Ero vai ei?

No huh.....??? Rakastat?...mutta oot turhautunu. Saat hellyyttä ja mies muutenkin kaikesta päätellen mukava? Intohimo puuttuu, seksiä sillon tällön?? Sua pitäis kehua, koska tunnet olevasi itsestäänselvyys?? Lapsi pitää olla 30nä????? HALOOO hyvä ihminen!!!!!!!!!!!!! Me kaikki ollaan persoonia ja toinen ei tule koskaan olemaan sellainen kun toinen haluaisi hänen olevan. Se on rikkaus, ei suinkaan puute tai epäkohta. Parisuhteessa pitää oppia luovimaan ja sulattamaan myös toisen huonoja puolia. Ootkohan sinäkään nyt välttämättä sen miehesi mielestä ihan 100 % sitä mitä hän unelma naiseltaan haluaisi????
Jos sinä olet se joka aina sanoo missä kaappi seisoo ja miehesi on vähän hiljaisemman oloista sorttia, niin hänellähän on täys paniikki päällä aivan selvästi? Seksiä saa joka nainen, joka viitsii sen asian eteen tehdä vähän itsekkin jotakin, eikä odota aloitetta aina siltä mieheltä. Romantiikkakin on toiselle kynttilän valossa oloa ja viinilasi kädessä musiikin kuuntelua. Toiselle romantiikaksi riittää pelkkä arkinen olo toisen lähellä.
Tee itse aloite sen romantiikan suhteen....samoin sen intiimin kanssakäymisen. Älä tee siitä pakkopullaa ja lasten tekoa. Oot todella nuori vielä ja varmaan ehdit sen lapsenkin saada, toiset aloittaa vasta 35 edes harkitsemaan lapsia. Hoida tuo parisuhteesi ensin kuntoon, koska ei sekään ole kiva jos miehesi tekee lapsen sinulle painostuksen alla ja sitten 5 vuoden päästä oot yksinhuoltaja, vai mitä??

Miehes tuntuu olevan hällä väliä tyyppi et et olisi sille aivan sama ottaisitko eron vai ei. tuskin meinaan siitä erosta mitään draamaa saisi ja miehes ei varmaan perään soittelisi. miehes ei tunnu myöskään tietävän miten suhteessa eletään ja mitä naiset haluaa suhteelta. Ja miehes ei ota sua vakavasti että haluat naimisiin ja tolleen. Se on vakavan palaveri paikka teillä ja teidän pitää puhuu suhteenne tilasta avoimesti ihan pöydän ääressä. Ei siis silleen et miehes makaa sohvalla ja tuijottaa telkkaria ja mumisee jotain kun sä puhut. Sen pitää katsoo sua silmiin et näkee että olet tosissasi huolissasi suhteestanne. Jos sitä ei kiinnosta puhua niin ei sitä kiinnosta et onko teillä suhde vai ei.

Yhdessä ollaan oltu siis 7 vuotta ja ymmärrän että erilaisia ollaan jne, samat ongelmat seuranneet vuodesta toiseen ja paljon mukautumista/työntekoa on tullut tehtyäkin. Mies yrittää kyllä omalla tönköllä tavallaan joskus kun olen ollut täysin leipääntynyt. Olen tehnyt paljon romantiikan eteen ja mieskin yrittänyt tavallaan. 7 vuotta olen tehnyt aloitteet, ehdottanut uusia juttuja, järjestänyt romanttisia iltoja , itsestäni pidän paljon huolta ja huomaa kyllä ja kehuu etc ja sehän tässä kyllästyttää että minä aina joudun asiat tekemään, välillä olisi ihana itsekkin kokea jotain "erikoista" vaikka kunnioitan ja kiitän kaikista pienistä jutuista arjessakin. Mies kyllä tuo välillä kahvin sänkyyn ja muistaa suudella etc että on todella välittävä/rakastava/hyvä etc siksi tunteekin niin pahalta tämä ajoittainen tyytymättömyys ja turhautuminen. Tiedän ettei suhde ole ruusuilla tanssimista. Vakavia keskusteluja ollaan käyty ja mies lupaa aina että "yrittää parhaansa". Pitäisikö siis laittaa aikaraja? Puoli vuotta eteenpäin ja jos ei päättäväisyyttä ala löytyä niin parisuhde terapia etc? En haluaisi erota tai katsella muita miehiä. Meillä on hyvä suhde, rakastava ja kaikinpuolin muuten täydellinen mutta seksi ja tämä passiivisuus asia vain painaa, miehellä hieman masennusta joten asioihin tarttuminen muutenkin vaikeaa. Olen tehnyt selväksi että "nämä asiat haluan elämässäni kokea" ja lupaa aina että "varmasti tulet kokemaan jne jne". Lapsen siis haluaisi myös hän itse koska hyvin lapsi rakas. Asiani eivät siis todellakaan ole "huonosti" mutta turhautuminen joskus nostaa päätään.

Kyllä vaikutat todella tyytymättömältä ihmiseltä. Monella ei ole asiat edes noin hyvin kuin sinulla on.

Silmään pisti lause: "miehellä hieman masennusta joten asioihin tarttuminen muutenkin vaikeaa."

Silti sinä vaan vaadit,vaadit ja vaadit. Vaikka kerroit että miehesi yrittää omalla tavallaan näyttää välittämistä.

Mitä ihmeen vakavia keskusteluja? Siitä mitä SINÄ haluat?

Mies tuo jo sänkyyn kahvin,suukottelee ja sanoo yrittävänsä parhaansa. Silti SINULLE ei nämäkään riitä.

Kaikki miehet eivät vaan ole mitään romantiikan romeoita. Niin se vaan on. Mutta uskon että he näyttävät oman välittämisensä sillä omalla tönköllä tavallaan. Ja sitä pitäisi kunnioittaa. Jollei se riitä eikä haluta kunnioittaa,niin pitäisi etsiä sitten se mies joka pursuaa romantiikkaa.
Sellaisilla vaan taitaa olla jakaa sitä romantiikkaa vähän muillekin kuin yhdelle naiselle....

En kyllä ihmettele että miehellä on masennusta. Jos ei meinaa toiselle riittää/kelvata vaikka parhaansa yrittää.

Niin sehän tässä on vaikeaa koska asiat ovat hyvin ja mies yrittää ja tiedän että asiani ovat paremmin kuin monilla. Mies sanoo olevansa onnellinen kanssani , haluaa olla kanssani jne ja naimisiin menossa kuulemma pelottaa ne itse häät ja polttarit koska ahdistuu huomiosta ja ymmärrän kyllä sen hyvin. Tunnen usein syyllisyyttä siitä että haluaisin naimisiin vaikka en mitään juhlia tarvitsekkaan. Rakastan miestäni joten luovunko siksi naimisiinmeno haaveista ja seksistä, vai tuleeko minusta sitten katkera vuosien päästä?

Olemme muuten siis kuin toisillemme luotuja, seksiä ei vaan ole, hellyyttä kylläkin. Jos haluan seksiä joudun itse tekemään aloitteet ja kaikki mahdolliset temput, jos en jaksa niitä tehdä niin ilman seksiä ollaan viikkoja, niin kuin nytkin 5 viikkoa. Mieheni seksuaalitaso on varmasti alhainen, masennuksen jne takia, edellisen tyttöystävänsä kanssa eivät harrastaneet seksiä melkein laisinkaan. Mietin olenko liian vaativa todellakin? En nalkuta miehelleni enkä näytä tyytymättömyyttäni koska tiedän hänellä olevan vaikeaa masennuksen jne kanssa. Tässä on nyt kumminkin 7 vuotta oltu yhdessä. Mietin pystynkö luopumaan seksistä, elämään dildon kanssa ja olemaan katkeroitumatta. Saan muilta miehiltä paljon huomiota koska olen seksikäs, muita miehiä en kumminkaan halua.

Kokeilisitteko pariterapiaa ja mahdollisesti jotain lääkitystä tuohon matalaan lipidoon? Se voisi auttaa myös miehesi masennukseen....?

Miehesi ei muutu kuin huonompaan suuntaan. Lasten mukaan tuleminen todennäköisesti raunioittaisi suhteenne.

Teet sen naisellisen perusvirheen, että yrität pakottaa miestäsi johonkin muottiin. Hänellä on oikeus olla oma itsensä. Lopeta manipulointi. Eroa, jos mies ei kelpaa. Teillä ei ole avioero- eikä huoltajuussotkuja mietittävänä.

todellinen ongelmasi taitaa olla, että sinua ei ilmeisestikkään panna kunnolla - eikös niin ???

Joku ehdotti, että aloittaja kysyy mieheltä, mitä tämä haluaa. Lyön vetoa, että mies ei osaa kummempia haluta ja mainita asioita, JOS hän on masentunut. Silloinhan kaikki asiat tuntuvat jokseenkin yhdentekeviltä, ei siinä osaa mitään kamalasti haluta.

Olisihan se ehkä ihanaa, jos mies olisi kuin puhdikas ori konsanaan, joka ylväänä, aloitteellisena ja ryhdikkäänä virittää seksuaalisia tunnelmia ja tilanteita päälle. Mutta se on fantasiaa. Se on kuvitteellista rinnakkaistodellisuutta.
Fantasioi, mutta älä anna sen verottaa kykyä ottaa ilo irti siitä (vähästä?) seksivireestä, mitä teillä kuitenkin on. Muuten saa elää jatkuvassa pettymyksen tunteessa.
Miehellä on se temperamentti, mikä on ja siinä on vahvuutensa ja heikkoutensa sun näkökulmasta katsottuna.

Jos olisin nykyinen sinä mutta sillä kokemuksella joka vanhemmalla itselläni on, niin riuhtaisisin itseni suhteesta irti vaikka se tekisikin kipeää. Jos toista ei kiinnosta romantiikka, erotiikka ja seksi, niin se ei ainakaan lasten myötä tai iän lisääntyessä parane vaan pahenee. Tietysti voi käydä niin, että jos saisitte lapsia, niin myös sinun halusi loivenisivat moniksi vuosiksi, joten olisitte ehkä samalla viivalla jonkin aikaa. Mutta todennäköisempää on, että sitten myös tekosyitä (ja oikeita syitä) olla harrastamatta seksiä löytyisi vielä enemmän. Ja jossain vaiheessa huomaat, että sinä taas haluaisit enemmän vipinää suhteeseen, mutta miehesi tuskin muuttuu. Anteeksi että kuulostan näin pessimistiseltä, mutta itse olen ainakin vähän pettynyt omaan elämääni, jossa on ollut samantapaisia kuvioita. Kun on lapsia, niin nyt kuitenkin vain kestetään.

Tuntuu että odotat nyt suhteelta vähän liikoja. Keskityt suhteeseen liikaa, mun mielestä sun pitäisi keksiä muutakin tärkeää sisältöä elämään. Itse olen oppinut sen ettei kaikkea voi saada ja täydellistä kumppania ei ole olemassa. Erosin aikoinaan nuoruuden rakkaudestani vähän samantapaisin perustein kun mitä sinä kerrot ja sen eron jälkeen tapaamani naiset ovat olleet järjestään huonompia vaihtoehtoja. Kuvittelet mielestäni jotain uskomatonta adonista itsellesi jota ei sitten välttämättä tule koskaan vastaan tai häneltä puuttuu joitain sellaisia ominaisuuksia joita nykyisellä miehelläsi on.

Sun pitäisi kokea joku TODELLA huono parisuhde niin osaisit arvostaa sitä mitä sinulla nyt on. Nyt ehkä vertaat olotilaasi johonkin mielikuviin jotka ovat lähtöisin jostain elokuvista tai naistenlehdistä..

Minä eksyin kanssa melkein epätoivoissani tälle sivustolle jotta löytäisin jostain jotain viisaita sanoja. Olen tismalleen samanikäinen kuin sinä ja samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Haluaisin mieheni kanssa naimisiin ja lapsia mutta aina päädymme keskusteluissamme siihen että, ei nyt ole oikea aika ja asiat ei ole tarpeeksi hyvin.. Arki vain menee eteenpäin, vuodet kuluu ja mitään emme saa aikaiseksi, pelkään että vuosi vuodelta kaikki häähaaveeni vaan unohtuvat ja lapsikin vaan jää tekemättä.. Mitäköhän tässä pitäisi tehdä? Ystävilläni on kaikilla jo kolmea lasta ja tuntuu että kaikki todella nuoretkin tyypit menevät jo minusta ohi.. Tunnen olevani ihan hylkiö.. Koko ajan kaikki kyselevät ja tiirailevat mahaa ym..

Miksi minun kohtaloni on mennyt näin? olisinko jonkun muun kanssa jo tehnyt lapset? Monella exällänikin jo lapsia.. Olisiko se mennyt sitten lopulta huonosti?

Ymmärrän että on paljon ihmisiä jotka ei ole löytäneet edes ihmistä jonka haluisiavat avopuolisokseen mutta heitä tuntuu olevan vähän ja varmasti kun hekin jonkun löytävät tekevät pikana kaikki..

Mieheni on 23v onkohan hän liian nuori... =/

Lähtekää tyydyttämättömästä suhteesta tai sitten työstäkää oma elämänne sellaiseksi, että siinä voi viihtyä. Ap, suhteesi ei todella ole niin auvoinen kuin itsellesi sen miellät. Olet nuori, joten voit vielä löytää itsellesi sopivamman puolison. Jos kerta seksi on niin tärkeä ja romantiikka, niin hae itsellesi sellainen ihminen. Voin vain kertoa, että todennäköisesti olet silloin tavannut pelimiehen ja petturin. Voi hyvänen aika, miksi ihan tavallinen ei käy? Miksi se ei riitä? No se ei riitä sen vuoksi, että me kaikki haluamme kokea olevamme rakastettuja JA rakastaa itse.

Sinulla on nyt 7v kriisi. Alat tutkailla suhdettasi ja toteat, että oletkin onneton. Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: lähdet ja etsit toisen, riski on ettet löydä. Jäät ja hoidat asiat niin, että saat ne asiat mitä haluat. Menette maistraatissa naimisiin, teette lapset. Suosittelen kokeilemaan lastensaantia ensin, jos ei onnista niin voit vielä lähteä kokemaan onnea jonkun toisen kanssa. Siis haloo, ei kaikille tule lapsia tosta noin vaan! Ja kun niitä sitten ei tule ja naimisiin on menty, niin on aika hemmetin vaikeaa jättää se toinen sen takia ja hakea avioeroakin. Rakkaus ei nimittäin tule aina riittämään, kun ja jos nainen lapsia todella kovasti haluaa. Harva meistä haluaa elää loppuiän lapsettomana, kun kerta suhteet tulee ja menee. Siitä haaveesta ei todellakaan kannata luopua kenenkään toisen takia. Mutta, lapsi ei korjaa huonoa suhdetta, se voi korjata naisen elämää jos haave on todellinen. Koska jos tuo haave jää toteutumatta, voit huomata olevasi katkera vanha piika joskus aikanaan ja katua sitä, että et lähtenyt.

Muistakaa nuoret ihmiset ihan oikeasti, että lapset eivät ole itsestäänselvyys, kaikki eivät saa lapsia. Suhteen pitää olla niin hyvä, että se kestää hyvinä ja pahoina aikoina, jos naimisiin mennään. Lapsiperheen arki on kaikkea muuta kuin romanttista ja ihanaa, itsensä voi unohtaa kokonaan, ellei nyt satu olemaan niin ihastuttava puoliso, joka pystyy ja haluaa hoitaa oman osansa.

Jos miehesi on masentunut, niin sinun velvollisuutesi hänen kumppaninaan on saada hänet hoitoon. Rakastatko miestä niin paljon, että kestät häntä masentuneenakin? Miten voisit auttaa häntä tuossa masennuksessa ja sen selättämisessä? Siinäpä sinulle miettimistä, ennen kuin harkitset edes naimisiinmenoa. Puoliso on sellainen, joka pitää huolta tuli mitä tahansa eteen, siis jos oikeasti toista rakastaa. Oletko sinä valmis siihen?

voi,,,sama tunne....luulin tavannenni vihdoin sen oikean,,,,kahden eron jälkeen,,,Olen yli 30. En haluaisi taas aloittaa alusta neljännen kerran jonkun kanssa,,,,nyt puolisen vuotta tapailtu, mutta seksiä on todella harvoin,,,,itselläni on rankka menneisyys, olen joutunut paljon haukutuksi parisuhteessa ja alistetuksi,,,,niin toivoin tämän miehen olevan erilainen ja onki,,,rakastaa ja hellii, mutta minä haluaisin enemmän seksiä. Seksi alkaa vain minuu aloitteesta, vain minä sanon, että rakastan,,,toinen vaan tokaisee, niin hänki minu,,,ei koskaan sano rakastavansa....seksi on todella yksipuolista,,,,ja todella teen asioiden eteen enkä uskaltaisi enempää enää ottaa asiaa puheeksi, etten alkasi painostamaan, Seksi kelpaa hänelle, mutta ei väliä, joudunko minä olemaan viikottain ilman...olisin valmis unohtamaan menneisyyteni, mutta vaikeaksi se menee, kun alkaa taas oma kuva vääristyä, kun tuntuu, ettei toinen halua....pitäisi olla tyytyväinen, kun saa edes kerran kahdessa viikossa, mutta tuoreessa suhteessa, enkä muutenkaan sitä oikein ymmärrä.