Kuinka paljon Suomessa tehdään leikkauksia, joissa amputoitu raaja korvataan vainajalta saadulla?
Muitakin elinluovutuksia tehdään, niin pystyykö raajoja korvaamaan jäsensiirrännäisillä, kuinka hyvin se voisi onnistua?
Tuleeko jälkikipuja, tai jtn. vastaavaa.
Ihmiset eivät varmaan tiedä, vainajilta voi jäädä tarpeettomia jäseniä, jotka mädätetään maahan, taikka tuhkataan, sen sijaan, että jollekin voi niillä käyttöä.
Monet tyytyvät elämään vain amputoituna, sen sijaan että ottaisi jäsenen kuolleelta toverilta, vaikka se helpottaisi amputaatiopotilaan elämää monella tavalla.
Vierastuttaako ajatuksena kuolleiden jäsenet?
Kun omat ovat jo menetettyjä, aloitetaan hoitamaan amputaatiotynkää, vaikka sen sijaan voisi ryhtyä hoitamaan siirrännäistä. Suomessa ei olla pitäisi raaja-amputoituja lainkaan enää vuonna 2030.
Onko olemassa jossain tilastoja raajasiirrännäisistä? Tällä ei tarkoiteta raajojen istutuksia, vaan vainajalta siirrettyjä raajoja/jäseniä.
Käsikirurgisista päivystysleikkauksista on tehty tilasto.. Niitä tehdään noin 60 kuussa. (kesäkuukausina)
Tampere on Helsingin lisäksi ainoa kaupunki, jossa käsikirurgiassa on ympärivuorokautinen päivystys. Siellä hallitaan myös raajojen istutus (replantaatio)ja muu mikrokirurgia.Istutukset ja verenkierron palauttaminen raajoihin on lisääntymään päin. Kun tapauksia viime vuonna oli 50, on niitä tänä vuonna alkuvuodesta ollut jo 30. (tammi-toukokuu).
Käsikirurgisia leikkauksia näytetään tekevän kaikenikäisille, nuorimmalle, jolle tehty irronneen raajan istutus, on alle 15v. vanhimmat ovat olleet yli. 65-vuotiaita, joiden jäseniä on istutettu kiinni. Kummassakin ikäryhmässä suhteellisen harvinaisia, tapauksia vuosikymmenessä alle 10.
Ikääntyneillä tosin ei vaatimustasokaan ole sama kuin työikäisillä – kädestä ei tarvitse saada aina enää työkättä, arjessa pärjääminen riittää. Harmittavampaa on, kun kouluikäisenä sattunut, jolloin käsien/sormien puuttuminen voi aiheuttaa ammatinvalinnassa muutoksen, kun oma ala, jota oli aikeissa opiskella, ei työt onnistukaan enää käsien/sormien puuttuessa.
Nuorimmat hyötyisi eniten raajasiirrännäisistä.
Muitakin elinluovutuksia tehdään, niin pystyykö raajoja korvaamaan jäsensiirrännäisillä, kuinka hyvin se voisi onnistua?
Tuleeko jälkikipuja, tai jtn. vastaavaa.
Ihmiset eivät varmaan tiedä, vainajilta voi jäädä tarpeettomia jäseniä, jotka mädätetään maahan, taikka tuhkataan, sen sijaan, että jollekin voi niillä käyttöä.
Monet tyytyvät elämään vain amputoituna, sen sijaan että ottaisi jäsenen kuolleelta toverilta, vaikka se helpottaisi amputaatiopotilaan elämää monella tavalla.
Vierastuttaako ajatuksena kuolleiden jäsenet?
Kun omat ovat jo menetettyjä, aloitetaan hoitamaan amputaatiotynkää, vaikka sen sijaan voisi ryhtyä hoitamaan siirrännäistä. Suomessa ei olla pitäisi raaja-amputoituja lainkaan enää vuonna 2030.
Onko olemassa jossain tilastoja raajasiirrännäisistä? Tällä ei tarkoiteta raajojen istutuksia, vaan vainajalta siirrettyjä raajoja/jäseniä.
Käsikirurgisista päivystysleikkauksista on tehty tilasto.. Niitä tehdään noin 60 kuussa. (kesäkuukausina)
Tampere on Helsingin lisäksi ainoa kaupunki, jossa käsikirurgiassa on ympärivuorokautinen päivystys. Siellä hallitaan myös raajojen istutus (replantaatio)ja muu mikrokirurgia.Istutukset ja verenkierron palauttaminen raajoihin on lisääntymään päin. Kun tapauksia viime vuonna oli 50, on niitä tänä vuonna alkuvuodesta ollut jo 30. (tammi-toukokuu).
Käsikirurgisia leikkauksia näytetään tekevän kaikenikäisille, nuorimmalle, jolle tehty irronneen raajan istutus, on alle 15v. vanhimmat ovat olleet yli. 65-vuotiaita, joiden jäseniä on istutettu kiinni. Kummassakin ikäryhmässä suhteellisen harvinaisia, tapauksia vuosikymmenessä alle 10.
Ikääntyneillä tosin ei vaatimustasokaan ole sama kuin työikäisillä – kädestä ei tarvitse saada aina enää työkättä, arjessa pärjääminen riittää. Harmittavampaa on, kun kouluikäisenä sattunut, jolloin käsien/sormien puuttuminen voi aiheuttaa ammatinvalinnassa muutoksen, kun oma ala, jota oli aikeissa opiskella, ei työt onnistukaan enää käsien/sormien puuttuessa.
Nuorimmat hyötyisi eniten raajasiirrännäisistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Raajasiirrännäisisten sijaan suosittelisin hormonihoitoa, elikkä sormen kasvattamista hormoneilla, Sustanolilla, antibioottihoitoa, plasmalaajentajia & anabolisia.
Hoidetaan kuten lyhytkasvuista, amputaatiotynkään annostellaan ruiskulla kasvuhormonia, joka auttaa kasvattamaan soluja, kuten jänteet ja hermot, . Luun kasvattamiseen tarvitaan (nielun kautta otettavia hormoneja, kuten AndroSterone RD.tä
1-androsteeni-3b-ol, 17-yksi yhdiste saavuttaa kasvuvoimaa, se on välttämätöntä myös (luuston lihaskudosten) aikaan saantiin.
(Suojaa uusilta katkeamisilta.)
Tämä lisäksi suosittelen testosteroneja, niin miehille kuin naisille, jotka parantavat sormien verenkiertoa (Suojaa uusilta katkeamisilta.)
Vaihtoehtona ovat Anaboliset steroidit,
katso vaikutukset.
*Lihaskasvun nopeutuminen
*Voimatasojen nopea kasvu
*Rasituksesta palautumisen nopeutuminen
*Ruokahalun parantuminen
*Punasolujen tuotannon lisääntyminen
*Luiden kasvaminen
Näytä kokeillakseen ei tarvitse olla mikään huippu-urheilija, ei edes harrastaa mitään urheilulajia, käyttöön riittää pelkkä sormien & varpaiden amputaatio,
tarkoituksena on korvata menetetyt jäsenet.
Luuston lisäksi olisi hoidettava sormien energian saanti, Sustanol - niminen aine auttaa tähän tarkoitukseen, ovat peräisin suomalaisesta sairaalasta, eli eivat ole mitään katutavaraa. Aineesta on oiva apu kuivuneille ja katkeneille verisuonille.
Sormen lisäenergian saamiseksi kannattaa myös nauttia energiajuomaa.
Mahdollisiin kipuihin tulee ottaa vahvoja antibiootteja, mm. Burana 600, vahvemmat.
Eivät ne sormet millään kaurapuurolla tai ns. normaaliruoalla kasva.
Ei kai burana ole antibioottia?
Jos käsikirurgia tai traumatologia yleisesti ottaen kiinnostaa eikä groteskitkaan kuvat saa voimaan pahoin niin suosittelen että hankit käsiisi uusimman (1/2012) Pinsetti lehden, jota Forna eli suomen leikkausosaston sairaanhoitajat ry julkaisee. Lehdestä löytyy muistaakseni OYS:n käsikirurgin kirjoittama neljän aukeaman juttu käden alueen vammojen kirurgisesta hoidosta. Ainakin terveysalan ihmisiä kouluttavien ammattikorkeakoulujen kirjastosta ko lehti löytyy jos tuttavapiirissä ei ole Fornan jäseniä.
Itselle myös käsikirurgia (sekä ortopedia ja plastiikkakirurgia) on sitä ominta aluetta, joten puhun nyt lähinnä siitä näkökulmasta. Itse en pidä mitenkään vieraana ajatuksena sitä, että ihmiseen laitetaan luovutettuja osia. Siirretäänhän sitä sisäelimiä, verkkokalvoja, luuta ja jopa ihoa kuolleilta. Mutta kun homma ei toimi ihan niin että kerätäämpäs ihmisen osia talteen ja läntätäämpäs ne toiseen ihmiseen.
Kun esimerkiksi menetetään "vain" yksi sormi, kannattaa tarkkaan harkita hyöty-haitta suhteita ennen kuin lähdetään tekemään replantaatiota, rekonstruktiota tai edes pirstaleisen murtuman fiksaatiota. Toki vammamekanismi on sellainen asia joka määrää aika paljon, energian suuruus, murtuman tyyppi, millaiset vauriot pehmytkudos on kärsinyt jne. Suoraan irti leikkautunut raajahan on pitkälti ideaalisin takaisin istutettava kun taas suurienerginen murskavamma tuo pöydälle aikamoisen kasan haasteita. Erityisesti käden anatomia on aika monimutkainen.
Ensinnäkin on tietysti hermosto. On aika epätodennäköistä että korjausten jälkeenkään leikkauskohteeseen saataisiin palautettua samanlaista tuntoa kuin ennen vamman syntymistä. Korjailtu kohta ei siis tunne kipua tai kylmää/kuumaa samalla tavalla kuin aikaisemmin ja on täten altis vammautumaan uudelleen. Hermosolujen uusiutuminen kuitenkin on aika vähäistä, kuten kaikki ylä asteen biologian tunnilla hereillä olleet varmasti tieteävät.
Verenkierron palauttaminen vammautumisen jälkeen ei myöskään tapahdu niin että tällätään raaja suunnilleen oikeaan kohtaan ja ommellaan kiinni. Toki suuret verisuonet saadaan yhdistettyä toisiinsa ja ilman verenkiertoahan vammautunut osa menee kuolioon. Verenkiertoakaan ei voi palauttaa täydellisesti sillä hiussuonisto on ainakin osittain mennyttä ja tästä seuraa palelemisongelmaa.
Tähän päälle vielä jänteiden korjaaminen, jotta vammautuneen raajan mahdollisimman monet toiminnot saadaan palautettua edes osittain. Mahdolliset pehmytkudos- ja ihopuutokset joita joudutaan korjaamaan mm. kielekkeillä ja ihosiirteillä. Esimerkiksi groin flap kieleke jossa käsi ommellaan nivuseen kudosta kasvattelemaan jos pehmytkudos on kadonnut mutta luuta on jäljellä, ja tämän vuoksi potilas joutuu kulkemaan käytännöllisesti katsoen käsi taskussa useita viikkoja.
Lisäksi lukuisat leikkaukset altistavat aina infektioille.
Ja tämä kaikki on vaikeaa jo ihmisen omalla kudoksella. Entäs sitten kun tiskiin lyödään jonkun muun ihmisen osa jolloin pitää ottaa huomioon kasa muita asioita kudossopivuuksista mahdollisiin hylkimisreagtioihin? Peittääkö hyödyt riskit? Ehkä tulevaisuudessa leikkaustekniikat, laitteet sekä ihmisen anatomian ja fysiologian tuntemus on kehittyneet niin paljon että tällainen vieraan jäsenen istuttaminen toiseen ihmiseen on yhtä "helppoa" kuin sisäelinten siirtäminen. Ja jossain vaiheessa elinten laajempi kasvattaminen laboratorio-oloissa
Mitä steroideihin ym tulee niin mitähän tuollaisen coctailin sekoittelun jälkeen olisi haittavaikutuksia? Hienoja kirjainyhdistelmiä mutta senverran käpyyntynmässä oleva lääkehoidosta vieraantunut leikkaushoitajakin tietää että Burana ei ole antibiootti vaan tulehduskipulääke.