Mikä on tietoisuuden "subjekti"?

Tarkennukseksi vielä esimerkkinä seuraava: jos olen tietoinen tietoisuudestani, niin onko tietoisuus tietoisuuden kokija, siis sekä subjekti että objekti? Mikä se on, joka tuntee kokevansa, tai itsensä kokijaksi..

Ja toinen esimerkki: jos kiinnitän huomioni ensin vaikkapa hengitykseeni, ja sitten ympäröivään ilmaan, kuka tekee tuon "siirron"? Kuka on tekijä, käskijä, tekojen osalta..

Buddha ei ollut järin kiinnostunut vastaamaan tämän kaltaisiin filosofiin / ontologisiin kysymyksiin koska ne eivät auta jättämään kärsimystä vaan voivat ohjata sen tyhjään spekulaatioon. Erilaiset enemmän tai vähemmän tietoiset teoriat näyttäisivät olevan opetuksen mukaan haitallisia.

Se mikä oikeasti vapauttaa on tuon hämmennyksen säästäminen ja suuntaaminen suoraan havainnointiin. Kieli on aika kömpelö tämän kaltaisissa asioissa kun se on rakentunut aika paljon arkisempien ilmiöiden tarkasteluun. Jos joku kertoisikin sinulle että mistä on kyse niin se olisi luultavasti hyvin epäintuitiivista sinulle ja samalla se olisi vain sanoja.

Täällä on Thanissaro Bhikkhun esitys Buddhan käsityksistä aiheesta. Ohessa myös kokoelma suttia aiheesta. Tuosta saa aika paljon mielikuvaa aiheesta ja samalla saitilla on puhetta myös aihetta liippaavista opetuksista kuten viidesta aggregaatista.

http://www.audiodharma.org/series/16/talk/1855/

Buddhalaisuudessa sen sijaan aihetta on sitten ruodittu aika paljon. Samoin anatta opetusta on länsimaalaisessa akateemisessa buddhalaisuuden tutkimuksessa ruodittu väsymiseen asti.

Analytical Buddhism niminen teos tarkastelee analyyttisen filosofian keinoin anatta opetusta. Mark Siderits on myös pyrkinyt systematisoimaan varhaisia opetuksia läntisen filosofian kielelle. Perinteisempää buddhalaisuuden akateemista tutkimusta edustavat teokset nimeltä Selfless persons, samoin teos nimeltä Self and non in early buddhism, mutta nuo ovat sitten oikeasti aika raskaslukuisia koska on suunnattu aika pienelle yleisölle ja ovat täynnä paalin kielisiä termejä. Samalla ne ovat myös hyvin jänniä lukukokemuksia.

En kauhesti esim mahayana filosofiaa tunne, siellä epäilemättä kirjahyllyittäin aiheesta kirjoitettu, mutta iso osa siitä taitaa olla länsimaalaiselle maallikolle suurinpiirtein mahdotonta luettavaa. Ne voivat olla silti myös hyvin mielenkiintoisia ja antoisia.

Tämä kaverin jutuista voisit löytää jotain ideaa kysymykseesi:

http://www.youtube.com/user/empty0grace?feature=watch#p/u/20/X9XEJzy9Vq0

Niin ja hyvä joulua :)

Kiitos kommenteista, linkeistä ja vinkeistä!

Juu kaikkein mieluiten pitäytyisin kyllä havainnoinnissa - joskin kun on jossain määrin noihin mielen käsitteisiin tutustunut, ja "kysymyksenasetteluita"kin kuullut, niin niiden pohtiminen aiheuttaa tunteen kuin olisi eläin, joka jahtaisi omaa häntääsä: ei vaan ihan yllä :)
Ja sitten jää mietityttämään.

Mutta uskon (kai :), että noiden pohtimisten tarkoitus on enemmän tai vähemmän "tunnustella", ennemminkin kun löytää yksiselitteinen vastaus. Olen täsmälleen sitä mieltä minäkin, että kieli on monesti kuin 'vankila' -> se rajoittaa ja vangitsee, ja harvoin tavoittaa itse asian. Tai no: on nimensämukaisesti vain label, ja käsite.

Ehkä 'minä' on vain tunne (minuudesta, koko sekamelskasta juuri tässä hetkessä:), ei sen enempää (eli puhdas label), joskin vielä jää mietityttämään, mikä tahtoa ja aikomuksia 'ohjaa' (jos mikään :) Miksi teen näin enkä noin. Koska kaikki on kytköksissä kaikkeen (vrt. kuten vaikka ilma- ja merivirrat), kaikki on tavalla tai toisella vain "reagointia", mutta minusta ihminen on siitä poikkeuksellinen, että hän voi päättää, miten reagoi.. (intention)

Katsoin tuon viimeisen linkin kaverin puheen - pitänee kuunnella muutama muukin :) Hyvä on kuulla jonkun toisen kääntelevän aihetta ja sanovan jo kuultuja asioita hieman toisin.

Joulu taisi mennä jo, mutta hyvää joulunjälkeistä oloa :)

Itselle on ollut suuria vaikeuksia ymmärtää miten radikaalia asiaa buddha koitti ehdottaa. Turhien kysymyksien sivuun laittamista ja menemistä paikkaan, jossa ei enää tuoteta vahinkoa kellekään. Ympärillä olevat muut oppineet tutkivat perinteisiä kysymyksiä kuten juuri tuo "kuka minä olen", "mikä minä olen", "mikä on maailma" Buddha kehoitti laittamaan nämä sivuun. Noissa kysymyksissä on sellaista intellektuaalista viehätystä, mutta ihminen etsii niiden kautta vain mielihyvää, tunnetta. Ohittaa tämä kaikki ja muuttaa tietoisuutensa ja syydämensä. Jos löytää ultimaattisen onnen niin ketä ihan oikeasti siinä vaiheessa kiinnostaa että kuka sen löytää tai mikä sen olemus on?

Sen verran buddhakin neuvoo että mikään kokemuksen kentässä ei ole sinä, et voi löytää sitä. Voit postuloida teorioita (ditthi), mutta sillon uskot sanoihin ja teorioihin etkä siihen minkä koet. Ihminen silti tuottaa minuuttaan tietämättömyyttään, tämän voi saattaa loppuun. Normaalillakin ihmisellä minuuden kokemus vaihtelee pitkin päivää. Sitä tarkkailemalla alkaa ymmärtää miten rakenteeton minuuden kokemus viimekädessä on.

Suosittelen Thanisaron Anatta luentoja. Kaveri tietää mistä puhuu.

http://www.audiodharma.org/teacher/16/

Kuuntelin ensimmäisen noista anatta-luennoista, ja minusta on selkeästi sanottu se, että tunne minuudesta on motivoija, motivaattori (matkalla johonkin suuntaan). Ilman sitä ei ehkä olisi tavoittelua (paremmasta).

Minuus on strategia löytää jotain (kuten luennossaan hän mainitsee), ja unohtuu sitten kun sitä ei enää tarvita.

Kiitos vielä audiodharma-linkistä. Käännyin aluksi pois runsaudenpulan kohdatessa (kaikkea on kaikkialla (netissä) niin paljon, että väsytti ajatus alkaa suodattaa; tuollakin saitilla on kuunneltavaa tosi paljon), mutta toisen kerran jälkeen jäinkin sinne, ja nyt olen kuunnellut jo hyvän matkaa toistakymmentä. Kiitos siis, että tuuppasit linkin vielä toistamiseen ;)

Tämä ihminen puhuu niin selkeästi (ja mitään julistamatta), ja antaa hyvän pohjan jatkaa omia miettimisiä. Ja teksti on niin tiivistä, että välillä pitää laittaa pause päälle - että omat ajatukset ehtii jäsentää mukana! :)

Omassa elämässäni tuo Gil Fronsdal ollut tärkeä. Vaikka kaverin tyyli on aika maltillinen ja maanläheinen niin sen takana on kuitenkin vuosikymmenien kokemus sekä alkuperäisten lähteiden tuntemus.

Thanissaro on taas aika radikaali kaveri joka ei pehmittele samalla tavalla sanomisiaan sopivaksi keskiluokan jenkeille vaan muotilee suoraan parhaan ymmärryksensä suoraan vaikka se voikin olla ristiriidassa vallitsevien arvojen ja käsityksien kanssa. Hän on ollut viisitoista vuotta thaimaan metsätraditiossa meditaatiomunkkina, jona aikana hänellä on suora kokemus asioihin joka monilla skolaarisemmin suuntautuneilla varhaisten tekstien tuntijoilta puuttuu. Thanissaro kuitenkin hallitsee nämä tekstit, sekä länsimaalaisen aatehistorian että sen tavat työskennellä. Thaimaan metsätraditio on radikaali yritys palata noiden tekstien mukaiseen harjoitukseen ja elämäntapaan pois theravadan omistakin kanonisista tulkinnoista. Vaikeita asioitahan noissa luennoissa käsitellään eikä niitä voi edes kovin nopeasti omaksua, mutta jos samoihin asioihin palaa kerta toisensa jälkeen niin ne alkavat hahmottua.

Itsellä ainakin Buddhadhamma tehnyt eniten mieltä kun olen tutustunut noihin varhaisimpiin lähteisiin perustuviin käsityksiin.

Tämä kaveri on vähän toista maata eli lähinnä näissä on aika paljon taipumusta länsimaalaistaa, tieteellistää ja sekularisoida Buddhan oppia, mutta minusta tuo luentosarja varhaisesta buddhalaisuudesta (buddhism before theravada) oli vallan mainio. Tuo mitä hän kertoo on ymmärtääkseni suurinpiirtein se mikä on nykytutkimuksen käsitys aiheesta ja samoihin juttuihin tutustunut "ihan oikeissa" akateemisissa lähteissä. Peacock on sekä pitkän linjan harjoittaja että "ihan oikea" alan tutkija ja opettaja akateemisissa piireissä.

http://www.audiodharma.org/teacher/207/

buddhan opetuksen mukaan mielen subjekti on harhaa ja kaiken kärsimyksen pohjimmainen syy on takertuminen tuohon harhaan.

Kiitos taas linkistä. Jäinpä korvistani kiinni tuohon "Buddhism before theravada" sarjaan (kuuntelin kaikki) - ja olen vakaasti sitä mieltä, että tämäntapainen opetus saisi olla osa peruskoulun oppimäärää. Yksi viikko yhdeksän vuoden peruskoulusta, olisiko liikaa? :) Siis tiedoksi, ja työkaluksi jokaiselle. (peacockhan ei tosiaan puhu buddhalaisuudesta, vaan siitä miten miellämme maailman ja miten mieli toimii).

Voi vaan ajatella, miten erilainen _pohja_ ihmisillä olisi mieltää asioita, maailmaa ja itseään, kun kaikki ei tuntuisikaan niin sekavalta (lue: tajuaisi, mistä on kysymys, ja tajuaisi, miksi kaikki vain vaikuttaa niin sekavalta).

On hienoa, että on näitä ihmisiä, jotka osaavat asiansa, ja vieläpä sanovat sen selkeästi. Ja hienoa, että kuunneltavaa on saatavilla. Itse "pidän" suoraan sanovista ihmisitä - on asia mikä vain. Länsimainen yhteiskunta kaipaa arvoravistelua.

Matka jatkuu...

Jalon kahdeksanosaisen polun ensimmäinen askelma on "oikea näkemys". Se on juuri tuota teoriaa siitä miten Buddhan ja myöhemmin buddhalaisuuden mukaan on mielekästä katsoa maailmaa, jotta voisi ylittää kärsimyksen virran. Sen omaksuminen ei tarkoita viisauden saavuttamista, mikä tapahtuu ainoastaan suoran kokemuksen kautta, vaan harjoitusohjelman ja kehikon kokeilua jonka kautta on mahdollista päästä sen ultimaattisen viisauden äärelle. Tämä gnosis vapauttaa ihmisen. Käsitykset ovat käsityksiä, mutta niitä kannattaa käyttää taitavasti koska niit ei voi niin vain tiputtaa poiskaan.

Tässä mielessä vastakkainasettelu "teorian" ja "käytännön" välillä on aika turhaa. Meillä on kaikilla jonkinlainen teoria siitä miten maailma toimii, olimme tästä teoriasta sitten tietoisia tai emme ja tämä teoria vaikuttaa suoraan toimintaamme. Mielekästä on tarkastella että millainen tuo teoria on ja onko se kenties kärsimyksen ylittämiseen pyrkivän harjoituksen tiellä. Joillakin läntisen zenin edustajilla se voi olla ajatus siitä että kunhan vaan on tarpeeksi hetkessä niin buddhan opetuksen hedelmät tipahtavat syliin. Sekin on yksi teoria muiden joukossa.

Buddhalaisuudessa on myös ihan oikeasti esoteerisia teorioita jotka tuntuvat kovin epäkäytännöllisiltä, mutta eipä juuri itse Buddhan opeissa, mutta toisaalta niissä ei ole sitä anti-intellektuaalia asenntta mitä monissa zen -teksteissä.

Tuo Munkki ja filosofi oli itselle aikoinaan hieno kokemus.

Buddhan mukaan todellisuuden todellinen luonne on tyhjyys ja ei-kukaan kuvittelee olevansa.