Toipumisaika

Sama täällä... Erosta on nyt 6viikkoa ja ihmettelen miten exäni on voinut olla koko tän ajan niiiiiin helvetin kylmä vaikka "juuri äsken" rakastettiin toisiamme... Aluksi ajattelin että tunteettomuus on vain suoja keino tässä erosssa, mut jos hän ei koskaan enään yritäkkään palata luokseni ja tää oli tässä niiin luulen että mietin samaa kuin sinäkin kuukausien jälkeen. Miten ihminen voi vetää tunteensa poikki noin vaan. Hirviö.

Pystytkö puhumaan asiasta jollekin luotettavalle henkilölle? Yksin kun pyörittelee asioita mielessään, niin ne tuppaa urautumaan, ainakin itselläni. Erosin kohta 3 kk sitten ja vaikka järjellisellä tasolla ymmärrän jo tilanteen, niin tunteet tulevat toisessa vaunussa. Rakas ihminen oli yht´äkkiä täysin vieras, toimi vastoin kaikkia periaatteitaan jne.. Itse olen menossa eroseminaariin syksyllä saamaan erilaisia näkökulmia tilanteeseen.

Terapeutilla voi olla hyvä käydä, jos vain löytää sellaisen, kenen kanssa tuntuu luontevalta keskustella.

Tuntematta eronne yksityiskohtia, historiaanne tai millaisia persoonia olette, niin auttaisiko tilanteen ajatteleminen toisen näkökulmasta? Ehkä oletkin jo sitä tehnyt. Minulla tuli alussa hyvin voimakkaasti pintaan viha ja katkeruus, koska en olisi itse voinut käyttäytyä samalla tavalla... Nyt ajan kanssa olen yrittänyt ymmärtää, vaikka en käytöstä hyväksykään. Olen miettinyt mennyttä suhdetta eksän näkökulmasta ja varsinkin eron syitä (tässä tapauksessa toinen nainen). Käytös, joka tuntui täysin käsittämättömältä, tuli hieman ymmärrettäväksi.

Onko mahdollisuutta keskustella asiasta eksän kanssa? Oikeastaan vain hän pystyy kertomaan, miksi on käyttäytynyt niin kuin käyttäytyi. Muu on vain arvailua... :( vaikka ei hän välttämättä sitä osaisikaan tai halua sanoa.

Vakavan suhteen päättyminen on yksi vaikeimmista asioista. Anna itsellesi aikaa. Olet viisas, koska tunnistat tunteet etkä yritä vain unohtaa niitä. Onnea sekä matkallesi että uuteen suhteeseen.

12 vuotta on kulunut mun ensimmäisestä suhteesta ja vieläkin aika ajoin nousee selvittämättömiä asioita pinnalle mitä oli siinä suhteessa.

Että älkää ihmiset aliarvioiko sitä miten entinen suhde vaikuttaa nykysuhteessa. Niiden lonkerot ovat pitkät...

10 vuotta. Jossakin toisessa loppuelämä. Kuitenkin elää omaa elämää. Kaipuu kulkee rinnalla. Uusia ihmisiä voi kohdata. Pahin alun kriisivaihe kuitenkin laantuu, jos sitä kysyt. Tykätä voi toisesta oli sitten ollut suhteessa tai ei.

niin on, pitkät lonkerot, jopa niin kuten minulle kävi, kumppani palasi ex.n luo...

0,5h :)

jotkut ei pääse kokonaan irti koskaan. Ero on kuin varjo vierellä. VAikka uutta yrittääkin niin entisetn lonkerot häiritsee.

Olen useasti miettinyt sitä, kun sanotaan että "elämäni muutttui vain paremmaksi eron jälkeen" oikestiko?

Mun omasta erosta on kohta vuosi aikaa ja noin pari kertaa kuukaudessa itken iltaisin ja tunnen etten koskaan voi selvitä tästä. Välillä taas on parempia hetkiä, mutta usein arki vain "menee". Mutta ei tätä olotilaa voi kovinkaan onnelliseksi elämäksi nimittää. Jotenkin olen jäänyt tähän eroon kiinni enkä osaa jatkaa elämääni yhtään eteenpäin. Kuinka te muut olette sen tehneet?

Kohta on kaksi vuotta asiasta, vain lisää tuskaa on tullut kun erilaisia asioita tulee esiin yhä enemmän. Varsinkin iltaisin kun ajatus vie asioihin, ei uni tule ja alkaa kertaamaan asioita ja etsimään syitä kaikkeen tähän hirveyteen.
Tuntuu että elämä ei enää koskaan ole elämisen arvoista, ei ole ikäänkuin tulevaisuutta, sitä josta unelmoi.

Jokainen päivä täytyy ponnistella eteenpäin peläten mitä pahaa tulee eteen.
Eroaminen pitäisi tehdä kyllä paljon vaikeammaksi ihmisille, nyt on ikäänkuin ostotavaraa kaupan hyllyllä, ihmisarvoilla ei ole mitään merkitysta, lapset jäävät täysin yksin surunsa kanssa, vanhemmat luulottelevat lapsilla olevan kaiken hyvin, he eivät todellakaan tajua ja näe lastensa tilaa. Samoin on monesti vanhempien kohdalla, he ikäänkuin mitätöityvät näiden erojen ja pettämisten ja uusien kumppaneiden myötä.

Kuulun juuri kuinka Vantaalla äidit vaihtavat mieheiä, samalla jättävät lapsensa kokonaan sijaiskoteihin. Varsin karmeaa ja on kuulemma jo kovin yleistäkin.
Kuka kumma osaisi saada järjen näiden ihmisten päihin, sillä nyt jokin on kovasti vailla ajattelussa, mitä elämä perheenä on. Miten nämä lapset jaksavat elämässään edetä. Tämän aamun uutinen oli että 18-vuotias nuori mies maastopuvussa ampui ikätovereitaan, eiköhän tämäkin kerro jotain tästä huonosta tilanteesta joka meillä vallitsee. ensimmäisenä tulee mieleen tässäkin onneton ihmineen ehkä jo suhdesotku, ei kestetä enää minkäänlaisia vaikeuksia, heti tehdään tappamisia, hylkäämisä, ja erotaan.

Jos elämä pyörii sen seksin parissa jatkuvasti, on tämä seurausta , kärsiviä lapsia on aina vain lisää ja heidän elämänsä horjuu jo alkaessaan, viette näillä eroillanne lapsiltanne elämän ja tulevaisuuden kokonaan pois.

Elin yli 20 vuotta omasta mielestäni hyvässä suhteessa, 3 vuotta sitten tuli ero. Olen itsekin ihmetelleyt milloi pääsen tästä yli. Minulla on niin valtava ikävä vanhaan elämääni. Siihen mikä yhdessä rakennettiin. Siihen tunteeseen, että saattoi olla varma asioista ja oli joku jonka kanssa saattoi olla vapaasti.
Sitten minut jätettiin. Ihminen jota rakastin ja johon luotin koko sydämestäni, olikin ihmishirviö. Olen tullut siihe tulokseen, että en pääse tästä koskaan yli.
Miten joku voi feikata noin hyvin? Olisi ollut reilua jättää vaikka 18 vuotta aikaisemmin....
Ei niin ei. Jäin yksin 40-vuotiaana. En ollut koskaan edes asunut yksin.

Ja elämän paradokseihin kuuluu se, että kun olin juuri eronnut, vastaani kävelee ihana mies ja me rakaststuimme... Mutta vaikka nyt elän tämän ihanan uuden miehen kanssa se ei vähennä suruani. Minuun istutettiin epäilyksen siemen, odotan milloin tämä ihana mies muuttuu ihmishirviöksi. En voi koskaan enää olla onnellinen.

Anteeksi kun utelen, mutta miten te jotka ootte eläny kauan (siis asuneet yhdessä) parisuhteessa ni huomasitte miehen "todellisen luonteen"? Vai muuttuiko joku muu, kerta ero tuli? Mistä huomasitte, että joku homma on pielessä? Itselläni on hyvä avoliitto, mielestäni. Näen kuitenkin lähes joka yö unta, että mies jättää mut jollain tekstarilla tai sanoo, etten ole se ihminen jonka kanssa hän haluaa elää. Olen joskus maininnut asiasta miehelle, ja hän loukkaantui kovasti: pohti mitä mä oikein kuvittelen hänestä, että tekstarilla jättäisi ja muuten ei osaa tietysti sanoa kun et aika näyttää miten käy.. Mietin, että kertooko unet että jokin on oikeesti pielessä..

Pelkään siis eroa ihan kamalasti. Olen itse varma, että miestä en jätä ellei hän oikeasti muutu ihmisenä hirviöksi. Olen vain niin epävarma, että pelkään mieheni löytävän toisen. Kaikki hänen kaverinsakin ovat naispuoleisia, ja pelkään että hän oikeasti ihastuu johonkin "parempaan". Oon jopa ajatellut niin, että haluaisin äkkiä lapsia: jos ero tulisi sitten, niin ois ainakin lapsi elämässä. Ei ole ystäviä, ei juurikaan perhettä, on vain mies.

ei terapiaa kiitos. minulle ero oli ratkaisu, ei syy.näinkin voi käydä vaikka sitä ei suostuta myöntämäänkään.

Yksi tärkeä asia, joka usein ehkä meillä naisilla saattaa tuppaantua unohtumaan (ei kaikilla), että elää myös parisuhteen aikana omaa elämäänsä, ei elä ns. miehen kautta. Kun on oma elämä harrastuksineen, itsensä kehittämisineen esim. opiskelu tms., niin ei ainakaan elämä kokonaan muutu ja hyvässä lykyssä voi totetuttaa vielä täysimmällä asioita, joita ei suhteen aikana pystynyt. Ei mies ole elämäsi vaan elämäsi on sinun. Ei kannattasi tuhlata sitä enää suremalla. Helppo tietysti sanoa, mutta kun elämässä on paljon muutakin kuin parisuhde/mies.

jane olet aivan oikeassa. Aivan liian usein nainen elää miehen kautta. Ystävät jää, pahimmissia tapauksissa sukulaisetkin. Kun haluat käymään vaikka vanhempien luona niin saat mennä yksin. Miehen vanhempien luo mennään yhdessä. HArrastukset jää. Tilalle tulee yhteiset harrastusket.
Kun sitten tulee ero niin ei ole mitään eikä ketään jonka kans puhua koska kaikki oma on karsittu pois.
Itse surin eroa pitkään. Suremista pitkitti se että ex ja ykköstynyt kakkonen eivät antaneet minulle rauhaa rakenta uutta elämää. Pilasivat, tai ehkä annoin heidän pilata, erään suhteenkin mutta siinä on onneksi tapahtunut parannus.
Luulen että nyt kun lopullisesta erosta tulee syksyllä viis vuotta olen teyöskennellyt asiat valmiiksi, minulla on uusi, tai oikeastaan sama jonka tapasin jo kolme vuotta sitten, ystävä jonka kans katsomme yhdessä eteenpäin.

Asioiden kans oppii elämään vaikka niitä ei hyväksykään eikä niitä tarvitsekaan hyväksyä. Kasvetaan ihmisinä. Kokemustemme kautta meistä kehittyy kauniisti hiottuja, kimmaltavia timantteja.

Ei oo ajasta kiinni vaan siitä mitä teet ajan kanssa. Mun ero meni huomaamatta kun hankin ittelle laastari suhteen. Tietenkin riippuu elämän vaiheesta mitä voit ajallas tehä, jos on pieniä lapsia ja kotona kiinni eikä voi tehä mitä haluaa niin tietenkin on sitten enemmän aikaa ajatella mutta vapaa aikana pitäs yrittää antaa mennä ja elää eikä jäädä suremaan. Mä hankin ittelle suhteen työssä ja sit kotona olin kiltti äiti. Tämä sen jälkeen kun olin ollu kiltti työssä käyvä äiti 5 vuotta ja löysin mieheni toisen naisen sängystä ni päätin et minäkin voin...ja voin! Tietenkin helpompi sanoa ku tehä.