Haluaisin, että olisi mahdollista lukea kokemuksia kanssaihmisiltä, jotka saavat oireita hammashoidossa käytettävistä paikka- ja/tai puudutusaineista. Tavoitteena löytää hyviä, mahd. vähän allergioita ja oireita aiheuttavia, kestäviä ratkaisuja.
Lisäksi voisi olla mahdollista luoda potilasyhdistys, mikäli sellaista ei vielä ole olemassa.
purtavaa aiheesta
13
332
Vastaukset
Puuduteallergia on erittäin harvinaista. Sellaisiakin toki löytyy aina silloin tällöin. Puuduteallergia on onneksi helppo todeta ihotestillä. Jos allergiaa onkin yhdelle puudutteelle, vaihtoehtoja on. En ole kuullut henkilöstä, joka ei sitäisi mitään paikallispuudutetta.
Paikka-aineallergia on myös erittäin harvinaista. Hammahoitohenkilöstöllä niitä kyllä tavataan. Jos sattuisi olemaan allerginen paikka-aineelle, reaktio menee ohi parissa päivässä, kun paikka on lopullisesti kovettunut.
Ainoa, josta on tullut pitempiaikaisia reaktioita on amalgaami. Sitähän ei ole laitettukaan enää vuosikausiin kenenkään suuhun, ja ongelma alkaa olla historiaa.- allergia suussa ?
Siis potilasyhdistys olisi Pieni ?
Eräs mahdollisuus, joka kannattaa ottaa huomioon, on paikka ym. aineiden vaikutus laajemmin yliherkkyyteen. Yhteyttä ei välttämättä tule huomattua siitä yksinkertaisesta syystä, ettei edes tulla ajatelleeksi yhteyden mahdollisuutta.
Se seikka itsessään ei pyyhkäise ongelmaa olemattomiin. - allergiaa??
En tiedä onko itselläni kyse puuduteaineallergiasta vai ennemminkin henkisestä kammosta/pelosta. Mutta joka tapauksessa joka kerta kun hammaslääkärissä puudutetaan seuraa siitä voimakasta huimausta. Monet kerrat olen joutunut jäämään hammashoidon loputtua tuoliin huilailemaan koska hammaslääkäri ei uskalla päästää minua lähtemään ja välillä hoitaja on TALUTTANUT minut pois huoneesta. Nykyään jos tiedän että puudutetaan otan mukaan aina saattajan. Mutta jos reiät paikataan ilman puudutusta mitään huimausta ei tule ja hammaslääkärit ovat jopa ihmetelleet kova hermoisuuttani kun isotkin reiät on porattu ilman puudutusta ilmeenkään värähtämättä. Koitan siis huimauksen takia välttää puudutusta viimeiseen asti jos se vain suinkin on mahdollista.
- allergia suussa ?
Ultracain D-Suprarenin (yleisesti käytetty puudutusaine)
tuoteseloste kertoo seuraavaa
"Kuten kaikkia paikallispuudutteitaq käytettäessä, annostuksesta riippuen esiintyy melko harvoin keskushermoston häiriöitä; turtumusta tajunnan menetykseen saakka, hengityshäiriöitä hengityksen lamaantumiseen saakka, lihasvapinaa, lihasnykäyksiä, jopa kouristuksia, pahoinvointia ja oksentelua. Melko harvinaisia haittavaikutuksia ovat myös huimaus, tuntoharhat ja heikentynyt tunto.
Verenkiertohäiriöt, kuten verenpaineen lasku ja sydämen harvalyöntisyys ovat U. D-S. -valmistetta käytettäessä melko harvinaisia ja silloinkin yleensä merkityksettömiä. Tilapäiset näköhäiriöt(hämärtynyt näkö, näön menetys, kaksoiskuvat) pistoksen aikana tai pian sen jälkeen käytettäessä paikallispuudutteita pään alueelle ovat melko harvinaisia. Paikallispuudutteet saattavat myös laukaista sokin (anafylaktisen) tai sydänpysähdyksen.
Allergisten reaktioiden esiintyminen on melko harvinaista. Adrenaliinin aiheuttamia haittavaikutuksia (sydämen tiheälyöntisyys, rytmihäiriöt ja verenpaineen kohoaminen) esiintyy alhaisen pitoisuuden (0,5 mg/100 ml) vuoksi erittäin harvoin.
Sulfiittikomponentista johtuen yliherkkyysreaktioita saattaa melko harvoin ilmaantua astmaatikoille, erittäin harvoin muille potilaille. Nämä rektiot saattavat ilmetä pahoinvointina, ripulina, vinkuvana hengityksenä. akuutteina astmakohtauksina, tajunnan heikkenemisenä tai sokkina."
..ja amalgaami alkaakin olla historiaa pääasiassa 'luonnollisen poistuman' kautta. Olen kuitenkin kuullut sitä yhä käytettävän.Oireet sopivat oikein hyvin pelkoreaktioon, eivät allergiaan. Pelkoreaktio saattaa yllättää vielä 30-40 minuutin kuluttua siitä, kun puudutus tehtiin. Hammaspaikka- tms allergiaan oirekuva ei sovi. Yleensä ihmisen pelkoherkkyys vaimenee iän mukana.
- allergia suussa ?
Eli voitte ystävällisesti täydentää vastaustanne kertomalla vielä mitkä oireet sopivat hammaspaikka tms. allergiaan ?
Hammaspaikka-allergiassa tuoreen paikan lähialue turpoaa muutamassa tunnissa ja laskee muutaman päivän kuluttua, kun paikkamateriaali on kokonaan kovettunut. Voimakkaassa allergiassa suu voi turvota laajemminkin. Paikka-allergiaa on lähes yksiomaan hammashoitohenkilökunnalla, jotka käsittelevät aineita pitkin päivää kuukausien ja vuosien ajan. Herkistyminen vie nimittäin oman aikansa.
- allergia suussa ?
Hammashoitohenkilökunnan ollessa kyseessä ei siis puhuta siedätyksestä ?
Nähdäkseni paikka-aine on suussa pitkin päivää, kuukausien, jopa vuosien ajan. Kontaktissa limakalvoilla, alttiina lämpötilavaihteluille ja kulumiselle.
Omakohtainen pelkoreaktioni - ei siis allergia - on tähän mennessä ollut kestoltaan noin 36 000 minuuttia.
Voisitteko mainita kauppanimeltä joitakin valmisteita joiden pelkovaikutus jäisi alle tunnin ?Kuten edellä mainittu, kovettunut paikka ei aiheuta oireita. Pelkoreaktioon muita syitä.
- allergiaa suussa ?
Ahtaanpaikankammo, toripelko, korkeanpaikankammo,..
*Cacaina, D., Ylänen, H., *Hupa, M. & *Simon, S. 2006: Study of yttrium containing bioactive glasses behaviour in simulated body fluid. – Journal of Material Science, Materials in Medicine 17(8): 709-716.
Voisitteko mainita kauppanimeltä joitakin valmisteita joiden pelkovaikutus jäisi alle tunnin ?Pelon syy ja kesto ovat kovin henkilökohtaisia asioita. Ne eivät ole allergiaa, joita tällä palstalla käsitellään.
- allergiaa suussa ?
Joku onkin sanonut, että vaikka lääkintäviranomaiset itsepäisesti kieltävät meillä (mm.) amalgaamiongelman, on se merkittävä hammaslääketieteen aiheuttama ongelma.
Ongelman ratkaiseminen onnistuu vasta sitten, kun kaikki eri osapuolet, potilaat, hammaslääkärit, lääkärit ja lääkintäviranomaiset uskaltautuvat saman pöydän ääreen. - jhhjhlkj
Jaahas, kukahan on se joku.
Aina on joku allerginen. Kumpi vaan on se parempi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370