Hätäruokaa? Mitä syötiin ruokapulassa?

Maaseudulla yleensä saatiin riistaa metsästä, jäniksiä, riekkoja ja peltopyitä, syksyllä sorsastus antoi ruuanlisää.

Hirvenkaato antoi kyläkunnille jaettavaksi, aivan kuin tänä päivänäkin.

Jauhoistahan pula ennen oli, jos sato epäonnistui, peruna nyt yleensä ehti satoon asti, sitä ennen nauriit.
Ohuempaa vesivelliä vaan keitettiin ja pettua leipään täytteeksi. On jopa terveysvaikutteiseksi todettu.

Kysytkö tosissasi?
Kaikki ruoka oli kortilla ja kerran kuussa saatiin uudet kortit, paitsi yleisostokortit, jotka kestivät muistaakseni 3 kk.

Meillä syötiin perunaa. Jokaiselle varattiin iso kasa perunoita, ja ruskeaa kastiketa tehtiin jostakin jauhosta ja vedestä, jatkettiin aina seuraavana päivänä.
Maitoa lapsille puoli,litraa ja aikuisille 2 dl päivässä.
Jos kurnaalia oli myynnissä, sitä jonotettiin tuntikausia. Kaikkea muutakin jonotettiin, jos vain saatiin vihiä jostakin elintarvikkeesta.

Sieniä oli suolassa, niistä tehtiin soosia myös. Kevätpuolella sienet ollivat paksusa homeessa. Ne pestiin puhtaaksi monessa vedessä. Hilloja oli myös tehty kellarin hylly täyteen, mutta sokeria liian vähän tietysti. Atamonilla yritettiin säilöä. Homeesahan nekin olivat.

Eräänä talvena äitini keräsi 5-henkisen perheemme kaikki lihakupongit joulukuussa yhteen ja sai jouluksi runsaan kilon paistin.

Kaupan leipä oli huonosti paistettua ja tietenkään ei voita ollut. Kotitalouksissa ei ruisjauhoja ollut leipomiseen.
Herneitä sai, hernesoppa oli herkkua.

Me lapset olimme niin heikossa jamassa, että naarmutkin alkoivat märkiä. Vatsavaivat iskivät joka aterian jälkeen. Ei me osattu sen kummemmin valitella. Muusta ei tiedettykään.

Teet ja kahvit olivat korviketta ja vastiketta. Makeisina oli sakariiniliemessä liotetut porkkanasuikaleet.

Se oli todellista karppausta, ja ihmiset olivat hoikkia ja terveitä. Paikasta toiseen mentiin polkupyörällä, jos kumit olivat käyttökelpoiset, muuten käveltiin, talvella potkukelkalla. Liikuntaa sai jokainen.

Varsinaisina nälkävuosina 1800 luvun puolella tehtiin pettuleipää; sekoitettiin kait mäntypuun kaarnatonta, kuorta ruisjauhon jatkeeksi.
Ja hui, turhaan siitä häpeillen puhuttiin, oli kuulemma hyvin vitamiini ja kuitupitoista.

Nyt sitten jälkeenpäin on kehitetty erilaisia terveysjuomia- jaa tuotteita puusta. Kuusenkerkkälikööriäkin jossaain päin maatamme tislatahan.

Kukaan ei Teistä tiedä totuutta, olette apinoita järjessä asiassa.

Täytyy vain taaskin nähdä missä olen elänyt.

hyvä kun kaikki on vain muisto, joka ei palaa.

Mahtaaks kukaan tietää totuutta? Niiden totuuksien määristä, joiden lukumäärä on rajaton - edes avkt!
Entä jos kupsahdatkin ennen tota 65 virallista eläköitymisikää? Minkä totuudenlöytäjän maailma menettäisikään?

sotaaikana syötiin perunaa voin kanssa ja kanamunia, marjoja metästä, kotiin säilöttynä, oma sika teurastettiin ja vietiin talveksi pakkaseen aittaan, sieltä haettiin sopiva pala silloin tällöin, ei joka päivä syöty liharuokia, voi kirnuttiin itse kotona , ylimääränen myytiin kauppaan, leipä' leivottiin omista jauhoista omasta pellosta kasvtetusta viljasta jauhettuna jauhoiksi, tämmöstä muistan.
Saippua tehtiin kotona saunan muuripadassa, siihen pantiin sian ja elinten rasvaa ja lipeäkiveä, ne keitettiin niinkauan että tuli ruskeaa saippuaa, saman näköstä kuin mäntysoopa.

sota oli monille koettelemusten aikaa. miehet rintamalla ja ainakin Kainuun ja Lapin alueilla monilapsisia perheitä ja miehet rintamalla. vammautuneita tai kaatuneita paljon.
Naiset joutuivat tehtaissa tekemään miesten työt ja siinä sivussa maaseudulla viljellä ja hoitaa karjaa mahdollisen omavaraisuuden takaamiseksi. Kaupungeissa vain suhteilla pystyi elämään kohtalaisesti. Ahtaat, puulämmitteiset talot ja märät halot enemmän sääntö kuin poikkeus.
Kesäisin paperikankaiset jalkineet, talvisin moneen kertaan
paikatut jalkineet, anturoina vaneerinpalat tai parhaassa tapauksessa vanhoista autonkumeista leikatut tekeleet.
Maalla pääsi sentään metsään keräämään risuja, marjastamaan tai sienestämään. Viljaa paahdettiin "bännäreilla" jauhettiin ja sikurin- tai voikukanjuurilla jatkettuna sitä käyttiin kahvin korvikkeena. Siihen aikaan ei vielä ollut jalostettuja perunoita, paljon perunaruton pilaamia perunoita ja ainakin kaupungeissa säilytystilojen puuttumisen vuoksi perunat paleltuivat talvisin.
Keuhkosairaudet ja tuberkuloosi olivat yleisiä, lapsikuolleleisuus korkea. Tehdasvalmisteisista tuotteitteista eniten myyty oli "ei oo" eli huutava pula.
Pitkään sodan jälkeenkin silavan korvikkeena oli amerikan läski eli laardi ja kahvilaivan saapuminen Suomeen oli suuri uutinen, silakkaerän saanti myyntiin aiheutti kansanvaelluksen.

avkt-...
enpä usko mielipiteitesi kiinnostavan ketään, monet täällä tietävät, että elämä oli ja on

Syksyllä saimme omenoita korttiannosten lisäksi. Sinnittelimme korttiannoksilla tavallisesti.

Nyt aikuisiässä muuan työtoverini oli sitä mieltä, ettei ole koskaan syönyt niin herkullisia ruokia kuin sotien aikaan. Hän on varakkaasta perheestä ja isänsä oli sitä mieltä, että mustan pörssin kauppiailta oli ostettava aina kun oli jotain tarjolla.

Monenlaista näyttää olleen.

Kun ruoka-aineksia oli niukasti, niiden valmistamiseen uhrattiin aikaa ja vaivaa. Vaivannäkö palkittiin hyvällä maulla.

Hyvää oli myös laardista tehty kastike,jossa oli sipulia.perunat oli imeliä,koska ne oli jäätyneitä,mutta pakko syödä.Sikurista kahvia keitettiin, ja peruna maitoakin ruokana oli,jota sanottiin molskomiksi. Ja murupaistia,kuivat leivät pataan hiukan vettä-tai maitoa nokare voita,

Lapset söivät keväällä luonnosta suolaheinää, letunleipiä ja jopa nuoria männyn kerkkiä, ei niinkään nälän vaan penskojen kokeiluiden takii.
Emännillä teetti ajoittain tuskaa ruokkia iso nälkäinen perhe. Isäni oli kova kalamies, opetti myös pojat pyytämään kalaa, kesät talvet.

miten hauskaa. DDDDD

Tarkoitin tietysti näitä makealta maistuvia kasveja, ketunleipiä. Lumen alta paljastuneet puolukat olivat niin hapokkaita, että se mehu teki kielen turraksi.

Mun mielestä taas ne oli niin makeita Kevättalvella Jämsässä kolumatkan varrella, kun sai maantien viereisellä ojanreunalla näkyviin punaisia puolukoita, herkkuja silloin:D Aamulla niinkään ehtinyt, mutta kotiin palatessa koulutoverini kanssa jäimme hyppelimme kyllä hakemaan suuhumme niitä.

Ei ollut liikennettä lainkaan, ei edes linja-auto kulkenut Vaherin perukoille kylältä, jonne oli noin 3-4 km. Suksillahan me laskumme Mustalahdenmäen lumiaikaan, mikä olikin pitkä mäki ja pääsi ihan kylän
laitamille, jonka mutkan jälkeen oikealle olikin jo koulutalo. Pitkä rivi vessan aukkoja oudoksutti ensin, vaikka kahden reijän vessassa olin kyllä istunut:D maalla.

Saaressa mökkiveskusta, olikin rauhallista katsella ulapalle pääskyjen lentoa yli vedenpinnan!
Ei kasvanut saaressa ketunleipiä, eikä suolaheinää, villiä ruohosipulia kylläkin runsaasti kalliohalkeamissa, joita niiden lila kukinta koristi kauniisti, jopa kuivakukkina talven yli, ne ottivat somina meidät vastaan keväällä pöydillä.

Syksyisin omakotiasukkaat omenoita. Se oli hyvä lisä. Korttiannoksilla sinniteltiin. Ei ollut varaa ostaa Mustasta Pörssistä mitään. Ankeaa aikaa.

Savea kuivattiin murusina talven varalle. En muista mistä kuulin, itse en ole kerännyt. Millainen savi olisi hyvää?

mikä savi on paras, ehkä järven pohjasta. Kai siinä jnotain taikaa on koska odottavat äidit muurilaastia ovat himoinneet. Savea ja pettua joudutaankin syömään kun rahat valuu ulkomaille ja Suomessa uhkaa viljan ja perunan kato.

Pihlajanmarjatkin maistuivat. C-vitamiinia niistä saimme. Eri pihlajien marjoten makeudessa oli eroja. Pakkasen puremina maku vaan parani.