Sebastian XII

XII

Mä heräsin tiistai-iltana sairaalasta. Huone oli melkein pimeä ja mulla meni hetki, ennen kuin mä tajusin missä mä olen. Mä painoin hoitajan kutsunappia ja nainen tulikin paikalle melkein heti.
” Hei Joona…” Se sanoi.
” Mitä tapahtui? Miten pahasti mä olen loukkaantunut?” Mä kyselin. Mulla oli musta-aukko ja mä arvelin joutuneeni onnettomuuteen.
” Sinua puukotettiin reiteen ja kyynärvarteen. Kyynärvarren kanssa ei ole hätää, mutta se puukko osui reisivaltimoon. Sinut on leikattu eilen ja olet toipumassa hyvää vauhtia.” hoitaja sanoi.
” Paljonko kello on, missä mun isä ja äiti on ?” Mä kysyin.
” Kello on kuusi iltapäivällä. Sinun vanhempasi lupasivat tulla käymään vielä tänään. Ota nyt rauhallisesti.” Hoitaja sanoi. Mä huomasin, että se katsoi mua jotenkin säälivästi. Mä pysyin rauhallisena ja mun muisti kieltäytyi toimimasta. Vasta kun mun vanhemmat tulivat sisään, mä tajusin, että nyt oli kaikki pielessä. Äiti oli selkeästi itkenyt ja isä oli aivan kalpea kasvoiltaan.
” Kertokaa mulle mitä on tapahtunut. Mä kyllä kestän sen.” Mä sanoin ja mua pelotti.
Isä kertoi, että Sebastianin kimppuun oli hyökätty ja mä olin puolustanut Sebastiania. Siinä rytäkässä mä olin saanut itsekin puukosta. Ne kertoivat mun vammoista, jotka eivät olleet enää hengenvaarallisia. Mä olin menettänyt verta aika paljon, mutta nopeasti paikalle saapuneen ambulanssin henkilökunta oli pelastanut mun hengen.
” Missä Sebastian on ja onko se kunnossa?” Mä kysyin.
” Sebastian on Helsingissä ja on tajuton. Koomassa. Veitsi osui keuhkoon ja Sebastianilla on kallon murtuma sekä aivoverenvuoto.” Isä sanoi.
Mun läpi kulki järkytys. Mun sydän hakkasi miljoonaa ja mä halusin pois sairaalasta. Mä halusin Helsinkiin Sebastianin luokse. Samalla mulle alkoi tulla muistikuvia tapahtuneesta. Ensimmäisenä mä muistin Antin raivohullun ilmeen ja sitten maassa makaavan Sebastianin sanat.
” Onko Sebastianin vanhemmat siellä?” Mä kysyin.
” Sebastianin äiti lähti tänään Helsinkiin ja hänen isänsä on täällä. Itse asiassa hänen isä olisi halukas tapaamaan sinut mahdollisimman pian.” Äiti kertoi.
” Soita sille ja pyydä käymään.” Mä sanoin.
Sillä välin, kun me odoteltiin Sebastianin isää, mä kertasin tapahtumat niin tarkkaan, kuin muistin ne. Mä jätin kertomatta mitä Sebastian mulle sanoi, mutta kerroin, että se puhui mulle.

Kun Sebastianin isä tuli, mä pistin heti merkille, että se eli rankkaa aikaa. Sen parta oli ajamatta ja silmien alla oli isot pussit. Mun sanat jäivät kurkkuun, niin vaikea se tilanne oli. Sebastianin isä istuutui mun sängyn päätyyn.
” No, kuinkas sankari voi?” Sebastianin isä kysyi. Mä vedin pari kertaa henkeä. Mua ahdisti.
” En mä mikään sankari ole. Enhän mä pystynyt edes puolustamaan Sebastiania. Mä en ehtinyt.” Mä sanoin. Sanat vaan tuli mun suusta ja mulla oli syyllinen olo.
” Et sinä mahtanut mitään. Sinä puolustit Sebastiania ja olet uhri sekä sankari, sillä hyvä.” Sebastianin isä sanoi mulle. Mä muistin Sebastianin sanat, kun se makasi maassa.
” Sebastian pyysi kertomaan, että rakastaa isää ja äitiä. Se sanoi niin silloin, kun mä yritin auttaa sitä siinä maassa.” Mä sanoin. Mun oli tarkoitus muotoilla sanat niin, että ne tekisivät mahdollisimman selkeäksi sen, mitä Sebastian tarkoitti. Mä onnistuin hyvin.

6

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ” Kiitos Joona. Minä jäin tänne vähän sinun takiasi. Haluaisitko sinä lähteä Helsinkiin, sitten kun pääset sairaalasta? ” Sebastianin isä kysyi.
      ” Lähden aivan varmasti. Vaikka heti.” Mä vastasin.

      Mä pääsin sairaalasta kolme päivää myöhemmin. Mä olin ollut sairaalajakson melkoisessa tokkurassa ja kykenemätön selkeään ajatteluun. Mä kuljin kepeillä sujuvasti, vaikka olinkin ensikertalainen.
      Ulkopuolinen maailma hämmensi mut. Isä oli mua vastassa sairaalan pihalla. Se antoi mulle käteen parin päivän lehdet ja pyysi lukemaan. Molemmissa oli juttu meidän kahakasta. Siinä oli kuvailtu koko tapahtuma melkoisen yksityiskohtaisesti. Mulle selvisi, että joku 13-vuotias poika oli kuvannut tapahtuneen, kun oli sattumalta kokeilemassa kameraansa pihallaan. Se poika oli ollut puhe- ja kuvayhteydessä kaveriinsa. Sen kaveri oli soittanut hätänumeroon heti, kun oli selvinnyt, että oli tosi kyseessä. Mä arvelin, että se video voisi olla kallisarvoinen sitten, kun asiaa käsiteltäisiin oikeudessa.
      ” Mun pitää varmaankin ilmoittautua poliisille? Onko sieltä kukaan ollut yhteydessä?” Mä kysyin. Isä säpsähti ja rupesi naputtamaan sormella rattia.
      ” Jep, kyllä on. Sinun kannattaa soittaa sinne itse, numero on kotona.” Isä vastasi.

      Kotona mä tunsin oloni reippaaksi. Se saattoi johtua siitä, että mulla oli vahva kipulääkitys päällä. Mä olin sen verran voimissani, että soitin poliisille. Mä jouduin kertomaan oman versioni puhelimessa ja sovin tapaamisen seuraavalle viikolle. Poliisi kertoi, että mua epäiltiin hätävarjelun liioittelusta. Antilta oli murtunut nenä, leuka ja käsi kahdesta kohtaa. Mä vannotin, että se kaikki oli itsepuolustusta. Se mies oli sympaattinen ja toivotti mulle pikaista paranemista.

      Me lähdettiin Helsinkiä kohti seuraavana aamuna. Sebastianin isä otti mut kyytiin ja ajoi Oulun lentokentälle.
      ” Miten Sebastian voi?” Mä kysyin. Mä olin kysynyt saman kysymyksen joka päivä ja saanut saman vastauksen: Sebastian on koomassa.
      ” Sebastian on koomassa. Sen lisäksi Sebastian on halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Lääkärit eivät anna sille toivoa. Yhden prosentin mahdollisuus jäädä henkiin vakavasti vammautuneena.” Sebastianin isä kertoi. Mä kyllä olin ymmärtänyt, että kyseessä oli vakava asia, mutta ne sanat osuivat suoraan mun sydämeen. Mä pakotin itseni roikkumaan siinä yhdessä prosentissa. Sebastian ansaitsi elää.

      Helsingissä me ajettiin taksilla hotellille. Mä könkkäsin Marskiin sisään kainalosauvojen kera. Mulle oli oma huone kolmannessa kerroksessa Sebastianin vanhempien huoneen vieressä. Mä kävin syömässä yksin ja menin sitten huoneeseeni. Sebastianin äiti tuli noin tunnin kuluttua mun luokse. Se pysyi rauhallisena ja mä sain kerrata sille Sebastianin sanat. Kun mä lopetin, se katsoi mua silmiin.
      ” Teillä taisi olla todella erikoinen ystävyys? Lämmin ja läheinen?” Sebastianin äiti sanoi.
      ” Sebastian on mun paras ystävä.” Mä vastasin. Sebastianin äiti nyökkäsi mulle ja sen jälkeen siitä aiheesta ei puhuttu.

      Iltapäivällä me ajettiin taksilla Töölön sairaalaan. Sebastian löytyi kuudennesta kerroksesta omasta huoneesta. Se oli letkuissa, molemmista sieraimista meni yksi sisään ja vasemmassa kämmenselässä oli tippa. Mä istuin nurkkaan, kun Sebastianin vanhemmat istuivat sen vieressä. Ne kertoivat, että sen viesti oli tullut perille. Mä petyin, kun Sebastian ei reagoinut sanoihin mitenkään.

      • Sebastianin vanhemmat menivät yhdessä tapaamaan lääkäriä. Mä siirryin heti Sebastianin viereen ja otin sen käden omaani. Sen käsi oli viileä, ei yhtään niin lämmin, mihin mä olin tottunut. Mä juttelin Sebastianille ja pyysin sitä heräämään. Se ei herännyt. Se ei reagoinut muhun millään tavalla, edes sydän ei sykkinyt yhtään lujempaa. Mulle tuli paha mieli, mutta mä en itkenyt. Mä halusin olla tyyni ja rohkea.

        Vierailuaika päättyi ja seuraava olisi vasta seuraavana päivänä. Kun me päästiin hotelliin, mut pakotettiin syömään. Nälkää ei ollut, mutta mun olo parani heti. Mä kuulin Sebastianista monenlaisia juttuja. Se oli esimerkiksi 14-vuotiaana jäänyt kiinni tupakanpoltosta. Mä en pystynyt kuvittelemaan Sebastiania rööki suussa.

        Oli sunnuntai ja mä olin omien laskujeni mukaan kolmatta päivää Helsingissä. Mä olin Sebastianin luona ja mun olo oli toivoton. Mä tiesin, ettei paluuta menneeseen ollut. Silti mä yritin viimeiseen saakka uskotella itselleni, että jotain positiivista tapahtuisi. Ei tapahtunut. Vierailuaika oli juuri päättymässä, kun Sebastian kuoli. Sen sydän vaan pysähtyi. Mä painoin hälytysnappia ja hoitaja tulikin heti. Sen perässä lääkäri ja Sebastianin vanhemmat. Mä menin ihan totaalisen paskaksi ja mä itkin hysteerisenä. Samanlainen reaktio tuli Sebastianin äidille, mutta sen isä pystyi jotenkin pysymään ilmeettömänä. Sebastian peitettiin lakanalla ja me lähdettiin pois puoli tuntia myöhemmin.

        Illalla me oltiin jo kotimatkalla. Osa musta oli helpottunut Sebastianin kuolemasta, ainakin sen kärsimys oli ohitse. Toinen osa musta oli syvästi surullinen. Mulle aukeni, miltä tuntui menettää läheinen ihminen.
        Lentokoneessa me oltiin kaikki omissa ajatuksissamme. Mä yritin muistella kauniita hetkiä Sebastianin kanssa, mutta se oli vaikeaa. Jos vain kauniit muistot jäisivät, siihen olisi vielä pitkä tie.

        Kotimatkalla Sebastianin äiti mietti hautajaisia. Kävi ilmi, että Sebastian oli jostain syystä pitänyt kirkon juhlamenoista, häistä ja hautajaisista. Vanhemmat päättivät siinä matkalla, että Sebastian saisi kirkon hautajaiset mahdollisimman pian. Mua ihmetytti, että ne olivat ateisteja, jotka kuuluivat kirkkoon.

        Samalla tuli toinenkin asia, mitä Sebastianin vanhemmat olivat suunnitelleet. Ne halusivat Sebastianin huoneen tyhjäksi ja pyysivät mun apua. Mä meinasin kieltäytyä, mutta sitten mä muistin Sebastianin videoinnit. Mä oikein säikähdin, kun tajusin, että se huone piti sisällään meidän salaisuutta.
        ” Mä suostun totta kai.” Mä sanoin.
        ” Sinä voit ottaa sieltä mitä haluat. Vaatteiden lisäksi Sebastianilla on hirvittävä määrä roinaa, mistä sinä ehkä löydät jotain, mitä haluat itsellesi.” Sebastianin äiti sanoi.


      • emil.laine kirjoitti:

        Sebastianin vanhemmat menivät yhdessä tapaamaan lääkäriä. Mä siirryin heti Sebastianin viereen ja otin sen käden omaani. Sen käsi oli viileä, ei yhtään niin lämmin, mihin mä olin tottunut. Mä juttelin Sebastianille ja pyysin sitä heräämään. Se ei herännyt. Se ei reagoinut muhun millään tavalla, edes sydän ei sykkinyt yhtään lujempaa. Mulle tuli paha mieli, mutta mä en itkenyt. Mä halusin olla tyyni ja rohkea.

        Vierailuaika päättyi ja seuraava olisi vasta seuraavana päivänä. Kun me päästiin hotelliin, mut pakotettiin syömään. Nälkää ei ollut, mutta mun olo parani heti. Mä kuulin Sebastianista monenlaisia juttuja. Se oli esimerkiksi 14-vuotiaana jäänyt kiinni tupakanpoltosta. Mä en pystynyt kuvittelemaan Sebastiania rööki suussa.

        Oli sunnuntai ja mä olin omien laskujeni mukaan kolmatta päivää Helsingissä. Mä olin Sebastianin luona ja mun olo oli toivoton. Mä tiesin, ettei paluuta menneeseen ollut. Silti mä yritin viimeiseen saakka uskotella itselleni, että jotain positiivista tapahtuisi. Ei tapahtunut. Vierailuaika oli juuri päättymässä, kun Sebastian kuoli. Sen sydän vaan pysähtyi. Mä painoin hälytysnappia ja hoitaja tulikin heti. Sen perässä lääkäri ja Sebastianin vanhemmat. Mä menin ihan totaalisen paskaksi ja mä itkin hysteerisenä. Samanlainen reaktio tuli Sebastianin äidille, mutta sen isä pystyi jotenkin pysymään ilmeettömänä. Sebastian peitettiin lakanalla ja me lähdettiin pois puoli tuntia myöhemmin.

        Illalla me oltiin jo kotimatkalla. Osa musta oli helpottunut Sebastianin kuolemasta, ainakin sen kärsimys oli ohitse. Toinen osa musta oli syvästi surullinen. Mulle aukeni, miltä tuntui menettää läheinen ihminen.
        Lentokoneessa me oltiin kaikki omissa ajatuksissamme. Mä yritin muistella kauniita hetkiä Sebastianin kanssa, mutta se oli vaikeaa. Jos vain kauniit muistot jäisivät, siihen olisi vielä pitkä tie.

        Kotimatkalla Sebastianin äiti mietti hautajaisia. Kävi ilmi, että Sebastian oli jostain syystä pitänyt kirkon juhlamenoista, häistä ja hautajaisista. Vanhemmat päättivät siinä matkalla, että Sebastian saisi kirkon hautajaiset mahdollisimman pian. Mua ihmetytti, että ne olivat ateisteja, jotka kuuluivat kirkkoon.

        Samalla tuli toinenkin asia, mitä Sebastianin vanhemmat olivat suunnitelleet. Ne halusivat Sebastianin huoneen tyhjäksi ja pyysivät mun apua. Mä meinasin kieltäytyä, mutta sitten mä muistin Sebastianin videoinnit. Mä oikein säikähdin, kun tajusin, että se huone piti sisällään meidän salaisuutta.
        ” Mä suostun totta kai.” Mä sanoin.
        ” Sinä voit ottaa sieltä mitä haluat. Vaatteiden lisäksi Sebastianilla on hirvittävä määrä roinaa, mistä sinä ehkä löydät jotain, mitä haluat itsellesi.” Sebastianin äiti sanoi.

        Säikähdyksen jälkeen me oltiinkin jo melkein mun kotona. Mä olin jo päättänyt, että menisin seuraavana päivänä kouluun ja koulun jälkeen aloittaisin projektini Sebastianin huoneessa. Mä muistin Sebastianin sanat: ”Älä jätä mitään tekemättä” ja tajusin sen tarkoittaneen juuri tätä. Ja olinhan mä luvannut pitää meidän salaisuudenkin. Mulle oli rankka viikko tiedossa.


    • urbancat

      No huh huh. Rankka oli tarinakin, mutta uskottava ja todella hyvin kirjoitettu. Monesti on tullut mietittyä, miten itse selviäisin, jos joku todella läheinen ihminen (onneksi niitä on) loukkaantuisi vakavasti tai jopa kuolisi.
      Mutta oot tosi hyvä kirjoittaja, kirjoita ihmeessä lisää! :-D

    • Giimaboi

      Suuri hatun nosto ja kumarrus kirjoittajalle.

    • Kiitos kommentoijille =) Halusin tehdä erilaisen tarinan ja tarvitsen muutaman kohtauksen muihin tarinoihin. Siitäpä tämä sitten syntyikin ja jatkuu vielä kahden osan verran =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kamala onnettomuus

      Miten tällaiset mönkijäonnettomuudet yleensä tapahtuu? Liikaa vauhtia? Saako mönkijöillä ajaa lasten kanssa ja ilman kyp
      Suomussalmi
      139
      6226
    2. Annetaanko jokainen 3 tunnistetta

      omasta kaivatusta? Minä aloitan: N-nainen, punaiset hiukset ja asuu Pirkanmaalla.
      Ikävä
      105
      2574
    3. KANNATATKO NATOa? Jos olisit saanut äänestää...

      Ihan riittää lyhytkin kyllä tai en.
      Maailman menoa
      703
      2459
    4. Mitä teit väärin?

      Että ikäväsi kohde häipyi elämästäsi?
      Ikävä
      174
      1841
    5. Mönkijäpnnettomuus

      Harmillinen homma. https://www.hs.fi/suomi/art-2000010557170.html
      Suomussalmi
      25
      1642
    6. Sinäkin tiedät sen nainen

      Nainen sinä olit kohtaloni mutta minä en sinun ja niin surullista kuin se onkin niin tuun varmaan silti rakastamaan sua
      Ikävä
      79
      1610
    7. Tietäisitpä miten haluaisin sinut kohdata

      Vaikka vaan katsella ohimennen. Voisitko telepaattisesti lähettää viestiä, - löytyisikö kohtauspaikkaa?
      Ikävä
      59
      1097
    8. Tilitoimisto!!!

      Mikä tilitoimisto jäi kiinni rikoksesta Rovaniemellä?
      Rovaniemi
      24
      1072
    9. Jos ihmettelit minun käytöstä

      Niin yritin hieman jarrutella juoruja mitä liikkuu. Sinussa ei vikaa.
      Ikävä
      62
      1066
    10. Kaivonkonekuski hukkui etelärannassa

      Oliko paikkakuntalaisia?
      Rovaniemi
      13
      1064
    Aihe