Turkin kantaja (Ketun iltasatu)
" Usvaisessa harsossa hytisevää kylmyyttä vasten kettu kiskoo yhä tiukemmin kalttaantunutta turkkiaan kehoaan vasten. Tuota kylmyyttä joka ympäröi sitä hyisen viitan tavoin; jota viittaa se imee ympärilleen vuoraten kehonsa ja mielensä syvemmin taistellaakseen yhä epätoivoisemmin yksinäisyyttä vastaan. Tuota yksinäisyyttä, joka on sen koko maailma, jossa maailmankaikkeudessa se on ääretön yksinäisyytensä vanki ja hallitsija.
Tiukentaen otettaan turkista, joka on sen suoja muita elollisia vastaan. Ettei sen tarvitse kohdata ketään, ei kenenkään tarpeita tai toiveita. Ettei sen tarvitse ottaa osaa sellaiseen, mitä se ei halua. Turkkinsa varjoissa sen ei tarvitse kohdata omaa kuvaansa; se turvaa sille vain näkyvän itsensä, jolle ei tarvitse näyttää sisintä itseään, ei kohdata kipua, joka nousee sen sisimmästä.
Turkkinsa suojissa se tekee tekojen toistoja ripustautuen yhä voimakkaammin ulkoisiin tekijöihin, jotta sen ei tarvitse tuntea viittansa kylmää kosketusta. Sen kosketuksen voi jättää tuntematta keskittymällä saalistukseen, ateriointiin ja nautintoihin. Se löytää yhä enemmän ympärillään sopivia virikkeitä, jotka kantavat sen pientä kehoa vastaan hyiseltä syleilyltä.
Tuo tuttu syleily saa sen takertumaan yhä kiivaammin toiseen, joka ei ole oikea eikä väärä, mutta joka saa vilun loittonemaan ja lähenemään kauemmas ja likemmäs. Ja tuon tutun syleilyn se kantaa päällänsä kuin vihaamastaan ja rakastamaansa syleilystä. Toiseen, jonka teot ja sanat satuttavat, jolloin se yhä tiiviimmin kietoo viittaansa päällensä, mutta sen itse sitä havaitsematta.
Ja siinä vaiheessa kun oikea tai väärä satuttaa sitä niin paljon, kun viha estää sitä puhumasta; saaden ilmoille ainoastaan kirkunaa ja rääkynää, jossa on vain sana ei. Mutta puhumaan se ei pysty, koska viitta tekee vain sen, minkä se antaa tai estää riippuen kantajansa anteliaisuudesta tai säästäväisyydestä.
Viitta joka tiukemmin syleilyllään saa tarttumaan tiivimmin kiinni oikeaan ja väärään; laskematta irti, koska jos se laskee irti; yksinäisyys saavuttaa sen ja se menettää kasvonsa. Kasvonsa menetettyään sillä ei ole sijaa tässä ajassa, paikassa ja maailmassa, jolle sille olisi merkitystä. Pelastaakseen maailmansa se tarrautuu aina voimakkaammin oikeaan ja väärään, vapauttamatta irti, vaikka viitta puhuu sille yhä enemmän koleaa kieltään. Ääni mikä saa sen nostamaan oman kätensä toisia vastaan; satuttaen sanoilla ja teoilla. Sanoilla ja teoilla jotka saavat sen hytisemään, mutta vaimentamalla ihon äänen yhä uusilla nautinnoilla.
Ja jossain mielensä perukoilla se ahdistuneena kysyy itseltään, missä ja mikä on sen viitan salaisuus - merkitys - jonka se tarvitsee ja hylkää, mutta joka kulkee mukana sen joka askeleella? Koskei se kykene sanoin puhumaan; tuuli tuo viimein vastauksen irronneiden punaisten ja valkoisten karvojen muodossa, jotka leijailevat sen tietoisuuteen hahmottaen maahan kuvioita. Ja astellessan lähemmäs noita jäänteistä syntyneitä symboleja, kyyristyen ja jo tiedostaen mikä on sen takkuisen turkin voima, joka polttomerkityn tavoin kirjoittaa syksyiseen maahan noilla punavalkoisilla kirjaimilla sanan
p e l k o "
Turkin kantaja
21
90
Vastaukset
Tuntuu, että tähän kommentoiminen on vähän kuin taidenäyttelyssä pistäisi teoksen viereen ruman post-it -lapun, jossa lukee "tää oli jees!".
Toisaalta, tyhjältä tuntuu jättää mitään sanomattakaan. Kiitos tästä, surullisenkauniista faabelista, jonka aamusatuna luin :)lynett kirjoitti:
Mietin myös, että mitäs tähän lisäämään...
Mutta kuittaanpa kans =)Lynsy-kulta kuule.... erään toisen palstakirjoittajan lisäksi juuri sinulla voisi olla paljon sanottavaa tähän. Oletko rohkea?
Tuo oli kaunein tarina peloista mitä olen lukenut! Kiitos elisakettu.
Miten paljon pelot hallitsevat elämäämme? Voitammeko pelkomme vai ruokimmeko pelkojamme?
Aiheutanko toiselle ihmiselle pelkoja?
Onko pelko-polariteetin vastakohta luottamus? (jungsterit ) ;)
Joskus ihminen kuin vääjäämättä imeytyy siihen tilanteeseen mitä hän eniten pelkää...onko muut koskaan tunteneet näin?- xcch
Oletko harkinnut kirjailjaksi alkamista ? :)
- M.B.
Kuin myös kuittailen luetuksi :D Ei tuohon ole mitään sanottavaa. Menee selittelyksi vain suotta.
- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Älä höpsi. Kaikilla on omat kokemuksensa. Mitä sinä olet pelännyt? Miksi?
Ei tällä hetkellä ole mielessä pelkomuistoja.
Mutta jos tällä hetkellä jotakin, niin tällä elämänkokemuksella pelkään universaalin kieroutuneen huumorintajun toteutumista.
Voin hyvin kuvitella, että kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät saa kuollakaan rauhassa ilman, että vuoteen viereen ilmaantuu joku tietämään paremmin sen miltä minusta tuntuu ja että mitä minä ajattelen. Ja voin hyvin kuvitella, että tilanne on sellainen, että siinä vaiheessa syystä tai toisesta ei ole mahdollisuutta siihen vähäänkään takaisinpotkimiseen, vaan joudun mykkänä ja hyvin kuulevana kuuntelemaan sen kaiken paremmin tietävyyden. Sieluni silmin näen jopa sen, että tämä paremmin tietävä on omasta mielestään hyvin suuri ihminen, joka universaalin myötätunnon osoituksena on uhrannut aikaansa ollakseen huomaavainen ja empaattinen juuri minulle kaikessa suurisydämisyydessään ja olevan myös tilanteessa niin sokea, että ei näe sitä suurta turhautumisen ja ahdistuksen määrää, jonka toiminnallaan saa aikaiseksi, vaan kuvittelee tuskan ilmehdinnät kasvoillanikin suureksi kiitollisuudeksi hänen läsnäolostaan, jonka voimauttamana hän sitten omaan ääneensä hurmioituneena korottaa äänensä juuri minua ymmärtävään monologiin, joka lähenee falsettia paikka paikoin. :)
Toivon, että viime hetkiini asti minulla säilyy kyky sanoa tarpeeksi ponnekkaasti:"painu helvettiin". Pelkään, että menetän sen kyvyn.
Muuten en omasta puolesta pelkää. Monien muitten puolesta välillä kyllä. M.B. kirjoitti:
Ei tällä hetkellä ole mielessä pelkomuistoja.
Mutta jos tällä hetkellä jotakin, niin tällä elämänkokemuksella pelkään universaalin kieroutuneen huumorintajun toteutumista.
Voin hyvin kuvitella, että kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät saa kuollakaan rauhassa ilman, että vuoteen viereen ilmaantuu joku tietämään paremmin sen miltä minusta tuntuu ja että mitä minä ajattelen. Ja voin hyvin kuvitella, että tilanne on sellainen, että siinä vaiheessa syystä tai toisesta ei ole mahdollisuutta siihen vähäänkään takaisinpotkimiseen, vaan joudun mykkänä ja hyvin kuulevana kuuntelemaan sen kaiken paremmin tietävyyden. Sieluni silmin näen jopa sen, että tämä paremmin tietävä on omasta mielestään hyvin suuri ihminen, joka universaalin myötätunnon osoituksena on uhrannut aikaansa ollakseen huomaavainen ja empaattinen juuri minulle kaikessa suurisydämisyydessään ja olevan myös tilanteessa niin sokea, että ei näe sitä suurta turhautumisen ja ahdistuksen määrää, jonka toiminnallaan saa aikaiseksi, vaan kuvittelee tuskan ilmehdinnät kasvoillanikin suureksi kiitollisuudeksi hänen läsnäolostaan, jonka voimauttamana hän sitten omaan ääneensä hurmioituneena korottaa äänensä juuri minua ymmärtävään monologiin, joka lähenee falsettia paikka paikoin. :)
Toivon, että viime hetkiini asti minulla säilyy kyky sanoa tarpeeksi ponnekkaasti:"painu helvettiin". Pelkään, että menetän sen kyvyn.
Muuten en omasta puolesta pelkää. Monien muitten puolesta välillä kyllä.Tiedän. Kiitos sinulle avautumisestasi. Se ei ole helppoa, ei koskaan. Olit rohkea. Ja siksi osoitan sinulle Juhan nämä
http://youtu.be/ATrzVycLu4c
http://youtu.be/R9Xoulxa59Q- M.B.
elisakettu kirjoitti:
Tiedän. Kiitos sinulle avautumisestasi. Se ei ole helppoa, ei koskaan. Olit rohkea. Ja siksi osoitan sinulle Juhan nämä
http://youtu.be/ATrzVycLu4c
http://youtu.be/R9Xoulxa59QKiitos biisivalinnasta
elisakettu kirjoitti:
Älä höpsi. Kaikilla on omat kokemuksensa. Mitä sinä olet pelännyt? Miksi?
Haaste vastaan.
Tuijottelin nyt itsekkään tiukasti omaan napaani: Mitä pelko on minulle?
Pohdintani menevät itseasiassa hieman huti aloituksesta, mutta ei ollut muutakaan juuri nyt tullakseen, pahoittelut :P Pelottavia ovat asiat, joihin ei uskaltaudu, ja asiat jotka huolestuttavat. Mietin kuitenkin pelkoa selkeänä pelon tunteena.
Mitä elämässä voisi pelätä? Noin niin kuin esimerkiksi, kaiken muun keskellä?
Kuolemaa? En pelkää. Harmittaisi kyllä, mutta oli sitten tyhjyys tai seuraava elämä, ei pelota. Tunteet voivat muuttua, jos joskus ilmoitetaan, että enää on viikko jäljellä..
Läheisten kuolemaa? Jos ajattelen näitä vaihtoehtoja, siirryn suoraan pelon yli suruun.
Tulevaisuutta? Jostain syystä aina on ollut suuri luottamus siihen että aina jotenkin selviää: hyvin, paremmin, huonosti ja huonommin, mutta selviää. Ei pelota.
Yksin jäämistä? Minusta on mukavaa olla yksin :) Hirvittävää olisi menettää rakkaat ihmiset, mutta sekin ajatus hyppää suoraan suruun, en siis pelkää.
Mitä minä sitten pelkään?
Pitkätukkaisia vettä valuvia päätä alaspäin riiputtavia aasialaisia naisia :D Isäni kuoltua tulin nähneeksi ehkä liian herkässä mielentilassa Ring-elokuvan ja sen jälkeen oli pitkään vaikeuksia vaikka jo parikymppinen olinkin. Henkiolentoihin suhtautumiseni on avoin: en ole nähnyt, en voi todistaa puolesta enkä vastaan. Selittämättömän olemassaolon mahdollisuus tekee elämästä vähän jännemmän, mutta sen kummemmin ei asiasta vahvoja mielipiteitä ole. Siitäkin huolimatta on vaivana ollut suhteeton pelko kuvatun kaltaisia olioita vastaan pimeässä (esim. kerrostalokellarin käytävässä, kun ajastimelliset valot sammuvat enkä ole valokatkaisijan lähellä). Naurettavaa, tiedän. Olen naurettava :) Olen toisinaan koittanut miettiä, mitä oikeasti tässä asiassa pelkään. Ruumiillinen väkivalta ei pahuuden henkiolennoissa pelota, enemmänkin jonkinlainen sekoaminen. Sekoaisin ja menettäisin otteeni kaikesta? Tyhjyys ja minuuden katoaminen. Nykyään on elämäkin tasaisempaa eikä pimeä olentoineen vaivaa enää, satunnaisia kertoja lukuunottamatta.
Itseni 100% likoon pistäminen. Teen erilaisia asioita silloin tällöin projektiluontoisesti. Nautin tekemisestä ja tulos on useimmiten hyvä omasta ja muidenkin mielestä. Tämä kaikki tapahtuu kuitenkin juurikin jonkinlaisen viitan turvista. Hetkellisessä kokeilussa ei ole paineita, ei odotuksia. Se, että keskittyisin johonkin täysillä? Pelottaa. Ensimmäisenä tulee mieleen epäonnistumisen pelko, mutta se ei kuulosta sanana juuri oikealta. On vain mielikuva sarjakuvahahmosta, joka juoksee ovesta ulos. Jalat viuhtovat hetken aikaa ilmassa, kunnes alkaa tyhjyyteen putoaminen, ja hahmo putoaa... ja putoaa.. ja putoaa.
Luottamus vs. Pelko? Tuossa kyllä jotain myös. Periaatteessa olen luottavainen, ja päästän tietyllä tavalla lähelle helposti. Samalla ovat silti myös puolustusvalmiudet olemassa koko ajan. Täyttä luottamusta ei ehkä ole kehenkään? Luotan lähimmäisiini, mutta ajatus siitä, että päästäisin jopa minimiin lasketuista puolustusvalmiuksista irti -> pakokauhu. Tiedä sitten, onko siihen tarvettakaan?inkoponko kirjoitti:
Haaste vastaan.
Tuijottelin nyt itsekkään tiukasti omaan napaani: Mitä pelko on minulle?
Pohdintani menevät itseasiassa hieman huti aloituksesta, mutta ei ollut muutakaan juuri nyt tullakseen, pahoittelut :P Pelottavia ovat asiat, joihin ei uskaltaudu, ja asiat jotka huolestuttavat. Mietin kuitenkin pelkoa selkeänä pelon tunteena.
Mitä elämässä voisi pelätä? Noin niin kuin esimerkiksi, kaiken muun keskellä?
Kuolemaa? En pelkää. Harmittaisi kyllä, mutta oli sitten tyhjyys tai seuraava elämä, ei pelota. Tunteet voivat muuttua, jos joskus ilmoitetaan, että enää on viikko jäljellä..
Läheisten kuolemaa? Jos ajattelen näitä vaihtoehtoja, siirryn suoraan pelon yli suruun.
Tulevaisuutta? Jostain syystä aina on ollut suuri luottamus siihen että aina jotenkin selviää: hyvin, paremmin, huonosti ja huonommin, mutta selviää. Ei pelota.
Yksin jäämistä? Minusta on mukavaa olla yksin :) Hirvittävää olisi menettää rakkaat ihmiset, mutta sekin ajatus hyppää suoraan suruun, en siis pelkää.
Mitä minä sitten pelkään?
Pitkätukkaisia vettä valuvia päätä alaspäin riiputtavia aasialaisia naisia :D Isäni kuoltua tulin nähneeksi ehkä liian herkässä mielentilassa Ring-elokuvan ja sen jälkeen oli pitkään vaikeuksia vaikka jo parikymppinen olinkin. Henkiolentoihin suhtautumiseni on avoin: en ole nähnyt, en voi todistaa puolesta enkä vastaan. Selittämättömän olemassaolon mahdollisuus tekee elämästä vähän jännemmän, mutta sen kummemmin ei asiasta vahvoja mielipiteitä ole. Siitäkin huolimatta on vaivana ollut suhteeton pelko kuvatun kaltaisia olioita vastaan pimeässä (esim. kerrostalokellarin käytävässä, kun ajastimelliset valot sammuvat enkä ole valokatkaisijan lähellä). Naurettavaa, tiedän. Olen naurettava :) Olen toisinaan koittanut miettiä, mitä oikeasti tässä asiassa pelkään. Ruumiillinen väkivalta ei pahuuden henkiolennoissa pelota, enemmänkin jonkinlainen sekoaminen. Sekoaisin ja menettäisin otteeni kaikesta? Tyhjyys ja minuuden katoaminen. Nykyään on elämäkin tasaisempaa eikä pimeä olentoineen vaivaa enää, satunnaisia kertoja lukuunottamatta.
Itseni 100% likoon pistäminen. Teen erilaisia asioita silloin tällöin projektiluontoisesti. Nautin tekemisestä ja tulos on useimmiten hyvä omasta ja muidenkin mielestä. Tämä kaikki tapahtuu kuitenkin juurikin jonkinlaisen viitan turvista. Hetkellisessä kokeilussa ei ole paineita, ei odotuksia. Se, että keskittyisin johonkin täysillä? Pelottaa. Ensimmäisenä tulee mieleen epäonnistumisen pelko, mutta se ei kuulosta sanana juuri oikealta. On vain mielikuva sarjakuvahahmosta, joka juoksee ovesta ulos. Jalat viuhtovat hetken aikaa ilmassa, kunnes alkaa tyhjyyteen putoaminen, ja hahmo putoaa... ja putoaa.. ja putoaa.
Luottamus vs. Pelko? Tuossa kyllä jotain myös. Periaatteessa olen luottavainen, ja päästän tietyllä tavalla lähelle helposti. Samalla ovat silti myös puolustusvalmiudet olemassa koko ajan. Täyttä luottamusta ei ehkä ole kehenkään? Luotan lähimmäisiini, mutta ajatus siitä, että päästäisin jopa minimiin lasketuista puolustusvalmiuksista irti -> pakokauhu. Tiedä sitten, onko siihen tarvettakaan?Kiitos vastauksestasi Inkoponko.
Pelolla on erilaisia elementtejä tai vivahteita, joita myös oletamme peloksi.
" Pelottavia ovat asiat, joihin ei uskaltaudu, ja asiat jotka huolestuttavat. "
Mietin tätä lausettasi myös itseni kannalta. Monasti koen pelkoa juuri tästä, mutta kai se on pikemmin ahdistusta. Riittämättömyyden tunteita, voimattomuutta ja re-ahdistusta saamattomuudesta. Se kulminoituu myös painajaisissa, jotenkin. Ja saa monet muutkin möröt kasvamaan suhteettoman suuriksi pienellä aikavälillä.
Onko se sitten pelkoa ottaa vastuuta toimistaan? Vai pelko syyllisyyttä kohtaan, joka koetaan syyllistyvänä olotilana, muttei osata käsitellä sitä tekojen ulkopuolella?
- ent.ilkikurimus....
Tuli mieleen....
"Cause someone somewhere's going home tonight
Trying to understand the sacrifice
So save your tears for those left behind..."
(No tears)Erittäin kaunista Ilkkis.
Sinä olet eräänlainen guru minulle. Siksi haluaisin että kerrot näkemyksesi myös omin sanoin ja suomeksi mitä pelko voisi tarkoittaa elämässä? Kun jumiudutaan johonkin?Ai niin, sinulle
"Hector - Eki-setä
Kerran lupasin, että mä kirjoitan
susta laulun - joskus myöhemmin;
seisoit sateessa edessä Tavastian,
kun mä kamoja sisälle roudasin...
Sait multa ties monennenko nimmarin;
me siinä polaroid-kuvassa hymyillään -
Sä jäit sateeseen kanssa mun älppärin,
ja mä sound-checkiin livahdin, lämpimään...
Ja kun me toiset tähtinä loistettiin
sinut ovelta poistettiin -
Ja aina kun sinut paikalta poistettiin
vähemmän mekin loistettiin...
http://youtu.be/eU8UgpBSers- ent.ilkikurimus.....
elisakettu kirjoitti:
Erittäin kaunista Ilkkis.
Sinä olet eräänlainen guru minulle. Siksi haluaisin että kerrot näkemyksesi myös omin sanoin ja suomeksi mitä pelko voisi tarkoittaa elämässä? Kun jumiudutaan johonkin?Niin siis pelkohan on luonnollinen asia ja tärkeäkin....ainakin selviytymisen kannalta tarkasteltuna....tämän reaktion aiheuttaja voi olla todellinen tai yhtä hyvin epätodellinen....
Pelkoja on siis monenlaisia....Riippuu paljon siitä, minkä laatuisesta pelosta on kyse....mutta yksi asia ainakin on selvää...Pelko on aina totta.... - ent.ilkikurimus.....
elisakettu kirjoitti:
Erittäin kaunista Ilkkis.
Sinä olet eräänlainen guru minulle. Siksi haluaisin että kerrot näkemyksesi myös omin sanoin ja suomeksi mitä pelko voisi tarkoittaa elämässä? Kun jumiudutaan johonkin?Niin varmasti sulle vastasin .... mutta minne se katosi?
ent.ilkikurimus..... kirjoitti:
Niin varmasti sulle vastasin .... mutta minne se katosi?
Kulta, mieti sitä itsessäsi. Pelkoa. Ei tarvii vastata, jos et halua. Mutta kiitos vastauksestasi. Sinä kuitenkin tiedät, mitä pelko voi olla ja voisit kertoa siitä meille.
Pelko voi myös antaa siivet ja ihminen voi lentää kauas pois kaltoinkohtelijansa luota.
Kiltti ihminen voi pelätä sanoa 'EI' silloin kun niin pitäisi sanoa, ja kaltoinkohtelun jatkuessa juuri oma pelko on silloin todellinen syntipukki. Oikea pukkien pukki. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 174666
Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1942545Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja731667Onko muita oman polkunsa kulkijoita
Jotka ei oikein pärjää kenenkään kanssa eli on niin omat ajatukset ja omat mielenkiinnon kohteet yms. On tavallaan sella291575- 211299
Minua nainen harmittaa, että en pääse sun rahoihin käsiksi
En pysty myöskään pilaamaan elämääsi niin kauan kun sulla on fuck off pääomaa. Harmittaa myös etten tiedä kuinka paljon221255Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o641217- 1341025
Toivoisin etten jännittäisi
niin kauheasti. Hassua tässä on se, että en varmaan olisi niin ihastunut sinuun, jos et olisi niin älykäs, ja henkisesti42952- 171924