menee liian hyvin

Voimia!

Niin ja käänätäen, jos toisella menee oikeasti huonosti, niin siitä varmaan tuntuu tosi pahalta, jos se ystävä vaan kehuu jatkuvasti omilla onnistumisillaan. Ei pidä potkia maassa makaavaa... Hyvän ystävän luulisi ymmärtävän, onko toinen sellaisessa tilassa, jossa hänen on mitenkään mahdollista tulla iloiseksi toisen onnesta.

Esim. vaikka toinen on ollut vuoden työttömänä ja koittanut etsiä töitä joka paikasta ja tulet iloisena sanomaan, että vaihdoit parempaan työpaikkaan kun edellinen alko vit*ttamaan. Se toinen on toki varmaan iloinen puolestasi, mutta samanaikaisesti varmaan tuntuu siltä kuin pyörittäisit puukkoa haavassa. Ei varmaan kannata odottaa, että toinen hyppisi riemusta onnistumisesi ansiosta.


Mutenkin. Kyllä onistujilla aina ystäviä riittää, mutta koitappa ajautua muutaman vuoden epäonnistumiskierteeseen ja sitten ne tosiystävät vasta punnitaan. Harvassa on ihmiset, jotka jaksaa olla seurana, kun koskaan ei ole mitään hyvää kerrottavaa. Jatkuvasti saa olla valehtelemassa, että kaikki on ihan ok, vaikkei olisikaan.



Ei sun mun mielestä pidä alkaa valehtelemaan, että menee huonosti, jos ei mene huonosti. Mutta koita vähän aistia ystäviesi mielialoja ja miettiä mikä on kivaa jutustelua ja mikä alkaa kuulostaa siltä, että tärkeilet omilla onnistumisillasi. Joillain ihmisillä kun on vain tapana kaunistella asioita vain näyttääkseen paremmilta kuin toiset ja jatkuva omien onnistumisten esille tuominen voi alkaa vaikuttaa toisesta siltä, että yrität vain osoittaa kaikille omaa paremmuuttasi ja saada muita näyttämään huonommilta kuin sinä itse. Etenkin jos sillä toisella on huono vaihe omassa elämässä, niin ei kannata odottaa ihan liikaa empatiaa toiselta. Jos omassa elämässä ei ole yhtään asiaa, mikä tekisi iloiseksi tai onnelliseksi, on tosi vaikea olla iloinen toisen puolesta, ainakaan niin selvästi, että se näkyisi ulospäin..

Niintainäin, samaan olen taipuvainen uskomaan minäkin. Ikävä joutua kallistumaan kyynisyyden puoleen, mutta pääosin kuitenkin näin.

Vielä kuitenkin uskon, että aitojakin ihmisiä, jotka kykenevät aitoon ystävyyteen on olemassa. Itse ainakin kuulun näihin, jotka katsovat sitä ihmistä, aitoa persoonaa statuksien ja roolien takana.

Itse en pyrkisi kenenkään "ystäväksi" vain ja ainoastaan hyötymistarkoituksessa ja kusipäätä en katselisi, vaikka kuinka hyödyllinen saattaisi minulle olla. Joten kai muitakin kaltaisiani on?

Itse en myöskään kadehdi, mutta monet, niin monet kadehtivat! Vaikea löytää kateudesta vapaita ihmisiä, jotka kykenevät iloitsemaan toisen onnesta. Mutta uskon näitä olevan - hyvin harvassa tosin.

Minäkin olen sitä mieltä että se oma onni kannattaa kätkeä! Niin välttyy kateudelta ja monilta välirikoilta!
"Kel onni on, se onnen kätkeköön!" Niin totta! Vain hullu leveilee menestyksellään ja saa näin kaikkien kirot ja pahansuopaisuuden niskaansa, menettää kaikki ystävänsä ja saa koko lähipiirinsä toivomaan ja jopa pyrkimään siihen että tuon onnensa menettää! Näin on, ainakin Suomessa, kateellisen kansan keskuudessa!

fggffdfdf kirjoitti:

Niintainäin, samaan olen taipuvainen uskomaan minäkin. Ikävä joutua kallistumaan kyynisyyden puoleen, mutta pääosin kuitenkin näin.

Vielä kuitenkin uskon, että aitojakin ihmisiä, jotka kykenevät aitoon ystävyyteen on olemassa. Itse ainakin kuulun näihin, jotka katsovat sitä ihmistä, aitoa persoonaa statuksien ja roolien takana.

Itse en pyrkisi kenenkään "ystäväksi" vain ja ainoastaan hyötymistarkoituksessa ja kusipäätä en katselisi, vaikka kuinka hyödyllinen saattaisi minulle olla. Joten kai muitakin kaltaisiani on?

Itse en myöskään kadehdi, mutta monet, niin monet kadehtivat! Vaikea löytää kateudesta vapaita ihmisiä, jotka kykenevät iloitsemaan toisen onnesta. Mutta uskon näitä olevan - hyvin harvassa tosin.

Minäkin olen sitä mieltä että se oma onni kannattaa kätkeä! Niin välttyy kateudelta ja monilta välirikoilta!
"Kel onni on, se onnen kätkeköön!" Niin totta! Vain hullu leveilee menestyksellään ja saa näin kaikkien kirot ja pahansuopaisuuden niskaansa, menettää kaikki ystävänsä ja saa koko lähipiirinsä toivomaan ja jopa pyrkimään siihen että tuon onnensa menettää! Näin on, ainakin Suomessa, kateellisen kansan keskuudessa!

Lue lisää

"Vaikea löytää kateudesta vapaita ihmisiä, jotka kykenevät iloitsemaan toisen onnesta. "

Niin totta tuo! Itse kykenen iloitsemaan toisten onnesta, vaan toisinpäin ei tunnu vastakaikua tapahtuvan. Ihmiset ovat niin materialisoituneet, että vain massilla ja toisen omaisuudella on enää väliä.
Pitäisi omistaa vanha lada ja asua kurjasti, niin ystäviä pursuaisi ikkunoista ja oviista.

Kateus on vakava sairaus, mutta missä hoito? Psykoterapia, vai lääkitys, mikä turruttaisi kateudentunnetta?

"Kel onni on, se onnen kätkeköön!" Tottahan tuo! Lottovoitolla ei tee mitään, jos haluaa säilyttää "ystävät".

Hyvä ihminen kirjoitti:

"Vaikea löytää kateudesta vapaita ihmisiä, jotka kykenevät iloitsemaan toisen onnesta. "

Niin totta tuo! Itse kykenen iloitsemaan toisten onnesta, vaan toisinpäin ei tunnu vastakaikua tapahtuvan. Ihmiset ovat niin materialisoituneet, että vain massilla ja toisen omaisuudella on enää väliä.
Pitäisi omistaa vanha lada ja asua kurjasti, niin ystäviä pursuaisi ikkunoista ja oviista.

Kateus on vakava sairaus, mutta missä hoito? Psykoterapia, vai lääkitys, mikä turruttaisi kateudentunnetta?

"Kel onni on, se onnen kätkeköön!" Tottahan tuo! Lottovoitolla ei tee mitään, jos haluaa säilyttää "ystävät".

Lue lisää

"Pitäisi omistaa vanha lada ja asua kurjasti, niin ystäviä pursuaisi ikkunoista ja oviista."

Minä taas luulen, että sekään ei sitten olisi hyvä. Silloin pidettäisiin taas sitten nolona, säälittävänä luuserina, jota ei haluta eikä edes kehdata tuntea. Näin ainakin suurin osa, pinnalliset ihmiset tuppaavat reagoimaan toisen köyhyyteen. "Niin tai näin, aina väärinpäin!"

"Kateus on vakava sairaus, mutta missä hoito? Psykoterapia, vai lääkitys, mikä turruttaisi kateudentunnetta?"

Itse uskon, että vain se, että tunnustetaan kateus synniksi, yhdeksi seitsemästä kuolemansynnistä olisi vastaus. Nythän kateutta pidetään luonnollisena asiana, tunteena jolle ei muka voi mitään, ja joka on jopa hyvä asia kannustaessaan ihmisiä pyrkimään eteenpäin elämässään.
Kun kateus tunnustetaan synniksi, pahuudeksi, jota vastaan täytyy taistella, ja joka täytyy pyrkiä kuolettamaan itsessään pyrkimällä siitä pois, hyvään, tämä on avain! Itse ainakin olen sitä mieltä, että kateudelle täytyy antaa sisäisesti lupa, sen valtaan täytyy antautua ja tällöin se kasvaa, saa lisää voimaa ja ottaa lopulta kokonaan valtaansa.
Mutta kun tahdonvoimalla päättää, että minä en kadehdi ja pyrin iloitsemaan toisen onnesta ja päätän olla kadehtimatta, se lakkaa vaivaamasta. Ymmärrän, että toinen on tehnyt onnensa eteen kovasti töitä, kun taas minä itse en ole tätä asiaa edes tavoitellut ja sitäpaitsi, jos tuo toinen onnensa menettäisi, ei se silloin siirtyisi minunkaan osakseni. Päinvastoin, nyt kun tuo onni on ystävälläni, minäkin voin siitä iloita ja ehkä ystäväni antaa minunkin siitä jotenkin päästä osalliseksi kun hänellä se rikkautena on, niin tämän kun pitää mielessään, kateudesta luopuminen ja toisen puolesta iloitseminen on helppoa! Monet ihmiset ainakin haluavat jakaa omasta hyvästään muille. Ystävät, jotka ovat hankkineet omakotitalon, ovat alkaneet pitää grillibileitä pihallaan, varakas alkanut jakamaan kalliita lahjoja ystävilleen... Eri asia sitten sairaalloisen pihit ihmiset, jotka eivät halua, että kukaan pääsee heistä "hyötymään" millään tavalla, vaan haluavat lesoillen aiheuttaa kateutta tuttaviinsa. Ystävien menetyksen tuollaiset tyypit kyllä ansaitsevatkin.

"Kell onni on, se onnen kätkeköön!" Tottahan tuo! Lottovoitolla ei tee mitään, jos haluaa säilyttää "ystävät".

Olen miettinyt aivan samaa. Että jos saisin lottovoiton, en uskaltaisi siitä kenellekään kertoa. Jos se tulisi ilmi, menettäisin varmastikin kaikki ystäväni ja kaikki jotka siitä kuulisivat suhtautuisivat minuun varmasti vihamielisesti sen jälkeen. Joidenkin olen kuullut jopa suoraan sanoneen, etteivät voisi olla enää lottovoittajan kavereita, koska olisivat niin sairaan kateellisia.
Myös lottovoittajien kertomuksia lukeneena tiedän, että paljon tällaisia kohtaloita on lottovoittajilla ollut, että kaikki ystävät ovat jättäneet. Jopa tuntemattomat sylkeneet kadulla päin.

fggffdfdf kirjoitti:

"Pitäisi omistaa vanha lada ja asua kurjasti, niin ystäviä pursuaisi ikkunoista ja oviista."

Minä taas luulen, että sekään ei sitten olisi hyvä. Silloin pidettäisiin taas sitten nolona, säälittävänä luuserina, jota ei haluta eikä edes kehdata tuntea. Näin ainakin suurin osa, pinnalliset ihmiset tuppaavat reagoimaan toisen köyhyyteen. "Niin tai näin, aina väärinpäin!"

"Kateus on vakava sairaus, mutta missä hoito? Psykoterapia, vai lääkitys, mikä turruttaisi kateudentunnetta?"

Itse uskon, että vain se, että tunnustetaan kateus synniksi, yhdeksi seitsemästä kuolemansynnistä olisi vastaus. Nythän kateutta pidetään luonnollisena asiana, tunteena jolle ei muka voi mitään, ja joka on jopa hyvä asia kannustaessaan ihmisiä pyrkimään eteenpäin elämässään.
Kun kateus tunnustetaan synniksi, pahuudeksi, jota vastaan täytyy taistella, ja joka täytyy pyrkiä kuolettamaan itsessään pyrkimällä siitä pois, hyvään, tämä on avain! Itse ainakin olen sitä mieltä, että kateudelle täytyy antaa sisäisesti lupa, sen valtaan täytyy antautua ja tällöin se kasvaa, saa lisää voimaa ja ottaa lopulta kokonaan valtaansa.
Mutta kun tahdonvoimalla päättää, että minä en kadehdi ja pyrin iloitsemaan toisen onnesta ja päätän olla kadehtimatta, se lakkaa vaivaamasta. Ymmärrän, että toinen on tehnyt onnensa eteen kovasti töitä, kun taas minä itse en ole tätä asiaa edes tavoitellut ja sitäpaitsi, jos tuo toinen onnensa menettäisi, ei se silloin siirtyisi minunkaan osakseni. Päinvastoin, nyt kun tuo onni on ystävälläni, minäkin voin siitä iloita ja ehkä ystäväni antaa minunkin siitä jotenkin päästä osalliseksi kun hänellä se rikkautena on, niin tämän kun pitää mielessään, kateudesta luopuminen ja toisen puolesta iloitseminen on helppoa! Monet ihmiset ainakin haluavat jakaa omasta hyvästään muille. Ystävät, jotka ovat hankkineet omakotitalon, ovat alkaneet pitää grillibileitä pihallaan, varakas alkanut jakamaan kalliita lahjoja ystävilleen... Eri asia sitten sairaalloisen pihit ihmiset, jotka eivät halua, että kukaan pääsee heistä "hyötymään" millään tavalla, vaan haluavat lesoillen aiheuttaa kateutta tuttaviinsa. Ystävien menetyksen tuollaiset tyypit kyllä ansaitsevatkin.

"Kell onni on, se onnen kätkeköön!" Tottahan tuo! Lottovoitolla ei tee mitään, jos haluaa säilyttää "ystävät".

Olen miettinyt aivan samaa. Että jos saisin lottovoiton, en uskaltaisi siitä kenellekään kertoa. Jos se tulisi ilmi, menettäisin varmastikin kaikki ystäväni ja kaikki jotka siitä kuulisivat suhtautuisivat minuun varmasti vihamielisesti sen jälkeen. Joidenkin olen kuullut jopa suoraan sanoneen, etteivät voisi olla enää lottovoittajan kavereita, koska olisivat niin sairaan kateellisia.
Myös lottovoittajien kertomuksia lukeneena tiedän, että paljon tällaisia kohtaloita on lottovoittajilla ollut, että kaikki ystävät ovat jättäneet. Jopa tuntemattomat sylkeneet kadulla päin.

Lue lisää

Hieno kirjoitus, kaikenkaikkiaan!

"Myös lottovoittajien kertomuksia lukeneena tiedän, että paljon tällaisia kohtaloita on lottovoittajilla ollut, että kaikki ystävät ovat jättäneet. Jopa tuntemattomat sylkeneet kadulla päin."
Sylkeneet kadulla päin? Uskomatonta, mitä tyhjänpäiväistä kiukkua moinen!

Tuollainen tuntuu todellakin sairaalta. Eritoten siksi kun ei itse tunne kateutta oikein ketään kohtaan. Tai ei sitä ainakaan itse tiedosta.

Luulen, että ihminen joka on tyytyväinen itseensä ja elämiseensä, ei tämä koe tarvetta olla kateellinen muille, tai jotakin tuonne päin.
Jos taas kaverilla on jotakin, mitä olisi itselläkin pitänyt olla tai on, synnyttää tämä mielenhäiriötilan nimeltä: kateus.
Kuvitella voisikin, että kateuteen pahasti sairastuneen mielen voisi saada tasapainoon oikealla lääkityksellä. Mutta kukapa sitä ostaisi, ja toisekseen kuka pystyy ylipäänsä myöntämään tämän naurettavan lapsellisen puolensa itsessään.

Jos kyseessä olisi siis mielensairaus, olisi se sellaisista, ehdottomasti yleisin. Yleinen kuin talitiainen. Oikea kansantauti, jokatapauksessa!

fggffdfdf kirjoitti:

"Pitäisi omistaa vanha lada ja asua kurjasti, niin ystäviä pursuaisi ikkunoista ja oviista."

Minä taas luulen, että sekään ei sitten olisi hyvä. Silloin pidettäisiin taas sitten nolona, säälittävänä luuserina, jota ei haluta eikä edes kehdata tuntea. Näin ainakin suurin osa, pinnalliset ihmiset tuppaavat reagoimaan toisen köyhyyteen. "Niin tai näin, aina väärinpäin!"

"Kateus on vakava sairaus, mutta missä hoito? Psykoterapia, vai lääkitys, mikä turruttaisi kateudentunnetta?"

Itse uskon, että vain se, että tunnustetaan kateus synniksi, yhdeksi seitsemästä kuolemansynnistä olisi vastaus. Nythän kateutta pidetään luonnollisena asiana, tunteena jolle ei muka voi mitään, ja joka on jopa hyvä asia kannustaessaan ihmisiä pyrkimään eteenpäin elämässään.
Kun kateus tunnustetaan synniksi, pahuudeksi, jota vastaan täytyy taistella, ja joka täytyy pyrkiä kuolettamaan itsessään pyrkimällä siitä pois, hyvään, tämä on avain! Itse ainakin olen sitä mieltä, että kateudelle täytyy antaa sisäisesti lupa, sen valtaan täytyy antautua ja tällöin se kasvaa, saa lisää voimaa ja ottaa lopulta kokonaan valtaansa.
Mutta kun tahdonvoimalla päättää, että minä en kadehdi ja pyrin iloitsemaan toisen onnesta ja päätän olla kadehtimatta, se lakkaa vaivaamasta. Ymmärrän, että toinen on tehnyt onnensa eteen kovasti töitä, kun taas minä itse en ole tätä asiaa edes tavoitellut ja sitäpaitsi, jos tuo toinen onnensa menettäisi, ei se silloin siirtyisi minunkaan osakseni. Päinvastoin, nyt kun tuo onni on ystävälläni, minäkin voin siitä iloita ja ehkä ystäväni antaa minunkin siitä jotenkin päästä osalliseksi kun hänellä se rikkautena on, niin tämän kun pitää mielessään, kateudesta luopuminen ja toisen puolesta iloitseminen on helppoa! Monet ihmiset ainakin haluavat jakaa omasta hyvästään muille. Ystävät, jotka ovat hankkineet omakotitalon, ovat alkaneet pitää grillibileitä pihallaan, varakas alkanut jakamaan kalliita lahjoja ystävilleen... Eri asia sitten sairaalloisen pihit ihmiset, jotka eivät halua, että kukaan pääsee heistä "hyötymään" millään tavalla, vaan haluavat lesoillen aiheuttaa kateutta tuttaviinsa. Ystävien menetyksen tuollaiset tyypit kyllä ansaitsevatkin.

"Kell onni on, se onnen kätkeköön!" Tottahan tuo! Lottovoitolla ei tee mitään, jos haluaa säilyttää "ystävät".

Olen miettinyt aivan samaa. Että jos saisin lottovoiton, en uskaltaisi siitä kenellekään kertoa. Jos se tulisi ilmi, menettäisin varmastikin kaikki ystäväni ja kaikki jotka siitä kuulisivat suhtautuisivat minuun varmasti vihamielisesti sen jälkeen. Joidenkin olen kuullut jopa suoraan sanoneen, etteivät voisi olla enää lottovoittajan kavereita, koska olisivat niin sairaan kateellisia.
Myös lottovoittajien kertomuksia lukeneena tiedän, että paljon tällaisia kohtaloita on lottovoittajilla ollut, että kaikki ystävät ovat jättäneet. Jopa tuntemattomat sylkeneet kadulla päin.

Lue lisää

Nämäkin sanat voi tulkita niin monin eri tavoin! Huomatkaa se.

Kateuttahan monet pitävät syntinä tai muuten todella alhaisena tunteena (ja alhainen tunne se toki onkin). Mutta juuri nämä ihmiset ovat usein niitä, jotka sanovat että "EN MINÄ OLE KATEELLINEN IHMINEN". Eli kieltävät täysin tuntevansa koskaan kateutta. Näin ollen heidän oma kateutensa pääsee kasvamaan myrkylliseksi, johtaen esim. kateuden kohteen vähättelyyn ja alentamiseen.

Siksi on niin tärkeää myöntää että kateus on "luonnollinen tunne". Sehän ei tarkoita sitä ettei kateudelle voi tehdä mitään, vaan sitä että ihan jokainen tuntee ajoittain kateutta, niin kuin kaikkia muitakin tunteita. Kateus on tunne! Joka kiellettynä kasvaa tuhoisiin mittoihin. Kertoo kypsyydestä, että pystyy myöntämään itselleen tuntevansa tätä alhaista tunnetta. Kateuden tunteen voi kääntää voimavaraksi miettimällä, miten voisi itse pitää omista tarpeistaan parempaa huolta. Halpamaista on sortua "hoitamaan" kateuttaan vihaamalla kateuden kohdetta.

Kateuden julistaminen synniksi tekisi ihmisille entistäkin vaikeammaksi myöntää tuntevansa kateutta. Siksi todella huono idea.

odokkjhg kirjoitti:

Nämäkin sanat voi tulkita niin monin eri tavoin! Huomatkaa se.

Kateuttahan monet pitävät syntinä tai muuten todella alhaisena tunteena (ja alhainen tunne se toki onkin). Mutta juuri nämä ihmiset ovat usein niitä, jotka sanovat että "EN MINÄ OLE KATEELLINEN IHMINEN". Eli kieltävät täysin tuntevansa koskaan kateutta. Näin ollen heidän oma kateutensa pääsee kasvamaan myrkylliseksi, johtaen esim. kateuden kohteen vähättelyyn ja alentamiseen.

Siksi on niin tärkeää myöntää että kateus on "luonnollinen tunne". Sehän ei tarkoita sitä ettei kateudelle voi tehdä mitään, vaan sitä että ihan jokainen tuntee ajoittain kateutta, niin kuin kaikkia muitakin tunteita. Kateus on tunne! Joka kiellettynä kasvaa tuhoisiin mittoihin. Kertoo kypsyydestä, että pystyy myöntämään itselleen tuntevansa tätä alhaista tunnetta. Kateuden tunteen voi kääntää voimavaraksi miettimällä, miten voisi itse pitää omista tarpeistaan parempaa huolta. Halpamaista on sortua "hoitamaan" kateuttaan vihaamalla kateuden kohdetta.

Kateuden julistaminen synniksi tekisi ihmisille entistäkin vaikeammaksi myöntää tuntevansa kateutta. Siksi todella huono idea.

Lue lisää

"Kateuttahan monet pitävät syntinä tai muuten todella alhaisena tunteena (ja alhainen tunne se toki onkin). Mutta juuri nämä ihmiset ovat usein niitä, jotka sanovat että "EN MINÄ OLE KATEELLINEN IHMINEN". Eli kieltävät täysin tuntevansa koskaan kateutta. Näin ollen heidän oma kateutensa pääsee kasvamaan myrkylliseksi, johtaen esim. kateuden kohteen vähättelyyn ja alentamiseen."

Paskaa! Kyllä on olemassa kateudesta vapaita ihmisiä! Pienen kateuden pistonhan jokainen joskus tuntee sydämessään, mutta toiset pystyvät tuona hetkenä, jona pitää päättää, ryhtyäkö kadehtimaan toista vai päättääkö iloita toisen puolesta ja tiedostaa, ettei tuo hyvä ole itseltä pois, vaan valitsemaan sen toisen puolesta iloitsemisen. Ja pysymään siinä.

Eli kyllä kaikki joskus tuntevat kateuden piston, mutta olennaista on se, mitä sille tekee. Antautuuko kateellisten ajatusten ja kateuden tunteen valtaan, vai muistaako, ettei olisi itse kuitenkaan sinne Egyptinmatkalle lähdössä, vaikkei se kaveri sinne nyt sitten pääsisikään lähtemään.

Toisaalta ymmärrän kateellisiakin. Olisihan se varmasti rankkaa ja aika kauheaa, jos itse olisi omaan ulkonäköönsä tyytymätön, paino-ongelmien kanssa painiskeleva perunanenäinen tavisnainen, ja ystävänä sitten supernaisellinen miestenunelma-keijukainen, joka vaan ihan luonnostaan pysyy laihana, vaikka söisi mitä, ja joka nyt vaan kaikin tavoin on niin täydellinen ja ihana, kaikkea sitä mitä itse ei ole, mutta haluaisi olla. Onhan se siinä tilanteessa oikeastaan kai luonnollistakin tuntea kateutta, mutta ikävää kun muuten hyvä ja alunperin kaunis ystävyyssuhde menee ulkonäköasioiden takia pilalle.

fggffdfdf kirjoitti:

"Pitäisi omistaa vanha lada ja asua kurjasti, niin ystäviä pursuaisi ikkunoista ja oviista."

Minä taas luulen, että sekään ei sitten olisi hyvä. Silloin pidettäisiin taas sitten nolona, säälittävänä luuserina, jota ei haluta eikä edes kehdata tuntea. Näin ainakin suurin osa, pinnalliset ihmiset tuppaavat reagoimaan toisen köyhyyteen. "Niin tai näin, aina väärinpäin!"

"Kateus on vakava sairaus, mutta missä hoito? Psykoterapia, vai lääkitys, mikä turruttaisi kateudentunnetta?"

Itse uskon, että vain se, että tunnustetaan kateus synniksi, yhdeksi seitsemästä kuolemansynnistä olisi vastaus. Nythän kateutta pidetään luonnollisena asiana, tunteena jolle ei muka voi mitään, ja joka on jopa hyvä asia kannustaessaan ihmisiä pyrkimään eteenpäin elämässään.
Kun kateus tunnustetaan synniksi, pahuudeksi, jota vastaan täytyy taistella, ja joka täytyy pyrkiä kuolettamaan itsessään pyrkimällä siitä pois, hyvään, tämä on avain! Itse ainakin olen sitä mieltä, että kateudelle täytyy antaa sisäisesti lupa, sen valtaan täytyy antautua ja tällöin se kasvaa, saa lisää voimaa ja ottaa lopulta kokonaan valtaansa.
Mutta kun tahdonvoimalla päättää, että minä en kadehdi ja pyrin iloitsemaan toisen onnesta ja päätän olla kadehtimatta, se lakkaa vaivaamasta. Ymmärrän, että toinen on tehnyt onnensa eteen kovasti töitä, kun taas minä itse en ole tätä asiaa edes tavoitellut ja sitäpaitsi, jos tuo toinen onnensa menettäisi, ei se silloin siirtyisi minunkaan osakseni. Päinvastoin, nyt kun tuo onni on ystävälläni, minäkin voin siitä iloita ja ehkä ystäväni antaa minunkin siitä jotenkin päästä osalliseksi kun hänellä se rikkautena on, niin tämän kun pitää mielessään, kateudesta luopuminen ja toisen puolesta iloitseminen on helppoa! Monet ihmiset ainakin haluavat jakaa omasta hyvästään muille. Ystävät, jotka ovat hankkineet omakotitalon, ovat alkaneet pitää grillibileitä pihallaan, varakas alkanut jakamaan kalliita lahjoja ystävilleen... Eri asia sitten sairaalloisen pihit ihmiset, jotka eivät halua, että kukaan pääsee heistä "hyötymään" millään tavalla, vaan haluavat lesoillen aiheuttaa kateutta tuttaviinsa. Ystävien menetyksen tuollaiset tyypit kyllä ansaitsevatkin.

"Kell onni on, se onnen kätkeköön!" Tottahan tuo! Lottovoitolla ei tee mitään, jos haluaa säilyttää "ystävät".

Olen miettinyt aivan samaa. Että jos saisin lottovoiton, en uskaltaisi siitä kenellekään kertoa. Jos se tulisi ilmi, menettäisin varmastikin kaikki ystäväni ja kaikki jotka siitä kuulisivat suhtautuisivat minuun varmasti vihamielisesti sen jälkeen. Joidenkin olen kuullut jopa suoraan sanoneen, etteivät voisi olla enää lottovoittajan kavereita, koska olisivat niin sairaan kateellisia.
Myös lottovoittajien kertomuksia lukeneena tiedän, että paljon tällaisia kohtaloita on lottovoittajilla ollut, että kaikki ystävät ovat jättäneet. Jopa tuntemattomat sylkeneet kadulla päin.

Lue lisää

"Pitäisi omistaa vanha lada ja asua kurjasti, niin ystäviä pursuaisi ikkunoista ja oviista."

Minä taas luulen, että sekään ei sitten olisi hyvä. Silloin pidettäisiin taas sitten nolona, säälittävänä luuserina, jota ei haluta eikä edes kehdata tuntea. Näin ainakin suurin osa, pinnalliset ihmiset tuppaavat reagoimaan toisen köyhyyteen. "Niin tai näin, aina väärinpäin!"

Erikoista. Itse tykkään jokaisessa luokassa eläviistä samalla mitalla. Usein kaikkein köyhimmät ovatkin olleet mukavimpia ihmisiä, mutta ongelmia en ole kokenut rikkaimpienkaan ystävien keskuudessa. Olenkohan jotenkin helpommin hyväksyttävä persoona tai jotakin?
Olen kyllä huomannut sen miten moni varakas ystävä sorsii noita köyhempiä, mutta en ymmärrä miksi?

Ei ihan kuulu aiheeseen, mutta kerron, miten itse vältän olemasta kateellinen. Yritän olla tyytyväinen omiin asioihini ja huomioin elämässäni asioita jotka tekevät minut onnelliseksi. Sellaisia mahtuu jokaisen elämään! Jos ei muuta, niin onnellinen voi olla vaikka luonnosta tai mielenkiintoisista kokemuksista. Jos joku saa vaikka paljon rahaa, se ei ole minulta pois kuitenkaan

Luulisin, että jos kateutta hoidetaan terapialla, siinä myös pyrittäisiin tällaiseen ajattelutapojen muuttamiseen. Ajatukset myös pois itsestä ja eläytymistä toisten ihmisten tilanteisiin. Sellaista itsehoitoa voi tehdä myös omin päin

Juu ihan perinteistä täällä Suomessa tuollainen. Veikkaan, että kovin kauas muuhun maahan ei tarvitsisi mennä niin asenne olisi täysin toinen. Suomessa vaan kasvatetaan luokkiin ja sitäkautta myös automaattisesti kateuteen.

Kannattaakin pitää matalaa profiilia lottovoiton osuessa kohdalleen. Pelkkä auton ostokin velaksi riittää halvauttamaan ystävyys suhteen kateuden puolelle.

Minne muuttaisitte, jos voittaisitte lotossa, muuten, vai peittelisittekö rahasaaliistanne "kivenkolossa"?