Rokoteyliherkkyys?

moniYLIHERKKÄ

Kysyisin voiko rokoteyliherkkyys mennä ohi?

Kun Venäjällä esiintyi 1990-luvulla kurkkumätää ja kun työmme puolesta jouduimme tekemisiin venäläisten kanssa, niin meidät määrättiin rokotettavaksi terveyskeskuksessa kurkkumätää vastaan.

Kun meistä yli 30 prossaa sisäilmaoireili ja kun rokotuksista liikkui jo silloin kaikenlaisia huhuja, niin me oireilijat päätimme kysyä ilmenisikö meille rokotuksesta haittavaikutuksia.
Työterveyslääkärimme mukaan haittavaikutuksia ei ko. rokotteesta oltu todettu.

Käväisin tk:ssa aamutuimaan otattamassa rokotteen, pistoskohdaa alkoi jomottamaan muutaman tunnin kuluttua, ja seuraavan päivän aamuyöstä heräsin ankaraan paleluun. Käsivarsi alkaen pistoskohdasta oli miltei kyynärpäähän ja olkapäähän asti kipunoiva ja tulipunainen ja kun mittasin kuumeen muutaman tunnin päästä se oli yli 39 C.ollen jo illalla normaali.
Työtovereilleni, oireilijat ja ei-oireilijat mukaanlukien, rokotus ei aiheuttanut oireilua, toki joillakin ilmeni pistoskohdan kipeytymistä.

Kun tt-lääkärini ei pystynyt selvittämään rokotuksesta saamaani oireilun syytä, niin kysyisin Teiltä professori Hannuksela johtuuiko reaktioni mahdollisesti rokotuksessa olevista yliherkkyyttä aiheuttavista ainesosista, mitä ne ovat nimeltään ja onko niillä geneettistä suhdetta homeyliherkkyyteeni, jonka seurauksia olin ennen rokotusta kokenut jo viitisen vuotta?

Keuhkosairausriskiryhmiin kuuluvana tiedän THL:n mediainformoinnin perusteella, että minunkin olisi syytä rokotuttaa itseni vuosittain ehkäistäkseni A-/ B-influessaviruksen aiheuttaman keuhkoputkitulehduksen, joka tulehdus taviviruksenkin aiheuttamana kokemukseni mukaan saa valkosolut sytokiiniryöpytyksineen hyökkäämään mm. ihoni kimppuun muodossa jo olemassa olevan PPP:n pahenemisen ja immuunijärjestelmäni oikut tuntien oletukseni mukaan myös laukaisemaan PPP:n, ehkä psorinkin, niin rokotuksesta saattaisi olla minulle monin tavoin hyötyä ja sitä kautta myös veronmaksajille.

RokotusYLIHERKKYYSreaktiossa minua ei häiritse rokotuskohtaympäristön ihon palovammalta tuntuva punotus eikä puolen vuorokauden kuume, mutta otan lisänä sen mahdollisesti aiheuttamat niveltulehdukset, joita OLETAN immuunijärjestelmäni reaktiot tuntien itselläni esiintyvän rokotuksen jälkitilana kestoajaltaan muutama päivä /viikko/pari viikkoa/ kolmisen kuukautta, mikäli ko. rokotuksessa on immuunijärjestelmäni "ei-hyväksymiä". ainesosia.

Joten onko Teillä proffessori Hannuksela, Allergia- ja astmaliiton jäseniä neuvovana lääketieteen edustajana tietoa siitä meneekö ajan saatossa mainitsemani rokoteyliherkkyysreaktio ohi ja kuinka monen vuoden kuluttua, ja voisiko tuosta reaktiosta seurata myöhemmin LISÄNÄ esim. reaktiivinen artriiti?

1

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lyhyt kuumereaktio on melko yleinen rokotusten jälkeen. Laajoissa katsauksissa yhdenkään rokotteen ei ole todettu aiheuttavan astmaa, niveltauteja tai muita kroonisia ongelmia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3600
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3045
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      134
      1370
    Aihe