Suomenruotsalaisten vapaaehtoinen apartheidjärjestelmä

Loka-Laitinen ilkkuu Suomenruotsalaisten vapaaehtoisesta apartheidjärjestelmästä ja vähän muustakin.

Pakkoruotsin puolesta

Kirjoittanut Aarno Laitinen

1 Huh 2012

http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2012/04/01/pakkoruotsin-puolesta/

Suomenruotsalaiset ovat luoneet itselleen vapaaehtoisen
apartheidjärjestelmän. Kielivähemmistöllä pitää olla omat koulut, päiväkodit, yliopistot tai tiedekunnat ja varuskunta.

Tällaisella eristäytymisellä suuri osa suomalaisista ei joudu koskaan tekemisiin ruotsinkielisten kanssa. Kun ei tunneta kielivähemmistön jäseniä, syntyy ennakkoluuloja.

Ruotsinkieliset nostavat kamalan metelin, jos suunnitellaan, että samaan rakennukseen sijoitetaan suomen- ja ruotsinkieliset koulut.
Kaunaisuus ruotsinkielisiä ja kieltä kohtaan johtuu siitä, että etenkin maaseudun suomenkieliset eivät tapaa ruotsinkielisiä. Meillä helsinkiläispojilla pihan ruotsinkieliset olivat yhtä hyviä kavereita kuin suomenkielisetkin. Jalkapalloa pelattiin suomeksi ja ruotsiksi.
1950-luvun Espoo oli vielä umpiruotsalainen, ja me kesäasukkaat toimme sinne suomen kielen. Ruotsalaisasukkaat olivat meitä kohtaan yhtä epäluuloisia kuin tämän päivän iisalmelaiset ruotsinkielisiä kohtaan. Espoon kanta-asukkaat kiinnittivät Yksityisalue-, Pääsy kielletty – ja Sadan markan sakko -kylttejä saariensa rannoille ja tonttiensa rajoille.
He rakensivat barrikadeja teille, etteivät suomenkieliset päässeet Mellstenin uimarannalle. Merihätään joutuneiden poikien purjevene tultiin karkottamaan nopeasti, kun he tulivat 20 metrin päähän rannasta korjaamaan peräsintä.
Maata ei myyty suomenkielisille ennen kuin rintamamiehille piti lohkoa tontteja ja nekin otettiin suomenkielisiltä. Paikalliset kieltäytyivät antamasta suomenkielisiä nimiä teille. Näinhän tapahtui Helsingissäkin 1800-luvun lopulla, vaikka asukkaiden enemmistö oli suomenkielistä. Asukkaat ryhtyivät silloin omatoimisesti suomentamaan nimiä. Niinpä Bulevardilla oli samaan aikaan kolme erilaista nimeä talonomistajista riippuen, mm. Lehmuskatu.
Minun on hankala muistaa Espoon suomenkielisiä paikannimiä, kun lapsuudessa on oppinut ne ruotsiksi: Gäddvik, Stensvik, Sommarö, Larsvik jne. En ymmärrä, miksi Helsingin itäpuolella olevan Östersundomin nimi on pitänyt vääntää Itäsalmeksi. Kukaan helsinkiläinen ei puhu Itäsalmesta.
Luulin, että nämä pienet ja huvittavat konfliktit olisivat jo päättyneet, mutta aina ne näyttävät jostakin nousevan esiin. Perussuomalaisten mukana ruotsalais- ja muukalaiskaunaisuus on noussut taas.
Jos maalaiset tapaisivat koulun pihalla tai sotaväessä ruotsinkielisiä, ennakkoluuloja ei pääsisi edes syntymään ja kasvamaan. Suomenruotsalaisille tekisi hyvää tutusta suomalaisiin juntteihin ja suomalaisten olisi hyvä tuntea suomenruotsalaisia. Molemmat ovat mainettaan parempia.
Kun ruotsinkieliset vaativat oikeutetusti sairaalassa palvelua omalla äidinkielellään, he voisivat sen verran joustaa, etteivät heti kantele oikeusasiamiehelle, jos itäsuomalaisen terveyskeskuksen lääkintävahtimestari ei puhu ruotsia. Minunkin on vaikea ymmärtää suomalaisen lääkärin munkkilatinaa sairaalassa. Kadehdin ruotsinkielistä potilasta, jolle lääkäri selittää asiat kouluruotsillaan, jota minäkin ymmärrän.
Yhdestä asiasta olen hieman kaunainen suomenruotsalaisille. Miksi te aina luovutte puhumasta ruotsia, kun joukkoon tulee yksikin suomenkielinen, vaikka hän ymmärtää hyvin ruotsia? Kohteliastahan se on, mutta näin minäkään en oppinut jo lapsena hyvää ruotsia, vaan vasta myöhemmin kömpelöä pakkoruotsia.