Kaupungin yt

Anonyymi-ap

Honkolan tai hietaman koulu suljetaan.

Säästölistalle on nostettu muun muassa Honkolan tai Hietaman koulun toiminnan lakkauttaminen elokuusta 2029 lähtien. Kaupunki on käynnistämässä samaan aikaan kouluverkkoselvityksen.

Äänekosken perusopetuksen kouluverkko koostuu seitsemästä yksiköstä, jotka ovat Hietaman, Honkolan, Koiviston, Konginkankaan ja Sumiaisten kyläkoulut sekä Koulunmäen ja Suolahden yhtenäiskoulut.

Varhaiskasvatuksen puolella säästötoimeksi ehdotetaan Katvelan päiväkotiyksikön lakkauttamista ja Karhunlähteen toiminnan osittaista supistamista.

Samoin lopareita tulee talolla.

Äänekosken kaupungin henkilöstöä koskeneet yt-neuvottelut ovat päättyneet, ja eniten leikkuri osuu työpaikkoihin opetus- ja kasvatustoimessa. Kaikkiaan lakkaavia vakansseja on tässä vaiheessa 17.

Opetuspuolella erityisopettajan virkoja on loppumassa kaksi ja luokanopettajien virkoja kaksi. Loppumassa on myös kaksi lehtorin virkaa, jotka ovat olleet yhteisiä perusopetuksessa ja lukiolla, uusi virka perustetaan lukion ja perusopetuksen yhteisen päätoimisen tuntiopettajan tehtävään.

Varhaiskasvatuksessa lakkauttamassa ollaan kaikkiaan kolme varhaiskasvatuksen opettajan tehtävää ja kaksi perhepäivähoitajan tehtävää.

Loppumassa on myös kahden päiväkodin johtajan virka, mutta päiväkotien apulaisjohtajien virkoja perustetaan kolme.

118

3193

    Vastaukset 118

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Onko tämä se kuuluisa ilmiö?

      • Anonyymi00009

        Sun äitis aasi


      • Anonyymi00082

        Mazan ja Karin kalailmiö


    • Anonyymi00002

      Katvela kiinni,ei ole lapsia enää.

      • Anonyymi00003

        Vanhemmat työttöminä, ei tartte lapset hoitoa.


    • Anonyymi00004

      Turhia rahareikiä. Kiinni vaan kaikki.

    • Anonyymi00005

      Mitähän se elinvoimayksikön lakkauttaminen kaikkiaan tarkottaa. Lähteekö äkistä siis yritysneuvontakin helvettiin??

      • Anonyymi00006

        Tarkoittaa että ikävästä ihmisestä joka ei tykännyt kostamisesta ja huutamisesta haluttiin eroon, zadaa näin se homma rokkaa


    • Anonyymi00008

      Suuruudenhullu kaavoittaja, tonttihamstraaja ja rakennepäällikkö helvettiin ensimmäisenä.

      • Anonyymi00010

        Äkissä ei ole muuta hyvää kuin hautaustoimisto


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Äkissä ei ole muuta hyvää kuin hautaustoimisto

        010 onhan täällä hyvääkin,SINÄ ,omasta mielestäsi.


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Äkissä ei ole muuta hyvää kuin hautaustoimisto

        Ja äitis aasi


      • Anonyymi00080

        Tässä on se mitä poliittisten broilerien pitäisi alkaa duunaamaan. Mutta mitäs ne, ay-läskit saisi aikaiseksi


      • Anonyymi00097

        Kohta on taas äksässä hännännostatusjuttuja 🤣


      • Anonyymi00102
        Anonyymi00080 kirjoitti:

        Tässä on se mitä poliittisten broilerien pitäisi alkaa duunaamaan. Mutta mitäs ne, ay-läskit saisi aikaiseksi

        Ay- mulqut…. Voi vidu


    • Anonyymi00013

      Hyvä vaan kun tohditaan puuttua noihin arkoihinkin aiheisiin.

      • Anonyymi00016

        466h3ih saap giigu


    • Anonyymi00014

      On ihan kohtuulliset irtisanomiset. Mutta oliko reilua, onkin ihan eri asia.

    • Anonyymi00015

      Oikein on että syöjä johtaja ite saa lähteä.

    • Anonyymi00017

      katvela joutaa sulkea,jointtiporukalla ei lapsia

    • Anonyymi00018

      Minä entisenä Koskelaisena ja kaupungin työntekijänä seurannut kaupungin tilannetta, ollut huolissani kaupungin johtajan ajojahdista.
      Kurjaa että tuli yt kiristyksiä kaupungin työpaikkoihin. - Oikein on että joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa. Ja joka viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa. Viisaita sananparsia.

      • Anonyymi00020

        Minun nähdäkseni mopo karkasi käsistä eikä mitään ajojahtia ja taitaa olla jo vanha asia.


      • Anonyymi00029

        Kuka jahtaa ja ketä, sehän tässä leikissä on vielä näkemättä.


      • Anonyymi00046

        Matti on iha ite jahtinsa järjestäny


      • Anonyymi00047
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Kuka jahtaa ja ketä, sehän tässä leikissä on vielä näkemättä.

        Ei sielä oo enää ketää kuka johtais,kaikki velluhousuja. Viimme kauella oli pari mutta ne on nyt pois sieltä.matti siellä määrää ja vellihousut hyväksyy kaike.


    • Anonyymi00019

      Elinkeinojohtajan virka- ja johtaja aivan turhakkeita , joutaakin lakkauttaa. Aikaansaannokset täys 0.

    • Anonyymi00021

      Kaupungintalolla pitäisi tehdä täysi puhdistus ei asiat muuten miksikään muutu.
      Nyt siivotaan täysin väärin.
      Veronmaksajat maksajat maksavat vielä korvauksia koska yt on toteutettu väärin,muotovirhe kohdalla tuollaiset päätökset saa helposti hallinto-oikeudessa nurin.

    • Anonyymi00022

      onko tämä jatkumoa kiusaamiselle? ne ketkä nosti kissan pöydälle,potkitaan nyt ulos?

      • Anonyymi00027

        Ih66hm tuw86 kgug


    • Anonyymi00023

      Johtajallakin on johtaja.

    • Anonyymi00024

      Mihin helvettiin päiväkodit tarvitsevat johtajia?

      • Anonyymi00060

        Täytyy olla joku, joka sanoo että seurataan huolestuneina ja sitten kun kikkare osuu ropelliin ei osannut odottaa ja täytyy selvittää...


    • Anonyymi00025

      Mut äänekosken kaupungintalo on ainut paikka, missä on vielä vahtimestari, mutta sillä onkin oikean puolueen jäsenkirja

      • Anonyymi00030

        Mitähän ihmettä tehdään omalla ”vahtimestarilla”? Ay-demari vai joku muu samaa sarjaa oleva kalaveljes?


      • Anonyymi00032
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Mitähän ihmettä tehdään omalla ”vahtimestarilla”? Ay-demari vai joku muu samaa sarjaa oleva kalaveljes?

        Se on pääasia että työllistetään ja se sivuseikka tarviiko työllistää.


      • Anonyymi00033
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Se on pääasia että työllistetään ja se sivuseikka tarviiko työllistää.

        Mitä luulet että voisiko kiinteistöhuollon ukot tehän saman homman ilman punaista jäsenkirjaa 🤔 . No ei voi, pitäisi olla se oikea jäsenkirja että kaupunginjohtaja ei erota


      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Mitä luulet että voisiko kiinteistöhuollon ukot tehän saman homman ilman punaista jäsenkirjaa 🤔 . No ei voi, pitäisi olla se oikea jäsenkirja että kaupunginjohtaja ei erota

        Punainen kirja kertoo siitä, että on valmis työskentelemään.


    • Anonyymi00031

      Kiinteistöhoito hoitaa

    • Anonyymi00035

      Ottiko kaupunki aikalisän?

    • Anonyymi00037

      Kykllä otti ja onneksi.Täysin pieleen menneet Yt ja kaupungin maine kasvaa taas lisää.
      Ilmiö on kohta Suomen paras vitsi.
      Punatiilitalo on kauhujen kabinetti jonka toimintaa veronmaksajat rahoittavat.

      • Anonyymi00040

        Ilmiömäinen onnistuminen Matilta. Mattipoika ei oikein hahmota nykyistä maailmaa ja sitä miten tieto leviää ja miltä kaikki näyttää. Mattipoika on jäänyt ysärille jolloin tämmöinen touhu ja kalakavereiden kesken suhmurointi toimi kun se ei päätynyt mediaan. Dynaaminen keskeinen strateginen onnistuminen.


      • Anonyymi00044
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Ilmiömäinen onnistuminen Matilta. Mattipoika ei oikein hahmota nykyistä maailmaa ja sitä miten tieto leviää ja miltä kaikki näyttää. Mattipoika on jäänyt ysärille jolloin tämmöinen touhu ja kalakavereiden kesken suhmurointi toimi kun se ei päätynyt mediaan. Dynaaminen keskeinen strateginen onnistuminen.

        Vanhaa roinaa koko ukko


    • Anonyymi00038

      Meinaakohan Ååkerlundi haastaa kaupungin oikeuteen ja vaatia isot erorahat kuten kaupunginjohtajat näkyvät saavan.

    • Anonyymi00039

      sivullisena voin sanoa että todella sekavaa touhua on ollut

    • Anonyymi00041

      Vähän näyttäisi kuin olisi trumpin tapaista touhua mikä ei taida Suomessa mennä läpi.

    • Anonyymi00042

      Onko diktaattorimaista touhua?

    • Anonyymi00043

      Tuonnonen kuulemma kostaa Akerlundille kun ei saanut elinjohtajaa nyrkkinsä alle. Hankalat pois ja nuoret tytöt tilalle eivät uskalla sanoa vastaan kun tuonnonen huutaa hiljaiseksi.on kuulemma tulosa iso lasku oikeus talolta kun se kiusaus juttu on oikeuessa. Ääne koskelaiset maksaa kaupungi johtajan kulut ja korvaukset sitten se jää johto sopimuksensa turvin eläkkeelle.Kaupungin talolta kuullu että on jo sopinu kiiskisen kansa että saa ero rahan. On kallis ukko ääne koskelaisille.

      • Anonyymi00045

        Kiiskisen kanssa sopinut. Sen päätöksen kun näen kaupunginhallituksen listalla lähtee samantien oikaisuvaatimus tai hallinto-oikeuteen keissi. Ihan sama jos sen 300e joutuu maksamaan, näiden mulqvistien persheily maksaa meille ihan älyttömästi verorahaa.


      • Anonyymi00048

        ”Kalliit kalaveljet”


      • Anonyymi00096
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Kiiskisen kanssa sopinut. Sen päätöksen kun näen kaupunginhallituksen listalla lähtee samantien oikaisuvaatimus tai hallinto-oikeuteen keissi. Ihan sama jos sen 300e joutuu maksamaan, näiden mulqvistien persheily maksaa meille ihan älyttömästi verorahaa.

        Joko hurlumhei muuttotappiojohtajan johtajasopimus on päivitetty?


    • Anonyymi00049

      On se kaupunginjohtaja sit söpö. Hymykuopatkin, oikea hurmuri poika.

    • Anonyymi00050

      koulut sulkeutuu yks toisena jälkeen,kukaan ei halua lapsia tämmöseen maailmaan

      • Anonyymi00063

        Pikku korjaus: Eivät halua, eivätkä tarvitse kouluja tähän maahan.


    • Anonyymi00051

      Tulikos näistä YTstä mitään? Vai kartoitellaanko ja simuhmuroidaan ensiksi pikkasen?

    • Anonyymi00052

      Lukion rehtorin voi laittaa kiertoon. Omii talon itselleen ja lelliopettajia osa. Toiset tekee työt ja yksi istuu rehrorin luona päivät paskaa jauhamassa. Laiskoja tyhjänjauhajia suositaan. Uusiksi koko lukio. Laiskat helppoheikit metritehtaalle ja lukio nousuun.

      • Anonyymi00053

        Tämä on suuri valhe, et ole ollut paikalla vaan keksit sairaasta päästäsi näitä juttuja.


      • Anonyymi00103

        Kuka tämä pasqulinjauhaja on? Melkein arvaan.


    • Anonyymi00054

      Ollaan avoimuusvaiheessa. Säädetään ja suhmuroidaan muttei kerrota vahingossakaan mitään.

    • Anonyymi00055

      Tyhmää on vaalikarja

    • Anonyymi00056

      Mitäpä elinvoimayksikkö on saanut aikaan?

      • Anonyymi00057

        Ei varmaan mitään. Onko kuitenkaan oikea tapa savustaa "ei toivottu" henkilö pois tällä tavalla? ......tässä avoimmuuden, inhimillisyyden persereiässä jossa asukastyyvyväisyys hipoo huippua. Eli se on vaan täysin narsistista huono johtamista, ei sen kummempaa.

        Muutenkin on todella kummallista että hallinto koostuu muutamasta sedästä ja nuorista naaraista.


      • Anonyymi00059
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Ei varmaan mitään. Onko kuitenkaan oikea tapa savustaa "ei toivottu" henkilö pois tällä tavalla? ......tässä avoimmuuden, inhimillisyyden persereiässä jossa asukastyyvyväisyys hipoo huippua. Eli se on vaan täysin narsistista huono johtamista, ei sen kummempaa.

        Muutenkin on todella kummallista että hallinto koostuu muutamasta sedästä ja nuorista naaraista.

        Monessa työpaikassa työnteosta ei niin väliä kunhan sopii yhteisöön.Yksityisella tuo ei toimi mutta valtion ja yhteisöjen työpaikoilla kylläkin kun palkka maksetaan yhteisesti kerätyillä rahoilla.


      • Anonyymi00061
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Ei varmaan mitään. Onko kuitenkaan oikea tapa savustaa "ei toivottu" henkilö pois tällä tavalla? ......tässä avoimmuuden, inhimillisyyden persereiässä jossa asukastyyvyväisyys hipoo huippua. Eli se on vaan täysin narsistista huono johtamista, ei sen kummempaa.

        Muutenkin on todella kummallista että hallinto koostuu muutamasta sedästä ja nuorista naaraista.

        Nuoret miehet kun eivät muuta kun autoista puhuvat,ei se kiinnosta nuoria naaraita,vanhemmilla miehillä mennyt se aika ohitse,panostavat huomaavaisuuteen naaraitten suuntaan.


      • Anonyymi00083
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        Nuoret miehet kun eivät muuta kun autoista puhuvat,ei se kiinnosta nuoria naaraita,vanhemmilla miehillä mennyt se aika ohitse,panostavat huomaavaisuuteen naaraitten suuntaan.

        Ei oo äkissä oikein nuoria naisia. Tarvittais tännekkin yliopisto.


    • Anonyymi00058

      Pitää olla silmänruokaa ja tiukkaa tavaraa kihertävän naurun kera.

      • Anonyymi00064

        Onko kuumia kinkkuja?


    • Anonyymi00062

      Joko sitä monoa kohta tuloo? Vai onko paperit laitettu silppuriin?

    • Anonyymi00065

      Melekosta suorittamista. Mitään ei tapahdu. Olemme ilmiö.

      • Anonyymi00066

        Pian tulee tieto ettei ole tarvetta säästää.


      • Anonyymi00067
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        Pian tulee tieto ettei ole tarvetta säästää.

        Luultavasti demarien talousnerot laskevat näin. Siellähän niitä riittää…


      • Anonyymi00069
        Anonyymi00067 kirjoitti:

        Luultavasti demarien talousnerot laskevat näin. Siellähän niitä riittää…

        Kovin on hiljaista demarien johtamassa kylässä. Etsitäänkö viisasten kiveä tai setelitukkua tällä kertaa hieman pidempään, taitaa taskut olla jo tyhjät mistä pitäisi kaivaa. Vai onko puoluekokouksesta autoiltu kotia Räsäsen kyydissä vai jopa kuskina?


    • Anonyymi00068

      Se Suomen veronmaksajien kustantama neljän tuhannen miljoonan apupaketti Ranskalle ja Italialle (covid tuki) pitää jotenkin saada säästettyä.

    • Anonyymi00070

      Nuo yt:t olisi suoritettava myös taannehtivasti. Kaupunkiliitosneuvottelut pitäisi laittaa uusiksi ja valita kuhunkin tehtävään pätevimmät henkilöt. Ei voida suopeasti suhtautua noihin valintoihin. Pitäisi peruuttaa kaikki johtajavalinnat, jotka tuolloin tehtiin, ekana Heli Oreniuksen huikeapalkkkainen apulaiskaupunginjohtajan pesti. Siitä ei koitunut kuin isot kustannukset kaupungille.

    • Anonyymi00071

      Joutuko Tuonoska perääntymään? räkänauruhymiö perään. https://web28.aanekoski.fi/dynasty10/kokous/2026703-5-44198.PDF

      Ei ole elinvoimajohtajan viran lakkautusta listalla. Eikös tuon nyt indikoi sitä että kaupunginjohtaja kanalaumansa ja poliittisten tollojensa kanssa ei oikein handlaa proceduureja YT-neuvotteluissa? Kannattaisiko lukea sitä YT-lakia, ja uutta potkulakia ja kilauttaa lakimiehelle jos ei itse ymmärrä ennenkuin kovin alkaa säätämään? Voisi vaikka joltain tiedotuksen- ja sosiaalisen median asiantuntijalta myös kysyä kysymyksen, että jos teen näin niin miltä se näyttää...... ja räkänauruhymiö perään.

      • Anonyymi00072

        Sehän menee ihan oikein ettei siellä ole elinvoimajohtajan lakkauttamista että luottamusmiehet on puuttuneet asiaan ettei asioita niin ajeta.


      • Anonyymi00073

        Tiijätkös sinä lakiloista miten paljon.


    • Anonyymi00075

      kONGINGKANKAALLA JA SUMIAISISSA ON NIIN HUONOKÄYTÖKSISIÄ JA LIKAISIA LAPSIA ETTÄ NIITÄ PITÄISI HAKATA KEPILLÄ PUOLI TUNTIA PÄIVÄSSÄ, TÄMÄ RIITTÄÄ OPISKELUKSI.

      • Anonyymi00076

        Juokseeko hevonenkin sitä kovemmin,mitä kovemmin hakataan..


    • Anonyymi00081
    • Anonyymi00084

      Lautakunta toteaa ,että kunnossapitoinsinöörillä on täysi aihe ja velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin Sumiasten sataman turvallisuuden,siisteyden ja yleisen järjestyksen vuoksi.Kustannusvastuu on täysimääräisenä omistajan vastuulla.Omistan laiminlyöntiä ei pidä veronmaksajien rahoista maksaa.
      Kun siirtokehoitus on toimitettu oikein. Ajoneuvojen siirtämisestä annettu laki määrittelee laajasti hyvin erilaiset laitteet ,siinä vene rinnastetaan ajoneuvoon .
      Siirto-oikeus syntyy laiminlyönnistä ei tuolla oikaisuvaatimuksessa ole juridista perustettava mennä läpi.
      Laki 1508/2019 miten sitä sovelletaan käytännössä on ratkaiseva.

    • Anonyymi00085

      Alkaako Sumiainenkin olemaan kuin Suolahti että siisteyttä ja järjestystä estetään kaikin keinoin toteutumasta.Noilla valittajilla ei minkään tyylin älliä kunhan vaan saavat olla poikkiteloin sivistyneen ja viihtyisän asumisen edessä.

    • Anonyymi00086

      Näinhän se sdp ja vasemmisto toimii. Eka ostellaan kaikkea ja jaetaan rahaa, ja kun tajutaan että kassa on tyhjä, niin sitten vaan käsi toisen taskuun ja lopetetaan vieläpä kouluja ....

      Sdp ja vasemmisto on suomalaisten asialla

    • Anonyymi00087

      Nyt saa kosketon koski sitä takaisin mitä on ympärys kunnilta kerjännyt

    • Anonyymi00088

      suoliahti kierrä se kaukaa

      • Anonyymi00089

        Vaiha raasias


    • Anonyymi00090

      Pitäisi tehdä talouden tasapainotusta 1,5 milj.eurolla pysyvästi.Kaikki selvitykset ovat keskeneräisiä ja vielä jotain ponsia esitetty.Kaupunki ui niin syvällä velkasuossa ja puoli vuotta näperrellään jotain ponsia.
      Huomenna valtuustonkokous on farssi.

    • Anonyymi00099

      suljetaan kaikki koulut ja säästetään kunnolla

    • Anonyymi00104

      Tuomisen kommentti sisiksessä Kuuran sulkemisesta ja kaupungin osuudesta sopii kyllä moneen: ”Kaupungintalolla voidaan levitellä käsiä ja alkaa laskea verotulojen menetyksiä.” Tässähän olisi uusi ilmiö sloganin dynaaminen päivitys: ”Olemme ilmiö, levittelemme käsiä”

    • Anonyymi00105

      Putkeen menee, kaupunginjohtaja henkilökohtainen vendetta tulee maksamaan meille aivan helvetisti. Kiitos strategia-Matti! Voisit painua jo suolle.

    • Anonyymi00106

      Jokohan olisi aika ruveta etsimään muitakin kuin tehdastöitä.

      • Anonyymi00107

        Kyllähän se on vaan alamäkeä tästä eteenpäin


    • Anonyymi00108

      hietamalla on enää kuivunut koski

    • Anonyymi00109

      ja Mätä -Lohi

    • Anonyymi00110

      Oletteko huomanneet, että äänekoski rahoittaa kaikki ympäristö kunnat työllisyyspalvelujen osalta.
      Esim. Laukaa ja Viitasaari sekä Saarijärvi saavat palvelut ilmaiseksi, sillä äänekoski on vastuu kunta. Kulut on isommat kuin mitä kunnat maksavat.

    • Anonyymi00111

      Eihän niillä ole laskutaitoa missään.Lukekaa SSL Tuominen kirjoitti hyvin kun tuo Iso Ääni lava nyt rakennetaan alkuperäistä pienempänä ja on aivan kökkö kun ei ollut rahaa rakentaa alkuperäistä visuaalista Pesää , mutta keväällä Spotin purkamiseen löytyi heti 250 000 euroa ylimääräistä.Taas yksi kallis hiekkakenttä lisää.

      • Anonyymi00113

        Tekninen turaaja Audillaan ja tollojen rakennelautakunta. JAA JAA kaikkeen


    • Anonyymi00114

      Taitas olla jo hyvä pitää YT:t siellä ihan yläpäässä. Pieni viranhaltijoiden pöllyytyskierros, johtajat ja päälliköt tuolileikkiin ja 1/4 alkuun pihalle. Suuruudenhullut mitä täälläkin mainittu monessa ketjussa joutaisivat ensimmäisinä.

    • Anonyymi00115

      Paljonko maksoi tämä hehkutettu Suolahden uimahallin korjaus vai pysyikö budjetissa.
      Katsotaanpa hieman.
      Alkuperäinen urakkasumma oli. 3 568 154 €
      Toteutuneet urakat 4 356 099 €
      Alunperin budjetiksi arvioitiin, 4,5 miljoonaa euroa Mutta valtuusto nosti sitä 4,9 miljoonaa euroa.
      Remontin lopullinen hinta veroineen oli noin 5,9- 6 ,0 miljoonaa euroa
      ja veroton 4,726 009 €.
      Kaupunki saa takaisin ALV noin 1 205 000 €.

      Veroton hinta 4,73 miljoonaa euroa jää taseeseen.

      Nyt kaupunki hakee hätäapu rahaa eli harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta.

      Nyt jo ennuste on tälle vuodelle peräti 4,2 miljoonaa alijäämää ja vuodelle -27 alijäämää on 3,5 miljoonaa euroa.

      Kytkös uimahalliin
      Suolahden uimahalli itsessään ei ole haun kohteena, mutta sen kaltaiset miljoonainvestointi ,jotka kaupunki joutui maksamaan omasta pussistaan koska ministeriö ei myöntänyt liikuntapaikka-avustusta ,ovat syöneet kaupungin kassavaroja ja pahentaneet tätä alijäämää.
      Kaupunginjohtaja sanoi lehtihaastattelussa tukeneensa hanketta pitkäaikaisesti .

      • Anonyymi00116

        Päätöntä menoa. Strategisesti, ja dynaamisesti, nääs. Odottakaas kun aletaan kaivella Loukeen monttua vailla mitään takeita kuka sinne monttuun asettuu.


      • Anonyymi00117

        Uimahallin investointi ei ole alijäämän syy. 30 vuoden poistoajalla uimahallin investoinnin vuosikustannukset on 157 666 euroa vuodessa. Alijäämä tulee kyllä aivan muista tekijöistä.


    • Anonyymi00118

      Ei pidä paikkaans tuo väittämä.
      Talous heikkeni Suolahden uimahallin peruskorjaus heikensi kaupungin taloustilannetta merkittävästi
      ,koska se jouduttiin maksamaan ilman valtiontukia omasta rahasta ja säästöistä.
      Kiinteät poistot seuraavat 25 vuotta ovat noin 200-250 000 euroa vuodessa teki kaupunki mitä tahansa.
      Äänekoskella on väistökadon loukku.
      Kun väki vähenee kaupungista verotulot ja valtionosuudet pienentävät jatkuvasti .Nämä uimahallin kiinteät poistot on silti maksettava joka vuosi,jolloin se lohkaisee entistä suuremman osan kaupungin hupenevista tuloista.
      Tämä on juuri se rakenteellinen ongelma joka ajaa kaupungin taloutta miinukselle.
      Vaikka poistot ovat ”vain” laskennallisia kirjanpidon lukuja ,ne kertovat karua kieltä siitä, että kaupunki on investoinut enemmän kuin mihin nykyiset verotulot ja valtionosuudet riittävät.

      Vaikka uimahallin korjausta ei olisi toteutettu ei kaupungin talous olisi silti tasapainossa.
      Vaikka nämä uimahallin poistot jätettäisiin pois 200-250 000 € Äänekosken talous jäisi 3,2 milj€ alijäämäiseksi päivitetyn ennusteen mukaan jopa yli 4 miljoonaa euroa miinukselle.

      Kaupungin juoksevat kulut kuten palkat ja palveluiden ostot ovat yksinkertaisesti liian suuret.
      Työttömyyslukujen ja TE uudistuksesta johtuvat kulut ovat merkittävä osa tämä 2,4 miljoona euro on puhdasta käyttötalouden menoa ja sillä on kaksinkertainen negatiivinen vaikutus .
      Jo osavuosikatsauksesta 2026 näkyy ,että kunnallisverojen tuotot ovat jäämässä noin 0,4 miljoonaa euroa miinukselle alkuperäisestä 2026 talousarviosta.

      • Anonyymi00119

        Niin, syntyikö näissä YTeissä mitään säästöä vai oliko koko show vaan elinvoimajohtajan erottamista?


    • Anonyymi00120

      Kaiken voisi tehdä reilummin 🤔

      • Anonyymi00121

        Loputkin muuttaa hevonhelevettiin täältä jos verot nousee


    • Anonyymi00122

      Parakkisen Tapsa syyttää kaikista kaupungin tekemistä leikkauksista persuja, vaikka mellä on sdpvasemmisto enemistö hallitus

      • Anonyymi00123

        Ei siitä paljoa kannata pultteja ottaa, syyhän on demareiden pääasiassa että kaikki menee päin helevettiä täällä. Parkkiselle ei tämä ole avautunut vissiin, samanlaistahan se on kaikkialla persu sitä persu tätä, ja rasisti kun jotain sanoo.


    • Anonyymi00124

      Kun säätökohteita haetaan niin aina on ensimmäisenä listalla lapsiin ja vanhuksiin kohdistuvat palvelut. Varmaan kaupungintalolla lukuisia virkahenkilöitä, joiden työaikaa voisi supistaa 20-30% eikä se näkyisi missään muussa kuin säästönä palkkamenoissa. Esinntymislavat ja muut höpötykset vois suosiolla siirtää sivuun.

    • Anonyymi00125

      Eilen kaupunginhallitus ollut Suolahdessa pitämässä kokoustaan entisessä Opistossa jossa monta eri yrittäjää.Kuvia sieltä ja tarjoilusta esityslista päätettävissä olevista asioista on tyyliin ”hyvää päivää kirvesvartta”.Tästä veronmaksajat maksavat ja kohta korotetaan veroja jos ei valtiolta tule 2 miljoonaa köyhien apua, että saadaan purkaa vanhoja rakennuksia ja korjata mukulakivikatua.

      • Anonyymi00126

        No niinpä näkyi useampikin "älvänä" postaavan kuvia tarjoilusta, ja siellä on taas pikkurilli pystyssä ryystetty kahvetta ja lapettu ilmasta apetta naamaan. Kohta siis hieman selvitellään taas ja alijäämää olikin 5 miltsiä, sitten nylkytellään ja nyökytellään ja kaikki maksut nousee hups. Valtio näyttänee kakosta näille pässinpäille.


    • Anonyymi00127
    • Anonyymi00128
      UUSI

      Tekköö hyvää kyläkunnalle

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      31
      1192
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      963
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      614
      916
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      676
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe