Kaikki kunnossa, mutta lasta ei kuulu

Hei,

Kiitos kysymyksestä. Se koskettaa varmasti monia muitakin samassa tilanteessa olevia. Usein ajatellaan, että lasta toivovat haluavat heti hoitoihin jos lasta ei noin vuoden yrittämisen jälkeen kuulu. Mutta näin ei suinkaan ole. Te olette toimineet mielestäni erittäin viisaasti kun olette selvittäneet kaikki raskauden alkuun vaadittavat perusasiat, ja ne on todettu olevan kunnossa.

Miten kauan sitten kannattaa vielä yrittää omin keinoin? Tilastot kertovat, että teidän ikäisistä reilu 90% tulee raskaaksi vuoden kuluessa. Niistä, jotka eivät ole raskaana noin kahden vuoden yrittämisen jälkeen, noin puolet onnistuu seuraavan vuoden aikana. Ennusteenne on siis hyvä.

Teidän kohdalla puhuisin selittämättömästä syystä niin kauan kun emme hedelmöityshoidon perusteella muuta tiedä. Ensimmäinen hedelmöityshoito toimii tavallaan myös taustalla olevan syyn tai syiden selvittäjänä.

Toinen kysymys on miten kauan jaksaa yrittää ilman apua. Joillekin se käy aikaa myöten hyvin raskaaksi. Jos pystytte ottamaan makuuhuoneessa rennosti ilman almanakkaa ja ajoitusta tietäen, että hoitoon ei ole vielä kiire, se auttaa. Sanotaan, että lapsi kyllä tulee kun sen aika on, se vain ei aina ole pelkästään omasta halusta kiinni. Luottakaa siihen.

Syysterveisin
Anne-Maria / Väestöliiton klinikat

odotakaa

itse olen odottanut kuusi vuotta ja ei edelleenkään tulosta..

Moikka, liitän kertomukseni myös tänne, toivottavasti se tuo jollekkin uskoa tulevaan...

Haluan kertoa oman tarinani... Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä reilu 10v ja melkeinpä heti alettiin toivomaan omaa nyyttiä, tosin sitä ei kuulunut ollenkaan. Olimme olleet yhdessä n.7vuotta kun päätimme että nyt menemme tutkimuksiin, että missä on vika. Menimme Helsinkiin Felicitas-klinikalle. Kävimme hoidoissa kaikenkaikkiaan n.2vuotta ja täysin ilman tulosta. Ensin meille tehtiin ns.perustutkimukset, niistä ei löytynyt varsinaista "vikaa", miehellä oli hitaasti liikkuvat siittiöt ja minulla alunperin epäsäännöllinen kierto... sitten aloitettiin clomifen hoito, sitten alettiin pistämään muhun hormonipistoksia. Nämä jatkuivat jonkun aikaa. Sitten siirryttiin inseminaatioihin, niitä tehtiin 4kpl. Tässä vaiheessa mietimme jo kovasti IVF-hoitoja ja pyysimme lääkäriltä lähetteen kunnalliseen niihin (yksityisellä aivan liian kallis meidän kukkarolle). Saimmekin lähetteen ja jouduimme odottamaan vaan n.2kk kun ottivat kunnallisesta meihin yhteyttä. No tämän 2kk:n aikana periaatteessa luovutimme jo ja mietimme pystytäänkö henkisesti lähtemään tähän rumbaan enään, mulle itelle tämä oli henkisesti mielettömän rankka kokemus... Kun kunnallisesta tuli soitto niin mietimme tarkasti lähdemmekö tähän, mutta päätimme lähteä. Kunnallisessa hoidot olisivat alkaneet 15.3, mutta suureksi ihmeeksi teinkin täysin luomu plussauksen 5.3, joten peruimme hoitoihin menemisen. Kyllähän meillekin aina sanottiin että "kun lopetatte stressaamisen ni kyllä se sieltä tulee", ei tämmöisessä tilanteessa sitä voinut ikinä uskoa ja otti kovasti päähän ihmisten kommentit!! Mutta nyt tämä on täysin totta (tosi vaikea ollut uskoa, 7 testiä tehneenä) ja raskausviikkojakin jo 36 6. :D
Positiivista mieltä kaikille, tähän asiaan ei ole "lohdutus sanoja", SEN TIEDÄN LIIANKIN HYVIN!!!

Laitanpa omaakin kokemusta tänne. Rupesimme mieheni kanssa yrittämään lasta ja meni 3-4v ennen kuin tärppäsi, mutta nyt on 2,5v tyttö kainalossa =)
Joku viisas tiesi sanoa, että toinen lapsi tuleekin sitten helposti... Ollaan oltu ilman ehkäisyä koko ajan eikä toista kuulu, saa nähdä montako vuotta menee.... =(
Eniten harmittaa kun ollaan jo yli kolmikymppisiä, että aika loppuu kesken saada 2-3 lasta. Ja kyllä se aina masentaa, kun ystävät tehneet useita siinä välissä, kun itse vain toivossa joutuu elämään, muilla se tuntuu olevan jotenkin nii helppoa.