Miksi hyvää tulee tehdä?

x42

Sain (vihdoinkin) mahtavan ajatuksen mieleeni, joka kelpaa varmasti myös aloitukseksi, se liittyy Bhagavad-Gitan ("Jumalainen laulu",Hindujen pyhä kirja) kohtaan, jossa jumala Krishna kehottaa sotapäällikkö Arjunaa täyttämään velvollisuutensa (tappamaan vastapuolella olevat pahat sukulaisensa). Ei teoista seuraavan karman vuoksi (jolloin hän saa valtakunnan itselleen, mutta sotkee sukunsa verta käsiinsä), vaan koska oikeuden puolustaminen on Arjunan velvollisuus. Tämä on poikkeuksellinen opetus hindulaisuudessa, jonka mukaan hyvistä teoista seuraa palkinto ja pahoista rangaistus.

Varsinainen kysymykseni kuuluukin, mitä mieltä olette? Tuleeko hyviä tekoja tehdä vain niistä saatavan hyödyn vuoksi, vai onko hyviä tekoja tehtävä niiden itsensä vuoksi? Esimerkiksi Jeesus opettaa, että kaikkea kärsimystä seuraa taivaallinen palkinto taivaan isän valtakunnassa, mutta kuitenkin kieltää ihmisiä hurskastelemasta teoillaan saadakseen kiitosta.

11

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UneliasPilvi

      Kysymyksesi on oikein hyvä ja pohdiskelun arvoinen. Voisitko jakaa myös sen mahtavan ajatuksesi? Jäi vähän epäselväksi mikä se oli.

      • Tuo kyseinen ajatus on muotoiltu kysynykseksi :D


    • M8stä me tiedämme mikä on hyvää ja mikä pahaa, ajattelemme että mitä minä teen on hyvää ja mitä tuo naapuri tekee on pahaa
      Näin yksinkertaine ei asia kuitenkaan ole, sillä kaikki tapahtuu
      syyn ja seurauksen lain mukaan, jossa on vaikutus joka sitten synnyttää vastavaikutuksen, siitä tulee vaikutukselle seuraus, ja tuosta seurauksesta näemme oliko se hyvä vai paha
      Nuo seuraukset meidän ideoimista hyvistä teoista näemme historiasta.
      Alittaja on kyllä oikeassa, että voimme vaikuttaa karmaamme ns. hyvillä teoilla, mutta ongelmana on se että mikä teko vaikuttaa suotuisasti mikä haittaavasti
      Paljon tärkempää on kuin paremman karman luominen on sen ymmärtäminen, että miten ja miksi se on ihmisen kiusaksi syntynyt, ja kun sen ymmärrämme niin lakkaamme luomasta uutta karmaa, ja entinen päättyy kun se on loppuun käynyt
      Ihmisen ego sielu, eli psykologinen perimä perisynti joka seuraa ihmistä elämästä toiseen niinkauan kuin ymmärrämme sen alkujuuren täydellisesti

      • Mutta tuleeko tekoja tehdä seurauksiin nojaten? Väitän, että pahoilla teoilla voi aiheuttaa hyvää karmaa ja hyvillä pahaa, jolloin koko universumin kosminen oikeussysteemi vesittyy: Esimerkiksi, jos teen pahan teon ja tapan massamurhaajan, koska hän on psykoosissaan ehtinyt murhata lukuisia ja on valmis tappamaan lisää, tuskin seurakset ovat huonoja. Murhat ja tapot ovat lajimme tehokkain tapa poistaa epämiellyttävät yksilöt tajuamatta, että ongelmien deletoimisen sijaan niiden alkulähde tulisi poistaa. Murhaajan särkyneen psyykkeen alku epäilemättä on lapsuudessa.

        Toinen esimerkki on esimerkiksi silloin, jos teen hyvän teon , esimerkiksi ryhdyn totaalikieltäytyjäksi sodan alkaessa, ja vaarannan maan puolustuksen. Mitä ihmiset eivät tajua, on, ettei pahaa tule taistella pahalla. Sodasta ei tule syyttää minua, joka ei halua sitä taistella vaan aseenvalmistajaa, joka mahdollisti sen. Eikö ole suurinta ironiaa nähdä, miten aseenvalmistajia ylistetään sodan aikaan laadukkaista aseistaan, mutta miten ääripasifistit teljetään vankilaan?


    • Thronos

      Minusta hyvää tulee tehdä jos haluaa itse elää hyvässä maailmassa. Jos haluaa elää hyvässä maailmassa mutta itse tekee pahaa niin toimii ristiriitaisesti eikä maailma ainakaan silloin voi olla hyvä.

      Muiden tekemisiinhän me emme voi vaikuttaa mutta omiimme ainakin jonkin verran.

      Toinen juttu on sitten se että hyvän tekeminen vain tuntuu luontevammalta ilman mitään erityistä ajattelemistakin mutta se johtunee lajimme ominaisuuksista.

      • Ongelmana juuri onkin, että pahoilla teoilla voi olla hyviä seurauksia. Esimerkiksi harva tuskin näki pahana asiana, kun Libyan vapaustaistelijat nousivat aseelliseen vastarintaan sotilashallintoa vastaan, tai kun he lopulta ampuivat veritekoihin syyllistyneen Muammar Gaddafin. Kuitenkin lähes kaikki suuret uskonnot (mukaanlukien Islam) kieltävät tappamisen, ja tämä mielestäni on ongelmana: vain koska teoilla saattaa olla mieluisia seurauksia, ei niitä mielestäni tule tehdä. Uudestisyntynyt kristitty ystäväni esimerkiksi haistatti huilut messiaalleen sanomalla, että tappaminen on OK, jos kyseessä on puolustautuminen hyökkääjää vastaan esimerkiksi puolustussodassa, vaikka Jeesus moneen kertaan painotti rauhaa ja väkivallattomuutta. ("Jos joku lyö sinua poskelle, käännä hänelle toinenkin.")


    • Jaana-alakulo

      "Varsinainen kysymykseni kuuluukin, mitä mieltä olette? Tuleeko hyviä tekoja tehdä vain niistä saatavan hyödyn vuoksi, vai onko hyviä tekoja tehtävä niiden itsensä vuoksi?"

      Olen tätä miettinyt aina silloin tällöin ja olen alkanut kääntymään ajatukseen, että me teemme aina hyviä töitä sen tuoman hyödyn perusteella. Usein miten tämä hyödyn saamisessa on tiedostamoton yhteys. Yksinkertaisin esimerkki olkoon mielihyvä. Teemme hyviä tekoja koska saamme siitä mielihyvää eli mielihyvä on hyväntekijän hyöty ja palkkio.

      • Epäilemättä ihmisten moraali ja käytös perustuvat utilitarismiin (seurauseetiikkaan; seuraus määrää tekojen arvon), ja syy miksi tahdoin tuoda tämän esille, on ystäväni kanssa käymä väittely, jossa hän varsin tehokkaasti perusteli altruismin (muiden asettaminen "itsen" edelle) mahdottomuuden ja esitti, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan egoisteja: ihmiset tekevät toisilleen hyvää, vain koska kokevat itse hyötyvänsä siitä myöhemmin. Lukuisat tunnetut henkilöt tekevät julkisuudessa lahjoituksia saadakseen nimelleen positiivista mainetta. Varkauden raja on hämärtynyt piratismin myötä, jossa omaa etuaan ajavat lataajat perustelevat toimiaan väittämällä puolustavansa sananvapautta, ja tekevät itsestään moderneja Robin Hoodeja. Ainoa keino välttää tämä egoismin kierre on mielestäni sanella oikea ja väärä, ja toimia niiden mukaan aina, seurauksista riippumatta, jolloin oman edun tavoittelu muuttuu mahdottomaksi. Piraatit joko saavat varastaa aina, tai eivät milloinkaan.


    • Jaana-alakulo

      " Ainoa keino välttää tämä egoismin kierre on mielestäni sanella oikea ja väärä, ja toimia niiden mukaan aina, seurauksista riippumatta, jolloin oman edun tavoittelu muuttuu mahdottomaksi. "

      Muistuttaa velvollisuusetiikkaa. Itse en ole tuon kaltaisen etiikan kannattaja. Kun ajatteleekin noita maailman satoja valtioita ja niiden määrittelemiä oikeita ja vääriä "asioita" alkaa hieman puistattaa.
      Ja muutenkin jos on aina noudatettava määritettyä "oikeaa" seurauksista riippumatta johtaa se myös varkauksiin tai henkirikoksiin.

    • Kokemus-K

      Jos pitää miettiä miksi pitää tehdä hyvää, ei ole oikein ymmärtänyt hyvyyden olemusta. Hyvää tehdään koska se tuntuu oikealta, ei mistään muusta syystä. Sen pitää tulla luonnollisesti ilman pohdintoja ja taka-ajatuksia. Jos pohtii omaa hyötyä, ei teko ole samalla tavalla hyvä kuin ilman tuota pohdintaa. Lopputulos voi olla sama kohteen kannalta, mutta tekijän kannalta asia ei ole enää sama.
      Hyvyys on siis minusta nimenomaan siinä tekijässä, ei itse teossa tai teon aikaansaamassa asiassa. Pitää siis erottaa hyvyys teon kohteen ja hyvyys tekijän kannalta.

    • Tuo on oikein mitä kirjoitat

      Pahalla teolla saattaa vain hetkellisesti olla hyvä seuraus,
      sillä vallankumous syö aina omat lapsensa
      Niin on käynyt aina tähän asti kun hyvä on voittanut pahan niin se valtaanpäästyään muuttuu tuoksi pahaksi

      Miten käy libyassa
      MIten tunisiassa
      egyptissä ja muissa arabimaissa
      Aika näyttää seuraukset

      Olemme nyt kokemassa seurauksia siitä länsimaiden talouspolitiikasta jolla on vain yksi periaate, että maailmassa on
      liian vähän rikkaita ja liian vähän köyhiä
      Tåmä on johtanut talouden anarkiaan joka ei ole ennään kenenkään hallittavissa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18894
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      5855
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5447
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      46
      5337
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      39
      5182
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      91
      5096
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4583
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4257
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      54
      3575
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3235
    Aihe