Urheileeko kukaan yksinäinen?

Silloin kun yksinäisyyden tunne on pahimmillaan, urheilen.

Ennen minulla oli tapana syödä yksinäisyyttä pois, mutta huomasin, että se vain tekee minut masentuneeksi, koska oloni oli erittäin epämukava ja turvonnut. Syödessä tuntuu kuin söisin sisääni vain lisää yksinäisyyttä ja masennusta. Urheilu taas antaa itselleni paremman tunteen, koen että olisin ikäänkuin hikoillut osan yksinäisyydestä pois. Suosittelen siis kokeilemaan tätäkin metodia.

Minä. Enkä kanna liika kiloja. Miksi ihmiset eivät pitäis huolta itsestään, vaikka ovatkin yksinäisiä.

Olen jokusen vuoden fysiikkaani yrittänyt parannella. Salillakäynti on nykyinen kuntoilumuoto. Itsetunto noussut ja sehän parantaa elämänlaatua kummasti.

peruskunnossa ollut koko ikäni. Pyöräillyt, kävellyt, käynyt salilla. En ole bodari ja liikakiloja on kertynyt minullekin. Olut on alkanut maistua, työstressin ja lisääntyneen yksinäisyyden takia :(
Kiva olisi löytää joku kaveri, jonka kanssa harrastaa kuntoilua. Työ kyllä vie lähes kaiken ylimääräisen ajan ja silloin kun ei ole töitä on yleensä väsynyt lähtemään mihinkään. Tällaista se neljäkymppisen elämä täällä suomessa on. Alkaa olla jo liian "vanha" mihinkään. Olen kyllä ulkoisesti enemmän kolmekymppisen näköinen, kuin mikään ikäloppu paikalleen jämähtänyt. Jos jotakuta pääkaupungissa asuvaa kiinnostaa aloittaa kuntoilu, niin laita yhteystietoja, niin laitan viestiä, kiitos!

Yksin olen ollut koko elämäni, ja sitä liiallista vapaa-aikaa yrittänyt täyttää milloin milläkin. Joskus se oli metsästys, toisenaan se oli taide, nykyään se on lähes yksinoikeudella liikunta ja kunnonkohotus.

Yksinäisyys kun erityisen rankasti kuntoilen unohtuu raskaan rasituksen aiheuttaman adrenaliinipiikin avulla hetkeksi, mutta kun pääsen takaisin asunnolle ja päivän on opiskellut ettei päähän tunnu mahtuvan muuta ja kehonsa rasittanut viimeiseen tappiin asti, se luikertelee takaisin ja muistuttaa kuinka viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat ihmiset käyttäneet hyväksi tai puukottaneet selkään, tai yksinkertaisesti vain pilkanneet ja solvanneet kun et ole hyväksynyt itseäsi orjaksi.

Liikunta tuo hetkellistä lievennystä yksinäisyyteen, mutta se kestää vain niin kauan kun kehosi kestää rasitusta. Yleensä kaksi tai kolme tuntia saan elää hetkessä ja olla iloinen siitä mitä olen saanut aikaiseksi..

Kuntosalilla nelisen kertaa viikossa. Ei yksinäisyys mihinkään unohdu, mutta olo on parempi kuin ilman liikuntaa. Suosittelen liikuntaa, vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon.

Mä omistan kuntopyörän. olen polkenut sillä tunnin tai pari päivässä vajaa parin vuoden aikana. Sitte pelaan salibändyä kerran viikossa ja muuten fillarilla poljen joka paikkaan et kyllä mun kunto ihan hyvä on.

Ihmettelen kovasti, miksi niin moni yksinäiset on valinnut lajikseen lenkkeilyn, punttiksen, pyöräilyn ja muita yksin harrastettavia lajeja. Tai eihän se toisaalta ole ihme eikä mikään, koska nehän on juuri sellaisia lajeja jotka auttaa pitämään yksinäisyyttä yllä. Joukkuelajit, paritanssi ja jotkut muut ryhmäliikuntalajit on sellaisia, että niihin menevät yksinäiset ei usein olekaan yksinäisiä enää vuoden päästä.

Harrastan ryhmäliikuntaa ja en ole enää läheskään yhtä yksinäinen kuin silloin kun sen aloitin. :)

Joskus kun asiat olivat vielä huonommin tuli rääkättyä itseä vähän liikaakin. Poisti aika tehokkaasti ahdistuksen ja pääsi hetkeksi pois omista ajatuksista, väsyneenä sitten sai nukuttuakin paremmin. Nykyään tulee liikuttua vain sen verran mitä polvet kestävät ja mikä tuntuu mukavalta.

Kiinnostaisi tosiaan aloittaa joku liikuntaharrastus jossa tapaisi muitakin ihmisiä, tähän asti on tullut lähinnä lenkkeiltyä ja pyöräiltyä yms. Tuntuu kyllä vähän hankalalta yhtäkkiä lähteä mukaan mihinkään kun ei tunne oloaan luontevaksi ihmisten keskellä.

uiminen uimahallissa ja sosiaaliset kontaktit saunassa auttavat kummasti ... se on kokonaisuus - parempi kuin mikään kuntosaligeekoilu kuulokkeet päässä. Se se vasta yksinäisen ihmisen puuhaa on.

Kroppani on niin romuna että useimmat lajit on pois laskuista, mutta käyn kaltaisilleni tarkoitetuilla terveysliikuntatunneilla kerran viikossa. Ryhmässä on tietyt vakiokävijät, mutta muut on keski-ikäisiä ja sitä vanhempia ja itse olen parikymppinen, joten meillä ei ole paljon yhteistä. Ystävyyteen vaaditaan paljon muutakin kuin yhteisiä vaivoja... Onneksi sentään niiden muiden kanssa voi jakaa kokemuksia siitä, millaista on elää tällaisten rajoitteiden kanssa, ja se varmaan helpottaa yksinäisyyttä kun en ole näidenkin asioiden kanssa ihan yksin.

Käyn uimahallissa usein talvisin ja kesäisin järvillä uimassa
Pyöräilen paljon ja kävelen myös
Yksinäisyys ei tunnu juuri miltään kun liikkuu ja harrastaa
aina näkee ihmisiä ja joskus voi jotain sanoakin vaikka säästä tai huonoista tupakkapaikoista :)

Olen harrastanut salia n. 5 vuotta, joskin armeija aiheutti aika pitkän katkon treenaamiseen. Meneehän siihen kuten muihinkin harrastuksiin aikaa, jolloin jää vähemmän aikaa miettiä omaa sosiaalista tilannetta. Lisäksi parempi kroppa on ainakin minulla kasvattanut itsetuntoa, miksi on uskaltanut yrittää ottaa kontaktia tuntemattomiin ihmiseen vähän herkemmin. Jossain suositulla salilla käydessä saattaisi jopa tutustua vakiotreenaajiin.

En jaksa ymmärtää miten tuo kuntoilu liittyisi yksinäisyyteen. Ihminen on keskimäärin 16 tuntia / vrk hereillä, eikä tuota aikaa mitenkään voi kuntoilla edes puolta tuosta. Pakko vaan olla yksinäinen, sillä jos alkaisit kuntosalilla treenaamaan vaikkapa 8 tuntia päivässä tulisit niin hulluksi että sinut vain heitettäisiin salilta ulos. Ja sama aika lenkkipolulla; kuolisit fyysisiin oireisiin. Liikuntaa kun voi harrastaa 1-2 tuntia päivässä lajista riippuen niin ei se oikein yksinäisyyttä mitenkään poista. Varsinkin jos on elämänkumppania etsimässä niin ne urheilutreenit on mahd huono paikka iskeä ketään kun ollaan hengästyneitä ja uupuneita. MUTTA vedä viikot kovaa treeniä, niin viikonloput jaksaa vetää kovaa känniä ja baarissa tutustuu ihmisiin kyllä. Sitä se treenamalla seuran löytäminen tarkoittaa, eli jaksaa viikonloppuisin bilettää paljon enemmän.

Olen aina ollut hyvin yksin. Nyt olen 44v mies ja olen saanut parhaan lohdun yksinäisyyteeni ja masennuksseni liikunnasta-erityisesti pitkistä juoksulenkeistä.

Viime vuosina olen alkanut käydä myös kuntosalilla ja kun siihen vähitellen oppi ja tekee aina tietyt samat sarjat ikäänkuin "suorituksena" niin sekin on aina sellainen kokemus, joka parantaa paljon itsetuntoa ja auttaa kestämään yksinäiisyyden. Paras keino kaiken masennuksen voittamiseen on kuitenkin lenkkeily ulkoilmassa.

Mikä tahansa liikunta ikäänkuin luo tunteen omasta tärkeydestä itselle. Koska yksinäiseltä useimmiten puuttuu sellainen tunne, että olisi tärkeä jollekin toiselle, niin silloin on tärkeää tehdä omasta itsestä itselleen tärkeä.

Jahka nämä jalkasäryt vain helpottavat, niin aloitan uudelleen lenkkeilyharrastukseni. Tässä lähellä on mukava pururata, jossa vielä pari vuotta sitten vietin paljon aikaa. Aikaisin aamulla, mp3soitin täynnä hyvää musiikkia, eipä ole paljoa mukavampaa yksin tekemistä kuin juosta ja vain juosta.

Harrastan liikuntaa urheiluseurassa ja pukuhuonekeskustelut on usein päivän kohokohta.

Olen hyvässä:h eippa olisiko minusta sinulle kuntokaveriksi? laita postia, niin katellaan.
46v liikunnallinen nais immeinen, mikäi kelpaa.
[email protected]

liikunnan ilon pikkuhiljaa. Joka päivä on pakko päästä pihalle joko pyöräilemään tai kävelemään ainakin puoleksi tunniksi. Olo on todella hyvä sen jälkeen. Tykkään mennä omassa tahdissa ja musiikit korvissa.

kesällä liikuin paljonkin, kävin juoksemassa/kävelemässä ja pyörällä liikuin paljon. nyt käyn hädin tuskin kaupassa kun vituttaa niin pahasti ja kelikin on järkyttävä jatkuvasti. liikuntaryhmässä käyn kyllä yleensä kerran viikkoon, se on ihan jees kun ei tarvii ulkona pällistellä.

Haluaisin pelata mutta ei ole kavereita. Olen katsellut kenttien laidalla kateellisena, kun toiset saavat pelata ja heillä on kavereita. Tunnen itseni ulkopuoliseksi porukoista, kun minulla ei ole kavereita. Olen ollut vissiin niin paljon yksinäinen, etten osaa porukassa tutustua. On vaikea olla ryhmässä, jos toiset ovat jo keskenään kavereita ja on vaikeaa päästä siihen sisään. Olen enemmän sisäänpäin suuntautunut. Liikunnallista lahjakkuutta minulla on ollut ja mielenkiintoa. Lapsena ja nuorena olisin kans halunnut kovasti joukkuetta, mutta pienellä paikkakunnalla sellaista ei syntynyt. Kun menin opiskelemaan, minun ikäiset olivat jo SM-sarjoissa. En voinut enää niihin joukkueisiin mennä.
Aikuisille naisille on vähän mitään pelimahdollisuuksia. Sen pitäsi olla jotakin harrastetasoista.

Mä poljen kotona kuntopyörää joka päivä. tänäkin tunnin poljin ja kattelin telkkarii samalla. siinä se aika menee nopeesti ja kunto pysyy suht hyvänä. salilla käynti tulis pitemman päälle kalliiksi joten tollanen kuntopyörä on kätevä. Maksoin siitä 200 egee vajaa pari vuotta sitten ja on siitä hyötyä ollut paljon.

Mä aloitin kuntosaliharrastuksen ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille muillekin. Se on yksinäisten ihmisten laji, että siellä jokainen harjoittelee itsenäisesti, mutta ei tarvitse olla yksin.:) Kuntosalille on helppo mennä. Toisin kuin jumppiin, joissa oikein korostuu, että on yksin. Jumpissa on usein ainakin naisilla tietyt kaverit ja sitten ei moikkailla muille.

Tänään 500 vatsalihasta ja kuntopyörällä tunti polkemista ja sen jälkeen saunassa kävin.
tulipa taas urheiltua kerrakseen.

Ei,kukaan yksinäinen ei urheile....Mieti

Liikunta on kyllä hyvä juttu. Mutta......jos sattuu olemaan pienellä sairaseläkkeellä niin kuin minä. Vielä jos elää yksin ..niin kuin minä. Urheiltua tulee paljon...lähinnä pyöräiltyä tai kävelyä. Jos on hyvä olla...lenkille...jos on paha olla lenkille...jos on yksinäistä ..lenkille. Jos aika käy pitkäksi....lenkille. Oli mikä oli..aina lenkille..muuta ei ole...salillakin olisi kiva käydä..vaan mistäpä rahat sinne? Jossain vaiheessa käy niin kuin minulle.....liikunta kääntyy itseään vastaan ...psyykinen puoli väsyy...silloin ei auta edes liikunta yksinäisyyteen...mitä silloin...alko ja kapakka ei innosta...ainu..mihin on vara, on olla vain ja pitää tauko liikunnasta...vielä se jossain kohtaa rupeaa maistumaan. Tässä välissä aika on vieläkin pitempää ja yksin olo eikun korostuu......ja kun yksinolo ahdistaa...ei saa enää mitään aikaiseksi ja kehä on valmis....

Käyn kerran viikossa naisvoimistelijoiden jumpassa, jossa keskitytään niskan ja hartian seutuun. Se tekee tosi hyvää, kun vietän niin paljon aikaa koneella. Joskus käyn myös muissa jumpissa. Yksinäisyys unohtuu, kun ohjaaja on innostava eikä taustamusiikki ärsytä.

Joku sanoi ettei jumpissa edes moikkailla muille kuin vanhoille kavereille, mutta olen saanut sitä kautta monta uutta tuttua. Moni muukin tulee jumppaamaan yksin ja jumpan jälkeen on helppo heittää joku lyhyt kommentti toiselle yksinäiselle. Osa niistä tahtookin olla yksin, mutta moni ilahtuu juttuseurasta.

Kun erosin vuosia takaperin miehestäni olin täysin yksin. En jaksanut masentuneena keskittyä tekemään normaaleja harrastuksiani ja tuntui, että seinät kaatuvat päälle. Aloitin täten lenkkeilyn ja lenkillä tuli käytyä päivittäin. Vapaapäivisin saatoin vetää kolmekin pitkää lenkkiä ja työpäivinä normaalisti yhden. Kyllä se auttoi edes vähän ja sai ajan kulumaan. Siinä samalla oli hyvä käydä ajatuksia lävitse ja kuntokin parani.

Tunsin itseni vuosi sitten hyvin yksinäiseksi, sillä vietin lähes kaiken vapaa-aikani yksin. Tosin niin vietän usein nytkin, mutta juuri liikunnan avulla olen saanut karistettua yksinäisyyden tunnetta. Uusi ryhmäliikutaharrastus tuo potkua elämään. Liikunnasta tulee muutenkin hyvä, joskus jopa eufoorinen, olo. Suosittelen! :)

tein ylläri heräte ostoksen ja ostin kuntosali jäsenyyden koko ensi vuodeksi. Eipähän ole ongelmia et mitä teen ensi vuonna. ei se siltin yksinäisyyttä hävitä kun siellä salillakin joutuu yksin rehkimään.

Tottakai urheilee ja niin kannattaakin urheilla. Jos sen aloittaminen tuntuu vaikealta, kannattaa urheilla ihan vaan oman asunnon suojissa. Helppoja aerobisia liikkeitä voi tehdä vaikka samalla kun katsoo telkkaria. Käsipainot saa halvalla vaikka citymarketista ja niillä voi myös treenata telkkaria katsoessa. Suosittelen lämpimästi.

Antaahan se mahdollisuuden tapaamisiin...

minä ainakin juu. :-) puol vuotta sit löysin liikunnan riemun eikä loppua näy.. :)
en urheile pelkästään yksinäisyyden lievittämiseks, vaan myös iloksi. :) loistava tapa lisätä omaa onnellisuuttaan ja energiaa! ja samalla myös purkaa liikaa energiaa, ja on mistä valita.. :)

Moi! Missä päin asut? Voisin potkia sut liikkumaan...Olen pudottanut painoa yli 30 kg. Olo on hel..tin satasella parempi...

Missä asut? Jos olet Mikkelissä autan sua tsemppaamaan. Olen itse pudottanut painoa yli 30 kg.

Ei yksinäisyys poistu liikkumalla, se johtuu tunnelukoista. Testaappa lukkosi ja ala tehdä töitä niiden eteen

www.tunnelukkosi.fi

-> testi

Kannattaa pitää tuosta liikunnasta kiinni ja sitten ottaa vaikka dieetti. Käy paljon ulkona ja yritä luoda kontakteja ihmisiin.
Tuolla on esim. yksi tosi hyvä dieetti.
Kannattaa bookmarkata ja käydä aina lukemas
http://hize-weightloss.blogspot.com/

Se tiedetään yleisesti, että liikunta vaikuttaa myönteisesti mielialaan. Monet lääkäritkin tietävät, että jopa mielenterveysongelmissa liikunnalla voi olla myönteinen vaikutus.

Omakotaisesti olen monen monta kertaa todennut pitkäkestoisen aerobisen liikunnan vaikuttavan myönteisesti mielialaani. Eräs tapaus jo monen vuoden takaa on jäänyt kirkkaana mieleeni.

Tapahtui näin. Erään kerran syyskesällä työviikon päätyttyä tunsin itseni lopen väsyneeksi ja voimattomaksi. Joku toinen olisi siinä tilanteessa kenties ottanut rentoutuskaljan tai pari. Tällainen ei kuitenkaan kuulu tapoihini. Niinpä suorastaan pakotin itseni maastopyörän selkään. Tein reilun parin tunnin pyörälenkin, josta suuri osa tapahtui luonnon keskellä. Lenkin kohteessa pidin reilun tauon, jonka jälkeen palasin takaisin. Lenkin jälkeen tunsin itseni uudesti syntyneeksi ja energiseksi. Väsymys oli täysin pois pyyhkäisty ja mielialani erinomainen!

Kokemus oli niin voimakas, että se on jäänyt pysyvästi mieleeni. Tässä esimerkissä liikunta tapahtui omissa oloissani. Jos liikuntaan voi liittää ryhmässä puuhastelun, niin hyvä näin. Pyöräilläkin voi kimpassa.

Mä kävin aamulla kuntosalilla. ei sielläkään mitään juttuseuraa löydy kun siel oli pelkkiä mummoja et yksin joutuu ahertamaan.

Itsevaltius eli autokratia on hallitusmuoto, jossa poliisin valtaa ei rajoiteta millään tavalla. Poliisi on myös lain yläpuolella.

Poliisin yksinvaltaa on perusteltu usein jumalallisella oikeudella. Näin etenkin Gestapon, Stasin, Venäjän miliisin ja Suomen poliisin tapauksessa. Itsevaltaisen aseman voi hankkia myös vallankaappauksella, jolloin valtiomuotoa usein nimitetään diktatuuriksi.

Minä vietän suurimman osani kaikesta ajastani yksin.Ylipainoa minulla ei juurikaan ole mutta ongelmana keskivartalolihavuus.Tämähän on tunnetusti terveysriski.Sain muutaman sentin pois lenkkeilemällä ja jättämällä herkuttelun.Sitten "ratkesin"popsimaan herkkuja ,lähinnä makeisia.Käyn lenkillä lähes päivittäin muttei se yksinäisyyden tunne ainakaan mulla ole sinne lenkkipolulle jäänyt.Nyt on yritettävä taas olla herkuttelematta.Hemmetinmoista itsekuria se vaatii muttei ole mahdotonta.

hyvää se tekee ja hauis kasvaa

Ei, maailmassa ei ole olemassa urheilevaa yksinäistä.

Eipä se ulkonäkö merkkaa näköjään mitään, laiha nainen oon eikä kukaan osoita koskaan kiinnostustaan. Tiedä sitten jos olisin pullukka, että tekiskö se jotenkin helpommin lähestyttävän. varmaankin.

Olen jokusen vuoden fysiikkaani yrittänyt parannella. Salillakäynti on nykyinen kuntoilumuoto.
http://www.jun-zhu.com/index.php/surviving-the-end/

Kauheeta valitusta kaikilta. Kaikenlainen liikunta on aina hyväksi! Tottakai liikkuminen, saavuttaminen ja itsensä haastaminen vaikuttaa myönteisesti mielialaan. Liikuntaa ei voi ajatella edelleenkään minään yksinäisten touhuna. Tarkoitit varmaan sitä että, se vie ajatukse pois arjesta niiksi muutamaksi tunniksi kun kuntoilet? Ja niinhän se tekeekin. Itse käyn 4 kertaa viikossa salilla. Pakotan itseni sinne puolet kerroista. Sitä huonompi päivä, sitä enemmän liikunta auttaa. Rentouttaa ja piristää. Tietää saaneensa aikaiseksi jotain. Ulkoinen ja sisäinen olo alkaa pikkuhiljaa hehkumaan. Siihen voi varmasti kaikki myöntyä ketkä ovat joskus kuntoilemassa käyneet.. :)

Ainakin mulla liikunta auttaa selvästi yksinäisyyteen ja moneen muuhunkin vaivaan. Olisipa mulla varaa jonkun kuntokeskuksen jäsenyyteen, mutta onneksi halvallakin pystyy liikkumaan monipuolisesti. Olen nauhoittanut paljon Ylen jumppia ja niiden joukossa on todellisia helmiä. Lisäksi harjoittelen kahvakuulilla, käyn kävelyillä, luistelemassa ja uimassa. Kerran viikossa venyttelen kunnolla rauhallisen musiikin tahdissa ja sen jälkeen on aina mahtavan hyvä olo. Suosittelen liikuntaa muillekin yksinäisille, se on yksi elämän parhaista asioista. :)

Ostin itelleni kuntosalin jäsenyyden vuodeksi. Nyt on pakko käydä, koska rahat menee muuten hukkaan. Ja olenkin joka päivä käynyt salilla.

Kerron tässä omasta havainnostani mitä ryhmäliikunta voi tehdä.
Olen käynyt viikonloppuisin ravintoloissa naisten takia ja tietenkin hyvin huonoin tuloksin niinkuin meille atm:lle kuuluukin,sitten ajattelin josko vaikka liittyisin erääseen pallopeli ryhmään viime syksynä joka kokoontuu kerran viikossa ja ilokseni huomasin että noin puolet porukasta on aivan hyvän näköisiä naisia ja sitten tämä havainto minkä tein on että kun ravintolassa harva nainen uskaltaa tulla juttelemaan yksinäiselle miehelle niin täällä urheilun keskellä minä atm en enää olekkaan pelkkää ilmaa naisille vaan osa tätä porukkaa.

Kaipa tässä on opetuksena että hakeudu sellaiseen harraste ryhmään jossa kaikki on kiinnostuneita samasta asiasta näin voit löytää kaltaisesi ja on asia mistä jutella.

Olin itse työpaikkani kanssa kuntoakansalle.fi palvelussa liikkumassa ja siellä oli kaikenlaisia liikkujia. sopii hyvin yksin liikkumiseen ja työpaikan kanssa liikkumiseen. Oltiin kuitenkin kaikki samassa sovelluksessa ja nähtiin paikasta riipumatta mitä kukin tekee

Olin reilusti ylipainoinen kun aloin käymään kuntosalilla. Muutaman kuukauden kun puursin ma, ke ja pe kävin vakioasiakkaille tutuksi ja alettiin vaihtaa lauseita ja myöhemmin jutustelemaan, ensin painonnostosta ja sitten vähän muustakin. Jäi aina hyvä mieli salin jälkeen (parannat omaa kuntoasi, keskustelet muiden kanssa). Vuoden jälkeen muutin pois ja täytyy myöntää että hieman jäin kaipaamaan paikkakunnon kuntosalia, porukkaa siellä ja kaverihenkeä.

Minun tapauksessani ei! Olen suoraan sanottuna läski (nainen, 105kg, 165cm) eikä se, että menen lenkille makkarat heiluen saa minua unohtamaan yksinäisyyttäni ja sitä, että tuulessa liehuvat läskini pelottavat ihmiset kilometrien säteellä pois. Olen kokeillut kuntosaleja, lenkkeilyä, dietteejä ja muita asioita, jotka voisivat tuoda elämääni uusia ystäviä. Olen puhelias ja ystävällinen, mutta olemukseni kadottaa ihmiset ympäriltäni. Eli mitäs tässä.

IT is great

Harrastan pilatesta. Käyn kerran viikossa ohjatulla tunnilla ja teen oman harjoituksen kotona kahdesti viikossa. Parasta pilateksessa on että sen oppeja voi hyödyntää arkielämässä. Istun, seison ja liikun nykyään eri tavalla kuin aiemmin, monet vaivat on helpottanut ja oloni on muutenkin parempi kuin ennen pilateksen aloittamista. Tärkeää pilateksessä on hyvä opetus, joten osaavasta ohjaajasta ja pienestä ryhmäkoosta kannattaa maksaa. Kokeilin jossain vaiheessa halvempia tunteja ryhmäliikuntakeskuksessa, mutta siellä "pilates" oli lähinnä jumppaa johon oli otettu vähän vaikutteita pilateksesta. Nykyään käyn taas kunnon pilatestunneilla, joissa 10 kerran kortti maksaa 200€, mutta se on hintansa arvoista. Omaan hyvinvointiin kannattaa panostaa.

Kuntoilen paljon ja se on paras lääke yksinäisyyteen. Kuntosalia, kahvakuulaa, spinningiä, uintia jne jne. Urheilu oli minulle vaihtoehto baarissa kaljatuopin ääressä istumiselle. Urheiluharrastusta on jatkunut nyt kolmisen vuotta. Yksinäisyyttä se ei ole poistanut eikä naismarkkinoilla sen enempää ole ollut vientiä. Mutta silti, parempi on yksinäiselle pyykkilautavatsa kuin kaljamaha.

Tänään poljeskelin tota kuntopyörää tos samal kun kattelin teeveestä american idolia ja jalkapalloa. Tunti menee nopeesti kun vaan polkee ja tuijottaa telkkaria samalla. Joka päivä tulee kuntoiltua nykyään kun ei ole muutakaan tekemistä.

Itse olen hyvin yksinäinen on paljon kavereita mutta ei hyviä kavereita sen takia suurin osa ajastani menee salilla treenatessa ja lenkillä

Salilla käyminen auttaa viemään ajatukset pois yksinäisyydestä.

Lenkkeilen koirieni kanssa/hölkkäilen/uin/pyöräilen/rullaluistelen/lumilautailen koska nautin siitä. Nauttisin siitä vielä enemmän jos olisi seuraa mutta on yksinäänkin liikkuminen parempaa kuin istua sisällä kaikenpäivää. Pidän myös tenniksestä, sulkapallosta ja pingiksestä mutta näitä varten tarvitsisi sen ystävän...

Kyllä yksinäisenä immeisenä rakastan liikuntaa ja suosittelen. Sitä oikein innostuu kun huomaa jaksavansa aina vain enempi pidemmällä aikavälillä. Pitää vain varoa ettei mene ylikuntoon. Siitä saattaa sitten tulla masennus :(.
Että rauhallisesti muuan kerta viikossa riittää. Mutta mulla meni aivan yli, pidin vain víikossa yhden vapaapäivän.. Siis yhden lepohetken. Että maltin kanssa kiinni ja oman kunnon ja omatunnon kanssa että pikkuhiljaa hyvä tulee. Kaikkea hyvää siitä seuraa, siis kuntoilusta. Pää vain sitte kylmänä.
Sieltä se itsevarmuus kasvaa. Ja ennen kaikkea masis menee muualle ja taas jaksaa yksinäisyyttä. Mutt sekin on hyvä kun lähtee liiikeelle; löytää toisia yksinäisiä ja ystävystyä ihmisiin :)

Liikkuminen vähentää yksinäisyyttä vain, jos kärsit skitsofreniasta. Siellä sitten mukavasti voit jutustella itsesi kanssa hiihtoladulla ja kerätä muiden hiihtäjien sääliviä katseita. Yksinäisyyteen auttaa toisten ihmisten kanssa keskusteleminen, ei mikään liikunta. Ryhmäliikunta on sitten asia erikseen.

Läski 4-ever:

Mistä päin olet? Jos satuttaisiin asumaan samoilla nurkilla, voitaisiin urheilla yhdessä :)

eihän tän voi muuta kuin kuntoilla ajan kuluksi. Töitäkin tos haeskelin mut eipä niitäkään ole helppo saada, joten yksinäisen miehen on pakko kuntoilla.

Vesijumppa on kova sana. Kaikki mukaan.

Olen aktiiviliikkuja, vaikka noita kiloja on alkanut tulemaankin.
Tulee sitä mielihyvähormonia ja jonkun aikaa on ihan kiva olo ja unohtaa sen, että on yksin.

Itsellä on hirveästi ressiä työasioitten yms. takia. Myös olen kovin yksinäinen.
Ostin kuntosalikortin, ja sen jälkeen olen käynyt melkein päivittäin salilla, jopa kakski kertaa päivässä, siihen jää koukkuun.
Kun on aiva väsyny ja hermoja kiristää nii parempaa lääkettä ei oo ku mennä kunnola hikoilee salille.

Suosittelen lämpimästi, ja ei oo pahitteeks keholekkaan jos haluaa kesäkuntoon ;)

Kyllä liikunta lievittää yksinäisyyttä. Urheilussa hyvä olo lähtee niin paljon eri asioista kuin ihmisten seurassa, ja sitä hyvää oloa ei korvaa toinen ihminen. Itsekin aikoinaan itkin yksinäisyyttäni. Aloin harrastaa liikuntaa ja saan siitä iloni elämään. Nyt se on tärkeintä minulle, terveys ja liikkumisen mahdollisuus. Herään joka aamu iloisena kun tajuan että olen terve ja minulla on MAHDOLLISUUS liikkua. Liian monet ihmiset tajuavat sen vasta sitten kun sairastuvat, ja siksi minä haluan nauttia siitä nyt kun aika on. Väittäisin että minua onnellisempaa ihmistä ei montaa ole. En tarvitse muuta kuin liikkumisen ilon ja terveyteni.

Itse opiskelijana elän tosi niukalla budjetilla eikä mulla ole rahaa aloittaa mitään ryhmäliikuntatunteja tai tanssitunteja joita niin rakastin nuorempana kun mamma maksoi... Nyt käyn lenkillä ja onneksi mun asunnon lähellä on niin kauniit lenkkeilymaastot että niitä jaksaa katsella ja aina tulee hyvälle tuulelle. Pari kertaa kuussa saatan olla niin rahoissani että on varaa käydä uimassa kilometrin verran :D Yksinäisyyteeni tanssin myös kotona paljon. Laitan hyvää musiikkia tulemaan ja pyörin ja riehun ja improvisoin ympäri kämppää.. Siinä saa hien pintaan ja jossain vaiheessa huomaa hymyilevänsä omalle pöljäilylleen.. :D On se sitten mielenvikaista tai ei, niin siitä tulee hyvä olo ja tuntuu että ei se yksinäisyys ole aina niin pahasta.. olisihan se tietysti kiva jos olisi rahaa harrastaa jotain zumbaa tms.

Itse olen huomannut että ajatus juoksee sekä minusta tulee puheliaampi kun olen liikkeellä niin että olen hengästynyt,jos täytyisi istua kasvokkain jonkun henkilön kanssa vaikka puoli tuntia niin hiljaisena miehenä olen aivan pulassa.

Tämä antaa pientä toivoa että osuisin ensitapaamiseen jonkun naisen kanssa joka myös on liikunnan parissa,näin olisi mahdollisuus antaa parempi ensivaikutelma.

käyn ryhmäliikuntatunneilla, mutta ei siellä kukaan juurikaan juttele. Kaikki keskittyy treeniin ja sitten kiireen vilkkaan pois "kiireiseen" elämään. Luulen, että vika on suomalaisessa tuppisuu-kulttuurisa jossa tuntemattomille puhuminen ei ole hyve.

ainakun masentaa, suorasanaisesti vituttaa ja elämä tuntuu potkivan perseelle lähden juokseen. Tulee heti semmoinen voittaja oloku menee sit suihkuun.
ainakun liikkuu niin lihaskunto kasvaa ja itseluottamus nousee, se onkuin rahaa laittaisi pankkiin. suosittelen

tuleehan sitä urheiltua joo, mutta kun teet vuorotyötä niin ei paljon "normaalia" elämää pääse viettämään kaikki kaverit mennyt ja harrastukset työn myötä sen takia pitää harrastaa sellaista mihin voi omilla aikatauluilla vaikuttaa. sen takia otankin urheilun tosissaan ja yritän keskittyä 100% siihen niin teen edes jotakin elämässä oikein ja nautin siitä muutenhan sitä sekoisi täydellisesti, ja baareissa en käy.

Liikunta auttaa alakuloon. Endorfiinista tulee hyvä olo. Yksinäisyyteen se ei auta, mutta auttaa kestämään paremmin. En haluaisi ketään pilaamaan liikunnan iloani. Yksin liikkuminen (lenkkeily, pyöräily, kävely) on yksinoikeuteni. Silloni mietin asioita joita en halua jakaa kenenkään kanssa. Liikunta vähentää stressiä, olen ihmisenä siedettävämpi. Se ei kuitenkaan ole muuttanut minua yhtään avoimemmaksi. En edes halua muuttua. Yksin on ihan okei. Jos joku ihminen joskus rinnalleni ilmestyisi, hänen pitäisi hyväksyä minut tällaisena. En aio muuttua vain saadakseni jonkun läheisen ihmisen elämääni.

Jollain tapaa liikuskelen, en riittävästi tällä hetkellä. Omakohtainen tuntemus aiemmilta
vuosilta on, että pitkäkestoinen, hengästyttävä liikunta sopivalla rasitussykkeellä
kohentaa olotilaa huomattavasti verrattuna vähempään liikkumattomuuteen. En ole
aiemmin koskaan harrastanut säännöllisesti joka viikko, useita päiviä viikossa,
vuosikausia yhtäjaksoisesti ko. liikuntaa. Pisin jakso taitaa olla muutamia kuukausia
yhtä kyytiä. Tavoitteena kyllä olisi alkaa säännöllinen, jatkuva liikunta eikä tällä kertaa
sitten lopettaa sitä jonkin ajan kuluttua niinkuin aiemmin. Ei se tietysti se kaverikaan siihen liikuntaan varmaan pahitteeksi olis
Eli liikunta, kyllä, yritetääns tässä ite kukanenkin aloittaa ja jatkaa, ollaan hengessä
mukana. .

jep. liikunta ja urheilu ja painonpudotusyritykset ovat mun tapa karkoittaa yksinäisyys. Vaikka toki joskus lenkillä tulee kyynel silmään ku ajattelee, et voishan tässäki ees joku kaveri olla...

sit ku oikein yksinäisyys puristaa, ni sit vähän kovempi treeni..

Kuka perustais yksinäisten liikkujien kerhon ? Tai useamman ?

Mitäs jos ne ketkä ei liiku alkais liikkua, mut voisko tohon yksinäisyysjuttuun keksiä jotain muuta?

Eli tavata vaikka epämäärisellä porukalle ihan muuten vaan?
Kahvilla tai vähän kesämmällä kahvi/piknik, minigolf ja sitten kokemusta jakoon?
Mitä sitä täällä kaikki yksin kärvistellään?? Tehdään asialle jotain, koska yksinäisyys on ihan syvältä.

Itse en ole mikään baarimenijä, enkä ainakaan alkoholista halua mitään lisäseuralaista elämään... eli sen teeman ympärille ei viittis kokoontua.

Rapakunto on ja pienestä aloitettava, mut just tota liikuntahommaa olen miettinyt eniten mielialasyistä ja fyysistä kuntoa ajatellen. Yksinäisiä on kuitenkin kaikenkuntoisia.

Ehdotuksia? Itse olen pk-seudulta.

Kaikille liikunta tekee hyvää. Parasta ulkoliikunnassa on, virkistyminen ja lintujen laulujen kuunteleminen! Hyvää kevättä sinulle.

Ei se yksinäisyyttä helpota mutta muuten on parempi ja vahvempi olo fyysesti kuin henkisestikin, urheilu on ystävä.

Kyllä sitä lenkillä ja kotona tulee treenattua, ei kyllä paranna henkistä pahoinvointia tuo liikunta yhtään. Salilla en käy enää kun vaateet löytyy vessanpöntöstä tai jätetty suihkun alle kostumaan....

nice post.. i have been read this one on http://strepthroatsymptomss.com/effective-strep-throat-treatment/ but this post make it great

Tänään poljin kuntopyörää 90 minsaa ja crostrainerilla vedin 20 minsaa salilla. Sit etsin yht pulttia pitkin kaupunkia ja siinä tuli 20 km poljettuu edes takas kun kävin monessa kaupassa. Et kyllä tänään olen kuntoillut ihan riittävästi.

liikun yksin koska kukaan ei uskalla liikkua kanssani leimautumisen vuoksi.liikunta auttaa kaikkeen.kun on hyvän näköinen roppa niin kyllä seuraakin saa.nyt joku perustamaan kahviloita jonne pääsee ainoastaan yksinäiset naimaton.paperi jostain ettei ole naimisissa.tällä tavalla voisi tutustua ihmisiin ja alkaa liikkua paljon kun on seuraa.yksinäisyys katoaisi ja terveys lisääntyisi.tällä tavalla viitsisi liikkua myös yksin.

Itse harrastan mielelläni liikuntaa, mutta vain yksilölajeja. Joukkuelajit voisivat olla sosiaalisempaa toimintaa, mutta itselleni ne ovat pois suljettu vaihtoehto, koska taitoni eivät riitä sille tasolle, että voisin tai edes haluaisinkaan liittyä mihinkään joukkueeseen.

Jos uusi tuntematon ihminen yrittää päästä pelaamaan johonkin joukkueeseen, hänellä on oltava jotain tarjottavaa joukkueelle. Siis hänen on oltava niin hyvä pelaaja, että hänet kannattaa ottaa mukaan. Jos on osaamaton, saa vain muiden vihat päällensä mokailuidensa takia. Ei kukaan halua joukkueeseen pelaajaa, joka päästää maaleja läpi, ei saa syöttöjä kiinni, yms.

Siksi on parasta tyytyä siihen mihin pystyy, eli yksilölajeihin, sillä niissä huonosta suorituksesta saa moitteita vain itseltään, eikä pilaa kokonaisen joukkueen suoritusta.

Eihän se liikunta mikään taikalääke ole yksinäisyyteen, mutta on se ainakin minulle hyvästä.

- Liikunta piristää. Kun itseäni laiskottaa ja sohva vetää puoleensa koko illaksi, niin lähden ennemmin vaikka salille tai lenkille. Sen jälkeen olo on pirteämpi.

- Liikunta auttaa jaksamaan. Kun on lihakset ja hapenottokyky kunnossa, niin jaksaa touhuta paljon enemmän.

- Itsestään on helpompi pitää, kun on tyytyväinen vartaloonsa. En peilaile itseäni tai ole ulkonäkökeskeinen, mutta kyllä se ärsyttää, jos jatkuvasti vyötärö kiristää, tai ei mahdu vanhoihin vaatteisiinsa.

- Ryhmäliikunnassa tapaa myös ihmisiä, joten se auttaa hiukan myös sosiaaliseen puoleen. Kaikki eivät tietysti pidä ryhmäliikunnasta, mutta minusta on ihan piristävää vaikkapa kuntonyrkkeilyssä tms. treenata parin kanssa.


Minulta jäi liikunta vähiin viimeisen puolen vuoden aikana sairastelun, pienien vammojen yms. seurauksena. Kyllä sen huomasi, että koko ajan vaan tuli laiskemmaksi ja lievää masennustakin alkoi olemaan. Nyt kevään tultua olen taas aloittanut uudella innolla ja olo on jo parempi.

Kävelen, juoksen, pyöräilen, uidakin osaan.

En harrasta kilpailua. Nuorena luulin että minusta ei ole juoksijaksi, vaan olin väärässä.

Uskoakseni liikunta ja musiikki korvaavat tulevaisuudessa masennuslääkkeet hyvin nopeasti!