Kirkko, Kyriake
Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat,
Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko.
1. Moos. 7:1
Herra sanoi Nooalle: "Mene perheinesi arkkiin, sillä minä olen havainnut sinut ainoaksi vanhurskaaksi tämän sukupolven joukossa.
1. Piet.3
"veden kantamana", ei veteen upottamalla
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat,
Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko.
1. Moos. 7:1
Herra sanoi Nooalle: "Mene perheinesi arkkiin, sillä minä olen havainnut sinut ainoaksi vanhurskaaksi tämän sukupolven joukossa.
1. Piet.3
"veden kantamana", ei veteen upottamalla
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Vastaukset 93
Vanhimmat
Varhaisia kasteen esikuvia mainitaan vanhempien uskon ja Jumalan suojeluksen varaan jätetty Mooseslapsi kaisla-arkussa Niilin virran veden kantamana pelastukseen.
Justiinsa, löytyikö vielä jotain baskerimiehen keksimiä kasteen pönkiä, pinnistelkää.
Hellarivaari kitisee taas tuskaansa
Niin sillä on tapana tehdä
Ja luterilainen humpuuki jatkuu @
Kastaminen ei muuta sydäntä, samanlaisena isiltä perittynä kivisydämenä pysyy vaikka kastetaan joka päivä kahdesti.
Vain syntejään kauhistuvat ja Herran nimeä avuksi huutajat Pyhä Henki uudestisynnyttää ei mikään vesitipottelu.
Töihinkin olusi hyvä mennä.
Kastaminen tekee ihmisestä Kristuksen oman.
Pyhä henki ja vesi toimivat yhdessä eikä Jeesus niitä erota noin
Ei kaste sitä tee. Uudestisyntyminen joka tapahtuu Jeesuksen Kristuksen uskossa on aina ihmisen vapaaehtoinen tahto elää Jeesuksen yhteydessä. Uudestisyntyminen on aina Jumalan teko, kukaan ihminen ei uudestisynny toisten tekemillä "sakramenteilla".
Nimneomaan kasteemn kautta Jeesus sen tekee
Eiköhän se ollut arkki joka ne pelasti sisälle menneet siltä vedeltä !
Vettä vastaan se arkki tehtiin olis luullut kalastajan ymmärtävän että ilman venettä jää kalastamisen rannalta heittelyksi !
Ja yhä vain kannetaan säkillä valoa !
Miksi ei ymmärrys lisäänny!?
Arkki pelasti ja vesi erotti heidät maailmasta
Samoin kaste erottaa Kristukselle. Vesi pelastaa kasteena
Miksei Raamatun ilmoitus kelpaa?
Vesi hukutti syntisen maailman. Vain arkissa olevat pelastuivat.
Meilä on vain ainut tie Jeesus Kristus. Mikään sakramentti ei pelasta, vaan kääntymälmä entisestä elämästä Jeesuksen yhteydessä elämiseen, eläminen Jeesuksessa, etsien Jumalan tahtoa.
Rakasta Jeesusta ja huuda sydämessäsi Jumalaa avuksi.
Jumalattoman kastaminen ei muuta ketään uskovaksi, tuon nyt sanoo päiväkotilaisen järkikin!
Raamatun oppi ja luterilainen oppi ovat kaksi eri asiaa, ei mitään yhteistä.
Suomalaisia on kastettu ripitetty ja sakramentit 500 vuotta, missä tulokset ?
Kristus on ainoa tie ja hänen yhteyteensä meidät kastetaan. siksi kaste pelastaa
Ei teekään kaste tekee Kristuksen omaksi, kuten Raamattu todistaa
Raamatun oppi on luterilainen oppi ja uudestikastajien oppi on sitten omansa, Amerikassa keksitty 1900-luvulla
Kyllä, tuohon ei vinkuvat ukastajat usko
Kasteesta käytetään nimistystä uudestisyntymisen peso ja uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä, minkä Jumala tekee perisynnissä hengellisesti kuolleelle sielulle. Sinä päivänä, jona te siitä syötte, te kuolette.
Jenkkilahkot, kuten Mormonit,Hellarit,Jehovat, Advarit opettaa harhaoppeja, ne kieltää koko perisynnin olemassaolon ja sen, että kaste tai ehtoollinen liittyisi mitenkään ihmisen syntiongelmaan. Niihin oppeihin ei pidä sotkeentua, eikä antaa sitoa itseään lahkoihin.
Näin on ja vaari märisee tuota vastaan
Ei lasta pestä ennenkuni hän on syntynyt, eikä ihmistä kasteta ennen uudestisuntymistä.
Lapsi pestään vasta syntymisen jälkeen.
Peseminen ei ketään synnytä.
Ainoa Raamatullinen, kristillinen, kaste on upotuskaste. Upottamalla koko ihmien veden alle, kuvaa ihmisen ratkaisua jättää entien Jumalasta erossa oleva kuolleeksi ja alkaa elämään Jumalan armossa Jumalaan turvautuen. Näin ihminen kasvaa ymärtämään toisia ihmisiä ja syntyy myös syvempi kaiken ylittävä lähimäisen rakkaus.
Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä.
"Peseminen ei ketään synnytä"'
Raamattu opettaa juuri päinvastoin: uudestisyntyminen tapahtuu pesemällä
Upotuksesta Raamattu ei puhu mitään.
Raamatulle vieras opetus että upotus kuvaa ihmisen ratkaisua
Käännyttämällä tehdään lahkolaisia.
Gal.5:20...eriseurat, lahkot, eivät peri Jumalan valtakuntaa. Anabaptistinen uudestikaste lahkolaiseksi on paha hengellinen synti ja laittomuuden teko.
Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'
Tuon esikuvan mukaisesti PUTININ PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että hän siinä luopui saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki hänen kanssaan hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
😊 😊 😊 😊 😊
Putinfanien kannattaisi muuttaa sinne valtioon.
noita taitaa olla sitä
Nooan aikainen kaste on kyllä aika huono, jos vain yksi perhekunta pelastuu ja kastetaan. Muut se vesi hukuttaa.
Kaste vesi hukutti tämän pahan maailman kakki maailman himoissa elävät ihmiset. Mutta pelasti ne, jotka olivat meneet arkiin. Jumala sulki arkin luukun ja sen jälkeen kukaan ei enä pässyt arkkiin sisälle.
Kasteessa ihmnen itse ilmoittaa vapaaehtoisen valintansa alkavansa elämään Jumalan armossa pyhittyvää elämää.
Jeesuksen Kristuksen nimessä eläville uudestisyntyneille uskoville henkilöille Jumala näyttää tien Kristuksen yhteydessä.
Charles Fox Parham was the father of Modern Pentecostalism.
Amerikkalainen paha eksytys ja heresia, mikä tuotiin Suomeen 1920-luvulla.
Norjalainen Gerhard Olsen-Smidt perusti ens.hell.srk. Helsinkiin v. 1920 ja nelisenkymmentä muuta srk.pitkin maata, aina Haapavedelle asti, missä kävi ahkerasti.
Parham ja Olsen oli maallikoita, jotka tuli kuuluisaksi ihan muista asioista kuin Raamatun tuntemuksestaan.
Missä olet saanut raamatun tuntemuksen, rippikoulussa tietenkin, papilta joka ei tajunnut mitään uudestisyntymisedtä, vaan joka paukutti katkismusta ja palkan takia fraaseja mieliinne !
Kukaan Pyhän Hengen synnyttämä ei voi olla pappina luterilaisessa systeemissä, se on mahdotonta itsepetosta vaikka palkka olisi kymmenkertainen !
Hollolan pappi on paljon tuoreempi tapaus, kerro siitä välillä.
Kyllä Raamatun tuntemusta saa ihan kun ite lukee, ei tarvi mitään uudestikastajia jotka ei usko Raamattuun tai edes ummärrä uudestisyntymisestä
Moni Pyhän Hengen synnyttämä on pappi luterilaisessa seurakunnassa, mikä tottakai ärsyttää uudestikastajia
Jumalan sana pysyy.
1. Piet.3
"veden kantamana", ei veteen upottamalla
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Kuules uskomme että osaat kopioida tuota Pietaria, mutta ette ymmärrä siitä mitään !
Pietari selitti asioitaan ihmisille joilla oli käsitys mistä puhutaan, ei hän puhu uskomattomille mitään rituaalitemppurataa !
Pietari ei ollut luterilainen aivopesty kymmenessä sukupolvessa !
Pietari sai kokeilla miten vesi kantaa, kun hätähousuna ryntää jeesusta vastaan vaikka Hän oli tulossa veneelle !
Yhden jakeen oppi ei kannata sen enempää.
Mutta Pietari tarkoitti mitä sanoi, eikö kelpaa?
Pietari ei ollut aivopesty ukastata kun sanoi kasteen pelastavan
Apostolin käyttämä vesikaste; upottamalla veteen, on sisäisen muutoksen vahvistus ja kuva uudesta elämästä. Vesikaste ei uudesti synnytä eikä anna Pyhää Henkeä eikä osuutta ensimmäiseen ylösnousemukseen. Vesikasteessa kuvainnollisesti vanha elämä ja synnin orjuus haudataan ja jätetään taakse. Kasteen haudan kautta astutaan uskon kautta ja kuuliaisuudessa Jumalan lupauksiin.
Jeesuksen seurakunnan pitää ehdottomasti palata apostolien esimerkeillään näyttämään kasteentapaan ja kastaa Jeesuksen nimessä.
Helluntaiseurakunnilla on viimeiset hetket perata opistaan pois katolilais-luterilaisen porton hapatus!
Pietari todisti helluntaipäivän puheessaan: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Käskikö Pietari ottaa kasteen kolmiyhteisen jumalan, isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen vai Jeesuksen Kristuksen nimeen?
Entä kehottiko Pietari hakemaan vauvat kasteella? Vai sanoiko Pietari: ottakoon kukin teistä kasteen?
Käskikö Pietari kastaa uskoviksi, vai sanoiko Pietari: tehkää parannus?
Jer. 26:
13. Kääntykää vääriltä teiltänne, hylätkää pahat tekonne ja kuulkaa Herraa, Jumalaanne! Silloin Herra muuttaa mielensä ja säästää teidät onnettomuudelta, jolla hän teitä uhkaa.
Matt21:12-15.
Luterilaiset ns. kastavat Kristukseen. Mutta Kristukseen kastaminen ja veden valuttamalla päälakeen on turhaa ja arvotonta. Paavali todistaa Egyptistä lähteneistä Israelin heimoissa: "Saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä." Kaste ei auttanut saavuttamaan luvattua maata, vaan lähes kaikki kasteen Moosekseen saaneet kuolivat erämaassa.
Egyptistä lähteneistä 600 000 jalkamiehestä ainoastaan Joosua Nuunin poika sekä Kaaleb Jefunnen poika pääsivät Jordanin yli perintömaahansa. "Herra oli heille sanonut, että heidän oli kuoltava erämaassa. Eikä heistä jäänyt ketään, paitsi Kaaleb, Jefunnen poika, ja Joosua, Nuunin poika,
sillä nämä ovat uskollisesti seuranneet Herraa". Mutta koska minun palvelijassani Kaalebissa on toinen henki, niin että hän on minua uskollisesti seurannut, niin hänet minä vien siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat sen omakseen.
Mikään kaste tai sen väärennös, otsan kastelu, ei anna taivasosuutta, vaan niin kuin Kaaleb seurasi uskollisesti Herraa, niin vain ne, jotka uskollisesti seuraavat Jeesusta, näkevät Taivaan valtakunnan.
Myös uudestikastajat kastavat Kristukseen kuten Raamatussa tehtiin
ïkävä jos harmittaa
Hes. 18:
30. Minä tuomitsen teistä itse kunkin sen mukaan, mitä hän on tehnyt. Näin sanoo Herra Jumala.
"Kääntykää, luopukaa synneistänne, ettei syyllisyys olisi uhkana yllänne!
Missä vauvakasteen tulokset ?
Kertokaa luterilaiset missä on kirkkonsa tulokset ?
Niitä ei ole, ei minkäänlaista tulosta löydy , missä on jeesuksen seuraajat ja muuttuneet ihmiset ?
Taas on pedofiilivanhus kitisemässä vauvoista
Monestiko noille lastenraiskaajille pitää sanoa ettei mitään vauvakastetta ole olemassa
Miksi Suomessa on vähemmän Jeesuksen seuraajia kun uudestikastajat ovat lisääntyneet, kerro toki asioiden yhteys!!
ei kuulu vaarin ininää, hyvä niin
Jumala ei asettanut luonnollista ja katoaa vettä rinnalleen pelastajaksi. Pilkkaat elävää Jumalaa asettamalla veden ja vesikasteen pelastajaksi! Kaste vedessä on uskon apu ja sisäisen muutoksen vahvistus, niin kuin Pietari kirjoitti: pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä,
Sana kumoaa harhaoppisi:
Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.
Ns. kastekäsky ei antanut vedelle Jumalan asemaa! Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.
Ei rinnalle vaan kaste liittää Kristuksen työhön, vesi pelastaa siis Kristuksen kautta, ei vetenä
oikein sanot hyvä niin
Kyllä, Kristukseen kastettu ja Häneen uskova on kristitty, Jeesuksen seruaaja
Tämä asia tuntuu ärsyttävän uudestikastajia
kun katsoo tätäkin keskuystelua niin huomaa hellarivaarin vihaavan sekä uskovia että luterilaisuutta ylipäätään. Hän väkesyy kaikkien muiden paitsi helluntailaisten uskoa mikä kertoo paljon sen liikkeen lahkolaisesta ajattelusta
Lahkolaisten epäraamatullisissa uudestikasteissa ihmiseen pumpataan vierasta henkeä.
Se voi heittää ihmisen nurin lattialle maahann ja suusta voi tulla epämääräistä molotusta, jossa ei ole mitään järkeä.
1. Kor. 14:9
Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.
kyllä ja vanhus on siitä hyvä esimerkki
Ihmistä ei voi millään kasteella liittää Kristukseen, Kristukseen kastaminen on uskovaksi kastamista. Alkuseurakunta kastoi ainoastaan Jeesuksen nimeen. Pietari, joka tunsi Jeesuksen opetukset, totesi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Uskovaksi kastaminen, se on Kristukseen kastaminen, alkoi Jerusalemin vanhinten kuoltua.
Näin Jeesus opettaa: Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen... "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Siis Jeesus on ainoa ovi Jumalan valtakuntaan. Sen sijaan luterilaisuudessa, sen virallisen opin mukaan, ennen Jeesusta on heidän oma, kirkon pystyttämä ovi, ns. kaste. Tie Taivasten valtakuntaan käy luterilaisuudessa vain ja ainoastaan tämän kirkon pystyttämän oven kautta: Taivasten valtakuntaan astutaan kasteen sakramentin kautta, Etkö tunne kirkkosi oppia?
Jeesus itse jatkaa ja opettaa: Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
Jos ei käy sisälle yhdestä ja ainoasta ovesta, Jeesuksen kautta, vaan nousee muualta lammastarhaan on varas ja ryöväri, näin Jeesus opettaa.
Kastevesi ei ole Jeesus, näin ollen kasteen kautta Taivasten valtakuntaan astuneet ovat varkaita ja ryöväreitä.
Kyllä voi, meidät kastetaan Kristuksen kuolemaan
Kaste yhdistää Jeesukseen joka pelastaa
Raamatussa ei ole kastemaljaa, eikä kummeja, eikä kummien uskoa, eikä Raamatussa ole vanhempien suostumusta kasteelle, eikä Sana ilmoita kolmen vesitilkan kastetta, eikä Raamatussa ylipäätään oli kolmen vesitipan pirskotusta. Sana ei ilmoita toisen uskolla uskoon tuloa ja toisten teoilla astumista Jumalan valtakuntaan.
Sana ei myöskään ilmoita kasteen kautta saatavaa uskoa ja kasteessa saatavaa Pyhää Henkeä. Raamatussa ei ole kehotusta muuttaa viini synnit anteeksiantavaksi ihmisen vereksi ja leipä ihmisen ruumiiksi.
Sana ei ilmoita seurakuntaa, jossa maailman ihmiset ja pyhät olisivat yhdessä ja jakaisivat keskenään Herran aterian. Sana ei ilmoita laisinkaan Katekismuksen antamia selityksiä kymmenestä käskystä. Sana ei tuo valoon kolmen jumalan oppia, kolminaisuutta. Sanassa ei ole ns. uuden liiton kymmenyksiä tai kirkollisveroa.
Eikä Raamattu kutsu uskovia syntisiksi.
Mutta Raamatussa on kaste joka pelastaa
Mitään kolmen jumalan oppia ei ole olemassa joten uudestikastajalässyttäjä puhuu omiaan.
Ainakin Paavali piti itseään syntisenä ja uskovana
Miksi Helluntaikirkko sallii ehtoollisen evankeeliselle protestantille ?
Eikö se ole ristiriidassa helluntaiopin kanssa?
Juu ja aamukaste. Se liittää meidät luonnon yhteyteen, kun märkä heihikko kastelee housut.
Pentii 2. Raikas aamupissa housuissa, kun et ehtinytkään vessaan. Yhdistää kaikki varhaisdementikot yhdeksi sekavaksi seurakunnaksi.
Venekaste, kun vene on melkein rannassa ja sinun piti hypätä rantaan ensimmäisenä.
Anabaptismi on pahasta.
Kristittyjen kastaminen uudestaan lahkokasteella on paha hengellinen synti ja laittomuuden teko.
Joissain lahkoissa uusi tulokas ennen lahkokastetta voidaan laittaa lukemaan kirous lapsena saadusta kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
Raamatussa EI OLE mitään tämänkaltaista kastetta, ei ole vaikka koko elämäsi ja täältä ikuiseen ja takaisin väittelisit: Ennen kastetta pappi kysyy vanhemmilta, haluavatko he, että lapsi kastetaan kristilliseen uskoon. Pappi voi myös sopia vanhempien kanssa, että kysymyksen sijaan pappi toteaa asian. Vanhemmilta ja kummeilta kysytään myös, haluavatko he huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta.
Tämän jälkeen pappi tekee ristinmerkin lapsen otsaan ja kaikki läsnä olevat rukoilevat yhdessä lapsen puolesta.
Rukouksen jälkeen seuraa raamatunlukua ja papin puhe. Puheessa voivat olla mukana ne asiat, joista vanhemmat ja pappi ovat ennen ristiäisiä keskustelleet.
Varsinainen kastetoimitus tapahtuu kastemaljan äärellä. Vesi kaadetaan kastemaljaan ennen toimituksen alkua tai juuri ennen kastamista. Kastaminen alkaa Raamatun lukemisella ja uskontunnustuksella.
Kasteessa pappi kastelee lapsen pään kolme kertaa vedellä, sanoo lapsen nimen sekä sanat: "Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Tämän jälkeen lapsi siunataan niin, että pappi sekä vanhemmat ja kummit asettavat kätensä lapsen pään päälle.
Kasteen jälkeen voidaan sytyttää kastekynttilä. Lopuksi rukoillaan vielä yhdessä ja lauletaan yleensä virsi.
Et löydä Jumalan ilmoituksesta luterilaisen kirkon kastekaavaa, etkä kastemaljaa, et kolme kertaa pään valelua, et kummeja, et vanhempien suostumusta kasteeseen.
ET KOSKAAN PYSTY TODISTAMAAN LUTERILAISEN KIRKKOSI HARHAA KASTEESTA SANAN MUKAISEKSI, ET IKINÄ!
Juuri tuo kaste Raamatussa on
Et pysty todistamaan uudestikastajien harhaista symbolikastetta Raamatusta!
sellaista ei olekaan
sellaista ei olekaan
sellaista ei olekaan
Kasteessa ei soviteta syntejä, eikä pestä ihmistä puhtaaksi lihan saastasta. Vaikka kuinka tarkkaa kastekaavaa noudattaen ja loitsuja lausuen pappi valuttaisi vettä otsaan, niin synnit eivät pyyhkiydy pois!
Vaikka pesisit itsesi saippualla ja käyttäisit paljon lipeätä, saastaiseksi jää sittenkin sinun syntisi minun edessäni, sanoo Herra, Herra.
Kaste vedessä on kuva uudesti syntymästä. Raamatusta löytyy kuvia, mutta symbolit kuuluvat pakanuuteen. Näin ollen veden määrällä on merkitys.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jeesus on Jumalan kuva,. Israelilaisten lähtö Egyptin orjuudesta on kuva ja varjo. Punainen Meri on kasteen hauta, jonne jäi Egyptin orjuus.
Kasteessa ei soviteta mitään vaan kasteessa päästään syntien sovituksesta osalliseksi eli synnit pestään pois
Jeesus sovitti synit ristillä
Sitäkään tuo jankkaava uudestikastajalässyttäjä ei ymmärrä
Kaste ei ole uudesti syntymän peso, vaan uudesti syntymä on peso. Pietari kirjoitti vesikasteesta: kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä,
Samoin Jesaja puhui profetiassaan: Vaikka pesisit itsesi saippualla ja käyttäisit paljon lipeätä, saastaiseksi jää sittenkin sinun syntisi minun edessäni, sanoo Herra, Herra.
Siis luonnollinen vesi, kaste ei pese pois syntejä.
Paavali kirjoitti: Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
Kuka näkee ja missä kohtaa lainatussa Sanan kohdassa sanan 'kaste' tai 'kaste vedessä'?
Luterilaiset eivät kestä Sanan valoa!
Luterilainen jauhaa:'kasteessa ihminen pelastuu (tulee taivaskelpoiseksi) ja saa Pyhän Hengen. Sen jälkeen luerilainen kopioi Raamatusta Sanan: ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä". Toisin sanoen lainaat Raamatusta kohdan, joka kumoaa luterilaisen väitteen 'kasteessa' saadaan Pyhä Henki ja tullaan taivaan perillisiksi.
Pyhä Henki ei asu maailman ihmisissä eikä yksikään uskosta osaton ja saastainen maailman ihminen voi ottaa vastaan Pyhää Henkeä.
Aivan kuin luterilainen kopioi, kasteessa ei luovuta saastaisesta elämästä, eikä yksikään saastainen ei pääse Taivaaseen eikä peri ikuista elämään. Kelvatakseen Jumalalle, ihmisen täytyy tehdä parannus eli luopua saastaisesta elämästä.
Helluntailaisuus on Amerikasta tännne 100 v. sitten tuotu paha eksytys ja heresia, mihin ei pidä sotkeentua.
Helluntailaisuudesta irtaantumaan onnistunut mies on perustanut Uskontojen Uhrien auttavan palvelun. Sinne kannattaa ottaa yhteyttä.
Sekö auttoi sinua?
Eikö se perkele poistunutkaan otsan kastelulla?
" Kasteessa ei vain karkoteta Perkelettä lapsen luota, vaan toisaalta tuo mahtava vihollinen ärsytetään ahdistamaan kastettua koko elämän ajan. "
Yhtään mistään ette tule osalliseksi vaikka kadtatte joka päivä aamuin illoin !
Yhtä paljon tulee mies osalliseksi kannosta vaikka istuu siinä päivät pääksytyzten.
Taas tuo u-k-i-e nr puhuu otsan kastelusta ja itkee tuskissaan.
Onneksi Raamatun mukaan kasteessa päästään osalliseksi Kristuksesta
Sitähän ei ateistit tajua
vaari on ateisti joka vihaa uskovia
Kristillinen yksi Kaste on uudestisyntymisen peso vedestä ja Hengestä. Jumalan luomisteko perisyntiin hengellisesti kuolleelle ihmiselle, jota ilman ei voi mennä sisälle Jumalan valtakuntaan.
2. Moos. 40:7
Ja paneman pesoastian seurakunnan majan ja alttarin välille, ja paneman siihen vettä.
Jes. 12:3
Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.
Ilm. 3:11
Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
"Jes. 12:3
Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä."
Taitaa olla aika iloista touhua juoda sitä kastevettä:
"Joka juo sitä vettä, jota minä annan, se ei ikinä isoa eikä ikinä janosa."!
Tuohan on se typerä uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
Se puhuu aina kasteveden juomisesta
Se on jotenkin mielenvikainen, oli taas riehunut koko aamun luterilaisuus -foorumilla
Jeesus ei puhu tuossa kastevedestä vaan evankeliumista. Ja sitä juodaan eli otetaan vastaan. Typerä hellari ei tuon vertaa
Ehkä tuo saatanalta poskeen ottava demoninen lastenraiskaajanoita juo kastevettä silmittömän tuskan vallassa. Samassa hänen osansa kastuu mutta silti perkeleet on yhä hänessä kuten voitte kuvitella tuollaisesta saatananpalvojasta
ja sitä juuri uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on
totta, hän palvoo pimeyden ruhtinasta
Ei uudestikastsajien kannata tulla tänne vikisemään samoja jorinoita kun Raamatun Sana kumoaa niiden väitteet siltä seisomalta! Oli sitten kyseessä hellarivaari, uudestikastasjalässyttäjä tai tämä mummojen kimppuun käyvä demoninen noita uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
Tästä varmaan ovat kaikki Jeesuksen omat samaa mieltä
ihan varmasti joo
Vainonut kristityt katakombeissa kastoivat heti lapsensa Jeesuksen omiksi verensuojaan ja hakkasivat kallioon lapsen syntymäpäivän, kastepäivän ja kuolinpäivän. Ne ovat maailman vanhimman säilyneet " kirkonkirjat", jotka ovat siellä vieläkin turistien ihmeteltävissä.
Jenkkilahkojen kellokkaat tulevat tänne syyttämään, että vainotut kristityt tekivät väärin.
Tuo on totta, uudestikastajat inttäjäeksyttäjänsä johdolla yrittävät kumota apostolisen uskon
Ei auta edes upottaminen niiden tuskaan