Miksi kukaan ei puhu minulle?

Eipä mullekkaan kukaan puhu, joten samassa venessä ollaan. Ja se vene on tuuliajolla kaukana merellä, airoja ei ole, eikä purjetta. Ehkä joku ohi kulkeva laiva meidät pelastaa??

Se olisi äärimmäisen positiivinen juttu, jos joku viitsisi pelastaa.. Minä en ole mikään ns. tunkeutuja, enkä välttämättä kaipaisi, että pyydetään mukaan.. Mutta edes tervehtiminen silloin tällöin olisi ihan mukava kuulla

mikäs vika suomenruotsalaisissa on? On se kumma kuinka ihmiset syrjii toisiaan vaikka ei mitään oikeaa syytä edes ole.

Mitä jos oppilaitoksessa hakisit henkilökunnan tukea eristämisen lopettamiseksi. Olisiko mahdollisuutta hakeutua harrastuksiin ja sitä kautta kommunikoida muiden kanssa.

Jaksamista ja uskoa itseen.

Kaikkia ei voi miellyttää, välillä ei ketään, se vaan pitää hyväksyä. Eiköhän syy ole kuitenkin joku muu kuin suomenruotsalaisuus.

Osaatko olla rento ja luonnollinen? Omaatko tarpeeksi itseluottamusta? Uskallatko nauraa ja/tai kiroilla vapaasti? Pilkettä silmäkulmassa, eli huomaat välillä paikan pieneen vitsailuun? Et sorru liialliseen pikkutarkkuuteen? Osaatko olla ystävällinen/huomaavainen/kiinnostunut, aidosti siis, ei teennäisesti?

Yleensä pitää pystyä murtamaan jää tavalla tai toisella. Muiden pitäisi huomata, "tuohan on ihan mukava ihminen" "Tuohan on ihan järkevä ihminen".

Ei muakaa, olen aivan normaali 20 vuotias nuori nainen. Mutta sitten kun avaani suuni tuntuu siltä että ihmiset paskoo housuihin pelosta.

Sitten aina 30-50 vuotialta saan kuulla " miten voit olla noin fiksu, kumpa kaikki nuoret oisivat kuin sinä" tai " vaikutat todella fiksulta" nämä lauseet olen kuullut kymmeniä kertoja.

Mä en millään pärjää mun ikäisten kanssa, tuntuu siltä että olen henkisesti 50 vuotias. Sitten ku puhun 40 vuotiaalle nainen tai mies ihan sama se keskustelu niin toimi.

En ole edes vakava ihminen mutta pienestä lähtien ollut kiinnostunut kaikista asioista ja koko elämäni menee vain siihen että luen asioista. Eli kait olen liian yleisivistynyt ollakseen 20. Ja se on huono juttu koska se karkoittaa ihmiset

Onpa omituista, jos peruskoulun päättäneet parikymppisetkin on vielä niin lapsellisia, että syrjii toista tuolla tavalla. Toisaalta omat arvelusi sen syistä viittaa vahvasti siihen, että tähän juttuun liittyy enemmän kuin olet kertonut.

Kerroit asuvasi kaupungissa, joten siellä on varmasti muitakin raittiita ja savuttomia nuoria. Miksi sinua syrjittäisiin niin pahasti sen takia, jos niillä muilla on kuitenkin kavereita? Jos niilläkään ei ole kavereita, mikset ole päässyt väleihin niiden kanssa? En voi uskoa, että kokonaisen kaupungin parikymppiset pitäisi raittiutta ja savuttomuutta niin pahana asiana, että kieltäytyisi sen takia jopa pelkästä koulukaveruudesta.

Miksi sinua on alettu pitämään suomenruotsalaisena ja mikset ole saanut väärinkäsitystä korjattua? Miksi suomenruotsalaisia vieroksutaan kaupungissasi niin paljon, että muutkin kuin yksittäiset idiootit pitää sitä kelvollisena syynä sulkea toinen porukoiden ulkopuolelle?

Koko juttu haiskahtaa niin paljon, että sinun on pakko olla trolli.

En kyllä usko etää ketään voitaisiin noin pahasti syrjiä noiden mainitsemiesi syiden takia.

Omalla kohdalla olen huomannut, että sarkastinen huumorintaju yhdistettynä liialliseen kyynisyyteen karkottaa aika tehokkaasti ihmiset ympäriltä. Voin kyllä kuvitella että ei ole kovin mukava viettää aikaa ihmisen kanssa, jonka mielesta kaikki on perseestä. :(

Mitään yltiösosiaalista tyhjännaurajaa minusta tuskin koskaan tulee, koska sellaisten seurakin nostaa vitutuksen välittömästi toiseen potenssiin. Kai sitä on pakko joskus opetella näkemään elämässä ne positiivisetkin puolet, niin ei tarvitse loppu elämää kärvistellä yksinäisyydessä.

mullekkaa ei paljoo puhuta koulus... oon siis lukiolainen. Onha mul pari hyvää kaverii jotka mulle puhuu aina ku nähää, mut sitku joitai toisii tyyppei liittyy meiän seuraa nii mut niku unohdetaan... ei oo oikee kivaa vaa olla siin vieres syjäytyneenä ja kattoo vierest. Oon koittanu moikkailla ihmisii joiden kaa oon joskus vaihtanu pari sanaa, mut se jääki siihen moikkailuun. Sit ne kelaa et oonko vähä pimee tai jtn, ja et munkaa ei oo koskaa mtn puhuttavaa. Mut on se munki syytä ku oon aika ujo ja mä en oikeesti melkee koskaa keksi mtn sanottavaa, tai jos keksin nii ihan varmasti jtn tyhmää. Niin mulle on ainaki sanottu et mun jutut on aina tyhmii, nii parempi olla vaa hiljaa ja nolaamatta itteensä. Oisinpa syntyny supersosiaaliseks... mut joskus vähä mietityttää et mul ei oo varaa oikee valittaaa mun ongelmist ku on paljon muita joilla ei oo edes yhtään kaveriii, joten mun pitäs olla tyytyväinen. Mut silti vois paremminki olla, ku oon vähä tällanen huomionhakuinen

Mää olen alkanut jutteleen kymmenille ihmisille vuosien saatossa. Muistaakseni ei kukaan ole alkanu jutteleen mulle. Että ei enää paljoa kiinnosta.

"Täällä kukaan ei puhu minulle. Olen yrittänyt koulussakin olla avoin ja alkaa juttelemaan, mutta kukaan ei halua jutella
"

Toi on just niin huonoa säkää, että osuu tylsiä luokkakavereita samalle luokalle, ja niiden kanssa sitten on pakko jotenkin sompailla.
Otan osaa, sillä opiskelin neljä vuotta täysien hapannaamojen seassa, missä luokan ryhmähenki ihan karsee. Ihan sinnittelyllä vedin systeemin päätökseen, koska halusin tottakai valmistua -- ja sitten helpottuneena bye-bye.

Älä nyt ittestäsi ala vikoja etsimään, koska oot kerran yrittäny tutustua reilusti. Koska sehän on kaksisuuntainen tie tämä vuorovaikutuksen muodostuminen. Ja tuon omien hajujen tarkkailun saat luvan lopettaa heti. Jos joku tossakin tapauksessa haisee, niin se on luokan ryhmähenki!

Kun löytyy samanhnkisiä tyyppejä , niin se on ihan eri meininki ja fiilinki. Nista ryhmätöistä saisi koululaitos jo pikkuhiljaa luopua, niin pakkopullaa ja lisäksi lusmuilijat voittaa aina noissa "ryhmä"töissä.

On muuten tosi hyvä kuvaus tuo että "paskovat housuunsa jos niille jotain sanoo". Just niin se on...

Olen itse ollut joskus 6 vuotta koulukiusattu.. Kiusaaminen oli lähinnä henkistä, haukkumista päivästä toiseen, koko 6 vuotta eli yläaste ja lukio, jotka olivat samassa koulussa.. Jossain vaiheessa muuttui osittain fyysiseksikin, lyötiin ovella päin, kampattiin, tönittiin.... Onneks mulla oli edes ne paria kaveria joiden voimalla jaksoin koko p*skan läpi. Lukion jälkeen suoritin vielä ammatillisen perustutkinnon ja nyt olen suorittamassa toista...

Ikää on nyt 26vuotta. Nykyisessä koulussa ja luokassa kukaan ei puhu mulle. Vaikka aikuinen olenkin, se tuntuu välillä todella pahalta. Oon ite yrittäny jutella toisille, mut aina tulee vaan ihmeellisiä katseita vastaan. Luokka on poikavaltainen, joten aluksi tulinkin toimeen loistavasti muiden tyttöjen kanssa... Kunnes tuli isku vasten kasvoja. Normaalisti käytiin ruokalassa yhdessä syömässä.. Kerran kuitenkin toiset likat meni pöytään istumaan, jossa oli paikkoja juuri heille. Ei katsonu ees mua päin ku tulin perässä.. Ei muuta ku yksin toiseen pöytään istumaan.

Tätä se on nyt ollu sen jälkeenki.. Välitunneilla menevät keskenään supattelemaan, mua ei kaivata joukkoon. Jos kysyn tunnilla apua tai neuvoa, en sitä saa. Pojista kukaan ei ole puhunu mulle missään vaiheessa, pari yksittäistä kysymystä kysyttä, siinä se.. Mut nyt nää tytötkään ei enää puhu.. Ei mitään. Ei ole helppoa, eikä muutenkaan mukavaa huomata olevansa syrjitty. Kahdeksan tunnin päivät koulussa on yhtä tuskaa, kun koko päivän olet hiljaa ja yksin, koska kukaan ei puhu mulle mitään vaikka itse koitan mennä vastaan. Ryhmätöihin ei kaivata, saa vaan merkitseviä katseita: "miks ton just piti tulla meiän ryhmään.."

Mitä ite tunnen, tää tuntuu pahemmalta kun se 6vuoden näkyvä ja kuuluva kiusaaminen.. Joku sentään puhu jotain. Pitäis viel melkeen pari vuotta kestää tätä. Aion sen kyllä kestää, vaikka läpi harmaan kiven, haluan hyvän ammatin itselleni... Sanon vaan, että tää on oikeesti todella rankkaa. Ei ehkä ole oikein, että opettaja on ainoa, joka mulle jotain puhuu. Muut luokkalaiset tulee keskenään toimeen ja juttelevat, tosin osa tuntee jo entuudestaan.. Mutta mua ei päästetä millään porukkaan. En enää oikeestaan jaksais edes yrittää, mutta aion vielä yrittää. Vaikka tosiaan aikuinen ihminen olen jo, tää tuntuu silti todella pahalta ja vaikeelta... Miten voi olla niin vaikeaa sanoa edes se moi takas, jos itse sanoo? Tätä sisäisen tuskan määrää......

Miksi olet toista kertaa ammattikoulussa?

Ensimmäinen koulutus oli hukkaan heitettyä aikaa.. Opetus ei vastannut koulutusta, eikä kukaan luokasta ole saanut kyseiseltä alalta töitä, edes lähipaikkakunnilta. Alan vaihto siis kyseessä.

Koulunkäynti on aivan turhaa. Työkkärissä mulle ehdotettiin opiskelujen aloittamista mut sanoin niille et mua kiusattiin koulussa joten en mene. Jos ne yrittää pakottaa mut opiskelee niin mä puukotan ensimmäisen kiusaajan. Menipä työkkärin akka hiljaiseksi sen jälkeen.

Kävin jo amiksen aikaa sitten ja siellä tappelin ihan riittävästi. En mä ikinä aloittanut tappelua mut mä oli se joka lopetti ne ja ne kiusaamiset. Lähinnä muutamat pojat kiusasi ja tytöt oli ystävällisempiä. Kyllä se niin on et jos hakkaa jonkun niin susta tulee tyttöjen suosikki poju. Niin mulle kävi

Kyllä mä aionkin kestää, vaikka ei se helppoa ole jos koko loppuaikakin on tätä samaa... Mutta tää on mulle tärkeä koulutus ja haluan tätä todella, itseäni varten mä opiskelen.. :)

Sama ongelma. Tuntuu ettei kukaan halua olla minun seurassa. Haluaisin juuri puhua suomenruotsalaisille, koska haluaisin parantaa ruotsinkielentaitoani. :-)

Minulla on vieruspaikka töissä jonne ajoittain joku minua nuorempi istuu muutamaksi viikoksi, mutta he vaikuttavat kaikki olevan hyvin epäsosiaalisia. Jossakin vaihessa kun on huomenet, hyvät viikonloput jne. on sanottu luulisi että puheeksi tulee jotakin joka ei enää liity työtehtävään, mutta jos ei tule, niin jätän hänet rauhaan kuten hän jättää minut.

Tehtävänäni on konsultoida, eli vastailen "tämä on tyhmä kysymys, mutta..." -asioihin.

He on kiusaajia.
Älä välitä noin huonoista tyypeistä.
Etsi parempaa seuraa koulun ulkopuolelta.
Rasismia on vihata Suomenruotsalaisia tai päinvastoin.
Olet varmasti hieno tyyppi.
Pijä lippu korkialla.
Mä kannustan sua.

lonelybitch

Ikävää, että joudut kokemaan, ettei kukaan puhu sinulle nykyisessä kotikaupungissasi. Moni muukin on täällä kommentoinut samankaltaisista kokemuksista.

Yksi vinkki. Onko sinulla mahdollisuutta mennä johonkin harrastukseen mukaan, joka sisältää konkreettista yhdessä tekemistä? Silloin yhdistävätekijä on kiinnostus samaan asiaan. Yhdessä tekemisen myötä tulee toisten kanssa tutuksi ja puhuminenkin lähtee liikkeelle ns ”luonnostaan”.

Voimia ja puhuvia ihmisiä sinulle toivoen
Mono-ohjaaja

Mun paraskaver yhtäkkiä ei enä puhu minulle ja pitää itse pyytää vastaamaan silloinkin vain ok tai “mm“. Ennen olimme hyvin läheisiö mutta yhtäkkiä en edes ole enää hänen paraskaveri. Katsoo mulkoilevasti ja kun kysyin “mikset pyytänyt minua mukaan“ hän vastasi suoraan “ei se olisi ollut hauskaq jos sinä olisit ollut siellä“

noin 12v myöhäs ei mullekkaa kukaa puhu:/

Täytyy kyllä aika juntti olla jos suomenruotsalaisuus on syy olla puhumatta älä välitä niistä ovat todennäköisesti perusjuntteja kelpaa vaan kaljaa ja tempparit

olen melkein 30 vuotias. minulla ei ole ollut ystäviä tai kavereita yli 10 vuoteen. mikä neuvoksi?