Isä, joka löi ja äiti, joka ei välittänyt

Todella surullista ja koskettavaa :( itse olen 13v poika,isä ei onneksi lyö ja jos lyö äiti kyllä välittää asiasta.Tiedän että siitä jää ikuiset vauriot henkisesti mieleen.Tämä tuntuu syvästi kun isä hakkaa.Onneksi olet aikuinen nyt ja sinun ei tarvitse pelätä isääsi.

Tuntuu todella pahalta puolestasi. En pysty edes kuvailemaan kuinka pahalta tarinasi kuulosti..

Onko olemassa esim. vertaisryhmiä tms, jossa voisit puhua kokemuksistasi? Toivottavasti ehdotus ei ole loukkaava, mutta luulen että on paljon lapsia tai ihmisiä, joiden ihmisarvo on jonkun häiriintyneen läheisen käytösen vuoksi viety.

Teksi niin mieli halata sinua tai tehdä jotakin jolla voisin saada sinut tuntemaan edes hetken sitä kuinka arvokas ihminen sinä olet.

Toivon sinulle voimia ja muistan sinua ruokouksissa!

Yritin etsiä sinulle jotakin kaunista runoa, mutta en oikein löytänyt.

Tässä kuitenkin sinulle linkki erääseen blogiin, josta saisit varmasti ajatuksia ja "kättä pidempää" mielellesi. Ei ole ehkä tilanteeseesi, mutta ehkä toivoa ?

http://feminineapproach.blogspot.com/

Voimia Sinulle!

Oma isäni toivoi poikaa, sai tytön, jota kasvatti kuitenkin kuin poikaa - leikkasi tukan lyhyeksi, leluiksi antoi pikkuautoja yms.

Kun aloitin seurustelun murrosiässä ja isä sai ilmeisesti äidin kautta kuulla tai oletti sitten ihan omilla aivoituksillaan, että harrastan seksiä poikaystäväni kanssa, lähetti minulle ulkomailta kortin, jossa oli kuvan kera teksti "Tietäähän sen, mistä miehen kädet löytää". Totesi sitten kotona, että on "kyllä on tytön perse levinnyt".

Kaiken kruunasi lopulta se, kun kerroin vanhemmilleni, että olimme menossa naimisiin. "H...ä en olisi kyllä minä ottanut" oli isäni onnittelukommentti tulevalle miehelleni.

Mitä teki äitini? Haukkui minua isäni poissaollessa, vaati selviytymään ja piti minua huorana, kun kotiuduin jenkkiautolla polttareistani. Miten olen käsitellyt asiaa? Ensin suremalla (voi niitä itkun määriä), sitten selittelemällä (ehkä he elivät minun kohdallani uudestaan niitä nuoruusvuosia, jolloin tekivät ja muistivat omia virheitään) ja lopulta unohtamalla (onneksi voin itse toimia vanhempana omille lapsilleni toisin).

Lopputulema on kuitenkin surullinen - olen kohta 40-vuotias ja koen vieläkin jääneeni ilman sitä isän rakkautta, jolla olisin voinut saada mahdollisuuden kasvaa siksi ihanaksi, rakastettavaksi naiseksi, joka jokaisesta naisesta löytyy.

Melkein prikulleen samanlainen tarina löytyy täältäkin!

Paitsi tarina meni niin, että oma isäni ampui itsensä kun olin 2,5 vuotias.
Sitten äitini otti uuden miesystävän, joka heti alusta alkaen käytti henkistä ja fyysistä väkivaltaa meihin kaikkiin (misä,sisko,veli ja äiti).
Äiti ei välittänyt, koska oli niin rikki isän valinnasta.

Joskus ykkösluokalla sain itse tietää että ei minulla ollutkaan isää, (pidin tätä "isäpuolta" isänäni) ja "hieman" järkytyin.. Sen lisäksi että sain selkääni mennen tullen, sisarukseni kiusasivat ja hakkasivat minua, nyt myöhemmin sain tietää että he tekivät sen siksi, koska luulivat minun olevan oikeasti tämän "isäpuolen" lapsi.
Eli sairasta elämää täälläkin eletty.

Ja todellakin meni luottamus kaikkiin ihmisiin, etenkin miespuolisiin. Ja sitten kun vielä seurusteluista sai lisää huonoja kokemuksia, en loppujen lopuksi luottanut suhteessa ollenkaan, ja siihen ne kaikki sitten tyssäski.

Tuntu ettei kukaan rakastanu mua, niinku ei kotonakaan rakastanu, haukuttiin, mollattiin ja lyötiin vaan, vietiin loputki ihmisrippeet nöyryyttämällä perheen ja vieraiden edessä.

Tunsin olevani ruma ja läski, tyhmä ja kaikinpuolin paska ihminen, joka ei olis kenenkään arvonen, kunnes nyt parikymppisenä oon saanu käsiteltyä näitä asioita ja oon antanu ihmisten oikeesti rakastaa mua.
Oon pakottanu itteni näkeen itessäni hyvääkin. Niin vaikeeta ku se onki kuulla jonku suusta, et "sä oot kaunis" ja se tuntuu automaattisesti valehtelulta mun korviin, niin ku oon tarpeeks kauan sitä kuullu, nii oon alkanu uskoon siihen itekkin. :)

Ja parasta oli, ku löysin tosi hyvän oppisopimustyöpaikan, missä otin tavotteeks oppia niin paljo ku sielu sietää, ja näyttää ihmisille, etten oo mikää tyhmä. Ja niinhän siinä kävikin, perhe ja ystävät alko arvostaan vihdoin, ja parhautta täs on se, et saan melkein joka toinen päivä joko asiakkailta tai pomolta hyvää, kannustavaa palautetta, mitä en oo tähän mennes koskaan mistään saanu, sillä oon saanu vahvistettua mun itseluottamusta. :)

Mutta paljo on vielä toipumisprosessista jäljellä, on paljo sellasia asioita mistä haluaisin eroon, kuten sen ikuisen "isähahmon" etsimisen, jota etsin varmaan kaikista tuntemistani vanhemmista mieshenkilöistä... :(

Ja voin kertoo, että itsemurhamietteitä täälläkin on ollut, mutta niistä päässyt perkeleenmoisella sisulla. Yritin itsekkin käydä terapiassa, mutta täällä minun paikkakunnallani ei oteta potilaita vakavasti.. Eli kävin kerran ja se oli siinä. Itkujen ja raivojen läpi oon puskenu, tunteita purkamalla se parhaiten helpottaa.. Muttei ehkä ikinä lopullisesti.

Masennuskausia tulee aina välillä, mutta minulla ne menee nykyään suht nopeasti ohi.

Mutta todellakin oiiiiiikein paljon voimia ja halauksia sulle!!!

Suosittelen, että luet Toivonen, Veli-Matti & von Harpe Peter (toim.): NLP MIELIKIRJA. Kuinka muuttaa mieltään. 1994.

http://www.suomennlp-yhdistys.fi/nlp-tietoa/nlp-kaytannossa

Menneisyydellä ei pitäisi olla kauheasti merkitystä.
Nykyisyys on se , mikä ratkaisee.

Voimia :D

Ohhoh, ihan kun olisin omaa elämääni lukenut ap:n tekstistä :O Vielä ikäkin täsmää. Tosin isäni on myös alkoholisti.
Itse tosin aloitin juuri terapian, toivoisin siitä olevan jotain apua. Menneisyyteni seuraksena en pysty luottamaan muihin ihmisiin, en myöskään pysty käsittää miten kelpaisin jollekin toiselle. Aina pitäisi olla parempi, ikinä ei ole hyvä. Siksi vain pysytellyt Kaikesta poissa kun ei kuitenkaan kannata edes yrittää... Sama opiskelun kanssa, en hakeutunut lukion jälkeen mihinkään, koska pelkäsin epäonnistumista. Töitä tehnyt siitä lähtien, mutta nyt yritän terapian avulla käydä läpi näitä menneisyyden haamuja ja hakea ihan tosissaan opiskelemaan ensi keväänä. En halua antaa isäni pilaavan myös tulevaisuuttani.