Hei,
olen vajaa 40-vuotias nainen. Tulin luomusti raskaaksi kolme vuotta sitten, mikä keskeytyi alussa. Sen jälkeen menimme lapsettomuustutkimuksiin, jossa selvisi, että minulla on endometrioosia. Ivf-hoito toteutettiin, koska endo oli oireeton. Ivf-hoito oli tulokseton ja muutti endon erittäin kivuliaaksi. Endometrioosia leikattiin kohdun takaa peräsuolen päältä sekä poistettin toinenn munasarja kokonaan. Suolta lähti n. 30 cm. Endo ei ole sen jälkeen oireillut ja olemme käyneet läpi pari ifv-hoitoa ilman tuloksia, viimeisestä hoidosta tuli yht. 9 munasolua, joista 8 hyvälaatuisia. Pakkasessa on vielä yksi alkio. Miehen siittiöt kunnossa, samoin ovulaatio ja omat munasoluni. Täytän ensi vuonna 40 v., joten sen jälkeen ei voi jatkaa enää kunnallisella puolella. Haluaisimme kovasti jatkaa yritystä, mutta kannattaisiko kuitenkin jatkaa luovutetuilla munasoluilla? Miten tuloksettomat lapsettomuushoidot vaikuttavat terveyteen, olen lukenut, että saattavat aiheuttaa syöpää?
40-vuotias nainen endometrioosilla
1
194
Vastaukset
Kiitos kysymyksestäsi!
Endometrioosi on ikävä sairaus, joka saattaa usein käyttäytyä juuri kuvaamallasi tavalla eli aktivoitua IVF-hoidossa käytetyista lääkkeistä. Onneksi olet saanut leikkauksesta avun kipuihisi. Sinulla on jäljellä vain toinen munasarja ja kolmannessa IVF-hoidossa munasarjavaste oli hyvä 9 munasolua.
On vähän vaikea arvioida näiden tietojen perustella, miten teidän tulisi jatkaa, mutta kallistuisin kyllä jatkamaan vielä ainakin kertaalleen omilla munasoluilla. Olet kuitenkin vasta 39-vuotias ja alkioiden on sanottu olleen hyvälaatuisia.
Toivotaan, että se ainokainen pakastusalkio toisi toivotun tuloksen!
Ystävällisin terveisin
Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768