Mistähän on kysymys, kun minulla todettiin korkeat allergia-arvot, muttta minulla ei ole allergiaa?
Allrgia-arvo
4
199
Vastaukset
Verikokeen tulos ei koskaan merkitse varmuudella sitä, että henkilö saisi kyseisestä allergeenista oireita. Vasta 100 kU/l merkitsee lähes aina sitä, että oireita tulee, alle 2 kU/l arvoilla oireita tulee vain hyvin harvoille. Vaikka tulos olisi normaali (alle 0.35 kU/l), joillekin tulee sitä huolimatta oireita. Silloin kyseessä paikallinen allergia esimerkiksi neän limakalvossa. Allergiadiagnoosi varmistetaan tärkeissä allergioissa aina altistuskokeella. Sellaisia ovat muun muassa vilja- ja maitoallergiat.
- M
Onko altistustesti sellainen, että kotona syödään ruoka-ainetta jonka epäillään aiheuttavan allergiaoireita? Sitten tarkkaillaan tuleeko oireita? Kerrotko tuosta altistustestistä tarkemmin, kiitos.
Keskeiset ruoka-aineet, kuten maito, vilja ja lihat altistetaan yleensä sairaalassa tai poliklinikalla lääkärin valvonnassa. Vähemmän tärkeitä, esim hedelmät, voi altistaa kotona omin päin. Ensin siis vältetään k.o. ruokaa pari viikkoa, sitten altistetaan pienellä määrällä, esimerkiksi 1/8:lla omenaa ja odotetaan vuorokausi. Ellei sinä aikana tule oireita, altistetaan isommalla määrällä. Jos vaikuttaa siltä, että oireita tulee, koe toistetaan. Altistettavista ruoista ja muustakin pitäisi keskustella hoitavan lääkärin kanssa.
- M
Aika mielenkiintoista, että kohdallani ei ole koettu tarpeelliseksi tehdä altistuskoetta vaikka selvästi saan oireita juuri viljasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370