On tullut luettua paljon, että peniksen suurennus leikkauksella olisi huono ja epävarma keino. Noh, ennen leikkausta ko. plastiikkakirurgian laitoksella näytettiin ennen/jälkeen kuvia, sekä kontrolli kuvia vuosien kuluttua leikkauksesta. Se maksoi maltaita, en edes halua kertoa kuinka paljon, mutta kun on pienikikkelisenä syntynyt, ja haluaa tarjota naaraalleen kunnon letkujenkkaa, niin raha ei ole enää tärkeässä roolissa. Kysyin tietysti, että mikä on isoin mahdollinen koko mitä voin saada. Viikon päästä kolmen käynnin jälkeen sain tietää, että max pituus minun kohdallani on 24-28 cm ja paksuus 5-7 cm. No en ihan mahotonta halkoa halunnut, mutta 22/5 cm olisi ok. Nyt on kohta mennyt 7 kuukautta ja tunto on palannut lähes kokonaan ja jo suht mukavia erektioita on tullut. Vielä se on heikohkoa, mutta paranemaan päin ollut kokoajan. No kyllä tämä tästä vielä lutviintuu. Harmittaa vaan kun joutui koko käsivarren luovuttamaan jalkoväliin. Onneksi se oli vasen käsi oikeakätinen kun olen. Nyt on helppo raapia bersettä kun on käsi valmiiks housuissa. Ja nyrggipanokin onnistuu ihan perinteisin keinoin. Näkisittepä kun vedän leukaa:) Olen harjoitellut myös salaista käteenvetämistä. Se on kyllä aika paradoksi se:) Että vedät käsimunakädellä käteen... munalla vedät munaa. Käteen munaa munakädellä vetoa... tää on vähän hankalaa, vartoos hetki... vedät käsimunalla käteen, tai munit käsivedolla... no jotain sinne päin. Kerran tein sitä bussissa niin vastapäätä istunu mummo tuijotti kun etumuksessa vispaa. Sanoin, että älä huoli ei se pääse karkuun. Se on vaan hankalaa kun tulee ranne ihan vtn kipeeksi. No mä lähen baskalle. Nähää moi.
Penisleikkauksesta
Samppa Pikari
0
243
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude19914992Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t12610480Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy779481Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089311Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k519139Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk566915Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1806490Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1596132Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri315571Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump145499