molemmin puolin). - erohelvetti
OnnellinenIhminen35 kirjoitti:
Kyllä se vaihtamalla kuule voi parantua! On aivan mahdollista, että löydät 10 kertaa sopivamman miehen kuin mitä tämä nykyinen siis tuleva exäsi on. Minulla oli 3,5 vuotta suhde mieheen, jonka ajattelin olevan minulle se oikea. Pidin häntä oikeana, vaikka suhteessa oli paljon asioita, joihin en ollut tyytyväinen. Ero oli tuskainen ja raskas. Sitten kun kohtasin tämän nykyiseni, niin silmäni avautuivat tajuamaan, että oli kohdannut 10 kertaa sopivamman miehen kuin exäni. Tässä on muun muassa syitä, mitä minä sain uuden miehen kautta..
1) Exäni ei esitellyt minua koko suhteemme aikana vanhemmilleen. Nykyinen mieheni esitteli heti parin viikon jälkeen.
2) Exäni ei koskaan puhunut yhteisestä tulevaisuudesta, vaikka mukamas halusi olla kanssani ja olin hänelle tärkeä. Emme muuttaneet koskaan yhteen. Ei puhuttu kihloista, lapsista tai naimisiin menosta. Nykyisen kanssa yhteinen tulevaisuus otettiin puheeksi hyvin alkuvaiheessa. Muutimme yhteen sopivan ajan kuluttua ja suhde on edennyt kaikin tavoin, vaikka emme ole vielä menneetkään naimisiin.
3) Exäni kanssa emme tehneet mitään asioita yhdessä. Ainoa ajan viete oli seksi. Nykyisen kanssa olemme tehneet vaikka mitä, patikointireissuja, asuntoautoiluja, sulkkista, pingistä, veneilyä, ruuanlaittoa, matkoja, töitä.. jne.
4) Exäni ei juuri koskaan antanut minulle mitään. Nykyinen mies on ollut avokätinen ja reilu kaikin puolin. Kokee kunnia asiakseen tarjota kaikenlaista naiselle. Exäni oli ihan hyvin toimeentuleva. Nykyiseni on oikeastaan rikas.
5)Kuvittelin, että exäni kanssa seksi oli tosi mahtavaa. Nykyinen mies on täysin eri luokkaa kuin kaikki aiemmat kumppanit. Hän on luova, hauska ja kyvykäs seksuaalisesti. Naisen tyydyttäminen on hänelle tärkeintä. Hän pystyy antamaan naiselle vaikka tunnin yhdynnän, jos nainen sitä haluaa. (Minä olen yleensä se, joka haluan lyhyempia yhdyntöjä.. aika hullunkurinen tilanne;)
6) Pidin exääni aika komeana. Hän oli sellainen poikamainen. Nykyinen on MIES sen sanan kaikissa merkityksessä. Hän näyttää mieheltä fyysisesti, on pitkä, hoikka ja omaa mahtavan paksun mustan tukan ja miehekkäät piirteet. HÄn Osaa kantaa vastuuta, huolehtia ja hoitaa asiat kuin aikuinen mies.
7) Exäni hermostui tunteisiin. Nykyinen mies hyväksyy ja on myötätuntoinen, kun itken ja olen allapäin. Saan olla oma itseni ja voi kokea olevanirakstettu ja hyväksytty juuri tällaisena kuin olen.
8) Exäni ei pystynyt kasvamaan ihmisenä ja kohtaamaan omia ongelmiaan. Nykyinen mieheni on kasvanut ja muuttunut ihmisenä kaiken aikaa.. kuten minäkin. Ymmärrämme toisiamme yhä paremmin. Minä olen eheytynyt ja kaikki hyvät ominaisuuteni ovat heränneet kukoistukseen.
9) Exäni kanssa emme muuttaneet yhteen. Nykyiseni kanssa sain kodin, kesäpaikan, asuntoautoreissut, työpaikan ja jne. Elämääni tuli valtava muutos nykyisen mieheni mukana. Sain aivan uuden elämän. Mutta tunnen, että elämäni ei ole kenenkään miehen varassa, sillä asuin yksin 30 vuotiaaksi asti.
Tässä on sinulle hieman ajateltavaa. Päästä irti nykyisestä miehestäsi, niin voit yllättyä siitä, mitä elämä voi sinulle tarjota:)Toivon, että kaikki menee hyvin, mutta tuntuu siltä,että kun alkuhuuma menee ohi, tämä pitkä, hoikka ja paksutukkainen mies lähtee omille teilleen. Miehet vaan ovat sellaisia, kun saavat tarpeekseen tökkiä samaan reikään, niin into loppuu. 2 avioeroa kokenut tämän asian takia tässä kirjoittelee. Tsemppiä!
- Anonyymi
OnnellinenIhminen35 kirjoitti:
Kyllä se vaihtamalla kuule voi parantua! On aivan mahdollista, että löydät 10 kertaa sopivamman miehen kuin mitä tämä nykyinen siis tuleva exäsi on. Minulla oli 3,5 vuotta suhde mieheen, jonka ajattelin olevan minulle se oikea. Pidin häntä oikeana, vaikka suhteessa oli paljon asioita, joihin en ollut tyytyväinen. Ero oli tuskainen ja raskas. Sitten kun kohtasin tämän nykyiseni, niin silmäni avautuivat tajuamaan, että oli kohdannut 10 kertaa sopivamman miehen kuin exäni. Tässä on muun muassa syitä, mitä minä sain uuden miehen kautta..
1) Exäni ei esitellyt minua koko suhteemme aikana vanhemmilleen. Nykyinen mieheni esitteli heti parin viikon jälkeen.
2) Exäni ei koskaan puhunut yhteisestä tulevaisuudesta, vaikka mukamas halusi olla kanssani ja olin hänelle tärkeä. Emme muuttaneet koskaan yhteen. Ei puhuttu kihloista, lapsista tai naimisiin menosta. Nykyisen kanssa yhteinen tulevaisuus otettiin puheeksi hyvin alkuvaiheessa. Muutimme yhteen sopivan ajan kuluttua ja suhde on edennyt kaikin tavoin, vaikka emme ole vielä menneetkään naimisiin.
3) Exäni kanssa emme tehneet mitään asioita yhdessä. Ainoa ajan viete oli seksi. Nykyisen kanssa olemme tehneet vaikka mitä, patikointireissuja, asuntoautoiluja, sulkkista, pingistä, veneilyä, ruuanlaittoa, matkoja, töitä.. jne.
4) Exäni ei juuri koskaan antanut minulle mitään. Nykyinen mies on ollut avokätinen ja reilu kaikin puolin. Kokee kunnia asiakseen tarjota kaikenlaista naiselle. Exäni oli ihan hyvin toimeentuleva. Nykyiseni on oikeastaan rikas.
5)Kuvittelin, että exäni kanssa seksi oli tosi mahtavaa. Nykyinen mies on täysin eri luokkaa kuin kaikki aiemmat kumppanit. Hän on luova, hauska ja kyvykäs seksuaalisesti. Naisen tyydyttäminen on hänelle tärkeintä. Hän pystyy antamaan naiselle vaikka tunnin yhdynnän, jos nainen sitä haluaa. (Minä olen yleensä se, joka haluan lyhyempia yhdyntöjä.. aika hullunkurinen tilanne;)
6) Pidin exääni aika komeana. Hän oli sellainen poikamainen. Nykyinen on MIES sen sanan kaikissa merkityksessä. Hän näyttää mieheltä fyysisesti, on pitkä, hoikka ja omaa mahtavan paksun mustan tukan ja miehekkäät piirteet. HÄn Osaa kantaa vastuuta, huolehtia ja hoitaa asiat kuin aikuinen mies.
7) Exäni hermostui tunteisiin. Nykyinen mies hyväksyy ja on myötätuntoinen, kun itken ja olen allapäin. Saan olla oma itseni ja voi kokea olevanirakstettu ja hyväksytty juuri tällaisena kuin olen.
8) Exäni ei pystynyt kasvamaan ihmisenä ja kohtaamaan omia ongelmiaan. Nykyinen mieheni on kasvanut ja muuttunut ihmisenä kaiken aikaa.. kuten minäkin. Ymmärrämme toisiamme yhä paremmin. Minä olen eheytynyt ja kaikki hyvät ominaisuuteni ovat heränneet kukoistukseen.
9) Exäni kanssa emme muuttaneet yhteen. Nykyiseni kanssa sain kodin, kesäpaikan, asuntoautoreissut, työpaikan ja jne. Elämääni tuli valtava muutos nykyisen mieheni mukana. Sain aivan uuden elämän. Mutta tunnen, että elämäni ei ole kenenkään miehen varassa, sillä asuin yksin 30 vuotiaaksi asti.
Tässä on sinulle hieman ajateltavaa. Päästä irti nykyisestä miehestäsi, niin voit yllättyä siitä, mitä elämä voi sinulle tarjota:)Miettiä vaan sopii kauanko tuotakaan kestää.
- ero satuttaa
Valitettavasti elämässä ei voi vannoa kenenkään pysyvän ikuisesti vierellä..en minäkään halunnut erota vaan ratkoa ongelmat yhdessä, parisuhdeterapiassa tai muuten, ihan missä tahansa kun se olisi auttanut meitä. Joitakin vuosia yritin saada asiaan muutosta, mutta mies ei halunnut mitään pelastaa. Yksin ei voi suhdetta ylläpitää. Lisäksi miehellä oli jo toinen katsottuna, suoraan sanottuna hänellä oli henkinen suhde jos ei muutakin, toiseen naiseen eikä silloin mitään ole enää oikein tehtävissä. Mies on päättänyt lähteä, mutta miettii vain vuosikausia ehkä mikä olisi se oikea ajankohta. Eropäätös on tehty aikapäivää sitten, mutta uskallus lähteä puuttuu. Sitä odotetaan kunnes kaikki tunteet, ainakin kiinnipitävät, ovat ohi. Vasta sitten tai jos toinen on valmiina odottamassa on rohkeus vihdoin löytynyt..
Oma eroni on juuri nyt päällä. Eroa ei haettu yhdessä, ei vielä olla muutettu erilleenkään. Kovin tuskaista tämä elo on ollut, koska toinen jo iloitsee uudesta suhteesta ja siinä vaiheessa kaikki kunnioitus entistä kohtaan on kadonnut. Kärsimystähän tämä on, ei käy kieltäminen.
Etsin samoja vastauksia itse kun oli ne shokkiviikot menossa. Ei siihen mikään auttanut muu kuin itkeä kun itkettää, nauraa kun naurattaa..Töissä kävin jatkuvasti itkemässä salaa, lähdin aikaisemmin kotiin, tulin ja menin miten sattui ensimmäisen kuukauden. Luojan kiitos oli loma-aika eikä tarvinnut selitellä kenellekään mitään.
Eteenpäin on ollut pakko mennä, päivä kerrallaan. Arjen askareita on pakko tehdä ja töissä on käytävä. Pahin ahdistus on vasta päällä, se tulee ja menee. En pysty hoitamaan töitäni nyt, joten hain masennuslääkkeet. Otan vain hyvin pientä annostusta, vähemmän kuin pitäisi, mutta sillä saan mielialat tasattua siten, ettei arjen pyörittämisestä tule ylivoimaista. Itku tulee kun tulee, edelleen.
Hyvät ystävät on olleet apuna. Olen myös kirjoitellut meilejä tuntemattomien kanssa, jotka ovat samassa tilanteessa. Itsestä tuntuu, että ero alkaa helpottaa kun toinen muuttaa pois niin ei tarvitse enää miettiä missä toinen on ja mitä tekee..
Voimia. Ei sinun tarvitse jaksaa, ota sairaslomaa (olin joitakin päiviä kyllä poissa pahimpaan aikaan). Ehkä asiaa auttaa omalla kohdalla myös se, että pystyin vihdoin kertomaan lähimmille työkavereille mikä minulla on. Kyllä sitä masentuneisuutta on ihmetelty, mutta lähinnä se raivostuttaa että on yritetty piristää väkipakolla kun taas itse annan muiden olla miten ovatkaan ja osaan ajatella, että jotain syytähän siellä taustalla on jos ei naurata. Itse kysyisin ennemminkin, että mikä on hätänä kuin että yrittäisin väkisin saada toisen piristymään. Tule sellaisena kuin olet on mottoni.- ennustajaeukko--
Tottakai on kärsimystä tuollainen eron pitkittäminen. Olet ottanut osaa siihen omalta puoleltasi, koska et ole pystynyt päästämään irti. Usein ihmiset ovat liitossaan oman itsensä vankeja.
"en minäkään halunnut erota vaan ratkoa ongelmat yhdessä, parisuhdeterapiassa tai muuten, ihan missä tahansa kun se olisi auttanut meitä"
Ongelmia voi ratkaista vain silloin, kun molemmilla on ongelmista sama käsitys ja siitä mihin pyritään. Välttämättä ei onnistu silloinkaan.
"mies ei halunnut mitään pelastaa" Haluamisesta ei ole välttämättä kyse ollenkaan, vaan siitä tiedosta ja tunteesta, että ongelmien sovittelu molempia tyydyttäväksi ratkaisuksi on mahdotonta. - sn
Kiitos sinulle kirjoituksestasi! Se oli kuin suora lainaus tämänhetkisestä elämästäni. Rankinta itselläni on tällä hetkellä se, että olen päävastuussa kahdesta pienestä lapsesta täällä kotona.
- sure aikasi
Rakkausliitosta eronneena menin eteenpäin lasten avulla heihin keskittyen, töihin keskittyen ja vaihdoin maata! SIlti kesti kokonaiset 6 vuotta että rakastuin uudelleen. Minua ei miehet kiinnostaneet, aina on ollut rima korkealla, ja ei kiinnostanut kukaan tuota ennen niin paljon. Teet ystävien kanssa mahd.paljon ja lasten jos on.
Sure ja itke, se on parasta, mutta hei, nyt on kyseessä kaksi aikuista ihmistä, ei ole kuollut kukaan tai sairas, ajattele että tämä on sinulle uusi mahdollisuus. Kyllä itsellänkin kului muutama pullo punaviiniä kun lapset menivät nukkumaan, elokuvia katselin aiheeseen sopivia, ja voin sanoa että mieskin masentui 2 vuotta ja hänellä meni todella huonosti. Hän asui eri maassa, en tiennyt että hän kärsi noin hirveesti. Usien kävi lasten luona ja asui silloin luonamme. Nyt olemme edelleen ystäviä, ja ei kränää välissä, kumoikin on ollut uudestaan rakastanut, mutta kun koetamme elää yhdessä (ei seksiä, en pystyis), niin silloin tulee vanhat mieleen ja ei siitä tulis ikinä enää mitään. Huomasin, että todella olimme liian erilaisia, kaksi kapteenia ei sovi samaan laivaan. - hittoviehitto
En ole toipunut vieläkään.
Yli 30v rakkaussuhteessa.
Ei kolmansia osapuolia, onneksi.
Kyllästyminen toisiimme ja pettymyksiä.
Ongelmia.
Lopulta ero jo muutama vuosi sitten.
Toinen löysi heti uuden mutta kaipaa entiseen, näkee unia exästä.
Toinen kärvistelee yksin.
Ei enää yhteydenpitoa juurikaan.
Ihan sivistyneet ja hyvät välit jos kun nähdään.
Kurjaa, olisi pitänyt tsempata enemmän.- Lumenmaa
Aivan kuin olisi lukenut omasta elämästäni. Vaikka kirjoitit vain yksittäisiä lauseita, tunsin kaikenmitä ne sisältävät; kyllästyminen,pettymyksiä, ongelmia. Ei kolmansia osapuolia.
Olen ollut 37v naimisissa ja nyt en tiedä miten pääsisin tästä kaikesta eroon? En vain enää jaksaisi tälläistä elämää. Tuntuu kuin vain suorittaisin päiviä - en elä ja nauti.
Pitäisi vain repäistä itsensä irti kaikesta sattui tai tapahtui mitätahansa, mutta jos koko aikuisiän on elänyt tässä liitossa ei se ole niin helppoa, varsinkaan jos ei ole pätevää syytä kuten alkoholismi, väkivalta etc.
Nyt vain olen ja elän päivästä toiseen vailla iloa.
Joka viikonloppu sanon itselleni, että nyt vain ilmoitan että se on nyt tässä, mutta niitä sanoja ei vain tule. Tuntuu vain että tukehdun. Ehkä tänä viikonloppuna saan sanottua kaiken, ehkä. - Ajattelemisen aihett
Lumenmaa kirjoitti:
Aivan kuin olisi lukenut omasta elämästäni. Vaikka kirjoitit vain yksittäisiä lauseita, tunsin kaikenmitä ne sisältävät; kyllästyminen,pettymyksiä, ongelmia. Ei kolmansia osapuolia.
Olen ollut 37v naimisissa ja nyt en tiedä miten pääsisin tästä kaikesta eroon? En vain enää jaksaisi tälläistä elämää. Tuntuu kuin vain suorittaisin päiviä - en elä ja nauti.
Pitäisi vain repäistä itsensä irti kaikesta sattui tai tapahtui mitätahansa, mutta jos koko aikuisiän on elänyt tässä liitossa ei se ole niin helppoa, varsinkaan jos ei ole pätevää syytä kuten alkoholismi, väkivalta etc.
Nyt vain olen ja elän päivästä toiseen vailla iloa.
Joka viikonloppu sanon itselleni, että nyt vain ilmoitan että se on nyt tässä, mutta niitä sanoja ei vain tule. Tuntuu vain että tukehdun. Ehkä tänä viikonloppuna saan sanottua kaiken, ehkä.Luepa Suvi Tirkkosen uusin kirja ennen kuin lähdet liitostasi.
- Huijattu
Kai tästä selviää kun ei muuta voi. Jouduin masennuksen takia kuukaudeksi sairaalaan ja sain siellä kuulla että vaimo ottaa avioeron. Ei se vielä mitään. Aloin etsimään asuntoa ja lopulta löysin sen, olihan minulla se sairaalassaolo aika aikaa siinä etsiä asuntoa, eikä parempaakaan tekemistä tietenkään sinä aikana. No, seuraavaksi vaimo ilmoitti yhden tietyn päivän, jolloin minun piti viedä tavarat talosta ulos ja asiasta ei tietenkään sopinut neuvotella. Aiemmin oli puhe asumuserosta, kunnes toivun masennuksesta. Lupasi tuoda pojan sairaalaan kerran viikossa ja toi kerran kuukauden aikana.
Sitten piti lapsen huoltajuudesta sopia. Hänpä aloitti kunnon kamppanjan yksinhuoltajuuden puolesta, kun olin sairaalassa ja juuri kotiutunut sieltä. Ajoi täysillä nurkkaan ja manipuloi itselleen sen. Nyt on toinen lapsi tulossa eron keskelle ja hän vaatii taas huoltajuutta itselleen ja asia menee oikeuteen. Ei ole viikkoa ilman haukkumista miten huono isä olen jne. Ironista, koska en edes saa olla isä lapsilleni, olen heidät nähnyt esikoisen 2 kertaa alkukeväällä ja toisen lapsen kanssa kahdesti. Onko siis ihme jos esikoinen ei oikein isiä tunnista, kun en ole saanut häntä tavata ja äiti syyttää minua etten ole välejä rakentanut.
Eli nyt taistelu käydään oikeudessa kummankin huoltajuudesta ja juristin ennuste on, että häviän molemmat. Uuden lapsen huoltajuuden, koska äiti ei osaa neuvotella asoista=vanhemmat eivät kykene päättämään lasta koskevista asioista eli huoltajuus äidille.
Niin, miten tästä siis toipuu ja selviää? Pulloon en turvaudu, kun en siedä alkoholin makua, muut päihteet eivät kiinnosta yhtään. Kavereille on omat perheensä ja menonsa.- tiina*
Anna suosiolla huoltajuus lasten äidille. Niin selviätte kaikki helpommalla. Yksinhuoltajuudella/yhteishuoltajuudella ei ole käytännössä juurikaan eroa.
Keskity nyt ennenkaikkea masennuksesta toipumiseen. Kun selviät siitä, elämä alkaa taas hymyillä. Tsemppiä! - avioerohelvetti
Voi että miten tuntuu pahalta lukea tuollaista tekstiä. En osaa neuvoa miten tuosta selvität, mutta toivon sinulle kaikkea hyvää! Olen 2 kertaa eronnut ja ensimmäisellä kerralla oli 2 lasta pelinappuloina, mutta toisessa vaan 2 aikuista. Oma eroni on vielä ihan tuore ja pää on ihan hajalla, joten yritän tässä jotenkin selviytyä. Mies jätti yllättäen jouluaattona 18 v liiton jälkeen. Kyllästyminen oli syynä. Itse olen pysynyt samoissa mitoissa kuin naimisiinmennessä, mutta mies on lihonut 30 kg, joten kukahan on kyllästynyt ja kehen? Seksiä ei ole ollut vuoteen :(
- Anonyymi
Vaadi toisesta lapsesta dna ottoa älä ole lapanen
- Huijattu
En varmana anna hänelle yksinhuoltajuutta. Ainoastaan kuolleen ruumini yli. Jos sen annan, menetän kaikki oikeudet, enkä saa edes tapaamisoikeutta. Masennus on jo paremmassa kunnossa, joten meinaan käydä taistelun loppuun. Lasten äiti on psyykkisesti sairas, enkä luota häneen yhtään. Koska olen lapset tehnyt, on minun velvollisuuteni yrittää pitää huoltajuus sekä osallistua heitä koskeviin päätöksiin. Äidille en missään nimessä anna huoltajuutta, kun olen kerran jo nähnyt hypomanian, synnytyksen jälkeisen psykoosin ja hänen narsistisen persoonansa. Pakko ajatella lasten parasta, ei omaani
- pääton
jaksamisia kaikille, mut kyl tää koville ottaa puoli toista vuotta menny erosta ja sattuu vieläkin ihan vitusti...
- Ero vireillä
Avioerosta selviää ainoastaan ilmeisesti ajan kanssa nuolemalla haavat rauhassa. Ei siinä oikein voi kun keskittää ajatukset muualle ja yrittää pitää oma pää pinnalla. Sanovat, että ajan kanssa helpottaa ja ainakin aiempien suhteiden kohdalla näin on ollut. Aiempi suhde oli oikeastaan helpotus kun loppui, oli sen verran sairas suhde.
Joskus ero on ainoa vaihtoehto ja joskus se otetaan liian helpolla. Kyllä ne rajat pitää tietty olla mitä elämältä haluaa ja missä tilanteessa on valmis elämään, mutta avioliitto vaatii työtä, sen opin ainakin. Itselle kävi niin, että painoa tuli lisää ja nyt yritän tiputtaa sen muuttamalla ruokailutapoja. Onni onnettomuudessa etten siedä alkoholin makua, ei ole pelkoa hakea lohtua pullosta. Ja sama täällä, seksielämää ei ole, munkeillakin tapahtuu enemmän luostarissa, mutta minkäs teet. Tilanne on nyt tämä ja näillä korteilla mennään. - Suruinen muumimamma
Mieheni ilmoitti 20 v naimisissaolon jälkeen haluavansa eron. Se oli totaalinen shokki. Hän leväytti senminulle ja lapsilleni yhtenä iltana tultuaan töistä väsyneenä. Erityisesti poikani joka on herkkä, järkyttyi ja on 2 kertaa sanonut tekevänsä itsemurhan.Oletan että siihen on syytä suhtautua vakavasti. Puhelimessa minun kanssani suree ja itkee salaa isältään. Mies väittää ettei lapsilla ole mittän hätää. Eihän se niin ole. He eivät vain näytä sitä nyt etteivät "pahenna"tilannetta. Luin että lapset selviävät erosta jos vanhemmat selviävät. MInä en selviä! Mitäs sitten?! Olen itse rikkonaisen kodin lapsi enkä olisi ikinä halunnut tällaista. Hän sanoo ettei hänellä ole toista mutta kuitenkin puhelinlaskut ovat suuria yms. Olen aina ollut hyvä äiti lapsille ja hoitanut heidät hyvin. Olen sairastanut masennusta pitkään, (myös somaattisia sairauksia kuten reumaa, päivät alkavat kivuilla ja buranalla)), ja kokenut voimakasta hylkäämistä oman isäni puolelta lapsuudesta asti koska hänellä oli toisia naisia ja olin jo lapsena masentunut. .Mieheni syyttää masennuksesta minua ja olen ottanut kaiken vastaan koska koen että olen ssen ansainnut, sehän on minun "vikani" että sairastuin. Mutta olisiko se oikein jos jättäisin hänet jos hän vaikka joutuisi pyörätuoliin? Sitäpaitsi kukaan ei halua sairastua, mutta sitä ei voi valita. Olen perinyt sairauteni, joten en ole sitä voinut valita. Hän sanoo ettei hylkää minua (vaikka siis juuri sen tekikin), vaan haluaa "sopia"kaikesta minun kanssani. Kuinka voin sopia jos en halua sitä mitä hän haluaa, ts eroa? Ensimmäinen suuri rakkauteni petti ja jätti myös minut, toisen naisen takia vaikka olimme menossa naimisiin. Mieheni tietää että en koskaan oikein selvinnyt siitä koska sydämeni särkyi. Nyt se särkyi uudestaan. ja on vielä lapsetkin. .Mieheni haluaa pitää talon ja lapset, minä olisin siis etävanhempi toisella paikkakunnalla. En kestä olla erossa lapsistani, jota kuitenkin joudun tekemään kun asuvat isällään viikot ja koulut ovat siellä. He eivät ole kovin halukkaita tulemaan luokseni, koska minulla ei ole varaa kuin pieneen yksiöön (olen eläkkeellä) ja eivät viihdy siellä. On kauheaa kun ajattelen että lapsilta meni varmasti ikuisiksi ajoiksi luottamus avioliittoon ja parisuhteeseen. He ovat juuri tulossa murrosikään (tyttö ja poika), joten sekin on vaarallista aikaa, kuinka he tulevat selviytymään tästä? Miehen työburn-out myös vaikutti niin että hän alkoi nähdä kaiken nagatiivisena, myös minut. Yritin saada häntä työterveyslääkärille ja psykologille jo vuosien ajan mutta hän ei suostunut. Nyt meni mutta se oli liian myöhäistä. En olisi saanut puhua esim siivouksesta ja pyytää apua, koska häen ilmeensäkin jo kiristyi siitä. Olen ihan kivannäköinen urheilullinen nainen. Miksi minulle aina käy näin? en voi enää koskaan luottaa kehenkään mieheen.Enkä pysty menemään eteenpäin. Mietin itsemurhaa päivittäin.Vihaan miestäni loppuelämäni. Hän jätti minut ja pahinta oli että en kyennyt vaikuttamaan mihinkään mitenkään. Minulla ei ole ollut mitään hallintaa, olen joutunut tyytymään hänen päätöksiinsä. Minun pitää siis vain nuolla haavani ja itkeä yksin - niinkö?. Uusi parisuhde ei tässä tule kysymykseen, en voisi viedä uutta miestä lasteni eteen he ovat jo tarpeeksi kärsineet. Koen myös että kukaan ei voisi minua enää rakastaa ja mieheni on sanonut ettei tuommmoisen pitäisi koskaan mennä naimisiin ja vetää miestä samaan "paskakuoppaan". Sanoin miehelleni että miksi sinun pitää laittaa minut vielä tämäkin kärsimään, enkö ole jo tarpeeksi kärsinyt! Ensin meni terveys, sitten työpaikka, sitten työkyky, alkoi taloudelliset vaikeudet pudottuani pienelle eläkkeelleni - ja nyt vielä tämä! Itsetuntoni, ihmisarvoni, naiseuteni ja äitiyteni ovat menneet kaikki romukoppaan. En halua sääliä, mutta ihan oikeasti en käsitä miten tästä voi selvitä. Nukun yöt televisio päällä että olisi jotain äänia ja itken lohduttomasti päivittäin. Minull ei ole työpaikkaa, ei sosiaalisia kontakteja sitä kautta, ei itsetuntoa, olen päivät pienessä asunnossa yksin, olen yrittänyt käydä lenkillä ja jumpassa, mutta en pääse tilanteesta ylös. Sanokaa hyvät ihmiset miten tästä voi selvitä!
- Miksi näin kävi?
Hei Suruinen Muumimamma,
luin tekstisi ja kyllähän sinulla on myöskin todella mieltä särkevä ja surullinen, näköalaton tilanne. Olen kirjoittanut omasta tilanteestani tänne nimimerkillä Miksi näin kävi? Käythän lukemassa sen.
Minulla tosiaan muutama pv siitä, kun mieheni ilmoitti minulle, että haluaa eron. En ole tuon jälkeen pystynyt nukkumaan (unilääkkeillä muutaman tunninn) ja kun herään, niin aina ensin sekunnin, parin verran unohdan siinä tämän todellisuuden. Olen tosiaan itkenyt, raivonnut, koettanut vedota, vaatia, perustella mutta mikään ei auta. Juuri se jyrkkä seinä, jossa mieheni on nyt kommunikaatiomme osana, on nyt hyvin, hyvin raskasta. Miten ihminen, jonka on tuntenut yli 20 vuotta, voi olla noin jyrkkä ja neuvottelutaidoton? Näin 46-vuotiaana naisena ei ole mukava tulla hylätyksi, tuntuu, kuin se olisi hyökkäys myös minua, vanhenevaa naista kohtaan..
Pahimmalta tuntuu se, että hän on niin sinut asiansa kanssa. Minun maailmani romahti ja mieheni sanoo, että ei tämä helppoa hänellekään ole. Vaan kun ei nyt osaa "itkeä volista" tässä ja näyttää niin kovin suruliselta. Itse koen, ettei surullinen olekaan. Mieheni tekee ja touhuaa ihan kaikkea normaalia arkeen kuuluvaa, eipä näytä olevan mitään vaikeuksia siinä. Ruoka maistuu ja perusharrastuksetkin. Itselleni ei ruoka maistu ja edes astioiden peseminen ei onnistu. Olen täysin lamaantunut, pysäkillä. Maailma elää ja tapahtuu minun ympärilläni, itse olen kuin paikoillani ja seuraan ulkopuolisuuden tuntein ympärilläni tapahtuvaa.
Syytän nyt monesta asiasta itseäni mutta toisaalta tajuan, ettei miehenikään ole kaikilta osin toiminut niin, kuten minä olisin toivonut eli tässä meitä on kaksi syllistä. Itsensä syyllistäminen on paha virhe, siitä pitäisi pyrkiä irtaantumaan.
Minäkin koen, ettei kukaan minua enää voisi rakastaa, mutta toisaalta, en myöskään itse uskalla rakastua. Ent jos tämä uusi mahdollinen ihminen tekisi minulle saman? En usko, että kestäisin sitä toista pettymystä enää.
Oloni on täysin tyhjä. Minulla on kyllä ystäviä, mutta en oikein tiedä, että mitä kaikkea heille kertoisin. Olen kertonut kaiken mutta silti tuntuu, etten ole osannut kertoa mitään, niitä syvimpiä asioita. Tunnen itseni alastomaksi, haavoitetuksi. Entä jos en koskaan toivu tästä? Sitten toisaalta tulee kiukku, raivo, että perhana, en kyllä anna yhden ihmisen pilata tulevaisuuttani. Mietin, että voihan se olla, että lopulta se olenkin minä, joka selviän tästä paremmin, ajan kanssa. Lääkäri, jonka luona lkävin, sanoi viisaasti, että erossa on aina kaksi osapuolta ja myös se jättävä osapuoli eroaa. Muuttuuhan sen jättäjänkin elämä ja onko se sitten sitä elämää, jota on lähtenyt hakemaan.
Hyvä Suruinen Muumimamma, tärkeintä on mielestäni, että älä jää yksin. Yksin asioita pohtiessasi pyörittelet samoja asoita hetkestä, tunnista, päivästä toiseen. Keskustele, pura pois pahaa mieltäsi. jos mahdollista, hae itsellesi ammattiapua. En tiedä, missä kaupungissa asut, mutta omassa kaupungissani on psykiatrian poliklinikka (voi mennä ilman lähetettä, ei maksa mitään) ja jossa kävin, jossa minua kuunneltiin ja kuultiin. Sain muutaman kriisiajan itselleni ja olen taas muutaman tunnin päästä menossa tapaamaan lääkäriä ja hoitajaa. Samoin kävin tapaamisessa maanantaina ja menen perjantaina ja sitten arvioidaaan tilannettani uudelleen. Jotenkin tuntuu, että nämä tapaamiset kannattelevat minua aina hetken eteenpäin ja että nämä ihmist oikeasti tajuavat, että mistä on kyse. Ovathan he mielenterveyden ammattilaisia. Mielestäni apua pitää hakea nopeasti eikä jäädä odottelemaan. Se on matka myös omaan eheytymiseen ja uskon, että se voi myös osaltaan estää suurempaa katkeroitumista.
Itse toivon, etten katkeroidu, ainakaan niin paljoa, että se estäisi oman elämiseni jatkossa. Mieheni jätti minut taloudellisesti hankalaan tilanteeseen, henkisesti hyvin hankalaan tilanteeseen (äitini kuollut runsas vuosi sitten, isäni nyt hyvin sairas) ja monta muutakin asiaa on juuri nyt tässä, joiden selvittämisessä olisi hyvä, että se toinen ihminen olisi kanssatoimijana rinnallani.
Kohtalotoverini, kaipa se kohdallamme on niin, että tähän auttaa vain aika. Klassinen klisee, mutta niin kai se on. Ehkä vuoden päästä vietämme sinun kannssasi tahoillamme mukavaa Vapun aikaa. Olemme takuulla vielä keskeneräisiä ihmisiä erojemme suhteen, mutta emme enää vereslihalla vaan jo arpikudosta muodostamassa.
Toivotan sinulle jaksamista. Ole itsellesi armollinen, anna itsellesi aikaa surra ja olla heikko. Puhu paha olosi ulos, älä jätä sitä sisääsi. Jos seinät alkavat kaatua päällesi (kuten minulle kävi), hae ehdottomasti ammattiapua. Minulla tosiaan nyt viides aamu tuosta mieheni ilmoituksesta ja yllätyksekseni olen jälleeen tässä ja hereillä. Kipu on aivan suunnaton ja elämäni suunta täysin kateissa, mutta toivon, että jonakin päivänä....
- Suruinen Muumimamma
Hwi Marseille, kyllä se ero ottaa koville. Itse en tunnu selviävän siitä ollenkaan. Tässä minun tarinani: Mieheni ilmoitti 20 v naimisissaolon jälkeen haluavansa eron. Se oli totaalinen shokki. Hän leväytti senminulle ja lapsilleni yhtenä iltana tultuaan töistä väsyneenä. Erityisesti poikani joka on herkkä, järkyttyi ja on 2 kertaa sanonut tekevänsä itsemurhan.Oletan että siihen on syytä suhtautua vakavasti. Puhelimessa minun kanssani suree ja itkee salaa isältään. Mies väittää ettei lapsilla ole mittän hätää. Eihän se niin ole. He eivät vain näytä sitä nyt etteivät "pahenna"tilannetta. Luin että lapset selviävät erosta jos vanhemmat selviävät. MInä en selviä! Mitäs sitten?! Olen itse rikkonaisen kodin lapsi enkä olisi ikinä halunnut tällaista. Hän sanoo ettei hänellä ole toista mutta kuitenkin puhelinlaskut ovat suuria yms. Olen aina ollut hyvä äiti lapsille ja hoitanut heidät hyvin. Olen sairastanut masennusta pitkään, (myös somaattisia sairauksia kuten reumaa, päivät alkavat kivuilla ja buranalla)), ja kokenut voimakasta hylkäämistä oman isäni puolelta lapsuudesta asti koska hänellä oli toisia naisia ja olin jo lapsena masentunut. .Mieheni syyttää masennuksesta minua ja olen ottanut kaiken vastaan koska koen että olen ssen ansainnut, sehän on minun "vikani" että sairastuin. Mutta olisiko se oikein jos jättäisin hänet jos hän vaikka joutuisi pyörätuoliin? Sitäpaitsi kukaan ei halua sairastua, mutta sitä ei voi valita. Olen perinyt sairauteni, joten en ole sitä voinut valita. Hän sanoo ettei hylkää minua (vaikka siis juuri sen tekikin), vaan haluaa "sopia"kaikesta minun kanssani. Kuinka voin sopia jos en halua sitä mitä hän haluaa, ts eroa? Ensimmäinen suuri rakkauteni petti ja jätti myös minut, toisen naisen takia vaikka olimme menossa naimisiin. Mieheni tietää että en koskaan oikein selvinnyt siitä koska sydämeni särkyi. Nyt se särkyi uudestaan. ja on vielä lapsetkin. .Mieheni haluaa pitää talon ja lapset, minä olisin siis etävanhempi toisella paikkakunnalla. En kestä olla erossa lapsistani, jota kuitenkin joudun tekemään kun asuvat isällään viikot ja koulut ovat siellä. He eivät ole kovin halukkaita tulemaan luokseni, koska minulla ei ole varaa kuin pieneen yksiöön (olen eläkkeellä) ja eivät viihdy siellä. On kauheaa kun ajattelen että lapsilta meni varmasti ikuisiksi ajoiksi luottamus avioliittoon ja parisuhteeseen. He ovat juuri tulossa murrosikään (tyttö ja poika), joten sekin on vaarallista aikaa, kuinka he tulevat selviytymään tästä? Miehen työburn-out myös vaikutti niin että hän alkoi nähdä kaiken nagatiivisena, myös minut. Yritin saada häntä työterveyslääkärille ja psykologille jo vuosien ajan mutta hän ei suostunut. Nyt meni mutta se oli liian myöhäistä. En olisi saanut puhua esim siivouksesta ja pyytää apua, koska häen ilmeensäkin jo kiristyi siitä. Olen ihan kivannäköinen urheilullinen nainen. Miksi minulle aina käy näin? en voi enää koskaan luottaa kehenkään mieheen.Enkä pysty menemään eteenpäin. Mietin itsemurhaa päivittäin.Vihaan miestäni loppuelämäni. Hän jätti minut ja pahinta oli että en kyennyt vaikuttamaan mihinkään mitenkään. Minulla ei ole ollut mitään hallintaa, olen joutunut tyytymään hänen päätöksiinsä. Minun pitää siis vain nuolla haavani ja itkeä yksin - niinkö?. Uusi parisuhde ei tässä tule kysymykseen, en voisi viedä uutta miestä lasteni eteen he ovat jo tarpeeksi kärsineet. Koen myös että kukaan ei voisi minua enää rakastaa ja mieheni on sanonut ettei tuommmoisen pitäisi koskaan mennä naimisiin ja vetää miestä samaan "paskakuoppaan". Sanoin miehelleni että miksi sinun pitää laittaa minut vielä tämäkin kärsimään, enkö ole jo tarpeeksi kärsinyt! Ensin meni terveys, sitten työpaikka, sitten työkyky, alkoi taloudelliset vaikeudet pudottuani pienelle eläkkeelleni - ja nyt vielä tämä! Itsetuntoni, ihmisarvoni, naiseuteni ja äitiyteni ovat menneet kaikki romukoppaan. En halua sääliä, mutta ihan oikeasti en käsitä miten tästä voi selvitä. Nukun yöt televisio päällä että olisi jotain äänia ja itken lohduttomasti päivittäin. Minull ei ole työpaikkaa, ei sosiaalisia kontakteja sitä kautta, ei itsetuntoa, olen päivät pienessä asunnossa yksin, olen yrittänyt käydä lenkillä ja jumpassa, mutta en pääse tilanteesta ylös. Sanokaa hyvät ihmiset miten tästä voi selvitä!
- Petetty70
Mieheni ilmoitti viime viikolla, että hänellä on toinen nainen. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta ja 15 vuotta naimisissa. Meillä on 11- ja 16-vuotiaat lapset.
Olen aivan shokissa ja menossa tänään lääkäriin hakemaan jotain lääkettä, että pystyn toimimaan normaalisti. Minulla oli jo valmiiksikin ilmeisesti masennusta
ja olin suunnitellut meneväni puhumaan asiasta, mutta sitten putosi lisäksi vielä tämä pommi. Olen aivan järkyttynyt, mieheni on ollut niin luotettava ja aina itsekin puhunut, ettei voisi koskaan pettää, mutta nyt kun hän täytti 40-vuotta, jokin muuttui.
Joulukuussa hän kertoi tanssineensa koko illan jonkun naisen kanssa syntymäpäiviään juhliessa ja sen puhuimme selväksi ja hän itsekin tuntui olevan pahoillaan ja ihmetteli omaa käytöstään, mutta sen jälkeen tilanne alkoi muuttua.
Hänestä tuli salamyhkäisempi, hän halusi olla yksin tietokoneella ym. ja nyt sitten selvisi, että hän oli kirjoitellut pitkään jonkun naisen kanssa treffipalstalla ja nyt tapaillut muutaman kerran ja että ero olisi edessä. Ensin romahdin ihan täysin ja ero oli ainoa ajatus, mutta sitten ehdotin kuitenkin terapiaa ja asioiden selvittelyä, mutta hänelle ei sovi. Nyt on kuulemma niin ihanaa. Olen ihan shokissa, en tiedä kuinka selviän, kun nyt pitäisi lähteä omasta kodista tyttären kanssa ja jättää poika tänne. Olen aina ollut todella perhekeskeinen, koti, perhe, mies ja lapset ovat olleet tärkeimmät ja mun elämäni peruspilarit ovat nyt maassa. En tiedä kuinka selviydyn. Kaiken lisäksi suhteemme oli niin täydellinen, olimme sielunkumppanit, alusta saakka oli tunne kuin olisimme tunteneet toisemme aina, meillä oli hauskaa, seksi toimi hyvin, olimme toistemme parhaat ystävät, en voi tajuta, että tällaista tapahtui. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Puhuimme usein hänen ikäkriisistään ja kerroin omastanikin ja siitä, että vaikka minulla oli ikäkriisi, en olisi ikinä oikeasti tehnyt mitään, vaikka kaikenlaisia ajatuksia saattaa päähän tulla, mutta silti kävi näin. Eikö hän hallinnut omaa kriisiään? No nyt olen ihan tyhjän päällä, ei ole työtä, onneksi saan edes puolet asunnon hinnasta. Lapset ovat tuskaisia ja pelottaa, mitä tämä tekee heille. Ihan kamala tilanne, ei voi kuin toivoa, että selvitään tästä selväjärkisinä. Tänäänkin olisi meidän kihlajaispäivä, mutta ei ihan tunnu siltä, kun mies on menossa juhlimaan vappua uuden naisensa kanssa. Pahin kriisi mitä mulla on koskaan ollut. - Miksi näin kävi?
Petetty70 kirjoitti:
Mieheni ilmoitti viime viikolla, että hänellä on toinen nainen. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta ja 15 vuotta naimisissa. Meillä on 11- ja 16-vuotiaat lapset.
Olen aivan shokissa ja menossa tänään lääkäriin hakemaan jotain lääkettä, että pystyn toimimaan normaalisti. Minulla oli jo valmiiksikin ilmeisesti masennusta
ja olin suunnitellut meneväni puhumaan asiasta, mutta sitten putosi lisäksi vielä tämä pommi. Olen aivan järkyttynyt, mieheni on ollut niin luotettava ja aina itsekin puhunut, ettei voisi koskaan pettää, mutta nyt kun hän täytti 40-vuotta, jokin muuttui.
Joulukuussa hän kertoi tanssineensa koko illan jonkun naisen kanssa syntymäpäiviään juhliessa ja sen puhuimme selväksi ja hän itsekin tuntui olevan pahoillaan ja ihmetteli omaa käytöstään, mutta sen jälkeen tilanne alkoi muuttua.
Hänestä tuli salamyhkäisempi, hän halusi olla yksin tietokoneella ym. ja nyt sitten selvisi, että hän oli kirjoitellut pitkään jonkun naisen kanssa treffipalstalla ja nyt tapaillut muutaman kerran ja että ero olisi edessä. Ensin romahdin ihan täysin ja ero oli ainoa ajatus, mutta sitten ehdotin kuitenkin terapiaa ja asioiden selvittelyä, mutta hänelle ei sovi. Nyt on kuulemma niin ihanaa. Olen ihan shokissa, en tiedä kuinka selviän, kun nyt pitäisi lähteä omasta kodista tyttären kanssa ja jättää poika tänne. Olen aina ollut todella perhekeskeinen, koti, perhe, mies ja lapset ovat olleet tärkeimmät ja mun elämäni peruspilarit ovat nyt maassa. En tiedä kuinka selviydyn. Kaiken lisäksi suhteemme oli niin täydellinen, olimme sielunkumppanit, alusta saakka oli tunne kuin olisimme tunteneet toisemme aina, meillä oli hauskaa, seksi toimi hyvin, olimme toistemme parhaat ystävät, en voi tajuta, että tällaista tapahtui. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Puhuimme usein hänen ikäkriisistään ja kerroin omastanikin ja siitä, että vaikka minulla oli ikäkriisi, en olisi ikinä oikeasti tehnyt mitään, vaikka kaikenlaisia ajatuksia saattaa päähän tulla, mutta silti kävi näin. Eikö hän hallinnut omaa kriisiään? No nyt olen ihan tyhjän päällä, ei ole työtä, onneksi saan edes puolet asunnon hinnasta. Lapset ovat tuskaisia ja pelottaa, mitä tämä tekee heille. Ihan kamala tilanne, ei voi kuin toivoa, että selvitään tästä selväjärkisinä. Tänäänkin olisi meidän kihlajaispäivä, mutta ei ihan tunnu siltä, kun mies on menossa juhlimaan vappua uuden naisensa kanssa. Pahin kriisi mitä mulla on koskaan ollut.Hei, hyvä Petetty70,
olen todella pahoillani tilanteestasi! Olen itse ollut naimisissa 20 vuotta, ei lapsia ja mies ilmoitti viime perjantaina, että haluaa eron. Täysi shokki, itkin, tärisin, raivosin, anelin, uhkailin. Maailmani romahti. Unelmani, haaveeni, ajatukset ikuisesta yhteisestä elämästä murtuivat. Uskoin myös, että olemme sielunkumppanit, toisillemme rakkaat ja tärkeät. Mieheni sanoi, ettei välitä yhteisestä arjestamme, ei rakasta minua tarpeeksi jatkaakseni kanssani, ei ole onnellinen, haluaa vielä kokea uusia asioita elämässään. Toista naista hänellä ei kuulemma ole. Parisuhteessamme ei ole ollut kolmansia osapuolia, ei väkivaltaa, ei päihteitä.
En tiedä miten jatkaa tästä eteenpäin. Kaikelta meni pohja. Pelottaa tulevat
juhlapyhät, jo jouluakin suren. Vietän sen siis yksin. Minulla ei ole sisaruksia, äitini kuollut, isääni asialliset mutta "kaukaiset" välit. Pelottavat ne tietyt päivämäärät, jotka olleet meille tärkeitä (hääpv, kihlajaispvv, yhdessä vietetyt synttärit jne.). Suru ja tuska on niin suurta, että tuntuu, että kuolen. En elä edes päivä kerrallaan, vaan sekunti, minuutti ovat jo suuri saavutus. Yksinäisyys, tyhjyys pelottavat . Onneksi minulla on ystäviä, mutta eivät he tietenkään pysty paikkaamaan parisuhteen tärkeyttä.
Mieheni on asiassaan täysin ehdotn, neuvotteluvaraa ei ole. Tuntuu kuin katselisin vierasta ihmistä, niin kova...torjuva...kalsea hän on. Kuka hän on? Ikäänkuin hän ei surisi lainkaan tätä tilannetta eikä hukattua yhteistä tulevaisuutta. Olisi jotenkin pikkiriikkisen helpompaa, jos hän halaisi minua ja itkisimme yhdessä mutta vastapäätäni istuu kylmäiskoinen mies, joka selvästi tietää mitä haluaa. Hän siis haluaa varmudella minusta eroon, mutta ei osaa vastata kuitenkaan siihen, että miten hänen elämänsä nyt sitten paremmaksi muuttuu.
Hän on viime aikoina tehnyt pitkiä lenkkejä (jopa liki 3h), viihtyy peilin edessä jopa kauemmin kuin minä. Käytöksensä on ollut outoa, erilaista jo aika pitkään (vuosi, enemmän??). Johtuuko sitten siitä, että on jo itse pitkään tiennyt haluavansa erota vai onko tässä kuitenkin joku toinen nainen? En ole huomannut, että hänellä olisi jotain salamyhkäistä touhua tietokoneen tai kännykän kanssa. Koskaan en ole myöskään hänen tavaroitaan tutki, enkä tutki nytkään.
Hyvä kohtalonkumppanini. Hae itsellesi apua, älä jää yksin. Älä syyllistä itseäsi. Vaikka olisit tehnyt kaiken täysin toisin, olisi mieheni lähtenyt silti. Pettäjä löytää kyllä syyn pettämiselleen ja lähdölleen. itse ajattelen samoin, tai koetan ajatella.
Itse pelkään eniten tätä tästä hetkestä eteenpäin tulevaa vuotta eli niitä juhla- ja merkkipäiviä. Sen jälkeen se sitten varmasti ainakin hiukan helpottaa. Kävin aivan ihanalla lääkärillä, sain uni-. ja rauhoittavaa lääkettä. Eiväthän ne toki syytä poista mutta oiretta kylläkin. En vain osaa nyt olla mitenkään päin.
Sovitaanko, Petetty70, että lähetetään toisillemme, tuntemattomille iso halaus näin virtuaalisesti ja päätetään, että jonakin päivänä olemme vielä onnellisia ja selvinneet kumpikin avioerostamme? Se tuntuu täysin mahdottomalta nyt, mutta jonakin päivänä, saddun sanoin.."olipa kerran..."
Hyvää jatkoa sinulle, tuntematon kohtalontoverini!
No helvetistä paratiisiin voisin kuvata sitä muutosta, 25 vuotta ja kolme lasta, omaisuutta, yrittäjänä, kaiken maksaja ja hommaaja, ei mitään yhteyttä kahdeksaan vuoteen, vain elatusmaksut voudille, siinä menneisyys. Minulla muistot, valokuvat, äitienpäiväkortit, syntymätodistukset jne.
Se entinen lähti työkaverinsa mukaan, narsisti ja erittäin omistushaluinen, määräävä ja kaiken menneen taakseen jättänyt nainen, lapsetkin vain kulissia.
Nyt ymmärrän vuosien päästä kaiken sen...........
Itse löysin tuossa vuosi takaperin aviopuolison, joka rakastaa ja halaa, pitää huolta ja hellii, elämä voi muuttua todella. Olen enemmän kuin onnellinen, elämä edessä vielä viisikymppisenäkin. Suosittelen, osa elää omillaan, minä löysin elämänkumppanin ja ihmisen lämpimällä sydämellä....
Eniten suren lapsieni avieron myötä kokemaa tasapainottomuutta, jokainen heistä on nyt aikuinen, mutta monella tapaa kärsineet mielenterveysongelmista tai koulun kesken jättämisistä, monista ongelmista, kun vanhemmat ei kyenneet eron jälkeen heidän asioistaan keskustelemaan ja hoitamaan niitä yhdessä....
Ei sanakaan kahdeksaan vuoteen, vain asianajajan kautta kaikki, rakkaimmasta tulee pahin vihollinen....
Itsekkyys ja oman edun tavoittelu on pahinta, mitä eron yhteydessä voit tehdä, lapsesi ja heidän tulevaisuus siinä pahiten kärsii, et sinä aikuinen, sinä selviät....- kok.on
Petetty70, vaikka nyt tuntuu, että maailmasi hajoaa niin sinäkin selviät tästä, aivan kuten me muutkin..
Miehesi on rakastunut, hänen olisi itse pitänyt osata varoa tunteitaan eikä lähteä toimimaan tunteidensa pakottamana. Mutta ihminen on heikko. Ei sinulla ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa hänen mennä, mies ei pysty ehkä järjellään ajattelemaan kun hormonit hyrrää. Mies tulee takaisin, kunhan on kokeillut onneaan tämän toisen naisen kanssa, mutta aiotko ottaa hänet takaisin?
Pettäjät eivät pysty oikeasti suuntaamaan ajatuksiaan siihen mitä lopullinen ero oikeasti on. Miehesi ei varmasti aavistakaan millaisia tuntemuksia vielä on edessä, se on aikamoinen myrsky. Arki astuu kuvaan sen uudenkin kanssa ja pian hän huomaa, että hän rakastuikin vain kuvitelmaansa kyseisestä ihmisestä Voi tietysti olla, että hänen tunteensa ovat aitoja ja tästä tuleekin hänelle vuosisadan rakkaustarina..
Pointti on se, että ketään ei voi väkisin pitää ja jos mies nyt pois haluaa niin parasta hänelle on antaa se mitä hän haluaa..Mikään ei ole ikuista. Sinä suret nyt sen unelman menettämistä, joka sinulla oli "kunnes kuolema meidät erottaa"..Ihmiset ovat lainaa, sinä olit sitä mieltä, että olitte sielunkumppanit. No jollain tasolla miehesi on jäänyt vajaaksi, fyysisesti tai henkisesti ja tuo tanssi-ilta teki hänet tietoiseksi siitä, että joku kemia puuttuu omassa suhteessa. Ikäkriisikin se voi olla.
Pidä huolta itsestäsi. Ehkäpä et masentuneena ole voinut tulkita miehesi tiloja oikein, joten nyt on tärkeintä, että pääset itse kuntoon. Arjen pyörittämiseen saat varmasti apua ystäviltä. Miehen kannattaisi muuttaa kotoa pois mahdollisimman pian, jos ero on oikeasti se mitä hän haluaa. Voimia! - hyviä vinkkejä
http://adf.ly/80HqG odota 5s ja paina oik. yläkulmasta "skip ad"
Siitä pääset sitten suoraan videoon missä ammatti-ihminen puhuu avioeron eri muodoista ja siitä, miten tilanteessa pitäisi ehkä edetä. - Anonyymi
Sanon vaan, että suhtaudu työhösi vakavasti. Useammankin olen nähnyt, joka yllätyksenä tulleesta pettämisestä syntyneen pahan erokriisin aikana ei pystynyt hoitamaan aivotyötään, vaan tuli virheitä ja meni työkin vielä alta. Kannattaa varmaankin hakea pitkäkin sairasloma, jos työkyky alkaa mennä eroa vatvoessa. Jos saa sekopään maineen, siitä on töissä hankala päästä yli sittenkään, kun aika on jo parantanut eron haavat.
- Anonyymi
Vain kuolleita itketään jos on itkun aihetta.
Muutoin tunteet kuoletetaan ja etsitään uusi erotettava. Ennen pitkää kokeilujen jälkeen löytyy "se oikea". Ja muista, liian vähäinen seksi tappaa jokaisen suhteen, muista antaa!- Anonyymi
Typerä provo tai pääsi on tyhjä tynnyri. Seksi ei ole edes välttämätöntä. Monet elävät seksittömässä parisuhteessa täysin tyytyväisinä, koska pettäminen ja seksiähky on tehnyt siitä tylsää ja mielenkiinnotonta.
- Anonyymi
Sitä saa mitä tilaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p571922Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,491672- 521594
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.51527Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis61505Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin61425Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä81316Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta121281Revi siitä ja revi siitä
Enkä revi, ei kiinnosta hevon vittua teidän asiat ja elämä. Revi itte vaan sitä emborullaas istuessas Aamupaskalla41173Kello on puoliyö - aika lopettaa netin käyttö tältä päivältä
Kello on 12, on aika laittaa luurit pöydälle ja sallia yörauha kaupungin asukkaille ja työntekijöille. It is past midni41148