Punajuuriallergia

kauan epätietoinen

Mikä punajuuressa allergisoi.
Onko muissa juureksissa tai hedelmissä samaa ainesosaa.
Tulen kokonaan punaiseksi jos syön vähänkin punajuurta.
Laitoin hammastikulla punajuuren lientä ihoni läpi.
Hetken päästä siinä oli punainen paukama.
Allergiasairaalasta sanottiin että sen on sitten allergiaa.
Siellä punajuuri allergiaa ei voi testata.
Mikä muu voi olla ristiallergiaa aiheuttava.
Kiiwi ei myöskään sovi.Turpoo suu.

4

1572

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos oireen aiheuttaa raaka tai keitetty punajuuri, allergeeni on jokin valkuainen. Itse en ole sellaista koskaan nähnyt eikä lääketieteelliset lehdetkään tunne sellaista. Koskaan ei kuitenkaan pidä sanoa ei koskaan, joten mahdollista allergia kuitenkin lienee. Jos kysessä on etikkapunajuuri, oireen aiheuttaja on todennäköisesti etikka. Etikka-allergiset ovat tavallisesti allegisia myös etanolille, alkoholille

    • kauan epätietoinen

      Kiitos tiedosta.
      Testaampa asian.
      Alampa kokeilemaan sekä valkuaisen, että etikan.
      Etikkaa en käytä itse ruoan laitossa,mutta nytpä kokeilen.
      Alkoholista en ole varma, kun harvoin maistan, mutta muistaakseni punaviini aiheuttaa ihon punaisuutta myöskin. En siitä muutenkaan tykkää, siis alkoholista.
      Kokeilempa asian ja kirjoitan tänne kokemuksestani.
      Niin,- saan sekä raa-asta , että keitetystä punajuuresta saman allergisen reagtion.
      Vastauksenne auttaa minua,- koska allergiasairaalasta en saanut näin tyhjentävää vastausta.Arvelin kuitenkin , että ristiallergiat saattavat olla mahdollisia.

    • kauan epätietoinen

      Testasin etikan.
      En usko olevani sille allerginen.
      Voisinko olla valkuaiselle allerginen, koska aina kun laitan kahviin laktoosotonta maitoa, niin alkaa nenä vuotamaan. Olen laktoosi intorelantti, mutta en usko että laktoositon sitä muuten tekee.
      Olisiko tämä yhteydessä punajuuriallergiaan ?

      • Maidossa ja punajuuressa ei ole yhteisiä allergeeneja. Punajuuriallergiaan saattaa liittyä allergia muita juureksia (retiisi, nauris, lanttu) kohtaan. Punajuuren sukulainen on myös qinoa, jonka siemeniä on kaupassa riisin tapaan käytettäväksi erilaisten ruokien lisukkeena.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      67
      7571
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2989
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1679
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      122
      1512
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1461
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1192
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe