Kihlatullani todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö

kiva lukea onnellistakin tarinaa :)
suurin osa bipojen kumppaneista täällä vaikuttavat väsyneiltä ja katkerilta, jopa eron jälkeen. puhutaan miten bipo koukuttaa ja tekee pahaa. missä on ihmisen oma vastuu olemisestaan? jos ei ole ymmärrystä ja jaksamista olla rinnalla, pitää lähteä pois. kyse oon kumminkin sairaudesta, ei se bipon mollaaminen ja syyttely auta yhtään. sellaisella tehdään itsestä marttyyri ja uhri. onko se sitten tervettä?
mut juu. sulla ainakin on ymmärrystä ja rakkautta miestäsi kohtaan :)

se ei ole mollaamista, jos kertoo faktoja omasta elämästään bipon puolisona. Eikä se, että kertoo negatiivisia asioita tarkoita, että olisi katkera.

musta se on mollaamista jos puhuu biposta "pahana" tai "hirviönä". tai kun ei ymmärrä sitä miten bipo voi toimia jollakin tietyllä tavalla, ihmettelee sitä, miten bipo voi olla niin itsekäs etc.

ja jos jaksaa kertoa negatiivisia asioita vielä kovin kauan eron jälkeenkin, se kertoo katkeruudesta.

nää on mun mielipiteet vain. aika harva täällä on kertonut omista tunteistaan "musta tuntui"-tyylillä. tyyli on ennemminkin ollut "eikö se %%%% tajua mitä mulle aiheuttaa"..."miten se voi olla niin itsekäs paskiainen"...

ymmärrän kyllä, että elämä bipon kanssa voi olla helvettiä, mutta jokaisella on vapaus valinta missä päivänsä viettää...helvetissä ei ole pakko elää....

Aina ei ole kyse siitä, mitä joku sulle aiheuttaa. Välillä on kyse siitä, mitä joku bipo on läheisilleen aiheuttanut ja aiheuttaa. Jos kauan eron jälkeenkin vielä käy läpi näitä asioita, niin varmasti silloin kokemus bipon kanssa on ollut traumaattinen. Silti se ei tarkoita, että ihminen olisi katkera. Ja on sekin kumma, että tekee bipo puolisolleen mitä tahansa, niin tämä ei saisi katkeroitua eikä kertoa mistään negatiiviseta biposuhteestaan. Tuolla toisessa ketjussa, joku bipo kertoi jättäneensä vaimonsa ja lapsensa saadakseen jonkun toisen naien kanssa sm-seksiä. Eiks toi nyt nyt ole aika hirviön teko?

Bipot siinäkin ketjussa kommentoivat sitä, kun jotain bipoa ei kiinnostanut seksi ollenkaan. Mutta se että perhe jätetään, saadakseen sm-seksiä on varmaan sitten useimmille bipoille ihan normaalia.

Minäkin bipon ex-vaimo ja voin sanoa, että traumoista en ole toipunut vieläkään, vaikka erosta ja käsittämättömistä käänteistä on jo yli kolme vuotta aikaa. - Ex-mieheni voi yhä huonosti, eikä liene saanut vieläkään apua. Uudessa suhteessa kyllä jo on.

Minä olin bipojen puolisoiden tukiryhmässä. Siellä oli eräs bipon ex-vaimo vaikka hänen avioerostaan oli jo kulunut yli 25 vuotta. Siihen aikaan ei ollut ollut oikeaa diagnoosia, sen hänen ex oli saanut myöhemmin. Traumat ja suru jäävät, jos kokemukset ovat olleet riittävän voimakkaita. Tuosta katkeruudesta: En usko olevani katkera, vihainen ja surullinen kyllä. Tai mitä katkeruus sitten on, minä olen menettänyt ex-mieheni maanisten tempausten vuoksi kotini, työni ja säästöni. Tietysti menetin myös sen miehen, joka oli aviomieheni parikymmentä vuotta, ja lapsemme menettivät isänsä.

Tuntuu, että täällä moni bipo ajattelee, että kaikesta tuollaisesta pitäisi päästä yli noin vain. Ja niinhän bipo-ex-mieheni pääsikin, hän vain vaihtoi minut ja kaiken muunkin: Uusi vaimo, uusi työ, uusi koti, jopa uusi koira. Kaikki entinen korvattiin uudella ja mitään surua tai katumusta hän ei näyttänyt tuntevan jättäessään kaiken entisen taakseen. Hän ei ole välittänyt edes ilmoittaa osoitettaan minulle ja lapsile. Aluksi, kun yritimme hänelle soittaa (oli asioita hoidettavana) paiskoi hän meille vain luuria korvaan ja uhkasi asianajajalla häirinnän vuoksi. Hän asui jo uuden naisensa kanssa, vaikka avioeromme ei ollut edes vielä vireillä.

Traumaattista on ollut se totaalinen kunnioituksen puute hänen puoleltaan meitä kohtaan. Nyt ex-mieheni on jo menettänyt kaikki ne "uudet asiansa", monet jo toiseen kertaan. Olen kiertoteitä kuullut hänen tekemisistään, osoite on jälleen muuttunut, mutta meille yhä tuntematon.

bipohan on sairas? eikö?

traumoja toki läheisille tulee, niitä pitää hoitaa. hoitamista ei kai ole se, että
puhutaan biposta hirviönä ja toistellaan mitä se kusipää on tehnyt ja saanut aikaan? itsekkyydet ja kylmyydet on osa sairautta, vai? kaikki maniat ja masennukset on sitä sairautta?

luulisin, että ymmärrys sairautta ja sitä kautta henkilön kamalia sairaita tekoja kohtaan veisi anteeksiantoon, jolloin voisi itse traumastaan alkaa paranemaan.
jos haluaa. tietysti menneisyyttään voi penkoa loputtomiin ilman että ymmärtää yhtään sen enempää, mutta aika kuluttavaa se taitaa olla jatkuessaan jopa vuosikausia.

Niin... AP:n tarina olisi voinut olla minun kirjoitukseni 2,5 vuoden suhteen jälkeen... Silloin kaikki oli juuri tuollaista, rakastunutta ja ihanaa. Eikä sairaus näkynyt miehessä. Tunsin että tässä on elämäni mies, hänkään ei juonut eikä ollut väkivaltainen.

Luulin että elämä jatkuisi sellaisena aina ja ikuisesti...

Nyt erosta on jo pari vuotta ja silti olen yhä henkisesti hajalla. En siksi että hän joi, petti tai oli väkivaltainen, vaan siksi että meillä synkkasi niin täydellisesti... Ja silti hän muuttui tunnekylmäksi ja ylimieliseksi, ja sitten löysi uuden. "Täydellinen mies" katosi ja rikkoi minut, psyykeni sekä luottamukseni ihmisiin, anteeksi voin antaa ehkä joskus mutten koskaan tule unohtamaan.

Menin samaan ansaan heti alussa, kuvittelin että bipolaarinen ihminen on jotakin kamalaa ja ettei tämä mies ole lainkaan samanlainen kuin ne muut bipolaariset. Sitten kun totuus paljastui...

Muuttui tunnekylmäksi ja ylimieliseksi? Meinaatko ettei tuolla tavoin voi tapahtua terveiden ihmisten keskuudessa? Minut on varmaan 5 eri miestä jättänyt yhtäkkiä ja kylmästi. Sitä ennen olivat pitkään inhottavia minulle. Muutama heistä löysi uuden kumppanin. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia mielenterveysongelmia. Ihan kuule on normaalia toimintaa ihmisten tasolta. Monet löytävät uuden kumppanin, ja sitten jättää edellisen. Se on vain elämää. Kaikki eivät ehkä osaa käsitellä eroja tai jättää jotenkin "hyvin". Suurin osa eroista tapahtuu huonolla tavalla, eikä tyydytä molempia tai toista osapuolta ollenkaan.

En tunne ainuttakaan bipoa, joka olisi jättänyt tuosta noin vaan ja löytänyt toisen. Tätä harrastaneita terveitä kyllä tunnen hyvin monta. Taas yksi ihminen, jonka pitäisi mennä hiukan itseensä. On jokseenkin huvittavaa, että kaikki asiat vedetään sairauden syyksi. Terveethän ei koskaan petä, jätä kylmästi, löydä toista jne. Toivon mukaan tajusit sarkasmin.

Niin, itsekin seurustelin bipo-miehen kanssa, joka löysi toisen ja jätti minut yhtäkkiä. Tämä sama tapahtui myöskin terveen miehen kanssa, joten ei tuosta voi päätellä yhtään mitään. Tuttuni löysi uuden miehen, vaikka oli kihloissa vielä oman avomiehensä kanssa. Hän päätti lähteä sanomatta sanaakaan, kun tämä avomies oli töissä. Jätti avaimet ja lapun pöydälle. Noh, sitten tämä tuttuni meni uuden miehensä kanssa muutaman kuukauden päästä kihloihin ja muutti yhteen. Tämä uusikin mies oli tahollaan kihloissa ja jätti kihlattunsa tuosta noin vaan tuttuni vuoksi. Kummallakaan ei ollut minkäänlaisia mielenterveysongelmia. Näitä tarinoita olisi vaikka muille jakaa. Terveiden ihmisten tarinoita. Ei tuo toiminta ole pelkästään bipojen toimintaa, vaan ihan kaikkien ihmisten käytöstä.

Itse ajattelen, että parempi kun nämä kaksi eksääni on jättäneet minut ja löytäneet uuden. Se kertoo vaan sen, etteivät heistä kumpikaan olleet minulle niitä oikeita.

mua niin sylettää kaikki yleistykset. bipot on sitä ja tätä ja just tota. kaikilla meillä on omat persoonamme ja tulevia sairauksiamme emme voi valita napista painamalla tai muutenkaan. samoin emme voi valita sairastumattomuutta. että hankkikaa vähän ymmärrystä pliis! jatkakaa elämäänne pettyneet! teidät olisi voinut yhtä hyvin petytyttää terve ihminen.

Huh, alkaa ihan hirvittää oma uusi parisuhde bipo-mieheen. Hän on alusta asti avoimesti kertonut diagnoosistaan. Tietääkö kukaan hyvä parisuhdeterapeuttia, joka voisi minulle avata, miten tässä parisuhteessa voisi onnistua. Ulkoiset edellytykset ovat olemassa ja tunnetta puolin ja toisin.

Parempi kun kukaan terve tai sairas ei seurustele enää kenenkään kanssa. Ei tästä tule yhtään mitään. Ollaan kaikki vaan yksin, niin kenenkään ei tarvitse haukkua ketään enää missään. Ongelmat ratkaistu! Maailmassa on jo muutenkin liikaa ihmisiä, niin yksinololla vältetään tämäkin taakka.

Bipon roskana jätettynä, traumaterapiassa käyvänä, kaikkeni sairaan puolisoni vuoksi tehneenä tuntuu kovin pahalta, että eroa ja siihen johtanutta vuoristorataa kaikkine poikkeuksellisine käänteineen verrataan tavalliseen eroon.

Katkeruudesta tai anteeksiannon saati rakkauden puutteesta ei ole ainakaan ollut minun kohdallani kyse. Niin satutettuna ei pysty edes olemaan vihainen, sitä vaan luhistuu ja yrittää ymmärtää mitä tapahtui - ja keskittyy jotenkin selviämään elämässä eteenpäin; helppoa se ei ole.

Kukaan muu kuin sellaisen suhteen ja eron kokenut ei voi asiaa ja sen traumakertoimia ymmärtää. Hätä toisesta on hirveä, sen jälkeen on ihan kaaottisessa tilassa itsekin, kun millekään ei pysty mitään. Mitään ei voi ennakoida.


Käsitääkseni on niin, että hyvin hoidettuna bipon kanssa eletään hyvin ja ei se estä mitenkään onnellista parisuhdetta. Mutta jos sitä ei tunnisteta ja hoideta, on kyllä helvetti maan päällä.

wwwilma, taas täällä yleistetään. Kiva kuulla, että sulla on hyvä suhde. 2,5 vuodessa toisen oppii tuntemaan jo aika hyvin :)

Bipo-häiriö on vain yksi ihmistä määrittävä tekijä. Siinä on eroa, onko ykkös- vai kakkostyypin bipo. Joku hoitaa itseään, toinen ei. Ihmisen persoonallisuus ja älykkyys vaikuttavat paljon.

Bipojen exien aggressiivisuus on järkyttävää. Mä en oikeasti ymmärrä, miksi roikutte täällä vuosikausia suhteen loppumisen jälkeen. Ehkä terapian paikka olisi jossakin ihan muualla? Asiallinen keskustelu toki on ok, mutta exiltä mopo karkaa täällä turhan usein.

Toki 2,5 vuodessa oppii tuntemaan puolisoa, mutta täällä monet bipon puolisot ja exät ovat kertoneet huomattavasti pidemmistä suhteista ja avioliitoista. Se ei ole yleistämistä, että kertoo, mitä sairaus usein aiheuttaa. Se ei myöskään ole haukkumista, jos kertoo mitä on tapahtunut. Mutta se kuinka jotkut bipot täällä kääntävät kaiken ja syyttävät bipojen puolisoita ja exäiä on jo henkistä väkivaltaa, jolla lyötyjä yritetään yhä lyödä. Se onni meillä bipojen exillä ja tilanteen tajuavilla nyxilläkin on, me että tunnistamme tuon käytöksen juuri siksi samaksi, josta täällä olemme kertoneet.

Bipojen kanssa voi elää onnellista elämää. En ole muistaakseni lukenut kenenkään bipon exän tai nyxän sanoneen, että suhde olisi ollut aina vain huono. Jotkut bipot sen sijaan ovat olleet aivan kauheissa parisuhteissa, joissa heitä on vain petetty ja pahoinpidelty.

Omasta kokemuksesta: on mahdollista elää normaalia tervettä/oireetonta elämää jopa ilman lääkkeitä kun elämä on kunnossa. Kunnossa olevaan elämään kuuluu mm. hyvä parisuhde (myös vakaa talous, työpaikka jne.). Eli terveen puolison tekemisillä voi hyvinkin olla merkitystä sairastumiseen - en kuitenkaan väitä, että näin on aina.

Puolison apu alkavan sairausjakson tunnistamiseen on tärkeä. Sinulla, wwwilma, on hyvät edellytykset onnelliseen parisuhteeseen. Tiedät sairaudesta ja tunnistat oireet. Pystytte keskustelemaan asiasta avoimesti. Miehesi pyrkii hoitamaan sairauttaan vastuullisesti.

Kiitos kaikille jotka laittoivat minulle kannustavaa kommenttia :) En halua sen kummemin tässä kommentoida teidän tekstejänne kuka on loukannut ja ketä koska se aiheuttaa vain turhaa riitaa tälle palstalle. Mutta mietikkä silti mitä kirjoitatte, bipoista ei ole varmasti mukavaa lukea tekstiä jossa heitä haukutaan tunteettomiksi, vajaaälyisiksi ja ties miksi. Ja voin tässä mainita ihan vertailun vuoksi että äitini on narsisti ja hänen kanssaan on erittäin vaikea minun tai kenenkään läheisen tulla toimeen ja itse koen sen pahempana sairautena kuin kaksisuuntaisuus. Mutta jokainen varmasti kokee nämä asiat omalla tavallaan, tällä hetkellä olen onnellinen ja uskon myös että minulla on hyvät edellytykset onnistua tässä parisuhteessa. Exäni ei ollut bipo mutta polki minun itsetuntoni käytöksellään niin pohjalukemiin kuin vain voi olla. On pitkälti nykyisen bipo-puolisoni ansioita että uskon taas itseeni. Minä haluan auttaa häntä kohtamaan kaikki ennakkoluulot mitä ihmiset tästä sairaudesta luulevat ja hän auttaa minua saamaan jälleen itsetuntoni takaisin.

Ja sinä joka sanoit että sinua alkaa pelottaa uusi parisuhde bipo mieheen, älä kuuntele niitä kommenteja mitä tänne laitellaan. Uuden miehesi luonne on ratkaiseva tekijä ja kuten terveet ihmiset, bipo ihmiset ovat myös kaikki luonteeltaan erilaisia. Jos miehesi hoitaa sairauttaan ja on muuten sellainen jota rakastat, miksi ei kannattaisi yrittää? :) Terve ihminen voisi myös aivan hyvin olla hirveä puoliso joten jos näin ajatellaan, eihän kukaan voisi seurustella kenenkään kanssa. Kyllä sen näkee ja tuntee onko juuri hän se mitä haluat ja kenen kanssa viettää loppuelämä, olipa hänellä joku sairaus tai ei.

Kiitos erittäin fiksusta kirjoituksestasi. :) Onnea suhteellesi!

Et kovin hyvin ymmärrä tekstejä ja olet erittäin naiivi. Parisuhteesi voi silti onnistua.

Torvi taitaa olla se sairain henkilö koko palstalla. Sairastatko kenties narsistista persoonallisuushäiriötä?

käy katsomassa vessan peiliin, niin näet sen.

Mä oon psykopaatti, en tylsä narsisti. ;)

ketjun aloittajalla alkaa pian jyrkkä alamäki

Torvi on varmaan mun eksä. xD Samaan aikaan tuli tänne provoo ja meni chattiin vinkumaan. AhahahahahahahahahaAHAHAHAHAHAHA. Ottaako päähän ku jätin sut? Katkerana täällä trollaat ja selität turhaa. Oi voi. Mee nukkuu.

mua vähän väsyttää kyllä

Hyvää yötä sitten vaa.

totuuden torvi, sinähän sen varmasti paremmin tiedät kuin minä :) Et selvästikään asiasta mitään tiedä joten miksi edes vaivaudut kommentoimaan tänne.

ja hei muistakaa kaikki "terveet"katkerat valittajat , jonain päivänä saatatte itse sairastua bipoon. minkäs sille sitten voi, voi voi. tai uusi "terve" kumppaninne voi sairastua bipoon, voi voi voi. mistä tuota elämään tietää ennakkoon.

Näistä kirjoituksista todella tajuaa, kuinka kamala asia katkeruus on. Katkeruus on kuin demoni ihmisessä. Miten se muuttaakaan ihmisen toisia syyttäväksi ja inhottavaksi olennoksi. Oma katkeruus kaadetaan syyttömien niskaan, ja itsessä ei nähdä mitään vikaa.

Olin itse 15 vuotta parisuhteessa bipon kanssa, ja se oli todellakin hirveää. Voin kuvitella, että olin eron jälkeen itsekin juuri tuollainen toisia syyttelevä katkera ämmä, jos ihan suoraan sanotaan. Miten vihasinkaan miehiä tuon eron jälkeen. Kävin läpi järkyttävän raivon, tuskan, surun, helvetin, itsetunnon romahduksen ja masennuksen. Eli ymmärrän kyllä nämä katkerat tunteenpurkaukset, mutta en pysty enää ylipäässeenä hyväksymään sitä asiaa. En hyväksy edes omaa aikaisempaa käytöstäni. Ei ole oikein kaataa sitä omaa pahaa oloa toisten niskaan. Nämä bipot täällä ovat syyttömiä teidän tuskaanne. Muut ihmiset olivat täysin syyttömiä minun tuskaani, ja silti kaadoin sen muiden niskaan niin kuin teistäkin useimmat nyt tekevät. Tämä on henkisen kasvun paikka jokaiselle.

Olen samaa mieltä kanssasi terttuterävä. Ja lukekaa vaikka ihan 'terveiden' pariskuntien erokokemuksia, niistä löytyy ihan yhtä helvetillisiä erotarinoita. En usko että pelkästään biposuhteissa tapahtuu tällaista joten miettikää vähän. Kihlattuni luki näitä tekstejä ja vaikkei hän ihan suoraan sitä minulle sanonutkaan näin hänen silmistään kuinka paha olo hänelle tuli näistä teksteistä.. sitä alkaa kysyä itseltään että näinkö kaikki ihmiset ajattelevat minusta. Olenko minä tosiaan näin hirveä ihminen? Voisitte vähän miettiä millaisella asenteella kirjoitatte. Jos teillä on ollut paha suhde bipoon, älkää yleistäkö että kaikki olisivat muka samanlaisia.

mulla ei ole samanlaisia kokemusia

On posetiivista, että vihdoin viimein tunnustat. Seurustelet sekä itsesi, että yli 30 v sitten kuolleen äitisi kanssa päivittäin.

Ei se helppova varmaan ole, mutta on perintötekijät, joille ei oikeastaan ole toimivia hoitotapoja.