Rintojen pienennysleikkaus?

apuatarvitseva

Hei! Olen pohtinut jo pitkään yksikseni tätä asiaa, ja selaillut netin kaikki palstat saadakseni tietoa. Kaikkea on ole kuitenkaan saanut selville joten päätin kirjoittaa tänne. Olen 16-vuotias ja täytän pian 17. Olen kärsinyt jo pari vuotta ylisuurista rinnoista. Kun vähän yli vuosi sitten aloin käyttämään ehkäisypillereitä (yasmin), kasvoivat rintani yhtäkkiä ihan huimasti lisää. Kuppikokoni suureni 75E:stä tähän päivään 75H:n. Olen muuten melko normaalikokoinen ja vyötäröni on kapea, suhteessa rintoihini. Ongelmiani on niska- ja hartiaseudun kivut. Ystäväni ovat ihmetelleet kuinka niska- ja hartialihakseni ovat kuin kivikovat, koholla ja särkee usein. Viime aikoina myös päänsärky on lisääntynyt paljon. Rintojen myös kasvettua, niille kertyi painoa huimasti ja nyt ne roikkuvat tosi paljon, for real. Ne on melkein navan asteella. Verisuonet on noussut tosi pintaan. Liikunta on miltein mahdotonta niiden takia, mitä halusin kuitenkin harrastaa. Itsetunto on tosi huono ja niitä saa aina olla joka sekuntti änkemässä rintaliiveihin, mutta keskustamme erikoiliikkeestäkin loppuu koot minulle nyt. Ystävänikin ovat heittäneet läppää niistä, enkä kestä niitä hirmuisia katseita rannalla enää( tosin ensi kesänä en varmaan rannalla paljoa ole, kun en sopivan kokoisia bikinejä löydä). Terveydenhoitaja lähetti fysioterapiaan, sitä odotellessa. Mutta eräs minun ikäiseni ystävä kävi ensin terveyskeskuksessa, jossa hänet passitettiin ikänsä puolesta pois. Sitten hän meni ilmeisesti päivystävään sairaalaan, jota kautta hän pääsi alaikäisenä rintojen pienennys leikkaukseen. Hänellä oli kaiken lisäksi muutama kuppikokoa minua pienemmät rinnat. Nyt olen alkanut miettimään pitäisikö minun yrittää samaa vai tehdä mitä. Neuvoja? Olen nyt etsinyt tietoa rintojen piennyksestä ja muutama kysymys jäänyt vaivaamaan. Onko mahdollista, että pienennyksen jälkeen vanhempana rinnat alkavat roikkua uudestaan? Saako kokoon itse vaikuttaa? Maksaako kela minun kohdallani korvaukset? Jääkö siitä jotain haittoja tulevaisuuteen? Ja jos imetyskyky tulevaisuutta varten menee, kärsiikö lapsi paljon, jossei saa rintamaitoa? Millä tekniikalla minun ikäiselleni leikkaus tehtäisiin? Olisiko mitään muuta vaihtoehtoa? Sivuvaikutuksia? Kauan paraneminen kestäisi? Yms. Tarvin apua, sillä pää meinaa räjähtäää ku näitten kaa ei pysty elämään.

1

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apuatarvitseva

      unohdin mainita, että kuukausi sitten vaihdoin pillerimerkkiä yaziin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe