Sain kuulla että vaimoni ei rakasta minua enään.

Vaimosi on ollut niin kovin nuori. Nyt hän miettii ehkä ekaa kertaa missä oikeasti ollaan. Ei se rakkaus niin vaan katoa, se romanttinen rakkaus kyllä. Se on nyt loppu. Siitä vaimosi puhuu. Hän on miettinyt eroa sen takia, jospa joku muu olisi parempi. En tiedä onko teillä tosiaan muita ongelmia, oletko juoppo, haukutko tai oletko paskapää joka väheksyy ja lynttää, jos olet, niin sitten olet ansainnut sen, ja sitten se rakkaus tosiaan on loppu, mutta jos olet ihan ihminen, niin....
Tuskin se rakkaus niin vaan oikeasti loppuu. Inhottavaa ihmistä oikeasti vaan lakkaa rakastamasta, koska paha olo voittaa hyvän ja syö rakkauden. Hyvää ihmistä sen sijaan alkaa rakastaa eri tavalla kuin alussa. Se alkaa muuttua kiintymykseksi. Nyt te olette kuitenkin nuoria molemmat, vaimosi vasta tullut aikuiseksi. Ihmisen aivothan kehittyy jopa 25 ikävuoteen saakka (20-25) joten hän miettii asioita myös siltä kannalta... Sinä olet edellä. Sinä olet ehtinyt olla selkeästi aikuinen kun olette tavanneet ja hän tosiaan teini.

Se on siis hyvä ottaa huomioon keskustellessa: onko rakkkaus loppu vai tuntuuko vaan siltä, että pitäisi saavuttaa jotain? Unelmiaan voi saavuttaa perhe-elämässäkin, jos te työskentelette molemmat siihen, ja joustatte. Opiskella voi, harrastaa voi, siis on paljon miten voi itseään toteuttaa hajottamatta perhettä.
Juttele ensin vaikka näistä, että onko se oikeasti muka suhde vai vaan se, että nainen haluaa elämältään jotain. Tarviiko siihen hajottaa suhdetta?

Ei ole pettämisiä, siis seksiäkin teillä on. Joten, mitä muuta muualta löytyisi? Juttele ja kysele. Sillä romantiikkaa voi hankkia vanhaankin suhteeseen, te voitte käydä treffeillä, te voitte järkätä romantiikkaa ja te voitte virkistää suhdettanne. Mitä muualta löytyy mikä olisi "rakkautta". Kiihkeä seksi? Siis tehkää jotain keskenään. Uskollisuutta? 85% pettää pitkissä suhteissa, joten todennäköisemmin ei.
Perhe? Teillää on se jo siinä, teillä on lapsikin.
Komeampi mies, rikkaampi mies, mitä semmoista? Jos nainen haluaa rikkautta, hän voi mennä opiskelemaan ammatin millä tienaa. Ja komeus lakastuu aina ja poikkeuksetta, vaikkei ikävuosien myötä, niin silmissä, koska toinen arkipäiväistyy.
Aikaa teille, mitä voisitte yhdessä tehdä? Miten yksinhuoltajana olisi romanttisempaa? Helpompaa? Seksikkäämpää? Parempaa?

Ota sinä siis nyt rauhallisesti, älä panikoi vielä. Jos ero tulee, niin panikoi sitten vasta. Älä nyt. Mieti itse näitä asioita, ei niin että yrität pakottaa toisen uskomaan niihin. Sitä et voi tehdä, et voi pitää häntä väkisin. Mutta nämä asiat kuitenkin on ja hän saattaa ne nähdä, jos keskustelemaan kerran pystytte. Aidan takana ruoho ei vaan oikeasti ole sen vihreämpää. Ei ole mitään ihmettä eikä suuren suurta rakkautta tai ikuista helpotusta elämään: kaikki täällä on vaan rakennettava. Suurin osa tyytymättömyydestä hyvässä ja normaalissa parisuhteessa ei ole oikeasti kumppanin vika tai rakkauden loppu, vaan merkki siitä, että ITSE pitäisi tehdä jotain omalle elämälleen. Juurikin, opiskella, harrastaa, hankkia oma elämä, siihen perheen rinnalle.

Yritä jaksaa tsempata. Sure eroa vasta jos se tulee, älä ennen aikaisesti. Siihen ehtii kyllä. Äläkä pelkää, siitäkin selviää ihan takuulla, vaikka se helvetisti sattuukin. Mutta siitä selviää. Joten ei ole mitään pelättävää eikä mitään hävittävää. Jos ero tulee, se tulee, ja sitten mennään sillä eteenpäin. Nyt se ei kuitenkaan vielä ole tullut ja kaikki on mahdollista. Ota siis askel taaksepäin, hengitä rauhallisesti ja tee se, mitä tehtävissä on.

Ihminen voi rakastua uudelleen myös vanhaan kumppaniinsa.

En tosiaan ole mikään juoppo. Otan kyllä en siis myöskään mikään absolutisti. En aina ole ehkä kuunnellut vaimoani tarpeeksi, ja tukikin on joskus jäänyt osoittamatta. Mutta onneksi huomasin sen itse, ja olen siihen muutoksen tehnyt. En koskaan ole lyntännyt häntä, ja perhe asioitakin ollaan hoidettu n. puolet puolet periaatteella. Tuen hänen valintojaan nyt 110 % Ja Sanoin myös että saat aikaa niin paljon kuin haluat, että minä kyllä odotan. Oltiin ns. treffeillä, mutta tuntui että hän lähti mukaani vain sen takia että minun olisi parempi olla?

En tiedä, Kai tässä on nyt vaan yritettävä jotakin, ajatukset seikkailee siellä sun täällä...

Kiitos vastauksesta.

"Vai onko tuo lausahdus käytännössä jo tuhonnut meidän suhteen??? "

Ei ole... On vaikea sanoa tuntematta vaimoasi onko se vain äkkinäinen tunteiden ilmaus. Saatatte olla suunnilleen siinä vaiheessa suhteessa, jossa suhde alkaa muuttumaan tiiviistä me-vaiheesta irtautumiseen. Monille tuo suhteen kolmas vaihe merkitsee eron ottamista, vaikka sen ei sitä tarvitsisi merkitä. Suhteen alkuvuodet ovat sitä tiivistä me-vaihetta, sen jälkeen irtaannutaan takaisin "erillisiksi ihmisiksi". Nuo kaksi erillistä ihmistäkin voivat elää suhteessa, se on vain erilainen kuin alkurakkauden symbioottinen suhde.

Puhu vaimollesi. Kysy mitä hän tuntee ja mitä haluaa. Jos ette saa yhdessä puhuttua, menkää parisuhdeterapiaan. Googleta vaikka perheasiain keskus tai perheneuvola.

pystymme puhumaan ihan suoralla puheella toisillemme. parisuhdeterapiastakin keskusteltiin, mutta päätettiin vielä toistaiseksi yrittää ihan omin neuvoin saada ratkottua tätä. Olen hänen mielestään ihanne isä ja perheenjäsen, mutta tunnun vain perheenjäseneltä. Kaikki raha yms. asiat kunnossa.

Vaimoni sanoi että ei tunne mitään kun yritän suudella häntä, tai silittää häntä. Sanoi että kun ei tunnu yhtään miltään. Väitti että on vaan joku vaihe... Jos se menisi ohi...

Minä itse tunnen vain enemmin ja enemmin häntä kohtaan.

Talon täysremontti vei meiltä aikaa aika paljon, ja tunteet olivat välillä kireällä... Minä puolestaan vaikutin välinpitämättömältä, ja stressasin hirveästi oman kodin valmistumista, raha asioita yms. Nyt tuntuu siltä että oliko kaikki yhteisen remontoiminen turhaa, olisiko pitänyt vain ensin asua ja tehdä kaikki pikkuhiljaa... Tiedä häntä

Mutta asiat ovat nyt näin, ja toivon sydämeni pohjasta että tälle jutulle saadaan onnellinen loppu!

Tutulta kuulostaa! Meillä on takana vähän pidempi suhde ja olemme myös vähän varttuneempia, mutta ongelma on sama. Vaimoni kertoi muutama vuosi sitten harkitsevansa eroa ja että suhteemme ei enää anna hänelle niin paljon kuin hän haluaisi.

Olemme kuitenkin sinnitelleet tuon episodin jälkeen jo muutaman vuoden ja yhteiselomme on lähes normaalia, ainakin ulkopuolisen silmin. Kuitenkin monesta asiasta näkee, ettemme ole enää kovin läheisiä. Kyläpaikoissa ja sukulaisissa vaimoni pysyttelee visusti minusta erillään. Julkisia huomion osoituksia en ole saanut vaimoltani vuosiin.

Minä olen meillä se romantikko, joka yrittää esittää että kaikki olisi ihan hyvin. Halailuihin en saa koskaan vastausta, ne otetaan kyllä vastaan, en tule sentään torjutuksi. No, sängyssä tulen torjutuksi, seksi --- mitä se on?

Vaikka vaimoni ilmeisesti pelaa aikaa ja ehkä odottaa asioiden lutviutuvan omalla painollaan, on tällaisessa suhteessa eräs huono piirre. Rakkaus hiipuu, jos se ei saa minkäänlaista vastakaikua! Tämän olen itsestäni havainnut, jotenkin vaan ne hellät ajatukset vaimostani ovat alkaneet muuttua haaleammiksi.

Enpä tiedä mitä huominen minun kohdallani tuo tullessaan!

Tilanne on normaali. Älä ota sitä itseesi tai edes ajattele asiaa liikaa. Keskittykää lapsenne hyvinvointiin.

Muista, että itsesääli ei ole rakkauden osoitus.

Voi voi kuule, et ole ainoa, jonka nuori vaimo huomaa haluavansa jotain muuta :D. Se nyt vaan on sellainen juttu, että sen tekee mieli vähän bailata muitten kanssa kun perhe-elämä tuntuu maistuvan puulta. Anna sen tuulettaa itteään vähän aikaa niin se palaa sun luokse tukka hulmuten kun tajuaa, ettei se rakkaus ole tärkeintä vaan kunnollinen mies. Harvassa suhteessa on kyse edes mistään rakkaudesta, yleensä siinä joku peelo rakastuu siihen tunteeseen, eikä toiseen ihmiseen. Voihan se olla, että tekin olette vaan ajautuneet yhteen ja nyt vaimosi sitten huomaakin tunteidensa olleen vääriä. Ei siinä muuta, ihmiselo on lyhyt, mitä sitä surkealla puolisolla pilaamaan, oli se mies tai nainen.

Mä sanoin mun miehelle monta kertaa, että en varmaan rakasta häntä. En oikein tiedä miksi sanoin niin, varmaan halusin herättää tai jotain. Jouduin sitten tilanteeseen, jossa miehen menettäminen oli lähellä. Rakkaus löytyi sitten aika äkkiä kun joutui todellisuuden kanssa vastakkain, ja menettämisestä tulikin oikea vaihtoehto. Leikki loppui siihen.

En tiedä, mitä ap voisi tehdä. Pelästytä vaimosi? Sano, että sinäkin epäilet rakauttasi ja mietit jatkoa. Ehkä huono vaihtoehto. Tai sitten vaimosi joutuukin katsomaan asiaa eri kantilta. Joillakin ihmisillä on vain sellainen paha tapa, että sanoo vähän mitä sylki suuhun tuo ja odottaa toiselta sen jälkeen isoja tekoja.

Toisaalta pelaaminen parisuhteessa on ääliömäistä. Joskus vaan toinen tekee niin. Silloin on parempi antaa maistaa sitä omaa lääkettä. Ainakin mun kohdalla tehosi, olin aika idiootti näin jälkikäteen ajateltuna.

En mäkään usko, että rakkaus tuosta vaan katoaa. Voi muuttua, joo. Ei aina edes huonompaan.

Tuossa kaikessa myllerryksessä helposti toinen unohtuu ja tunteet hetkellisesti kuolevat. Ottakaa yhteistä aikaa arjen keskellä ja yrittäkään löytää toisenne.

Voiko vaimosi olla masentunut? Tuossa on niin paljon muutoksia nuorelle ihmiselle, että hän on a) voinut tosiaan masentua tai b) säikähtänyt nopeaa tahtia. Tuo ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että kaikki olisi lopussa, jos molemmilla on halua yrittää. Suosittelisin ammattiauttajaa heti aluksi. Menkää sinne terapiaan yhdessä.

P.S. Itse olisin todella onnellinen, jos mieheni minua silittelisi. Silittelyssä ei ole mitään vikaa.

No saatiinpa taas puhuttua. Ei kuulemma kiinnosta muut miehet, ja mä oon hyvä perheen isä. Kaikkeen vastaus oli melkein et en minä tiedä. Lupasin antaa aikaa niin paljon kun rouva haluaa, ja tukea sitä sen päätöksissä. Sanoin et vois jutella jonku kanssa joka on samassa tilanteessa.

En tiedä kaipa tämä tästä... Luulen vain et jos tämä on pitkäaikaista niin alkaa heijastumaan kaikkeen.

Mut joo kiitosta kaikille vastanneille.

Olen nyt ainakin enemmin sinut tämän tilanteen kanssa.

Ikäeronne ei kuulosta nyt paljolta mutta on se sitä aiemmin ollut. Kuten joku kirjoitti, aikuiseksi kehittyy vasta siinä kaksvitosena. Sinä olet ollut aikuinen koko suhteen ajan eli olet ja haluat samaa kuin suhteen alussa, nainen ei. En veikkaa mitään tulevasta mutta tuon asian ymmärtäminen selkeyttänee tilannetta.

Jätä se muija ja laita talo myyntiin ja nauti elämästäsi. Lomareissu Ibizalle kesällä ja pari viikkoa Thaimaassa talvella.

jaa a tuttu tilanne..8v meni yhdessä illassa paskaksi....talot ja kaikki lähti myyntiin...lapsi jäi äidille...muija tuumas yhtenä iltana et ei enää rakasta,ei ole tunteita vaikka viikko aikasemmin muuta väitti...tässä nyt yrittänyt kysellä syytä jo 4kk eroon,ei vastausta ole vielä tullut...en menis väittämään tota et "jos tää tästä"...veikkaampa et olette kasvaneet erilleen vain...tai vaimos on kasvanut erilleen...tai sit o se pahempi versio,sillä o jo toinen josta pitää enemmän ku susta...ja se mitä naiset sanoo että "ei oo toista miestä tai ei oo haluja hakea toista miestä" on sit ihan paska puhetta..olen sen verran nähnyt että tiedän mistä puhun

Teidän pitäis mennä parisuhdeterapiaan. Asiat helpottaa huomattavasti kun on joku ulkopuolinen henkilö jonka kanssa keskustella asiasta, saatte uusia näkökulmia ja homma etenee johonkin suuntaan. Nyt teillä tulee pysähtyneisyyden tila kun kommunikointi ei enää suju tai se ei tuota tulosta.

Ei ole hyvä asia että vaan olette hiljaa ja ehkä eroatte ilman järkevää keskustelua, sellainen tuottaa syvät haavat sisimpään.

Liitto kaipaa hoitamista vaikka kaikki olisi ihan hyvin. Vähän niinkuin hyväkuntoinen ajoneuvokin tarvitsee huoltoa, tai kukoistava puutarha rikkaruohojen kitkemistä.

Miten rakastamisesi on ilmennyt? Usein ne tunteet tulee esiin silloin, kun puolison tärkeimmät tarpeet tulee täytettyä - puolin ja toisin. Kuulostaisi siltä, että jokin tarve vaimoltasi on jäänyt täyttymättä pitemmän aikaa. Mikä se on? Mitä voisitte tehdä? Oletteko päässeet ottamaan yhteistä aikaa?

Ei romanttisen rakkauden tarvitse loppua, mutta on asioita jotka helposti tappavat sen: tylsyys, yllätyksettömyys, ikävät sanat, huomion puute...

Sanotaan, että pitkien liittojen salaisuus on että puolisot eivät ole lakanneet rakastamasta yhtä aikaa. Ja jos niin on käynytkin, silti on ollut se tahto pysyä yhdessä. Minusta on ylireagointia ajatella, että tuollainen lausahdus tai vaikka pidempikin vaihe olisi suhteen tuho. Ei parisuhteessa oleminen ole sellaista, että jatkuvasti olisi tosi intohimoista.

Olen sinänsä samassa tilanteessa kuin vaimosi, samat speksit paitsi että mieheni on sinua pari vuotta vanhempi ja suhteemme on vähän tuoreempi. Hän on nyt ollut matkoilla, ja olen huomannut että en mitenkään erityisesti odota hänen paluutaan. Tai siis en kaipaa. On sellainen "ihan sama" olo. En ole silti kertomassa sitä hänelle, koska tiedän että syynä on se, että tässä viimeisen vuoden aikana on oltu toistemme kanssa tosi vähän tekemisissä pariskuntana ja ihan ihmisinäkin. Minä olen käynyt töissä ja hoitanut kodin ja lapsen, mies on tehnyt omia juttujaan, joita on haalinut vähän liikaa tälle hetkelle. On ollut stressiäkin ja sellaista.

Ei me silti olla "kasvettu erilleen", enkä halua missään tapauksessa erota. Jo yhteinen lapsi on tarpeeksi suuri syy tahtoa olla yhdessä. Ihan järjelläkin ajatellen eron jälkeen kaikki olisi vaikeampaa, vaikka nyt minusta tuntuukin että "teen kaiken yksinäni". Ja kyllä ero tunnetasollakin ravistelisi pitkäksi aikaa, vaikka nyt tuntuu... ei miltään. Kuten edellinen kommentoija kirjoitti, tylsyys, yllätyksettömyys, ikävät sanat ja huomion puute on tässä tulleet kaikki kerralla, vaikka välillä on parempia hetkiä.

En usko että tämä on pysyvä tila. Enkä usko, että tämä miestä vaihtamalla (en tiedä tosin olisiko se edes teoriassa mahdollista, löytää joku uusi tähän hätään) paranisi, vaan samat asiat tulisivat vastaan uusissakin suhteissa ajan kanssa. Ja vaikka eroaisinkin, en pääsisi ajassa takaisin päin, vaan olisin tässä edelleen ihan samanlaisena, vain eronneena.

Olen ajatellut toimia nyt niin, että keskityn vähäksi aikaa itseeni, ja koitan saada oman elämäni siihen malliin, että turhautumisen ja voimattomuuden tunne ei ainakaan sieltä nouse, vaan päinvastoin jaksamista ja positiivista energiaa senkin edestä.

Minäkin olen kokenut samanlaisia ylä- ja alamäkiä. Ensimmäinen suhteeni kesti n.10vuotta joka sitten yht'äkkiä päättyi silloisen vaimoni tokaisuun ettei enää rakasta minua. Tästä on nyt noin 5 vuotta aikaa ja elän nyt uudessa suhteessa ja meillä on kaksi yhteistä lasta. Tyttöystävälläni on ollut aika rankka menneisyys (kohdannut väkivaltaa entisessä suhteessaan). Tietysti tälläiset asiat vaikuttavat ihmiseen ja jättää jälkensä. Minua vain ahdistaa, että meidän parisuhde kärsii näistä menneisyyden haamuista. Koen olevani tunnollinen isä ja mies. Yritän auttaa parhaani mukaan kotitöissä, ettei kaikki jäisi toisen harteille. Otan tyttöystäväni tarpeet ja halut huomioon, mutta en jostain syystä saa minkäänlaista vastakaikua tunteilleni. Pahemmaksi tilanteen tekee, että tyttöystäväni sanoo toista tänää, mutta huomenna onkin taas eri tilanne. Esimerkkinä hän voi tokaista että kosketukseni ahdistaa ja hän kokee että painostan häntä olemalla lähellä. Seuraavana päivänä tuo on kuitenki unohdettu ja puhutaan kuinka minua rakastetaan ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta. En vaan jaksa ymmärtää että kuinka paljon ihmisen tarvitsee sietää? Olen pohtinu niin lähtemistä ja jäämistä. Tiedän että pelkästään lapsien takia ei voi olla yhdessä. Asuimme noin vuosi sitten kolmisen kuukautta erillään, kunnes tyttöystäväni murtui eräänä päivänä ja kertoi että rakastaa minua ja haluaa olla kanssani. Itse koin tämän erossa olon ajan todella raskaaksi, sillä rakastan edelleen tyttöystävääni syvästi enkä haluasi menettää häntä... Toisin sanoen koen olevani tällä hetkellä pattitilanteessa, enkä tiedä mikä olisi oikea ratkaisu. En halua myöskään olla erossa lapsista, koska he ovat minulle kaikki kaikessa, enkä halua missata päivääkään heidän kanssaan. Onni onnettomuudessa on kuitenki että tyttöystäväni rupesi käymään terapeutin juttusilla päästäkseen näistä nuoruudessa koetuista asioista. Pelkään kuitenkin, että mihin tämä kaikki johtaa. Itseltäni kyllä löytyy tarvittava taistelutahto asioiden parantamiseen, mutta heikkoina hetkinä sitä tosissaan miettii, että tuleeko sitä pitkässä juoksussa vaan polttettua näppinsä vaiko onko tässä tarinassa onnellista loppua :). Mene ja tiedä.

Tuo tilanne on täsmälleen sama missä minä ja (silloinen) mieheni olimme kaksi vuotta sitten. Eli minä olen se nainen joka kertoi miehelleen ettei rakasta, lapsi oli 2,5-vuotias, molemmat töissä, vasta remontoitu talo jne... yhteistä taivalta oli 9 vuotta takana. Onko sinulla s-postiosoitetta, en mielellään kirjoittele tänne palstalle.

Ilmeiseti vaimo ajattelee että menitte liian nuorena yhteen.

Kylmästi ajatellen olet itsekin vielä niin nuori, että jos lähdet heti, ehdit perustaa uuden perheen.

Mun mies sanoi aikoinaan, että ei varmaan enää rakasta mua. Jälkikäteen perui sanansa ja sanoi sanoneensa ne sellaisessa mielentilassa, että ei itsekään ymmärrä sitä. Sanottuja sanoja ei silti saa enää pois. Vaikka ollaan yhdessä yhä, ja aikaa on kulunut, niin sanat tekevät yhä kipeää. Tosiasiassa jokin meni rikki ja muuttui silloin.

Kannattaa oikeasti miettiä, mitä puolisolleen sanoo tai miten tätä kohtelee. Puoliso ei ole likakaivo, johonne voi kipata kaiken kuonan omasta päästään. Sanottuja sanoja tai tehtyjä tekoja ei saa pois. Niistä on aina seuraukset, tavalla tai toisella.

Itse kadehdin eniten parisuhteita, joista paistaa läpi toisen kunnioitus. Valitettavasti aika harvoin näkee.

Olette siinä tilanteessa, kun tulee mieleen "tässäkö tämä nyt oli". Siinä tilanteessa, missä moni parisuhde katkeaa tai lähtee totaalisesti tuhoon vieville raiteille. Ne raiteet ovat toisen osapuolen syyttely ja haukkuminen, negatiivinen asioiden vatvominen, vaatimusten ja uhkailujen esittäminen, vetäytyminen, "kostaminen" - mitä se sitten tarkoittaneekaan (kun kerran sinä, niin minäkin..)

Olen itse ollut monivuotisessa seurustelusuhteessani tilanteessa, jossa mies luovutti ja suuntautui oman elämänsä rakentamiseen parisuhteen kehittämisen sijaan. Kävin mietiskelemässä korkealla näköalapaikalla elämäni suuntaa. Istuin pari tuntia ja puntaroin asioita suuntaan ja toiseen. Surin ja itkin, sillä yksi jakso elämässäni oli päättynyt. Ladoin eteeni realiteetit: mikä on tilanne, kannattaako yrittää, mitä saan tai mitä menetän. Tajusin, etten pysty tekemään päätöksiä kuin omasta puolestani, enkä vaatimaan toiselta enempää kuin mitä hän pystyy antamaan.

Koin siinä istuessani äärettömän hienon ahaa- elämyksen ja "vapautin" itseni rakastamaan. Lähdin kevein sydämin tapaamaan jo kauas liukunutta miesystävääni. Kaikki siitä eteenpäin alkoi nollasta ja keskityin vain ja ainoastaan positiivisiin merkkeihin. Pääsin sisään, hän suostui kuuntelemaan. Toisinkin olisi voinut käydä. Kerroin hänelle että seurustelun loppuminen on aivan ilmeistä, jos mitään ei tehdä. Sanoin, että hän on hyvä mies, enkä näin monen vuoden jälkeen haluaisi luovuttaa. En jaksaisi enää näillä kymmenillä alkaa samaa rumbaa taas jonkun toisen kanssa. Hän ei vastannut ensin mitään, sitten sanoi, ettei oikein tiedä onko tässä mitään järkeä enää jatkaa. Sanoin hänelle, että hän on ainakin minulle tärkein ja läheisin aikuinen ihminen ja jos hänelle on aivan sama jatketaanko vai ei, niin sitten jatketaan. Jatkoin vielä, että seurustelusuhteemme
on ollut hienoa aikaa ja olisi sääli heittää se hukkaan vain sen takia että hän ei enää jaksa. Koska minä olen suhteestamme 50%, niin meillä on vielä mahdollisuuksia saman verran. Jos hän tässä ja nyt haluaa erota, sitten en enää häntä vaivaisi.

Olin mietiskellessäni ottanut senkin vaihtoehdon huomioon, mutta olin tullut siihen tulokseen, ettei se ole minun vallassani. Hän tekee itse omaa elämäänsä koskevat päätökset ja minä pystyn tekemään vain parhaani omasta puolestani, en yhtään sen enempää. Se vaati kuitenkin, että täysin rehellinen piti tässä kohdassa olla. Positiivista oli, ettei hän tyrmännyt minua ja suuri taakka putosi sydämeltäni. Tässä samassa rytäkässä pääsin riippuvuudestani eroon ja seurannut uusi alku olikin minulle vapautuneen, iloisen rakastamisen aikaa ilman vaatimuksia ja parisuhdepelejä. Valitettavasti toinen osapuoli ei kuitenkaan koskaan miettinyt omaa osuuttaan eikä syntyjä syviä, vaan seurustelumme päättyi yhdeksän vuoden jälkeen. Minä olin kuulemma muuttunut huonompaan suuntaan. Ehkä hän koki uhkaksi se, etten ollut enää hänestä riippuvainen, enkä ottanut suhdettamme enää niin vakavasti.

Rakastaminen on sitä, että tiedostaa itsellään olevan hyvän puolison ja että haluaa olla kyseisen henkilön kanssa jatkossakin, vaikkei tällä hetkellä tykkäisi hänestä yhtään. Me olemme kuitenkin kaikki vajavaisia ihmisiä omine puutteinemme ja vikoinemme, täydellistä ei olekaan.

Arvosta itseäsi ja perhettäsi ja tee parhaasi, ne on tärkeimmät neuvot. Korjaussarja on syytä ottaa peliin heti, jos jostain pikkuasioista tulee sanomista. Se ei paljon vaadi, mitä miehet eivät yleensä ymmärrä, mutta naiset arvostavat suuresti. Ne pikkuasiat ja toisen huomioiminen tekevät sinusta hyvän miehen. Voit brassailla arkielämän taidoilla ja kohteliaisuudella jonkun karkeampikäytöksisen rinnalla. Jokainen tiedostaa jossain vaiheessa puutteensa ja missä on parantamisen varaa. Joku tuossa antoi jo rajumpia ohjeita, mutta anna vaimollesi aikaa. Nyt on hienovaraisuus valttia ja kaikenlainen painostaminen totaalisesti poissuljettu. Seksielämäänkin voi panostaa vasta sitten, kun läheisyys on löytynyt takaisin.

"Rakkaus on kuin lintu. Anna sen lentää vapaasti, niin se palaa luoksesi. Jos puristat sen nyrkkiisi, se tukahtuu"

Särkynyt sydän,

Valitan mutta ei tuosta mitään tule jos vaimosi ei kerta kaikkiaan osaa olla rehellinen. Niin se monta kertaa on, kun ihastuu järkikin häviää. Yritä järjestää omat asiasi parhain päin ja kerro rehellisesti vaimollesi että et jaksa enää.

On parempi jos voisitte asua erossa toisistanne pahimman tunnemylleryksen aikana. Silloin on aivan liian helppoa loukata toista suunnattomassa pettymyksessään. Ja lapsen vuoksi tulette kuitenkin olemaan tekemisissä vuosia eteenpäin. Parempi silloin jos voi muista niitä hyviä hetkiä kuin kauheaa eroa.

Vaikka siltä ei tunnukaan nyt muista että erostakin selviää ja paista se aurinko risukasaankin.

Kaikkea hyvää!

Hän oli 18 ja sinä 23 kun aloititte? 18-vuotiaana on kovin nuori eikä ole varma. Ei osaa tehdä ehkä oikeita päätöksiä, paitsi joskus.

Särkynyt sydän!

Itsellä myös asia tuli helmikuun alussa esille. Vaimoni sanoi ettei enää rakasta minua. Meillä yhteinen omakotitalo 2 yhteistä lasta toinen 4v ja toinen 2v ja vaimolla tytär 11v. Naimisissa olimme 9v ja sitä ennen yhdessä 3v. Kerran alussa hän laittoi mut pois kun en hyväksynyt hänen tytärtä kuulemma. Yhteen palasimme kumminkin noin puolen vuoden eron jälkeen. Naimisiin siis menimme sen jälkeen. Ehkä en ole ollu tosiaan paras mies moneltakaan osa alueelta mutta hänen suustaa olen rehellinen luotettava ja auttavainen.

No asuimme yhdessä silti eikä hän laittanut eroa vireille vasta huhtikuussa laittoi vireille ja halusi muuttaa eri paikkakunnalle. Erossa hän varmaan halusi osituksen käyntiin että pystyy taloudellisesti lähtemään pois. Olen lukemattomat keskustelut käyny hänen kanssaan ja parikertaa ollaa terapeutin avustuksella keskusteltu. Aluksi hän oli sitä mieltä että hän mene vähän miettimään ja ehkä palataan yhteen no sitte minä aiheutin hänelle harmitusta monessa asiassa. Yksi oli esim. Jatkuva naputtelu puhelimella. Lopulta myönsi että yhden ukon kans kirjoittelee ja jopa ehkä vähän ihastusta tai muuta kun hän kuuntelee. No eipä näistä oikein mitään hyvää ole seurannut.

Tällähetkellä hän on muuttanut omaan osoitteeseen ja lapset vuoroviikoin. Itsellä käy sääli lasten vuoksi ja koko perheen joka on nyt rikottu. Tästä ei varmaan paluuta ole vaikka olen luvannut tehdä mitävaan että saisimme olla taas perhe ja rakkauskin on vain vahvistunut kokoajan häntä kohtaan. En vain haluaisi päästää hänestä lopullisesti irti. Vastaukset on yleensä "en osaa sanoa" tai "nyt ei tunnu että haluaisin jatkaa".

Onko teillä millaisia mielipiteitä?

Sama tarina mullakin. Epäilinkin pitkään, että on lakannut rakastamasta ja lopulta sen myönsikin. Mitäpä siinä itseään kunnioittava mies voi enää tehdä kuin erota. Minä rakastin ja rakastan häntä edelleen, mutta en voi olla toisen kanssa joka ei tunne samoin, vaikka on lapset ja talo hankittu. Toivottavasti edes hän on nyt tyytyväinen ja löytää jonkun paremman jota rakastaa.